IDEOINTIA. Yleisötilaisuus sotkamon kunta Ι tuulia nikula Ι maisemasuunnittelu
|
|
- Antero Härkönen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 IDEOINTIA Yleisötilaisuus sotkamon kunta Ι tuulia nikula Ι maisemasuunnittelu
2 Tehtävät ja tavoitteet Projektin tehtävät ja tavoitteet Ehdotus tavoitetilasta Idealuontoisuus: kehitysehdotuksia, maisemanhoitosuosituksia, kohdevalaistusehdotuksia jne Työn tavoitteita työkaluja Sotkamon ulkoisen imagon nostoon hoidetun ja yhtenäisen ympäristön avulla kartoittaa kyseiset alueet sekä antaa toimenpideohjeistuksia ensi vuoden budjetinlaadinnan apukäsi Työn sisältö maastokäynnit, ympäristön valokuvaus kohteiden nykytilan, arvon ja tavoitteiden arviointia ideoita kokonaiskuvan kohentamisesta alustavia suunnitelmia alueiden tavoitteista, tarvittavista toimenpiteistä tavoitteen saavuttamiseksi ja keinoista tavoitteiden ylläpitämiseksi
3 Kartoitusalue
4 Ideointikohteita Vetovoimaisuus Elinvoimaisuus Hyvinvointi Viihtyvyys Elämyksellisyys Teemat
5 Sotkamon tori Keskustori
6 Yhteys Luovuuden puistoon, satamaan ja Vuokattiin P Yhteys Chydeniuksen puistoon 2 Yhteys kunnanvirastolle, lukiolle ja kirjastoon 1 Yhteys Hiukkaan Myös muut yhteydet Salmelaan, kirkolle, Niemelään, makasiinimuseoille jne Yhteys Hiukkaan Yhteys Hiukkaan Yhteys Hiukkaan
7 taide STAR-teos kohtuullisesti kasvillisuutta kesäkukkia kalusteita valaistus Sotkamo Kainuun tähti Sotkamo tähtien tekijä #tähtientekijä #kainuuntähti #jokainenontähti #olettähti oleskelua pyöräparkki tapahtumia enemmän myyntipaikkoja Vuokatti esiintymislava
8 Chydeniuksen puisto Chydeniuksen puisto
9 yhteisöllisyys perinteisyys opetus ja kasvatus esteettömyys hillitty ja symmetrinen muotokieli
10 Luovuuden puisto Hirvensaari
11 persoonallisuus luovuus yllätyksellisyys innovatiivisuus ympäristötaide valotaide toiminnallinen taide ympärivuotiset näyttelyt näyttävä kasvillisuus opetus ja kasvatus maisema Havukka-ahon ajattelija
12 Hiukka
13 retkeily tapahtumat pieni esiintymislava luonnontilaisuus esteettömyys moottoriajoneuvottomuus tiedottaminen yhdessäolo paikoituksen järjestäminen mäenlaskumahdollisuus
14 opastus hyvät yhteydet luonnontilaisuus ennallistaminen näkymät reitistösuunnittelu kulutuskestävyyden palauttaminen ylimääräisten materiaalien poisto
15 Katuviheralueet Keskustan katuviheralueet
16 siisteys edustavuus saavutettavuus helppous pyöräily kävely autoliikenne valaistus materiaalit rullahiihto
17 Jättiläisenpuisto Salmela
18 lapset nuoret työikäiset iäkkäät kolmen sukupolven puisto nuotio- tai kokoontumispaikka frisbeegolf koululaisten hiihtomahdollisuudet valaistus reitistö kirkonkylän pääleikkipuisto Vuokattiin oma vastaava leikkimielisyys ennakkoluulottomuus mittakaavalla leikkiminen
19 Muita keskustan kohteita Muita keskustan kohteita
20 Kunnanvirasto, kirjasto ja lukio alueen ympäristön kohentaminen arvoa vastaavaksi, etenkin kunnanvirasto Siltasaari reitistö Pirttiniementien viheralue reitistö, maisemanhoitosuunnitelma Niemelä reitistö, ympäristösuunnittelu Muut kulttuurihistoriallisia piirteitä omaavat rakennukset keskusta-alueella Kirkonseutu reitistöllinen, historiallinen kirkkopuisto Syntiniemi paikalle siirretään Tervajärven talomuseo Yhtenäinen viitoitettu kulttuurireitistö keskustan kohteiden kautta Opastus, valaistus
21 Näkymä Sapsojärvelle Lidlin ranta
22 avoimuus näkymät niitty yksittäispuut rantareitti puuryhmät
23 Rauramonlahdenpuisto Rauramonlahdenpuisto
24 näkymien parantaminen vesistön kunnon parantaminen kelomännyn valaisu reitistön luominen maisemapuiden esiinnostaminen luonnonkasvillisuus pääosassa niittymäisyys jättipalsamikasvuston poisto
25 Sotkamon portti Vuokatti
26 puu- ja pensasistutuksia Kevyenliikenteen väylän kehittäminen risteysalueiden ympäristösuunnittelu
27 Urheiluopisto Urheilupuisto
28 monipuolisuus yhtenäisyys alueen toimintojen tiivistaäminen yksi iso kokonaisuus Helppous siirtyä toiminnasta toiseen monikielinen opastus tekniikan hyödyntäminen ammattikäyttö Keskusaukio tai -puisto Monipuoliset lämmittely-, jäähdyttely- ja liikuntamahdollisuudet ulkokuntosali yhteisöllisyys kokoontuminen Korkealaatuiset materiaalit ja välineet KAISA MÄKÄRÄINEN Uudet liikunnalliset innovaatiot Sotkamolähtöisten urheilijoiden laatat Nimeäminen: Teemu Selänteen aukio, Huippujen puisto, Treenipuisto Alueen tarpeiden ennakointi Yleisurheilukenttä? Pumptrack- rata? Skeittipuisto?
29 Maisemanhoito
30 Tuulia Nikula p Sapson aaltojen hyhmäistä sihinää
Naantalin Vanhankaupungin ranta
.0.0 Naantalin Vanhankaupungin ranta Kehittämisen teemat ja suositukset Studio Puisto Arkkitehdit VSU Maisema-arkkitehdit SWO Ympäristö Muumimaailma Kehitysteemat A YDINALUN KHITTÄMINN Vierasvenesatama
OmaStadi Raksa Eteläisen suurpiirin OmaStadi pöytäryhmät ja aihekokonaisuudet
1.Jätkäsaaren alueen kehittäminen (6) Jätkäsaaren liikuntamahdollisuudet (2) Jätkäsaaren koirat (2) Jätkäsaaren yhteisöllisyys (2) 2. Kruunuhaan rannat, tiet ja Tervasaari (8) Tervasaaren kehittäminen
Vapaudenpuiston yleissuunnitelma
Vapaudenpuiston yleissuunnitelma Lähtökohtia, tavoitteita ja alustavaa suunnittelua Sito Parhaan ympäristön tekijät Mitä tehdään, milloin ja miksi Puiston peruskorjaus liittyy muihin keskusta-alueen hankkeisiin
OmaStadi Raksa Itäisen suurpiirin OmaStadi pöytäryhmät ja aihekokonaisuudet
Itäisen suurpiirin OmaStadi pöytäryhmät ja aihekokonaisuudet 1. Kadut, tiet ja liikenne (6) Valaistus (4) Pyöräily (2) Fasilitoija: Jarkko 4. Puistot, pihat ja viheralueet (5) Leikkipuistot ja koulujen
Valolla miellyttävään tulevaisuuteen
Valolla miellyttävään tulevaisuuteen Valoisa Helsinki kaupungin ulkovalaistuksen tavoitteet Juhani Sandström Valaistuspäällikkö 2.3.2017 Valolla miellyttävään tulevaisuuteen Valoisa Helsinki kaupungin
KESKUSPUISTON KEHITTÄMINEN
KESKUSPUISTON KEHITTÄMINEN 11.4.2016 1 Ensimmäisessä vaiheessa keskitytään Keskuspuiston eteläpään uudistamiseen. - VE1 Kehitetään puistoa perinteisenä puistona; oleskelu ja levähdyspaikkana. Valaistusta
SISÄLTÖ. Tekijät: Pieta Kupiainen Eeva Henriksson
MYYRMÄEN KATUTILA SISÄLTÖ MYYRMÄEN KATUTILAN NYKYTILA 3 HULEVEDET 5 PYÖRÄILY 6 VISIO 7 TAVOITETILA 8 PAALUTORIN YMPÄRISTÖ 9 JUNARADAN ALIKULUT 10 VIRTATIE 11 ISKOSTORI COLOSSEUM 12 KUOHURINNE MERIPIHKAPOLKU
TIIVISTELMÄ RYHMÄTÖISTÄ
SALON KAUPUNKI KESKUSTASEMINAARI 2.12.2010 Salon lukio RYHMÄT 1. Keskusta nuorison ja lasten toimintaympäristönä 2. Terveellisyys, turvallisuus ja esteettömyys sekä keskusta seniorin toimintaympäristönä
Valoisa Valtaraitti Hervanta, Tampere
Pohjoinen Valoisa osuus Valtaraitti, Hervanta Keskustan osuus Koulujen osuus Eteläinen osuus Valoisa Valtaraitti Hervanta, Tampere Valaistuksen konseptisuunnitelma 05/2006 1 Sisällysluettelo: 1. Valaistuksen
Pasi Lappalainen, Nosto Consulting Oy. Määrittelyn tilanne osana rakennetun ympäristön standardointityötä
Pasi Lappalainen, Nosto Consulting Oy Määrittelyn tilanne osana rakennetun ympäristön standardointityötä Projekti kaupunkimallitietojen vakiointiin 3Dkunta-projektissa vakioidaan kuntien tuottamien kaupunkimallien
Kauhavan keskustan. tulisi mielestäsi pyrkiä säilyttämään ja kunnostamaan. mielestäsi matkailun tai virkistyksen kannalta kiinnostava
Kuvaile Kauhavan keskustan unelmatilaa Miten kuvailisit Kauhavan nykyistä keskustaa Väljyys Viihtyisyys TurvallisuusMissä asumisen alueita kehittäisit Kauhavan keskustassa ja miten? Missä olisi hyvä sijainti
3D-IDEAKILPAILU. Kaupunkikudelmia - kilpailuohjelma
keltainen rajaus = ohjeellinen kilpailualue Kaupunkikudelmia - kilpailuohjelma Hyvinkäällä on parhaillaan käynnissä kansainvälinen Europan 15-suunnittelukilpailu, jossa nuoret kaupunkisuunnittelijat ideoivat
Kivistön kaupunkikeskus / kaupunkikuvallinen konseptikäsikirja 13.10.2014
Cederqvist & Jäntti 1 2 3 Alueen yleiskuvaus, 01.1 Sijainti ja kaupunkirakenne 4 Asemapiirros Kivistön kaupunkikeskus / kaupunkikuvallinen konseptikäsikirja 13.10.2014 Alueen yleiskuvaus, 01.1 Sijainti
1. LAUKAA BUSINESS - uusi business-keskittymä - toimitilat, myös asuminen mahdollista
1. LUK BUSINESS - uusi business-keskittymä - toimitilat, myös asuminen mahdollista 2. HLLINTOKORTTELI - virastopalvelut - kaupungintalo - toimitiloja ja asumista 3. KESKUSPUISTO - yhteiskäyttöinen Laukaa-talo
Liite 1 Tampereen kantakaupungin avoimet maisematilat KOHDELUETTELO
Liite 1 Tampereen kantakaupungin avoimet maisematilat KOHDELUETTELO Nro Kohteen nimi Maisematilatyyppi Suositus Kehitetään kulttuurihistoriallisten arvojen ehdoilla. Avoimen maisematilan ketjumaisen kansallismaisema,
Vastaajat. Yhteensä 351 vastaajaa. 61 % vastaajista Laajavuoressa vähintään kuukausittain käyviä jyväskyläläisiä.
Vastaajat Yhteensä 351 vastaajaa. vähintään. Vierailut Laajavuodessa viimeisen vuoden aikana Vastaajat 24 % 8 % 1 % 41 % Jyväskyläläinen Muu Jyväskylän seudun asukas (Laukaa, Muurame, Uurainen, Petäjävesi,
Tehdashistorian elementtejä
Tehdashistorian elementtejä Vanhaa paperitehtaan esineistöä otetaan talteen ja säilytetään tulevaa käyttöä varten. Esineet voidaan käyttää osana ympäristörakentamista tai paperitehtaan uutta sisustusta.
Operaatio Meidän Seinäjoki Käyttäjälähtöinen kaupunkisuunnittelukonsepti Toimintasuunnitelma Keskustorille Toteuttajat: Seinäjoen kaupunki ja Into
Operaatio Meidän Seinäjoki Käyttäjälähtöinen kaupunkisuunnittelukonsepti Toimintasuunnitelma Keskustorille Toteuttajat: Seinäjoen kaupunki ja Into Seinäjoki Oy 041016 Kirsi Mattila, asiantuntija, Into
KAUPUNKIMUOTOILU. Kankaanpään elinkeinoseminaari Päivi Raivio
KAUPUNKIMUOTOILU Kankaanpään elinkeinoseminaari 30.1.2018 Päivi Raivio JULKISEN TILAN TAIDE YHTEISÖTAIDE KAUPUNKIMUOTOILU PLACEMAKING PALVELUMUOTOILU KULTTUURISUUNNITTELU KOKEILUKULTTUURIA Notkistaa ja
Rantapuisto, Kasinonranta ja Sirkusaukio. Ideavaiheen yleisötilaisuus
Rantapuisto, Kasinonranta ja Sirkusaukio Ideavaiheen yleisötilaisuus 01.03.2017 Rantapuisto, Kasinonlahti ja Sirkusaukio Nykytilanne Järvenpään kaupunki Rantapuisto, Kasinonlahti ja Sirkusaukio Katsaus
KOULURANTA, Lapua (Alanurmo)
KOULURANTA, Lapua (Alanurmo) ALANURMON KOULURANNAN KEHITTÄMISSUUNNITELMA Turpeinen Marika ProAgria Etelä-Pohjanmaa Maa- ja kotitalousnaiset Kolmen Vyyhti- hanke 2016-2018 Koulurannan yleiskuvaus ja historiaa
Nuotanvetäjäpatsas Rymättylä Liite 4
Liite 1 Vaihtoehto 1 Vaihtoehto 2 Liite 2 Vaihtoehto 1 Vaihtoehto 2 Naantalin kaupunki Kaavoitus- ja ympäristölautakunta Vaihtoehtovertailu 14.10.2015 1(2) Nuotanvetäjäpatsas Rymättylä Liite 4 VE 1 VE
Kaavoituksen mahdollisuudet liikuntapaikkojen suunnittelussa Jenny Miettinen, arkkitehti, Oulun yliopisto Yhdessä ylipainoa vastaan
1 Kaavoituksen mahdollisuudet liikuntapaikkojen suunnittelussa Jenny Miettinen, arkkitehti, Oulun yliopisto Yhdessä ylipainoa vastaan 2 Nykytilanne Suomalaisten työikäisten liikunnan harrastaminen on lisääntynyt,
KOKEMUKSIA HÄMEENLINNASTA. Veikko Syyrakki 26.11.2009
KOKEMUKSIA HÄMEENLINNASTA Veikko Syyrakki 26.11.2009 ALUE Linna ympäristöineen Koilliskulma Verkatehdas ja keskustan rannat Asema ja radanvarsialueet Aulanko Lähtökohdat Opastus Hoito ja käyttösuunnitelma
LEIKKIALUESUUNNITTELU - NÄKÖKULMIA JA IDEOITA
www.leikkiset.fi LEIKKIALUESUUNNITTELU - NÄKÖKULMIA JA IDEOITA TARVE - SELVITÄ MIKSI LEIKKIALUE TARVITAAN? - Kaavoitus, uusi rakennettava asuinalue. - Lasten määrä lisääntynyt alueella - Muutokset päivähoidossa
ARVIO RAKENNETUN YMPÄRISTÖN HOIDOSTA. Kauppalan keskusta Nurmes 2010
ARVIO RAKENNETUN YMPÄRISTÖN HOIDOSTA Katuvalaistus Koivukatujen hoito Siisteys Istutukset Kadut Puistojen hoito Liikennejärjestelyt Opasteet Sadevesiviemäröinti Yleisilme Jalkakäytävät Rakennusten kunto
Palaute hallintokunnittain
Palaute hallintokunnittain Tekninen toimi: Hyvää, toimivaa: Kirkonkylän yleisilme (istutukset), ympäristön viihtyvyys Röytyn rakennuksen maalaaminen Linnavuorentien asfaltointi + valaistus Taipalsaarentien
Kiinteistö- ja rakentamisfoorumi KIRA 6.9.2011
Kiinteistö- ja rakentamisfoorumi KIRA 6.9.2011 viheralueiden merkitys ja mahdollisuudet kaupunkisuunnittelussa Terhi Tikkanen-Lindström WSP Ympäristö & Arkkitehtuuri muutosvoimia kaupunkien tiivistyminen
Millainen Maltsu? Malminkartanon asukaskyselyn tulokset. Liisi Ylönen. Helsingin kaupunki Kaupunkisuunnitteluvirasto
Millainen Maltsu? Malminkartanon asukaskyselyn tulokset Liisi Ylönen Kaupunkisuunnitteluvirasto 16.3.2017 Millainen Maltsu? kysely Linkki kyselyyn Kysely toteutettiin syksyllä 2016 399 vastaajaa, 2146
VIHERALUEIDEN HOITOLUOKITUS
VIHERALUEIDEN HOITOLUOKITUS HOITOLUOKITUKSEN MERKITYS Kaavoitusvaiheessa määritetty alustava käyttö ja hoitoluokka kuvaavat alueen laatutavoitetta. Samalla viheralueiden rakentamisen ja hoidon kustannukset
T i k k a k o s k i k e h i t t y y!
T i k k a k o s k i k e h i t t y y! 4.2. 2015 1. Avaus 2. Tikkakosken kehittämissuunnitelmasta yleensä 3. Tikkakosken tohinat; diplomityön esittely, Annamaija Löfgren 4. Koulu- ja liikuntakeskuksen yleissuunnitelmaluonnoksen
KILPAILUKUTSU. Kouvolan Keskuspuiston leikkialueen suunnittelukilpailu. 1. Kilpailun järjestäjä. Kouvolan kaupunki. 2. Osallistumisoikeus
KILPAILUKUTSU Kouvolan Keskuspuiston leikkialueen suunnittelukilpailu 1. Kilpailun järjestäjä Kouvolan kaupunki 2. Osallistumisoikeus Aalto yliopisto, Maisema-arkkitehtuuri, Otaniemi Hämeen ammattikorkeakoulu,
ESPOONLAHDEN URHEILUPUISTON KÄYTTÄJÄVISION TEKEMINEN KOOSTE YLEISÖTILAISUUDESTA
ESPOONLAHDEN URHEILUPUISTON KÄYTTÄJÄVISION TEKEMINEN KOOSTE YLEISÖTILAISUUDESTA 23.4.2019 YLEISÖTILAISUUS OSANA KÄYTTÄJÄVISION TEKEMISTÄ Kaikille avoimeen yleisötilaisuuteen 23.4.2019 Espoonlahden koululla
Kilpailuvaiheen visualisointi kauppakorttelista FINLAYSONINKATU 5. puh www. bst-ark. fi HERVANNAN POHJOISAKSELI
Kilpailuvaiheen visualisointi kauppakorttelista HERANNAN POHJOISAKSELI A S E M A K A A A L U O N N O S I I T E S U U N N I T E L M A SISÄLLYSLUETTELO 1. Kansi 2. Sisällys 3. Yleissuunnitelma 4. Massamalli
RÖÖLÄN TAAJAMAOSAYLEISKAAVA LIITE 4
RÖÖLÄN TAAJAMAOSAYLEISKAAVA LIITE 4 OHJEITA RAKENTAMISEEN JA MAISEMANHOITOON KYLÄALUEELLA Röölän taajamaosayleiskaavan alueella tulee noudattaa Rymättylän kunnan rakennusjärjestystä ellei osayleiskaavassa
Valaistuksen kehitys ja haasteet Helsingissä
Valaistuksen kehitys ja haasteet Helsingissä Valaistuspäällikkö Juhani Helsingin kaupunki Liikenteen humua vai hämärää hiljaisuutta? -seminaari 26.2.2015 Ulkovalaistuksen tavoitteet Turvallisuuden ja viihtyisyyden
SANUKKA LEHTIÖ, ARKKITEHTI SAFA, YKS-446 NAANTALIN VANHAKAUPUNKI. Harava-kyselyn tuloksia
SANUKKA LEHTIÖ, ARKKITEHTI SAFA, YKS-446 NAANTALIN VANHAKAUPUNKI Harava-kyselyn tuloksia 1 Perustiedot Kysely oli avoinna 23.8.-9.9.2018 Vastanneita yhteensä 295 kappaletta isompi osa naisia (59 %) hieman
SALPAKANGAS Hollolan kuntakeskus
Harjoitustyö SUPPA Lahden ammattikorkeakoulu, koulutusohjelma kestävä kaupunkiympäristö, YAMK Ryhmä 5: Elina Joutsen, Topias Lahti, Maijastiina Lintukangas, Kati Tolvanen, Tuula Vuorinen SALPAKANGAS Hollolan
Mäntsälänjoen kunnostussuunnitelma. Vesistön kunnostussuunnitelma ja maisemasuunnitelma
Vesistön kunnostussuunnitelma ja maisemasuunnitelma TAVOITTEITA JA SUUNNITTELUPERIAATTEITA VESISTÖN TILAN PARANTAMINEN Tavoitteena on hidastaa joen umpeenkasvua ja eroosiota sekä pienentää joen kuormitusta
Vanhankylänniemen kehittämissuunnitelman laadinta
Vanhankylänniemen kehittämissuunnitelman laadinta Tilannekatsaus 28.5.2018 Suunnittelun lähtökohdat Työn tavoite Suunnittelun ohjaus Vanhankylänniemen n. ha alueelle laaditaan kehittämissuunnitelma vuoden
Nahkurintorin alueen kehittämisen kumppanuushaku
Nahkurintorin alueen kehittämisen kumppanuushaku Kumppanuushaun kaavalliset lähtökohdat ja alueen käytön tavoitteet Nahkurintorin alue sijaitsee Lohjan kaupunkikeskustan kaupallisella ydinalueella. Kehittämisalue
STRATEGINEN YLEISKAAVA KESKUSTAN KAUPUNKIKUVA JA VIHERVERKOSTO -TARKASTELU RAUMAN KAUPUNKI ERIKSSON ARKKITEHDIT OY ERIARC FORUM 27.8.
ERIKSSON ARKKITEHDIT OY ERIARC FORUM RAUMAN KAUPUNKI STRATEGINEN YLEISKAAVA KESKUSTAN KAUPUNKIKUVA JA VIHERVERKOSTO -TARKASTELU 27.8.2010 www.eriarc.fi 1 JOHDANTO 1.1 Selvitysalue Selvityksessä on tarkasteltu
Viihtyisä ja turvallinen koti ympäristö. Ulla-Kirsikka Ekman Arkkitehtikonttori Vainio & Ekman Oy
Viihtyisä ja turvallinen koti ympäristö Ulla-Kirsikka Ekman Arkkitehtikonttori Vainio & Ekman Oy 1 Rakennettu ympäristö luo pohjan asuinalueen hyvinvoinnille ja turvallisuudelle 2 Perustuu avoimen yhteiskunnan
Päivölänlaakso. Ahjon asemaseudun kehittämisalue. 1: /
RAKENTAMINEN Uusi alakoulu äivölänlaakso ni suuri kaupunki Ahjon asemaseudun kehittämisalue. t voon or Talman uusi asema Ahjon uusi asema Ahjont Terästn varsi kerrostaloalueena kehitettävää aluetta. Teräst
Oriveden kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelma. Liite III Päättäjäkyselyn tulokset
Oriveden kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelma Liite III Päättäjäkyselyn tulokset Vastaajien jakautuminen 33 vastaajaa 23 kaupunginvaltuutettua 10 muuta luottamushenkilöä Eri lautakuntien edustus Lasten
Mikkelin valtuustostrategia Visio, strategiset päämäärät ja ohjelmat
Kaupunginvaltuusto 11.12.2017 Liite 1 100 Saimaan rannalla. Mikkelin valtuustostrategia 2018-2021 Visio, strategiset päämäärät ja ohjelmat Visio: Teemme yhdessä Saimaan kauniin Mikkelin Historialtaan ja
Korson keskuspuiston ja asukaspuiston yleissuunnitelma
Korson keskuspuiston ja asukaspuiston yleissuunnitelma KORSON ELÄKKEENSAAJIEN KERHO 16.11.2016 Rakennuttajapäällikkö Juha Kivimäki ja projekti-insinööri Taina Suonio Lähtökohdat Yleissuunnitelman laatijana
Viherkaupunkini Kerava. Viherseminaari suunnitteluinsinööri Ulla Eriksson
Viherkaupunkini Kerava Viherseminaari 15.6.2017 suunnitteluinsinööri Ulla Eriksson Kuka olen? Ulla Eriksson suunnitteluinsinööri Kaupunkitekniikan toimialalla viher- ja ulkoliikunta-alueiden suunnittelu,
TOPPILANSAAREN YMPÄRISTÖRAKENTAMINEN
TOPPILANSAAREN YMPÄRISTÖRAKENTAMINEN Toppilansaaren ympäristörakentamisprojekti kuuluu Oulun kaupungin Maankäytön muutostilanteiden hallinta II-hankkeeseen. Hanke kuuluu EU:n tavoite 2-ohjelmaan. Projektin
Sipoon Jokilaakso. Sipooseen! Sijoita kasvavaan. Uusi asuinalue Nikkilän keskustassa.
Sipoon Jokilaakso Uusi asuinalue Nikkilän keskustassa Sijoita kasvavaan Sipooseen! www.sipoonjokilaakso.fi Sipoon Jokilaakson etuja ovat sijainti, luonto ja palvelut Sipoon Jokilaakso 2 Nikkilän keskustassa
Jakomäen, Tattarisuon ja Tattariharjun tarveselvitys
Jakomäen, Tattarisuon ja Tattariharjun tarveselvitys Tarveselvitys Osa aluesuunnitelmaa Koskee yleisiä alueita Kadut, torit, aukiot, puistot, metsät ja niityt Aluekokonaisuuden tarkastelussa Kartoitetaan
SUONENJOEN TORI WORKHOP JA YLEISÖTILAISUUS
WORKHOP JA YLEISÖTILAISUUS 20.09.2016 KUVIA MAISEMARAKENNE - KIVEYS SUONENJOEN TORI SKISSEJÄ kiveys katos elemen ejä suunnitelma kartalla RAUTALAMMINTIE MERKINNÄT suunnittelualueen raja LUONNOSSUUNNITELMA
INVESTOINTIOSA KOKKOLAN KAUPUNKI SIVISTYSLAUTAKUNTA PÄIVÄKODIT KOULUT. TOIMIELIN VASTUUALUE TA 2019 tae
INVESTOINTIOSA KOKKOLAN KAUPUNKI SIVISTYSLAUTAKUNTA 9130/ ULKO/SISÄLEIKKIVÄLINEET 90300 Menot -30 000-30 000-30 -30 Netto -30 000-30 000-30 -30 9130/ PÄIVÄKOTIEN KALUSTUS / UUSIEN TILOJEN KALUSTAMINEN
PÄLKÄNEEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN PÄIVITYS JA KEHITYSKUVAN LAATIMINEN
PÄLKÄNEEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN PÄIVITYS JA KEHITYSKUVAN LAATIMINEN Lähtötiedot Asukaskyselyn tulokset 09.12.2011 ASUKASKYSELY: PÄLKÄNEEN TULEVAISUUS Kysely toteutettiin syys-lokakuussa 2011 Kysely on
Uuden Oulun identiteettiä etsimässä. Prof. Helka-Liisa Hentilä
Uuden Oulun identiteettiä etsimässä Prof. Helka-Liisa Hentilä 28.9.2011 Runko Paikan identiteetti Paikkaidentiteetti Kaupunkitilan fyysiset ominaispiirteet Kaupunkitila, toiminnot ja tilakäyttäytyminen
Kunnan hyvinvointiasiakirjat toiminnan perustana
Kunnan hyvinvointiasiakirjat toiminnan perustana KKI PÄIVÄT, FINLANDIA TALO 22.3.2017 Saku Nikkanen pj. Sosiaali- ja terveyslautakunta Saku Nikkanen Terveisiä Salosta 20 Asukkaita 53 556 alle 25-vuotiaita
Saarijärven kaupunkikeskustan täydennysrakentamisselvitys ja ideasuunnitelma
Saarijärven kaupunki 30.12.2011 Saarijärven keskustan yleiskaava Saarijärven kaupunkikeskustan täydennysrakentamisselvitys ja ideasuunnitelma RAKENNETUN YMPÄRISTÖN NYKYTILA 1. Keskustan toiminnallinen
Lempäälän strateginen yleiskaava 2040 Tulevaisuusvaliokunnan työpaja
Lempäälän strateginen yleiskaava 2040 Tulevaisuusvaliokunnan työpaja 8.2.2018 Tulevaisuusvaliokunnan työpaja Tulevaisuusvaliokunnan tehtävänä on ottaa asiakokonaisuuksien suunnitteluun ja valmisteluun
Sipoon Jokilaakso. Sipooseen! Sijoita kasvavaan. Uusi asuinalue Nikkilän keskustassa. www.sipoonjokilaakso.fi
Sipoon Jokilaakso Uusi asuinalue Nikkilän keskustassa Sijoita kasvavaan Sipooseen! www.sipoonjokilaakso.fi Sipoon Jokilaakson etuja ovat sijainti, luonto ja palvelut Sipoon Jokilaakso 2 Nikkilän keskustan
VANHAN RAUMAN MAAILMANPERINTÖALUEEN SUOJAVYÖHYKE - OSA-ALUEIDEN KUVAUS
VANHAN RAUMAN MAAILMANPERINTÖALUEEN SUOJAVYÖHYKE - OSA-ALUEIDEN KUVAUS 11 Täydentyen muu uva alue Suuret marke t Yksi äisten rakennusten suuri volyymi Laajat avoimet lat Avoin näkymä kirkolle Historiallinen
LIITE 1. Ote Päijät-Hämeen maakuntakaavasta. Lainvoimainen maakuntakaava 2006, Päijät-Hämeen liitto.
LIITE 1. Ote Päijät-Hämeen maakuntakaavasta. Lainvoimainen maakuntakaava 2006, Päijät-Hämeen liitto.. LIITE 2. Sysmän kirkonseudun kulttuurimaisema. RKY aluerajaus, Museovirasto 2009. LIITE 3. Asukaskyselyn
Kainuun kuntarakenneselvitys. Paikka Aika
Kainuun kuntarakenneselvitys Paikka Aika Vahvuudet Mikä on Kainuun merkittävin vahvuus tällä hetkellä? Luonnonvarojen hyödyntäminen. Metsät, puhdas luonto ja kaivosteollisuus nähdään Kainuun merkittävimpinä
Kutsu päättäjä ulos - kampanjan yhteydessä tehdyn ulkoilukyselyn tulokset valtakunnallisesti
Kutsu päättäjä ulos - kampanjan yhteydessä tehdyn ulkoilukyselyn tulokset valtakunnallisesti Vastaajia yhteensä 1849 Vastaajien ikähaitari 1945 1995 syntyneet 48% ulkoilee useamman kerran viikossa, 46%
PALTAMON KUNTA Tekniset palvelut
1 (8) Tekniset palvelut asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Paltamon kirkonkylän asemakaava-alueen korttelit 22, 23 ja 27 sekä niihin liittyvät vesi-, liikenne- ja viheralueet. Suunnittelualue
WDC Helsinki 2012 Ideointipaja. Yhteenveto. 22.5.2010, klo 11-13 Kääntöpaikka, Intiankatu 1
WDC Helsinki 2012 Ideointipaja Yhteenveto 22.5.2010, klo 11-13 Kääntöpaikka, Intiankatu 1 WDC Helsinki 2012 - yleiset toiveet Design käsitteen avaus ja laajennus Kansainvälisyyttä Suomeen Kestävä kehitys
Osallistu Liedon keskustan puistojen suunnitteluunkyselyn. Vastauksia yhteensä 87 kpl (77 sähköistä, 10 paperista)
Osallistu Liedon keskustan puistojen suunnitteluunkyselyn tulokset Vastauksia yhteensä 87 kpl (77 sähköistä, 10 paperista) Kyselyyn vastaamisen aikavertailu 45% 40% 42% 35% 30% 34% 25% 20% 15% 10% 12%
Annamari Ruonakoski. KÄVELLEN KAUPPAAN, POSTIIN JA PYSÄKILLE Toimintamalli asiointiliikkumisen olosuhteiden parantamiseksi
KÄVELLEN KAUPPAAN, POSTIIN JA PYSÄKILLE Toimintamalli asiointiliikkumisen olosuhteiden parantamiseksi KÄVELLEN KAUPPAAN -HANKE Motivan koordinoima liikkumisen ohjauksen t&k ohjelma, jota rahoittivat liikennevirasto,
Valaistustapojen valinnalla vaikutetaan esteettiseen ilmeeseen, energian kulutukseen ja elinkaari kustannuksiin.
Valaistuksen tulevaisuus Valaistustapojen valinnalla vaikutetaan esteettiseen ilmeeseen, energian kulutukseen ja elinkaari kustannuksiin. Ihmisten tarpeiden tunnistaminen ja kokonaisuuksien suunnittelu
Valkeakosken Kanavanranta
Eteläinen Hesperiankatu 8 00100 Helsinki, Finland T +358-40-521-3078 E info@lunden.co W www.lunden.co Valkeakosken Työpaja Lähtötilanne Suunnittelualue Valtakatu uimahalli kaupungintalo linja-autoasema
Keskustan kehittäminen
Keskustan kehittäminen Tavoitteet 25.3.2014 Ohjausryhmän työpaja 25.3.2014 Käsitellyt teemat 1. Asuminen 2. Liikenne 3. Palvelut ja työpaikat Ohjausryhmä = - Kaupunginjohto - Luottamushenkilöiden edustus
ESPOONJOKILAAKSON ESISELVITYS
ESPOONJOKILAAKSON ESISELVITYS ANALYYSI JA KEHITTÄMISSUUNNITELMA 20.10.2011 Suunnittelualueen sijainti / maiseman historia Jokilaakso oli pitkään metsäselänteiden reunustamaa avointa maisemaa, peltoja ja
ESKOLANPELTO VIHERALUEIDEN HOITOSUUNNITELMA. Tyrnävän kunta, Ympäristö- ja tekninen osasto Anne-Mari Kemppainen 2010
ESKOLANPELTO VIHERALUEIDEN HOITOSUUNNITELMA Tyrnävän kunta, Ympäristö- ja tekninen osasto Anne-Mari Kemppainen 2010 SISÄLTÖ 1 VIHERALUEIDEN HOITOLUOKAT ESKOLANPELLON ALUEELLA s. 3 1.1 Hoitoluokkien väliset
TOIMINTASUUNNITELMAA (6) Painopisteet Tavoitteet Toimenpiteet Ajankohta
TOIMINTASUUNNITELMAA 2017 1 (6) Painopisteet Tavoitteet Toimenpiteet Ajankohta Painopiste 1. Tiedottaminen Tavoite 1. Vastuuhenkilöiden sitouttaminen sekä osaamisen hyödyntäminen ja kehittäminen tiedotusvastaavan
Kulttuuriympäristö ihmisen ympäristö
Kulttuuriympäristö ihmisen ympäristö Kulttuuriympäristö ihmisen ympäristö tarvitsee strategian Maisemat ilmentävät eurooppalaisen kulttuuri- ja luonnonperinnön monimuotoisuutta. Niillä on tärkeä merkitys
Järvenpään hyvinvointikampus. Kuntalaiskysely 2014
Järvenpään hyvinvointikampus Kuntalaiskysely 2014 Kehitysideoiden kerääminen kuntalaiskyselyllä hyvinvointikampushankkeen suunnittelua varten Kyselyaika 28.3. 15.4.2014 Paperilomake Järvenpään kaupunginkirjastossa
ESPOONLAHDEN URHEILUPUISTON KÄYTTÄJÄVISION TEKEMINEN KOOSTE VUOROVAIKUTUSTILAISUUKSISTA HUHTIKUU 2019
ESPOONLAHDEN URHEILUPUISTON KÄYTTÄJÄVISION TEKEMINEN KOOSTE VUOROVAIKUTUSTILAISUUKSISTA HUHTIKUU 2019 KÄYTTÄJÄVISIOTYÖN POHJAKSI HUHTIKUUSSA 2019 JÄRJESTETTIIN työpaja alueen yrityksille ja urheiluseuroille
Suomen Lions-liitto ry:n 62. vuosikokous Vuokatti 2015
Suomen Lions-liitto ry:n 62. vuosikokous Vuokatti 2015 We Serve Me Palvelemme Viihteellä Vuokatissa 6.5.2011 1 Vuokatti 2015 - vuosikokous Sotkamon Lions-klubit, LC Sotkamo ja LC Sotkamo/Vuokatti, ovat
KYLÄMAISEMA KUNTOON 1.1.2011-31.12.2012. Katri Salminen Varsinais-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset ProAgria Farma 15.6.2011
KYLÄMAISEMA KUNTOON 1.1.2011-31.12.2012 Katri Salminen Varsinais-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset ProAgria Farma 15.6.2011 LÄHTÖKOHTANA: KYLÄ VARSINAIS-SUOMESSA ALUEELLINEN KULTTUURIPERINTÖ HENKILÖKOHTAINEN
Pyöräilyseminaari Sampo Haapoja
Pyöräilyseminaari 8.6.2016 Sampo Haapoja Seinäjoen Pyöräpojat-56 Edustaa seinäjokelaisia pyöräilijöitä ja valvoo näiden etuja Tukee pyöräilyä kilpailumuotona, harrastuksena sekä arjen liikkumismuotona
Mikäli haluatte alueelle lisärakentamista, minne uusi rakentaminen tulee suunnata?
Mikäli haluatte alueelle lisärakentamista, minne uusi rakentaminen tulee suunnata? TASAISESTI KOKO SUUNNITTELUALUEELLE NYKYISEEN ASUTUKSEEN TUKEUTUEN JA MAISEMAAN SOVELTUEN KYLÄKESKUSTAA PAINOTTAEN, MUUALLE
MUN MYRTSI -MOBIILISOVELLUSKOKEILU
MUN MYRTSI -MOBIILISOVELLUSKOKEILU 1.9. 30.11.2016 Alustava vastausraportti (28.11.2016) Vantaan kaupunkisuunnittelussa tehdään parhaillaan suunnitelmaa tulevaisuuden Myyrmäestä. Suunnitelmalla varmistetaan
Esteettömyyskartoituksia Järvenpään Kulttuuriluotsikohteissa maaliskuussa 2015
Esteettömyyskartoituksia Järvenpään Kulttuuriluotsikohteissa maaliskuussa 2015 Keski-Uudenmaan Yhdistysverkosto r.y. Laurea-ammattikorkeakoulu Laurea University of Applied Sciences 1 Sisältö Esteettömyyden
Kainuun osaamistason nostaminen ja koulutusrakenteiden kehittäminen
Kainuun osaamistason nostaminen ja koulutusrakenteiden kehittäminen Kainuun maakunta kuntayhtymä, koulutustoimiala Esa Toivonen Kajaani 13.10.2008 1 Pääkohdat Aluksi Kainuun koulutus ja sen ohjaus Opiskelijan
Leppävaaran urheilukeskus. Asemakaava ja asemakaavan muutos Aluenumero
Leppävaaran urheilukeskus Asemakaava ja asemakaavan muutos Aluenumero 118200 Kaavahankkeen esittely Kati Kivelä Arkkitehti Kaupunkisuunnittelukeskus 7.2.2018 2 Tämän esityksen sisältö Kaavaprosessin tilanne
Referenssikohteet osoittavat laajuutta, monipuolisuutta ja teknistä sekä taiteellista vaativuutta. Referenssikohteet osoittavat
Referenssien sanallinen arviointi ja pisteet 71406 / Yleisten alueiden maisemasuunnittelupalvelut Muodostettu: 9.12.2016 Kriteeri VSU maisema-arkkitehdit Oy Tengbom Eriksson Arkkitehdit Oy Projektivastaavan
Elinvoimaryhmä ) Maistiaisia kuntalaiskyselystä. 2) Vesannon ja Vesannon kunnan strategia. 3) Teemat ja kokousajat
Elinvoimaryhmä 9.10.2017 1) Maistiaisia kuntalaiskyselystä 2) Vesannon ja Vesannon kunnan strategia 3) Teemat ja kokousajat 4) Elinkeinoasiahenkilön kuulumisia 1 Kuntalaiskysely: taustatiedot 2 Vetovoimatekijäprofiili
Salon keskusta-alueen katuympäristöllinen yleissuunnitelma Co-Design Sprintin yhteenveto
Salon keskusta-alueen katuympäristöllinen yleissuunnitelma 4.10.2017 Suvi Saastamoinen Jutta Harjunen Mikko Rikala Matias Härme 2 Ohjelma 3 Co-Design Sprint (CDS) Salon keskustan yleissuunnittelun avoin
Viiden tähden keskusta TAMPEREEN ASEMAKESKUS
Viiden tähden keskusta TAMPEREEN ASEMAKESKUS 24.5.2019 TAMPEREELLA TAPAHTUU TÄLLÄ HETKELLÄ ENEMMÄN KUIN IKINÄ ENNEN 2 26.8.2019 2009 26.8.2019 4 2019 2019 26.8.2019 5 TYÖMAA rautateiden päällä 2021 2022
Jakomäen, Tattarisuon ja Tattariharjun Kerro kartalla -kysely 2013 kokonaistulokset
Jakomäen, Tattarisuon ja Tattariharjun Kerro kartalla -kysely 2013 kokonaistulokset Suunnittelualueen kartta Yleistä Tässä Helsingin kaupungin rakennusviraston Kerrokartallakyselyssä on annettu palautetta
KANGASLAHTI MAISEMANHOITOSUUNNITELMA
KANGASLAHTI MAISEMANHOITOSUUNNITELMA Kehittämisyhdistys Kalakukko ry Varpu Mikola 2009 Sisältö Maisemanhoidon tavoitteet 3 Maisemanhoidon painopisteet 5 Maisemanhoitotoimenpiteet 6 Viljelymaisema 6 Avoimena
Muistio suunnittelutilaisuuksista. Konnevesi 16.9.2014 Häyrylänranta. Rautalampi 17.9.2014 Kunnantalo
Muistio suunnittelutilaisuuksista Konnevesi 16.9.2014 Häyrylänranta Rautalampi 17.9.2014 Kunnantalo Suunnittelun tuotoksia kansallispuiston ulkopuolisiin alueisiin Rautalampi o Majoituskapasiteetin lisääminen
HEA Hyvinvointia ja energiatehokkuutta asumiseen (Etelä-Suomen EAKR)
HEA Hyvinvointia ja energiatehokkuutta asumiseen (Etelä-Suomen EAKR) Metropolia, Hyto Tuula Mikkola Projektipäällikkö 28.2..2013 1 HEA pähkinän kuoressa Kesto 2.5 vuotta: 9/11 2/14 hankekokonaisuus, jossa
Kaupunginosakeskukset ja omavarainen liikkuminen 10/2018. MATTI LAAKSONEN kaavoitusinsinööri
Kaupunginosakeskukset ja omavarainen liikkuminen 10/2018 MATTI LAAKSONEN kaavoitusinsinööri 2 Kaupunginosakeskushanke Mitä, miksi ja uudestaan miksi? Tarkoitus selvittää osakeskusten nykytila Tunnistaa
Peruspalvelut ja kylien kunnostus maaseutualueilla (M07) Risto Janhunen, Keski-Suomen ELY-keskus Maaseudun hanketuki-info 27.5.
Peruspalvelut ja kylien kunnostus maaseutualueilla (M07) Risto Janhunen, Keski-Suomen ELY-keskus Maaseudun hanketuki-info 27.5.2015 Sivu 1 27.5.2015 Peruspalvelut ja kylien kunnostus maaseutualueilla (M07)
Teollisuustilojen käytettävyyteen vaikuttavat tekijät
Teollisuustilojen käytettävyyteen vaikuttavat tekijät Toiminnallisuuteen vaikuttaa: -sujuva materiaalivirta, lyhyet siirtymiset -ristikkäisten toimintojen välttäminen -teknisillä ratkaisuilla tuotannon
Ainutlaatuinen Lappajärvi kutsuu asumaan ja viihtymään
2016 Ainutlaatuinen Lappajärvi kutsuu asumaan ja viihtymään atuinen Lappajä Visio: Lappajärvi on asukkaistaan välittävä turvallinen ja viihtyisä asuinkunta. Arvot: Lappajärvi on yhteistyöhön valmis itsenäinen
Päättäjien strategiaviestit työryhmille Pormestari Anna-Kaisa Ikonen. Asiantuntijoiden seutustrategiatyöpaja
Päättäjien strategiaviestit työryhmille Pormestari Anna-Kaisa Ikonen Asiantuntijoiden seutustrategiatyöpaja 25.8.2016 Toimintaympäristömme muuttuu Tampereen kaupunkiseutu on kasvanut 10 vuoden aikana 40
Yleisötilaisuus 18.3.2015
Yleisötilaisuus 18.3.2015 Suunnittelualue Hakametsän yleissuunnitelma Maankäytön kehityskuvat Suunnittelutyön ensimmäinen vaihe Analyysi alueen heikkouksista ja vahvuuksista Asukaskyselyiden huomioiminen
Hangon asemakaavaluonnos
Hangon asemakaavaluonnos Työpaja 24.4. Hangossa, tulosten yhteenveto WSP / Mari Siikonen, Teemu Holopainen ja Anri Lindén 28.5.2012 1. Työpajan kuvaus ja aineisto 2. Yhteenveto tuloksista Asemakaavaluonnos
Minityöpaja Niemen kampusalueen kehittämisestä. Pohjoisen Lahden kaavaillassa
Minityöpaja Niemen kampusalueen kehittämisestä Pohjoisen Lahden kaavaillassa 11.10.2017 Minityöpaja järjestettiin kaavaillan osana Paikalla oli noin 45 osallistujaa: ammattikorkeakoulun työntekijöitä ja