Suomen Keittiömestarit ry UUTISKIRJE 2 / 2017

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomen Keittiömestarit ry UUTISKIRJE 2 / 2017"

Transkriptio

1 Suomen Keittiömestarit ry. on valtakunnallinen, vuonna 1950 perustettu yhdistys, jonka tarkoituksena on lisätä jäsenistönsä ammattitaitoa. Yhdistyksen tavoitteena on edistää suomalaista ruokakulttuuria ja korkealaatuista keittotaitoa Suomessa ja ulkomailla. Yhdistys on Pohjoismaiden Keittiömestareiden (NKF) ja Keittiömestareiden Maailmanliiton (WACS) jäsen. Rakkaat yhteistyökumppanit ja alueyhdistykset Juhannus, keskikesän suuri juhla, lähenee. Me mestarit vietämme ruoan juhlaa - Suomi 100, kotimainen ruoka ja ruoan tekijät. NKF-konferssi Lahdessa on ohi. Päivät olivat onnistuneet, olimme Luojan kanssa hyvissä väleissä. Keittiömestarit ja aurinko loistivat kilpaa. Maailman Liiton presidentti Thomas Gugler viihtyi myös erittäin hyvin ja käski kertoa kaikille erittäin paljon terveisiä. Onnittelut myös kaikille käätyjen saajille ja kiitos kaikille onnitteluista, jotka sain saadessani Maailman Liiton ristin. Olin viime viikolla Farmari-messuilla ja siellä suomalainen ruoka, ruoan tekijät ja vaikuttajat kohtasivat. Kaikilla on tahtotila toimia suomalaisen ruoan eteen. Meillä on hyvät, puhtaat raaka-aineet ja jäljittävyys on saatu tietoon. Keskustelua herätti myös se, että koulut käyttävät enemmän lähiruokaa kuin ravintolat. Jospa me Pohjoismaat vetäisimme yhtä köyttä ja suosittaisiin Pohjolan ruokaa. Monia hyviä keskustelutuokioita käytiin aiheesta Lahdessa. Oli upeaa katsottavaa, kun me marssimme kulkueena Lahden läpi. Ja kyllä meitä kuvattiin. Kiitos kaikille osallistujillemme, olemme yhtä isoa perhettä Ruotsi, Suomi, Islanti, Tanska ja Norja. Onnitellut Kristine Harvikselle hänen ottaessa johdon NKF:n puheenjohtajana. Nautitaan Suomen suvesta ja hyvistä puhtaista raaka-aineista. Syödään yhdessä ja ulkona nautitaan elämästä ja sen iloista mitkä meille on annettu. Sydämellä Ulla Liukkonen Puheenjohtaja Suomen Keittiömestarit ry Etelä-Suomen Keittiömestarit Etelä-Suomen mestarit luovat uusia perinteitä osallistumalla jo toista kertaa Helsingin Ravintolapäivään toukokuussa. Viime vuoden tapaan Ruttopuistoon tuotiin kokonainen palvattu sika. Lisäkkeeksi valmistettiin säräjuureksia suoraan pannulta. Sää suosi tapahtumaa ja yleisöä riitti maistelemaan ja kuvaamaan sikaa ja mestareita. Onnistuneen tapahtuman takana oli taas joukko hyviä yhteistyökumppaneita ja talkoolaisia. Kiitos kaikille osallistuneille. Etelä-Suomen Keittiömestarit huomioivat nuoria ammattilaisia Helsingissä käytiin Ammattitaidon SM-kisat Skils Etelä-Suomen Keittiömestarit luovuttivat ravintolakokki sarjan pääpalkinnon. Kuudesta alueen ammatillisesta oppilaitoksesta valmistuneelle kokeille myönnettiin stipendinä ravintola Grönin lahjakortti. Myöntämällä stipendejä alalle valmistuville Keittiömestarit haluavat omalta osaltaan onnitella ja osoittaa arvostusta ammatillisen tutkinnon suorittaneille. Ullalle korkea arvomerkki Viime viikonvaihteessa Pohjoismaiset keittiömestarit kokoontuivat Lahteen NKF Congress 2017 tapahtumaan. Neljän päivän aikana järjestettiin alan kongressi, ammatillisia maaotteluita, ruokamessuja, illanviettoja ja lämminhenkistä yhdessäoloa. Perjantaina Lahden torilla järjestetyssä Get together -tapahtumassa Suomen Keittiömestareiden puheenjohtaja Ulla Liukkonen palkittiin ensimmäisenä eurooppalaisena Maltan ristiä muistuttavalla, maailmanlaajuisen WACS (Keittiömestareiden maailmanliitto) -järjestön presidentin käädyillä. Ne luovutti Liukkoselle WACS:in presidentti Thomas Gugler. Samassa tilaisuudessa presidentin käädyt sai myös Pohjoismaiden keittiömestareiden, NKF:n pitkäaikainen puheenjohtaja, tanskalainen Uffe Nielsen.

2 Päijät-Hämeen Keittiömestarit Lahti kisakaupunki NKF 2017 kongressi järjestettiin Lahdessa Päijät-Hämeen keittiömestarit ry sai kunnian olla järjestelyvastuussa sekä kongressista että sen yhteydessä järjestettävistä pohjoismaisista ammattitaitokilpailuista. Kongressiviikonlopun yhteenvetona väsyneet, mutta onnelliset päijäthämäläiset chefit voivat olla tyytyväisiä lopputulokseen. Pohjoismaiset vieraat kehuivat kilvan hyviä järjestelyjä hotelleissa, Sibeliustalolla ja erityisesti kisapaikalla Lahden messukeskuksessa. Electrolux Professionalin rakentamat keittiöt antoivat upean mahdollisuuden viedä läpi haastavat Nordic Young Chef, Nordic Chef ja Nordic Waiter kilpailut. Kultaa ei tänä vuonna Suomelle kisoista tullut, mutta NKF:n presidentti Uffe Nielsenin ja tuomariryhmän terveisinä päijäthämäläisille oli parhaiten järjestetyt kisat, mitä olemme vuosiin saaneet kokea. Tekniikka toimi moitteettomasti ja aikataulut saatiin pysymään minuutilleen. Epävirallista kultaa siis Lahteen. Hyvää fiilistä tuomaristosta välittivät myös tarjoilukisan tuomarit, jotka kehuivat suomalaista täsmällisyyttä järjestelyissä. Tärkeää kisaajille on hyvin organisoitu taustatyö ja sopivan rento ilmapiiri. Tässä onnistuttiin. Tärkeää työtä tekivät myös Koulutuskeskus Salpauksen kokkiopiskelijat kisakeittiöiden assistentteina. Paljon oppia ja tsemppiä tuli jokaiselle. Ehkä tulevaisuudessa näemme heitä myös pääosassa kisakeittiöissä. NKF 2017 ja kisat ovat siis takana. Ylpeänä luovutamme järjestelyvastuun islantilaisille kollegoillemme Reykjavikiin Sinne lähtee ainakin Lahden seudulta hyvä joukko kisaturisteja. Kisa- ja NKF-tunnelmissa Jukka Turta, Päijät-Hämeen Keittiömestarit Valokuvat: Johannes Wilenius Tuomarit haastavassa työssään Electroluxin kisakeittiöt kovassa käytössä Tarjoilukisa eli Duni-cup meneillään Skål på sen saken! Taneli Lehtonen tarjoilee vadilta Ismo Sipeläisen lammasannosta kutsuvieraille

3 Pirkanmaan Keittiömestarit ry jäsen-/vuosikokous Scandic Rosendahlissa. Hallitus 2017; Puheenjohtaja Ari Myllyniemi. varapuheenjohtaja Hannele Mäkinen, sihteeri Mirja Ritala, rahastonhoitaja Reino Hokkanen, muut jäsenet Markku Salonen, Jouko Leppänen, Hannu Häyrynen ja Heimo Karne. Varajäsenet: Jani Forssell, Anette Mellin ja Markku Immonen. SKM:n terveiset hallitukselle välittää Juha Niemiö NKF-KONGRESSI Lahti. Pirkanmaan mestarit myös mukana kongressissa yhdeksän henkilön voimin. Tulevat tapahtumat: Tamperrada Pintxokilpailu. Pintxoannoksia tarjolla Tampereen ravintoloissa Koko Suomi Syö Ulkona Tampere. Tapahtuma järjestetään Suomi 100v. Syödään yhdessä -hankeen puitteissa ja yhteistyössä paistinkääntäjien ja Juveneksen kanssa. Kaksi kattausta; klo Grillilounas (poikkea vapaasti), klo Koko Suomen kyläjuhlaillallinen. Varaa pöytä ilta kattaukseen. Pöytävaraukset; juvenes.fi tai puh Arja Mäkimartti Tampereen Kalamarkkinat Laukontori Tampere. Mestarit taas Suvilaivalla. Kermaista lohisoppaa, tuoreita ostereita, paistettuja tiikerirapuja, kalastajan evästä ja katkarapu-lohirieskaa valmistamassa Tampereen Kala- ja erämarkkinat. Laukontori Tampere. Mestarit taas Suvilaivalla. Lohikeittoa ja muita kalaherkkuja myymässä Pirkanmaan Chefs Day Paikkana Pirkanmaan Hoitokoti Sadonkorjuu 2017 Suomi 100 juhlapöytä, sisältäen ruokia Suomen eri vuosikymmeniltä. Pöytävaraukset; Pirkanmaan Keittiömestareiden valmistama Sadonkorjuu 2017 Suomi 100 juhlaillallinen lauantaina klo. 19:00. Scandic Rosendahlissa. Illallinen koostuu runsaasta menu kokonaisuudesta tai sähköposti.. Vain yksi kattaus max 400 henk Koko Suomi Grillaa Tampere. Tapahtuma järjestettiin Suomi 100v. Syödään yhdessä -hankeen puitteissa ja yhteistyössä Tampereen paistinkääntäjien ja Tampere-talon kanssa. Grilliannoksia myytiin yhteensä noin 300.

4 Etelä-Pohjanmaan Keittiömestarit Tapahtumia Etelä-Pohjanmaalta Koko Suomi Grillaa tapahtuma pidettiin Vaasassa myrskyisissä olosuhteissa. Kevään pahin myrsky vihmoi yli Vaasa. Yritimme myydä Koko Suomi Grillaa tuotetta vasta avatun Patio-ravintolan pihalla. Muutama rohkea asiakas uskaltautui kuitenkin maistamaan herkullisia lihavartaitamme, palaute niistä oli hyvä. Tuotetta kehuttiin. Harmi, että hyvin suunniteltu tapahtumamme joutui sään armoille ja tuotteet eivät käyneet kaupaksi. NKF:n kongressi Lahdessa onnistui upeasti. Aurinkoinen Lahti näytti parhaat puolensa. Suurhallin kilpailut olivat mielenkiintoiset. Sikabileet Lahden torilla oli sopivan rento tunnelmaltaan perjantai-illan tapahtumaksi. Etelä-Pohjanmaalta osallistui tapahtumaan pieni ryhmä. Kiitokset Päijät-Hämeen Keittiömestareille! Seuraava tapahtuma jossa olemme mukana on Provinssi Seinäjoella. Vastaamme artistien muonituksesta torstaista lauantaihin. Kuva: Kaj Lax Ruuan alkuperä esiin ja - #syödäänyhdessä Ruuan alkuperä kiinnostaa suomalaista kuluttajaa varmasti enemmän kuin koskaan. Mistä ruoka tulee, mikä maa? Miten se on tuotettu, kuka sen on tuottanut, missä ja millä keinoin? Kuinka eettisesti se on tuotettu. Mitkä ovat sen ympäristö- kenties jopa ilmastovaikutukset? Miten me saisimme tämän tiedon välitettyä kuluttajalle kiinnostavasti ja helposti - ja varmasti myös kustannustehokkaasti. Asiakkaan on edelleen vaikea saada selville ravintolassa tarjottavan ruoan alkuperää. Rohkenen väittää, että houkutteleva buffapöytä tuoreruokineen tai ihana lämmin ateria saa meidät ajattelemaan, että ruoka tulee läheltä. Tosin salaatissa oleva broileri saattaa tulla Thaimaasta tai kalaruoan lohi on saattanut kiertää kassissa maapallon ympäri. MTK vietti 100-vuotisjuhlaansa Helsingin Messukeskuksessa kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna. Olimme etukäteen vannottaneet palveluntuottajaa ilmoittamaan ruokatarjoilussa selkeästi myös alkuperän sekä erikseen pyytäneet, että joka ikinen henkilökuntaan kuuluva pystyy asiakkaan kysyessä kertomaan, mistä ruoka tulee. Olin kovin tyytyväinen - tämä toimi ja ennenkaikkea, juhlalounas ja päivällinen olivat kauniisti esillelaitettuja ja erityisen maukkaita! Maailman tuottajajärjestö WFO piti vuosikokouksensa Helsingissä. Yksi päivällisistä pidettiin Ravintola Saaristossa Klippanilla, ravintolapäällikkö esitteli illan menun reippaasti ja asiantuntevasti ennen aterian aloitusta. Tästä iloitsin myös: hyvä suomalainen ruoka ihanassa miljöössä tarjottuna sai arvoisensa kohtelun. Mutta: ihmetysekseni muutama eurooppalainen järjestökollega ihmettelivät kovasti tätä tapaa. Onko todella niin, että te aina esittelette ruoan ennen aterian aloitusta, jopa kokouslounaalla? Onko se normaali käytäntö? Tämän eteen olemme isolla porukalla tehneet vuosia töitä, ruoan alkuperää esiin vaatien, vastasin. Tanskalaisen kollegan kanssa pohdimme asiaa ja tulimme siihen johtopäätökseen, että Pohjoismaissa olemme erityisesti nostaneet tätä asiaa esiin vuonna 2004 tehdyn keittiömanifestin jälkeen. Minä olen varma, että se nostaa sekä ruoan alkuperän että ruokapalveluammattilaisten arvostusta! Ruoasta ilmoitettavien, tai ainakin tiedettävien faktojen kohdalla perussääntö on aina se, että elintarvikealan toimijalla täytyy olla riittävät ja oikeat tiedot tuotteista, joita hän myy. Erityisen tarkkana on ilman muuta oltava mm. allergeenien kanssa. Ja jos asiakas kysyy alkuperää, eikä ravintolassa osatakaan vastata, ei tällainen toiminta anna kovin hyvää kuvaa ravintolasta. Maa- ja metsätalousministeriössä on valmisteilla säädös, joka velvoittaisi ravintoloita ilmoittamaan tarjottavan ruuan raaka-aineiden alkuperän asiakkaalle. Perusteluna tälle on kuluttajien kiinnostus ruuan alkuperästä. Lainsäädäntöä odotellessakin on avoimuus valttia: ravintolaruuan alkuperä kannattaa kertoa asiakkaille avoimesti. Näin Suomen 100-vuotisjuhlavuotena olemme saaneet nauttia yhdessä syömisen ihanasta teemasta ELO-säätiön vetämän Syödään Yhdessä-hankkeen tiimoilta. #syödäänyhdessä on ikään kuin avoin lähdekoodi - kaikki suomalaiset on kutsuttu mukaan. Rakkaat keittiömestarit eri puolilla Suomea - nostakaa teemaa tapahtumissanne - te olette suomalaisen ruokakulttuurin taitavia tekijöitä ja kehittäjiä! Ja kun tuo alkuperä kiinnostaa - olkaa ihmeessä yhteyksissä! Mikä sen parempi tiimi ja yhteistyön paikka kuin ruoan alkutuottaja, maanvilijelijä ja ruokapalvelualan ammattilainen keittiömestari. Me MTK:ssa voimme mielellämme järjestää alueyhdistyksienne kanssa yhteistyötä. Hyvää ja huisin herkullista kesää! Anni-Mari Syväniemi, MTK:n ruokakulttuuriasiamies Ps. Lämpimästi tervetuloa Herkkujen Suomi-tapahtumaan Helsinkiin !

5 Kesäterveisiä Osuuskunnasta! Kesän uutuustuotteet ovat nyt keittiömestareiden ulottuvilla. Avasimme hiukan viime uutiskirjeessä mitä uutuustuotteita tällä kaudella tulee löytymään valikoimastamme, ja nyt ajattelin esitellä niitä hiukan lähemmin. Ensimmäinen ja omalla tavallaan ehkä jännittävin uutuus on pikariin pakattu #snäxi minikurkku. Tuote on ehdottomasti pääasiassa tarkoitettu naposteluun, välipalaksi tai dipattavaksi. Sekä tuoteominaisuuksiensa että pakkauksensa puolesta se sopii näihin käyttötarkoituksiin mainiosti. Tuotteen vastaanotto on ollut erinomainen. Maultaan se on hieman normikurkkua makeampi, matalamman vesipitoisuutensa ansiosta. Uskoaksemme erikoinen koko ja se että saamme vihdoin myös kurkkuperheeseen uuden tulijan, on myös puhutellut kuluttajaa. Rohkeasti kokeilemaan myös keittiöissänne miten tuote toimii. Vihdoinkin Suomesta saa isosti myös kotimaista suippopaprikaa. Erittäin makea Palermo-lajike sopii paitsi käytettäväksi normipaprikan tapaan myös esim. täytettäväksi grilliin tai uuniin. Ehkä monipuolisuus on tämän tuotteen isoimpia valtteja, käyttötapoja on laidasta laitaan. Makean makunsa puolesta vähäisestä siementen määrästä (jotka ovat vielä hyvin lähellä kantaa) niin tuote sopii erinomaisesti myös naposteltavaksi. Suippopaprika on jo monen vuoden ajan ollut suomalaisen kuluttajan ykkösvaihtoehto mitä paprikatuotteisiin tulee ja se tosiasia että löytyy nyt myös kotimaisena nostaa sen suosiota varmasti seuraavalle tasolle, mahtavaa! Uutuustuotteista viimeisin on juhlavuoden tuotteemme ja toistaiseksi ainoa perhepakkauksemnme, Flavorino. Flavorino-niminen tomaatti on aromaattisen makea ja hyvin monikäyttöinen. Se on monen herkuttelijan valinta naposteluun mutta sopii yhtä lailla ruoanlaittoon. Esimerkiksi uunissa laitettuna maku esiintyy aivan upealla tavalla, mausteina sopii erityisen hyvin hunaja, oliiviöljy ja tuoreyrtit. Todella kiva yllättäjä tänä vuonna on ollut huomata että kotimaiset raaka-aineet nostaa päätään myös ammattikeittiöissä. Varsinkin erilaiset erikoistomaatit ja kotimainen pihvitomaatti on ollut kovassa huudossa. Olen itse täysin varma että kuluttaja arvostaa kasvihuonetuotteissa kotimainen alkuperä tuotteissa, mutta varsinkin kotimaisten tuotteiden loistava maku. Se pieni lisä annoshintaan mitä muutamia kymmeniä grammoja kotimaisia vihanneksia aiheuttaa suhteessa vaihtoehtoihin, maksaa itsensä varmasti takaisin tuotteen maussa, asiakasuskollisuudessa ja goodwill-arvossa. Käytetäänhän me kaikki kotimaista aina kun on mahdollista, ei siksi että meidän täytyisi vaan koska kannattaa!! Hyvää juhannusta ja loistavaa kaupallista kesää teille kaikille! Jonas Lundström Myynti- ja markkinointijohtaja / Osuuskunta Närpiön Vihannes

6 Omavalvontaa mobiilisti Fredman Prolla Fredman Pro on digitaalinen palvelu keittiön johtamiseen ja omavalvonnan automatisoimiseen. Palvelu sopii niin pienten kuin suurien ammattikeittiöiden johtamiseen. Kehitimme mobiilisovelluksen täydentämään jo yli kymmenen vuoden ajan ammattikeittiöissä käytettyä digitaalista omavalvontapalveluamme. Fredman Pro säästää runsaasti aikaa, on laiteriippumaton ja skaalautuva. Nyt keittiön johtaminen ja omavalvonnan rutiinien hoitaminen onnistuvat helposti ruutupaperin sijaan myös älypuhelimella tai tabletilla. Fredman Pro -mobiilisovellus on ladattavissa Google Play -kaupasta ja AppStoresta. Palvelu automatisoi omavalvonnan rutiinit, joten ammattikeittiössä säästyy enemmän aikaa parhaiden makujen valmistamiselle. Käy tutustumassa ja katso videot palvelun käytöstä: Restel ja Kotipizza luottavat Fredman Prohon. Tutustu asiakkaidemme menestystarinoihin: tarinat YHTEISTYÖKUMPPANIT

Mitä on ruokakulttuuri. - kuluttajan silmin?

Mitä on ruokakulttuuri. - kuluttajan silmin? itä on ruokakulttuuri - kuluttajan silmin? toiminnanjohtaja Tiina Lampisjärvi Finfood Suomen Ruokatieto ry Kulttuurin Kaukametsä -seminaari Onko ruoka kulttuuria? 7. 8.9.008 istä tuntee vahvan ruokakulttuurin?

Lisätiedot

POROA VAI BURGERIA. Mitä (ruokaa) tulisi tarjota ulkolaisille vieraille? Milloin suomalainen ruokaperinne tunnustetaan salonkikelpoiseksi?

POROA VAI BURGERIA. Mitä (ruokaa) tulisi tarjota ulkolaisille vieraille? Milloin suomalainen ruokaperinne tunnustetaan salonkikelpoiseksi? POROA VAI BURGERIA Mitä (ruokaa) tulisi tarjota ulkolaisille vieraille? Milloin suomalainen ruokaperinne tunnustetaan salonkikelpoiseksi? Suomalainen ruokaperinne Kropsua, hapanleipää, karjalanpaistia

Lisätiedot

Kun Suomi täyttää 100 vuotta, syödään yhdessä.

Kun Suomi täyttää 100 vuotta, syödään yhdessä. SUOMESSA syödään yhdessä harvemmin kuin missään muussa OECD-maassa. Kuitenkin 85 % suomalaisista toivoo, että yhdessä syömisen kulttuuri kukoistaisi Suomessa. Kun Suomi täyttää 100 vuotta, syödään yhdessä.

Lisätiedot

Saunatilat. Kokoustilat

Saunatilat. Kokoustilat Saunatilat Pikkujoulut? TYKY-päivät? Vai ihan vain rento saunailta parhaiden ystävien kanssa? Tule viettämään iltasi ravintola Spoonin upeisiin Saunatiloihin! Spoonin saunatiloissa mahtuu mukavasti saunomaan

Lisätiedot

Suomen Keittiömestarit ry UUTISKIRJE 1 / 2017

Suomen Keittiömestarit ry UUTISKIRJE 1 / 2017 Suomen Keittiömestarit ry. on valtakunnallinen, vuonna 1950 perustettu yhdistys, jonka tarkoituksena on lisätä jäsenistönsä ammattitaitoa. Yhdistyksen tavoitteena on edistää suomalaista ruokakulttuuria

Lisätiedot

Ruoan ympärille kokoontuminen on paras tapa lisätä yhteisöllisyyttä

Ruoan ympärille kokoontuminen on paras tapa lisätä yhteisöllisyyttä Meiltä on puuttunut keinoja arkiseen mutkattomaan yhdessä oloon. Ruoan ympärille kokoontuminen on paras tapa lisätä yhteisöllisyyttä - Yhteisöllisyystutkija Antti Maunu #syödäänyhdessä #suomi100 SUOMESSA

Lisätiedot

1. Koulusi Vastaajien määrä: 33

1. Koulusi Vastaajien määrä: 33 Asiakastyytyväisyys alakoulut, Kaulanperän koulu 1. Koulusi Vastaajien määrä: 33 Auvaisten koulu 0 0% Heikinsuon koulu 0 0% Karinaisten koulu 0 0% Kaulanperän koulu 32 96,97% Mustanojan koulu 1 3,03% 1/8

Lisätiedot

Aluetukku LähiPuoti Remes Oy

Aluetukku LähiPuoti Remes Oy Aluetukku LähiPuoti Remes Oy Yritysten toiminta: LähiPuoti Remes Oy on perustettu 2013, Puotipuksuna Kimmo Remes. Yrityksen kotipaikka on Humppila ja toiminta-alueena Lounais-Häme ja Pirkanmaa. Valikoimissa

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

esongin parhaat Spalat

esongin parhaat Spalat H eviä kuten haluat Tiesithän, että Chipstersiltä saa myös HeViä. Sesonkien mukaan elävästä monipuolisesta HeVi-tarjonnastamme löydät sekä koti- että ulkomaiset hedelmä- ja vihannestuotteet sekä yrtit,

Lisätiedot

PIKAOPAS KULUTTAJALLE

PIKAOPAS KULUTTAJALLE PIKAOPAS KULUTTAJALLE Tiedätkö, mistä ruokasi tulee? Suomessa syötävästä ruuasta noin 80 % on Suomessa valmistettua. Noin 65 % ruokamme raaka-aineesta on suomalaista. Elintarviketuotanto on maailmanlaajuista.

Lisätiedot

SIELTÄHÄN NE PARHAAT ASIAT TULEVAT. OMASTA MAASTA.

SIELTÄHÄN NE PARHAAT ASIAT TULEVAT. OMASTA MAASTA. SIELTÄHÄN NE PARHAAT ASIAT TULEVAT. OMASTA MAASTA. Se tulee omalle pöydälle tai kaverin kylmälaukkuun tutusta kaupasta. Me kannamme sen kassalle tutunnäköisessä pakkauksessa, josta tiedämme tarkkaan, mitä

Lisätiedot

Suomen Keittiömestarit ry UUTISKIRJE 1 / 2016

Suomen Keittiömestarit ry UUTISKIRJE 1 / 2016 Suomen Keittiömestarit ry. on valtakunnallinen, vuonna 1950 perustettu yhdistys, jonka tarkoituksena on lisätä jäsenistönsä ammattitaitoa. Yhdistyksen tavoitteena on edistää suomalaista ruokakulttuuria

Lisätiedot

Barista JAM 2011 Baristamaajoukkue 2011 tiedote medialle ja jäsenistölle

Barista JAM 2011 Baristamaajoukkue 2011 tiedote medialle ja jäsenistölle Barista JAM 2011 Baristamaajoukkue 2011 tiedote medialle ja jäsenistölle Barista JAM 2011 sponsorit ja yhteistyökumppanit Suuri kiitos kaikille sponsoreille, yhteistyökumppaneille ja avustajille! Barista

Lisätiedot

Intialainen kasvisruokakurssi Tuohikodossa 2.2.2013 vetäjänä Vijay

Intialainen kasvisruokakurssi Tuohikodossa 2.2.2013 vetäjänä Vijay Intialainen kasvisruokakurssi Tuohikodossa 2.2.2013 vetäjänä Vijay Alla on kuvia, mitä kaikkea (mausteita, raaka-aineita, työvaiheita ja astioita) kuuluu intialaiseen ruuanlaittoon. Aivan aluksi joimme

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyystutkimus Henkilöstöravintolat TERRA

Asiakastyytyväisyystutkimus Henkilöstöravintolat TERRA Asiakastyytyväisyystutkimus Henkilöstöravintolat syyskuu 2015 TERRA FI1179(2) Tavoitteet ja toteutus Sodexon asiakastyytyväisyystutkimuksen päätavoitteina on: - seurata asiakkaidemme tyytyväisyyttä - tunnistaa

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyystutkimus Henkilöstöravintolat. Nova

Asiakastyytyväisyystutkimus Henkilöstöravintolat. Nova Asiakastyytyväisyystutkimus Henkilöstöravintolat syyskuu 2015 Nova FI1184(1) Tavoitteet ja toteutus Sodexon asiakastyytyväisyystutkimuksen päätavoitteina on: - seurata asiakkaidemme tyytyväisyyttä - tunnistaa

Lisätiedot

Missä menee Suomalainen ruoka? Ruokakulttuuriasiamies Anni-Mari Syväniemi, MTK/Maaseutuyrittäjyyslinja

Missä menee Suomalainen ruoka? Ruokakulttuuriasiamies Anni-Mari Syväniemi, MTK/Maaseutuyrittäjyyslinja Missä menee Suomalainen ruoka? Ruokakulttuuriasiamies Anni-Mari Syväniemi, MTK/Maaseutuyrittäjyyslinja Suomiruoka rulettaa? Tilaisuudessa puhuu myös kuumana käytävän suomalaisen ruokakeskustelun tiimoilta

Lisätiedot

Tervetuloa juhlaan kanssamme. Kokous- ja juhlatarjoilut

Tervetuloa juhlaan kanssamme. Kokous- ja juhlatarjoilut Tervetuloa juhlaan kanssamme Kokous- ja juhlatarjoilut JUHLIEN JA KOKOUSTEN AMMATTILAINEN Olemme kokousten ja juhlien järjestämisen huippuammattilaisia, ja olemme mielellämme apunasi kaikissa tilaisuuksissa

Lisätiedot

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia / RUOKA LÄMMITTELY 1. Mitä teet aamulla ensimmäiseksi? Entä sen jälkeen? 2. Mihin aikaan syöt yleensä aamupalaa / lounasta / päivällistä / iltapalaa? 3. Mitä teet iltapäivällä? 4. Mitä sinä syöt usein? 5.

Lisätiedot

HORECA-REKISTERI 2015

HORECA-REKISTERI 2015 HORECA-REKISTERI 2015 1 1.4.2016 Taloustutkimus 2015 Sisältö 1. Johdanto 2. Rekisterin sisältö ja toimialaluokitus 3. Keittiöiden luku- ja annosmäärät toimialoittain 4. Keittiöiden luku- ja annosmäärät

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

Suomen Keittiömestarit ry UUTISKIRJE 3 / 2017

Suomen Keittiömestarit ry UUTISKIRJE 3 / 2017 Suomen Keittiömestarit ry. on valtakunnallinen, vuonna 1950 perustettu yhdistys, jonka tarkoituksena on lisätä jäsenistönsä ammattitaitoa. Yhdistyksen tavoitteena on edistää suomalaista ruokakulttuuria

Lisätiedot

Mitä asioita huomioida, kun valitsee hoitokotia

Mitä asioita huomioida, kun valitsee hoitokotia Pirkanmaa Mitä asioita huomioida, kun valitsee hoitokotia Pienet asiat merkitsevät paljon Aila Suoanttila 2015 2 1 JOHDANTO Tämän vertailulistan tarkoitus on auttaa vanhusta ja hänen omaisia valitsemaan

Lisätiedot

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009 LATTOMERI :n sääntömääräinen Lattomeren koululla keskiviikkona 4.11.2009 klo 18.00 Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Kahvitarjoilu. TERVETULOA! Länsi-Porin seurakunnan perhekerho Lattomeren kirkko

Lisätiedot

Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana

Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana Keväällä tapahtuu paljon (touko-kesäkuu) Heinäkuussa hiljenee vaikka kv-kisoja ympäri maailmaa- nyt olisi tiedottamisen paikka Elokuussa jälleen tahti kiihtyy

Lisätiedot

Miksi jotain piti ja pitää tehdä?

Miksi jotain piti ja pitää tehdä? Miksi jotain piti ja pitää tehdä? kilpailijamäärät laskeneet rajusti viimeisen 25 vuoden aikana (huom. nuorten SM Kitee, Kotka 2012) lajin kotimainen kilpailutoiminta menettänyt seksikkyytensä lähes kokonaan

Lisätiedot

Suomalaista ruokaa kuntalaisten lautasille

Suomalaista ruokaa kuntalaisten lautasille Suomalaista ruokaa kuntalaisten lautasille Anni-Mari Syväniemi, ruokakulttuuriasiamies Maaseutuyrittäjyyslinja, MTK 1 Ruoka ei ratkaise kaikkea, mutta ilman ruokaa ei ratkaista mitään. erityisopettaja

Lisätiedot

Vuoden parhaat ruokalahjat. Ei kylmätuotteita!

Vuoden parhaat ruokalahjat. Ei kylmätuotteita! K A R I N I N R U O K A L A H J A T 2 0 1 5 Vuoden parhaat ruokalahjat Ei kylmätuotteita! WWW.MATGAVOR.SE ORDER@MATGAVOR.SE +46 42 32 26 10 1 Me tarjoamme teille maistuvan ratkaisun! Jo 25 vuoden ajan

Lisätiedot

OULUN VOUTIKUNTA. Toimintakertomus 2015

OULUN VOUTIKUNTA. Toimintakertomus 2015 OULUN VOUTIKUNTA Toimintakertomus 2015 31.1.2015 Paistinkääntäjien vuosi alkoi tammikuussa järjestetyllä Nuorten kokkien kisalla, joka pidettiin Rovaniemellä 31.1.2015. Voutimme Anna Paakkari ja Culinaire

Lisätiedot

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA 1/5 TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su 18.2.2018 KUNNIAKIRJA Saunaseura SaunaMafia ry täytti 9 vuotta ja samalla luovutimme savusaunojen lämmittäjälle Atte Salolle Saunamajurin kunniakirjan

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2012 Oulun-seudun Lämpö-,Vesi-ja Ilmastointitekninen Yhdistys ry, OuLVI TOIMINTAKERTOMUS 2012 Perustietoja yhdistyksestä: Rekisteri no 110.106 Asiakirja no 69195649 Y-10161609 Merkitty rekisteriin 13.6.1972

Lisätiedot

Hei! Ja kiitos mielenkiinnostanne ravintolaamme kohtaan! Pieni tietopaketti meistä voisi heti alkuun olla paikallaan.

Hei! Ja kiitos mielenkiinnostanne ravintolaamme kohtaan! Pieni tietopaketti meistä voisi heti alkuun olla paikallaan. Hei! Ja kiitos mielenkiinnostanne ravintolaamme kohtaan! Pieni tietopaketti meistä voisi heti alkuun olla paikallaan. Olemme siis Seitsemisen luontokeskuksessa sijaitseva kahvila/ravintola, jonka erikoisuutena

Lisätiedot

YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010

YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010 YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010 Tässä numerossa: - Kokouskutsu vuosikokoukseen - Vuosikokouksen ohjelma - Lomaosakeviikkojen arvonta - Hallituksen kevään päätöksiä - KST:n nettisivut - KTK:n nettisivut 19.8.2010

Lisätiedot

Fazer nuorten arvostamana yrityksenä case Elämän Eväät. Nina Törhönen, Fazer

Fazer nuorten arvostamana yrityksenä case Elämän Eväät. Nina Törhönen, Fazer Fazer nuorten arvostamana yrityksenä case Elämän Eväät Nina Törhönen, Fazer Mitä on Elämän Eväät? Ohjelma luotiin vuonna 2007 herättämään nuorten tulevaisuuden työntekijöiden mielenkiintoa uudella tavalla.

Lisätiedot

KALA SUOMALAISTEN RUOKAPÖYDÄSSÄ SILAKKAPAJA 28.2.2014 KATRIINA PARTANEN

KALA SUOMALAISTEN RUOKAPÖYDÄSSÄ SILAKKAPAJA 28.2.2014 KATRIINA PARTANEN KALA SUOMALAISTEN RUOKAPÖYDÄSSÄ SILAKKAPAJA 28.2.2014 KATRIINA PARTANEN 16 Kalan kulutus 2000 2011 (kg/hlö/vuosi) 14 12 10 8 6 Kaikki kala Tuontikala Kotimainan kala Silakka 4 2 0 2000 2001 2002 2003 2004

Lisätiedot

Sääntelyn vähentäminen ja ravintolat

Sääntelyn vähentäminen ja ravintolat KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella) Sääntelyn vähentäminen ja ravintolat 30.5.2017 Veli-Matti Aittoniemi KUVA (korkeus voi vaihdella) Työtä ja hyvinvointia

Lisätiedot

Miten kesävieraita kestitään ilman stressiä?

Miten kesävieraita kestitään ilman stressiä? Miten kesävieraita kestitään ilman stressiä? Kun aurinko paistaa kesällä, moni haluaa mieluummin viettää aikaa ulkona kuin keittiössä. Hellan ääressä kuluu vähemmän aikaa, kun ruoka tehdään helpoista raaka-aineista

Lisätiedot

KOUKUN HELMEN KOTIATERIAPALVELU

KOUKUN HELMEN KOTIATERIAPALVELU KOUKUN HELMEN KOTIATERIAPALVELU Palveluksessanne 31.1.2014 2009 Tampereen Ateria KOUKUN HELMI Koukun Helmen keittiössä ammattitaitoinen henkilökuntamme valmistaa suurella sydämellä maukkaita aterioita

Lisätiedot

Espoo Catering -liikelaitos Kohokohtia arjesta juhlaan

Espoo Catering -liikelaitos Kohokohtia arjesta juhlaan Espoo Catering -liikelaitos Kohokohtia arjesta juhlaan Haluamme palvella asiakkaitamme Espoo Catering -liikelaitos järjestää Espoon kaupungin ateriapalvelut. Palveluhenkiset alan ammattilaiset tuottavat

Lisätiedot

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013 PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013 ARVOISAT LEIJONAT, LEOT, LADYT JA PUOLISOT KAUSI ON PUOLIVÄLISSÄ Kausi on ollut vauhdikas ja tapahtumarikas. Kiitokset klubeille ja jäsenille menneestä syksystä.

Lisätiedot

Kukin jäsenmaa johtaa itsenäisesti omaa kansallista toimintaansa.

Kukin jäsenmaa johtaa itsenäisesti omaa kansallista toimintaansa. NKF SÄÄNNÖT Pohjoismaisen Keittiömestariliiton SÄÄNNÖT Säännöt hyväksytty Reykjavikissa 1979, muutettu Stavangerissa 1991 ja viimeisimmät muutokset hyväksytty liiton kokouksessa Reykjavikissa 8. toukokuuta

Lisätiedot

Toimintakertomus

Toimintakertomus TOIMINTAKERTOMUS Suomen Jet Sport Liitto ry Pajukuja 4, 29100 Luvia www.sjsl.fi Toimintakertomus 1.10.2017 30.09.2018 YLEISTÄ Suomen Jet Sport Liitto ry:n virallinen rekisteröintipäivämäärä on 07.10.1987.

Lisätiedot

Ruokamaa Pohjanmaaseminaari. - Matriket Österbottenseminarium

Ruokamaa Pohjanmaaseminaari. - Matriket Österbottenseminarium Ruokamaa Pohjanmaaseminaari - Matriket Österbottenseminarium ruokakulttuuriasiamies/ ombusdsman för matkultur Anni-Mari Syväniemi Maaseutuyrittäjyyyslinja/ 1 Ruoka ei ratkaise kaikkea, mutta ilman ruokaa

Lisätiedot

Hämeenlinnan Seudun Kalevalaiset Naiset ry 1985 2014 osa 2. 1997-2009

Hämeenlinnan Seudun Kalevalaiset Naiset ry 1985 2014 osa 2. 1997-2009 Hämeenlinnan Seudun Kalevalaiset Naiset ry 1985 2014 osa 2. 1997-2009 Tapahtumia vuosien varrelta Kuvassa Aulangonjärvi ja Lusikkaniemi Anni Liukkala puheenjohtajana 1997 2002 Komeroiden kätköistä -näyttely

Lisätiedot

Eat My Turku - ruokakulttuuri matkailuvalttina. asddadadas

Eat My Turku - ruokakulttuuri matkailuvalttina. asddadadas Eat My Turku - ruokakulttuuri matkailuvalttina PÄIVI POHJOLAINEN 15.3.2017 asddadadas Tästä se alkoi se Turun ruokakulttuurin kukoistus Turun linnan kautta suomalaiset oppivat käyttämään haarukkaa, juomaan

Lisätiedot

Tiedon ja ideoiden hakumatka Pariisin SIAL-messuille Vierailu maailman suurimmalla tuoretukkutorilla Rungismarketissa.

Tiedon ja ideoiden hakumatka Pariisin SIAL-messuille Vierailu maailman suurimmalla tuoretukkutorilla Rungismarketissa. Tiedon ja ideoiden hakumatka Pariisin SIAL-messuille 16.-20.10.2016 Vierailu maailman suurimmalla tuoretukkutorilla Rungismarketissa. osallistujat: Timo Väänänen, Porokylän Leipomo Oy Ari Kukkonen, Porokylän

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Pietarin matka. - Sinella Saario -

Pietarin matka. - Sinella Saario - Pietarin matka - Sinella Saario - Matkakuumetta, kirjaimellisesti. Kun astuin Pietariin vievästä junasta ulos, oli tunnelma epätodellinen. Ensimmäinen ulkomaanmatkani oli saanut alkunsa. Epätodellisuutta

Lisätiedot

Uuden Siemens-höyryuunin ominaisuudet ovat omaa luokkaansa

Uuden Siemens-höyryuunin ominaisuudet ovat omaa luokkaansa Lehdistötiedote heinäkuu 2011 Uuden Siemens-höyryuunin ominaisuudet ovat omaa luokkaansa Höyryuunin käyttö on lisääntynyt viime vuosien aikana. Syy siihen on höyryuunin avulla saatava loistava ruoanvalmistustulos.

Lisätiedot

KOKOUS- JA JUHLAPAKETIT 2018

KOKOUS- JA JUHLAPAKETIT 2018 KOKOUS- JA JUHLAPAKETIT 2018 TILA 500 HENKILÖLLE 400 M2 TUO KUNNON DRAIVIA KOKOUKSIIN JA PALAVEREIHIN PÖYTÄMUODOT TEATTERI 270 HENKILÖÄ DIPLOMAATTI 64 HENKILÖÄ COCKTAIL 500 HENKILÖÄ LUOKKA 60 HENKILÖÄ

Lisätiedot

KAUPPASI PARAS KALAKAVERI

KAUPPASI PARAS KALAKAVERI KAUPPASI PARAS KALAKAVERI www.jokisenevaat.fi JOKISEN EVÄÄT ON LUOTETTAVA KUMPPANI KALATISKISI HOVIHANKKIJAKSI Yhteistyö kanssamme tarjoaa sinulle suuren määrän etuja ja palveluja, jotka helpottavat työtäsi

Lisätiedot

Suomen Kliinisen Fysiologian Yhdistys r.y. Jäsenkirje 1/2014. Sisällys

Suomen Kliinisen Fysiologian Yhdistys r.y. Jäsenkirje 1/2014. Sisällys 1 Suomen Kliinisen Fysiologian Yhdistys r.y. Jäsenkirje 1/2014 Sisällys 1. Puheenjohtajan palsta 2. Tulevia koulutustilaisuuksia 3. Yhteistyökumppanin tiedotus, Spira Oy Hallituksen kokouksen esityslistalle

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 1

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2006 1 1. YLEISTÄ Keski Suomen Ekonomit ry. on v.1937 perustettu yhdistys, jonka tehtävänä on toimia korkeamman taloustieteellisen koulutuksen hankkineiden yhdyssiteenä toiminta alueellaan,

Lisätiedot

Rotisseur R s otisseur Sav Sa o v jäsenkysely jäsenky 2012 Vastauksia 36kpl 25.5.2012

Rotisseur R s otisseur Sav Sa o v jäsenkysely jäsenky 2012 Vastauksia 36kpl 25.5.2012 Rotisseurs Savo jäsenkysely 2012 Vastauksia 36kpl 25.5.2012 1. Mikä olisi sopivin määrä jäsentapahtumia vuodessa? 18 16 14 12 10 8 6 4 2 0 2 tapahtumaa 4 tapahtumaa 6 tapahtumaa 8 tapahtumaa yli 10 tapahtumaa

Lisätiedot

Janne-Pekka Nurmen ja Kari Nurmen matkakertomus Salomon 4Trailsiin 2012.

Janne-Pekka Nurmen ja Kari Nurmen matkakertomus Salomon 4Trailsiin 2012. Janne-Pekka Nurmen ja Kari Nurmen matkakertomus Salomon 4Trailsiin 2012. Vuorijuoksujen ja erilaisten extreme-kisojen suosio on lisääntynyt huimasti viime vuosien aikana. Siispä olihan sitä lähdettävä

Lisätiedot

TYÖLLISYYSFOORUMI

TYÖLLISYYSFOORUMI TYÖLLISYYSFOORUMI 16.9.216 PALAUTERAPORTTI Kirjoittajat: Anu Järvinen, Laura Kallio ja Jemina Niemi, Osuuskunta Motive Työllisyysfoorumi järjestettiin Tampereella Scandic Rosendahlissa 16.9.216. Järjestelyistä

Lisätiedot

Arvoisat kiltasisaret ja- veljet!

Arvoisat kiltasisaret ja- veljet! VIESTIKILTOJEN LIITTO R.Y. Hallitus KUTSU Riihimäki 21.10.2018 Arvoisat kiltasisaret ja- veljet! Viestikiltojen Liiton sääntömääräinen syyskokous järjestetään lauantaina 17.11.2018 klo 13.00 alkaen Kouvolan

Lisätiedot

Tuottaja-kuluttaja yhteistyö: Pirkanmaan sovellus REKO-mallista

Tuottaja-kuluttaja yhteistyö: Pirkanmaan sovellus REKO-mallista Tuottaja-kuluttaja yhteistyö: Pirkanmaan sovellus REKO-mallista Ruokapiiritreffit 12.4.2014 Eeva Ylinen Projektiasiantuntija Parasta Pöytään Pirkanmaalta Mistä kaikki alkoi? Alkuperä Ranskassa kumppanuusmaataloudessa

Lisätiedot

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012 Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012 ITÄ-SUOMEN ALAOSASTON VUOSIKOKOUS IISALMESSA Kokouksen osanottajia Olvin panimomuseossa Pidettiin 7.3.2012 Iisalmessa vuosikokous, kuten toimintasuunnitelmassa

Lisätiedot

Koulujen ruokapalveluiden asiakastyytyväisyyskysely Henkilökunta

Koulujen ruokapalveluiden asiakastyytyväisyyskysely Henkilökunta Koulujen ruokapalveluiden asiakastyytyväisyyskysely 2018 Henkilökunta Yleiskysymykset 2. Ruokailen (34) (EOS: 0) Henkilökunta 2 Alakoulut 1. paikkani (17) (EOS: 0) Henkilökunta 3 Yläkoulut ja lukio 1.

Lisätiedot

Peruna-alan yhteistyöryhmä ry. TARJOUSPYYNTÖ 17.5.2016 Alapääntie 104, 61400 YLISTARO

Peruna-alan yhteistyöryhmä ry. TARJOUSPYYNTÖ 17.5.2016 Alapääntie 104, 61400 YLISTARO Tarjouspyyntö Hilma-järjestelmässä olevaan hankintailmoitukseen viitaten Peruna-alan yhteistyöryhmä ry pyytää tarjousta peruna-alan osaston järjestämisestä seuraaviin messuihin: 1. Peruna-alan osallistuminen

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

Kissaihmisten oma kahvila!

Kissaihmisten oma kahvila! Kissaihmisten oma kahvila! Teksti ja kuvat: Annika Pitkänen Jo ulkopuolelta voi huomata, ettei tamperelainen Purnauskis ole mikä tahansa kahvila. Ikkunalaudalla istuu kissa katselemassa uteliaana ohikulkevia

Lisätiedot

Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan!

Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan! Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan! Saapuminen Kotkaan ja majoittuminen Majoitumme Kotkan Original Sokos Hotel Seurahuoneella (Keskuskatu 21, 48100 Kotka, puh: +358 10 7821 000, kotka.seurahuone@sokoshotels.fi)

Lisätiedot

Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015

Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015 Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015 Case: Hyvän Olon viikonloppu kurssilaisen palvelupolku Vierumäellä VIERUMÄKI KOTISIVUT www.vierumaki.fi - Paljon informaatiota

Lisätiedot

SINIVALKOINEN JALANJÄLKI

SINIVALKOINEN JALANJÄLKI SINIVALKOINEN JALANJÄLKI Kampanjatutkimus 9..06 Tutkimuksen käytännön toteuttaja: Taloustutkimus Oy Marko Perälahti Tutkimuksen tavoitteet Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää suomalaisuuden ja paikallisuuden

Lisätiedot

1. Koulusi Vastaajien määrä: 37

1. Koulusi Vastaajien määrä: 37 Asiakastyytyväisyys alakoulut, Auvaisten koulu 1. Koulusi Auvaisten koulu 37 100% Heikinsuon koulu 0 0% Karinaisten koulu 0 0% Kaulanperän koulu 0 0% Mustanojan koulu 0 0% 1/8 2. Ruuan maku herkullista

Lisätiedot

Hämeenlinnan Palomiesten yhdistys JHL Ry 136

Hämeenlinnan Palomiesten yhdistys JHL Ry 136 1 Hämeenlinnan Palomiesten yhdistys JHL Ry 136 www.palomies.fi Pöytäkirja Yhdistyksen kevätkokous 28.4.17 Yhdistyksen kevätkokous Aika: 28.4.17 klo 18 alkaen Paikka: Café Pannu, Hallituskatu, 13130 Hämeenlinna

Lisätiedot

Ann Louise Erlund ProjektijohtajaYrkeshögskolan Novia. StiftelsenFinlandssvenskaJordfondensr.

Ann Louise Erlund ProjektijohtajaYrkeshögskolan Novia. StiftelsenFinlandssvenskaJordfondensr. Ann Louise Erlund ProjektijohtajaYrkeshögskolan Novia StiftelsenFinlandssvenskaJordfondensr. Rannikon Ruoka Ruoka-artesaanit ovat uusi kasvava ammattikunta pohjoismaissa. Artesaaniruoan jatkojalostuksessa

Lisätiedot

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi EP Senioripoliisit Kevätmatka 2017 Tämän matkan valmistelu alkoi jo kuukausia ennen sen toteutumista taustoittamalla matkakohteita ja nyt päädyttiin perinteisesti Viroon ja siihen, että olemme koko ajan

Lisätiedot

Pitääkö kotimaista ruokaa brändätä Suomessa? Tiivistelmä Agronomiliiton jäsenseminaari 25.10.2014

Pitääkö kotimaista ruokaa brändätä Suomessa? Tiivistelmä Agronomiliiton jäsenseminaari 25.10.2014 1 Pitääkö kotimaista ruokaa brändätä Suomessa? Tiivistelmä Agronomiliiton jäsenseminaari 25.10.2014 Outi Hohti, viestintäpäälikkö S-ryhmän marketkauppa Twitter: @hohti Kotimaisuus S-ryhmän marketkaupassa

Lisätiedot

LISÄMYYNTIÄ TAKEAWAYLLA.

LISÄMYYNTIÄ TAKEAWAYLLA. LISÄMYYNTIÄ TAKEAWAYLLA www.fredmangroup.com HALUATKO VARMISTAA TAKEAWAY-RUOKIEN TURVALLISUUDEN? LISÄMYYNTIÄ TAKEAWAYSTA? VÄHENTÄÄ RUOKAHÄVIKKIÄ? SEURATA VALMISTAMIENNE TAKEAWAY- TUOTTEIDEN KATETTA PILKUNTARKASTI?

Lisätiedot

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 1 Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 2 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ 3 2. HALLITUS 4 3. JÄSENET 4 4. TALOUS 4 5. TOIMINTA 5 5.1 SYYSJUHLA 5 5.2 LASKIAISRIEHA 5 5.3 KEVÄTKIRPPIS

Lisätiedot

Yhteiskuntasuhteiden hoito, kansainvälinen diplomatia ja edustuskäytäntö Valtuustokoulutus. Anneli Korhonen, suhdetoimintapäällikkö 24.8.

Yhteiskuntasuhteiden hoito, kansainvälinen diplomatia ja edustuskäytäntö Valtuustokoulutus. Anneli Korhonen, suhdetoimintapäällikkö 24.8. Yhteiskuntasuhteiden hoito, kansainvälinen diplomatia ja edustuskäytäntö Valtuustokoulutus Anneli Korhonen, suhdetoimintapäällikkö 24.8.2017 Esityksen sisältö Yhteiskuntasuhteiden hoito Kansainvälinen

Lisätiedot

Keskiviikko

Keskiviikko Maanantai 11.6.2018 Piristyspartion toinen viikko lähti käyntiin matkaamalla Rantakylään vanhusten taloille. Kävimme pyytämässä asiakkaita mukaan aamupäivän ohjelmaamme ja saimme kasaan mukavan kokoisen

Lisätiedot

Vihdin Yrittäjät - merkkipäiviä 2011-2014, arkisto

Vihdin Yrittäjät - merkkipäiviä 2011-2014, arkisto Vihdin Yrittäjät - merkkipäiviä 2011-2014, arkisto Taru-Kalusteen Tarja Siivonen toiminut yrittäjänä 40 vuotta Nummelan Kenttälässä toimivan Taru-Kalusteen yrittäjä Tarja Siivoselle on kertynyt yrittäjyysvuosia

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Päijät-Hämeen Metsänomistajat ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 1. HALLINTO Hallituksen jäsenet ja vastuuhenkilöt: Liisa Korpela, puheenjohtaja, tiedotusvastaava, edustukset sidosryhmiin, yhteydet. yhteistyökumppaneihin

Lisätiedot

Kotityöpalvelualan imagoon vaikuttaminen. Eija Lenkkeri 9.10.2013

Kotityöpalvelualan imagoon vaikuttaminen. Eija Lenkkeri 9.10.2013 Kotityöpalvelualan imagoon vaikuttaminen Eija Lenkkeri 9.10.2013 Alan mielikuva? Piikakulttuuriin Jokainen osaa kotityöt Harmaa talous, pimeä työ Moniosaajia Arjen auttajia Historiaa Käsite Kotityöpalvelu

Lisätiedot

MORSIAN SULHANEN HÄÄT SYNTTÄRIT TUPARIT RISTIÄISET PÄÄSIÄINEN JOULU HAUTAJAISET YLIOPPILAS LAKIAISET SYNTYMÄPÄIVÄ RIPPIKOULU ONNITELLA LAHJA

MORSIAN SULHANEN HÄÄT SYNTTÄRIT TUPARIT RISTIÄISET PÄÄSIÄINEN JOULU HAUTAJAISET YLIOPPILAS LAKIAISET SYNTYMÄPÄIVÄ RIPPIKOULU ONNITELLA LAHJA Sanasto ja lämmittely ALIAS: valitse listasta sana ja selitä se. Muut arvaavat. MORSIAN SULHANEN HÄÄT SYNTTÄRIT TUPARIT RISTIÄISET PÄÄSIÄINEN JOULU HAUTAJAISET YLIOPPILAS LAKIAISET SYNTYMÄPÄIVÄ RIPPIKOULU

Lisätiedot

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Ohessa olemme pyrkineet heijastamaan joitakin tapahtumia ja tunnelmia sukuseuran matkasta. Lyhyellä matkakertomuksellamme tahdomme jakaa hauskan ja antoisan matkamme

Lisätiedot

Kotimaisen luomutuotannon merkitys luomumarkkinoiden kasvulle

Kotimaisen luomutuotannon merkitys luomumarkkinoiden kasvulle 10.6.2014 Päivittäistavarakaupan ketjuohjaus 1 Kotimaisen luomutuotannon merkitys luomumarkkinoiden kasvulle Ilkka Alarotu valikoimajohtaja, S-ryhmä Twitter: @IlkkaAlarotu Ruoka on osa identiteettiä 56

Lisätiedot

Koukun Helmen kotiateriapalvelu

Koukun Helmen kotiateriapalvelu Koukun Helmen kotiateriapalvelu Palveluksessanne! 2015 Tampereen Voimia Koukun Helmi Koukun Helmen keittiössä ammattitaitoinen henkilökuntamme valmistaa maukkaita aterioita kotiateriapalvelun asiakkaille.

Lisätiedot

Vastakeitettyä erikoiskahvia missä tahansa, milloin tahansa! Hyvien ulkoilmaelämysten tulisi alkaa liikkeestäsi!

Vastakeitettyä erikoiskahvia missä tahansa, milloin tahansa! Hyvien ulkoilmaelämysten tulisi alkaa liikkeestäsi! Vastakeitettyä erikoiskahvia missä tahansa, milloin tahansa! Hyvien ulkoilmaelämysten tulisi alkaa liikkeestäsi! Coffeebrewer miten se toimii? Coffeebreweriä voidaan parhaiten kuvata kertakäyttöiseksi

Lisätiedot

Tuoteluettelo. Tuoteluettelo ladattavissa myös kalaneuvos.fi/horeca

Tuoteluettelo. Tuoteluettelo ladattavissa myös kalaneuvos.fi/horeca Tuoteluettelo Tuoteluettelo ladattavissa myös kalaneuvos.fi/horeca Parhaat raaka-aineet ja jatkuva tuotekehitys Ylivoimainen laatumme syntyy käyttämistämme laadukkaista raaka-aineista. Jalostamme tuotteemme

Lisätiedot

Kulinaarinen luomuviinimatka Etelä-Tiroliin & Veronaan 19.09. - 26.09.2015

Kulinaarinen luomuviinimatka Etelä-Tiroliin & Veronaan 19.09. - 26.09.2015 Kulinaarinen luomuviinimatka Etelä-Tiroliin & Veronaan 19.09. - 26.09.2015 1. Päivä: Lento (Kuopio) - Helsinki München: Willkommen in Deutschland! Ajamme Münchenistä Baijerin läpi, Innsbruckin ohi, henkeäsalpaavan

Lisätiedot

Saimaan sampanjabaari

Saimaan sampanjabaari e l l a m o l Kesä nnaan Savonli Saimaan sampanjabaari Sisällys Pääkirjoitus Minulle paras hetki Savonlinnan alkukesässä on se, kun keskustan lukuisat terassiravintolat avaavat pitkän talven jälkeen ovensa.

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN PINGVIINIT UUTISKIRJE 2018 LOKAKUU

NURMIJÄRVEN PINGVIINIT UUTISKIRJE 2018 LOKAKUU Pingviinien syyskauden harjoittelu on saatu kivasti käyntiin ja porukkaa on ollut tatamilla Klaukkalassa ja Rajamäellä. On ollut kiva huomata, että uusia pingviinejä on uskaltautunut kokeilemaan judoa.

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry S i v u 2 DIABETESHOITAJAT RY VUOSIKERTOMUS 2014 SISÄLTÖ 1.YHDISTYS... 2 3.HALLINTO... 3 5.2. Yhteistyö... 4 5.3. Tiedotus... 4 5.4. Toimikuntatyöskentely... 5 6.1.

Lisätiedot

Lähiruokatukku LähiPuoti Remes Oy

Lähiruokatukku LähiPuoti Remes Oy Lähiruokatukku LähiPuoti Remes Oy Yrityksen toiminta: - LähiPuoti Remes Oy on perustettu tammikuussa 2013, Puotipuksuna Kimmo Remes. - Yrityksen kotipaikka on Humppila ja toiminta-alueena Lounais- ja Etelä-Suomi.

Lisätiedot

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia?

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia? EKOLOGISUUS Ovatko lukiolaiset ekologisia? Mitä on ekologisuus? Ekologisuus on yleisesti melko hankala määritellä, sillä se on niin laaja käsite Yksinkertaisimmillaan ekologisuudella kuitenkin tarkoitetaan

Lisätiedot

SINIVALKOINEN JALANJÄLKI

SINIVALKOINEN JALANJÄLKI SINIVALKOINEN JALANJÄLKI Kampanjatutkimus 9..06 Tutkimuksen käytännön toteuttaja: Taloustutkimus Oy Marko Perälahti Tutkimuksen tavoitteet Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää suomalaisuuden ja paikallisuuden

Lisätiedot

Suomalainen viinikulttuuri Mitä se on? Mikä Viini!

Suomalainen viinikulttuuri Mitä se on? Mikä Viini! Suomalainen viinikulttuuri Mitä se on? Mikä Viini! 14.9.2016 Millaisia viininjuojia suomalaiset ovat? Ja kuinka me eroamme viininkuluttajina muista pohjoismaalaisista? Tuloksia koostettu seuraavista tutkimuksista:

Lisätiedot

Kouvolan kokous-ja tapahtumapalvelut. VisitKouvola

Kouvolan kokous-ja tapahtumapalvelut. VisitKouvola Kouvolan kokous-ja tapahtumapalvelut VisitKouvola 1 Kouvolan kokous- ja tapahtumapalvelut Yhteinen kokous- ja tapahtumamatkailu brändi Yksi paikka, mistä asiakas saa asiantuntija-apua Sähköiset palvelut

Lisätiedot

Arvokas juusto Anja Pölönen

Arvokas juusto Anja Pölönen Arvokas juusto 20.3.2018 Anja Pölönen 1 ARVOKAS JUUSTO ESITYKSEN SISÄLTÖ Yhteiskunnallinen ja taloudellinen merkitys Haasteellinen valmistus Henkilökohtainen vastuu 2 MAITO JA JUUSTO TUOVAT TYÖTÄ JA TOIMEENTULOA

Lisätiedot

9.30 Aamukahvi. 12.00 Lounas (omakustanteinen)

9.30 Aamukahvi. 12.00 Lounas (omakustanteinen) Näin homma toimii seminaari sekä Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry 15 - vuotta Aika: Torstai 31.10.2013 Paikka: Wegeliussali, ODL, Albertinkatu 16, 90100 Oulu 9.30 Aamukahvi 10.00 Musiikkiesitys

Lisätiedot

PARHAAT PALAT LOHIVIIPALEET GOURMET & PREMIUM UUTUUDET SYKSY 2012 PYYDÄ TUOREINTA

PARHAAT PALAT LOHIVIIPALEET GOURMET & PREMIUM UUTUUDET SYKSY 2012 PYYDÄ TUOREINTA PARHAAT PALAT LOHIVIIPALEET GOURMET & PREMIUM UUTUUDET SYKSY 2012 PYYDÄ TUOREINTA LOHIFILEESTÄ PARHAAT PALAT ILMAN KALAN RUSKEAA LIHASTA! Chipsters lohiviipaleet ovat ruodottomia ja niissä on mukana vain

Lisätiedot

Sodankylän kunnan keskuskeittiöhanke

Sodankylän kunnan keskuskeittiöhanke Sodankylän kunnan keskuskeittiöhanke Hankkeen taustaa Kunnanvaltuuston päätös rakentaa Sodankylään uusi keskuskeittiö Tavoitteena löytää uusi, kannattavampi ja tehokkaampi toimintatapa Uuteen keskuskeittiöön

Lisätiedot

Hymer Club Finland 23-25.5.2014

Hymer Club Finland 23-25.5.2014 Hymer Club Finland 23-25.5.2014 25-vuotisjuhla ja kevätkokous iloisessa Itä-Suomessa, Muuruvedellä! Loistava valinta juhlapaikaksi, Hymer Clubin perustamispaikkakunta, Muuruvesi. Aurinkoisena perjantaina

Lisätiedot