Kulttuurialan ammattiosaajaksi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kulttuurialan ammattiosaajaksi"

Transkriptio

1 Koulutusohjelmat > Kulttuurialan ammattiosaajaksi Ammatilliset perustutkinnot Käsi- ja taideteollisuusalan Audiovisuaalisen viestinnän Kuvallisen ilmaisun Tanssialan Musiikkialan

2 Kulttuuriala Kulttuurialalla tuotetaan elämyksiä ja palveluita, jotka edistävät elämän ja ympäristön laatua. Kulttuurialan innovatiivisia ammattiosaajia tarvitaan tulevaisuudessa tekemään työtä sekä perinteisten että jatkuvasti uudistuvien ilmiöiden ja asioiden parissa käsi- ja taideteollisuuden, viestinnän, kuvataiteen, musiikin ja tanssin alueilla. Ammatilliset perustutkinnot on suunniteltu työelämän tarpeisiin. Ne ovat kolmevuotisia, 120 opintoviikon (ov) laajuisia ja ne tuottavat yleisen jatko-opintokelpoisuuden. Tutkintoi- hin sisältyy vähintään 20 ov työssäoppimista työpaikoilla. Tutkinnot rakentuvat peruskoulun oppimäärälle. Ne soveltuvat myös lukion oppimäärän opiskelleille ja ylioppilastutkinnon suorittaneille (tällöin noin 30 ov lyhyemmässä ajassa). Halutessa voi suorittaa rinnakkain sekä ammatillisen perustutkinnon että ylioppilastutkinnon. Kulttuurialalla on viisi ammatillista a ja yhteensä kahdeksan koulutusohjelmaa. Alalla on myös ammattitutkintoja ja erikoisammattitutkintoja. 2 Kulttuurialan ammattiosaajaksi

3 Käsi- ja taideteollisuusalan Käsi- ja taideteollisuusalalla suunnitellaan ja valmistetaan asiakkaille esteettisiä ja visuaalisia tuotteita sisustukseen, vaatetukseen ja elinympäristöön. Tuotteita valmistetaan usein piensarjatuotantona eri materiaaleista eri käsityötekniikoilla. Myös rakennettua ja rakentamatonta ympäristöä korjataan ja restauroidaan. Kädentaitojen lisäksi alan ammateissa tarvitaan luovuutta, ongelmanratkaisutaitoja ja kykyä hahmottaa visuaalista ympäristöä. Toiminnassa tärkeitä ovat taloudellisuus, tuottavuus ja asiakaslähtöisyys. Artesaani (=tutkintonimike) valmistuu joko esinesuunnittelun ja -valmistuksen koulutusohjelmasta tai tekstiilin ja vaatetuksen suunnittelun ja valmistuksen koulutusohjelmasta tai ympäristön suunnittelun ja rakentamisen koulutusohjelmasta. Kaikissa koulutusohjelmissa voi valita oman ammattialansa. Alalta valmistuneet toimivat monissa eri ammateissa. Työllistäjiä ovat pieni- ja keskisuuri yritystoiminta, alihankintatyö ja alan neuvontajärjestöt. Jonkin verran työpaikkoja on tarjolla palvelualoilla ja teollisuudessa. Myös itsensä työllistäminen, ryhtyminen ammatinharjoittajaksi on vaihtoehtona. Alalle on syntynyt verkostoitunutta pienyritystoimintaa, alihankintaa ja uusia yrittämisen mahdollisuuksia. Kulttuurialan ammattiosaajaksi 3

4 Audiovisuaalisen viestinnän Alalla tuotetaan elokuvia, video-, radioja tv-ohjelmia. Tekninen kehitys on luonut uusmedian ja sen tuotteet: interaktiiviset ohjelma- ja pelituotteet, verkkosivustot sekä mobiilipalvelut. Alalle tarvitaan sekä ammattilaisia moniosaajista tietoteknisen erityisalan osaajiin. Media-assistentti valmistuu audiovisuaalisen viestinnän koulutusohjelmasta. Koulutusohjelma antaa valmiuksia toimia ääni-, kuva- ja valoilmaisun, editoinnin sekä grafiikan, valokuvauksen ja multimedian tehtävissä. Alan töitä tehdään elokuva-, video-, animaatio-, radio- ja tv-yrityksissä ja uusmedian osalta mm. ohjelmisto-, kustannus- ja lehtitaloissa, tv- ja radioyhtiöissä sekä mainos- ja viestintätoimistoissa. Ammattilaiset voivat työskennellä pienten ja suurten yritysten palveluksessa tai freelancerina. Uusmedia-alalla assistentit työskentelevät usein erilaisissa verkkomediaprojekteissa. 4 Kulttuurialan ammattiosaajaksi

5 Kuvallisen ilmaisun Kuvallinen ilmaisu on tärkeä osa visuaalista viestintää, joka näkyy ympäristössä esteettisenä ja luovana toimintana ja tuotteina. Kuvallisen ilmaisun osaamisalueita ovat graafinen suunnittelu, kuva- ja mediataide sekä valokuvaus. Kuva- ja mediataiteessa opiskellaan perusasiat maalauksesta, kuvanveistosta, taidegrafiikasta sekä uudesta kuva- ja mediataiteesta. Kuvallisen viestinnän toimintaa ohjaavat visuaalisen kulttuurin arvostaminen, edistäminen ja esteettisyys. Kuva-artesaani valmistuu kuvallisen ilmaisun koulutusohjelmasta, missä luodaan vankka pohja kuvallisen ilmaisun perusosaamiselle. Visuaalisen viestinnän alueella työmahdollisuuksia on ilmaisun, taiteellisen suunnittelun, tuotesuunnittelun ja tuotekehittelyn tehtävissä toisen palveluksessa, tuotantotiimin jäsenenä tai itsenäisenä ammatinharjoittajana. Alalle syntyy jatkuvasti uusia työtehtäviä ja mahdollisuuksia toimia itsenäisenä yrittäjänä. 5

6 Tanssialan Tanssijan työssä yhdistyvät luova henkinen ja taitoa vaativa fyysinen prosessi. Tasokkaan ammattitaidon edellytyksenä on tekninen osaaminen yhdistyneenä tulkintaan ja ilmaisuun. Tanssijan tehtäviin kuuluu mm. tanssin eri aloilta perinteistä ohjelmistoa sekä nykykoreografioita. Työhön sisältyy esiintymistä ja harjoittelua ryhmän jäsenenä sekä kanssakäymistä yleisön kanssa. Tanssija valmistuu tanssialan koulutusohjelmasta Tanssijan työpaikkoja voivat olla kiinteät tanssiryhmät, Suomen Kansallisbaletti sekä ammattiteatterit. Suurin osa tanssijoista työskentelee produktioissa, yksityisinä tanssitaiteen elinkeinonharjoittajina ja freelance-tanssijoina. Vain pieni osa työllistyy kiinteisiin ryhmiin. Elokuva ja televisio, viihdeteollisuus ja mainonta työllistävät myös tanssijoita. 6 Kulttuurialan ammattiosaajaksi

7 Musiikkialan Musiikkialan ammattilaiset ovat usein aloittaneet musiikkiopintonsa jo lapsena. Taitojen ja valmiuksien ylläpito vaatii jatkuvaa harjoittamista ja vastuullisuutta. Alan laatu- ja taitovaatimukset ovat kasvavia, ja ammattilaisten työnkuva on monipuolistuva. Kirkkomuusikko, laulaja, säestäjä, yhtye-/orkesterimuusikko valmistuvat muusikon koulutusohjelmasta Musiikkiteknologi ja pianonvirittäjä valmistuvat soitinhuollon ja musiikin teknologian koulutusohjelmasta Alan työpaikat vaihtelevat koulutusohjelman ja erikoistumisen mukaan. Kirkkomuusikon työpaikkoja ovat yleensä seurakunnat. Laulajat ja säestäjät tai orkesterimuusikot työllistyvät esimerkiksi musiikkipalvelujen tuottajina. Pianonvirittäjät virittävät ja huoltavat pianoja, flyygeleitä ja cembaloja. Musiikkiteknologit tekevät työtä musiikin äänitykseen ja äänentoistoon sekä tietotekniikkaan liittyvissä tehtävissä. Musiikkialan työtilanne on ollut hyvä, mutta pysyviä työpaikkoja syntyy vähän. Kulttuuriyrittäjyys lisännee työpaikkoja myös musiikkialalla. Kulttuurialan ammattiosaajaksi 7

8 > Jatko-opinnot Tutkinnot tuottavat yleisen jatko-opintokelpoisuuden ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin. Ammattikorkeakoulussa voi suorittaa esimerkiksi artenomin, muotoilijan, medianomin, tanssinopettajan, musiikkipedagogin tai muusikon ammattikorkeakoulututkinnon. Lisätietoja (koulutusjärjestelmä > ammatillinen koulutus) ja (ammatillinen peruskoulutus) ja Opetushallitus/myynti. PL 380 (Hakaniemenkatu 2) Helsinki Puhelin: (09) ; Telefax: (09) Sähköposti:

Humanistisen ja kasvatusalan ammattiosaajaksi

Humanistisen ja kasvatusalan ammattiosaajaksi Koulutusohjelmat > Työpaikat Humanistisen ja kasvatusalan ammattiosaajaksi Ammatilliset perustutkinnot Viittomakielisen ohjauksen perustutkinto Lapsi- ja perhetyön perustutkinto Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen

Lisätiedot

KULTTUURIN ENNAKOINTIKAMARI 23.11.2011

KULTTUURIN ENNAKOINTIKAMARI 23.11.2011 KULTTUURIALAN KOULUTUSTARJONTA PÄÄKAUPUNKISEUDULLA KULTTUURIN ENNAKOINTIKAMARI 23.11.2011 Vuokko Vänskä Koulutusopas 2011: Kulttuurialalla tuotetaan elämyksiä ja palveluita, jotka lisäävät elämän laatua.

Lisätiedot

Luonnonvara- ja ympäristöalan ammattiosaajaksi

Luonnonvara- ja ympäristöalan ammattiosaajaksi Koulutusohjelmat > Luonnonvara- ja ympäristöalan ammattiosaajaksi Ammatilliset perustutkinnot Maatalousalan Puutarhatalouden Kalatalouden Metsäalan Luonto- ja ympäristöalan Luonnonvara- ja ympäristö Alalla

Lisätiedot

JATKO-OPINTOJA KUVATAITEISTA KIINNOSTUNEILLE

JATKO-OPINTOJA KUVATAITEISTA KIINNOSTUNEILLE JATKO-OPINTOJA KUVATAITEISTA KIINNOSTUNEILLE Opiskeluvaihtoehtoja yliopistossa ja ammattikorkeakoulussa. Yliopistossa saa tutkinnonsuorittamisoikeuden alempaan ja ylempään korkeakoulututkintoon (noin 6

Lisätiedot

Oulun ammattikorkeakoulu KULTTUURIALAN AMK-TUTKINNOT, KEVÄÄN 2017 YHTEISHAKU

Oulun ammattikorkeakoulu KULTTUURIALAN AMK-TUTKINNOT, KEVÄÄN 2017 YHTEISHAKU Oulun ammattikorkeakoulu KULTTUURIALAN AMK-TUTKINNOT, KEVÄÄN 2017 YHTEISHAKU AMK-tutkintoon johtava koulutus Kulttuurialan Medianomi (AMK) Musiikkipedagogi (AMK) Tanssinopettaja (AMK) Luonnonvara-alan

Lisätiedot

Kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto KEVÄT 2019

Kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto KEVÄT 2019 Kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto KEVÄT 2019 AMK-tutkintoon johtava koulutus Kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto medianomi (AMK) musiikkipedagogi (AMK) tanssinopettaja (AMK) Liiketalouden ammattikorkeakoulututkinto

Lisätiedot

Matkailu-, ravitsemisja talousalan ammattiosaajaksi

Matkailu-, ravitsemisja talousalan ammattiosaajaksi Koulutusohjelmat > Matkailu-, ravitsemisja talousalan ammattiosaajaksi Ammatilliset perustutkinnot Matkailualan Catering-alan Hotelli- ja ravintola-alan Kotitalous- ja kuluttajapalvelujen Puhdistuspalvelujen

Lisätiedot

Sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan ammattiosaajaksi

Sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan ammattiosaajaksi Koulutusohjelmat > Sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan ammattiosaajaksi Ammatilliset perustutkinnot Sosiaali- ja terveysalan Hammastekniikan Lääkealan Kauneudenhoitoalan Hiusalan Liikunnanohjauksen Sosiaali-,

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan ammattiopisto OUTOKUMPU

Pohjois-Karjalan ammattiopisto OUTOKUMPU Pohjois-Karjalan ammattiopisto OUTOKUMPU KOULUTUSTARJONTA KEVÄT 2014 Pohjois-Karjalan ammattiopisto Outokumpu opiskelijoita n. 550 henkilökuntaa n. 60 3 koulutusalaa 3 toimipistettä Koulutukset haku keväällä

Lisätiedot

Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille

Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille Opiskeluvaihtoehtoja yliopistossa (n.5v.) ja ammattikorkeakoulussa (n. 3,5v.) Sekä yliopistoon että ammattikorkeakouluun haettaessa ennakkotehtäviä ja/tai soveltuvuuskoe

Lisätiedot

Tutkinnon osien ja valinnaisuuden määrittelyn lähtökohdat

Tutkinnon osien ja valinnaisuuden määrittelyn lähtökohdat HIUSALAN PERUSTUTKINNON PERUSTEET AMMATILLISEN TUTKINNON OSAN MUODOSTUMINEN JA TUTKINNON OSIEN VALINNAISUUS 12.12.2008 Aira Rajamäki Opetusneuvos aira.rajamaki@oph.fi Osaamisen ja sivistyksen asialla Tutkinnon

Lisätiedot

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA OPISKELUPAIKAN VALINTA ON ISO PÄÄTÖS, MUTTA LOPPUELÄMÄÄSI SE EI LUKITSE. UNELMA-AMMATIIN VOI PÄÄTYÄ MONTAA ERI REITTIÄ JA MINKÄ IKÄISENÄ TAHANSA. KATSO ARMANIN TARINA TÄSTÄ

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 21 päivänä huhtikuuta 2015. 451/2015 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 21 päivänä huhtikuuta 2015. 451/2015 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 21 päivänä huhtikuuta 2015 451/2015 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus opiskelijaksi ottamisen perusteista ammatillisessa peruskoulutuksessa annetun opetus-

Lisätiedot

Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kulttuuriala hakukohteena

Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kulttuuriala hakukohteena Metropolia Ammattikorkeakoulu Kulttuuriala hakukohteena Kulttuuriala Tutkinto-ohjelma AMK-tutkinnot Elokuva ja televisio Medianomi (AMK) Esitys- ja teatteritekniikka Medianomi (AMK) Esittävä taide* Teatteri-ilmaisun

Lisätiedot

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA OPISKELUPAIKAN VALINTA ON ISO PÄÄTÖS, MUTTA LOPPUELÄMÄÄSI SE EI LUKITSE. UNELMA-AMMATTIIN VOI PÄÄTYÄ MONTAA ERI REITTIÄ JA MINKÄ IKÄISENÄ TAHANSA. KATSO MARIAN TARINA TÄSTÄ

Lisätiedot

Tutkinnon osien ja valinnaisuuden määrittelyn lähtökohdat (1)

Tutkinnon osien ja valinnaisuuden määrittelyn lähtökohdat (1) AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN MUODOSTUMINEN JA OPINTOJEN VALINNAISUUS 29.9.2008 Aira Rajamäki Opetusneuvos aira.rajamaki@oph.fi Osaamisen ja sivistyksen asialla Tutkinnon osien ja valinnaisuuden määrittelyn

Lisätiedot

MUSIIKKIALAN PERUSTUTKINTO. SML:n syyspäivät 12.11.2014 Rea Warme, rehtori Helsingin Konservatorio

MUSIIKKIALAN PERUSTUTKINTO. SML:n syyspäivät 12.11.2014 Rea Warme, rehtori Helsingin Konservatorio MUSIIKKIALAN PERUSTUTKINTO SML:n syyspäivät 12.11.2014 Rea Warme, rehtori Helsingin Konservatorio YLIOPISTO AMMATTI- KORKEAKOULU LUKIO AMMATILLINEN KOULUTUS TYÖELÄMÄ Ammattitutkinnot Erikoisammattitutkinnot

Lisätiedot

Musiikki ja tanssi. Valintakoeopas 2013 Aikuiskoulutus

Musiikki ja tanssi. Valintakoeopas 2013 Aikuiskoulutus Musiikki ja tanssi Valintakoeopas 2013 Aikuiskoulutus 1 Musiikin koulutusohjelma, Tutkintoon johtava aikuiskoulutus, Musiikkipedagogi (AMK) Tutkinnon laajuus 270 op Opiskeluaika 2-4 vuotta Varhaisiän musiikkikasvatuksen

Lisätiedot

Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet

Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet Tiedotustilaisuus 19.11.2008 Marja Hollo ja Hanna Ketonen Osaamisen ja sivistyksen asialla KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUSALAN PERUSTUTKINNON PERUSTEIDEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti kumotaan opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun

Lisätiedot

G. Musiikkialan perustutkinto. Opetussuunnitelma 2013-14 1. AMMATILLISET OPINNOT 90 OV. 1.1. Työtehtävän suunnittelu 10 ov

G. Musiikkialan perustutkinto. Opetussuunnitelma 2013-14 1. AMMATILLISET OPINNOT 90 OV. 1.1. Työtehtävän suunnittelu 10 ov G. Musiikkialan perustutkinto Opetussuunnitelma 2013-14 1. AMMATILLISET OPINNOT 90 OV 1.1. Työtehtävän suunnittelu Yrittäjyysosaaminen ja työelämätaidot Yrittäjyyden perus 3 ov - yrittäjyys ja yrittäjyyden

Lisätiedot

SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ

SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Yksi Suomen suurimmista ammatillisen perus-, jatko- ja täydennyskoulutuksen järjestäjistä n. 8000 opiskelijaa Henkilöstöä n. 850 Koulutamme ammattilaisia neljällä eri paikkakunnalla

Lisätiedot

7.12.2009 LÄÄKEALAN PERUSTUTKINNON PERUSTEIDEN UUDISTUMINEN, VALINNAISUUS. Aira Rajamäki Opetusneuvos aira.rajamaki@oph.fi

7.12.2009 LÄÄKEALAN PERUSTUTKINNON PERUSTEIDEN UUDISTUMINEN, VALINNAISUUS. Aira Rajamäki Opetusneuvos aira.rajamaki@oph.fi LÄÄKEALAN PERUSTUTKINNON PERUSTEIDEN UUDISTUMINEN, TUTKINNON MUODOSTUMINEN JA VALINNAISUUS Opetushallitus infotilaisuus 7.12.2009 Aira Rajamäki Opetusneuvos aira.rajamaki@oph.fi Osaamisen ja sivistyksen

Lisätiedot

Kädentaitaja keramiikka-alalla

Kädentaitaja keramiikka-alalla Kädentaitaja keramiikka-alalla Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto Artesaani, keramiikka-ala Näyttöperusteisesti aikuiskoulutuksena kpedu.fi KESKI-POHJANMAAN MAASEUTUOPISTO TOHOLAMMIN YKSIKKÖ ARTESAANIOPISTO,

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 8 päivänä tammikuuta 2013. 4/2013 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 8 päivänä tammikuuta 2013. 4/2013 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 8 päivänä tammikuuta 2013 4/2013 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus opiskelijaksi ottamisen perusteista ammatillisessa peruskoulutuksessa Annettu Helsingissä

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus 16.11.2017 Asetusluonnos Lausuntoversio Valtioneuvoston asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksia koskevan asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti kumotaan opetustoimen

Lisätiedot

Sisustusalan ammattiosaajaksi

Sisustusalan ammattiosaajaksi Sisustusalan ammattiosaajaksi Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto Artesaani, sisustusala kpedu.fi Näyttötutkintoperusteisesti KESKI-POHJANMAAN MAASEUTUOPISTO Toholammin ARTESAANIOPISTO - Ullavantie

Lisätiedot

AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN PERUSTUTKINTO. Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä. Opetussuunnitelman tutkintokohtainen osa.

AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN PERUSTUTKINTO. Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä. Opetussuunnitelman tutkintokohtainen osa. AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN PERUSTUTKINTO Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä Opetussuunnitelman tutkintokohtainen osa Media-assistentti Hyväksytty:9.5.205 2 Sisällys. JOHDANTO... 3 2. AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN

Lisätiedot

Liiketalouden perustutkinnon uudistamistyö. Heli Huotari ja Paula Hyytiäinen

Liiketalouden perustutkinnon uudistamistyö. Heli Huotari ja Paula Hyytiäinen Liiketalouden perustutkinnon uudistamistyö Heli Huotari ja Paula Hyytiäinen 23.11.2016 Uudistamistyön taustoja Liiketalouden uudet tutkinnon perusteet tulevat voimaan 1.8.2018 Osaamisalat poistuvat Esitys

Lisätiedot

Kuvasanakirja. näyttötutkinnoista ja henkilökohtaistamisesta

Kuvasanakirja. näyttötutkinnoista ja henkilökohtaistamisesta Kuvasanakirja näyttötutkinnoista ja henkilökohtaistamisesta Suomen koulutusjärjestelmä Yliopisto- ja korkeakoulututkinnot Ammattikorkeakoulututkinnot Työelämä Erikoisammattitutkinnot Lukio/ Ylioppilastutkinto

Lisätiedot

yhteishaku 27.2. 16.3.2012 kpedu.fi hae netissä www.haenyt.fi KESKI-POHJANMAAN KOULUTUSYHTYMÄ MELLERSTA ÖSTERBOTTENS UTBILDNINGSKONCERN

yhteishaku 27.2. 16.3.2012 kpedu.fi hae netissä www.haenyt.fi KESKI-POHJANMAAN KOULUTUSYHTYMÄ MELLERSTA ÖSTERBOTTENS UTBILDNINGSKONCERN yhteishaku 27.2. 16.3.2012 hae netissä www.haenyt.fi kpedu.fi KESKI-POHJANMAAN KOULUTUSYHTYMÄ MELLERSTA ÖSTERBOTTENS UTBILDNINGSKONCERN Ammatillinen perustutkinto Ammatilliset perustutkinnot ovat 120 opintoviikon

Lisätiedot

Viestintäalojen tutkintojen kehittämishanke

Viestintäalojen tutkintojen kehittämishanke Viestintäalojen tutkintojen kehittämishanke 10.2.2012 Yli-insinööri Kati Lounema Ammattikoulutus Opetushallitus Sisältö! Tulevaisuuden näkymiä TUTKE-hankkeen loppuraportin esitykset ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Page 1 of 12 Tietolähde AIPAL-palautejärjestelmä 26.01.2018 15:09 Vastaajien anonymiteetin suojaamiseksi vastaukset raportoidaan vain, jos kohderyhmään kuuluvia vastaajia on vähintään viisi henkilöä. Lukumäärä

Lisätiedot

Paula Karhunen - Mikko Niininen. Taidealojen ammattikoulutus - esiselvitys

Paula Karhunen - Mikko Niininen. Taidealojen ammattikoulutus - esiselvitys Paula Karhunen - Mikko Niininen Taidealojen ammattikoulutus - esiselvitys Työpapereita - Working Papers 41 Taiteen keskustoimikunta Tutkimusyksikkö Paula Karhunen, Mikko Niininen ja Taiteen keskustoimikunta

Lisätiedot

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8. Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille Hyväksytty 1.0/27.8.2009 Johtoryhmä Opetussuunnitelma 2.0/24.06.2010 2 (20) Sisällysluettelo 1 Tietoa Ammattiopisto

Lisätiedot

Mikä on näyttötutkinto? Tässä oppaassa on kerrottu lyhyesti ja selkeästi, mitä näyttötutkinto tarkoittaa.

Mikä on näyttötutkinto? Tässä oppaassa on kerrottu lyhyesti ja selkeästi, mitä näyttötutkinto tarkoittaa. Mikä on näyttötutkinto? Tässä oppaassa on kerrottu lyhyesti ja selkeästi, mitä näyttötutkinto tarkoittaa. Aikuisten maahanmuuttajien ammatillisten näyttötutkintojen kehittäminen hyvinvointialalla -hanke

Lisätiedot

LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO

LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO Lastenohjaaja 1 TUTKINNON RAKENNE Pakolliset tutkinnon osat 70 ov - Lapsen kasvun ohjaus ja huolenpito 30ov - Perhelähtöinen ja yhteisöllinen kasvatustyö 25 ov - Koululaisten

Lisätiedot

Tutkinnon osien ja valinnaisuuden määrittelyn lähtökohdat

Tutkinnon osien ja valinnaisuuden määrittelyn lähtökohdat SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINNON PERUSTEET AMMATILLISEN TUTKINNON OSAN MUODOSTUMINEN JA TUTKINNON OSIEN VALINNAISUUS 19.11.2008 Aira Rajamäki Opetusneuvos aira.rajamaki@oph.fi Osaamisen ja sivistyksen

Lisätiedot

Musiikki ja tanssi. Valintakoeopas 2014 Tutkintoon johtava aikuiskoulutus

Musiikki ja tanssi. Valintakoeopas 2014 Tutkintoon johtava aikuiskoulutus Musiikki ja tanssi Valintakoeopas 2014 Tutkintoon johtava aikuiskoulutus 1 Musiikin koulutus, Tutkintoon johtava aikuiskoulutus, Musiikkipedagogi (AMK) Tutkinnon laajuus 240 op Opiskeluaika 2-4 vuotta

Lisätiedot

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä on keskisuomalaisten kuntien omistama sivistyksen, taitamisen ja yrittäjyyden monikulttuurinen oppimisyhteisö ja

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä on keskisuomalaisten kuntien omistama sivistyksen, taitamisen ja yrittäjyyden monikulttuurinen oppimisyhteisö ja koulutuskuntayhtymä on keskisuomalaisten kuntien omistama sivistyksen, taitamisen ja yrittäjyyden monikulttuurinen oppimisyhteisö ja työelämän kehittäjä. 1 Suomalainen koulutusjärjestelmä Tohtorin tutkinto

Lisätiedot

Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet

Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet Tiedotustilaisuus 24.11.2008 Annamaija Aro ja Hanna Ketonen Osaamisen ja sivistyksen asialla TEKSTIILI- JA VAATETUSALAN PERUSTUTKINNON PERUSTEIDEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

Suoritettava tutkinto. Valmistuvan työtehtäviä. Opintojen toteutus. OPETUSSUUNNITELMA Medianomi (AMK), monimuotototeutus

Suoritettava tutkinto. Valmistuvan työtehtäviä. Opintojen toteutus. OPETUSSUUNNITELMA Medianomi (AMK), monimuotototeutus OPETUSSUUNNITELMA Medianomi (AMK), monimuotototeutus Media-alan monimuotototeutuksessa syvennyt kuvalliseen viestintään. Opinnoissasi paneudut kuvalliseen ilmaisuun ja visuaaliseen viestintään soveltamalla

Lisätiedot

Ajankohtaista tutkintojärjestelmästä ja tutkinnoista

Ajankohtaista tutkintojärjestelmästä ja tutkinnoista Ajankohtaista tutkintojärjestelmästä ja tutkinnoista Työvalmennuksen tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivä 30.1.2014 EK Anne Mårtensson Opetushallitus Sisältö Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän

Lisätiedot

Uudistuneet ammatilliset perustutkinnot ja valmistavat koulutukset

Uudistuneet ammatilliset perustutkinnot ja valmistavat koulutukset UUSIEN AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN JA TUTKINNON PERUSTEIDEN KÄYTTÖÖNOTTO - AIKATAULU Sirkka-Liisa Kärki Opetusneuvos Asiantuntijayksikön päällikkö Sirkka-Liisa.Karki@oph.fi Osaamisen ja sivistyksen

Lisätiedot

Axxell Utbildning Ab. Opiskelu aikuisena

Axxell Utbildning Ab. Opiskelu aikuisena Axxell Utbildning Ab Opiskelu aikuisena 1. YLEISTÄ VALMISTAVASTA KOULUTUKSESTA JA NÄYTTÖTUTKINNOISTA Näyttötutkintojärjestelmä perustuu läheiseen yhteistyöhön työelämän kanssa ja tarjoaa etenkin aikuisille

Lisätiedot

tulkitsee musiikillisen muokkaa musiikkia esittämistä

tulkitsee musiikillisen muokkaa musiikkia esittämistä ARVIOINNIN KOHDE 1. Työprosessin Musiikkiohjelmiston harjoittelu Musiikillisen ilmaisun yleisimpien tulkintatapojen tulkitseminen Musiikin muokkaaminen esitystä varten Itsearviointi ARVIOINNIN KOHDE 2.

Lisätiedot

Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö

Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö Ammattilaisen kädenjälki 8.11.2017 Helsinki Kiertotalous ja kestävän kehityksen osaaminen koulutusreformissa Kiertotalous ja kestävän kehityksen osaaminen

Lisätiedot

Palvelutyönantajien koulutustarveselvityksen tulokset ammattikorkeakoulujen jatkotutkintojen tarpeesta

Palvelutyönantajien koulutustarveselvityksen tulokset ammattikorkeakoulujen jatkotutkintojen tarpeesta Palvelutyönantajien koulutustarveselvityksen tulokset ammattikorkeakoulujen jatkotutkintojen tarpeesta Ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneiden määrä Tilastokeskuksen mukaan ammattikorkeakoulututkinnon

Lisätiedot

Toisille vain paperia.

Toisille vain paperia. Toisille vain paperia. Heidi Rummukainen 16.07.1987 HAKEMUS www.heidirummukainen.com / AD Olen Lahden Muotoilu- ja taideinstituutista valmistunut medianomi (Viestinnän koulutusohjelma, graafinen suunnittelu).

Lisätiedot

KOULUTUSOHJELMA JA TUTKINTONIMIKE: Artesaani. TUTKINNON OSA: Kulttuurin soveltaminen käsityöhön LAAJUUS: 10 ov TUTKINNON OSAN AMMATTITAITOVAATIMUKSET

KOULUTUSOHJELMA JA TUTKINTONIMIKE: Artesaani. TUTKINNON OSA: Kulttuurin soveltaminen käsityöhön LAAJUUS: 10 ov TUTKINNON OSAN AMMATTITAITOVAATIMUKSET TUTKINTO: Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto KOULUTUSOHJELMA JA TUTKINTONIMIKE: Artesaani TYÖVALTAINEN OPETUSSUUNNITELMA TUTKINNON OSA: Kulttuurin soveltaminen käsityöhön LAAJUUS: 10 ov TUTKINNON

Lisätiedot

Audiovisuaalisen viestinnän perustutkinto. Ryhmä: AK15VA1. Minna Väisänen Opettaja, tutkintovastaava https://avilta.wordpress.com/

Audiovisuaalisen viestinnän perustutkinto. Ryhmä: AK15VA1. Minna Väisänen Opettaja, tutkintovastaava https://avilta.wordpress.com/ Audiovisuaalisen viestinnän perustutkinto Ryhmä: AK15VA1 Palvelu ja viestintä Minna Väisänen Opettaja, tutkintovastaava https://avilta.wordpress.com/ Audiovisuaalisen viestinnän perustutkinto Ammatillinen

Lisätiedot

AMMATTIKORKEAKOULUJEN TUTKINTOON JOHTAVAN AIKUISKOULUTUKSEN HAKULOMAKKEEN TÄYTTÖOHJE 2014

AMMATTIKORKEAKOULUJEN TUTKINTOON JOHTAVAN AIKUISKOULUTUKSEN HAKULOMAKKEEN TÄYTTÖOHJE 2014 AMMATTIKORKEAKOULUJEN TUTKINTOON JOHTAVAN AIKUISKOULUTUKSEN HAKULOMAKKEEN TÄYTTÖOHJE 2014 Täytä hakulomake kuulakärkikynällä TEKSTATEN ISOILLA kirjaimilla. Tee jokainen numero ja kirjain niin selvästi,

Lisätiedot

AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET 2015 PINTAKÄSITTELYALAN PERUSTUTKINTO. Seppo Valio

AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET 2015 PINTAKÄSITTELYALAN PERUSTUTKINTO. Seppo Valio AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET 2015 PINTAKÄSITTELYALAN PERUSTUTKINTO Seppo Valio seppo.valio@oph.fi www.oph.fi OSAAMISPERUSTEISUUDEN VAHVISTAMINEN Opetuskeskeisestä ajattelusta oppimiskeskeiseen

Lisätiedot

1. TAMPEREEN KONSERVATORIO

1. TAMPEREEN KONSERVATORIO SI S N A T 8 201 S o i A r P o O t E a O v r K e A T s N n o k VALI en re e p Tam 1. TAMPEREEN KONSERVATORIO 1.1 Konservatoriosta Tampereen konservatorio on tanssin ja taidemusiikin oppilaitos, joka elää

Lisätiedot

1 AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN PERUSTUTKINNON, MEDIA-ASSISTENTTI, TAVOITTEET JA TUTKINNON MUODOSTUMINEN

1 AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN PERUSTUTKINNON, MEDIA-ASSISTENTTI, TAVOITTEET JA TUTKINNON MUODOSTUMINEN AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON MÄÄRÄYKSEN MUUTOS LIITE 1 1(5) 1 AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN PERUSTUTKINNON, MEDIA-ASSISTENTTI, TAVOITTEET JA TUTKINNON MUODOSTUMINEN 1.2 AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN PERUSTUTKINNON

Lisätiedot

OPINTO-OPAS 2010 2011

OPINTO-OPAS 2010 2011 OPINTO-OPAS 2010 2011 Lahden ammattikorkeakoulu Muotoilu- ja taideinstituutti Erikoistumisopinnot 60 op Taiteen perusopettajan pedagogiset erikoistumisopinnot TAITEEN PERUSOPETTAJAN PEDAGOGISET ERIKOISTUMISOPINNOT

Lisätiedot

Tampereen konservatorio

Tampereen konservatorio VALINTAKOEOPAS 2016 - TANSSI Tampereen konservatorio 1. TAMPEREEN KONSERVATORIO 1.1 Konservatoriosta Tampereen konservatorio on tanssin ja taidemusiikin oppilaitos, joka elää intensiivisesti omassa ajassamme.

Lisätiedot

AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN AMMATTITUTKINTO. Valmistavan koulutuksen koulutussuunnitelma, peligrafiikan osaamisala

AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN AMMATTITUTKINTO. Valmistavan koulutuksen koulutussuunnitelma, peligrafiikan osaamisala AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN AMMATTITUTKINTO Valmistavan koulutuksen koulutussuunnitelma, peligrafiikan osaamisala Voimassa 1.8.2015 alkaen 2 Sisällys 1 AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN AMMATTITUTKINTO, PELIGRAFIIKAN

Lisätiedot

Nuorisotutkimus 2007

Nuorisotutkimus 2007 Nuorisotutkimus 2007 Tutkimuksen taustatiedot Nuorisotutkimus tehtiin maaliskuussa 2007 nettikyselynä Tutkimus toteutettiin Elinkeinoelämän nuoriso-ohjelman alueilla Vastaajina on peruskoulun 7. 9.-luokkalaisia

Lisätiedot

Katsaus koulutustarjontaan. Valtuuston seminaari Jatta Herranen kehitysjohtaja

Katsaus koulutustarjontaan. Valtuuston seminaari Jatta Herranen kehitysjohtaja Katsaus koulutustarjontaan Valtuuston seminaari 20.9.2017 Jatta Herranen kehitysjohtaja jatta.herranen@pkky.fi 2 KOULUTUSMUODOT 2015 % 2016 % Ammatillinen peruskoulutus (33) 5 119 77 % 4 842 77,4 % Muut

Lisätiedot

Oppilaitoksen tarjonta audiovisuaalisen viestinnän ammattitutkintoon valmistavaan koulutukseen

Oppilaitoksen tarjonta audiovisuaalisen viestinnän ammattitutkintoon valmistavaan koulutukseen Oppilaitoksen tarjonta audiovisuaalisen viestinnän ammattitutkintoon valmistavaan koulutukseen Mallinnus rakenteesta, tuotekortteina kuvatusta sisällöstä ja toteutuksen vuosikellosta Henkilökohtaistamisen

Lisätiedot

JOUSTAVUUS JA OPINTOPOLUT

JOUSTAVUUS JA OPINTOPOLUT JOUSTAVUUS JA OPINTOPOLUT Tekstiili- ja vaatetusalan koulutuksen kehittämispäivä 16.2.2011 Erja Parviainen 10/2/11 Helsinki Metropolia University of Applied Sciences 1 Esityksen sisältö: Metropolia Ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Ammattiosaajan työkykypassi 2.0. Opetuksen järjestämisen näkökulma

Ammattiosaajan työkykypassi 2.0. Opetuksen järjestämisen näkökulma Ammattiosaajan työkykypassi 2.0 Opetuksen järjestämisen näkökulma Ammatillisen peruskoulutuksen tavoitteena on antaa opiskelijoille ammatillisen perustutkinnon edellyttämä osaaminen ja ammattitaito sekä

Lisätiedot

1. HENKILÖKOHTAISTAMISSUUNNITELMA

1. HENKILÖKOHTAISTAMISSUUNNITELMA Liite 1.1 Savon ammatti- ja aikuisopisto Liiketalous, kauppa ja tietojenkäsittely Kuopion toimialue 1. HENKILÖKOHTAISTAMISSUUNNITELMA 1.1 / Savon ammatti- ja aikuisopisto PL 87 (Presidentinkatu 3 E1) www.sakky.fi

Lisätiedot

AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET 2015 PROSESSITEOLLISUUDEN PERUSTUTKINTO. Seppo Valio

AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET 2015 PROSESSITEOLLISUUDEN PERUSTUTKINTO. Seppo Valio AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET 2015 PROSESSITEOLLISUUDEN PERUSTUTKINTO Seppo Valio seppo.valio@oph.fi www.oph.fi OSAAMISPERUSTEISUUDEN VAHVISTAMINEN Opetuskeskeisestä ajattelusta oppimiskeskeiseen

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta

Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta Kummiyritystoiminta on konseptoitu ja pilotoitu Tulevaisuuden ammattiosaajat pk-yrityksissä Etelä-Pohjanmaalla -hankkeessa vuosina 2012-2014 Teknologiateollisuuden

Lisätiedot

Poimintoja yhteishakuinfosta

Poimintoja yhteishakuinfosta Poimintoja yhteishakuinfosta 2013 2014 Rajamäen yläasteella ensisijaisesti haettiin ammatillinen koulutus 74 lukiokoulutus 61 valittiin opiskelijaksi ammatillinen koulutus 62 lukiokoulutus 60 Yhteishaku

Lisätiedot

Mitä peruskoulun jälkeen?

Mitä peruskoulun jälkeen? Mitä peruskoulun jälkeen? Opinto-ohjaaja Pia Nissilä opintopolku.fi KEVÄÄLLÄ 2018 YHTEISHAKU Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku on 20.2.-13.3.2018. Koulutukset alkavat syksyllä 2018.

Lisätiedot

RPKK KoulutustaRjonta 2009

RPKK KoulutustaRjonta 2009 RPKK koulutustarjonta 2009 huomisen SUUNNANNÄYTTÄJÄt 2 Suomen ensimmäinen Suomen ensimmäisen kauppaopiston, Raahen Porvari- ja Kauppakoulun, perustivat laivanvarustajaveljekset Johan ja Baltzar Fellman

Lisätiedot

Tutkintojen, oppimäärien ja muiden osaamiskokonaisuuksien sijoittuminen vaativuustasoille

Tutkintojen, oppimäärien ja muiden osaamiskokonaisuuksien sijoittuminen vaativuustasoille Tutkintojen, oppimäärien ja muiden osaamiskokonaisuuksien sijoittuminen vaativuustasoille Liite Kansallinen vaativuustaso / eurooppalaisen tutkintojen viitekehyksen taso Taso1 Tutkinnot, oppimäärät ja

Lisätiedot

Ammattiosaamisen näytöt

Ammattiosaamisen näytöt Työpaikkaohjaaja kouluttajakoulutus Veijo Kykkänen Ammattiosaamisen näytöt Ammattiosaamisen näytöt ovat ammatillisten perustutkintojen opetussuunnitelmaperusteisessa koulutuksessa osa opiskelijan arviointia.

Lisätiedot

Lausunto liiketalouden perustutkinnon perusteiden luonnoksesta

Lausunto liiketalouden perustutkinnon perusteiden luonnoksesta Lausunto 1(5) Opetushallitus PL 380 (Kumpulantie 3) 00531 Helsinki Viite Opetushallituksen lausuntopyyntö 17/421/2008 Lausunto liiketalouden perustutkinnon perusteiden luonnoksesta Pyydettynä lausuntona

Lisätiedot

Opinnollistaminen. TAKE- työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen kehittäminen 16. elokuuta 2018 YRITYS:

Opinnollistaminen. TAKE- työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen kehittäminen 16. elokuuta 2018 YRITYS: Opinnollistaminen Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinnon perusteet (321604) / tutkinnon osa; media-alalla toimiminen (105807) YRITYS: Tutkinnon osa: Media-alalla toimiminen, 15 osp Ammattitaitovaatimukset

Lisätiedot

Ammattiosaamisen näytöt / tutkintotilaisuudet ammattillisessa koulutuksessa osa 2. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu

Ammattiosaamisen näytöt / tutkintotilaisuudet ammattillisessa koulutuksessa osa 2. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Ammattiosaamisen näytöt / tutkintotilaisuudet ammattillisessa koulutuksessa osa 2. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Ammatilliset tutkinnot Yhteensä yli 350 kpl erilaisia tutkintoja

Lisätiedot

TULE OPISKELEMAAN! KASVATUS- JA OHJAUSALAN PERUSTUTKINTO

TULE OPISKELEMAAN! KASVATUS- JA OHJAUSALAN PERUSTUTKINTO TULE OPISKELEMAAN! KASVATUS- JA OHJAUSALAN PERUSTUTKINTO POHJOIS-SAVON OPISTO KUOPIO Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto Toisen asteen ammatillinen koulutus Antaa yleisen jatko-opintokelpoisuuden ammattikorkeakouluun

Lisätiedot

Kansainvälisyys muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa

Kansainvälisyys muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa Kansainvälisyys muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa Ikaalinen 22.11.2016 Askelmerkit tulevaan - reformi Rahoituksen taso alenee 2014-2017. OPH ja CIMO yhdistyvät 2017. Lainsäädäntö uudistuu 2018.

Lisätiedot

Oppilaitokset luovaa osaamista luotsaamassa! - verkostoseminaari ke 11.12.13 klo 12-16 Näkökulmia muutoksiin toisen asteen mediakoulutuksessa

Oppilaitokset luovaa osaamista luotsaamassa! - verkostoseminaari ke 11.12.13 klo 12-16 Näkökulmia muutoksiin toisen asteen mediakoulutuksessa Oppilaitokset luovaa osaamista luotsaamassa! - verkostoseminaari ke 11.12.13 klo 12-16 Näkökulmia muutoksiin toisen asteen mediakoulutuksessa Harri Pulliainen tuottaja-toimittaja, media-alan kouluttaja

Lisätiedot

Uudet kiinteistöpalvelualan ammatti- ja erikoisammattitutkinnot voimaan 1.8.2013. Huomioi uudet tutkinnot palvelua tilatessasi!

Uudet kiinteistöpalvelualan ammatti- ja erikoisammattitutkinnot voimaan 1.8.2013. Huomioi uudet tutkinnot palvelua tilatessasi! Uudet kiinteistöpalvelualan ammatti- ja erikoisammattitutkinnot voimaan 1.8.2013 Huomioi uudet tutkinnot palvelua tilatessasi! Sisällys Koulutusuudistuksen taustaa Mikä muuttuu? Alan ammatillinen koulutus,

Lisätiedot

Ammattitaidon ja näyttötutkintojen merkitys työelämässä nyt ja tulevaisuudessa. Mikko Koskinen, koulutuspäällikkö

Ammattitaidon ja näyttötutkintojen merkitys työelämässä nyt ja tulevaisuudessa. Mikko Koskinen, koulutuspäällikkö Ammattitaidon ja näyttötutkintojen merkitys työelämässä nyt ja tulevaisuudessa Mikko Koskinen, koulutuspäällikkö Työelämän järjestöt olivat perustamassa näyttötutkintojärjestelmää Ennen näyttötutkintojärjestelmän

Lisätiedot

OSAAMISTODISTUS* Todistus Jupiter säätiössä valmennusjakson aikana tunnistetusta ja saavutetusta ammatillisesta osaamisesta

OSAAMISTODISTUS* Todistus Jupiter säätiössä valmennusjakson aikana tunnistetusta ja saavutetusta ammatillisesta osaamisesta OSAAMISTODISTUS* Todistus Jupiter säätiössä valmennusjakson aikana tunnistetusta ja saavutetusta ammatillisesta osaamisesta Nimi Ville Valmentautuja Henkilötunnus 031111-094W Valmennuksen järjestäjä Todistuksen

Lisätiedot

Tekstiili ja muotialan ammattilaiseksi

Tekstiili ja muotialan ammattilaiseksi Tekstiili ja muotialan ammattilaiseksi Andiata Reima Image Wear Biancaneve Dafecor Suominen VM-Carpet Finlayson FRENN Marimekko Pure Waste Textiles Halti Lapuan kankurit Joutsen Tekstiili- ja muotiala

Lisätiedot

Opoinfo 2.11.2012. Sirkku Mäntyniemi

Opoinfo 2.11.2012. Sirkku Mäntyniemi Opoinfo 2.11.2012 Sirkku Mäntyniemi Koulutustarjonta, nuorten yhteishaku 2013 Valintaperusteet Mitä odotettavissa v 2014 Kalvosarjan tekijän nimi 2 Kulttuuriala Koulutusohjelma Elokuva ja televisio Esittävä

Lisätiedot

Pirkanmaalla ammattiopiston perustutkinnon suorittaneiden työmarkkinatilanne vuoden 2009 lopussa

Pirkanmaalla ammattiopiston perustutkinnon suorittaneiden työmarkkinatilanne vuoden 2009 lopussa Pirkanmaalla ammattiopiston perustutkinnon suorittaneiden työmarkkinatilanne vuoden 2009 lopussa Tarkastelussa on yhteensä vuosina 2005-2009 suoritetut perustutkinnot. Sijoittumista katsotaan vuoden 2009

Lisätiedot

Hae meille jatkuvassa haussa!

Hae meille jatkuvassa haussa! Hae meille jatkuvassa haussa! JATKUVA HAKU Ammatilliset perustutkinnot Gradia Jyväskylä Ajoneuvoasentaja Autokorinkorjaaja Autoalan perustutkinto Kuorma-autonkuljettaja Linja-autonkuljettaja Yhdistelmäajoneuvonkuljettaja

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus

Ammatillinen koulutus Ammatillinen koulutus pähkinänkuoressa AMMA projekti, 2005. Ammatillinen koulutus maahanmuuttajille. YLIOPISTOT 4-7 vuotta Suomen koulutusjärjestelmä AMMATTIKORKEA- KOULUT, 4 vuotta Suomessa kaikki käyvät

Lisätiedot

Opinnäytetyö, 10 ov. Harjoittelu, 20 ov. Vapaasti valittavat opinnot, 10 ov. Ammattiopinnot, 80 ov. Perusopinnot, 40 ov

Opinnäytetyö, 10 ov. Harjoittelu, 20 ov. Vapaasti valittavat opinnot, 10 ov. Ammattiopinnot, 80 ov. Perusopinnot, 40 ov Opinnäytetyö, 10 ov Harjoittelu, 20 ov Vapaasti valittavat opinnot, 10 ov Ammattiopinnot, 80 ov Perusopinnot, 40 ov .89$7$,7((1Ã.RXOXWXVRKMHOPD KOODI 3(58623,1127ÃNDLNLOOHÃ\KWHLVHWÃÃRY +32Ã6XXQQLWWHOXÃMD.ROPHÃNRNRQDLVXXWWDÃVHXUDDYLVWD

Lisätiedot

MERCURIA Kauppiaitten Kauppaoppilaitos. www.facebook.com/mercuria.fi

MERCURIA Kauppiaitten Kauppaoppilaitos. www.facebook.com/mercuria.fi MERCURIA Kauppiaitten Kauppaoppilaitos www.facebook.com/mercuria.fi FAKTAA MERCURIASTA sijaitsee Länsi-Vantaalla Martinlaaksossa hyvien kulkuyhteyksien päässä perustettu 1908 omistajina Vantaan kaupunki

Lisätiedot

Välinehuoltoalan kokeilujen tilannekatsaus. VÄLINEHUOLTOALAN JAOSTO KOKOUS Marja Veikkola, koordinoija

Välinehuoltoalan kokeilujen tilannekatsaus. VÄLINEHUOLTOALAN JAOSTO KOKOUS Marja Veikkola, koordinoija Välinehuoltoalan kokeilujen tilannekatsaus VÄLINEHUOLTOALAN JAOSTO KOKOUS 24.11.2016 Marja Veikkola, koordinoija Koulutuksen järjestäjä Opiskelijat 30.9.2016: VÄLINEHUOLTOALAN PERUSTUTKINTO Kokeilun toteutusmuoto

Lisätiedot

PORIN TAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT

PORIN TAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT PORIN TAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT Syventävissä opinnoissa oppilaat valitsevat itseään kiinnostavan työpajan vähintään vuodeksi kerrallaan. Työpajoissa työskennellään pitkäjänteisesti syventyen yhden taidemuodon

Lisätiedot

1. Opinnäytetyön alustava suunnitelma (korkeintaan 10 minuuttia)

1. Opinnäytetyön alustava suunnitelma (korkeintaan 10 minuuttia) Musiikin koulutusohjelma/ Ylempi AMK tutkinto Valintakoekuvaus kevät 2012 Valintakokeessa on kolme osaa: 1. Opinnäytetyön alustava suunnitelma 2. Haastattelu 3. Musiikillinen työnäyte. Alla on tarkemmat

Lisätiedot

Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet

Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet Tiedotustilaisuus 12.12.2008 Elisabet Kinnunen ja Anne Huhtala Osaamisen ja sivistyksen asialla LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINNON PERUSTEIDEN SISÄLTÖ Johdanto

Lisätiedot

KOULUTUSRAHASTO 2012. Saana Siekkinen

KOULUTUSRAHASTO 2012. Saana Siekkinen KOULUTUSRAHASTO 2012 Saana Siekkinen 1 lyhyesti Omaehtoiseen ammatilliseen koulutukseen osallistuva aikuisopiskelija, joka on työ- tai virkasuhteessa tai toimii yrittäjänä ja joka on ollut työelämässä

Lisätiedot

Koulutuspäivä Ammatillisen koulutuksen opettajien koulutus 9-12, 245

Koulutuspäivä Ammatillisen koulutuksen opettajien koulutus 9-12, 245 Koulutuspäivä 9.8.2016 Ammatillisen koulutuksen opettajien koulutus 9-12, 245 Osaamisperusteisuus Pakollisten tutkinnon osien ammattitaitovaatimukset eperusteet.opintopolku.fi/, linkki Wilman etusivulla

Lisätiedot

Tekstiili- ja muotialan ammattilaiseksi

Tekstiili- ja muotialan ammattilaiseksi Tekstiili- ja muotialan ammattilaiseksi Tekstiiliala sopii ihmisille, jotka ovat työtä pelkäämättömiä, pystyvät hallitsemaan laajoja kokonaisuuksia ja toisaalta ovat myös visuaalisia ja kiinnostuneita

Lisätiedot

AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET 2015 TURVALLISUUSALAN PERUSTUTKINTO. Seppo Valio

AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET 2015 TURVALLISUUSALAN PERUSTUTKINTO. Seppo Valio AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET 2015 TURVALLISUUSALAN PERUSTUTKINTO Seppo Valio seppo.valio@oph.fi www.oph.fi OSAAMISPERUSTEISUUDEN VAHVISTAMINEN Opetuskeskeisestä ajattelusta oppimiskeskeiseen

Lisätiedot

Näyttötutkinnot. Osoita osaamisesi joustavasti ja yksilöllisesti näyttötutkinnossa

Näyttötutkinnot. Osoita osaamisesi joustavasti ja yksilöllisesti näyttötutkinnossa Näyttötutkinnot Osoita osaamisesi joustavasti ja yksilöllisesti näyttötutkinnossa Tietoa näyttötutkinnoista tutkintoja järjestävistä oppilaitoksista työvoimatoimistoista oppisopimustoimistoista kirjastoista

Lisätiedot

Näyttötutkinto ja tutkintotilaisuuksien arviointi Peruskoulutus

Näyttötutkinto ja tutkintotilaisuuksien arviointi Peruskoulutus Näyttötutkinto ja tutkintotilaisuuksien arviointi Peruskoulutus Sisältö 1. Suomen koulutusjärjestelmä 2. Ammattitaidon hankkiminen (näyttötutkinto ja ammatillinen peruskoulutus) 3. Arviointi KORKEAKOULUTUTKINTO

Lisätiedot

Yhteishaun 2019 alustavat tulokset

Yhteishaun 2019 alustavat tulokset Yhteishaun 2019 alustavat tulokset 18.3.2018 Jatta Herranen Opiskelijapalvelut/Hakutoimisto Toive 1 Kaikki Haun al. paikat Vetovoima Riveria, Joensuu 780 2668 915 0,85 Riveria, Kitee 74 240 123 0,60 Riveria,

Lisätiedot

Yrittäjyyden asialla Främjare av företagande

Yrittäjyyden asialla Främjare av företagande Yrittäjyyden asialla Främjare av företagande Kokkolan kauppaopisto Karleby handelsinstitut Kokkolan kauppaopistossa nuoret ja aikuiset opiskelevat ammattiosaajiksi kolmella eri alalla: liiketalous, tietojenkäsittely

Lisätiedot

SUOMEN LÄHI- JA PERUSHOITAJALIITTO SUPER. Työtä lähellä ihmistä

SUOMEN LÄHI- JA PERUSHOITAJALIITTO SUPER. Työtä lähellä ihmistä SUOMEN LÄHI- JA PERUSHOITAJALIITTO SUPER Työtä lähellä ihmistä SuPer Lähi- ja perushoitajan oma liitto Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer on Suomen suurin sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan

Lisätiedot