VARHAISKASVATUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN TOIMEENPANON ARVIOINTI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VARHAISKASVATUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN TOIMEENPANON ARVIOINTI"

Transkriptio

1 VARHAISKASVATUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN TOIMEENPANON ARVIOINTI Kunnallisen varhaiskasvatuksen järjestäjän kyselylomake Tämä kysely on osa Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) toteuttamaa varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden toimeenpanon arviointia. Vuosina arvioidaan varhaiskasvatussuunnitelmien käyttöönottoon liittyvien prosessien toimivuutta ja sisällöllisten tavoitteiden saavuttamista sekä kunnallisesti että yksityisesti järjestetyissä varhaiskasvatuspalveluissa. Arvioinnin toteutus Arviointi toteutetaan kahdessa vaiheessa. 1. Ensimmäisessä vaiheessa vuosina arvioinnin kohteena ovat paikalliset varhaiskasvatussuunnitelmaprosessit sekä niihin liittyvä tuki ja ohjaus. Aineisto kerätään varhaiskasvatuksen järjestäjiltä sekä palveluntuottajilta tällä kyselyllä sekä arvioimalla paikallisia varhaiskasvatussuunnitelmia. Niille järjestäjille, joiden paikallisia suunnitelmia arvioidaan, ilmoitetaan asiasta erikseen. 2. Toisessa vaiheessa vuosina arvioidaan varhaiskasvatussuunnitelmien sisällöllisten tavoitteiden toteutumista. Aineisto kerätään varhaiskasvatuksen henkilöstöltä kyselyin ja haastatteluin. Kyselyssä käytetyt käsitteet Tässä kyselyssä käytetään seuraavia käsitteitä: Vasun perusteilla tarkoitetaan Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016 asiakirjaa Paikallisella vasulla tarkoitetaan paikallista varhaiskasvatussuunnitelmaa Paikallisella vasuprosessilla tarkoitetaan paikallisen varhaiskasvatussuunnitelman suunnittelua, laatimista ja käyttöönottoa Lapsen vasulla tarkoitetaan lapsen varhaiskasvatussuunnitelmaa Lapsen vasuprosessilla tarkoitetaan lapsen varhaiskasvatussuunnitelman suunnittelua, laatimista ja käyttöönottoa. Kyselyyn vastaamisen tueksi suosittelemme varaamaan mukaan Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016-asiakirjan. Arvioinnin tavoitteet Tämä arviointi tuottaa tietoa varhaiskasvatussuunnitelmien paikallisista uudistamisprosesseista ja perusteiden tavoitteiden tulkinnoista sekä niiden toteutumisesta varhaiskasvatuksen käytännöissä. Arvioinnin tulosten perusteella voidaan tarkastella, miten Vasun perusteiden linjaukset ja tavoitteet on viety paikallisiin suunnitelmiin, ja miten ne ovat ohjanneet varhaiskasvatuksen kehittämistä. Arviointikyselyyn vastaaminen tuottaa varhaiskasvatuksen järjestäjälle tietoa Vasun perusteiden toimeenpanosta ja sitä voidaan hyödyntää paikallisen varhaiskasvatuksen kehittämistyössä.

2 TAUSTAKYSYMYKSET 1. Vastaaja Nimi Virkanimike Sähköpostiosoite Vastaajan koulutus 2. Työskentelykunta 3. Millä hallinnonalalla varhaiskasvatuksen hallinto kunnassanne sijaitsee? sivistys-/ koulutus-/ opetus-/ kasvatustoimiala sosiaali- ja terveystoimiala muu, mikä? 4. Varhaiskasvatukseen osallistuvien koko- ja osa-aikaisten lasten määrä kunnassanne toimintamuodoittain huhtikuussa Kunnan omana toimintana toteuttama varhaiskasvatus: Kunnan omat päiväkodit Kunnan oma perhepäivähoito Kerhotoiminta Muu avoin varhaiskasvatus (arvio) Yksityisten palveluntuottajien tuottamat palvelut: Yksityisen hoidon tuella toteutettu varhaiskasvatus Ostopalveluna toteutettu varhaiskasvatus Palvelusetelimallilla toteutettu varhaiskasvatus Muu (arvio) 5. Kunnan alueella on seuraavia varhaiskasvatuspalveluja: Kunnalliset palvelut: Kunnallisia päiväkoteja Kunnallista perhepäivähoitoa Kunnallista ryhmäperhepäivähoitoa Kunnallista avoimen varhaiskasvatuksen palvelua Kunnallista vuorohoitoa Ostopalvelut: Ostopalvelupäiväkoteja Ostopalveluna toteutettua perhepäivähoitoa Ostopalveluna toteutettua ryhmäperhepäivähoitoa Ostopalveluna toteutettua avoimen varhaiskasvatuksen palvelua Ostopalveluna toteutettua vuorohoitoa

3 Palvelusetelillä toteutettu toiminta: Palvelusetelillä toteutettua päiväkotitoimintaa Palvelusetelillä toteutettua perhepäivähoitoa Palvelusetelillä toteutettua ryhmäperhepäivähoitoa Palvelusetelillä toteutettua avoimen varhaiskasvatuksen palvelua Palvelusetelillä toteutettua vuorohoitoa Yksityisen hoidon tuella toteutettu toiminta: Yksityisen hoidon tuella toteutettua päiväkotitoimintaa Yksityisen hoidon tuella toteutettua perhepäivähoitoa Yksityisen hoidon tuella toteutettua ryhmäperhepäivähoitoa Yksityisen hoidon tuella toteutettua vuorohoitoa Muu, mikä? 6. Oletteko osallistuneet johonkin varhaiskasvatussuunnitelmatyöhön liittyvään kehittämisverkostoon? Kyllä, mihin? Ei 7. Onko paikallinen vasu virallisesti hyväksytty kunnassanne? Kyllä Ei. Miksi ei? VASUN PERUSTEET 2016 Kysymyksissä 8-10 tarkastellaan Vasun perusteita ja sen toimivuutta yleisellä tasolla. 8. Vasun perusteiden tulee edistää varhaiskasvatuslaissa määriteltyjen varhaiskasvatukselle asetettujen tavoitteiden saavuttamista. Asteikko: erittäin huonosti huonosti kohtalaisesti hyvin erittäin hyvin Vasun perusteet edistävät sellaisen varhaiskasvatuksen järjestämistä, joka: edistää jokaisen lapsen iän ja kehityksen mukaista kokonaisvaltaista kasvua, kehitystä, terveyttä ja hyvinvointia. tukee lapsen oppimisen edellytyksiä ja edistää elinikäistä oppimista ja koulutuksellisen tasa-arvon toteuttamista. toteuttaa lapsen leikkiin, liikkumiseen, taiteisiin ja kulttuuriperintöön perustuvaa monipuolista pedagogista toimintaa ja mahdollistaa myönteiset oppimiskokemukset. varmistaa kehittävä, oppimista edistävä, terveellinen ja turvallinen varhaiskasvatusympäristö. turvaa lasta kunnioittava toimintatapa ja mahdollisimman pysyvät vuorovaikutussuhteet lasten ja varhaiskasvatushenkilöstön välillä. antaa kaikille lapsille yhdenvertaiset mahdollisuudet varhaiskasvatukseen, edistää sukupuolten tasaarvoa sekä antaa valmiuksia ymmärtää ja kunnioittaa yleistä kulttuuriperinnettä sekä kunkin kielellistä, kulttuurista, uskonnollista ja katsomuksellista taustaa. tunnistaa lapsen yksilöllisen tuen tarve ja järjestää tarkoituksenmukaista tukea varhaiskasvatuksessa tarpeen ilmettyä tarvittaessa monialaisessa yhteistyössä. kehittää lapsen yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, edistää lapsen toimimista vertaisryhmässä sekä ohjaa eettisesti vastuulliseen ja kestävään toimintaan, toisten ihmisten kunnioittamiseen ja yhteiskunnan jäsenyyteen. varmistaa lapsen mahdollisuuden osallistua ja saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin.

4 toimii yhdessä lapsen sekä lapsen vanhemman tai muun huoltajan kanssa lapsen tasapainoisen kehityksen ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin parhaaksi sekä tukee lapsen vanhempaa tai muuta huoltajaa kasvatustyössä. 9. Arvioikaa seuraavia Vasun perusteisiin liittyviä väittämiä Asteikko: erittäin huonosti huonosti kohtalaisesti - hyvin erittäin hyvin Vasun perusteet avaa siinä käytetyt termit/käsitteet ymmärrettävästi on linjassa varhaiskasvatuslaissa määriteltyjen tavoitteiden kanssa mahdollistaa kuntamme paikallisten erityispiirteiden huomioimisen huomioi varhaiskasvatuksen eri toimintamuodot tarkoituksenmukaisella tavalla edistää varhaiskasvatuksen tasalaatuisuutta eri toimintamuotojen ja yksiköiden välillä antaa selkeät toimintaohjeet pedagogiikan toteuttamiseksi edistää varhaiskasvatuksen pedagogisten sisältöjen kehittämistä tarjoaa välineen varhaiskasvatuksen kehittämiseen paikallisella tasolla tukee varhaiskasvatuksen toimintakulttuurin kehittymistä tukee kehityksen ja oppimisen tuen järjestämistä antaa välineitä varhaiskasvatuksen pedagogiseen johtamiseen tarjoaa uutta kuntamme varhaiskasvatukseen on ohjannut kunnan varhaiskasvatuksen kehittämistä ja kehittämisen suunnittelua on herättänyt keskustelua arkityössä olevista käytännöistä ja toimintatavoista henkilöstön keskuudessa 10. Arvioikaa, miten selkeä Vasun perusteet -asiakirja ja sen eri osiot ovat. Asteikko: erittäin epäselvä epäselvä kohtalaisen selkeä selkeä erittäin selkeä Vasun perusteet kokonaisuudessaan LUKU 1. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset varhaiskasvatussuunnitelmat Varhaiskasvatuksen järjestämistä ohjaavat velvoitteet Varhaiskasvatuksen toimintamuodot Varhaiskasvatus osana lapsen kasvun ja oppimisen polkua lukuun 1 LUKU 2. Varhaiskasvatuksen tehtävä ja yleiset tavoitteet Arvoperusta Oppimiskäsitys Pedagogisesti painottunut kasvatuksen, opetuksen ja hoidon kokonaisuus Laaja-alainen osaaminen lukuun 2

5 LUKU 3. Varhaiskasvatuksen toimintakulttuuri Toimintakulttuurin kehittäminen ja sitä ohjaavat periaatteet Oppiva yhteisö toimintakulttuurin ytimenä Leikkiin ja vuorovaikutukseen kannustava yhteisö Osallisuus, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo Kulttuurinen moninaisuus ja kielitietoisuus Hyvinvointi, turvallisuus ja kestävä elämäntapa Varhaiskasvatuksen oppimisympäristöt Yhteistyö varhaiskasvatuksessa lukuun 3 LUKU 4. Varhaiskasvatuksen pedagogisen toiminnan suunnittelu ja toteuttaminen Pedagogisen toiminnan viitekehys Pedagoginen dokumentointi Monipuoliset työtavat Leikki kehityksen, oppimisen ja hyvinvoinnin lähteenä Oppimisen alueet Kieleen ja kulttuuriin liittyvät tarkentavat näkökulmat lukuun 4 LUKU 5. Lapsen kehityksen ja oppimisen tuki Tuen järjestämistä ohjaavat periaatteet Tuen toteuttaminen varhaiskasvatuksessa Yhteistyö lapsen, huoltajan ja muiden asiantuntijoiden kanssa tuen aikana Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma tuen aikana lukuun 5 LUKU 6. Vaihtoehtoiseen pedagogiikkaan tai erityiseen katsomukseen perustuva varhaiskasvatus Vaihtoehtoiseen pedagogiikkaan tai erityiseen katsomukseen perustuva varhaiskasvatus lukuun 6 LUKU 7. Toiminnan arviointi ja kehittäminen varhaiskasvatuksessa Pedagogisen toiminnan arviointi ja kehittäminen lukuun Kunnassamme varhaiskasvatuksen henkilöstön keskuudessa on käsitys siitä, mitä varhaiskasvatuslain tavoitteet tarkoittavat käytännössä ei lainkaan käsitystä jonkin verran käsitystä kohtalainen käsitys hyvä käsitys erittäin hyvä käsitys

6 12. Miten seuraavat varhaiskasvatuksen ohjausjärjestelmän osat tukevat paikallista vasuprosessianne? Asteikko: erittäin huonosti huonosti kohtalaisesti - hyvin erittäin hyvin Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet Paikalliset varhaiskasvatussuunnitelmat Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma VASUN KÄYTTÖÖNOTON OHJAUS JA TUKI 13. Arvioikaa missä määrin henkilöstönne on saanut tarvittavat tiedot vasuprosessista ja vasun käyttöönotosta? Erittäin huonosti Huonosti Kohtalaisesti Hyvin Erittäin hyvin Ei tietoa 14. Miten henkilöstön vasuprosessiin liittyvä osaaminen on varmistettu? 15. Millaisia ongelmia tai esteitä henkilöstön perehdyttämisessä Vasun perusteisiin sekä paikalliseen vasun ja lapsen vasun käyttöönottamisessa on ollut? 16. Arvioikaa Opetushallituksen ohjausta ja koulutusta paikallisen vasuprosessin tukena. Asteikko: erittäin huonosti huonosti kohtalaisesti - hyvin erittäin hyvin ei kokemusta Opetushallituksen: järjestämät Varhaiskasvatussuunnitelma teematyöskentelypajat tukivat paikallista vasuprosessia koordinoima kehittämisverkosto Loisto tuki paikallista vasuprosessia järjestämät Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikallisen työn tuki varhaiskasvatuksen johtajille -koulutukset tukivat paikallista vasuprosessia ja Aluehallintovirastojen yhteistyössä järjestämät Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikallisen työn tuki muulle henkilöstölle -koulutukset tukivat paikallista vasuprosessia Aluehallintovirastojen ja Elinikäisen oppimisen keskuksen (Centret för livslångt lärande) yhteistyössä järjestämät Stöd och inspiration för det lokala arbetet med planen för småbarnspedagogik -koulutukset tukivat paikallista vasuprosessia rahoittamat ja Elinikäisen oppimisen keskuksen (Centret för livslångt lärande) järjestämät Vägkost fortbildning inom småbarnspedagogik -koulutukset tukivat paikallista vasuprosessia tarjoama informaatio-ohjaus varhaiskasvatuksen järjestäjälle puhelimitse, sähköpostilla ja kasvotusten tukivat paikallista vasuprosessia painetut materiaalit ja artikkelit ovat tukeneet paikallista vasuprosessia ohjauksen ja tuen ajankohta hyödytti paikallista vasuprosessia ohjauksen ja tuen määrä edisti paikallista vasuprosessia jakamaa tietoa koulutuksista oli saatavilla

7 17a. Mihin muihin vasuprosessiin liittyviin koulutuksiin henkilöstönne osallistui? Voitte valita useita vaihtoehtoja. Yliopistojen ja muiden oppilaitosten järjestämiin koulutuksiin Täydennyskoulutusyritysten järjestämiin koulutuksiin Kunnan järjestämiin omiin koulutuksiin Muuhun, mihin? 17b. Kun mietitte näitä koulutuksia kokonaisuutena, arvioikaa koulutusten hyötyjä paikalliselle vasuprosessille. Asteikko: erittäin huonosti huonosti kohtalaisesti - hyvin erittäin hyvin ei tietoa Tiedot eri tahojen järjestämistä koulutuksista olivat saatavilla Koulutustarjonta tuki paikallista vasuprosessia Koulutusten sisällöt tukivat paikallista vasuprosessia Koulutusten sisällöllinen anti osui ajallisesti oikeaan aikaan vasuprosessia Koulutusten materiaalit tukivat paikallista vasuprosessia Koulutuksessa käytetyt työtavat tukivat paikallista vasuprosessia Varhaiskasvatuksen järjestäjien paikalliset tarpeet otettiin huomioon koulutuksissa Koulutukset selkiinnyttivät Vasun perusteiden keskeisiä linjauksia ja muutoksia Koulutuksissa tarkasteltiin Vasun perusteita suhteessa käytäntöihin 18a. Mitkä tekijät estivät henkilöstöä osallistumasta koulutuksiin? Voitte valita useita vaihtoehtoja. tiedon saaminen koulutuksista koulutustarjonta ei vastannut tarpeisiin koulutusten kustannukset sijaisjärjestelyt pitkät etäisyydet irrottautuminen työtehtävistä osallistumista ei koettu tarpeelliseksi jotkin muut syyt, mitkä? 18b. Jos henkilöstöä osallistui koulutuksiin, mitkä tekijät edistivät osallistumista? 19. Ohjasitteko alueellanne toimivia yksityisiä varhaiskasvatuspalveluiden tuottajia vasuprosessin aikana? Kyllä, miten? Ei 20. Ohjasitteko alueellanne toimivia yksityisiä perhepäivähoitajia vasuprosessin aikana? Kyllä, miten? Ei

8 PAIKALLINEN VASU 21. Mitä paikallisia vasudokumentteja kuntanne laatii? Valitkaa kaikki sopivat vaihtoehdot. o Järjestäjäkohtainen vasu o Yksikkökohtainen vasu o Ryhmäkohtainen vasu o Lapsikohtainen vasu o Toimintamuotokohtainen vasu o Muu, mikä?

9 22. Arvioikaa seuraavien tahojen osallistumista vasuprosessiin sekä edistikö se paikallisen vasuprosessin onnistumista (Valitkaa kaikki sopivat vaihtoehdot) Arvioitavat tahot Tahon osallistuminen edisti merkittävästi paikallisen prosessin onnistumista Varhaiskasvatuksen kokonaisuudesta vastaava johtoryhmä Varhaiskasvatusta johtava viranhaltija Muut sivistystoimen viranhaltijat Päälliköt (esim. kehittämis- tai hallintopäällikkö) Päiväkotien johtajat Varhaiskasvatuksen henkilöstö Lapset Lasten huoltajat Esi- ja perusopetuksen edustajat Paikalliset sosiaali- ja terveydenhuollon tehtäviä hoitavat viranomaiset Ei osallistunut vasutyöhön Tahon osallistuminen Tahoa kuultiin vasun laatimisen aikana Taholla oli merkittävä rooli vasun laadinnassa ja se osallistui vasun laatimisen prosessin suunnitteluun Tahon osallistuminen ei edistänyt lainkaan paikallisen prosessin onnistumista Tahon osallistumisen merkitys Tahon osallistuminen edisti paikallisen prosessin onnistumista

10 23. Arvioikaa, missä määrin seuraavat asiat ovat estäneet tai edistäneet Vasun perusteiden käyttöönottoa kunnassanne? Asteikko: estäneet merkittävästi estäneet jonkin verran - eivät estäneet eivätkä edistäneet - edistäneet jonkin verran edistäneet merkittävästi Rakennetekijät Varhaiskasvatuksen johtamisjärjestelmä Kunnan päätöksenteon rakenteet ja prosessit Varhaiskasvatuksen palvelurakenne kunnassa Lapsiryhmien rakenne (esimerkiksi ikäjakaumat) Lapsiryhmien koko Tilojen tarkoituksenmukaisuus Tilojen riittävyys Aikuisten ja lasten välinen suhdeluku Käyttö- ja täyttöasteisiin liittyvät tavoitteet Kehityksen ja oppimisen tuen järjestelyt kunnassa Tietotekniset mahdollisuudet Muu, mikä? Henkilöstöön liittyvät tekijät Johtajien osaaminen Henkilöstön osaaminen Henkilöstön mahdollisuus täydennyskoulutukseen Lastentarhanopettajien saatavuus Lastenhoitajien saatavuus Erityislastentarhanopettajien saatavuus Henkilöstön riittävyys Henkilöstörakenne Johdon ja esimiesten mahdollisuus täydennyskoulutukseen Muu, mikä Erilaiset näkemykset ja tarpeet Lasten tarpeet ja toiveet Huoltajien näkemykset hoidosta ja kasvatuksesta Kunnan poliittisten päätöksentekijöiden näkemykset Perheiden vaihtelevat tarpeet Perheiden ja lasten taustojen moninaisuus Paikalliset erityispiirteet Muu, mikä?

11 Strategiat ja suunnitelmat Kunnan kehittämissuunnitelma ja/tai strategiset painopisteet Edellisen varhaiskasvatussuunnitelmaprosessin kokemukset Itsearvioinnin ja kehittämistyön tulokset Paikallinen esiopetuksen opetussuunnitelma Paikallinen perusopetuksen opetussuunnitelma Paikallinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Lastensuojelulain mukainen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma Kotoutumissuunnitelma tai monikulttuurisuusohjelma Muu, mikä? Yhteistyö Yhteistyö esiopetuksen kanssa Yhteistyö perusopetuksen kanssa Yhteistyö sosiaali- ja terveystoimen kanssa Varhaiskasvatusyksiköiden ja varhaiskasvatuksen hallinnon välinen yhteistyö Varhaiskasvatuksen yksiköiden keskinäinen yhteistyö Henkilöstön ja varhaiskasvatusyksikön johtajan välinen yhteistyö Henkilöstön keskinäinen yhteistyö Muu, mikä? Tiedotus Kuntanne sisäinen tiedottaminen Kuntanne toteuttama ulkoinen tiedottaminen Muu, mikä? 24a. Kuvatkaa vasuprosessiin liittyviä hyviksi kokemianne käytäntöjä. 24b. Saako edellä kuvailemanne hyvän käytännön julkaista Karvin hyvien käytäntöjen portaalissa? Kyllä Ei 25. Arvioikaa, kuinka hyvin seuraavat asiat toteutuivat paikallisessa vasuprosessissa. Asteikko: erittäin huonosti huonosti kohtalaisesti hyvin erittäin hyvin Varhaiskasvatuksen kehittämistä ja kehittämisen suunnittelua on toteutettu Vasun perusteiden mukaisesti Henkilöstöä perehdytettiin Vasun perusteisiin Henkilöstölle varattiin työaikaa Vasun perusteisiin perehtymiseksi Työn käytännöt ja toimintatavat on suunniteltu Vasun perusteiden mukaisiksi Paikalliselle vasuprosessille varattiin taloudellisia resursseja Yhteistyön rakenteet kunnassamme eri sidosryhmien ja kumppanien kanssa tukivat vasuprosessia Paikallinen vasuprosessi luo jatkumoa varhaiskasvatuksesta esi- ja perusopetukseen Paikallisen vasuprosessin johtaminen tuki uudistuksen onnistumista

12 26a. Saitteko paikallista vasuprosessia tukevaa rahoitusta (kunnan sisäistä tai ulkopuolista)? Kyllä Ei (Sähköisessä kyselyssä automaattinen siirto kysymykseen 27.) 26b. Varhaiskasvatuksen järjestäjän saama rahoitus tuki valmistelutyötä Erittäin huonosti Huonosti Kohtalaisesti Hyvin Erittäin hyvin 27. Arvioikaa paikallisen vasuprosessinne arviointiin liittyviä käytäntöjä Asteikko: erittäin huonosti huonosti kohtalaisesti hyvin erittäin hyvin Paikallista vasuprosessia arvioidaan tai arvioitiin systemaattisesti Kaikki suunnitelman laadinnassa mukana olleet tahot ovat mukana prosessin arvioinnissa Varhaiskasvatussuunnitelmien tavoitteiden saavuttamista arvioidaan systemaattisesti 28. Arvioikaa, miten onnistuitte konkretisoimaan Vasun perusteiden tavoitteet paikalliseen vasuunne? Erittäin huonosti Huonosti Kohtalaisesti Hyvin Erittäin hyvin Luetelkaa kolme tärkeintä tekijää onnistumiselle. Jos koitte prosessin aikana epäonnistumisia, mitä ne olivat? Luetelkaa kolme keskeisintä. 29. Arvioikaa, minkälaiset valmiudet kunnassanne on uuden paikallisen vasun käyttöönottoon? Erittäin huonot Huonot Kohtalaiset Hyvät Erittäin hyvät Perustelkaa vastauksenne 30. Miten paikallista varhaiskasvatussuunnitelmaprosessia tulisi kehittää? Mitä tekisitte mahdollisesti toisin?

13 LAPSEN VASU 31. Arvioikaa kuntanne lapsen vasuprosessia. Lapsen vasuprosessilla tarkoitetaan lapsen varhaiskasvatussuunnitelman suunnittelua, laatimista ja käyttöönottoa. Asteikko: kyllä ei Lapsen vasuprosessi uudistettiin vastaamaan Vasun perusteita Kunnassamme on käytössä yhteinen toimintakuvaus lapsen vasuprosessista Kunnassamme käytetään Opetushallituksen tekemää mallia lapsen vasusta Käytössämme on joku muu kuin Opetushallituksen tekemä yhteinen lomake tai muu yhtenäinen tapa dokumentoida lapsen vasu 32. Kunnassamme on onnistuttu lapsen vasuprosessin valmistelussa Erittäin huonosti huonosti kohtalaisesti hyvin erittäin hyvin Luetelkaa kolme tärkeintä tekijää onnistumiselle. Jos koitte prosessin aikana epäonnistumisia, mitä ne olivat? Luetelkaa kolme keskeisintä. 33. Arvioikaa lasten ja huoltajien osallistumista vasuprosessiin. Asteikko: erittäin huonosti huonosti kohtalaisesti hyvin erittäin hyvin Huoltajille tarjotaan mahdollisuus lapsen varhaiskasvatustoiminnan suunnitteluun Huoltajille tarjotaan mahdollisuus lapsen varhaiskasvatustoiminnan arviointiin Huoltajat ovat tietoisia lapsensa varhaiskasvatuksen tavoitteista Huoltajat ovat tietoisia lapsensa varhaiskasvatuksen sisällöistä Huoltajien erilaiset näkemykset kirjataan lapsen vasuun Lapsi saa äänensä kuuluviin itseään koskevissa suunnitelmissa Lapselle tarjotaan mahdollisuus varhaiskasvatustoiminnan suunnitteluun Lapselle tarjotaan mahdollisuus varhaiskasvatustoiminnan arviointiin 34a. Kuvailkaa, miten lapset ovat mukana vasun laatimisessa. 34b. Kuvailkaa, miten huoltajat ovat mukana vasun laatimisessa.

14 35a. Mitä paikallisessa vasussanne on linjattu siitä, kuka laatii lasten vasut päiväkodissa? Voitte valita useamman vaihtoehdon. Lastentarhanopettaja laatii lasten vasut Lastenhoitaja laatii lasten vasut Vasujen laatiminen on jaettu ryhmän henkilöstön kesken Lastentarhanopettaja tarkistaa muiden kirjaamat lapsen vasut Lapsen vasut kirjoitetaan tiimipalaverissa yhdessä Pienryhmän oma aikuinen kirjoittaa oman pienryhmänsä vasut Muu, kuka? Ei ole linjattu 35b. Mitä paikallisessa vasussanne on linjattu siitä, kuka laatii lasten vasut perhepäivähoidossa? Voitte valita useamman vaihtoehdon. Lastentarhanopettajaa konsultoidaan lasten vasun kirjaamiseksi Lastentarhanopettaja laatii perhepäivähoidon lasten vasut Lastentarhanopettaja tarkistaa perhepäivähoitajan kirjaamat vasut Perhepäivähoitaja Perhepäivähoidon ohjaaja Perhepäivähoidon ohjaaja tarkistaa perhepäivähoitajan kirjaamat vasut Muu, kuka? Ei ole linjattu

15 KEHITYKSEN JA OPPIMISEN TUKI 36. Arvioikaa, miten hyvin Vasun perusteissa esitetyt kehityksen ja oppimisen tuen periaatteet on otettu huomioon varhaiskasvatuksessanne Asteikko: erittäin huonosti huonosti kohtalaisesti hyvin erittäin hyvin Tuki muodostaa jatkumon varhaiskasvatuksen aikana Tuki muodostaa jatkumon lapsen siirtyessä varhaiskasvatuksesta esiopetukseen/kouluun Henkilöstö tunnistaa tuen tarpeen Henkilöstö tuntee tuen muodot ja mahdollisuudet Henkilöstö osaa antaa lapsikohtaista pedagogista tukea Kunnan tarjoamat tukimuodot mahdollistavat lapsen yksilöllisen tarpeen mukaisen tuen antamisen Tuki vastaa lasten tarpeita Tuki järjestyy nopeasti tuen tarpeen ilmettyä Varhaiskasvatuksessa toteutetaan inkluusion periaatetta Tuen järjestämisessä tehdään tiivistä monialaista yhteistyötä Tuen järjestämisessä tehdään tiivistä yhteistyötä huoltajien kanssa Käytettävissä on pedagogisia tukikeinoja (esimerkiksi erityislastentarhanopettajapalvelut, tulkitsemis- ja avustamispalvelut, tieto- ja viestintäteknologian käyttö, apuvälineiden käyttö) Käytettävissä on rakenteellisia tukitoimia (esimerkiksi ryhmän lapsimäärän pienentäminen tai henkilöstörakenteen muutokset) Käytettävissä on hyvinvointia tukevia muita järjestelyjä (esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntijoiden antama ohjaus ja konsultaatio) Tukitoimien vaikutuksia seurataan ja arvioidaan säännöllisesti Tuen tunnistamisen ja tuen muotojen valinnassa käytetään apuna tutkimustietoa Kunnan tarjoama kehityksen ja oppimisen tuki kokonaisuudessaan vastaa Vasun perusteissa edellytettyjä periaatteita. Jos vastasit erittäin huonosti, huonosti tai kohtalaisesti, mitkä ovat pääasialliset syyt tähän? Valitkaa kaikki sopivat vaihtoehdot. Henkilöstön pedagogisen osaamisen puute Henkilöstöresurssien puute Henkilöstön vaihtuvuus Tiedonsiirron vaikeudet monialaisessa yhteistyössä Tuki- ja apuvälineiden saatavuuden puute Muu syy, mikä? Otamme mielellämme vastaan palautetta tästä kyselystä Kiitos vastauksestanne!

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN TOIMEENPANON ARVIOINTI

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN TOIMEENPANON ARVIOINTI 1 VARHAISKASVATUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN TOIMEENPANON ARVIOINTI 2016 2019 Varhaiskasvatuksen yksityisen palveluntuottajan kyselylomake Tämä kysely on osa Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi)

Lisätiedot

Kyselyn toteuttaa Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi).

Kyselyn toteuttaa Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi). 1 KYSELY YKSITYISILLE PERHEPÄIVÄHOITAJILLE Opetushallitus julkaisi syksyllä 2016 Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet, jotka ohjaavat kaikkea varhaiskasvatustoimintaa Suomessa. Perusteiden pohjalta kaikki

Lisätiedot

VASU2017 Opetushallituksen ajatuksia varhaiskasvatussuunnitelman perustetyöstä

VASU2017 Opetushallituksen ajatuksia varhaiskasvatussuunnitelman perustetyöstä VASU2017 Opetushallituksen ajatuksia varhaiskasvatussuunnitelman perustetyöstä 24.9.2015 Varhaiskasvatuksen asiantuntijatiimi Yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus Opetushallitus Esittelijä, Kirsi

Lisätiedot

(TOIMINTAYKSIKÖN NIMI) vuosisuunnitelma sekä toimintakertomus

(TOIMINTAYKSIKÖN NIMI) vuosisuunnitelma sekä toimintakertomus (TOIMINTAYKSIKÖN NIMI) vuosisuunnitelma sekä toimintakertomus 2017 2018 Sisällys 1 Toimintayksikön esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen vuosisuunnitelma 1.1 Esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen vuosisuunnitelman

Lisätiedot

MILLAISTEN PAINEIDEN TAKIA VARHAISKASVATUSTA PYRITÄÄN KEHITTÄMÄÄN JA MITEN

MILLAISTEN PAINEIDEN TAKIA VARHAISKASVATUSTA PYRITÄÄN KEHITTÄMÄÄN JA MITEN MILLAISTEN PAINEIDEN TAKIA VARHAISKASVATUSTA PYRITÄÄN KEHITTÄMÄÄN JA MITEN 30.9.2016 Varhaiskasvatus käännekohdassa seminaari Jyväskylän yliopisto ja Haukkalan säätiö KT, opetusneuvos Kirsi Alila Opetus-

Lisätiedot

Vuorohoito varhaiskasvatuksessa lasten opetuksen, kasvun ja kehityksen sekä vanhemmuuden tukijana OHOI-seminaari Jyväskylä Marja-Liisa

Vuorohoito varhaiskasvatuksessa lasten opetuksen, kasvun ja kehityksen sekä vanhemmuuden tukijana OHOI-seminaari Jyväskylä Marja-Liisa Vuorohoito varhaiskasvatuksessa lasten opetuksen, kasvun ja kehityksen sekä vanhemmuuden tukijana OHOI-seminaari 21.9.2016 Jyväskylä Marja-Liisa Keski-Rauska, KT ylitarkastaja (varhaiskasvatus) Länsi-

Lisätiedot

Leikkien liikkumaan Eino Havas, johtaja

Leikkien liikkumaan Eino Havas, johtaja Leikkien liikkumaan 31.1.2018 Eino Havas, johtaja MITÄ 2018? ohjelmat yhteen Ilo kasvaa liikkuen 1-6 vuotiaat, varhaiskasvatus Liikkuva koulu, 7-16 vuotiaat, perusopetus Liikkuva opiskelu, 16-20+ -vuotiaat,

Lisätiedot

Monilukutaito kärkihankkeena kehittämisohjelman esittely. Media mahdollisuuksien maailma varhaiskasvatuksessa ja nuorisotyössä, 1.11.

Monilukutaito kärkihankkeena kehittämisohjelman esittely. Media mahdollisuuksien maailma varhaiskasvatuksessa ja nuorisotyössä, 1.11. Monilukutaito kärkihankkeena kehittämisohjelman esittely Media mahdollisuuksien maailma varhaiskasvatuksessa ja nuorisotyössä, 1.11.2016 Varkaus 1 Monilukutaito Monilukutaidolla tarkoitetaan erilaisten

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN RAJOITUSTEN PURKAMINEN, ALOITE. Esittelymateriaali

VARHAISKASVATUKSEN RAJOITUSTEN PURKAMINEN, ALOITE. Esittelymateriaali VARHAISKASVATUKSEN RAJOITUSTEN PURKAMINEN, ALOITE Esittelymateriaali 31.10.2017 Tuusulan kunta tarjoaa kaikille lapsille tasavertaisen ja yhtäläisen oikeuden varhaiskasvatukseen. Nykyisessä tilanteessa

Lisätiedot

Plan för småbarnspedagogik Ti arbeit pedagogiskt ilag Korsholms kommun

Plan för småbarnspedagogik Ti arbeit pedagogiskt ilag Korsholms kommun Plan för småbarnspedagogik 2016-2017 Ti arbeit pedagogiskt ilag Korsholms kommun Varhaiskasvatussuunnitelma 2016-2017 pedagogista tiimityötä Mustasaaren kunta Annika Sariola lastentarhanopettaja/ tiennäyttäjä

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kati Costiander Opetushallitus

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kati Costiander Opetushallitus Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat 20.9.2016 Kati Costiander Opetushallitus Yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus uudistuu: Opetussuunnitelmatyö 2012-2017 2012 2013

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen hoito, kasvatus ja opetus - vuorohoidon erityispiirteet huomioon

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen hoito, kasvatus ja opetus - vuorohoidon erityispiirteet huomioon OHOI Osaamista vuorohoitoon Henkilöstökoulutus 7.3.2016 Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen hoito, kasvatus ja opetus - vuorohoidon erityispiirteet huomioon tuula.dahlblom@jamk.fi Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Varhaiskasvatus lapsen oikeuksien näkökulmasta

Varhaiskasvatus lapsen oikeuksien näkökulmasta Esa Iivonen, johtava asiantuntija, MLL Kommenttipuheenvuoro - Varhaiskasvatuksen tulevaisuus -seminaari 27.9.2017 Varhaiskasvatus lapsen oikeuksien näkökulmasta Lapsen oikeuksien sopimus lasten hyvinvoinnin

Lisätiedot

Asiakasraati Hannamaija Väkiparta

Asiakasraati Hannamaija Väkiparta Asiakasraati 16.2.2016 Hannamaija Väkiparta 24.2.2016 Varhaiskasvatuslaki Voimassa 1.8.2015 alkaen Varhaiskasvatuksen määrittely: Varhaiskasvatuksella tarkoitetaan lapsen suunnitelmallista ja tavoitteellista

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kumppanuusfoorumi Tampere 25.8.2016 Pia Kola-Torvinen Opetushallitus Suomessa varhaiskasvatuksella on pitkä ja vahva historia Pojat leikkimässä

Lisätiedot

Varhaiskasvatus Marja-Liisa Akselin, KT ylitarkastaja (varhaiskasvatus) Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto

Varhaiskasvatus Marja-Liisa Akselin, KT ylitarkastaja (varhaiskasvatus) Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Varhaiskasvatus 2016 Marja-Liisa Akselin, KT ylitarkastaja (varhaiskasvatus) Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto 1 Kehittämisen keskeiset lähtökohdat Varhaiskasvatuslain I vaiheen uudistukset Perustehtävän

Lisätiedot

Varhaiskasvatus ja johtaminen vaikeaako?

Varhaiskasvatus ja johtaminen vaikeaako? Varhaiskasvatus ja johtaminen vaikeaako? Kuntatalo 10.9.2015 Jarkko Lahtinen Kuntaliitto Twitter: #kuntamarkkinat Voimmeko onnistua? Onnistuminen on asenne. Se on avoimuutta uusille ideoille, halukkuutta

Lisätiedot

Varhaiskasvatusta yksityisesti vai kunnan omana toimintana - siinäpä pulma

Varhaiskasvatusta yksityisesti vai kunnan omana toimintana - siinäpä pulma Varhaiskasvatusta yksityisesti vai kunnan omana toimintana - siinäpä pulma Kehittämispäällikkö Jarkko Lahtinen Suomen Kuntaliitto Kuntamarkkinat Muutoksia tiuhaan 1.1.2013 alkaen varhaiskasvatus ei enää

Lisätiedot

LAPSIPERHE-FOORUMI 20.4.2015. Elina Anttila, perusturvajohtaja Anneli Säteri, päivähoidon johtaja

LAPSIPERHE-FOORUMI 20.4.2015. Elina Anttila, perusturvajohtaja Anneli Säteri, päivähoidon johtaja LAPSIPERHE-FOORUMI 20.4.2015 Elina Anttila, perusturvajohtaja Anneli Säteri, päivähoidon johtaja ILTAPÄIVÄN OHJELMA Ajankohtaista Elina Anttila ja Anneli Säteri Hankkeen asiantuntija Sirkka Rousu esittelee

Lisätiedot

Riittävä henkilöstö Varhaiskasvatuslaki 25

Riittävä henkilöstö Varhaiskasvatuslaki 25 Riittävä henkilöstö Varhaiskasvatuslaki 25 Kunnan, kuntayhtymän ja yksityisen palveluntuottajan on huolehdittava, että varhaiskasvatuksessa on riittävä määrä tässä luvussa säädettyä eri kelpoisuusvaatimukset

Lisätiedot

Sanoista tekoihin! Kielen, kulttuurin ja katsomusten moninaisuus varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa. Kirsi Tarkka

Sanoista tekoihin! Kielen, kulttuurin ja katsomusten moninaisuus varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa. Kirsi Tarkka Sanoista tekoihin! Kielen, kulttuurin ja katsomusten moninaisuus varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa Kirsi Tarkka 12.11.2018 Rovaniemi Varhaiskasvatus otsikoissa! Päiväkodit sulkevat ovensa seurakunnalta

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen mahdollisuudet lapsen kasvun tukipylväänä

Varhaiskasvatuksen mahdollisuudet lapsen kasvun tukipylväänä Varhaiskasvatuksen mahdollisuudet lapsen kasvun tukipylväänä Marja-Liisa Akselin, KT ylitarkastaja (varhaiskasvatus) Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto 24.2.2016 Hyvä elämä foorumi Jyväskylä 24.2.206

Lisätiedot

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015 Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Varhaiskasvatus tukee lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä

Lisätiedot

Vasu 2017 suhde hyvinvointiin ja liikkumisen edistämiseen

Vasu 2017 suhde hyvinvointiin ja liikkumisen edistämiseen Vasu 2017 suhde hyvinvointiin ja liikkumisen edistämiseen Ylitarkastaja Anu Liljeström Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue, Itä-Suomen aluehallintovirasto Anu Liljeström, ISAVI OKT-vastuualue 5.10.2016

Lisätiedot

KH Paikallisen varhaiskasvatussuunnitelman laatiminen ja henkilöstön, huoltajien ja lasten osallistaminen

KH Paikallisen varhaiskasvatussuunnitelman laatiminen ja henkilöstön, huoltajien ja lasten osallistaminen Kaupunginhallitus 216 27.06.2017 Varhaiskasvatussuunnitelma 1.8.2017 alkaen 1357/06.15/2017 KH 27.06.2017 216 Paikallisen varhaiskasvatussuunnitelman laatiminen ja henkilöstön, huoltajien ja lasten osallistaminen

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma johtamisen välineenä

Varhaiskasvatussuunnitelma johtamisen välineenä Varhaiskasvatussuunnitelma johtamisen välineenä 7.6.2016 Pia Kola-Torvinen Elisa Helin Opetushallitus Tavoitteena suomalaiseen järjestelmään sopiva, kehittämistä ohjaava asiakirja Lainsäädännön linjaukset

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNNAN ILTAKOULU KAUPUNGINHALLITUS

SIVISTYSLAUTAKUNNAN ILTAKOULU KAUPUNGINHALLITUS 3.3.2016 SIVISTYSLAUTAKUNNAN ILTAKOULU 3.3.2016 KAUPUNGINHALLITUS 2.5.2016 KÄSITELTÄVÄT ASIAT 0-6-vuotiaiden lasten määrä 2000-2014 Lapsia hoitomuodoittain 2011-2014 Perhepäivähoidon määrä 2010-2015 Yksityisen

Lisätiedot

VUOROVAIKUTUS JA KIINTYMYSSUHDE

VUOROVAIKUTUS JA KIINTYMYSSUHDE Varhaiskasvatus VUOROVAIKUTUS JA KIINTYMYSSUHDE Lapsen ja vanhemman välinen vuorovaikutus ja kiintymyssuhde vahvistuvat parhaiten, kun perhe viettää aikaa yhdessä. Pienelle lapselle riittävät kotona saadut

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet Päivähoidosta varhaiskasvatukseen Lasten päivähoidon lainsäädännön valmistelu, hallinto ja ohjaus siirtyi sosiaali- ja terveysministeriöstä opetus- ja kulttuuriministeriöön

Lisätiedot

Liikkuminen ja hyvinvointi varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa

Liikkuminen ja hyvinvointi varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa Liikkuminen ja hyvinvointi varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa 19.9.2016 Pia Kola-Torvinen Opetushallitus VASU2017 työskentelyä ohjanneet keskeiset asiakirjat Varhaiskasvatuslaki (2015) - Perustetyön

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen laadun arviointi. Janniina Vlasov, arviointiasiantuntija, Karvi Loisto-verkoston seminaari, Hki #vakanarviointi

Varhaiskasvatuksen laadun arviointi. Janniina Vlasov, arviointiasiantuntija, Karvi Loisto-verkoston seminaari, Hki #vakanarviointi Varhaiskasvatuksen laadun arviointi Janniina Vlasov, arviointiasiantuntija, Karvi 21.11.2018 Loisto-verkoston seminaari, Hki #vakanarviointi Mitä arvioinnin kentällä tällä hetkellä on meneillään? Karvin

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola Sisältö Yleistä Toimintakulttuuri Leikki ja monipuoliset työtavat Toiminnan arviointi ja kehittäminen Ryhmän toiminnan arviointi Yhteistyö

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen arvioinnin toteuttaminen

Varhaiskasvatuksen arvioinnin toteuttaminen Varhaiskasvatuksen arvioinnin toteuttaminen Varhaiskasvatusjohtaja Mikko Mäkelä Järvenpään kaupunki Mikko Mäkelä 3.8.2018 Arvioinnin kokonaisuus Järvenpään kaupunki Mikko Mäkelä 3.8.2018 2 Velvoite arviointiin

Lisätiedot

Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2

Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2 Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2 Oppimiskokonaisuudet, teemat, projektit... 3 Toiminnan dokumentointi ja

Lisätiedot

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen

Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS LUMA-seminaari 15.1.2013 1 Opetussuunnitelmatyön kokonaisuus 2 Yleissivistävän koulutuksen uudistaminen

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Varhaiskasvatuspalvelut. Kemppi Miia 12.04.2015. Liite varhaiskasvatus- ja esiopetuslain muutokset 1.8.2015

Heinolan kaupunki Varhaiskasvatuspalvelut. Kemppi Miia 12.04.2015. Liite varhaiskasvatus- ja esiopetuslain muutokset 1.8.2015 Heinolan kaupunki Varhaiskasvatuspalvelut Kemppi Miia 12.04.2015 Liite varhaiskasvatus- ja esiopetuslain muutokset 1.8.2015 Uudet ja muutettavat pykälät Lähteenä käytetty suorina lainauksina Suomen Kuntaliiton

Lisätiedot

OPS Minna Lintonen OPS

OPS Minna Lintonen OPS 26.4.2016 Uuden opetussuunnitelman on tarkoitus muuttaa koulu vastaamaan muun yhteiskunnan jatkuvasti muuttuviin tarpeisiin. MINNA LINTONEN Oppilaat kasvavat maailmaan, jossa nykyistä suuremmassa määrin

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN JA ESIOPETUKSEN KASVUN JA OPPIMISEN TUEN SELVITYS 2019

VARHAISKASVATUKSEN JA ESIOPETUKSEN KASVUN JA OPPIMISEN TUEN SELVITYS 2019 VARHAISKASVATUKSEN JA ESIOPETUKSEN KASVUN JA OPPIMISEN TUEN SELVITYS 2019 Nykytilan kuvaus Tuen tarpeen määrät Erityistä tukea lapsista tarvitsee tutkimusten mukaan n. 8 % (tilastokeskus). Suonenjoki tuskin

Lisätiedot

Katsomuskasvatus ja uskonnollisten tilaisuuksien järjestäminen

Katsomuskasvatus ja uskonnollisten tilaisuuksien järjestäminen Katsomuskasvatus ja uskonnollisten tilaisuuksien järjestäminen Kuopio 15.5.2018 Kirsi Tarkka, Opetushallitus Uusi vasu otsikoissa! Päiväkodit sulkevat ovensa seurakunnalta Kristinusko menettää erityisasemaansa

Lisätiedot

Hyvinvointi ja liikkuminen

Hyvinvointi ja liikkuminen Hyvinvointi ja liikkuminen varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa Varhaiskasvatuslaissa määritellyt tavoitteet 1) edistää jokaisen lapsen iän ja kehityksen mukaista kokonaisvaltaista kasvua, terveyttä

Lisätiedot

LIITE: Laki lasten päivähoidosta annetun lain muuttamisesta

LIITE: Laki lasten päivähoidosta annetun lain muuttamisesta 1 LIITE: Laki lasten päivähoidosta annetun lain muuttamisesta Sivistysvaliokunta OAJ Misukka ja Semi 13.2.2015 HALLITUKSEN ESITYSVERSIO Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan lasten päivähoidosta annetun

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma 2017

Varhaiskasvatussuunnitelma 2017 Varhaiskasvatussuunnitelma 2017 Sastamalan kaupunki Varhaiskasvatuksen aluejohtaja Marjut Vuokko Tampere 24.3.2017 4.4.2017 2 Vasu työ Ensin Ohjausryhmä - varhaiskasvatuksen päällikkö - varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet Teematyöpaja III. Opetushallitus

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet Teematyöpaja III. Opetushallitus Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2017 Teematyöpaja III Opetushallitus 22.1.2016 TEEMATYÖPAJAN 22.1.2016 OHJELMA / PROGRAM 9.30 10.00 Ilmoittautuminen ja kahvi/ Anmälan och kaffe, Monitoimisalin aula

Lisätiedot

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

Alkoholi, perhe-ja lähisuhdeväkivalta lapsiperheiden palvelut tunnistamisen ja puuttumisen ympäristönä Varhaiskasvatuslaki voimaan

Alkoholi, perhe-ja lähisuhdeväkivalta lapsiperheiden palvelut tunnistamisen ja puuttumisen ympäristönä Varhaiskasvatuslaki voimaan Alkoholi, perhe-ja lähisuhdeväkivalta lapsiperheiden palvelut tunnistamisen ja puuttumisen ympäristönä 24.11.2015 Varhaiskasvatuslaki voimaan 1.8.2015 Varhaiskasvatus ESAVI:ssa Lasten päivähoidon ohjaus

Lisätiedot

Uusi varhaiskasvatuslaki 1.8.2015. Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan varhaiskasvatusjaosto Titta Tossavainen 5.5.2015

Uusi varhaiskasvatuslaki 1.8.2015. Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan varhaiskasvatusjaosto Titta Tossavainen 5.5.2015 Uusi varhaiskasvatuslaki 1.8.2015 Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan varhaiskasvatusjaosto Titta Tossavainen 5.5.2015 Varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistaminen - varhaiskasvatuslaki tulee

Lisätiedot

Uudistuvat varhaiskasvatussuunnitelmat laadukkaan varhaiskasvatuksen tukena

Uudistuvat varhaiskasvatussuunnitelmat laadukkaan varhaiskasvatuksen tukena Uudistuvat varhaiskasvatussuunnitelmat laadukkaan varhaiskasvatuksen tukena Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Valmistelun lähtökohdat - varhaiskasvatuslaki - lasten muuttuva

Lisätiedot

Työkalupakista apua arkeen

Työkalupakista apua arkeen Työkalupakista apua arkeen Valtakunnalliset seurakuntien varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät Seinäjoella 20.-21.9.2018 Raija Ojell, KKP ja Tiina Haapsalo, Nuori kirkko ry Mikä on Vasu kirkossa? Mitä ajatuksia

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen. laadunarvioinnin. perusteet ja suositukset. Laura Repo, arviointineuvos, Karvi Janniina Vlasov, arviointiasiantuntija, Karvi

Varhaiskasvatuksen. laadunarvioinnin. perusteet ja suositukset. Laura Repo, arviointineuvos, Karvi Janniina Vlasov, arviointiasiantuntija, Karvi Varhaiskasvatuksen laadunarvioinnin perusteet ja suositukset Laura Repo, arviointineuvos, Karvi Janniina Vlasov, arviointiasiantuntija, Karvi Luennon sisältö 1. Laadun arvioinnin tausta ja tavoitteet 2.

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen kehittäminen. Siimapuiston päiväkoti

Varhaiskasvatuksen kehittäminen. Siimapuiston päiväkoti Varhaiskasvatuksen kehittäminen Siimapuiston päiväkoti Nykytila VK:n kehittämisestä yksikön näkökulmasta Valtakunnallisesti koordinoimaton kehittäminen Kunnilla omat / omiin mittareihin perustuva Yksiköillä

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikallisen työn johtaminen Kuopiossa

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikallisen työn johtaminen Kuopiossa Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikallisen työn johtaminen Kuopiossa Torstai 10.11.2016 Muotoiluakatemia Piispankatu 8 70100 Kuopio Jaana Lappalainen Palvelupäällikkö Kasvun ja oppimisen palvelualue

Lisätiedot

Hoito, kasvatus ja pedagogiikka vuorohoidossa

Hoito, kasvatus ja pedagogiikka vuorohoidossa Hoito, kasvatus ja pedagogiikka vuorohoidossa OHOI- Osaamista vuorohoitoon Varhaiskasvatuslaki (2015) ja pedagogiikka Varhaiskasvatuksella tarkoitetaan lapsen suunnitelmallista ja tavoitteellista kasvatuksen,

Lisätiedot

VARHAISKASVATUS AMMATTIKORKEAKOULUJEN OPETUSSUUNNITELMISSA

VARHAISKASVATUS AMMATTIKORKEAKOULUJEN OPETUSSUUNNITELMISSA VARHAISKASVATUS AMMATTIKORKEAKOULUJEN OPETUSSUUNNITELMISSA Kysely ammattikorkeakouluille/20.1.2015/jm Yhteenveto Ammattikorkeakouluilta (yht. 21) tiedusteltiin e-lomakekyselyllä (vastausaika 12. - 19.1.2015)

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma

Yksikön toimintasuunnitelma Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kaskisavu-Pentinkulma 30.10.2018 Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Vaivaako vasu? Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja laadun kehittäminen EDUCA Elisa Helin Opetushallitus

Vaivaako vasu? Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja laadun kehittäminen EDUCA Elisa Helin Opetushallitus Vaivaako vasu? Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja laadun kehittäminen EDUCA 27.1.2017 Elisa Helin Opetushallitus Matkaa voi jatkaa vain sieltä, missä ollaan nyt. Ei sieltä, missä ei olla enää. Vain

Lisätiedot

Kontiolahden varhaiskasvatuksen vuosisuunnitelma

Kontiolahden varhaiskasvatuksen vuosisuunnitelma Kontiolahden varhaiskasvatuksen vuosisuunnitelma 2017-2018 Opetushallitus määräsi 18.10.2016 uusista varhaiskasvatussuunnitelman perusteista 1.8.2015 voimaan tulleen varhaiskasvatuslain mukaisesti. Joensuun

Lisätiedot

Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen

Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen Opetussuunnitelmat uudistuvat 2016 Tarja Ruohonen OPS-uudistuksen tavoitteita: Kasvun ja oppimisen jatkumon vahvistaminen Rakennetaan olemassaoleville vahvuuksille Määritellään kasvatustyötä ja toimintakulttuurin

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki

Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki Toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki 12.11.2018 Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen varhaiskasvatuksen aloittaminen

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta Kuvaus Hyvin järjestetty aamu- ja iltapäivätoiminta tukee koulun perustehtävää

Lisätiedot

Puhutaan vasusta! Jyväskylä Kirsi Tarkka Erityisasiantuntija

Puhutaan vasusta! Jyväskylä Kirsi Tarkka Erityisasiantuntija Puhutaan vasusta! Jyväskylä 10.1.2018 Kirsi Tarkka Erityisasiantuntija Uusi vasu otsikoissa! Päiväkodit sulkevat ovensa seurakunnalta Kristinusko menettää erityisasemaansa päiväkodeissa Ruokarukous vaihtui

Lisätiedot

Tulevaisuuden koulun linjauksia etsimässä

Tulevaisuuden koulun linjauksia etsimässä Ops-prosessi pedagogisen ja strategisen kehittämisen näkökulmasta Opetusneuvos Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS 1 Tulevaisuuden koulun linjauksia etsimässä 2 1 Yleissivistävän

Lisätiedot

Uudistuvat varhaiskasvatussuunnitelmat

Uudistuvat varhaiskasvatussuunnitelmat Uudistuvat varhaiskasvatussuunnitelmat Missä mennään, varhaiskasvatus? Aluehallintoviraston koulutustilaisuus 14.4.2015 Opetushallitus Kati Costiander Pia Kola-Torvinen Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden

Lisätiedot

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 1. TOIMINTA-AJATUS Perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma LAPSEN NIMI: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman tekeminen perustuu varhaiskasvatuslakiin. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen henkilöstön

Lisätiedot

4.1 Pedagogisen toiminnan viitekehys Pedagoginen dokumentointi Monipuoliset työtavat Leikki kehityksen, oppimisen ja

4.1 Pedagogisen toiminnan viitekehys Pedagoginen dokumentointi Monipuoliset työtavat Leikki kehityksen, oppimisen ja TERVON KUNNAN varhaiskasvatussuunnitelma 2019 Sisällys 1. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset varhaiskasvatussuunnitelmat... 3 1.1 Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja niiden velvoittavuus...

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma Vy Rööperi-Wilhola

Toimintasuunnitelma Vy Rööperi-Wilhola Toimintasuunnitelma 2018-2019 Vy Rööperi-Wilhola Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Yksikön toimintasuunnitelma perustuu Opetushallituksen antamiin varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin

Lisätiedot

Lautakunnalle tiedoksi

Lautakunnalle tiedoksi Lautakunnalle tiedoksi 21.4.2016 A.Varhaiskasvatuslaki I 1.8.2015, kakkosvaiheesta ei mainintaa hallitusohjelmassa Korostaa varhaiskasvatuksen asemaa osana kasvatus ja koulutusjärjestelmää Otetaan käyttöön

Lisätiedot

Seudullinen varhaiskasvatuksen kehittämisen tiekartta -pohjaesitys

Seudullinen varhaiskasvatuksen kehittämisen tiekartta -pohjaesitys Seudullinen varhaiskasvatuksen kehittämisen tiekartta -pohjaesitys Varhaiskasvatuksen ryhmä 11.12.2017 Hyvinvointipalvelujen työryhmä 14.12.2017 ja 8.2.2018 Kuntajohtajakokous 23.2.2018 Seudullisen varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen arviointi

Varhaiskasvatuksen arviointi Varhaiskasvatuksen arviointi Tarja Frisk, arviointiasiantuntija Laura Repo, arviointiasiantuntija Kansallinen koulutuksen arviointikeskus 14.9.2016 Varhaiskasvatuslaki 9 b (8.5.2015/580) Arvioinnin tarkoituksena

Lisätiedot

Varhaiskasvatus uudistuu - VASU Helsingin vasutyö

Varhaiskasvatus uudistuu - VASU Helsingin vasutyö Varhaiskasvatus uudistuu - VASU 2017 Helsingin vasutyö Vasutyön taustaa Opetushallitus laatii valtakunnalliset varhaiskasvatussuunnitelman perusteet, jotka velvoittavat kaikkia varhaiskasvatuksen järjestäjiä

Lisätiedot

Raahen kaupungin Varhaiskasvatussuunnitelma

Raahen kaupungin Varhaiskasvatussuunnitelma Raahen kaupunki, Tulevaisuuslautakunta 17.06.2019 Raahen kaupungin Varhaiskasvatussuunnitelma Hyvän tuulen Raahessa lapset saavat elää iloisen, huolettoman ja turvallisen lapsuuden Suunnitelma sisältää

Lisätiedot

LAPSEN KUVA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA. Julkisuuslaki 24 1 mom. 25-k.

LAPSEN KUVA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA. Julkisuuslaki 24 1 mom. 25-k. LAPSEN KUVA Jokaiselle varhaiskasvatuksen piirissä olevalle lapselle tehdään oma varhaiskasvatussuunnitelma. Tämä lomake on suunnitelman toinen osa. Suunnitelma tukee lapsen yksilöllistä kasvua, kehitystä

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikallisen työn johtaminen -koulutustilaisuudet

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikallisen työn johtaminen -koulutustilaisuudet Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikallisen työn johtaminen -koulutustilaisuudet Marras- joulukuu 2016 Kati Costiander Elisa Helin Arja-Sisko Holappa Pia Kola-Torvinen Kirsi Tarkka Opetushallitus

Lisätiedot

Hyväksytty SOVV

Hyväksytty SOVV Kauniaisten varhaiskasvatussuunnitelma Hyväksytty SOVV 19.6.2019 Sisällys 1. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset varhaiskasvatussuunnitelmat... 2 1.1 Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen tulevaisuus

Varhaiskasvatuksen tulevaisuus Varhaiskasvatuksen tulevaisuus Kulttuurinen moninaisuus ja palvelut Työelämän muutokset ja palvelut Rahalliset tuet, palvelut Kenen tuottamat palvelut (julkinen, yksityinen) Lasten, vanhempien ja ammattilaisten

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelmassa kuvaamme, miten varhaiskasvatusta käytännössä pedagogisesti toteutetaan Meripirtissä.

Lisätiedot

Mäntsälän kunnan varhaiskasvatussuunnitelma 2019

Mäntsälän kunnan varhaiskasvatussuunnitelma 2019 Mäntsälän kunnan varhaiskasvatussuunnitelma 2019 Nimi Mäntsälän kunnan varhaiskasvatussuunnitelma 2019 Kunta Mäntsälä Hyväksymispäivämäärä 18.6.2019 SISÄLTÖ 1. Varhaiskasvatussuunnitelman laadinta, arviointi

Lisätiedot

Utajärven esiopetuksen opetussuunnitelma 2016

Utajärven esiopetuksen opetussuunnitelma 2016 Utajärven esiopetuksen opetussuunnitelma 2016 Nimi Utajärven esiopetuksen opetussuunnitelma 2016 Kunta Utajärvi Koulu Utajärven yhtenäinen peruskoulu Hyväksymispäivämäärä SISÄLTÖ 1. Opetussuunnitelman

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja Pyhännän kunnan paikalliset linjaukset

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja Pyhännän kunnan paikalliset linjaukset Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja Pyhännän kunnan paikalliset linjaukset 2019 Sisällys 1. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset varhaiskasvatussuunnitelmat... 3 1.1 Varhaiskasvatussuunnitelman

Lisätiedot

VASU-TYÖSKENTELY KOKKOLASSA

VASU-TYÖSKENTELY KOKKOLASSA VASU-TYÖSKENTELY KOKKOLASSA 7.2.2017 VASU-PROSESSI Perusteluonnoksen kommentointi keväällä-16 Vasu-luonnostekstin käsittely yksiköissä Paikallisen vasun työstäminen, ryhmien muodostus (työryhmät, ydinryhmä)

Lisätiedot

Perusopetuksen uudistuvat normit. Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus

Perusopetuksen uudistuvat normit. Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus Perusopetuksen uudistuvat normit Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus Perusopetuslain muuttaminen Erityisopetuksen strategiatyöryhmän muistio 11/2007 Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaan

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Yksikön toimintasuunnitelma perustuu Opetushallituksen antamiin varhaiskasvatussuunnitelman

Lisätiedot

Loimaan kaupungin Varhaiskasvatussuunnitelma 2019

Loimaan kaupungin Varhaiskasvatussuunnitelma 2019 Loimaan kaupungin Varhaiskasvatussuunnitelma 2019 Sisällys 1. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset varhaiskasvatussuunnitelmat... 4 1.1 Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja niiden velvoittavuus...

Lisätiedot

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014 Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus Opettajuuden tulevaisuuden taitoja Sisältö- ja pedagoginen tietous: aineenhallinta, monipuoliset opetusmenetelmät

Lisätiedot

Kasvun kikatusta leikin lumoissa

Kasvun kikatusta leikin lumoissa Kasvun kikatusta leikin lumoissa Tarkastelukiikarissa toimintakulttuurin kehittäminen ja sitä ohjaavat periaatteet Osallisuus, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo Inklusiivisessa toimintakulttuurissa edistetään

Lisätiedot

Siikajoen kunnan varhaiskasvatussuunnitelma 2019

Siikajoen kunnan varhaiskasvatussuunnitelma 2019 Siikajoen kunnan varhaiskasvatussuunnitelma 2019 Sivistyslautakunta 19.6.2019 Sisällys 1. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset varhaiskasvatussuunnitelmat 3 1.1 Varhaiskasvatussuunnitelman

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA. Tampereen kaupunki

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA. Tampereen kaupunki VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Tampereen kaupunki Määräys 19.12.2018 Sikula 13.6.2019 Sisällys 1. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset varhaiskasvatussuunnitelmat... 3 1.1 Varhaiskasvatussuunnitelman

Lisätiedot

Kiusaamisen ehkäisy Toimintaryhmät ja pienryhmätoiminta Sukupuolisensitiivinen toimintakulttuuri Kasvatusyhteistyötä tukevat

Kiusaamisen ehkäisy Toimintaryhmät ja pienryhmätoiminta Sukupuolisensitiivinen toimintakulttuuri Kasvatusyhteistyötä tukevat Lappeenrannan varhaiskasvatussuunnitelma 2019 Sisällys 1. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset varhaiskasvatussuunnitelmat... 4 1.1 Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja niiden velvoittavuus...

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin varhaiskasvatuspalvelut. Varhaiskasvatussuunnitelma

Kemijärven kaupungin varhaiskasvatuspalvelut. Varhaiskasvatussuunnitelma Kemijärven kaupungin varhaiskasvatuspalvelut Varhaiskasvatussuunnitelma Sisällys 1. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset varhaiskasvatussuunnitelmat... 4 1.1 Varhaiskasvatussuunnitelman

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi Leikkiin ja vuorovaikutukseen kannustava yhteisö Näin meidän yksikössä/ryhmässä : Pienryhmätoimintaan on mahdollisuus päivittäin.

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen henkilöstö Luotu :42

Varhaiskasvatuksen henkilöstö Luotu :42 Varhaiskasvatuksen henkilöstö 2017 Luotu 21.02.2017 15:42 Vastaajastatistiikat Nimi Arvioijat Vastaamassa Vastannut Kärkölä varkahenkilöstö 22 22 17 Yhteensä 22 22 17 Vastausprosentti 100% Lopettaneet

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma

Varhaiskasvatussuunnitelma Varhaiskasvatussuunnitelma 1.8.2019 Sivistyslautakunta 26.7.2017 7 Päivitys Sivistyslautakunta 19.6.2019 48 Sisällys 1. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset varhaiskasvatussuunnitelmat...

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma alkaen

Varhaiskasvatussuunnitelma alkaen Varhaiskasvatussuunnitelma 1.8.2019 alkaen Sisällys 1. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset varhaiskasvatussuunnitelmat... 3 1.1 Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja niiden velvoittavuus...

Lisätiedot

ARVIOINTI Esiopetuksen opsin perusteissa

ARVIOINTI Esiopetuksen opsin perusteissa ARVIOINTI Esiopetuksen opsin perusteissa OPStuki 2016 TYÖPAJA 3 Rauma 23.9.2015 Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet: luku 4.2. Arviointi opetuksen ja oppimisen tukena Opetushallituksen esiopetuksen

Lisätiedot

MUHOKSEN KUNTA. Tenavat ryhmäperhepäiväkoti. TOIMINTASUUNNITELMA Toimikaudelle

MUHOKSEN KUNTA. Tenavat ryhmäperhepäiväkoti. TOIMINTASUUNNITELMA Toimikaudelle MUHOKSEN KUNTA Tenavat ryhmäperhepäiväkoti TOIMINTASUUNNITELMA Toimikaudelle 2017 2018 Hyvinvointilautakunnan 31.10.2017 hyväksymä Tenavien ryhmäperhepäivähoidon toimintasuunnitelma toimikaudelle 2017-2018

Lisätiedot

Iin kunnan varhaiskasvatussuunnitelma

Iin kunnan varhaiskasvatussuunnitelma Iin kunnan varhaiskasvatussuunnitelma Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan hyväksymä 13.6.2019 74 Sisällys 1. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset varhaiskasvatussuunnitelmat... 3 1.1

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet LUONNOS 1.11.2018 Sisällys 1. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset varhaiskasvatussuunnitelmat... 3 1.1 Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja niiden

Lisätiedot

VARHAISKASVATUS SUUNNITELMAN PERUSTEET 2018

VARHAISKASVATUS SUUNNITELMAN PERUSTEET 2018 VARHAISKASVATUS SUUNNITELMAN PERUSTEET 2018 Määräykset ja ohjeet 2018:3a Opetushallitus Määräykset ja ohjeet 2018:3a ISBN 978-952-13-6551-5 (nid.) ISBN 978-952-13-6552-2 (pdf) ISSN-L 1798-887X ISSN 1798-887X

Lisätiedot

VARHAISKASVATUS SUUNNITELMAN PERUSTEET 2018

VARHAISKASVATUS SUUNNITELMAN PERUSTEET 2018 VARHAISKASVATUS SUUNNITELMAN PERUSTEET 2018 Määräykset ja ohjeet 2018:3a Opetushallitus Määräykset ja ohjeet 2018:3a ISBN 978-952-13-6551-5 (nid.) ISBN 978-952-13-6552-2 (pdf) ISSN-L 1798-887X ISSN 1798-887X

Lisätiedot