11. Rahatointa koskevat asiat
|
|
- Asta Katajakoski
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 käyttövuoron kuukausivuokrasta jokaiselta alkavalta mk:lta. Lisämaksun ylärajaksi asetettiin mk. Kaupunginvaltuusto päätti, että kaupunki liittyy ATKinstituutin Kannatusyhdistyksen jäseneksi v:n 1971 alusta lukien ( ). 11. Rahatointa koskevat asiat Obligaatiolainan ottaminen. Kaupunginvaltuusto päätti ottaa 10 mmkrn obligaatiolainan, jonka takaisinmaksuaika on 10 v, kerran vuodessa maksettava nimelliskorko 8 % ja emissiokurssi 100 %. Kaupunginhallitus oikeutettiin vahvistamaan yksityiskohtaiset lainaehdot sekä hyväksymään lainan käytettäväksi sähkölaitoksen, vesilaitoksen ja satamalaitoksen investointikohteiden rakennuskustannuksiin. Lääninhallitus vahvisti valtuuston päätöksen ( , ). Lainojen ottaminen. Valtuusto päätti, että Kansaneläkelaitokselta otetaan mk:n suuruinen laina kansaneläkelain 60 :ssä ja kansaneläkeasetuksen 29 :ssä määritellyin sekä Kansaneläkelaitoksen päivätyssä, kaupunginhallitukselle osoitetussa kirjeessä edellytetyillä ehdoilla välitettäväksi Stiftelsen Lillesgärden -nimiselle säätiölle Tinasepäntie 48:aan rakennetun vuokratalon rakennuskustannusten rahoittamista varten. Samalla valtuusto oikeutti kaupunginhallituksen myöntämään lainan em. säätiölle ja vahvistamaan yksityiskohtaiset lainaehdot. Lääninhallitus vahvisti valtuuston päätöksen ( , , ). Postipankilta päätettiin ottaa seuraavat korkotukilainat, jotka suoritetaan takaisin viitenäkymmenenä yhtä suurena eränä puolivuosittain ja 30.9., korko 5 %: Käpylän erikoisammattikoulun rakentamista varten mk:n suuruinen laina ja Haagan ammattikoulun rakentamista varten 1 mmk:n suuruinen laina. Lainoihin sovelletaan lisäksi Postipankin ja päivättyyn kirjeeseen liittyvissä velkakirjoissa mainittuja muita ehtoja samoin kuin niitä ehtoja, joista valtionavustusten ja -lainojen sekä korkotukilainojen työllistämisehdoista annetussa valtioneuvoston päätöksessä on säädetty. Lääninhallitus vahvisti valtuuston tekemän päätöksen ( , , ). Kaupunginvaltuusto päätti ottaa valtiolta enintään mk:n suuruisen lainan, maksuaika pitempi kuin 5 v, kunnan välityksellä ja vastuulla myönnettäviä henkilökohtaisia asunto- ja lisälainoja sekä omakotilainoja varten asuntotuotantolaissa edellytetyillä ehdoilla ( ). Valtuusto päätti, että kaupunki ottaa vastatakseen Kansallis-Osake-Pankin Kiinteistö Oy Toinen linja 7 -nimiselle yhtiölle myöntämän, alkuaan 1 mmk:n suuruisen lainan, josta oli jäljellä pääomaa mk, siten että lainasta suoritetaan vuosittain ja korkoa indeksilisineen 4 % yli pankin kulloinkin maksaman talletuskoron eli nykyisin 8.5 % ja lyhennystä mk, paitsi viimeisenä lyhennysmaksuna mk sekä Vakuutusosakeyhtiö Pohjolan Kiinteistö Oy Toinen linja 7 -nimiselle yhtiölle myöntämän, alkuaan mk:n suuruisen lainan, josta oli jäljellä pääomaa mk, siten että lainasta suoritetaan vuosittain 1.6. ja korkoa 8.5 % ja lyhennystä mk, molemmat 9 %:n indeksikorotuksin. Lääninhallitus vahvisti valtuuston eo. päätöksen ( , ). Lainojen myöntäminen eri tarkoituksiin. Kaupunginvaltuusto päätti myöntää Pakilan sairas- ja vanhainkotisäätiölle vanhusten huoltolaitoksen uudisrakennuksen loppuun saattamista varten v:n 1967 talousarvion pääomamenoihin merkitystä ao. määrära- 110
2 hasta mk:n suuruisen lisälainan, korko 4.5 % ja maksuaika 10 v. Hoivatyyppiseen vanhainkotiin tulisi 122 hoitopaikkaa eli 30 paikkaa enemmän kuin alkuperäiseen suunnitelmaan oli sisältynyt ( ). Helsingin Sokeaintalo-Säätiölle päätettiin myöntää säätiön omistaman rakennuksen ikkunain uusimista ja saunan ja talopesulan rakentamista varten v:n 1967 ja 1969 talousarvioiden pääomamenoihin merkityistä ao. määrärahoista yht mk:n suuruinen laina, korko 4.5 % ja maksuaika 10 v. Kaupunginhallitus oikeutettiin hyväksymään lainan vakuudet ja vahvistamaan muut yksityiskohtaiset lainaehdot ( ). Venäläinen Hyväntekeväisyysyhdistys Suomessa -nimiselle yhdistykselle myönnettiin sen omistaman vanhainkodin uudistus- ja laajennustöitä varten v:n 1969 talousarvion ao. määrärahoista mk:n suuruinen laina, korko 4% % ja maksuaika 20 v. Muut ehdot samat kuin edellä ( ). Lainojen takaaminen. Kaupunginvaltuusto vahvisti Helsingin Suomalaisen Yhteiskoulun uudisrakennuksen hankintakustannukset, joihin sisältyvät kiinteät kalusteet, ilman kouluirtaimistoa, 9 mmk:ksi sekä oikeutti kaupunginhallituksen antamaan täytetakauksen tai harkitsemiensa lainojen osalta kaupungin omavelkaisen takauksen Suomalaisen Yhteiskoulun Osakeyhtiön pääomamäärältään enintään mk:aan nousevien, sanotun yhteiskoulun uudisrakennusta varten tarvittavien rakennuslainojen ja niiden korkojen takaisin maksamisesta sillä ehdolla, että 1) koulurakennus rakennetaan kaupunginhallituksen hyväksymien rakennuspiirustusten, työselityksen ja kustannusarvion mukaisesti, 2) että taattavien lainojen vakuudeksi luovutetaan yhdistykselle vuokratun koulutontin vuokraoikeuteen ja vuokra-alueella oleviin rakennuksiin kiinnitettyjä haltijavelkakirjoja, jotka pääomamäärältään nauttivat parempaa etuoikeutta kuin ensimmäisten mk:n jälkeiset kiinnitykset, 3) ettei kaupunki takaa valtion myöntämiä lainoja ja 4) että koulurakennus pidetään takauksen voimassaoloajan palovakuutettuna täydestä arvostaan. Lääninhallitus vahvisti valtuuston päätöksen ( , ). Valtuusto oikeutti kaupunginhallituksen antamaan kaupungin omavelkaisen takauksen Kulosaaren yhteiskoulun osakeyhtiön lainoille aikaisemmin myönnettyjen takausten lisäksi yhtiön Suomen Farmasiakunnan Eläkekassalta mahdollisesti saatavien, pääomamäärältään enintään mk:aan nousevien lainojen ja niiden korkojen takaisin maksamisesta sillä ehdolla, että taattavien lainojen vakuudeksi luovutetaan yhtiölle vuokratun koulutontin vuokraoikeuteen ja vuokraalueella oleviin rakennuksiin kiinnitettyjä velkakirjoja, jotka pääomamäärältään nauttivat parempaa etuoikeutta kuin ensimmäisten mk:n jälkeiset kiinnitykset ( ). Kaupunginvaltuusto vahvisti Jakomäen yhteiskoulun uudisrakennuksen hankintakustannuksiksi, joihin sisältyvät kiinteät kalusteet, mk sekä oikeutti kaupunginhallituksen antamaan täytetakauksen tai harkitsemiensa lainojen osalta kaupungin omavelkaisen takauksen Jakomäen yhteiskoulun kannatusyhdistyksen pääomamäärältään enintään mk: aan nousevien, koulun uudisrakennusta varten tarvittavien rakennuslainojen ja niiden korkojen takaisin maksamisesta mm. sillä ehdolla, että taattavien lainojen vakuudeksi luovutetaan yhdistykselle vuokrattavan koulutontin vuokraoikeuteen ja vuokra-alueella oleviin rakennuksiin kiinnitettyjä velkakirjoja, jotka pääomamäärältään nauttivat parempaa etuoikeutta kuin ensimmäisten mk:n jälkeiset kiinnitykset. Lääninhallitus vahvisti valtuuston päätöksen ( , ). Valtuusto päätti, muuttaen Kontulan Oppikouluyhdistyksen rakennuslainojen takaamisesta tekemäänsä päätöstä, vahvistaa yhdistyksen koulurakennuksen toisen 111
3 rakennusvaiheen, johon sisältyvät kiinteät kalusteet, hankintakustannuksiksi mk sekä oikeuttaa kaupunginhallituksen antamaan kaupungin täytetakauksen tai harkitsemiensa lainojen osalta omavelkaisen takauksen yhdistyksen pääomamäärältään enintään mk:aan nousevien, yhdistyksen koulurakennuksen toisen rakennusvaiheen rakentamista varten tarvittavien rakennuslainojen ja niiden korkojen takaisin maksamisesta mm. sillä ehdolla, että taattavien lainojen vakuudeksi luovutetaan yhdistykselle vuokratun tontin vuokraoikeuteen ja vuokra-alueella oleviin rakennuksiin kiinnitettyjä velkakirjoja, jotka pääomamäärältään nauttivat parempaa etuoikeutta kuin ensimmäisten mk:n jälkeiset kiinnitykset. Lääninhallitus vahvisti valtuuston sanotun päätöksen ( , ). Myöhemmin valtuusto päätti muuttaa ko. päätöstään siten, että taattavien lainojen vakuudeksi luovutetaan Kontulan Oppikouluyhdistykselle vuokratun koulutontin vuokraoikeuteen ja vuokra-alueella oleviin rakennuksiin kiinnitettyjä haltijavelkakirjoja, jotka pääomamäärältään nauttivat parempaa etuoikeutta kuin ensimmäisten mk:n jälkeiset kiinnitykset sekä että kaupungille luovutetaan mk:n arvosta muilla lainanantajilla vakuutena olevia haltijavelkakirjoja, jotka pääomamäärältään nauttivat parempaa etuoikeutta kuin ensimmäisten mk:n jälkeiset kiinnitykset, sitä mukaa kuin niitä lainanantajilta vapautuu, ellei yleis jaosto erityisistä syistä toisin päätä ( ). Kaupunginvaltuusto päätti vahvistaa Maanviljelyslyseon Osakeyhtiön uudisrakennuksen hankintakustannukset kiinteine kalusteineen mk:ksi sekä oikeuttaa kaupunginhallituksen antamaan täytetakauksen tai harkitsemiensa lainojen osalta kaupungin omavelkaisen takauksen Maanviljelyslyseon Osakeyhtiön uudisrakennusta varten tarvittavien, pääomamäärältään enintään mk:aan nousevien rakennuslainojen ja niiden korkojen takaisin maksamisesta sillä ehdolla, että taattavien lainojen vakuudeksi luovutetaan yhtiölle vuokratun koulutontin vuokraoikeuteen ja vuokraalueella oleviin rakennuksiin kiinnitettyjä haltijavelkakirjoja, jotka pääomamäärältään nauttivat parempaa etuoikeutta kuin ensimmäisten mk:n jälkeiset kiinnitykset. Lääninhallitus vahvisti päätöksen ( , ). Valtuusto vahvisti Vuosaaren yhteiskoulun toisen rakennusvaiheen hankintakustannukset kiinteine kalusteineen mk:ksi sekä oikeutti kaupunginhallituksen antamaan täytetakauksen tai harkitsemiensa lainojen osalta kaupungin omavelkaisen takauksen Vuosaaren Oppikouluyhdistyksen pääomamäärältään enintään mk:aan nousevien, sanotun yhteiskoulun toista rakennusvaihetta varten tarvittavien rakennuslainojen ja niiden korkojen takaisin maksamisesta sillä ehdolla, että taattavien lainojen vakuudeksi luovutetaan yhdistyksen omistamaan koulukiinteistöön kiinnitettyjä haltijavelkakirjoja, jotka pääomamäärältään nauttivat parempaa etuoikeutta kuin ensimmäisten mk:n jälkeiset kiinnitykset. Lääninhallitus vahvisti päätöksen 3.7. ( , ). Kaupunginhallitus oikeutettiin antamaan kaupungin omavelkainen takaus Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiön opiskelijaasuntohankkeen v:ien 1970 ja 1971 rakennusohjelman enintään mk:aan nousevien rakennuslainojen ja niiden korkojen takaisin maksamisesta sekä enintään mk:aan nousevien rakennusaikaisten lainojen ja niiden korkojen takaisin maksamisesta sillä ehdolla, että kaupungin osuus seudun kuntien takausten yhteismäärästä ei nouse yli 75 %:n, että taattavien lainojen vakuudeksi luovutetaan säätiölle vuokrattujen tonttien vuokraoikeuteen ja tonteille rakennettaviin rakennuksiin tai säätiön omistamiin kiinteistöihin kiinnitettyjä haltijavelkakirjoja, jotka nauttivat parempaa etuoikeutta 112
4 kuin ensimmäisten 100 %:n jälkeiset kiinnitykset laskettuina rakennusten ja kiinteistöjen hankintakustannuksista. Lääninhallitus vahvisti 3.7. valtuuston päätöksen ( , ). Valtuusto oikeutti kaupunginhallituksen antamaan täytetakauksen tai harkitsemiensa lainojen osalta kaupungin omavelkaisen takauksen Ylioppilasterveysyhdistyksen pääomamäärältään enintään 2 mmk:aan nousevien, sanotun yhdistyksen Ylioppilaiden Terveystalon rakentamista varten tarvittavien rakennuslainojen ja niiden korkojen takaisin maksamisesta sillä ehdolla, että taattavien lainojen vakuudeksi luovutetaan yhdistyksen omistamaan, nyt rakennettavaksi tarkoitettuun kiinteistöön kiinnitettyjä haltijavelkakirjoja, jotka pääomamäärältään nauttivat parempaa etuoikeutta kuin ensimmäisten mk:n jälkeiset kiinnitykset. Lääninhallitus vahvisti valtuuston päätöksen ( , ). Valtuusto päätti antaa kaupungin omavelkaisen takauksen Stadion Säätiön rahalaitoksilta Helsingin Olympiastadionin kunnostamiseksi saamien, pääomamäärältään enintään mk:aan nousevien lainojen pääoman ja korkojen sekä viivästyskorkojen ja perimiskulujen maksamisen vakuudeksi. Kaupunginhallitus oikeutettiin vahvistamaan yksityiskohtaiset lainaehdot. Lääninhallitus vahvisti ko. päätöksen ( , ). Merkittiin tiedoksi, että lääninhallitus oli vahvistanut kaupunginvaltuuston tekemän päätöksen, joka koski Ada Äijälän kouluosakeyhtiön koulurakennuksen rakennuslainan takaamista ( ). Arava-asunto-osakeyhtiöiden lainojen ylimääräinen lyhentäminen. Valtion asuntolainan saaneiden, kaupungin lainoittamien asunto-osakeyhtiöiden velkakirjaehtoja päätettiin muuttaa siten, että yhtiöiltä peritään velkakirjaehtojen mukaisten lyhennysten lisäksi niiden kaupungilta saamaa rakennuslainaa samoja periaatteita noudattaen kuin yhtiöt maksavat ylimääräisesti takaisin valtiolta saamaansa asuntolainaa oli annettu asetus, jolla asuntotuotantolakia muutettiin siten, että asuntolainaa saaneiden asunto-osakeyhtiöiden osakkaille tuli mahdolliseksi maksaa takaisin valtiolle osakkeitaan vastaava osuus yhtiön lainasta ja saada siten vapautus valtion asettamista, osakkeiden omistukseen ja huoneiston hallintaan kohdistuvista rajoituksista. Tämän nojalla lakkaa myös kaupungin etuosto-oikeus, mikä huonontaa kaupungin asemaa lainanantajana muiden osapuolten hyväksi. Edellä olevan perusteella rahatoimisto katsoi, että ko. yhtiöiden tulisi sitoutua maksamaan takaisin kaupungin myöntämää lainaa samoja periaatteita noudattaen kuin yhtiöt maksavat ylimääräisesti takaisin valtiolta saamaansa asuntolainaa ( ). Kaupungin hallussa olevien lahjoitusrahastojen uudelleen järjestely. Rahatoimiston ilmoituksen mukaan kaupungin hallussa oli paljon jo alkuaan pieniä ja rahanarvon takia merkityksensä menettäneitä lahjoitusrahastoja, joiden hoidosta aiheutunut työmäärä ei ollut oikeassa suhteessa niiden tuottamaan taloudelliseen hyötyyn. Niiden käyttämisestä annetut määräykset olivat myös aikaa myöten käyneet osittain epätarkoituksenmukaisiksi. Rahatoimisto katsoi, että rahastot voitaisiin suurelta osin yhdistää niiden käyttötarkoitusta muuttamatta. Tarkoituksena oli yhdistää lähinnä kaikki pienet rahastot ottamatta kuitenkaan rajaksi mitään kiinteätä markkamäärää. Rahastojen uudelleen järjestelyn yhteydessä rahatoimisto oli laatinut lahjoitusrahastojen hoito-ohjeet samoin kuin uudet ja yhdenmukaiset säännöt sekä yhdistetyille että yhä erillisiksi jääville rahastoille. Rahastojen synnystä on maininta sääntöjen johtolauseessa. Sääntöjen mukaan rahastojen hallinto kuuluu kaupunginhallitukselle ja varojen hoito sekä tilinpito rahatoimistolle. Kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti kaupunginvaltuusto päätti, 1) järjestää kaupungin hallussa olevat lah- 8 - Hels. ikaup. kunnallishallinto
5 joitusrahastot uudelleen hyväksymällä kaupunginhallituksen mietinnön n:o 12 liitteissä 1 75 esitetyt säännöt, 2) kumota rahastoille aikaisemmin vahvistetut, liitteiden a f mukaiset säännöt, 3) kumota kaikki rahastojen pääoman kartuttamista, varojen sijoittamista ja käyttöä sekä ylijäämän jakoa koskevat päätökset, 4) hyväksyä lahjoitusrahastojen hoitoohjeet liitteen I mukaisina sekä 5) alistaa päätöksen kohdat 1 3 Uudenmaan lääninhallituksen vahvistettaviksi ( , khn mtö nro 12). Kunnallisverotus. Kaupunginvaltuusto päätti, että Helsingin kaupungissa vrn 1970 tuloista toimitettavassa kunnallisverotuksessa lapsivähennyksen suuruus on 650 mk lasta kohden ja perusvähennyksen korkein määrä mk ( ). Valtioneuvostolle päätettiin esittää, että v:n 1971 kunnallisveron ennakkoperinnässä määrätään Helsingin kaupungin osalta sovellettavan ennakko veroäyrin hinnaksi 14 penniä ( ). Vuoden 1969 talousarvioon oli merkitty 20 mmk siirtona verontasausrahastosta. Tämä siirto arvioitiin talousarviota laadittaessa tarvittavan veroäyrin lopullisen hinnan pysyttämiseksi 13 penninä v Vuoden 1968 tuloista toimitetussa verotuksessa kertynyt äyrimäärä ylitti kuitenkin arvioidun määrän niin paljolti, että menojen ja tulojen tasapaino voitiin saavuttaa verontasausrahaston varoja käyttämättä. Mainittu erä tarvittaisiin ja olisi käytettävissä veroäyrin hinnan tasaamiseen myöhempinä vuosina. Tästä syystä kaupunginvaltuusto päätti, että ko. vuoden talousarvioon merkitty siirto verontasausrahastosta jätetään kirjaamatta ( ). Talousarvioasetelman uusiminen ja tilisäännön muuttaminen. Tilisäännön 10 :n mukaan kaupungin talousarvio laaditaan kalenterivuodeksi kerrallaan valtuuston vahvistaman yleisasetelman mukaisesti. Nykyisin käytössä oleva talousarvioasetelma perustui valtuuston v tekemään päätökseen. Suoritelaskelmaan siirtymisen helpottamiseksi ja talousarvioasetelman tekemiseksi entistä luettavammaksi oli osoittautunut tarkoituksenmukaiseksi uusia nykyinen talousarvioasetelma. Kuntien keskusjärjestöt asettivat v kunnallisen laskentatoimen uudistamistoimikunnan, jonka tehtävänä oli laatia ehdotus kuntien talousarvio- ja kirjanpitojärjestelmän uusimiseksi siten, että ne olisivat asiasisällön, tilinpidon, laskentaperusteiden ja rahamenoja vastaavien palvelusmäärien osalta vertailukelpoisia. Toimikunnan alustavan ehdotuksen uudeksi talousarvioasetelmaksi oli määrä valmistua vrn 1972 loppuun mennessä. Uusi asetelma poikkeaa käytössä olevasta mm. siten, että se sisältää 10 pääluokkaa, joista 8 ensimmäistä sisältävät sekä käyttötalouden menot että vastaavat tulot, 9. pääluokka rahoitusmenot ja -tulot sekä 10. pääluokka pääomamenot ja -tulot. Pääomamenot ja -tulot on lisäksi tarkoitus jakaa eri pääluokkiin, joissa ne merkitään pääluokan loppuun sarakkeen ulkopuolelle. Momenttien määrää on tarkoitus supistaa huomattavasti yhdistelemällä nykyisiä momentteja. Kaupunginhallituksen mielestä talousarvioasetelmaa uusittaessa olisi edettävä vaiheittain siten, että ensimmäisessä vaiheessa nykyinen pääluokka-, luku- ja momentti]'ako olisi säilytettävä entisellään. Kaupunginvaltuusto päätti vahvistaa kaupungin talousarvion yleisasetelman erillisenä liitteenä esitetystä mallista ilmenevän periaatteen mukaiseksi; muuttaa tilisäännön 13 m, joka koski talousarvioon merkittäviä menoja ja tuloja; muuttaa tilisäännön 14 m, joka koski käyttömenoja, -tuloja, pääomamenoja ja -tuloja sekä muuttaa tilisäännön 16 m, joka koski talousarvion menojen ja tulojen yhdistelmää ja vajausta tai ylijäämää jaoteltuna pääluokittain ( , kunn. as. kok. nro 61). Vuoden 1971 talousarvioehdotus. Kaupunginvaltuusto käsitteli kaupunginhallituksen ehdotuksen vrn 1971 talousarvioksi, joka hyväksyttiin eräin poikkeuksin. Samalla kau- 114
6 punginvaltuusto päätti hyväksyä seuraavat toivomusponnet: 1) Kaupunginvaltuusto kehottaa kaupunginhallitusta ryhtymään toimenpiteisiin kaupunginmuseon lisärakennuksen suunnittelun aloittamiseksi v käyttäen tarkoitukseen esim. pääomamenojen talorakennustoimintaa varten merkityistä määrärahoista mk. Samalla kaupunginvaltuusto edellyttää, että kaupunginhallitus asettaa erityisen toimikunnan ko. lisärakennuksen suunnittelua ja rakentamista varten sekä että lisärakennuksen palkkakysymys nopeasti selvitetään. 2) Kaupunginvaltuusto kehottaa kaupunginhallitusta tutkimaan ja esittämään toimenpiteitä, joilla voidaan poistaa esteitä tavaranjakelu- ja taksiliikenteen toiminnalta. 3) Kaupunginvaltuusto kehottaa kaupunginhallitusta ryhtymään kaikkiin tarvittaviin toimenpiteisiin normaalien hyviä käyttäytymistapoja ja lainkuuliaisuutta noudattavien kansalaisten häiriintymättömän oleskelun ja liikkumisvapauden turvaamiseksi kaupungin alueella, erikoisesti kuitenkin puistoissa ja muilla yleisillä alueilla, varsinkin Helsingin rautatieaseman alueella ja asematunnelissa. 4) Kaupunginvaltuusto kehottaa kaupunginhallitusta tutkimaan, kuinka suuret kustannukset aiheuttaisi Uimastadionin altaan veden lämmittäminen siten, että laitosta voitaisiin käyttää ilman kattamista avouimalana ympäri vuoden, ja antamaan selvityksestä saadun tuloksen valtuuston käsiteltäväksi. 5) Ottaen huomioon pitkäaikaissairaiden hoitopaikkojen suuren vajauksen kaupunginvaltuusto kehottaa kaupunginhallitusta ryhtymään kiireellisiin toimenpiteisiin mainitun vajauksen poistamiseksi. 6) Kaupunginvaltuusto kehottaa kaupunginhallitusta suorituttamaan tutkimuksen kunnallisten kodinhoitajien ja kotiavustajien tarpeesta ottaen huomioon pitkäaikaissairaiden ja vanhusten huollossa ja hoidossa tapahtuvan suuntauksen kotihoitoon päin, siksi myös muut kotisairaanhoito- ja kodinhoitoaputoiminnan yhteisen työkentän asettamat vaatimukset sekä lapsiperheiden lisääntyneen kodinhoitoavun tarpeen. 7) Valtuusto kehottaa kaupunginhallitusta ensi vuoden aikana esittämään kaupunginvaltuustolle ehdotuksen siitä, miten kansakoulujen puheopetustilanne voitaisiin korjata. 8) Kaupunginvaltuusto kehottaa kaupunginhallitusta ryhtymään kiireellisesti toimenpiteisiin Helsingin kaupungin suomenkielisen työväenopiston kuvataiteiden ja nimenomaan kuvanveiston opetuksen tarvitsemien lisätilojen hankkimiseksi. 9) Kaupunginvaltuusto kehottaa kaupunginhallitusta tutkimaan omistamiensa koululaisten kesävirkistykseen osoitettujen kesäsiirtoloiden tehokkaampaa ja taloudellisempaa käyttöä ja niiden soveltuvuutta vanhusten kesävirkistystarkoituksiin. Talousarvioehdotus palautettiin kunnallislain 112 :n mukaisesti kaupunginhallitukselle. Myöhemmin kaupunginvaltuusto päätti lopullisesti hyväksyä v:n 1971 talousarvion kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti ( , , , khn mtö n:o 10, 15, 16 ja 17). Talousarvioehdotusta laadittaessa kaupunginhallitus totesi, että kaupunginvaltuustossa oli tehty määrärahojen merkitsemistä talousarvioon edellyttäviä aloitteita seuraavasti: Vt Ehrnrooth ym. ehdottivat tehdyssä aloitteessa, että v:n 1971 talousarvioehdotukseen otettaisiin mk:n suuruinen määräraha avustuksen myöntämiseksi Eläintenhuoltoyhdistykselle eläintenhuoltoaseman ylläpitämistä varten. Kaupunginhallitus ilmoitti merkinneensä yhdistyksen avustamista varten yht mk, josta summasta mk oli tarkoitettu vuotuisavustukseksi ja mk v:n 1970 aikana syntyneiden lyhytaikaisten velkojen maksamiseen. Vt Meltti ym. tekivät aloitteen mk:n suuruisen määrärahan merkitsemisestä v:n 1971 talousarvioon itäisen sairaalan rakennussuunnitelmien aloittamiseksi. Kaupunginhallitus totesi, että talous- 115
7 arvioehdotukseen oli merkitty mk itäisen sairaalan suunnittelutöitä varten, mm. arkkitehtikilpailun järjestämiseen ja varsinaisen suunnittelutyön aloittamiseen. Vt Peltola ym. tekivät aloitteen, että kaupunginhallitusta kehotettaisiin varaamaan v:n 1971 talousarvioon määräraha kaikkien valtionapuun oikeutettujen kodinhoitajien virkojen perustamiseksi kaupungin kodinhoitotoimistoon sekä kotiavustajien palkkaamiseksi toimiston ehdotuksen mukaisesti. Kaupunginhallitus totesi, että talousarvioehdotukseen sisältyi yksi uusi kodinhoidon valvojan, yksi uusi johtavan kodinhoitajan ja viisi uutta kodinhoitajan virkaa sekä viisi uutta kotiavustajan tointa. Vaikka kodinhoitajien virkojen määrä ei vielä vastannutkaan valtionapuun oikeutettujen virkojen maksimimäärää eikä tämän alan työntekijämäärä vielä tyydytäkään kysyntää, piti kaupunginhallitus kaupungin taloudelliset mahdollisuudet huomioon ottaen lisäystä tässä vaiheessa riittävänä. Vt Tuominen ym. esittivät tekemässään aloitteessa, että kaupunginhallitusta kehotettaisiin varaamaan taloussuunnitelmassa jo olevien, vanhusten talojen rakentamiseen varattujen määrärahojen lisäksi riittävä määräraha vanhusten palvelutalojen kiireelliseen rakentamiseen ja suunnitteluun. Huoltolautakunta korosti avo- eli kotihuoltotoimenpiteiden tehostamisen merkitystä ja piti välttämättömänä, että koko kaupungin alueelle saataisiin päiväkoti-palvelukeskusverkko. Lautakunta oli kuitenkin sitä mieltä, ettei tällä hetkellä ollut perusteltua syytä laajentaa palvelutalo-ohjelmaa edellyttäen, että lautakunnan v esittämä rakennusohjelma voidaan toteuttaa. Kaupunginhallitus totesi, ettei kaupungilla ole tavoitteeksi asetetun 14 pennin äyrin hinnan puitteissa mahdollisuuksia laajentaa ainakaan v aloitteessa tarkoitettua toimintaa. Eräisiin suunnittelukustannuksiin on talousarvioon merkitty mk:n suuruinen määräraha. Vt Tuominen ym. olivat lisäksi tehneet aloitteen, että v:n 1971 talousarvioon merkittäisiin mk vanhusten ja eläkeläisten virkistystoimintaa varten. Kaupunginhallitus totesi, että talousarvioehdotukseen oli huoltotoimen pääluokkaan merkitty vanhusten kesävirkistystoimintaa varten mk ja lukuun Muut huoltotoimen menot, avustuksia varten merkittyihin määrärahoihin mk aloitteessa esitettyyn tarkoitukseen. Vt Meltti ym. tekivät aloitteen määrärahan varaamisesta talousarvioon, jonka turvin koululasten päiväkodeissa voitaisiin järjestää koulunkäyntiin kypsymättömille oppivelvollisuusiän saavuttaneille entistä laajemmassa määrin opetusta ja ohjausta. Vähimmäistavoitteena tulisi nykyisen 28 lapsen sijasta olla 50 lapsen kasvatuksen järjestäminen. Lastentarhain lautakunta totesi mm., että ko. lasten ryhmä tarvitsee paitsi esiopetusta ja lääkärin valvontaa myös erityisvälineistöä. Koululasten päiväkodin askartelumääräraha lasta kohden on riittämätön tämän välineistön hankkimiseen. Arvioitu määrärahantarve lasta kohden on 10 mk eli yht. 500 mk. Muilta osin toiminta voidaan, mikäli koulunkäyntiin kypsymättömien lasten määrä ei ylitä 50, järjestää esitettyjen määrärahojen puitteissa. Kaupunginhallitus totesi, että talousarvioehdotukseen sisältyi varaus mm. uusien laitosten toimintaa varten, josta määrärahasta tarvittaessa voitaisiin rahoittaa aloitteessa tarkoitetun toiminnan laajentaminen. Vt Meltti ym. ehdottivat tekemässään aloitteessa, että v:n 1971 talousarvioon varattaisiin riittävä määräraha, jonka puitteissa kansakoulun neljän ensimmäisen luokan opetusohjelmia voitaisiin ryhtyä tuki- ja ryhmäopetuksineen toteuttamaan peruskoulun opetusohjelmien mukaisesti ja että ainakin Pakilan alueen kansakoulujen viidensien luokkien osalta voitaisiin siirtyä peruskouluopetukseen. Kokeilumäärärahavarauksen tulisi olla riittävän suuri, jotta ainakin yhden 116
8 luokan osalta voitaisiin aloittaa kunnallinen keskikoulu Siltamäessä. Suomenkielisten kansakoulujen johtokunnan mielestä ei Siltamäen koululla ollut vielä edellytyksiä kunnallisen keskikoulun toiminnalle. Aiheellisempaa olisi tällä hetkellä kokeilun järjestäminen jossakin oppikoulussa tarkoituksena selvittää niitä lukuisia pulmia, joita ns. korvaavan koulun järjestäminen tuo tullessaan. Tällainen kokeilu täydentäisi mahdollisesti järjestettävää Pakilan alueen kokeilua. Kaupunginhallitus totesi, että talousarvioon sisältyi mk:n suuruinen määräraha koulutoimen kehittämistä ja laajentamista varten. Kun lisäksi v:n 1970 talousarvioon merkitystä vastaavasta määrärahasta jää n mk käyttämättä, voitaneen varausta pitää riittävänä kokeilutoiminnan aloittamiseen. Vt Aaltonen ym. tekivät aloitteen, että v:n 1971 talousarvioon otettaisiin mk:n suuruinen määräraha kunnallisen korkotuen myöntämiseksi ammattikouluissa opiskeleville. Ammattioppilaitosten johtokunta ilmoitti, että aloitteen tekemisen jälkeen olosuhteet olivat muuttuneet siten, että valtion tulo- ja menoarvioon oli merkitty määräraha korkotuen myöntämiseksi ammattikouluissa opiskeleville henkilöille. Johtokunnan lausuntoon viitaten kaupunginhallitus ilmoitti, ettei talousarvioehdotukseen sisälly aloitteessa tarkoitettua määrärahaa. Vt Aaltonen ym. tekivät aloitteen tarvittavan määrärahan ottamisesta talousarvioon ammattikurssien järjestämiseksi keski-iän ylittäneille työtä ja ammattitaitoa vailla oleville naisille. Kaupunginhallitus totesi, että v:n 1971 talousarvioehdotukseen sisältyy kurssitoimintaa varten mk:n suuruinen määräraha, joka on lähes 2.5- kertainen kertomusvuoden määrärahaan verrattuna. Ammattioppilaitosten toimesta on jatkuvasti järjestetty ammattikursseja, jotka ovat soveltuneet keski-ikäisille naisille. Vaikeutena on kuitenkin ollut osanottajien saaminen kursseille. Vt Juhola ym. ehdottivat 1.4. tekemässään aloitteessa, että kaupunginhallitusta kehotettaisiin kiireellisesti harkitsemaan toimenpiteitä opetuskeittiöksi sisustetun opetusbussin saamiseksi kotitalouslautakunnan käyttöön. Kaupunginhallitus ei pitänyt esitetyn toiminnan aloittamista kaupungin talouden nykynäkymät huomioon ottaen tarkoituksenmukaisena. Talousarvioon ei ollut sisällytetty määrärahoja tähän tarkoitukseen. Vt Meltti ym. tekivät aloitteen, jossa esitettiin 1 mmk:n määrärahan merkitsemistä talousarvioon Vallilaan rakennettavan kirjastotalon ja lääkäriaseman alustavia rakennussuunnitelmia varten. Yleisten töiden lautakunta totesi, ettei Vallilan kirjastotalon rakennusohjelmaan kuulunut aluelääkäriaseman tarvitsemia tiloja, vaan että ne sisältyivät Vallilan virastotalon huoneohjelmaan. Kaupunginhallitus totesi, että taloussuunnitelmassa on Vallilan virastotalon rakentaminen ajoitettu vuosille ja Vallilan kirjastotalo v:lle Huomioon ottaen vallitsevan työllisyystilanteen ja kaupungin muut investointitarpeet kaupunginhallitus ei pitänyt näiden investointien suunniteltua aikaisempaa suorittamista mahdollisena. Virastotalon suunnittelutyön aloittamista varten talousarvioehdotukseen oli merkitty mk. Vt von Martensin ym tekemässä aloitteessa ehdotettiin, että kaupunginhallitusta kehotettaisiin kiireellisesti ryhtymään toimenpiteisiin, ettei pilkkaamista, säädyttömyyttä ja yksipuolista poliittista propagandaa harjoiteta Bunkkeriteatterissa sekä siinä tapauksessa, ettei nykyinen Bunkkeriteatterin johto välitä tästä, korvaamaan sen sellaisella johdolla, joka on vastuuseensa kasvanut. Kaupunginhallitus totesi, että Bunkkeriteatteria koskeva toiminta keväällä 1970 oli kokeiluluonteista ilman vakinaista organisaatiota. Kokeilusta saadut kokemukset sekä aloitteessa esitetyt näkökohdat pyrittäisiin ottamaan huomioon toimintaa myöhemmin mahdollisesti jatkettaessa. 117
9 Kaupunginvaltuuston kokouksessa tekivät vt Meltti ym. aloitteen, että v:n 1971 talousarvioon varattaisiin Bunkkeriteatteria varten määräraha, jolla pystytään palkkaamaan teatterille toiminnanjohtaja ja maksamaan siinä työskenteleville palkkio työstään. Musiikkilautakunta piti väestönsuojatilojen käyttöä teatteritoimintaa varten kannatettavana seikkana. Kaupunginhallitus totesi, ettei aloitteessa tarkoitetusta toiminnasta ollut riittäviä suunnitelmia kustannusarvioineen. Tilojen käytön tehostamiseen tähtääviä suunnitelmia laadittiin parhaillaan niiden kokemusten perusteella, joita ko. toiminnasta kertomusvuoden keväällä saatiin. Erillisen määrärahan merkitsemiselle talousarvioon ei ollut riittäviä edellytyksiä. Vt Meltti ym. esittivät tehdyssä aloitteessaan määrärahan varaamista talousarvioon tutkimuksen suorittamiseksi nuorten, myös taiteilijaseuroihin kuulumattomien taiteenharjoittajien työskentely- ja asuntooloista. Tilastoneuvottelukunta ei pitänyt tarkoituksenmukaisena aloitteessa tarkoitetun pienen ryhmän oloja koskevaa tutkimusta, koska vastikään oli tutkittu taiteilijaseuroihin kuuluvien taiteilijain olosuhteita ja lisäksi suoritettaisiin vuodenvaihteessa 1971 väestönlaskenta sekä mahdollisesti erillinen nuorison asumistarvetta koskeva tutkimus, joista saataisiin tietoja nuorison olosuhteista. Kaupunginhallitus totesi, että talousarvioon sisältyi useita tutkimustoimintaan tarkoitettuja määrärahoja, joiden puitteissa aloitteessa tarkoitettu tutkimus voitaisiin suorittaa, jos sitä pidetään tarkoituksenmukaisena. Vt Peltola ym. tekivät aloitteen määrärahan varaamiseksi talousarvioon elokuvateatterin vuokraamiseksi Suomen Elokuvaarkistolle. Kaupunginhallitus totesi, että talousarvioon oli merkitty mk avustuksen myöntämiseksi Suomen Elokuva-arkisto -yhdistykselle. Erityisavustuksen myöntämistä kaupunginhallitus ei ainakaan tässä vaiheessa pitänyt tarkoituksenmukaisena. Vt Tuominen ym. ehdottivat tekemässään aloitteessa riittävän määrärahan varaamista talousarvioon nuorisohotellin suunnittelemiseksi Helsinkiin. Kaupunginhallitus totesi, että pääomamenoihin oli erinäisiä suunnittelukustannuksia varten merkitty mk:n suuruinen määräraha, jonka puitteissa on mahdollisuus suorittaa mm. aloitteessa tarkoitettua suunnittelua. Lisäksi kaupunginhallitus totesi varanneensa tontin yksityisen toimesta rakennettavaa nuorisohotellia varten. Vt Antikainen ym. tekivät valtuuston kokouksessa aloitteen mk:n suuruisen määrärahan ottamisesta talousarvioon Myllypuron urheilukeskuksen rakentamista varten. Urheilu- ja ulkoilulautakunnan mielestä piirustusten viimeistelytyöt olisi saatava aloittaa välittömästi, jolloin rakennustyöt voitaisiin aloittaa v:n 1971 alussa. Kaupunginhallitus totesi, että sanotun urheilupuiston rakentaminen on ajoitettu taloussuunnitelmassa vuosille Huomioon ottaen vallitsevan korkeasuhdanteen ja talousarvion rahoitusnäkymät ei työn aloittaminen v olisi tarkoituksenmukaista. Talousarvioehdotukseen oli kuitenkin merkitty suunnitelmien loppuun suorittamista ja alustavien töiden tekemistä varten mk. Kaupunginvaltuuston kokouksessa tekivät vt Jokinen ym. aloitteen, että kaupunginhallitusta kehotettaisiin kiireellisesti ryhtymään toimenpiteisiin omakoti- ja pientalotonttien omistajilta perittävien katualueja katumaakorvausten maksuunpano- ja perimistoimenpiteiden peruuttamiseksi sekä että kaupunginhallituksen tekemä päätös muutettaisiin siten, että kaupunki ei peri omakoti- ja pientalojen omistajilta rakennuslain 75 :ssä mainittuja katualuekorvauksia. Kiinteistölautakunta ilmoitti v antaneensa kaupunginhallitukselle lausunnon vt Jokisen ym. samansisältöisen aloitteen johdosta. Lautakunta katsoi silloin, ettei olisi aihetta muuttaa asiasta aikaisemmin tehtyjä päätöksiä. Lautakunnan mielestä ei nytkään tulisi ryhtyä aloitteessa esitettyihin toimen- 118
10 piteisiin. Kaupunginhallitus viittasi asiasta aikaisemmin esitettyyn sekä totesi, ettei kaupungin nykyinen taloudellinen tila suo mahdollisuutta luopua nykyisistä lakiin perustuvista tulolähteistä. Vt O. Laine ym. tekivät aloitteen vähintään 30 mmk:n suuruisen määrärahan varaamisesta talousarvioon kaupungin omaa asuntorakennustoimintaa varten. Asuntotuotantotoimikunta totesi mm., että v:n 1971 alusta tulisi valtuuston edellyttämän asuntotuotantotavoitteen toteuttamiseksi varata vuosittain talousarvioon vähintään 16 mmk. Määräraha on riittävä vain sillä edellytyksellä, että asuntohallitukselta sekä raha- ja vakuutuslaitoksilta saadaan muu rahoitus. Mikäli valtuuston v päättämää kaupungin omaa asuntotuotantotavoitetta lisätään, tulee kaupungin asuntorakennustoiminnan tukemiseen vuosittain myönnettävää määrärahaa vastaavasti lisätä. Kaupunginhallitus totesi, että talousarvioehdotukseen sisältyy asuntorakennustoiminnan tukemiseen tarkoitettuja määrärahoja yhteensä mk, josta on tarkoitettu kaupungin omaan asuntotuotantoon mk. Vt Tuomioja ym. esittivät tekemässään aloitteessa, että kaupunginhallitusta kehotettaisiin ryhtymään toimenpiteisiin n. 60 mustalaisperheen asunto-ongelman ratkaisemiseksi kahden vuoden erillisohjelmana siten, että kaupungin vuokra-asunnoista varattaisiin ensimmäisenä vuonna 20 vuokraasuntoa ja toisena vuonna 40 vuokra-asuntoa mustalaisperheille. Näihin asuntoihin perheitä valittaessa olisi poikkeuksellisesti luovuttava siitä ehdosta, että hakijan on viimeiset 10 v ollut oltava keskeytyksettä henkikirjoissa Helsingin kaupungissa. Kiinteistölautakunta totesi, että sen toimesta oli tehty mustalaisten asuntotilanteen parantamiseksi kaupunginhallitukselle esitys. Asunnonjakotoimikuntaa oli kehotettu kiireellisesti sijoittamaan 10 mustalaisperhettä eräisiin kertomusvuonna valmistuviin asuntoihin, tai ellei niistä saada riittävästi asuntoja, muihin asuntoihin siten, ettei samaan rakennukseen sijoiteta enempää kuin korkeintaan kaksi perhettä ja vähintään 45 m 2 :n suuruiseen huoneistoon. Lisäksi oli kiinteistölautakuntaa kehotettu ostamaan vapailta markkinoilta kohtuuhintaisia huoneistoja tähän tarkoitukseen. Kiinteistövirastoa ja asunnonjakotoimikuntaa kehotettiin myös edelleen jatkamaan toimenpiteitä asuinrakennusten osoittamiseksi mustalaisten asuntokäyttöön. Kiinteistövirastoa kehotettiin kiireellisesti mennessä hakemaan sosiaalihallitukselta avustusta valtion v:n 1970 tulo- ja menoarvioon merkitystä määrärahasta asuntojen hankkimiseksi mustalaisperheille. Kaupunginhallitus piti em. toimenpiteitä tässä vaiheessa riittävinä. Vt O. Laine ym. esittivät tekemässään aloitteessa toimenpiteisiin ryhtymistä asuntolan perustamiseksi häädetyille helsinkiläisille perheille tilapäistä majoitusta varten. Lastensuojelulautakunnan mielestä olisi suhtauduttava tietyin varauksin aloitteessa esitettyihin asuntolaratkaisuihin, joissa ongelmaperheitä kerätään suuremmiksi joukoiksi lyhytaikaistakin asumista varten. Asuntotuotantotoimikunta yhtyi lastensuojelulautakunnan kantaan ja katsoi, että asunto-oloja olisi pyrittävä parantamaan pysyvillä ratkaisuilla. Kaupunginhallitus totesi, että talousarvioehdotukseen sisältyi 19 mmk, jonka turvin voidaan toteuttaa valtuuston hyväksymä asuntotuotanto-ohjelman mukainen rakennusohjelma. Vt Palmroth teki aloitteen, että tutkittaisiin, mitä mahdollisuuksia olisi Helsingin satamaradan kallioleikkauksen osittaiselle kattamiselle henkilöautojen paikoitustilojen lisäämiseksi sekä myönteisessä tapauksessa hankkeen toteuttamiseksi kiireellisesti. Kaupunkisuunnittelulautakunta totesi, että pysäköintitasojen rakentaminen vaatisi melko suuria kustannuksia, mikä ei olisi tarkoituksenmukaista erillään keskustan kaavoitus- ja niihin liittyvistä pysäköintilaitosym. suunnitelmista. Kaupunginhallitus totesi, että Kantakaupungin parhaillaan käyn- 119
11 nissä olevan kaavarunkosuunnittelun yhteydessä laaditaan kokonaissuunnitelma myös liikenneväylien, pysäköintipaikkojen ja pysäköintilaitosten sijoittamiseksi Helsinginniemelle. Tällöin tutkitaan myös aloitteessa ehdotetun tilan mahdollinen käyttäminen. Vt Heilala ym. esittivät valtuuston kokouksessa tekemässään aloitteessa, että annettaisiin tutkia, mitä mahdollisuuksia olisi suorittaa ns. rantaradan kattaminen välillä Mannerheimintie Runeberginkatu ja käyttää katosta paikoitusalueena. Kaupunginhallitus viittasi vt Palmrothin aloitteen johdosta lausuttuun. Edelleen tekivät vt Heilala ym aloitteen tutkimuksen suorittamiseksi siitä, olisiko mahdollisuuksia rakentaa yksityisen pääoman avulla liikennetunneli Etelärannan seutu viita Kruunuvuoren selän alitse Laajasaloon. Kaupunkisuunnittelulautakunta totesi mm., että tunneli- ja siltakustannusten vuoksi väli Liisankatu Laajasalo maksaisi noin 160 mmk v:n 1967 hintatason mukaan. Rakennushanke on niin suurisuuntainen, että sen toteuttaminen yksityisen yrityksen toimesta ei liene mahdollista. Kaupunginhallitus totesi, että aloitteessa tarkoitetun tunnelin rakentamisen mahdollinen toteuttaminen on niin kaukaisen tulevaisuuden asia, ettei sen suhteen ole tarkoituksenmukaista tehdä mitään päätöksiä tässä vaiheessa. Lisäksi tekivät vt Heilala ym aloitteen, että kaupunginhallitus antaisi tutkia, olisiko mahdollista rakentaa ensi tilassa liikennetunneli Mannerheimintien alitse Kaivokadun ja Simonkadun risteyksessä. Kaupunkisuunnittelulautakunnan mielestä tilanne jalankulun osalta oli ko. risteyksessä parantunut liikennevalojen uusien järjestelyjen johdosta. Kaupunginhallitus totesi, että jalankulkutunnelin rakentaminen risteykseen riippui metrosuunnitelman toteuttamisesta ja Kampin alueen tulevista järjestelyistä. Kustannuksiltaan kalliin väliaikaisratkaisun toteuttaminen ei tässä vaiheessa olisi tarkoituksenmukaista. Esittämiinsä selvityksiin viitaten kaupunginhallitus esitti, etteivät vtt Aaltosen, Antikaisen, Ehrnroothin, Heilalan, Jokisen, Juholan, O. Laineen, von Martensin, Meltin, Palmrothin, Peltolan, Tuomiojan ja Tuomisen edellä selostetut aloitteet antaisi aihetta toimenpiteisiin (khn mtö nro 10). 120
12 Talousarvion pääluokkien ja osastojen loppusummat sekä menojen ja tulojen lisäykset (+) ja vähennykset ( ) v:een 1970 verrattuna käyvät ilmi seuraavasta yhdistelmästä: Menot Varsinaiset menot mk V Yleinen kunnallishallinto Oikeudenhoito, järjestys- ja suojelutehtävät Terveydenhoito Sairaanhoito Sosiaaliset tehtävät Opetustoimi Sivistystoimi Yleiset työt Kiinteistötoimi ja kaupunkisuunnittelu Satamalaitos /10 Sähkölaitos /20 Vesilaitos /30 Kaasulaitos /40 Liikennelaitos /50 Metrotoimisto /60 Puutavarakeskus /01 Teurastamolaitos /10 Elintarvikekeskus /20 Keskuspesula /30 Tietojenkäsittelykeskus Rahoitusmenot Kunnallisverojen poistot ib Muut rahoitusmenot mk Yhteensä Pääomamenot 14 Pääomamenot Kaikkiaan
13 Tulot Varsinaiset tulot V mk 01 Yleinen kunnallishallinto Oikeudenhoito, järjestys- ja suojelutehtävät Terveydenhoito Sairaanhoito Sosiaaliset tehtävät Opetustoimi Sivistystoimi Yleiset työt Kiinteistötoimi ja kaupunkisuunnittelu Satamalaitos /10 Sähkölaitos /20 Vesilaitos /30 Kaasulaitos /40 Liikennelaitos /50 Metrotoimisto /60 Puutavarakeskus /01 Teurastamolaitos /10 Elintarvikekeskus /20 Keskuspesula /30 Tietojenkäsittelykeskus ± 13 Rahoitustulot Kunnallisverot Muut rahoitustulot mk Yhteensä Pääomatulot 14 Pääomatulot Kaikkiaan Toimikunnan asettamisesta kehittämään 10- vuotistaloussuunnitelmaa tekivät vt Sänkiaho ym. aloitteen v Siinä mainittiin, että Helsingin kaupungin taloussuunnitelmassa vuosiksi on ehdotettu eräitä tärkeitä toimenpiteitä, jotka olisi viipymättä suoritettava. Esimerkkeinä mainittiin kaupungin suunnittelussa laiminlyöty maankäytön ja taloussuunnittelun kiinteämpi yhdistäminen, kaupungin suunnitelmien koordinoiminen muiden yksiköiden suunnitelmiin, koko taloussuunnittelun uudistaminen ym. Lisäksi olisi syytä kymmenvuotistalousarviossa pyrkiä tietynlaiseen synteesiin koko 122
14 kunnallistaloudesta ja sen vuorovaikutussuhteiden kartoittamiseen muuhun taloudelliseen toimintaan. Nykyinen kymmenvuotistalousarvio, jossa pääosiltaan on ainoastaan selitetty eri hallinnonhaarojen tarpeet tulevaisuudessa, kun lähtökohdaksi on valittu vain kunkin hallinnonhaaran omat vaatimukset, ei palvele suurestikaan muodollista päätöksentekoa suorittavia elimiä. Valtuuston ja valtuutettujen aseman parantamiseksi olisi syytä luoda taloussuunnittelun yhteydessä käyttökelpoinen valvontajärjestelmä, millä voitaisiin kontrolloida tehtyjen suunnitelmien toteuttamista ja vastaavasti muuttaa olosuhteiden mukaan tehtyjä suunnitelmia. Tämän vuoksi kaupunginhallitusta olisi kehotettava kiireellisesti perustamaan toimikunta, jonka jäsenistössä olisi otettu huomioon myös valtuuston edustus, kehittämään kymmenvuotistaloussuunnitelmaa paremmin todellisia suunnittelumenetelmiä vastaavaksi. Kaupunginhallitus oli pääpiirteittäin yhtynyt näkökohtiin pitkän tähtäyksen suunnittelun kehittämisestä. Edelleen kaupunginhallitus totesi, että vuosiksi laadittavassa uudessa kymmen vuotissuunnitelmassa pyritään entistä kiinteämpään yhteistyöhön maankäyttöä ja taloussuunnittelua hoitavien suunnittelulohkojen kesken. Tähän suo entistä paremmat mahdollisuudet v:n 1970 yleiskaavaehdotus, jossa esitetään maankäytön jakautuma v:n 1980 tilanteen mukaisesti. Asuntotuotanto-ohjelmaa laadittaessa ja toteutettaessa kiinnitetään erityistä huomiota virastojen ja laitosten sekä asuntotuotantokomitean väliseen yhteistyöhön erilaisten palvelutilojen, kuten lastentarha-, kerho-, nuoriso ym. palvelutilojen sijoittamiseksi asuintalojen yhteyteen. Kaupungin suunnitelmien koordinoiminen muiden yksiköiden, kuten valtakunnan, seudun tai naapurikuntien suunnitelmiin on valtion ja seudun osalta käynnissä tätä varten erikseen asetetuissa elimissä. Erilaisten ehdotusten testaamista ja koko taloussuunnittelun uudistamista koskevan esityksen osalta kaupunginhallitus totesi, että mm. yleiskaavatyön tarkistuksen ja eräiden suurehkojen suunnitteluprojektien yhteydessä on tarkoitus kehittää lähinnä taloudellisten vertailumenetelmien tekniikkaa. Koko kunnallistaloutta koskevan synteesin luomiseksi on parhaillaan suunnitteilla tutkimus (ns. elinkeinotutkimus), jossa tarkastellaan kaupungin kunnallistalouden ja elinkeinoelämän välisiä taloudellisia vuorovaikutuksia. Aloitteessa mainitun valvontajärjestelmän luomisen kannalta taloussuunnitelma on lähinnä kaupunginhallituksen käytössä oleva suunnittelu- ja johtamisväline, sillä mm. kunnallislaissa ei tunneta pitkän tähtäyksen suunnitelmaa. Valtuuston jäsenet voivat saada taloussuunnitelman toteuttamisesta informaatiota mm. vuotuisista talousarvioista, joissa erikseen esitetään taloussuunnitelmaa koskevat vertailuluvut. Lisäksi voidaan valtuuston jäsenille tarvittaessa järjestää muutakin informaatiota. Lisätietojen hankkimisen tarpeellisuuden osalta kaupunginhallitus yhtyi aloitteentekijöihin, mutta totesi samalla, että tällaisia tietoja on hankittu eri hallinnonhaarojen tarpeisiin varsin runsaasti. Toimikunnan asettamista ja sen kokoonpanoa koskevalta osalta kaupunginhallitus totesi, että taloussuunnittelutoimikunnassa on jo otettu huomioon valtuuston edustus, sillä siihen kuuluvat sekä valtuuston puheenjohtaja, molemmat varapuheenjohtajat, kaupunginjohtaja, viisi apulaiskaupunginjohtajaa, kahdeksan valtuutettua sekä kolme kaupunginhallituksen vuosijäsentä. Kaupunginvaltuusto katsoi lausunnon riittäväksi selvitykseksi aloitteen johdosta (
11. Rahatointa koskevat asiat
ja hautausavustuksiin 215 650 mk ja tp. viranhaltijain palkkoihin 31 230 mk (9.2.132 ). Teurastuspalkkioiden korottaminen. Kaupunginvaltuusto päätti korottaa teurastuspalkkiot 25.4. lukien viranhaltijoille
10. Muu liikeluonteinen toiminta. Teurastamolaitos
Liikennekioskit. Kaupunginvaltuusto päätti siirtää kertomusvuoden talousarvion pääomamenoihin liikennelaitoksen käytettäväksi Töölön torilla olevan liikennekioskin uusimiseen merkityn 35 000 mk:n suuruisen
11. Rahatointa koskevat asiat
11. Rahatointa koskevat asiat Lainojen ottaminen. Päätettiin laskea liikkeelle 10 000 000 Yhdysvaltain dollarin määräinen obligaatiolaina, korko enintään 6.5 %, laina-aika 12 v, alkuperäinen liikkeellelaskuhinta
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2013 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/1 22.04.2013
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2013 1 (5) 441 V Lainan myöntäminen Tuomarinkylän Talli Oy:lle HEL 2013-003007 T 02 05 03 00 Päätös päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättäisi
11. Rahatointa koskevat asiat
11. Rahatointa koskevat asiat Maksu- ja taksakomitean mietintö. Kaupunginhallitus asetti v. 1968 komitean laatimaan suunnitelman kaupungin vastaiseksi maksu- ja taksapolitiikaksi, jotta kaupungin rahoitussuunnittelu
11. Rahatointa koskevat asiat
mästä ajankohdasta lukien korvauksena laitokselle sen yleismenoista 25% teurastuspalkkiosta (10.5. 367, kunn. as. kok. n:o 41). Hankinnat. Kaupunginvaltuusto oikeutti teurastamolaitoksen lautakunnan käyttämään
10. Muu liikeluonteinen toiminta. Teurastamolaitos
ym. huomauttaneet, ettei julkista henkilöliikennettä ollut esikaupunkialueilla hoidettu tyydyttävästi siitä huolimatta, että lähivuosien aikana tulee suurin osa kaupungin väestöstä asumaan näillä alueilla.
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Kaupunginhallitus Kj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (6) 179 V Lainan myöntäminen Tuomarinkartanon Kilpatalli Oy:lle HEL 2012-012634 T 02 05 03 00 Päätös päätti esittää, että kaupunginvaltuusto päättäisi seuraavaa:
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2013 1 (7) Kaupunginhallitus Kj/2 02.04.2013
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2013 1 (7) 349 V Lainan ja takauksen myöntäminen Urheiluhallit Oy:lle päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättäisi seuraavaa: Kaupunginvaltuusto
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (7) Kaupunginvaltuusto Kj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2013 1 (7) 112 Lainan ja takauksen myöntäminen Urheiluhallit Oy:lle Käsittely päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti, kumoten 29.2.2012 54 tekemänsä päätöksen,
Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus Otteet Otteen liitteet
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 45/2018 1 (7) 752 Sijoituksen tekeminen Stadion-säätiö sr:n perusparannusrahastoon HEL 2018-010400 T 02 05 05 Päätös päätti hyväksyä 759 000 euron suuruisen sijoituksen tekemisen
Asuntotuotantotoimikuntaan ja
Toimikunnan ja sen teknillisen jaoston kokoonpano. Asuntotuotantotoimikuntaan ja sen teknilliseen jaostoon kuuluivat v. 1973 samat jäsenet kuin edellisenä vuonna, paitsi että sihteerinä toimi Lauri Rautiainen
Elintarvikekeskus. 11. Rahatointa koskevat asiat
2) että em. mietintöön liittyvät talorakennusosaston 26.5.1961 päivätyt kalan tukkumyyntihallin ja laatikkovarasto-pesurakennuksen luonnospiirustukset hyväksytään, 3) että kalatukkukeskuksen pääomakustannukset
10. Muu liikeluonteinen toiminta 11. Rahatointa koskevat asiat
pungin toimesta oli asetettu komitea selvittelemään Suomenlinnan saarien vastaista käyttöä. Mikäli saarien käyttö tulevaisuudessa tulisi vaatimaan suuremman liikennöimistarpeen, jouduttaisiin koko liikennöimiskysymys,
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2017 1 (5) 189 Takauksen myöntäminen Kiinteistö Oy Myllypuron kampukselle HEL 2017-002224 T 02 05 03 01 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti myöntää
Asuntotuotantotoimikuntaan ja
2. Asuntotuotantotoimikunta Toimikunnan ja sen teknillisen jaoston kokoonpano. Asuntotuotantotoimikuntaan ja sen teknilliseen jaostoon kuuluivat v. 1972 samat jäsenet kuin edellisenäkin vuonna. Toimikunnan
Kankaretie 7. Jakomäentie 6 Jakomäentie 8
26 3. Asuntotuotantokomitea Rakennusohjelmasta valmistui v:n 1968 aikana asuinhuoneistoja asuttavaan kuntoon 77 ja v:n 1969 aikana 132 asuinhuoneistoa. Lisäksi kertomusvuoden aikana valmistui asuttavaan
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kj/10 17.06.2015
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (5) 167 Lainan myöntäminen Planmeca Golf Areena Helsinki Oy:lle Päätös Käsittely päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti oikeuttaa kaupunginhallituksen
2. Rahatointa koskevat asiat
tuuston käsiteltävänä oli 972 asiaa v. 1957, 979 asiaa v. 1958, v. 1959, jolloin uudelleenjärjestelyt jo alkoivat vaikuttaa, 878 asiaa sekä v. 1960 kaikkiaan 885 asiaa. Kaupunginvaltuusto katsoi eo. riittäväksi
11. Rahatointa koskevat asiat
jenkäsittelykeskus sijoitetaan pysyvästi Länsi-Pasilaan aikanaan rakennettavaan kalliosuojaan ja että Dagmarinkadun kalliosuojasta näin vapautuvat tilat rakennetaan autojen pysäköintitiloiksi (21.6. 1852
Valtuusto 15.02.2010 LISTAN ASIANRO 7 7 Asianro 7297 / 213 / 2009
Sivu 1/5 Valtuusto 15.02.2010 LISTAN ASIANRO 7 7 Asianro 7297 / 213 / 2009 Liitteet Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen Tapiolan Honka ry:n omistamalle Kiinteistö Oy Honkahallille Valmistelija
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (5) Kaupunginhallitus Kj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2012 1 (5) 385 V Lainan myöntäminen Tapanilan Urheilutalosäätiölle HEL 2011-010486 T 02 05 03 00 Päätös päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättäisi
2. Rahatointa koskevat asiat
Muut asiat Toimituskirjoista perittävät lunastukset sekä asiakirjojen lähettämisestä kannettavat maksut. Kaupunginvaltuusto päätti muuttaa kaupungin viranomaisten toimituskirjoista perittävistä lunastuksista
Resurssivaliokunta Resurssivaliokunta Kunnanhallitus
Resurssivaliokunta 7 19.09.2016 Resurssivaliokunta 3 04.10.2016 Kunnanhallitus 279 10.10.2016 LAINAEHTOJEN MUUTTAMINEN / KIINTEISTÖ OY KEMPELEENKARTANO RESVK 7 Valmistelija vs. talousjohtaja Tarja Lempeä
2. Rahatointa koskevat asiat
14 1. Kaupungi nvaltuusto 14 Kaupunginhallitus oli antamassaan lausunnossa huomauttanut, että asiasta oli mm. tehty kolme eri aloitetta, jolloin asiaa oli käsitelty kaupunginvaltuustossa ja tultu siihen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/2012 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kj/7 28.11.2012
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/2012 1 (5) 386 Lainan myöntäminen Stadionsäätiölle vuosina 2009-2012 toteutetun perusparannushankkeen loppuunsaattamiseen Käsittely päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen
Kaupungin kirjanpidollisten rahastojen säännöt sekä lahjoitusrahastojen sääntöjen 5, lukien
Kaupungin kirjanpidollisten rahastojen säännöt sekä lahjoitusrahastojen sääntöjen, 1.6.2017 lukien HELSINGIN KAUPUNGIN ASUNTOTUOTANTORAHASTON SÄÄNNÖT Helsingin kaupungin asuntotuotantorahaston tarkoituksena
Resurssivaliokunta Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto
Resurssivaliokunta 7 19.09.2016 Resurssivaliokunta 3 04.10.2016 Kunnanhallitus 279 10.10.2016 Valtuusto 77 07.11.2016 LAINAEHTOJEN MUUTTAMINEN / KIINTEISTÖ OY KEMPELEENKARTANO 1307/02.05.06/2016 RESVK
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (5) 9 Lainan myöntäminen Tuomarinkylän ratsastuskoulu Oy:lle Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti myöntää Tuomarinkylän ratsastuskoulu Oy:lle
SÄÄDÖSKOKOELMA. 2012 Nro 4. Kotkan kaupungin. KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET
Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2012 Nro 4 KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Soveltamisala 2 Toimintaperiaatteet Tässä taloussäännössä annetaan
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 41/2012 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/3 19.11.2012
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 41/2012 1 (5) 1284 V Lainan myöntäminen Stadion-säätiölle vuosina 2009-2012 toteutetun perusparannushankkeen loppuunsaattamiseen HEL 2012-000290 T 02 05 03 00 Päätös päätti
Omavelkaisen takauksen myöntäminen Kemijärven Palvelukeskus ry.n lainalle/hoitokoti-koivulan laajennushanke/muutos takauspäätökseen
Kaupunginhallitus 334 28.10.2013 Kaupunginvaltuusto 110 04.11.2013 Kaupunginhallitus 398 06.10.2014 Kaupunginvaltuusto 95 13.10.2014 Kaupunginhallitus 62 22.02.2016 Kaupunginvaltuusto 18 29.02.2016 Omavelkaisen
2. Rahatointa koskevat asiat
aikana ilmestynyttä julkaisua joko suomen- tai ruotsinkielisenä (khn jsto 30.5. 5 925 ). Muut julkaisut. Kaupungin tiedotustoimintaa varten ostettiin Helsinki ä la Carte -kirjasta 2 000 kpl englannin-
2. Rahatointa koskevat asiat
ei aloitteen tulisi antaa aihetta muihin toimenpiteisiin. Kaupunginvaltuusto katsoi edellä selostetun riittäväksi selvitykseksi (16. 11. 786, 21. 12. 887 ). Vaaliluetteloissa esiintyneiden virheellisyyksien
Omavelkaisen takauksen myöntäminen Turun seudun puhdistamo Oy:lle poistoputken kapasiteetin tehostamiseksi
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 64 23.4.2018 Asianro 344/02.05.06/2018 409 Omavelkaisen takauksen myöntäminen Turun seudun puhdistamo Oy:lle poistoputken kapasiteetin tehostamiseksi
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2017 1 (5) 187 Lainan myöntäminen Tapanilan jalkapalloareena Oy:lle Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti myöntää Tapanilan jalkapalloareena Oy:lle urheilu-
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kiinteistölautakunta To/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (5) 112 Toimitilatontin vuokraaminen FSR Consulting Oy:lle ja Toiminimi Axel Straschonoylle perustettavan yhtiön lukuun (Pikku-Huopalahti, tontti 16707/7) Pöydälle
sekä voimaan tulevat lahjoitusrahastojen sääntöjen (sääntökohtien 3 4 ) tarkistukset
Kaupungin kirjanpidollisten rahastojen säännöt sekä 1.7.2018 voimaan tulevat lahjoitusrahastojen sääntöjen (sääntökohtien 3 ) tarkistukset HELSINGIN KAUPUNGIN ASUNTOTUOTANTORAHASTON SÄÄNNÖT Helsingin kaupungin
Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/
Helsingin kaupunki Esityslista 21/2016 1 (5) 4 Sijoituksen tekeminen Stadion-säätiön perustamaan perusparannusrahastoon HEL 2016-013212 T 02 05 05 Päätösehdotus päättää esittää kaupunginhallitukselle seuraavaa:
Resurssivaliokunta Resurssivaliokunta LAINAEHTOJEN MUUTTAMINEN / KIINTEISTÖ OY KEMPELEENKARTANO 1307/02.05.
Resurssivaliokunta 7 19.09.2016 Resurssivaliokunta 3 04.10.2016 LAINAEHTOJEN MUUTTAMINEN / KIINTEISTÖ OY KEMPELEENKARTANO 1307/02.05.06/2016 RESVK 7 Valmistelija vs. talousjohtaja Tarja Lempeä (puh. 040
Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus Otteet Otteen liitteet
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 45/2016 1 (6) 1145 Sijoituksen tekeminen Stadion-säätiön perustamaan perusparannusrahastoon HEL 2016-013212 T 02 05 05 Päätös päätti hyväksyä 768 500 euron suuruisen sijoituksen
Laki. HE 274/1998 vp. EV 306/1998 vp -
EV 306/1998 vp - HE 274/1998 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi aravalain, vuokra-asuntolainojen korkotuesta annetun lain ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain muuttamisesta
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (7) Kiinteistölautakunta To/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2013 1 (7) 289 Teollisuustontin vuokraaminen Laponte Oy:lle, Polar Forest Oy:lle ja Suomen Nostan Oy:lle perustettavan yhtiön lukuun (Kivikko, tontti 47049/1) HEL 2013-006722
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/ (6) Kaupunginvaltuusto Kaj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/2012 1 (6) 437 Myllypuron vanhustenkeskuksen siirto apporttiomaisuutena Kiinteistö Oy Helsingin Palveluasunnoille HEL 2012-015114 T 10 01 03 Päätös päätti kaupunginhallituksen
TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia TEKNISEN TOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ
TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia TEKNISEN TOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ 2 SISÄLTÖ 1 ' Toiminta-ajatus... 3 2 ' Päävastuualueen toimielimet, tulosalueet ja jäsenmäärä... 3 3 ' Toimielimen ratkaisuvalta...
Esteelliset: Sami Sarvilinna
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 32/2015 1 (5) 890 Lainan myöntäminen Suomalaisen Yhteiskoulun Osakeyhtiölle Päätös Käsittely päätti myöntää Helsingin Suomalaista Yhteiskoulua ylläpitävälle Suomalaisen Yhteiskoulun
Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen.
Joutsan kunnanhallitus 167 09.06.2008 Kunnanvaltuusto 52 30.06.2008 Joutsan kunnanhallitus 202 07.07.2008 Joutsan kunnanhallitus 233 25.08.2008 Joutsan kunnanhallitus 92 16.03.2009 Kunnanvaltuusto 33 30.03.2009
Kaupunginvaltuusto päätti (141 ) tekemällään päätöksellä vahvistaa periaatteet vuokratonttien lisärakentamisen edistämiseksi.
HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA To/2 1 2 VUOKRATONTEILLA TAPAHTUVAN TÄYDENNYSRAKENTAMISEN EDISTÄMISPERIAATTEIDEN SOVELTAMISOHJEET Kv 2005-2501 Johdanto Kaupunginvaltuusto päätti 8.6.2005 (141 ) tekemällään
kerta kaikkiaan annetun lain muuttamista ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT
1991 vp - HE 23 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi eräiden saamisten perimisestä kerta kaikkiaan annetun lain 1 ja 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan eräiden
1. Kaupungilta / kiinteistövirastolta vuokratut koulurakennukset
SOPIMUSKOULUJEN TILAVUOKRIEN LASKENTAPERIAATTEET 1(5) Korvauksella, tarkoitetaan koulujen ja kaupungin välisen sopimuksen mukaista sopimuskorvauslaskentaa. Hyväksyttävän vuokran kokonaismäärällä tarkoitetaan
11. Rahatointa koskevat asiat
näitä käyttökorvausperusteita sovelletaan myös kaupungin ulkopuolisiin käyttäjiin (20. 3. 873 ). Kaupunginhallitus myönsi 15 000 mk rakennusohjelmatoimikunnan käytettäväksi v:n 1972 asunto tuotantosuunnittelua
SAUNANIITYN ALUEEN VAPAARAHOITTEISEEN SEKÄ VALTION TUKEMAAN ASUNTOTUOTANTOON LUOVUTETTAVIEN TONTTIEN HINNOITTE- LU JA MYYNTIVALTUUTUS
SAUNANIITYN ALUEEN VAPAARAHOITTEISEEN SEKÄ VALTION TUKEMAAN ASUNTOTUOTANTOON LUOVUTETTAVIEN TONTTIEN HINNOITTE- LU JA MYYNTIVALTUUTUS Kaavoitus ja mittaus Kaupunginvaltuuston 13.12.2010 93 hyväksymässä
11. Rahatointa koskevat asiat
seksi alueen itäosassa oleviin palvelu kohteisiin. Liikennelaitoksen lautakunta katsoi, että linjan jatkaminen tasoylikäytävän kautta rautatien toiselle puolelle ei ollut mahdollista liian suuren onnettomuusvaaran
Helsingin kaupunki Esityslista 8/2011 3(15) Helsingin satama -liikelaitoksen jk Saj/2 09.08.2011
Helsingin kaupunki Esityslista 8/2011 3(15) 2 Ilmoitusasiat Päätösehdotus Tiivistelmä Helsingin Satama -liikelaitoksen jk päättänee merkitä tiedoksi 1 Kaupunginvaltuuston päätösluettelot nro 9/2011 ja
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 146/2012 vp
EDUSKUNNAN VASTAUS 146/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi kirkkolain muuttamisesta, kirkon keskusrahastosta annetun lain kumoamisesta sekä evankelisluterilaisten seurakuntien jäsenten velvollisuudesta
Koulu muutti kunnostettuihin tiloihin elokuussa 2012.
SOPIMUSKOULUJEN TILAVUOKRIEN LASKENTAPERIAATTEET 1(5) Korvauksella, tarkoitetaan koulujen ja kaupungin välisen sopimuksen mukaista sopimuskorvauslaskentaa. Hyväksyttävän vuokran kokonaismäärällä tarkoitetaan
Osakas A-osakkeet B-osakkeet
1 (5) LISÄSOPIMUS 28.2.2013 PÄIVÄTTYYN TAPIOLAN KESKUSPYSÄKÖINTI OY:N OSAKASSOPIMUKSEEN A-lisäosakkeet / VSS-tila 1. OSAPUOLET Osakas A-osakkeet B-osakkeet Finprop Tapiola Oy (Y-tunnus: 1749679-4) 460
11. Rahatointa koskevat asiat
toimiston, tilastotoimiston, tietojenkäsittelykeskuksen ja neljän muun viraston tai laitoksen edustaja, määrätä, että neuvottelukunnan tehtävänä on 1) käsitellä automaattiseen tietojenkäsittelyyn liittyviä
ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupunginkanslia ESPOON KAUPUNGIN KULTTUURITOIMISTON JOHTOSÄÄNTÖ
r.cpqqn luulo IITADSiZMM ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupunginkanslia N:o 80 ESPOON KAUPUNGIN KULTTUURITOIMISTON JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 16.12.1981 hyväksymä sekä 13.5.1987
ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupunginkanslia ESPOON KAUPUNGIN KOTISEUTULAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ
ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupunginkanslia ESPOON KAUPUNGIN ARKISTO ESBO STADS ARKIV No 70 ESPOON KAUPUNGIN KOTISEUTULAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 15.6.1977 hyväksymä
Keskuspesula. 11. Rahatointa koskevat asiat
300 mk, reseptin uusiminen 100 mk, kotikäynti ilman matkakustannuksia päivällä 1 000 mk ja yöllä 1 500 mk (11.1. 118 ). Herttoniemen kasvisvaraston suppiloiden ja siilon hankkimiseen liittyvän lisälaskun
Espoon kaupunki Pöytäkirja 12. Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1
Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1 5118/02.05.06/2014 Kaupunginhallitus 348 15.12.2014 12 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen Kiinteistö Oy Jousenpuiston pysäköinnin lainalle Valmistelijat / lisätiedot:
1988 vp. - HE n:o 152 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1988 vp. - HE n:o 152 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain 22 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Valtion
Espoon kaupunki Pöytäkirja Kiinteistö Oy Espoon Suviniityn Pysäköinti I:n osakkeiden merkintä (Kh-asia)
15.02.2016 Sivu 1 / 1 485/2016 02.05.05 14 Kiinteistö Oy Espoon Suviniityn Pysäköinti I:n osakkeiden merkintä (Kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Eva Elston-Hämäläinen, puh. 043 825 6073 etunimi.sukunimi@espoo.fi
SOPIMUSKOULUJEN TILAVUOKRIEN 2017 LASKENTAPERIAATTEET
SOPIMUSKOULUJEN TILAVUOKRIEN LASKENTAPERIAATTEET Korvauksella tarkoitetaan koulujen ja kaupungin välisen sopimuksen mukaista sopimuskorvauslaskentaa. Hyväksyttävän vuokran kokonaismäärällä tarkoitetaan
kehotettiin kiireellisesti valmistelemaan tietojenkäsittelykeskuksen
työsopimussuhteessa olevalle henkilölle 1.6. lukien vuorotyölisää siten, että säännöllisessä iltavuorossa tehdyiltä työtunneilta maksetaan 10 % asianomaisen saaman kuukausipalkan mukaisen yksinkertaisen
1. Kaupungilta / kiinteistövirastolta vuokratut koulurakennukset
SOPIMUSKOULUJEN TILAVUOKRIEN LASKENTAPERIAATTEET 1(5) Korvauksella, tarkoitetaan koulujen ja kaupungin välisen sopimuksen mukaista sopimuskorvauslaskentaa. Hyväksyttävän vuokran kokonaismäärällä tarkoitetaan
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/ (7) Kaupunginhallitus Kaj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/2012 1 (7) 743 Laajasalon tontin 49112/4 varaaminen Asunto-oy Sarvastonkaarelle perustettavan asunto-osakeyhtiön lukuun HEL 2012-007058 T 10 01 01 00 Päätös päätti varata
KH 127 Valmistelija/lisätiedot: II kaupunginsihteeri Alina Kujansivu, puh
Kaupunginhallitus 127 23.03.2015 Tuula Partasen ym. valtuustoaloite vuosittaisen määräärahan varaamiseksi Lappeenrannan kaupungin testamenttirahaston varoista kolmannen sektorin toimijoiden tekemän hyvinvoinnin
Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014
Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014 Uudenmaan liiton tilinpäätös 2013; tilinpäätöksen hyväksyminen 69/00.00.03.00/2014 MHS 10.03.2014 17 Kuntalain
HELSINGIN KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN TYÖVÄENOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 17 p:nä 2009
3 11 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN TYÖVÄENOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 17 p:nä 2009 1 Toimiala Helsingin kaupungin suomenkielisen työväenopiston johtokunta ja sen
Kurikan kaupunginhallituksen johtosääntö
1 (5) Kurikan kaupunginhallituksen johtosääntö Yhteisvaltuuston hyväksymä 29.12.2015 Voimaantulo 1.1.2016 Tämä sääntö korvaa nyt voimassa olevan säännön. 1 Toimiala Kaupunginhallituksen tehtävänä on johtaa
Koulu muutti kunnostettuihin tiloihin elokuussa 2012.
SOPIMUSKOULUJEN TILAVUOKRIEN LASKENTAPERIAATTEET 1(5) Korvauksella, tarkoitetaan koulujen ja kaupungin välisen sopimuksen mukaista sopimuskorvauslaskentaa. Hyväksyttävän vuokran kokonaismäärällä tarkoitetaan
NURMIJÄRVEN VUOKRA-ASUNNOT OY PYYNTÖ 02.06.2014 Keskustie 5, 01900 NURMIJÄRVI
Kh 9.6.2014 175 NURMIJÄRVEN VUOKRA-ASUNNOT OY PYYNTÖ 02.06.2014 Keskustie 5, 01900 NURMIJÄRVI NURMIJÄRVEN KUNTA Kunnanhallitus / kunnanvaltuusto Keskustie 2, 01900 NURMIJÄRVI KUNNAN OMAVELKAINEN TAKAUS
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2012 1 (7) Opetuslautakunta OTJ/6 30.10.2012
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2012 1 (7) 184 Suomalaisen Yhteiskoulun Osakeyhtiön laina-anomus HEL 2012-012276 T 02 05 03 00 Päätös päätti antaa Suomalaisen Yhteiskoulun Osakeyhtiön 245 000 euron suuruisesta
3. Asunto tuotantotoimikunta
3. Asunto tuotantotoimikunta Toimikunnan ja sen teknillisen jaoston kokoonpano. Asuntotuotan to toimikunnan kokoonpano oli v. 1971, joka oli toimikunnan 23. toimintavuosi, muuten sama kuin edellisenä vuonna,
Valtuusto 13.12.2010 LISTAN ASIANRO 11 11 Asianro 5825 / 213 / 2010
Sivu /8 Valtuusto..00 LISTAN ASIANRO Asianro 585 / / 00 Harjoitushallin toteuttaminen Tapiolan urheilupuistoon, hallin toteuttamiseksi tarvittavan lainan takaus sekä Matinkylän jäähallin peruskorjauksesta
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (8) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kaj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (8) 41 Kaupunkisuunnittelu- ja kiinteistötoimen toimialaan kuuluvien asuntoyhtiöiden edustajien nimeäminen HEL 2017-001827 T 00 01 05 Päätös päätti kehottaa 1 kaupunginkanslian
11. Rahatointa koskevat asiat
päätti valittaa ko. päätöksestä yliopistollista keskussairaalaliittoa ja Kätilöopistoa koskevalta osalta (27.2. 751 ). Liikevaihtoverokonttori oli 13.4.1964 antanut päätöksen, missä tämä katsoi, ettei
Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello
JÄMIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina 15.8.2016 alkaen kello 19.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 44 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 45
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 65/2006 vp
EDUSKUNNAN VASTAUS 65/2006 vp Hallituksen esitys valtion tuella rahoitettujen vuokra- ja osaomistusasuntojen asukasvalinnan sekä omistusasuntolainojen tuen myöntämisen perusteita koskevaksi lainsäädännöksi
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 25/ (8) Kaupunginhallitus Kj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 25/2013 1 (8) 742 Kaupunginvaltuuston 19.6.2013 tekemien päätösten täytäntöönpano Päätös päätti, että kaupunginvaltuuston 19.6.2013 päätökset saadaan pöytäkirjan tarkastamisen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Liikuntalautakunta ULOS/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (5) 18 Lausunto kaupunginhallitukselle Tuomarinkartanon Kilpatalli Oy:n ratsastustallin rakennushanketta koskevasta lainahakemuksesta: HEL 2012-012634 T 02 05 03
PARGAS IDROTTSFÖRENING RF:N ANOMUS PAJBACKAN HIEKKAKENTÄN VUOKRAAMISESTA NS. KYLMÄÄ KEINONURMIKENTTÄÄ VARTEN
PARGAS IDROTTSFÖRENING RF:N ANOMUS PAJBACKAN HIEKKAKENTÄN VUOKRAAMISESTA NS. KYLMÄÄ KEINONURMIKENTTÄÄ VARTEN 1551/34.340/2006 KHALL 28.02.2007 79 Liitteet B3-6 Talousjohtaja: Pargas Idrottsförening rf
Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kaj/
Helsingin kaupunki Esityslista 4/2014 1 (5) 7 Osakkuus- ja muiden yhtiöiden varsinaiset yhtiökokoukset 2014, Kaj-toimiala HEL 2014-001917 T 00 01 05 Päätösehdotus A B Esittelijän perustelut Osakkuusyhtiöt
Asukasvalintojen valvontatapa arava- ja korkotukivuokra-asunnoissa
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 911/10.04.02/2014 359 Asukasvalintojen valvontatapa arava- ja korkotukivuokra-asunnoissa Suunnittelupäällikkö Marja-Riitta Pulkkinen: Yleistä Asumisen rahoitus-
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/ (6) Kaupunginhallitus Kaj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/2017 1 (6) 547 V 7.6.2017, Vuokrausperusteiden määrääminen omakotitalotonteille Tapulikaupungissa, Siltamäessä, Alppikylässä, Kontulassa, Mellunmäessä, Kurkimäessä ja Kivikossa
Helsingin kaupunki Esityslista 7/ (10) Kiinteistölautakunta To/
Helsingin kaupunki Esityslista 7/207 (0) 2 Helsingin kaupungin asunnot Oy:lle vuokrattujen asuntotonttien vuokrasopimusten vuokra-aikojen jatkaminen (Maunula, Malminkartano, Kannelmäki, Pukinmäki, Jakomäki
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/ (5) Kaupunginhallitus Asia/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/2018 1 (5) 378 V 13.6.2018, Osallisuusrahaston perustaminen ja lähiörahaston talousarviokohdan käyttö HEL 2017-012164 T 00 01 00 Esitys esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:
Espoon kaupunki Pöytäkirja 162. Kaupunginhallitus 28.05.2012 Sivu 1 / 1
Kaupunginhallitus 28.05.2012 Sivu 1 / 1 1757/02.08.00/2012 Kaupunginhallitus 139 7.5.2012 162 Opinmäen uudisrakennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen (Kv-asia) (Pöydälle 7.5.2012) Valmistelijat / lisätiedot:
KAINUUN TOISEN ASTEEN KOULUTUSLIIKELAITOKSEN (KAIKU -LIIKELAITOKSEN) JOHTOSÄÄNTÖ
KAINUUN TOISEN ASTEEN KOULUTUSLIIKELAITOKSEN (KAIKU -LIIKELAITOKSEN) JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 24.9.2012 57. Voimassa 1.1.2013 alkaen. 1. Yleistä 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (6) Kaupunginvaltuusto Talk/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2016 1 (6) 190 Vuoden 2015 arviointikertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen käsittely sekä vastuuvapaus vuodelta 2015 HEL 2015-005412 T 00 03 00 Päätös Käsittely päätti
Espoon kaupunki Pöytäkirja 11. Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1
Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1 5119/02.05.06/2014 Kaupunginhallitus 347 15.12.2014 11 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen Kiinteistö Oy Espoon Suviniityn pysäköinnin lainalle Valmistelijat /
SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN
SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN 1237-2188 Sirpa Alen 8/2003 Kirsi Laakso Marja Kostiainen Ari Laine 2.9.2003 Korjausavustukset vuonna 2002 Kunnan ja ARAn myöntämien korjausavustusten osuus %-osuus
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi eräistä Valtion asuntorahastosta maksettavista avustuksista annetun lain muuttamiseksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi eräistä
eräitä teknisiä muutoksia. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu.
HE 82/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkerahastosta annetun lain 2 ja 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion eläkerahastosta
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 26/2012 1 (6) Kaupunginhallitus Kaj/12 06.08.2012
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 26/2012 1 (6) 811 V Viikinmäen asuntotontin (tontti 36110/12) vuokrausperusteet HEL 2012-007240 T 10 01 01 02 Päätös päätti ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että se päättäisi
SUONENJOEN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ
1 SUONENJOEN KAUPUNKI SUONENJOEN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 10.9.2012 53. Voimaantulo: 1.10.2012 1 Toiminta-ajatus Tekninen lautakunta luo edellytykset viihtyisän,
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (7) Kiinteistölautakunta Tila/2 21.03.2013
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (7) 128 Virastotalo K31:n uuden panimoravintolan hankehinnan korotuksen hyväksyminen HEL 2012-012430 T 10 06 00 Päätös päätti myöntää Panimoravintolan toteuttamisen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 43/ (7) Kaupunginhallitus Kj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 43/2012 1 (7) 1344 V Asuntotuotantorahaston kartuttaminen siirtämällä rahastoon asuntolainarahaston varat päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättäisi