Tohoku University, Japani,
|
|
- Maria Mattila
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 <janne.lemmetti at tkk.fi>, Tietotekniikka Tohoku University, Japani, Johdanto Vietin lukuvuoden vaihto opiskellen Japanissa, Tohokun yliopistossa. Japaniin hain, koska halusin lähteä jonnekin kauemmaksi ja kyseinen maa oli kiinnostanut minua jo pidemmän aikaa kulttuurinsa puolesta. Yliopiston JYPE (Junior Year Program in English) niminen vaihto ohjelma koostui japaninkielen opinnoista, vapaasti valittavista eri tieteenalojen kursseista sekä itsenäisestä laboratoriotyöstä. Kansainvälisessä ohjelmassa oli noin seitsemänkymmentä opiskelijaa ympäri maailmaa. Eniten opiskelijoita oli Kiinasta, Yhdysvalloista ja Etelä Koreasta, mutta ihmisiä oli myös Euroopasta ja muista Aasian maista. Paikka Tohokun yliopisto sijaitsee Japanin pääsaaren pohjoisosassa, Tohokun alueella, tarkemmin Miyagi prefektuurissa, Sendain kaupungissa. Yliopisto kuuluu maan tunnetuimpiin julkisiin yliopistoihin, vaikkei aivan esimerkiksi Tokion tai Kioton yliopistojen tasolle pääsekään. Laitoksen kasvatteihin kuuluvat esimerkiksi Flash muistin kehittäjä, hiilinanoputkien keksijä ja suositun Nintendo DS pelin, Brain Agen isä. Sendai on prefektuurin pääkaupunki ja Tohokun alueen suurin kaupunki noin miljoonalla asukkaallaan. Kaupunki on toki suomalaisittain suuri, mutta esimerkiksi Tokion massiivisuuteen ja hektisyyteen verrattuna mukavan leppoisa ja myös luonnon puolesta suhteellisen vehreä. Varsinainen keskusta kauppoineen, ravintoloineen ja viihdepaikkoineen on melko pienellä alueella ja lyhyiden etäisyyksien vuoksi jalan ja erityisesti pyörällä liikkuminen on näppärää. Pidemmän matkan siirtymillä hyvin toimiva julkinen liikenne (junat, linja autot, metrot) palvelee hyvin, joskin se lakkaa kulkemasta noin puolen yön tienoilla. Japani on yleisesti varmaan monille jollain tasolla tuttu. Ihmisiä on todella paljon ja väenpaljous alkoi välillä jopa hieman ahdistaa. Ihmiset ovat yleensä ystävällisiä ja kohteliaita ja asiakaspalvelutilanteissa palvelu on aina liiankin kohteliasta. Massasta ei oikein haluta erottua ja ryhmähenki tuntuu menevän yksilön edelle. Japanilaisiin tutustuminen voi olla hankalaa etenkin jos ei itse ole kovin ulospäin suuntautunut. Japanilaiset tuntuvat olevan kyllä kiinnostuneita ulkomaalaisista, mutta ujous ja kielimuuri nostavat kynnystä tulla juttelemaan. Japanilaisten heikko englanninkielen taito yllättikin sillä yliopistossakaan juuri kukaan ei puhunut englantia aivan alkeita enempää. Hyvällä tai edes kohtalaisella japaninkielen taidolla aukeaakin paljon uusia ovia.
2 Alkuvalmistelut ja rahoitus Valmistelut Suomen päässä eivät muistaakseni olleet erityisen haastavat. Kun tieto hyväksynnästä tuli, oli yliopistolle lähetettävä lähinnä varmistus henkilötiedoista ja kohtalaisen tarkat tiedot siitä minä päivänä ja mihin aikaan saapuu Sendaihin. Tätä varten pääsi jo aikaisessa vaiheessa opiskelemaan Japanin vastikkeita YTV:n reittioppaalle. Ainoa monimutkaisempi operaatio oli viisumin hakeminen. Ensin lähetettiin hakemus Japaniin, että saa luvan hakea viisumia ja luvan tultua täytettiin itse viisumihakemus ja vietiin se Helsinkiin Japanin suurlähetystöön. Kaiken kaikkeaan mukana oli oltava 18,50 euroa (voi olla muuttunut), passi, passikuva, viisumihakemus ja lupa viisumin hakemiseen. Rahoituksen puolesta auttoi TKK:n stipendi sekä opintotuki, jota tuli hieman korotettuna koko 11 kuukautta eli myös kesäkuukausina. Japaniin lähtevät voivat hakea Japanin valtion JASSO stipendiä, mutta sitä tunnuttiin myöntävän vain opiskelijoille joilla ei ole opintotuen kaltaista tukea eli esimerkiksi kaikki yhdysvaltalaiset saivat JASSO:n mutta yksikään suomalainen tai ruotsalainen ei. Otin varmuuden vuoksi ensimmäistä kertaa myös opintolainaa yhden lukuvuoden edestä. Tämä yhdessä kesätyösäästöjen kanssa riitti enemmän kuin hyvin koko vuodeksi. Japanin hintataso ei päivittäis ja ruokatavaroissa pahemmin Suomesta poikennut. Jotkin asiat olivat halvempia, jotkin kalliimpia mutta pääosin samaa luokkaa. Vakuutusasiat askarruttivat ennen lähtöä, koska omasta vakuutusyhtiöstäni ei oikein järkevästi saanut matkavakuutusta niin pitkälle ajalle. Käytännössä matkavakuutus olisi pitänyt uusia kolmen kuukauden välein tai käydä välillä Suomessa. Japanin päässä oli kuitenkin pakko ottaa sekä kansallinen sairausvakuutus, että yliopiston oma vakuutus. Nämä tuntuivat minusta sen verran riittäviltä, etten lopulta viitsinyt uusia matkavakuutusta ensimmäisen kolmen kuukauden jälkeen. Mitään tapaturmia tai vastaavia ei onneksi käynyt, joten en osaa sanoa olisiko sellaisessa tapauksessa kuitenkin kannattanut olla myös kotimaan vakuutus. Vaihto ohjelma ja opinnot Nimensä mukaisesti JYPE ohjelma on tarkoitettu opintojensa alkuvaiheessa oleville opiskelijoille ja siten itselleni olisi ehkä paremmin sopinut samassa yliopistossa tarjolla oleva DEEP (Direct Enrollment Education Program) ohjelma, joka on tarkoitettu ylempää korkeakoulututkintoa suorittaville. JYPE:n ja DEEP:in eroavat toisistaan siinä, että DEEP on huomattavasti vapaampi ja ohjausta on huomattavasti vähemmän, jolloin vastuu asioiden hoitamisesta jää enemmän opiskelijalle. JYPE:en kuuluvat pakolliset kielenopinnot sekä muut kurssit ja laboratorioharjoittelu, kun DEEP painottuu lähes täysin laboratoriossa työskentelyyn ja kursseja voi käydä jos tahtoo. Ilmeisesti DEEP opiskelijoiden oletetaan osaavan japania ja JYPE opiskelijoiden ei välttämättä tarvitse, mutta ainakin omassa saapumiserässä sekä JYPE että DEEP opiskelijoiden kielitaidot vaihtelivat nollasta todella sujuvaan. JYPE:n pakollinen kurssitarjonta jakautuu kieli ja kulttuurikursseihin sekä varsinaisiin tieteen kursseihin, jotka ovat pääasiassa eri tieteen alojen peruskursseja kuten Orgaaninen kemia tai Tietorakenteet ja algoritmit. Kursseja on valittava molempina lukukausina 13 paikallisen opintopisteen verran.
3 Laboratorioharjoittelu vie automaattisesti 5 pistettä ja kielikurssit 4 pistettä jolloin pakollisia kursseja jää valittavaksi vähintään kaksi. Kielikursseja on viittä eri tasoa ja opiskelijat sijoitetaan näillä lukukausien alussa olevilla tasokokeilla. Ykköstasolla lähdetään aivan alkeista ja vitostason opiskelijoilla pitäisi olla edellytykset virallisen JLPT testin korkeimman tason suorittamiseen. Itse sijoituin alussa kolmostasolle opiskeltuani TKK:lla kuusi kurssia Japania. Taso oli varsin haastava, koska kaikki opetus tapahtui japaniksi (ainakin ykköstasolla opettajat puhuvat englantia) ja itselläni oli erityisesti puhumisessa ja kuullunymmärtämisessä vielä melkoisia aukkoja. Kielentunteja oli viikossa noin 10 tuntia (kielioppia, luetunymmärtämistä, kuuntelua, puhumista ja kanji merkkejä kutakin noin 2h). Kovalla työllä kursseista kuitenkin selvisi hyvin arvosanoin ja pääsi suoraan seuraavalle tasolle kevätlukukaudella. Kielen ja tieteen väliin jäävät kulttuurikurssit, joita on molempina lukukausina tarjolla kaksi. Toinen keskittyy luentoihin Japanin kulttuurin eri osa alueista ja sisältää useita luokkaretkiä lähialueille. Toinen taas on käytännössä japanilaisen budolajin, Aikidon alkeiskurssi. Molemmat kurssit olivat oikein antoisia vaikka en Aikidoa enää toisena lukukautena jatkanutkaan. Kulttuurikurssi valaisi erityisesti Tohokun alueen historiaa ja luokkaretket olivat todella mukavia. Kurssi vieraili mm. naapurikaupungissa sijaitsevassa linnassa, useissa temppeleissä, omenapuutarhassa, vanhassa samuraikoulussa, sakepanimossa ja kiinnostuneille järjestettiin myös koko päivän vierailu seuraamaan miekkaseppää työssään. Aikidossa ei juuri alkeita pidemmälle päästy, mutta se oli mukavaa vaihtelua tavalliseen opiskeluun ja kävipä yhden oppitunnin pitämässä Aikidon tämänhetkinen suurmestari, lajin perustajan pojanpoika. Varsinaiset tieteen kurssit olivat pääosin eri alojen peruskursseja, joista osa oli varta vasten JYPE opiskelijoita varten laadittuja ja osa oli yhteisiä japanilaisten opiskelijoiden kanssa. Opetuskieli oli kuitenkin aina englanti. Kurssit eivät olleet erityisen haastavia, koska tuskin ketään vaihto opiskelijaa haluttiin hylätä. Itse kävin kulttuurikurssien lisäksi kurssit Japanese Business and Economics I ja Computer Software Engineering. Ensimmäinen koostui irrallisista vierailijaluennoista vaihtelevista aiheista kuten yrityskirjanpidosta, innovoinnista japanilaisissa yrityksissä ja sosiaalisesta pääomasta. Päänvaivaa kurssilla aiheutti vain luennoitsijoiden hyvin vaihteleva englanninkielen taito. Tentissä oli esseekysymys jokaiseen luentoon liittyen ja yhteen vastaaminen riitti. Tietotekniikkakurssi oli käytännössä kevyempi versio TKK:n Tietorakenteet ja algoritmit kurssista. Kurssi koostui luennoista ja muutamasta helposta kotitehtäväkierroksesta eikä edes tenttiä järjestetty. Kurssien lisäksi oleellinen osa vaihto ohjelmaa on Independent Research Training eli työskentely laboratoriossa, johon on hakuvaiheessa ilmoittamiensa toiveiden mukaan tullut sijoitetuksi. Virallisesti laboratoriossa tuli käyttää aikaa 15 tuntia viikossa, mutta aika ja tehtävien vaativuus vaihteli huomattavasti eri vaihto opiskelijoiden kesken. Jotkut joutuivat pysymään laboratoriossa päivittäin iltamyöhään asti, joskus myös viikonloppuisin, kun taas osa ei käynyt ensimmäiseen pariin kuukauteen lainkaan laboratoriossa. Myös harjoittelun sisältö vaihteli laboratoriosta toiseen. Toiset lähinnä tutustuivat laboratorion toimintaan, kun toiset kirjoittivat tekemästään tutkimuksesta konferenssipapereita.
4 Oma laboratoriokokemukseni oli hieman ristiriitainen. Pienen, noin kymmenen hengen Advanced Information Exchange Technology laboratorion tutkimusala ei kohdannut juuri lainkaan omaa pää tai sivuainettani tai mielenkiintoni kohteita, joten yhteisen työaiheen löytäminen oli hieman hankalaa. Mukava ja hyvin englantia puhunut professori antoi minulle ehkä turhankin vapaat kädet, jonka vuoksi aiheen löytämiseen ja tarkentamiseen meni turhan kauan aikaa. Olisin ehkä kaivanut hieman tiukempaa ohjeistusta ja rajausta hommaan. Kevätlukukaudeksi saimme kuitenkin lukittua jollain tasolla kaikkia miellyttävän aiheen ja toteutin pienen mobiilipalvelun liittyen professoria kiinnostaneeseen teknologiaan. Homma onnistui ihan mukavasti ja professorikin vaikutti aidosti tyytyväiseltä tuloksiin. Arki ja vapaa aika JYPE opiskelijat maijotetaan pääosin Sanjo House nimiseen opiskelija asuntolaan, jossa vaihto opiskelijat asuvat yhdessä japanilaisten 1 2 vuoden opiskelijoiden kanssa kahdeksan hengen soluissa. Tyypillisesti solussa asuu 2 3 ulkomaalaista ja 5 6 japanilaista. Oma huone on varsin pieni, sisältäen vain sängyn, vaatekaapin, pienen työpöydän ja kirjahyllyn sekä parvekkeen. Solun yhteiset tilat ovat kuitenkin modernit ja siistit kuten koko asuntola muutenkin, koska se on vasta muutaman vuoden vanha. Asuntolan toimistolta voi vuokrata erinäisiä palveluita ja tavaroita kuten Internet yhteyden, aamiais ja lounaspalvelun, oman television yms. Vuokraa maksoin nettiyhteyden ja aamiaispalvelun kanssa hieman vuodenajan kylmyydestä (lämmitys/ilmastointikulut) riippuen noin euroa kuukaudessa. Sanjo Housen vieressä on vanhempi vaihtariasuntola International House Kaikan, jonne valtaosa DEEP opiskelijoista majoitetaan. Vuokra on halvempi, asunnot isompia ja sisältävät oman pienen keittiönurkkauksen mutta pesutilat ovat jaettuja. Kaikanin yleiskunto on kuitenkin huomattavasti karumpi ja rähjäisempi kuin Sanjon, mutta suurin osa tutuista kuitenkin viihtyi siellä alkujärkytyksen jälkeen. Asuntolat sijaitsevat hieman syrjässä, noin 20 minuutin polkupyöräilyn päässä Kawauchin kampukselta, jossa suurin osa opetuksesta tapahtui. Yliopistolla on 4 tai 5 kampusta ympäri kaupunkia, mutta JYPE kurssit olivat yllä mainitulla Kawauchi kampuksella sekä sen lähellä olevalla Aobayama insinöörikampuksella. Alkuvaiheen oleellisimpia ostoksia olikin polkupyörä, joka oli selvästi kätevin kulkuväline Sendaissa. Itse ostin kaupasta uuden pyörän, mutta alkuvaiheessa järjestettiin myös arvonta / huutokauppa käytetyistä polkupyöristä ja myös aiemmin tulleilta opiskelijoilta kannattaa kysellä pyöriä, koska esimerkiksi itse jätin omani vielä Japaniin jäävälle kaverille eteenpäin välitettäväksi. Omalla kohdalla tyypillinen arkipäivä alkoi Sanjo talon aamupalalla ja koululle pyöräilyllä. Pyöräillessä kannattaa olla tarkkana, sillä alkumatkasta tiet ovat varsin kapeat ja täynnä sekä autoja ja skoottereita että pyöräileviä koulumatkalaisia. Lisäksi Suomeen nähden päinvastainen liikenne hämää aluksi. Onnettomuudet eivät olleet harvinaisia ja omasta kaveripiiristäkin kaksi mursi kätensä pyöräilyonnettomuuksissa.
5 Koululla oli luentoja ainakin aamupäivän ajan ja silloin tällöin vähän myöhempään. Luentojen jälkeen menin vielä yleensä lounaan kautta labraan, joka tarkoitti vuoren päällä olevalle insinöörikampukselle kapuamista. Ei vuori erityisen jyrkkä tai korkea ollut, mutta vain kovimmat sissit menivät sinne pyörällä ja kävellenkin sain aina hyvän hien päälle. Kuivana ylös pääsi, jos viitsi maksaa noin euron parin minuutin bussikyydistä. Labrasta poistuin yleensä joskus neljän ja kuuden välillä, kun alkoi tuntua siltä että päivä on täynnä. Yleensä olin ensimmäinen kotiin lähtevä ja labra olikin ensimmäinen paikka, jossa japanilaisten työkulttuuri alkoi avautua minulle. Porukka nimittäin tekee poikkeuksetta todella pitkää päivää, mutta vaihtareilta ei muutamaa poikkeustapausta lukuun ottamatta onneksi oletettu vastaavaa. Viikonloppuisin löytyi yleensä aina jonkinlaista viihdettä. Tyypillisin viikonloppuillan vietto oli nomihoudai baariin meno tai karaokeen meno (tai näiden yhdistelmä). Nomihoudai on suomalaisittain erikoinen ratkaisu, jossa otetaan baarista porukalla oma pöytä tai huone tietyllä pakettihinnalla tunnin tai parin ajaksi. Sovitun aikarajan sisällä pöytään voi tilata niin paljon juotavaa kuin ehtii ja lisäksi pakettiin kuuluu yleensä myös kevyttä syötävää. Parin tunnin istunnon jälkeen uskaltaa ujoinkin suomalainen karaokeen, jossa ei joudu totuttuun tyyliin tuntemattoman yleisön eteen vaan vuokrataan omalla porukalla yksityinen huone, josta löytyy karaokelaitteisto. Nämä viihdemuodot eivät ole erityisen kalliita ainakaan Suomessa vietettyyn tyypilliseen baari iltaan verrattuna. Baareja ja karaokepaikkoja Sendaista löytyy todella paljon, mutta myös muuta toimintaa löytyy. Livemusiikkia, biljardia, keilausta, pelihalleja, elokuvateattereita hieman kauempana, uimaranta yms. Organisoidumpaa toimintaa kaipaaville yliopistolla on erilaisia kerhoja ja piirejä laidasta laitaan. Budolajeista ja perinteisemmistä urheilulajeista valokuvaukseen, jonglööraukseen, raamattupiiriin, savenvalantaan tai vaikkapa eko kerhoon. Kerhoihin liittyminen voi olla vaihtarille hieman haastavampaa, mutta yliopiston KV vapaaehtoiset auttavat siinä. Itse en kerhoihin liittynyt, mutta lenkkeilin säännöllisesti ja kävin ahkerasti koulun ilmaisella kuntosalilla. Lukukausien välissä opiskelijoilla on pidempi vapaa. Lukukausien välissä on noin kahden kuukauden tauko. Vaikka opetusta ei tällöin ole, laboratorioissa hommat jatkuvat, mutta vaihtareita ei velvoiteta siellä käymään. Useimmat käyttivät tämän tauon Japanin matkailuun ja jotkut kävivät kotonaan tai matkustivat Japanin ulkopuolelle naapurimaihin. Itse käytin noin kuukauden Japanissa matkustamiseen. Kävin mm. pohjoisella Hokkaidon saarella laskettelemassa, sieltä aivan etelään subtrooppiselle Okinawan saarelle ja lisäksi kiersin tyypillisimmät turistikohteet Kioton ja Tokion seuduilla. Matkustaminen Japanin sisällä on melkoisen kallista, etenkin jos käyttää luotijunia. Opiskelijoilla ei ole turistin statusta, joten monille tuttua JR Rail Passia ei ole mahdollista hankkia. Pitkän matkan linja autot ovat halvempia, mutta ahtaassa bussissa saa istua huomattavan kauan. Kenties halvin tapa matkustaa on lomakausina myytävät JR yhtiön nuorisoliput, joilla saa ajaa viiden vuorokauden ajan (ei välttämättä perättäisinä päivinä) rajattomasti paikallisjunilla. Tämä on jopa linja autoa hitaampi vaihtoehto kymmenine vaihtoineen, mutta säästötkin ovat tuntuvat. Japanin ulkopuolelle matkailevien täytyy muistaa hankkia re entry viisumi Japanissa mikäli mielivät vielä palata takaisin, koska Suomesta saatu viisumi oikeuttaa vain yhteen maahantuloon. Re entry viisumin hankkiminen ei kuitenkaan ole erityisen vaikeaa, mutta maksaa hieman.
6 Loppusanat Yhteenvetona vaihtovuosi oli todella loistava kokemus. Opintojen kannalta vuosi oli toki huomattavan kevyt, mutta tarkoituksenani on kuitenkin kuitata ainakin vaihtovuoden ja muutamien TKK:n kielikurssien kanssa DI tutkinnon erikoismoduuli C. Näin vaihtovuosi toimi erinomaisena hengähdystaukona, kun tavalliset opinnot Suomessa olivat alkaneet hieman puuduttaa. Vuoden aikana sai otettua etäisyyttä asioihin ja ajatella opintojaan ja muutakin eri näkökulmista ja näkemykset saattoivat muuttua enemmän tai vähemmän. Valmistumista vaihtovuosi hieman viivästyttää, mutta en vaihtaisi vuoden aikana karttuneita kokemuksia, ystäviä, opittua kieltä ja muuta missään nimessä pois. Negatiivisia asioita ei juuri tule mieleen (tai sitten aika on jo kullannut muistot) vaikka niitäkin varmasti oli, mutta lähinnä yksittäisinä pikkujuttuina. Esimerkiksi jotkin asiat kuten jotkin ruokatarvikkeet joihin kotona oli tottunut, mutta mitä Japanissa ei vain ollut tarjolla. En itse koskaan ajatellut lähteväni vaihtoon ennekuin jossain mielenhäiriössä lähetin oman hakemukseni. Ainakin itselläni ja varmasti joillain muilla tietty mukavuuden halu ja muutoksen vastustus lisää kynnystä lähteä, koska se tilapäinen muutos elämässä on kuitenkin melkoinen. Muutokseen kuitenkin sopeutuu pian ja vuosi on todella nopeasti ohi. Haluaisinkin tätä lukeville sanoa, että jos yhtään tuntuu siltä, että kiinnostaisi lähteä jonnekin eikä sille mitään todellista estettä ole, niin lähtekää. Ihmettelen, jos petytte. Vaihdon aikana kirjoittamani blogi löytyy osoitteesta
Kanazawan yliopisto (KUSEP) Kahdenvälinen vaihto: Lokakuu 2014 - Syyskuu 2015
Tuomas Mäkinen Sähkötekniikan kandidaattiohjelma Automaatio- ja systeemitekniikka 22. lokakuu 15 Kanazawan yliopisto (KUSEP) Kahdenvälinen vaihto: Lokakuu 2014 - Syyskuu 2015 Opetuskieli: Japani Hain vaihto-opiskelemaan
North2north Winnipeg Kanada
North2north Winnipeg Kanada WINNIPEG Manitoba provinssin pääkaupunki Kanadan 7. suurin kaupunki Väkiluku 634 000 asukasta Kaupungissa on kaksi yliopistoa University of Winnipeg (n. 9000 opiskelijaa) ja
Mikko Niemelä & Jonne Roppola
Mikko Niemelä & Jonne Roppola Tietoa Japanin vaihtokohteista Kv- toimistosta. Kumamoto National College Of Technologyyn voi hakea Tietotekniikan, Automaatiotekniikan ja Hyvinvointitekniikan opiskelijat.
Vaihtopaikasta kiinnostuneet saavat ottaa minuun yhteyttä (pietari pellinen ät aalto fi).
Vaihtoraportti Koulutusohjelma: Rakenne- ja rakennustuotantotekniikka Vaihtoyliopisto: KAIST Korean Advanced Institute of Science and Technology Vaihto-ohjelma: Kahdenvälinen vaihtokohde Opetuskieli: Englanti
苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015
苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on
PÄIVÄLLÄ TOKIOSSA ÖISIN YOKOHAMASSA JA JOSKUS TOISIN PÄIN
Kasimir L. Tietoliikennetekniikka (TLT) klehvasl (at) cc.hut.fi PÄIVÄLLÄ TOKIOSSA ÖISIN YOKOHAMASSA JA JOSKUS TOISIN PÄIN VAIHTORAPORTTI VUODESTA TOKYO TECHISSÄ YSEP OHJELMASSA 2007 2008 1. JOHDANTO YSEP
ERASMUS 2008 BRNO CZECH REPUBLIC. Suvi-Mari Knuutti Mari Alasalmi
ERASMUS 2008 BRNO CZECH REPUBLIC Suvi-Mari Knuutti Mari Alasalmi Brno Tsekin 2. suurin kaupunki, noin 400 000 asukasta Opiskelijoita lähes neljäsosa asukkaista (80 000) Kaupungissa kolme yliopistoa: Masaryk
Kansainvälinen harjoittelu. Jukka Inget TTE8SN2 Jaakko Hartikka TTE9SNL
Kansainvälinen harjoittelu Jaakko Hartikka TTE9SNL Vaihtoon hakeminen ja alkujärjestelyt Minulla oli kauan ollut sellainen etäinen haave vaihdosta ja usein ajattelin, että olisi mukava lähteä mutta se
Groningen sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Bremenistä (Saksa), joten halvin vaihtoehto on lentää Tampereelta Bremeniin (Ryanair) ja ottaa
Groningen sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Bremenistä (Saksa), joten halvin vaihtoehto on lentää Tampereelta Bremeniin (Ryanair) ja ottaa Bremenistä bussi Groningeniin (Public Express), joka maksaa
Tohoku University / Sendai, Japani JYPE-ohjelma
Aalto-yliopisto Vaihtoraportti Tohoku University / Sendai, Japani JYPE-ohjelma 2010-2011 Noora Routasuo Informaatioverkostot noora.routasuo@aalto.fi Tausta Vietin vaihtovuoteni Tohokun yliopistossa, joka
Vaihtoraportti lukuvuosi 2010-2011. Bond University KTA
Vaihtoraportti lukuvuosi 2010-2011 Bond University KTA Henkilötiedot Koulutusohjelma: Kiinteistötalous Vaihtoyliopisto: Bond University Sijainti: Gold Coast, Queensland, Australia Ajankohta: 1.9.2010 30.4.2011
SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG. Heikki Lauronen kevät-kesä 2010
SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG Heikki Lauronen kevät-kesä 2010 Valmistelut Hochschule Offenburg Offenburg Gengenbach Asuminen Opiskelut Yhteydenpito kotimaahan Vapaa-aika Mietteitä vaihdosta Kuvia reissusta
Alankomaat, Groningen. Selviytymisopas vaihtoon lähteville
Alankomaat, Groningen Selviytymisopas vaihtoon lähteville Topi Dahlström & Janne Väänänen (LVI4SN) 2007 Matkat Helpoiten pääsee lentämällä Amsterdamiin ja sieltä junalla (n.2h) Groningeniin. Halvimmalla
Vaihto-opiskelujakso Ateenassa keväällä 2018
Vaihto-opiskelujakso Ateenassa keväällä 2018 Miska Konttinen 1 1. JOHDANTO Vietin kevään 2018 Ateenassa vaihto-opiskelujen merkeissä. Yliopistona toimi Athens University of Economics and Business (AUEB).
MATKARAPORTTI Brno University of Technology Faculty of Business and Management (http://www.vutbr.cz)
MATKARAPORTTI Brno University of Technology 1.2.2006 30.6.2006 Faculty of Business and Management (http://www.vutbr.cz) Kimmo K. kimmo.kokkila (at) tkk.fi K Opiskelu Vaihto-opiskelijoiden lukukausi Brnossa
Suomen suurlähetystö Astana
LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kauppakorkeakoulu Talousjohtaminen Suomen suurlähetystö Astana Harjoitteluraportti Elina Hämäläinen 0372524 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 2. Lähtövalmistelut...
1. Montako diplomi-insinööriä, tekniikan lisensiaattia ja tekniikan tohtoria valmistui osastolta v. 2001?
Seppo Saastamoinen 25.9.2003 Sivu 1/5 SÄHKÖ- JA TIETOLIIKENNETEKNIIKAN OPINTO-OPAS 2003-2004, luvut 1 10 ( (http://www.sahko.hut.fi/opiskelijat/opinto-opas2003-2004/estopas2003/index.htm) (http://www.sahko.hut.fi/opiskelijat/opinto-opas2003-2004/tltopas2003/index.htm)
Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014
Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Janet Valliovuo ja Ramoona Rahja, Horaca11 Johdanto Lähdimme ulkomaille, koska halusimme kokeilla jotain erilaista ja kokeilla rajojamme. Halusimme lähteä Iso-Britanniaan,
ITALIA, Torino. Syksy 2009
ITALIA, Torino Harri Aaltonen Ville Veijola Syksy 2009 KOT7SN2 KOT7SN2 Torino Asukkaita 909 000 Sijaitsee Po-joen varrella Piemonten maakunnassa Pohjois- Italiassa. Torino tunnetaan erityisesti Fiat-autotehtaasta.
Vaihtoraportti Singapore NTU
Vaihtoraportti Singapore NTU Kemian, bio- ja materiaalitekniikka Nanyang Technological University Kahdenvälinen vaihtokohde 07.01.2016 06.05.2016 SINGAPORE Singapore on hyvin pieni ja tiheästi asuttu viisikymmentä
Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata!
Matti tapasi uuden naapurin Jussin Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! M : Niin olet muuttanut uuteen taloon nyt. Miltä sinusta
Athens University of Economics and Business Matkaraportti
Athens University of Economics and Business Matkaraportti Eero Kuiri 0421378 1. Johdanto Vietin vaihtokauteni Ateenassa keväällä 2017. Vaihtoyliopistonani toimi Athens University of Economics and Business,
Työssäoppimisjakso. Terhi Tiilikka ARTE 13 (tekstiili) Kobe, Japani 1.11.2014-4.1.2015
Työssäoppimisjakso Terhi Tiilikka ARTE 13 (tekstiili) Kobe, Japani 1.11.2014-4.1.2015 Kobe? Kobe - yksi Japanin suurkaupungeista (~1,6 milj. asukasta) ja tärkeä satamakaupunki, joka sijaitsee Hyogon prefektuurissa
Kevät 2011, Etelä-Tanskan yliopisto, Odense. Reetta-Mari Tammela RAT8SN2B
Kevät 2011, Etelä-Tanskan yliopisto, Odense Reetta-Mari Tammela RAT8SN2B Valmistelut ja hakeminen Haku Etelä-Tanskan yksikköön tehtiin kokonaisuudessaan yliopistosivuilta löytyvällä lomakkeella kv-toimiston
MATKARAPORTTI Sheffield Hallam University Syksy 2017
MATKARAPORTTI Sheffield Hallam University Syksy 2017 Sanna Ruusunen Sheffield Sheffield on Englannin viidenneksi suurin teollisuuskaupunki Pohjois-Englannissa, Etelä- Yorkshiressä. Asukkaita mäkisessä
Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa
Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,
Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8
Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8 Väkiluku 48,5 miljoonaa Pinta-ala 99 313 km 2 Kieli Korea Valuutta Won Aikavyöhyke GMT +8 Pääkaupunki Seoul Presidentti Lee Myung-bak Etelä-Korea University
International Summer School SEOUL. Etelä-Korea. Kesä 2010 Reetta-Mari Tammela RAT8SN2B
International Summer School SEOUL Etelä-Korea Kesä 2010 Reetta-Mari Tammela RAT8SN2B International Summer School Vuosittainen heinäkuussa järjestettävä kansainvälinen kesäkoulu. Opiskelijoita reilu 100
Opinnot + kielitaito + kulttuurit + itsetuntemus + CV Vaihda maisemaa! Tietoa vaihto-opiskelusta ja harjoittelusta ulkomailla.
= Opinnot + kielitaito + kulttuurit + itsetuntemus + CV Vaihda maisemaa! Tietoa vaihto-opiskelusta ja harjoittelusta ulkomailla. 1. Vaihto-opiskelu Lähtö aikaisintaan ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen.
Vaihtoraportti. Yleiskuvaus kohteesta. Järjestelyt Suomessa ja kohdemaassa. Käytännön asiat vaihtokohteessa. Opinnot
Vaihtoraportti Koulutusohjelma: Materiaalitekniikka Vaihtoyliopisto: KU Leuven Ajankohta: 15.9.2014-8.2.2015 Vaihto-ohjelma: Erasmus Opetuskieli: englanti S-posti: michael.saulny@aalto.fi Julkaisuoikeus:
Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme
Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua
LAPPEENRANTA UNIVERSITY OF TECHNOLOGY Syksy 2017 MATKARAPORTTI. Anni Viitala
LAPPEENRANTA UNIVERSITY OF TECHNOLOGY Syksy 2017 MATKARAPORTTI Anni Viitala Johdanto Tämä matkaraportti kertoo syksyn 2017 vaihto-opiskelustani Japanissa. Vietin Tokiossa 3kk (12.9-5.12.2017) ja opiskelin
Raportti vaihto-opiskelusta
Raportti vaihto-opiskelusta Alexis Troberg, alexistroberg@gmail.com Tietotekniikka Ajankohta: Syyskuu 2013 kesäkuu 2014 Vaihto ohjelma: Eurecom Opintojen opetuskieli: englanti Kohde: Eurecom, Sophia Antipolis,
PIETARI Anu Kopra Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitos Hienopuusepäntyö
PIETARI 15.1.-25.2.2017 Anu Kopra Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitos Hienopuusepäntyö 15.1. alkoi ensimmäinen matkani Pietariin, ja samalla ensimmäinen matkani Venäjälle. Junassa tapasin itselleni
Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014
Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,
Vaihto-opinnot ulkomailla. Mari Trinidad & opintojen ohjaajat Info
Vaihto-opinnot ulkomailla Mari Trinidad & opintojen ohjaajat Info 10.4.2019 Vaihto-opinnoista yleisesti Vaihdossa suoritetut opinnot hyväksytään joko kandidaatin tai maisterin tutkintoihin (ainakin vähintään
Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja!
Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja! Akateemiselta asiantuntijalta edellytetään monipuolista viestintä-osaamista. Kansainvälinen
Raportti työharjoittelusta ulkomailla
Eevi Takala PIN10 12.5.2013 Raportti työharjoittelusta ulkomailla Opiskelen pintakäsittelyalan viimeisellä vuodella ja olin puolet (5vk) työharjoitteluajastani Saksassa töissä yhdessä kahden muun luokkalaiseni
Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä
Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä 6.10. 14.11.2014 Sisustusrakennusalan opiskelijat Anne Kinnunen ja Johanna Laukkanen Piippolan ammatti- ja kulttuuriopisto Ajatuksena oli lähteä työharjoittelujakson
Miksi lähtisin vaihtoon? Miksi en lähtisi vaihtoon?
Miksi en lähtisi vaihtoon? Kysely Bastian Fähnrich Kansainvälisyys- ja kulttuurisihteeri 2008: N = 35 opiskelijaa (Oulainen) 2007: N = 66 opiskelijaa (Oulainen) + 29 (Oulu) yhteensä = 95 - uusia kokemuksia
Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi
Verbien rektioita Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Jos lauseessa on useita verbejä, missä muodossa 2. tai 3. verbi ovat? -Jos lauseessa on useita verbejä peräkkäin, 1. verbi taipuu normaalisti,
Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat
Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä
Johdanto. Järjestelyt
Johdanto Olin työssäoppimassa yksin Irlannissa 4.4-17.5.2017. Työskentelin hostellissa Killarneyssa ja työkuvaani kuului hostellin respassa työskentely, aamupalasta huolehteminen sekä siivoaminen. Olen
Lumitutkimusta Kanazawassa 2002-2003. Kokemuksia vaihto-opiskeluvuodesta ja ohjeita Japaniin vaihtoon haaveileville
Lumitutkimusta Kanazawassa 2002-2003 Kokemuksia vaihto-opiskeluvuodesta ja ohjeita Japaniin vaihtoon haaveileville Japania ry:n matkailuilta Kulttuurikeskus Caisa, Helsinki, 10.3.2005 Arto Teräs
Alkio-opisto. Jyväskylän Korpilahdella
Alkio-opisto Jyväskylän Korpilahdella Avoimia yliopisto- ja amk-opintoja Yleissivistäviä opintoja Kokous-, juhla- ja majoituspalveluja Kursseja Jyväskylän Korpilahdella Monipuolista oppia ja hyötyä Valmistautumista
VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN
VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN 15.1-12.2.2017 TYÖNI Työskentelin Sokos Hotel Olympia Gardenissa respassayhden kuukauden Työkuvaani kuului: Asiakkaiden palveleminen Asiakkaiden laskutus Passien kopioiminen ja
Lukuvuosi Moskovan valtiollisessa teknillisessä yliopistossa eli Baumanissa
MATKARAPORTTI Henry Huusko Lukuvuosi 2015-16 Moskovan valtiollisessa teknillisessä yliopistossa eli Baumanissa 1. JOHDANTO Valitsin vaihtokohteekseni Baumanin teknillisen yliopiston Moskovassa ja vietin
ESSCA Budapest Kevät 2011
1.8.2011 ESSCA Budapest Kevät 2011 Teuvo Heikkinen TUTA Sisältö 1 JOHDANTO... 3 2 UNKARI, BUDAPEST & ESSCA... 4 3 OPISKELU... 5 4 YHTEENVETO... 6 1 JOHDANTO Lähdin opiskelijavaihtoon aikaisemman vaihtokokemukseni
Vaihtoraportti. Universidad Politécnica de Madrid/E.T.S.I.I. Syyslukukausi 2007, ERASMUS Puunjalostustekniikka. sampsa.t.veijalainen@tkk.
Vaihtoraportti Universidad Politécnica de Madrid/E.T.S.I.I. Syyslukukausi 2007, ERASMUS Puunjalostustekniikka sampsa.t.veijalainen@tkk.fi Miksi ja minne? Itselleni vaihtoon lähtö oli oikeastaan jonkinlainen
Ulkomaan jakson raportti
Ulkomaan jakson raportti Kauneudenhoitoala Zolero www.zolero.co.uk Bishop Street 146C Londonderry Pohjois-Irlanti 5 viikkoa Työpaikalla minulle aluksi esiteltiin kauneushoitolaa, jonka yhteydessä oli myös
LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kansainväliset palvelut. MATKARAPORTTI Institute of Chemical Technology, Praha Kevät 2014
LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kansainväliset palvelut MATKARAPORTTI Institute of Chemical Technology, Praha Kevät 2014 Ville Rantanen Kemiantekniikka Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Lähtövalmistelut ja
UNIVERSITAT POLITÈCHNICA DE CATALUNYA VILANOVA I LA GELTRÚ
UNIVERSITAT POLITÈCHNICA DE CATALUNYA VILANOVA I LA GELTRÚ European Project Semester 2008 Eeva Siuruainen (TTE5SN2) ENNEN LÄHTÖÄ Minulla oli suuri halu päästä tekemään työharjoitteluni ulkomailla ja muu
6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?
5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän
Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto
Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa 15.10.-26.11. 2016 Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Kiinnostuin ulkomaan työssäoppimisesta muistaakseni ensimmäisellä luokalla ammattikoulussa, kun opettaja otti
Raportti TESP 2013 kurssista Sendaissa Elektroniikan ja sähkötekniikan koulutusohjelma Olli Törmänen, olli.tormanen@aalto.fi, 07.10.
Raportti TESP 2013 kurssista Sendaissa Elektroniikan ja sähkötekniikan koulutusohjelma Olli Törmänen, olli.tormanen@aalto.fi, 07.10.2013 Osallistuin Tohokun yliopiston järjestämälle TESP-kurssille (Tohoku
Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa. TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.
Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.2014 10:31:45 2014 TULOKSET N=18, vastausprosentti keskimäärin 60,
Vaihto-opinnot ulkomailla. Mari Trinidad Info
Vaihto-opinnot ulkomailla Mari Trinidad Info 20.4.2017 Vaihto-opinnoista yleisesti Vaihdossa suoritetut opinnot hyväksytään joko kandidaatin tai maisterin tutkintoihin (ainakin vähintään vapaasti valittaviin
Kari Kammonen
1 6.8.2012 MATKARAPORTTI KEVÄT 2012 Kari Kammonen 2 Sisällysluettelo 1.Miksi Linköping kannattaa valita vaihto-oppilas paikaksi?...3 2.Alkuvalmistelut, kun opiskelupaikka on varmistunut...3 3.Opintojen
Miten kurssit tehdään Eirassa?
Miten kurssit tehdään Eirassa? Peruskoulussa sinun pitää olla tunneilla, tehdä kurssiin kuuluvat tehtävät ja osallistua loppukokeisiin. Verkkokurssit (suomen kielen kirjoituskurssi s2kki2v ja s2klu2v)
Lakisääteinen tapaturmavakuutus Opiskelijat
Lakisääteinen tapaturmavakuutus Opiskelijat 21.6.2017HENKILÖSTÖPALVELUT 1 Lakisääteinen tapaturmavakuutus, Opiskelijat 1/2 Opiskelijoiden vakuutusturva perustuu työtapaturma- ja ammattitautilakiin. Lain
LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.
LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat
OPINTOKYSELY 2014. Tämä on Inkubion vuoden 2014 opintokysely
OPINTOKYSELY 2014 Tämä on Inkubion vuoden 2014 opintokysely Inkubio on saanut ensimmäiset uuden kandidaattiohjelman mukaiset opiskelijat fuksien myötä ja korkeakoulun päässä sorvataan paraikaa maisteriuudistusta.
Inkubion opintokysely 2015 * Required
Inkubion opintokysely 2015 * Required 1. Sukupuoli * Mies Nainen 2. Vuosikurssi * 1 After the last question in this section, skip to question 5. 2 After the last question in this section, skip to question
Jatko-opintoja englannista kiinnostuneille
Jatko-opintoja englannista kiinnostuneille Opiskeluvaihtoehtoja yliopistossa (n.5v.) ja ammattikorkeakoulussa (n. 3,5v.) Yliopistossa keskitytään enemmän teoriaan, amk:ssa käytäntöön mm. erilaisten työelämäprojektien
Islannin Matkaraportti
Islannin Matkaraportti Olen aina haaveillut työskentelystä ulkomailla ja koulun kautta sain siihen mahdollisuuden! En itse oikein tiennyt mihin maahan haluaisin mennä mutta päädyin Islantiin koska opettaja
TYÖPAIKKA, TYÖTEHTÄVÄT
Vilma Mäkelä TYÖHARJOITTELU ULKOMAILLA 2012 Saneeraus- ja sisustusala, ARSA09 Art In Tanzania P.O. Box 23333, Dar es Salaam Tanzania www.artintanzania.org 16.3-8.4.2012 TYÖPAIKKA, TYÖTEHTÄVÄT Työskentelin
Kansainvälisty opintojen aikana HAAGA-HELIA. Kansainvälisten asioiden koordinaattori Sonja Valjus
Kansainvälisty opintojen aikana HAAGA-HELIA Kansainvälisten asioiden koordinaattori Sonja Valjus Kansainväliset taidot osana ammattitaitoa Monipuolinen kielitaito Kulttuurienvälinen viestintä Epävarmuudensietokyky
Raportti vaihto-opiskelulukukaudesta Grazissa
Vaihtoraportti Graz 2011 1 Anna Erasmuskohde: Graz Raportti vaihto-opiskelulukukaudesta Grazissa Yleistä Päätin lähteä hieman tavallista myöhemmin vaihto-opiskelemaan: viimeisenä opiskeluvuotenani. Tiesin,
JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Luonnonvara-ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja.
JUPINAVIIKOT 2017 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Luonnonvara-ala Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja Veera Heinonen Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO...
-Me kuljimme taksilla työpaikkaamme ja se maksoi joka kerta noin 3-4 meidän työmatka oli noin 2-3km.
Matkaraportti (Espanja 28.9-26.10) Sirelyn Kuldmets Hotelli-, ravintola- ja catering-ala Restaurante Casa Solla Avda. Sineiro, 7, 36005 San de Poio Pontevedra www.restaurantesolla.com Vastasiko työpaikka
Vaihtoraportti: National University of Ireland Maynooth, syksy 2017
Vaihtoraportti: National University of Ireland Maynooth, syksy 2017 Erasmus-vaihto Irlannissa 12.9-17.12.2017 Miro Saarenmaa Aalto-yliopisto, Sähkötekniikan korkeakoulu Sähkötekniikan kandidaattiohjelma,
Elie Kopaly, Automation and Electrical Engineering. University of Wisconsin-Madison, Syksy Kahdenvälinen vaihtokohde
Elie Kopaly, elie.kopaly@aalto.fi Automation and Electrical Engineering University of Wisconsin-Madison, Syksy 2015 Kahdenvälinen vaihtokohde Valitsin UW-Madisonin, koska halusin parantaa englannin kielen
Työssäoppimisjakso Bilbaossa, Espanjassa Manuel&Ariana 27.9.-24.11.2012. Veera Helander arva10
Työssäoppimisjakso Bilbaossa, Espanjassa Manuel&Ariana 27.9.-24.11.2012 Veera Helander arva10 Työpaikka Manuel & Ariana on pieni yritys jossa tehdään juhlavaatteita, hääpukuja, mittatilaustöitä sekä couture
HARJOITTELU PRAHASSA 1.6.-31.8.2010. Riikka Heikkilä, RAT7SN2
HARJOITTELU PRAHASSA 1.6.-31.8.2010 Riikka Heikkilä, RAT7SN2 Tšekin tasavalta Pinta-ala: 78 866 km² Asukasluku: 10 230 000 Pääkaupunki: Praha (1 172 975 as.) Muut suuremmat kaupungit: Brno (367 396 as.),
Matkaraportti Syylukukausi 2016 Simo Pöysä Tokyo Institute of Technology, Japani
Matkaraportti Syylukukausi 2016 Simo Pöysä 5.2.2017 Tokyo Institute of Technology, Japani 1 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 1.1 Orientaatio ja koulun alkaminen... 3 1.2 Lomat ja tentit... 4 1.3 Koulun
1 JOHDANTO 2 ENNEN MATKAA 3 MATKA 4 IRLANTI
SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 ENNEN MATKAA... 2 3 MATKA... 2 4 IRLANTI... 2 4.1 DUBLIN... 2 4.2 NÄHTÄVYYDET... 3 4.3 LIIKKUMINEN... 3 5 KOULU... 3 5.1 KOULU... 3 5.2 KOULUSSA KÄYNTI... 4 6 ASUMINEN... 4 6.1
MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)
MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) ASUA + MISSÄ TYKÄTÄ + MISTÄ MENNÄ + MIHIN ANTAA + KENELLE SOITTAA + MITÄ OLLA + KENELLÄ KYSYÄ + KENELTÄ TAVATA + KENET MATKUSTAA + MILLÄ MISSÄ asua
JUPINAVIIKOT Palauteraportti Liiketalouden ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja. Alex Vinter. Opiskelijakunta JAMKO
JUPINAVIIKOT 2019 Palauteraportti Liiketalouden ala Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja Alex Vinter Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 2 Johdanto... 4 Palautteiden
Osallistuin luennoille, n=16
Ohjelmointi, C# & Jypeli, kevät Antti-Jussi Lakanen, Tero Jäntti, Tomi Karppinen Kurssin loppupalautekysely, vastaajaa Osallistuin luennoille, n= En juuri lainkaan Noin puoleen Jokaiselle tai lähes jokaiselle
Itsenä isten elä mä ntäitojen pässi
Itsenä isten elä mä ntäitojen pässi Minulla on paljon taitoja ja Minä osaan jo paljon asioita! Nuoruus on aikuisena olemisen harjoittelua. Itsenäistyminen tarkoittaa sellaisten taitojen kehittymistä, jotka
Joonas Hietava. Vaihtoraportti by
BRNO Czech Republic Vaihtoraportti by Joonas Hietava Alkujännitys Kun sain tietää, tää että lähtö oli varma, oli sisimässä ii äsekaisia kii tunteita. Toisaalta olin todella innoissani, mutta myös pelko
Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016
Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 1. Mistä sait tietoa Helsingin Konservatorion ammatillisesta koulutuksesta? 2. Miksi hait Helsingin Konservatorion ammatilliseen koulutukseen? (tärkeimmät syyt) Vastaajien
Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia
Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia Tule opiskelemaan ruotsin kieltä ja kulttuuria Ruotsin Västeråsiin! Oletko kiinnostunut ruotsin kielen opiskelusta? Haluatko saada tietoa ruotsalaisesta yhteiskunnasta
VAIHTORAPORTTI ETELÄ-KOREA - KAIST KEVÄT 2015. ALISA KOPILOW AALTO-YLIOPISTO Sähkötekniikan korkeakoulu ELEC
KEVÄT 2015 VAIHTORAPORTTI ETELÄ-KOREA - KAIST Saa julkaista Into-sivuilla Kysymyksiä? -> alisa.kopilow@aalto.fi ALISA KOPILOW AALTO-YLIOPISTO Sähkötekniikan korkeakoulu ELEC Olin kevätlukukauden 2015 yliopistovaihdossa
Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa
Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta
Kielellinen selviytyminen
BILBAO Kulttuurit kohtaavat Bilbaossa ollessani havaitsin täysin erilaisen päivärytmin. Päivät ovat todella pitkiä, sillä ihmiset viihtyvät myöhään ulkona viettäen aikaa perheen ja ystäviensä kanssa. Myös
Oikeus opintotukeen ulkomailla tai Suomessa tapahtuviin opintoihin
Oikeus opintotukeen ulkomailla tai Suomessa tapahtuviin opintoihin Lainsäädäntö ja ohjeistus Opintotukilaki Opintotukiasetus Kotikuntalaki Hallintolaki Ulkomaalaislaki Kelan ohjeet Oikeuskäytäntö 2 Opintotuen
Pohjolassa. Vaihtareiden taustat
Vieraiden Pohjolassa maiden ihmiset Järvenpään lukiossa opiskelevat vaihto-oppilaat ovat olleet Suomessa jo pari kuukautta. Saimme hyvän mahdollisuuden haastatella Sofia Zamoraa, Valérie Coutua, John Flahertyä
SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.
MISSÄ? MISTÄ? MIHIN? SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? Missä laiva on? Missä sinun paperit ovat? Missä sinun kansio on? Missä rikas nainen istuu? Missä ruoat
Universität Liechtenstein Vaduz, Liechtenstein Kevätlukukausi 2013 Laura Rämä
Universität Liechtenstein Vaduz, Liechtenstein Kevätlukukausi 2013 Laura Rämä SISÄLLYS 1. Saapuminen... 3 2. Orientaatioviikko... 3 3. Koulunkäynti ja kurssit... 4 3.1. Innovation and Technology Management...
FIRST ohjelman liikkuvuustilastoja 2009-2010. Opiskelijaliikkuvuus
FIRST ohjelman liikkuvuustilastoja 2009-2010 Opiskelijaliikkuvuus FIRST-ohjelman Suomen ja Venäjän välinen opiskelijaliikkuvuus lukuvuonna 2009-2010 (yliopistot ja ammattikorkeakoulut). Lukuvuosi 2008-2009
SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan.
Lämmittely Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Oletko samaa mieltä vai eri mieltä? Miksi? On tosi helppo saada suomalaisia ystäviä. Suomalaiset eivät käy missään vaan ovat aina
PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN
PUHUMISEN HARJOITUSTESTI Tehtävä 1 KERTOMINEN Kerro, mitä teet, kun sinua jännittää. Sinulla on kaksi minuuttia aikaa miettiä, mitä sanot ja 1,5 minuuttia aikaa puhua. Aloita puhuminen, kun kuulet kehotuksen
Tieto- ja palvelujohtamisen erikoistumisalue opintojen suunnittelu
Tieto- ja palvelujohtamisen erikoistumisalue opintojen suunnittelu 2019-2020 Tästä löydät ohjeita opintojen ajoittamiseen ja suunnitteluun kandidaattiopintojen 2. ja 3. lukuvuodelle. Tutkinnon suorittamiseksi
Maahanmuutto Opiskelu
- Yliopisto Haluaisin hakea yliopistoon. Kerrot, että haluat hakea yliopistoon Haluan hakea. Kerrot, että haluat hakea johonkin tutkinto-ohjelmaan kandidaatin ohjelmaan jatko-opintoihin tohtorin ohjelmaan
Kandipalaute - Kandidatrespons - Finnish Bachelor's Graduate Survey. Suomi Svenska English
Kandipalaute - Kandidatrespons - Finnish Bachelor's Graduate Survey Suomi Svenska English Hyvä opiskelija, Suomalaissa yliopistoissa toteutetaan valtakunnallinen opiskelijapalautekysely Kandipalaute. Kysely
Lappeenrannan teknillinen yliopisto Kansainväliset palvelut. Matkaraportti. Ateena - Syksy Janne Neuvonen Tuta 5
Lappeenrannan teknillinen yliopisto 17.3.2013 Kansainväliset palvelut Matkaraportti Ateena - Syksy 2012 Janne Neuvonen Tuta 5 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Hakeminen vaihto-oppilaaksi... 3 3. Vaihto-opiskelun
Matematiikka. Orientoivat opinnot /
Matematiikka Orientoivat opinnot / 30.8.2011 Tutkinnot Kaksi erillistä ja peräkkäistä tutkintoa: LuK + FM Laajuudet 180 op + 120 op = 300 op Ohjeellinen suoritusaika 3 v + 2 v = 5 v Tutkinnot erillisiä
Matkaraportti. Elintarvike-ala (leipuri-kondiittori)
Elintarvike-ala (leipuri-kondiittori) Matkaraportti Työharjoittelupaikka ja aika: 27.2.-23.3.2018. Café Decker, Hauptstraẞe 70, Staufen im Breisgau, Saksa. Työharjoittelupaikkani oli Café Decker niminen
Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa. Miro Loisa & Niko Hämäläinen
Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa Miro Loisa & Niko Hämäläinen Den Butter techniek Den butter techniek yrityksenä pieni, mutta loistava tilaisuus tutustua hollantiin ja hollantilaisiin ihmisiin