PELASTAKAA LASTEN KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Maaliskuu 2013 /

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PELASTAKAA LASTEN KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Maaliskuu 2013 /"

Transkriptio

1 1 PELASTAKAA LASTEN KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Maaliskuu 2013 / Filippiineillä, Pampangan vastaanottokeskuksen vauvala Hyvät adoptiopalvelun asiakkaat! Adoptiopalvelun toiminta on ollut viimeisten vuosien aikana isojen muutosten keskellä mm. Kiina- erityistarveohjelmatyön käynnistymisen tuoman uuden työskentelymallin sekä adoptiolakiuudistuksen myötä. Tiedotusta on uudistettu perustamalla asiakasnettisivut ja palvelumaksurakennetta mm. vuosipalvelumaksulla. Adoptiopalvelumme toteuttaa tänä keväänä vuosien tauon jälkeen asiakastyytyväisyyskyselyn lapsen vuonna 2012 saaneille perheille. Kevään aikana adoptiopalvelussamme on ollut harjoittelussa korkeakouluopiskelija Suvi Laakso, joka on suunnitellut kyselyä ja käsittelee tuloksia. Tarkoituksena on hyödyntää tuloksia asiakaspalvelumme kehittämiseksi ja toimintamme suuntaa jatkossa pohtiessamme. Maaliskuun puolivälistä lähtien adoptiopalvelu lähettää jokaisen adoptiokuluja tai adoptiopalvelumaksuja koskevan laskun yhteydessä uuden adoptiolain mukaisen maksupäätöksen. Päätös sisältää tietoa maksun perusteista sekä osoittaa henkilöt, joille maksuja koskevat lisätietopyynnöt tai oikaisupyynnöt voi osoittaa. Päätösten teko ja niihin mahdollisesti liittyvien oikaisupyyntöjen käsittely tulee lisäämään adoptiovastaavien ja adoptiopalvelun päällikön tehtäviä (päätösten teko, mahdollisiin oikaisupyyntöihin vastaaminen). Tämänkeväistä vilskettä adoptiopalvelussa ovat tuoneet Thaimaan, Filippiinien ja Kiinan työmatkojen lisäksi mm. Venäjän opetus- ja tiedeministeriön tuleva tarkastus Venäjän edustustossa ja Kiinan CCCWA:n selvityspyyntö adoptioyhteistyötahoille (edellinen selvi-

2 tys tehtiin v. 2003). Lapsiesityksiä on vireillä 19 ja 12 lasta on saapunut Suomeen. Asiakasperheiden kanssa työskennellään monissa eri adoptioprosessin vaiheissa - toisten kanssa valmistellaan adoptiohakemusta, osalla käsitellään jatkolupia, toisten kanssa työskennellään lapsiesitysvaiheessa ja toisten kanssa odotellaan matkustuslupia tai valmistellaan hakumatkoja. Kontaktointi yhteistyötahoihimme kohdemaissa on monensisältöistä, jotta kaikissa vaiheissa olemme ajan tasalla ja noudatamme yhteistyötahojemme ohjeita ja toiveita. Asiakkaiden siirtyminen vaiheesta toiseen on tällä hetkellä nopeaa. 2 Uusien asiakkaiden osalta ei valitettavasti ole yhtä vilkasta. Haasteet asiakkaaksi otossa ovat selvästi kasvaneet. Mielikuvat pitkistä, epävarmoista ja vaikeista adoptioprosesseista ovat sitkeitä. Uutisointi adoptioista tukee näitä osittain vääriä mielikuvia. Palvelunantajana näkemyksemme on, että adoptiovanhempia tarvitaan monenlaisille lapsille ja adoptio on hyvin mahdollista edellyttäen, että meillä Suomessa on adoptiohakijoita. Adoptioprosessien kestot vaihtelevat paljon toisin kuin uutisointi on antanut ymmärtää. Tällä hetkellä suomalaisia adoptiohakijoita arvostetaan yhteistyökohteissamme ja olisi tärkeää säilyttää tämä yhteistyö mahdollisimman tasaisena. Helmikuussa vierailimme Filippiineillä Pampangan lasten vastaanottokeskuksessa. Mieleen palaa erityisesti aamupäivän hetki, jolloin lapset olivat sisätiloissa suojassa auringon paahtavalta kuumuudelta. Liikehdintämme havainneet lapset saapuivat rakennusten ikkunoille kurkkimaan tulijoita sekä huutelemaan kilpaa iloisia tervehdyksiä. Meille tulkattiin: Heihei, vanhempi sisko!. Liikkumisemme pihalla sai aikaa kuhinaa jokaisessa talossa paitsi yhdessä, joka erottui hiiren hiljaisena. Tämä talo oli vaikeasti erityistarpeisten lasten rakennus. Siellä hoidettiin lapsia, joilla oli vain vähän elinaikaa jäljellä. Muissa taloissa vierailumme sähköisti tunnelmaa. Lapsilla syntyi toive huomiosta, sylistä tai pienestä leikin hetkestä, vanhemmilla lapsista toive jostain suuremmasta. Astuessamme sisään vaatimattomiin sisätiloihin meitä ympäröi nopeasti joukko kurottelevia käsiä ja vetoavia katseita. Toiset katseet olivat rohkean uteliaita, toiset varovaisen toiveikkaita. Joissakin silmissä oli epäuskoa kuin sanoen: Ettehän te kuitenkaan. Itsekin tiesimme tuovamme vain pienen hetken vaihtelua ja pienet suuhunpantavat tuomisina. Emme saaneet ottaa lapsia syliin, jottemme itse tartuttaisi lapsiin vieraita pöpöjä. Oli tyytyminen pieniin tervehdyksiin ja lasten siunaamiseen heidän pyynnöstään (paikallinen tapa). Lapset nostivat kätemme itse päälakiensa päälle ja kumartuivat hieman. Lähtemistämme seurasi sama kimakka tervehdysten saatto. Ikkunoiden raosta vilkutti pieniä käsiä. Heihei, vanhempi sisko!. Tällaisella kierroksella mielessä risteilee monenlaisia ajatuksia. Tällä kertaa ristiriitaisetkin ajatukset kiteytyivät lohduttavaksi ajatukseksi vaikka vain pientä osaa lapsista voidaan auttaa kansainvälisen adoption kautta ja mikään ei muuta sitä, että adoptiotyö on vain pisara meressä, adoptiolla saadaan konkreettista aikaan. Viime vuonna adoptiopalvelumme tyhjensi adoptiovanhempien kanssa yhden pienen lastenkodin (90 lasta). Merkittävää on se että ratkaisu on pysyvä ja tuo lapselle turvaa vuosikymmeniksi eteenpäin.

3 3 Suosittelemme valmennuskurssien käymistä maiden vaatimukset kurssien käymisestä yleistyneet Useat kontaktimaamme ovat lisänneet viime aikoina adoptiohakijoiden vaatimuksiksi adoptiovalmennuskurssit (Kiina, Thaimaa, uusimpana tämän suuntaisesta uudistuksesta ilmoittanut Venäjä, ks. maakohtaiset uutiset). Adoptiovalmennuskursseja tarjoa Yhteiset Lapsemme ry sekä Pelastakaa Lasten aluetoimistot (Pride-valmennuskurssit osana adoptioneuvontaa sekä Kansainvälisen adoption valmennusryhmät). Nopeasti lisääntynyt kurssien kysyntä vaikuttaa siihen, että itselle sopivalle kurssille pääsy voi olla haasteellista omalla alueella. Suosittelemme valmennuskursseille ilmoittautumista mahdollisimman varhaisessa prosessin vaiheessa sen varmistamiseksi että kurssi on suoritettu siinä vaiheessa kun hakemus lähetetään kohdemaahan. Suosittelemme valmennuskursseja ei ainoastaan niille, joille se on kohdemaan vaatimuksen mukaisesti pakollinen, vaan kaikille odottajille. Ryhmämuotoinen ohjattu valmennus täydentää tärkeällä tavalla yksilöllisesti saatua adoptioneuvontaa ja tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden adoptioon liittyvien aiheiden monipuoliseen käsittelyyn ryhmässä. Toimenpide ja selvittelymaksu kohdemaan vaihdon yhteydessä Olemme tehneet paljon asiakastyötä kontaktin vaihtoa harkitsevien asiakkaiden kanssa. Kiina sn- sekä Venäjä- ohjelmamme ovat olleet pääasiallisesti niitä kontakteja, joihin on vaihdettu tilanteissa, joissa adoptioprosessi alkuperäisessä kontaktissa on pitkittynyt. Annamme mielellämme lisätietoja näistä vaihtoehdoista. Kontaktinvaihto on työvaihe, jota ei luonnollisestikaan olla suunniteltu jokaiseen adoptioprosessiin ja se tulee siten ylimääräisenä työvaiheena, joka sisältää perheen ohjausta, (perheen tapaaminen), uusien asiakirjojen kokoamisen ohjaus sekä asiakirjojen tarkistus uutta kohdemaata varten sekä asiakirjojen toimittaminen kohdemaahan. Perimme kohdemaan vaihtajilta toimenpide- ja selvitysmaksun, joka on suuruudeltaan 150 euroa silloin kun hakijat vaihtavat kohdetta saman maan sisällä sekä 250 euroa silloin kun on kyseessä kokonaan toiseen kohdemaahan vaihtaminen. Tietojen päivittäminen adoptiopalveluun Pyydämme asiakkaita huomioimaan, että perheessä tapahtuvien muutosten sekä asuin- ja työpaikkaan liittyvien muutosten ilmoittaminen on tärkeää ja välttämätöntä nimenomaan ajantasaisesti. Pyydämme teitä huomioimaan, että yhteydenpidon merkitys on tärkeää myös tilanteissa, joissa elämäntilanteessanne tapahtuu adoptioprosessin kannalta olennaisia muutoksia. Tällaisia ovat mm. muutto kotimaassa tai ulkomaille, muutokset perhe- tai työtilanteessa sekä terveydentilassa. Asiakassitoumuksenne ehtojen mukaisesti edellytämme, että pidätte meitä ajan tasalla kaikissa näissä muutoksissa, jotta voimme ajoissa reagoida muutosten mahdollisiin vaikutuksiin adoptioprosesseissanne. Yhteisenä tavoitteenamme on, että adoptioprosessi voisi jatkua aina, kun hakijoiden edellytykset ja elämäntilanne sen sallii.

4 adoptioluvan tai adoption jatkoluvan saaneet perheet ovat lisäksi velvollisia ilmoittamaan olosuhteissaan tapahtuvista muutoksista suoraan adoptiolautakunnalle VALVIRA:an. Pelastakaa Lasten adoptioneuvonnassa olleille asiakkaille haluamme lisäksi muistuttaa, että osoite- ja yhteystietojen päivittäminen adoptioneuvontaan ei vielä takaa sitä, että saisimme muuttuneet tiedot adoptiopalvelumme työyksikköön siksi pyydämme muutokset suoraan adoptiovastaavillemme tai toimistosihteeri Elena Beliaevalle MAAKOHTAISET KUULUMISET Venäjä Pelastakaa Lasten adoptiotoiminta Venäjällä on sujunut tämän vuoden puolella tavanomaiseen tapaan huolimatta USA:lle asetetusta adoptiokiellosta. Alkuvuonna mediassa uutisoitiin laajasti Venäjällä vireillä olevasta lakialoitteesta, joka mahdollisesti kieltäisi adoptiot niihin maihin, joiden kanssa Venäjällä ei ole kahdenvälistä adoptiosopimusta. Viimeisempien tietojen mukaan näyttää kuitenkin siltä, että lakialoitteen eteneminen Venäjän duuman käsittelyyn on epätodennäköistä ja vaatimukset muillekin maille asetettavista kielloista ovat laantuneet. Kohu on kuitenkin tuonut mukanaan myös positiivisia ulotteita: Venäjällä käydään nyt vilkasta keskustelua lastensuojelun tilasta, laitoksissa olevista lapsista sekä kotimaisen adoption että sijaisperhetyön suurista haasteista. Useimmat venäläiset asiantuntijat ovat sitä mieltä, että Venäjällä tarvitaan vielä vuosikausia myös kansainvälistä adoptiota ennen kuin kotimaisen lastensuojelutyön rakenne ja käytännöt on saatu toimiviksi vastaamaan tarvetta ja rahoitus kuntoon. Seuraamme aktiivisesti lakialoitteen kohtaloa, mikäli se tulee duuman käsittelyyn sekä siitä käytävää keskustelua ja tiedotamme adoptiohakijoita mahdollisista muutoksista tilanteeseen. Venäjän adoptioprosessit ovat sujuneet hyvin ja vähentyneen adoptiohakijamäärän vuoksi odotusajat ovat lyhentyneet. Viime vuonna adoptoineista perheistä osa sai lapsen kotiin vuodessa tai jopa alle vuodessa adoptioluvan myöntämisestä. Vuoden ensimmäiset adoptiooikeudenkäynnit ovat onnellisesti ohi Karjalassa ja Tsheljabinskissä. Pietarin ensimmäiset adoptio-oikeudenkäynnit ovat maaliskuun lopulla. Perheitä on käynyt tutustumassa lapsiin sekä Karjalan, Pietarin että Tsheljabinskin lastenkodeissa. Tällä hetkellä lapsiesitystä on odottamassa vain 15 perhettä ja uusia adoptiohakijoita toivotaan etenkin Tsheljabinskiin, missä perheet ovat saaneet lapsiesitykset muutamassa kuukaudessa adoptiohakemuksen toimittamisesta sosiaalisuhteiden ministeriöön. Pietarissa on nyt kolme yksinhakijaa odottamassa lapsiesitystä, mutta Karjalassa ei ole vireillä yksinhakijoiden hakemuksia. Viime vuonna kolme yksinhakijaa adoptoi lapsen Pietarista ja yksi Karjalasta. Tarkemmin tilannetta eri kontakteissamme käsitellään kevään Venäjä-infossa perjantaina klo Tiukulassa.

5 5 Venäjän kotimaisissa sijoituksissa otettiin alkaen käyttöön adoptio- ja sijaisperheiden lakisääteinen valmennus. Loppuvuonna adoptiokontaktit vahvistivat ulkomaalaisia adoptiohakijoita koskevan adoptiovalmennuksen sisällön ja määrän. Pakollisen adoptiovalmennuksen tuntimäärä vaihtelee alueittain, mutta pääsääntöisesti adoptiovalmennusta vaaditaan yhteensä tuntia. Adoptiohakijoiden kannattaakin hyvissä ajoin jo adoptioneuvonnan aikana osallistua adoptiota tai lasten kasvatusta käsitteleviin tilaisuuksiin ja kursseille, ja lähettää sitten kopio osallistumis-todistuksesta adoptiopalveluun. Adoptiovalmennustodistus toimitetaan kontaktiin joko jo hakemusvaiheessa ennen lapsiesitystä (Karjala ja Pietari) tai vasta oikeudenkäyntivaiheessa lapsiesityksen hyväksymisen jälkeen (Tsheljabinsk). Adoptiopalvelun vieraaksi saapui Pietarin kaupungin lastenkodin nr 3 varajohtaja, lastenlääkäri Valeria Aleksandrovna Aleksandrova. Tapaamisen aiheena oli lastenkotilasten diagnostisoinnin pääperiaatteet ja saimmekin paljon lisätietoa venäläisestä diagnostiikasta. Palaveriin osallistuivat konsultoiva lastenlääkäri Helena Lapinleimu, lasten psykiatri Jari Sinkkonen, lasten neurologi Hanna Raaska ja adoptiopalvelun ja neuvonnan työntekijöitä. Päivän päätteeksi kaksi tästä lastenkodista adoptoinutta perhettä lapsineen kertoi kokemuksistaan lapsen sopeutumisesta ja nykyisestä terveydentilasta. Päivän aikana saimme paljon hyödyllistä tietoa liittyen ennen tutustumismatkaa lapsista saatavissa oleviin terveystietoihin. Venäjä-perheiden vuotuinen tapaaminen järjestettiin tammikuun lopussa Lappeenrannassa uudessa kylpylässä. Paikalla oli kolmisenkymmentä adoptioperhettä ja adoptiopalvelusta tapahtumaan osallistui Venäjän toimiston johtaja Tiina Maaniitty. Tilaisuus oli erittäin onnistunut, tarjolla oli monipuolista ohjelmaa ja mukavaa yhdessäoloa. Lämpimät kiitokset kaikille mukana olleille ja tapahtuman järjestäjille! Pietari-kerho kokoontuu tänä keväänä vielä kaksi kertaa lauantaina ja 11.5 klo Pelastakaa Lasten TIUKULA-talossa, osoitteessa Koskelantie 38, Helsinki. Huhtikuun tapaamisen aihe on muuttunut ja kuulemmekin tutkimustuloksia Venäjältä adoptoitujen koulukokemuksista. Aihe on mielenkiintoinen ja ajankohtainen näin keväällä. Kaikki Venäjän adoptioista tai aiheesta kiinnostuneet ovat tervetulleita paikalle! Kiina Vuosi 2013 on alkanut Pelastakaa lasten Kiina -adoptioiden osalta mukavasti. Suomeen on saapunut Kiinasta yhteensä seitsemän lasta. Tällä hetkellä hakumatkalla on yksi perhe ja vielä neljä muutakin perhettä on lähdössä maaliskuun puolella Kiinaan. Lisäksi muutaman lapsiesityksien lopullista vahvistamista odotetaan Kiinasta.

6 LID -jonon kautta on saapunut maaliskuuhun mennessä yksi lapsi ja kaksi perhettä odottaa hakumatkaansa. Lapsiesityksen ovat saaneet perheet joiden LID -päivä on tai aikaisemmin. Jono etenee edelleen hitaasti eikä valitettavasti ole merkkejä sen nopeutumisesta. Kiina Special Needs -ohjelma toimii edelleen selkeästi. Kiinassa on paljon erityistarpeisia lapsia vailla kotia. Lapsiesitysvaihe tehdään Suomessa adoptiopalvelussamme, jonka vuoksi perheen tapaamiset ovat tärkeä osa erityistarveohjelmassa tehtävää työtä. Ohjelmaan tultaessa lapsen mahdollisia erityistarpeita pohditaan yhdessä perheen kanssa. Mikäli Special Needs ohjelma kiinnostaa LID jonossa olevia perhettä, suosittelemme pohtimaan ohjelmaan siirtymistä. Irene Pärssinen-Hentula ja Riikka Westman olivat Kiinassa vierailulla alkaen yhdessä Interpedian edustajien kanssa. Ajankohtaisia kuulumisia on mahdollista lukea matkaraportista, joka on julkaistu viikolla 12 asiakasnettivisuilla. 6 Thaimaa Thaimaasta saapui viime vuoden aikana kuusi lasta Suomeen adoptiopalvelumme kautta, ja vuosi olikin yksi vilkkaimmista pitkään aikaan. Vuoden 2013 alussa emme ole saaneet vielä yhtään lapsiesitystä. DSDW:llä on viime vuoden aikana tapahtunut useita henkilömuutoksia, ja Pelastakaa Lasten kansainvälisen adoptiopalvelun kaikkia asiakkuuksia hoitaa nyt sosiaalityöntekijä Mrs Chanthip Vatanasusakun. Aiemmin Pelan asiakkuuksista vastanneet Mrs Chintana ja Mrs Angkana ovat siirtyneet kokonaan muihin tehtäviin. Adoptiopalvelumme vieraili tammikuun lopulla Thaimaassa, ja tarkemmin siitä voi lukea aikaisemmin asiakasnettisivuilla julkaistusta matkatiedotteesta. Yleisesti voidaan sanoa, että matka oli hyvin onnistunut, DSDW:n toiminnasta saatiin positiivinen kuva sekä yksityiskohtaista tietoa heidän tämän hetkisestä tilanteestaan. Huolta on kuitenkin aiheuttanut henkilöstöresurssit adoptiokeskuksessa. Thaimaan vierailun jälkeen yhteistyö on alkanut melko hyvin Mrs Chanthipin kanssa. Resurssien vähyyden vuoksi Thaimaassa reagoidaan hitaasti tiedusteluihimme, mutta yhteydenpito toimii aiempiin vuosiin verrattuna paremmin. Olemme toimittaneet lapsitoiveiden osalta päivitetyt hakemustiedot Thaimaahan, ja kattava hakijalista lähetetään sinne aina, kun jonkun yksittäisen asiakkaan hakemustietoihin tehdään muutoksia. Näin pyritään varmistamaan, että DSDW:llä on aina ajantasainen lista Pelastakaa Lasten asiakkaista. Helmikuussa saimme DSDW:n johtajalta Mr Pakorn Pantulta tiedotteen, jonka mukaan voimme vuonna 2013 lähettää Thaimaahan kuusi uutta hakemusta. Lisäksi voimme käyttää viime vuodelta täyttämättä jääneet neljä kiintiöpaikkaa, joten toivomme runsaasti uusia Thaimaa hakijoita. DSDW:n mukaan uusien asiakkaiden odotusaika on arviolta kolme vuot-

7 ta, mutta arvio perustuu adoptioon vapaiden lasten vuosittaiseen lukumäärään mikä saattaa vaihdella. Emme edelleenkään saa väliaikatietoja odottajien tilanteesta, ja Thaimaan adoptiohakijoilta vaaditaan poikkeuksellisen hyvää joustavuutta ja kärsivällisyyttä odotusaikojen pitkittyessä. DSDW:llä oli helmikuussa 452 kansainvälistä adoptioita odottavaa hakemusta. 7 Filippiinit Filippiineiltä saapui Suomeen vuonna 2012 ennätykselliset 20 lasta. Vuoden 2013 alussa yksi perhe on palannut Suomeen ja 5 perhettä on saanut lapsiesityksen, jonka he ovat hyväksyneet. Lapsiesitykset ovat tulleet perheille, jotka ovat lähettäneet hakemuksensa vuonna 2009, 2010 ja Vuonna 2009 hakemuksensa lähettäneitä perheitä on jonossa vielä muutama, ja kaiken kaikkiaan odottajia on tällä hetkellä 23. Hakemukset tulevat ICAB:lla matchaus-vuoroon aikajärjestyksessä sen mukaan miten lapsitoiveet adoptioon vapaana olevaa lasta kohden täyttyvät. Perhe ei siis tule matchaus-vuoroon, jos esim. hakijoiden lasta koskeva ikätoive on alle 4v ja adoptioon on vapaana tätä vanhempi lapsi. Vuoden 2013 aikana odotamme saavamme kaiken kaikkiaan seitsemän lapsiesitystä, joten 4 uutta lapsiesitystä pitäisi vielä saapua. Lapsiesitysten määrää koskeva tieto perustuu ICAB:n laskennalliseen arvioon, ja sitä voidaan muuttaa tarvittaessa vuoden kuluessa. Lasten sijoittamisessa tarkastellaan aina lapsen edun mukaista kokonaistilannetta, ja ICAB tekee tarvittaessa poikkeuksia ilmoittamiinsa lapsiesityskiintiöihin. Adoptiopalvelun päällikkö Irene Pärssinen-Hentula ja adoptiovastaava Jaana Leinonen vierailivat helmikuussa Filippineillä ICAB:lla. ICB:n johtajan Mrs Bernadette Abejon mukaan adoptioprosessit sujuvat ongelmitta ja suomalaiset hakemukset ovat sisällöllisesti hyviä. Vierailulla saatiin erittäin positiivinen kuva ICAB:n toiminnasta - työtä tehdään tehokkaasti ja asiantuntevasti, lasten yksilöllisiä tarpeita ajatellen. Vierailusta voi lukea tarkemmin asiakasnettisivuilla aiemmin julkaistusta matkatiedotteesta. TILANNE / Pelastakaa Lapset ry Suomeen saapuneet Nimetyt lapset Hakemus ulkomailla lapset Filippiinit Kiina 1 Kiina SN 7 Thaimaa -DSDW - - Venäjä Yhteensä

8 8 INFORMAATIOTILAISUUDET Vuonna 2013 järjestämme adoptioprosessin eri vaiheissa oleville adoptiohakijoille suunnattuja informaatiotilaisuuksia ympäri Suomea sekä Tiukula-talossa Helsingissä. Kansainvälinen adoptioprosessi tutuksi - tilaisuudet on tarkoitettu adoptioneuvonnassa oleville hakijoille. Kohdemaa tutuksi - tilaisuudessa on hyvä käydä siinä vaiheessa prosessia, kun adoptiolupa on jo myönnetty tai hakemus on lähetetty ulkomaille. Lisäksi järjestämme adoptiopalvelumme asiakkaille tänä vuonna edellisistä vuosista poiketen alueellisesti järjestettyjen odottajien ilta tilaisuuksien sijaan kaksi odottajien luentoiltaa Helsingissä. Jatkamme lisäksi kaksi kertaa vuodessa adoptiolapsen terveydentila luentoja Helsingissä Tiukula talossa. Huomioittehan, että kaikkiin tilaisuuksiin ilmoittautuminen tapahtuu nettisivujemme kautta. Mikäli olette epätietoisia siitä, soveltuuko tilaisuus teidän adoptioprosessinne vaiheessa, olkaa puhelimitse yhteydessä adoptiopalveluun ilmoittautumisen yhteydessä. KANSAINVÄLINEN ADOPTIOPROSESSI TUTUKSI TILAISUUS Kansainvälinen adoptioprosessi tutuksi - tilaisuudessa esitellään yleisesti kansainvälisen adoption edellytykset, adoptioprosessin eri vaiheet sekä Pelastakaa Lasten yhteistyökontaktit. Tämä info on tarkoitettu ensisijaisesti hakijoille, jotka ovat jo aloittaneet adoptioneuvonnan. Tilaisuus antaa perustietoa kansainvälisestä adoptiosta ja soveltuu myös esim. alan opiskelijoille tai muille ammattinsa puolesta adoptiotietoa tarvitseville. Turussa, Tampereella, Jyväskylässä sekä Oulussa järjestettyjen tilaisuuksien yhteydessä on mahdollista varata henkilökohtainen keskusteluaika adoptiopalvelun työntekijän kanssa. Keskusteluaika on sovittava etukäteen adoptiopalvelun työntekijän kanssa klo Pelastakaa Lapset Tiukula-talo ilmoittautuminen mennessä klo Pelastakaa Lapset, Pohjois-Suomen aluetoimisto Isokatu 47, Oulu - ilmoittautuminen mennessä

9 klo Pelastakaa Lapset, Tiukula-talo - ilmoittautuminen mennessä klo Pelastakaa Lapset, Länsi-Suomen aluetoimisto Hämeenkatu 14 C 23, 3. krs. Tampere - ilmoittautuminen mennessä klo Pelastakaa Lapset Tiukula-talo - ilmoittautuminen mennessä klo Pelastakaa Lapset, Keski-Suomen aluetoimisto Väinönkatu 11 A, Jyväskylä - ilmoittautuminen mennessä KOHDEMAA TUTUKSI TILAISUUDET Kohdemaa tutuksi tilaisuudet (ns. maainfo) on tarkoitettu hakijoille, joille on jo myönnetty adoptiolupa tai joiden adoptiohakemus on lähetetty kohdemaahan.tilaisuudessa on mm. maakohtainen tilannekatsaus. Päivän aikana käydään läpi adoptiolapsen hakumatkaan liittyviä asioita ja käytäntöjä. Maainfossa on myös kulttuuriosio sekä perhetapaaminen. Odotusaikana on erittäin tärkeää osallistua tähän Kohdemaa tutuksi - tilaisuuteen, mutta on riittävää käydä infossa vain kerran prosessin aikana. KIINA KOHDEMAANA-TILAISUUDET 1) Kiina- kohdemaana infot järjestetään vuonna 2013 kutsutilaisuuksina siten, että adoptiovastaava kutsuu henkilökohtaisesti lapsiesitystä lähellä olevat tai lapsiesityksen jo saaneet hakijaperheet. Infoon kutsutaan noin hakijaperhettä ja he saavat kutsun riittävän ajoissa ennen tilaisuutta. Lisätietoja antaa sosiaalityöntekijä adoptiovastaava riikka.westman@pelastakaalapset.fi Pelastakaa Lapset Tiukula talo,

10 10 2) Avoin tiedotustilaisuus Kiina erityistarve-ohjelmasta klo Helsinki sekä videoneuvottelulaitteiden välityksellä Jyväskylä - ilmoittautuminen mennessä klo Helsinki sekä videoneuvottelulaitteiden välityksellä Tampere ja Jyväskylä - ilmoittautuminen 2.9. mennessä klo Helsinki sekä videoneuvottelulaitteiden välityksellä Joensuu, Tampere ja Oulu - ilmoittautuminen mennessä - tilaisuudessa kerrotaan Kiina erityistarve-ohjelmasta, adoptiohakijoiden kriteereistä sekä adoptiohakijoiden soveltuvuuden arvioinnista tätä ohjelmaa varten -tilaisuus on suunnattu Kiina erityistarve-adoptiota harkitseville adoptiohakijoille - aikataulu ja ohjelma julkaistaan nettisivuilla - lisätietoja antaa sosiaalityöntekijä adoptiovastaava riikka.westman@pelastakaalapset.fi Pelastakaa Lapset Tiukula talo FILIPPIINIT KOHDEMAANA-TILAISUUS klo Pelastakaa Lapset Tiukula-talo - ilmoittautuminen mennessä VENÄJÄ KOHDEMAANA-TILAISUUS klo Pelastakaa Lapset Tiukula-talo - ilmoittautuminen mennessä klo Pelastakaa Lapset Tiukula-talo - ilmoittautuminen mennessä

11 11 ADOPTIOLAPSEN TERVEYDENTILA LUENTO Tietoa siitä, minkälaisiin terveyspulmiin adoptiovanhempien tulisi varautua sekä minkälaista hoitoa tietyt adoptiolapsilla mahdolliset sairaudet voivat vaatia. Luento tukee adoptiolapsen tausta- ja terveystietolomakkeen täyttämistä. Seminaaripäivä on ensisijaisesti tarkoitettu adoptioneuvonnassa ja odotusvaiheessa oleville hakijoille mutta myös adoptioperheet ja ammattilaiset ovat tervetulleita. Lauantaina kellonaika tarkentuu tuonnempana Helsingissä, Pelastakaa Lasten Tiukula talossa, Koskelantie 38 sekä videoneuvotteluyhteydet Joensuusta, Oulusta ja Jyväskylästä. - ilmoittautuminen mennessä ODOTTAJIEN ILLAT Odottajien illat ovat Pelastakaa Lasten kansainvälisen adoptiopalvelun asiakkaille suunnattu luento- ja keskusteluilta. Ohjelmassa vaihtuvia ajankohtaisia luentoja, keskustelua sekä kuulumisia adoptiokontakteistamme. Mahdollisuus tavata adoptiopalvelun henkilökuntaa. Tilaisuudet ovat maksuttomia. Ilmoittautumiset toimistosihteeri Elena Beliaevalle elena.beliaeva@pelastakaalapset.fi Keskiviikko klo 16:30 19:00 Pelastakaa Lapset Tiukula-talo - ilmoittautuminen mennessä AJANKOHTAISTA TIETOA, KOULUTUSTA JA TAPAHTUMIA ADOPTIOHAKIJOILLE JA -PERHEILLE Yhteiset Lapsemme ry:n adoptiovalmennuskurssit Yhteiset Lapsemme ry järjestää adoptiovalmennuskursseja kahden viikonlopun pituisina viikonloppukursseina eri puolilla Suomea sekä Helsingissä myös iltakursseina. Helsingissä järjestetään lisäksi yhden viikonlopun pituisia jatkovalmennuskursseja. Kurssipaikat, hinnat sekä ilmoittautumisohjeet löytyvät yhdistyksen kotisivuilta Kursseilla käsitellään monipuolisesti kansainväliseen adoptioon liittyviä aiheita ja kysymyksiä sekä kuullaan omakohtaisia kokemuksia. Kurssin päätteeksi osallistujat saavat todistuksen, joka voidaan liittää ulkomaille lähetettäviin asiakirjoihin.

12 12 Adoptiokuraattori Adoptiokuraattori Kerstin Raumalle voi soittaa arkisin klo 9-16 välillä. Adoptiokuraattori vastaa aina kun se on mahdollista, muussa tapauksessa puhelinvastaajassa on tieto, milloin kuraattorin seuraavan kerran tavoittaa. Kuraattorille voi myös jättää soittopyynnön puhelimitse tai sähköpostilla. Tämän lisäksi kuraattorilla on iltapuhelinaika maanantaisin klo Kuraattorin tavoittaa numerosta , sähköpostiosoite on Adoptiotoimijoiden nettisivuihin tutustumalla löydätte myös muuta mielenkiintoista adoptiohakijoillekin soveltuvaa ohjelmaa. Adoptioperheet ry Adoptiohakijoille soveltuvia tilaisuuksia ja tapahtumia on keväällä 2013 runsaasti tarjolla: la Lehtiryhmän vapaaehtoisten koulutus (uusia vapaaehtoisia kaivataan mukaan), Kotola su Sunnuntaibrunssi, hyvät käytännöt yhteistyöhön päivähoidon kanssa, Kotola la Diagnoosittomat-hankkeen ryhmä, tapaaminen odottajille I, Kotola la 4.5. Kulttuuripäivä Familia Clubin kanssa, Kiina I, Kotola su 5.5. Sunnuntaibrunssi, murrosikä adoptioperheessä, Kotola ke Vapaaehtoisten koulutus Lahdessa la-su Maailma kylässä, Kaisaniemi Helsinki *Kotola = Adoptioperheet ry:n toimisto, Yrjönkatu 29 A, Helsinki Lisätietoa toimisto@adoptioperheet.fi ja (09) Adoptioperheet ry toivottaa kaikille mukavaa joulun aikaa! Adoptionuorten treffit Adoptionuorten treffit on ulkomailta Suomeen adoptoiduille nuorille ja heidän ystävilleen suunnattu Pelastakaa Lasten toimintaryhmä. Ryhmän tavoitteena on tukea nuorten keskinäistä vuorovaikutusta ja yhteisöllisyyttä. Nuoret tapaavat kerran kuukaudessa Pelastakaa Lasten Tiukula-talossa, Helsingissä. Lisätiedot ja ilmoittautumiset syksyn toimintaan Leena-Kaisa Pantsu, nuorisokoordinaattori puh

13 13 Kansainvälisesti adoptoidut aikuiset Lisätietoja aikuisten adoptoitujen toiminnasta Suomessa saa KAA ry:stä nettisivustolla sekä ruotsinkielisten adoptoitujen aikuisten yhdistyksestä VIA ry:stä Muluken Cederborg ADOPTIOPALVELUN HENKILÖKUNNAN TAVOITETTAVUUS JA YHTEYSTIEDOT Työntekijöillämme ei ole kiinteitä puhelinaikoja vaan adoptiovastaavat pyrkivät olemaan tavoitettavissanne mahdollisimman joustavasti. Työn luonteen vuoksi työntekijöillä on edelleen työtilanteita, joissa ei voida vastata tuleviin puheluihin. Sähköpostitse asiointi ja soittopyyntönne työntekijän sähköpostiin ovat edelleen tervetulleita puhelinliikenteen ruuhkautumisen välttämiseksi. Sähköpostiosoitteemme ovat ennallaan ja noudattavat muotoa Alla työntekijöidemme puhelinnumerot sekä tietoja loma-ajoista Irene Pärssinen-Hentula Kansainvälisen adoptiopalvelun päällikkö Puh Lomalla sekä Elena Beliaeva Toimistosihteeri Puh Lomalla , sekä Riikka Westman Sosiaalityöntekijä-adoptiovastaava (Kiina, Kiina special needs) Puh Lomalla 28.3.sekä 2.4. Sirpa Mäenpää Adoptiovastaava (Venäjä) Puh Lomalla , Jaana Leinonen Adoptiovastaava (Flippiinit,Thaimaa) Puh Lomalla Pyrimme tapaamaan asiakkaita vähintään kerran, mutta mielellään muutaman kerran adoptioprosessin aikana ja aina tarvittaessa ja pyynnöstänne. Tapaamiset työntekijän kanssa voivat aika ajoin olla tärkeitä. Huomioittehan, että mikäli haluatte tavata henkilökohtaisesti kansainvälisen adoptiopalvelun työntekijöitä, pyydämme teitä varaamaan ajan henkilökohtaisesti kyseisen työntekijän kanssa puhelimitse tai sähköpostitse. Näin meillä on juuri sillä hetkellä aikaa teille. Valitettavasti meillä ei ole mahdollisuutta ottaa vastaan asiakkaita ilman ajanvarausta. Seuraava tiedotteemme ilmestyy viikolla 23 asiakasnettisivuilla. AURINKOISTA KEVÄTTÄ!

PELASTAKAA LASTEN KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Kesäkuu 2012 /

PELASTAKAA LASTEN KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Kesäkuu 2012 / 1 PELASTAKAA LASTEN KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Kesäkuu 2012 / 15.6.2012 Adoptiopalvelussamme on jatkunut aivan erityisen vilkas vuosi Suomeen saapuneiden lasten osalta. Suomeen on saapunut

Lisätiedot

PELASTAKAA LASTEN KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Syyskuu 2012 /

PELASTAKAA LASTEN KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Syyskuu 2012 / 1 PELASTAKAA LASTEN KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Syyskuu 2012 / 27.9.2012 Adoptiopalvelussamme on tänä vuonna iloinen tilastollinen piikki lapsiesityksissä. Suomeen oli saapunut adoptiopalvelumme

Lisätiedot

KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Kesäkuu 2013

KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Kesäkuu 2013 KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Kesäkuu 2013 Sisältö: Asiakaskyselyn tulokset s.1 Katsaus kevääseen sekä tulevaan s.2 Tilasto tämän hetkisestä tilanteesta s.2 Ohjeita asiakkaille s.3-4 Maakohtaiset

Lisätiedot

PELASTAKAA LASTEN KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Joulukuu 2012 /

PELASTAKAA LASTEN KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Joulukuu 2012 / 1 PELASTAKAA LASTEN KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Joulukuu 2012 / 14.12.2012 Uusien asiakkaiden osalta kulunut vuosi on ollut hieman edellisvuotta hiljaisempi. Lapsimääriä tarkasteltaessa vuosi

Lisätiedot

PELASTAKAA LASTEN KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Joulukuu 2011 /

PELASTAKAA LASTEN KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Joulukuu 2011 / 1 PELASTAKAA LASTEN KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Joulukuu 2011 / 14.12.2011 Joulun valon sydämiimme tuokoon lailla tähden sen tarun, josta muistelmiimme, saamme joulun ikuisen. Hyvät adoptiopalvelun

Lisätiedot

KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE MAALISKUU 2016

KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE MAALISKUU 2016 KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE MAALISKUU 2016 Hyvää kevättalvea! Tiukula kerho aloitti toimintansa maaliskuussa Pelastakaa Lasten nettisivut uudistuvat tänä keväänä. Tässä yhteydessä kansainvälisen

Lisätiedot

PELASTAKAA LASTEN KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Maaliskuu 2012 / Aurinkoista kevättä kaikille!

PELASTAKAA LASTEN KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Maaliskuu 2012 / Aurinkoista kevättä kaikille! 1 PELASTAKAA LASTEN KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Maaliskuu 2012 / 29.3.2012 Aurinkoista kevättä kaikille! Lasten toimintaa Venäjä adoptioiden 20v tapahtumassa Kutsumme teidät adoptiopalvelumme

Lisätiedot

KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Maaliskuu Tämä tuli sittenkin niin nopeasti

KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Maaliskuu Tämä tuli sittenkin niin nopeasti KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Maaliskuu 2014 Tämä tuli sittenkin niin nopeasti Tapahtumarikkaasta alkuvuodesta kertoo niin lapsiesitykset kuin kontaktimaiden monenlaiset uutiset joita tässä tiedotteessa

Lisätiedot

PELASTAKAA LASTEN KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Syyskuu 2011 /

PELASTAKAA LASTEN KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Syyskuu 2011 / 1 PELASTAKAA LASTEN KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Syyskuu 2011 / 16.9.2011 Hyvät adoptiopalvelun asiakkaat! Haaveena ikioma ikuinen perhe. Global Consultation konferensissa 8/2011 tanssivia lapsia

Lisätiedot

PELASTAKAA LASTEN KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Maaliskuu 2011

PELASTAKAA LASTEN KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Maaliskuu 2011 1 PELASTAKAA LASTEN KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Maaliskuu 2011 Pienen ystävän kohtaaminen Kiina kontaktihenkilömme perheiden tapaamisessa Paloheinässä 3/2011 Pelastakaa Lasten adoptiopalvelun

Lisätiedot

PELASTAKAA LASTEN KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Kesäkuu 2011 /

PELASTAKAA LASTEN KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Kesäkuu 2011 / 1 PELASTAKAA LASTEN KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Kesäkuu 2011 / 14.6.2011 Hyvät adoptiopalvelumme asiakkaat! Kesäinen tervehdys Pelastakaa Lasten kansainvälisestä adoptiopalvelusta, jossa kevät

Lisätiedot

Kesäkuu 2014 KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE

Kesäkuu 2014 KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Kesäkuu 2014 Eurooppalaisten adoptiojärjestöjen edustajia, alan tutkijoita ja asiantuntijoita, aikuisia adoptoituja ja adoptiovanhempia kokoontui huhtikuussa Tukholmaan

Lisätiedot

KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Kesäkuu 2015

KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Kesäkuu 2015 KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Kesäkuu 2015 Kulunut kevät on ollut sekä päättyvien että alkaneiden adoptiokontaktien kevät. Suomessa on päättynyt yhteistyö useamman maan kanssa (Etiopia, Venäjä)

Lisätiedot

KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Joulukuu 2013

KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Joulukuu 2013 Juurimatkalla koettua! KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Joulukuu 2013 Sisältö: Juurimatkalla koettua. s.1 Katsaus kuluneeseen vuoteen sekä tulevaan s.2 Palvelumaksut 2014 s.3 Tervetuloa tilaisuuksiimme

Lisätiedot

KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Maaliskuu Hyvää kevättä kansainvälisestä adoptiopalvelusta!

KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Maaliskuu Hyvää kevättä kansainvälisestä adoptiopalvelusta! KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Maaliskuu 2015 Hyvää kevättä kansainvälisestä adoptiopalvelusta! Kevät on tänä vuonna adoptiopalvelussamme yhtäaikaisesti uuden alkua mutta myös vanhan päättymistä.

Lisätiedot

KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Syyskuu 2013

KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Syyskuu 2013 KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Syyskuu 2013 Sisältö: Lämmintä syksyä Pelastakaa Lasten adoptiopalvelusta ajankohtaisia terveisiä NAC kokouksesta s.1-2 Katsaus syksyyn sekä tulevaan s.2-3 Palvelumaksut

Lisätiedot

TILANNE / Pelastakaa Lapset ry

TILANNE / Pelastakaa Lapset ry KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE JOULUKUU 2015 Hyvää jouluaikaa! Adoptiovastaava Sirpa Mäenpää ja nuoret Aulangolla 14.11.2015 Vietimme Venäjä adoptioiden päättäjäisiä Hämeenlinnassa hotelli Aulangolla

Lisätiedot

KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Lokakuu 2015

KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Lokakuu 2015 KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Lokakuu 2015 Adoptiopalvelumme kautta on saapunut tämän alkuvuoden aikana lisää ainutlaatuisia lapsia ja toivotamme heidät kaikki 21 tervetulleiksi Suomeen! Syyskuun

Lisätiedot

KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN ASIAKASTIEDOTE MAALISKUU Aurinkoista kevättalvea kaikille!

KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN ASIAKASTIEDOTE MAALISKUU Aurinkoista kevättalvea kaikille! KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN ASIAKASTIEDOTE MAALISKUU 2017 Aurinkoista kevättalvea kaikille! Adoptio on vaativa prosessi adoptionhakijoille, mutta ennen kaikkea se on onnellinen perhetapahtuma ja tärkeä

Lisätiedot

Joulukuu 2014 KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE

Joulukuu 2014 KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Joulukuu 2014 Eräs aikuinen adoptoitu lähestyi Pelastakaa Lapsia joulutervehdyksellä, jossa hän jakoi ilonsa oman suurimman joulutoiveensa toteutumisesta hänen ollessaan

Lisätiedot

KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN ASIAKASTIEDOTE MAALISKUU Kirpeät pakkasterveiset adoptiopalvelusta!

KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN ASIAKASTIEDOTE MAALISKUU Kirpeät pakkasterveiset adoptiopalvelusta! KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN ASIAKASTIEDOTE MAALISKUU 2018 Kirpeät pakkasterveiset adoptiopalvelusta! Suomeen saapui viime vuonna 23 lasta ja tämän vuoden puolella Suomeen on saapunut 3 lasta. Iloiset

Lisätiedot

KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE KESÄKUU 2016

KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE KESÄKUU 2016 KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE KESÄKUU 2016 Eurooppalaiseen adoptiojärjestöjen kattojärjestö EurAdopt järjesti 12. kerran kansainvälisen adoptiokonferenssin Utrechtissa. Konferenssin tämänvuotinen

Lisätiedot

Lokakuu 2014 KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE

Lokakuu 2014 KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Lokakuu 2014 Kulunut syksy on ollut adoptiopalvelussamme erityisen tapahtumarikas niin perheille suunnattujen tapahtumien osalta kuin erityisesti uuden adoptioyhteistyökontaktin

Lisätiedot

KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN ASIAKASTIEDOTE JOULUKUU Hyvää joulua kansainvälisestä adoptiopalvelusta!

KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN ASIAKASTIEDOTE JOULUKUU Hyvää joulua kansainvälisestä adoptiopalvelusta! KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN ASIAKASTIEDOTE JOULUKUU 2016 Hyvää joulua kansainvälisestä adoptiopalvelusta! Valmistaudumme vuoden vaihteeseen, mutta edessä on vielä työntäyteisiä viikkoja. Viimeistelemme

Lisätiedot

KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN ASIAKASTIEDOTE JOULUKUU 2017

KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN ASIAKASTIEDOTE JOULUKUU 2017 KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN ASIAKASTIEDOTE JOULUKUU 2017 Kiitämme kaikkia asiakkaitamme hyvästä yhteistyöstä ja toivotamme teille rauhallista jouluaikaa ja kaikilla tavoilla valoissa uutta vuotta! Pyydämme,

Lisätiedot

KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN ASIAKASTIEDOTE LOKAKUU 2017

KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN ASIAKASTIEDOTE LOKAKUU 2017 KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN ASIAKASTIEDOTE LOKAKUU 2017 My experience is? My protection. That is because of help of my second family. Love sees beyond differences - lastenkotitaustaisten nuorten liikunnallisesta

Lisätiedot

KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN ASIAKASTIEDOTE KESÄKUU Kesäinen tervehdys adoptiopalvelusta!

KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN ASIAKASTIEDOTE KESÄKUU Kesäinen tervehdys adoptiopalvelusta! KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN ASIAKASTIEDOTE KESÄKUU 2017 Kesäinen tervehdys adoptiopalvelusta! Kauttamme saapuneita lapsia laulamassa ja leikkimässä Siina Hirvosen kanssa toukokuisessa perhetapahtumassa

Lisätiedot

KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN ASIAKASTIEDOTE KESÄKUU 2018

KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN ASIAKASTIEDOTE KESÄKUU 2018 KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN ASIAKASTIEDOTE KESÄKUU 2018 Kesäkausi on täydessä vauhdissa ja kansainvälisen adoptiopalvelun kautta on saapunut 10 lasta Suomeen. Lapsiesityksiä on vireillä 5 perheellä,

Lisätiedot

Tiedote Pelastakaa Lasten kansainvälisen adoptiopalvelunthaimaan matkasta

Tiedote Pelastakaa Lasten kansainvälisen adoptiopalvelunthaimaan matkasta Tiedote Pelastakaa Lasten kansainvälisen adoptiopalvelunthaimaan matkasta 9.4.2018 Pelasakaa Lasten kansainvälisen adoptiopalvelun päällikkö Irene Pärssinen- Hentula ja adoptiovastaava Sirpa Mäenpää vierailivat

Lisätiedot

KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN ASIAKASTIEDOTE LOKAKUU 2018

KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN ASIAKASTIEDOTE LOKAKUU 2018 KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN ASIAKASTIEDOTE LOKAKUU 2018 Kesä on takana päin, ja vaikka kansainvälisessä yhteistyössä kesälomat eivät vaikuta sen kummemmin toimintaan, on syyskausi käynnistynyt täysillä.

Lisätiedot

ADOPTIOLAUTAKUNNAN AJANKOHTAISET ASIAT

ADOPTIOLAUTAKUNNAN AJANKOHTAISET ASIAT ADOPTIOLAUTAKUNNAN AJANKOHTAISET ASIAT / LAKIMIES, ADOPTIOLAUTAKUNNAN SIHTEERI, JONNA SALMELA ADOPTIOKOULUTUS 26.1.2017 SÄÄTYTALO 1. ILMAN PALVELUNANTAJAA TAPAHTUVAT ADOPTIOT 2. ASUINPAIKKA 3. KOTONAOLON

Lisätiedot

ADOPTIOKOULUTUS

ADOPTIOKOULUTUS ADOPTIOKOULUTUS 26.1.2017 Merja Vuori Adoptiolautakunnan puheenjohtaja 26.1.2017 Merja Vuori, puh 0504301560, merja.vuori@valvira.fi 1 Hyvät koulutustilaisuuden osanottajat, - 7/2012 uusi adoptiolaki voimaan,

Lisätiedot

ADOPTIOKOULUTUS 26.1.2016

ADOPTIOKOULUTUS 26.1.2016 ADOPTIOKOULUTUS 26.1.2016 Merja Vuori Adoptiolautakunnan puheenjohtaja 8.2.2016 Merja Vuori 1 LUPAPÄÄTÖSTEN KEHITYS (vahvistamattomat luvut) Kv-adoption hakemukset/päätökset vähentyneet 41 % vuodesta 2012

Lisätiedot

Pelastakaa Lasten kansainvälisen adoptiopalvelun asiakasrekisterin tietosuojaseloste

Pelastakaa Lasten kansainvälisen adoptiopalvelun asiakasrekisterin tietosuojaseloste 1 Pelastakaa Lasten kansainvälisen adoptiopalvelun asiakasrekisterin tietosuojaseloste Laadittu: 12.6.2018 Viimeksi päivitetty: 1. Rekisterinpitäjä Pelastakaa Lapset ry (Y-tunnus: 0116788-1) Osoite: PL

Lisätiedot

KOHTAAMINEN. Kotimaisen adoption kehittämishanke 2010-2013

KOHTAAMINEN. Kotimaisen adoption kehittämishanke 2010-2013 KOHTAAMINEN Kotimaisen adoption kehittämishanke 2010-2013 KOHTAAMINEN hankkeen lähtöajatus Pysyvyyden turvaaminen ja oikeus perheeseen pitkäaikaista sijaishuoltoa tarvitsevalle lapselle LOS 20 artikla

Lisätiedot

ADOPTIOKOULUTUS

ADOPTIOKOULUTUS 6.2.2014 ADOPTIOKOULUTUS 30.1.2014 ADOPTIOLAUTAKUNNAN NÄKÖKULMIA LAINSÄÄDÄNNÖN SOVELTAMISESTA KÄYTÄNNÖSSÄ / Ylitarkastaja, adoptiolautakunnan sihteeri, Jonna Salmela 6.2.2014 1. Adoptionhakijan ikärajat

Lisätiedot

ADOPTIOLAUTAKUNTA. 25.1.2013 Jonna Salmela/Merja Vuori 1

ADOPTIOLAUTAKUNTA. 25.1.2013 Jonna Salmela/Merja Vuori 1 ADOPTIOLAUTAKUNTA 25.1.2013 Jonna Salmela/Merja Vuori 1 1.7.2012 UUSI ADOPTIOLAKI TULI VOIMAAN 25.1.2013 Jonna Salmela/Merja Vuori 2 ADOPTIOASIOIDEN PÄÄTÖKSENTEKO JA HALLINTO MUUTOKSET 1.7.2012 LUKIEN

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI 1 SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO Perheiden erityispalvelut Perheoikeudelliset asiat 03.11.15

HELSINGIN KAUPUNKI 1 SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO Perheiden erityispalvelut Perheoikeudelliset asiat 03.11.15 HELSINGIN KAUPUNKI 1 KERTOMUS KANSAINVÄLISESTÄ ADOPTIOPALVELUSTA VUONNA 2015 Helsingin sosiaali- ja terveyslautakunta on yksi kolmesta Suomessa toimivista kansainvälisen adoptiopalvelun antajista. Helsingin

Lisätiedot

Kuvaa ei voi näyttää nyt. ULKOMAILLA OLEVIEN BIOLOGISTEN VANHEMPIEN SUOSTUMUKSET. Tuula Jattu, sosiaalityöntekijä

Kuvaa ei voi näyttää nyt. ULKOMAILLA OLEVIEN BIOLOGISTEN VANHEMPIEN SUOSTUMUKSET. Tuula Jattu, sosiaalityöntekijä ULKOMAILLA OLEVIEN BIOLOGISTEN VANHEMPIEN SUOSTUMUKSET Tuula Jattu, sosiaalityöntekijä Perheen sisäinen adoptio Tilanteessa, kun lapsen toinen vanhempi asuu ulkomailla Adoptiolaki 2012/Adoption ensisijaisena

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

* * A-OSA + + OLE_ADO 1 OLESKELULUPAHAKEMUS ADOPTION PERUSTEELLA. 1 Lapsen tiedot 1.1 Henkilötiedot

* * A-OSA + + OLE_ADO 1 OLESKELULUPAHAKEMUS ADOPTION PERUSTEELLA. 1 Lapsen tiedot 1.1 Henkilötiedot OLE_ADO 1 *1019901* OLESKELULUPAHAKEMUS ADOPTION PERUSTEELLA Tämä oleskelulupahakemuslomake on tarkoitettu sinulle, joka asut Suomessa ja haet oleskelulupaa ulkomailta adoptoitavalle lapselle (kansainvälinen

Lisätiedot

+ + Syntymäpaikkakunta OLE_ADO_240518PP +

+ + Syntymäpaikkakunta OLE_ADO_240518PP + OLE_ADO 1 *1019901* OLESKELULUPAHAKEMUS ADOPTION PERUSTEELLA Tämä oleskelulupahakemuslomake on tarkoitettu sinulle, joka asut Suomessa ja haet oleskelulupaa ulkomailta adoptoitavalle lapselle (kansainvälinen

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, 30.9.2015 1 / 5 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoon liittyvistä asioista, liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta

Lisätiedot

PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 5 Sivu 1 / 11

PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 5 Sivu 1 / 11 PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 5 Sivu 1 / 11 Nimi: PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät VIIDES TAPAAMINEN Lapsen oikeus perhesuhteisiin Perhe ja perhesuhteiden tukeminen ovat tärkeitä muun muassa lapsen

Lisätiedot

ADOPTIOLAUTAKUNNAN AJANKOHTAISET ASIAT

ADOPTIOLAUTAKUNNAN AJANKOHTAISET ASIAT ADOPTIOLAUTAKUNNAN AJANKOHTAISET ASIAT / Lakimies, adoptiolautakunnan sihteeri, Adoptiokoulutus 26.1.2016 Säätytalo 1. ILMAN PALVELUNANTAJAA TAPAHTUVAT ADOPTIOT (SUKULAISADOPTIOT) 2. ADOPTIOLAUTAKUNNAN

Lisätiedot

PUNAINEN RISTI NUORTEN TURVATALO ESPOO KAIKILLE ASIOILLE VOI TEHDÄ JOTAIN

PUNAINEN RISTI NUORTEN TURVATALO ESPOO KAIKILLE ASIOILLE VOI TEHDÄ JOTAIN PUNAINEN RISTI NUORTEN TURVATALO ESPOO Viidellä paikkakunnalla Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Tampereella ja Turussa Espoon turvatalo sijaitsee Leppävaarassa, Läkkisepänkuja 2 A, 3 krs. Seitsemän kriisi-

Lisätiedot

Yhdistyksen toiminnan esittely

Yhdistyksen toiminnan esittely Yhdistyksen toiminnan esittely Oulun Seudun yhden Vanhemman Perheet ry on valtakunnallisen Yhden Vanhemman Perheiden liitto ry:n jäsenyhdistys joka toimii Oulun seudulla, pitäen sisällään seuraavat kunnat

Lisätiedot

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi syys 13.11.2014 Liite 1 Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Arviointi Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 2015 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

Adoptiolautakunnan ja lapsiasiavaltuutetun yhteisaloite adoptiolain jälkiarvioinnista sekä adoption jälkeisen tuen kehittämiseksi

Adoptiolautakunnan ja lapsiasiavaltuutetun yhteisaloite adoptiolain jälkiarvioinnista sekä adoption jälkeisen tuen kehittämiseksi Aloite 1 (5) Adoptiolautakunta Oikeusministeriölle ja sosiaali- ja terveysministeriölle Adoptiolautakunnan ja lapsiasiavaltuutetun yhteisaloite adoptiolain jälkiarvioinnista sekä adoption jälkeisen tuen

Lisätiedot

Tervetuloa Kievarin päiväkotiin!

Tervetuloa Kievarin päiväkotiin! 1 Tervetuloa Kievarin päiväkotiin! 2 1.1 Yhteystiedot Postiosoite: Kievarin päiväkoti Kievarintie 13 04300 Tuusula Puhelin: Päiväkodin johtaja: 040-314 4858- Karusellen 040-314 4859- Auringonkukat 040-314

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 8 päivänä toukokuuta /2012 Valtioneuvoston asetus. adoptiosta. Annettu Helsingissä 3 päivänä toukokuuta 2012

Julkaistu Helsingissä 8 päivänä toukokuuta /2012 Valtioneuvoston asetus. adoptiosta. Annettu Helsingissä 3 päivänä toukokuuta 2012 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 8 päivänä toukokuuta 2012 202/2012 Valtioneuvoston asetus adoptiosta Annettu Helsingissä 3 päivänä toukokuuta 2012 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään

Lisätiedot

Tervetuloa Kievarin päiväkotiin!

Tervetuloa Kievarin päiväkotiin! 1 Tervetuloa Kievarin päiväkotiin! 2 1.1 Yhteystiedot Postiosoite: Kievarin päiväkoti Kievarintie 13 04300 Tuusula Puhelin: Päiväkodin johtaja: 040-314 4858- Guldbaggarna 040-314 4859- Auringonkukat 040-314

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 03/2017 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 2014 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2018

Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2018 Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2018 Tietoa yhdistyksille Tämän puheenjohtajille ja sihteereille lähtevän Tietoa yhdistyksille -kirjeen liitteenä ohessa ovat liittokokouskutsu

Lisätiedot

Adoptioperheiden tukeminen Helsingin kaupungin adoptiotyöryhmässä. sosiaaliohjaaja Laura Uusitalo vs. ohjaaja Laura Petterson

Adoptioperheiden tukeminen Helsingin kaupungin adoptiotyöryhmässä. sosiaaliohjaaja Laura Uusitalo vs. ohjaaja Laura Petterson Adoptioperheiden tukeminen Helsingin kaupungin adoptiotyöryhmässä sosiaaliohjaaja Laura Uusitalo vs. ohjaaja Laura Petterson 2000-luvun alussa adoptioneuvontaan haluavien jono oli pitkä ja lapsia tuli

Lisätiedot

Hnenogäsdpdinoinnin päätehtävät

Hnenogäsdpdinoinnin päätehtävät Hnenogäsdpdinoinnin päätehtävät Asiakastyytyväisyyskysely henkilökohtaisille avustajille 2015 Toteutus Syys- lokakuussa 2015, vastausaikaa 2 viikkoa Webropol-kysely Toimitettiin Avustajaportti.fi palveluun

Lisätiedot

Kokemuksia perhehoidosta. Kuudes tapaaminen. Kouluttajakansio KeVa - perhehoidon valmennus

Kokemuksia perhehoidosta. Kuudes tapaaminen. Kouluttajakansio KeVa - perhehoidon valmennus Kokemuksia perhehoidosta Kuudes tapaaminen Kouluttajakansio KeVa - perhehoidon valmennus Kokemuksia perhehoidosta KeVa perhehoidon valmennuksen kuudes tapaaminen toteutetaan joko 1) paneelina tai 2) tutustumiskäyntinä

Lisätiedot

Sinettiseura uudistus etenee

Sinettiseura uudistus etenee Sinettiseura uudistus etenee Sinettiseurojen uusien kriteerien osa-alueet Liikkumista ja urheilua tukeva toimintaympäristö seurassa organisointi ja toimintaperiaatteet osaamisen kehittäminen viestintä

Lisätiedot

raportti Reetta Peltonen, Pia Lahtinen, Onni Westlund Pesäpuu Ry

raportti Reetta Peltonen, Pia Lahtinen, Onni Westlund Pesäpuu Ry #MUNPERHEET? Ketä kuuluu sun perheeseen? 10.3.2018 Kello 10.00-16.00 MUKANA: J Ä R J E S TÄ J ÄT : 13-21-vuotiaat perhehoidossa asuvat tai joskus asuneet nuoret raportti Reetta Peltonen, Pia Lahtinen,

Lisätiedot

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita!

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Vuoden 2013 aikana 359 Turun yliopiston opiskelijaa suoritti yliopiston rahallisesti tukeman harjoittelun. Sekä harjoittelun suorittaneilta opiskelijoilta

Lisätiedot

Rekisterinpitäjä Interpedia ry (Y-tunnus ), Asemamiehenkatu 4 B Helsinki

Rekisterinpitäjä Interpedia ry (Y-tunnus ), Asemamiehenkatu 4 B Helsinki INTERPEDIA RY:N ADOPTIOREKISTERIN TIETOSUOJASELOSTE Rekisterinpitäjä Interpedia ry (Y-tunnus 0618557), Asemamiehenkatu 4 B 00520 Helsinki Rekisterin nimi Interpedia ry:n adoptiorekisteri Rekisteriasioista

Lisätiedot

Te r vetuloa. Palometsän päiväkoti Sahrankatu 3 24100 Salo

Te r vetuloa. Palometsän päiväkoti Sahrankatu 3 24100 Salo Te r vetuloa Palometsän päiväkotiin! Palometsän päiväkoti Sahrankatu 3 24100 Salo T u l e m u k a a n Tervetuloa Palometsän päiväkotiin niin tutut kuin uudetkin perheet! Palometsän päiväkodissa on viisi

Lisätiedot

Huostaanotettujen lasten ja nuorten ajatuksia ja kokemuksia sukulaissijaisperheessä elämisestä

Huostaanotettujen lasten ja nuorten ajatuksia ja kokemuksia sukulaissijaisperheessä elämisestä Huostaanotettujen lasten ja nuorten ajatuksia ja kokemuksia sukulaissijaisperheessä elämisestä Sukulaissijaisperhehoito osana lastensuojelun sijaishuoltojärjestelmää Suomessa suhtautuminen sukulaissijoituksiin

Lisätiedot

8/2018. Tärkeää. Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään:

8/2018. Tärkeää. Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään: 8/2018 Tärkeää Liittopäivien teemana oli viestintä ja vaikuttaminen Avoimet ovet Aivovammaliiton toimistolla 12.12.2018 Nuori, anna äänesi kuulua! Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään: Uutiset... 2 Liittopäivien

Lisätiedot

JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa

JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Kevätkokous Syyskokous Kulttuuri- tai muu vapaa-ajan tapahtuma jäsenille Uusien jäsenten rekrytointitilaisuus yhdistettynä hyvinvointitapahtumaan Kontaktoidaan

Lisätiedot

Yhdistysviesti

Yhdistysviesti 1 Yhdistysviesti 5-2018 Tärkeimmät: Onhan ensi syksyn 2019 tilavaraukset kunnossa? Olohuone joulutauolla 13.12.2018-13.1.2019! Onko teillä ideoita ilmassa? Uutiset... 2 Joulutauko 13.12.2018-13.1.2019...

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,

Lisätiedot

Auttaja lähellä sinua.

Auttaja lähellä sinua. Auttaja lähellä sinua. Punaisen Ristin viikko to 3. ke 9.5.2018 Punaisen Ristin viikko 3. - 9.5.2018 #punaisenristinviikko #auttajakurssi Miksi? Tehdään arjesta turvallinen Suomessa, korostetaan auttamistaitojen

Lisätiedot

Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi

Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi 27.1.2015 Miksi nuorten vaikuttamispalvelu? Nuorten kiinnostuksen kohteet tulevat näkyviksi Mahdollistaa nuorten mielipiteiden kuulemisen Tuetaan vaikuttamistaitojen

Lisätiedot

LOKAKUU kaikissa lippukunnissa. Tässä

LOKAKUU kaikissa lippukunnissa. Tässä LOKAKUU 2018 Illat pimenevät ja kelit kylmenevät, ja se jos mikä antaa syyn puhua ensi kesästä! Sinun kanssasi kesäfiilistä nostattaa kuukausittain ilmestyvä ryskeposti Rusahdus, joka tarjoaa paljon hyödyllistä

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

Hoidon saatavuus YTHS:ssä: lokakuu 2014

Hoidon saatavuus YTHS:ssä: lokakuu 2014 0% valmiina (Sivu 0 / 6) Hoidon saatavuus YTHS:ssä: lokakuu 2014 1. Toimipiste, jonka tietoja vastaukset koskevat * Espoo Helsinki Joensuu Jyväskylä Kuopio Lappeenranta Oulu Rauma Rovaniemi Savonlinna

Lisätiedot

Sinut ry:n lehti Testaa tietosi Sinuista. Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara

Sinut ry:n lehti Testaa tietosi Sinuista. Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara Sinut ry:n lehti 2014 Testaa tietosi Sinuista Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara Mikä tää on? Hyppysissäsi oleva lehti on sijaisperheiden nuorille suunnattu Sinutlehti. Suomen Sijaiskotinuorten

Lisätiedot

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Syksy, ole tervetullut nyt koivut keltakultaa loistaa auringossa, pihlajat on pelkkää purppuraa ja vaahterassa ruskalehdet

Lisätiedot

Läsnä: Emmi Pihlajaniemi puheenjohtaja Riku Karppinen Krister Karttunen (poistui klo 14.45) Anu Pellinen Tanja Rintala

Läsnä: Emmi Pihlajaniemi puheenjohtaja Riku Karppinen Krister Karttunen (poistui klo 14.45) Anu Pellinen Tanja Rintala PÄÄTÖSLUETTELO 2/2014 Helsinki 1.3.2014 SATEENKAARIPERHEET RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: La 1.3.2014 klo 10.00 15.00 Paikka: Kotola, Yrjönkatu 29 A 1, Helsinki Läsnä: Emmi Pihlajaniemi puheenjohtaja Riku

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO VOIMAUTTAVAA VERTAISTUKEA RYHMISTÄ Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus LÖYDÄ OMA TARINASI -RYHMÄT... 5

SISÄLLYSLUETTELO VOIMAUTTAVAA VERTAISTUKEA RYHMISTÄ Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus LÖYDÄ OMA TARINASI -RYHMÄT... 5 Vertaistukiryhmät nuorille aikuisille 2019 1 SISÄLLYSLUETTELO VOIMAUTTAVAA VERTAISTUKEA RYHMISTÄ... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus LÖYDÄ OMA TARINASI -RYHMÄT... 5 LASINEN LAPSUUS -RYHMÄ... 6

Lisätiedot

Venäläisten matkailu Suomeen

Venäläisten matkailu Suomeen Venäläisten matkailu Suomeen Syksy 2013 2014 2015 Pientä positiivista virettä näkyvissä Tammi-syyskuussa Suomeen saapui Kaakkois-Suomen ja Niiralan raja-asemien kautta noin 2 miljoonaa venäläistä, kun

Lisätiedot

raportti Reetta Peltonen Pesäpuu Ry

raportti Reetta Peltonen Pesäpuu Ry #MUNPERHEET? Ketä kuuluu sun perheeseen? 27.6.2018 Kello 13.00 18.00 MUKANA: J Ä R J E S TÄ J ÄT : 13 15-vuotiaat Perhehoitokumppanit Suomessa Oy:n nuoret raportti Reetta Peltonen Pesäpuu Ry # M u n p

Lisätiedot

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013 PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013 ARVOISAT LEIJONAT, LEOT, LADYT JA PUOLISOT KAUSI ON PUOLIVÄLISSÄ Kausi on ollut vauhdikas ja tapahtumarikas. Kiitokset klubeille ja jäsenille menneestä syksystä.

Lisätiedot

Asiakasraati. Jyväskylän kaupunki Varhaiskasvatuspalvelut

Asiakasraati. Jyväskylän kaupunki Varhaiskasvatuspalvelut Asiakasraati Jyväskylän kaupunki Varhaiskasvatuspalvelut 21.9.2016 Asiakasraati aloittanut toimintansa maaliskuussa 2008 on kunnallisten ja yksityisten varhaiskasvatuspalvelujen asiakkaiden osallisuus-

Lisätiedot

Vantaan työ- ja päivätoiminnat

Vantaan työ- ja päivätoiminnat Vantaan työ- ja päivätoiminnat nykytila ja tulevaisuuden näkymiä Työ- ja päivätoiminnan neuvottelukunta Vantaalla 10.12.2012 Hieman lukuja ja taustaa noin 460 palvelun käyttäjää, joista alle 400 kehitysvammaisia

Lisätiedot

Vapaaehtoinen työtoverina - Vety-seminaari 16.10.12

Vapaaehtoinen työtoverina - Vety-seminaari 16.10.12 Vapaaehtoinen työtoverina - Vety-seminaari 16.10.12, palveluohjaaja, vapaaehtois- ja ryhmätoiminnan koordinointi ja kehittäminen Espoon kaupunki, vanhusten palvelut Mitä työyhteisössä tulisi ottaa huomioon?

Lisätiedot

TOIMISTO: HALLITUS: JÄSENMAKSU:

TOIMISTO: HALLITUS: JÄSENMAKSU: JÄSENKIRJE 2/2010 Pohjois-Pohjanmaan epilepsiayhdistys ry Isokatu 47, 90100 Oulu, 4 krs. Puh. 044 287 1136 pp.epilepsia@luukku.com http://epilepsia.fi/pohjois_pohjanmaa TOIMISTO: Yhdistyksen toimisto sijaitsee

Lisätiedot

Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista LAPE Pirkanmaa

Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista LAPE Pirkanmaa Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista 2017-2018 LAPE Pirkanmaa Kyselyn perustiedot Pirkanmaan Lape-hankkeessa on ollut avoin kysely toimijoiden nettisivuilla koko hankkeen

Lisätiedot

Yhteisen arvioinnin loppuraportti. Ikäihmisten perhehoidon valmennus

Yhteisen arvioinnin loppuraportti. Ikäihmisten perhehoidon valmennus Yhteisen arvioinnin loppuraportti Ikäihmisten perhehoidon valmennus Ikäihmisten perhehoidon valmennuksen seitsemän tapaamista 1. Tietoa perhehoidosta Mitä ikäihmisten perhehoidon valmennus on? Ikäihmisten

Lisätiedot

Yhdistystiedote 1/2016

Yhdistystiedote 1/2016 Yhdistystiedote 1/2016 Tärkeimmät: Aivoituksen aineistopäivä on pe 29.1. Raha-automaattiyhdistys (RAY) myönsi meille jälleen jäsenjärjestöavustuksen Jäsenmäärä kasvoi 2015 vuonna 12% Ystäväkurssilla vielä

Lisätiedot

Markkinointi & viestintä. Olkkarikekkerit 2018

Markkinointi & viestintä. Olkkarikekkerit 2018 Olkkarikekkerit 2018 Olkkarikekkerit! -keikkasarja toi yhteen naapuruston lapsia eri puolilla Helsinkiä loppuvuodesta 2018. Vuoden pimeimpänä aikana olohuoneiden nurkissa nähtiin viisi erilaista elämystä:

Lisätiedot

Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta

Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 1 Sivu 1 / 7 Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta PRIDE-valmennuksen ryhmätapaamissa käsitellään sijoitetun lapsen kokemuksia ja tarpeita.

Lisätiedot

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut

Lisätiedot

FURUBERGIN AVIISI MAALISKUU 2014

FURUBERGIN AVIISI MAALISKUU 2014 KAARINAN KAUPUNKI LITTOISTEN PÄIVÄKOTI VILLAKUJA 4 / NIPSIKATU 1 20660 LITTOINEN www.kaarina.fi FURUBERGIN AVIISI Furubergin aviisi on Littoisten päiväkodin tiedotuslehti hoitolasten koteihin. Tässä lehdykässä

Lisätiedot

EUROPEAN LABEL - KIELTENOPETUKSEN EUROOPPALAINEN LAATULEIMA SEKÄ VUODEN KIELTENOPETTAJA 2010

EUROPEAN LABEL - KIELTENOPETUKSEN EUROOPPALAINEN LAATULEIMA SEKÄ VUODEN KIELTENOPETTAJA 2010 TIEDOTE 16/2010 1 (5) 2.3.2010 Perusopetuksen, lukio-opetuksen, ammatillisen peruskoulutuksen ja aikuiskoulutuksen järjestäjille EUROPEAN LABEL - KIELTENOPETUKSEN EUROOPPALAINEN LAATULEIMA SEKÄ VUODEN

Lisätiedot

Järvenpään kaupunki/ lasten ja nuorten palvelualue. Hallintokatu 2, PL 41, 04401 Järvenpää p. keskus 09 21 797

Järvenpään kaupunki/ lasten ja nuorten palvelualue. Hallintokatu 2, PL 41, 04401 Järvenpää p. keskus 09 21 797 1 / 7 Tietosuojaseloste 1/6 - yhdistetty rekisteriseloste ja informointiasiakirja Henkilötietolaki (523/99) 10 ja 24 3.1.2014 1. Rekisterinpitäjä Järvenpään lasten ja nuorten lautakunta Järvenpään kaupunki/

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2015 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2015! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen Asiakaskyselyn 2013 tulokset

Varhaiskasvatuksen Asiakaskyselyn 2013 tulokset Varhaiskasvatuksen Asiakaskyselyn 2013 tulokset Kyselyyn vastaajia 3217 henkilöä Englanninkieliseen kyselyyn vastaajia 22 henkilöä Vastaajia yhteensä 3239 henkilöä Generated on 22.03.2013 07:50 Taustatiedot

Lisätiedot

Henkilökohtaisen avun hakeminen. Työpaja

Henkilökohtaisen avun hakeminen. Työpaja Henkilökohtaisen avun hakeminen Työpaja 10.10.2013 Vammaispalvelulaki - Henkilökohtainen apu liittyy vammaispalvelulakiin. - Vammaispalvelulaki uudistui 1.9.2009. - Vammaispalvelulakia muutettiin, jotta

Lisätiedot

Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 1/2016

Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 1/2016 Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 1/2016 23.3.2016 Keväinen tervehdys kaikille MUAn jäsenille! Kevät keikkuen tulevi ja niin myös Mua-yhdistyksen keväinen jäsenkirje. Tässä kirjeessä on tietoa

Lisätiedot