Bells Publishing Oy. Kullervontie 2 C Oulu +358 (0) bells (at) bells.fi. Bushmill Band Avoin Yhtiö
|
|
- Outi Toivonen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Bells Publishing Oy Bells Publishing Oy on pieni suomalainen musiikin kustantamo, jonka pääpaino on klassisen musiikin, erityisesti laulumusiikin, julkaisutoiminnassa. Bells Publishing Oy haluaa levittää rikasta musiikkikulttuuria myös ammattipiirien ulkopuolelle. Erinomaisen teknisen osaamisen ansiosta Bells Publishing Oy pystyy tuottamaan korkeatasoisia julkaisuja nopeasti ja kevyellä organisaatiolla. Kullervontie 2 C Oulu +358 (0) bells (at) bells.fi Bushmill Band Avoin Yhtiö BUSHMILL Band Avoin Yhtiö on perustettu 2004 tuottamaan rock elämyksiä asiakkailleen. Soitamme rock-klassikoita 60-luvulta tähän päivää taattuun BUSHMILL tyyliin, kattaen tyylit Kirkasta Billy Idoliin ja Abbasta Black Sabbathiin. Soitamme niin pienemmissä tapahtumissa kuin isommillakin lavoilla. Yrityksemme vuokraa myös tarvittaessa äänenetoistokalustoa ja voi hoitaa myös koko äänentoiston pienempiin tapahtumiin. Kuparilammintie Oulu +358 (0) bushmill (at) bushmillband.com Club Teatria / Oulun Tapahtumat Oy Club Teatria on Suomen suurin tapahtumaravintola ja tarjoaa näin yrityksille ensiluokkaisen mahdollisuuden tarjota asiakkailleen ja työntekijöilleen upeita elämyksiä keskeisellä paikalla kauniissa kaupungissamme, Oulussa. Club Teatrian tuotantotiimillä on useiden vuosien kokemus isojen tilaisuuksien järjestämisestä sillä pääsaliin mahtuu enimmillään 2500 henkilöä. Club Teatria on toiminut näyttämönä mm. isoille yritysjuhlille ja asiakastilaisuuksille, kansainvälisen tason konserteille sekä lukuisille messuille ja lanseeraustilaisuuksille. Rautatienkatu 84 1 / 8
2 90400 Oulu info (at) teatria.com Digital Media Finland Oy Digital Media Finland on Suomen tunnetuin ja arvostetuin digitaalisen median liiketoimintaan erikoistunut konsultointiyhtiö. Ymmärrämme ja tunnemme syvällisesti digitaalisten sisältöjen ja palvelujen tuottamisen, jakelun, teknologiat ja näihin liittyvät liiketoimintamallit sekä kuluttajien toimintatavat. Monipuolinen ja pitkäaikainen työkokemuksemme muodostaa ainutlaatuisen osaamiskokonaisuuden. Tehtävämme on ratkaista digitaaliseen liiketoimintaan liittyviä liiketoiminnan haasteita ja erikoiskysymyksiä. Teemme kaiken kokoisille yrityksille ja julkisille organisaatioille strategioita, liiketoimintasuunnitelmia sekä markkina- ja asiantuntijaselvityksiä. Lisäksi autamme asiakkaitamme tuotekehitys- ja muutoshankkeiden suunnittelussa ja toteuttamisessa. Kansankatu 47 A, 4.krs Oulu +358 (0) virpi.martikainen (at) digitalmedia.fi Eventilla Oy Eventilla on oululainen 2010 perustettu tapahtumahallintaan ja sähköiseen lipunmyyntiin erikoistunut palvelu. Palvelun avulla yritykset ja yhteisöt julkaiset tapahtumasivuja, ilmottaitautumislomakkeita ja keräävät maksuja. Palvelulla toteutetaan tuhansittain tapahtumia vuosittain Kansankatu Oulu +358 (0) Groove Thing Oy Groove Thing Oy on täydenpalvelun ohjelma- ja tapahtumatuotantoyritys. Päätehtävämme on 2 / 8
3 luoda jokaista tilaisuutta, juhlaa tai tapahtumaa varten parhaat mahdolliset puitteet ja ohjelma. Tarjoamme myös konsultointina apua isojen tapahtumien suunnitelussa ja toteutuksessa. Hallituskatu 5, Oulu myynti (at) groovething.fi Haavemylly Musiikkivideoita metritavarana. Esittelyvideoita, tv-mainoksia. Käsikirjoituksia. Yksinäisten iltoja ja muita tapahtumia. Suoria netti-tv-lähetyksiä. Koulutusta. Jukka Takalo Riihitie Haukipudas haavemylly (at) kolumbus.fi Hante Musiikki Oy Ohjelmatoimisto. Kurjenpolvi 2 D Oulu +358 (0) hannu.tapaninen (at) hantemusiikki.fi Health Innovation Academy Oy Konsultointi ja muut B-to-B- palvelut, Koulutus, Muut palvelut, Sosiaalipalvelut, Terveyspalvelut pl. lääkäripalvelut Health Innovation Academy on terveyden innovaatioiden koulutus- ja asiantuntijapalvelu. Tarjoamme hyvinvointi- ja terveysinnovaatioihin liittyvää sisältöä, koulutusta, työkaluja ja osaamista yrityksen tai yhteisön johdolle startup-yrittäjälle sosiaali- ja terveysalan ammattilaiselle kouluttajalle viestintätoimistolle. Palveluitamme ovat mm: Hyvinvointi- ja terveysinnovaatiokoulutukset Toimialakatsaukset ja perehdytykset Hyvinvoinnin ja terveyden asiantuntijaosaamisen tuotteistaminen ja kaupallistaminen Sisällöntuotanto: 3 / 8
4 kolumnit, blogit, haastattelut, podcastit, videot, oppaat, e-kirjat, some, tapahtumat (0) eeva.kiuru (at) healthinnovationacademy.com Jps Production Vuonna 2002 perustettu media-alan yritys joka tuottaa video- ja valokuvauksia sekä tuotantopalveluita. Video- ja valokuvauksessa tuotamme kaikenlaista kuvausta niin telvisioon, nettiin kuten myös asiakkaalle omiin käyttötarkoituksiin kuten häävideot jne. Tuotantopalveluissa olemme pääsääntöisesti toimineet pitkien elokuvien, musiikkivideoiden ja mainoksien parissa. Kauttamme myös ohjelmapalvelut, kuten juontajat, Dj:t jne. Alatie 14 B Oulu +358 (0) juha (at) jpsproduction.net Lapland Quality Services - Ari Hyvälä tanssi- ja iskelmämusiikkia haitarilla ja koskettimilla eri kokoonpanoissa. Tanssinohjaus - suomalaiset lavatanssit ja latinaistanssit kielitaito: venäjä, englanti, ruotsi, saksa, espanja Veteraanikatu 4 as Oulu +358 (0) ari.hyvala (at) gmail.com Ohjelmatoimisto Anselmi Ohjelmatoimisto Anselmilta löytyy DJ:t, Bändit, Karaoket, kaikki ohjelmapalvelut, tekniikka ja tapahtumatuotanto. 4 / 8
5 Myllyojantie 13 G Oulu aki@ohjelmatoimistoanselmi.com Oulun Kongressitekniikka Oy Äänentoistolaitteet, simultaanitulkkauslaitteet, dataprojektorien vuokraus ja asennus Puolatie Oulu +358 (0) gsm +358 (0) Oulun Tapahtumatekniikka Kun haluat tapahtumaasi tekijän! Toteutamme ääntä, valoa ja videokuvaa jokaiseen tapahtumaan aina yritysjuhlista, festivaaleihin ja konsertteihin, jokaiseen tyyliin ja tilaan. Puolatie Oulu info (at) ouluntapahtumatekniikka.fi PST event PST on kansainvälinen monialayhtiö. Palvelumme on jaettu kolmeen eri osa-alueeseen event - rental - design. PST event ideoi ja tuottaa kokonaisvaltaisesti yritystapahtumia, kauppakeskus ohjelmapalveluita sekä muotinäytöksiä. PST model tuottaa näytöksiin koreografiat, musiikin sekä ammattimaiset mallit. PST rental vuokraa tapahtumatekniikkaa, kalusteita ja somisteita, erikoislaitteita sekä ääni-, valo ja videoteknistä henkilökuntaa. PST design suunnittelee AV-järjestelmiä, toteuttaa tilasuunnitelmia sekä maahantuo, asentaa ja jälleenmyy kokonaisvaltaisesti AV-laitteita. 5 / 8
6 Käyntiosoitteet / Visiting addresses: Nuottasaarentie Oulu / Järnvägsgatan Haparanda Postiosoite / Postal address: PL Oulu +358 (0) tuotanto (at) pst.fi QuetzalCoatl Production Oy QuetzalCoatl Production Oy on audiovisuaalinen tuotantoyhtiö, perustettu vuonna Dokumentti- ja tv-ohjelmat, musiikkivideot, äänityspalvelu, äänisuunnittelu sekä graafinen suunnittelu, av-alan konsultointia ja koulutusta. Alatie Oulu info (at) qcp.fi Saha Prod Saha Prod on murrosiässä oleva (13-v) sosiaalinen, huumorintajuinen ja paljasjalkainen oululainen AV-tuotantoyhtiö. Palveluihimme kuuluu koko AV-alan kirjo: kuvaus/leikkauspalvelut, esittelyvideot, tapahtumataltioinnit, monikameratuotannot, TV-mainokset, DVD-monistus, AV-kalustovuokraus sekä Pohjois-Suomen monipuolisin AV-esitystekniikka. Lekatie 1 E Oulu +358 (0) mikko (at) sahaprod.com Sonolux Oy 6 / 8
7 Erikoistavarakauppa Sonolux Oy on 2012 perustettu audio- ja akustiikka-alan yritys joka valmistaa sisustusystävällisiä hifikaiuttimia sekä muita äänentoistotuotteita. Tämän lisäksi tarjoamme AV-järjestelmien sekä huoneakustiikan suunnittelu- sekä mittauspalveluja. Elektroniikkatie OULU +358 (0) mikko.sundman (at) sonolux.fi Tumma Studio Media- ja markkinointipalveluita tarjoava mainostoimisto. Toimintaamme kuuluu graafinen suunnittelu, internetsivujen toteutukset, musiikintuotanto sekä äänialan työt. Isokatu Oulu +358 (0) info (at) tumma.fi UNIK MEDIA Unik Media on freesi oululainen tuotantoyhtiö. Pääpainomme on videotuotannoissa ja valokuvauksessa, mutta tarjoamme myös ohjelmapalveluita. WEB manageri WEB manageri tekee erilaiset IT-, AV ja kuvapalvelut. Rautatienkatu 30 A Oulu +358 (0) / 8
8 Powered by TCPDF ( Document created myynti (at) webmanageri.com 8 / 8
Bells Publishing Oy. http://www.bells.fi. Bushmill Band Avoin Yhtiö
Bells Publishing Oy Bells Publishing Oy on pieni suomalainen musiikin kustantamo, jonka pääpaino on klassisen musiikin, erityisesti laulumusiikin, julkaisutoiminnassa. Bells Publishing Oy haluaa levittää
Bells Publishing Oy. Kullervontie 2 C Oulu +358 (0) bells (at) bells.fi. Bushmill Band Avoin Yhtiö
Bells Publishing Oy Bells Publishing Oy on pieni suomalainen musiikin kustantamo, jonka pääpaino on klassisen musiikin, erityisesti laulumusiikin, julkaisutoiminnassa. Bells Publishing Oy haluaa levittää
AT1TAKE. Konsultointi ja muut B-to-B- palvelut
AT1TAKE Konsultointi ja muut B-to-B- palvelut AT1TAKE tarjoaa korkealaatuiset markkinointiratkaisut kansainvälisille markkinoille. Meiltä löytyy projektikokemusta ja asiantuntemusta Euroopan ohella myös
AT1TAKE. Konsultointi ja muut B-to-B- palvelut
AT1TAKE Konsultointi ja muut B-to-B- palvelut AT1TAKE tarjoaa korkealaatuiset markkinointiratkaisut kansainvälisille markkinoille. Meiltä löytyy projektikokemusta ja asiantuntemusta Euroopan ohella myös
AT1TAKE. http://www.at1take.com. Big Tuna Creative
AT1TAKE AT1TAKE tarjoaa korkealaatuiset markkinointiratkaisut kansainvälisille markkinoille. Meiltä löytyy projektikokemusta ja asiantuntemusta Euroopan ohella myös mm. Australiasta, Brasiliasta, Malesiasta,
Voimakkaasti kasvava markkinoinnin edelläkävijä TOIMITUSJOHTAJA JYRKI VAITTINEN NASDAQ, 18/03/2019
Voimakkaasti kasvava markkinoinnin edelläkävijä TOIMITUSJOHTAJA JYRKI VAITTINEN NASDAQ, 18/03/2019 2 Tavoitteellista markkinointia asiakkaan strategian toteuttamiseen Strategian ydin MARKKINOINTI PALVELUNA
Videotuotantojen kilpailutuksen käsikirja
Videotuotantojen kilpailutuksen käsikirja MASSIVE Helsinki / TrueStory 9.9.2015 Copyright 2015 Esipuhe Tämä käsikirja on tehty videotuotantojen ostajalle, jotta ostaja saisi itselleen juuri sitä mitä haluaa:
Festivaalien taloudellisia tunnuslukuja - Finland Festivalsin jäsenfestivaalien taloustietoja vuodelta 2017
Festivaalien taloudellisia tunnuslukuja - Finland Festivalsin jäsenfestivaalien taloustietoja vuodelta 2017 Festivaalien taloudelliset avainluvut 2017 2 Taustaa Finland Festivals on jatkanut vuonna 2008
A la Carte Kirjat. Pitkänmöljäntie 35 A Oulu +358 (0) manne.stenros (at) alacarte.fi.
A la Carte Kirjat Kustannusyhtiö A la Carte -Kirjat omistaa A la carte -tavaramerkin ja on erikoistunut ruoka- ja matkailuaiheisten kirjojen kustantamiseen. A la carte -kirjoja on valmistettu kahdenkymmenen
Kansainvälinen kulttuuritapahtuma
Kansainvälinen kulttuuritapahtuma Case: Savonlinnan Oopperajuhlat Hele Kaunismäki / Kulttuurin ketju -hanke, Turku Touring 3.6.2011. Historiaa Ensimmäiset oopperajuhlat Olavinlinnassa pidettiin kesällä
Kulttuurihuvilan ainutlaatuisessa ympäristössä viihdytään optimaalisimmillaan hengen ryhmissä erilaisissa tilaisuuksissa.
Villa Concerto Villa Concerto kokous-, konsertti- ja juhlahuvila tarjoaa viihtyisät puitteet kokouksille, koulutuksille, konserteille, virkistyspäiville ja juhlille. Huvilaa voi vuokrata myös sauna- ja
OHITUSKAISTA MAAILMALLE Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Juha Pulkkinen, Senior Director OULUSTA
OHJELMA 9.00-9.20 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Juha Pulkkinen, Senior Director OULUSTA OHITUSKAISTA MAAILMALLE 11.12. Juha Pulkkinen Senior Director, Business Finland 9.20-9.40 Keynote
Johtoryhmä. Toimitusjohtaja Pekka Laitinen. Myyntijohtaja Mikael Winqvist. Hallintopäällikkö Tapio Kuitunen. Vt. palvelujohtaja Juho Vartiainen
Pähkinänkuoressa Signal Partners on vuonna 2010 perustettu suomalaisessa omistuksessa oleva yritys. Toimimme pääasiallisesti Pohjoismaissa ja palvelemme kansainvälisesti toimivien asiakkaidemme koko organisaatiota
Festivaalien taloudellisia avainlukuja - Finland Festivalsin jäsenfestivaalien taloustietoja vuodelta 2012
Festivaalien taloudellisia avainlukuja - Finland Festivalsin jäsenfestivaalien taloustietoja vuodelta 2012 Festivaalien taloudelliset avainluvut 2012 2 Taustaa Finland Festivals on jatkanut projektia vuonna
www.taxadvisers.fi TaxAdvisers Oy
TaxAdvisers Oy Verokonsultointi- ja lakipalvelut Yritysten laskenta- ja analyysipalvelut 2014 2 TaxAdvisers Oy TaxAdvisers Oy tarjoaa monipuolista ja asiantuntevaa palvelua kaikissa yritystoiminnan vaiheissa.
Osaamistarpeet toimitustyössä. Kyselytutkimuksen tulokset SJL VKL 24.1.2012
Osaamistarpeet toimitustyössä Kyselytutkimuksen tulokset SJL VKL 24.1.2012 1 Johdanto Suomen Journalistiliiton ja Viestinnän Keskusliiton koulutustyöryhmä tekivät touko lokakuun aikana 2011 kolme samansisältöistä
Tiedotuspalvelu.fi on Provisual Oy:n omistama viestintään, markkinointiin ja sosiaaliseen mediaan keskittyvä palvelu.
Tiedotuspalvelu.fi on Provisual Oy:n omistama viestintään, markkinointiin ja sosiaaliseen mediaan keskittyvä palvelu. Tiedotuspalvelu.fi on toiminut yli viisi vuotta saavuttaen maineen luotettavana tiedonlähteenä.
Mediaosuuskunta MusicActive
Mediaosuuskunta MusicActive Toimintakertomus musiikkialan oppilasosuuskunnasta ja alan yrittäjyyttä tehokkaasti edistävästä konseptista Mediaosuuskunta MusicActive Osuuskunta perustettu Virroille 2006
Festivaalien taloudellisia avainlukuja - Finland Festivalsin jäsenfestivaalien taloustietoja vuodelta 2010
Festivaalien taloudellisia avainlukuja - Finland Festivalsin jäsenfestivaalien taloustietoja vuodelta 2010 Festivaalien taloudelliset avainluvut 2010 2 Taustaa Finland Festivals tutki kolmatta kertaa festivaalien
Videotuotantojen kilpailutuksen käsikirja. MASSIVE Helsinki / TrueStory 11.9.2014
Videotuotantojen kilpailutuksen käsikirja MASSIVE Helsinki / TrueStory 11.9.2014 Ja kaikki alkoi suunnittelusta... Ennen kilpailutusta mieti tarkkaan, että mihin tarkoitukseen videotuotanto tulee ja mitä
KV-OSAAMINEN TYÖELÄMÄSSÄ. Arcusys Oy Jari Järvelä
KV-OSAAMINEN TYÖELÄMÄSSÄ Arcusys Oy Jari Järvelä OLEMME 90 KANSAINVÄLISYYS ARCUSYSISSÄ Kansainvälinen työyhteisö Kansainvälisyys ollut tietoinen päätös Työkieli on englanti Yrityksen liiketoiminta kansainvälistymässä
TAMPEREELTA MAAILMALLE OHITUSKAISTA Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Juha Suuronen, Senior Director
OHJELMA TAMPEREELTA OHITUSKAISTA MAAILMALLE 13.11.2018 Juha Suuronen Yksikönjohtaja, Business Finland 9.00-9.20 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Juha Suuronen, Senior Director 9.20-9.40 Miten
Pasilan studiot. Median & luovien alojen keskus. Ilkka Rahkonen, Chief Partnership Officer, Operations, Yleisradio Oy
Pasilan studiot Median & luovien alojen keskus Ilkka Rahkonen, Chief Partnership Officer, Operations, Yleisradio Oy Suomalainen elokuvateollisuus hyötyy tästä ihan varmasti. Tässä kannattaa olla mukana
Brändituotteella uusille markkinoille 26.9.2011 1
Brändituotteella uusille markkinoille 26.9.2011 1 Abloy Oy Abloy Oy on johtavia lukko- ja rakennushelavalmistajia ja sähköisen lukitusteknologian edelläkävijä. Abloy Oy kuuluu maailman johtavaan ASSA ABLOY
Kuva median murroksesta: mistä kasvu ja työpaikat?
Kuva median murroksesta: mistä kasvu ja työpaikat? @timoargillander Cable Days 18.11.2014 Teollisuuspolitiikka? Elinkeinopolitiikka? 2 1 Tapahtunut: Internet Globalisaatio Kehittyy: Teknologia Robotisaatio
Pohjois-Karjalan ammattiopisto OUTOKUMPU
Pohjois-Karjalan ammattiopisto OUTOKUMPU KOULUTUSTARJONTA KEVÄT 2014 Pohjois-Karjalan ammattiopisto Outokumpu opiskelijoita n. 550 henkilökuntaa n. 60 3 koulutusalaa 3 toimipistettä Koulutukset haku keväällä
Sosiaalisen median mahdollisuudet & hyödyt
Sosiaalisen median mahdollisuudet & hyödyt 2018 WWW.PITKOSPUU.FI Sosiaalisen median mahdollisuudet Sosiaalinen media eli some, on tuonut tulleessaan muutoksen markkinointiin niin suunnittelussa kuin toteutuksessa.
KATTAA JA KALUSTAA TILAISUUTESI
Klaffituoli, pehmustettu 1 Vuokrahinta. KATTAA JA KALUSTAA TILAISUUTESI TELTAT KALUSTEET KATSOMOT KALUSTE- VUOKRAUS STOPTELTAT ON DESIGN! Nimekkäiden suunnittelijoiden kalusteet. Valaisimet. Käsinsolmitut
Tapahtumatekniikka on nykypäivän tapahtumissa jo lähes välttämättömyys muodossa tai toisessa.
Tapahtumatekniikka on nykypäivän tapahtumissa jo lähes välttämättömyys muodossa tai toisessa. Puhujan äänen on kuuluttava, bändi tarvitsee äänentoiston, presentaatio pitää saada näkymään ja tapahtumapaikkakin
Tieteellisen neuvottelukunnan vierailu YLEssä 26.3.2010. Olli Pekka Heinonen YLE Asia ja Kulttuuri
Tieteellisen neuvottelukunnan vierailu YLEssä 26.3.2010 Olli Pekka Heinonen YLE Asia ja Kulttuuri YLEn tekemät säästöt 2000 luvulla Tappio sisään: suurimmillaan n. 100 Me Kaupallisten maksamat toimilupamaksut
A la Carte Kirjat. Anu Jokela
A la Carte Kirjat Kustannusyhtiö A la Carte -Kirjat omistaa A la carte -tavaramerkin ja on erikoistunut ruoka- ja matkailuaiheisten kirjojen kustantamiseen. A la carte -kirjoja on valmistettu kahdenkymmenen
Palvelujen esittely. Kaupaks - aamiaistilaisuus 24.8.2012
Palvelujen esittely Kaupaks - aamiaistilaisuus 24.8.2012 Tradella Oy Communicon Oy PL 248, 80101 Joensuu Puh. 050 5172 976 info@tradella.fi Puh. 044 271 8451 info@communicon.fi Y-tunnus 2342 155-3, kotipaikka
Pörssi-ilta, Jyväskylä Kirsi Jalasaho, VP IR & Marketing
Pörssi-ilta, Jyväskylä 21.3.2017 Kirsi Jalasaho, VP IR & Marketing We connect bricks and clicks, front and end Digitaalisen kaupankäynnin ratkaisut myymälästä verkkoon suomalaisille ja globaaleille asiakkaille
Liiketoimintamallin muutoksella kohti uusia markkinoita Isto Vanhamäki
Liiketoimintamallin muutoksella kohti uusia markkinoita Isto Vanhamäki 19.11.2015 Liiketoimintamallin muutoksella kohti uusia markkinoita Hankkeen toimenpiteet MIKSI?: Päijät-Hämeen maakuntaohjelmassa
Pk-yrittäjien tunnelmia Nurmes
Pk-yrittäjien tunnelmia 16.5.016 Nurmes Työllisten määrän muutos erikokoisissa yrityksissä vuosina 001 01 56000 46000 36000 43698 Lisäys yhteensä 108 886 - suuryritykset 7 164 - pk-yritykset 100 7 6000
Uudenlaiset tapahtuma-ja
Uudenlaiset tapahtuma-ja markkinointipalvelut Joonas Ruolahti toimitusjohtaja, Casino Group Oy 5.5.2010 1 Asiat 1. Casino Group Oy 2. Tapahtumat kauppakeskuksissa 3. Kauppakeskusten markkinointi 4. Kysymyksiä,
www.taxadvisers.fi TaxAdvisers Oy
TaxAdvisers Oy Verokonsultointi- ja neuvonta Yritysten laskenta- ja analyysipalvelut 2 TaxAdvisers Oy TaxAdvisers Oy tarjoaa monipuolista ja asiantuntevaa palvelua kaikissa yritystoiminnan vaiheissa. TaxAdvisers
CENTERFIELD TEAM Finland OY
Puhalletaan yhteiseen hiileen asiakasta tyydyttävän kokonaisuuden saavuttamiseksi CENTERFIELD TEAM Finland OY KAIKKI TARVITSEMASI YHDELLÄ YHTEYDENOTOLLA YHTEYDENOTTO KANNATTAA AINA CENTERFIELD TEAM Finland
Markkinoinnin perusteet
Markkinoinnin perusteet Yhteiskuntasuhteet ja yhteiskuntavastuu Jukka Luoma & Antti Sihvonen Markkinoinnin laitos Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Luku 18 Kurssin viitekehys Luento 10: Yhteiskuntasuhteet
Oulun ammattikorkeakoulu KULTTUURIALAN AMK-TUTKINNOT, KEVÄÄN 2017 YHTEISHAKU
Oulun ammattikorkeakoulu KULTTUURIALAN AMK-TUTKINNOT, KEVÄÄN 2017 YHTEISHAKU AMK-tutkintoon johtava koulutus Kulttuurialan Medianomi (AMK) Musiikkipedagogi (AMK) Tanssinopettaja (AMK) Luonnonvara-alan
Fiiliksestä fyrkkaa pähkinänkuoressa
Fiiliksestä fyrkkaa pähkinänkuoressa Nostaa tunteen ja asiakkaan kokeman arvon yhdeksi liiketoiminnan keskeiseksi ajuriksi. Haastaa yrityksiä tarkastelemaan liiketoimintaa asiakkaiden tunteiden kautta.
Mediakasvatusseuran strategia
Mediakasvatusseuran strategia 2016-2020 Tausta Mediakasvatusseura ry, Sällskapet för Mediefostran rf, on vuonna 2005 perustettu valtakunnallinen, kaksikielinen mediakasvatuksen asiantuntijajärjestö. Seura
Business Finlandin rahoituspalvelut yrityksille. Juha Pulkkinen Oulu,
Business Finlandin rahoituspalvelut yrityksille Juha Pulkkinen Oulu, 16.1.2018 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS
Järjestä erilainen yritystapahtuma
Järjestä erilainen yritystapahtuma HAPPY HOUR RESTAURANTS LeBonk Storyville On the Rocks Rymy-Eetu Popkellari Arctic Icebar Hyviä paikkoja hyville juhlille Happy Hour -ravintolat soveltuvat loistavasti
Tekesin rahoituspalvelut yrityksille 2017 #
Tekesin rahoituspalvelut yrityksille 2017 #1916549 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja keskisuuret yritykset,
Elinkeinoelämän tulevaisuuden osaamistarpeita
Elinkeinoelämän tulevaisuuden osaamistarpeita 29.10.2007 Tiedosta kompetensseihin Räjäytetään rajat mielissä ja järjestelmissä Satu Ågren Esityksen sisältö Muutosvoimat uudistumisen moottoreina Arvot ja
Tekesin rahoitus mediaalan yrityksille. Minna Suutari ja Anna Alasmaa 27.1.2015 Median innovaatiotuen info
Tekesin rahoitus mediaalan yrityksille Minna Suutari ja Anna Alasmaa 27.1.2015 Median innovaatiotuen info Mikä on median innovaatiotuki? Mahdollisuus => Media-alalle korvamerkittyä lisärahoitusta Rahoitushakemusten
SIJOITUSMESSUT Toimitusjohtaja Timur tjkarki
SIJOITUSMESSUT 2019 9.5.2019 Toimitusjohtaja Timur Kärki @ tjkarki Gofore on kasvava ja kannattava digitalisaation asiantuntijayritys. 60 600 50 500 Miljoonaa euroa 40 30 20 400 300 200 Henkilöstömäärä
Sosiaalinen media muuttaa maailman. Nyt! Heti! Nopeasti!
Sosiaalinen media muuttaa maailman Nyt! Heti! Nopeasti! Sara-Maria Forsberg Syyskuu 2014: 2 elokuvaa ja kansainvälinen levytys-sopimus Maaliskuu 2014: Kassaneiti Sosiaalinen Media YouTube Tuotetaan sisältöä
Oulun ammattikorkeakoulu elintarvikealan kehittäjänä Pohjois-Pohjanmaalla
Oamk lyhyesti Yli 8000 opiskelijaa 600 opettajaa ja muuta henkilökuntaa Tehtävänä koulutus ja tki-toiminta sekä aluekehittäminen Alat: o Tekniikka o Sosiaali- ja terveysala o Liiketalous o Kulttuuri o
Kotimaisen (huonekalu) teollisuuden säilyttäminen
Kotimaisen (huonekalu) teollisuuden säilyttäminen Pohjoismaat menettäneet teollisia työpaikkoja (1980 2010) lähes miljoonan Suomi = 240 000 Norja = 120 000 Ruotsi = 400 000 Tanska = 160 000 Suomi menettää
LeaForum Palvelupooli
Päivi Tikkala, Project Manager Learning & Educational Technology Research Unit paivi.tikkala@oulu.fi LeaForum Palvelupooli LeaForumin palvelujen tuotteistaminen ja myynti -työpaja 16.5.2013 Palvelu 1:
Tapahtumien ja mainonnan maailmaan!
Tervetuloa Tapahtumien ja mainonnan maailmaan! Mainos Sario on Pohjois-Savossa toimiva yritys joka tarjoaa monipuolisia palveluja niin yksityisille, yhdistyksille kuin yrityksillekin. Mainos Sariolta erilaisia
YRITYSESITE / COMPANY BROCHURE
YRITYSESITE / COMPANY BROCHURE 1 2 PAINO/PRINTING: WG PRINT OY, VAASA KANSI/COVER: GALERIE ART SILK 250G SISÄSIVUT/INSIDE: GALERIE ART SILK 130G KANSIKUVA/COVER PHOTO, VAASA SCIENCE PARK: TIMO LEHTONEN
ORIENTAATIOKOULUTUS Hämeenlinna 20.2.2015
ORIENTAATIOKOULUTUS Hämeenlinna 20.2.2015 TUOTTEISTAMISEN PERUSTEKIJÄT 1. Palvelun/tuotteen nimi 2. Asiakas (kenelle tarjotaan B2B/B2C) ja minkä haasteen palvelu/tuote ratkaisee + mahdollinen palvelulupaus
Liiketoimintaa ICT-osaamisesta vahvuuksilla eteenpäin. Jussi Paakkari, teknologiajohtaja, VTT, R&D, ICT
Liiketoimintaa ICT-osaamisesta vahvuuksilla eteenpäin Jussi Paakkari, teknologiajohtaja, VTT, R&D, ICT 2 Tietoliikenneosaamisen hyödyntäminen ja ylläpito Internetin lisääntyvä käyttö, palveluiden digitalisoituminen
Saunatilat. Kokoustilat
Saunatilat Pikkujoulut? TYKY-päivät? Vai ihan vain rento saunailta parhaiden ystävien kanssa? Tule viettämään iltasi ravintola Spoonin upeisiin Saunatiloihin! Spoonin saunatiloissa mahtuu mukavasti saunomaan
MONTAASI MEDIA OY DIGIVIESTINNÄN SUUNNITTELU- JA TUOTANTOYHTIÖ
MONTAASI MEDIA OY DIGIVIESTINNÄN SUUNNITTELU- JA TUOTANTOYHTIÖ Nopeasti ja elävästi viestivä yritys voittaa asiakkaan kiinnostuksen. Yritysesittelyt Käytönopastus Rekrytointivideot Palveluesittelyt Projektivideot
Helsingin kaupunki Liikuntavirasto HELSINGIN KAUPUNGIN KIRJAA' (' HELSINGFORS STADS
Helsingin kaupunki Liikuntavirasto HELSINGIN KAUPUNGIN KIRJAA' (' HELSINGFORS STADS 0 9. 01. 2015 8.1.2015 Dnro/Dnr Uppgiftsklass /00/D/0! i(le, Nimenmuutos Viitaten vuokrasopimukseemme Helsingin kaupungin
TERVETULOA! Tiedotustilaisuus perjantaina
TERVETULOA! Tiedotustilaisuus perjantaina 20.7.2018 TELIA COMPANY OSTAA BONNIER BROADCASTINGIN Telia Company ostaa Bonnier AB:lta Bonnier Broadcastingin, joka omistaa suomalaisen MTV:n lisäksi ruotsalaisen
CURRICULUM VITAE. syyskuu 1973 toukokuu 1975. syyskuu 1972 toukokuu 1973. syyskuu 1969 toukokuu 1970
CURRICULUM VITAE 1 1. Sukunimi: Haapoja 2. Etunimet: Jouko, Juhani 3. Syntymäaika/-paikka:04.06.1946 4. Kansallisuus: Suomi 5. Siviilisääty: eronnut, poika s.86, tyttö s.90 6. Koulutus: Vientikoulutussäätiö
Alkavan yrityksen talousasiat - Teemaklinikka Technopolis Oulu
Alkavan yrityksen talousasiat - Teemaklinikka Technopolis Oulu 12.10.2016 Juha Elf Asiantuntija Ely-keskus/TEKES-palvelut Ely-keskus ja TEKES palvelut Juha Elf Asiantuntija Ely-keskus/TEKES-palvelut ELY-keskus
Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK
CreMa Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK tukee tekijänoikeusvaroilla audiovisuaalista kulttuuria myöntää tukea lyhyt-, dokumentti- ja animaatioelokuvien sekä mediataideteosten tuotantoon
Qosmio: Kuule ero. entistä parempi kuuntelukokemus
Qosmio: Kuule ero PERSONAL COMPUTER HDD/DVD Qosmio TM entistä parempi kuuntelukokemus RECORDER LCD TV WITH TRUBRITE DISPLAY VIRTUAL SURROUND Kun Toshiba kehitti mobiiliviihde- ja tietojärjestelmä Qosmion,
KUOPIOSTA MAAILMALLE OHITUSKAISTA Janne Peräjoki Senior Director, Business Finland OHJELMA
OHJELMA 9.00 9.20 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Janne Peräjoki, Senior Director KUOPIOSTA OHITUSKAISTA MAAILMALLE 29.1.2019 Janne Peräjoki Senior Director, Business Finland 9.20 9.40 Saksan
Tekesin (Business Finland) rahoituspalvelut yrityksille 2018 #
Tekesin (Business Finland) rahoituspalvelut yrityksille 2018 #1916549 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja
Pk-yritysbarometri, syksy 2018
Pk-yritysbarometri, syksy 218 Seuturaportti, Pohjois-Pohjanmaa 1: Suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana (saldoluku %) KOKO MAA, n=429 Pohjois-Pohjanmaa, n=2 Koillismaa, n=1 Nivala-Haapajärvi, n=22 Oulu,
Technopolis Business Breakfast Technopolis, Kuopio
Technopolis Business Breakfast Technopolis, Kuopio 27.9.2012 Oskari Uotinen Intosome Oy on yhteisöllisen bisneskehityksen asiantuntijayritys. Autamme asiakkaitamme ymmärtämään ja hyödyntämään yhteisöllisiä
Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Tervehdys Yrittäjä!
Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Uutiskirje 8/2016 Tervehdys Yrittäjä! Niin se vaan syksy tekee tuloaan, mutta sitä ennen vietetään vielä kokoperhee KESÄFESTARIT Manskilla. Teemana
Ensin oli CD-ROM ja sitten DVD. Nyt on TABLETTI- JA MOBIILIJULKAISUIDEN aika!
Ensin oli CD-ROM ja sitten DVD. Nyt on TABLETTI- JA MOBIILIJULKAISUIDEN aika! TUOTTEET / TAPAHTUMAT / ARTISTIT JA YHTYEET / MATKAILU / ELOKUVA Provisual Oy / Vilhonvuorenkatu 11D / 00500 Helsinki, FINLAND
Canon Essential Business Builder Program. Avain yrityksesi menestykseen
Canon Essential Business Builder Program Avain yrityksesi menestykseen Essential Business Builder Program: esittely Painotoimintaan liittyy monenlaisia haasteita, ja toiminnan kasvattaminen on usein vaikeaa.
Aloittavan yrittäjän markkinointiopas - mitä tarvitsen kun perustan yrityksen?
Aloittavan yrittäjän markkinointiopas - mitä tarvitsen kun perustan yrityksen? 1 Olet päättänyt perustaa yrityksen tai olet sen jo perustanut. Kertoaksesi potentiaalisille asiakkaillesi, että olet olemassa,
Festivaalien taloudellisia tunnuslukuja - Finland Festivalsin jäsenfestivaalien taloustietoja vuodelta 2014
Festivaalien taloudellisia tunnuslukuja - Finland Festivalsin jäsenfestivaalien taloustietoja vuodelta 2014 Festivaalien taloudelliset avainluvut 2014 2 Taustaa Finland Festivals on jatkanut projektia
Kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto KEVÄT 2019
Kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto KEVÄT 2019 AMK-tutkintoon johtava koulutus Kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto medianomi (AMK) musiikkipedagogi (AMK) tanssinopettaja (AMK) Liiketalouden ammattikorkeakoulututkinto
Saga of Finland. Product, Place, Price, Promotion. Markkinointimix-työpaja" 19.-20.11.2012
Saga of Finland Product, Place, Price, Promotion Markkinointimix-työpaja 19.-20.11.2012 Työpajan esittely Suomessa järjestettävä kaksipäiväinen teemoitettu työpaja keskittyy markkinointimixiin 4P-mallin
Night People Finland Graafinen Ohjeistus 10.5.2011
Night People Finland Graafinen Ohjeistus 10.5.2011 Night People konserni tarjoaa asiakkaille parhaita mahdollisia elämyksiä kustannustehokkaasti turvallisessa ja laadukkaassa ympäristössä. NIGHT PEOPLE
Sosiaalinen media tuotekehityksen näkökulmasta
Sosiaalinen media tuotekehityksen näkökulmasta 16.4.2013 Harri Lakkala Harri Lakkala DI, yhteisöllisen bisneskehityksen asiantuntija ja konsultti Tehnyt töitä sosiaalisen median yrityskäytön parissa vuodesta
Hyvät eväät ETEENPÄIN
Hyvät eväät ETEENPÄIN YRITYKSILLE SIIVET Yritysten kehittämispalvelut kaikissa ELY-keskuksissa UUSI PALVELUKOKONAISUUS pk-yrityksille Olipa yrityksesi minkä tahansa haasteen tai muutoksen edessä, saat
Navitas on nykyaikainen työympäristö keskellä dynaamista liiketoimintaa
Navitas kokouspalvelut Navitas on nykyaikainen työympäristö keskellä dynaamista liiketoimintaa Navitas Navitas 1 ja 2-talot sijaitsevat Varkauden keskustassa, upealla paikalla järven rannalla. Tarjoamme
MERENKULKUALAN KOULUTUS- JA TUTKIMUSKESKUS
MERENKULKUALAN KOULUTUS- JA TUTKIMUSKESKUS MONIPUOLINEN MERENKULKUALAN OSAAJA Tarjoamme yliopistotasoista täydennyskoulutusta merenkulku-, satama- ja kuljetusalalla sekä meriteollisuudessa työskenteleville
Kansalliset seniorit PORVOO
Kansalliset seniorit PORVOO Marjo Miettinen Hallituksen puheenjohtaja Ensto-konserni @marjomannu Ensto sähköistysratkaisujen tarjoaja Enston liiketoiminta-alueet: Ensto Smart Buildings Ensto Digital Solutions
Käytettävyysarvioinnin toteutus Invasion Design Oy / Matias Kiviniemi
1 Käytettävyysarvioinnin toteutus Invasion Design Oy / Matias Kiviniemi Etsimme mobiili- ja SaaS-palveluiden asiantuntijaa suorittamaan SketchMyApppalvelulle käytettävyysarvioinnin. Tehtävä pitää sisällään
Lappeenrannasta MAAILMALLE OHITUSKAISTA Jarmo Heinonen Senior Director, Business Finland OHJELMA
OHJELMA 9.00 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Jarmo Heinonen, Senior Director Lappeenrannasta OHITUSKAISTA MAAILMALLE 12.4.2019 Jarmo Heinonen Senior Director, Business Finland Tanska on lähellä
Järjestämme erilaisia tapahtumia, kuten messuja ja konsertteja yms. Pääasiallinen kohderyhmämme on lapsiperheet, lapset ja nuoriso.
AAA Marketing Oy Järjestämme erilaisia tapahtumia, kuten messuja ja konsertteja yms. Pääasiallinen kohderyhmämme on lapsiperheet, lapset ja nuoriso. http://www.3a-m.com Mesimarjakuja 3 90460 Oulunsalo
Työ 2.0: Sosiaalinen media organisaation sisäisessä käytössä
Työ 2.0: Sosiaalinen media organisaation sisäisessä käytössä Sähköisen liiketoiminnan kehittäminen ja johtaminen Tuija Marstio 11/9/2012 Sosiaalinen media tekee yritysten toiminnasta läpinäkyvämpää halusivatpa
eperehdytys tuotantoon
Mikä se on? eperehdytys tuotantoon 8.9.2017 Rakennusala on yhdessä kehittänyt uuden tavan yleisten työturvallisuusasioiden perehdytykseen Yritysten hyvät käytännöt saadaan koko alalle käyttöön Tekniikka
Kaupan liitto 26.10.2011
Kaupan liitto 26.10.2011 MIKKO KNUUTTILA TOIMINUT DIGITAALISEN MARKKINOINNIN JA SÄHKÖISEN KAUPANKÄYNNIN KEHITYS- JA JOHTOTEHTÄVISSÄ YLI 10 VUOTTA VIIMEISIMPÄNÄ VASTANNUT DNA:N DIGIMARKKINOINNISTA JA 1.
www.avmessut.fi 7.-9.10.2009 Helsingin messukeskus
7.-9.10.2009 Helsingin messukeskus Kansainväliset AudioVisual 09-messut ovat vuoden tärkein av-alan ammattitapahtuma Pohjoismaiden, Baltian ja Pietarin alueella. www.avmessut.fi AudioVisual 09 kokoaa alan
OHITUSKAISTA VAASASTA MAAILMALLE. Pvm. ESITTÄJÄN NIMI Titteli, Business Finland OHJELMA Avauspuhe, elinkeinoministeri Mika Lintilä
OHJELMA 13.00 Avauspuhe, elinkeinoministeri Mika Lintilä VAASASTA OHITUSKAISTA MAAILMALLE Pvm. ESITTÄJÄN NIMI Titteli, Business Finland 13.10-13.30 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Jaana Auramo,
Osaava myyjä saa paikan!
mutkatonta suoraa uutiskirje marraskuu 2015 MailService marraskuu 2015 Osaava myyjä saa paikan! Kyllä vain! Tällaisia rekrytointi-ilmoituksia voimme lukea lehdistä liki päivittäin ja työvoimaviranomaisen
RADIOSTAR.FI. Suomalainen nettiradio MEDIAKORTTI
RADIOSTAR.FI Suomalainen nettiradio MEDIAKORTTI " MIKÄ ON RADIO STAR? Radio Star on uusi ja raikas, tekijöidensä näköinen nettiradio, jossa musiikista päättävät kuuntelijat, ohjelmatuottajat, toimittajat,
Ruukki sosiaalisessa mediassa
Ruukki sosiaalisessa mediassa Sosiaalinen media ja yhteisölliset toimintatavat teknologiateollisuudessa - Facebook-hömpästä bisneksen tueksi 26.1.2011 Petri Kyrönviita Ruukki tänään Rakentamisen liiketoiminta
Mediatyö murroksessa
Mediatyö murroksessa Luento Digitaalinen viestintä ja media -kurssilla Nando Malmelin, Professor of Practice, PhD Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu 1.3.2018 MIKÄ MEDIASSA MURTUU? MEDIA- TOIMIALA MEDIA
HomCare FINLAND SIISTIÄ! SIISTIÄ! Yhdessä tekemistä ja yrittäjyyttä
Yhdessä tekemistä ja yrittäjyyttä Parempi elämä helposti! Toteuta itseäsi ja unelmiasi HomCare- jälleenmyyjänä. Tervetuloa! HomCare Finland Oy HomCare Finland Oy on 30 vuoden ajan parantanut suomalaisten
Turun Kansantanssin Ystävät ry. Turku - Finland
Turun Kansantanssin Ystävät ry Turku - Finland Turun Kansantanssin Ystävät ry perustettiin vuonna 1970 päämääränään suomalaisen kansantanssin ja kansanperinteen vaaliminen ja tunnetuksi tekeminen. Kansantanssin
Näyttelypaikka «Koko totuus Suomesta» Baltian merifestivaalilla
Näyttelypaikka «Koko totuus Suomesta» Baltian merifestivaalilla Baltian merifestivaali 2012 31.5.-3.6.2012, Pietari, Lenexpo-messukeskus 1 Kutsumme teidät osallistumaan Baltian merifestivaalille ja otamme
Sosiaalinen media. Katri Lietsala, Gemilo Oy Toimitusjohtaja, perustaja
1 Sosiaalinen media Katri Lietsala, Gemilo Oy Toimitusjohtaja, perustaja Puhelin 040-7499072, sähköposti katri.lietsala@gemilo.com Gemilo Oy. Rautatienkatu 21 A, Tampere Katri on konsultoinut lukuisia
Aller online-hinnasto 2019
Aller onlinehinnasto 2019 Aller on media, markkinointi ja datakonserni. Tuotamme viihdesisältöjä vahvojen brändiemme kautta, ylläpidämme suurinta suomalaista somea Suomi24:ää, jolla suomalaiset ovat saaneet
...joustava messu- ja näyttelyjärjestelmä.
...joustava messu- ja näyttelyjärjestelmä. elposti ja nopeasti pystytettävä rakenne suuri saumaton kuvapinta saatavana läes rajattomasti kokoja ja muotoja patentoitu runkorakenne, elinikäinen takuu Helposti
PALVELUT YRITYSTEN KASVUN JA KEHITTÄMISEN EDISTÄMISEEN
PALVELUT YRITYSTEN KASVUN JA KEHITTÄMISEN EDISTÄMISEEN Järkevää, osaavaa ja luovaa palvelua jo vuodesta 1989 Myynnin ja markkinoinnin kehittämissuunnitelma Käynnistämme myynnin ja markkinoinnin kehittämissuunnitelman