KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (8) Taltionumero 3080 Diaarinumero 2991/3/06

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (8) 29.11.2007 Taltionumero 3080 Diaarinumero 2991/3/06"

Transkriptio

1 KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (8) Taltionumero 3080 Diaarinumero 2991/3/06 Asia Valittaja Kansalaisuutta koskeva valitus Iranin kansalainen A Päätös, josta valitetaan Asian aikaisempi käsittely Kouvolan hallinto-oikeuden ratkaisu Kouvolan hallinto-oikeuden päätös nro 06/0473/2 Ulkomaalaisvirasto on antamallaan päätöksellä hylännyt A:n kansalaisuushakemuksen, koska hän ei täytä kielitaitoedellytystä. A on valittanut päätöksestä Kouvolan hallinto-oikeuteen pyytäen poikkeamista kielitaitoedellytyksestä terveydellisiin syihin vedoten. Lahden oikeusaputoimisto on tekemällään päätöksellä myöntänyt A:lle oikeusapua tuosta päivästä lukien ilman perusomavastuuta. A:n oikeudenkäyntiavustajaksi on määrätty oikeustieteen kandidaatti Henri Puolakka. Kouvolan hallinto-oikeus on siltä osin kuin korkeimmassa hallintooikeudessa on edelleen kysymys, hylännyt valituksenalaisella päätöksellään A:n valituksen. Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään muun ohella seuraavasti: Ulkomaalaisvirasto on , ja lähettämillään täydennyspyynnöillä pyytänyt muutoksenhakijaa täydentämään kan-

2 2 (8) salaisuushakemustaan katsottuaan hänen toimittamansa kielitodistuksen riittämättömäksi kansalaisuuslain 17 :ssä tarkoitetulla kielitodistuksella kuukauden määräajassa. Muutoksenhakija on vedonnut siihen, että Ulkomaalaisvirasto ei ole lisäselvityspyynnössä maininnut, että kielitodistuksen puuttuessa muutoksenhakija voi vedota kansalaisuuslain mahdollisuuteen poiketa kielitaitovaatimuksesta esimerkiksi vetoamalla lääkärinlausuntoon. Kuitenkaan muutoksenhakija ei ole itse ilmoittanut kansalaisuutta hakiessaan, että hän haluaisi vedota erityiseen syyhyn kielitaitoedellytyksestä poikkeamiseksi. Muutoksenhakija ei ole myöskään vastannut lisäselvityspyyntöihin. Näin ollen muutoksenhakija ei oman ilmoituksensa ja myöhemmän passiivisuutensa vuoksi voi vedota tehokkaasti siihen, että täydennyspyynnöissä ei ollut erikseen mainittu mahdollisuutta poiketa kielitaitovaatimuksesta esimerkiksi lääkärintodistuksella. Muutoksenhakija on ilmoittanut toimittaneensa lääkärinlausunnon Lahden poliisille, jonka olisi pitänyt toimittaa asiakirja oikealle viranomaiselle eli Ulkomaalaisvirastolle. Ulkomaalaisvirastoon ei asiakirja ole koskaan saapunut. Muutoksenhakija ei ole kuitenkaan pystynyt luotettavasti osoittamaan toimittaneensa asiakirjan Lahden poliisille. Muutoksenhakija on lisäksi ilmoittanut lähettäneensä toisen lääkärinlausunnon postissa Ulkomaalaisvirastoon. Tämäkään asiakirja ei ole saapunut Ulkomaalaisvirastoon. Asiakirjan perillemeno postitse on ollut muutoksenhakijan vastuulla. Hallinto-oikeus katsoo, että muutoksenhakija ei ole toimittanut asiakirjaa Ulkomaalaisvirastolle, vaan vasta valitusvaiheessa hallinto-oikeudelle. Hakija ei siis ole hakemuksessaan ilmoittanut eikä myöhemmin täydentänyt hakemustaan niin, että hänen olisi katsottava vedonneen ennen valitusvaihetta erityiseen syyhyn, jonka nojalla olisi perusteltua poiketa kielitaitoedellytyksestä. Näin ollen hallinto-oikeus katsoo, että Ulkomaalaisvirasto on voinut hylätä A:n hakemuksen, koska hän ei täytä kielitaitoedellytystä eikä hän ole tuonut esiin Ulkomaalaisvirastolle sellaisia erityisiä syitä, joiden nojalla olisi ollut perusteltua poiketa kielitaitoedellytyksestä. Ulkomaalaisviraston päätös ei ole lainvastainen. Sovellettuina oikeusohjeina perusteluissa todettujen lisäksi hallintooikeus on maininnut hallintolainkäyttölain 51 :n 2 momentin, hallintolain 17 :n, kansalaisuuslain 13 :n 1 momentin 6 kohdan ja 2 momentin sekä kansalaisuudesta annetun valtioneuvoston asetuksen 7 :n.

3 3 (8) Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa A on valituksessaan vaatinut korkeinta hallinto-oikeutta kumoamaan Kouvolan hallinto-oikeuden ja Ulkomaalaisviraston päätökset ja palauttamaan asia Ulkomaalaisvirastolle uudelleen käsiteltäväksi. Hän on luku- ja kirjoitustaidoton eikä kykene oppimaan suomen kieltä. Hän ei myöskään traumatisoituneena henkilönä ole itse kyennyt hoitamaan kansalaisuusasiaansa asiamukaisella huolellisuudella. Ulkomaalaisviraston olisikin tullut lähettämissään täydennyskehotuksissa mainita mahdollisuudesta poiketa kielitaitoedellytyksestä perustellusta syystä. Päätöstä tehdessään Ulkomaalaisvirastolla on ollut tiedossa, että hän on tullut Suomeen pakolaisena ja että hänen vaimonsa ja kolme lastaan ovat Suomen kansalaisia. Ulkomaalaisviraston tiedoista olisi todennäköisesti myös selvinnyt hänen terveyttään koskevia tietoja, joiden perusteella virasto olisi voinut pyytää tarvittavaa lisäselvitystä. Se ei näin ollen ole selvittänyt valittajan asiaa asianmukaisesti. A on toimittanut korkeimmalle hallinto-oikeudelle , , ja päivätyt lääkärinlausunnot. Selvitykset korkeimmassa hallinto-oikeudessa Ulkomaalaisvirasto on antanut lausunnon. A ei täyttänyt kielitaitoedellytystä Ulkomaalaisviraston päätöksen tekohetkellä. Ulkomaalaisvirasto kehotti kolmasti A:ta täydentämään hakemustaan ennen päätöksen tekoa. Hän ei toimittanut lisäselvitystä. Kansalaisuuslain 45 :n 2 momentin mukaan hakija on itse velvollinen vetoamaan lain poikkeamisperusteeseen ja esittämään tarvittavan selvityksen vetoamisen tueksi. A on Ulkomaalaisviraston päätöksen jälkeen vedonnut erityiseen syyhyn kielitaitoedellytyksestä poikkeamiseksi ja toimittanut uutta selvitystä muutoksenhakuvaiheessa. Suomen kansalaisuuden myöntämisen edellytysten on kuitenkin täytyttävä hakemuksen ratkaisuhetkellä. A on antanut vastaselityksen. Puolakka on esittänyt A:n avustamisesta 555,10 euron palkkiolaskun.

4 4 (8) Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu Korkein hallinto-oikeus kumoaa Kouvolan hallinto-oikeuden ja Ulkomaalaisviraston päätökset ja palauttaa asian Ulkomaalaisvirastolle uudelleen käsiteltäväksi. Perustelut Kansalaisuuslain (359/2003) 13 :n 1 momentin 6 kohdan mukaan yhtenä edellytyksenä kansalaisuuden myöntämiselle on, että hakemusta ratkaistaessa hakijalla on suomen tai ruotsin kielen tyydyttävä suullinen ja kirjallinen taito tai suullisen kielitaidon sijasta vastaavan tasoinen suomalaisen viittomakielen taito (kielitaitoedellytys). Lain 17 :n mukaan kielitaitoedellytyksen täyttäminen voidaan osoittaa suorittamalla yleinen kielitutkinto yleistaitotasolla kolme, valtion kielitutkinto tyydyttävällä suullisella ja kirjallisella taidolla tai perusopetuksen oppimäärä suomi tai ruotsi äidinkielenä. Kielitaito voidaan osoittaa myös muulla koulusivistyksellä tai muulla tavalla, jos valtion kielitutkinnon tutkintotodistuksen antaja on arvioinut kielitaidon tason vastaavan kielitaitoedellytystä. Poikkeuksista kielitaitoedellytyksestä säädetään kansalaisuuslain 18 :ssä. Pykälän 2 momentin mukaan ulkomaalaiselle voidaan myöntää Suomen kansalaisuus 13 :n 1 momentin 6 kohdan estämättä, jos hän ei pysty terveydentilansa taikka aisti- tai puhevammansa takia täyttämään kielitaitoedellytystä. Kansalaisuuslakia koskevan hallituksen esityksen (HE 235/2002 vp) mukaan poikkeaminen pelkästään hakijan terveydentilan perusteella edellyttäisi sellaista huonokuntoisuutta, sairautta, kehitysvammaisuutta tai muuta vammaa, jonka perusteella kielitaitoedellytystä olisi mahdoton täyttää tai kohtuutonta vaatia sen täyttämistä. Kansalaisuuslain 45 :n 1 momentin mukaan hakijan on liitettävä kansalaisuushakemukseen 17 :ssä tarkoitettu selvitys suomen tai ruotsin kielen taidostaan ja 2 momentin mukaan, jos hakija haluaa hakemuksensa tueksi vedota johonkin tämän lain poikkeussäännökseen, hänen tulee liittää hakemukseensa selvitys, johon hän perustaa vaatimuksensa. Kansalaisuuslain 46 :n 4 momentin mukaan hakija voidaan velvoittaa antamaan lisäselvitystä, jos se on tarpeen hakemuksen tai ilmoituksen hyväksymisen edellytysten selvittämiseksi. Hallintolain 8 :n mukaan viranomaisen on toimivaltansa rajoissa annettava asiakkailleen hallintoasian hoitamiseen liittyvää neuvontaa sekä vastattava asiointia koskeviin kysymyksiin ja tiedusteluihin.

5 5 (8) Hallintolain 22 :n 1 momentin mukaan, jos viranomaiselle toimitettu asiakirja on puutteellinen, viranomaisen on kehotettava lähettäjää määräajassa täydentämään asiakirjaa, jollei se ole tarpeetonta asian ratkaisemiseksi. Asiakirjan lähettäjälle on ilmoitettava, miten asiakirjaa on täydennettävä. Mainittua pykälää koskevan hallituksen esityksen (HE 72/2002 vp) yksityiskohtaisten perustelujen mukaan viranomaisen olisi selvästi yksilöitävä, mitä lisäselvityksiä tai asiakirjoja se tarvitsee asian ratkaisemiseksi. Ehdotuksen tarkoituksena on edesauttaa asiakirjan lähettäjää toimittamaan kaikki tarpeelliset lisäselvitykset, jotta asian käsittelyä voitaisiin jatkaa. Kansalaisuuslain 45 :stä ilmenee, että kansalaisuushakemukseen on liitettävä asianomainen todistus kielitaidosta ja hakemukseen on liitettävä selvitys, jos hakija haluaa vedota johonkin kansalaisuuslain poikkeussäännökseen. Tuolla säännöksellä ei kuitenkaan ole tarkoitettu syrjäyttää hallintomenettelyyn ja hallintolainkäyttömenettelyyn liittyvää viranomaisen neuvontavelvollisuutta ja asiakirjojen täydennysmahdollisuutta. A on saapunut Suomeen vuonna Hän on jättänyt kansalaisuushakemuksen Hakemuksessaan hän on ilmoittanut osaamakseen kielekseen suomen ja liittänyt hakemukseensa päivätyn todistuksen osallistumisestaan Lahden kansanopiston suomen kielen kurssille. Hän ei ole pyytänyt poikkeusta kielitaitoedellytyksestä. Ulkomaalaisvirasto on , sekä päivätyillä kirjeillä pyytänyt A:ta täydentämään hakemustaan toimittamalla kansalaisuuslain 17 :n mukaisen kielitaitotodistuksen. A ei ole täydentänyt hakemustaan ja Ulkomaalaisvirasto on hylännyt kansalaisuushakemuksen. A on hakenut Kouvolan hallinto-oikeudelta muutosta Ulkomaalaisviraston päätökseen vedoten terveydentilaansa. A:n mukaan hän on toimittanut yhden lääkärinlausunnon Ulkomaalaisvirastolle ja yhden Lahden poliisilaitokselle, mutta ilmeisestikään lausunnot eivät olleet saapuneet Ulkomaalaisvirastolle. A on vielä toimittanut uusia lääkärinlausuntoja Kouvolan hallinto-oikeudelle sekä korkeimmalle hallinto-oikeudelle. Kun Ulkomaalaisvirasto on pyytänyt A:ta täydentämään hakemustaan toimittamalla kansalaisuuslain 17 :n mukainen todistus suomen tai ruotsin kielen taidostaan, se ei ole ilmoittanut hakijalle mahdollisuudesta vedota kansalaisuuslain 18 :n mukaiseen poikkeukseen kielitaidosta. Kun otetaan huomioon hallintolain 8 ja 22 :n 1 momentti sekä etenkin viimeksi mainitussa lainkohdassa viranomaiselle

6 6 (8) säädetty velvollisuus selvästi yksilöidä, mitä lisäselvityksiä tai asiakirjoja se tarvitsee asian ratkaisemiseksi, Ulkomaalaisviraston ei olisi tullut ratkaista A:n hakemusta varaamatta hänelle nimenomaista tilaisuutta hakea poikkeamista kielitaitoedellytyksestä kansalaisuuslain 18 :n mukaisesti sekä esittää hakemuksensa tueksi tarvittavaa selvitystä. Hallinto-oikeuden ja Ulkomaalaisviraston päätöstä ei ole kuitenkaan tämän menettelyvirheen vuoksi syytä kumota ja palauttaa asiaa Ulkomaalaisvirastolle uudelleen käsiteltäväksi, vaan korkein hallinto-oikeus on viivytyksen välttämiseksi tutkinut ja ratkaissut asian. A:n kansalaisuushakemuksensa tueksi esittämä kielitaitotodistus ei täytä kansalaisuuslain 17 :n vaatimusta eikä hän siten täytä lain 13 1 momentin 6 kohdan mukaista kielitaitoedellytystä. Asiassa on kuitenkin esitetty jo ennen Ulkomaalaisviraston päätöstä, tarkemmin sanottuna päivätty psykiatrian erikoislääkäri Pekka Ropposen lääkärinlausunto. Lausunnon mukaan A:n taustalla on erittäin ahdistavia kokemuksia ennen hänen Suomeen tuloaan. Hänelle on kehittynyt kroonisen stressireaktion perusteella todennäköisesti pysyvä persoonallisuuden muutos ja krooniseen stressitilaan liittyvä sekamuotoinen affektihäiriö, johon liittyy jatkuva, voimakas levottomuus, unettomuus ja samalla alakuloisuus ja masennus, ja että hänen aivonsa ovat kärsineet kroonisesta ylenmääräisestä stressihormonien määrästä. Lausunnon mukaan A ei mitenkään toistaiseksi pysty opettelemaan suomen kieltä normaalisti. Myöhemmin esitettyjen lääkärinlausuntojen mukaan A:n toimintakyky on voimakkaan levottomuuden ja psykoottistasoisten pelkotilojen vuoksi selkeästi alentunut eikä hän psyykkisen sairautensa vuoksi kykene oppimaan uutta kieltä riittävässä määrin voidakseen saavuttaa vaadittavan kielitaidon. Lisäksi hän on luku- ja kirjoitustaidoton. Kun otetaan huomioon A:n terveydentilasta saatu selvitys, korkein hallinto-oikeus katsoo, että häneltä on kohtuutonta vaatia kielitaitoedellytyksen täyttämistä. Näin ollen lain 18 :n 2 momentissa säädetyt edellytykset kielitaitoedellytyksestä poikkeamiselle ovat olemassa ja hän ei sen vuoksi tarvitse kansalaisuuslain 17 :n mukaista kielitodistusta. Edellä mainituista syistä ja kun A:n hakemusta ei siten voida hylätä kielitaitoedellytyksen puuttumisen vuoksi Kouvolan hallinto-oikeuden ja Ulkomaalaisviraston päätökset on kumottava ja asia palautettava Ulkomaalaisvirastolle uudelleen käsiteltäväksi.

7 7 (8) Oikeudenkäyntiavustajan palkkio Puolakalle maksetaan valtion varoista oikeusapulain 18 :n 1 momentin nojalla oikeusavun palkkioperusteista annetun valtioneuvoston asetuksen 6 :n 1 momentin ja 16 :n mukaisena kohtuulliseksi arvioituna viiden tunnin mukaan laskettuna palkkiona avustajan tehtävästä 455 euroa. Kokonaispalkkioksi, joka sisältää arvonlisäveron 100,10 euroa, muodostuu siten 555,10 euroa. Mainittu määrä jää valtion vahingoksi. Tätä kaikki asianomaiset noudattakoot. Korkein hallinto-oikeus: Pirkko Ignatius Niilo Jääskinen Irma Telivuo Anne E. Niemi Sakari Vanhala (t) Asian esittelijä, hallintosihteeri Päivi Pietarinen LIITE Päätös, josta valitetaan

8 8 (8) JAKELU Päätös A, maksutta Jäljennös Kouvolan hallinto-oikeus Ulkomaalaisvirasto

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (8) 10.1.2008 Taltionumero 22 Diaarinumero 1245/3/07

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (8) 10.1.2008 Taltionumero 22 Diaarinumero 1245/3/07 KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (8) 10.1.2008 Taltionumero 22 Diaarinumero 1245/3/07 Asia Valittaja Kansalaisuutta koskeva valitus Somalian kansalainen A Päätös, josta valitetaan Asian

Lisätiedot

25.11.2011/3414 KHO:2011:97

25.11.2011/3414 KHO:2011:97 This document was produced from http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kho/vuosikirjat/2011/201103414 (accessed 11 Dec 2012) 25.11.2011/3414 KHO:2011:97 Kansalaisuusasia - Kielitaitoedellytys - Luku- ja kirjoitustaidoton

Lisätiedot

20.3.2009/644 KHO:2009:28

20.3.2009/644 KHO:2009:28 This document was produced from http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kho/vuosikirjat/2009/200900644 (accessed 11 Dec 2012) 20.3.2009/644 KHO:2009:28 Kansalaisuusasia - Kielitaitoedellytys - Poikkeus - Lukivaikeus

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (5) 11.6.2007 Taltionumero 1597 Diaarinumero 1690/3/06

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (5) 11.6.2007 Taltionumero 1597 Diaarinumero 1690/3/06 KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (5) 11.6.2007 Taltionumero 1597 Diaarinumero 1690/3/06 Asia Valittaja Kansalaisuutta koskeva valitus Iranin kansalainen A Päätös, josta valitetaan Asian

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 14.2.2014 Taltionumero 483 Diaarinumero 2577/3/12 1 (5) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle henkilölle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus A Päätös,

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 14.2.2014 Taltionumero 482 Diaarinumero 2669/3/12 1 (6) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle henkilölle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus A Päätös,

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 28.3.2012 Taltionumero 722 Diaarinumero 611/3/11 1 (5) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 28.11.2016 Taltionumero 5073 Diaarinumero 3512/3/15 1 (7) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

+ + Lapsesta ei ole mitään henkilöllisyyttä tai kansalaisuusasemaa osoittavaa todistusta tai asiakirjaa KAN_1C_100214PP +

+ + Lapsesta ei ole mitään henkilöllisyyttä tai kansalaisuusasemaa osoittavaa todistusta tai asiakirjaa KAN_1C_100214PP + KAN_1C 1 *1169601* KANSALAISUUSHAKEMUKSEN KANSSAHAKIJANA OLEVAN 15-17 -VUOTIAAN LAPSEN LIITELOMAKE Tämä liitelomake on tarkoitettu 15-17 -vuotiaalle lapselle (kanssahakija), jolle haetaan Suomen kansalaisuutta

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 19.10.2016 Taltionumero 4420 Diaarinumero 3865/3/15 1 (5) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 27.9.2016 Taltionumero 4075 Diaarinumero 1045/3/15 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus ja hallintoriita-asia A Päätös, jota valitus koskee

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 16.9.2014 Taltionumero 2747 Diaarinumero 1114/3/13 1 (5) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 25.9.2013 Taltionumero 3057 Diaarinumero 1828/3/12 1 (5) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus

Lisätiedot

*1179901* + + KAN_2 1 KANSALAISUUSHAKEMUS HAKIJANA OLEVALLE LAPSELLE A. HENKILÖLLISYYTEEN JA KANSALAISUUSASEMAAN VAIKUTTAVAT TIEDOT

*1179901* + + KAN_2 1 KANSALAISUUSHAKEMUS HAKIJANA OLEVALLE LAPSELLE A. HENKILÖLLISYYTEEN JA KANSALAISUUSASEMAAN VAIKUTTAVAT TIEDOT KAN_2 1 *1179901* KANSALAISUUSHAKEMUS HAKIJANA OLEVALLE LAPSELLE Tämä hakemuslomake on tarkoitettu sinulle Suomen kansalainen, joka haet Suomen kansalaisuutta huollossasi olevalle ja luonasi asuvalle alaikäiselle

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 22.11.2016 Taltionumero 4949 Diaarinumero 4302/3/15 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 21.3.2014 Taltionumero 879 Diaarinumero 34/3/13 1 (5) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle henkilölle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus A Päätös,

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 12.5.2015 Taltionumero 1249 Diaarinumero 4087/3/13 1 (5) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

l-ttteas I (4) Vaasan hallinto-oikeus Korsholmanpuistikko 43 PL2O4 65101 VAASA Puhelin 029 56 42611 Faksi 029 56 42760 Päätös

l-ttteas I (4) Vaasan hallinto-oikeus Korsholmanpuistikko 43 PL2O4 65101 VAASA Puhelin 029 56 42611 Faksi 029 56 42760 Päätös I l-ttteas Vaasan hallinto-oikeus Korsholmanpuistikko 43 PL2O4 65101 VAASA Puhelin 029 56 42611 Faksi 029 56 42760 S ähköpo sti v aasa.hao @o ikeus. fi Päätös KOKKOLAN KAUPUNKI RAKENNUSVALVONTAOSASTO.?lrlQ-zo-!-'t---

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS 1 KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 7.6.2011 Taltionumero 1495 Diaarinumero 64/3/11 Asia Valittaja Julkista hankintaa koskeva valitus Hakija Päätös, jota valitus koskee Tarjouspyyntö ja hankintapäätös

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 19.10.2016 Taltionumero 4403 Diaarinumero 3824/3/15 1 (5) Asia Valittaja Vammaispalvelulain mukaista taloudellista tukitointa koskeva valitus Mäntsälän perusturvalautakunta

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 31.1.2014 Taltionumero 237 Diaarinumero 3362/3/12 1 (6) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle henkilölle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus A Päätös,

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 26.4.2013 Taltionumero 1494 Diaarinumero 2340/3/12 1 (5) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus Hyvinvointikuntayhtymä

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 14.2.2014 Taltionumero 479 Diaarinumero 2986/3/12 1 (6) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle henkilölle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus A Päätös,

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 14.8.2012 Taltionumero 2154 Diaarinumero 830/3/11 1 (7) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus Kaupunki Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi

Lisätiedot

u a UØ Taltionumero 3682/3/14

u a UØ Taltionumero 3682/3/14 KORKEIMMAN HALLINT O-OIKEUDEN PÄÄTUS Ant opäivä 1 (5} 4.2.2015 Taltionumero 265 Diaarinumero 3682/3/14 u a UØ Kiryaamo 05. 02. 2015 Asia Kunnallisvalitus i3 Valittaja Matti Vattulainen, Joutseno Päätös,

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 17.12.2015 Taltionumero 3739 Diaarinumero 219/3/15 1 (6) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle henkilölle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus A Päätös,

Lisätiedot

Päätös. Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta

Päätös. Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 167/2006 vp Hallituksen esitys laiksi työttömyysturvalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi työttömyysturvalain

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 12.7.2017 Taltionumero 3515 Diaarinumero 3492/2/16 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 11.8.2011 Taltionumero 2130 Diaarinumero 3246/3/10 1 (7) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus X:n perusturvalautakunta Päätös, jota valitus koskee

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 4.2.2015 Taltionumero 278 Diaarinumero 4064/3/13 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus Nokian kaupunki, perusturvakeskus Päätös, jota valitus

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON PÄÄTÖS DIGITAALISTA MAANPÄÄLLISTÄ JOUKKOVIESTIN- TÄVERKKOA KOSKEVIEN VERKKOTOIMILUPIEN MUUTTAMISESTA AHVENAN- MAAN MAAKUNNASSA

VALTIONEUVOSTON PÄÄTÖS DIGITAALISTA MAANPÄÄLLISTÄ JOUKKOVIESTIN- TÄVERKKOA KOSKEVIEN VERKKOTOIMILUPIEN MUUTTAMISESTA AHVENAN- MAAN MAAKUNNASSA VALTIONEUVOSTON PÄÄTÖS DIGITAALISTA MAANPÄÄLLISTÄ JOUKKOVIESTIN- TÄVERKKOA KOSKEVIEN VERKKOTOIMILUPIEN MUUTTAMISESTA AHVENAN- MAAN MAAKUNNASSA Päivämäärä 19.5.2016 Diaarinumero LVM/292/07/2016 VERKKOTOIMILUPIEN

Lisätiedot

15.8.2008/1892 KHO:2008:59

15.8.2008/1892 KHO:2008:59 This document was produced from http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kho/vuosikirjat/2008/200801892 (accessed 11 Dec 2012) 15.8.2008/1892 KHO:2008:59 Kansalaisuusasia - Nuhteettomuusedellytys - Odotusajan laskeminen

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 29.8.2014 Taltionumero 2556 Diaarinumero 1941/3/13 1 (5) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle henkilölle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus A Päätös,

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS 1 KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 13.1.2011 Taltionumero 86 Diaarinumero 2098/2/09 Asia Valittaja Julkista hankintaa koskeva valitus Hakija, Jyväskylä Päätös, jota valitus koske Selostus

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 41/10/2 Dnro PSAVI/79/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.7.2010 ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 41/10/2 Dnro PSAVI/79/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.7.2010 ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 41/10/2 Dnro PSAVI/79/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.7.2010 1 ASIA LUVAN HAKIJA Tikkalansalmen raittisillan rakentamisajan jatkaminen, Sotkamo Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 6.5.2014 Taltionumero 1500 Diaarinumero 1399/3/13 1 (6) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle henkilölle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus A Päätös,

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 17.5.2016 Taltionumero 2191 Diaarinumero 3382/3/14 1 (7) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus Kaarinan perusturvalautakunta Päätös, jota valitus

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIAT 45/2011 ja 61/2011 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 44/2012 7.9.2012 Asia Määräaikaista erottamista ja virantoimituksesta pidättämistä koskeva oikaisuvaatimus Oikaisuvaatimuksen

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 13.9.2012 Taltionumero 2444 Diaarinumero 3408/3/11 1 (8) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS 1 KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 28.3.2011 Taltionumero 844 Diaarinumero 4055/3/10 Asia Valittaja Julkista hankintaa koskeva valitus Hakija Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

Oikeusapu- ja ulosottoyksikkö 2.3.2016 OM 15/33/2015 ESITYS OIKEUSAVUN PALKKIOPERUSTEISTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN (290/2008) MUUTTAMISEKSI

Oikeusapu- ja ulosottoyksikkö 2.3.2016 OM 15/33/2015 ESITYS OIKEUSAVUN PALKKIOPERUSTEISTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN (290/2008) MUUTTAMISEKSI OIKEUSMINISTERIÖ Oikeusapu- ja ulosottoyksikkö Muistio/luonnos 2.3.2016 OM 15/33/2015 ESITYS OIKEUSAVUN PALKKIOPERUSTEISTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN (290/2008) MUUTTAMISEKSI Yleisperustelut Johdanto

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 21.3.2014 Taltionumero 878 Diaarinumero 3782/3/12 1 (5) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle henkilölle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus A Päätös,

Lisätiedot

Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Aila Linnakangas. Ulvilan kaupunki ei antanut asianmukaista päätöstä päivähoitopaikasta

Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Aila Linnakangas. Ulvilan kaupunki ei antanut asianmukaista päätöstä päivähoitopaikasta 31.8.2009 Dnro 3346/4/07 Ratkaisija: Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Aila Linnakangas Ulvilan kaupunki ei antanut asianmukaista päätöstä päivähoitopaikasta

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 14.6.2011 Taltionumero 1601 Diaarinumero 1543/3/10 1 (5) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 23/10/2 Dnro PSAVI/73/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 21.4.2010 ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 23/10/2 Dnro PSAVI/73/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 21.4.2010 ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 23/10/2 Dnro PSAVI/73/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 21.4.2010 1 ASIA LUVAN HAKIJA Oikaraisen sillan rakentamista ja Hanniojan uoman siirtämistä koskevan aluehallintoviraston päätöksen

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 12.4.2013 Taltionumero 1283 Diaarinumero 3837/3/10 1 (7) Asia Valittajat Vammaispalvelua koskeva valitus B ja C Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 24.10.2013 Taltionumero 3354 Diaarinumero 1992/3/12 Lyhyt ratkaisuseloste 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus Jyväskylän kaupungin perusturvalautakunta

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 16/2014/2 Dnro PSAVI/8/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 12.5.2014

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 16/2014/2 Dnro PSAVI/8/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 12.5.2014 1 PÄÄTÖS Nro 16/2014/2 Dnro PSAVI/8/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 12.5.2014 ASIA HAKIJA Nivalan Padingin ojitusyhteisön sääntöjen vahvistaminen, Nivala Maanmittauslaitos PL 29 84101 Ylivieska 2

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 40/09/2 Dnro Psy-2008-y-163 Annettu julkipanon jälkeen 22.4.2009 ASIA LUVAN HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 40/09/2 Dnro Psy-2008-y-163 Annettu julkipanon jälkeen 22.4.2009 ASIA LUVAN HAKIJA 1 PÄÄTÖS Nro 40/09/2 Dnro Psy-2008-y-163 Annettu julkipanon jälkeen 22.4.2009 ASIA LUVAN HAKIJA Pieni-Kursanlammen luonnonravintolammikon ympäristölupa, Sodankylä Lapin Villitaimen Osuuskunta Vapaudentie

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 19.10.2016 Taltionumero 4397 Diaarinumero 4144/3/15 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelulain mukaista taloudellista tukitointa koskeva valitus A Päätös, jota

Lisätiedot

Laki. kansalaisuuslain muuttamisesta

Laki. kansalaisuuslain muuttamisesta Annettu Helsingissä 9 päivänä marraskuuta 2007 Eduskunnan päätöksen mukaisesti Laki kansalaisuuslain muuttamisesta muutetaan 16 päivänä toukokuuta 2003 annetun kansalaisuuslain (359/2003) 3, 25 :n 3 momentti,

Lisätiedot

PÄÄTÖS ILMOITUKSEN JOHDOSTA. Annettu julkipanon jälkeen 27.9.2012. Päätös ympäristönsuojelulain 60 :n mukaisesta meluilmoituksesta

PÄÄTÖS ILMOITUKSEN JOHDOSTA. Annettu julkipanon jälkeen 27.9.2012. Päätös ympäristönsuojelulain 60 :n mukaisesta meluilmoituksesta Lappi PÄÄTÖS ILMOITUKSEN JOHDOSTA Annettu julkipanon jälkeen 27.9.2012 LAPELY/152/07.00/2012 07.00.03 10/2012 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 60 :n mukaisesta meluilmoituksesta ILMOITUKSEN TEKIJÄ AA

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJAT. LUPAPÄÄTÖS Nro 27/2013/1 Dnro PSAVI/123/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.3.2013

ASIA LUVAN HAKIJAT. LUPAPÄÄTÖS Nro 27/2013/1 Dnro PSAVI/123/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.3.2013 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 27/2013/1 Dnro PSAVI/123/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.3.2013 ASIA LUVAN HAKIJAT Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muonio Rajander Sauli ja Jaana Kaalamanniementie

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 46/10/1 Dnro PSAVI/163/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 7.6.2010

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 46/10/1 Dnro PSAVI/163/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 7.6.2010 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 46/10/1 Dnro PSAVI/163/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 7.6.2010 ASIA LUVAN HAKIJA Toppilan sataman toiminnan lopettamista koskevan määräajan jatkaminen, Oulu Oulun kaupunki / Oulun

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 32/2000 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 20/2001 28.3.2001 Asia Irtisanomista koskeva oikaisuvaatimus Päätös, johon haetaan oikaisua Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen

Lisätiedot

Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 3/07/1 vedenottoputken rakentamiselle asetetun määräajan pidentäminen, Hollola

Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 3/07/1 vedenottoputken rakentamiselle asetetun määräajan pidentäminen, Hollola Etelä-Suomi Päätös Nro 118/2010/4 Dnro ESAVI/204/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 2.7.2010 ASIA HAKIJAT Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 3/07/1 vedenottoputken rakentamiselle asetetun

Lisätiedot

27.12.2011/3738 KHO:2011:114

27.12.2011/3738 KHO:2011:114 27.12.2011/3738 KHO:2011:114 Ulkomaalainen - Turvapaikka - Kansainvälinen suojelu - Sur place -tilanne - Kääntyminen islamista - Jehovan todistaja - Uskonvakaumuksen tutkiminen - Suullinen käsittely Diaarinumero:

Lisätiedot

12.4.2004. Kantelu Turun hovioikeuden päätöksestä Nro 588, diaarinumero R 04/152 Virka-aseman väärinkäyttö ym. annettu 26.2.2004

12.4.2004. Kantelu Turun hovioikeuden päätöksestä Nro 588, diaarinumero R 04/152 Virka-aseman väärinkäyttö ym. annettu 26.2.2004 12.4.2004 KORKEIN OIKEUS Asia Kantelu Turun hovioikeuden päätöksestä Nro 588, diaarinumero R 04/152 Virka-aseman väärinkäyttö ym. annettu 26.2.2004 Kantelija YLI-KOVERO RISTO TAPIO Torikatu 27 13130 Hämeenlinna

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 13.4.2012 Taltionumero 889 Diaarinumero 843/3/11 1 (5) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 2/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/190/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 29.1.2013

PÄÄTÖS. Nro 2/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/190/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 29.1.2013 PÄÄTÖS Nro 2/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/190/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 29.1.2013 ASIA Boliden Kokkola Oy:n sinkkitehtaan ympäristöluvan (LSY-2003-Y-410) lupamääräyksen 33 mukaiselle

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 28.11.2014 Taltionumero 3766 Diaarinumero 586/3/14 1 (7) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle henkilölle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus Jyväskylän

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 97/11/1 Dnro PSAVI/37/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.10.2011

ASIA HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 97/11/1 Dnro PSAVI/37/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.10.2011 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 97/11/1 Dnro PSAVI/37/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.10.2011 ASIA HAKIJA Ampumarataa koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Tervola Maavoimien Materiaalilaitoksen Esikunta Huolto-osasto

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 28.11.2016 Taltionumero 5074 Diaarinumero 3514/3/15 1 (5) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A huoltajinaan B ja C Päätös, jota valitus koskee

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 57/2014/1 Dnro PSAVI/44/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2014

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 57/2014/1 Dnro PSAVI/44/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2014 PÄÄTÖS Nro 57/2014/1 Dnro PSAVI/44/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2014 1 ASIA VR-Yhtymä Oy:n Oritkarin yhdistettyjen kuljetusten terminaalin ympäristölupapäätöksen PPO-2003-Y-20-111 rauettaminen,

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 9.3.2011 Taltionumero 613 Diaarinumero 2890/2/09 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

Vaasan hallinto-oikeus Päätös 1 (5) Korsholmanpuistikko 43 PL204 65101 VAASA Puhelin 029 5642611 Faksi 029 56 42760 Sähköposti vaasa.hao@oilceus.

Vaasan hallinto-oikeus Päätös 1 (5) Korsholmanpuistikko 43 PL204 65101 VAASA Puhelin 029 5642611 Faksi 029 56 42760 Sähköposti vaasa.hao@oilceus. Vaasan hallinto-oikeus Päätös 1 (5) Korsholmanpuistikko 43 PL204 65101 VAASA Puhelin 029 5642611 Faksi 029 56 42760 Sähköposti vaasa.hao@oilceus.fi Antopäivä Päätösnumero 24.10.2014 14/0381/1 Diaarinumero

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 16.12.2016 Taltionumero 5353 Diaarinumero 3105/3/16 ja 3181/3/16 1 (5) Asia Valittajat Täytäntöönpanon kieltämistä koskeva valitus 1. Lulu Ranne, Hämeenlinna

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS JOUTSAN KUNTA OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä perusteet kunnallisvalitusta, koska

Lisätiedot

Poliisin menettely esitutkinnassa

Poliisin menettely esitutkinnassa ANONYMISOITU PÄÄTÖS 18.03.2015 Dnro OKV/1150/1/2014 1/5 ASIA Poliisin menettely esitutkinnassa KANTELU Kantelija on oikeuskanslerille 4.6.2014 osoittamassaan kantelussa arvostellut poliisilaitoksen menettelyä

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 8.6.2017 Taltionumero 2732 Diaarinumero 2349/2/16 1 (7) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 21.3.2014 Taltionumero 876 Diaarinumero 3482/3/12 1 (6) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle henkilölle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus A Päätös,

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 29.8.2014 Taltionumero 2558 Diaarinumero 1424/3/13 1 (6) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle henkilölle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus A Päätös,

Lisätiedot

Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 89 :n 1 mom. mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla:

Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 89 :n 1 mom. mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla: HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRI MUUTOKSENHAKUOHJEET HUS-KUNTAYHTYMÄN TALOUS- JA KONSERNIJAOSTO Kokouspäivä 3.6.2015 Pykälät 37-41 Sivut 1-11 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista

Lisätiedot

OHJE EUROOPAN UNIONIN KANSALAISILLE JA HEIDÄN PERHEENJÄSENILLEEN

OHJE EUROOPAN UNIONIN KANSALAISILLE JA HEIDÄN PERHEENJÄSENILLEEN OHJE EUROOPAN UNIONIN KANSALAISILLE JA HEIDÄN PERHEENJÄSENILLEEN Yleiset säännökset Puolan tasavallassa Euroopan unionin kansalaisen oleskelua koskeva asia on hoidettava välittömästi, kun taas sellaisen

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 18.11.2015 Taltionumero 3341 Diaarinumero 1915/3/14 1 (5) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle henkilölle järjestettävän kuljetuspalvelun korvaamista koskeva valitus

Lisätiedot

koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa. Pykälät 34, 35, 36, 39, 40

koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa. Pykälät 34, 35, 36, 39, 40 OIKAISUVAATIMUS JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaati musta ei kä kunnal lisvalitusta, koska päätös koskee

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 14.2.2014 Taltionumero 481 Diaarinumero 2665/3/12 1 (7) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle henkilölle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus A Päätös,

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 12.8.2011 Taltionumero 2125 Diaarinumero 3267/3/10 1 (15) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

Päihdehuoltolaki 17.1.1986/41

Päihdehuoltolaki 17.1.1986/41 Päihdehuoltolaki 17.1.1986/41 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Tavoitteet Päihdehuollon tavoitteena on ehkäistä ja vähentää päihteiden ongelmakäyttöä sekä siihen liittyviä

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 134/12/1 Dnro PSAVI/68/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 17.12.2012

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 134/12/1 Dnro PSAVI/68/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 17.12.2012 1 PÄÄTÖS Nro 134/12/1 Dnro PSAVI/68/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 17.12.2012 ASIA HAKIJA Lassila & Tikanoja Oyj, jätteiden käsittelykeskuksen ympäristölupa, KHO:n palauttama asia, Haukipudas, Punaisenladonkangas

Lisätiedot

ENERGIAMARKKINAVIRASTO PÄÄTÖS

ENERGIAMARKKINAVIRASTO PÄÄTÖS ENERGIAMARKKINAVIRASTO PÄÄTÖS Dnro 999/420/2012 JULKINEN 13.11.2012 ASIA Valkeakosken Energia Oy:n jakeluverkkoasiakkaan oikeus omaa sähkönkulutustaan koskevaan tietoon ASIANOSAINEN Valkeakosken Energia

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 7.10.2014 Taltionumero 2983 Diaarinumero 2381/3/13 1 (7) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 45

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 45 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 45 Asiat 15-20, 24-28, 31-35 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös

Lisätiedot

Palkanoikaisuvaatimus, Aro Jenni

Palkanoikaisuvaatimus, Aro Jenni Kunnanhallitus 102 08.04.2013 Kunnanhallitus 73 03.03.2014 Palkanoikaisuvaatimus, Jenni Aro 116/01.02.01/2013 Kunnanhallitus 08.04.2013 102 Palkanoikaisuvaatimus, Aro Jenni Erityisluokanopettaja Jenni

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriön vahvistama lomake 1 (7) 13 :n (omasta tahdostaan hoidossa olleen määrääminen)

Sosiaali- ja terveysministeriön vahvistama lomake 1 (7) 13 :n (omasta tahdostaan hoidossa olleen määrääminen) Sosiaali- ja terveysministeriön vahvistama lomake 1 (7) HOITOONMÄÄRÄÄMISPÄÄTÖS Lomake M3 (täytetään lomakkeen kielellä) 1. Tutkitun henkilötiedot Sukunimi Etunimet Henkilötunnus 2. Tutkimusaika Tarkkailulähetteen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 114/2006/4 Dnro LSY 2006 Y 193 Annettu julkipanon jälkeen 14.9.2006. Iskalan pengerrysyhtiön sääntöjen vahvistaminen, Nurmo

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 114/2006/4 Dnro LSY 2006 Y 193 Annettu julkipanon jälkeen 14.9.2006. Iskalan pengerrysyhtiön sääntöjen vahvistaminen, Nurmo LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 114/2006/4 Dnro LSY 2006 Y 193 Annettu julkipanon jälkeen 14.9.2006 ASIA HAKIJA Iskalan pengerrysyhtiön sääntöjen vahvistaminen, Nurmo Iskalan pengerrysyhtiö

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 63 13.06.2013. 63 Asianro 1749/10.03.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 63 13.06.2013. 63 Asianro 1749/10.03.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (1) 63 Asianro 1749/10.03.00/2013 Rakennustyön keskeyttäminen / 11-6-1 / Pohjolankatu 18 / käyttövesiputkiston korjaustyö Vs. rakennustarkastaja Ilkka Korhonen Alueellinen

Lisätiedot

KANTELU JA SELOSTUS ASIAN VAIHEISTA

KANTELU JA SELOSTUS ASIAN VAIHEISTA ANONYMISOITU PÄÄTÖS 10.06.2016 Dnro OKV/572/1/2015 1/5 KANTELU JA SELOSTUS ASIAN VAIHEISTA Kirjoituksessaan 10.4.2015 oikeuskanslerille kantelija arvostelee peruspalvelukuntayhtymän (jatkossa kuntayhtymä)

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 21.3.2014 Taltionumero 877 Diaarinumero 2017/3/12 1 (6) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle henkilölle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus A Päätös,

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 10.11.2011 Taltionumero 3302 Diaarinumerot 4026/3/10 ja 4134/3/10 1 (6) Asia Valittajat Vammaiselle järjestettävää kuljetuspalvelua koskevat valitukset 1.

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 2.3.2011

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 2.3.2011 1: KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 2.3.2011 Taltionumero 527 Diaarinumero 3176/1/09 1 (8) Asia Asiakirj ajulkisuutta koskeva valitus Valittaja Suomen Rautatiematkustajat ry, Kemijärvi Päätös,

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS 1 KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 7.6.2011 Taltionumero 1493 Diaarinumero 716/2/10 Asia Valittaja Oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva valitus Hakija Päätös, jota valitus koskee Asian

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 182. Rakennuslautakunta 25.09.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 182. Rakennuslautakunta 25.09.2012 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 25.09.2012 Sivu 1 / 1 182 Päätökset ja kirjelmät Päätösehdotus Rakennusvalvontapäällikkö Veronica Rehn-Kivi Rakennuslautakunta merkitsee tiedoksi seuraavat päätökset: Rakennuslautakunnan

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 8.2.2011 Taltionumero 282 Diaarinumero 1079/3/10 1 (7) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus X:n kaupungin perusturvalautakunta Päätös, jota valitus

Lisätiedot

Ministry of the Environment

Ministry of the Environment Ympäristöministeriö Miljöministeriet Ministry of the Environment.../.. 20Q..., r PÄÄTÖS DNr:o YM6/5222/2015 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2015 ASIA Kanta -Hämeen 1. vaihemaakuntakaavan vahvistaminen

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2012 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

SIVISTYSLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2012 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN SIVISTYSLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2012 Kokousaika 19.12.2012 klo 18.00-19.05 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kunnantalo, Yhteispalvelupiste KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

Kaipolan tehtaiden ympäristölupapäätöksen muuttamista koskeva hakemusasia, Jämsä.

Kaipolan tehtaiden ympäristölupapäätöksen muuttamista koskeva hakemusasia, Jämsä. PÄÄTÖS Nro 48/05/1 Dnro ISY-2005-Y-46 Annettu julkipanon jälkeen 18.5.2005 HAKIJA Pekka Leppänen ASIA Kaipolan tehtaiden ympäristölupapäätöksen muuttamista koskeva hakemusasia, Jämsä. HAKEMUS Pekka Leppänen

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 6.3.2014 Taltionumero 700 Diaarinumero 685/3/13 1 (6) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle henkilölle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus Jyväskylän

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 13.9.2013 Taltionumero 2902 Diaarinumero 1881/3/12 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

Turun hallinto-oikeuden päätös

Turun hallinto-oikeuden päätös Turun hallinto-oikeuden päätös Antopäivä Päätösnumero 22.9.2015 15/0466/3 1 (5) Diaarinumero 00262/15/7305 Asia Metsästyslain mukaista poikkeuslupaa koskeva valitus Valittaja Luonnonsuojeluyhdistys Tapiola

Lisätiedot