Julkaistu Helsingissä 21 päivänä huhtikuuta /2015 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus
|
|
- Kaisa Sari Mäki
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 21 päivänä huhtikuuta /2015 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus opiskelijaksi ottamisen perusteista ammatillisessa peruskoulutuksessa annetun opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä 16 päivänä huhtikuuta 2015 Opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksen mukaisesti kumotaan opiskelijaksi ottamisen perusteista ammatillisessa peruskoulutuksessa annetun opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksen (4/2013) 5 :n 3 momentti ja 18 :n 3 momentti, muutetaan 1 :n 1 momentti, 2 ja 3, 5 :n 2 momentin 3 kohta, 7 9, 11 :n 5 momentti, 14, 15, 21 ja 24, sellaisina kuin niistä ovat: 2 osaksi asetuksessa 751/2013 sekä 5 :n 2 momentin 3 kohta ja 9 asetuksessa 143/2014, sekä lisätään asetukseen uusi 15 a ja 24 a seuraavasti: 1 Opiskelijaksi ottamisen yleiset perusteet Opiskelijaksi ottamisen perusteista on ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain (630/1998) 27 :ssä säädetyn lisäksi voimassa, mitä tässä asetuksessa säädetään. 2 Soveltamisala Tätä asetusta sovelletaan otettaessa opiskelijoita ammatilliseen perustutkintoon johtavaan koulutukseen, joka on tarkoitettu perusopetuksen tai lukion oppimäärän suorittaneille taikka edellä mainittuja koulutuksia vastaavat aiemmat opinnot suorittaneille. Asetusta ei sovelleta otettaessa opiskelijoita: 1) näyttötutkintona suoritettavaan ammatilliseen perustutkintoon valmistavaan koulutukseen; 2) oppisopimuskoulutuksena järjestettävään ammatilliseen peruskoulutukseen; 3) vieraskieliseen ammatilliseen peruskoulutukseen; 4) ammatilliseen peruskoulutukseen, joka järjestetään ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 20 :n 2 momentissa tarkoitetun erityisopetuksen erityisen koulutustehtävän perusteella; 5) lennonjohdon perustutkintoon. Asetusta ei sovelleta myöskään silloin, jos hakija on perusopetuksen jälkeen suorittanut ammatillisen perustutkinnon, muun ammatillisen tutkinnon tai korkeakoulututkinnon. 3 Ammatilliseen perustutkintoon johtavan koulutuksen hakukohteet Opiskelijat otetaan ammatillisen koulutuksen tutkintorakenteesta annetun opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksen (835/2014) liitteessä mainittuihin ammatillisiin perustutkintoihin.
2 2 451/2015 Poiketen siitä, mitä 1 momentissa säädetään, opiskelijat voidaan ottaa suorittamaan seuraavien ammatillisten perustutkintojen osalta osaamisalaa: 1) käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinnossa tuotteen suunnittelun ja valmistuksen osaamisalaa sekä ympäristön suunnittelun ja rakentamisen 2) kuvallisen ilmaisun perustutkinnossa graafisen suunnittelun osaamisalaa, kuva- ja mediataiteen osaamisalaa sekä valokuvauksen 3) musiikkialan perustutkinnossa musiikin osaamisalaa, musiikkiteknologian osaamisalaa sekä pianonvirityksen 4) tekstiili- ja vaatetusalan perustutkinnossa jalkinealan osaamisalaa, tekstiilihuollon osaamisalaa, tekstiilitekniikan osaamisalaa ja vaatetuksen 5) painoviestinnän perustutkinnossa painotekniikan osaamisalaa ja ulkoasun toteutuksen 6) logistiikan perustutkinnossa kuljetuspalvelujen 7) rakennusalan perustutkinnossa maarakennuskoneenkuljetuksen 8) maatalousalan perustutkinnossa eläintenhoidon osaamisalaa ja turkistalouden 9) metsäalan perustutkinnossa metsäkoneasennuksen osaamisalaa ja metsäkoneenkuljetuksen 10) sosiaali- ja terveysalan perustutkinnossa ensihoidon osaamisalaa. Opiskelijat voidaan ottaa käsi- ja taideteollisuusalan perustutkintoon, audiovisuaalisen viestinnän perustutkintoon, kuvallisen ilmaisun perustutkintoon, tanssialan perustutkintoon, musiikkialan perustutkintoon sekä tekstiili- ja vaatetusalan perustutkintoon johtavaan koulutukseen myös koulutuksen järjestäjän päättämään muuhun kuin 1 ja 2 momentissa tarkoitettuun hakukohteeseen. Edellä 1 3 momentissa tarkoitetun hakukohteen yhteydessä voidaan ottaa opiskelijaksi myös lukiolaissa (629/1998) tarkoitettuun lukiokoulutukseen. Opiskelijaksi ottamisessa lukiokoulutukseen sovelletaan tällöin opiskelijaksi ottamisen perusteista lukiokoulutuksessa annettua opetusministeriön asetusta (856/2006). Jos tässä momentissa tarkoitetussa hakukohteessa hakija ei tule otetuksi opiskelijaksi sekä ammatilliseen perustutkintoon johtavaan koulutukseen että lukiokoulutukseen, hänet otetaan opiskelijaksi siihen koulutukseen, johon hän opiskelijaksi ottamisen perusteiden mukaisesti tulee valituksi, ellei hakija hakemuksessaan toisin pyydä. 2 luku. Perusopetuksen oppimäärän suorittaneiden opiskelijaksi ottaminen 5 Valintakriteerit Perusopetuksen oppimäärän suorittaneelle hakijalle annetaan pisteitä seuraavin perustein: 3) vähintään tunnin laajuisen lisäopetuksen, vähintään 20 opintoviikon laajuisen ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaavan ja valmistavan koulutuksen, vammaisten valmentavan ja kuntouttavan opetuksen ja ohjauksen, maahanmuuttajien ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavan koulutuksen tai muuna kuin ammatillisena peruskoulutuksena järjestettävän kotitalousopetuksen, vähintään 30 osaamispisteen laajuisen ammatillisesta peruskoulutuksesta annetussa laissa tarkoitetun valmentavan koulutuksen, kansanopiston lukuvuoden mittaisen linjan tai vähintään 25 kurssia sisältävän maahanmuuttajille ja vieraskielisille järjestettävän lukiokoulutukseen valmistavan koulutuksen suorittamisesta; 7 Valintapisteet ilman koulutuspaikkaa oleville Hakijalle, jolla ei ole hakuajan päättyessä koulutuspaikkaa ammatilliseen perustutkintoon johtavassa koulutuksessa tai lukiokoulutuksessa, annetaan kahdeksan valintapistettä.
3 451/ Valintapisteet perusopetuksen oppimäärän suorittamisesta hakeutumisvuonna Hakijalle, joka on suorittanut perusopetuksen oppimäärän ammatilliseen peruskoulutukseen hakeutumisvuonna tai hakuajan päättymistä edeltävän kuuden kuukauden aikana, annetaan kuusi valintapistettä. 9 Valintapisteet suoritetuista opinnoista Hakijalle, joka on suorittanut vähintään tunnin laajuisen perusopetuksen lisäopetuksen, vähintään 20 opintoviikon laajuisen ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaavan ja valmistavan koulutuksen, vammaisten valmentavan ja kuntouttavan opetuksen ja ohjauksen, maahanmuuttajien ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavan koulutuksen tai muuna kuin ammatillisena peruskoulutuksena järjestettävän kotitalousopetuksen, vähintään 30 osaamispisteen laajuisen ammatillisesta peruskoulutuksesta annetussa laissa tarkoitetun valmentavan koulutuksen, kansanopiston lukuvuoden mittaisen linjan tai vähintään 25 kurssia sisältävän maahanmuuttajille ja vieraskielisille järjestettävän lukiokoulutukseen valmistavan koulutuksen, annetaan kuusi valintapistettä. 11 Valintapisteet painotettavista arvosanoista Jollei hakija ole opiskellut perusopetuksessa lainkaan painotettavia aineita, 3 momentissa tarkoitettuna painotettavien aineiden keskiarvona käytetään 10 :ssä säädetyn mukaisesti laskettua keskiarvoa. 14 Valintapisteet urheilullisten ansioiden perusteella Koulutuksen järjestäjä, jolla on koulutustehtävä urheilijoiden ammatillisen koulutuksen järjestämiseksi, voi antaa tähän koulutukseen pyrkivälle hakijalle urheilullisten ansioiden perusteella 1 3 valintapistettä. 15 Valintapisteet pääsy- ja soveltuvuuskokeesta Jos koulutuksen järjestäjä järjestää pääsytai soveltuvuuskokeen, kokeeseen on kutsuttava kaikki hakijat. Jos hakija on esittänyt hakemuksessaan hakutoiveina useita vastaavia 3 :n 1 tai 2 momentissa tarkoitettuja ammatillisen peruskoulutuksen hakukohteita, hänet kutsutaan pääsy- tai soveltuvuuskokeeseen 1 momentista poiketen kunkin vastaavan hakukohteen järjestyksessä ensimmäiseen hakutoiveeseen. Koulutuksen järjestäjän tästä pääsy- tai soveltuvuuskokeesta antamaa pistemäärää käytetään tällöin myös muun koulutuksen järjestäjän vastaavassa hakukohteessa. Pääsy- tai soveltuvuuskokeen perusteella koulutuksen järjestäjä antaa hakijalle 0 10 valintapistettä. Koulutuksen järjestäjän on tiedotettava hakijoille etukäteen, minkälaisista osista pääsytai soveltuvuuskoe muodostuu ja miten kokeen eri osat pisteytetään. 15a Opiskelijaksi ottaminen pääsy- tai soveltuvuuskokeen perusteella Koulutuksen järjestäjä voi päättää, että otettaessa opiskelijoita käsi- ja taideteollisuusalan perustutkintoon, audiovisuaalisen viestinnän perustutkintoon, kuvallisen ilmaisun perustutkintoon, tanssialan perustutkintoon, musiikkialan perustutkintoon, sirkusalan perustutkintoon tai liikunnanohjauksen perustutkintoon johtavaan koulutukseen, opiskelijaksi ottaminen tehdään koulutuksen järjestäjän oman pääsy- tai soveltuvuuskokeen perusteella. Tällöin ei sovelleta 4 :ää, 5 :n 2 ja 4 momenttia, 7 14 :ää, 15 :n 2 momenttia eikä 22 ja 23 :ää.
4 4 451/ Valintapisteet työkokemuksen, hakutoiveen, sukupuolen, urheilullisten ansioiden sekä pääsy- tai soveltuvuuskokeiden perusteella Otettaessa lukion oppimäärän suorittaneita ammatilliseen peruskoulutukseen, työkokemuksen, hakutoiveen, sukupuolen, urheilullisten ansioiden sekä pääsy- tai soveltuvuuskokeiden osalta sovelletaan ja 15 a :ää. 24 Opetuskielen hallinnan osoittaminen Hakijaa ei voida ottaa opiskelijaksi, jos hänellä ei ole riittävää valmiutta hakukohteen opetuskielen suulliseen ja kirjalliseen käyttämiseen ja ymmärtämiseen. Jos hakijan äidinkieli on muu kuin hakukohteen opetuskieli, opetuskielen taito katsotaan riittäväksi, jos: 1) hakijalla on päättötodistus perusopetuksen oppimäärästä, joka on suoritettu hakukohteen opetuskielellä suomeksi, ruotsiksi tai saameksi; 2) hakija on suorittanut vähintään arvosanalla 7 perusopetuksessa A-kielen oppimäärän toisessa kotimaisessa kielessä, joka on 3) hakija on suorittanut vähintään arvosanalla 7 perusopetuksen suomi tai ruotsi toisena kielenä oppimäärän kielessä, joka on 4) hakija on suorittanut lukion oppimäärän tai ylioppilastutkinnon hakukohteen opetuskielellä; 5) hakija on suorittanut lukiokoulutuksen koko oppimäärän jossakin seuraavista äidinkieli ja kirjallisuus -oppiaineen oppimäärässä: suomi äidinkielenä, ruotsi äidinkielenä, saame äidinkielenä, suomi toisena kielenä, ruotsi toisena kielenä, suomi saamenkielisille, suomi viittomakielisille, ja tämä kieli on 6) hakija on suorittanut lukiokoulutuksen koko oppimäärän toisessa kotimaisessa kielessä, joka on 7) hakija on suorittanut yleisistä kielitutkinnoista annetussa laissa (964/2004) tarkoitetun suomen tai ruotsin kielen tutkinnon kaikki osakokeet vähintään taitotasolla 3 tai julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annetussa laissa (424/2003) tarkoitetun valtionhallinnon kielitutkinnon suomen tai ruotsin kielen suullisen ja kirjallisen taidon tutkinnon vähintään taitotasolla tyydyttävä, ja tämä kieli on 8) hakija on suorittanut hyväksytysti 24 a :ssä tarkoitetun valtakunnallisen kielikokeen hakukohteen opetuskielessä; 9) koulutuksen järjestäjä arvioi hakijan kielitaidon riittäväksi, kun hakukohteen opetuskieli on muu kuin suomi tai ruotsi. 24a Valtakunnallinen kielikoe Kun hakukohteen opetuskieli on suomi tai ruotsi, hakijan riittävät valmiudet opetuskielen suulliseen ja kirjalliseen käyttämiseen selvitetään valtakunnallisesti yhtenäisellä kielikokeella, jos hakijan äidinkieli on muu kuin opetuskieli eikä hakija täytä 24 :n 2 momentin 1 8 kohdassa säädettyjä edellytyksiä. Koulutuksen järjestäjä kutsuu kaikki edellä tarkoitetut hakijat valtakunnalliseen kielikokeeseen. Jos hakija on esittänyt hakemuksessaan useita hakutoiveita, hänet kutsutaan sen hakukohteen kielikokeeseen, joka on hakutoiveissa järjestyksessä ensimmäinen. Valtakunnallinen kielikoe katsotaan hyväksytysti suoritetuksi, jos kokeessa osoitettu kielitaito vastaa kielitaidon tasojen kuvausasteikon tasoa B1.1. Opetushallitus vastaa valtakunnallisen kielikokeen kehittämisestä ja hallinnoinnista. Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta Sen 2, 3 :n 1 3 momentti sekä 5 ja 9 tulevat kuitenkin voimaan 1 päivänä elokuuta Tätä asetusta sovelletaan otettaessa opiskelijoita 1 päivänä elokuuta 2016 tai sen jälkeen alkavaan koulutukseen. Ennen mainittua ajankohtaa alkavaan koulutukseen sovelletaan tämän asetuksen voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä. Poiketen siitä, mitä 2 momentissa säädetään, asetuksen 2 :ää, 3 :n 1 3 momenttia
5 451/ sekä 5 ja 9 :ää sovelletaan otettaessa opiskelijoita 1 päivänä elokuuta 2015 tai sen jälkeen alkavaan koulutukseen. Ennen mainittua ajankohtaa alkavaan koulutukseen sovelletaan tämän asetuksen voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä. Helsingissä 16 päivänä huhtikuuta 2015 Opetus- ja viestintäministeri Krista Kiuru Johtaja Mika Tammilehto JULKAISIJA: OIKEUSMINISTERIÖ ISSN
Julkaistu Helsingissä 8 päivänä tammikuuta 2013. 4/2013 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 8 päivänä tammikuuta 2013 4/2013 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus opiskelijaksi ottamisen perusteista ammatillisessa peruskoulutuksessa Annettu Helsingissä
Opiskelijaksi ottamisen perusteet ammatilliseen koulutukseen - muutokset. 22.3.2013 Katariina Männikkö
Opiskelijaksi ottamisen perusteet ammatilliseen koulutukseen - muutokset 22.3.2013 Katariina Männikkö Uusi lainsäädäntö 1047/2012: VnA ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishausta annetun
Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus
Lausuntoversio 10.7.2017 Asetusluonnos Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus opiskelijaksi ottamisen perusteista ammatillisessa perustutkintokoulutuksessa Opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksen mukaisesti
Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus
Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus opiskelijaksi ottamisen perusteista ammatillisessa perustutkintokoulutuksessa Opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksen mukaisesti säädetään ammatillisesta koulutuksesta
Opintopolku-info vastuukäyttäjille Opintopolku.fi
Opintopolku-info vastuukäyttäjille Yhteishaku ammatilliseen koulutukseen ja lukiokoulutukseen Hakijoita 73 500, 2900 hakijaa vähemmän kuin edellisenä vuonna Ammatilliseen koulutukseen hakeneiden määrä
Yhteishakuasioita vs. koulutusjohtaja Jukka Penttinen
Yhteishakuasioita vs. koulutusjohtaja Jukka Penttinen Kevään 2013 yhteishaku koulutusyhtymässä 1.174 ensisijaista hakijaa, 818 aloituspaikkaa 1,44 hakijaa/aloituspaikka Vetovoimaisuus täydennys- ja lisähaun
Yhteishaku sekä pääsy- ja soveltuvuuskokeet. Opinto-ohjaaja Virpi Seimelä WinNova
Yhteishaku sekä pääsy- ja soveltuvuuskokeet Opinto-ohjaaja Virpi Seimelä WinNova Yhteishaku 2014 Yhteishaku Kevään 2014 yhteishaku 24.2. 14.3.2014 (klo 15) Opintopolku.fi pk, yo Opiskelijavalinnat aikaisintaan
Opintopolku-aamu vastuukäyttäjille Opintopolku.fi
Opintopolku-aamu vastuukäyttäjille Yhteishaku ammatilliseen koulutukseen ja lukiokoulutukseen Hakijoita 76 600, 3200 hakijaa vähemmän kuin edellisenä vuonna Uusi hakutoiveiden muuttamismahdollisuus sähköpostiosoitteessa
Opintopolku-info opintoohjaajille
Opintopolku-info opintoohjaajille 18.2.2016 Yleistä OPH aloittanut katsaukset hakuihin ja valintoihin liittyvistä asioista sekä Opintopolun uusista toiminnallisuuksista n. 1-2 kertaa kuukaudessa Infot
Opiskelijaksi ottamisen perusteet ammatilliseen koulutukseen - muutokset. 18.1.2013 Katariina Männikkö
Opiskelijaksi ottamisen perusteet ammatilliseen koulutukseen - muutokset 18.1.2013 Katariina Männikkö Uusi lainsäädäntö 1047/2012: VnA ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishausta annetun
Ammatillisen koulutuksen opiskelijavalintojen uudistaminen
Ammatillisen koulutuksen opiskelijavalintojen uudistaminen Johtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Koulutuspolitiikan osasto 27.5.2013 Ammatillisen koulutuksen opiskelijavalintojen
Muutokset opiskelijavalinnoissa erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden näkökulmasta
Muutokset opiskelijavalinnoissa erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden näkökulmasta Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 23.- 24.4. Katariina Männikkö Esityksen sisältö Oppijan palvelut ja uudet
Ammatillisen koulutuksen opiskelijavalintojen uudistaminen
Ammatillisen koulutuksen opiskelijavalintojen uudistaminen Johtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Koulutuspolitiikan osasto 8.11.2013 Ammatillisen koulutuksen opiskelijavalintojen
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistioluonnos Liite 1 Hallitusneuvos Saara Luukkonen
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistioluonnos Liite 1 Hallitusneuvos 5.12.2018 Saara Luukkonen EHDOTUS OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN ASETUKSEKSI OPISKELIJAKSI OTTAMISEN PERUSTEISTA AMMATILLISESSA PERUSTUTKINTOKOULUTUK-
Hakutoimiston palvelut ja erilaiset hakuväylät v. 2018
Hakutoimiston palvelut ja erilaiset hakuväylät v. 2018 Ajankohtaista Amiksesta 2017 Laura Linnavuori 13.10.2017 Salpauksen hakutoimisto Hakutoimisto tarjoaa tietoa Koulutuskeskus Salpauksen monipuolisesta
Opintopolku ja hakeutuminen maahanmuuttajien ammatilliseen koulutukseen
Opintopolku ja hakeutuminen maahanmuuttajien ammatilliseen koulutukseen 23.1. 2014 Maahanmuuttajien ammatillisen koulutuksen kehittämispäivä Katariina Männikkö Esityksen sisältö Oppijan verkkopalvelukokonaisuus
Poimintoja yhteishakuinfosta
Poimintoja yhteishakuinfosta 2013 2014 Rajamäen yläasteella ensisijaisesti haettiin ammatillinen koulutus 74 lukiokoulutus 61 valittiin opiskelijaksi ammatillinen koulutus 62 lukiokoulutus 60 Yhteishaku
Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen sekä muiden perusopetuksen jälkeisten koulutusten hauista
Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen sekä muiden perusopetuksen jälkeisten koulutusten hauista Opintopolku infotilaisuus 6.11. Satu Hornborg ja Katariina Männikkö Esityksen sisältö
Yhteishakuinfo 23.1.2014. www.opintopolku.fi
Yhteishakuinfo 23.1.2014 www.opintopolku.fi Sähköinen yhteishaku www.opintopolku.fi Valtakunnallinen oppilasvalinta ammatilliseen koulutukseen, lukioon sekä kotitalousopetukseen 5 hakutoivetta, vain yhteen
LIIKUNNANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO OPPISOPIMUKSELLA SEUROISSA TYÖSKENTELEVILLE
LIIKUNNANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO OPPISOPIMUKSELLA SEUROISSA TYÖSKENTELEVILLE Oppisopimuskoulutus on ammatillista peruskoulutusta, joka koostuu työnopetuksesta työpaikalla ja tietopuolisesta opetuksesta
Ajankohtaista Amiksesta -
Ajankohtaista Amiksesta - infotilaisuus Kokemuksia vuoden 2015 yhteishausta ja uudistukset vuonna 2016 9.10.2015 Arja Inkiläinen Koulutustarjonta Koulutuskeskus Salpauksessa (varsinainen haku) 2015/2014
YHTEISHAKUINFO 12.11.2015
YHTEISHAKUINFO 12.11.2015 2 www.opintopolku.fi 3 Kevään 2016 hakuajat Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku 23.2.-15.3.2016 Erityisopetuksena järjestettävän ammatillisen koulutuksen haku
LIIKUNNANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO OPPISOPIMUKSELLA
LIIKUNNANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO OPPISOPIMUKSELLA Oppisopimuskoulutus on ammatillista peruskoulutusta, joka koostuu työnopetuksesta työpaikalla ja tietopuolisesta opetuksesta oppilaitoksessa sekä ohjatuista
OPO-paketti. Ohjeita perusopetuksen päättäville
OPO-paketti Ohjeita perusopetuksen päättäville Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku 2014 ja Haku perusopetuksen jälkeisiin valmistaviin koulutuksiin Kevään yhteishaku: Nettihaku missä
OPO-paketti 2016. Ohjeita perusopetuksen päättäville
OPO-paketti 2016 Ohjeita perusopetuksen päättäville Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku Erityisopetuksena järjestettävän ammatillisen koulutuksen haku Perusopetuksen jälkeisen valmistavan
Joustava hakeutuminen ja koulutuksen pääsy. Amiskiertue 2017
Joustava hakeutuminen ja koulutuksen pääsy Amiskiertue 2017 Joustava hakeutuminen ja koulutuksen pääsy Asiakaslähtöinen ammatillinen koulutus joustava hakeutuminen ja koulutukseen pääsy Hakeutuminen ja
Päätös. Laki. lukiolain muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 170/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi lukiolain sekä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä
Opintopolku-info vastuukäyttäjille ja Opintopolku.fi
Opintopolku-info vastuukäyttäjille 20.10.2017 ja 27.10.2017 Sisältö Kuulumisia Opetushallituksesta Haku- ja valintaprosessin kehittämisretro Uudet opiskelijaksi ottamisen perusteet ammatilliseen koulutukseen
Julkaistu Helsingissä 11 päivänä huhtikuuta 2011. 299/2011 Valtioneuvoston asetus. opintotukiasetuksen muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 11 päivänä huhtikuuta 2011 299/2011 Valtioneuvoston asetus opintotukiasetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä 6 päivänä huhtikuuta 2011 Valtioneuvoston päätöksen
YHTEISHAKU 2013. Vihdin yhteiskoulu
YHTEISHAKU 2013 Vihdin yhteiskoulu Hakuaika 25.2.-15.3.2013 klo 16.15 Täydennyshaku 5.-12.7.2013 klo 16.15 oppilaitosten vapaiksi jääneille paikoille - tulokset aikaisintaan 2.8.2013 Syksyn yhteishaku
OPO-paketti. Ohjeita perusopetuksen päättäville
OPO-paketti Ohjeita perusopetuksen päättäville Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku 2015 ja Haku perusopetuksen jälkeisiin valmistaviin koulutuksiin Kevään yhteishaku: Nettihaku missä
SUOMEN KOULUTUSJÄRJESTELMÄ
SUOMEN KOULUTUSJÄRJESTELMÄ LUKIOKOULUTUKSEN PÄÄSYPERUSTEET -Valinta tehdään päättötodistuksen lukuaineiden (äidinkieli ja kirjallisuus, toinen kotimainen kieli, vieraat kielet, uskonto tai elämänkatsomustieto,
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitussihteeri Saara Luukkonen
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitussihteeri 6.10.2017 Saara Luukkonen EHDOTUS OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN ASETUKSEKSI OPISKELIJAKSI OTTAMISEN PERUSTEISTA AMMATILLISESSA PERUSTUTKINTOKOULUTUKSES-
Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku
Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku Kainuun maakunnan hakutoimisto Maija-Liisa Valtanen Ketunpolku 1 (Tieto 2) 87100 Kajaani Puh. 044 777 3115 hakutoimisto@kao.fi 1 Yhteishaku keväällä
Uudistuneet ammatilliset perustutkinnot ja valmistavat koulutukset
UUSIEN AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN JA TUTKINNON PERUSTEIDEN KÄYTTÖÖNOTTO - AIKATAULU Sirkka-Liisa Kärki Opetusneuvos Asiantuntijayksikön päällikkö Sirkka-Liisa.Karki@oph.fi Osaamisen ja sivistyksen
TOISEN ASTEEN YHTEISHAUN AIKATAULUT VUONNA 2015
TOISEN ASTEEN YHTEISHAUN AIKATAULUT VUONNA 2015 Hakuaika 24.2. 17.3.2015 www.opintopolku.fi HUOM! Erityisopetuksena järjestettävän ammatillisen koulutuksen haussa on mahdollista hakea yhdellä hakulomakkeella
HUOLTAJAN ALLEKIRJOITTAMA KOPIO PALAUTETTAVA OPOLLE VIIMEISTÄÄN maanantaina 9.3.2015
YHTEISHAUN AIKATAULU 24.2. - 17.3.2015 PERUSOPETUKSEN PÄÄTTÖLUOKKALAISTEN HAKUAIKA HAKEMUKSET TÄYTETÄÄN JA LÄHETETÄÄN LUOKITTAIN VIIKOLLA 10 HAKU SUORITETTAVA VIIMEISTÄÄN pe 6.3.2015 HUOLTAJAN ALLEKIRJOITTAMA
VALMA - säädösten valmistelu
VALMA - säädösten valmistelu Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten yhteistyöseminaari 25.11.2013, Helsinki Congress Paasitorni Hallitusneuvos Piritta Väinölä Opetus-
Lausuntopyyntö 16.12.2014. Ammatillisen koulutuksen opiskelijavalintaa koskevien asetusten muuttaminen
Lausuntopyyntö OKM/84/010/2014 16.12.2014 Jakelussa mainituille Viite Asia Ammatillisen koulutuksen opiskelijavalintaa koskevien asetusten muuttaminen Opetus- ja kulttuuriministeriö pyytää jakelussa mainituilta
Valtioneuvoston asetus
16.11.2017 Asetusluonnos Lausuntoversio Valtioneuvoston asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksia koskevan asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti kumotaan opetustoimen
Katsaus opetuksen lainsäädäntöön ja tulevaan tavoitteena hyvinvointi ja osallisuus Ammatillisen peruskoulutuksen lainsäädäntömuutokset
Katsaus opetuksen lainsäädäntöön ja tulevaan tavoitteena hyvinvointi ja osallisuus Ammatillisen peruskoulutuksen lainsäädäntömuutokset 24.3.2015 VAMPO seurannan seminaari Anne Mårtensson VAMPO toimenpiteet
Opintopolku ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku sekä haku perusopetuksen jälkeiseen valmistavaan koulutukseen
Opintopolku ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku sekä haku perusopetuksen jälkeiseen valmistavaan koulutukseen SORA-säädökset ja osuva opiskelijavalinta 20.1.2014 Jaana Saha Miten opiskelijat
1 INFOA YHTEISHAUSTA
INFOA YHTEISHAUSTA 1 2 www.opintopolku.fi 3 Kevään 2017 hakuajat Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku 21.2.-14.3.2017 Erityisopetuksena järjestettävän ammatillisen koulutuksen haku 15.3.
Lähes kaikkiin perusopetuksen jälkeisiin koulutuksiin voi tutustua ja hakea osoitteessa www.opintopolku.fi.
1/5 Tiedote huoltajille Haut perusopetuksen jälkeisiin koulutuksiin keväällä ja kesällä 2016 Lähes kaikkiin perusopetuksen jälkeisiin koulutuksiin voi tutustua ja hakea osoitteessa www.opintopolku.fi.
VAATIVANA ERITYISTUKENA JÄRJESTETTÄVÄ AMMATILLINEN KOULUTUS
20.2. 13.3.2018 AMMATILLINEN JA LUKIOKOULUTUS 14.3.-4.4.2018 VAATIVANA ERITYISTUKENA JÄRJESTETTÄVÄ AMMATILLINEN KOULUTUS 22.5.-24.7.2018 PERUSOPETUKSEN JÄLKEINEN VALMISTAVA KOULUTUS (10.LK JA VALMA) Lukiokoulutus
Yhteishaku sekä erityisoppilaitosten haku keväällä 2016
Yhteishaku sekä erityisoppilaitosten haku keväällä 2016 Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Katariina Männikkö 22.4.2016 Esityksen sisältö Katsaus vuoden 2015 hakuihin Vuoden 2016 haut Ammatillisen
Julkaistu Helsingissä 25 päivänä maaliskuuta /2015 Laki. ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 25 päivänä maaliskuuta 2015 246/2015 Laki ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 20 päivänä maaliskuuta 2015 Eduskunnan
Valtioneuvoston asetus
Valtioneuvoston asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti kumotaan opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite Lausuntoversio
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 10.7.2017 Lausuntoversio EHDOTUS OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN ASETUKSEKSI OPISKELIJAKSI OTTAMISEN PERUSTEISTA AMMATILLISESSA PERUSTUTKINTOKOULUTUKSES-
Lausuntopyyntö
Lausuntopyyntö OKM/65/010/2014 25.11.2014 Jakelussa mainituille Viite Asia OKM112:00/2014 Opetus- ja kulttuuriministeriön lausuntopyyntö ehdotuksesta valtioneuvoston asetukseksi ammatillisen koulutuksen,
www.opintopolku.fi Hakuaika 24.2.-14.3.2014 Tieto valinnasta postitetaan alk. 12.6.2014 Opot koululla pe 13.6.
YHTEISHAKU 2014 www.opintopolku.fi Hakuaika 24.2.-14.3.2014 Tieto valinnasta postitetaan alk. 12.6.2014 Opot koululla pe 13.6. Opiskelupaikan vastaanottaminen 26.6. mennessä Opiskelijavalinta Yhteishaussa
YHTEISHAUN AIKATAULU
YHTEISHAUN AIKATAULU 21.2. - 14.3.2017 PERUSOPETUKSEN PÄÄTTÖLUOKKALAISTEN HAKUAIKA YHTEISHAKU TEHDÄÄN OPINTOPOLKUUN KOTONA YHDESSÄ HUOLTAJAN KANSSA. HUOLTAJAN SUOSTUMUKSELLA HAKU VOIDAAN TEHDÄ KOULULLA
haetaan verkossa osoitteessa www.opintopolku.fi
hakuaika 24.2.-17.3.2015 haetaan verkossa osoitteessa www.opintopolku.fi järjestelmä tarkistaa, että kaikki tarvittavat tiedot on syötetty & ohjaa tarvittaessa lomakkeen jokaisessa kohdassa demo on harjoitteluohjelma:
KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISLUPA
21.06.2012 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 57/531/2012 Närvilänkatu 8 67100 KOKKOLA KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISLUPA Opetus- ja kulttuuriministeriö on ammatillisesta koulutuksesta annetun lain (630/1998) 9
Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku 2015 ja haku perusopetuksen jälkeisiin valmistaviin koulutuksiin. Sompion koulu 10.1.
Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku 2015 ja haku perusopetuksen jälkeisiin valmistaviin koulutuksiin Sompion koulu 10.1.2015 Hakuaika 24.2.-17.3.2015 osoitteessa: www.opintopolku.fi
YHTEISHAKU KEVÄT 2017
YHTEISHAKU KEVÄT 2017 MILLOIN HAETAAN? Hakuaika 21.2. 14.3.2017 (koulussa vkolla 10) Hakuaika päättyy viimeisenä hakupäivänä klo 15. Harkintaan perustuvan valinnan (oppimisvaikeudet ja sosiaaliset syyt)
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite Lausuntoversio
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 10.7.2017 Lausuntoversio EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI AMMATILLISEN KOULUTUKSEN, LUKIOKOULUTUKSEN JA PERUSOPETUKSEN JÄLKEISEN VALMISTAVAN KOU- LUTUKSEN
Ryhmä 1 Toisen asteen haku- ja valintapalvelut (ALPE) ammatillisen ja lukiokoulutuksen näkökulmasta
Ryhmä 1 Toisen asteen haku- ja valintapalvelut (ALPE) ammatillisen ja lukiokoulutuksen näkökulmasta Hakeutujan palveluiden ajankohtaispäivä 7.9.2012 Paasitorni Ritva Sammalkivi, projektipäällikkö Ammatillisen
SISÄLLYS. N:o 770. Tasavallan presidentin asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2006 Julkaistu Helsingissä 13 päivänä syyskuuta 2006 N:o 770 778 SISÄLLYS N:o Sivu 770 Tasavallan presidentin asetus Suomen tasavallan hallituksen ja Venäjän federaation hallituksen
Kohti ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen kevään 2016 yhteishakua
Kohti ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen kevään 2016 yhteishakua Kielikoe ja oppimisvalmiuskoe tilaisuus VARIA 23.11. Kevään 2016 ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku + muutokset
Opiskelijavalinnoissa uudistuksia 2013 2014 aikana
1/3 09/ 2013 Opiskelijavalinnoissa uudistuksia 2013 2014 aikana Opiskelijavalinnat uudistuvat vaiheittain kaikilla koulutusasteilla alkaen syksystä 2013. Yhdistävänä asiana uudistuksessa on uuden Opintopolku.fi
ALOITUSPAIKAT 2016 AmoV AmoJp AmoJtk AmoK AmoL AmoN AmoO AmoNi AIKO Yht.
YHTEENSÄ 112 536 435 124 106 89 198 40 369 2009 443 HUMANISTINEN JA KASVATUSALA 0 0 0 0 0 0 0 40 0 40 Viittomakielisen ohjauksen pt 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1609 Viittomakielinen ohjaus 0 Lapsi- ja perhetyön
Perusopetuksen jälkeisen valmistavan koulutuksen haku - uudistukset lainsäädännön näkökulmasta
Perusopetuksen jälkeisen valmistavan koulutuksen haku - uudistukset lainsäädännön näkökulmasta Kohti perusopetuksen jälkeisen valmistavan koulutuksen hakua 29.10.2013, Helsinki Congress Paasitorni Hallitusneuvos
KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISLUPA
07.11.2014 Rovaniemen koulutuskuntayhtymä 25/531/2014 Toripuistikko 5-7 3.kerros 96200 ROVANIEMI KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISLUPA Opetus-ja kulttuuriministeriä muuttaa ammatillisesta koulutuksesta annetun lain
OPO-paketti Ohjeita perusopetuksen päättäville
OPO-paketti 2017 Ohjeita perusopetuksen päättäville Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku Erityisopetuksena järjestettävän ammatillisen koulutuksen haku Perusopetuksen jälkeisen valmistavan
TEKNIIKAN JA LIIKENTEEN ALAN VALINTAPERUSTEET KEVÄT 2014
TEKNIIKAN JA LIIKENTEEN ALAN VALINTAPERUSTEET KEVÄT 2014 INSINÖÖRIKOULUTUS (*) JA LABORATORIOANALYYTIKKOKOULUTUS (*) merenkulkualan koulutusta lukuun ottamatta OPISKELIJAVALINTA Kaikki hakukelpoiset hakijat
HAKU OPINTOPOLUSSA 2016. Yhteishaku ammatilliseen koulutukseen ja lukiokoulutukseen, valmistavan koulutuksen haku sekä erillishaku
HAKU OPINTOPOLUSSA 2016 Yhteishaku ammatilliseen koulutukseen ja lukiokoulutukseen, valmistavan koulutuksen haku sekä erillishaku Keski-Pohjanmaan ammattiopisto 2016 SISÄLLYS 1. OPINTOPOLKU... 2 2. AMMATILLISEN
YHTEISHAKU TOISEN ASTEEN KOULUTUKSIIN
YHTEISHAKU TOISEN ASTEEN KOULUTUKSIIN 2016 Koulutusjärjestelmä PERUSKOULUN JÄLKEEN Lukiokoulutus Ammatillinen peruskoulutus Ammatillinen erityisopetus Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus
Lähes kaikkiin perusopetuksen jälkeisiin koulutuksiin voi tutustua ja hakea osoitteessa
1/5 Tiedote huoltajille Haut perusopetuksen jälkeisiin koulutuksiin keväällä ja kesällä 2018 Lähes kaikkiin perusopetuksen jälkeisiin koulutuksiin voi tutustua ja hakea osoitteessa www.opintopolku.fi.
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitussihteeri Saara Luukkonen
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitussihteeri 12.10.2017 Saara Luukkonen EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI AMMATILLISEN KOULUTUKSEN, LUKIOKOULUTUKSEN JA PERUSOPETUKSEN JÄLKEISEN VALMISTAVAN
Muutokset opiskelijavalinnoissa ja valintakokeet. Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Messukeskus Juhani Kulmala
Muutokset opiskelijavalinnoissa ja valintakokeet Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 23.4.2014 Messukeskus Juhani Kulmala Valtakunnallisesti yhtenevät kokeet ja niiden tehtävät Pääsy- ja soveltuvuuskokeet
LUKIOON VALMISTAVA KOULUTUS. Hallinnon näkökulma Erja Vihervaara 4.3.2014 OPH
LUKIN VALMISTAVA KULUTUS Hallinnon näkökulma Erja Vihervaara 4.3.2014 PH Tavoitteet Parantaa opetuskielen taitoja ja opiskelutaitoja. Antaa valmiuksia toimia suomalaisessa yhteiskunnassa. Mahdollisuuksien
ALOITUSPAIKAT 2017 AmoV AmoJp AmoJtk AmoK AmoL AmoN AmoO AmoNi AIKO Yht.
YHTEENSÄ 112 478 458 118 104 78 197 91 381 2017 450 HUMANISTINEN JA KASVATUSALA 0 0 0 0 0 0 0 40 0 40 Viittomakielisen ohjauksen pt 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1609 Viittomakielinen ohjaus 0 Lapsi- ja perhetyön
ALOITUSPAIKAT Yht. AmoJtk AmoK. AmoJp. Ylitys / Alitus. AmoNi AIKO. AmoO. AmoN. AmoV. AmoL. Alpat
ALOITUSPAIKAT 2017 AmoV AmoJp AmoJtk AmoK AmoL AmoN AmoO AmoNi AIKO Yht. Alpat 2016 Ylitys / Alitus YHTEENSÄ 112 478 446 118 104 78 197 91 383 2007 2068-61 HUMANISTINEN JA KASVATUSALA 0 0 0 0 0 0 0 40
VANHEMPAINILTA YHTEISHAUSTA. Launeen koulu
VANHEMPAINILTA YHTEISHAUSTA Launeen koulu 23.11.2016 URAVALINTAAN VAIKUTTAVIA TEKIJÖITÄ: YHTEISKUNTA KOTI - koulutusjärjestelmä - tavoitteiden asettelu - työllisyystilanne - asenteet koulutukseen - hakumenettely
Lähes kaikkiin perusopetuksen jälkeisiin koulutuksiin voi tutustua ja hakea osoitteessa
1/5 Tiedote huoltajille Haut perusopetuksen jälkeisiin koulutuksiin keväällä ja kesällä 2017 Lähes kaikkiin perusopetuksen jälkeisiin koulutuksiin voi tutustua ja hakea osoitteessa www.opintopolku.fi.
Oppilaanohjaajat Nina Andersson Pia Koski-Stremmelaar Jenni Roos
Oppilaanohjaajat Nina Andersson Pia Koski-Stremmelaar Jenni Roos 1 2 Kevään yhteishaku: Nettihaku osoitteessa www.opintopolku.fi Koulutustarjontaan voi jo tutustua Mukana ammatillinen peruskoulutus ja
Kerro ne hänelle illalla
Kerro ne hänelle illalla YHTEISHAKU 2015 Hakuaika ammatilliseen ja lukiokoulutukseen 24.2.-17.3.2015 LISÄKSI: *Haku erityisammattioppilaitoksiin, valmentavaan koulutukseen 18.3. 8.4.2015 *Haku VALMA-koulutuksiin,
Opintopolku yhteishaku ammatilliseen koulutukseen ja lukiokoulutukseen sekä haku perusopetuksen jälkeiseen koulutukseen. Opintopolku.
Opintopolku yhteishaku ammatilliseen koulutukseen ja lukiokoulutukseen sekä haku perusopetuksen jälkeiseen koulutukseen Oppijan verkkopalvelut Todennetun osaamisen rekisteri Ilmoittautuminen ja haku esi-
VALTAKUNNALLINEN VALINTAPERUSTESUOSITUS 2015
VALTAKUNNALLINEN VALINTAPERUSTESUOSITUS 2015 1 / 6 Yleisosio Valtakunnallisen valintaperustesuosituksen yleisosio löytyy täältä (linkki). Alakohtainen suositus: tekniikan ammattikorkeakoulututkinnot (päivätoteutukset)
Lähes kaikkiin perusopetuksen jälkeisiin koulutuksiin voi tutustua ja hakea osoitteessa
1/5 Tiedote huoltajille Haut perusopetuksen jälkeisiin koulutuksiin keväällä ja kesällä 2019 Lähes kaikkiin perusopetuksen jälkeisiin koulutuksiin voi tutustua ja hakea osoitteessa www.opintopolku.fi.
ALOITUSPAIKAT 2015. Yht. AmoJtk AmoK. Ylitys / Alitus. AmoJp. AmoNi AIKO. AmoO. AmoN. AmoV. AmoL. Alpat 2014
ALOITUSPAIKAT 2015 AmoV AmoJp AmoJtk AmoK AmoL AmoN AmoO AmoNi AIKO Yht. Alpat 2014 Ylitys / Alitus YHTEENSÄ 112 511 463 130 116 91 214 84 398 2119 2139-20 HUMANISTINEN JA KASVATUSALA 0 0 0 0 0 0 0 40
Yhteiset tutkinnon osat
Yhteiset tutkinnon osat 24.5.2018 Tuija Laukkanen Ammatillinen osaaminen Säädökset Laki ammatillisesta koulutuksesta L531/2017 Valtioneuvoston asetus ammatillisesta koulutuksesta A673/2017 Uudet yhteiset
Opintopolku-info vastuukäyttäjille ja opintoohjaajille
Opintopolku-info vastuukäyttäjille ja opintoohjaajille Sisältö Valmistautuminen ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishakuun Opiskelijaksi ottamisen perusteiden muutokset ammatilliseen koulutukseen
Tervetuloa 9.luokkien vanhempainiltaan 25.9.2013. Aiheena yhdeksännen luokan haasteet, aikataulut sekä suuntautuminen jatko opintoihin
Tervetuloa 9.luokkien vanhempainiltaan 25.9.2013 Aiheena yhdeksännen luokan haasteet, aikataulut sekä suuntautuminen jatko opintoihin Suomen koulutusjärjestelmä 1 Koulutustarjonta Lukiot: 11 lukiota Tampereen
Valintojen toteutus Ammatillinen koulutus ja lukiokoulutus, muu perusopetuksen jälkeinen koulutus Katariina Männikkö
Valintojen toteutus Ammatillinen koulutus ja lukiokoulutus, muu perusopetuksen jälkeinen koulutus 18.1.2013 Katariina Männikkö Esityksen sisältö Esityksessä käsitellään Valintojen toteuttamista seuraavista
Valintaperusteet, syksy 2011: Tekniikan ja liikenteen ala
Valintaperusteet, syksy 2011: Tekniikan ja liikenteen ala 240 op, Tekniikan ammattikorkeakoulututkinto, Insinööri (AMK) Opiskelijavalinta Kaikki hakukelpoiset hakijat kutsutaan tekniikan ja liikenteen
Opiskelijavalinta rakennusarkkitehtikoulutukseen kevään 2015 yhteishaussa
Opiskelijavalinta rakennusarkkitehtikoulutukseen kevään 2015 yhteishaussa Kaikki hakukelpoiset hakijat kutsutaan sekä tekniikan ja liikenteen alan valtakunnalliseen valintakokeeseen että rakennusarkkitehtikoulutuksen
Haut perusopetuksen jälkeisiin koulutuksiin keväällä ja kesällä 2020
1.10.2019 Haut perusopetuksen jälkeisiin koulutuksiin keväällä ja kesällä 2020 Lähes kaikkiin perusopetuksen jälkeisiin koulutuksiin voi tutustua ja hakea osoitteessa www.opintopolku.fi. Ammatillisen koulutuksen
Liite 4, AmoJtk JK / 8
Liite 4, AmoJtk JK 9.5.2017 1 / 8 YHTEENSÄ 112 478 441 118 104 78 181 91 366 1969 435 HUMANISTINEN JA KASVATUSALA 0 0 0 0 0 0 0 40 0 40 Viittomakielisen ohjauksen/kasvatus- ja ohjausalan pt 0 0 0 0 0 0
Julkaistu Helsingissä 6 päivänä lokakuuta /2014 Laki. ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 6 päivänä lokakuuta 2014 788/2014 Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 3 päivänä lokakuuta 2014 Eduskunnan
Valintaperusteet: Tekniikan ja liikenteen ala
Valintaperusteet: Tekniikan ja liikenteen ala 210/30 op, Tekniikan ammattikorkeakoulututkinto, Rakennusmestari (AMK) Kaikki hakukelpoiset hakijat kutsutaan tekniikan ja liikenteen alan valtakunnalliseen
VALMA - säädösmuutokset
VALMA - säädösmuutokset Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten aseman ja sisällön selkiyttäminen 16.1.2014, Opetushallitus Hallitusneuvos Piritta Väinölä Opetus- ja kulttuuriministeriö
ALOITUSPAIKAT 2018 AmoV AmoJp AmoJtk AmoK AmoL AmoN AmoO AmoNi Aiko Yhteensä
YHTEENSÄ 112 478 441 118 104 80 181 91 376 1981 445 HUMANISTINEN JA KASVATUSALA 0 0 0 0 0 0 0 40 0 40 Viittomakielisen ohjauksen/kasvatus- ja ohjausalan pt 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 Viittomakielinen ohjaus /
OPISKELIJAVALINTA ENGLANNINKIELISEEN INSINÖÖRIKOULUTUKSEEN KEVÄÄN 2015 YHTEISHAUSSA (MECHANICAL ENGINEERING)
OPISKELIJAVALINTA ENGLANNINKIELISEEN INSINÖÖRIKOULUTUKSEEN KEVÄÄN 2015 YHTEISHAUSSA (MECHANICAL ENGINEERING) Kaikki hakukelpoiset hakijat kutsutaan tekniikan valintakokeeseen. Valintakokeesta on saatava
Opetusministerin esittelystä säädetään ammatillisesta koulutuksesta 21 päivänä elokuuta 1998 annetun lain (630/1998) nojalla:
Asetus ammatillisesta koulutuksesta 6.11.1998/811 Opetusministerin esittelystä säädetään ammatillisesta koulutuksesta 21 päivänä elokuuta 1998 annetun lain (630/1998) nojalla: 1 luku Opetus 1 Koulutusalat
OPO-paketti Ohjeita perusopetuksen päättäville
OPO-paketti 2019 Ohjeita perusopetuksen päättäville Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku Haku vaativana erityisenä tukena järjestettävään ammatilliseen koulutukseen Perusopetuksen jälkeisen
MAAHANMUUTTAJIEN AMMATILLINEN KOULUTUS
MAAHANMUUTTAJIEN AMMATILLINEN KOULUTUS 19.-20.3.2009, Helsinki Marget Kantosalo Maahanmuuttajien ammatillinen koulutus 19.-20.3.2009 www.oph.fi Osaamisen ja sivistyksen asialla AMMATILLISEN KOULUTUKSEN
(Luonnos ) MÄÄRÄYS SISÄLTÖ
(Luonnos 19.11.2008) MÄÄRÄYS SISÄLTÖ Johdanto 1 SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINNON, LÄHIHOITAJA, TAVOITTEET JA TUTKINNON MUODOSTUMINEN 1.1 Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon tavoitteet 1.2 Sosiaali-