Hankesuunnitelma Vanhan Perhelän julkisivun palauttamiseksi
|
|
- Jaana Penttilä
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 Hankesuunnitelma Vanhan Perhelän julkisivun palauttamiseksi 1.0 Yleistä Perhelä korttelin hankkeessa rakennetaan nykyisten liikekiinteistöjen tilalle uusia liiketiloja sekä asuinrakennuksia ja paikoitustiloja. Tämä kokonaisuus on myös Järvenpään ydinkeskustan keskeisimpiä uudistamishankkeita. Lujatalo Oy on suunnittelukilpailuratkaisullaan voittanut tämän korttelin koko uudistamisratkaisun. Asemakaavan mukaisesti tässä korttelissa kuuluu palauttaa Vanhan Perhelän 1950 luvun kaupunkikuvallinen ilme julkisivujen osalta, koskien lähinnä päätyä Mannilantielle päin ja etuosaa Sibeliuksenkadulle päin. Tällä hankesuunnitelmalla on tarkoitus osoittaa eri osapuolille ns. Vanhan Perhelän julkisivujen kaupunkikuvallinen 1950 luvun palauttaminen sekä ohjata osaltaan tämän tavoitteen saavuttamisessa hankkeen eri osapuolia ja toteutussuunnittelua. Tämä hankesuunnitelma on mainittu sitovana asiakirjana myös Lujatalo Oy:n ja Järvenpään kaupungin välisessä esisopimuksessa.
2 2 2.0 Toimenpiteet Nykyinen Vanha Perhelä puretaan kokonaan ja tilalle rakennetaan mittakaavaltaan, mitoiltaan, yksityiskohdiltaan sekä materiaaleiltaan vastaavanlainen uusi julkisivu jäljempänä kuvatulla tavalla. Tähän pohjautuen Lujatalo Oy on ratkaissut palauttaa Vanhan Perhelän julkisivut 1950 luvun asuun. Tässä hankesuunnitelmassa esitetyt toimenpiteet perustuvat tehtyihin huolellisiin ennakkoselvityksiin sekä tutkimuksiin (katso viiteaineisto) kohteesta. Vanhan Perhelän sisätilat toteutetaan vastaamaan uusia tilatarpeita, huomioiden alkuperäinen julkisivu. Toteutus tehdään laadittavien yksityiskohtaisten arkkitehti sekä rakennesuunnitelmien mukaisesti. Keski Uudenmaan maakuntamuseo on lausunut tästä asiasta, pvm , Järvenpään Perhelän korttelin asemakaavan muutosehdotuksen yhteydessä. Asiasta annettu lausunto tukee tässä hankesuunnitelmassa esitettyjä toimenpiteitä. 2.1 Perustaminen Perustukset uudelleenrakennetaan huomioiden vastaava perustamistapa kuin muualla korttelissa. Perustukset suunnitellaan ja mitoitetaan siten, että sillä ei ole vaikutusta palautettavaan julkisivujen kaupunkikuvalliseen ilmeeseen. Perustukset paalutetaan joko teräspaaluilla tai teräsbetonipaaluilla ja varsinainen toteutus tehdään laadittavien rakennesuunnitelmien mukaisesti. Sokkelin näkyvä pinta tehdään 1950 luvun hengen mukaisesti. 2.2 Julkisivut Vanhasta Perhelästä mitataan laserkeilaamalla julkisivut ja liitetään se kohteen 3D mittajärjestelmään. Palautettavat julkisivut ovat sovitettavissa näin ollen yhteen myös kohteen muiden suunnitteluratkaisujen kanssa. Vanha alkuperäinen 1950 luvun suunnitteluaineisto huomioidaan toteutussuunnittelussa ja uudelleenrakentamisessa.
3 3 Vanha seinärakenteen paksuus tulee säilyttää ilmeeltään myös uudistettavassa ulkoseinässä sekä julkisivussa, jolloin mm. aukkojen pielet ja niiden alkuperäinen arkkitehtuuri on palautettavissa alkuperäiseen asuun. Vanhoja näyteikkunoita on ympäröinyt kehykset ja palautuksen yhteydessä ne tehdään tiilestä tai betonista. Pinnoitus tehdään rappaamalla. Ulkoseinän rakenneperiaate: Sisäkuori Lämmöneriste Ilmaväli Ulkokuori Kolmikerrosrappaus Värilaasti tai silikaattimaali Vanhan seinän paksuus Tutkimusten yhteydessä löytyi vanhan pääsisäänkäynnin porraskiviä, jotka tulee kerätä talteen purkutyön yhteydessä ja käyttää uudistettavan sisäänkäynnin askelmiin. Palautettavista julkisivurakenteista ja varustelusta laaditaan rakennusselostus sekä tarpeellinen määrä arkkitehti ja rakennesuunnitelmia. Julkisivujen kaikki aukotukset, ikkuna ja ovi rakenteineen tulee palauttaa 1950 luvun asuun materiaalien osalta sekä ulkonäöllisesti ja mitoituksen osalta. Ikkuna aukotuksessa tärkeimpänä nähdään näyteikkunoita ympäröineen kehyksen palauttaminen. Näyteikkunarakenne tehdään nykyajan toiminnallisten ja teknisten vaatimusten mukaisesti. Vanhat ikkunat ja ovet ovat lämpöarvoltaan sellaisenaan nykykäyttöön sopimattomat ja kunnoltaan huonot. Uudistettavien ikkunoiden ja ovien tulee vastata lämpöarvoltaan nykyvaatimuksia. Puiset ikkuna ja ovirakenteet toteutetaan tammesta ja ne sävytetään vastaamaan alkuperäistä väriä tai vastaamaan 1950 luvun väritystä.
4 Toteuttamista varten laaditaan yksilöidyt suunnitelmat sekä työselitys. Esitykset tulee perustua työselostuksissa ja toteutussuunnitelmissa myös ark byroon laatiman selvityksen aineistoon. Julkisivurappauksen alkuperäinen toteutus ja struktuuri dokumentoidaan mahdollisimman tarkkaan. Ovi ja ikkuna aukkojen rappaukset ja pellitykset toteutetaan vastaamaan 1950 luvun asua. Detaljeissa mukaillaan vanhoja suunnitelmatietoja ja dokumentaatiota kohteesta mahdollisimman tarkkaan. Alkuperäinen rappauspinnan väri selvitetään ja dokumentoidaan. Uudistettavassa julkisivussa tulisi käyttää mahdollisimman lähelle 1950 luvun hengen sekä alkuperäisen mukaista värisävyä. Värimaailma on käytävä läpi yhteistyössä Järvenpään kaupungin kanssa. 4 Nykyinen rappauspinta. Suositellaan otettavaksi seinästä noin 500 x 500 pala julkisivua irti ja talletettavaksi (lämmöneristettä myöten). Uudistettava julkisivu voidaan toteuttaa joko tiilirakenteisena tai betonirakenteisena joko paikallarakentaen tai elemettirakenteisena. Mikäli julkisivut toteutetaan elementtirakenteisina, sillä ei saa olla rappauksen kannalta ulkonäöllisesti heikentävää vaikutusta ja elementtien saumat eivät saa näkyä.
5 5 Uudistettavan julkisivun rappaus toteutetaan kiviaineiselle alustalle ns. kolmikerrosrappauksena. Valmiin rappauspinnan tulee olla karkea. Julkisivun väri voidaan toteuttaa joko kalkkimaalilla, silikaattimaalilla tai värilaastilla. Rappaustyöstä laaditaan erillinen työselitys. Vanhoja julkisivuvaloja (neonvalot) tulee kerätä mahdollisuuksien mukaan talteen ja käyttää niitä uudelleen. Julkisivujen toteutussuunnitelmat on hyväksytettävä rakennusvalvonnassa. "Vanhan Perhelän osuudella" kaikki julkisivuun tehtävät tekstit ( kuten neonvalot yms.) ja mainokset myös määrällisesti (enintäään) tulee toteuttaa 1950 luvun asuun, ja ne on aina hyväksytettävä rakennusvalvonnassa ennen toteuttamista. Viittaukset: Keski Uudenmaan Maakuntamuseon lausunto Järvenpään Perhelän korttelin asemakaavan muutosehdotuksesta, pvm Katselmus muistio kohteesta, Vanhan Perhelän säilyttämismahdollisuus Tornando Oy:n selvitys Vanhasta Perhelästä rev. A, liitteineen 5kpl, asiakirjan pvm Liitteet: Arkkitehdin laatima suunnitteluvihko / dokumentaatio: "Vanhan Perhelän katujulkisivun luonteen palauttaminen 1950 luvun asuun", käsitelty mm. detaljeja, jotka otetaan huomioon toteutussuunnitelmissa. Vakuudeksi... Harri Jansalo Hankkeen päävalvoja Tornando Oy
6 VANHAN PERHELÄN KATUJULKISIVUN LUONTEEN PALAUTTAMINEN 1950-LUVUN ASUUN LIITE HANKESUUNNITELMAAN. TOIMENPITEET: 1950-luvun jälkeinen julkisivukuorrutus poistetaan ja julkisivu aukkoineen mitataan. Saadun mittausaineiston ja mitoitetun piirustusmateriaalin avulla voidaan julkisivun dimensiot ja mittasuhteet varmistaa vastaavan uudisrakentamisen lähtötiedoiksi. Julkisivurappauksesta otetaan mallipala. Olevat, lähinnä 2.kerroksen ikkunat mitataan ja tutkitaan niiden iän varmentamiseksi. Mittaustuloksia verrataan piirustusmateriaaliin. Valtaosa 1950-luvun julkisivujen aukotuksesta ovineen ja ikkunoineen on hävinnyt. Niiden palauttaminen luvun luonteisiksi tehdään pääosin vanhoja arkkitehtuurimuseon arkistosta löydettyjä alkuperäispiirustuksia käyttäen. Värejä ja materiaaleja selvitetään jatkotyöskentelyssä. Harri Koskinen Arkkitehti SAFA Pääsuunnittelija KUVAMATERIAALIA AINEISTOSTA: JULKISIVU SIBEULIUKSENKADULLE, JOHON OSAPIIRUSTUKSET NUMEROITU 1 / 6
7 JULKISIVUPINNAT 1. JULKISIVURAPPAUS (näyte otetaan viimeistään purkuvaiheessa) 2. SOKKELI 3. ULKOPORTAAT 2 / 6
8 IKKUNAT 4. 2.KERROKSEN PERUSIKKUNA DETALJEINEEN 5. NÄYTEIKKUNA MAANTASOSSA DETALJEINEEN 3 / 6
9 6. PIKKURUUTUIKKUNA JA DETALJIT 1950-LAAJENNUKSESSA, 2. KERROS 4 / 6
10 7. NAUHAIKKUNA 1950-LAAJENNUKSESSA, 2. KERROS OVET 8. PERUSULKO-OVI JA 9. PÄÄULKO-OVI 5 / 6
11 MUUTA 10. NÄYTEIKKUNOIDEN IKKUNAPENKKIDETALJIT 6 / 6
Jyväskylän kaupungintalo peruskorjaus ja entistäminen SUOJELURAKENNUKSEN ERITYISPIIRTEET alustava
Jyväskylän kaupungintalo peruskorjaus ja entistäminen SUOJELURAKENNUKSEN ERITYISPIIRTEET alustava 23.03.2010 Kaupungintalo on osa valtakunnallisesti merkittävää Jyväskylän Kirkkopuiston ja hallintokeskuksen
LIITE 5 VIKARHOLMENIN ASEMAKAAVAN LAAJENNUKSEN VANHAN HUVILARAKENNUSKANNAN RAKENNUSINVENTOINTI
LIITE 5 VIKARHOLMENIN ASEMAKAAVAN LAAJENNUKSEN VANHAN HUVILARAKENNUSKANNAN RAKENNUSINVENTOINTI RANTATIE 68 (RNr 7:116) Hirsirunkoinen kesämökki on rakennettu 1930-luvun lopulla, todennäköisesti vuonna
Väinö Pokki, rakennuslupajaoston puheenjohtaja
Aika klo 8.30 10.30 Paikka Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, 01300 Vantaa Jäsenet Asiantuntijajäsenet Pekka Virkamäki, rakennusvalvontajohtaja Hannu Jaakkola, arkkitehti Hanna Keskinen, puistosuunnittelupäällikkö
Korjausrakentamiskeskus Tammelan ulkoväritystutkimus
5 2015 Korjausrakentamiskeskus Tammelan ulkoväritystutkimus Historiaa Tammelan korjausrakentamiskeskuksen nykyinen päärakennus on alunperin rakennettu useita huoneistoja käsittäväksi asuinrakennukseksi.
2.2 VALMISOSASUUNNITELUN LÄHTÖTIEDOT (TOIMISTO- JA LIIKERAKENNUKSET)
2.2 VALMISOSASUUNNITELUN LÄHTÖTIEDOT (TOIMISTO- JA LIIKERAKENNUKSET) Kohde Valmisosasuunnittelun lähtötiedot arkkitehdilta Tarve 1.1 Mitoitetut työpiirustukset - Rakennuksen päämitat - Tasojen +korkeudet
Tarja Laine, kaupunkisuunnittelujohtaja Heidi Burjam, maisema-arkkitehti, varajäsen Hannu Jaakkola, arkkitehti Jari Viherkoski, arkkitehti
Aika klo 8.30 10.32 Paikka Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, 01300 Vantaa Jäsenet Asiantuntijajäsenet Pekka Virkamäki, rakennusvalvontajohtaja Ilkka Rekonen, lupapäällikkö Sirkka Kähärä, kaupunkisuunnittelulautakunnan
KUNTOTARKASTUS 1(7) KUNTOTARKASTUS. Kiinteistö Oy Matkatalo. Valtakatu 36. 53100 Lappeenranta 24.09.2013
1(7) KUNTOTARKASTUS Kiinteistö Oy Matkatalo Valtakatu 36 53100 Lappeenranta 24.09.2013 2(7) 1.YLEISTIETOA KOHTEESTA Kohde: Kiinteistö Oy Koulutalo Valtakatu 36 53100 Lappeenranta Tarkastuksen tilaaja:
*kadun puutalot Rakennustapaohjeet ro 7768-1, liittyy asemakaavaan no 7768. Lähtökohtatietoja
. Kaavoitusyksikkö 7.1.2003 Korjattu Tampereen kaupungin tilakeskuksen lausunnon, Museoviraston ja pelastuslaitoksen edustajien kanssa 16.10.2002 pidetyn neuvottelun ja ehdotuksesta saatujen muistutusten
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa voidaan tarkistaa kaavatyön aikana tarpeen mukaan. Kaavan/ suunnitelman nimi KASSATALO Asemakaavan muutos koskee:
Matti Kärki, kaupunkikuva-arkkitehti
Aika klo 8.30 10.39 Paikka Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, 01300 Vantaa Jäsenet Asiantuntijajäsenet Muut osallistujat Allekirjoitukset Pekka Virkamäki, rakennusvalvontajohtaja Ilkka Rekonen, lupapäällikkö
OSUUSLIIKE SALLAN KESKUSTOIMIPAIKAN KIINTEISTÖ
OSUUSLIIKE SALLAN KESKUSTOIMIPAIKAN KIINTEISTÖ Rakennushistoriaselvitys 10.10.2013 Arkkitehtitoimisto Pia Krogius Sisällys 1. JOHDANTO 4 Kohde 4 Tehtävä 4 Perustiedot 6 2. TAUSTAA 7 Osuusliike Salla 7
Heidi Burjam, maisema-arkkitehti, varajäsen Hannu Jaakkola, arkkitehti Jari Viherkoski, arkkitehti. Matti Kärki, kaupunkikuva-arkkitehti
Aika klo 8.30 10.40 Paikka Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, 01300 Vantaa Jäsenet Ilkka Rekonen, lupapäällikkö, rakennusvalvontajohtajan vs. Päivi Teerikangas, lupa-arkkitehti, lupapäällikön vs. Markku
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ (10) RAKENNUSVALVONTAVIRASTO KAUPUNKITILAYKSIKÖN PÄÄLLIKKÖ HENKILÖTIEDOT POISTETTU
3/2015 1 (10) KAUPUNKITILAYKSIKÖN PÄÄLLIKKÖ HENKILÖTIEDOT POISTETTU 3.2.2015 Kaupunkitilayksikön päällikön 3.2.2015 tekemät rakennuslupapäätökset 5-7 Päätökset annetaan julkipanon jälkeen 6.2.2015, jolloin
Kirkkokatu 9. Asemakaavan muutos, 689. Tontin viitesuunnitelma / Asemakaavan valmisteluvaiheen kuulemisaineisto (Kaavaluonnos) 1.6.
Kirkkokatu 9 Asemakaavan muutos, 689 Tontin viitesuunnitelma / Asemakaavan valmisteluvaiheen kuulemisaineisto (Kaavaluonnos) 1.6.2015 Tontin sijainti Heinolan keskustassa Lähtökohdat Korttelin 20 tontille
PERHELÄ JULKISIVUKAAVIOT
PERHELÄ JULKISIVUKAAVIOT JÄRVENPÄÄ PERHELÄ NÄKYMÄ HELSINGINTIELTÄ JÄRVENPÄÄ PERHELÄ NÄKYMÄ MANNILANTIELTÄ JULKISIVUJEN MATERIAALIPALETTI JULKISIVUKÄSITTELY 1. Rappaus, murrettu okra 2. Rappaus, valkoinen
Vartiokylän ala-aste. Kiviportintie 10, Helsinki. Tilakeskus. Katto- ja julkisivukorjaus Hankenumero Hankesuunnitelma 11.9.
Tilakeskus, 00950 Helsinki Katto- ja julkisivukorjaus Hankenumero 80010128 Tilakeskus Varhaiskasvatusvirasto Opetusvirasto Sijainti Yhteenveto Hankkeen nimi Hankenumero katto- ja julkisivukorjaus 8010128
Lausunto. Yhteenveto sisältää mennessä jätetyt lausunnot ja muistutukset. Maankäyttöosasto on laatinut vastineet. Palautteen antaja ja pvm
Sivu 1 (6) Lausunnot Palautteen antaja ja pvm Uudenmaan ELY-keskus 30.1.2017 Yhteenveto sisältää 24.2.2017 mennessä jätetyt lausunnot ja muistutukset. Maankäyttöosasto on laatinut vastineet. Lausunto Vastine
Helsingin kaupungintalo, galleria
Hankesuunnitelma Pohjoisesplanadi 11-13 Muutos Hankenumero 2085412 Helsingin Leijona Oy Sijainti 2 Yhteenveto Hankkeen nimi Hankenumero 2085412 Osoite Pohjoisesplanadi 11-13, 00170 Helsinki Sijainti 1.
PERHELÄ RAKENTAMISTAPAOHJE
PERHELÄ RAKENTAMISTAPAOHJE 2.2.2017 RAKENTAMISTAPAOHJE Järvenpään Kaupunki, Perhelän kortteli 131-126-14 Asemakaava 1. YLEISTÄ RAKENTAMISTAPAOHJEISTA Tämä rakennustapaohje koskee Järvenpään 1. kaupunginosan
JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI TERVEYSTALON ALUEEN KAUPUNKIKUVALLINEN SELVITYS
VAIHTOEHTO A VAIHTOEHTO B JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI TERVEYSTALON ALUEEN KAUPUNKIKUVALLINEN SELVITYS VAIHTOEHTO C 25.5.2009 JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI TERVEYSTALON ALUEEN KAUPUNKIKUVALLINEN SELVITYS 2 KOHDEALUE Selvityksen
Aika 8.10.2015 klo 8.30 10.40. Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, 01300 Vantaa
Aika klo 8.30 10.40. Paikka Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, 01300 Vantaa Jäsenet Asiantuntija-jäsenet Muut osallistujat Allekirjoitukset Ilkka Rekonen, lupapäällikkö, puheenjohtaja vs. Timo Karén, kaupunkisuunnittelulautakunnan
ASUNTO OY MARS RAKENNUSHISTORIASELVITYS 25.4.2013
Asunto Oy Mars Pieni Roobertinkatu 8 / Korkeavuorenkatu 27 00130 Helsinki Kaupunginosa 3 / Kortteli 58 / Tontti 17 ASUNTO OY MARS RAKENNUSHISTORIASELVITYS 25.4.2013 1 KOHDE 1.1 Yleistä Asunto Oy Mars sijaitsee
2. Kohde Iisalmen sairaalan asuinrivitalo, R2. 5. Kohdetyyppi
SUOMEN RAKENNUSKULTTUURIN YLEISLUETTELO MUSEOVIRASTO KOHDEINVENTOINTILOMAKE 1. Kunta Iisalmi 4. Kiinteistötunnus 140-1-36-1-3 6. Koordinaatit 7. Osoite 9. RAKENNUKSEN KUVAUS Riistakatu 23 2. Kohde Iisalmen
Nunnan radanvarren asemakaavan rakentamistapaohjeet (korttelit ja kortteli 21060), yleiset määräykset
Nunnan radanvarren asemakaavan rakentamistapaohjeet (korttelit 21050-21051 ja kortteli 21060), yleiset määräykset Nunnan radanvarren asemakaava-alue sijaitsee likimääräisesti Littoistentien, Nunnanpellon
AP 2RK AP 1RK ONTELOLAATTA 265-ALAPOHJA, TUULETETTU ALAPUOLINEN SOLUPOLYSTYREENIERISTE TASOITE+TUPLEX+PARKETTI; ASUNTOJEN LATTIA
ONTELOLAATTA 265-ALAPOHJA, TUULETETTU ALAPUOLINEN SOLUPOLYSTYREENIERISTE TASOITE+TUPLEX+PARKETTI; ASUNTOJEN LATTIA ONTELOLAATTA 370-ALAPOHJA, TUULETETTU ALAPUOLINEN SOLUPOLYSTYREENIERISTE TASOITE+TUPLEX+PARKETTI;
VANTAAN KAUPUNGINMUSEO
VANTAAN KAUPUNGINMUSEO Vanda stadsmuseum Vantaa City Museum Stadtmuseum Vantaa Vantaa Linnamuuseum 21.3.2005 Asematie 1:n ns. Kassan talon rakennushistoriallisesta arvosta Asema kaupunkirakenteessa Tikkurilan
Petra Tammisto, maisema-arkkitehti Matti Kärki, kaupunkikuva-arkkitehti
Aika klo 8.30 10.24 Paikka Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, 01300 Vantaa Jäsenet Asiantuntijajäsenet Muut osallistujat Allekirjoitukset Puheenjohtaja Tarja Laine, kaupunkisuunnittelujohtaja, puheenjohtaja
HELSINGIN KAUPUNKI LAUSUNTO 153 1 KAUPUNGINMUSEO KESKI-UUDENMAAN MAAKUNTAMUSEO Sanna Granbacka 18.12.2009
HELSINGIN KAUPUNKI LAUSUNTO 153 1 Rakennusvalvontaviraston lausuntopyyntö 4.12.2009, 8-3385-09-E LAIVASTOKATU 4 (8/147/4), ULLAKKORAKENTAMIS- JA HISSI- SUUNNITELMAT Museo 2009-277 Kaupunginmuseo on tutustunut
Pöytäkirja 12 /2015 :t 53-64 5.11.2015. Kaupunkikuvaneuvottelukunta. Aika 5.11.2015 klo 8.30 11.32 Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, 01300 Vantaa
Aika klo 8.30 11.32 Paikka Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, 01300 Vantaa Jäsenet Asiantuntija-jäsenet Muut osallistujat Ilkka Rekonen, lupapäällikkö, puheenjohtaja vs. Sirkka Kähärä, kaupunkisuunnittelulautakunnan
Matalaenergiatalon betonijulkisivut. 13.5.2009 Julkisivuyhdistys 2009 Arto Suikka
Matalaenergiatalon betonijulkisivut Muutos aiempaan 30 %:n parannus seinän ja ikkunan U-arvoihin Oleellisesti parempi tiiveys Uusia eristevaihtoehtoja käyttöön Lisäkustannus esim. betonisessa ulkoseinärakenteessa
Harri Koskenranta
T-110.460 FYYSINEN TURVALLISUUS - Kuorisuojaus Harri Koskenranta 3.2. 2005 SUOJAUKSET UHKAT VAHINGOT 3.2. 2005 T-110.460 Koskenranta 2 RAKENTEELLINEN SUOJAUS Rakenteellinen suojaus on ehkäisevää vahingontorjuntaa,
Case Linnankosken lukio. Mika Matikka WSP Finland Oy Liiketoimintajohtaja, korjausrakentaminen
Case Linnankosken lukio Mika Matikka WSP Finland Oy Liiketoimintajohtaja, korjausrakentaminen Linnankosken lukio, raapaisu historiasta valmistunut keväällä 1953 koulukäyttöön alkuperäisistä rakenteista:
Rakennus on viimeksi ollut päiväkotikäytössä ja sen käyttötarkoitus on v. 2007 muutettu päiväkodiksi.
Kiinteistö 1025/5, Olantie 3, 05200 Rajamäki Tontti Tontti sijaitsee Rajamäen Tykkitorninmäen asemakaava-alueella. Asemakaavamerkintä on AO-15, erillispientalojen korttelialue. Tontille saa rakentaa yhden
Julkisivukorjaus voi vaikuttaa myös rakennusakustiikkaan. TkK Jaakko Koskinen
Julkisivukorjaus voi vaikuttaa myös rakennusakustiikkaan TkK Jaakko Koskinen Taustalla Tampereen teknillisessä yliopistossa vuosina 2010-2011 tehty diplomityö tutkimuksen tavoitteena oli selvittää raskaan
1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 2.03 5.01 Opetustoimintaa palvelevien
Tarja Eklund, rakennuslupajaoston varapuheenjohtaja
Aika klo 8.30 10.46 Paikka Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, 01300 Vantaa Jäsenet Asiantuntijajäsenet Muut osallistujat Allekirjoitukset Puheenjohtaja Tarja Laine, kaupunkisuunnittelujohtaja, puheenjohtaja
Riku Rönkä, arkkitehti, Anttinen Oiva Arkkitehdit Oy Arndt Friedrich Heinzmann, arkkitehti, Cederqvist & Jäntti Arkkitehdit
Aika klo 8.30 10.13 Paikka Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, 01300 Vantaa Jäsenet Tarja Laine, kaupunkisuunnittelujohtaja, puheenjohtaja Pekka Virkamäki, rakennusvalvontajohtaja, varapuheenjohtaja Marianne
AS OY LAMMASRINNE 2 PÄHKINÄRINNE VANTAA
Rakennusoikeuskerrosala HANKESELOSTUS Kohde As Oy Lammasrinne 2 Kaupunginosa 12. Hämeenkylä Kortteli / tontti 12158 / 1 Osoite Lammasrinne 2 Hakija NCC Pääsuunnittelija, Optiplan Oy / Julius Jääskeläinen,
KUNTOTARKASTUS. Kiinteistö Kirkkola / Tapanaisen talo. Kirkkokatu 9. 53100 Lappeenranta 17.12.2009
1(9) KUNTOTARKASTUS Kiinteistö Kirkkola / Tapanaisen talo Kirkkokatu 9 53100 Lappeenranta 17.12.2009 2(9) 1.YLEISTIETOA KOHTEESTA Kohde: Kiinteistö Kirkkola / Tapanaisen talo Kirkkokatu 9 53100 Lappeenranta
J V A / S A M P O H A R J U
..0 ..0 ..0 ..0 ..0 +33, +3, +9, +,00 3 0 9 +,30. KERROS +,0 3 +,0. KERROS +0, +,90 3. KERROS 9 +,90 +,30. KERROS +.30.KERROS JULKISIVU LUOTEESEEN +0,0 KELLARI 9 3. BITUMIKERMIKATE, TUMMAN HARMAA. RÄYSTÄSPELTI,
Kuhilaspellon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit ja kortteleiden 6406, 6421 ja 6453 osat
Kuhilaspellon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit 6441-6443 ja kortteleiden 6406, 6421 ja 6453 osat Kuhilaspellon alue sijaitsee Voivalan kaupunginosassa, pääasiassa Koronniityntien länsipuolella.
pohjoisosa Asemakaavan muutos A-2308 Havainnekuva 1:1000 Korttelit
Asemakaavan muutos A-08 Asemakaavakartta :000 Korttelit - 6 Asemakaavassa olevan kerrosluvun (II) tarkoittama talotyyppi Asemakaavan muutos A-08 Havainnekuva :000 Korttelit - 6 Havainnekuvassa esitetyt
Lupatunnus R Sivu 1. MKN-Urakointi Oy perustettavan yhtiön lukuun Anna Liljankatu 4 B, TAMPERE
Lupatunnus 17-0115-R 14.03.2017 30 Sivu 1 ASIA Rakennuslupa, MRL 125.1 RAKENNUSPAIKKA Vuores, 837-327-7601-0002 Palkkionmaankatu 3, 33870 TAMPERE Pinta-ala 8706 m² Rakentamismääräykset A Asuinrakennusten
RAKENTEELLINEN SUOJAUS. Rakenteellinen suojaus on ehkäisevää vahingontorjuntaa, joka toteutetaan valitsemalla tarkoituksenmukaiset rakenteet
SUOJAUKSET T-110.5610 Henkilöstö- ja toimitilaturvallisuus - Kuorisuojaus Harri Koskenranta 19.3.2007 UHKAT VAHINGOT T-110.5610/Koskenranta 2 RAKENTEELLINEN SUOJAUS Rakenteellinen suojaus on ehkäisevää
T-110.5610 Henkilöstö- ja toimitilaturvallisuus - Kuorisuojaus. Harri Koskenranta 19.3.2007
T-110.5610 Henkilöstö- ja toimitilaturvallisuus - Kuorisuojaus Harri Koskenranta 19.3.2007 SUOJAUKSET UHKAT VAHINGOT T-110.5610/Koskenranta 2 RAKENTEELLINEN SUOJAUS Rakenteellinen suojaus on ehkäisevää
RAKENTEELLINEN SUOJAUS. Rakenteellinen suojaus on ehkäisevää vahingontorjuntaa, joka toteutetaan valitsemalla tarkoituksenmukaiset rakenteet
SUOJAUKSET T-110.5610 Henkilöstö- ja toimitilaturvallisuus - Kuorisuojaus Harri Koskenranta 14.3.2006 UHKAT VAHINGOT T-110.5610/Koskenranta 2 RAKENTEELLINEN SUOJAUS Rakenteellinen suojaus on ehkäisevää
1 RAKENNNESELVITYS. 9 LIITE 5. s. 1. Korutie 3 Työnumero: 8.9.2011 Ilkka Meriläinen 51392.27
9 LIITE 5. s. 1 1 RAKENNNESELVITYS 1.1 TEHTÄVÄN MÄÄRITTELY Selvitys on rajattu koskemaan :ssa olevan rakennuksen 1. ja 2. kerroksen tiloihin 103, 113, 118, 204 ja 249 liittyviä rakenteita. 1.2 YLEISKUVAUS
3 Laatan ulokeosan ja kaiteen uusiminen
Luonnossuunnitelma 1 (5) 15.1.2014 As Oy Ristikukkula c/o Pirmax Oy Possijärvenkatu 1 33400 Tampere Asunto Oy Ristikukkula, huoneistoparvekkeet 1 Yleistä Tämä luonnossuunnitelma sisältää As Oy Ristikukkulan
LP Kokkonen Harri Juhani arkkitehti Avarc Arkkitehdit Oy
15.02.2019 1 Tunnus 20297518A LP091201806874 Hakija Uudenmaan MestariRakentajat Oy Rakennuspaikka 02008290001 Azorienkuja 1 Pintaala Kaava 12331 Lainvoimaisuus 2015 Sallittu kerrosala AK, asuinkerrostalojen
HANKESUUNNITELMA Helsingin Uusi Yhteiskoulu Oy Julkisivujen ja vesikaton peruskorjaus
1(6) HANKESUUNNITELMA Helsingin Uusi Yhteiskoulu Oy Julkisivujen ja vesikaton peruskorjaus 2(6) Sisällysluettelo 1. YHTEENVETO... 3 1.1 Tiivistelmä... 3 1.2 Yhteenveto... 3 1.3 Hankesuunnittelutyöryhmä...
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 14/ (6) RAKENNUSVALVONTAVIRASTO KAUPUNKITILAYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU 18.8.
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 14/2015 1 (6) KAUPUNKITILAYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU 18.8.2015 Kaupunkitilayksikön viranhaltijoiden 18.8.2015 tekemät rakennuslupapäätökset 59 Päätökset
Matti Kärki, kaupunkikuva-arkkitehti
Aika klo 8.30 10.45 Paikka Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, 01300 Vantaa Jäsenet Ilkka Rekonen, lupapäällikkö Tarja Laine, kaupunkisuunnittelujohtaja Markku Weckman, rakennuslupajaoston varapuheenjohtaja,
Matti Kärki, kaupunkikuva-arkkitehti. Markus Makkonen, arkkitehti, Arkkitehtitoimisto Vuorelma Arkkitehdit
Aika klo 8.30 10.02 Paikka Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, 01300 Vantaa Jäsenet Asiantuntijajäsenet Muut osallistujat Allekirjoitukset Pekka Virkamäki, rakennusvalvontajohtaja Ilkka Rekonen, lupapäällikkö
Hanna Keskinen, puistosuunnittelupäällikkö Hannu Jaakkola, arkkitehti Jari Viherkoski, arkkitehti. Matti Kärki, kaupunkikuva-arkkitehti
Aika klo 8.30 9.44 Paikka Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, 01300 Vantaa Jäsenet Asiantuntijajäsenet Muut osallistujat Allekirjoitukset Jari Saajo, lupapäällikön vs. Timo Karén, kaupunkisuunnittelulautakunnan
Jämerä opas 2. Jämerän suunnitteluohjeistus
Jämerä opas 2 Jämerän suunnitteluohjeistus Perustiedot Dokumentin kohderyhmä: Jämerän arkkitehtisuunnittelijat Dokumentin ylläpitäjä: Tarjouslaskennan koordinaattori Dokumentin hyväksyjä: Myyntijohtaja
Tarja Laine, kaupunkisuunnittelujohtajan Hanna Keskinen, puistosuunnittelupäällikkö Hannu Jaakkola, arkkitehti Jari Viherkoski, arkkitehti
Aika klo 8.30 11.00 Paikka Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, 01300 Vantaa Jäsenet Asiantuntijajäsenet Muut osallistujat Allekirjoitukset Ilkka Rekonen, lupapäällikkö, rakennusvalvontajohtajan vs. Jari Saajo,
Ulkoseinäelementtien suunnitteluohjeet
Ulkoseinäelementtien lämmöneristeet ansastus sähköistysvaraukset mallipiirustukset detaljit tiiveys kosteustekninen toiminta ääneneristys palonkestävyys asennus määrälaskenta CE- merkintä kehitys Seinätyypit
Hennalan kasarmialueen korjaustapaohje
Hennalan kasarmialueen korjaustapaohje Asukastilaisuus 20.4.2016 Tutkija Riitta Niskanen, Lahden kaupunginmuseo Korjaustapaohjeen tarkoitus Hennalan kasarmialue on merkittävä rakennus- ja kulttuurihistoriallinen
RAKENNUSTEKNINEN KUNTOARVIO TUOTANTOHALLI JA HUOLTORAKENNUS JUUAN REHU OY LUIKONLAHDENTIE 506 A JA B 83900 JUUKA
RAKENNUSTEKNINEN KUNTOARVIO TUOTANTOHALLI JA HUOLTORAKENNUS JUUAN REHU OY LUIKONLAHDENTIE 506 A JA B 83900 JUUKA 25.03.2013 Rakennus A Rakennus B Sisällys Esipuhe... 1 Yleistä kiinteistöstä... 2 Asiakirjat...
1.3.3 Rappausverkot, kiinnikkeet ja muut tarvikkeet... 16
Sisällysluettelo 1 ERISTERAPPAUSJÄRJESTELMÄT.... 9 1.1 Ohjeen tarkoitus ja käyttöala.... 9 1.1.1 Eriste- ja levyrappausten tekniset vaatimukset... 9 1.2 Ohutrappaus-eristejärjestelmä... 10 1.2.1 Laastit....
KAUKAJÄRVI, ASEMAKAAVA NO 7830 RAKENTAMISTAPAOHJEET RO , 2, 3, 4 JA 5
KAUKAJÄRVI, ASEMAKAAVA NO 7830 RAKENTAMISTAPAOHJEET RO-7830-1, 2, 3, 4 JA 5 Ohjeen laatija: Tampereen kaupungin suunnittelupalvelut, asemakaavoitus, arkkitehti Ilkka Kotilainen Ohjeiden tarkoitus: Rakentamistapaohjeiden
Enäranta Korttelit 262 ja 278-285 Alueellinen pohjatutkimus POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 3392/09
VIHDIN KUNTA Enäranta Korttelit 262 ja 278-285 Alueellinen pohjatutkimus POHJATUTKIMUSLAUSUNTO Työ 3392/09 Sisällys: Pohjatutkimuslausunto Pohjatutkimusmerkinnät Pohjatutkimuskartta 3392/09/1 1:2000 Leikkaus
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJANOTE Nro 19 RAKENNUSVALVONTAVIRASTO Kaupunkikuvaneuvottelukunta. rakennusarkkitehti Arkk tsto Antti Voutilainen Oy
125 Rakennuspaikka Etu-Töölö, 091-013-0412-0003 Hietaniemenkatu 3 22.05.2013 1 Hakija Pääsuunnittelija Tunnus Toimenpide Asunto Oy Perho Voutilainen Antti rakennusarkkitehti Arkk tsto Antti Voutilainen
HEKA KATAJANOKKA PERUSKORJAUKSEN HANKESELOSTUS MERISOTILAANKATU 2 MERISOTILAANKATU 3. Kohde ja sen sijainti
HEKA KATAJANOKKA PERUSKORJAUKSEN HANKESELOSTUS MERISOTILAANKATU 2 MERISOTILAANKATU 3 Kohde ja sen sijainti Msk 2 Merisotilaankatu 2, 00160 Helsinki Katajanokka, kortteli 8015, tontti 2, tontin pinta-ala
Pekka Virkamäki, rakennusvalvontajohtaja Ilkka Rekonen, lupapäällikkö Sirkka-Liisa Kähärä, kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtaja
Aika klo 8.30 10.05 Paikka Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, 01300 Vantaa Jäsenet Pekka Virkamäki, rakennusvalvontajohtaja Ilkka Rekonen, lupapäällikkö Sirkka-Liisa Kähärä, kaupunkisuunnittelulautakunnan
Pöytäkirja :t 1-3 1/2015. Kaupunkikuvaneuvottelukunta 15.1.2015. Aika 15.1.2014 klo 8.30 10.10 Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, 01300 Vantaa
Aika 15.1.2014 klo 8.30 10.10 Paikka Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, 01300 Vantaa Jäsenet Asiantuntija-jäsenet Pekka Virkamäki, rakennusvalvontajohtaja, puheenjohtaja Ilkka Rekonen, lupapäällikkö Hannu
Rakentamistapaohjeet rol-8393
IV-66-142 JA PUISTOALUETTA, SEPÄNKATU 9, AMURIN KOULUN LAAJENNUS, KAAVA NRO 8393. 23.4.2012, tark. 18.6.2012 Rakentamistapaohjeet rol-8393 A-Insinöörit Suunnittelu Oy / Sanna Karppinen 1. Yleistä Nämä
HAITTA-AINE JA ASBESTITUTKIMUS Työnumero: 4840 Kohde:
Vapaalantie 8A 01650 VANTAA 24H / 050-44 00 415 HAITTA-AINE JA ASBESTITUTKIMUS Työnumero: 4840 Kohde: Mäntymäen Koulu Kauniainen Osoite: Mäntymäentie 2 02700 Kauniainen Yhteyshenkilö: Ilona Lehto rakennuttajainsinööri
KOHTEEN INVENTOINTIRAPORTTI Kiinteistö Oy Tarvontori
1 KOHTEEN INVENTOINTIRAPORTTI Kiinteistö Oy Tarvontori Kunta: Rauma Kylä/kosa: (Tarvonsaari) Sijainti: Valtakatu 1 Kohdetyyppi: liike-elämä ja kaupankäynti Kohdeluokka: ei määritelty Ajoitus: 1972, muutoksia
Tarhapuiston päiväkoti, Havukoskentie 7, Vantaa. 24.11.2011 Työnumero:
RAKENNETEKNINEN SELVITYS LIITE 4 s. 1 1 RAKENTEET 1.1 YLEISKUVAUS Tutkittava rakennus on rakennettu 1970-luvun jälkipuoliskolla. Rakennukseen on lisätty huoltoluukut alustatilaan 1999. Vesikatto on korjattu
T-110.460 Henkilöturvallisuus ja fyysinen turvallisuus, k-04
T-110.460 Henkilöturvallisuus ja fyysinen turvallisuus, k-04 Harri Koskenranta Fyysinen turvallisuus 4.2.2004: Kuorisuojaus Arvot Suojaustoimenpiteet Uhkat Tunnistetaan Luokitellaan Mitoitetaan Otetaan
NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI)
Ympa 31.10.2002 Ympa liite VIHDIN KUNTA NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI) RAKENTAMISOHJE KORTTELEILLE 417 JA 457 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖKESKUS 31.10.2002
C A S E S A T A M A K A T U
C A S E S A T A M A K A T U Kaksi lisäkerrosta 8-kerroksisen rakennuksen katolle PUUPÄIVÄ 26.11.2015 - Riina Savikko Mikä A-Insinöörit? Kuka Riina? WWW.AINS.FI CASE SATAMAKATU As Oy Tampereen Puolari 24
POIJU 1/13 HELSINKI SÖRNÄISTENNIEMI KORTTELI 10583
POIJU 1/13 HELSINKI SÖRNÄISTENNIEMI KORTTELI 10583 ASEMAKAAVA: LÄNSISIIPI VARJOSTAA JA PEITTÄÄ KATTOKULMA LIIAN LOIVA AURINKOTEKNIIKALLE LÄNSISIIVEN KATTO JYRKEMMÄKSI USEAN ASUNNON NÄKYMÄT AVARTUVAT KATTO
LAKKA OHUTRAPPAUS ERISTEJÄRJESTELMÄ TYÖOHJE 22.10.2014
LAKKA OHUTRAPPAUS ERISTEJÄRJESTELMÄ TYÖOHJE 22.10.2014 Työohje Esi- ja pohjatyöt Julkisivuvarusteet kuten valaisimet, anturit, johdot, kilvet tai muut vastaavat irroitetaan työn ajaksi. Julkisivurakenteisiin
RAKENTAMISTAPAOHJEET
RAKENTAMISTAPAOHJEET 9. kaupunginosa kortteli 9024 tontti, Teollisuustie ROVANIEMI 27.2.2018 Bernadett Lits Zoltàn Fodor 1 Yleistä Suunnittelualue sijaitsee näkyvällä paikalla Eteläkeskuksen liike- ja
Otsolan koulu Hiidenkirnuntie Kotka ULKOSEINÄRAKENTEIDEN TIIVISTYSTEN KONTROLLIMITTAUKSET MUISTIO 1 (3)
MUISTIO 1 (3) 2.1.2018 Tilaaja: Sirpa Aalto Kotkan kaupunki Kauppakatu 3A, 3. krs. 48100 Kotka Otsolan koulu Hiidenkirnuntie 2 48770 Kotka ULKOSEINÄRAKENTEIDEN TIIVISTYSTEN KONTROLLIMITTAUKSET Otsolan
Untolan alueen rakentamistapaohjeet, korttelit
Untolan alueen rakentamistapaohjeet, korttelit 2729-2733 Untolan alue sijaitsee Littoisten kaupunginosassa, Paaskunnan ja Lähteenmäen asuinalueiden välissä. Alueen rakennuskanta on pääasiassa uudehkoa.
Lounais-Empon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit , 7301 tontit 2-4, 7302 ja 7304
Lounais-Empon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit 7299-7300, 7301 tontit 2-4, 7302 ja 7304 Lounais-Empon alue sijaitsee Kuusistossa Empon asemakaavoitetun pientaloalueen lounaiskulmassa.
Tarja Laine, kaupunkisuunnittelujohtajan Heidi Burjam, maisema-arkkitehti, varajäsen Jari Viherkoski, arkkitehti
Aika klo 8.30 10.45 Paikka Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, 01300 Vantaa Jäsenet Pekka Virkamäki, rakennusvalvontajohtaja Ilkka Rekonen, lupapäällikkö Sirkka Kähärä, kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtaja
RAKENTAMIS- JA KORJAAMISTAPAOHJEET ASEMANSEUTU I:N ASEMAKAAVA-ALUE
Akaan kaupunki Myllytie 3 PL 34, 37801 Toijala Kaavoitus ja maankäyttö kaupunginhallitus 21.6.2011 26.4.2011 Lasse Majuri vs. kaavoituspäällikkö RAKENTAMIS- JA KORJAAMISTAPAOHJEET ASEMANSEUTU I:N ASEMAKAAVA-ALUE
2. Perustukset ja kellarit 1/3. Kuva 2: Maanvarainen perustus 2
Jämerä detaljit 2. Perustukset ja kellarit 1/3 Kuva 1: Maanvarainen perustus 1 Kuva 2: Maanvarainen perustus 2 2. Perustukset ja kellarit 2/3 Maanvaraisen/tuulettuvan alapohjan perustuksen anturat tarjotaan
5. Sisäänkäyntiportaat 6. Kattovedet tulevat seinän viereen maahan ja roiskuvat perustuksia vasten
1. 1. Julkisivu, sisäänkäynnit 2. Julkisivu pääty 3. Julkisivu, takaa 4. Julkisivu, toinen pääty 5. Sisäänkäyntiportaat 6. Kattovedet tulevat seinän viereen maahan ja roiskuvat perustuksia vasten 2. 7.
FINNGARD Paksurappaus-eristejärjestelmä Korjausrakentaminen
A) UUSI RAKENNE B) VANHA SEINÄRAKENNE Mineraalivilla - järjestelmän mukaan Pohjarappaus - Finnseco Paksurappauslaasti Täyttörappaus - Finnseco Paksurappauslaasti Pohjamaali - Finngard Silikonihartsimaali
MÄNTYMÄEN KOULU MÄNTYMÄENTIE 2, KAUNIAINEN
MÄNTYMÄEN KOULU MÄNTYMÄENTIE 2, 02700 KAUNIAINEN PURKUSELOSTUS KUSTANNUSLASKENTAA VARTEN 27.2.2017 Asiakirja nro 3558.01-102 PONTEK OY MÄNTYMÄEN KOULU 2 (5) 0 RAKENNUSHANKKEEN YLEISTIEDOT 0.1 Rakennushanke
KORKEAVUORENKATU 21 Roomy oy Viitesuunnitelma
KORKEAVUORENKATU 21 Roomy oy Viitesuunnitelma 11.3.2015 ASEMAKAAVAN MUKAINEN RAKENNUSOIKEUS - Katurakennukselle 5920 - Pihasiivelle 1450 - kellari pihasiiven alla 225 - kellari pihakannen alla 330 - ullakko
PAIHOLAN SAIRAALA-ALUE
Dokumentti on tehty tulostettavaksi A4-kokoon kaksipuoleisena 30.9.2014 Arkkitehtitoimisto Torikka & Karttunen Tilaaja: Master Yhtiöt PAIHOLAN SAIRAALA-ALUE RAKENNUS- JA KULTTUURIHISTORIALLINEN SELVITYS
KORTTELI 66. Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI
26 KORTTELI 66 Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI MUOTO Rakennukset tulee rakentaa niille asemakaavassa osoitetun rakennusalan sisään. Rakennusalalle merkittyä kerrosalaneliömetrimäärää ei saa ylittää.
Pintamääritteet ks raksel ARK Rakennustoimenpide. Korjaus- ja laajennus MÄNTYMÄEN KOULU. Tinasepäntie 45
Pintamääritteet ks raksel ARK 101-01 Tuloste sisältää kannen sekä 4 sivua, tulostus A3. Rakennustoimenpide Piirustuslaji Korjaus- ja laajennus TYÖPIIRUSTUS Rakennuskohteen nimi ja osoite Piirustuksen sisältö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (6) Kaupunginmuseon johtokunta Ypkyy/2 25.08.2015
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (6) Kaupunginmun johtokunta 60 Kaupunginmun johtokunnan lausunto asemakaavaehdotuksesta Kluuvi Kameeli b-kortteli Lausunto Kaupunginmun johtokunta antoi seuraavan
KOIRANKOPPI RAK. Tietomalliseloste. Havainnollistuskuva kohteesta. Aloituspäivämäärä (+merkittävät revisiopäivämäärät)
Tietomalliseloste Havainnollistuskuva kohteesta KOIRANKOPPI RAK Aloituspäivämäärä (+merkittävät revisiopäivämäärät) 20.7.2009 12.1.2010 (selosteen viimeisin muokkaus) Mallintaja Nimi Toni Teittinen Yritys
ASENNETUILLE IKKUNOILLE ULKOPUOLELLE KAIKILLE RAKENNETYYPEILLE. 1 TIIVISTALO - Ikkunoiden tiivistäminen rakennuksen ulkokuoreen
ASENNETUILLE IKKUNOILLE ULKOPUOLELLE KAIKILLE RAKENNETYYPEILLE TIIVISTYSJÄRJESTELMÄT RAKENTAMISEEN BETONISEEN ULKOSEINÄÄN Liitospintojen tulee olla puhtaita, pölyttömiä, kuivia ja hyvin kiinni alustassaan.
Renovation Center, EU-day Seinäjoen Aalto-kirjaston korjaustöiden esittely Veli Autio
Renovation Center, EU-day 21.9.2016 Seinäjoen Aalto-kirjaston korjaustöiden esittely Veli Autio MARK LivingLabhankkeen materiaalia Toimenpiteet Osallistuminen suunnittelukokouksiin Arkkitehtisuunnittelu
Kivistön kaupunkikeskus / kaupunkikuvallinen konseptikäsikirja 13.10.2014
Cederqvist & Jäntti 1 2 3 Alueen yleiskuvaus, 01.1 Sijainti ja kaupunkirakenne 4 Asemapiirros Kivistön kaupunkikeskus / kaupunkikuvallinen konseptikäsikirja 13.10.2014 Alueen yleiskuvaus, 01.1 Sijainti
ASIAKIRJALUETTELO PURKUPIIRUSTUKSET RS001. Naistenmatka 1(2) Pirkkalan yläaste. Luettelon sisältö: Luettelon tunniste:
1(2) Pirkkalan yläaste ASIAKIRJALUETTELO Luettelon sisältö: PURKUPIIRUSTUKSET Luettelon tunniste: RS001 Suunnittelijan työ numero: 22701904 Työmaan numero: Rakennuskohteen osoite: Koulutie 8 33960 PIRKKALA
NAANTALI ITÄ-TAMMISTON RAKENNUSTAPAOHJEET
ITÄ-TAMMISTO RAKENNUSTAPAOHJEET KORTTELIT 24-27 NAANTALI 18.08.2010 NAANTALI ITÄ-TAMMISTON RAKENNUSTAPAOHJEET A R K K I T E H T I T O I M I S T O T A R M O M U S T O N E N O Y LEHMUSTIE 27 A 20720 TURKU
Kirjahylly alakaapilla
Kirjahylly alakaapilla Tällä sivustolla on jo aiemmin esitty artikkeli seinään kiinnitettävästä kirjahyllystä, joten tällä kertaa kerrotaan, miten rakennetaan kirjahylly, jossa on erillinen alakaappi.
TUTKIMUSRAPORTTI VTT-R (4) Sisällysluettelo
2 (4) Sisällysluettelo 1 Tehtävä... 3 2 Aineisto... 3 3 Palotekninen arviointi... 3 3.1 Tuote- ja rakennemäärittelyt sekä palotekninen käyttäytyminen... 3 3.2 Ulkoseinän tuuletusraon palovaatimusten täyttyminen...
Säilyneisyys ja arvottaminen
RAAHE 5. kaupunginosan korttelin 17 rakennushistoriallinen selvitys ja arvottaminen 20.11.2007 FG Suunnittelukeskus Oy Raahen 5. kaupunginosan korttelin 17 rakennushistoriallinen selvitys 1 Säilyneisyyden
KUITULAASTIRAPPAUS Rappausohje
KUITULAASTIRAPPAUS Rappausohje Simolinintie 1 06100 PORVOO (019) 5244 922 www.laastikulma.fi 2 KUITULAASTIRAPPAUS Rappausohje Rapattava alusta Kevytbetoni (Siporex), kevytsorabetoni (Leca-harkko), betoni,