Viisi oppikirjailijaa palkittiin Educa-messuilla

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Viisi oppikirjailijaa palkittiin Educa-messuilla"

Transkriptio

1 Suomen tietokirjailijat ry Jäsentiedote 1/2013 Uusia jäseniä hyväksyttiin 67 Kevään apurahat haettavana asti Kutsu kevätkokoukseen Vantaalle Suomen tietokirjailijat ry:n hallitus 2013 on järjestäytynyt Viisi oppikirjailijaa palkittiin Educa-messuilla Oppikirjailijapalkitut Milena Komulainen (vas.), Karin Ihalainen, Mervi Holopainen, Kimmo Päivärinta ja Antero Tenhunen Educamessuilla. Toimittanut Anne Rutanen S uomen tietokirjailijat ry jakoi Oppikirjailijapalkinnot tänä vuonna viidelle oppikirjantekijälle. Palkinnot saivat biologian ja maantieteen lehtori Mervi Holopainen, rehtori ja luokanopettaja Karin Ihalainen, luokanopettaja Milena Komulainen, historian ja yhteiskuntaopin lehtori Kimmo Päivärinta ja emerituslehtori Antero Tenhunen. Oppikirjailijapalkinnot ovat suuruudeltaan euroa ja ne jaetaan nyt 13. kertaa. Palkinnot myönnetään tunnustuksena laajasta ja ansiokkaasta oppikirjatuotannosta. Palkinnot jaettiin Educa-messuilla 26. tammikuuta Helsingin Messukeskuksessa. Educa-messut on valtakunnallinen opetusalan tapahtuma, jossa Suomen tietokirjailijat ry on ollut perinteisesti mukana muun muassa omalla osastollaan. Palkinnot jakoivat tilaisuudessa puheenjohtaja Markku Löytönen ja varapuheenjohtaja Helena Ruuska. Suomen tietokirjailijat ry:n palkintoperusteluissa mainittiin muun muassa seuraavaa: Filosofian maisteri, kasvatustieteen lisensiaatti Mervi Holopainen on asioihin perehtyvä biologian ja maantieteen lehtori Joensuun normaalikoulussa. Hän opettaa yläkoulussa ja lukiossa ja kouluttaa myös opettajiksi opiskelevia. Holopainen on luotettava ja tuottelias kirjoittaja, ja hänen asiantuntemustaan onkin mukana useissa oppikirjasarjoissa jo yli 20 vuoden ajan. Hänellä on peräänantamaton kyky selvittää vaikeimmatkin asiakysymykset biologian kirjoja tehtäessä. Hän lähtee mukaan uusiin innovatiivisiin hankkeisiin ja tuo uusia pedagogisia ideoita kirjantekijäryhmän pureskeltavaksi. Hän on ollut mukana muun muassa yläkoulun oppikirjasarjassa Luonnonkirja sekä lukion Kevätkokous Vantaalla

2 oppikirjasarjoissa Biologia ja Bios. Rehtori Karin Ihalainen on ruotsin kielen oppimateriaalien pitkäaikainen, taitava tekijä. Kansalliskirjaston Fennicatietokannasta löytyy 76 viitettä teoksiin, joissa hän on ollut mukana. Hän on ollut keskeinen tekijä oppikirjasarjoissa Fritt fram, Bravo! ja Premiär eli hän on tehnyt oppikirjoja alakouluun, yläkouluun ja aikuisille yli 15 vuoden ajan. Karin Ihalainen on erittäin luova kirjantekijä ja opettaja, jonka ajatusten keskiössä on aina oppilas. Hän on jaksanut miettiä ja hioa joka ainoan tehtävän niin, että se palvelee oppimista parhaiten. Ihalaisen monipuolinen luova osaaminen näkyy myös ruotsin opetusvideoissa, joissa hän on ollut vahvalla panostuksella mukana aina käsikirjoituksen laatimisesta lähtien. Hän on erittäin luotettava yhteistyökumppani; mitä hän on luvannut tehdä, sen hän myös tekee. Luokanopettaja, kasvatustieteen maisteri Milena Komulainen on kiitetyn ja suositun Kirjakuja-sarjan voimahahmo ja keskeinen ideoija. Tässä alakoululaisten äidinkielen ja kirjallisuuden oppimateriaalisarjassa näkyy Milena Komulaisen asiantuntemus, kiinnostus ja suuri rakkaus kaunokirjallisuutta kohtaan. Hän toi kaunokirjallisuuden olennaiseksi osaksi oppimateriaalia, kuten äidinkieli-oppiaineen nimenmuutos äidinkieleksi ja kirjallisuudeksi 1990-luvun viimeisinä vuosina edellyttikin. Kirjakuja-sarjan erinomaiset kaunokirjalliset tekstivalinnat ovat innostaneet lapsia lukemaan jo toistakymmentä vuotta. Erityisen tärkeää Milena Komulaiselle on ollut tekstin ja kuvituksen vuoropuhelu. Monet Milena Komulaisen Kirjakujassa ensi kertaa nähdyt pedagogiset ratkaisut viitoittivat äidinkielen ja kirjallisuuden alakoulujen oppimateriaalin luonnetta vuosiksi eteenpäin. Helsingin medialukion historian ja yhteiskuntaopin opettaja, filosofian maisteri Kimmo Päivärinta on intohimoinen historioitsija ja innovatiivinen pedagogi, mikä on täydellinen yhdistelmä historian oppikirjojen tekijälle. Päivärinnan johtavana ajatuksena niin opetuksessa kuin oppikirjojen kirjoittamisessa on se, että historia ei ole vain menneisyyden opiskelua vaan jatkuvaa vuoropuhelua nykyisyyden ja menneisyyden kesken. Menneisyyden arvo korostuu, kun sen kautta yritetään ymmärtää ajankohtaisia kysymyksiä. Kimmo Päivärinta on ollut alusta saakka ideoimassa ja kirjoittamassa Forum-sarjaa, joka kattaa historian oppimateriaalit alakoulusta lukioon. Päivärinta on ollut mukana kirjoittamassa myös Forum-sarjaan kuuluvia lukion yhteiskuntaopin kirjoja. Forum-sarjan kehittäminen on ollut lähes kymmenvuotinen työrupeama, ja mikä parasta, se jatkuu edelleen. Forum-sarja on ollut myös sähköisen oppimateriaalin tienraivaaja. Filosofian kandidaatti, lehtori emeritus Antero Tenhusella on takanaan 37 vuotta kestänyt ura biologian ja maantieteen opettajana. Näistä 27 vuotta hän työskenteli Oulun normaalikoulussa, jossa hän oli myös opettajien kouluttaja. Hän on ollut pitkään mukana useissa oppikirjasarjoissa ja usein hän on ollut oppikirjaryhmän vetäjä. Hänen huumorintajunsa ja leppoisa luonteensa ovat tehneet hänestä mukavan ja rennon yhteistyökumppanin. Tenhusen työpanokseen oppikirjailijakollegat ja kustantaja ovat aina voineet luottaa. Hänen pitkäaikainen kokemuksensa on ollut hyödyksi myös vanhan ja uuden opetustradition yhteensulauttajana. Erityisen suosittu on ollut lukiolaisille tarkoitettu, korkeatasoinen Bios-sarja, jonka tekijöistä yksi Tenhunen on. Viime vuonna Oppikirjailijapalkinnot saivat Juha T. Hakala, Ansa Iivanainen, Kaarle Kurki-Suonio, Juha Suoranta j a Pertti Toivonen. Suomen tietokirjailijat ry:n palkinnot rahoitetaan Kopioston perimillä tekijänoikeuskorvauksilla. Toimistossa uusi järjestösihteeri Jäsentutkimuksen toinen vaihe käynnistyy Suomen tietokirjailijat ry teetti viime syksynä jäsentutkimuksen, jonka tulokset ovat valmistumassa. Tulokset julkaistaan yhdistyksen 30-vuotisjuhlien yhteydessä 16. toukokuuta Jo nyt voi kertoa, että tulokset ovat mielenkiintoisia, ja ne auttavat yhdistyksen toiminnan kehittämisessä. Jäsentutkimusten toinen vaihe käynnistyy maaliskuun alussa Siinä selvitetään tietokirjailijoiden taloudellista asemaa vuonna Tutkimus on nytkin luottamuksellinen, eli yksittäisten vastaajien vastauksia ei julkaista. Kutsu tutkimukseen ja ohjeet lähetetään sähköpostitse yhdistyksen kaikille jäsenille lähiviikkoina. Yhdistyksen politiikkatyön kannalta tutkimus on erittäin tärkeä, ja toivomme, että mahdollisimman moni vastaisi kyselyyn. Vastauksista on hyötyä, kun käymme keskustelua opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa tietokirjallisuuden tukijärjestelmistä. Tutkimuksen tietokirjailijoiden taloudellisesta asemasta tekevät Mikko Grönlund ja Veijo Pönni Turun yliopistosta. Tutkimus on vertailukelpoinen Suomen Kirjailijaliiton ja Suomen kääntäjien ja tulkkien liiton teettämien vastaavien tutkimusten kanssa. Lisätietoja: Jukka-Pekka Pietiäinen toiminnanjohtaja puh Yhdistyksen uudeksi järjestösihteeriksi on valittu KM Marianne Kuukka. Hän aloitti tehtävässään Kuukka on tekstiilityönopettaja, joka on toiminut aiemmin opettajankouluttajana, suunnittelijana ja tutkimusapulaisena Helsingin yliopistossa. Hänen tehtäviinsä kuuluvat muun muassa apurahahakemusten käsittely, jäsenrekisterin ylläpito, kokousjärjestelyt ja Tuumantuvan varaukset. Järjestösihteeriin saa yhteyttä sähköpostitse ja puhelimitse ( ). 2 Suomen tietokirjailijat ry:n jäsentiedote 1/2013

3 Pääkirjoitus Aulaus on yhteinen asiamme Kun suomen kieltä aikanaan kehitettiin aktiivisesti, jouduttiin keksimällä keksimään uusia sanoja. Radioksi ehdotettiin sanaa sätiö, mikroskoopiksi sanaa hitutähystin, singlestä piti tuleman yksile ja stadionista aiottiin kilpolaa. Eikä työ suinkaan ole päättynyt, sillä uusia asioita ilmaantuu kieleemme koko ajan. Englanninkielestä lainattu sana show aiottiin elelmäksi, tietokonehiirestä haluttiin ohjausrasia ja nettisurffailuksi ehdotettiin samoilua. Nykykielemme arkikäyttöön pujahtanut englanninkielen lainasana lobbaus voitti kilpailevan ehdotuksen, joka oli aulaus. Politiikkatyöryhmämme on aulannut tätä kirjoittaessani kolme vuotta. Olemme järjestäneet kansanedustajaehdokkaiden tietokirjapaneeleja, tavanneet kansanedustajia ja ministeriön virkamiehiä ja puhuneet asiasta eri foorumeilla aina tilaisuuden tullen. Lisäksi olemme valmistaneet luottokorttikokoisen hissipuheen, jonka olemme lähettäneet jokaiselle jäsenellemme toivoen, että se löytyy kaikkien lompakosta. Olemme myös valmistaneet kaksi esittelylärpäkettä He kirjoittavat öisin ja Tieto tarvitsee tekijänsä, joissa hissipuhetta vähän laajemmin kerromme tavoitteistamme. Nämäkin aineistot ovat jäsentemme käytettävissä. Politiikkatyötä on tehty yhteistyössä ja huolellisesti koordinoiden Sanaston kanssa. Olemme myös keskustelleet tavoitteistamme sisarjärjestöjemme kanssa monilla foorumeilla. Yhdistyksemme taitava ja asiallemme omistautunut toimistoväki on kertonut tavoitteistamme monissa paikoissa. Samoin luottamustehtäviin valitut jäsenemme yhdistyksemme toimikunnissa ja aluevastaavat ovat vieneet viestiämme eteenpäin moneen suuntaan. Mutta, arvoisat jäsenemme, aulausasiamme on kuitenkin meidän kaikkien yhteinen ponnistus. Niinpä rohkenen toivoa, että jokainen jäsenemme kertaa hissipuheemme sisällön ja lärpäkkeidemme ydinasiat ja kertoo tavoitteistamme aina kun siihen tarjoutuu luonteva tilaisuus. STIKin tietokirjallisuuden lajeista hauskasti muistuttavaa postikorttisarjaa voi mainiosti käyttää yhtä hyvin arkipäiväisissä viesteissä tutuille ja sukulaisille kuin lähettämällä postia oman alueensa kansanedustajille. Edustajat itse asiassa pitävät puoluekannasta riippumatta erinomaisen hyödyllisenä sitä, että oman vaalipiirin väki heitä muistaa se on monella tavalla politiikan arkipäivän ydinsisältöä. Hissipuhetta, lärpäkkeitä ja postikortteja saa toimistoltamme. Kaikki joukolla aulaamaan! Markku Löytönen hallituksen puheenjohtaja PS. oppimateriaaleista. Yhdistyksemme puheenjohtaja Markku Löytönen, Viime viikkoina on tiedotusvälineissä keskusteltu hyvin paljon tuotetuista eli kustannetuista oppimateriaaleista ja toisaalta avoimista varapuheenjohtaja Helena Ruuska ja toiminnanjohtaja Jukka-Pekka Pietiäinen ovat keskustelleet asiasta muun muassa kustantajien, Opetusalan Ammattijärjestön OAJ:n ja opetus- ja kulttuuriministeriön virkamiesten kanssa. Helena Ruuska on ottanut asiaan kantaa muun muassa Opettaja-lehdessä. Yhdistyksemme viestinä on ollut, että parhaat oppilaat pärjäävät aina, mutta miten pärjää ns. heikoin neljännes. Erityisesti heikoimmat tarvitsevat pedagogisesti punnittua, johdonmukaista, visuaaliselta ilmeeltään oppimista tukevaa, asiantuntijoiden tuottamaa oppimateriaalia. uudet jäsenet Pauli Aalto-Setälä, toimitusjohtaja (Helsinki) Jaakko Aatolainen, kenraalimajuri, evp (Vantaa) Riitta Ahonen, toimittaja (Kemi) Martti Ahti, VTT (Inkoo) Thomas Brunnsteiner, kirjailija (Kolari) Kari Dahlblom, tutkija, muusikko (Äänekoski) Susanne Dahlgren, FT (Helsinki) Janne Flinkkilä, toimittaja (Helsinki) Reija-Tuulia Heinonen-Rivasto, FK (Salo) Erkki Heiskanen, yrittäjä (Kuopio) Marjo-Helena Heiskanen, MuM, VTK (Kuopio) Harri Hietala, varatuomari (Kerava) Markku Huttunen, FL (Kontiolahti) Jutta Julkunen, FM, historiantutkija (Mikkeli) Pauli Juuti, professori, yrittäjä (Espoo) Anna-Maija Juvonen, varatuomari (Nacka) Sari Järn, informaatikko (Hirvensalmi) Esko Kaarna, TM (Vantaa) Maijastina Kahlos, FT, dosentti (Helsinki) Heli Kananen, FT, tutkijatohtori (Kiuruvesi) Jyrki Knuutila, professori (Helsinki) Lasse Kylänpää, toimittaja (Salo) Tero Lahtinen, yrittäjä (Tampere) Hannu Laitinen, ekonomi, yrittäjä (Kuhmoinen) Elina Lappalainen, toimittaja (Helsinki) Mika Laurila, luokanopettaja (Porvoo) Martti Lehto, ST, päätoimittaja (Jyväskylä) Jussi Lehtonen, TeM, kääntäjä (Helsinki) Helena Leppänen, TaT, tutkija (Järvenpää) Ilkka Malmberg, toimittaja (Helsinki) Tuomas Marjamäki, toimittaja (Helsinki) Eero Matero, päätoimittaja (eläk.) (Oulunsalo) Simo Muir, dosentti, tutkijatohtori (Helsinki) Mika Myllyneva, KTM (Helsinki) Juha Mäkelä, yrittäjä (Tampere) Sakari Mäkelä, FK (Siuntio) Leena Mäkelä-Marttinen, FT (Kouvola) Terttu Mämmelä, tutkija (Helsinki) Paula Määttä, YTT (Tampere) Pauli Niemelä, professori (Tuusula) Marianne Ojanaho, FM (Espoo) Teemu Ollikainen, PsL (Helsinki) Jari Peltomäki, yrittäjä (Liminka) Sirpa Piispanen, FM, opettaja (Inkoo) Seppo Pirhonen, koulunjohtaja (Urjala) Sirpa Puhakka, puoluesihteeri (Helsinki) Eija Pulkkinen, FM, valt. yo, (Helsinki) Mia Puolimatka, KT (Jyväskylä) Jaakko Riihimaa, FT (Seinäjoki) Virpi Ritvanen, KTT (Kalajoki) Markku Saiha, valokuvaaja (Pori) Marja-Leena Salo, FM, toimittaja (Urjala) Ari Savikko, tutkimusmestari (Inari) Piritta Simola, KM, rehtori (Porvoo) Frode Skarstein, biologi (Tromsø) Timo Soikkanen, professori (Turku) Raimo Suikkari, kirjailija (Espoo) Olli Säynäjäkangas, LT, dosentti (Rovaniemi) Minna Säävälä, erikoistutkija (Helsinki) Matti Taimi, KM (Pirkkala) Vesa Talvitie, PsT (Helsinki) Elina Tanskanen, YTM, LTI (Helsinki) Jani Tiainen, toimitusjohtaja (Espoo) Markku Turunen, kirjailija (Tampere) Olli-Pekka Vainio, TT, dosentti (Riihimäki) Gia Virkkunen, VTT, tutkija (Helsinki) Petri Vuorinen, FT, rehtori (Turku) Asko Vuorinen, TkL (Espoo) Tuija Wetterstrand, FM (Helsinki) Suomen tietokirjailijat ry:n jäsentiedote 1/2013 3

4 APURAHAT - Apurahoja oppi- ja tietokirjailijoille Suomen tietokirjailijat ry julistaa haettavaksi apurahoja luovaan kirjalliseen työskentelyyn. Apurahat rahoitetaan Kopioston perimillä tekijänoikeuskorvauksilla. Haettavat apurahat ovat luovaan tietokirjalliseen työskentelyyn puolivuotisapurahat e esikoistietokirjojen kirjoittamiseen e hakijoilta edellytetään aiempaa kirjallista näyttöä esim. opinnäyte tai journalistinen tuotanto lasten ja nuorten tietokirjojen kirjoittamiseen e ei oppikirjojen kirjoittamiseen tietokirjakritiikin kirjoittamiseen e erityisesti kotimaisesta tietokirjallisuudesta kirjoittamiseen; hakijoilta edellytetään asiantuntemusta kirjojen aihepiiristä; apurahalla tulee kirjoittaa 3 5 kritiikkiä Apurahat maksetaan kesäkuussa Apurahoja ei myönnetä työryhmille, yhteisöille eikä jo valmistuneisiin hankkeisiin. Työryhmän jäsenet voivat hakea henkilökohtaisia apurahoja. Hakulomakkeet ja tarkat ohjeet: puh , Hakemusten on oltava yhdistyksen toimistossa (os. Hallituskatu 2 B, 3. krs, Helsinki) torstaihin 28. maaliskuuta 2013 klo mennessä. Viimeisen hakupäivän Suomen postileima hyväksytään. Jälkikäteen tehtyjä hakemuksen täydennyksiä ei oteta huomioon. Jatkuvahakuiset apurahat haettavana Laiteapurahat sekä matka-, koulutus- ja työtila-apurahat ovat Suomen tietokirjailijat ry:n jäsenten haettavissa jatkuvasti vuoden 2013 aikana. Hakemuksia käsitellään kuusi kertaa vuodessa hallituksen kokouksissa. Kesäkuukausina hakemuksia ei käsitellä. Apurahoja ei myönnetä takautuvasti jo syntyneisiin menoihin eikä valmiisiin hankkeisiin. Tarkat hakuohjeet löytyvät yhdistyksen verkkosivuilta Apurahaa haetaan lomakkeella, jonka voi tulostaa yhdistyksen verkkosivuilta tai tilata toimistosta puhelimitse (puh ) tai sähköpostitse Hakemus postitetaan osoitteeseen Suomen tietokirjailijat ry, Hallituskatu 2 B, 3. krs, Helsinki. Opettaja, hae tietokirjastipendiä kovalle lukijalle! Onko opiskelijallasi jokin erityisala, josta hän tietää paljon? Pitääkö oppilaasi upeita esitelmiä? Onko lukiolaisella loistavat yleistiedot? Kysy 9.-luokkalaisilta ja lukiolaisilta, mistä he ovat tietonsa ammentaneet. Jos vastaus on tietokirjoista, heille kannattaa hakea tietokirjastipendiä. Lauri Jäntin säätiö ja Suomen tietokirjailijat ry jakavat sadan euron suuruisia stipendejä peruskoulun päättöluokan oppilaille ja lukiolaisille. Myönnetyt stipendit jaetaan kevätjuhlassa. Kevään 2013 stipendien haku päättyy torstaina 28. maaliskuuta. Stipendit toimitetaan kouluille viikolla 19. Kirjoita hakemukseen opiskelijan nimi ja opintojen vaihe, lyhyt luonnehdinta hänen harrastuneisuudestaan sekä lista kirjoista, joita hän on lukenut. Kerro myös oma nimesi ja koulun yhteystiedot (osoite, puhelinnumero ja sähköpostiosoite). Lähetä hakemus osoitteeseen suomentietokirjailijat.fi. Lisätietoja: ja Residenssihaku Villa Karoon alkaa Suomalais-afrikkalainen kulttuurikeskus Villa Karo Grand-Popon kylässä Länsi- Afrikan Beninissä avaa jälleen ovensa suomalaisille taiteilijoille ja tutkijoille. Jo yli 400 suomalaista kulttuuri- ja yhteiskunnallisten alojen ammattilaista on vastannut Guineanlahden kutsuun viimeisen kolmentoista vuoden aikana. Residenssi sopii hyvin niin oman tutkimuksen tekoon tai taiteellisen työn tekemiseen kuin myös esimerkiksi yhteisöllisten projektien toteuttamiseen. Tutustu Villa Karoon, Grand-Popoon ja residenssin hakuohjeisiin osoitteessa Villa Karon residenssiaikojen pituuden vaihtelevat viidestä viikosta kolmeen kuukauteen. Hakuaika päättyy Suomen tietokirjailijat ry:n jäsentiedote 1/2013

5 Kutsu kevätkokoukseen Vantaalle Suomen tietokirjailijat ry:n sääntömääräinen kevätkokous järjestetään Vantaalla tiedekeskus Heurekassa lauantaina 16. maaliskuuta. Kevätkokous järjestetään yhdistyksen toukokuisen 30-vuotisjuhlan vuoksi poikkeuksellisesti yksipäiväisenä. Kevätkokouksen ohjelma alkaa buffetlounaalla kello Varsinainen kokous alkaa kello 13.00, ja siellä käsitellään yhdistyksen sääntöjen 7. pykälässä mainitut asiat. Vuosikokousesitelmän pitää filosofian tohtori Mirkka Lappalainen, joka palkittiin Tietokirjailijapalkinnolla lokakuussa. Lappalainen puhuu aiheesta "Miten tutkija kirjoittaa suurelle yleisölle" esimerkkinään uusin teoksensa Jumalan vihan ruoska. Suuri nälänhätä Suomessa Kevätkokouksen yhteydessä on myös mahdollista tutustua Tiedekeskus Heurekan näyttelyihin, muun muassa uutuusnäyttelyyn Body Worlds. Heureka on avoinna lauantaina klo Sisäänpääsy näyttelyihin on kevätkokoukseen osallistuville Suomen tietokirjailijat ry:n jäsenille ilmainen. Sitovat ilmoittautumiset kokoukseen voi tehdä yhdistyksen verkkosivujen kautta sähköisellä lomakkeella (www. suomentietokirjailijat.fi) tai puhelimitse toimistoon (puh ). Ilmoittautuminen on tehtävä perjantaihin 7. maaliskuuta klo mennessä. Kevätkokouspäivän ohjelma on jäsenille maksuton. Saapumatta jääneiltä peritään kulut ruokailuista. Majoituksensa jokainen huolehtii itse. Jäsenet voivat varata huoneen omakustanteisesti esimerkiksi Sokos Hotel Vantaasta (os. Hertaksentie 2). Varauksen voi tehdä puhelimitse (0) , sähköpostitse tai hotellin verkkosivujen kautta. Yhdistys korvaa kevätkokoukseen osallistuvien jäsenten matkakuluja edullisimman kulkuneuvon mukaan (omavastuu 15 euroa). Kokouspaperit lähetetään kokoukseen ilmoittautuneille kokousviikolla postitse. KEVÄTKOKOUKSEN OHJELMA LAUANTAI klo lounas Ravintola Einstein, Tiedekeskus Heureka Kuninkaalantie 7, Vantaa klo kevätkokous Auditorio, Tiedekeskus Heureka Kuninkaalantie 7, Vantaa Tiedekeskus Heurekan näyttelyt avoinna la klo Lauri Jäntin palkinto Esko Valtaojalle teoksesta Kaiken käsikirja Lauri Jäntin palkinnon on saanut Esko Valtaoja teoksestaan Kaiken käsikirja (Ursa). Palkinto on euroa, ja sen myöntää Lauri Jäntin säätiö tunnustuksena merkittävän suomenkielisen tietokirjan tekijälle. Palkinto jaettiin ensimmäisen kerran vuonna Palkintoperusteluissa todettiin, että Kaiken käsikirjassa Esko Valtaoja tiivistää viihdyttävästi 222 sivuun kaiken, mistä jokaisen ihmisen pitäisi olla tietoinen. Ja vaikka ihan kaikkea ei kateta, kirja liikkuu vaivoitta kvanttifysiikan ja evoluution, aineen ja hengen kysymyksissä ja näyttää, kuinka tiedon tulvasta löydetään olennaisin. Palkintoraadin mukaan Valtaojan teoksessa tiede avautuu lukijalle kiehtovana ja ihmeellisenä. "Tähtitieteen professori Valtaojan kirjan nimi on pöyhkeä. Kun aiheena on kaikki, tyylilajina kepeä popularisointi ja mausteena raflaava tarinointi, ollaan epätavallisen tietokirjan äärellä. ", raadin perusteluissa todetaan. Kunniamaininnat saivat Jukka Koskelaisen Rakas rappio. Pelastus ja perikato länsimaisessa ajattelussa (Atena), Matti Nuortevan Meripihkan kiehtova maailma. Kirja Baltian meripihkasta (Maahenki) sekä Kirsi Vainio-Korhosen Ujostelemattomat. Kätilöiden, synnytysten ja arjen historiaa (WSOY). Kunniamaininnat ovat suuruudeltaan euroa. Tiedeviestintäpalkinto Isomäelle ja Leikolalle Suomen tiedetoimittajain liitto on myöntänyt Tiedeviestintäpalkinnot kirjailija Risto Isomäelle ja emeritusprofessori Anto Leikolalle. Palkintosumma on tuhat euroa. Tiedeviestintäpalkinto myönnettiin Risto Isomäelle merkittävästä tiedonjulkistustyöstä kauno- ja tietokirjailijana. Anto Leikola sai palkinnon erityisesti biologisen tiedon ja tieteenhistorian ansiokkaasta tunnetuksi tekemisestä laajalle yleisölle. Vuoden tiedetoimittaja -palkinto myönnettiin toimittaja Helena Rauniolle. Tiedeviestintäpalkintoa on jaettu vuodesta 2011 lähtien ja Vuoden tiedetoimittaja -palkintoa vuodesta Suomen tietokirjailijat ry:n jäsentiedote 1/2013 5

6 Suomen tietokirjailijat ry:n hallitus ja toimikunnat 2013 Toimikunnat Aluetoimikunta puheenjohtajana Riitta Suominen (Pirkanmaa), jäseninä Markus Aaltonen (Etelä- ja Keski-Pohjanmaa), Annika Ardin (Päijät-Häme), Piispa Arseni (Pohjois-Savo), Veikko Ervasti (Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu), Markku Heikkilä (Lappi), Marja-Liisa Julkunen (Pohjois-Karjala), Tarja Kajala (Lounais-Suomi), Markku Monni (Kanta-Häme), Osmo Pekonen (Keski- Suomi), Terhi Pietiläinen (Kaakonkulma), Eeva-Liisa Ryhänen (Uusimaa) ja Timo Tossavainen (Etelä-Savo), sihteerinä tiedottaja Apurahatoimikunta puheenjohtajana Markku Monni, jäseninä Hannele Cantell, Joel Kuortti, Terhi Pietiläinen ja Kimmo Päivärinta, sihteerinä toiminnanjohtaja Talousvaliokunta puheenjohtajana Markku Löytönen, jäseninä Helena Ruuska, Riitta Suominen ja taloudenhoitaja Jukka- Pekka Pietiäinen Työvaliokunta puheenjohtajana Markku Löytönen, jäseninä Helena Ruuska ja Jaakko Heinimäki, lisäksi kokouksiin osallistuvat toiminnanjohtaja ja lakimiehet Työryhmät Politiikkatyöryhmä Markku Löytönen, Pirjo Hiidenmaa, Juhani Lokki, Helena Ruuska, toiminnanjohtaja, lakimies ja tiedottaja Koulutustyöryhmä Pirjo Hiidenmaa Pekka Hako, Olli Löytty, Anne Mäntynen, Riitta Suominen, toiminnanjohtaja ja tiedottaja Elektronisen julkaisemisen työryhmä Mikko Lehtonen, Paavo Ahonen Ari Hakkarainen, Pirjo Rautiainen, Allan Tiitta, sihteerinä tiedottaja Markku Löytönen puheenjohtaja FT Markku Löytönen on koulutukseltaan maantieteilijä. Hän on Helsingin yliopiston kulttuurimaantieteen professori. Vuosina hän toimi yliopiston vararehtorina tehtäväalueenaan yhteiskunnallinen vuorovaikutus ja tietohallintoasiat. Löytösen tärkeimmät tutkimusaiheet ovat terveysmaantiede, paikkatietojärjestelmät sekä tutkimusmatkailu ja sen historia. Hänet on palkittu useilla palkinnoilla, mm. Tieto-Finlandialla 1990, Tietopöllö-palkinnolla 2004 ja Tieto-Laurilla Löytönen on ollut yhdistyksen jäsen vuodesta Hallituksessa hän aloitti vuonna 2009 ja vuoden 2012 alusta alkaen hän on ollut yhdistyksen puheenjohtaja. Hän on politiikkatyöryhmän puheenjohtaja. Helena Ruuska varapuheenjohtaja FT Helena Ruuska toimii äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana Helsingin normaalilyseossa ja kirjoittaa kirjallisuusarvosteluja Helsingin Sanomiin. Hän on toiminut 15 vuotta oppikirjailijana ja kirjoittanut äidinkielen ja kirjallisuuden oppikirjoja alakoulusta lukioon. Hänellä on kokemusta myös kustannusalalta. Ruuska on kiinnostunut oppikirjojen pedagogisesta kehittämisestä ja niiden roolista erilaisissa oppimisympäristöissä. Ruuska on myös kirjallisuudentutkija. Hän väitteli Marja-Liisa Vartion proosasta 2010 ja kirjoitti sen jälkeen kirjailijaelämäkerran Marja-Liisa Vartio kuin linnun kirkaisu, joka ilmestyi Yhdistyksen jäsen Ruuska on ollut vuodesta Hallituksessa Ruuska aloitti 2011 ja varapuheenjohtajana Hän on politiikkatyöryhmän jäsen. Ari Hakkarainen jäsen Datanomi Ari Hakkarainen on tietokirjailija ja sähköisten tietokirjojen tuottaja. Hän on työskennellyt aiemmin 25 vuoden ajan mm. tuotepäällikkönä, suunnittelijana ja liiketoiminnan kehittäjänä kansainvälisissä informaatioteknologia-alan yrityksissä. Hakkarainen on kirjoittanut tietokirjoja teknologiasta, taloudesta ja mediasta. Lisäksi Hakkarainen on kirjoittanut artikkeleita ulkomaisiin lehtiin ja kolumneja kotimaisiin julkaisuihin. Hakkarainen on ollut yhdistyksen jäsen vuodesta 2007 ja hallituksen jäsen vuoden 2013 alusta. Hän on elektronisen julkaisemisen työryhmän jäsen. Markku Heikkilä jäsen YTM Markku Heikkilä työskentelee Lapin yliopiston Arktisen keskuksen tiedeviestintäpäällikkönä Rovaniemellä. Heikkilästä tuli yhdistyksen jäsen 2007 ja hallituksen jäsen Yhdistyksen Lapin aluevastaavana hän on toiminut vuodesta Heikkilä on julkaissut tietokirjoja pohjoisten alueiden yhteistyöstä 6 Suomen tietokirjailijat ry:n jäsentiedote 1/2013

7 ja EU:n ilmastopolitiikasta ja matkakirjoja Laatokan seudulta ja Objoelta. Lisäksi hän kirjoittaa kolumneja muun muassa Kalevaan. Hän sai valtion tiedonjulkistamispalkinnon vuonna Markku Heikkilän kotipaikka on Oulu. Jaakko Heinimäki jäsen TM Jaakko Heinimäki työskentelee Helsingissä päätoimisena tietokirjailijana ja kolumnistina. Yhdistyksen jäsen hän on ollut vuodesta Hallituksessa hänen kautensa alkoi 2010 ja työvaliokunnassa Lisäksi hän on Kopioston hallituksen jäsen. Heinimäki on julkaissut toistakymmentä kirjaa, joista Seitsemän syntiä (1999) oli Tieto-Finlandia-ehdokkaana. Hänen teoksensa käsittelevät pääasiassa etiikkaa ja uskonnonfilosofiaa. Hän on kirjoittanut useita uskonnon oppikirjoja peruskoulun yläluokille ja lukioon. Lisäksi hän on tehnyt opintokerhoaineistoja aikuisopiskelijoille ja sähköisiä oppimateriaaleja peruskoulun yläluokille. Heinimäki toimi Eino Leinon Seuran puheenjohtajana ja Lahden kansainvälisen kirjailijakokouksen hallituksen varapuheenjohtajana Jari Koskinen jäsen LuK, insinööri Jari Koskinen työskentelee elektroniikan ja mikrotietokonetekniikan lehtorina Kouvolan seudun ammattiopistossa. Lisäksi hän toimii sivutoimisena yrittäjänä Tietomyrsky Oy:ssä. Hän on julkaissut oppimateriaalia ammatilliseen mikrotietotekniikan opetukseen. Koskinen on parhaillaan opintovapaalla ja opiskelee Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa diplomi-insinööriksi. Koskinen on ollut yhdistyksen jäsen vuodesta 1998 ja hallitukseen hänet valittiin vuonna Olli Löytty jäsen FT Olli Löytty työskentelee Suomen Akatemian tutkijatohtorina Turun yliopistossa. Hän on ylioppilastutkintolautakunnan äidinkielen jaoksen jäsen. Kolumneja hän laatii Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen verkkosivuille (www.kotus.fi/ blogit). Löytty liittyi yhdistyksen jäseneksi vuonna Heini Lehväslaiho 2005 ja hallituksessa hän aloitti Hän on yhdistyksen koulutustyöryhmän jäsen. Löytyn uusin teos on vuonna 2011 ilmestynyt Kulttuurin sekakäyttäjät - Esseitä. Anne Mäntynen jäsen FT Anne Mäntynen työskentelee suomen kielen yliopistonlehtorina Helsingin yliopistossa. Hän on myös Kotikielen Seuran aikakauslehden Virittäjän päätoimittaja ja ylioppilastutkintolautakunnan äidinkielen jaoksen apujäsen. Mäntynen on kirjoittanut ja toimittanut teoksia korkeakouluopiskelijoiden ja -tutkijoiden tarpeisiin ja tehnyt myös lukion äidinkielen ja kirjallisuuden oppikirjan. Mäntynen on kiinnostunut erityisesti tietokirjallisuuden tutkimuksen kehittämisestä ja tietokirjoittamisen opetuksesta eri koulutusasteilla. Hän on ollut yhdistyksen jäsen vuodesta 2009 ja hallituksen jäsen vuoden 2013 alusta. Mäntynen on yhdistyksen koulutustyöryhmän jäsen. Terhi Pietiläinen jäsen FM Terhi Pietiläinen (o.s. Willman, ent. Torkki) on kansatieteilijä. Hän on työskennellyt erilaisissa projektitehtävissä yliopistossa, kulttuurijärjestöissä ja museoissa sekä toiminut harrastajakirjoittajaohjaajana. Hän asuu Kotkassa. Pietiläisen tuotanto sisältää erilaisia järjestö- ja ammatti- ja harrastuskulttuureja käsitteleviä julkaisuja sekä oppija opaskirjallisuutta. Työn alla on parhaillaan kansatieteen jatko-opintoihin pohjautuva, kaupunkikarjalaisuutta käsittelevä tietokirja. Pietiläinen on ollut yhdistyksen jäsen vuodesta 2006 ja hallituksen jäsen vuodesta Hän on apurahalautakunnan jäsen ja Kaakonkulman aluevastaava. Timo Tossavainen jäsen FT Timo Tossavainen toimii opettajankouluttajana Itä-Suomen yliopiston Savonlinnan kampuksella ja dosenttina Tampereen yliopistossa. Hänen tutkimusalansa on sekä matematiikka että sen oppiminen ja opettaminen. Hän on perehtynyt mm. oppimateriaalien rooliin matematiikan opetuksessa ja laatinut matematiikan oppikirjoja lukioita ja korkeakouluja varten. Hän on kirjoittanut myös matematiikkaa ja luonnontieteitä popularisoivia sekä koulutusta käsitteleviä artikkeleita sanoma- ja aikakausilehtiin. Yhdistyksen jäseneksi Tossavainen tuli vuonna Hän aloitti Etelä-Savon aluevastaavana syksyllä 2010 ja hallituksessa vuonna Suomen tietokirjailijat ry:n jäsentiedote 1/2013 7

8 KOVA LAKI Sana on vapaa Sananvapaus on tärkeä osa demokraattisen yhteiskunnan toimintaa. Kansalaisilla tulee olla oikeus muodostaa mielipiteensä vapaasti ja avoimesti keskustellen. Sananvapaudella on olennainen merkitys tiedonvälitykselle. Sillä turvataan lisäksi poliittisten oikeuksien ja kokoontumisvapauden toteutumista. Perusoikeussäännösten muuttamisesta annetun hallituksen esityksen mukaan sananvapauden keskeisenä tarkoituksena on taata kansanvaltaisen yhteiskunnan edellytyksenä oleva vapaa mielipiteenmuodostus, avoin julkinen keskustelu, joukkotiedotuksen vapaa kehitys ja moniarvoisuus sekä mahdollisuus vallankäytön julkiseen kritiikkiin. Sananvapaus turvaa erilaisia luovan toiminnan ja itseilmaisun muotoja. Sananvapaus on edellytys myös sille, että tietokirjailijat voivat vapaasti valita, mistä he kirjoittavat, tutkia kiistanalaisiakin aiheita, ilmaista mielipiteensä sekä kirjoittaa totuudenmukaista tietoa vailla sensuuria. Tietokirjailijoiden tulee voida teoksissaan esittää aiemmasta poikkeavia näkökulmia ja herättää yhteiskunnallista keskustelua ilman pelkoa. Sananvapaus lainsäädännössä Suomen perustuslain mukaan jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Sananvapaudesta on säännöksiä myös useissa muissa laeissa sekä ihmisoikeussopimuksissa ja EU:n perusoikeuskirjassa. Myös tekijänoikeuslaki sisältää sananvapauteen vaikuttavia säännöksiä: tekijänoikeusperusteella ei voida rajoittaa esimerkiksi kritiikkiä tai estää asiakirjajulkisuutta ja oikeudenhoitoa. Sananvapautta turvataan myös oikeudella siteerata julkistettua teosta, oikeudella toisintaa julkisia lausumia sekä ideoiden ja tiedon rajaamisella tekijänoikeussuojan ulkopuolelle. Sananvapauden rajoittamisesta Sananvapaus ei ole ehdoton oikeus vaan siihen voi kohdistua rajoituksia. Rajoitusten on oltava välttämättömiä, hyväksyttäviä ja oikeasuhtaisia, mikä on aina pystyttävä vakuuttavasti perustelemaan. Mikäli sananvapauden rajoittamiselle asetetut tiukat ehdot eivät täyty, rajoittamistoimet ovat kiellettyjä. Rajoituksista tulee säätää lailla ja niiden on oltava välttämättömiä demokraattisessa yhteiskunnassa kansallisen turvallisuuden, alueellisen koskemattomuuden tai yleisen turvallisuuden vuoksi, epäjärjestyksen tai rikollisuuden estämiseksi, terveyden tai moraalin suojaamiseksi, muiden henkilöiden maineen tai oikeuksien turvaamiseksi, luottamuksellisten tietojen paljastumisen estämiseksi, tai tuomioistuinten arvovallan ja puolueettomuuden varmistamiseksi. Sananvapauden rajoja on määritelty rikoslaissa. Esimerkiksi kiihottaminen kansanryhmää vastaan, julkinen kehottaminen rikokseen, sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittäminen sekä kunnianloukkaus ja yksityiselämän loukkaaminen on kriminalisoitu. Näitä toimia ei siis voida perustella vetoamalla sananvapauteen. Sananvapauden rajoittamiseen pyrkiminen väkivallalla, pelottelulla tai painostuksella on jyrkästi tuomittavaa eikä sitä pitäisi missään tilanteessa hyväksyä. Viimekädessä julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien toteutuminen. Sanan tulee saada olla vapaa. TUUMANTUPA Kysy Tuumantuvan peruutuksia Vuoden 2013 talvilomaviikot ja pääsiäinen ovat Tuumantuvalla loppuun varattuja. Katso vapaat viikot sekä mahdolliset peruutusviikot yhdistyksen verkkosivuilta Tuumantuvan varauskalenterista. Varauksia ottaa vastaan ja vuokrausasioita hoitaa järjestösihteeri Marianne Kuukka, puhelimitse ( ) tai sähköpostitse Jäsenmaksulaskut postitetaan maaliskuussa Yhdistyksen jäsenmaksulaskut postitetaan kevätkokouksen jälkeen maaliskuussa.vuoden 2013 jäsenmaksu on 72 euroa, senioreilta 24 euroa. Jäsenmaksun hoitamatta jättäneet poistetaan jäsenrekisteristä ennen syyskokousta. Kevätkokous Vantaa Jyväskylän kirjamessut Vaasan kirjamessut Yhdistyksen 30-vuotisjuhlat Helsinki Vanhan kirjallisuuden päivät Sastamala TIETOKIRJA.FI Helsinki Hallituksen kokoukset 4.4., Seuraava jäsentiedote 2/2013 ilmestyy huhtikuun lopulla. Suomen tietokirjailijat ry Hallituskatu 2 B, 3. krs, Helsinki puhelin faksi

Jäsentiedote. Viisi oppikirjailijaa palkittiin Educa-messuilla. Juha T. Hakala ei päässyt tilaisuuteen. S

Jäsentiedote. Viisi oppikirjailijaa palkittiin Educa-messuilla. Juha T. Hakala ei päässyt tilaisuuteen. S Suomen tietokirjailijat ry Jäsentiedote 1/2012 Uusia jäseniä hyväksyttiin 54 Kevään apurahat haettavana 30.3. mennessä Kutsu kevätkokoukseen Raumalla 23.-24.3. Suomen tietokirjailijat ry:n hallitus 2012

Lisätiedot

Suomen tietokirjat ry:n jäsenmäärä ylitti 3000

Suomen tietokirjat ry:n jäsenmäärä ylitti 3000 Suomen tietokirjailijat ry JÄSENTIEDOTE 1/2014 Kutsu yhdistyksen kevätkokoukseen Lahteen 21.-22.3. Oppikirjailijapalkinnot Lavoselle, Lehtovaaralle, Maaraselle, Silfverbergille ja Söderströmille Yhdistyksen

Lisätiedot

Leena Valkeeniemi-Tasanen. terveydenhoitaja Tampere. Marika Tasanen väyläsuunnittelija Tampere. Matti Hirvonen järjestelmäsuunnittelija Tampere

Leena Valkeeniemi-Tasanen. terveydenhoitaja Tampere. Marika Tasanen väyläsuunnittelija Tampere. Matti Hirvonen järjestelmäsuunnittelija Tampere 112 113 114 115 A Timo Malmi FL, kirjailija Leena Valkeeniemi-Tasanen terveydenhoitaja Mauri Poussa toimitusjohtaja, työyhteisövalmentaja Pirjo Kokkonen kotitalousteknikko 116 117 118 119 120 Ilkka Nikander,

Lisätiedot

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat 1 (5) Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat Myönnetyt luvat 18.12.2015 Lappeenrannan 5. apteekki apteekkari, farmasian tohtori Hannu Tapani Taipale Loviisan apteekki apteekkari,

Lisätiedot

Jäsentiedote. Kymmenen oppikirjailijaa palkittiin Educa-messuilla. Kevätkokous Kotkassa 18. 19.3.2011. Suomen tietokirjailijat ry 1/2011

Jäsentiedote. Kymmenen oppikirjailijaa palkittiin Educa-messuilla. Kevätkokous Kotkassa 18. 19.3.2011. Suomen tietokirjailijat ry 1/2011 Suomen tietokirjailijat ry Jäsentiedote 1/2011 Uusia jäseniä hyväksyttiin 56 Kevään apurahat haettavissa 31.3. mennessä. Kutsu kevätkokoukseen Kotkassa 18. 19.3. Suomen tietokirjailijat ry:n hallitus 2011

Lisätiedot

SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS

SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS PÖYTÄKIRJA 1 (5) SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS Aika Lauantai 24.4.2010 klo 9.30-11.35 Paikka Sokos Hotel Lappee, kokoustila Saimaa, Brahenkatu 1, Lappeenranta Läsnä Liitteen mukaan

Lisätiedot

Suomen tietokirjailijat ry:n vuoden 2015 Oppikirjailijapalkinnot. Oppikirjailijapalkinnot jaettiin jälleen Educa-messuilla

Suomen tietokirjailijat ry:n vuoden 2015 Oppikirjailijapalkinnot. Oppikirjailijapalkinnot jaettiin jälleen Educa-messuilla Suomen tietokirjailijat ry JÄSENTIEDOTE 1/2015 Yhdistyksen tuorein julkaisu ottaa kantaa oppimateriaalikeskusteluun Tervetuloa yhdistyksen kevätkokoukseen Rovaniemelle 20. 21.3. Apurahahaku muuttuu sähköiseksi

Lisätiedot

Suomen Kulttuurirahasto. Kristiina Havas

Suomen Kulttuurirahasto. Kristiina Havas Suomen Kulttuurirahasto Kristiina Havas Suomen Kulttuurirahasto Historia eturyhmistä ja instituutioista riippumaton, henkisesti ja taloudellisesti itsenäinen kulttuurin tukija Kulttuurirahaston sääntömääräinen

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 42 27.05.2014. Opettajien virat, niiden nimikkeet ja virkojen numerointi 493/01/2014

Sivistyslautakunta 42 27.05.2014. Opettajien virat, niiden nimikkeet ja virkojen numerointi 493/01/2014 Sivistyslautakunta 42 27.05.2014 Opettajien virat, niiden nimikkeet ja virkojen numerointi 493/01/2014 Sivla 42 Valmistelija: rehtori Markku Tani, puh. 040 836 5620, etunimi.sukunimi@savitaipale.fi OVTES/opettajien

Lisätiedot

PANK ry:n toimielimet 2016

PANK ry:n toimielimet 2016 PANK ry:n toimielimet 2016 HALLITUS Ville Alatyppö ville.alatyppo@hel.fi Kuntaliitto/Helsingin kaupunki, pj. Lars Forstén lars.forsten@lemminkainen.com INFRA ry/asfalttijaosto/lemminkäinen Infra Oy, vpj

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

1 / 5 Ehdokasluettelo suppea 28.10.2012 27.09.2012 15:24. Ehdokasnro Sukunimi Etunimi Ammatti Kotikunta

1 / 5 Ehdokasluettelo suppea 28.10.2012 27.09.2012 15:24. Ehdokasnro Sukunimi Etunimi Ammatti Kotikunta 1 / 5 KV-2012 Ehdokasluettelo suppea 28.10.2012 27.09.2012 15:24 Ehdokasnro Sukunimi Etunimi Ammatti Kotikunta Suomen Sosialidemokraattinen Puolue r.p. 2 Aho Maria toimistosihteeri 3 Ailio kapteeni evp

Lisätiedot

AJOTAITOKISA Kuorma-auto Kesäpäivät 2013, Kajaani

AJOTAITOKISA Kuorma-auto Kesäpäivät 2013, Kajaani AJOTAITOKISA Kuorma-auto Kesäpäivät 2013, Kajaani 1 Tapani Kalliomäki Pori 060 390 2 Sami Leppänen Parikkala 035 700 3 Jarmo Kauppinen Mänttä 064 765 4 Pentti Ignatius Joensuu 039 965 5 Risto Ruuth Kouvola

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry S i v u 2 DIABETESHOITAJAT RY VUOSIKERTOMUS 2014 SISÄLTÖ 1.YHDISTYS... 2 3.HALLINTO... 3 5.2. Yhteistyö... 4 5.3. Tiedotus... 4 5.4. Toimikuntatyöskentely... 5 6.1.

Lisätiedot

VASTUUTA OTTAVA PAIKALLISYHTEISÖ KYLÄTOIMINNAN JA LEADER-RYHMIEN VALTAKUNNALLISEN OHJELMAN 2008-2013 ROAD SHOW

VASTUUTA OTTAVA PAIKALLISYHTEISÖ KYLÄTOIMINNAN JA LEADER-RYHMIEN VALTAKUNNALLISEN OHJELMAN 2008-2013 ROAD SHOW LEADER-RYHMIEN VALTAKUNNALLISEN OHJELMAN 2008-2013 ROAD SHOW Suomen Kylätoiminta ry, Maaseutuverkostoyksikkö ja Maaseudun Sivistysliitto järjestävät syksyn 2008 aikana Vastuuta ottavan paikallisyhteisö

Lisätiedot

Veteraani CUP 25-29 v. 2010

Veteraani CUP 25-29 v. 2010 Veteraani CUP 25-29 v. 2010 1 Toni Mikkonen Lieksan Hiihtoseura 240 1 2 3 2 Jori Mikkonen Lieksan Hiihtoseura 210 2 4 2 3 Tuomas Karavirta Kouvolan Hiihtoseura 200 1 1 4 Antti Joutjärvi Kouvolan Hiihtoseura

Lisätiedot

Toimintaympäristö. Koulutus ja tutkimus. 27.5.2013 Jukka Tapio

Toimintaympäristö. Koulutus ja tutkimus. 27.5.2013 Jukka Tapio Toimintaympäristö Koulutus ja tutkimus Koulutus ja tutkimus Koulutusaste muuta maata selvästi korkeampi 2011 Diat 4 6 Tamperelaisista 15 vuotta täyttäneistä 73,6 % oli suorittanut jonkin asteisen tutkinnon,

Lisätiedot

EK:n Kuntaranking 2015. Keskeiset tulokset

EK:n Kuntaranking 2015. Keskeiset tulokset EK:n Kuntaranking 2 Keskeiset tulokset EK:n Kuntaranking Mittaa seutukunnan vetovoimaisuutta yrittäjien ja yritysten näkökulmasta Hyödyntää kahta aineistoa: 1) Tilastotieto Kuntatalouden lähtökohdat ja

Lisätiedot

Koululaisten oma yhteiskunta

Koululaisten oma yhteiskunta Koululaisten oma yhteiskunta Yrityskylä on peruskoulun kuudensille luokille suunnattu yhteiskunnan, työelämän ja yrittäjyyden opintokokonaisuus. Yrityskylä-opintokokonaisuus sisältää opettajien koulutuksen,

Lisätiedot

SAKU TALVIKISAT 15.3.2013, SASTAMALA YKSILÖMATKAT

SAKU TALVIKISAT 15.3.2013, SASTAMALA YKSILÖMATKAT SAKU TALVIKISAT 15.3.2013, SASTAMALA YKSILÖMATKAT 1 Nyl 3km P 1 Kaisu Salminen Keski-Pohjanmaan koulutu 11.00.00 2 Nina Pajari Ammattiopisto Lappia 11.00.30 3 Terhi Lehtola Haapaveden ammattiopisto 11.01.00

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh.

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. Kaupunginhallitus 10 19.01.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten Kh 10 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

Ehdokkaiden äänimäärät 1 / 5

Ehdokkaiden äänimäärät 1 / 5 Ehdokkaiden äänimäärät 1 / 5 I Vaalipiiri Lähetetty 43216 Äänestys% 25,2 Hyväksytty 10844 Hyväksytty% 99,7 Hylätty 29 Hylätty% 0,3 Valitaan 9 Akaan-Penttilä Eero lääketiet. ja kir. tri Helsinki Kokoomus

Lisätiedot

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015 SM-esikilpailu Lumijoki, 27.06.2015 Yksilökilpailut M 1. Kuitunen Lasse 21 Keski-Pohja 300 (20:06) 240 (-24m/+6m) 582 (97) 1122 2. Marttila Petri 1 Oulu 278 (23:41) 288 (-1m/-5m) 546 (91) 1112 3. Tapani

Lisätiedot

Valtuuston sääntömääräinen kevätkokous

Valtuuston sääntömääräinen kevätkokous Valtuusto 13.5.2016 Sivu 1 / 5 Valtuuston sääntömääräinen kevätkokous Aika: perjantai 13.5.2015 klo 16.00 Paikka: Jyväskylän yliopiston Ruusupuisto, Helena-sali, Alvar Aallon katu 9, Jyväskylä Osanottajat

Lisätiedot

Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA

Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA M30 4 x 100 m 1. Varsinais-Suomen Veteraaniurheilijat 47,81 SE Mikko Kiuru Henri Heikkinen Jukka Mertanen Krister Laine M30 4 x

Lisätiedot

S E U R A E N N Ä T Y K S E T

S E U R A E N N Ä T Y K S E T S E U R A E N N Ä T Y K S E T Pojat 9 40m 6.20 se, pe Elmer Vauhkonen 2015 30.8. Lapinlahti 60m 8.86 pe Elmer Vauhkonen 2015 12.8. Iisalmi 100m 14.58 pe Elmer Vauhkonen 2015 30.8. Lapinlahti 150m 21.76

Lisätiedot

TIKKAKISA Henkilökohtainen miehet AKT Kesäpäivät 2013, Kajaani

TIKKAKISA Henkilökohtainen miehet AKT Kesäpäivät 2013, Kajaani TIKKAKISA Henkilökohtainen miehet AKT Kesäpäivät 2013, Kajaani Sijoitus Etunimi Sukunimi Joukkue Tulos 1 Seppo Lehtonen Jokilaakso 104 / 2 40 2 Kai Rimpineva Imatra 002 39 3 Matti Syvälä Tampere 005 36

Lisätiedot

Valittu Vertausluku nro

Valittu Vertausluku nro Valitut ja varamiehet vertausluvuittain Sivu 1 Valittu Järj Ehdokas Ryhmä Äänet Vertausluku nimi 1. 117 Kääriäinen, Seppo KESK 608 3506,000 VTT, kansanedustaja 2. 31 Eestilä, Markku KOK 276 1770,000 kansanedustaja,

Lisätiedot

SUOMEN KOTISEUTULIITTO ESITYSLISTA 2015/3 Hallitus 25.3.2015 Sivu 1 / 6

SUOMEN KOTISEUTULIITTO ESITYSLISTA 2015/3 Hallitus 25.3.2015 Sivu 1 / 6 Hallitus 25.3.2015 Sivu 1 / 6 Aika: Keskiviikko 25.3.2015 klo 11.45 14.30 Paikka: Suomen Kotiseutuliiton toimisto Läsnä Puheenjohtaja: Kirsi Moisander ( ) Varapuheenjohtaja: Raimo Sailas ( ) Jäsenet: Annukka

Lisätiedot

URHEILUTOIMITTAJAT GOLFMESTARUUSTULOKSET Sivu 1 (15)

URHEILUTOIMITTAJAT GOLFMESTARUUSTULOKSET Sivu 1 (15) URHEILUTOIMITTAJAT GOLFMESTARUUSTULOKSET Sivu 1 (15) 1991 Siilinjärvi/Tarinaharju Hcp, 36 reikää 1. Seppo Jolkkonen Porvoo 2. Mikko Juntunen Kuopio 3. Arto Teronen Helsinki 1992 Nokia River Golf 1. Mikko

Lisätiedot

tehdä itsensä tunnetuksi aktiivisena, jäsenistään huolehtivana ja vastuunsa kantavana järjestönä.

tehdä itsensä tunnetuksi aktiivisena, jäsenistään huolehtivana ja vastuunsa kantavana järjestönä. MAOL TIEDOTTAA Liiton tavoitteena on sisäisen ja ulkoisen tiedotuksen avulla tehdä itsensä tunnetuksi aktiivisena, jäsenistään huolehtivana ja vastuunsa kantavana järjestönä. Liiton eri tiedotuskanavat

Lisätiedot

Suomalainen Klubi 26.1.2015. Jukka Heikkilä

Suomalainen Klubi 26.1.2015. Jukka Heikkilä Suomalainen Klubi 26.1.2015 Jukka Heikkilä 1 Perustettu 18.1.1944 nimellä Sotamuistoyhdistys ry. V. 1949 Sotamuseoseura ry. V. 1957 Sotahistoriallinen Seura ry. > sotahistoriallinen yleisseura Vuonna 2004

Lisätiedot

Aineopettajaliiton syysseminaari. Yleissivistävä koulutus ja tulevaisuuden Suomi. 13. marraskuuta 2010 Tikkurilan lukio, Valkoisenlähteentie 53 Vantaa

Aineopettajaliiton syysseminaari. Yleissivistävä koulutus ja tulevaisuuden Suomi. 13. marraskuuta 2010 Tikkurilan lukio, Valkoisenlähteentie 53 Vantaa Aineopettajaliitto AOL ry Aineopettajaliiton syysseminaari Yleissivistävä koulutus ja tulevaisuuden Suomi 13. marraskuuta 2010 Tikkurilan lukio, Valkoisenlähteentie 53 Vantaa Ohjelma: Tulevaisuuden opettajuus

Lisätiedot

Hotellin asiakasliikenne ja kannattavuus

Hotellin asiakasliikenne ja kannattavuus Mirja Rautiainen - Mika Siiskonen Hotellin asiakasliikenne ja kannattavuus HARJOITUSTEHTÄVIÄ LUKU 12: YRITYKSEN TUNNUSLUVUT http://charles.savonia.fi/~mas/julkaisut 1. Hotellissa on 120 huonetta, joista

Lisätiedot

10m Ilmakivääri 60 ls sarja Y. 10m Ilmakivääri 40 ls sarja Y50. 10m Ilmakivääri 40 ls sarja N. 10m Ilmakivääri 40 ls sarja H

10m Ilmakivääri 60 ls sarja Y. 10m Ilmakivääri 40 ls sarja Y50. 10m Ilmakivääri 40 ls sarja N. 10m Ilmakivääri 40 ls sarja H 10m Ilmakivääri 60 ls sarja Y 10m Ilmakivääri 40 ls sarja Y50 1. Matti Gröger 1. Jari Kallio Kokemäki 97 94 97 98 96 97 579 2. Joni Röman HKI 95 95 94 97 96 99 576 3. Lasse Voutilainen LP/Joensuu 94 96

Lisätiedot

Ilma-aseiden SM-kilpailut Merikarvia 2016. Tulokset ILMAHIRVI

Ilma-aseiden SM-kilpailut Merikarvia 2016. Tulokset ILMAHIRVI Ilma-aseiden SM-kilpailut Merikarvia 2016 Tulokset ILMAHIRVI Sarja S15 1. Antti Santakangas EH 183 2. Jesse Pöyliö La 164 3. Miko Mäkitalo La 159 4. Emmi Jauhiainen KS 157 5. Juuso Ahola La 156 Sarjassa

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Meurasalo Antti Pohjois-Savon RT Y 193 98 95 4 10 5 2 Tiihonen Tommi

Lisätiedot

Eduskuntavaaliehdokkaat ja valitut kansanedustajat kunnanvaltuutettuina 2015 Kuntaliiton tiedote 20.4.2015 Tiedotteen liiteosio

Eduskuntavaaliehdokkaat ja valitut kansanedustajat kunnanvaltuutettuina 2015 Kuntaliiton tiedote 20.4.2015 Tiedotteen liiteosio Eduskuntavaaliehdokkaat ja valitut kansanedustajat kunnanvaltuutettuina 2015 Kuntaliiton tiedote 20.4.2015 Tiedotteen liiteosio Marianne Pekola-Sjöblom, tutkimuspäällikkö, p. 050 337 5634 Sirkka-Liisa

Lisätiedot

Kirkolliskokousvaalit 2016

Kirkolliskokousvaalit 2016 I Viinipuu 87 Engström Vesa asiantuntija I Viinipuu 88 Ijäs Mika palvelukokonaisuuden esimies, yhteisöpedagogi (AMK) I Viinipuu 89 Leipakka Laura TM I Viinipuu 90 Leskinen Heikki TM I Viinipuu 91 Orpana

Lisätiedot

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan.

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1(5) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2010 Paikka: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki Aika: Tiistai 9.11.2010 kello 19.15. Läsnä: Luettelo liitteenä 1. KOKOUKSEN

Lisätiedot

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus 3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 39 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Suominen Hannu Kankaanpään Seudun RT Y 192 94 98 6 6 8 2 Meurasalo

Lisätiedot

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,?

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,? TamRU:n hallitukset Kuvia hallituksista vuodesta 1959 vuoteen 2014. Tietoja lisätään, kun saadaan. Hallitus 1959 J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?,

Lisätiedot

Kokouksen esityslista liitteineen on saatavana Pohjois-Savon liiton www-sivuilta: www.pohjois-savo.fi/myr

Kokouksen esityslista liitteineen on saatavana Pohjois-Savon liiton www-sivuilta: www.pohjois-savo.fi/myr Esityslista 1/2016 1 (5) KIRJALLINEN KOKOUSMENETTELY (n työjärjestys 19) Vastausaika tulee vireille, kun jäsenet saavat kokousaineiston sähköpostitse. Jäsenillä on viisi (5) työpäivää aikaa reagoida (11.

Lisätiedot

Ohjelman muutokset mahdollisia. Ilmoittautumiset viimeistään 1.4. Ilmoittautumislomake: http://www.sinfoniaorkesterit.fi/fi/tapahtuma/?

Ohjelman muutokset mahdollisia. Ilmoittautumiset viimeistään 1.4. Ilmoittautumislomake: http://www.sinfoniaorkesterit.fi/fi/tapahtuma/? 51. Valtakunnalliset orkesteripäivät Turussa Suomen Sinfoniaorkesterit ry 51. Valtakunnalliset orkesteripäivät Turussa 22.-24.4.2016 Original Sokos Hotel Hamburger Börs, Kauppiaskatu 6, puh (02) 337 3800

Lisätiedot

Taiteen edistämiskeskus Lounais-Suomen aluetoimipiste

Taiteen edistämiskeskus Lounais-Suomen aluetoimipiste Taiteen edistämiskeskus Lounais-Suomen aluetoimipiste Taiteen edistämiskeskus Aiemmin Taiteen keskustoimikunta (1968 2012) Tehtävänä taiteen edistäminen kansallisesti ja kansainvälisesti Myös kulttuurin

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 2/2016 1 Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 2/2016 1 Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 2/2016 1 Kokoustiedot Aika 10.3.2016 klo 10.00 11.07. Paikka Kuntatalo Toinen linja 14, Helsinki Päätöksentekoon osallistuneet puheenjohtaja Paatero Sirpa, Kotka I varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Vakanssi Nimi Nykyinen nimike Uusi nimike 142081 Hyttinen Jouni rehtori virka rehtori 142082 Kazera Maija luokanopettaja virka Luokanopettaja 142083

Vakanssi Nimi Nykyinen nimike Uusi nimike 142081 Hyttinen Jouni rehtori virka rehtori 142082 Kazera Maija luokanopettaja virka Luokanopettaja 142083 Vakanssi Nimi Nykyinen nimike Uusi nimike 142081 Hyttinen Jouni rehtori virka rehtori 142082 Kazera Maija luokanopettaja virka Luokanopettaja 142083 Kosonen Juha luokanopettaja virka Luokanopettaja 142084

Lisätiedot

1 (5) Vuonna 2014 myönnetyt apteekkiluvat. Myönnetyt luvat 16.12.2014. Kokkolan 3. apteekki apteekkari Birgitta Karita Måsabacka

1 (5) Vuonna 2014 myönnetyt apteekkiluvat. Myönnetyt luvat 16.12.2014. Kokkolan 3. apteekki apteekkari Birgitta Karita Måsabacka 1 (5) Vuonna 2014 myönnetyt apteekkiluvat Myönnetyt luvat 16.12.2014 Kokkolan 3. apteekki apteekkari Birgitta Karita Måsabacka Paimion apteekki apteekkari Päivi Johanna Saarikivi Myönnetyt luvat 26.11.2014

Lisätiedot

TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI

TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI vko 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 7.1. 12.1. 21.1. 26.1. 4.2. 9.2. 18.2. 23.2. 3.3. 8.3. 16.3. 14.1. 28.1. 9. -10.2. 25.2. 10.3. 17.3.

Lisätiedot

28.05.2012. Yliopiston vanha juhlasali S212 (S-rakennus), Seminaarinkatu 15, Jyväskylä. Seminaarin tavoitteena on

28.05.2012. Yliopiston vanha juhlasali S212 (S-rakennus), Seminaarinkatu 15, Jyväskylä. Seminaarin tavoitteena on KUTSU LSSAVI/05.12.02/2012 28.05.2012 Hallintopalvelut PIENKOULUSEMINAARI Aika: 09. - 10.10.2012 Paikka: Yliopiston vanha juhlasali S212 (S-rakennus), Seminaarinkatu 15, Jyväskylä Aluehallintovirastot

Lisätiedot

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen.

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Aika 10.3.2015 klo 18:00 1/6 Paikka Wanha WPK, Koskitie 1, Huittinen LÄSNÄ: HALLITUS Vainio Kai puheenjohtaja Läsnäolo-oikeutetut - Esittelijä ja sihteeri Tervakangas Matti Tenhunen Pertti Ansio Juho Friberg

Lisätiedot

YLEINEN OHJE JA MÄÄRÄYS VKS:2004:1 syyttäjille Dnro 65/31/04. 28.12.2004 YSjäL 3 2 mom., AVKSV 13. Voimassa 1.1.2005 - toistaiseksi

YLEINEN OHJE JA MÄÄRÄYS VKS:2004:1 syyttäjille Dnro 65/31/04. 28.12.2004 YSjäL 3 2 mom., AVKSV 13. Voimassa 1.1.2005 - toistaiseksi YLEINEN OHJE JA MÄÄRÄYS VKS:2004:1 syyttäjille Dnro 65/31/04 Annettu Säädösperusta 28.12.2004 YSjäL 3 2 mom., AVKSV 13 Voimassa 1.1.2005 - toistaiseksi Menettely sananvapausrikosasioissa 1. Taustaa Vuoden

Lisätiedot

Liite S1. Hankkeeseen osallistuvien tahojen yhteystiedot 1.2.2012. Etelä-Suomen vakuutusalue. Terveydenhuolto

Liite S1. Hankkeeseen osallistuvien tahojen yhteystiedot 1.2.2012. Etelä-Suomen vakuutusalue. Terveydenhuolto Liite S1. Hankkeeseen osallistuvien tahojen yhteystiedot 1.2.2012 Etelä-Suomen vakuutusalue Kirsi Koljonen, kuntoutusylilääkäri, vastuuhenkilö, Espoo kirsi.koljonen@espoo.fi Terttu Linna-Kantor, kuntoutussuunnittelija,

Lisätiedot

PROFESSORILUENTO. Professori Leila Koivunen. Humanistinen tiedekunta. Yleinen historia

PROFESSORILUENTO. Professori Leila Koivunen. Humanistinen tiedekunta. Yleinen historia PROFESSORILUENTO Professori Leila Koivunen Yleinen historia Humanistinen tiedekunta 16.12.2015 Professori Leila Koivunen pitää professoriluentonsa Educariumin Edu 1 -salissa, Assistentinkatu 5 16. joulukuuta

Lisätiedot

Suomen Kirjailijaliiton palkinnot ja palkinnon saajat vuosina 1949-2015

Suomen Kirjailijaliiton palkinnot ja palkinnon saajat vuosina 1949-2015 Suomen Kirjailijaliitto r.y. Sivu 1 (6) Suomen Kirjailijaliiton palkinnot ja palkinnon saajat vuosina 1949-2015 Suomen Kirjailijaliiton tunnustuspalkinto Tunnustuspalkinto on annettu vuodesta 1949 lähtien

Lisätiedot

PIIRINJOHTOSEMINAARI 12.10.2013. Tervetuloa perinteiseen syksyn piirinjohtoseminaariin Lappeenrantaan lauantaina 12.10.2013!

PIIRINJOHTOSEMINAARI 12.10.2013. Tervetuloa perinteiseen syksyn piirinjohtoseminaariin Lappeenrantaan lauantaina 12.10.2013! Rotarypiirin D1430 piiriorganisaatiolle PIIRINJOHTOSEMINAARI 12.10.2013 K U T S U Tervetuloa perinteiseen syksyn piirinjohtoseminaariin Lappeenrantaan lauantaina 12.10.2013! Seminaari on tarkoitettu piirineuvostolle,

Lisätiedot

SUOMALAISEN TIEDEAKATEMIAN VÄISÄLÄN RAHASTON PALKINNOT JA APURAHAT JAETTU 14.12.2015

SUOMALAISEN TIEDEAKATEMIAN VÄISÄLÄN RAHASTON PALKINNOT JA APURAHAT JAETTU 14.12.2015 Lehdistötiedote Julkaisuvapaa 14.12.2015 klo 17.00 SUOMALAISEN TIEDEAKATEMIAN VÄISÄLÄN RAHASTON PALKINNOT JA APURAHAT JAETTU 14.12.2015 Suomalainen Tiedeakatemia myönsi 14.12.2015 pidetyssä tilaisuudessaan

Lisätiedot

Helsinki, SDP:n Puoluetalon kokoushuone torstaina 15 päivänä lokakuuta 1981 kello 9.00

Helsinki, SDP:n Puoluetalon kokoushuone torstaina 15 päivänä lokakuuta 1981 kello 9.00 UOMEN SOSIALIDEMOKRAATTINEN PUOLUE r.p. UOLUETOIMI KUNTA KOKOUS 15.10.1981 Ы'* M CKOUSPAIKKA SIVA JA AIKA Helsinki, SDP:n Puoluetalon kokoushuone torstaina 15 päivänä lokakuuta 1981 kello 9.00 3K0UKSEN

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue

Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue Sairaalaturnaus 16.4.2011 Turku Impivaaran jäähalli OTTELUT LOHKOITTAIN 16.4.2011 Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 Impivaara 1 Tulos 6 16.4.2011 08:00 Jyväskylä - Etelä-Karjala 4-4

Lisätiedot

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS 27.2.2010 Kuopio, Puijo TULOKSET

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS 27.2.2010 Kuopio, Puijo TULOKSET Lapset alle 6, STL 0,5 km (v) 1. Oskari Kotiaho Vantaan Taksiautoilijat ry 4.11 2. Veera Yletyinen Kuopion Taksiautoilijat ry 6.33 Lapset alle 8, STL 0,5 km (v) 1. Elias Korhonen Ristijärven Taksiautoilijat

Lisätiedot

XXXXI AVOIMET LUHANGAN KISAT 10-12.7.2015

XXXXI AVOIMET LUHANGAN KISAT 10-12.7.2015 Pienoiskivääri lauantai.7.05 klo 9:00 alkaen Kaikkia ampujia pyydetään tulemaan radalle klo 0:0 mennessä. Makuu Asento 4 M 50 Juha Haavisto KuusA x x 5 M Ville Nokipii P-HA x x 6 M 60 Ensio Miikkulainen

Lisätiedot

Kuopion Keilailuliitto 06.07.2016 Rauhalahti Bowling

Kuopion Keilailuliitto 06.07.2016 Rauhalahti Bowling Sivu 1 1. Sami Päiväniemi Veljmiehet 742 (3) + 732 (3) 1474 (6) 2. Samuli Haverinen Veljmiehet 750 (54) + 681 (54) 1431 (108) 3. Joonas Jehkinen Mainarit 719 (0) + 702 (0) 1421 (0) 4. Tomas Käyhkö Mainarit

Lisätiedot

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 14. 15.2.1970 LAHDESSA Lahden Kaleva 48 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Mauri Saarivaino Iisalmen Työväen Urheilijat 2. Hannu Miettinen Kuopion Riento 2. Jorma Pikkujämsä

Lisätiedot

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 RASTI 1 Suomenmestaruuskilpailu 1999 Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 Kilpailijat Pisteet Rangaistukset Aika Ls Tulokset No Nimi Lk. Joukkue PP

Lisätiedot

Turun Seudun Wanhat Toverit

Turun Seudun Wanhat Toverit Turun Seudun Wanhat Toverit TOIMINTAKERTOMUS 2012 Kerho kokoontumiset: > Aika: 9.1.2012. - V-S:n Sos.dem.piirin puheenjohtaja Juuso Alatalo - Piirin ajankohtaisista asioista, uuden puheenjohtajan ajatuksia

Lisätiedot

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Kaupunki/kunta Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Tontin kiint.vero euroa/m²/kk Rakenn. kiint.vero Kaukol. Vesi/jätev. Jätehuolto Yhteensä Lappeenranta 0.21 0.27

Lisätiedot

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö N:o 6 27 TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö Taajuuskokonaisuus 1 105,7 Anjalankoski 106,2 Espoo 106,0 Eurajoki 104,1 Haapavesi

Lisätiedot

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Paikkakunta Kanavanippu ERP

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Paikkakunta Kanavanippu ERP N:o 453 3591 TAAJUUSALUEIDEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta Paikkakunta Kanavanippu ERP A B C D E Vaasa (kw) Akaa 42 13 Enontekiö 53 58

Lisätiedot

Endurance Ultrarunning Team Finland ry

Endurance Ultrarunning Team Finland ry Aika: klo 14.00 Paikka: Urheiluopisto Solvalla, Espoo 1. Arto Ahola avasi kokouksen 2. Valittiin kokoukselle puheenjohtajaksi Arto Ahola sihteeriksi Mikael Heerman pöytäkirjan tarkastajiksi Tero Hyppölä

Lisätiedot

TILASTOTIETOJA KESÄYLIOPISTOJEN VUODEN 2011 TOIMINNASTA

TILASTOTIETOJA KESÄYLIOPISTOJEN VUODEN 2011 TOIMINNASTA TILASTOTIETOJA KESÄYLIOPISTOJEN VUODEN 2011 TOIMINNASTA Suomen kesäyliopistot r.y. Finlands sommaruniversitet r.f. The Association of Summer Universities in Finland Sisällysluettelo: Sivu 3 Kesäyliopiston

Lisätiedot

Koululaisten oma yhteiskunta. Connected Educator: Yrittäjyyskasvatuksen verkostot esiin!

Koululaisten oma yhteiskunta. Connected Educator: Yrittäjyyskasvatuksen verkostot esiin! Koululaisten oma yhteiskunta Connected Educator: Yrittäjyyskasvatuksen verkostot esiin! Mikä Yrityskylä? Kuudesluokkalaisille suunnattu yhteiskunnan, työelämän ja yrittäjyyden oppimisympäristö Simulaatio

Lisätiedot

Suomen Kotiseutuliiton vuosikokous 5.8.2016

Suomen Kotiseutuliiton vuosikokous 5.8.2016 KOKOUSKUTSU Helsinki 19.5.2016 Suomen Kotiseutuliiton vuosikokous 5.8.2016 Suomen Kotiseutuliiton vuosikokous pidetään perjantaina 5.8.2016 klo 14.00 Kajaanissa. Kokouspaikka on Kaukametsän kongressi-

Lisätiedot

Seuraavat talvikoulutuspäivät pidetään. Lappeenrannassa 11. 13.2.2011. Ilmoittautuminen osoitteessa: www.maol.fi/lappeenranta

Seuraavat talvikoulutuspäivät pidetään. Lappeenrannassa 11. 13.2.2011. Ilmoittautuminen osoitteessa: www.maol.fi/lappeenranta Seuraavat talvikoulutuspäivät pidetään Lappeenrannassa 11. 13.2.2011. Ilmoittauduthan koulutuspäiville; tiedossa mielenkiintoisia luentoja ja työpajoja. Ilmoittautuminen osoitteessa: www.maol.fi/lappeenranta

Lisätiedot

Alueelliset metsäsertifiointitoimikunnat 2016 2020. Eteläinen metsäsertifiointitoimikunta

Alueelliset metsäsertifiointitoimikunnat 2016 2020. Eteläinen metsäsertifiointitoimikunta Alueelliset metsäsertifiointitoimikunnat 2016 2020 Eteläinen metsäsertifiointitoimikunta Stefan Borgman, pj Mauri Nousiainen Mikael Rosenberg Samuli Hujo Antero Lehti Erkki Penkari Markus Niemelä Kimmo

Lisätiedot

Eurooppalainen dysleksiaviikko 3.10. - 9.10.2016

Eurooppalainen dysleksiaviikko 3.10. - 9.10.2016 21.6.2016 Eurooppalainen dysleksiaviikko 3.10. - 9.10.2016 Teema: Oppimisen apuvälineet, lukijärjestöjen vertais- ja neuvontatoiminta VARASLÄHTÖ VIIKKOON Kouvola 30.9. Apuvälinepäivä kunnan työntekijöille

Lisätiedot

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä! Jyty Varkaus Ry Tammikuu 2015 Jäsentiedote 1 Hallituksen joulukuun kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Syyskokouksen päätökset 4 Yhdistyksen toimihenkilöt 2015 5 Hallitus 2015 6 Kuntokorttikausi

Lisätiedot

Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012

Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012 1 Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012 H21 3.0 km (Lähti: 7, Keskeytti: 0, Hylätty: 0) 1. Aaro Asikainen Kalevan Rasti 15.57 2. Santeri Silvennoinen Kalevan Rasti 16.55 +58 3.

Lisätiedot

Haapakoski Marjaana Pääsihteeri Oulun seudun ammattikorkeakoulun osako.ps@students.oamk.fi

Haapakoski Marjaana Pääsihteeri Oulun seudun ammattikorkeakoulun osako.ps@students.oamk.fi OPINNÄYTETÖIDEN NYKYTILA JA KEHITTÄMISHAASTEET Työseminaari 11.2.2005 klo 9.00 15.30, auditorio 221, II kerros Ilmoittautuneet yhteensä 63 henkilöä [päivitetty 9.2.2005] Nimi Työtehtävä Organisaatio Sähköposti

Lisätiedot

Tervetuloa Partneripäiville!

Tervetuloa Partneripäiville! Tervetuloa Partneripäiville! Hallituspartnereiden Partneripäivät Oulussa 12.9.2014 Yhteistyössä: Partneripäivät 12.9.2014, ohjelma 10.30 Ilmoittautuminen alkaa Radisson Blu hotelli, Hallituskatu 1, Oulu

Lisätiedot

Suomen tietokirjailijat ry. Toimintakertomus 2013

Suomen tietokirjailijat ry. Toimintakertomus 2013 Suomen tietokirjailijat ry Toimintakertomus 2013 VUOSIKATSAUS 3 JÄSENET 5 HALLINTO JA HENKILÖSTÖ 5 Yhdistyksen kokoukset ja suunnitteluseminaari 5 Tilintarkastajat 5 Hallitus ja valiokunnat 6 Toimikunnat

Lisätiedot

Oppikirjat oman aikansa ilmentyminä

Oppikirjat oman aikansa ilmentyminä Oppikirjat oman aikansa ilmentyminä 1 2 3 SUOMEN KASVATUKSEN JA KOULUTUKSEN HISTORIAN SEURAN VUOSIKIRJA 2014 Oppikirjat oman aikansa ilmentyminä KOULU JA MENNEISYYS LII 4 ISBN 978-952-67639-4-1 (pdf) ISSN

Lisätiedot

ASIA/ÄRENDE 8 JAA: KLAR EI: VASTAAN

ASIA/ÄRENDE 8 JAA: KLAR EI: VASTAAN ASIA/ÄRENDE 8 JAA: KLAR EI: VASTAAN Äänestyksen tiedot Kokous / Sammanträde Aiheen nimi: ASIA/ÄRENDE 8 Äänestyksen nimi: Äänestyksen aihe: ASIA/ÄRENDE 8 JAA: KLAR EI: VASTAAN Äänestys alkaa / Omröstningen

Lisätiedot

ASIA/ÄRENDE 9 JAA: KH EI: LAUKKANEN

ASIA/ÄRENDE 9 JAA: KH EI: LAUKKANEN ASIA/ÄRENDE 9 JAA: KH EI: LAUKKANEN Äänestyksen tiedot Kokous / Sammanträde Aiheen nimi: Äänestyksen nimi: Äänestyksen aihe: Äänestys alkaa / Omröstningen börjar Äänestys päättynyt / Omröstningen avslutad:

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen.

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Aika 11.5.2015 klo 17:00 1/5 Paikka Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto, Tuijussuontie 10, Raisio LÄSNÄ: HALLITUS Vainio Kai puheenjohtaja Läsnäolo-oikeutetut - Esittelijä ja sihteeri Tervakangas Matti Tenhunen

Lisätiedot

Hakijan opas: Turun kaupunkitutkimusohjelman tutkijastipendit 2015

Hakijan opas: Turun kaupunkitutkimusohjelman tutkijastipendit 2015 Hakijan opas: Turun kaupunkitutkimusohjelman tutkijastipendit 2015 Kuka voi hakea? Turun kaupunki myöntää tässä haussa vuoden (12 kk) apurahoja väitöskirjatutkimukseen ja väitöksen jälkeiseen (post- doc)

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN MAASEUTUJAOSTO Sivu 1 PÖYTÄKIRJA N:o 1/2002 MAASEUTUJAOSTON KOKOUS

KESKI-SUOMEN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN MAASEUTUJAOSTO Sivu 1 PÖYTÄKIRJA N:o 1/2002 MAASEUTUJAOSTON KOKOUS KESKI-SUOMEN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN MAASEUTUJAOSTO Sivu 1 PÖYTÄKIRJA N:o 1/2002 KOKOUSTIEDOT MAASEUTUJAOSTON KOKOUS Aika: klo 9.00 12.15 Paikka: Kukkaismäen maaseutumatkailutila, Jämsän Juokslahti,

Lisätiedot

Tohtorit työelämässä. Yliopettaja Pirjo Saaranen Haaga Instituutin ammattikorkeakoulu Malmin liiketalousinstituutti 1.4.2003 1

Tohtorit työelämässä. Yliopettaja Pirjo Saaranen Haaga Instituutin ammattikorkeakoulu Malmin liiketalousinstituutti 1.4.2003 1 Tohtorit työelämässä Yliopettaja Pirjo Saaranen Haaga Instituutin ammattikorkeakoulu Malmin liiketalousinstituutti 1.4.2003 1 Ammattikorkeakoulut yleisesti Suomessa on 29 ammattikorkeakoulua, joiden koulutusalat

Lisätiedot

XX VARHAISKYPSIEN KISAT 8.2.2014 Ravintola Milla Makia, Pirkkala

XX VARHAISKYPSIEN KISAT 8.2.2014 Ravintola Milla Makia, Pirkkala XX VARHAISKYPSIEN KISAT 8.2.2014 Osallistujia yli 40 henkeä Miehet yli 40-v 1.Taivaloja Pertti Dalton s Darts Pirkkala, 2. Korte Petri Samuli Blues Vääksy, 3-4. Lehtonen Kari Tupla Team Kangasala ja Heiskanen

Lisätiedot

Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen

Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen KUNTO+ NAISET kisailijan nimi syntymä vuosi ikäsarja paikkakunta kilpailija numero Helena Laaksonen 1966 yleinen Tampere 300 Tiina Penttilä-Metso 1966 yleinen triva, Nokia 301 Maria Laine 1982 yleinen

Lisätiedot

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija Junila Sandra Tampereen Talviuimarit 13:20 4. 26,53 1 Virta Sini Katismaan Avantouimarit 13:20 2. 32,13 2 B Miehet 20-29 v. Heinämäki Janne Apian

Lisätiedot

Kokonaistilanne. Page 1

Kokonaistilanne. Page 1 Jyväskylä Liiton erikoiskilpailu Keuruu Tervaken kilpailu Hutunki Syyskisa Äänekoski Syyskynnöt Jyväskylä Valmet erikoinen Hutunki Talven odotus Jyväskylä Silver open Äänekoski X-Games Keuruu Kaamoskaadot

Lisätiedot