Hyvän liiketavan periaatteet
|
|
- Aimo Jurkka
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Hyvän liiketavan periaatteet OP Hyvän liiketavan periaatteet 1
2 Sisältö 1 Johdanto 2 Toimimme osuustoiminnallisen arvopohjan ja perustehtävämme mukaisesti 3 Työskentelemme yhdessä asiakkaan kanssa 4 Olemme avoimia ja reiluja kaikille sidosryhmillemme 5 Tunnistamme eturistiriidat ja vältämme niitä 6 Asiakastietojen luottamuksellisuus on tärkeintä 7 Teemme työpaikastamme turvallisen, innostavan ja tasa-arvoisen yhdessä 8 Kannamme vastuun ympäristöstä ja torjumme ilmastonmuutosta 9 Sitoudumme yhdessä noudattamaan näitä periaatteita OP Hyvän liiketavan periaatteet 2
3 1. Johdanto Kaikkien OP Ryhmässä työskentelevien ja hallinnossa vaikuttavien on tunnettava tässä esitetyt Hyvän liiketavan periaatteet niin hyvin, että roolista, asemasta tai toimipaikasta riippumatta hän voi siirtää ne osaksi jokapäiväistä työtään. Periaatteiden soveltamiseksi käytäntöön on olemassa joukko tarkempia ja toimintakohtaisia politiikkoja ja ohjeita. Jokaisen meistä kuuluu kerrata periaatteet mahdollisten muutosten ja tarkennusten varalta vähintään kerran vuodessa. OP Ryhmän hallintoneuvosto on hyväksynyt Hyvän liiketavan periaatteet, ja jokaisen ryhmään kuuluvan yhteisön hallitus huolehtii, että niitä noudatetaan. Näiden periaatteiden lisäksi noudatamme kulloinkin voimassa olevaa lainsäädäntöä, viranomaisten antamia ohjeita ja suosituksia sekä alan itsesääntelyelinten linjauksia. OP Ryhmä noudattaa myös YK:n Global Compactin periaatteita. OP Hyvän liiketavan periaatteet 3
4 2. Toimimme osuustoiminnallisen arvopohjan ja perustehtävämme mukaisesti Vahvan vakavaraisuutemme ja tehokkuutemme avulla luomme kestävää taloudellista menestystä, turvallisuutta ja hyvinvointia omistaja-asiakkaillemme ja toimintaympäristöllemme. Asiakasomisteisuus on olemassaolomme peruste. Asiakkaiden omistamana ryhmänä OPlla on erityinen velvollisuus ja mahdollisuus toimia asiakkaiden ja toimintaympäristön hyväksi myös silloin, kun yhteiskunnan ja talouden murrokset synnyttävät uusia tarpeita ja mahdollisuuksia. Päätöksenteossa arvioimme myös päätösten yhteisölliset vaikutukset. Emme tavoittele lyhyen aikavälin voittoja, vaan jatkuvaa ja pitkäjänteistä menestystä asiakkaidemme ja meitä ympäröivän yhteiskunnan kanssa. Jokaisen OP Ryhmään kuuluvan yrityksen tehtävänä on tarjota omistajilleen ja asiakkailleen heidän tarvitsemiaan palveluja mahdollisimman kilpailukykyisesti. Yhteiset arvot perustana luottamukselle Tärkeintä on, että omistajamme ja asiakkaamme voivat kaikissa tilanteissa luottaa meihin. Luottamusta ja pysyviä asiakassuhteita tukee vankka arvopohja. Samat arvot yhdistävät OP Ryhmän yhteisöjä ja ohjaavat arjen valintojamme. Hyvä hallintotapa takaa selkeän vastuunkannon Otamme kaikessa toiminnassa huomioon hyvän hallintotavan vaatimukset. Järjestämme tehtävät siten, että valvonta kyetään toteuttamaan tehokkaasti. Pyrimme avoimuuteen ja julkaisemme hallinnon luotettavuuden varmistamiseksi olennaiset tiedot. Kannamme vastuun toimintaympäristöstämme OP Ryhmän tavoitteena on olla vastuullisuuden edelläkävijä Suomessa. Tavoite kumpuaa osuustoiminnallisista arvoistamme. Lisäksi sidosryhmämme edellyttävät meiltä luotettavuutta ja voimakasta vastuuntuntoa. Työtämme ohjaa vastuullisuusohjelma, jota päivitämme tarvittaessa vastaamaan sidosryhmiemme muuttuvia odotuksia. Arvomme Ihmisläheisyys OP Ryhmä on ihmistä varten. Aito välittäminen asiakkaista ja työyhteisön jäsenistä on lähtökohta toiminnallemme. Vastuullisuus Toimimme sekä paikallisesti, alueellisesti että valtakunnallisesti esimerkillisenä ja eettisesti vastuullisena yrityksenä. Vahvan ammattitaidon pohjalta vastaamme palvelujemme laadukkuudesta ja luotettavuudesta. Yhdessä menestyminen Menestyminen yhdessä asiakkaiden kanssa antaa suunnan toiminnan ja palvelujen kehittämiselle. Toiminta yhtenäisenä ryhmänä lisää turvaa asiakkaille ja parantaa palvelukykyämme. Noudatamme toiminnassamme vahvistettuja toimintaperiaatteita ja ohjeita. Teemme päätöksiä vain meille kuuluvien valtuuksien puitteissa. Olemme jokainen omalta osaltamme vastuussa sisäisen valvonnan toteuttamisesta. OP Hyvän liiketavan periaatteet 4
5 3. Toimimme yhdessä asiakkaan kanssa Tunnemme asiakkaamme ja toimimme aina reilusti Olemme olemassa asiakkaitamme varten. Meidän tulee tuntea heidät sekä perehtyä heidän toimintaansa ja taustoihinsa niin laajasti kuin asiakassuhde edellyttää. Näin voimme tunnistaa asiakkaan tarpeet sekä vastuullisesti tarjota kullekin asiakkaalle sopivimpia tuotteita ja palveluita. Pankilla on myös lainsäädännöstä kumpuava velvollisuus tuntea asiakkaansa ja esittää siihen liittyviä kysymyksiä. Kohtelemme asiakkaita hyvin tasapuolisesti ja ammattimaisesti. Noudatamme asiakkaan tietoihin liittyvää sääntelyä ja yhtenäisiä menettelytapoja. Tavoitteemme on estää ja paljastaa rahanpesua, terrorismin rahoitusta sekä muuta rahoitusjärjestelmän väärinkäyttöä. Torjumme tarjoamillamme tuotteilla ja palveluilla asiakkaisiin sekä heidän toimintaansa kohdistuvia uhkia. Kuuntelemme asiakkaitamme Toimintaamme ohjaa asiakas, ja tavoitteenamme on ylivertainen asiakaskokemus. Asiakkaiden ymmärtäminen ja heidän palautteensa ovat meille mahdollisuus tehdä työmme paremmin. Siksi otamme asiakaspalautteet ja -valitukset vakavasti sekä viestimme kaksisuuntaisesti. Asiakkaiden valitukset käsitellään ja asiakkaille vastataan aina viipymättä. Mikäli palautteen käsittely ei täytä asiakkaan tarpeita, annamme hänelle ohjeet asian saattamiseksi puolueettomaan jatkokäsittelyyn. OP Hyvän liiketavan periaatteet 5
6 4. Olemme avoimia ja reiluja kaikille sidosryhmillemme Edellytämme vastuullisuutta myös kumppaneiltamme Toimintaa ulkoistettaessa, hankinnoissa ja alihankinnassa toimimme yhdenmukaisesti ja markkinalähtöisesti. Käytämme perusteina objektiivisia tekijöitä, kuten laatu, saatavuus, kustannukset, palvelu ja riskiarviointi. Valintaprosessi on läpinäkyvä ja kaikille toimijoille sama. Palveluntarjoajamme ja kumppanimme sitoutuvat noudattamaan lainsäädäntöä, viranomaismääräyksiä sekä oman toimialansa hyviä tapoja. Tämän lisäksi kumppanien ja palveluntarjoajien toiminnan tulee olla OP Ryhmän arvojen ja vastuullisten toimintatapojen mukaista. Kannamme vastuun kaikesta toiminnastamme ja siksi varmistamme, etteivät ulkoistus, hankinnat tai alihankinta vaaranna mainettamme, toiminnan laatua tai jatkuvuutta. Olemme arvostavia ja asiallisia myös kilpailijoillemme Käyttäydymme kilpailussa ja kilpailijoitamme kohtaan arvostavasti ja asiallisesti. Emme sovi kilpailijoidemme kanssa hinnoittelusta, markkinaosuuksista tai vastaavasta toiminnasta. Rakennamme menestystä yhdessä sidosryhmiemme kanssa Olemme laajasti läsnä Suomessa niin digitaalisesti kuin fyysisesti, ja osallistumme paikallisen menestyksen, hyvinvoinnin ja turvallisuuden kehittämiseen kaikkialla missä toimimme. Käymme tiivistä vuoropuhelua päättäjien, viranomaisten, kansalaisjärjestöjen ja muiden sidosryhmien kanssa. Kuuntelemme ja olemme aktiivisesti läsnä siellä, missä omistajamme, asiakkaamme ja muut sidosryhmämme ovat. Osallistumme tulevaisuuden menestyksen rakentamiseen tukemalla koulutusta ja opettamalla taloustaitoja uusille sukupolville. Viestintämme on avointa ja oikea-aikaista Viestintäämme ohjaavat OP Ryhmän strategia ja arvot. Viestinnän periaatteita ovat luotettavuus, aloitteellisuus, pitkäjänteisyys ja avoin vuorovaikutus. Sisäinen viestintä on osa toimivaa työyhteisöä ja johtamista. Kannustamme kaikkia avoimeen vuoropuheluun, sillä keskinäinen tiedonvaihto, yhteisymmärrys ja sitoutuminen yhteisiin tavoitteisiin ovat edellytys OP Ryhmän menestykselle. Käytämme sisäisessä viestinnässä useita kanavia, henkilökohtaisia tapaamisia sekä yhteisiä tilaisuuksia varmistaaksemme, että työntekijät ja hallinnon edustajat saavat riittävän tiedon tehtävistään ja tavoitteistaan. Tarjoamme myös toimivat sisäiset kanavat palautteelle. Keskustelemme aktiivisesti Keskustelemme sidosryhmiemme kanssa avoimesti ja oikea-aikaisesti. Solmimme suhteita mediaan, pidämme suhteita aktiivisesti yllä ja autamme toimittajia heidän työssään. Medialle kommentoi aina ensisijaisesti asiasta parhaiten tietävä johtaja ja kriisitilanteessa viestinnän johto. Ryhmätason strategiasta, liiketoimintaperiaatteista ja taloudesta antaa tietoja ylin johto. Sosiaalisen median käytöstä olemme sopineet yhdessä henkilöstön kanssa, ja samat pelisäännöt koskevat myös hallintoa. Kannustamme OP Ryhmän asiantuntijoita luomaan yhteyksiä myös ulkoisiin sidosryhmiin. Tiedonantovelvollisuuden mukaista viestintäämme säätelevät lainsäädäntö, asetukset ja muu sitova sääntely sekä viranomaisten ja markkinapaikkojen ohjeistus. Viestimme markkinoille oikean, luotettavan ja riittävän kuvan OP Ryhmän tilanteesta ja toiminnasta. Emme anna virheellistä tai harhaanjohtavaa tietoa markkinoinnissamme. Noudatamme kansainvälisen kauppakamarin määrittelemiä markkinoinnin perussääntöjä, hyvää markkinointitapaa ja toimialojemme markkinoinnin ohjeistuksia. OP Hyvän liiketavan periaatteet 6
7 5. Tunnistamme eturistiriidat ja vältämme niitä Vastuulliseen toimintaan kuuluu myös eturistiriitatilanteiden hallinta sekä irtisanoutuminen korruptiosta. Tunnistamme eturistiriidat Tarjotessamme asiakkaillemme monialaisia palveluita toimimme heihin nähden useassa eri roolissa, mikä saattaa johtaa eturistiriitoihin. Pyrimme aina tunnistamaan ja ehkäisemään eturistiriitatilanteet ennalta. Tilanteissa, joissa eturistiriitoja ei voida välttää, noudatamme OP Ryhmän eturistiriitojen hallintaan ja korruption estämiseen liittyvää ohjeistusta ja käsittelemme sekä dokumentoimme tilanteet asianmukaisesti. Asiakkaan etu voi olla ristiriidassa työntekijän, hallintohenkilön, toisen asiakkaan tai OP Ryhmän edun kanssa. Mikäli katsomme eturistiriidan syntyneen, annamme asiakkaalle riittävät tiedot tilanteen yksityiskohdista ja syistä ennen asiakkaaseen vaikuttaviin toimenpiteisiin ryhtymistä. Tavoittelemme pysyviä asiakassuhteita. Noudatamme eturistiriitatilanteisiin liittyviä ohjeita myös silloin, kun tunnemme asiakkaamme henkilökohtaisesti. Emme saa harjoittaa OP Ryhmän liiketoiminnan kanssa kilpailevaa toimintaa. Esimerkiksi hankinnoista päättävä työntekijä ei voi ilman objektiivisia syitä asettaa etusijalle palveluntarjoajaa, johon hänellä on henkilökohtainen ystävyyssuhde. Emme tuo omia asioitamme liiketoimintaan Eturistiriitojen välttämiseksi henkilökohtaiset asiat on pidettävä erillään omasta työstä. Kenelläkään ei ole oikeutta toimia omassa asiassaan esittelijänä, päättäjänä tai toimeenpanijana. Kukaan työntekijä, johtaja tai hallintohenkilö ei saa OP Ryhmän edustajana käsitellä omia tai lähipiirinsä talousasioita, niiden asiakirjoja, tietoja, ehtoja tai maksuja tai vaikuttaa niiden käsittelyyn. Jos henkilön puolueettomuus uhkaa vaarantua jostakin syystä, hänen tulee oma-aloitteisesti pidättäytyä asian käsittelystä, valmistelusta ja päätöksenteosta. Puolueettomuuden vaarantumista on aina arvioitava objektiivisesti ja huomioiden, miltä tilanne voisi vaikuttaa ulkopuolisen arvioimana. Osoitamme OP Ryhmässä ammattitaitoa ja vastuullisuutta hoitamalla hyvin myös omat talousasiamme. Vältämme kaikkia tilanteita, jotka voivat asettaa itsemme ja OP Ryhmän alttiiksi lahjusepäilyille Laajassa asiakas-, sidosryhmä-, yhteistyö- ja kumppaniverkostossa on mahdollista kohdata lahjontaa tai merkkejä korruptiosta. Vastuullisena toimijana tunnistamme mahdolliset korruptoituneet tai sellaiseksi tulkittavat toimintatavat sekä yhteistyökumppaneiden tapauksissa että omassa toiminnassamme. Korruption määritelmä on laaja ja se voi vaihdella lainvastaisesta moitittavaan tai eettisesti arveluttavaan toimintaan. Lahjonta on yksi korruption muodoista. Tunnistamme arveluttavat tilanteet ja estämme niiden syntymisen. Noudatamme tilanteissa OP Ryhmän eturistiriitojen hallintaan ja korruption estämiseen liittyvää ohjeistusta. Tulkinnanvaraisissa tilanteissa pyydämme apua yhteisön Compliance-toiminnasta vastaavalta henkilöltä tai keskusyhteisön Sisäisen valvonnan tuki -osaston Compliance-yksiköstä. Hyviin sidosryhmäsuhteisiin kuuluu monenlaisia vuorovaikutustilanteita ja noudatamme näissä tilanteissa kohtuullisuutta. Emme koskaan tarjoa emmekä vastaanota lahjaa tai kestitystä, joka voidaan tulkita yritykseksi vaikuttaa liiketoimintaan. Muistamme myös, että ulkopuolinen voi tulkita myös palveluksen lahjukseksi. Lahjojen antamisen on oltava avointa, ja lahjat annetaan ilman odotusta tai velvoitetta. Suorat rahalahjat tai niihin rinnastettavat lahjakortit ovat aina kiellettyjä. Vastikkeettomien etuuksien antaminen yhteisön näkökulmasta OP Ryhmän yhteisöjen oikeuksia antaa vastikkeettomia etuuksia rajoittavat osuuskunta- ja osakeyhtiölain säännökset. Yleishyödyllisten yhteisöjen ja yhdistysten tukeminen tai sponsorointi ei lähtökohtaisesti aiheuta suoria eturistiriitoja, mutta tuen ja sponsoroinnin suhteen on toimittava harkiten. Jos lahjoituksen saajana on taho, jossa määräysvalta on pankin henkilökuntaan tai hallintoon kuuluvalla henkilöllä tai tämän lähipiiriin kuuluvalla, lahjoitus on kielletty. OP Ryhmä tai sen yhteisöt eivät tue poliittisia puolueita tai organisaatioita lahjoituksilla eivätkä kenenkään yksittäisen ehdokkaan vaalikampanjaa. OP Hyvän liiketavan periaatteet 7
8 6. Asiakastietojen luottamuksellisuus on tärkeintä Kunnioitamme pankki- ja vakuutussalaisuutta, asiakastietojen ja potilastietojen luottamuksellisuutta sekä sopimusten salassapitovelvoitteita kaikessa toiminnassamme. Henkilötietojen huolellinen ja varovainen käsittely on meille OP Ryhmässä ensisijaista. Käsittelemme henkilötietoja tietosuojalainsäädännön sekä hyvän tiedonhallinta- ja käsittelytavan mukaan. Toimimme aina hyvän pankkija vakuutustavan mukaisesti, ja varmistamme, ettei yksityisyydensuoja vaarannu. Käytämme asiakkaisiin liittyviä tietoja, jotka auttavat meitä palvelemaan asiakkaitamme paremmin. Keräämme ja käytämme näitä tietoja harkiten tuotteiden ja palveluiden kehittämiseen. Tietosuoja ja tietoturvallisuus ovat osaamista Tietosuoja ja tietoturvallisuus ovat olennainen ja erottamaton osa OP Ryhmän toimintaa ja hyvää tietojenkäsittelytapaa. Edistämme aktiivisesti yhteiskunnan huoltovarmuutta. On hyvä muistaa, että tietoa on muuallakin kuin järjestelmissä. Näissäkin tapauksissa meidän on huolehdittava, että tietoa käsitellään määriteltyjen prosessien mukaisesti. Tietoa on esimerkiksi tulosteissa, kahvipöytäpuheissa tai vaikkapa matkapuhelimen sähköposteissa. Työnantajan, työyhteisön, työtovereiden ja asiakkaiden asiat pidetään aina omana tietona myös verkossa. Tietoturvallisuus on ammattiylpeyden aihe. Terveydenhuollon laatu ja potilasturvallisuus ovat meille kunnia-asia, ja käsittelemme potilastietoja ehdottoman luottamuksellisesti. Kaikki potilaat ovat meille samanarvoisia ja kohtelemme heitä inhimillisesti sekä arvokkaasti. Varmistamme laadukkaan hoidon panostamalla henkilökunnan ammattitaitoon ja lääketieteelliseen osaamiseen sekä sitoutamme lääkärimme noudattamaan eettisiä ohjeita. Käsittelemme vain työhön liittyvää tietoa Työhömme kuuluu päivittäin tietoa, jonka salassa pysyminen on tärkeää asiakkaiden luottamuksen säilyttämiseksi. Käsittelemme tietoja pelkästään siten, mikä on työtehtävien hoidon kannalta tarpeellista. Huolehdimme tietojen oikeasta ja prosessien sekä ohjeiden mukaisesta käytöstä niiden elinkaaren ajan. Asiakastiedon lisäksi omaa liiketoimintaamme ja työntekijöitämme sekä hallinnon edustajia koskeva tieto on luottamuksellista ja salaista. Emme käytä luottamuksellisia tai salaisia tietoja ja sisäpiiritietoa omaksi tai jonkun toisen hyväksi. OP Hyvän liiketavan periaatteet 8
9 7. Teemme työpaikastamme turvallisen, innostavan ja tasa-arvoisen yhdessä Arvostamme kollegoitamme ja heidän osaamistaan Hyvä johtaminen on OP Ryhmän yrityskulttuurin perusta. Arvostamme jokaista ihmistä ja hänen kykyjään. Tähtäämme siihen, että voimme yhdessä tehdä tulosta pitkäjänteisesti ja uudistuvasti, omaa ja yhteistä osaamistamme jatkuvasti kasvattaen. Toimimme vastuullisesti, edistämme ryhmän ja työnantajayrityksen etua sekä otamme vastuun henkilökohtaisesta kehityksestämme. Tarvitsemme ennakoivan, luotettavan ja avoimen ympäristön, jotta voimme aidosti sitoutua työhömme. Johtamiskulttuurimme tulee vastata tähän tarpeeseen, ja myös työn murroksessa toimintatapamme ovat vastuullisia. Pitkäjänteinen sitoutuminen tarkoittaa myös, että huomioimme työntekijän iän ja elämäntilanteen merkityksen johtamisessa, organisoinnissa, työn suunnittelussa ja kehittämisessä. Palkka- ja palkitsemispolitiikkamme on oikeudenmukaista, ja palkka- ja palkitsemisjärjestelmien perusteet ovat avoimia. Suoriutuminen, pätevyys ja osaaminen ovat painavin valintakriteeri kaikessa rekrytoinnissa, etenemisessä ja palkkauksessa. Luomme työyhteisöjä, joihin kaikkien on mukava tulla Työyhteisön henkinen ja fyysinen hyvinvointi rakennetaan yhdessä. Siihen osallistuvat johto, työyhteisö ja jokainen yksilö omalla toiminnallaan. Emme vaaranna omaa tai muiden työturvallisuutta. Henkiset riskit ovat työssämme usein fyysisiä suurempia, mutta myös näkymättömämpiä. Työperäisten terveyshaittojen ehkäisemiseksi tarvitsemme tietoa ja taitoa, mutta myös kulttuurin, jossa riskejä tunnistetaan ja niitä opetellaan torjumaan. Huonoa käytöstä tai kiusaamista emme salli. Häiritseväksi tai loukkaavaksi koettuun käyttäytymiseen puuttuminen kuuluu meille kaikille. Olemme kaikki yhdenvertaisia Monimuotoisuutta ovat ihmisten erot elämän eri osa-alueilla, kuten elämäntavoissa tai henkilökohtaisissa ominaisuuksissa. Tunnistamme ja hyväksymme toistemme eroavaisuudet ja kohtelemme kaikkia samanarvoisesti riippumatta sukupuolesta, iästä, alkuperästä, vakaumuksesta, terveydentilasta, seksuaalisesta suuntautumisesta tai muusta henkilöön liittyvästä syystä. Monimuotoisuus on voimavara ja hyväksi työyhteisölle, yritykselle, hallinnolle, asiakkaille ja yhteiskunnalle. Yhdenvertainen kohtelu näkyy henkilövalinnoissa, palkitsemisessa, urakehityksessä, koulutuksessa ja yleisesti siinä, miten työyhteisö toimii. Tämä periaate ulottuu myös oman työyhteisömme ulkopuolelle, hallintoon, asiakkaisiin ja yhteistyökumppaneihin. Seuraamme avoimesti sukupuolten tasa-arvon toteutumista vuosittain. Tuloksista raportoidaan johdolle ja henkilöstölle. OP Hyvän liiketavan periaatteet 9
10 8. Kannamme vastuun ympäristöstä ja torjumme ilmastonmuutosta Rakennamme parempaa ympäristöä yhdessä asiakkaidemme kanssa Ilmastonmuutoksella on laajoja vaikutuksia ja se aiheuttaa merkittäviä epävarmuuksia yhteiskunnalle. Yhdessä asiakkaidemme kanssa rakennamme kestävää taloutta sekä tuemme ilmastonmuutoksen hillintää ja siihen sopeutumista. Liiketoimintamme tulee edistää asiakkaidemme ja toimintaympäristömme hyvinvointia. Yhteisöllinen roolimme ohjaa meitä olemaan esimerkkinä muille. Kehitämme tuotteita ja palveluita, jotka kannustavat asiakkaitamme vastuulliseen ja ympäristöystävälliseen toimintaan, ja huomioimme toimintamme vaikutukset luonnon monimuotoisuuteen. Hillitsemme ilmastonmuutosta Ilmastonmuutoksen hillintä vaatii jokaiselta meistä sitoutumista ja toimenpiteitä. Vähennämme omaa ilmastorasitustamme, ja autamme asiakkaitamme tekemään kannattavia ilmastotekoja. Haluamme pienentää ilmastonmuutoksen aiheuttamaa riskiä asiakkaillemme. Tarjoamme tietoa ilmastonmuutoksesta sekä tarjoamme ratkaisuja sen negatiivisiin vaikutuksiin. Ilmastopositiivinen OP Otamme ympäristö- ja ilmastovaikutukset huomioon omassa toiminnassamme. Edistämme liiketoiminnassamme kiertotaloutta sekä resurssi- ja energiatehokkuutta. Kehitämme toimitilojamme vähäpäästöisemmiksi, tuotamme ja hyödynnämme uusiutuvaa energiaa ja edistämme vähäpäästöistä liikkumista. Hankinnoissa huomioimme ympäristönäkökulmat ja edellytämme kumppaniemme toimivan periaatteidemme mukaisesti. OP Hyvän liiketavan periaatteet 10
11 9. Sitoudumme yhdessä noudattamaan näitä periaatteita Vastuuta ei voi ulkoistaa Hyvän liiketavan periaatteiden noudattaminen ja oman tietämyksen jatkuva päivittäminen periaatteisiin liittyen on kaikkien OP Ryhmässä työskentelevien ja hallinnon jäsenien vastuulla. Jokaisen velvollisuus on olla perillä omaan toimintaan liittyvistä ajantasaisista ohjeistuksista ja ilmoittaa havaituista rikkomuksista. Hyvän liiketavan periaatteiden vastaiset teot on korjattava välittömästi. Jatkuvasta tai olennaisesta ohjeiden vastaisesta toiminnasta ryhmän hallintoneuvosto huomauttaa kyseisen yhteisön hallitusta. Jos olet epävarma Hyvän liiketavan periaatteiden noudattamisesta, keskustele asiasta lähimmän esimiehesi, HR:n tai Compliancen kanssa. Ryhmän tarkastusjohtajalle voi lähettää luottamuksellisesti postia periaatteiden rikkomistapauksista, ja OP Ryhmässä on sisäisessä käytössä myös rikkomusten sähköinen ilmoittamiskanava. OP Hyvän liiketavan periaatteet 11
Hyvän liiketavan periaatteet OP Ryhmässä
Hyvän liiketavan periaatteet OP Ryhmässä Sisältö 1 Johdanto 2 Rakennamme toimintaamme yhteiseltä arvopohjalta 3 Toimimme yhdessä asiakkaan kanssa 4 Toimimme avoimesti ja reilusti kaikkien sidosryhmiemme
Alma Media Oyj Code of Conduct eettinen ohjeistus
Alma Media Oyj 2011 Code of Conduct eettinen ohjeistus Alma Median Code of Conduct -- eettinen ohjeistus Tämä eettinen ohjeistus koskee kaikkia Alma Median ja sen tytäryhtiöiden työntekijöitä organisaatiotasosta
Tampereen kaupungin eettiset toimintaperiaatteet. Tampereen kaupunki
Tampereen kaupungin eettiset toimintaperiaatteet 1 Taustaa Kaupungin toimintamallin arvioinnin ja henkilöstön kanssa käsiteltyjen Kunta10 - työhyvinvointikyselyn tulosten pohjalta kaupungissa on havaittu
Tampereen kaupungin eettiset toimintaperiaatteet. Kaupunginvaltuuston strategiaseminaari
Tampereen kaupungin eettiset toimintaperiaatteet Kaupunginvaltuuston strategiaseminaari Niina Pietikäinen henkilöstöjohtaja 28.08.2017 Sami Uusitalo työhyvinvointipäällikkö Taustaa Kaupungilla käytössä
Uudistamme rohkeasti. Toimimme vastuullisesti. Vaikutamme verkostoissa
Uudistamme rohkeasti Uudistaminen on sitä, että reagoimme muuttuvaan toimintaympäristöön aiempaa herkemmin. Kehitämme ammattitaitoamme, kokeilemme rohkeasti uusia toimintatapoja ja opimme yhdessä luottaen
Kärkkäinen Oy arvot 2019
Kärkkäinen Oy arvot 2019 Kärkkäinen Oy konsernin (jäljempänä yhtiö tai Kärkkäinen Oy) toimintaa ohjaavat kolme arvoa: luotettava, tehokas ja yhteistyö. Yhtiön arvot on yhteisesti hyväksytty ja ne perustuvat
Pidetään selkä suorana
Eettinen pelikirja Pidetään selkä suorana Mitä on oikea ja väärä Enveralla? Envera haluaa olla esimerkillinen yritys, jossa työntekijän on hyvä olla ja joka kohtaa asiakkaat ja muut sidosryhmät suoraselkäisesti.
Uudistamme rohkeasti. Toimimme vastuullisesti. Vaikutamme verkostoissa
Uudistamme rohkeasti Uudistaminen on sitä, että reagoimme muuttuvaan toimintaympäristöön aiempaa herkemmin. Kehitämme ammattitaitoamme, kokeilemme rohkeasti uusia toimintatapoja ja opimme yhdessä luottaen
LUONALAISEN EETTISET PERIAATTEET
LUONALAISEN EETTISET PERIAATTEET 1 Aluksi Me Luonassa haluamme rakentaa luottamusta ja puolueettomuutta kuvaamalla omat eettiset periaatteemme. Eettiset periaatteet on valmisteltu osana vastuullisuustyötämme,
Sisältö. Toimintaperiaatteet
Sisältö 1 Johdanto 3 2 Liiketoiminnan etiikka vastuullisten liiketoimintakäytäntöjen noudattaminen 3 2.1 Lakien ja määräysten noudattaminen 3 2.2 Kirjausten ja raporttien oikeellisuus 3 2.3 Eturistiriidat
LGT ja yhteiskuntavastuu
LGT ja yhteiskuntavastuu Voit luottaa siihen, että kannamme vastuumme Kaikki, mitä kuljettajana, toimittajana, työnantajana, yrityksenä, ostajana ja yrityskansalaisena teemme, vaikuttaa ympäröivään maailmaan.
Yritysvastuu sosiaalialalla 30.10.2013 AN 1
Yritysvastuu sosiaalialalla 30.10.2013 AN 1 Sosiaalialan yritysvastuu tarkoittaa yrityksen vastuuta omista yhteiskunnallisista vaikutuksistaan toimia, jotka hyödyttävät työntekijöitä ja muita yrityksen
Code of Conduct eettinen ohjeistus
Code of Conduct eettinen ohjeistus Alma Media Oyj 2016 Sisällys 1. Almamedialaiset...1 2. Alma Media -konsernin edun ajaminen... 2 3. Yhteistyö ja kumppanuudet... 2 4. Asiakkaat... 3 5. Lakien, säädösten
vastuullisuuslupaukset konkretisoituvat
Kuinka Tapiolan vastuullisuuslupaukset konkretisoituvat henkilöstöjohtamisessa? ht i Henry Foorumi Veera Lammi 9.11.2010 9.11.2010 1 Agenda Miksi vastuullinen johtaminen on tärkeää? Miten vastuullista
TAPAMME TOIMIA -PERIAATTEET -PERIAATTEET
TAPAMME TOIMIA -PERIAATTEET -PERIAATTEET TAPAMME TOIMIA -PERIAATTEET OLEMME OSA JOKIVARSIEN ELÄMÄÄ 5 Viesti toimitusjohtajalta 6 Lainsäädännön ja hyvien liiketoimintatapojen noudattaminen 8 Reilu kilpailu
Monimuotoisuuden johtamisella kaikille sopivia työpaikkoja ja työyhteisöjä
Monimuotoisuuden johtamisella kaikille sopivia työpaikkoja ja työyhteisöjä Aulikki Sippola, KTT, monimuotoisuusjohtamisen asiantuntija Ratko-menetelmä tarjoaa keinoja rakentaa monimuotoisuutta arvostavia
Vastuullisuus on välittämistä. Vastuullisuus näkyy kaikessa toiminnassamme. Hyvä asiakaskokemus ja luottamuksen säilyttäminen on meille tärkeää.
SRV:n Eettiset toimintaohjeet (Code of Conduct) 1. Meidän tapamme toimia Toimintamme pohjautuu arvoihimme. Toimimalla vastuullisesti ja eettisesti varmistamme, että SRV tunnetaan asiakkaiden, alihankkijoiden
Espoon eettiset periaatteet ja käytännön toimintatavat Code of Conduct. 28.1.2015 Johanna Kattelus Timo Kuismin
Espoon eettiset periaatteet ja käytännön toimintatavat Code of Conduct 28.1.2015 Johanna Kattelus Timo Kuismin Espoon eettiset periaatteet ja käytännön toimintatavat s. 1. Kaiken toimintamme taustalla
CODE OF CONDUCT NÄIN TOIMIMME
1 CODE OF CONDUCT NÄIN TOIMIMME 2 SISÄLTÖ Johdanto...3 Toimimme oikeudenmukaisesti ja vastuullisesti.. 4 Business Finland työnantajana... 5 Velvollisuudet työntekijänä... 5 Vältämme eturistiriitoja...
Code Eettiset of ohjeemme. It s all about values
Code Eettiset of ohjeemme Conduct It s all about values JOHDANTO Eettisten ohjeidemme perustana ovat Nordzuckerin arvot, jotka ovat yrityskulttuurimme kulmakivi. Arvot ohjaavat toimintaamme pulmatilanteissa,
EETTISET OHJEET MUNKSJÖ OYJ (YRITYSTUNNUS 2480661-5) Hyväksytty hallituksen kokouksessa 13. toukokuuta 2013
EETTISET OHJEET MUNKSJÖ OYJ (YRITYSTUNNUS 2480661-5) Hyväksytty hallituksen kokouksessa 13. toukokuuta 2013 Tekijä: Åsa Fredriksson Laadittu: 24. helmikuuta 2013 Tarkistettu: 10. syyskuuta 2014 Versio:
ESIMIES10 YHTEENVETOA TULOKSISTA: VAHVUUDET SEKÄ KEHITTÄMISKOHTEET
ESIMIES10 YHTEENVETOA TULOKSISTA: VAHVUUDET SEKÄ KEHITTÄMISKOHTEET Oulun kaupungin tavoitteet ja arvot 1. Olemme työyhteisössämme käyneet Oulun kaupunkistrategian läpi ja yhdessä pohtineet sitä, miten
Liite nro 1 Hallitus Viestinnän yleiset periaatteet
Liite nro 1 Hallitus 11.3.2019 Viestinnän yleiset periaatteet Kymsoten viestinnän yleiset periaatteet 1/4 Kymsoten viestinnän yleiset periaatteet 1. Viestintäämme määrittää asukkaiden oikeus saada tietoa
Ypsomed-konsernin toimintaohjeet
Ypsomed-konsernin toimintaohjeet Hyvät kollegat Ypsomed-konsernin (jäljempänä Ypsomed ) menestys ja maine ovat suoraan riippuvaisia siitä, miten toimimme asiakkaitamme, liikekumppaneitamme ja osakkaitamme
Finfami unelmien työpaikka ja järjestö omaisten asialla. Yhdessä enemmän.
Finfami unelmien työpaikka ja järjestö omaisten asialla Yhdessä enemmän. Tukea. Toivoa. Mukana. Sinä voit vaikuttaa. Työhyvinvointi on meidän jokaisen asia FinFami on järjestö mielenterveysomaisten asialla.
Code of Conduct - Toimintaohjeistus Toimittajille. Huhtikuu 2011
Code of Conduct - Toimintaohjeistus Toimittajille Huhtikuu 2011 JOHDANTO Sodexon periaatteisiin liiketoiminnassa kuuluu korkeat eettiset standardit. Tämän vuoksi olemme laatineet Code of Conduct, toimintaohjeistuksen
Selkeästi vaikuttava. STM-konsernin viestinnän linjaukset
Selkeästi vaikuttava STM-konsernin viestinnän linjaukset 1 1. Viestintä tukee konsernin strategian tavoitteita STM-konsernin viestinnän linjaukset Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) ja koko STM-konsernin
Tampereen kaupungin eettiset toimintaperiaatteet. Kaupunginvaltuuston perehdyttämiskoulutus Niina Pietikäinen henkilöstöjohtaja
Tampereen kaupungin eettiset toimintaperiaatteet Kaupunginvaltuuston perehdyttämiskoulutus 14.6.2017 Niina Pietikäinen henkilöstöjohtaja Taustaa Kaupungin toimintamallin arvioinnissa ja Henkilöstön työhyvinvointikyselyssä
Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu
Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu Oheinen lomake on Hyvän johtamisen kriteereihin perustuva Arvioinnin tueksi työkalu. Voit arvioida sen avulla johtamista omassa organisaatiossasi/työpaikassasi.
DACHSER KÄYTÄNNESÄÄNNÖT LIIKEKUMPPANEILLE. Dachserin yrityskomplianssi huolinnan rehellisyys
DACHSER KÄYTÄNNESÄÄNNÖT LIIKEKUMPPANEILLE Dachserin yrityskomplianssi huolinnan rehellisyys DACHSER-käytännesäännöt liikekumppaneille 1. Johdanto Mottonaan logistiikan rehellisyys ( Integrity in Logistics
1 Miksi tarvitsemme kestävää kehitystä?
Kestävä kehitys Kelassa 2012 Sisältö 1 Miksi tarvitsemme kestävää kehitystä? 3 Painopisteenä kestävyys 3 Ohjelman perusta ja tavoite 3 Yhteinen globaali haaste 3 Kestävyys on monien asioiden summa 4 2
TYÖYHTEISÖN TASA-ARVO
TYÖYHTEISÖN TASA-ARVO KOULUTUKSEN TAVOITTEET JA SISÄLTÖ Tavoitteet: Ymmärtää keskeinen lainsäädäntö sukupuolten välisestä tasa-arvosta organisaation näkökulmasta Ymmärtää sukupuolten välisen tasa-arvon
HALLINNOINTIKOODI (CORPORATE GOVERNANCE)
HALLINNOINTIKOODI (CORPORATE GOVERNANCE) 20.5.2010 1 / 5 Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Finlands Universitetsfastigheter Ab:n (jäljempänä yhtiö ) päätöksenteossa ja hallinnossa noudatetaan osakeyhtiölakia
Sote-liikelaitoksen visio ja arvot
Sote-liikelaitoksen visio ja arvot Hankejohtaja Mira Uunimäki ja projektipäällikkö Tiina Karppinen Sote-virkamieskoordinaatioryhmä 24.1.2019 Ohjeet Projektin eteneminen ja työvaiheet Työskentely alkanut
HOLLOLAN VALTUUSTO ON VUOSILLE KUNNAN UUSI VISIO ON JUUREVA ARVONA ON VASTUULLISUUS, JOKA TARKOITTAA SITÄ, ETTÄ
HOLLOLAN KUNNAN HENKILÖSTÖOHJELMA 2018-2021 HOLLOLAN VALTUUSTO ON HYVÄKSYNYT STRATEGIAN VUOSILLE 2018 2021. KUNNAN UUSI VISIO ON JUUREVA HOLLOLA PARAS KUNTA. ARVONA ON VASTUULLISUUS, JOKA TARKOITTAA SITÄ,
SCA:n eettinen ohjeisto
SCA:n eettinen ohjeisto 1 Eettinen ohjeisto SCA:n eettinen ohjeisto SCA on sitoutunut luomaan osakkeenomistajilleen lisäarvoa ja rakentamaan kunnioitukseen, vastuullisuuteen ja arvostukseen perustuvat
Työyhteisötaidot Invalidisäätiössä
Työyhteisötaidot Invalidisäätiössä Erityisesti Sinulle Työyhteisötaitoja tarvitaan Työpaikka on töiden tekemistä varten. Jokainen varmistaa omalta osalta töiden sujuvuuden. Sujuvaan työn tekemiseen kuuluvat
TuUS menestyssuunnitelma. (niin sanottu strategia)
TuUS menestyssuunnitelma (niin sanottu strategia) Taidolla uintiin! Visio Mahdollistamme hyvät taidot uintiurheilussa menestymiseen. Missio Luomme edellytykset kunkin tarpeiden ja kykyjen mukaiseen kunto-
Eettiset toimintaohjeet
Eettiset toimintaohjeet (Code of Conduct) 1 (4) 1. Meidän tapamme toimia Toimintamme pohjautuu arvoihimme. Toimimalla vastuullisesti ja eettisesti varmistamme, että SRV tunnetaan asiakkaiden, alihankkijoiden
PRH:n strategia vuosille
PRH:n strategia vuosille 2018-2022 Asiakaskeskeisyys on työmme lähtökohta. Yhteistyössä rakennetut palveluketjut tarjoavat asiakkaalle sujuvan reitin asioiden hoitamiseen. Asiointi palveluissamme on helppoa,
2.1. Noudatamme kansallisia ja kansainvälisiä lakeja ja säädöksiä. Noudatamme asianmukaisia kansainvälisiä ja kansallisia lakeja ja säädöksiä.
EETTISET PERIAATTEET 1. Johdanto Ahlstromin eettisissä periaatteissa kuvataan ne eettiset periaatteet, jotka ohjaavat yhtiömme liiketoimintaa. Periaatteet perustuvat ydinarvoihimme, joita ovat vastuullinen
Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri
Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, 10.12.2013 Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri 1 Johtamisverkosto selvittää, kokoaa, kehittää ja jakaa johtamisen ja esimiestyön hyviä käytäntöjä
LASSILA & TIKANOJAN TAPA TOIMIA
LASSILA & TIKANOJAN TAPA TOIMIA Meille L&T:llä vastuulliset ja eettiset toimintatavat ovat toimintamme perusedellytys. Yhtiömme maine on rakentunut yli sadan vuoden aikana, ja meidän tulee vaalia sitä
MAAHANMUUTTOVIRASTON Viestintästrategia
MAAHANMUUTTOVIRASTON Viestintästrategia 2013 2017 Lähtökohta Maahanmuuttoviraston viestintästrategia 2013 2017 pohjautuu valtionhallinnon viestinnälle lainsäädännössä ja ohjeissa annettuihin velvoitteisiin
Löydämme tiet huomiseen
Saimaan amk 1(5) Saimaan ammattikorkeakoulun strategia 2016-2020 Löydämme tiet huomiseen Osakeyhtiön hallitus hyväksynyt 9.2.2016 Saimaan amk 2(5) Saimaan ammattikorkeakoulun visio 2025 Vuonna 2025 Saimaan
Berner-konsernin toimittajia koskevat eettiset toimintaohjeet
1/5 Berner-konsernin toimittajia koskevat eettiset toimintaohjeet Berner-konsernin yhteistyökumppaneiden ja toimittajien (tästä eteenpäin Toimittaja ) on noudatettava kaikkea soveltuvaa lainsäädäntöä,
Toimintamme perustuu seuraaviin arvoihin:
Toimintamme perustuu seuraaviin arvoihin: ARVOT SUHTEESSA LAPSIIN - turvallisuus o rajat - rakkaus, lämpö ja välittäminen - oikeus lapsuuteen - mahdollisuus uuden oppimiseen o oikeus esiopetukseen o oikeus
HENKILÖSTÖVUOKRAUKSEN AUKTORISOINTISÄÄNNÖT
HENKILÖSTÖVUOKRAUKSEN AUKTORISOINTISÄÄNNÖT T y ö n t e k i j ä l l e Henkilöstövuokrauksen auktorisointi Henkilöstöpalveluyritysten auktorisoinnilla varmistetaan, että henkilöstövuokraus on aina reilua
Rehellisen liiketoiminnan periaatteet
Rehellisen liiketoiminnan periaatteet Sisällys 1. Epäreilusta kilpailusta pidättyminen... 2 2. Sidosryhmien kanssa toimiminen... 2 3. Lahjonnasta kieltäytyminen... 3 4. Eturistiriitojen torjuminen... 3
Nolla tapaturmaa 2020. Kulmakivet 2016-17(luonnos) Tilannekatsaus 24.2.2015. Etera 24.2.2015 Ahti Niskanen
Nolla tapaturmaa 2020 Kulmakivet 2016-17(luonnos) Tilannekatsaus 24.2.2015 Etera 24.2.2015 Ahti Niskanen TAVOITTEENA NOLLA TAPATURMAA RAKENNUSTEOLLISUUDESSA 2020 Rakennusteollisuus RT ry:n hallitus asetti
Tavoitteena reilu yhdistys Ratsastajainliiton tarina
Tavoitteena reilu yhdistys Ratsastajainliiton tarina Yhtä jalkaa - Ratsastuksen Reilu Peli Mitä on Reilu Peli? Jokaisen oikeus harrastaa iästä, sukupuolesta, asuinpaikasta, yhteiskunnallisesta asemasta,
Vastuullisuussuunnitelma 2018
Vastuullisuussuunnitelma 2018 Kelan vastuullisuussuunnitelma perustuu Kelan yhteiskunnalliseen asemaan. Olemme kansallisesti merkittävä toimija, ja toimintamme heijastuu laajasti koko yhteiskuntaan. Yhteiskunnallinen
ARVOKIRJA. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän toiminta-ajatus, visio ja arvot
ARVOKIRJA Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän toiminta-ajatus, visio ja arvot 2 Tehtävämme on edistää kainuulaisten hyvinvointia ja osallisuutta. Järjestämme vastuullamme olevat sosiaali-,
Monimuotoisuuden johtaminen työelämän laadun ja tuottavuuden tekijänä?
Monimuotoisuuden johtaminen työelämän laadun ja tuottavuuden tekijänä? YES -hanke Helsinki 19.05.2010 Aulikki Sippola, KTT, kehityspäällikkö Tapiola-ryhmä 22.6.2010 1 Esityksen sisältö Miksi tasapuolinen
Fennovoiman vastuullisuusohjelma
Fennovoiman vastuullisuusohjelma 1 Vastuullisuusohjelma tukee Fennovoiman toimintojen ja Hanhikivi 1 -hankkeen kestävää kehitystä. Turvallisuus Ympäristö Sosiaalinen ja taloudellinen vastuu 2 Vastuullisuusohjelma
Governia konsernissa noudatettavat eettiset ohjeet
GOVERNIA OY (2245476-7) Governia konsernissa noudatettavat eettiset ohjeet 1. Johdanto Governia Oy:n eettisissä ohjeissa kuvataan ne eettiset periaatteet, jotka ohjaavat yhtiön ja sen tytäryhtiöiden liiketoimintaa.
Kemiönsaaren henkilöstöstrategia. Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx
Kemiönsaaren henkilöstöstrategia Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx Sisältö 1. Lähtökohdat 2. Rekrytointi 3. Johtaminen ja alaistaidot 4. Työhyvinvointi 5. Osaaminen ja palkitseminen 6. Arviointi ja seuranta
Syntynyt asiakkaiden omistamaksi
Syntynyt asiakkaiden omistamaksi Pellervon päivä 9.4.2014 Vanha ylioppilastalo Reijo Karhinen pääjohtaja Hannes Gebhard OKOn toimitusjohtaja 1903-1917 1921-1933 OKLn toimitusjohtaja 1929-1933 Perustehtävämme
Turun kaupungin tietohallintostrategia Tiivistelmä
Turun kaupungin tietohallintostrategia 2017 2021 Tiivistelmä Tietohallintostrategian tavoitteet ja linjaukset Tietohallintostrategian tavoitteet 1. Toimintamme on avointa ja läpinäkyvää. 6. Vauhditamme
Vastuulliset toimintatapamme
Vastuulliset toimintatapamme Keskon muodostavat Kesko Oyj tytäryhtiöineen. - 2 - SISÄLTÖ Toimintamme periaatteet Yhteiset periaatteet jokaisessa toimintamaassa Vastuumme on kansainvälistä Vastuullisuus
Liikenneviraston uusiomateriaali-iltapäivä
Liikenneviraston uusiomateriaali-iltapäivä Päivi Nuutinen, Liikennevirasto 8.5.2018 UUDISTUNUT LIIKKUMISEN JA LIIKENTEEN EKOSYSTEEMI Liikenneviraston strategia 2016-2020 LUOTETTAVAT DIGITAALISET PALVELUT
HYY Yhtymän sopimus Global Compactin periaatteiden noudattamisesta ja raportointi 2014 1 (6)
HYY Yhtymän sopimus Global Compactin periaatteiden noudattamisesta ja raportointi 2014 1 (6) 2 (6) HYY YHTYMÄN GLOBAL COMPACTIN PERIAATTEIDEN NOUDATTAMISESTA HYY Yhtymä on hyväksytty YK:n Global Compact
POLYGONIN VASTUULLINEN KUMPPANIKÄYTÄNTÖ
GROUP POLICIES POLYGONIN VASTUULLINEN KUMPPANIKÄYTÄNTÖ Toimimme Aina Parhaaksesi. www.polygongroup.fi Sisältö 2 Yhteenveto käytännöstä 3 Johdanto 4 Toimintalinjaus 4 Alihankkijat 5 Viestintä ja toteutus
Rakennusteollisuuden työturvallisuuskannanotto. RATUKE-seminaari , Kansallismuseo Tarmo Pipatti
Rakennusteollisuuden työturvallisuuskannanotto RATUKE-seminaari 11.11.2010, Kansallismuseo Tarmo Pipatti Työturvallisuuskannanotto 2010-2015 :n hallitus asetti vuoden 2010 alussa tavoitteen, jonka mukaan
OP Mäntsälän yhteiskuntavastuuohjelma
OP Mäntsälän yhteiskuntavastuuohjelma Paikallisuus ja yhteiskunta Kestävä taloudellinen menestyminen Hyvinvointi ja turvallisuus paikallisesti ja valtakunnallisesti Ympäristö Oman toiminnan ympäristövaikutusten
Kuntastrategia Kh Liite 8 ( 105) Kv Liite 1 ( 23)
Kuntastrategia 2019-2025 Kh 20.5.2019 Liite 8 ( 105) Kv 10.6.2019 Liite 1 ( 23) Ihmisen kokoinen Marttila 2000 Asukasta 100 Työntekijää 11 Esimiestä 220 Yritystä 530 Työpaikkaa 41 Yhdistystä Kuntastrategia
VRK strategia
VRK strategia 2016-2020 Digitalisoimme yhteiskuntaa yhdessä onnistumme Visio 2020 Toimintaympäristön muutostekijöitä (1/3) Pääministeri Juha Sipilän hallitus aloitti toimintansa keväällä 2015. Uuden hallitusohjelman
VASTUULLISET LIIKETOIMINTAPERIAATTEET. Code of conduct
VASTUULLISET LIIKETOIMINTAPERIAATTEET Code of conduct Veritas Eläkevakuutus on yksi vanhimmista toiminnassa olevista vakuutusyhtiöistä Suomessa. Vastaamme noin 100 000 työntekijän, yrittäjän ja eläkkeensaajan
Mustasaaren kunnan henkilöstöstrategia 2014 2017
Mustasaaren kunnan henkilöstöstrategia 2014 2017 Yhteistyötoimikunta 14.4.2014 Henkilöstöjaosto 12.5.2014 Kunnanhallitus 16.6.2014 Kunnanvaltuusto 22.9.2014 Mustasaaren kunnassa rima on korkealla. Haluamme
Lapuan kaupunki. Henkilöstöstrategia 2015
Lapuan kaupunki Henkilöstöstrategia 2015 Visio Lapua on kasvava, energinen, toimivien palveluiden sekä monipuolisen kulttuurin ja viihtyisän ympäristön kaupunki. Kaupungin henkilöstö on asiantuntevaa,
Viria-konsernin eettiset ohjeet
Viria-konsernin eettiset ohjeet Yleistä Viria-konsernin (myöhemmin Viria) eettiset toimintaohjeet kuvaavat Viriassa hyväksyttyjä toimintatapoja ja arvoja sekä konsernin sitoutumista lakien ja viranomaismääräysten
Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi Pelastustoimen strategia 2025
Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi Pelastustoimen strategia 2025 Pelastusylijohtaja Esko Koskinen 25.5.2016 Pelastustoimen visio 2025: Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi - yhteistyössä. 26.5.2016 2 Toiminta-ajatus:
ODE TOIMITTAJIEN CODE OF CONDUCT. Coor Group
ODE TOIMITTAJIEN CODE OF CONDUCT Coor Group Vahvistettu Coorin hallituksessa 11. joulukuuta 2014 TARKOITUS JA SOVELLUSALA Etiikassa on pohjimmiltaan kyse siitä, mitä tekoja pidetään oikeina ja miten meidän
Maineesta ja vastuullisuudesta kasvun veturi? 21.11.2013 Case LähiTapiola Johtaja Anu Pylkkänen, Yhteiskuntavastuu ja edunvalvonta
Maineesta ja vastuullisuudesta kasvun veturi? 21.11.2013 Case Johtaja Anu Pylkkänen, Yhteiskuntavastuu ja edunvalvonta Tämä on Suomalainen, vakavarainen finanssiryhmittymä, joka palvelee henkilö-, maatila-,
Avarn Security. Ensiluokkaista turvallisuutta vastuullisesti
23.5.2019 Avarn Security Ensiluokkaista turvallisuutta vastuullisesti AVARN Security Liikevaihto n. 130 miljoonaa euroa* Asiakasarvon tuottaminen reaaliaikaisten ratkaisujen kautta. Yli 3 500 työntekijää*
CODE OF CONDUCT TAPAMME TOIMIA
CODE OF CONDUCT TAPAMME TOIMIA LUOTTAMUKSESI ARVOISIA AMMATTILAISIA Rentalle vastuulliset ja eettiset toimintatavat ovat toimintamme perusedellytys. Yhtiömme arvot ja maine on rakennettu avoimuuden, luottamuksen
Hyria. Strategia määrittelee, mitkä tavoitteet ovat Hyriassa tärkeitä ja mikä on se tapa, jolla niitä halutaan toteuttaa.
Hyria 2018 Strategia määrittelee, mitkä tavoitteet ovat Hyriassa tärkeitä ja mikä on se tapa, jolla niitä halutaan toteuttaa. Strategian avulla toteutamme visiomme. Hyria 2018 Strategia ei anna suoraa
Kyselyn ensitulokset. Lape seminaari Anna Saloranta
Kyselyn ensitulokset Lape seminaari 22.8.2017 Anna Saloranta Anna Saloranta Johtamiskorkeakoulu&SOC 22.8.2017 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Muutoskokonaisuus I: Lapsen oikeuksia vahvistava toimintakulttuuri
Takaisin tulevaisuuteen katse tulevaan
Takaisin tulevaisuuteen katse tulevaan Tietohallintoneuvos, yksikön päällikkö Maria Nikkilä JulkICT 8.4.2019 @VM_MariaNikkila JulkICT Suomi on vakaa ja kestävä yhteiskunta, jossa on hyvä hallinto ja toimivat
Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä. Pelastustoimen strategia 2025
Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä Pelastustoimen strategia 2025 Pelastustoimen visio 2025 Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi - yhteistyössä. 31.5.2016 2 Toiminta-ajatus Parannamme yhteiskunnan
TOIMINTAOHJEEMME SISÄLTÖ
TOIMINTAOHJE TOIMINTAOHJEEMME Tämä on Fortumin toimintaohje. Se perustuu yhteisiin arvoihimme ja auttaa meitä saavuttamaan visiomme: Olla ensiluokkainen sähkö- ja lämpöyhtiö ja kestävän kehityksen edelläkävijä.
Tukea digitaalisen nuorisotyön kehittämissuunnitelman laatimiseen
Tukea digitaalisen nuorisotyön kehittämissuunnitelman laatimiseen Digitaalisen nuorisotyön strategisessa kehittämisessä tavoitteena on, että organisaatioissa digitaalisen median ja teknologian tarjoamia
Kysymykset ja vastausvaihtoehdot
KAARI-TYÖHYVINVOINTIKYSELY 1 (8) Kysymykset ja vastausvaihtoehdot JOHTAMINEN TYÖYKSIKÖSSÄ Tässä osiossa arvioit lähiesimiehesi työskentelyä. Myös esimiehet arvioivat omaa lähiesimiestään. en enkä Minun
Sisällysluettelo. Toimitusjohtajan viesti Oriola-konsernin arvot... 4
Eettiset ohjeet 1 Table of contents Sisällysluettelo Toimitusjohtajan viesti... 3 Oriola-konsernin arvot... 4 Määräystenmukaisuus... 5 Me noudatamme lakia Me vältämme eturistiriitoja ja vastustamme lahjontaa
Pelastusalan naisverkoston toimintasuunnitelma vuosille
Pelastusalan naisverkoston toimintasuunnitelma vuosille 2018 2022 TOIMINTASUUNNITELMA 1 Sisällysluettelo LYHYESTI PELASTUSALAN NAISVERKOSTOSTA... 3 NAISVERKOSTON VISIO... 4 TOIMINNAN PAINOPISTEALUEET...
EETTISET TOIMINTAOHJEET
NORDIC MORNINGIN Tässä esitteessä on kiteytetty Nordic Morningin eettiset toimintaohjeet. Arvoihimme perustuvat ohjeet neuvovat, miten meidän tulee toimia suhteessa työtovereihimme, asiakkaisiimme, yhteistyökumppaneihimme
LAILLISTA, OIKEUDENMUKAISTA JA EETTISTÄ
Code of Conduct LAILLISTA, OIKEUDENMUKAISTA JA EETTISTÄ Pankissa ja vakuutusyhtiössä työskentelyyn liittyy suuri vastuu. Työtehtävästä riippumatta on meidän aina toimittava tavalla, joka herättää luottamusta
SÄÄNNÖSTEN lakien, toimintasääntöjen ja määräysten määrittelemä perustaso muodostaa syyttäjälaitoksen palvelulupauksen yhteiskunnalle.
SYYTTÄJÄ- LAITOKSEN SYYTTÄJÄLAITOKSEN toiminnan eettinen perusta pohjautuu sääntöihin, arvoihin ja periaatteisiin. Eettisen toiminnan vähimmäisvaatimukset välittyvät normeista. SÄÄNNÖSTEN lakien, toimintasääntöjen
viestintä2020! koulutus vuorovaikutus keskustelu some media sanomamme työyhteisö 2o2o
SUOMEN EV.LUT. KIRKKOπ koulutus vuorovaikutus keskustelu some viestintä2020! media sanomamme työyhteisö 2o2o Suomen evankelis-luterilaisen kirkon viestintäohjelma vuoteen 2020 Viestinnän kivijalka on kirkon
Saimaan rannalla. Mikkelin valtuustostrategia Luonnos
Saimaan rannalla. n valtuustostrategia 2018-2021 Luonnos 1.11.2017 Arvot n kaupungin strategiassa (1/2) n kaupunki kertoo omista arvoistaan ja strategiastaan arvokirjan avulla. Strategisen ajattelun tulee
VIESTINTÄSTRATEGIA Oulun yliopiston ylioppilaskunta
VIESTINTÄSTRATEGIA 2017 2020 Oulun yliopiston ylioppilaskunta Sisällysluettelo 1. Johdanto 2. Nykytila 2.1. Kehittämiskohteiden toteutuminen 3. Perusviesti 4. Viestintä ylioppilaskunnan strategian toteuttajana
VARTIOIMISLIIKETOIMINNAN HYVÄ LIIKETAPA. Suomen Vartioliikkeitten Liitto ry
VARTIOIMISLIIKETOIMINNAN HYVÄ LIIKETAPA Suomen Vartioliikkeitten Liitto ry 2017 1 Johdanto Yksityisen turvallisuusalan elinkeinon harjoittaminen edellyttää turvallisuusalan elinkeinolupaa. Turvallisuusalan
Ruoveden kuntastrategia 2021
Ruoveden kuntastrategia 2021 Toiminnan ja tulosten parantaminen Monikäyttöinen toimintaympäristö Mahdollistava maankäyttö Luonto- ja kulttuurimatkailu Yrittäjät HYVÄN ARJEN ELÄMÄ VIIHTYISÄ RUOVESI! Osaava
Fiblonin tarina Meidän tapamme toimia
Fiblonin tarina Meidän tapamme toimia Ainutlaatuinen tapa toimia Fiblonilla on alalla ainutlaatuinen tapa toimia paneudumme asiakkaidemme liiketoimintaan ja kehitämme jatkuvasti uusia, innovatiivisia palvelu-
Palveluntuottajien eettinen näkökulma
Palveluntuottajien eettinen näkökulma Pirkanmaan sote-uudistuksen eettiset ulottuvuudet, Tampere 15.3.2017 Hyvinvointialan liitto lyhyesti Hyvinvointialan liitto edistää yksityisten sosiaali- ja terveysalan
HYY Yhtymän sitoumus Global Compactin periaatteiden noudattamisesta ja raportointi (6)
HYY Yhtymän sitoumus Global Compactin periaatteiden noudattamisesta ja raportointi 2016 1 (6) 2 (6) HYY YHTYMÄN GLOBAL COMPACTIN PERIAATTEIDEN NOUDATTAMISESTA HYY Yhtymä on hyväksytty YK:n Global Compact
Eettinen toimintaohje
Eettinen toimintaohje sisältö 1 Olemme aktiivinen ja luotettava yhteiskunnallinen toimija... 3 2 Noudatamme lakeja ja sitoumuksiamme... 4 3 Välitämme ihmisistä ja työyhteisöstämme... 5 4 Kehitämme kestävää
Keiturin Sote Oy. Strategia Asiakas, palvelut ja yhteistoiminta-alue 1
Keiturin Sote Oy Strategia 2018-2021 17.12.2017 Asiakas, palvelut ja yhteistoiminta-alue 1 Strategiatyön perusta Strategian perustana työ, joka on tehty yhdessä kuntalaisten, henkilöstön ja luottamushenkilöiden
TUL:n Seurapäivät 26.-27.11.2011 Turku
TUL:n Seurapäivät 26.-27.11.2011 Turku Riitta Hämäläinen-Bister Dirikka Oy Gsm. 050 336 4056 riitta.hamalainen-bister@dirikka.fi Dirikka Oy 1 Ryhmätöiden pelisäännöt: Lennokkaat ja villit näkemykset ovat