Lihakunnan säännöt Merkitty kaupparekisteriin

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lihakunnan säännöt Merkitty kaupparekisteriin 06.07.2011"

Transkriptio

1 Lihakunnan säännöt Merkitty kaupparekisteriin

2 Lihakunnan säännöt

3 Merkitty kaupparekisteriin Toiminimi ja kotipaikka Osuuskunnan toiminimi on Lihakunta ja kotipaikka Kuopio. 2 Toimiala Osuuskunnan tarkoituksena ja toimialana on jäsenten maatalouden tukemiseksi harjoittaa teuraskarjan hankintaa, eläinvälitystä, teurastamotoimintaa ja lihanjalostusta joko itse ja/tai tytär- tai osakkuusyrityksen välityksellä sekä muutoinkin tukea ja kehittää jäsentensä lihantuotantoa. Osuuskunta voi, sen mukaan kuin hallitus siitä päättää, toimialan puitteissa laajentaa liiketoimintaansa muille maa- ja karjataloutta edistäville, tukeville ja palveleville aloille. Osuuskunta voi edellä mainitussa tarkoituksessa harjoittaa myös sijoittamista muihin osakkeisiin, arvopapereihin ja kiinteistöihin sekä käydä niillä kauppaa. Osuuskunnan palveluja saavat käyttää hyväkseen, mikäli hallintoneuvosto ei toisin määrää, muutkin kuin jäsenet. 3 Jäseneksi ottaminen Osuuskunnan jäseneksi voidaan hyväksyä kotieläintaloutta harjoittava yksityinen henkilö, yhtymä, yhtiö tai yhteisö. Osuuskunnan jäseneksi pyrkivän on tehtävä siitä kirjallinen hakemus hallitukselle, joka päättää jäseneksi ottamisesta. Jos hallitus ei hyväksy hakijaa jäseneksi, voi hallitus alistaa asian hallintoneuvoston ratkaistavaksi. 4 Kuolleen jäsenen oikeudenomistajan oikeus Kuolleen jäsenen oikeudenomistajalla, jolle oikeus tämän osuusmaksuun on siirtynyt, on oikeus jäseneksi pääsemiseen, mikäli edellytykset jäsenyyden saamiseen muutoin ovat olemassa. Oikeudenomistajan, joka haluaa käyttää tätä oikeuttaan, on ilmoitettava siitä osuuskunnalle vuoden kuluessa kuolinpäivästä. 5 Osuudet Jäsen on velvollinen osallistumaan osuuskuntaan ainakin yhdellä osuudella sekä sen lisäksi yhdellä osuudella osuuskunnan tai sen tytär- tai osakkuusyhtiön ja/tai A- Tuottajat Oy:n välityksellä vuosittain keskimäärin markkinoitavaksi luovuttamistaan tuotteista tilitetyn arvonlisäverottoman hinnan jokaista alkavaa 2000 euron määrää kohden. Määrättäessä jäsenen osuuskunnan välityksellä markkinoimien tuotteiden arvoa, siitä vähennetään hänen osuuskunnan tai sen tytär- tai osakkuusyhtiön ja/tai A-Tuottajat Oy:n eläinvälityksen kautta kasvatettavaksi ostamiensa tuotteiden arvonlisäverottomasta arvosta puolet. Osuuksien lukumäärä määritellään kalenterivuosittain tilan liikevaihdon perusteella, mutta lukumäärää voidaan pienentää alaspäin, mikäli kahden edellisen kalenterivuoden keskiarvo antaa siihen aihetta. Jos jäsen on maksanut osuusmaksuja enemmän kuin tarkistetun osuuksien lukumäärän perusteella tulisi maksaa, ylimenevä määrä palautetaan jäsenelle hänen sitä kirjallisesti pyytäessään. Tämä osuuksien lukumäärän tarkistuksen perusteella palautettava määrä maksetaan jäsenelle osuuskunnan hallituksen päättämänä ajankohtana aikaisintaan vuoden ja viimeistään kolmen (3) vuoden kuluttua sen tilikauden päättymisestä, jonka aikana osuuksien tarkistus on suoritettu. Osuuksien tarkistuspäivän ja osuusmaksujen palautuspäivän välisenä aikana jäsenellä ei ole näiden osuuksien osalta muita oikeuksia kuin saada niille osuuspääoman korkoa samalla tavalla kuin muidenkin osuuksien osalta. 6 Osuusmaksu Maksu osuudelta on 330 euroa. Osuusmaksu on suoritettava hallituksen määrääminä aikoina ja erinä viimeistään 15 vuoden kuluessa. Se voidaan myös pidättää Atria Oyj:n tai sen tytär/tai osakkuusyhtiöiden maksamista teurastileistä tai osuuskunnan maksamista osuuspääoman koroista. Osuusmaksua on maksettava 330 euroa heti jäseneksi liityttäessä. 7 Lisäosuusmaksu Jäsen voi osallistua osuuskuntaan myös yhdellä tai useammalla lisäosuusmaksulla, ei kuitenkaan enemmällä kuin yhteensä niin monella lisäosuusmaksulla kuin hänellä on 5 :ssä tarkoitettuja osuuksia. Maksu lisäosuudelta on 330 euroa. Lisäosuusmaksu on suoritettava yhtenä eränä. Kertyneet lisäosuusmaksut muodostavat osuuskunnan lisäosuuspääoman. Jos 5 :ssä tarkoitettujen osuuksien lukumäärän tarkistuksen yhteydessä todetaan, että jäsen on maksanut lisäosuusmaksuja edellä mainittua enimmäismäärää enemmän, ylimenevä määrä lisäosuusmaksusta palautetaan noudattaen tässä 7 :ssä jäljempänä olevia lisäosuusmaksun palauttamista koskevia määräyksiä. Lisäosuusmaksut eivät tuota jäsenelle äänioikeutta eikä oikeutta rahastokorotukseen, uusiin lisäosuuksiin eikä oikeutta purkautuvan osuuskunnan säästöön. Lisäosuusmaksulle voidaan kuitenkin suorittaa osuuskunnan ylijäämästä korkoa siten kuin edustajisto näiden sääntöjen 14 :n mukaisesti päättää.

4 Lihakunnan säännöt Lisäosuusmaksu palautetaan jäsenelle tai sille, jolle hänen oikeutensa on siirtynyt, osuuskuntalain 11 luvun 9 : ssä säädetyin edellytyksin kuuden kuukauden kuluttua sen tilikauden päättymisestä, jonka aikana sitä koskeva vaatimus on esitetty tai jäsenyys on päättynyt. Lisäosuusmaksun palautus voi olla enintään jäsenen maksaman lisäosuusmaksun suuruinen. Kertyneet lisäosuusmaksut palautetaan osuuskuntalain 11 luvun 9 :n 3 momentissa ja/tai 19 luvun 16 :ssä tarkoitetuissa tapauksissa ennen muita osuusmaksuja tai, jos varat eivät siihen riitä, se osa niistä, mikä suoritettujen lisäosuusmaksujen keskinäisen suhteen mukaan laskien kullekin tulee. Jos osuuskunta sulautuu toiseen osuuskuntaan, jakautuu, muutetaan osakeyhtiöksi, asetetaan selvitystilaan tai päätetään poistaa rekisteristä ilman selvitysmenettelyä, maksetut lisäosuusmaksut palautetaan. Lisäosuusmaksun käyttöönottamisesta päättää jäseneksi ottamisesta päättävä elin, eli hallitus. 8 Jäsenen henkilökohtainen vastuu Jäsenet eivät ole henkilökohtaisessa vastuussa osuuskunnan velvoitteista. 9 Jäsenen velvollisuudet Jäsenen tulee, mikäli mahdollista, markkinoida kaikki teuraat ja välityseläimet osuuskuntaan tai sen tytär- tai osakkuusyhtiöön. Tuotantosopimuksina sovitaan teuraseläinten kasvatukseen ja markkinointiin sekä eloeläinvälitykseen liittyvistä yksityiskohdista. Osuuskunnan hallitus tai, mikäli ko. toimintaa harjoitetaan tytär- tai osakkuusyhtiön ja/tai A- Tuottajat Oy:n puitteissa, tytär- tai osakkuusyhtiön ja/tai A-Tuottajat Oy:n hallitus hyväksyy tuotantosopimusehdot. 10 Jäsenen eroaminen Jäsen voi erota osuuskunnasta ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle. Kuolemantapausta lukuun ottamatta jäsen ei kuitenkaan saa erota osuuskunnasta ennen kuin jäsenen osuuskuntaan liittymisestä on kulunut vähintään kaksi vuotta. Kun jäsenyys osuuskunnassa on lakannut, saa jäsen tai se, jolle hänen oikeutensa on siirtynyt, viimeistään yhden vuoden kuluttua sen tilikauden päättymisestä, jonka aikana jäsenyys on lakannut, hänen kohdaltaan suoritetun osuusmaksun takaisin, jos osuuskunnalla on taseen mukaan jakokelpoista ylijäämää. Palautus voi olla enintään jäsenen maksaman osuusmaksun suuruinen. Jäsenyyden lakkaamispäivän ja osuusmaksujen palautuspäivän välisenä aikana ei jäsenellä eikä hänellä tai sillä, jolle jäsenen oikeus on siirtynyt, ole näiden osuuksien osalta muita oikeuksia kuin saada niille osuuspääoman korkoa samalla tavalla kuin muidenkin osuuksien osalta. Rahastokorotusta ei lueta jäsenen osalta suoritetuksi osuusmaksuksi, joten rahastokorotusta ei oteta huomioon osuusmaksun palautuksessa. 11 Jäsenen erottaminen Jäsen voidaan erottaa osuuskunnasta: 1. jos jäsen ei saamastaan varoituksesta huolimatta aikanaan suorita maksujaan osuuskunnalle tai täytä muita jäsenyydestä johtuvia velvollisuuksia; 2. jos jäsen kokonaan tai osaksi lakkaa markkinoimasta teuraita ja välityseläimiä osuuskunnan tai sen tytär- tai osakkuusyhtiön ja/tai A-Tuottajat Oy: n kautta; 3. jos jäsen aiheuttaa osuuskunnalle huomattavaa vahinkoa tai muutoin toimii osuuskunnan etujen ja tarkoitusperien vastaisesti tai 4. jos jäsen joutuu konkurssitilaan tai holhouksen alaiseksi. Jäsenen erottamisesta päättää osuuskunnan hallitus. Erottamispäätös voidaan saattaa edustajiston kokouksen tutkittavaksi ja edustajiston kokouksen päätös voidaan viedä välimiesoikeuden ratkaistavaksi. Kun jäsenyys osuuskunnassa on lakannut jäsenen erottamisen johdosta, sovelletaan osuusmaksun palautukseen 10 :n 3 mom:n säännöksiä. Kun jäsenen jäsenyys osuuskunnassa on lakannut jäsenen erottamisen johdosta, sovelletaan lisäosuusmaksun palautukseen näiden sääntöjen 7 :ssä olevia määräyksiä. 12 Teuras- ja välityseläinten hinta ja sen tilitys Avotiliin luovutetuista teuras- ja välityseläimistä maksetaan voimassa olevan hinnaston mukainen hinta. Mahdollisesta jälkitilistä tai vuosihyvityksestä lopullisena tilityshintana päättää osuuskunnan hallintoneuvosto. Mikäli ko. toimintaa harjoitetaan tytär- tai osakkuusyhtiön puitteissa, asiasta päättää tytär- tai osakkuusyhtiön hallitus omalta osaltaan.

5 Merkitty kaupparekisteriin Osuuskunnan velvollisuudet Osuuskunta on joko itse tai tytär- tai osakkuusyhtiön toimintana velvollinen: 1. vastaanottamaan jäsenten, elintarvikelainsäädännön määräysten laatuvaatimukset täyttävät teuras- ja välityseläimet tuotantosopimuksina sovittuun määrään asti, mikäli kyseiset eläimet kuuluvat osuuskunnan liiketoiminnan piiriin; 2. huolehtimaan siitä, että teuraseläimistä valmistettavat tuotteet valmistetaan mahdollisimman tehokkaasti ja kannattavasti ja myydään mahdollisimman korkeaan hintaan mahdollisimman korkean tilityshinnan aikaansaamiseksi ja 3. hoitamaan liiketoimintaa ja jäsenpalveluja jäsenistön etujen mukaisesti. 14 Rahastot ja ylijäämän käyttö Osuuskunnalla tulee olla lainmukainen vararahasto. Vararahastoon on siirrettävä muut rahastot, ei kuitenkaan viiden (5) viimeksi kuluneen tilikauden ylijäämästä osuuspääoman koron maksun jälkeen edellisten vuosien ylijäämän tilille kertyneitä varoja, sekä kolmekymmentä (30) prosenttia tilikauden ylijäämästä, kunnes vararahaston määrä ylittää osuuskunnan ja sen tytäryhtiöiden taseessa olevien tytär- ja osakkuusyhtiöiden osakkeiden ja osuuksien arvon ja tämän jälkeen viisi (5) prosenttia tilikauden ylijäämästä sen jälkeen, kun siitä on vähennetty taseen mukainen tappio aikaisemmilta tilikausilta, siihen asti kunnes vararahasto on kasvanut osuuskuntalain tarkoittamaan täyteen määräänsä lisättynä osuuskunnan ja sen tytäryhtiöiden taseessa olevien tytär- ja osakkuusyhtiöiden osakkeiden ja osuuksien arvolla. Muu osa ylijäämästä käytetään, sen mukaan kuin edustajisto siitä päättää, osuuskunnan omiin tarpeisiin, jakamalla sitä jäsenille tai luovuttamalla sitä maataloutta edistäviin tai yleishyödyllisiin tarkoituksiin. Ylijäämä voidaan jakaa jäsenille joko sen mukaan kuin kukin jäsen on käyttänyt hyväkseen osuuskunnan palveluja tai osuusmaksun korkona tilivuoden alkuun mennessä suoritetuille osuusmaksuille. Lisäosuusmaksulle päätettävä korko voi olla erisuuruinen kuin osuusmaksulle mahdollisesti päätettävä korko. 15 Edustajisto Osuuskunnan alueen jakamisen vaalipiireihin ja valittavien edustajien lukumäärän vahvistaa hallintoneuvosto. Vaalipiirejä määrättäessä pyritään huomioimaan seutukunnallinen ja/tai maakunnallinen ja/tai osuuskunnan alueorganisaation mukainen jako ja se, että edustajiston alueellinen edustus muodostuu riittävän kattavaksi. Edustajien luku jaetaan eri vaalipiirien kesken siinä suhteessa kuin niissä vaalivuoden tammikuun 1. päivänä on koti- tai asuinpaikan nojalla ollut osuuskunnan palveluja säännöllisesti hyväkseen käyttäviä jäseniä, kuitenkin siten, että jokaisesta vaalipiiristä valitaan vähintään kolme (3) edustajaa. Edustajat valitaan osuuskunnan vaalijärjestyksessä määrätyllä tavalla suhteellista vaalitapaa noudattaen äänestyksellä postin ja/tai sähköpostin välityksellä. Vaalikelpoinen edustajistoon on 18 vuotta täyttänyt osuuskunnan tai sen tytär- tai osakkuusyhtiön palveluja säännöllisesti hyväkseen käyttävä jäsen, joka on hyväksytty jäseneksi ennen vaalivuoden tammikuun 1. päivää tai vaihtoehtoisesti hänen avio-/avopuolisonsa tai heidän täysivaltainen lapsensa ja joka ei ole osuuskunnan, sen osakkuus- tai tytäryhtiön palveluksessa, eikä hallintoneuvoston tai hallituksen jäsen. Lisäksi vaalikelpoisia ovat yhteisöjen, yhtymien ja yhtiöiden keskuudestaan valitsemat henkilöt niin, että samasta yhteisöstä voi olla edustettuna enintään yksi (1) henkilö kerrallaan. Yhteisöjen, yhtymien ja yhtiöiden tulee täyttää muut jäsenyyteen liittyvät edellytykset. Edustajat valitaan neljäksi vuodeksi. Edustajien toimikausi alkaa heti, kun vaalin tuloksesta on vaalijärjestyksen mukaisesti ilmoitettu. Edustajan toimikausi päättyy hänen täytettyä 65 vuotta. Jos edustajiston jäsen luopuu karjatalouden harjoittamisesta, voi hän jatkaa edustajiston jäsenenä edustajiston seuraavaan varsinaiseen kokoukseen saakka. Jos edustajan toimi päättyy kesken toimikauden, tulee hänen tilalleen hallintoneuvoston kutsusta asianomaisen vaalipiirin vaalijärjestyksen mukainen varaedustaja. 16 Edustajiston kokoukset Edustajiston varsinainen kokous pidetään kerran vuodessa hallintoneuvoston määräämänä päivänä ennen kesäkuun loppua osuuskunnan kotipaikassa tai muussa hallintoneuvoston määräämässä paikassa Suomessa. Kokouksessa on esitettävä: Osuuskunnan jäsenten päätösvaltaa käyttää jäsenten keskuudesta vaalipiireittäin valittu edustajisto, johon kuuluu vähintään neljäkymmentä (40) ja enintään kahdeksankymmentä (80) edustajaa. tilinpäätös, joka käsittää tuloslaskelman, taseen ja toimintakertomuksen tilintarkastuskertomus hallintoneuvoston lausunto tilinpäätöksestä

6 Lihakunnan säännöt Päätettävä: tuloslaskelman ja taseen vahvistamisesta toimenpiteistä, joihin vahvistetun taseen mukaan ylijäämä tai tappio antavat aihetta vastuuvapaudesta hallituksen ja hallintoneuvoston jäsenille sekä toimitusjohtajalle edustajien, hallintoneuvoston ja tilintarkastajien palkkioista tilintarkastajien lukumäärästä, vähintään yksi (1) ja enintään kaksi (2) hallintoneuvoston jäsenten lukumäärästä muista kokouskutsussa mainituista asioista Valittava: hallintoneuvoston tarvittavat jäsenet vähintään yksi (1) ja enintään kaksi (2) tilintarkastajaa ja heille varatilintarkastajat Ylimääräinen edustajiston kokous pidetään, milloin hallintoneuvosto katsoo sen tarpeelliseksi tai se on muutoin lakien mukaan pidettävä. 17 Kokouskutsu ja muut tiedonannot Edustajiston kokous kutsutaan koolle hallintoneuvoston puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan allekirjoittamalla ilmoituksella, joka enintään kuukautta ja vähintään seitsemän (7) päivää ennen kokouspäivää julkaistaan hallintoneuvoston määräämässä sanomalehdessä ja toimitetaan kirjallisesti jokaiselle edustajalle hallintoneuvoston vuosittain päättämällä tavalla joko postitse tai sähköpostitse. Kokouskutsu on toimitettava aikaisintaan kahta kuukautta ja viimeistään kuukautta ennen kokousta, jos kokouksessa käsitellään osuuskuntalain 4 luvun 12 :ssä mainittuja asioita. Muut tiedonannot toimitetaan osuuskunnan jäsenille tai edustajille joko 1. momentissa tarkoitetussa sanomalehdessä taikka kirjallisesti. 18 Hallintoneuvosto Osuuskunnan hallintoneuvostoon kuuluu vähintään viisitoista (15) ja enintään kaksikymmentäviisi (25) henkilöä, jotka valitaan toimiinsa neljäksi vuodeksi kerrallaan. Hallintoneuvoston jäsenen toimikausi alkaa heti edustajiston kokouksen päätyttyä ja jatkuu sen varsinaisen edustajiston kokouksen päättymiseen saakka, joka pidetään vaalin jälkeisenä neljäntenä kalenterivuonna. Hallintoneuvoston kutsuu koolle hallintoneuvoston puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Hallintoneuvoston jäsenen eroamisikä on kuusikymmentäviisi (65) vuotta, kuitenkin siten, että tämän iän täyttä- nyt saa toimia tehtävässään lähinnä seuraavaan edustajiston varsinaiseen kokoukseen saakka. Jos hallintoneuvoston jäsen luopuu karjatalouden harjoittamisesta, voi hän jatkaa hallintoneuvoston jäsenenä seuraavaan edustajiston varsinaiseen kokoukseen saakka. Hallintoneuvoston jäsenet valitaan, mikäli mahdollista, tasaisesti osuuskunnan toimialueen eri puolilta suhteessa säännöllisesti osuuskunnan palveluja hyväksi käyttävään jäsenmäärään. Hallintoneuvostoon voidaan valita vain osuuskunnan tai sen tytär- tai osakkuusyhtiön palveluja säännöllisesti hyväkseen käyttävä osuuskunnan jäsen tai vaihtoehtoisesti hänen avio-/avopuolisonsa tai heidän täysivaltainen lapsensa, tai jäsenenä olevan jakamattoman kuolinpesän, yhtymän tai yhtiön karjataloudesta vastaava henkilö tai keskuudestaan valitsema henkilö. Hallintoneuvoston jäsenenä ei voi olla hallituksen jäsen, toimitusjohtaja, eikä se, jolle on uskottu joitakin hallintoon kuuluvia tehtäviä tai muutoin määrätty osa hallinnosta, eikä myöskään osuuskunnan, sen osuus- tai tytäryhtiön palveluksessa oleva henkilö. Hallintoneuvoston jäsenistä on erovuorossa vuosittain neljännes, aluksi arvan mukaan, sitten vuorottain. Mikäli joku hallintoneuvoston määrittämistä vaalialueista joutuu luovuttamaan alueiden välisten jäsenmäärien muuttuessa hallintoneuvoston jäsenpaikkoja yhden tai useamman toisen vaalialueen hyväksi tulevat silloin kaikki luovuttavan alueen hallintoneuvoston jäsenet erovuoroon. Luovuttavalta alueelta sitten valittavien erovuoroisuus määritetään arvalla. Hallintoneuvosto valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan vuodeksi kerrallaan. 19 Hallintoneuvoston tehtävät Hallintoneuvoston tehtävänä on valvoa, että osuuskuntaa hoidetaan näiden sääntöjen, hallintoneuvoston päätösten ja osuuskunnan edun mukaisesti sekä valvoa edustajiston päätösten toimeenpanoa. Hallintoneuvoston tehtäviin kuuluu: 1. ottaa ja erottaa toimitusjohtaja sekä määrätä hänen palkkaetunsa ja sijaisensa; 2. valita hallituksen jäsenet sekä määrätä heidän palkkionsa ja kuka jäsenistä toimii hallituksen puheenjohtajana ja varapuheenjohtajana; 3. päättää asioista, jotka koskevat toiminnan huomattavaa supistamista tai laajentamista tai osuuskunnan organisaation olennaista muuttamista; 4. antaa hallitukselle ohjeita asioissa, jotka ovat laajakantoisia tai periaatteellisesti tärkeitä;

7 Merkitty kaupparekisteriin jakaa osuuskunnan alue jäsenpiireihin ja antaa tästä tarvittavat määräykset; 6. tarkastaa hallituksen toimintakertomus sekä antaa se, oma lausuntonsa, mikä sisältää ehdotuksen ylijäämän käytöstä ja tilintarkastajien kertomus ja mahdollisesti vaaditut selitykset edustajistolle; 7. määrätä, missä sanomalehdessä kutsu edustajiston kokoukseen ja muut tiedonannot edustajille ja osuuskunnan jäsenille julkaistaan; 8. päättää edustajiston kokouksen koolle kutsumisesta ja valmistella siinä käsiteltävät asiat; 9. käsitellä hallituksen sille esittämät muut asiat. 20 Jäsenpiirit Osuuskunnan alue voidaan hallintoneuvoston päätöksen mukaan jakaa jäsenpiireihin. Kussakin piirissä toimii neuvoa antavana valmistelevana elimenä luottamusneuvosto. Hallintoneuvoston tehtävänä on antaa tarvittavat määräykset jäsenpiireistä ja luottamusneuvostoista. 21 Hallitus Osuuskuntaa edustaa ja sen hallinnon ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä huolehtii hallitus, ellei näissä säännöissä ole toisin määrätty. Hallitukseen kuuluu hallintoneuvoston neljäksi kalenterivuodeksi kerrallaan valitsemat vähintään (4) neljä ja enintään (8) henkilöä. Hallituksen vaalinvaraisen jäsenen eroamisikä on kuusikymmentäviisi (65) vuotta, kuitenkin siten, että tämän iän täyttänyt saa toimia tehtävässään sen kalenterivuoden loppuun, jona hän täyttää kuusikymmentäviisi (65) vuotta. Vaalinvaraisista hallituksen jäsenistä on erovuorossa vuosittain neljäsosa, aluksi arvan mukaan ja sitten vuorottain. 22 Hallituksen tehtävät Hallitus kokoontuu tarpeen vaatiessa puheenjohtajan tai puheenjohtajan estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta ja käsittelee muun muassa seuraavat asiat: 1. päättää jäsenten ottamisesta osuuskuntaan ja heidän erottamisestaan; 3. päättää kiinteistöjen ostamisesta, myymisestä tai luovuttamisesta sekä velan ottamisesta ja takaussitoumusten antamisesta sekä kiinteän omaisuuden ja vuokramaalla olevien rakennusten vuokraoikeuksineen kiinnityttämisestä ja kiinnitysten tarkoittamien panttikirjojen panttaamisesta; 4. antaa oikeuden osuuskunnan toiminimen kirjoittamiseen; ja 5. valmistelee hallintoneuvoston käsiteltävät asiat. 23 Toimitusjohtaja Osuuskunnalla on toimitusjohtaja, jonka tehtävänä on huolehtia osuuskunnan toiminnan välittömästä johtamisesta. 24 Oikeus toiminimen kirjoittamiseen Osuuskunnan toiminimen kirjoittavat hallituksen jäsenet, kaksi yhdessä. Hallitus voi antaa toiminimen kirjoittamisoikeuden hallituksen ulkopuolisille henkilöille siten, että he kirjoittavat toiminimen kaksi yhdessä tai kukin erikseen yhdessä toimitusjohtajan tai hallituksen jonkun jäsenen kanssa. 25 Tilikausi ja tilinpäätös Osuuskunnan tilikausi on kalenterivuosi. Tilinpäätöksen viimeksi päättyneeltä tilikaudelta tulee olla valmiina maaliskuun loppuun mennessä. Tilinpäätös ja siihen liittyvät asiakirjat sekä hallituksen toimintakertomus on jätettävä tilintarkastajille tarkastettavaksi kuukautta ennen edustajiston varsinaista kokousta, kuitenkin viimeistään ennen huhtikuun loppua. 26 Välimiesmenettely Riidat toiselta puolen osuuskunnan ja toiselta puolen hallintoneuvoston tai hallituksen jäsenen, toimitusjohtajan, osuuskunnan muun edustajan, selvitysmiehen tai osuuskunnan jäsenen välillä ratkaistaan välimiesmenettelyä noudattaen niin kuin siitä annetussa laissa säädetään. Mainitut riidat, joiden peruste on syntynyt henkilön toimiessa edellä tarkoitetussa asemassa, ratkaistaan samassa järjestyksessä siinäkin tapauksessa, että henkilö ei enää toimi tässä asemassa asian vireille tullessa. 2. ottaa ja erottaa osuuskunnan johtavassa asemassa olevan henkilökunnan ja päättää heidän työ- tai toimisuhteensa ehdoista;

8 Lihakunnan säännöt 27 Sääntöjen muuttaminen 1. Päätös muutoksen tekemisestä näihin sääntöihin ei ole pätevä, ellei päätöstä ole tehty kahdessa perättäisessä edustajiston kokouksessa ja sen hyväksymisen puolesta ole viimeksi pidetyssä kokouksessa annettu a) jos päätös koskee jäsenen oikeutta erota osuuskunnasta tai sillä rajoitetaan jäsenen oikeutta osuuskunnan omaisuuteen tai ylijäämään, tai jos päätös koskee lisämaksuvelvollisuuden tai ylimääräisen maksun määräämistä tai enentämistä tai niihin sovellettavan laskemisperusteen muuttamista, kaikkia äänestykseen osallistuneiden ääniä tai, b) jos päätös koskee osuuskunnan toimialan olennaista muuttamista, kolmea neljäsosaa äänestykseen osallistuneiden äänistä tai, c) jos päätös koskee osuusmaksun korottamista, kahta kolmasosaa äänestykseen osallistuneiden äänistä tai d) jos päätös koskee vararahaston alentamista alle sen arvon, millä tytär- ja osakkuusyhtiöiden osakkeet ja osuudet ovat osuuskunnan ja sen tytär- ja osakkuusyhtiöiden taseessa lisättynä osuuskuntalain tarkoittamalla vararahaston täydellä määrällä kaikkien äänestykseen osallistuneiden ääniä tai ehdotuksen asiallinen sisältö vähintään 30 päivää ennen ensimmäistä kokousta saatettava osuuskunnan kaikkien jäsenten tietoon sillä tavoin kuin tiedonantojen toimittamisesta on näissä säännöissä määrätty. Kutsua seuraavaan kokoukseen ei saa antaa ennen kuin edellinen on pidetty. Jos kumpikaan kokous ei ole varsinainen, tulee niiden välillä kulua vähintään kuukauden aika. Tämän pykälän säännöksiä sovelletaan, ellei voimassaolevassa osuuskuntalaissa vaadita tiukempaa määräenemmistöä sääntöjen muuttamiseksi. 28 Varojen jakaminen osuuskunnan purkautuessa Jos osuuskunta puretaan, jaetaan jäsenille, sen jälkeen kun velat on maksettu, osuuskunnan varat maksettujen osuuksien määräämässä suhteessa. 29 Yleismääräys Muutoin noudatetaan voimassa olevaa osuuskuntalakia. e) jos päätös koskee vararahaston alentamista tai siirtämistä toiseen rahastoon siten, että alentamisen jälkeen vararahastoon jää vielä täysimääräisesti se määrä, millä tytär- ja osakkuusyhtiöiden osakkeet ja osuudet ovat osuuskunnan ja sen tytär- ja osakkuusyhtiöiden taseessa ja lisäksi osuuskuntalain tarkoittama täysi vararahasto, vähintään kaksi kolmasosaa äänestykseen osallistuneiden äänistä tai f) jos päätös koskee osuusmaksun palauttamista jäsenyyden päättyessä, kaikkien äänestykseen osallistuneiden ääniä. 2. Ehdotusta, joka sisältää muunlaisen muutoksen näihin sääntöihin kuin edellä tässä pykälässä on sanottu, ei tarvitse käsitellä useammassa kuin yhdessä edustajiston kokouksessa, ja on tällöin tehty päätös pätevä, jos muutosehdotuksen puolesta on annettu vähintään kaksi kolmasosaa äänestykseen osallistuneiden äänistä. 3. Kun tehdään sellainen sääntöjen muuttamista koskeva ehdotus, joka tämän pykälän 1. momentin a), b), c), d), e) ja f) kohdan mukaan on käsiteltävä kahdessa perättäisessä edustajiston kokouksessa, on

9 Merkitty kaupparekisteriin VAALIJÄRJESTYS 1 Vaalitapa Osuuskunnan säännöissä määrätyn edustajiston jäsenet eli edustajat valitaan suhteellisilla vaaleilla siinä järjestyksessä kuin jäljempänä määrätään. 2 Vaaliaika Vaalit toimitetaan joka neljäs vuosi helmikuun 1. päivän ja kesäkuun 30. päivän välisenä aikana. 3 Vaalilautakunta Vaalia toimittamaan asettaa hallintoneuvosto vaalilautakunnan, jossa on puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja enintään viisi jäsentä. Vaalilautakunta on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai hänen ollessaan estynyt, varapuheenjohtaja ja enempi kuin puolet lautakunnan jäsenmäärästä on saapuvilla. 4 Vaaliluettelo Vaalilautakunta laatii kutakin vaalipiiriä varten vaaliluettelon. Vaaliluetteloon on osuuskunnan jäsenluettelon mukaan otettava kaikki vaalipiiriin koti- tai asuinpaikan nojalla vaalivuoden tammikuun 1. päivänä kuuluneet osuuskunnan jäsenet. Vaaliluetteloa vastaan tehdyt oikaisuvaatimukset käsitellään ja ratkaistaan vaalilautakunnan vaalikokouksessa. Vaalilautakunta toteaa, montako edustajaa kustakin vaalipiiristä valitaan. 5 Vaalilautakunnan valmistavat toimet Vaalilautakunnan tulee ilmoittaa jäsenille vaalin toimeenpanosta, ajasta, vaalipiirien rajoista ja siitä, kuinka monta edustajaa kustakin vaalipiiristä edustajistoon valitaan sekä kenelle, milloin ja minne vaaliin kuuluvat ehdokaslistat ja muut asiapaperit on toimitettava. Tämä tieto on saatettava osuuskunnan jäsenten tietoon ennen vaalivuoden helmikuun 1. päivää hallintoneuvoston määräämällä tavalla. Jäseniä on kehotettava tarvittaessa tarkistamaan jäsenluettelosta vaalipiirinsä sekä sen posti- ja sähköpostiosoitteensa, jolla äänestysliput vaalijärjestyksen mukaisesti lähetetään. Vaalilautakunnan tulee tarkastaa sille toimitetut ehdokaslistat kahden viikon kuluessa ehdokaslistojen viimeisestä jättöpäivästä lukien. Ehdokaslistoihin on myös merkittävä juokseva tunnusnumero sen mukaisesti kuin ne on toimitettu vaalilautakunnalle. Jos havaitaan, ettei valitsijayhdistyksen hakemusta ehdokaslistan ottamisesta vaalipiirin ehdokaslistojen yhdistelmään ole asianmukaisesti tehty tai, ettei valitsijayhdistys ole laillisesti perustettu tai, että valitsijayhdistyksen ehdokkaana on henkilö, joka ei ole vaalikelpoinen taikka, että hakemuksessa tai siihen liittyvässä asiakirjassa on muu virheellisyys, toimitettakoon asiamiehelle viipymättä joko postin välityksellä tai muulla tavoin todistettavasti tieto, ettei hakemukseen ole suostuttu ja ilmoitettakoon samalla hylkäämisen syy. Asiamiehellä on kuitenkin vielä oikeus kuuden (6) päivän kuluessa vaalilautakunnan päätöksestä tiedon saatuaan oikaista ne kohdat, jotka ovat aiheuttaneet hakemuksen hylkäämisen. Jollei hän sitä tee, hakemus on lopullisesti hylättävä. Oikaisua ei saa tehdä siinä tapauksessa, ettei perustamisasiakirjassa ole allekirjoittajina riittävä määrä äänioikeutettuja tai, ettei hakemusta ole toimitettu vaalilautakunnalle määräaikana taikka säädetyssä järjestyksessä, vaan hylkääminen on näissä tapauksissa lopullinen. Hyväksytyille valitsijayhdistyksen ehdokaslistoille annetaan vaalipiireittäin arvonnan perusteella tunnuksiksi isot kirjaimet aakkosjärjestyksessä. Tämän jälkeen ehdokaslistoissa oleville ehdokkaille annetaan juokseva numero alkaen lista A:n ensimmäisen ehdokkaan numerosta 2 ja päättyen aakkosissa viimeiseksi sattuvan listan viimeiseksi asetetun ehdokkaan numeroon. Hyväksytyistä ehdokaslistoista on vaalilautakunnan laadittava ehdokaslistojen yhdistelmä vaalipiireittäin ja saatettava se jäsenten tietoon ja annettava ohjeet äänestysmenettelystä. Yhdistelmässä ei saa olla mitään muuta kuin yhteinen tunnus, josta käy selville mitä vaalia ja vaalipiiriä varten yhdistelmä on laadittu sekä kaikki ehdokaslistat järjestysnumeroineen. 6 Ehdokaslistat ja valitsijayhdistykset Vähintään viisi (5) saman vaalipiirin äänioikeutettua jäsentä voi perustaa edustajiston vaalia varten vaalipiirin valitsijayhdistyksen ja asettaa ehdokaslistalleen ehdokkaiksi vähintään kaksi henkilöä ja enintään kaksi kertaa sen määrän osuuskunnan sääntöjen mukaan vaalikelpoisia henkilöitä kuin vaalipiiriin valitaan edustajia. Osuuskunnan jäsen saa liittyä ainoastaan yhteen valitsijayhdistykseen. Muussa tapauksessa on vaalilautakunnan poistettava jäsenen allekirjoitus kaikista valitsijayhdistyksen ehdokaslistoista.

10 Lihakunnan säännöt Ehdokkaaksi asetettu henkilö ei saa olla oman valitsijayhdistyksen jäsen eikä toisen valitsijayhdistyksen ehdokas. Valitsijayhdistyksen perustamisasiakirja on päivättävä ja siinä on valtuutettava yksi valitsijayhdistyksen jäsenistä yhdistyksen asiamieheksi ja toinen hänen varamiehekseen. Valitsijayhdistyksen ehdokaslistassa on selvästi mainittava ehdokkaaksi asetetun henkilön nimi sekä hänen ammattinsa tai toimensa. Ehdokaslista ei saa sisältää mitään tunnusta tai muuta sen tapaista kirjoitusta. 7 Hakemus ehdokaslistan ottamisesta ehdokaslistojen yhdistelmään Valitsijayhdistyksen asiamiehen tulee toimittaa ehdokaslistahakemus vaalilautakunnalle viimeistään maaliskuun 10. päivänä. Jos hakemus on annettu postissa kuljetettavaksi niin aikaisin, että sen olisi viimeistään maaliskuun 10. päivänä pitänyt saapua vaalilautakunnalle, ei ehdokaslistaa jätetä hakemuksen myöhästymisen vuoksi ottamatta ehdokaslistojen yhdistelmään, mikäli hakemus voidaan tutkia siinä vaalilautakunnan kokouksessa, joka pidetään hakemusten tarkastamista varten. Hakemukseen on liitettävä asiakirja, jolla valitsijayhdistys on perustettu. Hakemuksessa on asiamiehen vakuutettava, että ne henkilöt, joiden nimet ovat sanotun asiakirjan allekirjoituksena, ovat omakätisesti allekirjoittaneet asiakirjan ja ovat äänioikeutettuja sekä, että ehdokkaaksi asetettu henkilö on antanut suostumuksensa ehdokkuuteen, eikä ole asettunut toisen valitsijayhdistyksen ehdokkaaksi. 8 Äänestyslippu Vaalilautakunnan on laadittava kutakin vaalipiirialuetta varten vaalissa käytettävä äänestyslippu. Äänestyslippuun on merkittävä otsikko, jossa mainitaan missä vaalissa lippua käytetään sekä lisäksi ympyrä ja tämän ympyrän sisäpuolelle selvästi havaittava merkintä Nro.. sen ehdokkaan numeron merkitsemistä varten, jolle valitsija antaa äänensä. 9 Äänestys Vaalipiirin ehdokaslistojen yhdistelmä, äänestyslippu ja palautuskuori on lähetettävä suljetussa kirjekuoressa huhtikuun 20. päivään mennessä kullekin vaaliluetteloon otetulle äänioikeutetulle jäsenelle osuuskunnan jäsen-luetteloon merkityllä osoitteella. Lisäksi nämä asiakirjat on palautuskuorta lukuun ottamatta lähetettävä samassa ajassa sähköpostitse kaikille niille äänioikeutetuille jäsenille, jotka ovat todistettavasti ilmoittaneet sähkö-postiosoitteensa osuuskunnalle viimeistään Mikäli jäsen vähintään viisi (5) päivää ennen vaalitoimituksen päättymistä osoittaa, ettei hän ole saanut äänestyslippua tai on saanut väärän vaalipiirin lipun sen johdosta, että hänen jäsenluetteloon ilmoittamansa osoite on muuttunut tai, että äänestyslippu on hävinnyt tai turmeltunut, vaalilautakunta antaa hänelle pyynnöstä uuden äänestyslipun. Mikäli jäsen samassa ajassa osoittaa, ettei hän ole saanut sähköpostitse äänestyslippua tai että hänen äänestämistä tarkoittanut sähköpostiviestinsä ei ole hänestä riippumattomasta syystä saapunut ollenkaan tai lukukelpoisessa muodossa perille, vaalilautakunta lähettää hänelle sähköpostitse uuden äänestyslipun. Jäsen on oikeutettu äänestämään oman vaalipiirinsä ehdokaslistoilla olevia ehdokkaita. Äänestäminen tapahtuu siten, että äänestäjä kirjoittaa äänestyslipussa olevaan ympyrään oman vaalipiirinsä ehdokaslistojen yhdistelmästä sille ehdokkaalle annetun numeron, jota hän äänestää. Äänestäjä ei saa tehdä äänestyslippuun muuta kuin edellä mainitun merkinnän. Postiäänestyksessä äänestyslippu on postitse, henkilökohtaisesti tai lähetillä toimitettava suljetussa palautuskuoressa vaalilautakunnalle kuoreen merkityllä osoitteella viimeistään toukokuun 10. päivänä. Sähköpostitse äänestettäessä äänestyslipun on oltava perillä samassa ajassa. 10 Äänten laskeminen ja vaalin tuloksen määrääminen Vaalilautakunta aloittaa äänestyslippujen palauttamiselle määrätyn ajan päätyttyä välittömästi vaalituloksen laskennan. Ensin lasketaan palautetut painetut tai sähköpostimuotoiset äänestysliput vaalipiireittäin. Mitättömiksi todetut äänestysliput erotetaan omaksi ryhmäksi. Äänestyslippu on mitätön, jos äänestäjä on äänestyslippuun merkinnyt useamman kuin yhden ehdokkaan numeron, nimikirjoituksen tai muun asiaan kuulumattoman merkinnän, merkinnyt ehdokkaan numeron niin, ettei selvästi ilmene, ketä ehdokasta on tarkoitettu, käyttänyt muuta kuin vaalilautakunnalta saatua äänestyslippua tai jos äänestyslippu on saapunut liian myöhään. Äänestyslipun mitätöinnin ratkaisee vaalilautakunta. Hyväksytyistä äänistä lasketaan jokaisen ehdokkaan saama äänimäärä sekä jokaisen ehdokaslistan saama äänimäärä. Ehdokaslistan eniten ääniä saanut ehdokas saa vertausluvukseen listan koko äänimäärän, toiseksi eniten ääniä saanut puolet siitä, kolmanneksi eniten kolmasosan jne. Mikäli saman ehdokaslistan ehdokkaiden äänimäärät ovat yhtä suuret, ratkaistaan näiden keskinäinen järjestys arpomalla. 10

11 Merkitty kaupparekisteriin Saatujen vertauslukujen mukaan niiden suuruusjärjestyksessä merkitään ehdokkaat vaalipiirin edustajiksi. Jos vertausluvut ovat yhtä suuret, ratkaistaan keskinäinen järjestys ehdokkaiden saamien äänimäärien perusteella. Jos äänimäärät ja vertausluvut ovat yhtä suuret, ratkaistaan keskinäinen järjestys arpomalla. Kun kunkin vaalipiirin ehdokkaat ovat saaneet oman vertauslukunsa, vaalilautakunta julkistaa kustakin vaalipiiristä valituksi ne ehdokkaat, joilla on suurimmat vertausluvut. 13 Yleismääräys Mikäli tässä vaalijärjestyksessä ei ole toisin sanottu, noudatetaan vaalin toimittamisessa soveltuvin osin, mitä laissa on osuuskunnan kokouksesta säädetty. Mitä tässä vaalijärjestyksessä on sanottu sähköpostin käyttämisestä, koskee vain äänestystä ja sen toteuttamista, mutta ei ehdokasasettelua. Vaalilautakunta määrää valitsematta jääneet ehdokkaat varaedustajiksi siten, että kukin on ehdokaslistansa varaedustaja vertauslukujen suuruusjärjestyksessä. Mikäli kaikki listalla olevat ovat tulleet valituiksi edustajiksi, varaedustajiksi tulevat vaalipiirin suurimman, toiseksi suurimman jne. vertausluvun saaneet varaedustajat vertauslukujen suuruusjärjestyksessä. Mikäli varaedustajia joudutaan kutsumaan varsinaisten edustajien sijaan, kutsutaan varaedustaja aina ensi sijassa oman ehdokaslistansa varaedustajaksi. Vaalilautakunnan laskemistoimituksesta tehdään pöytäkirja, jossa on mainittava vaalipiireittäin sekä edustajiksi valitut henkilöt että ne, jotka edustajasijan joutuessa avoimiksi tulevat valittujen tilalle. Pöytäkirjaan on liitettävä kaikki tulosta laskettaessa syntyneet laskelmat. Vaalilautakunta julkaisee vaalin tuloksen hallintoneuvoston päättämällä tavalla mahdollisimman pian tuloksen selvittyä ja ilmoittaa asianomaisille heidän valitsemisestaan edustajistoon. 11 Muut määräykset Jos jotakin toimitusta varten tässä vaalijärjestyksessä mainittu määräpäivä sattuu pyhäpäiväksi tai sitä edeltäväksi päiväksi, on lähinnä seuraavaa arkipäivää pidettävä määräpäivänä. Osuuskunnan hallintoneuvosto voi määrätä, että jokin tässä vaalijärjestyksessä määrätty toimi voidaan suorittaa tai tulee suorittaa muuna määräaikana tai muuhun määräpäivään mennessä kuin tässä vaalijärjestyksessä on määrätty. Ellei vaalia ole suoritettu ennen vaalikauden loppua, edustajat, joiden toimikausi sillä välin päättyy, ovat oikeutetut pysymään toimessaan, kunnes vaali on suoritettu ja valittujen toimikausi on alkanut. 12 Vaalin uudistaminen Vaalilautakunnalla on valta, jos se havaitsee vaalissa tapahtuneen niiden tulokseen oleellisesti vaikuttaneen virheellisyyden, määrätä tarpeellisilta osin uusi vaali toimitettavaksi. 11

12 Käyntiosoite: Ankkuritie KUOPIO Postiosoite: PL 147, KUOPIO Puhelin: Faksi: (017) s.posti: etunimi.sukunimi@atria.fi

MALLI Sähköosuuskuntien säännöt ovat yhtenevät lukuun ottamatta nimeä ja kotipaikkaa.

MALLI Sähköosuuskuntien säännöt ovat yhtenevät lukuun ottamatta nimeä ja kotipaikkaa. 1(5) MALLI Sähköosuuskuntien säännöt ovat yhtenevät lukuun ottamatta nimeä ja kotipaikkaa. Tyrnävän kirkonkylän Sähköosuuskunta SÄÄNNÖT 1 Toiminimi ja kotipaikka Osuuskunnan toiminimi on Tyrnävän kirkonkylän

Lisätiedot

Itikka osuuskunnan säännöt

Itikka osuuskunnan säännöt Itikka osuuskunnan säännöt Merkitty kaupparekisteriin 03.08.2011 Itikka osuuskunnan säännöt Merkitty kaupparekisteriin 03.08.2011 1 Toiminimi ja kotipaikka Osuuskunnan toiminimi on Itikka osuuskunta ja

Lisätiedot

Lihakunnan säännöt Merkitty kaupparekisteriin

Lihakunnan säännöt Merkitty kaupparekisteriin Lihakunnan säännöt Merkitty kaupparekisteriin 6.7.2007 Lihakunnan säännöt 1 Toiminimi ja kotipaikka Osuuskunnan toiminimi on Lihakunta ja kotipaikka Kuopio. 2 Toimiala Osuuskunnan tarkoituksena ja toimialana

Lisätiedot

Osuuskunnan toiminimi on Suomen Luotto-osuuskunta, ruotsiksi Finlands Kreditandelslaget ja sen kotipaikka on Helsinki.

Osuuskunnan toiminimi on Suomen Luotto-osuuskunta, ruotsiksi Finlands Kreditandelslaget ja sen kotipaikka on Helsinki. SUOMEN LUOTTO-OSUUSKUNTA 1 (5) 16.4.2013 SUOMEN LUOTTO-OSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT 1 TOIMINIMI JA KOTIPAIKKA Osuuskunnan toiminimi on Suomen Luotto-osuuskunta, ruotsiksi Finlands Kreditandelslaget ja sen kotipaikka

Lisätiedot

SUOMEN LUOTTO-OSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT

SUOMEN LUOTTO-OSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT Kysytty 27-01-2013. Voimassa 27-12-2012 lähtien SUOMEN LUOTTO-OSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT 1 TOIMINIMI JA KOTIPAIKKA Osuuskunnan toiminimi on Suomen Luotto-osuuskunta, ruotsiksi Finlands Kreditandelslaget ja sen

Lisätiedot

Nykyinen (voimassa 27.12.2012 lukien) (Päätettäväksi varsinaisessa osuuskunnan kokouksessa 16.4.2013. Voimaan mahdollisimman pian.

Nykyinen (voimassa 27.12.2012 lukien) (Päätettäväksi varsinaisessa osuuskunnan kokouksessa 16.4.2013. Voimaan mahdollisimman pian. 16.4.2013 SUOMEN LUOTTO-OSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT Nykyinen (voimassa 27.12.2012 lukien) Muutosehdotus (Päätettäväksi varsinaisessa osuuskunnan kokouksessa 16.4.2013. Voimaan mahdollisimman pian.) 1 Toiminimi

Lisätiedot

4 Jäsenen eroaminen Ilmoitus osuuskunnasta eroamisesta on tehtävä hallitukselle kirjallisesti.

4 Jäsenen eroaminen Ilmoitus osuuskunnasta eroamisesta on tehtävä hallitukselle kirjallisesti. 1 Toiminimi ja kotipaikka Osuuskunnan toiminimi on Osk ja sen kotipaikka on Tampere. 2 Toimiala Osuuskunnan tarkoituksena ja toimialana on jäsentensä ammatin ja talouden tukemiseksi harjoittaa mainostoimistopalveluja.

Lisätiedot

EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS HALLITUKSEN ESITYS EDUSTAJISTON KOKOUKSELLE

EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS HALLITUKSEN ESITYS EDUSTAJISTON KOKOUKSELLE PIELISEN OSUUSPANKKI EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS HALLITUKSEN ESITYS EDUSTAJISTON KOKOUKSELLE 17.3.2011 1 Vaalien aika ja äänestystapa Pielisen Osuuspankin sääntöjen 12 :ssä mainittu edustajiston jäsenten

Lisätiedot

EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS (vain yksi äänestysalue) EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS (vain yksi äänestysalue) MUUTOKSET.

EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS (vain yksi äänestysalue) EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS (vain yksi äänestysalue) MUUTOKSET. EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS (vain yksi äänestysalue) Voimassa oleva 1 Vaalien aika ja äänestystapa Ikaalisten Osuuspankin sääntöjen 12 :ssä mainittu edustajiston jäsenten vaali toimitetaan osuuspankin

Lisätiedot

PIHTIPUTAAN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS. 1 Vaalien aika ja äänestystapa

PIHTIPUTAAN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS. 1 Vaalien aika ja äänestystapa Edustajiston vaalijärjestys, yksi jäsenalue 1 (5) PIHTIPUTAAN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS 1 Vaalien aika ja äänestystapa Pihtiputaan Osuuspankin sääntöjen 14 :ssä mainittu edustajiston jäsenten

Lisätiedot

Osuuskunnan toiminimi on Vakka-Suomen Media Osuuskunta ja sen kotipaikka on Uusikaupunki.

Osuuskunnan toiminimi on Vakka-Suomen Media Osuuskunta ja sen kotipaikka on Uusikaupunki. luonnos 2.9.2014 OSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT Yleisiä säännöksiä 1 Toiminimi ja kotipaikka Osuuskunnan toiminimi on Vakka-Suomen Media Osuuskunta ja sen kotipaikka on Uusikaupunki. 2 Toiminnan tarkoitus ja toimiala

Lisätiedot

KAINUUN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS. 1 Vaalien aika ja äänestystapa. 2 Jäsenalueittain valittavien edustajien lukumäärä

KAINUUN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS. 1 Vaalien aika ja äänestystapa. 2 Jäsenalueittain valittavien edustajien lukumäärä 1 (5) KAINUUN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS 1 Vaalien aika ja äänestystapa Kainuun Osuuspankin sääntöjen 14 :ssä mainittu edustajiston jäsenten vaali toimitetaan osuuspankin jäsenten äänestyksellä

Lisätiedot

Yhtiöllä on peruspääomana takuupääoma ja pohjarahasto.

Yhtiöllä on peruspääomana takuupääoma ja pohjarahasto. YHTIÖJÄRJESTYS 2015 YHTIÖJÄRJESTYS 2 (7) 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka 2 Yhtiön toimiala Yhtiön toiminimi on Valion Keskinäinen Vakuutusyhtiö, ja sen kotipaikka Helsinki. Yhtiön toiminta käsittää Euroopan

Lisätiedot

EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS MUUTOSESITYS EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS VOIMASSA OLEVA. 1 Vaalien aika ja äänestystapa. 1 Vaalien aika, äänestystapa

EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS MUUTOSESITYS EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS VOIMASSA OLEVA. 1 Vaalien aika ja äänestystapa. 1 Vaalien aika, äänestystapa EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS VOIMASSA OLEVA EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS MUUTOSESITYS 1 Vaalien aika, äänestystapa Pohjolan Osuuspankin sääntöjen 12 :ssä mainittu edustajiston jäsenten vaali toimitetaan

Lisätiedot

LSO Osuuskunnan säännöt

LSO Osuuskunnan säännöt LSO Osuuskunnan säännöt Merkitty kaupparekisteriin 7.12.2012 LSO OSUUSKUNTA Y-tunnus: 0142110-6 Kotipaikka: Turku 1 Toiminimi ja kotipaikka Osuuskunnan toiminimi on suomeksi LSO Osuuskunta ja ruotsiksi

Lisätiedot

HELSINGIN OSUUSKAUPPA ELANNON EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS

HELSINGIN OSUUSKAUPPA ELANNON EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS HELSINGIN OSUUSKAUPPA ELANNON EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS 1 Vaalin aika ja edustajiston jäsenten lukumäärä Osuuskunnan sääntöjen 11 :ssä mainitun edustajiston jäsenten vaali toimitetaan osuuskaupan jäsenten

Lisätiedot

Osuuskunnan toiminimi on Pispalan Kivijalka osk ja sen rinnakkaistoiminimi on Pispala Stonefoot co-op. Osuuskunnan kotipaikka on Tampere.

Osuuskunnan toiminimi on Pispalan Kivijalka osk ja sen rinnakkaistoiminimi on Pispala Stonefoot co-op. Osuuskunnan kotipaikka on Tampere. 1 OSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT 1 Toiminimi ja kotipaikka Osuuskunnan toiminimi on Pispalan Kivijalka osk ja sen rinnakkaistoiminimi on Pispala Stonefoot co-op. Osuuskunnan kotipaikka on Tampere. 2 Toimiala Osuuskunnan

Lisätiedot

Yhtiöjärjestys on hyväksytty varsinaisessa yhtiökokouksessa ja merkitty kaupparekisteriin

Yhtiöjärjestys on hyväksytty varsinaisessa yhtiökokouksessa ja merkitty kaupparekisteriin 1 Yhtiöjärjestys on hyväksytty varsinaisessa yhtiökokouksessa 9.5.2016 ja merkitty kaupparekisteriin 20.5.2016. 1 KÖYLIÖN-SÄKYLÄN SÄHKÖ OY YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi on Köyliön-Säkylän Sähkö Oy

Lisätiedot

Yhtiössä on erilaisia osakkeita seuraavasti:

Yhtiössä on erilaisia osakkeita seuraavasti: Y-tunnus: 0347890- Sivu JOENSUUN PYSAKOINTI OY:N YHTIOJARJESTYS 1 Yhtiön toiminimi on Joensuun Pysäköinti Oy ja kotipaikka on Joensuun kaupunki. 2 Yhtiön toimialana on maankäyttö- ja rakennuslain sekä

Lisätiedot

1. Toiminimi ja kotipaikka Osuuskunnan toiminimi on Käsämän vesiosuuskunta ja kotipaikka Liperin kunta.

1. Toiminimi ja kotipaikka Osuuskunnan toiminimi on Käsämän vesiosuuskunta ja kotipaikka Liperin kunta. Y-tunnus 0580 061-3 1 Hyväksytty osuuskunnan kokouksessa 24.6.2015 ja esitetään hyväksyttäväksi osuuskunnan ylimääräisessä kokouksessa 3.11.2015. KÄSÄMÄN VESIOSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT 1. Toiminimi ja kotipaikka

Lisätiedot

VAPO OY:N YHTIÖJÄRJESTYS

VAPO OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 VAPO OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön nimi on Vapo Oy ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki. 2 Yhtiön toimialana on harjoittaa turveteollisuutta, mekaanista metsäteollisuutta, energian, kasvualustojen ja turvejalosteiden

Lisätiedot

Toimialoina ovat kaikki kulttuurin ja taiteen alat ja näiden toimintaa välittömästi tai välillisesti tukevat toimialat.

Toimialoina ovat kaikki kulttuurin ja taiteen alat ja näiden toimintaa välittömästi tai välillisesti tukevat toimialat. Kulttuuriosuuskunta Bertta Osuuskunnan säännöt 1 Toiminimi ja kotipaikka 2 Toimiala Osuuskunnan toiminimi on Kulttuuriosuuskunta Bertta ja sen kotipaikka on Kotka. Osuuskunnan tarkoituksena on vahvistaa

Lisätiedot

Mallivaalijärjestys A (hallitus valitaan ammattiosaston kokouksessa)

Mallivaalijärjestys A (hallitus valitaan ammattiosaston kokouksessa) 1 VAALITAPA Tehyn Järvenpään ammattiosasto ry:n sääntöjen 13 :ssä mainitut hallituksen varsinaiset jäsenet ja heidän varajäsenensä sekä ammattiosaston edustajat paikallisosaston kokouksiin valitaan ammattiosaston

Lisätiedot

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu. Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää

Lisätiedot

Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt

Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry Säännöt 12.1.2012 1Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry:n säännöt SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry

Lisätiedot

I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA

I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA TYJ säännöt S. 1 (6) I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka, toiminta-alue ja tarkoitus II LUKU Yhdistyksen nimi on Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö ry, ruotsiksi Arbetslöshetskassornas

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN SÄÄSTÖPANKKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT. Säätiön nimi on Etelä-Karjalan Säästöpankkisäätiö ja sen kotipaikka on Lappeenranta.

ETELÄ-KARJALAN SÄÄSTÖPANKKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT. Säätiön nimi on Etelä-Karjalan Säästöpankkisäätiö ja sen kotipaikka on Lappeenranta. ETELÄ-KARJALAN SÄÄSTÖPANKKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 Säätiön nimi ja kotipaikka Säätiön nimi on Etelä-Karjalan Säästöpankkisäätiö ja sen kotipaikka on Lappeenranta. 2 Säätiön tarkoitus Säätiön tarkoituksena on

Lisätiedot

1 Vaalien järjestäminen ja ajankohta. 2 Äänestystapa KESKI-UUDENMAAN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS

1 Vaalien järjestäminen ja ajankohta. 2 Äänestystapa KESKI-UUDENMAAN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS 1 (5) KESKI-UUDENMAAN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS 1 Vaalien järjestäminen ja ajankohta 2 Äänestystapa Osuuspankin sääntöjen 13 :ssä mainitut edustajiston vaalit toimitetaan osuuspankin omistaja-asiakkaiden

Lisätiedot

ViljaTavastia osuuskunta Grain Tavastia cooperative SÄÄNNÖT

ViljaTavastia osuuskunta Grain Tavastia cooperative SÄÄNNÖT ViljaTavastia osuuskunta Grain Tavastia cooperative SÄÄNNÖT 1 Toiminimi ja kotipaikka Osuuskunnan toiminimi on ViljaTavastia osuuskunta, Grain Tavastia cooperative, ja kotipaikka Hämeenlinna. 2 Osuuskunnan

Lisätiedot

Vaaleilla valittavien edustajien vaali: Keskusyhteisön nimittämät edustajat:

Vaaleilla valittavien edustajien vaali: Keskusyhteisön nimittämät edustajat: 1 (5) HELSINGIN SEUDUN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS 1 Vaalien aika ja äänestystapa Vaaleilla valittavien edustajien vaali: Helsingin Seudun Osuuspankin sääntöjen 13 :ssä mainittu Vaaleilla valittavien

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Apteekkien Työnantajaliitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Apteekkien Työnantajaliitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. APTEEKKIEN TYÖNANTAJALIITON SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Apteekkien Työnantajaliitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. 2

Lisätiedot

Osuuskunnan tarkoituksena on tietoliikenneverkon antamin edellytyksin tukea kestävää kehitystä.

Osuuskunnan tarkoituksena on tietoliikenneverkon antamin edellytyksin tukea kestävää kehitystä. HOLLOLAN VALOKUITU OSK SÄÄNNÖT 1 Toiminimi ja kotipaikka Osuuskunnan toiminimi on Hollolan Valokuitu Osk ja kotipaikka Hollola. 2 Toimiala Osuuskunnan tarkoituksena ja toimialana on edistää jäsentensä

Lisätiedot

Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt

Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y. ja siitä käytetään näissä säännöissä nimitystä AKI. AKIn kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

SOMAKISS ry:n säännöt

SOMAKISS ry:n säännöt SOMAKISS ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on SOMAKISS ry ja kotipaikka, Helsinki 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on edistää somali- ja abessinialaiskissojen kasvatusta,

Lisätiedot

ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt

ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi Kotipaikka Etelä-Suomen Syöpäyhdistys Södra Finlands Cancerförening r.y. Helsinki Osoite Liisankatu 21 B

Lisätiedot

ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt

ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi Kotipaikka Etelä-Suomen Syöpäyhdistys Södra Finlands Cancerförening r.y. Helsinki Osoite Liisankatu 21 B 15

Lisätiedot

MALLISÄÄNNÖT Pankit, joissa osuuskunnan kokous Voimassa olevat MALLISÄÄNNÖT MUUTOSEHDOTUKSET

MALLISÄÄNNÖT Pankit, joissa osuuskunnan kokous Voimassa olevat MALLISÄÄNNÖT MUUTOSEHDOTUKSET MALLISÄÄNNÖT Pankit, joissa osuuskunnan kokous Voimassa olevat MALLISÄÄNNÖT MUUTOSEHDOTUKSET 3 Kuuluminen OP-Pohjola-ryhmään Osuuspankki toimii jäsenenä valtakunnallisessa OP-Pohjola-ryhmässä. 4 Osuuspankkien

Lisätiedot

Kassan hallintoelimet ovat kassan edustajiston kokous, valtuuskunta, jota jäljempänä kutsutaan valtuustoksi ja hallitus.

Kassan hallintoelimet ovat kassan edustajiston kokous, valtuuskunta, jota jäljempänä kutsutaan valtuustoksi ja hallitus. 4 LUKU KASSAN HALLINTO 9 Hallintoelimet Kassan hallintoelimet ovat kassan edustajiston kokous, valtuuskunta, jota jäljempänä kutsutaan valtuustoksi ja hallitus. 10 Kassan edustajiston kokous Kassan ylintä

Lisätiedot

Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005.

Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005. Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005. 1. Yhdistyksen nimi on Lappeenrannan Taideyhdistys r.y., sen

Lisätiedot

Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt

Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Viikinkiajan Laiva ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on edistää

Lisätiedot

a) laatii meriteknisen teollisuuden toimintaedellytyksiä koskevat yhteiset kannanotot sekä tiedottaa näistä,

a) laatii meriteknisen teollisuuden toimintaedellytyksiä koskevat yhteiset kannanotot sekä tiedottaa näistä, 1 (7) 23.7.2018 Yhdistyksen nimi ja tarkoitus 1 Yhdistyksen nimi on Meriteollisuus ry. Kansainvälisissä yhteyksissä yhdistyksen epävirallinen englanninkielinen nimi on Finnish Marine Industries ja ruotsiksi

Lisätiedot

Sääntömuutosesitys. 1 Toiminimi ja kotipaikka. kaupunki. 2 Toimiala

Sääntömuutosesitys. 1 Toiminimi ja kotipaikka. kaupunki. 2 Toimiala Osuuskunta PPO:n säännöt 1 Toiminimi ja kotipaikka Osuuskunnan toiminimi on Osuuskunta PPO ja kotipaikka Ylivieskan kaupunki. 2 Toimiala Osuuskunta PPO:n toimialana on tuottaa jäsenilleen tietoyhteiskunnan

Lisätiedot

Osuuskunnan tarjoamia palveluja saavat käyttää hyväkseen muutkin kuin jäsenet, ellei hallitus toisin päätä.

Osuuskunnan tarjoamia palveluja saavat käyttää hyväkseen muutkin kuin jäsenet, ellei hallitus toisin päätä. Osuuskunnan säännöt 1 Toiminimi ja kotipaikka Osuuskunnan toiminimi on Osuuskumma-kustannus ja kotipaikka Tampere. 2 Toimiala Osuuskunnan tarkoituksena ja toimialana on jäsenten talouden tukemiseksi harjoittaa

Lisätiedot

YHTIÖJÄRJESTYS. (ei muutosta) 2 Toimiala

YHTIÖJÄRJESTYS. (ei muutosta) 2 Toimiala Nykyinen OMNIA KOULUTUS OY:N YHTIÖJÄRJESTYS Muutosehdotukset OMNIA KOULUTUS OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Omnia koulutus Oy ja kotipaikka Espoo. 1 Toiminimi ja kotipaikka

Lisätiedot

Itikka osuuskunnan säännöt (Luonnos)

Itikka osuuskunnan säännöt (Luonnos) Itikka osuuskunnan säännöt (Luonnos) 1 Toiminimi ja kotipaikka Osuuskunnan toiminimi on Itikka osuuskunta ja kotipaikka Seinäjoki. 2 Osuuskunnan tarkoitus ja toimiala Osuuskunnan tarkoituksena on jäsenten

Lisätiedot

1. Hallituksen ja hallintoneuvoston jäsenten yläikärajaa koskeva yhtiöjärjestyksen määräys poistetaan (6 ja 8 )

1. Hallituksen ja hallintoneuvoston jäsenten yläikärajaa koskeva yhtiöjärjestyksen määräys poistetaan (6 ja 8 ) 25.2.2015 1 (5) Fennian hallituksen ehdotus 20.4.2015 yhtiökokoukselle koskien yhtiöjärjestyksen muuttamista: Muutosehdotuksien pääasiallinen sisältö on: 1. Hallituksen ja hallintoneuvoston jäsenten yläikärajaa

Lisätiedot

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa 28.10.1998 ja syyskokouksessa 11.11.1998 1. Yhdistyksen nimi on Puijon Latu ry ja sen kotipaikka on Kuopio. 1 2. Yhdistyksen

Lisätiedot

MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY. Yhdistyksen säännöt

MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY. Yhdistyksen säännöt MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY Yhdistyksen säännöt Säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Maanmittauslaitoksen tekniset MATE ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä liitto. Sen kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt

Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Inarijärvi-yhdistys ry ja sen kotipaikka on Inarin kunta. Yhdistyksen toiminta-alue käsittää Inarin, Utsjoen ja Sodankylän

Lisätiedot

POHJOIS-HÄMEEN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS

POHJOIS-HÄMEEN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS 1 (5) Vaalijärjestys on OP Osuuskunnan hallintoneuvoston 9.6.2016 vahvistaman mallivaalijärjestyksen mukainen POHJOIS-HÄMEEN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS 1 Vaalien järjestäminen ja ajankohta

Lisätiedot

SÄÄNTÖMUUTOS 2011 KYMIJOEN OSUUSPANKKI. Voimassa olevat säännöt. Ehdotetut muutokset sääntöihin

SÄÄNTÖMUUTOS 2011 KYMIJOEN OSUUSPANKKI. Voimassa olevat säännöt. Ehdotetut muutokset sääntöihin KYMIJOEN OSUUSPANKKI Voimassa olevat säännöt SÄÄNTÖMUUTOS 2011 Ehdotetut muutokset sääntöihin 1 Toiminimi ja kotipaikka Osuuspankin toiminimi on Kymijoen Osuuspankki. Sen kotipaikka on Anjalankoski. 3

Lisätiedot

Osuuden nimellisarvo (osuusmaksu) on 90,00 euroa.

Osuuden nimellisarvo (osuusmaksu) on 90,00 euroa. 1(9) VESIOSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT 1 Toiminimi ja kotipaikka 2 Toimiala 3 Jäseneksi ottaminen Osuuskunnan toiminimi on LAUTTOLAHDEN SEUDUN VESIOSUUSKUNTA ja kotipaikka on KAJAANIN KAUPUNKI. Osuuskunnan toimialana

Lisätiedot

Osuuskunnan toiminimi on Anjalan vesihuolto-osuuskunta ja kotipaikka on Kouvolan kaupunki.

Osuuskunnan toiminimi on Anjalan vesihuolto-osuuskunta ja kotipaikka on Kouvolan kaupunki. ANJALAN VESIHUOLTO-OSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT 1 Toiminimi ja kotipaikka 2 Toimiala 3 Jäseneksi ottaminen Osuuskunnan toiminimi on Anjalan vesihuolto-osuuskunta ja kotipaikka on Kouvolan kaupunki. Osuuskunnan

Lisätiedot

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT HYY seniorit ry, HUS seniorer rf SÄÄNNÖT Yhdistysrekisteri vahvistanut 27.10.2005 HYY-seniorit, HUS-seniorer rf SÄÄNNÖT 2 (5) 1 Nimi, kotipaikka ja kielet Yhdistyksen nimi on HYY-seniorit ry, HUS-seniorer

Lisätiedot

I I PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS. Kaupparekisterijärjestelmä : -

I I PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS. Kaupparekisterijärjestelmä : - PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisterijärjestelmä Sivu 1 31.07.2013 : - SÄÄNNÖT Yritys- ja yhteisötunnus: 2555471-2 Yhtiö: Luoteis-Kuhmon kyläverkko-osuuskunta Käsittelevä toimisto: Jäljennöksen

Lisätiedot

Osuuskunnan toiminimi on Pihlajalahden Vesiosuuskunta ja kotipaikka on Ruoveden kunta.

Osuuskunnan toiminimi on Pihlajalahden Vesiosuuskunta ja kotipaikka on Ruoveden kunta. PIHLAJALAHDEN VESIOSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT 1 Toiminimi ja kotipaikka Osuuskunnan toiminimi on Pihlajalahden Vesiosuuskunta ja kotipaikka on Ruoveden kunta. 2 Toimiala Osuuskunnan toimialana on rakentaa, ylläpitää

Lisätiedot

Jäsen voidaan erottaa yhdistyksestä yhdistyksen hallituksen päätöksellä, jos hän on. PoPoPet Ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka.

Jäsen voidaan erottaa yhdistyksestä yhdistyksen hallituksen päätöksellä, jos hän on. PoPoPet Ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka. PoPoPet Ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka 2 Tarkoitus 3 Omaisuus 4 Jäsenet Yhdistyksen nimi on PoPoPet Ry (Pohjois-Pohjanmaan hylättyjen pieneläinten tuki ja sijaiskoti ry. Yhdistyksen kotipaikka on Oulu

Lisätiedot

Vaali toimitetaan hallituksen vahvistamien ohjeiden mukaisesti.

Vaali toimitetaan hallituksen vahvistamien ohjeiden mukaisesti. Vaalijärjestys Valtuusto 2.9.2014 VALTUUSTON VAALI 1 VAALITAPA Tässä vaalijärjestyksessä Kelan toimihenkilöt ry:tä kutsutaan yhdistykseksi, jonka valtuuston varsinaiset ja varajäsenet valitaan yhdistyksen

Lisätiedot

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Sporticus ry. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja valvoa jäsentensä opiskelumahdollisuuksia ja ammatillisia

Lisätiedot

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille.

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille. Lounaisrannikon Senioriopettajat ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lounaisrannikon Senioriopettajat ry, epävirallinen lyhenne LRSO. Sen kotipaikka on Naantali. Yhdistys

Lisätiedot

Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere.

Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2. Yhdistyksen tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoitus on vastustaa

Lisätiedot

SANTALAHTI LINTULUOTO VESIOSUUSKUNTA SÄÄNNÖT

SANTALAHTI LINTULUOTO VESIOSUUSKUNTA SÄÄNNÖT SANTALAHTI LINTULUOTO VESIOSUUSKUNTA SÄÄNNÖT Toiminimi ja kotipaikka 1 Osuuskunnan toiminimi on Santalahti Lintuluoto vesiosuuskunta ja kotipaikka Uudenkaupungin kaupunki. Toimiala 2 Osuuskunnan toimialana

Lisätiedot

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus 8.9.2014 Järjestöpäivät 5.-6.9.2014 Liittokokous joka 3. vuosi - valitsee liittovaltuustoedustajat Liittovaltuusto 34 yhdistysten edustajaa 10 muuta edustajaa

Lisätiedot

Osuuden nimellisarvo (osuusmaksu) on 100 euroa.

Osuuden nimellisarvo (osuusmaksu) on 100 euroa. NUKARIN JÄTEVESIOSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT 1 Toiminimi ja kotipaikka 2 Toimiala 3 Jäseneksi ottaminen Osuuskunnan toiminimi on Nukarin jätevesiosuuskunta ja kotipaikka on Nurmijärvi. Osuuskunnan toimialana on

Lisätiedot

Säätiön nimi on Rengon Säästöpankkisäätiö ja kotipaikka Hämeenlinna.

Säätiön nimi on Rengon Säästöpankkisäätiö ja kotipaikka Hämeenlinna. 1 (6) RENGON SÄÄSTÖPANKKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 Säätiön nimi ja kotipaikka Säätiön nimi on Rengon Säästöpankkisäätiö ja kotipaikka Hämeenlinna. 2 Säätiön tarkoitus Säätiön tarkoituksena on Kanta-Hämeen ja Riihimäen

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Hyvinvointialan liitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Hyvinvointialan liitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. 1 HYVINVOINTIALAN LIITON SÄÄNNÖT 1 Nimi ja paikka Yhdistyksen nimi on Hyvinvointialan liitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. Liitto on Elinkeinoelämän

Lisätiedot

Vehniän vesiosuuskunnan säännöt

Vehniän vesiosuuskunnan säännöt 1 Vehniän vesiosuuskunnan säännöt 1 Toimiala ja kotipaikka Osuuskunnan toiminimi on Vehniän vesiosuuskunta ja kotipaikka on Laukaan kunta. 2 Toimiala 3 Jäseneksi ottaminen Osuuskunnan toimiala on rakentaa,

Lisätiedot

Suomen luolaseuran säännöt

Suomen luolaseuran säännöt Suomen luolaseuran säännöt 14.6.2010 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen luolaseura ry., ruotsiksi Finlands grottförening rf. Kansainvälisissä yhteyksissä voidaan käyttää englanninkielistä

Lisätiedot

Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana

Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana Omakotiyhdistyksen säännöt Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Yhdistyksen nimi on Saarenkylän Omakotiyhdistys ry. Sen kotipaikka on Rovaniemi ja toimialue on Saarenkylä. Näissä säännöissä käytetään nimitystä

Lisätiedot

2 Yhdistyksen tarkoituksena on tarjota monimuotoista ja joustavaa tukea turvapaikanhakijana Suomeen tulleille.

2 Yhdistyksen tarkoituksena on tarjota monimuotoista ja joustavaa tukea turvapaikanhakijana Suomeen tulleille. TURVAPAIKANHAKIJOIDEN TUKI ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Turvapaikanhakijoiden tuki ry Stöd för asylsökande r f Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen kielet ovat suomi ja ruotsi.

Lisätiedot

Osuuskunnan palveluja saavat käyttää muutkin kuin jäsenet, mikäli hallitus ei toisin päätä.

Osuuskunnan palveluja saavat käyttää muutkin kuin jäsenet, mikäli hallitus ei toisin päätä. Puhelinosuuskunta LPO:n säännöt hyväksytty osuuskunnan kokouksessa 27.4.2017 1 Toiminimi ja kotipaikka Osuuskunnan toiminimi on Puhelinosuuskunta LPO, ruotsiksi Telefonandelslaget LPO, ja sen kotipaikka

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen nimi on Naisyrittäjyyskeskus ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä yhdistys. Yhdistyksen englanninkielinen nimi on Women s Enterprise Agency.

Lisätiedot

Jäsen on velvollinen osallistumaan osuuskuntaan yhdellä osuudella. Jäsenellä on oikeus osallistua osuuskuntaan useammallakin osuudella.

Jäsen on velvollinen osallistumaan osuuskuntaan yhdellä osuudella. Jäsenellä on oikeus osallistua osuuskuntaan useammallakin osuudella. 1 Kannonjärven vesiosuuskunnan säännöt 1 Toiminimi ja kotipaikka 2 Toimiala 3 Jäseneksi ottaminen Osuuskunnan toiminimi on Kannonjärven vesiosuuskunta ja kotipaikka on Kannonkosken kunta. Osuuskunnan tarkoituksena

Lisätiedot

Varsinainen yhtiökokous torstaina 13. maaliskuuta 2008 klo 12.00 Diana-auditorio, Erottajankatu 5, Helsinki

Varsinainen yhtiökokous torstaina 13. maaliskuuta 2008 klo 12.00 Diana-auditorio, Erottajankatu 5, Helsinki 1. Yhtiökokouksen avaaminen 2. Puheenjohtajan valitseminen Varsinainen yhtiökokous torstaina 13. maaliskuuta 2008 klo 12.00 Diana-auditorio, Erottajankatu 5, Helsinki Esityslista 3. Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Osuuskunnan nimi on Vesankajärven vesiosuuskunta ja kotipaikka Jyväskylä.

Osuuskunnan nimi on Vesankajärven vesiosuuskunta ja kotipaikka Jyväskylä. 1 VESANKAJÄRVEN VESIOSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT, rekisteröity 3.3.2015 1 Toiminimi ja toimipaikka Osuuskunnan nimi on Vesankajärven vesiosuuskunta ja kotipaikka Jyväskylä. 2 Toimia Osuuskunnan toimialana on rakentaa,

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Asunto-oy Vesalan pientalot 16.10.2015 12:01:06 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 16.10.2015 Toiminimi: Asunto-oy Vesalan pientalot Yritys- ja

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kouvolan Seudun Eläinsuojeluyhdistys ry ja sen kotipaikka on Kouvola. Toimialueena on Kouvolan kaupungin alue sekä Iitti.

Yhdistyksen nimi on Kouvolan Seudun Eläinsuojeluyhdistys ry ja sen kotipaikka on Kouvola. Toimialueena on Kouvolan kaupungin alue sekä Iitti. 1 SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja toimialue 2 Yhdistyksen nimi on Kouvolan Seudun Eläinsuojeluyhdistys ry ja sen kotipaikka on Kouvola. Toimialueena on Kouvolan kaupungin alue sekä Iitti. Yhdistyksen

Lisätiedot

SUPERIN LIITTOKOKOUSVAALIT 2020 VAALIOHJEET SUPERIN LIITTOHALLITUKSEN JÄSENEHDOKKAIDEN ASETTAMISTA VARTEN 2020

SUPERIN LIITTOKOKOUSVAALIT 2020 VAALIOHJEET SUPERIN LIITTOHALLITUKSEN JÄSENEHDOKKAIDEN ASETTAMISTA VARTEN 2020 1(5) VAALIOHJEET SUPERIN LIITTOHALLITUKSEN JÄSENEHDOKKAIDEN ASETTAMISTA VARTEN 2020 1. Yleistä Liiton sääntöjen 18 :n mukaan liittohallitukseen kuuluvat puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan lisäksi 14

Lisätiedot

Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki

Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki Finnish Bone Society Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki 3 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia yhdyssiteenä luututkimuksesta kiinnostuneiden

Lisätiedot

Korpilahden Hyrkkölän vesiosuuskunnan säännöt

Korpilahden Hyrkkölän vesiosuuskunnan säännöt 1 Korpilahden Hyrkkölän vesiosuuskunnan säännöt 1 Toiminimi ja kotipaikka Osuuskunnan toiminimi on Korpilahden Hyrkkölän vesiosuuskunta ja kotipaikka Korpilahden kunta. 2 Toimiala Osuuskunnan tarkoituksena

Lisätiedot

Osuuskunta Visian yhteisösäännöt

Osuuskunta Visian yhteisösäännöt Osuuskunta Visian yhteisösäännöt 1 Toiminimi ja kotipaikka Osuuskunnan toiminimi on Osuuskunta Visia sekä englanniksi Visia Cooperative ja kotipaikka Helsinki. 2 Osuuskunnan toiminnan tarkoitus ja toimiala

Lisätiedot

Etelä-Elimäen Vesiosuuskunta

Etelä-Elimäen Vesiosuuskunta 1/7 Etelä-Elimäen Vesiosuuskunta VESIOSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT 1 Toiminimi ja kotipaikka Osuuskunnan toiminimi on Etelä-Elimäen Vesiosuuskunta ja kotipaikka on Kouvola/Elimäki. 2 Toimiala Osuuskunnan toimialana

Lisätiedot

Osuuskunnan toiminimi on Roukalahden vesiosuuskunta ja kotipaikka Liperin kunta.

Osuuskunnan toiminimi on Roukalahden vesiosuuskunta ja kotipaikka Liperin kunta. 1(8) OSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT 1 Toiminimi ja kotipaikka Osuuskunnan toiminimi on Roukalahden vesiosuuskunta ja kotipaikka Liperin kunta. 2 Toimiala 3 Jäseneksi ottaminen 4 Osuuskunnan toimialana on rakentaa,

Lisätiedot

SUOVANLAHTI-VESIJÄRVI VESIOSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT. 1 Toiminimi ja kotipaikka

SUOVANLAHTI-VESIJÄRVI VESIOSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT. 1 Toiminimi ja kotipaikka SUOVANLAHTI-VESIJÄRVI VESIOSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT 1 Toiminimi ja kotipaikka 2 Toimiala Osuuskunnan toiminimi on Suovanlahti-Vesijärvi vesiosuuskunta ja kotipaikka on Viitasaari. Osuuskunnan toimialana on rakentaa,

Lisätiedot

Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry:n (AVEK ry) säännöt

Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry:n (AVEK ry) säännöt Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry:n (AVEK ry) säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry, josta voidaan käyttää lyhennystä

Lisätiedot

Helsingin yliopiston vaalijohtosääntö (Kanslerin vahvistama , 4, 33 ja 42 muutettu ) 2 luku VAALIVIRANOMAISET

Helsingin yliopiston vaalijohtosääntö (Kanslerin vahvistama , 4, 33 ja 42 muutettu ) 2 luku VAALIVIRANOMAISET 1 HELSINGIN YLIOPISTO Keskusvaalilautakunta 29.8.2006/kr-k KAMPUSTEN VAALILAUTAKUNTIEN TEHTÄVÄT Helsingin yliopiston vaalijohtosääntö (Kanslerin vahvistama 14.2.2003, 4, 33 ja 42 muutettu 16.2.2005) 2

Lisätiedot

HÄRKINVAARAN VESIOSUUSKUNTA VESIOSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT

HÄRKINVAARAN VESIOSUUSKUNTA VESIOSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT HÄRKINVAARAN VESIOSUUSKUNTA 25.02.2012 VESIOSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT 1 VESIOSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT 1 Toiminimi ja kotipaikka 2 Toimiala Osuuskunnan toiminimi on Härkinvaaran vesiosuuskunta ja kotipaikka on Liperi.

Lisätiedot

Patentti- ja rekisterihallitus Kaupparekisterijärjestelmä. 18.04.2014 22:06:16 Y-tunnus: 1088419-6 YHTEISÖSÄÄNNÖT

Patentti- ja rekisterihallitus Kaupparekisterijärjestelmä. 18.04.2014 22:06:16 Y-tunnus: 1088419-6 YHTEISÖSÄÄNNÖT Patentti- ja rekisterihallitus Kaupparekisterijärjestelmä 18.04.2014 22:06:16 Y-tunnus: 1088419-6 YHTEISÖSÄÄNNÖT Yritys- ja yhteisötunnus: 1088419-6 Nimi: Pinsiön alueen vesiosuuskunta Sisältö: Yhteisösäännöt

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D Sotkamo

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D Sotkamo YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa 16.12.2017 yhteystiedot osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D 88600 Sotkamo kotipaikka Tampere rekisterinumero 186.788 1. NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen

Lisätiedot

Yliopistolain (558/2009) 14 :n nojalla yliopiston hallitus on hyväksynyt seuraavan johtosäännön:

Yliopistolain (558/2009) 14 :n nojalla yliopiston hallitus on hyväksynyt seuraavan johtosäännön: VAALIJOHTOSÄÄNTÖ 1 (5) Yliopistolain (558/2009) 14 :n nojalla yliopiston hallitus on hyväksynyt seuraavan johtosäännön: 1 Yliopistoon kuuluminen Yliopistoon kuuluvaksi katsotaan jäseniä ja varajäseniä

Lisätiedot

1 Toiminimi ja kotipaikka Osuuskunnan toiminimi on Yläneenjoen Jätevesiosuuskunta ja kotipaikka on Pöytyä.

1 Toiminimi ja kotipaikka Osuuskunnan toiminimi on Yläneenjoen Jätevesiosuuskunta ja kotipaikka on Pöytyä. YLÄNEENJOEN JÄTEVESIOSUUSKUNTA SÄÄNNÖT 1 Toiminimi ja kotipaikka Osuuskunnan toiminimi on Yläneenjoen Jätevesiosuuskunta ja kotipaikka on Pöytyä. 2 Toimiala Osuuskunnan toimiala on rakentaa, ylläpitää

Lisätiedot

MUHOKSEN SANGINJOEN VESIOSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT

MUHOKSEN SANGINJOEN VESIOSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT MUHOKSEN SANGINJOEN VESIOSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT Y-TUNNUS : 0509907-0 Hyväksytty Muhoksen Sanginjoen vesiosuuskunnan kokouksessa xx.xx.xxxx MUHOKSEN SANGINJOEN VESIOSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT 2 1 Toiminimi ja kotipaikka

Lisätiedot

HELSINGIN SEUDUN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS

HELSINGIN SEUDUN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS HELSINGIN SEUDUN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS 1 Vaalien aika ja äänestystapa Vaaleilla valittavien edustajien vaali: Helsingin Seudun Osuuspankin sääntöjen 13 :ssä mainittu Vaaleilla valittavien

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT 2011

VESIOSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT 2011 Vahantajoen vesihuolto-osuuskunta Mikkolantie 13 B 33470 Ylöjärvi vahantajoki@vahantajoki.fi www.vahantajoki.fi VESIOSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT 2011 hyväksytty 19.6.2011 1 Toiminimi ja kotipaikka Osuuskunnan toiminimi

Lisätiedot

1 Toiminimi ja kotipaikka Osuuskunnan toiminimi on Uki-Kustavi saaristovesiosuuskunta. ja kotipaikka on Uusikaupunki.

1 Toiminimi ja kotipaikka Osuuskunnan toiminimi on Uki-Kustavi saaristovesiosuuskunta. ja kotipaikka on Uusikaupunki. Sivu: 1(8) VESIOSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT Kysytty 14-01-2016. Voimassa 29-09-2015 lähtien 1 Toiminimi ja kotipaikka Osuuskunnan toiminimi on Uki-Kustavi saaristovesiosuuskunta. ja kotipaikka on Uusikaupunki.

Lisätiedot

Linnanrauniontien vesiosuuskunnan säännöt

Linnanrauniontien vesiosuuskunnan säännöt Linnanrauniontien vesiosuuskunnan säännöt 1 Toiminimi ja kotipaikka Osuuskunnan toiminimi on Linnanrauniontien Vesiosuuskunta ja kotipaikka on Kaarina. 2 Toimiala Osuuskunnan toimialana on rakentaa, ylläpitää

Lisätiedot

LEVANNON VESIOSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT

LEVANNON VESIOSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT LEVANNON VESIOSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT 1 TOIMINIMI JA KOTIPAIKKA Osuuskunnan toiminimi on Levannon vesiosuuskunta ja 2 TOIMIALA kunnan Levannon kylä. sen kotipaikka on Mäntsälän Osuuskunnan tarkoituksena on

Lisätiedot

Mallivaalijärjestys B (hallitus valitaan ammattiosaston kokouksessa, mutta voidaan käyttää myös posti- tai sähköistä äänestystä)

Mallivaalijärjestys B (hallitus valitaan ammattiosaston kokouksessa, mutta voidaan käyttää myös posti- tai sähköistä äänestystä) Mallivaalijärjestys B (hallitus valitaan ammattiosaston kokouksessa, mutta voidaan käyttää myös posti- tai sähköistä äänestystä) 1 VAALITAPA Tehyn NordLabin ammattiosasto ry:n sääntöjen 13 :ssä mainitut

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kososten sukuseura ry. ja sen kotipaikkana on Savonlinnan kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Kososten sukuseura ry. ja sen kotipaikkana on Savonlinnan kaupunki. Kososten Sukuseura ry:n SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Kososten sukuseura ry. ja sen kotipaikkana on Savonlinnan kaupunki. 2. Yhdistyksen tarkoituksena on: 1) ylläpitää yhteyttä Kososten suvun jäsenten

Lisätiedot

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pilvenmäen Ravinaiset ry ja sen kotipaikka on Forssan kaupunki. 2 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on edistää

Lisätiedot