Lukuvuonna opintonsa päättäneiden opiskelijoiden sijoittuminen syksyllä 2018

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lukuvuonna opintonsa päättäneiden opiskelijoiden sijoittuminen syksyllä 2018"

Transkriptio

1 Lukuvuonna opintonsa päättäneiden opiskelijoiden sijoittuminen syksyllä 2018 Yhteenveto sijoittumiskyselyn tuloksista - Perustutkinnot - Ammatti- ja erikoisammattitutkinnot - Valmentava koulutus

2 Sijoittuminen tiedonkeruun eli sijoittumiskyselyn taustaa Tiedonkeruun kohderyhmänä olivat Luovista lukuvuonna valmistuneet ja opintonsa päättäneet opiskelijat Perustutkinnot Ammatti- ja erikoisammattitutkinnot Ammatilliseen koulutukseen valmentava koulutus (VALMA) Työhön ja itsenäiseen elämään valmentava koulutus (TELMA) Kysely toteutettiin puhelinhaastatteluna syys-lokakuussa Haastattelijoina toimi mm. Luovin ohjaajia, työhönvalmentajia ja opintoneuvojia. Kyselyllä selvitettiin Luovista valmistuneiden opiskelijoiden jatkosijoittumisen tilannetta kyselyn toteutushetkellä sekä tilanteen mahdollistaneita tekijöitä 2

3 Huomioita tuloksista Sijoittumiskysely 2018 Perustutkinnoista palkkatyöhön työllistyneiden osuus on laskenut viime vuodesta (29 % 23 %) VALMA-koulutuksen päättäneistä 94 % on jatkanut jatko-opinnoissa TELMA-koulutuksen päättäneistä 95 % on työllistynyt muulla tavoin tai on jatko-opinnoissa Ammatti- ja erikoisammattitutkinnoista palkkatyöhön työllistyneiden osuus on noussut viime vuodesta (53 % 58 %) 3

4 Opiskelijoiden sijoittuminen koulutuksen päätyttyä Perustutkintokoulutus Vastausprosentti 2018: 74 % 45% 40% 35% 30% 25% 20% 15% 10% 5% 0% 18% 13% 16% 29% Palkkatyö, muu työssäolo ja työtön työnhakija Perustutkintokoulutus Sijoittumiskyselyt % 34% 40% Palkkatyöhön työllistyminen Muu työssäolo Työtön työnhakija 38% 25% 34% 30% 19% 2014 (n=219) 2015 (n=230) 2016 (n=268) 2017 (n=243) 2018 (n=261) 21% 21% 20% 4

5 Opiskelijoiden sijoittuminen koulutuksen päätyttyä Ammatti- ja erikoisammattitutkinnot Vastausprosentti 2018: 89 % 70% 60% 50% Työllistyminen palkkatyöhön ja entinen työsuhde jatkuu Ammatti- ja erikoisammattitutkinnot Sijoittumiskyselyt % 8% 40% 30% 20% 16% 25% 8% 53 % 58 % 10% 25 % 26 % 25 % 0% 2014 (n=115) 2015 (n=100) 2016 (n=93) 2017 (n=72) 2018 (n=78) Palkkatyöhön työllistyminen Palkkatyö, entinen työsuhde jatkuu 5

6 Työpaikan löytyminen, palkkatyöhön työllistyneet Perustutkinnot sekä ammatti- ja erikoisammattitutkinnot Työpaikan löytyminen, palkkatyöhön työllistyneet perustutkintokoulutus (n=59) 5 merkittävintä tekijää Sijoittumiskysely 2018 Työpaikan löytyminen, palkkatyöhön työllistyneet Ammatti- ja erikoisammattitutkinnot (n=49) 6 merkittävintä tekijää Sijoittumiskysely % 12% 17% 7% 44% Työssäoppimispaikan kautta Sukulaisen ja tuttavan kautta Muuten, miten Ottamalla suoraan yhteyttä työnantajaan Oman oppilaitoksen henkilökunnan avulla 6% 8% 8% 12% 6% 53% Työssäoppimispaikan kautta TE-toimiston kautta Muuten, miten Sukulaisen ja tuttavan kautta Vastaamalla työpaikkailmoitukseen Ottamalla suoraan yhteyttä työnantajaan 6

7 Opiskelijoiden sijoittuminen koulutuksen päätyttyä Ammatilliseen koulutukseen valmentava koulutus (VALMA) Vastausprosentti 2018: 84 % Sijoittuminen jatko-opintoihin VALMA-koulutus Sijoittumiskyselyt % 100% 80% 83% 91% 92% 96% 94% 60% 40% 20% 0% Jatko-opinnot 2014 (n=178) 2015 (n=184) 2016 (n=149) 2017 (n=153) 2018 (n=124) 7

8 Jatko-opintopaikan löytyminen Ammatilliseen koulutukseen valmentava koulutus (VALMA) Jatko-opintopaikan löytyminen, VALMA-koulutus 2% 3% 8% Oman oppilaitoksen henkilökunnan avulla 32% 56% Koulutuskokeilun kautta Sukulaisen tai tuttavan avulla Hakemalla itse tietoa Muuten, miten 8

9 Opiskelijoiden sijoittuminen koulutuksen päätyttyä Työhön ja itsenäiseen elämään valmentava koulutus (TELMA) Vastausprosentti 2018: 56 % 100% 90% 80% 70% 60% 50% 40% 30% 20% 10% 0% 66% Työssä muulla tavoin TELMA-koulutus Sijoittumiskysely % 86% 87% Muu työssäolo 2014 (n=98) 2015 (n=68) 2016 (n=93) 2017 (n=76) 2018 (n=58) 83% 9

10 Työpaikan löytyminen, muu työssäolo Työhön ja itsenäiseen elämään valmentava koulutus (TELMA) Työpaikan löytyminen, TELMA-koulutus 35% Oman oppilaitoksen henkilökunnan avulla 50% Työssäoppimispaikan kautta Muuten, miten 6% 10

Lukuvuonna opintonsa päättäneiden opiskelijoiden sijoittuminen syksyllä 2017

Lukuvuonna opintonsa päättäneiden opiskelijoiden sijoittuminen syksyllä 2017 Lukuvuonna 2016-2017 opintonsa päättäneiden opiskelijoiden sijoittuminen syksyllä 2017 Yhteenveto sijoittumiskyselyn tuloksista Ammatillinen peruskoulutus Ammatillinen lisäkoulutus Oppisopimuskoulutus

Lisätiedot

Sijoittumiskysely Ammatillinen peruskoulutus Ammatillinen lisäkoulutus Oppisopimuskoulutus

Sijoittumiskysely Ammatillinen peruskoulutus Ammatillinen lisäkoulutus Oppisopimuskoulutus Sijoittumiskysely 2016 Ammatillinen peruskoulutus Ammatillinen lisäkoulutus Oppisopimuskoulutus Sijoittuminen tiedonkeruun eli sijoittumiskyselyn taustaa Kyselyn kohderyhmänä olivat Luovista lukuvuonna

Lisätiedot

TYÖLLISTYMISEN SEURANTA

TYÖLLISTYMISEN SEURANTA 2018 VASTAAJIEN T YÖLLISYYSTILANNE 60 50 40 30 20 10 0 2014 2015 2017 2018 Palkkatöissä Työtön 55% Palkkatöissä 19% Työttömänä PIENRYHMÄSSÄ (sekä koko-aikaisesti että osa-aikaisesti) OPISKELLEIDEN TYÖLLISYYSTILANNE

Lisätiedot

Asiakastulokset - Opiskelijat * Opiskelijatyytyväisyys, perustutkintokoulutus

Asiakastulokset - Opiskelijat * Opiskelijatyytyväisyys, perustutkintokoulutus Asiakastulokset - Opiskelijat * Opiskelijatyytyväisyys, perustutkintokoulutus 6,0 5,0 Kokonaistyytyväisyys Luovissa opiskeluun, perustutkintokoulutus Päättökyselyt - Vastausasteikko 1-6 Tavoitekeskiarvo

Lisätiedot

Luovin opiskelijat aloittain, 09/2018 Perustutkinnot, ammatti- ja erikoisammattitutkinnot, valmentava koulutus

Luovin opiskelijat aloittain, 09/2018 Perustutkinnot, ammatti- ja erikoisammattitutkinnot, valmentava koulutus Luovin opiskelijat aloittain, 09/ Perustutkinnot, ammatti- ja erikoisammattitutkinnot, valmentava koulutus Humanistiset ja taidealat; 96; 5 % Valmentava koulutus; 573; 32 % Kauppa, hallinto ja oikeustieteet;

Lisätiedot

Aloituskysely 2017 tulokset

Aloituskysely 2017 tulokset Perustutkintokoulutus VALMA-koulutus Vastaajia 396, vastausprosentti 76 % Aloituskyselyn toteutus syksyllä 2017 Aloituskysely toteutettiin Luovissa syyskuussa. Kyselyyn vastasivat syksyllä 2017 opintonsa

Lisätiedot

Ammatillisen erityisopetuksen tulos- ja vaikuttavuusmittarit, AEO-mittarit

Ammatillisen erityisopetuksen tulos- ja vaikuttavuusmittarit, AEO-mittarit Uutta vertailtavaa tietoa koulutuksen vaikutuksesta opiskelijoiden elämänlaatuun, työllistymiseen ja jatkopolkuihin Ammatillisen erityisopetuksen tulos- ja vaikuttavuusmittarit, AEO-mittarit Kehittämiskumppanuudessa

Lisätiedot

Luovin opiskelijat koulutusaloittain (perustutkinnot ja valmentava koulutus)

Luovin opiskelijat koulutusaloittain (perustutkinnot ja valmentava koulutus) Luovin opiskelijat koulutusaloittain 20.9. (perustutkinnot ja valmentava koulutus) 1 Luovin opiskelijat yksiköittäin ja toimipisteittäin 20.9. (perustutkinnot ja valmentava koulutus) Luovin opiskelijamäärä

Lisätiedot

Aloituskysely 2016 tulokset

Aloituskysely 2016 tulokset Perustutkintokoulutus VALMA-koulutus Vastaajia 474, vastausprosentti 80 % Aloituskyselyn toteutus syksyllä 2016 Aloituskysely toteutettiin Luovissa syyskuussa. Kyselyyn kohderyhmänä olivat syksyllä 2016

Lisätiedot

Päättökysely 2017 tulokset

Päättökysely 2017 tulokset Perustutkintokoulutus VALMA-koulutus TELMA-koulutus Päättökysely opintonsa päättäville opiskelijoille Päättökysely toteutettiin Webropol-kyselynä keväällä 2017 Kyselyssä oli kolme teemaa: elämänlaadun

Lisätiedot

Vertailtavaa tietoa koulutuksen vaikutuksesta opiskelijoiden elämänlaatuun, työllistymiseen ja jatkopolkuihin ammatillisessa erityisopetuksessa

Vertailtavaa tietoa koulutuksen vaikutuksesta opiskelijoiden elämänlaatuun, työllistymiseen ja jatkopolkuihin ammatillisessa erityisopetuksessa Vertailtavaa tietoa koulutuksen vaikutuksesta opiskelijoiden elämänlaatuun, työllistymiseen ja jatkopolkuihin ammatillisessa erityisopetuksessa - AEO-mittarit ja portaali Ammatillisen koulutuksen laatuverkosto

Lisätiedot

PAEKin kyselyt (koonti ) Sanna Annala Pirkanmaan ammatillisen erityisopetuksen koordinaatiokeskus (PAEK)

PAEKin kyselyt (koonti ) Sanna Annala Pirkanmaan ammatillisen erityisopetuksen koordinaatiokeskus (PAEK) PAEKin kyselyt (koonti 2018-2019) Sanna Annala Pirkanmaan ammatillisen erityisopetuksen koordinaatiokeskus (PAEK) 191 229 219 PERUSOPETUKSESTA JATKO-OPINTOIHIN peruskoulun oppilaista heikosti koulua käyviä

Lisätiedot

4.4.2013 SIJOITTUMISKYSELY NUORISO- JA VAPAA-AJANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO- KOULUTUKSESTA VUOSINA 2008 2012 VALMISTUNEILLE

4.4.2013 SIJOITTUMISKYSELY NUORISO- JA VAPAA-AJANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO- KOULUTUKSESTA VUOSINA 2008 2012 VALMISTUNEILLE 1 G6 Opistot/ Mari Uusitalo RAPORTTI 4.4.2013 SIJOITTUMISKYSELY NUORISO- JA VAPAA-AJANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO- KOULUTUKSESTA VUOSINA 2008 2012 VALMISTUNEILLE Sijoittumiskyselyn kohderyhmä Sijoittumiskyselyn

Lisätiedot

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8. Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille Hyväksytty 1.0/27.8.2009 Johtoryhmä Opetussuunnitelma 2.0/24.06.2010 2 (20) Sisällysluettelo 1 Tietoa Ammattiopisto

Lisätiedot

Päättökysely 2018 tulokset

Päättökysely 2018 tulokset Perustutkintokoulutus VALMA-koulutus TELMA-koulutus Päättökysely opintonsa päättäville opiskelijoille Päättökysely toteutettiin Webropol-kyselynä huhti-toukokuussa 2018 Kyselyssä oli kolme teemaa: elämänlaadun

Lisätiedot

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA OPISKELUPAIKAN VALINTA ON ISO PÄÄTÖS, MUTTA LOPPUELÄMÄÄSI SE EI LUKITSE. UNELMA-AMMATTIIN VOI PÄÄTYÄ MONTAA ERI REITTIÄ JA MINKÄ IKÄISENÄ TAHANSA. KATSO MARIAN TARINA TÄSTÄ

Lisätiedot

PAEKin kyselyt (koonti ) Sanna Annala Pirkanmaan ammatillisen erityisopetuksen koordinaatiokeskus (PAEK)

PAEKin kyselyt (koonti ) Sanna Annala Pirkanmaan ammatillisen erityisopetuksen koordinaatiokeskus (PAEK) PAEKin kyselyt (koonti 2018-2019) Sanna Annala Pirkanmaan ammatillisen erityisopetuksen koordinaatiokeskus (PAEK) 191 229 219 PERUSOPETUKSESTA JATKO-OPINTOIHIN peruskoulun oppilaista heikosti koulua käyviä

Lisätiedot

Ammatilliset erityisoppilaitokset

Ammatilliset erityisoppilaitokset Ammatilliset erityisoppilaitokset Mitä on ammatillinen erityisopetus? Tarkoitettu opiskelijoille, jotka tarvitsevat opinnoissa ja jatkosijoittumisessa vaativaa erityistä tukea Tuen perusteena esim. oppimisen

Lisätiedot

Mitä ja miten ammattiin opiskeleva oppii ja mikä muuttuu uuden lainsäädännön myötä

Mitä ja miten ammattiin opiskeleva oppii ja mikä muuttuu uuden lainsäädännön myötä Mitä ja miten ammattiin opiskeleva oppii ja mikä muuttuu uuden lainsäädännön myötä 5.10.2017 Pirjo Kauhanen pirjo.kauhanen@jao.fi Kuva: Mathias Falk / Skills Finland AMISreformi Koulutukseen joustavasti

Lisätiedot

TEEMAHAASTATTELU / TYÖNANTAJA. Yleistä oppilaitosyhteistyöstä

TEEMAHAASTATTELU / TYÖNANTAJA. Yleistä oppilaitosyhteistyöstä TEEMAHAASTATTELU / TYÖNANTAJA Yleistä oppilaitosyhteistyöstä - Kokemukset oppilaitosyhteistyöstä - Yhteistyön muodot - Työssäoppimisjaksojen mahdollistaminen - Työssäoppimisjaksoon valmistautuminen työpaikalla

Lisätiedot

Pirkanmaan oppisopimuskeskus - TEKEMÄLLÄ OPPII -

Pirkanmaan oppisopimuskeskus - TEKEMÄLLÄ OPPII - Pirkanmaan oppisopimuskeskus - TEKEMÄLLÄ OPPII - Pirkanmaan oppisopimuskeskus p Perus, ammatti- ja erikoisammattitutkintokoulutusta Yhteistyöoppilaitokset 17 kuntaa Valittavana yli 360 tutkintoa Tietopuolinen

Lisätiedot

Valmistavien ja valmentavien koulutusten uudistus, VALMA säädösmuutokset Nivala

Valmistavien ja valmentavien koulutusten uudistus, VALMA säädösmuutokset Nivala Valmistavien ja valmentavien koulutusten uudistus, VALMA säädösmuutokset Nivala 13.3.2015 Valma-työryhmä: Hannele Siekkinen, Jaana Haikara, Tytti Sydänmetsä, Paula Jaakkonen, Arto Huuskonen, Ritva Joki-Kolehmainen

Lisätiedot

SATAOSAA työhönvalmennus

SATAOSAA työhönvalmennus SATAOSAA työhönvalmennus Yhteistyöterveiset SATAOSAA-hankkeesta. Olemme kehittämässä Satakuntalaisten osatyökykyisten työllistymisen ja osallisuuden edistämiseksi maakunnallista, eri toimijat yhdistävää

Lisätiedot

Ammattiopisto Luovi. Oma väylä työhön ja hyvään elämään / Viestintäpalvelut Luovin esittely 2017

Ammattiopisto Luovi. Oma väylä työhön ja hyvään elämään / Viestintäpalvelut Luovin esittely 2017 Ammattiopisto Luovi Oma väylä työhön ja hyvään elämään Ammattiopisto Luovi luvuin Suomen suurin ammatillinen erityisoppilaitos Osa Hengitysliittoa Toimii 23 paikkakunnalla Henkilöstö noin 700 asiantuntijaa

Lisätiedot

Keväällä 2010 valmistuneista kyselyyn vastanneista opiskelijoista oli työllistynyt 59,6 % ja syksyllä 2010 valmistuneista 54,2 %.

Keväällä 2010 valmistuneista kyselyyn vastanneista opiskelijoista oli työllistynyt 59,6 % ja syksyllä 2010 valmistuneista 54,2 %. Ammattikorkeakoulujen valtakunnallinen Päättökysely Kysely toteutetaan opintojen loppuvaiheessa ja se kuvaa opiskelijoiden käsityksiä koulutuksesta sekä heidän työtilanteestaan valmistumisvaiheessa. Kysely

Lisätiedot

HOKS MUKAUTTAMINEN POIKKEAMINEN. Sari Sirén

HOKS MUKAUTTAMINEN POIKKEAMINEN. Sari Sirén HOKS MUKAUTTAMINEN POIKKEAMINEN Sari Sirén 14.12.2018 HOKS henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma Kaikille opiskelijoille opintojen alussa Täydentyy opintojen aikana Sisältää ohjauksen ja tuen

Lisätiedot

MOT JATKO- TYÖLLISTYMISSUUNNITELMA (TELMA)

MOT JATKO- TYÖLLISTYMISSUUNNITELMA (TELMA) MOT JATKO- TYÖLLISTYMISSUUNNITELMA (TELMA) VAIHE AJANKOHTA TAVOITE TOIMENPIDE VASTUUHENKILÖT MATERIAALI I HOJKS-palaveri Henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma 5.0 mennessä Alkutilanteen

Lisätiedot

Sijoittumiskysely nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkintokoulutuksesta 2008-2012 valmistuneille - Perusraportti (muokattu)

Sijoittumiskysely nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkintokoulutuksesta 2008-2012 valmistuneille - Perusraportti (muokattu) Sijoittumiskysely nuoriso ja vapaaajanohjauksen perustutkintokoulutuksesta 2008 2012 valmistuneille Perusraportti (muokattu) 1. Sukupuoli Mies 0 1 2 4 5 6 7 8 9 10 11 12 1 14 15 16 17 18 19 20 21 22 2

Lisätiedot

KYSELY TYÖHÖN SIJOITTUMISESTA JA JATKO-OPINNOISTA

KYSELY TYÖHÖN SIJOITTUMISESTA JA JATKO-OPINNOISTA Jorma Tukeva 17.1.2012 KYSELY TYÖHÖN SIJOITTUMISESTA JA JATKO-OPINNOISTA 1. TAUSTATIETOJA Sijoittumiskyselyn kohderyhmänä olivat nuorisoasteen opiskelijat, jotka ovat suorittaneet metsäalan perustutkinnon

Lisätiedot

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA OPISKELUPAIKAN VALINTA ON ISO PÄÄTÖS, MUTTA LOPPUELÄMÄÄSI SE EI LUKITSE. UNELMA-AMMATIIN VOI PÄÄTYÄ MONTAA ERI REITTIÄ JA MINKÄ IKÄISENÄ TAHANSA. KATSO ARMANIN TARINA TÄSTÄ

Lisätiedot

TELMA-opiskelijoiden jatkosijoittumiset ja nivelvaiheyhteistyö

TELMA-opiskelijoiden jatkosijoittumiset ja nivelvaiheyhteistyö TELMA-opiskelijoiden jatkosijoittumiset ja nivelvaiheyhteistyö Kysely TELMA-opettajille Pirkanmaan ammatillisen erityisopetuksen koordinaatiokeskus, PAEK Sanna Annala Kyselyn taustatiedot Kyselyn tarkoituksena

Lisätiedot

AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN (531/2017) JA ASETUKSEN SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET

AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN (531/2017) JA ASETUKSEN SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN (531/2017) JA ASETUKSEN SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET Ammatillisen tutkinnon suorittamista ja ammatillista koulutusta koskevat yleiset siirtymäsäännökset Vuoden 2018 alusta

Lisätiedot

YHDESSÄ HYVÄ OTE OPINNOISTA TÖIHIN

YHDESSÄ HYVÄ OTE OPINNOISTA TÖIHIN YHDESSÄ HYVÄ OTE OPINNOISTA TÖIHIN ERITYISEN TUEN MALLI OPINNOISTA TÖIHIN SIIRRYTTÄESSÄ KENELLE: Erityistä tukea tarvitseville opiskelijoille ja heitä työllistäville työnantajille. MIKSI: Opintojen mahdollistajaksi,

Lisätiedot

Opinnoista työelämään. Mervi Reiman

Opinnoista työelämään. Mervi Reiman Opinnoista työelämään Mervi Reiman Opinnoista työelämään SEURAKUNTA- LUOVI KIIPULA Validia+Bovalius = Spesia (2018) Peruskoulu Työpajat Välivuosi 10. VALMA TELMA OPISTO JAAKKIMA ERITYIS- AMMATTI- OPISTO

Lisätiedot

OPPISOPIMUS ESEDU / Oppisopimuspalvelut / AT

OPPISOPIMUS ESEDU / Oppisopimuspalvelut / AT OPPISOPIMUS www.esedu.fi/oppisopimus www.oppisopimus.fi 21.11.2018 ESEDU / Oppisopimuspalvelut / AT 1 Mitä oppisopimuskoulutus on? Oppisopimuskoulutus on työssä tapahtuvaa ammatillista koulutusta, jota

Lisätiedot

Opsotäppä X. Vastaus asiakaslähtöisyyteen. Taitajapedagogiikkaa parhaimmillaan. Lisäarvoa asiakkaille opiskelijalle ja työnantajalle.

Opsotäppä X. Vastaus asiakaslähtöisyyteen. Taitajapedagogiikkaa parhaimmillaan. Lisäarvoa asiakkaille opiskelijalle ja työnantajalle. Opsotäppä X Vastaus asiakaslähtöisyyteen. Taitajapedagogiikkaa parhaimmillaan. Lisäarvoa asiakkaille opiskelijalle ja työnantajalle. https://www.youtube.com/watch?v=hudvcsibcyo https://www.youtube.com/playlist?list=plmhprup4imy4hrconl7cujhtcjl5ygerf

Lisätiedot

Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) FT, PsL, erityisasiantuntija Patrik Tötterman TEM

Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) FT, PsL, erityisasiantuntija Patrik Tötterman TEM Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) FT, PsL, erityisasiantuntija Patrik Tötterman TEM Tavoite: Osatyökykyiset ihmiset jatkavat työelämässä tai työllistyvät avoimille työmarkkinoille. 2 1 Osatyökykyisten

Lisätiedot

Arvioinnin uusiminen ja arvosanan korottaminen

Arvioinnin uusiminen ja arvosanan korottaminen Arvioinnin uusiminen ja arvosanan korottaminen Arvioinnin uusiminen ja arvosanan korottaminen (1) Opiskelijalle tulee järjestää mahdollisuus näytön tai muun osaamisen osoittamisen uusintaan tai hyväksytyn

Lisätiedot

OPPISOPIMUSKOULUTUS Kouluttaudu ammattiin työtä tekemällä.

OPPISOPIMUSKOULUTUS Kouluttaudu ammattiin työtä tekemällä. OPPISOPIMUSKOULUTUS Kouluttaudu ammattiin työtä tekemällä. MITÄ OPPISOPIMUKSELLA VOI OPISKELLA? Oppisopimus on työssäoppimista ja opiskelua oppilaitoksessa Oppisopimuksen avulla voit suorittaa perustutkinnon

Lisätiedot

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille Selkoesite TE-palvelut yrityksille ja työnantajille te-palvelut.fi TE-palvelut yrityksille ja työnantajille Tämä esite kertoo, mitä palveluja TE-toimistot tarjoaa yrityksille ja työnantajille. TE-palveluista

Lisätiedot

Opiskelijan kannustaminen työssäoppimiseen ja näyttöihin

Opiskelijan kannustaminen työssäoppimiseen ja näyttöihin Opiskelijan kannustaminen työssäoppimiseen ja näyttöihin Kotityö ja puhdistuspalvelujen perustutkinnossa Nakkila Pirkko 29.11.2012 Työllistyminen on yksi keskeinen keino syrjäytymisen ehkäisemiseen Riittävät

Lisätiedot

SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ

SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Yksi Suomen suurimmista ammatillisen perus-, jatko- ja täydennyskoulutuksen järjestäjistä n. 8000 opiskelijaa Henkilöstöä n. 850 Koulutamme ammattilaisia neljällä eri paikkakunnalla

Lisätiedot

Kysely huoltajille Kysely toteutettiin Webropol-kyselynä helmi-maaliskuussa 2019 Kyselyyn vastasi yhteensä 227 huoltajaa

Kysely huoltajille Kysely toteutettiin Webropol-kyselynä helmi-maaliskuussa 2019 Kyselyyn vastasi yhteensä 227 huoltajaa Kysely huoltajille 2019 Kysely toteutettiin Webropol-kyselynä helmi-maaliskuussa 2019 Kyselyyn vastasi yhteensä 227 huoltajaa Kysely huoltajille Kysely Luovin ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijoiden

Lisätiedot

TE-toimiston palvelut

TE-toimiston palvelut TE-toimiston palvelut Suvi Lindén Asiantuntija Uudenmaan TE-toimisto 1 TE-toimiston palvelut työllistymisen edistämiseksi Työllistymisen tueksi: Työkokeilu Palkkatuki Kurssit ja valmennukset: Uravalmennus

Lisätiedot

Valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus. Työelämään valmentautuminen ja työllistyminen - yhteistyön kehittäminen työelämän kanssa

Valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus. Työelämään valmentautuminen ja työllistyminen - yhteistyön kehittäminen työelämän kanssa Valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus Työelämään valmentautuminen ja työllistyminen - yhteistyön kehittäminen työelämän kanssa Pvm 4.12.2009 Helsinki Opetushallitus 1 Työelämään valmentautuminen ja

Lisätiedot

Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten?

Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten? Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten? Taustaksi toisen asteen tutkinto edellytys jatko-opinnoille ja/tai siirtymiselle työelämään tavoite, että kaikki jatkavat peruskoulusta toiselle

Lisätiedot

Yhteystiedot. Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15

Yhteystiedot. Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15 Yhteystiedot Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15 Nuorten oppisopimuskoulutus Tarja Orellana, koulutustarkastaja p. 040 341 5189 tarja.orellana@jao.fi

Lisätiedot

KOULULAISET, OPISKELIJAT JA TUTKINNOT

KOULULAISET, OPISKELIJAT JA TUTKINNOT KOULULAISET, OPISKELIJAT JA TUTKINNOT Peruskoulun oppilaat 2018 Lukio-opiskelijat ja ylioppilastutkinnot Peruskoulun päättäneiden ja ylioppilaiden välitön sijoittuminen jatko-opintoihin Valmistumisvuosi

Lisätiedot

Kotimainen kirjallisuus

Kotimainen kirjallisuus Kotimainen kirjallisuus Kysely lähetettiin 80 kotimaisen kirjallisuuden alumnille, joista 27 vastasi. Vastausprosentti oli 34 %. Vastaajista 89 % on naisia. Vastaajien keski-ikä on 35 vuotta. Opintojen

Lisätiedot

Hakemus koulutuskokeiluun

Hakemus koulutuskokeiluun Hakemus 1 (5) Hakemus koulutuskokeiluun Koulutuskokeilijan tiedot Sukunimi Etunimet Kutsumanimi Henkilötunnus Äidinkieli Asuinkunta Kotikunta Lähiosoite Postinumero Postitoimipaikka Matkapuhelin Sähköposti

Lisätiedot

Palautetta hyödynnetään tekniikan yliopistoopetuksen kehittämisessä ja koulutuspoliittisessa vaikuttamisessa

Palautetta hyödynnetään tekniikan yliopistoopetuksen kehittämisessä ja koulutuspoliittisessa vaikuttamisessa Tekniikan akateemiset TEKin ja tekniikan alan yliopistojen toteuttavat yhdessä palautekyselyn vastavalmistuneille diplomi-insinööreille ja arkkitehdeille Palautetta hyödynnetään tekniikan yliopistoopetuksen

Lisätiedot

Valmistavien ja valmentavien koulutusten yhteistyöseminaari Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes

Valmistavien ja valmentavien koulutusten yhteistyöseminaari Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes Valmistavien ja valmentavien koulutusten yhteistyöseminaari 25.11.2013 Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes Lähtökohta Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa

Lisätiedot

KYSELY TYÖHÖNVALMENTAJILLE KOKEMUKSISTA TE-PALVELUISSA KEHITYSVAMMAISEN ASIAKKAAN KANSSA

KYSELY TYÖHÖNVALMENTAJILLE KOKEMUKSISTA TE-PALVELUISSA KEHITYSVAMMAISEN ASIAKKAAN KANSSA RAPORTTI.5.5 KYSELY TYÖHÖNVALMENTAJILLE KOKEMUKSISTA TE-PALVELUISSA KEHITYSVAMMAISEN ASIAKKAAN KANSSA Rinnekoti-Säätiö Rinnekodintie, 98 Espoo etunimi.sukunimi@rinnekoti.fi (9) 855 (6) Kyselyn perustiedot

Lisätiedot

Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta

Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta Laki työttömyysturvalain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan työttömyysturvalain (1290/2002) 2 luvun 1 :n 2 momentin johdantokappale, 10 :n 2 momentin 2 4 kohta, 13 :n 1 momentti ja

Lisätiedot

Mitä perusopetuksen jälkeen? Keski-Suomen Autismiyhdistyksen vanhempainryhmä

Mitä perusopetuksen jälkeen? Keski-Suomen Autismiyhdistyksen vanhempainryhmä Mitä perusopetuksen jälkeen? Keski-Suomen Autismiyhdistyksen vanhempainryhmä 10.1.2015 Tero Kujala, ohjaava opettaja, KM, EO 1 Lisäopetusta? Perusopetuksen jälkeen nuorella on mahdollisuus hakeutua lisäopetukseen

Lisätiedot

Ennakkojaksot ja VALMA 26.3.2015. Virpi Spangar / Oppisopimusyksikkö

Ennakkojaksot ja VALMA 26.3.2015. Virpi Spangar / Oppisopimusyksikkö Ennakkojaksot ja VALMA 26.3.2015 Virpi Spangar / Oppisopimusyksikkö MITÄ on VALMA? Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus (vakinaistui 2010, perusteet), Ammattistartti Maahanmuuttajien

Lisätiedot

Selvitys vuosina 2009, 2004 ja 1999 valmistuneiden metsäekologien työllisyystilanteesta vuoden 2009 lopussa

Selvitys vuosina 2009, 2004 ja 1999 valmistuneiden metsäekologien työllisyystilanteesta vuoden 2009 lopussa Selvitys vuosina 29, 24 ja 1999 valmistuneiden metsäekologien työllisyystilanteesta vuoden 29 lopussa Metsätieteiden laitos/ metsäekologia 21 Maistereiden ja tohtoreiden työllistyminen Selvityksessä olivat

Lisätiedot

TULE OPISKELEMAAN! KASVATUS- JA OHJAUSALAN PERUSTUTKINTO

TULE OPISKELEMAAN! KASVATUS- JA OHJAUSALAN PERUSTUTKINTO TULE OPISKELEMAAN! KASVATUS- JA OHJAUSALAN PERUSTUTKINTO POHJOIS-SAVON OPISTO KUOPIO Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto Toisen asteen ammatillinen koulutus Antaa yleisen jatko-opintokelpoisuuden ammattikorkeakouluun

Lisätiedot

Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen. Pähee OTE. näyttöön perustuva. työhönvalmennus ja tuettu työ vammaispalveluissa.

Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen. Pähee OTE. näyttöön perustuva. työhönvalmennus ja tuettu työ vammaispalveluissa. Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen Pähee OTE näyttöön perustuva työhönvalmennus ja tuettu työ vammaispalveluissa versio 1 6/18 TYÖHÖNVALMENNUS VALMENNUS JA TYÖ/OPISKELUPAIKAN ETSINTÄ Ensisijainen

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti kumotaan opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun

Lisätiedot

Oulun kaupungin nuorten työpajatoiminnan ja ammatillisen koulutuksen välinen yhteistyö 2.5.2012. Anu Anttila

Oulun kaupungin nuorten työpajatoiminnan ja ammatillisen koulutuksen välinen yhteistyö 2.5.2012. Anu Anttila Oulun kaupungin nuorten työpajatoiminnan ja ammatillisen koulutuksen välinen yhteistyö 2.5.2012 Anu Anttila Yhteistyö ammatillisen koulutuksen kanssa on kiteytetty viiteen toimintamalliin 1. Työpajalla

Lisätiedot

Page 1 of 11 26.1. Tietolähde AIPAL-palautejärjestelmä 26.01. 15:11 Vastaajien anonymiteetin suojaamiseksi vastaukset raportoidaan vain, jos kohderyhmään kuuluvia vastaajia on vähintään viisi henkilöä.

Lisätiedot

Opiskelija työpaikalla

Opiskelija työpaikalla Opiskelija työpaikalla Koulutus vastaa yksilön ja työelämän tarpeisiin Ammatillisen koulutuksen tavoitteena on vastata opiskelijan ja työelämän tarpei siin. Ammatillisen koulutuksen suunnittelua tehdään

Lisätiedot

Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja

Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja 050 434 0928 Markku.haurinen@jns.fi Yrityskansio sisältö Työllisyyden kuntakokeilu Koulutus- ja työhönvalmennus Työkokeilu Palkkatuki Esimerkkilaskelmat palkkatuesta

Lisätiedot

Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano

Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano 3. 4.12.2009, Helsinki Liisa Metsola Ammattikoulutuksen kehittäminen-yksikkö Liiisa.metsola@oph.fi Opetussuunnitelman

Lisätiedot

Opiskelukysely Perustutkintokoulutus Vastaajia / Eliisa Kuorikoski Opiskelukyselyn tulokset perustutkintokoulutus

Opiskelukysely Perustutkintokoulutus Vastaajia / Eliisa Kuorikoski Opiskelukyselyn tulokset perustutkintokoulutus Opiskelukysely 2017 Perustutkintokoulutus Vastaajia 265 Opiskelukysely 2017 Opiskelukyselyn kohderyhmänä olivat perustutkinto-opiskelijat, jotka ovat aloittaneet nykyiset opintonsa 2015-2016. Kysely oli

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus 16.11.2017 Asetusluonnos Lausuntoversio Valtioneuvoston asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksia koskevan asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti kumotaan opetustoimen

Lisätiedot

NUORTEN KOULUTUKSEN VALMISTUVIEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE 2017

NUORTEN KOULUTUKSEN VALMISTUVIEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE 2017 1 NUORTEN KOULUTUKSEN VALMISTUVIEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE 2017 Vastausprosentti 80,9 % I Työ, työnhaku ja työllistyminen Mikä seuraavista vaihtoehdoista kuvaa parhaiten tilannettasi opintojen päättyessä?

Lisätiedot

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille Selkoesite TE-palvelut yrityksille ja työnantajille te-palvelut.fi TE-palvelut yrityksille ja työnantajille Tämä esite kertoo, mitä palveluja TE-palvelut tarjoaa yrityksille ja työnantajille. TE-palveluista

Lisätiedot

Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten selkiyttäminen

Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten selkiyttäminen Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten selkiyttäminen Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes Lähtökohta Koulutuksen ja tutkimuksen

Lisätiedot

Näin sen teimme! Sirpa Paukkeri-Reyes,3.12.2014

Näin sen teimme! Sirpa Paukkeri-Reyes,3.12.2014 Näin sen teimme! Sirpa Paukkeri-Reyes,3.12.2014 Silta työhön tavoitteet 2012-2014 Työnhakijoita siirtyy työttömyydestä, työkyvyttömyyseläkkeeltä ja kuntoutuksesta työelämään ja opintoihin Ihmisten osallisuus

Lisätiedot

Tohtoreiden uraseurannan tulokset. Urapalvelut

Tohtoreiden uraseurannan tulokset. Urapalvelut Tohtoreiden uraseurannan tulokset Urapalvelut Aarresaaren uraseuranta Aarresaari-verkosto on suomalaisten yliopistojen ura- ja rekrytointipalveluiden yhteistyöverkosto, johon kuuluu 12 yliopistoa Aarresaari

Lisätiedot

työpaikka oppisopmuskoulutus koulutus Ammatti tutkinto yrittäjä

työpaikka oppisopmuskoulutus koulutus Ammatti tutkinto yrittäjä työpaikka oppisopmuskoulutus koulutus Ammatti tutkinto yrittäjä Hanki tutkinto tai kehitä osaamistasi! OPISKELE AMMATTI OPPISOPIMUKSELLA. Oppisopimuskoulutus on työsuhteeseen tai yrittäjyyteen perustuvaa

Lisätiedot

Tavoitteena hyvä elämä ja yksilölliset reitit työelämään - Miten arvioimme näiden saavuttamista?

Tavoitteena hyvä elämä ja yksilölliset reitit työelämään - Miten arvioimme näiden saavuttamista? Tavoitteena hyvä elämä ja yksilölliset reitit työelämään - Miten arvioimme näiden saavuttamista? Laatua laivalla 22.-24.8.2012 Ryhmä A4) 22.8.2012 klo 17.10 19.00 Marjut Huttunen, Kuvaus esityksestä Esityksessä

Lisätiedot

Väärien alavalintojen vaikutukset työllistymiseen

Väärien alavalintojen vaikutukset työllistymiseen Muutamia esimerkkejä käytännön tilanteista TE-toimistossa: 1) valmistunut autonasentajaksi 31.5 ja haluaa muita töitä jo 3.6 (kun työtön ) 2) eronnut ammattioppilaitoksesta 2 kk:n opiskelun jälkeen ja

Lisätiedot

Tukea opiskelijan työllistymiseen tietoa opettajalle

Tukea opiskelijan työllistymiseen tietoa opettajalle Tukea opiskelijan työllistymiseen tietoa opettajalle 2 Milloin opiskelija voi tarvita tukea työllistymiseen? Miten oppilaitoksessa voidaan ohjata työllistymisessä? Ammatillisen koulutuksen tavoitteena

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto NUORTEN KOULUTUKSEN VALMISTUVIEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE KEVÄT 2015 Vastausprosentti: 79,9 % Työ, työnhaku ja työllistyminen 1. Mikä seuraavista vaihtoehdoista kuvaa

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto NUORTEN KOULUTUKSEN VALMISTUVIEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE kevät 2017 Vastausprosentti: 83,8 % I Työ, työnhaku ja työllistyminen Mikä seuraavista vaihtoehdoista kuvaa

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto NUORTEN KOULUTUKSEN VALMISTUVIEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE 2016 Vastausprosentti: 82,2 % I Työ, työnhaku ja työllistyminen Mikä seuraavista vaihtoehdoista kuvaa parhaiten

Lisätiedot

ERITYISTÄ TUKEA TARVITSEVAN OPISKELIJAN OHJAAMINEN TYÖELÄMÄÄN- TOIMINTAMALLI

ERITYISTÄ TUKEA TARVITSEVAN OPISKELIJAN OHJAAMINEN TYÖELÄMÄÄN- TOIMINTAMALLI ERITYISTÄ TUKEA TARVITSEVAN OPISKELIJAN OHJAAMINEN TYÖELÄMÄÄN- TOIMINTAMALLI Valmis -hanke Salon seudun ammattiopisto Toimintamalli Erityistä tukea tarvitsevan opiskelijan ohjaaminen työelämään hotelli-,

Lisätiedot

Tervetuloa työpaikkakouluttajien valmennukseen!

Tervetuloa työpaikkakouluttajien valmennukseen! OPPISOPIMUS Tervetuloa työpaikkakouluttajien valmennukseen! KEUDA 1 1.4.2015 OPPISOPIMUS Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Omistajakunnat Järvenpää, Kerava, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Tuusula sekä

Lisätiedot

Tampereen yliopistosta vuonna 2009 valmistuneiden uraseurannan tuloksia. Tampereen yliopisto Työelämäpalvelut Tammikuu 2015

Tampereen yliopistosta vuonna 2009 valmistuneiden uraseurannan tuloksia. Tampereen yliopisto Työelämäpalvelut Tammikuu 2015 Tampereen yliopistosta vuonna 29 valmistuneiden uraseurannan tuloksia Tampereen yliopisto Työelämäpalvelut Tammikuu 21 Kyselyn toteutus ja kohderyhmä Vuonna 214 uraseurantakysely toteutettiin vuonna 29

Lisätiedot

Ajankohtaista tutkintojärjestelmästä ja tutkinnoista

Ajankohtaista tutkintojärjestelmästä ja tutkinnoista Ajankohtaista tutkintojärjestelmästä ja tutkinnoista Työvalmennuksen tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivä 30.1.2014 EK Anne Mårtensson Opetushallitus Sisältö Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän

Lisätiedot

Nuorten Oppisopimuskoulutus

Nuorten Oppisopimuskoulutus Nuorten Oppisopimuskoulutus Oppisopimuksella tarkoitetaan työpaikalla käytännön työtehtävien yhteydessä harjoitettavia ammatillisia opintoja, joita täydennetään tietopuolisilla opinnoilla. Työ + koulu

Lisätiedot

työpaikkaohjaaja Know How-messut Ammatinopettaja/ryhmänohjaaja Marraskuussa

työpaikkaohjaaja Know How-messut Ammatinopettaja/ryhmänohjaaja Marraskuussa OPAS OHJAAJILLE Perustiedot oppitunneilla Ammatinopettaja 1. vuoden alusta jatkuen läpi opintojen, kaikissa ammattiaineissa Työpaikkavierailuja, työnantajien/ammatinedustajien vierailuja Ammatinopettaja

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä - Keuda

Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä - Keuda Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä - Keuda Omistajakunnat Järvenpää, Kerava, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Tuusula, Sipoo Opiskelijoita noin 7 000, henkilökuntaa noin 620 12 koulutusyksikköä (Järvenpää,

Lisätiedot

Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen. (työpaja 4) Oulu Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja

Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen. (työpaja 4) Oulu Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen (työpaja 4) Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja Oulu 27.9.2017 Keskeiset käsitteet Henkilökohtaistaminen = toiminta, jossa tunnistetaan ja

Lisätiedot

OTA TALTEEN! Muoviteollisuuden ammatilliset näyttötutkinnot MUOVISTA AMMATTI. - Ammatista tutkinto

OTA TALTEEN! Muoviteollisuuden ammatilliset näyttötutkinnot MUOVISTA AMMATTI. - Ammatista tutkinto Muoviteollisuuden ammatilliset näyttötutkinnot OTA TALTEEN! MUOVISTA AMMATTI - Ammatista tutkinto Suorita perus-, ammattitai erikoisammattitutkinto Muovien kiehtovaan maailmaan pääsee montaa reittiä. Ilman

Lisätiedot

Ammatillinen kuntoutus työhön paluun tukena

Ammatillinen kuntoutus työhön paluun tukena Ammatillinen kuntoutus työhön paluun tukena Työhön paluu tutkimuksen ja käytännön haasteena 18.3.2014 Marjukka Aaltonen, kuntoutusjohtaja, Kiipulan kuntoutuskeskus marjukka.aaltonen@kiipula.fi, puh. 050

Lisätiedot

Näin sen teimme! Sirpa Paukkeri-Reyes,3.12.2014

Näin sen teimme! Sirpa Paukkeri-Reyes,3.12.2014 Näin sen teimme! Sirpa Paukkeri-Reyes,3.12.2014 Lataa kirja ilmaiseksi! Oikeita töitä Vammaisten ja osatyökykyisten työllistymisen toimivia käytäntöjä Ruotsista, Tanskasta, Virosta ja Suomesta Face2Face

Lisätiedot

Koulutuskokeilu -prosessi Ohjaamo Keski-Uusimaa

Koulutuskokeilu -prosessi Ohjaamo Keski-Uusimaa Koulutuskokeilu -prosessi Ohjaamo Keski-Uusimaa Koulutuskokeilu Koulutuskokeilu on työllistämistä edistäviin palveluihin liittyvä palvelu (ohjauksen työväline) tai oppilaitosten välillä toteutettava koulutuskokeilu.

Lisätiedot

Tuula Poikonen. Etappeja matkan varrelta

Tuula Poikonen. Etappeja matkan varrelta Tuula Poikonen 2.12.2016 Tuettu työllistyminen ja työllistymisen tukipalvelut Etappeja matkan varrelta 2 1994 suunnitelma ja sosiaalilautakunnan päätös tuetun työllistymisen (avotyö!) kehittämisestä tausta

Lisätiedot

Ympäristötieteistä valmistuneiden maistereiden työllistyminen - selvitys keväällä Laura Koskinen

Ympäristötieteistä valmistuneiden maistereiden työllistyminen - selvitys keväällä Laura Koskinen Ympäristötieteistä 2000-2005 valmistuneiden maistereiden työllistyminen - selvitys keväällä 2006 Laura Koskinen Kysymykset 1-4 1. Oletko ollut valmistumisesi jälkeen ympäristönsuojelutieteen/ympäristöbiologian

Lisätiedot

Uraohjaus2020 palvelumallihahmotelma

Uraohjaus2020 palvelumallihahmotelma Uraohjaus2020 palvelumallihahmotelma Uraohjausta opintoihin integroituneena! Hankkeen tavoitteena on luoda Pohjois-Savon alueen ammatillisen koulutuksen ja ammattikorkeakoulutuksen yhteinen koulutusprosessiin

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformitiedotus jatkaville opiskelijoille siirtymävaiheessa. Jyväskylän koulutuskuntayhtymä syksy 2017

Ammatillisen koulutuksen reformitiedotus jatkaville opiskelijoille siirtymävaiheessa. Jyväskylän koulutuskuntayhtymä syksy 2017 Ammatillisen koulutuksen reformitiedotus jatkaville opiskelijoille siirtymävaiheessa Jyväskylän koulutuskuntayhtymä syksy 2017 Mikä on ammatillisen koulutuksen reformi? Nuoria koskeva ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Kysely SIO:sta 2009-2014 valmistuneille (+ vertailutietoja vuosien 2012 ja 2013 kyselyistä)

Kysely SIO:sta 2009-2014 valmistuneille (+ vertailutietoja vuosien 2012 ja 2013 kyselyistä) Kysely SIO:sta 2009-2014 valmistuneille (+ vertailutietoja vuosien 2012 ja 2013 kyselyistä) Kyselyn taustatietoja: kysely suunnattu vuonna 2009 tai myöhemmin SIO:sta valmistuneille (aikaisemmin valmistuneet

Lisätiedot

Page 1 of 11 Tietolähde AIPAL-palautejärjestelmä 26.01.2018 15:08 Vastaajien anonymiteetin suojaamiseksi vastaukset raportoidaan vain, jos kohderyhmään kuuluvia vastaajia on vähintään viisi henkilöä. Lukumäärä

Lisätiedot

Kiinni työelämässä -seminaari 11.11.09

Kiinni työelämässä -seminaari 11.11.09 MAHIS TYÖHÖN Kiinni työelämässä -seminaari Työllistymisen tuet ja palvelut Sari Honkonen ja Arja Pitkänen 11.11.09 1 TYÖLLISTYMISTÄ EDELTÄVÄT PALVELUT Työssäoppiminen on oppilaitoksen järjestämää työpaikalla

Lisätiedot

Kyselyn tarkoitus. Rita Koivisto

Kyselyn tarkoitus. Rita Koivisto Kyselyn tarkoitus Kyselyn tavoitteena oli kartoittaa Lapin ammattiopiston aikuiskoulutuksen opettajien näkemyksiä Työräätäli -toimintamallin kehittämiseksi opettajien ja opiskelijoiden hyödyksi. Työräätäli

Lisätiedot