/1198 KHO:2007:31

Transkriptio

1 This document was produced from (accessed 11 Dec 2012) /1198 KHO:2007:31 Kansalaisuusasia - Asumisajan alkaminen - Varsinainen asunto ja koti - Suomen kansalaisen puoliso Diaarinumero: 96/3/07 Antopäivä: Taltio: 1198 X oli saanut ensimmäisen oleskeluluvan Suomeen ja pysyväisluonteisen oleskeluluvan Hän haki Suomen kansalaisuutta X on muuttanut yhteen Suomen kansalaisen Y:n kanssa ja he ovat solmineet avioliiton X työskentelee Suomessa päätoimisena urheilijana. X:llä on edellisestä avioliitostaan vuonna 1997 syntynyt tytär, joka asuu X:n ja hänen puolisonsa kanssa Suomessa ja käy täällä koulua. X:n asumisajan alkamisajankohtana on pidettävä kansalaisuuslain 15 :n 1 momentin 2 kohdan nojalla ensimmäisen oleskeluluvan myöntämispäivää X:n varsinaisen asunnon ja kodin katsottiin olleen kansalaisuuslain 22 :ssä tarkoitetulla tavalla Suomessa viimeksi kuluneet neljä vuotta keskeytyksettä. Kansalaisuuslaki (359/2003) 7, 13 1 mom. 2 kohta, 15 1 mom. 2 kohta, 22 Kort referat på svenska Asian aikaisempi käsittely Ulkomaalaisvirasto on tekemällään päätöksellä päättänyt, ettei Venäjän kansalaiselle X:lle myönnetä Suomen kansalaisuutta, koska hän ei täytä asumisaikaedellytystä eikä hakemuksen tueksi ole tältä osin havaittu erityisiä syitä. Hakija on oman ilmoituksensa mukaan asunut Suomessa alkaen. Hän on saanut ensimmäisen pysyväisluontoisen oleskeluluvan Suomeen ja väestötietojärjestelmän mukaan hänellä on ollut pysyvä osoite Suomessa lähtien. Hän on asunut yhdessä suomalaisen puolison kanssa lukien. Hakemuksessa kertomansa tiedon mukaan hakija on asunut Saksan liittotasavallassa eli yli kuuden kuukauden, mutta alle vuoden ajan. Yli kuusi kuukautta mutta alle vuoden kestävä asuminen ulkomailla ei katkaise yhtäjaksoista asumisaikaa Suomessa, mutta sitä ei oteta mukaan kyseiseen asumisaikaan. Hakija ei siten täytä kansalaisuuslain (359/2003) 13 :n 1 momentin 2 kohdan vaatimusta siitä, että hakijan varsinainen asunto ja koti on ja on ollut Suomessa keskeytyksettä viimeiset kuusi vuotta tai kahdeksan vuotta 15 ikävuoden täyttämisen jälkeen, joista viimeksi kuluneet kaksi vuotta keskeytyksettä. Hakija ei täytä myöskään kansalaisuuslain vaatimusta siitä, että Suomen kansalaisen puolison varsinainen asunto ja koti on ja on ollut Suomessa viimeksi kuluneet neljä vuotta keskeytyksettä tai kuusi vuotta 15 ikävuoden täyttymisen jälkeen, joista viimeksi kuluneet kaksi vuotta keskeytyksettä.

2 Asiaa kokonaisuudessaan harkittuaan Ulkomaalaisvirasto katsoo, ettei hakijan kohdalla ole esitetty tai havaittu sellaisia erityisiä syitä, joiden nojalla olisi perusteltua tai tarkoituksenmukaista poiketa asumisaikaedellytyksestä. Ulkomaalaisvirasto on soveltaminaan lainkohtina maininnut kansalaisuuslain 3 :n 1 momentin, 13 :n 1 momentin, 16 :n, 22 :n ja 41 :n. X on valittanut Ulkomaalaisviraston päätöksestä Turun hallinto-oikeuteen. Hän on vaatinut Ulkomaalaisviraston päätöksen kumoamista ja kansalaisuuden myöntämistä. X on asunut Suomessa yhtäjaksoisesti kuusi vuotta. Puolisoille kerrottiin V:n kihlakunnan poliisilaitokselta X:n voivan muuttaa väliaikaisesti Saksaan ilman, että sillä on kielteisiä vaikutuksia kansalaisuuden saamiseen. Poliisilaitoksen asianomainen virkailija on Ulkomaalaisvirastolle lähettämässään viestissä myöntänyt menetelleensä sanotulla tavalla. X on luottanut täysin poliisilaitokselta saamaansa tietoon. X:llä on kiinteät siteet Suomeen, sillä hän on avioliitossa suomalaisen miehen kanssa, ja hänen tyttärensä, joka on peruskoulun kolmannella luokalla, on asunut Suomessa 2-vuotiaasta saakka. X pelaa ammatikseen lentopalloa ja ulkomaalaisena hän tulee lentopalloseurojen ulkomaalaiskiintiöiden vuoksi menettämään työpaikkansa, kun pelaajien loukkaantumisten ja suomalaisten pelaajien puutteen vuoksi hänen seuraansa otetaan uusi ulkomaalainen pelaaja. X:n pelaamalle paikalle taas on saatavissa suomalaisia pelaajia. Asumisajasta on näiden laissa tarkoitettujen, painaviin ja erityisiin syihin verrattavien syiden vuoksi ainakin poikettava. Ulkomaalaisvirasto on antanut lausunnon, johon X on vastannut. X on vielä toimittanut hallinto-oikeudelle lisäselvitystä. Turun hallinto-oikeuden ratkaisu Hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään kumonnut Ulkomaalaisviraston päätöksen ja palauttanut asian virastolle uudelleen käsiteltäväksi. Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti: Sovellettavien säännösten sisältö Kansalaisuuslain mukaan ulkomaalaiselle myönnetään muidenkin kansalaistamisen yleisten edellytysten täyttyessä hakemuksesta Suomen kansalaisuus, jos hakemusta ratkaistaessa hänen varsinainen asuntonsa ja kotinsa on ja on ollut Suomessa viimeksi kuluneet kuusi vuotta keskeytyksettä (yhtäjaksoinen asumisaika) tai kahdeksan vuotta 15 ikävuoden täyttämisen jälkeen, joista viimeksi kuluneet kaksi vuotta keskeytyksettä (kerätty asumisaika). Ulkomaalaiselle voidaan myöntää Suomen kansalaisuus tämän estämättä, jos hänellä on lailliseen ja pitkäaikaiseen Suomessa oleskeluun taikka muuhun tähän verrattavaan syyhyn perustuen kiinteät siteet Suomeen sekä hänen varsinainen asuntonsa ja kotinsa on ja on viimeksi kuluneet kaksi vuotta ollut keskeytyksittä Suomessa. Lisäedellytyksenä asumisajasta poikkeamiselle on muun muassa se, että Suomessa olevan, vakinaisen ja päätoimisen työn hoitaminen on kohtuuttoman vaikeaa ilman Suomen kansalaisuutta tai että on olemassa painava laissa mainittuihin syihin verrattavissa oleva erityinen syy. Arvioitaessa ulkomaalaisen Suomessa asumista varsinaisella asunnolla ja kodilla tarkoitetaan kansalaisuuslaissa henkilön tosiasiallista ja pääasiallista oleskelupaikkaa, jossa hän oleskelee

3 pysyväisluonteisesti. Hallituksen esityksen kansalaisuuslaiksi (HE 235/2002 vp) mukaan henkilöllä ei voisi olla varsinaista asuntoa ja kotia Suomessa, jos hän oleskelisi täällä muulla kuin pysyväisluonteisella oleskeluluvalla. Asumisaika alkaa Suomeen muuttopäivästä tai Suomeen paluusta, jos hakijalle on sitä ennen myönnetty lupa tai oikeus muuttaa pysyväisluonteisesti Suomeen tai ensimmäisen oleskeluluvan myöntämispäivästä, jos hakijalla ei ole Suomeen tullessaan maahan muuttoon oikeuttavaa lupaa. Edellä mainitun hallituksen esityksen mukaan hakijalla pitäisi olla Suomeen saapuessaan pysyväisluonteinen oleskelulupa, jotta asumisajan voitaisiin katsoa alkavan jo muuttopäivästä. Muut kuin lyhyet poissaolot katkaisevat yhtäjaksoisen asumisajan. Yhtäjaksoinen asumisaika katkeaa lisäksi, jos poissaoloja on niin säännöllisesti ja niin paljon, että hakijan voidaan katsoa oleskelleen tai oleskelevan enimmäkseen Suomen ulkopuolella. Jos poissaolo on johtunut painavasta henkilökohtaisesta syystä, voidaan kuitenkin katsoa, että yhtäjaksoinen asumisaika ei ole katkennut. Lyhyet poissaolot otetaan mukaan yhtäjaksoiseen asumisaikaan. Tällaisia ovat alle yhden kuukauden poissaolot, enintään kuusi yli kuukauden, mutta alle kahden kuukauden poissaoloa, sekä yksi yli kahden, mutta alle kuuden kuukauden poissaolo ja yksi enintään kuusi kuukautta kestänyt poissaolo. Yli kuusi kuukautta, mutta alle vuoden kestäneitä tilapäisiä poissaoloja ei oteta mukaan yhtäjaksoiseen asumisaikaan eivätkä ne katkaise yhtäjaksoista asumisaikaa. Suomen kansalaisen puolisolle, jolla kansalaisuuslaissa tarkoitetaan asianomaisen aviopuolisoa ja asianomaisen kanssa avioliitonomaisissa olosuhteissa elävää henkilöä, voidaan myöntää Suomen kansalaisuus, jos puolisot asuvat ja ovat asuneet yhdessä vähintään kolme vuotta ja hakijan varsinainen asunto ja koti on ja on ollut Suomessa viimeksi kuluneet neljä vuotta keskeytyksettä tai yhteensä kuusi vuotta 15 ikävuoden täyttämisen jälkeen, joista viimeksi kuluneet kaksi vuotta keskeytyksettä. Asiassa saatu selvitys Ulkomaalaisvirastosta saadun tiedon mukaan X on saanut ensimmäisen tilapäisen oleskeluluvan Suomeen Hänellä on ollut väestötietojärjestelmään merkittynä Suomessa tilapäinen osoite ja pysyvä osoite lähtien. Ensimmäisen luvan pysyväisluonteiseen maassa oleskeluun X on saanut Pysyvän oleskeluluvan hän on saanut X:n vuonna 1997 solmima avioliitto Venäjän kansalaisen kanssa on päättynyt avioeroon X on muuttanut asumaan yhteen Suomen kansalaisen Y:n kanssa, ja he ovat solmineet avioliiton X:llä on edellisestä avioliitosta vuonna 1997 syntynyt tytär, joka asuu puolisoiden kanssa Suomessa. Tytär on Suomessa peruskoulun kolmannella luokalla. X pelaa Suomessa ammatikseen lentopalloa. Hän on suorittanut valtionhallinnon kielitutkinnon tyydyttävällä suullisella ja kirjallisella taidolla. X on ollut Saksassa, jossa oleskelun syynä oli hänen puolisonsa työtehtävät siellä. K ry:n päävalmentajan ja toiminnanjohtajan antaman selvityksen mukaan yhdistys joutuu pelaajien loukkaantumisten ja sopivien suomalaisten pelaajien puutteen vuoksi ulkomaalaiskiintiön puitteissa harkitsemaan X:n kanssa tekemänsä pelaajasopimuksen purkamista. Suomalaisia keskikenttäpelaajia, jota paikkaa X pelaa joukkueessa, on joukkueeseen riittävästi tarjolla.

4 Hallinto-oikeuden johtopäätökset Kansalaisuuslaissa säädettyä asumisaikaa laskettaessa otetaan huomioon vain luonteeltaan pysyvä oleskelu. X:n asumisajan alkamisajankohtana on pidettävä , jolloin hän on saanut ensimmäisen pysyväisluonteisen oleskeluluvan. X on elokuun 2005 ja toukokuun 2006 välisenä aikana ollut poissa Suomesta yhdeksän kuukauden ajan. Tällaista yli kuusi kuukautta, mutta alle vuoden kestänyttä tilapäistä poissaoloa ei kansalaisuuslain mukaan oteta mukaan yhtäjaksoiseen asumisaikaan, mutta se ei katkaise yhtäjaksoista asumisaikaa. X on näin ollen hakemusta ratkaistaessa asunut yhtäjaksoisesti Suomessa vain kolme vuotta ja kahdeksan kuukautta. X ei siten ole hakemusta ratkaistaessa täyttänyt kansalaistamisen yleisiin edellytyksiin kuuluvaa kuuden vuoden yhtäjaksoista asumisaikaa. X ja hänen suomalainen aviopuolisonsa asuvat ja ovat asuneet yhdessä yli kolme vuotta. X ei ole kuitenkaan, kun hänen mainittua tilapäistä poissaoloaan ei voida myöskään harkittaessa, onko tapaukseen sovellettava Suomen kansalaisen puolison osalta säädettyä poikkeussäännöstä, ottaa mukaan yhtäjaksoiseen asumisaikaan, täyttänyt tuon säännöksen vaatimusta siitä, että hänen varsinainen asuntonsa ja kotinsa on ja on ollut Suomessa viimeksi kuluneet neljä vuotta. X:n yhdeksän kuukautta kestänyt Saksassa oleskelu ei katkaise yhtäjaksoista asumisaikaa myöskään harkittaessa, voidaanko hänelle myöntää Suomen kansalaisuus lain yleisen asumisaikaa koskevan poikkeussäännöksen nojalla. Näin ollen on katsottava, että hänen varsinainen asuntonsa ja kotinsa on viimeksi kuluneet kaksi vuotta ollut keskeytyksettä Suomessa kuten säännöksessä edellytetään. X:lle voidaan siten muidenkin tämän säännöksen edellytysten täyttyessä myöntää Suomen kansalaisuus riippumatta kansalaistamisen yleisenä edellytyksenä olevasta asumisajasta. X on asunut Suomessa lukien ja hän on lukien asunut yhdessä suomalaisen aviopuolisonsa kanssa. Myös X:n tytär asuu Suomessa ja käy täällä koulua. X, joka työskentelee Suomessa päätoimisena urheilijana, on lisäksi tyydyttävästi omaksunut suomen kielen. X:llä on siten lailliseen ja pitkäaikaiseen Suomessa oleskeluun sekä muihin edellä mainittuihin seikkoihin perustuen kiinteät siteet Suomeen. Kun otetaan huomioon X:n olosuhteet kokonaisuudessaan, asiassa on katsottava olevan kansalaisuuslain mukainen painava erityinen syy, jonka vuoksi asumisaikaedellytyksestä voidaan vastoin Ulkomaalaisviraston näkemystä poiketa. Sovellettuina oikeusohjeina hallinto-oikeus on maininnut kansalaisuuslain 2 :n 8 ja 10 kohdan, 7 :n, 13 :n 1 momentin 2 kohdan ja 2 momentin, 15 :n 1 momentin, 16 :n, 18 :n 1 momentin ja 22 :n. Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa Ulkomaalaisvirasto on valituksessaan vaatinut Turun hallinto-oikeuden päätöksen kumoamista ja Ulkomaalaisviraston päätöksen pysyttämistä. X:n oleskelu ulkomailla yhdeksän kuukauden ajan on kansalaisuuslain 16 :n 2 momentissa tarkoitettu poissaolo, joka ei katkaise yhtäjaksoista asumisaikaa, mutta tuota aikaa ei myöskään oteta huomioon asumisaikaa laskettaessa. Näin ollen X ei ole voinut täyttää lain vaatimusta viimeksi kuluneiden kahden vuoden keskeytyksettömästä asumisesta Suomessa.

5 Kansalaisuuslain 16 on tarkoitettu sääntelemään muun muassa niitä tilanteita silmällä pitäen, jolloin henkilö työskentelee ulkomailla, mutta hän on kuitenkin asunut Suomessa niin pitkään, että hän voi kerryttää asumisaikaansa useammassa erässä. Kahden vuoden keskeytyksetön asuminen varmistaa kuitenkin sen, että henkilö on riittävästi integroitunut yhteiskuntaan ja hänen varsinainen asuntonsa on Suomessa. Kansalaisuuslain 18 :n poikkeamisperusteet koskevat ainoastaan lain 13 :n 1 momentin kohtia 2 ja 6 eivätkä lain 16 :ssä määriteltyjä yhtäjaksoisen asumisajan katkeamiseen liittyviä säännöksiä. Poikkeusperusteet eivät siten voi olla sovellettavissa hakemusta ratkaistessa. Kansalaisuuslain 18 :n poikkeussäännöksen soveltaminen edellyttää, että hakijaan on sovellettavissa 1momentin 1 kohdan lisäksi aina jokin 1 momentin 2 kohdan a-d alakohdan mukaisista edellytyksistä. X:n olosuhteita kokonaisuudessaan ei voida pitää sellaisena kansalaisuuslain 18 :n 1 momentin 2 kohdan a-c alakohdassa mainittuna painavana erityisenä syynä, jonka perusteella asumisaikavaatimuksesta voitaisi poiketa. Selvitykset korkeimmassa hallinto-oikeudessa X on antanut valituksen johdosta selityksen. Palkanmaksu K:sta päättyy , jolloin siirtoajat liigassa loppuvat ja koska samassa joukkueessa ei saa olla enempää kuin kaksi ulkomaalaista pelaajaa. X saa pelata lentopalloa, mutta palkkaa siitä ei tuon päivämäärän jälkeen makseta. Ulkomaalaisvirasto on antamassaan vastaselityksessä katsonut olevan epätodennäköistä, että K olisi valmis lopettamaan syyskauden 2006 parhaan pelaajansa X:n työsuhteen. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu Korkein hallinto-oikeus hylkää valituksen. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta. Perustelut Kansalaisuuslain 13 :n 1 momentin 2 kohdan mukaan ulkomaalaiselle myönnetään hakemuksesta Suomen kansalaisuus, jos hakemusta ratkaistaessa hänen varsinainen asuntonsa ja kotinsa on ja on ollut Suomessa (asumisaika) viimeksi kuluneet kuusi vuotta keskeytyksettä (yhtäjaksoinen asumisaika) tai kahdeksan vuotta 15 ikävuoden täyttämisen jälkeen, joista viimeksi kuluneet kaksi vuotta keskeytyksettä (kerätty asumisaika). Kansalaisuuslain 15 :n 1 momentin 2 kohdan mukaan asumisaika alkaa ensimmäisen oleskeluluvan myöntämispäivästä, jos hakijalla ei ole Suomeen tullessaan maahan muuttoon oikeuttavaa lupaa. Kansalaisuuslain 22 :n mukaan Suomen kansalaisen puolisolle voidaan myöntää Suomen kansalaisuus 13 :n 1 momentin 2 kohdan estämättä, jos puolisot asuvat ja ovat asuneet yhdessä vähintään kolme vuotta ja hakijan varsinainen asunto ja koti on ja on ollut Suomessa viimeksi kuluneet neljä vuotta keskeytyksettä tai yhteensä kuusi vuotta 15 ikävuoden täyttämisen jälkeen, joista viimeksi kuluneet kaksi vuotta keskeytyksettä. Kansalaisuuslain 7 :n mukaan arvioitaessa ulkomaalaisen Suomessa asumista varsinaisella asunnolla ja kodilla tarkoitetaan kansalaisuuslaissa henkilön tosiasiallista ja pääasiallista oleskelupaikkaa, jossa hän oleskelee pysyväisluonteisesti.

6 Hallituksen esityksessä uudeksi kansalaisuuslaiksi (HE 235/2002 vp) lausutaan kansalaisuuslain 15 :n 1 momentin 2 kohdassa säädetystä asumisajan alkamisesta muun ohella, että hakijan asumisaika alkaisi ensimmäisen pysyväisluonteisen oleskeluluvan myöntämispäivästä, jos hakijalla ei olisi Suomeen muuttaessaan 1 kohdassa tarkoitettua lupaa. Eduskunnan perustuslakivaliokunta on mietinnössään (PeVM 8/2002 vp) kuitenkin todennut tältä osin seuraavaa: Pysyväisluonteisen oleskeluluvan käsite ei ole yksiselitteinen lainsäädännössä. Asumisajan liittäminen siihen on valiokunnan käsityksen mukaan aiheetonta, kun otetaan huomioon 13 :n 1 momentin 2 kohdan asumisaikasäännökset. Valiokunta pitää siksi riittävänä, että 15 :n 1 momentin 2 kohdassa säädetään asumisajan alkavan oleskeluluvan myöntämispäivästä. Valiokunta on poistanut kohdasta sanan "pysyväisluonteinen". X on saanut ensimmäisen oleskeluluvan Suomeen ja hän on lukien asunut Suomessa. Hän on hakenut Suomen kansalaisuutta X on muuttanut yhteen Suomen kansalaisen Y:n kanssa ja he ovat solmineet avioliiton X pelaa Suomessa ammatikseen lentopalloa. X:llä on edellisestä avioliitostaan vuonna 1997 syntynyt tytär, joka asuu X:n perheen kanssa ja käy täällä koulua. Ottaen huomioon, mitä edellä on mainittu, X:n asumisajan Suomessa on katsottava alkaneen kansalaisuuslain 15 :n 1 momentin 2 kohdan nojalla X ja hänen suomalainen aviopuolisonsa asuvat ja ovat asuneet yhdessä yli kolme vuotta minkä lisäksi X:n asunto ja koti on kansalaisuuslain 7 :n ja 22 :n tarkoitetulla tavalla ollut Suomessa viimeiset neljä vuotta keskeytyksettä. Tämän vuoksi hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei ole syytä muuttaa. Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Pirkko Ignatius, Niilo Jääskinen, Ilkka Pere, Matti Pellonpää ja Sakari Vanhala. Asian esittelijä Camilla Sandström. Eri mieltä olleen hallintoneuvos Ilkka Peren äänestyslausunto: "Kumoan hallinto-oikeuden päätöksen ja saatan voimaan Ulkomaalaisviraston päätöksen. Perustelut 1. Kansalaistamisessa huomioon otettava asuminen ja asumisajan alkaminen 1.1. Sovellettavat säännökset Kansalaisuuslain (359/2003) 13 :n (Kansalaistamisen yleiset edellytykset) 1 momentin 2 kohdan mukaan kansalaistamisen yleisenä edellytyksenä on, että hakemusta ratkaistaessa ulkomaalaisen varsinainen asunto ja koti on ja on ollut Suomessa (asumisaika); a) viimeksi kuluneet kuusi vuotta keskeytyksettä (yhtäjaksoinen asumisaika); tai b) yhteensä kahdeksan vuotta 15 ikävuoden täyttämisen jälkeen, joista viimeksi kuluneet kaksi vuotta keskeytyksettä (kerätty asumisaika). Kansalaisuuslain 7 :n (varsinainen asunto ja koti) mukaan arvioitaessa ulkomaalaisen Suomessa asumista varsinaisella asunnolla ja kodilla tarkoitetaan henkilön tosiasiallista ja pääasiallista oleskelupaikkaa, jossa hän oleskelee pysyväisluonteisesti.

7 Kansalaisuuslain 15 :n (asumisajan alkaminen) 1 momentin 1 kohdan mukaan asumisaika alkaa Suomeen muuttopäivästä tai Suomeen paluusta, jos hakijalla on tai hänelle on sitä ennen myönnetty lupa tai oikeus muuttaa pysyväisluonteisesti Suomeen, ja 2 kohdan mukaan ensimmäisen oleskeluluvan myöntämispäivästä, jos hakijalla ei ole Suomeen tullessaan maahan muuttoon oikeuttavaa lupaa Kansalaistamisessa huomioon otettava asuminen Kansalaisuuslain 13 :n 1 momentin 2 kohdan mukaan kansalaistamisessa otetaan huomioon se asumisaika, jona ulkomaalaisen varsinainen asunto ja koti on ollut Suomessa. Tämä asuminen määritellään lain 7 :ssä. Mainitusta 7 :stä lausutaan kansalaisuuslakia koskevan hallituksen esityksen (HE 235/2002 vp) yksityiskohtaisissa perusteluissa muun muassa: 'Ulkomaalaisen varsinainen asunto ja koti olisi henkilön tosiasiallinen ja pääasiallinen oleskelupaikka. Tosiasiallisella oleskelupaikalla tarkoitettaisiin paikkaa, jossa henkilö fyysisesti oleskelee ja pääasiallisella paikkaa, jossa henkilö oleskelee eniten. Varsinaiselta asunnolta ja kodilta edellytettäisiin kummankin arviointiperusteen täyttymistä. Pääsääntöä täydentäisivät ulkomaalaislainsäädännön mukaiset, ulkomaalaisen Suomessa oleskelua ja sen laatua koskevat säännökset. Henkilöllä ei voisi olla varsinaista asuntoa ja kotia Suomessa, jos hän oleskelisi täällä muulla kuin pysyväisluontoisella oleskeluluvalla tai ilman oleskelulupaa, jos henkilö olisi ulkomaalaislainsäädännön mukaan lupavelvollinen. Voimassa oleva, pysyväisluontoinen (jatkuva) oleskelulupa ei kuitenkaan yksin riittäisi osoittamaan varsinaisen asunnon ja kodin olemassaoloa Suomessa.... Kansalaisuusasian kannalta asuminen kytkeytyy paitsi ulkomaalaislainsäädännön mukaiseen tilapäistä, pysyväisluontoista ja pysyvää oleskelua koskevaan säännöstöön myös fyysisen Suomessa oleskelun edellytykseen. Perustuslakivaliokunta on mainitusta hallituksen esityksestä antamassaan mietinnössä 8/2002 vp poistanut esitetystä 7 :n lakitekstistä (... oleskelupaikkaa, jossa hän oleskelee ulkomaalaislainsäädännön mukaisesti pysyväisluontoisesti.) tarpeettomana pykälän loppuosan viittauksen ulkomaalaislainsäädäntöön, koska mietinnön mukaan lain 14 :n (luvattoman oleskelun hyväksi lukeminen) ja 15 :n säännöksistä yksilöityy riittävästi, mistä seikasta Suomessa asumisen luetaan alkavan. Hyväksytystä lain 7 :stä ilmenee perustuslakivaliokunnan mietintökin huomioon ottaen yksiselitteisesti, että varsinaisen asunnon ja kodin käsitteeseen liittyy oleskelun pysyväisluonteisuus. Hallituksen esityksen perusteluista ilmenee edelleen, ettei oleskelun pysyväisluonteisuudella tarkoiteta maahan saapuvan ulkomaalaisen omaa tahdontilaa tai käsitystä maahantulon tarkoituksesta, vaan sellaista oleskelua, jonka luonne täsmennetään ja vahvistetaan viranomaistoimella, ulkomaalaiselle myönnetyllä pysyväisluonteisella oleskeluluvalla. Kansalaisuuslain voimaan tullessa voimassa olleessa ulkomaalaislaissa (378/1991) ei ole määritelty pysyväisluonteista asumista tai oleskelulupaa. Mainittu käsite on kuitenkin täsmennetty ja vakiinnutettu sanotun lain nojalla annetussa ulkomaalaisasetuksessa (142/1994). Asetuksen 15 :ssä määritellään ensin sen 1 momentissa ne perusteet, joilla tapahtunutta oleskelua ei oteta huomioon laskettaessa ulkomaalaislain (378/1991) 16 :n 5

8 momentissa tarkoitetun pysyvän oleskeluluvan edellyttämää oleskeluaikaa (muun muassa opiskelu, koulutuksen saaminen ja harjoittelu), ja sitten todetaan 2 momentissa, että oleskelun perusteen muututtua pysyväisluonteiseksi, voidaan ulkomaalaiselle myöntää pysyvä oleskelulupa kahden vuoden kuluttua siitä, kun hän on saanut oleskeluluvan tällä uudella perusteella. Ulkomaalaisasetuksen liitteessä, 'Oleskelun luonnetta kuvaava kirjainnumeroyhdistelmä (status) oleskeluluvassa ja viisumissa', sellaisena kuin se on muutettuna valtioneuvoston asetuksella 131/2002, täsmennettiin pysyväisluonteista oleskelua edelleen pysyvän oleskeluluvan myöntämiseen liittyen niin, että huomioon otetaan ainoastaan sellainen maassa oleskelu, joka on tapahtunut niin sanotulla A-statuksella. Tähän A-ryhmään kuuluvat pysyväisluonteiseen maassa oleskeluun luvan saaneet henkilöt. Ryhmiin B, D ja F kuuluvat muut, eli B-ryhmään siinä luetellut määräaikaisen oleskeluluvan saaneet henkilöt (muun muassa opiskelijat sekä lyhytaikainen ja tilapäinen työnteko), D-ryhmään henkilöt, joita ei voida palauttaa kotimaahansa ja F-ryhmään ne, joille on myönnetty viisumi lyhytaikaista oleskelua varten. Tätä kansalaisuuslakia säädettäessä voimassa ollutta ulkomaalaislain statusjärjestelmää on selostettu myös hallituksen sittemmin rauenneessa esityksessä 265/2002 vp ulkomaalaislaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi samoin kuin myöhemmin annetussa uudessa esityksessä 28/2003 vp. Sanotuista hallituksen esityksistä ja viimeksi mainitun esityksen perusteella säädetyn, voimaan tulleen ulkomaalaislain (301/2004) 34 :stä ilmenee, että aikaisemman pysyväisluonteisen oleskeluluvan käsitteen tilalle on tullut jatkuvan oleskelun ja oleskeluluvan käsite. Varsinaisen asunnon ja kodin käsitteen ja siinä tarkoitetun, kansalaistamisessa huomioon otettavan asumisen kytkeminen pysyväisluonteiseen oleskeluun merkitsee siis vastakohtaispäätelmänä sitä kansalaisuuslakia koskevassa hallituksen esityksessä nimenomaisesti mainittua johtopäätöstä, että henkilöllä ei voisi olla varsinaista asuntoa ja kotia Suomessa, jos hän oleskelisi täällä muulla kuin pysyväisluonteisella oleskeluluvalla. Tämän on myös hallinto-oikeus kirjannut päätökseensä. Kansalaistamisessa otetaan näin ollen huomioon ainoastaan se asuminen, joka on tapahtunut pysyväisluonteisella (jatkuvalla) oleskeluluvalla Asumisajan alkaminen Kansalaisuuslain 15 :ään on otettu tarkemmat säännökset siitä, mistä ajankohdasta kansalaistamisessa huomioon otettavan asumisajan katsotaan alkavan. Tätä koskevat yleiset säännökset ovat pykälän 1 momentin 1 ja 2 kohdissa. Näistä 1 kohdassa säännellään tilanne, jossa maahan muuttoon oikeuttava pysyväisluonteinen oleskelulupa on, niin kuin sen pääsääntöisesti tuleekin olla, hankittu ennen maahantuloa, ja 2 kohdassa tilanne, jossa ensimmäinen maahan muuttoon oikeuttava oleskelulupa on hankittu vasta Suomessa. Ensin mainitussa tilanteessa asumisaika alkaa heti maahantulosta ja jälkimmäisessä siitä, kun oleskelulupa on Suomessa myönnetty. Eduskunnan perustuslakivaliokunta on mietinnössään tehnyt 15 :n 1 momentin 2 kohtaan ainoastaan lakiteknisen korjauksen jättämällä hallituksen esityksen lakitekstistä pois sanan "pysyväisluonteinen", koska valiokunta piti sitä lain 13 :n 1 momentin 2 kohdan asumisaikasäännökset huomioon ottaen aiheettomana ja koska riittävää oli, että sanotussa lainkohdassa säädetään asumisajan alkavan oleskeluluvan myöntämispäivästä. Asiassa on riidatonta, että X:lle on myönnetty ensimmäinen pysyväisluonteinen oleskelulupa Edellä lausutuilla perusteilla katson kuten hallinto-oikeus, että mainitusta ajankohdasta alkaa X:n kansalaistamisessa huomioon otettava asumisaika.

9 2. Asumisajan yhtäjaksoisuuden katkeaminen ja asumisajan pituus Kun otetaan huomioon kansalaisuuslain 16 :n säännökset, muut kuin lyhyet poissaolot katkaisevat yhtäjaksoisen asumisajan. Yhtäjaksoinen asumisaika katkeaa lisäksi, jos poissaoloja on niin säännöllisesti ja niin paljon, että hakijan voidaan katsoa oleskelleen tai oleskelevan enimmäkseen Suomen ulkopuolella. Jos poissaolo on johtunut painavasta henkilökohtaisesta syystä, voidaan kuitenkin katsoa, että yhtäjaksoinen asumisaika ei ole katkennut. Lyhyet poissaolot otetaan mukaan yhtäjaksoiseen asumisaikaan. Tällaisia ovat alle yhden kuukauden poissaolot, enintään kuusi yli kuukauden, mutta alle kahden kuukauden poissaoloa, sekä yksi yli kahden, mutta alle kuuden kuukauden poissaolo ja yksi enintään kuusi kuukautta kestänyt poissaolo. Yli kuusi kuukautta, mutta alle vuoden kestäneitä tilapäisiä poissaoloja ei oteta mukaan yhtäjaksoiseen asumisaikaan eivätkä ne katkaise yhtäjaksoista asumisaikaa. Hallinto-oikeus on päätöksessään todennut, että X on ollut Saksassa, jossa oleskelun syynä oli hänen puolisonsa työtehtävät siellä. X on täällä selityksessään täsmentänyt poissaoloaan koskevaa ilmoitusta niin, että hän on mainittuna aikana oleskellut Saksassa tilapäisesti työn vuoksi, mutta on välillä käynyt Suomessa, jossa hänen lapsensa on koko ajan asunut. Hän on ilmoittanut olleensa Saksassa seitsemänä eri jaksona , , , , , ja eli kolmena alle yhden kuukauden, kolmena yli yhden mutta alle kahden kuukauden ja yhtenä kahden kuukauden jaksona. Jaksojen välit eli yhteensä 17 päivää X on siten ollut Suomessa. X:n mainitut poissaolot, joiden aikana X on saadun selvityksen mukaan pelannut lentopalloa saksalaisessa liiga-joukkueessa, ovat olleet niin lyhytaikaisia, että arvioitaessa asumisajan yhtäjaksoisuutta hänen on katsottava oleskelleen enimmäkseen Suomen ulkopuolella mainitun ajanjakson Tällaista yli kuusi kuukautta, mutta alle vuoden kestänyttä tilapäistä poissaoloa ei kansalaisuuslain mukaan oteta mukaan yhtäjaksoiseen asumisaikaan, mutta se ei katkaise yhtäjaksoista asumisaikaa. Ulkomaalaisvirasto on ratkaissut asian. X on näin ollen hakemusta ratkaistaessa asunut lukien yhtäjaksoisesti Suomessa kolme vuotta ja kahdeksan kuukautta eikä siis ole tuolloin täyttänyt kansalaistamisen yleisiin edellytyksiin 13 :n 1 momentin 2 kohdan mukaan kuuluvaa kuuden vuoden yhtäjaksoista asumisaikaa. 3. Poikkeaminen kansalaisuuslain 13 :n 1 momentin 2 kohdan asumisajasta 3.1. Yleiset säännökset Kansalaisuuslain 18 :n 1 momentin mukaan ulkomaalaiselle voidaan myöntää Suomen kansalaisuus lain 13 :n 1 momentin 2 kohdan mukaisen asumisajan estämättä, jos hänellä on lailliseen ja pitkäaikaiseen Suomessa oleskeluun taikka muuhun tähän verrattavaan syyhyn perustuen kiinteät siteet Suomeen sekä hänen varsinainen asuntonsa ja kotinsa on ja on viimeksi kuluneet kaksi vuotta ollut keskeytyksettä Suomessa ja jos a) Suomessa olevan, vakinaisen ja päätoimisen työn hoitaminen on kohtuuttoman vaikeaa ilman Suomen kansalaisuutta; b) 65-vuotiaan tai sitä vanhemman hakijan elinolot huomioon ottaen kansalaistamiselle on erittäin painavat perusteet; c) hakijaa on ilman omaa syytään virheellisesti pidetty Suomen kansalaisena vähintään 10 vuotta suomalaisen viranomaisen sellaisen erehdyksen takia, josta on johtunut Suomen kansalaisen oikeuksiin tai velvollisuuksiin liittyvä merkittävä seuraus; tai d) muutoin on olemassa painava a-c alakohdassa mainittuun verrattavissa oleva erityinen syy.

10 X:llä on Pietarissa Suomen edustustossa myönnetyn määräaikaisen oleskeluluvan (E.B.3, eli niin sanottu B-status) perusteella ollut väestötietojärjestelmään merkittynä Suomessa tilapäinen osoite ja pysyvä osoite lähtien. X:n vuonna 1997 syntynyt tytär asuu hänen luonaan Suomessa ja käy täällä koulua. X työskentelee Suomessa urheilijana, kuluvalla kaudella lentopalloilijana K:n joukkueessa, ja hän on tyydyttävästi omaksunut suomen kielen. X:llä on siten lailliseen ja pitkäaikaiseen Suomessa oleskeluun sekä muihin edellä mainittuihin seikkoihin perustuen kiinteät siteet Suomeen. Kun otetaan huomioon, että X:n yhdeksän kuukautta kestänyt oleskelu Saksassa ei katkaise yhtäjaksoista asumisaikaa myöskään harkittaessa, voidaanko hänelle myöntää Suomen kansalaisuus kansalaisuuslain 18 :n 1 momentin poikkeussäännöksen nojalla, X:n varsinainen asunto ja koti on jälkeen ollut asiaa Ulkomaalaisvirastossa ratkaistaessa viimeksi kuluneet kaksi vuotta lainkohdassa tarkoitetulla tavalla keskeytyksettä Suomessa. X:lle voidaan siten muidenkin tämän säännöksen, eli 18 :n 1 momentin a-d alakohdan edellytysten täyttyessä myöntää Suomen kansalaisuus 13 :n 1 momentin 2 kohdan yleisen, X:n tapauksessa kuuden vuoden asumisajan estämättä. Hallituksen esityksen 18 :n yksityiskohtaisissa perusteluissa lausutaan: 'Jotta pykälän mukaista poikkeussäännöstä ylipäänsä voitaisiin soveltaa, hakijaan pitäisi lisäksi olla sovellettavissa aina jokin 1 momentin 2 kohdan a-d alakohdan mukaisista edellytyksistä. Pykälän 1 momentin 2 kohdan a alakohdan mukaan hakijan työtehtävien hoitamiseen liittyvät kohtuuttomat vaikeudet puoltaisivat poikkeamista normaalisti vaadittavista edellytyksistä. Poikkeussäännöksen sovellettavuutta tarkasteltaisiin sekä hakijan että hänen työnantajansa näkökulmasta. Jotta poikkeussäännökseen voisi vedota, edellytettäisiin lisäksi, että työsuhde olisi vakinainen ja päätoiminen. Työn olisi luonnollisesti myös oltava Suomessa, koska hakijalta edellytettäisiin aina Suomessa asumista. Poikkeusmahdollisuuteen ei voisi vedota, jos hakija olisi vasta hakeutumassa tällaisiin tehtäviin, koska tällöin suuri osa hakijoista voisi vedota poikkeussäännökseen eikä sen soveltaminen enää perustuisi yksilöllisiin syihin. Säännöksessä tarkoitettaisiin lähinnä tapauksia, joissa hakijan nykyinen toimeentulo vaarantuisi, ellei hän saisi Suomen kansalaisuutta. Esimerkiksi tietyissä tehtävissä työn tuloksellinen hoitaminen edellyttää toistuvaa matkustamista ulkomaille lyhyellä varoitusajalla. Jos tällainen matkustaminen olisi henkilön kansalaisuusasemasta ja sen perusteella hänen matkustusasiakirjastaan johtuen mahdotonta tai kohtuuttoman vaikeaa, poikkeussäännöstä voitaisiin soveltaa. Säännöksen soveltaminen edellyttäisi myös, että hakijan työpanos olisi työnantajan kannalta kohtuuttoman vaikeasti korvattavissa toisella työntekijällä. Näin ollen työtehtävien laadun pitäisi olla sellainen, että uuden työntekijän kouluttaminen vastaaviin tehtäviin kestäisi pitkän ajan. Säännöksen 1 momentin 2 kohdan b alakohdassa tarkoitetaan niitä 65-vuotiaita ja tätä vanhempia hakijoita, joille korkeaan ikään liittyvän vanhuudenheikkouden tai sairauden vuoksi katsottaisiin kohtuulliseksi myöntää kansalaisuus poiketen asumisajasta tai kielitaitoedellytyksestä tai kummastakin. Elinolojen huomioon ottamisella tarkoitettaisiin hakijan yksilöllisiin olosuhteisiin Suomessa liittyvää asiantilaa, johon Suomen kansalaisuuden saaminen vaikuttaisi selvästi parantavasti. Pykälän 1 momentin 2 kohdan c alakohdan mukaan kansalaisuus voitaisiin poikkeuksellisesti myöntää hakijalle, jota on suomalaisen viranomaisen erehdyksen vuoksi pidetty virheellisesti Suomen kansalaisena. Lisäedellytyksinä poikkeussäännöksen soveltamiselle olisi se, että hakijaa ei voitaisi pitää virheestä vastuussa, virheellisen asiantilan kestolle asetettu 10 vuoden vähimmäisaika sekä virheestä aiheutunut merkittävä seuraus. Ulkomaisen viranomaisen

11 erehdys ei mahdollistaisi poikkeusäännöksen soveltamista, koska Suomen viranomaiset eivät voi vastata muiden valtioiden viranomaisten ratkaisuista. Väestötietojärjestelmässä henkilö voi olla virheellisesti merkittynä Suomen kansalaiseksi. Virheellinen kansalaisuustieto perustuu yleensä siihen, että Suomen viranomaiset eivät ole saaneet tietoa henkilön uudesta kansalaisuudesta, jolloin voimassa olleen lain kansalaisuuden menettämistä koskevaa säännöstä ei ole voitu soveltaa. Viranomainen voi myös erehdyksessä antaa ulkomaalaiselle Suomen passin tai merkitä ulkomaalaisen lapsen passinhaltijan Suomen passiin. Viranomaisen erehdys saattaa perustua vanhentuneeseen ja sen vuoksi virheelliseen kansalaisuustietomerkintään väestötietojärjestelmässä ja tästä johtuvaan olettamukseen henkilön Suomen kansalaisuudesta. Merkittävänä seurauksena voitaisiin pitää vain sellaista seurausta, joka perustuisi Suomen kansalaisen asemaan, joko Suomen kansalaisen oikeuksiin tai velvollisuuksiin. Jotta merkittävä seuraus virheestä voisi syntyä, erehdykseltä pitäisi yleensä edellyttää tiettyä kestoa. Esimerkkeinä merkittävästä seurauksesta voidaan mainita asevelvollisuuden suorittaminen ja ehdokkaaksi hyväksyminen valtiollisissa vaaleissa tai sellaisen työn saaminen, jonka laissa säädettynä edellytyksenä on Suomen kansalaisuus. Merkittävänä seurauksena ei pidettäisi esimerkiksi pelkkää Suomen passin antamista, vanhentunutta tai muutoin virheellistä merkintää väestötietojärjestelmässä tai äänioikeusilmoituksen lähettämistä. Pykälän 1 momentin 2 kohdan d alakohdassa annettaisiin mahdollisuus muulloinkin poiketa asumisajasta (ja kielitaitoedellytyksestä) painavasta, a-c alakohtaan verrattavissa olevasta erityisestä syystä. Tällaisena syynä voitaisiin pitää esimerkiksi 10 vuotta lyhyemmän ajan kestänyttä, suomalaisen viranomaisen erehdystä, josta olisi kuitenkin aiheutunut merkittävä, Suomen kansalaisen oikeuksiin tai velvollisuuksiin liittyvä seuraus. Säännös voisi olla sovellettavissa myös, jos ulkomainen viranomainen olisi erehdyksessä pitänyt hakijaa Suomen kansalaisena suomalaisen viranomaisen ratkaisun johdosta, ja jos tästä olisi aiheutunut hakijalle merkittävä seuraus.' X ei ole työnantajansa todistuksella tai muutoin osoittanut, että hänen Suomessa olevan, vakinaisen ja päätoimisen työnsä hoitaminen on kansalaisuuslain 18 :n 1 momentin 2 kohdan a alakohdassa tarkoitetulla tavalla kohtuuttoman vaikeaa, taikka muulla tavoin selvittänyt, että hänen toimeentulonsa vaarantuisi ilman Suomen kansalaisuutta. Hän ei myöskään ole 65-vuotias tai sitä vanhempi. Samoin X:ään ei sovellu viranomaisen erehdystä koskeva 18 :n 1 momentin 2 kohdan c alakohta. Poikkeuksen myöntäminen edellyttää siten, että X:llä on painava a-c alakohdassa mainittuun verrattavissa oleva erityinen syy. Puheena olevissa kansalaisuuslain 18 :n 1 momentin 2 kohdan a-d alakohdissa on kysymys poikkeussäännöksestä, jota on sen vuoksi tulkittava lähtökohtaisesti suppeasti. Hallituksen esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa on annettu esimerkkejä laissa tarkoitetuista painavista erityisistä syistä. X:n poikkeuksen myöntämiseksi esittämää perustetta, mahdollista ammatin harjoittamisen vaikeutumista, ei voida vakavuudeltaan rinnastaa a-c alakohdissa mainittuihin erityisiin syihin. Myöskään sitä, että V:n kihlakunnan poliisilaitoksen osastosihteeri on antanut virheellisiä tietoja X:n yleisen kuuden vuoden kansalaistamiseen luettavan asumisajan täyttymisestä elokuussa 2005 ja ilmoituksensa mukaan myös alle kahden vuoden maasta poissaolon vaikutuksesta kansalaistamiseen, ei voida katsoa tällaiseksi erityiseksi syyksi. Kun otetaan lisäksi huomioon, että X:llä on asiaa ratkaistaessa ollut asumisajaksi luettavaa aikaa kolme vuotta ja kahdeksan kuukautta sekä että kansalaisuuslain 18 :n poikkeussäännöksen soveltamisessa on X:n osalta kysymys poikkeamisesta kuuden vuoden asumisajasta eikä 22 :ssä säädetystä neljän vuoden asumisajasta, X:n ei voida katsoa esittäneen mainitusta kuuden vuoden asumisajasta

12 poikkeamiseksi myöskään 18 :n 1 momentin 2 kohdan d alakohdassa tarkoitettua painavaa, erityistä syytä Suomen kansalaisen puolison osalta tehtävä poikkeus Suomen kansalaisen puolisolle, jolla kansalaisuuslaissa tarkoitetaan asianomaisen aviopuolisoa ja asianomaisen kanssa avioliitonomaisissa olosuhteissa elävää henkilöä, voidaan kansalaisuuslain 22 :n mukaan myöntää Suomen kansalaisuus lain 13 :n 1 momentin 2 kohdan estämättä, jos puolisot asuvat ja ovat asuneet yhdessä vähintään kolme vuotta ja hakijan varsinainen asunto ja koti on ja on ollut Suomessa viimeksi kuluneet neljä vuotta keskeytyksettä tai yhteensä kuusi vuotta 15 ikävuoden täyttämisen jälkeen, joista viimeksi kuluneet kaksi vuotta keskeytyksettä. X on asunut Suomessa lukien yhdessä ja sittemmin solminut avioliiton Suomen kansalaisen kanssa. Siten X ja hänen mainittu puolisonsa ovat Ulkomaalaisviraston ratkaistessa asian asuneet yhdessä yli kolme vuotta. X ei kuitenkaan, kun hänen edellä mainittua yhdeksän kuukauden tilapäistä poissaoloaan ei voida myöskään harkittaessa, onko tapaukseen sovellettava Suomen kansalaisen puolison osalta kansalaisuuslain 22 :n poikkeussäännöstä, ottaa mukaan alkaneeseen yhtäjaksoiseen asumisaikaan, täyttänyt tuon säännöksen vaatimusta siitä, että hänen varsinaisen asuntonsa ja kotinsa on ja on ollut Suomessa viimeksi kuluneet neljä vuotta. 4. Lopputulos Edellä lausutuilla perusteilla X ei ole asiaa Ulkomaalaisvirastossa ratkaistaessa täyttänyt Suomen kansalaisuuden myöntämiselle asetettua asumisaikavaatimusta. Myöskään poikkeuksen myöntämiselle asumisaikavaatimuksesta ei ole esitetty painavaa, erityistä syytä. Ulkomaalaisvirasto on tämän vuoksi voinut hylätä X:n kansalaisuushakemuksen. Edellä lausutuilla perusteilla kumoan hallinto-oikeuden päätöksen ja saatan voimaan Ulkomaalaisviraston päätöksen." Korkein hallinto-oikeus KHO:n vuosikirjassa julkaistut ratkaisut sekä tiivistelmiä muista kuin vuosikirjaratkaisuista. Finlex on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu. Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.