VIITTAUSINDIKAATTORIT JA JULKAISUFOORUMIN TASOLUOKITUS: MUODOSTUMINEN JA MERKITYS SEKÄ
|
|
- Saija Auvinen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 VIITTAUSINDIKAATTORIT JA JULKAISUFOORUMIN TASOLUOKITUS: MUODOSTUMINEN JA MERKITYS SEKÄ VERTAILU VIESTINNÄN ALAN KANSAINVÄLISISSÄ JULKAISUISSA Jukka Kinnunen
2 Tiivistelmä Tämä selvitys käsittelee tiedejulkaisujen luokittelua vaikuttavuuden tai laadun mukaan. Selvitys keskittyy Thomson Reutersin vaikuttavuuskerroinluokitukseen ja kattaa myös uudemman mittarin, Google Scholar -tietokannan h5-indeksin sekä Suomessa Tieteellisten seurain valtuuskunnan Julkaisufoorumin kehittämän laadun ja vaikuttavuuden tasoluokituksen. Selvityksen ensimmäinen osa kertoo, mihin vaikuttavuuden mittarit perustuvat, sekä mittareiden käyttötavat ja rajoitukset. Selvityksen toinen osa vertailee viestinnän alan kansainvälisiä julkaisuja eri mittareiden mukaan ja erittelee, kuinka tulokset yhtenevät ja eroavat toisistaan. Sekä Googlen h5-indeksit että Thomson Reutersin vaikuttavuuskertoimet perustuvat julkaisujen viittauskertymiin. Siksi voisi olettaa, että ne luokittelisivat viestinnän alan julkaisuja hyvin samansuuntaisesti. Oletus pitää paikkansa jossakin määrin, mutta koska Googlen h5-indeksi ja Thomson Reutersin viittauskertymät kerätään eri metodeilla, erojakin syntyy. Julkaisufoorumin tasovertailu sen sijaan ei perustu yksiselitteiseen laskukaavaan vaan on päättävän paneelin subjektiivinen näkemys. Siksi Julkaisufoorumin tasovertailun ja Googlen h5-indeksien ja Thomson Reutersin vaikuttavuuskertoimien välillä oli huomattavia eroja. Kun tutkija valitsee artikkelilleen sopivaa julkaisua, indikaattorit voivat auttaa valinnassa. On kuitenkin hyvä ymmärtää, mitä indikaattorit mittaavat ja mitkä ovat niiden hyödyt ja rajoitukset. 1
3 Sisällysluettelo Tiivistelmä 1 Sisällysluettelo 2 Lista lyhenteistä 3 Lista taulukoista 3 1. Johdanto 4 2. Vaikuttavuuskerroin ja sen muodostaminen 5 Vaikuttavuuskertoimien kriittinen tarkastelu 9 Viestinnän alan julkaisujen vaikuttavuuskertoimet Google Scholarin h5-indeksi 13 Viestinnän alan julkaisujen h5-indeksit 14 Tutkijan henkilökohtainen h-indeksi Julkaisufoorumin tasoluokitus 17 Viestinnän alan julkaisujen tasoluokitukset Julkaisufoorumissa Viestinnän alan julkaisujen vertailu eri indikaattoreilla 21 Julkaisufoorumin tasoluokituksien ja h5-indeksien vertailu 24 Julkaisufoorumin tasoluokituksien ja vaikuttavuuskertoimien vertailu 26 Vaikuttavuuskertoimien ja h5-indeksien vertailu 29 Viittausindikaattorien ja Julkaisufoorumin tasoluokituksen yhteinen vertailu Päätelmät Lähteet 37 2
4 Lista lyhenteistä JCR: Journal Citation Report JIF: Vaikuttavuuskerroin (Journal Impact Factor) Jufo: Julkaisufoorumi Jufo-taso: Julkaisufoorumin tasoluokitus TSV: Tieteellisen seurain valtuuskunta Lista taulukoista Taulukko 1: New Media and Society ja Journal of Communication vaikuttavuuskertoimet Taulukko 2: Interaction Studies vaikuttavuuskertoimet Taulukko 3: Viestinnän alan julkaisujen vaikuttavuuskertoimet Taulukko 4: Viestinnän alan julkaisujen h5-indeksit Taulukko 5: Viestinnän alan julkaisujen Julkaisufoorumin tasot Taulukko 6: Kaikkien selvityksessä mukana olleiden julkaisujen vaikuttavuuskerroin, Julkaisufoorumin tasoluokitus ja h5-indeksi Taulukko 7: h5-indeksin ja Julkaisufoorumin tasojen vertailu Taulukko 8: Vaikuttavuuskertoimen ja Julkaisufoorumin tasoluokkien vertailu Taulukko 9: Viiden vuoden vaikuttavuuskertoimien ja h5-indeksien vertailu Taulukko 10: Viittausindikaattorien ja Julkaisufoorumin tasojen vertailu
5 1. Johdanto Tieteelliset julkaisut kilpailevat keskenään muun muassa maineesta, arvovallasta ja rahoituksesta. Selvää ei kuitenkaan ole, miten julkaisuja voitaisiin laittaa paremmuusjärjestykseen. Tässä selvityksessä tutustutaan kolmeen erilaiseen tapaan mitata tiedejulkaisujen laatua ja vaikuttavuutta. Pääpaino on Thomson Reutersin tuottamassa vuotuisessa vaikuttavuuskerroinraportissa. Thomson Reutersin raportin viestinnän alan julkaisujen vaikuttavuuskertoimia verrataan Tieteellisten seurain valtuuskunnan (TSV) Julkaisufoorumin tasoluokituksiinn ja Google Scholarin tieteellisille julkaisuille laskemiin h5-indekseihin. Jotta vertailu olisi kattavampi, verrataan myös Julkaisufoorumin tasoluokituksia ja h5-indeksejä keskenään. Lisäksi selvityksessä tutustutaan lyhyesti Google Scholarin tuottamaan tutkijoiden henkilökohtaiseen h-indeksiin. Julkaisujen merkittävyyttä on vaikea mitata objektiivisesti, ja siksi kvantitatiivisten mittareiden vaikuttavuuskertoimen ja h5-indeksin merkitys lieneekin kasvanut. Suomalaisen Julkaisufoorumin tasoluokitusta käytetään Suomessa kansallisesti yliopistojen rahoituspäätöksissä ja ainakin jossain määrin myös yliopistojen sisäisissä rahajaoissa. Myös tutkijoiden henkilökohtaisella h-indeksillä on yhä enemmän painoarvoa, kun tarkastellaan tutkijan työn laatua. Tutkijan tarkoituksiin sopivien laadukkaiden julkaisujen löytäminen voi olla hankalaa. Jos haluaa käyttää päätöksensä tukena joko vaikuttaavuuskerrointa, h5-indeksiä tai Julkaisufoorumin tasoluokitusta, on hyvä ymmärtää, kuinka nämä erilaiset laadun ja vaikuttavuuden mittarit muodostuvat, ja millaista kritiikkiä ne ovat saaneet. Tämä selvitys vertailee mittareita ja tarkoitus on siten auttaa viestinnän alan tutkijoita löytämään artikkeleilleen soveltuvia julkaisukanavia. Selvityksen tavoitteena ei kuitenkaan ole määritellä julkaisujen paremmuutta vaan nimenomaan auttaa lukijaa ymmärtämään näiden mittareiden ominaisuuksia. Selvityksen ensimmäinen osa (luvut 2, 3 ja 4) kertoo, mihin kukin vaikuttavuuden mittari perustuu, mihin niitä voidaan käyttää ja mitkä niiden rajoitukset ovat sekä esittelee kansainvälisten viestinnän alan tiedejulkaisujen tulokset kullakin mittarilla. Selvityksen toinen osa (luku 5) vertailee viestinnän alan kansainvälisiä julkaisuja eri mittareiden mukaan ja erittelee, miltä osin tulokset ovat yhteneväisiä tai toisistaan eroavaisia. 4
6 2. Vaikuttavuuskerroin ja sen muodostaminen Thomson Reuters tuottaa vuosittain Journal Citation Reports -nimisen (JCR) julkaisun, joka kokoaa eri tiedejulkaisujen viittauskertymiä. JCR:sta voi selvittää muun muassa tiedejulkaisun julkaisemien artikkelien kokonaismäärän, kuinka monta kertaa julkaisun artikkeleihin on viitattu yhteensä sekä julkaisun vaikuttavuuskertoimen. Englanniksi vaikuttavuuskerroin on Journal Impact Factor, ja siihen viitataan myös lyhenteellä JIF. Vaikuttavuuskertoimiin ja muihin JCR:n tietoihin pääsee käsiksi myös sähköisesti kirjautumalla Web of Scienceen, joka on Thomson Reutersin ylläpitämä sitaattitietokanta internetissä. Vaikuttavuuskertoimien avulla julkaisijat arvioivat markkinaasemaansa ja osoittavat tutkijoille, tiedeyhteisölle ja mainostajille olevansa vahvempia kuin kilpailijansa. Kirjastonhoitajat voivat vaikuttavuuskertoimien avulla selvittää ja arvioida oman valikoimansa ajankohtaisuutta ja mahdollisia puutteita. Julkaisijaa etsivät tutkijat voivat puolestaan selvittää itsellensä sopivimpia ja vaikutusvaltaisimpia julkaisuja sekä etsiä alansa ajankohtaisimpia ja viitatuimpia julkaisuja. Vaikuttavuuskerroin on viitteellinen luku, jolla pyritään selvittämään tieteellisten julkaisujen suhteellista merkittävyyttä. Vaikuttavuuskerroin ilmaisee viittausten määrän suhteessa kyseisen julkaisun viimeaikaisiin artikkelien määrään. Suuret tiedejulkaisut saattavat kerätä kokonaisuudessa enemmän viittauksia kuin pienemmät julkaisut, mutta pienen julkaisun vaikuttavuuskerroin voi silti olla korkea, jos sen artikkeleihin viitataan usein. Vaikuttavuuskerroin siis tarjoaa yhden kvantitatiivisen välineen tiedejulkaisujen vertailuun ja arvioimiseen. Vaikka Thomson Reutersin listaus on kunnioitusta herättävän laaja, sen ei ole tarkoituskaan olla täysin kattava. Julkaisujen on käytävä läpi valintaprosessi, jonka aikana varmistetaan muun muassa, että julkaisu käyttää kansainvälisiä julkaisukonventioita, hyödyntää vertaisarviointia sekä julkaisee täsmällisesti. Vuosittain Thomson Reuters vastaanottaa yli hakemusta julkaisuilta, jotka pyrkivät listalle. Näistä vain % hyväksytään. (Testa 2012.) Lisäksi listalla jo olevien julkaisujen tasoa seurataan jatkuvasti. Julkaisujen valintaprosessista kiinnostuneet voivat tutustua vaatimuksiin tarkemmin esimerkiksi Web of Sciencen sivustolla (osoitteessahttp://wokinfo.com/essays/journalselection-process/). Vaikuttavuuskertoimen laskeminen on melko yksinkertaista. Julkaisun minkä tahansa vuoden vaikuttavuuskerroin voidaan määritellä laskemalla, kuinka monta kertaa julkaisun artikkeleihin on viitattu kahden edellisen vuoden aikana ja jakamalla tämä luku 5
7 artikkelien kokonaismäärällä. Tässä selvityksessä esiintyvät vuoden 2013 vaikuttavuuskertoimet muodostuvat siis seuraavasti: Vuoden 2013 vaikuttavuuskerroin A = Vuoden 2013 aikana kertyneet viittaukset vuosina 2011 ja 2012 julkaistuihin artikkeleihin B = Vuosien 2011 ja 2012 aikana julkaistujen artikkelien lukumäärä A/B = C = Vuoden 2013 vaikuttavuuskerroin Vaikka laskukaava on helppo, kattavan listan datamäärä on luonnollisesti valtava. Jotta vaikuttavuuskerroin hahmottuisi selkeästi, tarkastellaan seuraavaksi kahden viestinnän alan julkaisun vaikuttavuuskertoimien kehitystä viime vuosien aikana. Tässä tarkasteltavana on Journal of Communication, jonka vaikuttavuuskerroin on viestinnän alan kolmanneksi paras, sekä New Media and Society, jonka vaikuttavuuskerroin on alan neljänneksi paras. New Media & Society Journal of Communication Vuosi Viittaukset JIF Vuosi Viittaukset JIF , , , , , , , , , , , , , , , ,159 Taulukko 1: New Media and Society ja Journal of Communication vaikuttavuuskertoimet Taulukossa 1 Viittaukset-sarake kertoo kyseisen vuoden viittausten määrän kaikkiin julkaisun aikaisempiin artikkeleihin se ei siis ole vaikuttavuuskertoimen osoittaja. Journal of Communicationin kokonaisviittausmäärä on alan toiseksi paras, kun taas New Media and Societyn vastaava on vasta 11. paras. Silti vaikuttavuuskertoimeltaan julkaisut ovat melko tasaväkisiä. Todennäköinen selitys tälle on se, että vaikuttavuuskertoimeen huomioidaan viittaukset ajankohtaisiin artikkeleihin, eli vain viimeisen kahden vuoden aikana julkaistut artikkelit otetaan huomioon. Viittaukset, jotka ovat kertyneet Journal of Communicationin artikkeleista ennen vuotta 2011, eivät siis vaikuta sen vaikuttavuuskertoimeen. Toisaalta olisi mahdollista, että Journal of Communicationissa julkaistaisiin enemmän artikkeleita, jolloin 6
8 se tarvitsisi enemmän viittauksia saadakseen saman vaikuttavuuskertoimen kuin vähemmän julkaiseva New Media and Society. Vaikuttavuuskertoimella pyritään antamaan ajankohtaista tietoa julkaisun viimeaikaisesta vaikuttavuudesta. Taulukosta 1 käy ilmi myös, että Journal of Communicationin vaikuttavuuskerroin on ollut sangen tasainen viimeisen kuuden vuoden ajan, kun taas New Media and Societyn vaikuttavuuskerroin on samassa ajassa noussut reippaasti. Voidaan siis sanoa, että Journal of Communicationin vaikuttavuus on pysynyt vakaasti vahvana jo usean vuoden ajan, kun taas New Media and Society on onnistunut lisäämään vaikuttavuuttaan niin ikään usean vuoden ajan nähtäväksi jää, onko se pysyvästi murtautumassa vaikuttavimpien julkaisujen joukkoon. Tyypillisesti julkaisujen artikkelit jakautuvat niihin, joihin on viitattu paljon, ja niihin, joihin on viitattu selvästi vähemmän tai ei lainkaan (Garfield 2005: 6). On siis hyvä tiedostaa, että artikkelin julkaiseminen vaikuttavuuskertoimeltaan alan johtavassa julkaisussa ei välttämättä takaa sitä, että yksittäisen tutkijan artikkeleilla olisi sen enempää vaikuttavuutta kuin vaikuttavuuskertoimeltaan hieman vaatimattomammassa julkaisussa esiintyvän tutkijan artikkelilla. Esimerkiksi tiedejulkaisu Nature määrittelee olevansa maailman johtava monitieteinen tiedejulkaisu vaikuttavuuskertoimensa perusteella (About Nature). Julkaisun oman analyysin mukaan sen vuoden 2005 vaikuttavuuskertoimen viittauksista suurin osa (89 %) tuli kuitenkin vain neljännesosasta (25 %) sen julkaisemista artikkeleista (Rossner et al. 2007). Pelkän vaikuttavuuskertoimen tuijottaminen ei välttämättä johdata sopivan julkaisukanavan etsijää oikeille jäljille myöskään siksi, että Web of Sciencen omien sivujen mukaan esimerkiksi kirjallisuuskatsaukset keräävät usein runsaasti sitaatteja etenkin julkaisuista, joissa suositaan lyhyempiä sitaattiluetteloita. Usein oletetaan, että metodiartikkelit keräävät enemmän sitaatteja kuin muut, mutta julkaisut, jotka ovat omistautuneet kokonaan metodeille, eivät yleensä nouse vaikuttavuuskertoimeltaan toisia suuremmaksi. Joskin erityisen ajankohtainen ja kuuma metodiartikkeli voi toki satunnaisesti nostaa jonkin julkaisun vaikuttavuuskerrointa. ( The Thomson Reuters Impact Factor 1994.) Normaali vaikuttavuuskerroin lasketaan kahden vuoden ajalta, mutta artikkeleihin viittaamista seurataan myös pidemmällä aikavälillä. Siksi JCR mittaa myös julkaisun viiden vuoden vaikuttavuuskerrointa. Esimerkiksi vuoden 2013 viiden vuoden vaikuttavuuskerroin selviää laskemalla, kuinka usein vuonna 2013 on viitattu vuosien artikkeleihin, ja jakamalla viittausten määrä artikkelien kokonaismäärällä. Amin ja Mabe (2000) esittävät, että kirjallisuuskatsaukset keräävät viittauksia kauemmin kuin lyhyet 7
9 tai täysmittaiset tutkimusartikkelit. Siten kirjallisuuskatsauksiin keskittyneelle julkaisulle viiden vuoden vaikuttavuuskerroin voi olla parempi mittari kuin normaali kahden vuoden vaikuttavuuskerroin. Koska jotkin julkaisut viittaavat toisia useammin omiin artikkeleihinsa, ja jotkin julkaisut jopa yrittävät tietoisesti nostaa omaa vaikuttavuuskerrointaan viittaamalla tarpeettoman useasti omiin artikkeleihinsa, JCR tarjoaa mahdollisuuden myös vähentää viittaukset julkaisun omiin artikkeleihin. Vuoden 2013 vaikuttavuuskerroin ilman itseviittauksia A = Vuoden 2013 aikana kertyneet viittaukset vuosina 2011 ja 2012 julkaistuihin artikkeleihin B = Julkaisun viittaukset vuoden 2013 aikana julkaisun vuosien 2011 ja 2012 omiin artikkeleihin C = Vuosien 2011 ja 2012 aikana julkaistujen artikkelien lukumäärä (A-B)/C = D = Vaikuttavuuskerroin ilman itseviittauksia Taulukkoon 2 on esimerkiksi otettu tarkasteluun Interaction Studies -julkaisun vaikuttavuuskertoimet. Interaction Studies Vuosi JIF JIF ilman itseviittauksia 5 vuoden JIF ,564 0,923 1, ,842 1,289 1, ,105 1,052 1, ,733 0,688 N/A ,776 0,673 N/A ,359 1,359 N/A Taulukko 2: Interaction Studies vaikuttavuuskertoimet Vuoden 2013 vaikuttavuuskerroin laskee 1,564:stä 0,923:en, jos itseviittaukset jätetään huomioimatta. Samankaltainen lasku on havaittavissa vuoden 2012 vaikuttavuuskertoimista, mutta ei sitä aiemmin. Tälle voisi selityksenä olla esimerkiksi vuonna 2011 julkaistu artikkeli, johon olisi viitattu useasti seuraavan kahden vuoden aikana lehden omissa julkaisuissa. Kuitenkin on myös tapauksia, joissa toimitus on painostanut kirjoittajia käyttämään lähteinä oman julkaisunsa artikkeleita (PLoS Medicine Editors: 2006). On kuitenkin epäselvää, kuinka usein tällaista sattuu. Eräässä yhdysvaltalaisessa kyselytutkimuksessa 6644 vastaajasta 1306, eli noin viidennes, ilmoitti saaneensa 8
10 toimitukselta suosituksen lisätä viitteitä omasta julkaisustaan ilman tieteellistä perustetta (Wilhite & Fong 2012). Toisaalta eräät tieteellisten artikkeleiden kirjoitusohjeet neuvovat viittaamaan ainakin muutamaan kohdejulkaisun aiempaan, olennaiseen artikkeliin, koska se osoittaa, että tutkijan julkaistavaksi tarjoama artikkeli sopii julkaisun yleisölle (Belt et al 2011: 14). Vaikka artikkeli olisi esiintynyt julkaisussa, jonka vaikuttavuuskerroin on suuri, se ei välttämättä tarkoita, että artikkeliin itsessään viitataan paljon. Vaikuttavuuskerroin on kvantitatiivinen keino arvioida tiedejulkaisuja ei artikkeleita. Tästä huolimatta on myös hyvä ymmärtää, että kansainvälisesti julkaisujen vaikuttavuuskertoimet usein määrittelevät niissä julkaisemisen arvon. Tämä puolestaan vaikuttaa esimerkiksi yliopistojen virkanimityksiin. Vaikuttavuuskertoimien ei kuitenkaan tulisi olla ainoa keino edes julkaisujen arvioimisessa, sillä vaikuttavuuskertoimella on heikkoutensa, joihin tutustutaan seuraavaksi. Vaikuttavuuskertoimien kriittinen tarkastelu On erityisen tärkeää ymmärtää, että vaikuttavuuskertoimia on mielekästä vertailla vain tieteenalan sisällä. Suppeampien tutkimusalojen julkaisujen viittauskertymät ovat usein luonnostaan pienempiä kuin suurien tutkimusalojen viittauskertymät. Erityisen tärkeää on huomata, että on aloja, joissa kehitys on hitaampaa ja joissa artikkelit keräävät viittauksia hitaammin ja kauemmin kuin nopeasti kehittyvillä aloilla (Garfield 2005: 6). Toisaalta tärkeäksi koettu suppeampi tutkimusala saattaa olla niin hyvin rahoitettu, että tutkimusta tehdään paljon ja tämä heijastuu vaikuttavuuskertoimiin. Viestinnän alan julkaisuista suurin vaikuttavuuskerroin on 2,444, joka on Communication Research -julkaisulla. Yli kahden vaikuttavuuskerroin on kuudella julkaisulla. Vastaavasti onkologian eli syöpäsairauksia käsittelevien alan julkaisujen suurin vaikuttavuuskerroin on CA-A Cancer Journal for Clinicians -julkaisu 1, jonka vaikuttavuuskerroin on peräti 162,5, ja yhteensä kahdeksalla julkaisulla vaikuttavuuskerroin on yli 15. Jos jo samankin alan sisällä vaikuttavuuskertoimiin laadun indikaattorina kannattaa suhtautua suurin varauksin, eri alojen julkaisujen laadun vertailu vaikuttavuuskertoimen avulla on mahdotonta. Vaikuttavuuskertoimella on kriitikkonsa, ja onkin hyvä olla tietoinen sen heikkouksista. Ensinnäkin vaikuttavuuskertoimia laskettaessa osoittajana on kaikki 1 CA-A Cancer Journal for Clinicians on vaikuttavuuskertoimen perusteella vuoden 2013 selvästi vaikuttavin julkaisu. 9
11 viittaukset kyseiseen julkaisuun, mutta nimittäjään lasketaan vain tietyntyyppiset artikkelit. PLoS Medicine -julkaisun toimitus teki selvityksen siitä, minkälaiset artikkelit huomioidaan nimittäjään vaikuttavuuskertoimia laskettaessa. Toimituksen lopputulema oli, että prosessi on epätieteellinen ja mielivaltainen (PLoS Medicine Editors 2006). Rossner et al. (2007) myös tarkastelivat Thomson Reutersin (ent. Thomson Scientificin) tietokantaa ja huomasivat, että nimittäjään oli laskettu väärin sijoitettuja artikkeleita. PLoS Medicinen pääkirjoituksessa todettiin myös, että vaikuttavuuskerroin on huono vaikuttavuuden mittari julkaisuille, joiden kohdeyleisö on laajempi ja vähemmän akateeminen (PLoS Medicine Editors 2006). On myös huomioitava, että kirjallisuuskatsaukset keräävät enemmän viittauksia kuin puhtaasti tutkimukseen keskittyvät artikkelit ( joten jotkut julkaisut voivat tietoisesti suosia niitä tutkimusartikkelien kustannuksella (PLoS Medicine Editors 2006). Lisäksi toimitukset voivat painostaa kirjoittajia käyttämään omaa julkaisuaan lähteenä (PLoS Medicine Editors 2006). Tässä tosin on riskinsä julkaisulle, sillä jos Thomson Reuters saa selville julkaisun paisuttelevan keinotekoisesti omaa vaikuttavuuskerrointaan, julkaisu hyllytetään vaikuttavuuskerroinselvityksen piiristä ainakin kahdeksi vuodeksi (Testa 2012). Toisaalta toimitukset voivat pyrkiä pienentämään nimittäjään laskettavien artikkelien määtää painostamalla kirjoittajia vähentämään lähteiden käyttöä tai poistamaan tiivistelmän tai avainsanaluettelon, jotta sitä ei huomioitaisi varsinaiseksi artikkeliksi (PLoS Medicine Editors 2006). Suomalainen Tieteellisten seurain valtuuskunta (TSV) 2, joka on riippumaton asiantuntijaelin tieteenharjoittamista ja tiedepolitiikkaa koskevissa asioissa (TSV a), on selvittänyt vaikuttavuuskertoimia ja niiden muodostumista. Vuonna 2012 valmistuneessa TSV:n teettämässä selvityksessä todetaan, että vaikuttavuuskertoimien ulkopuolelle jäävät myös viittaukset konferenssijulkaisuissa, kirjoissa ja muissa erillisteoksissa (Auranen et al. 2012: 2). 3 Lisäksi vaikuttavuuskerrointa laskettaessa otetaan huomioon kaikki sitaatit; vaikka kyseessä olisi vahvasti kritisoitu artikkeli tai vaikka artikkelia käytettäisiin esimerkkinä heikosta tutkimuksesta, sillä on vaikuttavuuskertoimeen positiivinen vaikutus. Julkaisujen vaikuttavuuskertoimelle ei siis pidä antaa ylenpalttista painoarvoa, vaikka kyseessä on hyödyllinen ja helposti ymmärrettävä väline. On myös hyvä huomioida, että kaikkien tieteellisten julkaisujen päätehtävä ei ole vaikuttaa tiedemaailmaan vaan 2 Tieteellisten seurain valtuuskuntaan kuuluu 268 tieteellistä seuraa ja neljä tiedeakatemiaa (Suomalainen Tiedeakatemia, Suomen Tiedeseura, Teknillisten Tieteiden Akatemia ja Svenska Tekniska Vetenskapsacademien i Finland). 3 Tutkijoiden henkilökohtainen h-indeksi kuitenkin kattaa tutkijan kaikki viitattavissa julkaisut: artikkelit, konferenssipaperit, kirjat, kirjan luvut jne. Tutkijan h-indeksiä käsitellään tässä selvityksessä myöhemmin. 10
12 vaikkapa lisätä laajempaa yleistä tietoisuutta tai vaikuttaa poliittisiin päätöksiin teemansa ympärillä (The PLoS Medicine Editors 2006). Viestinnän alan julkaisujen vaikuttavuuskertoimet Taulukkoon 3 on listattu Web of Science -tietokannasta haetut vuoden 2013 Thomson Reutersin vaikuttavuuskertoimet, jotka siis koostuvat vuosien artikkeleista ja vuoden 2013 viittauskertymistä. Taulukkoon on listattu viestinnän alan julkaisujen vaikuttavuuskertoimet (JIF), vaikuttavuuskertoimet ilman itseviittauksia ja viiden vuoden vaikuttavuuskertoimet niille julkaisuille, joille se oli saatavilla. # Julkaisu JIF JIF ilman itseviittauk sia 5 vuoden JIF 1 Communication Research 2,444 2,375 3,122 2 Research on Language and Social Interaction 2,421 2,132 2,964 3 Journal of Communication 2,076 1,832 3,193 4 New Media and Society 2,052 1,832 2,441 5 Public Opinion Quarterly 2,033 1,867 3,552 6 Journal of Computer-Mediated Communication 2,019 1,981 4,346 7 Public Understanding of Science 1,932 1,632 2,408 8 Human Communication Research 1,886 1,795 2,688 9 Journal of Health Communication 1,869 1,679 2, Political Communication 1,825 1,625 2, International Journal of Press-Politics 1,761 1,478 2, International Journal of Advertising 1,754 0,681 1, Journal of Advertising Research 1,651 1,628 1, Interaction Studies 1,564 0,923 1, Personal Relationships 1,413 1,326 1, Science Communication 1,356 1,000 2, Communication Monographs 1,319 1,170 3, Media Psychology 1,308 1,103 2, Information Communication and Society 1,283 1, Health Communication 1,276 1,178 1, Journalism 1,241 1, International Journal of Mobile Communications 1,221 0,735 0, Journal of Advertising 1,169 0,831 1, Discourse Studies 1,167 1,067 1, Media Culture and Society 1,139 1,037 1, Telecommunications Policy 1,128 0,604 1, International Journal of Public Opinion Research 1,093 0,963 1, Written Communication 1,091 1,030 1,402 11
13 29 Journal of Social and Personal Relationships 1,080 0,920 1, Journal of Media Psychology - Theories Methods and Applications 1,051 0, Communication Theory 1,048 0,905 1, Management Communication Quarterly 1,047 0,719 1, European Journal of Communication 1,000 0,846 1, Mass Communication and Society 0,911 0,532 1, Journal of Language and Social Psychology 0,872 0,702 1, Discourse and Society 0,862 0,754 1, Technical Communication 0,862 0,310 0, Language and Communication 0,852 0,803 0, Journal of Broadcasting and Electronic Media 0,836 0,716 1, Environmental Communication: A Journal of Nature and Culture 0,803 0,410 1, International Journal of Communication 0,786 0, Public Relations Review 0,755 0,505 0, Journalism Studies 0,709 0,612 1, IEEE Transactions on Professional Communication 0,681 0,404 0, Journalism and Mass Communication Quarterly 0,636 0,591 0, Journal of Applied Communication Research 0,612 0,490 0, Journal of Public Relations Research 0,595 0,310 1, Discourse and Communication 0,595 0,486 0, Communications : European Journal of Communication Research 0,541 0,459 0, Communication and Critical/Cultural Studies 0,489 0, Quarterly Journal of Speech 0,463 0,195 0, Rhetoric Society Quarterly 0,444 0,267 0, International Journal of Conflict Management 0,439 0,244 0, Games and Culture: A Journal of Interactive Media 0,435 0, Argumentation 0,434 0,396 0, Visual Communication 0,417 0,417 0, Asian Journal of Communication 0,412 0,397 0, Chinese Journal of Communication 0,364 0,345 0, Narrative Inquiry 0,352 0,296 0, Comunicar 0,350 0,088 0, Television and New Media 0,348 0,288 0, Continuum: Journal of Media and Cultural Studies 0,326 0,311 0, Journal of Business and Technical Communication 0,312 0,250 0, Critical Studies in Media Communication 0,306 0,286 0, Translator 0,290 0,290 0, Media International Australia 0,246 0,156 0, Journal of Media Economics 0,231 0,154 0, Journal of Mass Media Ethics 0,226 0,129 0, Javnost: The Public 0,220 0,180 0, Text and Talk 0,200 0,171 0, Tijdschrift Voor Communicatiewetenschap 0,182 0,091 0, Social Semiotics 0,182 0, Journal of African Media Studies 0,175 0,150 0, Ecquid Novi: African Journalism Studies 0,121 0,091 0,219 12
14 Taulukko 3: Viestinnän alan julkaisujen vaikuttavuuskertoimet 2013 Viestinnän alan julkaisujen vaikuttavuuskertoimet saattavat vaikuttaa pieniltä, jos niitä vertaa esimerkiksi onkologian vaikuttavuuskertoimiin, mutta on muistettava, että vaikuttavuuskertoimia tulee vertailla vain saman alan julkaisujen kesken. Suurin vaikuttavuuskerroin on 2,444 ja pienin 0,121. Keskiarvo on 0,940 ja sen ylittää 33 julkaisua 74:stä. Jos tarkastellaan vaikuttavuuskerrointa ilman itseviittauksia, 15:n kärki pysyy samana kahta lukuun ottamatta: Sijalta 14 Interaction Studies tippuu sijalle 25, ja International Journal of Advertising, joka oli 12., tippuu sijalle 36 vaikuttavuuskertoimen tippuessa 1,754:stä keskiarvon alle lukemaan 0, Google Scholarin h5-indeksi Vuonna 2005 Jorge Hirsch esitti kvantitatiivista mittaria, h-indeksiä, jolla voitaisiin selvittää tutkijan julkaisutehokkuutta ja julkaistujen artikkelien merkitystä (Hirsch 2005). Julkaisuille laskettava h5-indeksiluku tarkoittaa, että julkaisulla on viimeisen viiden vuoden ajalta h määrä artikkeleita, joita on käytetty lähteenä h kertaa (Google Scholar Metrics). Jos julkaisulla siis on viimeisen viiden vuoden ajalta 100 artikkelia, joista yhdeksään on viitattu vähintään yhdeksän kertaa ja loppuihin vähemmän tai ei lainkaan, saa julkaisu h5- indeksiluvuksi yhdeksän. H-indeksillä siis mitataan tutkijan henkilökohtaista vaikuttavuutta ja tehokkuutta, ja h5-indeksillä julkaisujen vaikuttavuutta. Julkaisujen h5-indeksin voi hakea Googlen ylläpitämästä tieteellisten julkaisujen tietokannasta Google Scholarista. Tässä selvityksessä h5-indeksi muodostuu vuosilta H5-indeksin etu vaikuttavuuskertoimeen nähden on, että se huomioi lähdeviittauksien epätasaisen jakautumisen. Koska vaikuttavuuskerroin perustuu keskiarvoon, yksi useasti lähteenä käytetty artikkeli voi nostaa vaikuttavuuskerrointa kohtuuttomastikin, kun taas h5-indeksiin yksi poikkeuksellisen lainattu artikkeli ei vaikuta. H5-indeksin heikkous lienee siinä, ettei se nähdäkseni tee eroa eri julkaisutiheydellä tuotettavien julkaisujen välillä. Kuukausittaisen julkaisun h5-indeksin olettaisi olevan suurempi kuin puolivuosittaisen julkaisun. Google Scholarista on saatavilla myös h5-mediaani, joka ilmaisee h5-indeksin muodostavien artikkelien lainauksien keskiluvun. Jos julkaisun h5-indeksi olisi seitsemän, tarkoittaisi se sitä, että julkaisulla on seitsemän artikkelia, joihin on viitattu vähintään 13
15 seitsemän kertaa. Jos artikkeleihin olisi viitattu vaikkapa 7, 8, 11, 14, 15, 28 ja 51 kertaa, h5- mediaani olisi järjestetyn lukujonon keskimmäinen arvo eli tässä tapauksessa 14. Viestinnän alan julkaisujen h5-indeksit Taulukkoon 4 on listattu h5-indeksit ja h5-mediaanit Google Scholarin mukaan 20 parhaalle viestinnän alan julkaisulle. Lisäksi on haettu h5-indeksit ja -mediaanit niille Thomson Reutersin vaikuttavuuskerroinluokituksessa esiintyneille julkaisuille, jotka olivat Google Scholarista saatavilla. # Julkaisu h5-indeksi h5-mediaani 1 New Media and Society Journal of Communication Journal of Computer-Mediated Communication Public Opinion Quarterly Communication Research Telecommunications Policy Public Relations Review Journal of Health Communication Public Understanding of Science Journal of Social and Personal Relationships International Journal of Communication Human Communication Research Political Communication Journal of Broadcasting and Electronic Media Journal of Advertising Research Media Culture and Society Journal of Advertising Journalism Studies Corporate Communications: An International Journal International Journal of Press-Politics Health Communication International Journal of Advertising Journal of Public Relations Research Communication Education Science Communication Communication Theory European Journal of Communication Management Communication Quarterly Personal Relationships Communication Monographs International Journal of Public Opinion Research
16 32 Mass Communication and Society Journal of Applied Communication Research Comunicar International Journal of Mobile Communications Discourse Studies Interaction Studies Journal of Language and Social Psychology Environmental Communication: A Journal of Nature and Culture IEEE Transactions on Professional Communication Visual Communication Critical Studies in Media Communication Journal of Business and Technical Communication Asian Journal of Communication Communication and Critical/Cultural Studies Narrative Inquiry Quarterly Journal of Speech Language and Communication Argumentation International Journal of Conflict Management Chinese Journal of Communication Technical Communication Rhetoric Society Quarterly Javnost: The Public Media International Australia Journal of African Media Studies Journal of Mass Media Ethics Translator Ecquid Novi: African Journalism Studies Tijdschrift Voor Communicatiewetenschap 5 6 Taulukko 4: Viestinnän alan julkaisujen h5-indeksit Viestinnän alan julkaisujen h5-indeksin keskiarvo on 19,1, ja sen ylittää 28 julkaisua. Suurin h5-indeksi on 45 ja pienin 5. H5-mediaanin keskiarvo on 28,7, ja sen ylittää 29 julkaisua. Suurin h5-mediaani on 72 ja pienin 6. Tämä kertoo, että New Media and Societyn ja Journal of Communicationin h5-indeksiin lasketuista artikkeleista puolia on lainattu yli 70 kertaa ja puolia indeksiluvun ja mediaanin välinen määrä. Tutkijan henkilökohtainen h-indeksi Googlen h-indeksi tunnetaan kenties parhaiten tutkijan henkilökohtaisesta vaikuttavuuskertoimesta. Kun tutkija aktivoi Google Scholar -profiilinsa, Google laskee h- 15
17 indeksin automaattisesti internetistä löytyvien tieteellisten julkaisujen perusteella. Tutkijan h- indeksiluku tarkoittaa, että tutkijalla on h määrä artikkeleita, joita on käytetty lähteenä h kertaa. Jos tutkijalla on 13 julkaisua, joista yhdeksää on käytetty lähteenä vähintään yhdeksän kertaa ja loppuja vähemmän tai ei lainkaan, saa tutkija h-indeksiluvuksi yhdeksän. Oletusarvoisesti tutkijan h-indeksiluku kasvaa suhteellisen lineaarisesti uran aikana (Hirsch 2005). Google Scholarin h-indeksiin lasketaan automaattisesti mukaan kaikki tutkijan verkosta löytyvät tieteelliset julkaisut, olivatpa ne artikkeleita, kirjoja tai konferenssipapereita (Google Scholar: Inclusion Guidelines for Webmasters). Google Scholarin h-indeksiin lasketaan siis mukaan myös ei-vertaisarvioidut julkaisut kuten raportit. Myös Web of Sciencesta on mahdollista selvittää tutkijan h-indeksi. Sen rajoituksena on kuitenkin huomioitava, että mukaan lasketaan vain artikkelit, jotka ovat ilmestyneet Journal Citation Reportiin huomioiduissa julkaisuissa (Web of Science All Databases Help). Tutkijoiden h-indeksiluvun merkitys tutkijoiden tuotteliaisuuden mittarina on kasvanut viime vuosina. Esimerkiksi Yhdysvalloissa h-indeksiä käytetään yhä useammin tutkijan menestyksen mittaamisessa. (Quickley et al. 2012: 2.) Tutkijat voivat myös hyödyntää Googlen h-indeksinn tuottamia viittauslistauksia selvittäessään, missä heidän omiin artikkeleihinsa on viitattu. Tutkijoidenkaann h-indeksit eivät luonnollisestikaan ole täysin mutkaton tapa mitata menestystä. Tutkijoilla on usein tapana viitata omiin aiempiin tutkimuksiinsa, ja jos tutkija on mukana useissa tutkimusryhmissä, joissa on useita muita tuotteliaita tutkijoita, voi henkilökohtainen h-indeksi saada mukavan korotuksen, kun useat tutkijat viittaavat projektikohtaisiin artikkeleihinsa. Kuva 1: Näyte Google Scholarin tutkijaprofiilista. Professori Mark Deuzen h-indeksi on 35, eli hänellä on 35 julkaisua, joihin on viitattu ainakin 35 kertaa. 16
18 Kuva 1 on näyte Google Scholarin tutkijaprofiilista, jossa tutkijan h-indeksi selviää selaimen oikeasta laidasta. Tässä tapauksessa Mark Deuze saa siis h-indeksiluvuksi 31. Jos samalle henkilölle lasketaan h-indeksi Web of Science -sivustolta, saadaan h-indeksiluvuksi viisi. Kuten kuva 1 osoittaa, Google Scholarista on saatavilla myös i10-indeksi, joka yksinkertaisesti ilmaisee tutkijan vähintään kymmenen viittausta keränneiden julkaisujen lukumäärän (Measuring Your Research Impact). Joissakin lähteissä saatetaan virheellisesti väittää, että i10-indeksi lasketaan viittauksista, jotka ovat kertyneet viimeisen viiden vuoden ajalta. Myös tämä luku on saatavilla Google Scholarista, kuten kuvassa 1 Since otsikon alla. Aikaraja ei kuitenkaan liity i10-indeksin määritelmään. 4. Julkaisufoorumin tasoluokitus Suomessa Tieteellisten seurain valtuuskunnan (TSV) hallinnoima Julkaisufoorumi (Jufo) perustettiin vuonna 2010 varta vasten auttamaan suomalaisia tutkijoita löytämään sopivia julkaisijoita. Julkaisufoorumilla on esikuvia muun muassa Norjassa ja Tanskassa. Tarkoitus oli sekä kehittää julkaisutoiminnalle pelkkää julkaisumäärää kattavampi arviointimenetelmä että ohjata suomalaisia tutkijoita julkaisemaan laadukkaimmissa julkaisuissa. Kun vaikuttavuuskerroin ja h5-indeksi pyrkivät objektiivisuuteen käyttämällä yksinkertaista määrällistä laskukaavaa, niin Julkaisufoorumin tarkoitus on ottaa huomioon paitsi vaikuttavuuskertoimet myös subjektiivisia laadullisia muuttujia. Julkaisufoorumi luokittelee julkaisut asteikolla 0 3, joista 1 tarkoittaa perustasoa, 2 johtavaa tasoa ja 3 korkeinta tasoa. Arvioidut julkaisukanavat, jotka eivät täytä tason 1 kriteereitä, saavat tasoluokituksen 0. Julkaisufoorumin ohjausryhmä pyytää yliopistoilta, tiedeakatemioilta, tieteellisiltä seuroilta ja valtion tutkimuslaitoksilta ehdotuksia paneelien jäseniksi ja se pyrkii varmistamaan paneelien riittävän kattavan asiantuntemuksen niille kuuluvilta tutkimusaloilta (TSV b). Julkaisukanavien taso arvioidaan uudestaan neljän vuoden välein 23:ssa aloittain jaetuissa asiantuntijapaneeleissa, joiden kokoonpanot on eritelty TSV:n nettisivuilla. Julkaisufoorumin tasolle 1 päästäkseen julkaisun tulee täyttää tieteellisen julkaisukanavan määritelmä: erikoistunut tieteellisten tutkimustulosten julkaisemiseen asiantuntijoista koostuva toimituskunta tieteelliset julkaisut käyvät läpi koko käsikirjoitukseen kohdistuvan vertaisarvioinnin. (Tieteellisten seurain valtuuskunta ) Tasolle 1 ei pääsääntöisesti hyväksytä edelliset määritelmät täyttäviä julkaisukanavia, jos 17
19 kyseessä on väitöskirjasarja, yli puolet (1/2) arvioijista ja kirjoittajista edustaa samaa tutkimusorganisaatiota tai tieteellinen taso tai relevanssi on kyseenalainen (esim. 'predatory open access' - lehdet) (Tieteellisten seurain valtuuskunta ). Kullakin arviointipaneelilla on tasoille 2 ja 3 omat kiintiönsä, joiden rajoissa paneelien on tarkoitus huolehtia tieteenalojen edustuksellisuudesta omassa laaja-alaisessa toimipiirissään. Esimerkiksi arviointipaneelin 17 tutkimusalojen piiriin kuuluvat sosiaalitieteet (esim. sosiologia ja yhteiskunta- sosiaalipsykologia), media- ja viestintätieteet (esim. mediaviestintä, kirjastotiede ja organisaatioviestintä), yhteiskuntamaantiede ja talousmaantiede (esim. kaupunkitutkimus, yhteiskuntatieteellinen ympäristöntutkimus) sekä muita yhteiskuntatieteitä (esim. kehitystutkimus ja monitieteiset yhteiskuntatieteet). Arviointipaneeli 17 ei siis voi täyttää tason 3 kiintiötä vaikkapa vain sosiologian alan julkaisuilla. Tasolle 2 voidaan luokitella parhainta tutkimusta tekeviä pääsääntöisesti toimitus-, kirjoittaja- ja lukijakunnaltaan kansainvälisiä julkaisuja, jotka ovat tieteenalojen johtavia julkaisukanavia. Suomenkielisistä julkaisukanavista voidaan luokitella tasolle 2 ne, jotka käsittelevät suomalaisen yhteiskunnan, kulttuurin ja historian erityispiirteitä käsittelevää tutkimusta mahdollisimman laajasti, ja joissa julkaisemista pidetään yhtä tärkeänä meriittinä kuin julkaisemista tasolle 2 luokitelluissa vieraskielisissä julkaisukanavissa (Tieteellisten seurain valtuuskunta ). Tasolle 3 valitaan vain eri alojen korkeatasoisimmat kansainväliset julkaisut, joiden vaikuttavuus on erittäin suuri, ja jotka edustavat oman alansa huippua kirjoittaja- ja lukijakunnaltaan sekä nauttivat kansainvälisen tutkijayhteisön silmissä arvostusta. Tason 0 julkaisut eivät täytä tason 1 kriteereitä, vaikka tasolle 1 ei kiintiöitä olekaan. Tason 1 kriteereihin kuuluu, ettei kyseessä ole niin kutsuttu predatory open access - lehti. Tällä tarkoitetaan julkaisuja, jotka toimivat hyvän tieteen tai julkaisemisen käytäntöjen vastaisesti. Näiden tunnistamiseen on Julkaisufoorumilla käytetty niin sanottua Beallin listaa ( johon kirjastonhoitajana työskentelevä professori Jeffrey Beall on koonnut mahdollisesti tai todennäköisesti hyviä käytäntöjä rikkovia julkaisuja. TSV:n tiedotteen mukaan Beallin listaa käytetään Julkaisufoorumin arvioinneissa indikaattorina, ei tuomiona (Tieteellisten seurain valtuuskunta ). Julkaisufoorumi siis pyrkii tunnistamaan epäluotettavat julkaisijat ja jättämään ne tasolle 0. Kuitenkin saman tiedotteen mukaan Beallin listaakaan ei pidetä täysin luotettavana ja joitakin Beallin listalla olevia julkaisuja löytyy ainakin tasolta 1. Nämä julkaisut on Julkaisufoorumin hakukoneen 18
20 tuloksissa korostettu punaisella värillä. Vaikka tässä selvityksessä olevista julkaisuista ei yhtäkään löydy Beallin listalta, on silti hyvä tiedostaa sekä lista että predatory open access - lehtien olemassaolo ilmiönä. Julkaisujen vaikutusta arvioidessaan TSV:n paneelit ottavat huomioon myös viittausindikaattorein mitattua vaikutusta. Tasoille 1 tai 2 voi silti jäädä julkaisuja, jotka voivat olla yhtä ansioituneita kuin niitä ylemmälle tasolle luokitellut julkaisut, sillä paneeleilla on, kuten sanottu, kiintiönsä tasoille 2 ja 3. Näihin kiintiöihin paneeleiden on mahdutettava kaikkien toimintapiirissään olevien tieteenalojen julkaisut. Tässä arviointitavassa eri tieteenalojen tasoluokitukset eivät ole vertailukelpoisia keskenään, sillä tasoluokituksia tehtäessä julkaisuja vertaillaan nimenomaan oman alansa vastaavia julkaisuja vastaan. Lisäksi tasolle 3 vaaditaan kansainvälisyyttä ja laaja-alaisuutta oman tieteenalan sisältä, joten suomenkieliset tai erikoistuneimmat julkaisut eivät mahdollisesta laadukkuudestaan huolimatta voi yltää tasolle 3. Julkaisufoorumin luokittelua on vuodesta 2015 alkaen alettu hyödyntää myös yliopistojen rahoitusta määrittävänä tekijänä. Yliopistojen rahoitusmallin mukaisesti 13 % yliopistojen rahoituksesta määräytyy julkaisujen perusteella. Rahoitusta jaettaessa yliopiston artikkelit painotetaan siten, että Julkaisufoorumin tasoluokkien 3 ja 2 julkaisukanavissa julkaistut artikkelit painotetaan kertoimella 3, tasolla 1 julkaistut kertoimella 1,5 ja tasolla 0 julkaistut kertoimella 1 (asetus 526/2014). Julkaisufoorumin tasoluokituksilla on siis konkreettinen vaikutus yliopistojen rahoitukseen. Julkaisufoorumin tasoluokitusta ei ole tarkoitettu mittaamaan yksilöiden tai pienien yksiköiden julkaisutoimintaa (Kivistö & Pihlström 2015: 9). Viestinnän alan julkaisujen tasoluokitukset Julkaisufoorumissa Tässä selvityksessä käytetyt tasoluokitukset ovat astuneet voimaan vuoden 2015 alusta. Viestinnän alan julkaisut on tunnistettu Web of Sciencen tieteenalaluokittelun avulla Julkaisufoorumin hakukoneesta 4. Näin selvityksessä vertailtavuus on mielekästä, kun useimmille julkaisuille voidaan saada kolmen luokittelijan tulokset. Taulukkoon 5 on listattu kaikki tässä selvityksessä esiintyvät 77 julkaisua ja niiden Julkaisufoorumin tasoluokitus. Tähdellä on merkitty ne julkaisut, jotka eivät ole tulleet tähän selvitykseen Web of Science - 4 Jufolla ei ole varsinaisesti omaa tieteenalaluokittelua, mutta sen hakukoneesta voi hakea julkaisuja tieteenaloittain Elsevierin Scopus-tietokannan, Web of Science -tietokannan tai Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) luokitukseen perusteella. OKM-luokitus, jota Julkaisufoorumin paneelit käyttävät, perustuu Web of Science ja Scopus-tietokantojen sekä Norjan Tanskan ja ESF:n ERIH-luokituksen käyttämiin tieteenalakategorioihin; sen "media- ja viestintätieteet" -luokan alta löytyy 828 julkaisua. 19
21 tieteenalaluokituksen mukaan, mutta jotka on hyväksytty tähän selvitykseen Google Scholarin luokituksen perusteella. Julkaisu Taso Research on Language and Social Interaction 3 Journal of Communication 3 Public Opinion Quarterly 3 Human Communication Research 3 Political Communication 3 Communication Monographs 3 Journalism* 3 Media Culture and Society 3 Communication Theory 3 European Journal of Communication 3 Television and New Media 3 Text and Talk 3 Communication Research 2 New Media and Society 2 Journal of Computer-Mediated Communication 2 Public Understanding of Science 2 Journal of Health Communication 2 International Journal of Press-Politics 2 Science Communication 2 Media Psychology 2 Information Communication and Society 2 Discourse Studies 2 Telecommunications Policy 2 International Journal of Public Opinion Research 2 Written Communication 2 Journal of Language and Social Psychology 2 Discourse and Society 2 Language and Communication 2 Journal of Broadcasting and Electronic Media 2 Journalism Studies 2 Journalism and Mass Communication Quarterly 2 Discourse and Communication 2 Quarterly Journal of Speech 2 Games and Culture: A Journal of Interactive Media 2 Argumentation 2 Visual Communication 2 Narrative Inquiry 2 Translator 2 Javnost: The Public 2 Communication Education 2 International Journal of Advertising 1 20
22 Journal of Advertising Research 1 Interaction Studies 1 Personal Relationships 1 Health Communication 1 International Journal of Mobile Communications 1 Journal of Advertising 1 Journal of Social and Personal Relationships 1 Journal of Media Psychology - Theories Methods and Applications* 1 Management Communication Quarterly 1 Mass Communication and Society 1 Technical Communication 1 Environmental Communication: A Journal of Nature and Culture 1 International Journal of Communication 1 Public Relations Review 1 IEEE Transactions on Professional Communication 1 Journal of Applied Communication Research 1 Journal of Public Relations Research 1 Communications : European Journal of Communication Research* 1 Communication and Critical/Cultural Studies 1 Rhetoric Society Quarterly 1 International Journal of Conflict Management 1 Asian Journal of Communication 1 Chinese Journal of Communication 1 Comunicar 1 Continuum: Journal of Media and Cultural Studies 1 Journal of Business and Technical Communication 1 Critical Studies in Media Communication 1 Media International Australia 1 Journal of Media Economics 1 Journal of Mass Media Ethics 1 Tijdschrift Voor Communicatiewetenschap 1 Social Semiotics* 1 Journal of African Media Studies 1 Ecquid Novi: African Journalism Studies 1 Corporate Communications: An International Journal* 1 Comunication y Sociedad 1 Taulukko 5: Viestinnän alan julkaisujen Julkaisufoorumin tasot 5. Viestinnän alan julkaisujen vertailu eri indikaattoreilla Tässä selvityksessä on tutustuttu kolmeen tapaan luokitella tiedejulkaisuja: Thomson Reutersin vaikuttavuuskertoimet, Googlen h5-indeksit ja Julkaisufoorumin tasoluokitukset. Seuraavaksi vertaillaan viestinnän alan julkaisujen tuloksia näissä kolmessa rankingissa. 21
23 Vertailussa on 77 kansainvälistä julkaisua, jotka on joko Thomson Reutersin vaikuttavuuskerroinselvityksessä katsottu viestinnän alan julkaisuiksi tai jotka ovat h5- indeksiltään 20 parhaan viestinnän alan julkaisujen joukossa. Näistä kaikilla on Jufo-luokitus, 60:llä on h5-indeksi ja 74:llä on Thomson Reutersin vaikuttavuuskerroin (JIF). Taulukossa 6 on kaikki tässä selvityksessä mukana olleet julkaisut järjestettynä vaikuttavuuskertoimen mukaan. Samasta taulukosta käyvät ilmi julkaisut, joille ei ole saatavilla h5-indeksiä tai vaikuttavuuskerrointa. # Julkaisu JIF Jufo-taso h5-indeksi 1 Communication Research 2, Research on Language and Social Interaction 2, Journal of Communication 2, New Media and Society 2, Public Opinion Quarterly 2, Journal of Computer-Mediated Communication 2, Public Understanding of Science 1, Human Communication Research 1, Journal of Health Communication 1, Political Communication 1, International Journal of Press-Politics 1, International Journal of Advertising 1, Journal of Advertising Research 1, Interaction Studies 1, Personal Relationships 1, Science Communication 1, Communication Monographs 1, Media Psychology 1, Information Communication and Society 1, Health Communication 1, Journalism 1, International Journal of Mobile Communications 1, Journal of Advertising 1, Discourse Studies 1, Media Culture and Society 1, Telecommunications Policy 1, International Journal of Public Opinion Research 1, Written Communication 1, Journal of Social and Personal Relationships 1, Journal of Media Psychology - Theories Methods and Applications 1, Communication Theory 1, Management Communication Quarterly 1, European Journal of Communication 1, Mass Communication and Society 0,
24 35 Journal of Language and Social Psychology 0, Discourse and Society 0, Technical Communication 0, Language and Communication 0, Journal of Broadcasting and Electronic Media 0, Environmental Communication: A Journal of Nature and Culture 0, International Journal of Communication 0, Public Relations Review 0, Journalism Studies 0, IEEE Transactions on Professional Communication 0, Journalism and Mass Communication Quarterly 0, Journal of Applied Communication Research 0, Journal of Public Relations Research 0, Discourse and Communication 0, Communications : European Journal of Communication Research 0, Communication and Critical/Cultural Studies 0, Quarterly Journal of Speech 0, Rhetoric Society Quarterly 0, International Journal of Conflict Management 0, Games and Culture: A Journal of Interactive Media 0, Argumentation 0, Visual Communication 0, Asian Journal of Communication 0, Chinese Journal of Communication 0, Narrative Inquiry 0, Comunicar 0, Television and New Media 0, Continuum: Journal of Media and Cultural Studies 0, Journal of Business and Technical Communication 0, Critical Studies in Media Communication 0, Translator 0, Media International Australia 0, Journal of Media Economics 0, Journal of Mass Media Ethics 0, Javnost: The Public 0, Text and Talk 0, Tijdschrift Voor Communicatiewetenschap 0, Social Semiotics 0, Journal of African Media Studies 0, Ecquid Novi: African Journalism Studies 0, Communication Education Corporate Communications: An International Journal Comunication y Sociedad 1 Taulukko 6: Kaikkien selvityksessä mukana olleiden julkaisujen vaikuttavuuskerroin, Julkaisufoorumin tasoluokitus ja h5-indeksi 23
25 Julkaisufoorumin tasoluokituksien ja h5-indeksien vertailu Taulukossa 7 on ilmaistu h5-indeksi, h5-mediaani ja Julkaisufoorumin tasoluokitus niille 60 julkaisulle, joille h5-indeksi oli saatavilla. # Julkaisu h5-indeksi h5- mediaani Jufo-taso 1 New Media and Society Journal of Communication Journal of Computer-Mediated Communication Public Opinion Quarterly Public Relations Review Communication Research Telecommunications Policy Public Understanding of Science Journal of Health Communication Journal of Social and Personal Relationships International Journal of Communication Political Communication Journal of Broadcasting and Electronic Media Human Communication Research Media Culture and Society Journal of Advertising Research Journalism Studies Journal of Advertising Corporate Communications: An International Journal International Journal of Press-Politics Health Communication International Journal of Advertising Journal of Public Relations Research Communication Education Communication Theory European Journal of Communication Management Communication Quarterly Science Communication Mass Communication and Society Comunicar Communication Monographs Journal of Applied Communication Research International Journal of Public Opinion Research Personal Relationships International Journal of Mobile Communications Discourse Studies Journal of Language and Social Psychology Interaction Studies
Johdatus julkaisufoorumin toimintaan
Johdatus julkaisufoorumin toimintaan Suunnittelija Janne Pölönen (TSV) Metodifestivaali 2015 19.8.2015 Tampereen yliopisto Esityksen sisältö 1. Julkaisufoorumi-luokitus 2. Luokituksen käyttö rahoitusmallissa
Julkaisufoorumi tieteellisten lehtien ja kirjakustantajien tasoluokitus tutkimuksen arviointimenetelmänä
Julkaisufoorumi tieteellisten lehtien ja kirjakustantajien tasoluokitus tutkimuksen arviointimenetelmänä Koordinaattori Otto Auranen, TSV Tutkijat, kirjastot ja tutkimuksen arviointi seminaari Helsinki
Julkaisufoorumi-hankkeen toteutus ja merkitys Tampereen yliopiston näkökulmasta
Julkaisufoorumi-hankkeen toteutus ja merkitys Tampereen yliopiston näkökulmasta Tutkimus, julkaiseminen ja väitöskirja Tampereen yliopistossa Tampereen yliopisto 15.5.2012 Otto Auranen tutkija, Tampereen
Julkaisufoorumi ja sen vaihtoehdot suomenkielisen julkaisutoiminnan näkökulmasta
Julkaisufoorumi ja sen vaihtoehdot suomenkielisen julkaisutoiminnan näkökulmasta Suunnittelija Janne Pölönen (TSV) Ajankohtaista julkaisemisessa 23.3.2017 ESITYS 1. Julkaisufoorumi ja tasoluokat 2. Suomenkieliset
Julkaisufoorumin käyttö tutkimuksen arvioinnissa
Julkaisufoorumin käyttö tutkimuksen arvioinnissa Suunnittelija Janne Pölönen (TSV) KOTA seminaari 1.9.2015 Åbo Akademi Esityksen sisältö 1. Julkaisufoorumin esittely 2. Luokituksen käyttö rahoitusmallissa
Julkaisufoorumin tausta ja tavoitteet
Julkaisufoorumin tausta ja tavoitteet Rehtori Keijo Hämäläinen (JY) Julkaisufoorumin ohjausryhmän puheenjohtaja Julkaisufoorumi-seminaari Tieteiden talo 20.3.2019 TAUSTA Tieteelliset julkaisut yliopistojen
Julkaisufoorumien luokittelu
Julkaisufoorumien luokittelu Suunnittelija Janne Pölönen, TSV OKM:n bibliometriikkaseminaari Helsingin yliopisto 11.3.2013 Julkaisufoorumi-luokitus Vuonna 2011 valmistunut tieteellisten julkaisukanavien
Julkaisufoorumi tutkimustoiminnan laadun kannustajana
Julkaisufoorumi tutkimustoiminnan laadun kannustajana Rehtori Matti Manninen Yliopistojen rahoitusmalli uudistuu oletteko valmiit? OKM:n, TSV:n ja UNIFI:n seminaari Helsinki 17.2.2014 Tausta Julkaisut
JULKAISUT VAIKUTTAMISEN VÄLINEENÄ
JULKAISUT VAIKUTTAMISEN VÄLINEENÄ Artikkelit avoimiksi - teemana rinnakkaistallentaminen Jyväskylän yliopisto 3.2.2011 Pirjo Sutela Teknologian tutkimuskeskus VTT 2 HS 28.12.2010 3 TIETEELLISEN JULKAISEMISEN
JULKAISUFOORUMI TIEDEPOLITIIKAN VÄLINEENÄ. Suomen tiedekustantajien liiton seminaari 22.5.2012 Ilkka Niiniluoto TSV, JuFo-ohjausryhmän pj
JULKAISUFOORUMI TIEDEPOLITIIKAN VÄLINEENÄ Suomen tiedekustantajien liiton seminaari 22.5.2012 Ilkka Niiniluoto TSV, JuFo-ohjausryhmän pj LAATU TIETEESSÄ tiedeyhteisö: yliopistot, tutkimuslaitokset, tieteelliset
Julkaisufoorumin tausta, tavoitteet ja päivitysarviointi
Julkaisufoorumin tausta, tavoitteet ja päivitysarviointi Kansleri Ilkka Niiniluoto Julkaisufoorumi-seminaari Helsinki 2.2.2015 TAVOITTEET Julkaisufoorumi on tiedeyhteisön toteuttama tieteellisen julkaisutoiminnan
Tiedeyhteisön toteuttama julkaisufoorumien tasoluokitus
Tiedeyhteisön toteuttama julkaisufoorumien tasoluokitus Puheenjohtaja Ilkka Niiniluoto, TSV Yliopistojen rahoitusmalli uudistuu oletteko valmiit? OKM:n, TSV:n ja UNIFI:n seminaari Helsinki 17.2.2014 TSV
Julkaisufoorumi -hanke. Pirjo Markkola / HELA
Julkaisufoorumi -hanke Pirjo Markkola / HELA 8.12.2010 Julkaisufoorumi-hanke Tavoite: - laatuluokitus kaikkien tieteenalojen ulkomaisille ja kotimaisille julkaisukanaville (tieteelliset lehdet ja kustantamot)
Julkaisufoorumi ja Open Access. Pekka Olsbo Julkaisukoordinaattori Jyväskylän yliopiston kirjasto
Julkaisufoorumi ja Open Access Pekka Olsbo Julkaisukoordinaattori Jyväskylän yliopiston kirjasto Esityksen rakenne Julkaisufoorumi-hankkeesta Open Access käsitteenä Julkaisufoorumin lehdet ja Open Access
Usein kysytyt kysymykset bibliometriikasta
Suomen Akatemia 24.10.2014 Tieteen tila 2014 Usein kysytyt kysymykset bibliometriikasta www.aka.fi/tieteentila 1 Sisällys Aineisto... 3 Miten hyvin Web of Science -pohjainen aineisto kattaa eri alojen
Ajankohtaista TSV:n vertaisarviointitunnuksesta
Ajankohtaista TSV:n vertaisarviointitunnuksesta Anna-Sofia Ruth ja Janne Pölönen Julkaisufoorumi Ajankohtaista julkaisemisessa 13.5.2016 Tieteiden talo Tunnus vertaisarvioiduille tiedejulkaisuille TSV:n
Tietoa maantieteen julkaisuista
Tietoa maantieteen julkaisuista Tietoa maantieteen julkaisuista, erityisesti lehdistä, löytyy lehti- ja kustantajatietoihin erikoistuneista tietokannoista sekä kustantajien ja tieteellisten seurojen www-sivuilta.
Yliopistotutkimuksen tieteellinen vaikuttavuus ja tuottavuus päätieteenaloittain 2010-luvun alussa
LIITE 4 Yliopistotutkimuksen tieteellinen vaikuttavuus ja tuottavuus päätieteenaloittain 2-luvun alussa Johdanto Tähän liitteeseen on koottu tiedot tutkimuksen vaikuttavuudesta ja tuottavuudesta 2- luvun
Julkaisufoorumi-projektin tilannekatsaus
Julkaisufoorumi-projektin tilannekatsaus Koordinaattori Otto Auranen, TSV Yliopistojen tutkimusvararehtoreiden ja opetus- ja kulttuuriministeriön tapaaminen Helsinki 26.5.2011 Tehtävät Laatuluokitus tieteellisille
Julkaisufoorumin kuulumiset
Julkaisufoorumin kuulumiset Suunnittelija Janne Pölönen, TSV Julkaisutiedonkeruuseminaari Saimaan ammattikorkeakoulu 29.8.2016 Julkaisufoorumin kuulumiset Julkaisufoorumin ohjausryhmän kokous 8.6.2016
Vuoden 2018 päivitysarviointi ja uusi luokitus
Vuoden 2018 päivitysarviointi ja uusi luokitus Suunnittelupäällikkö Janne Pölönen (TSV) Julkaisufoorumin ohjausryhmän sihteeri Julkaisufoorumi-seminaari Tieteiden talo 20.3.2019 OHJAUSRYHMÄ 2016-2019 TSV:n
OKM:N BIBLIOMETRIIKKASEMINAARI
1 OKM:N BIBLIOMETRIIKKASEMINAARI 11.3.2013 KOMMENTTIPUHEENVUORO Päivi Kytömäki Ylikirjastonhoitaja YLIOPISTOJEN JULKAISUREKISTERIEN KATTAVUUS JA VIRHEETTÖMYYS 2 Olennainen lähtökohta luotettaville bibliometrisille
Tiedekustantajien vertaisarviointikäytännöt ja näkemyksiä Julkaisufoorumista
Tiedekustantajien vertaisarviointikäytännöt ja näkemyksiä Julkaisufoorumista Anna Ruth, Janne Pölönen (TSV) Kokemuksia tieteellisestä kirjoittamisesta ja julkaisemisesta -seminaari 5.6.2015 Vastaajien
Yliopistojen rahoitusmalli
Yliopistojen rahoitusmalli 2017-2020 5.6.2015 Yliopistojen rahoitusmallin tarkistus 2017 alkaen OKM asetti 12.11.2014. työryhmän yliopistojen rahoitusmallin tarkistamiseksi vuodesta 2017 alkaen. Työn määräaika
Julkaisufoorumin ohjausryhmä 17.11.2014 LIITE 1. Unifi lähetti 4.9.2015 yliopistojen tutkimuksesta vastaaville rehtoreille seuraavan viestin:
KYSELY YLIOPISTOILLE JULKAISUFOORUMI-LUOKITUKSEN KÄYTÖSTÄ Unifi lähetti 4.9.2015 yliopistojen tutkimuksesta vastaaville rehtoreille seuraavan viestin: Hyvät tutkimuksesta vastaavat rehtorit, Tieteellisten
Web of Science, Scopus ja Tutka. Matti Rajahonka
Web of Science, Scopus ja Tutka Matti Rajahonka 15.5.2014 Julkaisutietoja Tutkaan Voiko julkaisutietoja poimia jostain? Ei kannata tehdä kaksinkertaista työtä. Suomalaisten tieteellisten lehtien artikkelit:
Julkaisujen avoimen saatavuuden tukeminen
Julkaisujen avoimen saatavuuden tukeminen Jyrki Hakapää johtava tiedeasiantuntija 1 FOR EXELLENCE IN SCIENCE Miksi avoin saatavuus? Avoin saatavuus -termi korostaa strategista pyrkimystä turvata tutkimustulosten
ASIAKASNÄKÖKULMA JULKAISUTOIMINNAN MURROKSEEN
1 ASIAKASNÄKÖKULMA JULKAISUTOIMINNAN MURROKSEEN Mari Katvala Oulun yliopiston kirjasto Oulun yliopiston kirjasto/ Mari Katvala 2 TOIMEKSIANTO Kuinka löytää aineiston, kun julkaiseminen hajaantuu aitoon
Julkaisufoorumi-seminaari Tieteiden talo
Näissä kalvoissa on periaatteita ja ohjeita, joita Julkaisufoorumin ohjausryhmä on alustavasti luonnostellut JUFO-luokituksen käytölle. Niiden muotoilu ei kuitenkaan ole lopullinen, eikä vielä lopullisesti
Tieteenala- ja sitaatioindeksityöryhmien tuloksia
Tieteenala- ja sitaatioindeksityöryhmien tuloksia Tutkimuksen tietohallinto tutkijan tukena -seminaari 16.3.2010, Helsinki Opetusneuvos Olli Poropudas OPETUSMINISTERIÖ OPETUSMINISTERIÖ Koulutus- ja tiedepolitiikan
JURE ja julkaisufoorumi. Julkaisuarkistotapaaminen, Jyrki Ilva
JURE ja julkaisufoorumi Julkaisuarkistotapaaminen, 31.8.2011 Jyrki Ilva (jyrki.ilva@helsinki.fi) Jure-projekti ja kansallinen julkaisurekisteri OKM:n rahoittama, CSC:n koordinoima Jure-projekti suunnittelee
Tutka ja julkaisufoorumien murros Mitä tapahtui historialle?
Tutka ja julkaisufoorumien murros Mitä tapahtui historialle? TUTKA 15.5.2014 Jari Ojala Jyväskylän yliopisto, Historian ja etnologian laitos jari.ojala@jyu.fi Suomen yliopistojen julkaisut 2011-2012 Kaikki
Vertaisarviointitunnus käyttöön
Vertaisarviointitunnus käyttöön Julkaisijan aamupäivä 25.9.2014 Janne Pölönen, Anna-Sofia Ruth Tunnus vertaisarvioiduille julkaisuille TSV:n hallitus hyväksyi joulukuussa 2013 tunnuksen rekisteröimisen
Julkaisufoorumin ohjausryhmä Pöytäkirja 3/2012
Julkaisufoorumin ohjausryhmä Pöytäkirja 3/2012 Aika: torstai 13.12.2012 klo 10-13 Paikka: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki, sali 312 Läsnä: Ilkka Niiniluoto, puheenjohtaja Risto Heiskala Mirja Iivonen
Suomalaiset lehdet ja avoimen julkaisemisen rahoitus
Suomalaiset lehdet ja avoimen julkaisemisen rahoitus Julkaisujen avoimuus -työryhmä, 18.9.2014 Jyrki Ilva (jyrki.ilva@helsinki.fi) Raportti ministeriölle Avoin saatavuus -työryhmän suositukset (marraskuu
Paneelin 20 näkökulma. Sami Pihlström Tutkijakollegium & teologinen tdk, Helsingin yliopisto sami.pihlstrom@helsinki.fi
Paneelin 20 näkökulma Sami Pihlström Tutkijakollegium & teologinen tdk, Helsingin yliopisto sami.pihlstrom@helsinki.fi Tutkijakollegium/ Sami Pihlström/ JUFO-seminaari 3.2.2015 1 Taustaa Paneeli 20: Filosofia
Bibliometriikan hyödyntäminen Suomen Akatemiassa
Bibliometriikan hyödyntäminen Suomen Akatemiassa Anu Nuutinen Johtava tiedeasiantuntija 11.3.2013 Johdon tuki -yksikkö 1 Miksi, mihin ja miten Akatemia käyttää bibliometrisiä indikaattoreita? Akatemian
Julkaisut ja tutkimuksen arviointi - katsaus OKM:n vireillä oleviin hankkeisiin
Julkaisut ja tutkimuksen arviointi - katsaus OKM:n vireillä oleviin hankkeisiin Tutkijat, kirjastot ja tutkimuksen arviointi -seminaari 9.11.2011, Helsinki Opetusneuvos Olli Poropudas Tiedepolitiikan tavoitteet
Bibliometriikka yliopiston tutkimuksen arvioinnissa OKM:n Bibliometriikkaseminaari korkeakouluille
Bibliometriikka yliopiston tutkimuksen arvioinnissa OKM:n Bibliometriikkaseminaari korkeakouluille 11.3.2013 Leena Huiku Tampereen teknillinen yliopisto TUT RAE 2010-2011 5 paneelia, 23 laitosta, 1127
OPEN ACCESS JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO AVOIN TIETEENTEKIJÄ
OPEN ACCESS JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO AVOIN TIETEENTEKIJÄ OPEN ACCESS eli tieteen avoin saatavuus on tiedemaailman ajankohtainen tavoite. Tutkimus halutaan saada näkyville ja hyödyksi niin laajasti kuin mahdollista.
Julkaisufoorumin ohjausryhmän kokous 23.8.2012 LIITE 3
JULKAISUFOORUMIN SIJOITUSORGANISAATIO JA YLLÄPITO VUODEN 2013 ALUSTA Julkaisufoorumi voi toimia Tieteellisten seurain valtuuskunnassa (TSV) opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) myöntämällä erityisavustuksella
Avoin tiede ja tutkimus TURUN YLIOPISTON JULKAISUPOLITIIKKA
Avoin tiede ja tutkimus TURUN YLIOPISTON JULKAISUPOLITIIKKA 2016 JOHDANTO Hyväksytty Turun yliopiston rehtorin päätöksellä 28.8.2016 Tieteeseen kuuluu olennaisesti avoimuus. Avoin julkaiseminen lisää tieteen
Julkaisufoorumin ohjausryhmä 8.9.2014 Liite 1
LIITTEEN SISÄLLYSLUETTELO 1. JULKAISUFOORUMI-LUOKITUS YLIOPISTOJEN RAHOITUSMALLISSA 2015 ALKAEN (S. 1-3) 2. YLEISTIETEELLISTEN JULKAISUSARJOJEN LUOKITTELU (S. 4) 3. JULKAISUFOORUMIN TOIMINTASUUNNITELMA
Avoin julkaiseminen // Tiedekulma
Avoin julkaiseminen 25.10.2016 // Tiedekulma Mikael Laakso Tutkijatohtori, Tietojärjestelmätieteet mikael.laakso@hanken.fi @mikaellaakso Tiedelehdet ja tilauspohjainen malli» Useammilla tieteenaloilla
Kotilava Hemvett Rahoituspilotti käyntiin Ajankohtaista julkaisemisesta Tieteiden talo (Kirkkokatu 6, Helsinki)
Kotilava Hemvett Rahoituspilotti käyntiin Ajankohtaista julkaisemisesta 13.5.2016 Tieteiden talo (Kirkkokatu 6, Helsinki) Riitta Koikkalainen, tietoasiantuntija Kansalliskirjasto, Kirjastoverkkopalvelut
Laatunäkökulman vahvistaminen yliopistojen rahoitusmallissa - työryhmän ehdotus yliopistojen rahoitusmallin tarkistamiseksi vuodesta 2015 alkaen
Laatunäkökulman vahvistaminen yliopistojen rahoitusmallissa - työryhmän ehdotus yliopistojen rahoitusmallin tarkistamiseksi vuodesta 2015 alkaen Kansliapäällikkö Anita Lehikoinen Opetus- ja kulttuuriministeriö
YLEISESITTELY: MITÄ ON AVOIN TIEDE? Ilkka Niiniluoto Helsingin yliopisto OKM:n seminaari
YLEISESITTELY: MITÄ ON AVOIN TIEDE? Ilkka Niiniluoto Helsingin yliopisto OKM:n seminaari 2.12.2013 TIETEELLINEN TIETO tiedeyhteisön synty 1660-luvulla tieteellinen tieto on julkista tieteen itseäänkorjaavuus
Tutkija tiedon kokoajana taustaa viitelistojen laadintaan Tutkijat verkoilla-kurssi
Tutkija tiedon kokoajana taustaa viitelistojen laadintaan Tutkijat verkoilla-kurssi Maria Forsman, johtava tietoasiantuntija Helsingin yliopiston kirjasto 1 Tieteellinen julkaiseminen Tutkimustulosten
Kohti tieteenalojen tasa-arvoa
Kohti tieteenalojen tasa-arvoa Olli Poropudas ja Janne Pölönen Tieteellisten julkaisujen painoarvoa yliopistojen rahoitusmallissa on lisätty. Vuodesta 2015 alkaen julkaisut-rahoitustekijän perusteella
Avoin julkaiseminen (Open Access) tarkoittaa tieteellisen tiedon avointa saatavuutta internetissä.
Esityksen sisältö Mitä OA on Miksi avoimutta tulisi suosia Miten sitä toteutetaan Mikä estää avointa julkaisemista Edistävät tekijät Kirjastojen rooli OA-maailmassa Avoin julkaiseminen (Open Access) tarkoittaa
Bibliometriikka Suomessa 1970-luvulta 2010-luvulle. Maria Forsman VTT Bibliometriikka- seminaari OKM, SYN, HULib, CSC
Bibliometriikka Suomessa 1970-luvulta 2010-luvulle Maria Forsman VTT Bibliometriikka- seminaari 16.12.2016 OKM, SYN, HULib, CSC Bibliometriikka eri näkökulmista Akateeminen tutkimus Informaatiotutkimus,
MATKAILUALAN TIETEELLISIÄ LEHTIÄ julkaisufoorumin tasoluokittain
MATKAILUALAN TIETEELLISIÄ LEHTIÄ julkaisufoorumin tasoluokittain 11042014 Julkaisufoorumin päivitysten vuoksi tasoluokka kannattaa aina tarkistaa julkaisufoorumin julkaisukanavan haku -sivulta: http://www.tsv.fi/julkaisufoorumi/haku.php?lang
TIETEELLISTEN SEURAIN VALTUUSKUNNAN STRATEGIA
TIETEELLISTEN SEURAIN VALTUUSKUNNAN STRATEGIA 2019 2023 VISIO avoimen ja vahvan tiedeyhteisön kehittäjä yhdessä kanssa avoimen tieteen kansallisen toimintakulttuurin edistäminen VAHVAT. JÄSENSEURAT avoimen
Ajankohtaista Suomen Akatemiasta
Ajankohtaista Suomen Akatemiasta Heikki Mannila 12.8.2015 1 Julkisen rahoituksen arvioidut rahavirrat 2015 900? Ammattikorkeakoulut Opetus- ja kulttuuriministeriö 270+55 Suomen Akatemia 1900 50 Yliopistot
Julkaisuanalyysit Suomen Akatemian arvioinneissa. Maija Miettinen, Suomen Akatemia
Julkaisuanalyysit Suomen Akatemian arvioinneissa Maija Miettinen, Suomen Akatemia 1.4.2010 Bibliometriikan ja julkaisuanalyysien hyödyntäminen Suomen Akatemiassa Missä käytetään Kansainväliset arvioitsijat/panelistit
Juuli - julkaisutietoportaali. Asiantuntijaseminaari, Helsinki 12.9.2013 Jyrki Ilva (jyrki.ilva@helsinki.fi)
Juuli - julkaisutietoportaali Asiantuntijaseminaari, Helsinki 12.9.2013 Jyrki Ilva (jyrki.ilva@helsinki.fi) Julkaisuportaalista Juuliksi Kansallisen julkaisuportaalin kehitystyö alkoi syksyllä 2012 Rahoitus
Julkaisufoorumin ja Tieteellisten seurain valtuuskunnan kuulumisia
Julkaisufoorumin ja Tieteellisten seurain valtuuskunnan kuulumisia Kotimaiset tieteelliset artikkelit näkyväksi -seminaari 25.4.2013 Janne Pölönen ja Johanna Lilja Esityksen sisältö Kysely tiedekustantajille
Julkaisufoorumin ohjausryhmä 2.3.2016 LIITE 1
LIITTEEN 1 SISÄLTÖ 1. JULKAISUFOORUMIN TOIMINTAKERTOMUS 2015 (s. 1-3) 2. JULKAISUFOORUMIN TOIMINTASUUNNITELMA 2016 (s. 4-8) 3. JULKAISUFOORUMIN ARVIOINTIOHJEET PANEELEILLE (s. 9-15) 1. JULKAISUFOORUMIN
Julkaisufoorumi-hankkeen ohjausryhmä Pöytäkirja 4/2011
Julkaisufoorumi-hankkeen ohjausryhmä Pöytäkirja 4/2011 Aika: tiistai 11.10.2011 klo 9-11 Paikka: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki, sali 401 Läsnä: Ilkka Niiniluoto, puheenjohtaja Jäsenet: Juha Haataja
Julkaisufoorumin ohjausryhmä LIITE 1
SISÄLLYS 1. Lehtien ja sarjojen luokitus vuoden 2014 päivitysarvioinnissa 2. Vaihtoehtoisia ratkaisumalleja jos tason 2 kiintiötä ei laajenneta 3. Kirjakustantajien luokitus vuoden 2014 päivitysarvioinnissa
Faculty of Economics and Administration
Faculty of Economics and Administration in Finnish: Kauppa- ja hallintotieteiden tiedekunta Bachelor of Administrative Sciences Hallintotieteiden kandidaatin tutkinto Major subjects: Administrative Science
Useiden top-viittausindeksien tarkastelu tieteenalaryhmittäin Suomessa ja valituissa verrokkimaissa
Tieteen tila 2018 10.12.2018 Useiden top-viittausindeksien tarkastelu tieteenalaryhmittäin Suomessa ja valituissa verrokkimaissa Suomen Akatemian Tieteen tila 2018 -katsauksessa (www.aka.fi/tieteentila)
Julkaisufoorumin ohjausryhmä Pöytäkirja 2/2013
Julkaisufoorumin ohjausryhmä Pöytäkirja 2/2013 Aika: tiistai 1.10.2012 klo 10-13 Paikka: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki, sali 405 Läsnä: Ilkka Niiniluoto (Tieteellisten seurain valtuuskunta), puheenjohtaja
Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2018 TIETEEN PARHAAKSI
Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemian toiminta Tieteellisen tutkimuksen keskeinen rahoittaja ja vahva vaikuttaja Tutkimushakemusten arviointi ja rahoituspäätökset kansainväliseen vertaisarviointiin
Julkaisukohtainen kirjoittajien lukumäärä tieteellisissä julkaisuissa: kansainvälinen kehitys ja tieteenaloittaiset erot OKM-julkaisuaineistossa
Julkaisukohtainen kirjoittajien lukumäärä tieteellisissä julkaisuissa: kansainvälinen kehitys ja tieteenaloittaiset erot OKM-julkaisuaineistossa Suunnittelija Janne Pölönen, TSV Tekijyys tieteessä-seminaari
Julkaisufoorumi ja yliopistojen rahoitusmalli
Julkaisufoorumi ja yliopistojen rahoitusmalli Tapio Kosunen Opetus- ja kulttuuriministeriö Julkaisufoorumi-seminaari 2.2.2015 Rahoitusmalli ja julkaisut rahoitusmallia on kehitetty jatkuvasti ja ajan myötä
Julkaisufoorumin ohjausryhmän kokous 23.8.2012 LIITE 1
Tässä liitteessä on tausta-aineistoa periaatekeskusteluun Julkaisufoorumista ja sen kritiikistä. Liitteessä on kolme osaa: 1. TIETEELLISET JULKAISUT YLIOPISTOJEN RAHOITUSMALLISSA 2013-1016 (s. 1) 2. ALKUPERÄIS-
YLIOPISTOKIRJASTOT BIBLIOMETRIIKAN OSAAJINA JA TOIMIJOINA
1 YLIOPISTOKIRJASTOT BIBLIOMETRIIKAN OSAAJINA JA TOIMIJOINA Ylikirjastonhoitaja, pj Päivi Kytömäki Suomen yliopistokirjastojen neuvosto Tutkimuksen tuen verkosto SUOMEN YLIOPISTOKIRJASTOJEN NEUVOSTO/ TUTKIMUKSEN
Suomen Akatemian toimikuntarakenne
Suomen Akatemian toimikuntarakenne 1. Sukupuoli Nainen Mies En halua kertoa 2. Vastaajan taustaorganisaatio Yliopisto Ammattikorkeakoulu Tutkimuslaitos Muu julkinen sektori Elinkeinoelämä Työmarkkinajärjestö
Julkaisufoorumin ohjausryhmä
PÖYTÄKIRJA Julkaisufoorumin ohjausryhmä Aika: maanantai 5.6.2017 klo 10 12 Paikka: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki, sali 401 Paikalla: Puheenjohtaja: Hallituksen puheenjohtaja Keijo Hämäläinen (Tieteellisten
Turun yliopiston tieteellisen toiminnan kokonaisarviointi. Pirkko Mäenpää Elise Johansson 16.10.2015
Turun yliopiston tieteellisen toiminnan kokonaisarviointi Pirkko Mäenpää Elise Johansson 16.10.2015 Projektipäällikkö palkattu kesällä 2014 Ohjausryhmänä TY:n tutkimusneuvosto Mitä tavoitellaan Itsearviointi
Julkaisufoorumin ohjausryhmä Pöytäkirja 2/2012
Julkaisufoorumin ohjausryhmä Pöytäkirja 2/2012 Aika: torstai 23.8.2012 klo 10-12 Paikka: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki, sali 401 Läsnä: Ilkka Niiniluoto, puheenjohtaja Risto Heiskala Mirja Iivonen
Julkaisuportaali ja yliopistojen julkaisutiedot
Julkaisuportaali ja yliopistojen julkaisutiedot Kotimaiset tieteelliset artikkelit näkyviksi!, Helsinki 25.4.2013 Jyrki Ilva (jyrki.ilva@helsinki.fi) Mihin erillistä julkaisuportaalia tarvitaan? Julkaisuportaali
Paneeli 7 biotieteet II
Paneeli 7 biotieteet II Tieteenalat: Web of Science luokat: ANDROLOGY (SCI) BIOCHEMICAL RESEARCH METHODS (SCI) BIOCHEMISTRY & MOLECULAR BIOLOGY (SCI) CELL BIOLOGY (SCI) DEVELOPMENTAL BIOLOGY (SCI) GENETICS
Ostetaan avoimeksi? Avoimen aineiston hankinnan kriteerit. Irene Ylönen Informaatikko Avoimen tiedon keskus Jyväskylän yliopisto
Ostetaan avoimeksi? Avoimen aineiston hankinnan kriteerit Irene Ylönen Informaatikko Avoimen tiedon keskus Jyväskylän yliopisto JYU. Since 1863. 6.6.2018 1 Jyväskylän yliopiston avoimen tieteen periaatteet
Arto, Linda ja Fennica kansallisen julkaisurekisterin tietojen lähteinä. Asiantuntijakokous, Jyrki Ilva
Arto, Linda ja Fennica kansallisen julkaisurekisterin tietojen lähteinä Asiantuntijakokous, 19.4.2011 Jyrki Ilva (jyrki.ilva@helsinki.fi) Jure-projekti ja kansallinen julkaisurekisteri OKM:n rahoittama
Rahoittajat ja tiedon julkisuus. Pirjo Hiidenmaa Suomen Akatemia 3.5.2010
Rahoittajat ja tiedon julkisuus Pirjo Hiidenmaa Suomen Akatemia 3.5.2010 Periaate Julkisella rahalla tehty tutkimus on julkista. Berliinin julkilausuma 2003. ESF + EUROHORCS: Tiekartta 2008 Julkisuus koskee
Ulkomaisten julkaisu- ja viittaustietokantojen hankinta
JURE-rekisteri Ulkomaisten julkaisu- ja viittaustietokantojen hankinta Tutkimuksen tietohallinto tutkijan tukena seminaari 16.3.2010 Paula Mikkonen, suunnittelija FinELib JURE-sitaatioindeksiryhmän toimieksianto
Analyysiraporttien kirjoittaminen SYN:n bibliometriikkaseminaari 2, Julkaisutoiminnan arviointi. Tampereen teknillinen yliopisto
Analyysiraporttien kirjoittaminen SYN:n bibliometriikkaseminaari 2, Julkaisutoiminnan arviointi Leena Huiku Tampereen teknillinen yliopisto 12.3.2013 TTY:n tutkimuksen arviointi TUT RAE 2010-2011 2 5 paneelia,
PÖYTÄKIRJA. Julkaisufoorumin ohjausryhmän kokous tiistai 17.11.2015 klo 10 12 Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki, sali 313
PÖYTÄKIRJA Julkaisufoorumin ohjausryhmän kokous tiistai 17.11.2015 klo 10 12 Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki, sali 313 Paikalla: Puheenjohtaja: Kansleri Ilkka Niiniluoto (Tieteellisten seurain valtuuskunta)
Tarvitsetko kansainvälisiä tutkimuksia yhteiskuntatieteiden aloilta? klo 9:00-10:00 Maarit Putous & Tuula Rissanen
Tarvitsetko kansainvälisiä tutkimuksia yhteiskuntatieteiden aloilta? 6.3.2018 klo 9:00-10:00 Maarit Putous & Tuula Rissanen Sisältö Missä tutkimusta julkaistaan? Julkaisutyypeistä yhteiskuntatieteissä
Tieteen tila 2014 Havainnot ja suositukset
Tieteen tila 2014 Havainnot ja suositukset Heikki Mannila 24.10.2014 1 Sisältö Tavoitteet Aineistot ja huomautuksia niihin Havaintoja Suositukset 2 Tavoitteet Materiaalia, joka tukee yliopistojen ja tutkimuslaitosten
TSV:n palvelut verkkojulkaisemisessa. Sari Lehtinen Julkaisu- ja verkkopalvelut
TSV:n palvelut verkkojulkaisemisessa Sari Lehtinen Julkaisu- ja verkkopalvelut TSV jäsenseurojen julkaisut Seurat julkaisevat 218 julkaisusarjaa ja 120 lehteä. 55 on luettavissa avoimesti verkossa (osa
Tieteen tila 2014: Humanistiset tieteet
Suomen Akatemia 24.1.14 : Humanistiset tieteet Tieteenaloittainen tarkastelu opetus- ja tutkimushenkilöstöstä sekä rahoituksesta www.aka.fi/tieteentila Suomen Akatemia 24.1.14 Sisällysluettelo -hanke...
Bibliometriikka eli tieteellisen julkaisutoiminnan määrällinen tutkimus on noussut
Eija Poteri Media & viestintä 36(2013): 3 4 55 Katsaus Bibliometriikkaa viestintätieteilijöille? 1 Bibliometriikka eli tieteellisen julkaisutoiminnan määrällinen tutkimus on noussut puheenaiheeksi sellaisillakin
Artikkelin kirjoittaminen Hoitotiede -lehteen
Artikkelin kirjoittaminen Hoitotiede -lehteen Päivi Åstedt-Kurki Professori, PääP äätoimittaja 30.3.2010 Hoitotiede -lehti Lehteä kustantaa HTTS ry. Julkaistu vuodesta 1989 Lehden toimitus vuorotellen
Julkaisufoorumin ohjausryhmä Pöytäkirja 1/2013
Julkaisufoorumin ohjausryhmä Pöytäkirja 1/2013 Aika: tiistai 16.4.2013 klo 10-13 Paikka: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki, sali 405 Läsnä: Ilkka Niiniluoto (Tieteellisten seurain valtuuskunta), puheenjohtaja
Journal.fi-palvelu. Antti-Jussi Nygård Tieteellisten seurain valtuuskunta
Journal.fi-palvelu Antti-Jussi Nygård Tieteellisten seurain valtuuskunta Outline Kotilava-hanke lyhyesti Open Journal Systems mikä se on? Hankkeen eteneminen (syksy 2015 kesä 2017) Journal.fi-palvelun
Laskennallisen fysiikan esimerkkejä avoimesta tutkimuksesta Esa Räsänen Fysiikan laitos, Tampereen teknillinen yliopisto
Laskennallisen fysiikan esimerkkejä avoimesta tutkimuksesta Esa Räsänen Fysiikan laitos, Tampereen teknillinen yliopisto Julian Voss, Quantum man, 2006 (City of Moses Lake, Washington, USA) Kolme näkökulmaa
Tarkastelen suomalaisen taloustieteen tutkimuksen tilaa erilaisten julkaisutietokantojen avulla. Käytän myös kerättyjä tietoja yliopistojen
1 2 3 Tarkastelen suomalaisen taloustieteen tutkimuksen tilaa erilaisten julkaisutietokantojen avulla. Käytän myös kerättyjä tietoja yliopistojen opettajien tutkimusalueista. 4 Kuviossa 1 esitetään kansantaloustieteen
Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2019 TIETEEN PARHAAKSI
Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemian toiminta Tieteellisen tutkimuksen keskeinen rahoittaja ja vahva vaikuttaja Tutkimushakemusten arviointi ja rahoituspäätökset kansainväliseen vertaisarviointiin
Bibliometriikan hyödyntäminen yliopiston tutkimushallinnossa. Ilkka Niemelä Vararehtori, Aalto-yliopisto
Bibliometriikan hyödyntäminen yliopiston tutkimushallinnossa Ilkka Niemelä Vararehtori, Aalto-yliopisto Yliopiston tiedonhallinnan haasteita Yliopisto tarvitsee toimintansa seurantaan ja kehittämiseen
Julkaisutiedonkeruu laadun työkaluna. Ammattikorkeakoulujen julkaisutoiminta: kuinka kehittää toiminnan laatua
Julkaisutiedonkeruu laadun työkaluna Ammattikorkeakoulujen julkaisutoiminta: kuinka kehittää toiminnan laatua Julkaisutiedonkeruu ja sen ohjeistus Osa rahoitusmallia Yleinen standardi julkaisujen luokitukselle
Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017
Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017 Heikki Mannila 4.10.2016 1 Jäsentely Rahoituksen kokonaisuudesta Akatemian rahoitus Kilpaillun tutkimusrahoituksen ominaisuuksia Tieteen eri roolit ja tutkimuksen
OPETUSMINISTERIÖ. KOTA-AMKOTA julkaisutiedonkeruussa käytettävät luokitukset. KOTA-AMKOTA seminaari Helsingin yliopisto
KOTA-AMKOTA julkaisutiedonkeruussa käytettävät luokitukset KOTA-AMKOTA seminaari 13.-14.11.2008 Helsingin yliopisto Erikoistutkija Olli Poropudas OPETUSMINISTERIÖ OPETUSMINISTERIÖ Koulutus- ja tiedepolitiikan
ProQuest Dissertations & Thesis: The Humanities and Social Sciences Collection
Kuukauden tietokanta tammikuu 2013 ProQuest databases ARTBibliographies Modern (ABM) Modern and contemporary art journal articles and books British Humanities Index (BHI) Humanities - journals, weekly
Vastuullinen metriikka
Vastuullinen metriikka STKS Seminaari 16.11. Laura Himanen Tampereen teknillinen yliopisto Vastuullinen metriikka? Suomalainen tutkimuskenttä käyttää enenevissä määrin kvantitatiivisia indikaattoreita
Näkemyksiä ja ehdotuksia yliopistojen laskennallisen perusrahoituksen tutkimusta ja tutkijankoulutusta koskeviin painotuksiin
Tieteen-, teknologian- ja innovaatiotutkimuksen yksikkö (TaSTI) Tampereen yliopisto 29.12.2010 Näkemyksiä ja ehdotuksia yliopistojen laskennallisen perusrahoituksen tutkimusta ja tutkijankoulutusta koskeviin
Tieteen tila 2014: Maatalous- ja metsätieteet
: Maatalous- ja metsätieteet Tieteenaloittainen tarkastelu opetus- ja tutkimushenkilöstöstä, rahoituksesta ja bibliometrisin menetelmin mitatusta tieteellisestä vaikuttavuudesta www.aka.fi/tieteentila
Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2017 TIETEEN PARHAAKSI
Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemia lyhyesti Tieteellisen keskeinen rahoittaja ja vahva tiedepoliittinen vaikuttaja Strategisen neuvosto Tutkimusrahoitus vuonna 2017 Tutkimusinfrastruktuurikomitea