Ikäystävällisen asuinalueen kehittäminen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ikäystävällisen asuinalueen kehittäminen"

Transkriptio

1 Ikäystävällisen asuinalueen kehittäminen Seminaari Kuokkala monisukupolvinen asuinalue Nana Pentti Asemakaava arkkitehti Jyväskylän kaupunki

2 Asuinalueiden maankäytön suunnittelua ohjaavia tavoitteita Jyväskylässä Jyväskylän kaupunkistrategian yksi neljästä kärjestä: Osallistuvat ja hyvinvoivat asukkaat Lisäämme lasten ja nuorten mahdollisuuksia terveeseen kasvuun ja hyvään oppimiseen. Tuemme asukkaiden osallistumista ja lisäämme vaikuttamisen mahdollisuuksia. Edistämme asukkaiden yhdenvertaisuutta ja otamme huomioon kulttuurisen moninaisuuden Parannamme palvelujen saatavuutta ja saavutettavuutta koko Jyväskylässä Vahvistamme yhteisöllisyyttä, tuemme harrastustoimintaa ja vähennämme yksinäisyyttä. Edistämme kulttuurin ja taiteen moni ilmeisyyttä. Asumisvisio Resurssiviisas asuminen: Aluekeskukset, keskusta asuminen, senioriasuminen, ikääntyvien kotona asuminen, kohtuuhintaisuus KymppiR Jyväskylän maankäytön toteuttamisohjelma KymppiR ohjelma on kerran vuodessa päivitettävä työkalu, jossa määritetään asuinalueiden toteutusjärjestystä ja linjataan strategisesti tärkeitä teemoja ja tavoitteita asuinrakentamisen, kaavoituksen ja tontinluovutuksen osalta. Lähde: Jyväskylän kaupunki

3 Kymppi R erityisteema v. 2017, ikäihmisten asuminen, kysymyksiä ikääntyvien asumisesta nyt ja tulevaisuudessa Paljonko senioriasumisen tarve kasvaa? Miten alueelliset muuttovirrat ovat Jyväskylän sisällä suuntautuneet? Miten väestön ikääntyminen tulee vaikuttamaan vanhojen pientalojen tarjontaan Jyväskylässä lähitulevaisuudessa? Miten aktiivisia muuttajia ikääntyvät ovat olleet tilastojen valossa? Mikä vaikutus uusien omakotitonttien tarjonnalla on vanhojen pientalojen kysyntään? Miten nämä asiat tulee huomioida Kymppi R ohjelmassa? Lähde: Jyväskylän kaupunki

4 Kymppi R erityisteema v. 2017, ikäihmisten asuminen, keskeisiä teemoja: Ikäihmisten, yli 64 vuotiaiden, määrän ennakoidaan kasvavan vuoteen 2025 mennessä lähes 6 000:lla Kotona asumisen tukeminen; Tavoitteena on, että 93 prosenttia 75 vuotta täyttäneistä asuu kotona tai kodinomaisessa asunnossa vuonna Nykyisin 89,7 %. Jyväskylän kaupungin ikäihmisten hyvinvointisuunnitelmassa 2014 on tavoite eri asuinalueille toteutettavista senioriasumisen kokonaisuuksista > vuokra, omistusja asumisoikeusasuntoja, joissa on yhteisöllisyyttä mahdollistavia tiloja ja mahdollisuus osallistua erilaisiin aktiviteetteihin tai ostaa esim. hyvinvointi tai hoivapalveluja Maankäytön suunnittelulla turvataan riittävä tonttivaranto tuleville hankkeille alue ja lähikeskuksiin palvelujen äärelle. Jatkossa varaudutaan 1 2 uuteen seniorikohteeseen (n kem2 ) / vuosi Toteutuneena useita erityisesti ikäihmisten tarpeisiin vastaavia rakennushankkeita kuten Kortepohjan Senjakortteli, Huhtasuon Ilona sekä Palokan keskuskortteli. Kaava valmis monisukupolvista korttelia varten Kankaalle Lähde: Jyväskylän kaupunki

5 Kymppi R erityisteema 2017, Ikäihmisten asuminen, selvitys senioreiden sisäisestä muuttoliikkeestä ja asumisesta Ikääntyvän väestön muuttoliike kaupungin sisällä on ollut varsin vähäistä. Muuttaneiden henkilöiden määrä väheni iän noustessa. Useimmin muutto oli tapahtunut vuotiaana. Pääosa muuttoliikkeestä on tapahtunut kerrostalosta toiseen. Ikääntyvän väestön muuttojen pieni määrä voi viitata muuton tiellä olevan myös esteitä kuten vanhan omakotitalon tai huoneiston myymisen vaikeus. Sisäisiä muuttoja keskimääräistä enemmän Kantakaupungin ja Kuokkalan alueilla. Tarkasteltaessa ketä 2010 luvulla valmistuneissa kerrostaloissa asuu, voidaan todeta että uudisasuntotuotanto on palvelut suhteellisesti enemmän muita väestöryhmiä kuin ikääntyviä ikäluokan kokoon nähden. Lähde: Jyväskylän kaupunki

6 Ilona Koitto, Elämänkerrallinen asuinympäristöjen suunnittelu, Vaasan yliopisto 2017

7 Kymppi R 2018 ohjelma Asuntopolitiikan teemavuonna 2018 yhdyskuntasuunnittelun yksi tärkeimmistä tavoitteista on edistää asuinalueiden sosiaalista eheyttä ja yhdenvertaisuutta. Kymppi R 2018 ohjelman teemana on asuinalueiden sosiaalinen kestävyys ja asuntopolitiikka. Konkreettisina tavoitteina on kehittää yhteistyössä toimijoiden kanssa uusia rakentamisen ja suunnittelun toimintatapoja ja sisältöjä, josta yhtenä esimerkkinä on asuntoreformikilpailu. Asuinalueiden sosiaalisen kestävyyden keskiössä oleva monipuolinen asuntorakenne varmistaa, että kunnassa on asuntotarjontaa, joka vastaa erilaisiin toimeentuloihin, elämäntilanteisiin ja erityistarpeisiin sekä näiden muutoksiin. Kaupunki voi kaavoituksella, tontinluovutuksella ja muilla ohjauskeinoilla vaikuttaa eri asumismuotojen sijoittumiseen ja asuntotuotantoon. Kymppi R 2018 ohjelmassa käsitellään asuntopoliittisia keinoja ja linjauksia, joilla Jyväskylän kaupunki pyrkii ehkäisemään asuinalueiden sosiaalista eriytymistä maankäytön toteuttamisen keinoin. Ohjelma hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa Jyväskylän kaupunki on mukana Ympäristöministeriön kestävän kaupunkikehityksen ohjelmassa pilottikokeilulla Yhteistyöllä sosiaalisesti kestäviä kaupunkeja. Jyväskylän pilotissa kartoitetaan rakennusliikkeiden ja rakennuttajien näkemyksiä asuntopoliittisista linjauksista.

8 Kuokkala Kuokkalan kaupunginosa sijaitsee noin 2,5 km Jyväskylän ruutukaavakeskustasta kaakkoon. Kuokkalassa asuu noin asukasta ja se on asukasluvultaan suurin kantakaupungin ulkopuolella oleva asuinalue. Kuokkalan keskusta alueen n asukkaasta 8 prosenttia on alle 15 vuotiaita, 78 prosenttia työikäisiä ja 14 prosenttia ikääntyneitä.

9 Kuokkala Asemakaava pohjautuu arkkitehti Juhani Bomanin vuonna 1978 laatimaan kilpailuehdotukseen, jossa etsittiin uutta ratkaisua lähiörakentamiselle. Kuokkalan rakentuminen käynnistyi 1980 luvulla. Vuonna 1989 valmistui Kuokkalan silta. Voimassa olevassa asemakaavassa vuodelta 1988 alue on merkitty mm. yleisten rakennusten korttelialueeksi (Y) Tontti kaavoitettiin alun perin kaupunginosan asukkaiden yhteistilalle, ns. Kuokkalatalolle, mutta taloa ei ole toteutettu. Lähde: Jyväskylän kaupunki

10 Kuokkala Kuokkalan keskusta on kerrostalovaltainen asuinalue Asuntojen hallintamuoto on painottunut ns. tuettuun vuokra asumiseen. Kerrosluvut vaihtelevat kolmesta kahdeksaan kerrokseen. Kuokkalan keskustassa on hyvät julkiset ja kaupalliset palvelut. Liikekeskuksessa on päivittäistavarakaupat, kahvila, ravintoloita sekä lähietäisyydellä kirkko, terveyskeskus, Kuokkalan yhtenäiskoulu ja Kuokkalan Graniitin liikuntakeskus. Asuinkerrostalojen pohjakerroksissa on liike ja toimistotiloja. Alueelle on hyvät joukkoliikenneyhteydet. Kuokkalan asuntomessut 1985, jossa yhtenä teemana oli yhteisöasuminen. SAFA palkinto 1985 Mies van der Rohe Award 2011 ehdokas Kuokkalan kirkko Arkkitehtuurin Finlandia palkinto 2015 Puukuokka

11 ASUNTOREFORMI 2018 KILPAILU, järjestäjinä Jyväskylä, Tampere, Vantaa sekä Tampereen teknillinen yliopisto, SAFA ja Alvar Aalto säätiö Kilpailun tavoitteena oli suunnitella Kuokkalan keskustan alueelle kokonaisuus, jossa erilaisiin elämäntilanteisiin ja eri ikäisille suunnitellut asunnot muodostavat yhteisöllisen ja uudella tavalla sosiaalisen ympäristön. Tavoitteena: o tutkia asumiseen liittyvien palveluiden suhdetta tilallisiin ratkaisuihin ja asunnon toiminnallisuuteen sekä jakamistalouden mahdollisuuksia asumisessa. o asuntotuotannnon monipuolistaminen, sopivuus juuri Kuokkalaan, sekä sosiaalisuuden ja yhteisöllisyyden edistäminen tässä ajassa ja tulevaisuudessa o löytää uudenlaisia ratkaisuja pysäköinnin järjestämiseen, jotka vähentävät tarvittavien pysäköintipaikkojen määrää. Voittajatyö toimii alueen kaava ja toteutusvaiheen rakennussuunnittelua yhdistävän monikumppanuusprosessin lähtökohtana Kilpailuehdotusten tuli toteuttaa Jyväskylän kaupunkistrategian teemoja ja tavoitteita.

12 ASUNTOREFORMI 2018 KILPAILU Kiinnostus Jyväskylän kohdetta kohtaan oli suuri, 46 ehdotusta (Tampere 15 Vantaa 14) Asuntojen osalta esitettiin erilaisia ratkaisuja muuntojoustavuuteen ja yhteisöllisiin tiloihin Ehdotuksissa suunnittelualuetta käsiteltiin monipuolisesti korttelirakenteen, asuntosuunnittelun sekä yhteisöllisyyden näkökulmasta. Korttelirakennetta oli varioitu yksittäisistä rakennusmassoista tiiviisiin umpikortteleihin rakentamisen määrän vaihdellessa pienipiirteisistä mahtipontisiin ratkaisuihin. Parhaimmat ehdotukset tukivat Kuokkalan keskustan kaupunkirakennetta, ottivat taitavasti huomioon Kuokkalan kirkon ja Puukuokan asuinkorttelin ja loivat oman uuden ja vahvan identiteettinsä keskustan kokonaisuudessa Rohkaisee toiminnallislähtöisten, ilman tarkkaa tilaohjelmaa käynnistyvien suunnittelukilpailujen järjestämiseen jatkossa Kilpailun voittajatyöksi valittiin ehdotus nimimerkillä Kalon, tekijänä Collaboratorio Oy. Lunastuksen sai Domi humaani reformi, tekijänä MUUAN Oy. Lisäksi kilpailussa jaettiin kaksi kunniamainintaa Lähde: Asuntoreformikilpailun ehdotukset ja palkintolautakunnan pöytäkirja

13 ASUNTOREFORMI 2018 KILPAILU, Palkitut ehdotukset, 1. palkinto Kalon Lähde: Asuntoreformikilpailun ehdotukset ja palkintolautakunnan pöytäkirja Kalon Keskeiset ratkaisut: Kerrosala kem2. Kerrosluku 3 5. Toritasolla rakenteellista pysäköintiä yhteensä 90 autolle ja n. 200:lle polkupyörälle kaksi umpikorttelia, 9 rakennusta, rakennuksia yhdistävä luhtikäytävä kaikille kaupunkilaisille yhteistä tilaa, läpikulkupolku Katutason palvelut: Ravintolat, coworking tilat yms. yhteistilat Talon näköinen talo luonnonmateriaaleista rakenteellinen pysäköinti (autot, yhteiskäyttöautot ja pyörät) korttelin oma aplikaatio Nappi Naapuri

14 ASUNTOREFORMI 2018 KILPAILU, Palkitut ehdotukset, 1. palkinto Kalon Lähde: Asuntoreformikilpailun ehdotukset ja palkintolautakunnan pöytäkirja

15 ASUNTOREFORMI 2018 KILPAILU, Palkitut ehdotukset, 1. palkinto Kalon Avoin, katettu luhti, joka yhdistää kaikki rakennuksen osat, ympärikuljettavana nauhana. Luhti liittyy välittömästi koteihin; yksityisyyttä säädellään liukuvien, puurimoitettujen paneelien avulla Eri ikäisillä, eri elämäntilanteissa olevilla asukkailla pitää olla mahdollisuus säädellä yhteisöllisyyden astetta päivittäin; miten paljon yksityisyyttä ja yhteisöllisyyttä kukin tarvitsee tai haluaa. Yhteisöllisyys ei myöskään tapahdu itsestään, vaan kulttuurin muutos vaatii jonkin verran tyrkkimistä ja fasilitointia. Lähde: Asuntoreformikilpailun ehdotukset ja palkintolautakunnan pöytäkirja Fasilitaattorina voivat toimia niin yhteiseen käyttöön suunnitellut tilat kuin esimerkiksi talossa asuva yhteisökoordinaattori..

16 ASUNTOREFORMI 2018 KILPAILU, Palkitut ehdotukset, 1. palkinto Kalon Asunnot laajenevat yhteiskäyttöisiin eteisiin, jotka voidaan sisustaa viihtyisiksi. Yhteisinä tiloina myös korttelikeittiöt ja/tai olohuoneet sekä vierashuone(et) jotka avautuvat myös suoraan luhtiin lasiseinän kautta Lähde: Asuntoreformikilpailun ehdotukset ja palkintolautakunnan pöytäkirja

17 ASUNTOREFORMI 2018 KILPAILU, Palkitut ehdotukset, lunastus: Domi humaani reformi Muuntojoustava rakennusrunko, asuintilat ja palvelujen tilat (palvelueteiset, rappukohtaiset aulat ja korttelin yhteiset palvelutilat). Umpikortteli, 5 rakennusta, n kem², kerrosluvut 4 7 Rakenteellinen pysäköinti, joka muutettavissa myöhemmin asunnoiksi Laaja yhteiskäyttöinen sisäpiha Katutasossa yhteis ja palvelutiloja Digitaalinen palvelualusta, joka on tarjoajien ja käyttäjien rajapinta. Palvelualustaan kerätään palvelusaldoa vastikkeen tavoin. Lähde: Asuntoreformikilpailun ehdotukset ja palkintolautakunnan pöytäkirja

18 ASUNTOREFORMI 2018 KILPAILU, Palkitut ehdotukset, lunastus: Domi humaani reformi Lähde: Asuntoreformikilpailun ehdotukset ja palkintolautakunnan pöytäkirja

19 ASUNTOREFORMI 2018 KILPAILU, Palkitut ehdotukset, lunastus Domi humaani reformi Asuntojen omistaminen perustuu rakennuksen solukkorakenteeseen. Tilaa voidaan elinkaaren aikana jakaa uudelleen solu kerrallaan. Jokaisessa asuinkerroksessa on lisäksi yksi joustosolu, joka on taloyhtiön omistuksessa. Joustosolut tuovat joustavuutta eri elämänvaiheisiin. Joustosolut ovat taloyhtiön hallinnoimia tiloja, joissa on sisäänkäynti, kylpyhuone ja tila. Lähde: Asuntoreformikilpailun ehdotukset ja palkintolautakunnan pöytäkirja

20 Miten eteenpäin? Alueen suunnittelua jatketaan voittaneen ehdotuksen pohjalta ehdotuksen tekijöiden kanssa. Jatkokehittämistä varten muodostetaan suunnittelu/toteuttaja työyhteenliittymä, johon haetaan toteuttajakumppania. Jatkokehittämisen yhtenä vaiheena on asemakaavan muuttaminen monikumppanuusmallilla. Lunastetun kilpailuehdotuksen toteuttamismahdollisuutta tutkitaan esitettyyn ratkaisuun paremmin sopivalla paikalla. Kaavoitusohjelmassa , tavoitteena asemakaava vireille syksyllä 2018 Suunnitteluvaraus kilpailun voittaneelle vuodeksi, tontin myynti vyöhykehinnalla

21 KIITOS

KYSELY ASUMISTARPEISTA IKÄÄNTYVILLE, JÄRVENPÄÄ ASUMINEN NYT

KYSELY ASUMISTARPEISTA IKÄÄNTYVILLE, JÄRVENPÄÄ ASUMINEN NYT KYSELY ASUMISTARPEISTA IKÄÄNTYVILLE, JÄRVENPÄÄ ASUMINEN NYT Tämän kyselyn tavoitteena on kartoittaa ikääntyvien tulevaisuuden asumistarpeita ja odotuksia. Kysely on tarkoitettu yli 55-vuotiaille Järvenpäässä

Lisätiedot

KYSELY ASUMISTARPEISTA JYVÄSKYLÄN IKÄÄNTYVILLE ASUMINEN NYT

KYSELY ASUMISTARPEISTA JYVÄSKYLÄN IKÄÄNTYVILLE ASUMINEN NYT KYSELY ASUMISTARPEISTA JYVÄSKYLÄN IKÄÄNTYVILLE ASUMINEN NYT Tämän kyselyn tavoitteena on kartoittaa ikäihmisten tulevaisuuden asumistarpeita ja odotuksia. Kysely on tarkoitettu yli 55-vuotiaille Jyväskylässä

Lisätiedot

MIELEN ASKE Työkokous 29.1.2015. Mielenterveyskuntoutujien asuminen Maankäytön näkökulmia

MIELEN ASKE Työkokous 29.1.2015. Mielenterveyskuntoutujien asuminen Maankäytön näkökulmia MIELEN ASKE Työkokous 29.1.2015 Mielenterveyskuntoutujien asuminen Maankäytön näkökulmia 3.2.2015 Jyväskylä pähkinänkuoressa Jyväskylä on saanut kaupunkioikeudet 22.3.1837, Jyväskylän kaupunki, maalaiskunta

Lisätiedot

ASUNTO- POLITIIKKA. Selvityksen tausta ja tavoite SOSIAALISESTI KESTÄVÄT KAUPUNGIT

ASUNTO- POLITIIKKA. Selvityksen tausta ja tavoite SOSIAALISESTI KESTÄVÄT KAUPUNGIT Selvityksen tausta ja tavoite SOSIAALISESTI KESTÄVÄT KAUPUNGIT ASUNTO- POLITIIKKA TAVOITE: Kartoitetaan Jyväskylässä toimivien rakennusliikkeiden ja rakennuttajien näkemyksiä asuntopolitiikasta, asuinalueiden

Lisätiedot

Asuntotuotanto Vantaalla

Asuntotuotanto Vantaalla Asuntotuotanto Vantaalla Vantaan kaupunkirakenteen kehitys 1960-2014 Asuntopolitiikan päätavoitteita Täydennysrakentamisen edistäminen Vantaan asuntorakentamisennuste 2015-2024 ARY:n vierailu Vantaalla

Lisätiedot

Tesoman elinkaarikorttelin suunnittelua yhdessä sidosryhmien kanssa. Eläkeläisvaltuuston kokous klo

Tesoman elinkaarikorttelin suunnittelua yhdessä sidosryhmien kanssa. Eläkeläisvaltuuston kokous klo Tesoman elinkaarikorttelin suunnittelua yhdessä sidosryhmien kanssa Eläkeläisvaltuuston kokous 24.3. klo 12.-14.30 Tesoman elinkaarikortteli 2 Tesoman elinkaarikortteli Kilpailun tarkoituksena on saada

Lisätiedot

SELVITYS KIINTEISTÖ- JA RAKENNUSALAN NÄKEMYKSISTÄ JYVÄSKYLÄN ASUNTOPOLITIIKASTA JA ASUNTOMARKKINOISTA. Janne Antikainen

SELVITYS KIINTEISTÖ- JA RAKENNUSALAN NÄKEMYKSISTÄ JYVÄSKYLÄN ASUNTOPOLITIIKASTA JA ASUNTOMARKKINOISTA. Janne Antikainen SELVITYS KIINTEISTÖ- JA RAKENNUSALAN NÄKEMYKSISTÄ JYVÄSKYLÄN ASUNTOPOLITIIKASTA JA ASUNTOMARKKINOISTA Janne Antikainen 1.11.2018 Sähköinen kommentointi ja työskentely https://mdi.screen.io/jkl Selvityksen

Lisätiedot

Kotona asumisen tukeminen ja lähipalvelujen asiakaslähtöinen kehittäminen Ikääntyneiden asumistarpeisiin varautuminen case Päijät-Hämeessä

Kotona asumisen tukeminen ja lähipalvelujen asiakaslähtöinen kehittäminen Ikääntyneiden asumistarpeisiin varautuminen case Päijät-Hämeessä Kotona asumisen tukeminen ja lähipalvelujen asiakaslähtöinen kehittäminen Ikääntyneiden asumistarpeisiin varautuminen case Päijät-Hämeessä Ikäystävällisen asumisen ja palveluiden yhdistäminen Työpaja THL

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen näkymiä

Ikääntyneiden asumisen näkymiä Ikääntyneiden asumisen näkymiä Kotona asumisen arki ja tulevaisuus Hyvän Iän Foorumi 3.10.2018 Asuntoneuvos Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ym.fi Ikääntyneiden asumistilanne maassamme

Lisätiedot

Tonttihakuohjelmointi

Tonttihakuohjelmointi Tonttihakuohjelmointi 2018-2022 Yhtiömuotoiset tontit 1 tehdään viisivuotiskaudeksi perustuu asemakaavoitusohjelmaan ohjelmoinnissa esitetään kunakin vuonna yleiseen tonttihakuun ja erilaisiin kilpailuihin

Lisätiedot

Ajankohtaista Jyväskylän suunnittelussa. Leila Strömberg, kaupunginarkkitehti Mervi Vallinkoski, maisema-arkkitehti

Ajankohtaista Jyväskylän suunnittelussa. Leila Strömberg, kaupunginarkkitehti Mervi Vallinkoski, maisema-arkkitehti Ajankohtaista Jyväskylän suunnittelussa Leila Strömberg, kaupunginarkkitehti Mervi Vallinkoski, maisema-arkkitehti 1. Seminaarinmäeltä kaupunkiin JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO 1950 1971 2. Jyväskylän rakentaminen

Lisätiedot

Kunnat ikääntyneiden asumisen ja elinympäristöjen kehittämisessä seminaari

Kunnat ikääntyneiden asumisen ja elinympäristöjen kehittämisessä seminaari Kunnat ikääntyneiden asumisen ja elinympäristöjen kehittämisessä seminaari Asuntoasiantuntija Eija Kuokkanen 27.9.2017 Jyväskylän kaupunki/ Rakentaminen ja ympäristö/ asuntotoimi Jyväskylän kaupunki on

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman painopisteitä vuosina

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman painopisteitä vuosina Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman painopisteitä vuosina 2016-2017 Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman 2013-2017 väliseminaari, 16.12.2015, Finlandia talo, Helsinki ohjelmapäällikkö Sari Hosionaho,

Lisätiedot

Yhteisölliset asumisen ratkaisut

Yhteisölliset asumisen ratkaisut Yhteisölliset asumisen ratkaisut vahvistusta alueen ikäystävällisyyteen Kylä kaupungissa -seminaari 3.4.2017 Päivi Moisio WHO: Ikäystävällinen kaupunki Asuinympäristö, julkiset rakennukset Ikäystävällinen

Lisätiedot

Ikäystävällinen asuinympäristö: Kokemuksia Oulusta

Ikäystävällinen asuinympäristö: Kokemuksia Oulusta Ikäystävällinen asuinympäristö: Kokemuksia Oulusta Mikko Autio asumisen asiantuntija Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut Oulun kaupunki 27.9.2018 1. Ikääntyneiden asumisen nykytila ja tulevaisuus Oulussa

Lisätiedot

Kohtuuhintainen asuminen ja kaupunkisuunnittelu

Kohtuuhintainen asuminen ja kaupunkisuunnittelu Maankäyttö- jamaankennuslak Kohtuuhintainen asuminen ja kaupunkisuunnittelu Kaavamerkinnät ja -määräykset Y-PÄIVÄ Satakuntatalo 17.1.2018 Matti Vatilo, YM Kaupunkisuunnittelu yhteiskunnan arvojen tulkkina

Lisätiedot

Lähiöstrategioiden laadinta Tiekartta hyviin lähiöihin -työpajaosuus

Lähiöstrategioiden laadinta Tiekartta hyviin lähiöihin -työpajaosuus Lähiöstrategioiden laadinta Tiekartta hyviin lähiöihin -työpajaosuus Sosiaalisesti, ekologisesti ja taloudellisesti kestävä kehitys Elinkaarijohtaminen ja resurssiviisaus Osaamisen kokoaminen ja synergioiden

Lisätiedot

Ikäystävällinen asuinympäristö - ystävällinen kaikille! Päivi Topo, johtaja, VTT, dosentti Helsingin ja Jyväskylän yliopistot

Ikäystävällinen asuinympäristö - ystävällinen kaikille! Päivi Topo, johtaja, VTT, dosentti Helsingin ja Jyväskylän yliopistot Ikäystävällinen asuinympäristö - ystävällinen kaikille! Päivi Topo, johtaja, VTT, dosentti Helsingin ja Jyväskylän yliopistot Al Ikäinstituutti - tekoja hyvän ikääntymisen puolesta yli 40 vuoden ajan Tutkimme,

Lisätiedot

Alueellinen ja markkinaehtoinen pysäköintijärjestelmä

Alueellinen ja markkinaehtoinen pysäköintijärjestelmä Alueellinen ja markkinaehtoinen pysäköintijärjestelmä Helsingin kaupunkistrategia 2017-2021 Kaupunki hillitsee rakentamisen kustannuksia ja tiivistää kaupunkirakennetta siirtymällä kilpailukykyään ja saavutettavuuttaan

Lisätiedot

RT:n kuntatilaisuus kaupunginjohtaja Timo Koivisto

RT:n kuntatilaisuus kaupunginjohtaja Timo Koivisto RT:n kuntatilaisuus 18.1.2017 kaupunginjohtaja Timo Koivisto Väestönmuutosten ennakkotiedot marraskuu 2016 Jyväskylän ennakkoväkiluku 30.11.2016 138 760 Muutos 11 kk + 1 392 Lähde: Tilastokeskus 17.11.2016

Lisätiedot

Hakunilan asuntotuotanto

Hakunilan asuntotuotanto Hakunilan asuntotuotanto Kormuniityn suunnittelu- ja tontinluovutuskilpailu 15.8.2017 Tomi Henriksson asumisasioiden päällikkö Hakunilan suuralueen väestö 1.1.1971-1.1.2014 ja ennuste vuoteen 2024 35 000

Lisätiedot

Valokuva: 2012 BLOM. Ikäystävällinen Hervanta

Valokuva: 2012 BLOM. Ikäystävällinen Hervanta Valokuva: 2012 BLOM Ikäystävällinen Hervanta Vanhusneuvostopäivä Helsinki, 6.4.2016 Ikäystävällinen Hervannan palvelualue -projekti Ikäystävällisen kaupungin teemat, WHO Ympäristö ja julkiset rakennukset

Lisätiedot

Rohkeasti aikaansa edellä

Rohkeasti aikaansa edellä Älykkään teknologian llmastonmuutos ja luonnonvarojen Ääripäiden korostuminen Jyväskylä on ja kansainvälisesti arvostettu koulutuksen ja osaamisen kaupunki 1. Lisäämme lasten ja nuorten mahdollisuuksia

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen tarpeita ja lähiajan näkymiä. Aalto Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto

Ikääntyneiden asumisen tarpeita ja lähiajan näkymiä. Aalto Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Ikääntyneiden asumisen tarpeita ja lähiajan näkymiä Aalto 21.9.2018 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ym.fi Ikääntyneiden asumistilanne maassamme 75-vuotta täyttäneistä vuoden 2016

Lisätiedot

ASUINALUEIDEN SOSIAALINEN KESTÄVYYS JA ASUNTOPOLITIIKKA Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö

ASUINALUEIDEN SOSIAALINEN KESTÄVYYS JA ASUNTOPOLITIIKKA Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö ASUINALUEIDEN SOSIAALINEN KESTÄVYYS JA ASUNTOPOLITIIKKA 2018 Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö 22.5.2018 Yhdyskuntasuunnittelussa tavoitellaan asuinalueiden sosiaalista hyvinvointia

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja Kaavatunnus: 3-331 Asianumero: 507/10.2.03/2012 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja Asemakaavanmuutos koskee korttelin 3086 tonttia 2 Asemakaavanmuutoksella muodostuu osa korttelista

Lisätiedot

ASUNTOREFORMI 2018 KILPAILU

ASUNTOREFORMI 2018 KILPAILU JYVÄSKYLÄ TAMPERE VANTAA ASUNTOREFORMI 2018 KILPAILU KILPAILUN JULKISTUS JA TUTKIMUSSEMINAARI 28.2.2018 www.asuntoreformi2018.fi #asuntoreformi2018 KILPAILUOHJELMA 1. KILPAILUKUTSU 2. KILPAILUTEKNISET

Lisätiedot

Oulun keskustan korkean rakentamisen laatuperiaatteet

Oulun keskustan korkean rakentamisen laatuperiaatteet Oulun keskustan korkean rakentamisen laatuperiaatteet yhteenveto verkkokyselyn 9.-23.11.2018 vastauksista vastauksia 478 kpl keskustan korkean rakentamisen laatuperiaatteiden verkkosivut: https://www.ouka.fi/oulu/kaupunkisuunnittelu/korkea-rakentaminen

Lisätiedot

Yhteisöllisen asumisen kehittäminen Tampereella

Yhteisöllisen asumisen kehittäminen Tampereella Yhteisöllisen asumisen kehittäminen Tampereella Arja Ojala 19..10..2017 Käräjätörmän monisukupolvinen yhteisökylä 2 19.10.2017 Oma Tesoman sateenvarjon alla yhteisöllisen asumisen palvelukortteleita 3

Lisätiedot

Kilpailuehdotus Kohtaaminen

Kilpailuehdotus Kohtaaminen Kilpailuehdotus Kohtaaminen Alueen toimintakonseptin kuvaus Kohtaaminen -yhteenliittymän tavoitteena on päästä toteuttamaan Tesoman alueelle sen asuntotarjontaa monipuolistava laadukas ja toteutuskelpoinen

Lisätiedot

Ympäristöministeriö Markku Karjalainen, Associate Professor (rakennusoppi), Tampereen teknillinen yliopisto

Ympäristöministeriö Markku Karjalainen, Associate Professor (rakennusoppi), Tampereen teknillinen yliopisto Kilpailun järjestäjät Helsingin kaupunki, Aalto-yliopisto, Ympäristöministeriö ja Suomen Arkkitehtiliitto SAFA. Palkintolautakunta Helsingin kaupunki Anni Sinnemäki, palkintolautakunnan puheenjohtaja,

Lisätiedot

Palveluasumisen tarve ja kehittäminen

Palveluasumisen tarve ja kehittäminen Palveluasumisen tarve ja kehittäminen Iisalmi 20.11.2014 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma 2013-2017 Ikääntyneiden asumisen

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja hissien rooli ohjelmassa. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja hissien rooli ohjelmassa. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja hissien rooli ohjelmassa Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumistilanne 75-vuotta täyttäneistä vuoden 2011

Lisätiedot

Ikääntyvä väestö Asuinalueiden kehittämisohjelmassa

Ikääntyvä väestö Asuinalueiden kehittämisohjelmassa Ikääntyvä väestö Asuinalueiden kehittämisohjelmassa Ikäystävällinen asuinalue -seminaari 12.5.2014 Hanna Dhalmann 12.10.2007 Tekijän nimi Projektipäällikkö, FT 13 kasvukeskuskaupunkia: Helsinki, Vantaa,

Lisätiedot

Ikäihmisten asuminen ja yhteisöllisyys miten yhteisöllisyys voi tukea ikäihmisten toimintakykyisyyttä?

Ikäihmisten asuminen ja yhteisöllisyys miten yhteisöllisyys voi tukea ikäihmisten toimintakykyisyyttä? Ikäihmisten asuminen ja yhteisöllisyys miten yhteisöllisyys voi tukea ikäihmisten toimintakykyisyyttä? TALOYHTIÖN VARAUTUMINEN ASUKKAIDEN IKÄÄNTYMISEEN -seminaari vanhustyön johtaja Oulun kaupunki Oulun

Lisätiedot

Ikäystävällinen Hervanta

Ikäystävällinen Hervanta Valokuva: 2012 BLOM Ikäystävällinen Hervanta Ympäristöministeriö Tampereen kaupunki Tampereen Kotilinnasäätiö Tampereen Vanhuspalveluyhdistys ry 24.3.2016 Ikäystävällinen Hervannan palvelualue -projekti

Lisätiedot

Kajaanin älykäs elinkaarikortteli

Kajaanin älykäs elinkaarikortteli Kajaanin älykäs elinkaarikortteli Hankkeen taustat Vanhan linja-autoaseman tontti vapautuu uuteen käyttöön Kajaanin keskustaan Elinkaariasumiselle kasvava tarve ja uusien asumismuotojen kehittäminen Rakennusten

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro: Ikäystävälliset asuinympäristöt Asukasbarometrin valossa

Kommenttipuheenvuoro: Ikäystävälliset asuinympäristöt Asukasbarometrin valossa Kommenttipuheenvuoro: Ikäystävälliset asuinympäristöt Asukasbarometrin valossa Anna Strandell Suomen ympäristökeskus SYKE Ikäystävällisten asuinalueiden kehittäminen seminaari 27.9.2018 Asukasbarometri

Lisätiedot

KAUPPAKATU 13. asemakaavan muutos ASUKAS- TILAISUUS Mauri Hähkiöniemi, kaavasuunnittelija (Jyväskylän kaupunki)

KAUPPAKATU 13. asemakaavan muutos ASUKAS- TILAISUUS Mauri Hähkiöniemi, kaavasuunnittelija (Jyväskylän kaupunki) KAUPPAKATU 13 asemakaavan muutos ASUKAS- TILAISUUS 16.1.2019 Mauri Hähkiöniemi, kaavasuunnittelija (Jyväskylän kaupunki) tilaisuuden kulku 1. Asemakaavahankkeen esittely - lähtökohdat - tavoitteet - suunnittelu-

Lisätiedot

Kaupunkisuunnitteluvirasto ja ikääntyneet

Kaupunkisuunnitteluvirasto ja ikääntyneet Kaupunkisuunnitteluvirasto ja ikääntyneet Kari Tenkanen KSV/Liikennesuunnitteluosasto 23.9.2015 Kaupunkisuunnitteluviraston toiminta Kaupunkisuunnitteluvirasto vastaa Helsingin kaavoituksesta ja liikenteen

Lisätiedot

Täydennysrakentaminen Seinäjoki

Täydennysrakentaminen Seinäjoki Täydennysrakentaminen Seinäjoki 21.3.2019 Helsinki Kaavoitusjohtaja Martti Norja Seinäjoen historiaa Seinäjoen, joka oli Ilmajoen sivukylä, kasvu sai alkunsa kun Abraham Falander ( Wasastjärna) perusti

Lisätiedot

Iisalmi Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto

Iisalmi Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Ikääntyneiden, kehitysvammaisten ja mielenterveyskuntoutujien asumisen tukeminen ja asumisvaihtoehdot Iisalmi 26.11.2015 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden

Lisätiedot

Kokonaisuus ratkaisee

Kokonaisuus ratkaisee Kokonaisuus ratkaisee TÄYDENTÄEN TOIMIVAA TÄYTYY-hanke Hallituksen kärkihanke: Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I & O) 11/2016-11/2018 TÄYTYY-hanke / Markku

Lisätiedot

Opas muisti- ja ikäystävällisestä asumisesta ja asuinympäristöstä. Dos. Erja Rappe, , Paasitorni, Helsinki

Opas muisti- ja ikäystävällisestä asumisesta ja asuinympäristöstä. Dos. Erja Rappe, , Paasitorni, Helsinki Opas muisti- ja ikäystävällisestä asumisesta ja asuinympäristöstä Dos. Erja Rappe, 27.9.2018, Paasitorni, Helsinki Al Ympäristöministeriön Ympäristöopas 2018 Erja Rappe, vanhempi tutkija Helinä Kotilainen,

Lisätiedot

Palvelualuemalli kehittämisen tukena. Tuula Mikkola VTT, lehtori Metropolia Ammattikorkeakoulu

Palvelualuemalli kehittämisen tukena. Tuula Mikkola VTT, lehtori Metropolia Ammattikorkeakoulu Palvelualuemalli kehittämisen tukena Tuula Mikkola VTT, lehtori Metropolia Ammattikorkeakoulu Keskustelua ikäihmisten asumisen kehittämisestä Asumisen ja asuinalueiden kehittämisessä ratkaisu ikäihmisten

Lisätiedot

Täydennysrakentamisen tärkeys ja edistäminen Vantaalla. Täydennysrakentamiskäytäntöjen kehittäminen -klinikan tulosseminaari 5.3.

Täydennysrakentamisen tärkeys ja edistäminen Vantaalla. Täydennysrakentamiskäytäntöjen kehittäminen -klinikan tulosseminaari 5.3. Täydennysrakentamisen tärkeys ja edistäminen Vantaalla Täydennysrakentamiskäytäntöjen kehittäminen -klinikan tulosseminaari 5.3.2015 Täydennysrakentamistarpeen tausta Vantaalla 2010: 51 063 aluerakentamisen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22. kaupunginosa Etukylä, korttelin 1 tontit 2 6 ja 9

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22. kaupunginosa Etukylä, korttelin 1 tontit 2 6 ja 9 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22. kaupunginosa Etukylä, korttelin 1 tontit 2 6 ja 9 Valmistelija Elina Masalin, kaavasuunnittelija, p. 040 773 7752 KAAVA NRO 0316 Kaupunkisuunnittelu OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

KORT TELI Asukkaiden yhteiset tilat yhteensä 550 m2 K AU PU N K I. KOT I Kaikille avoimet tilat yhteensä 650 m2

KORT TELI Asukkaiden yhteiset tilat yhteensä 550 m2 K AU PU N K I. KOT I Kaikille avoimet tilat yhteensä 650 m2 J Y VÄ S K Y L Ä 1 KUO K K A L A N K A LO N - IHMISTEN K AUPUNK I, KORT TEL I JA KOT I Kuokkalaan haluttiin rakentaa kirkon näköinen kirkko keskelle kylää. Kirkon vierelle nousee talon näköinen talo, joka

Lisätiedot

Tesoman elinkaarikortteli älykästä suunnittelua ja asumista?

Tesoman elinkaarikortteli älykästä suunnittelua ja asumista? Tesoman elinkaarikortteli älykästä suunnittelua ja asumista? MAL-verkoston tapaaminen 27.10.2016 1 31.10.2016 Tanja Koivumäki Tampereen vanhin lähiö Sijainti n. 8 km keskustasta n. 8000 / 20 000 asukasta

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman toteutussuunnitelma vuosille 2016 2017

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman toteutussuunnitelma vuosille 2016 2017 Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman toteutussuunnitelma vuosille 2016 2017 A. Ennakointi ja varautuminen 1. Otetaan ikääntyneiden asumisen parantaminen huomioon valtion asuntopolitiikan toteutuksessa

Lisätiedot

Yhteiskunnallinen yritys tunnukset 02/2012

Yhteiskunnallinen yritys tunnukset 02/2012 Yhteiskunnallinen yritys tunnukset 02/2012 Suomalaisen Työn Liitto ry myönsi 11:lle yritykselle oikeuden käyttää yhteiskunnallinen yritys -nimikettä. Suomen Setlementtiliiton omistamat yritykset olivat

Lisätiedot

Kuntien toiminta ja ennakointi ikääntyneiden kotona asumisen tukemisessa ja elinympäristöjen kehittämisessä

Kuntien toiminta ja ennakointi ikääntyneiden kotona asumisen tukemisessa ja elinympäristöjen kehittämisessä Kuntien toiminta ja ennakointi ikääntyneiden kotona asumisen tukemisessa ja elinympäristöjen kehittämisessä 6.4.2017 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ym.fi Ikääntyneiden asumisen

Lisätiedot

Kaupunkisuunnittelulautakunta Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1. 8 Matinmetsä, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 310218, 23. kaupunginosa Matinkylä

Kaupunkisuunnittelulautakunta Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1. 8 Matinmetsä, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 310218, 23. kaupunginosa Matinkylä Kaupunkisuunnittelulautakunta Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1 3425/10.02.03/2012 Kaupunkisuunnittelulautakunta 116 2.10.2014 8 Matinmetsä, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 310218, 23. kaupunginosa

Lisätiedot

Asunto-ohjelman valmistelu

Asunto-ohjelman valmistelu Asunto-ohjelman 2018-2021 valmistelu 9.4.2018 Tila- ja asuntojaoston seminaari, päivitetty 12.4.2018 Anne Savolainen, asuntopäällikkö, Tekninen ja ympäristötoimi Taustaa asunto-ohjelman valmistelulle Uuden

Lisätiedot

Palvelukorttelit - asumisvaihtoehtoja ikääntyneille

Palvelukorttelit - asumisvaihtoehtoja ikääntyneille Ikääntyneiden asumisratkaisut Wanha Satama Palvelukorttelit - asumisvaihtoehtoja ikääntyneille Ira Verma Arkkitehti, tutkija Aalto-yliopisto, arkkitehtuurin laitos Sotera-instituutti ira.verma@aalto.fi

Lisätiedot

THL Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto

THL Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Ikääntyneiden asumiseen varautuminen kunnissa THL 12.3.2018 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ym.fi Ikääntyneiden asumistilanne 75-vuotta täyttäneistä vuoden 2016 lopussa STM ja

Lisätiedot

Maapolitiikan pääperiaatteet ja -linjat sekä kaavavarantotietojen ylläpito

Maapolitiikan pääperiaatteet ja -linjat sekä kaavavarantotietojen ylläpito Maapolitiikan pääperiaatteet ja -linjat sekä kaavavarantotietojen ylläpito Kymppi-Moni hankkeen työpaja 15.2.2012, Tampere Tomi Henriksson asumisen erityisasiantuntija Ari Jaakola tietopalvelupäällikkö,

Lisätiedot

Kempeleen keskustan kaavarunko. Yleisötilaisuus,

Kempeleen keskustan kaavarunko. Yleisötilaisuus, Kempeleen keskustan kaavarunko Yleisötilaisuus, 19.05.2017 SUUNNITTELUN NÄHTÖKOHDAT Kempeleen kunta järjesti Kempeleen kuntakeskuksen kaavoitus- ja tontinluovutuskilpailun keväällä 2016 Ollakan alueelle.

Lisätiedot

Metropolialueen haasteet Asuntoministeri Krista Kiuru

Metropolialueen haasteet Asuntoministeri Krista Kiuru Metropolialueen haasteet Asuntoministeri Krista Kiuru KESKUSTELUTILAISUUS METROPOLIALUEEN KUNTA- JA PALVELURAKENNERATKAISUISTA 17.4.2013 Helsingin seudun väestö- ja työpaikkakehitys Helsingin seudun 14

Lisätiedot

Asuinalueiden kehittäminen ikääntyneen väestön näkökulmasta

Asuinalueiden kehittäminen ikääntyneen väestön näkökulmasta Asuinalueiden kehittäminen ikääntyneen väestön näkökulmasta Ikäystävällisten asuinalueiden kehittäminen seminaari Ira Verma Tutkija, arkkitehti Sotera-instituutti, Arkkitehtuurin laitos, Aalto-yliopisto

Lisätiedot

PYSÄKÖINTINORMISELVITYS

PYSÄKÖINTINORMISELVITYS PYSÄKÖINTINORMISELVITYS Liite yt 2 / 20.10.2016 11.10.2016 Pysäköintinormit muissa kunnissa ja kaupungeissa (kerrostaloalueet): Espoo: Helsinki: Hyvinkää: 1 ap/ 120 k- m2 (aluekeskukset) 1 ap/ 85 k-m2

Lisätiedot

SENJA-KORTTELIN TOIMINTAMALLI JA VIRTAA SENJAAN-PROJEKTI JYVÄSKYLÄN HOIVAPALVELUYHDISTYS RY

SENJA-KORTTELIN TOIMINTAMALLI JA VIRTAA SENJAAN-PROJEKTI JYVÄSKYLÄN HOIVAPALVELUYHDISTYS RY SENJA-KORTTELIN TOIMINTAMALLI JA VIRTAA SENJAAN-PROJEKTI JYVÄSKYLÄN HOIVAPALVELUYHDISTYS RY JYVÄSKYLÄN HOIVAPALVELUYHDISTYS RY Yhdistys syntyi vuonna1994 Ikääntyvien yliopistossa toteutetun asumispalveluista

Lisätiedot

varuskunta lakkautettu 2007 alueen suunnittelu käynnistynyt 2008 osayleiskaava hyväksytty 2012, lainvoima 2014 asemakaavaluonnos valmistui 12/2013

varuskunta lakkautettu 2007 alueen suunnittelu käynnistynyt 2008 osayleiskaava hyväksytty 2012, lainvoima 2014 asemakaavaluonnos valmistui 12/2013 varuskunta lakkautettu 2007 alueen suunnittelu käynnistynyt 2008 osayleiskaava hyväksytty 2012, lainvoima 2014 480 hehtaaria 800 000 1 000 000 k-m 2 12 000 15 000 asukasta asemakaavaluonnos valmistui 12/2013

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman tavoitteet ja toteutus. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman tavoitteet ja toteutus. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman tavoitteet ja toteutus Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumistilanne 75-vuotta täyttäneistä vuoden 2011 lopussa

Lisätiedot

Riihimäen pysäköintiohjelma

Riihimäen pysäköintiohjelma Riihimäen pysäköintiohjelma Lundén Architecture Company: Riihimäen asemanseudun ja keskustan visio Riihimäen pysäköintiohjelma Riihimäen kaupunki Asukkaita 28 756 Asukastiheys 238 as/km² Noin 92 % riihimäkeläisistä

Lisätiedot

Laskentamallin perusteet. Keskusta-Ounasjoen palveluverkko

Laskentamallin perusteet. Keskusta-Ounasjoen palveluverkko Laskentamallin perusteet Keskusta-Ounasjoen palveluverkko 13.4.2015 Perusväestö Keskusta-Ounasjoen alue. (Sisältää Keskustatoimintojen, Ratantauksen, Lapinrinteen, Karinrakan ja Ylikylän tilastoalueet).

Lisätiedot

Koti palvelutalossa vai palvelut kotiin? koti- ja erityisasumisen johtaja Johanna Sinkkonen

Koti palvelutalossa vai palvelut kotiin? koti- ja erityisasumisen johtaja Johanna Sinkkonen Koti palvelutalossa vai palvelut kotiin? koti- ja erityisasumisen johtaja Johanna Sinkkonen 2 Tarkoituksenmukaiset palvelut Toimiva asuminen Osallisuus yhteisön toimintaan Riittävä taloudellinen toimeentulo

Lisätiedot

Alue sijaitsee n. 1 km kaupungin keskustasta itään. Osoite: Itsenäisyydenkatu 6 ja 8. Liite 1.

Alue sijaitsee n. 1 km kaupungin keskustasta itään. Osoite: Itsenäisyydenkatu 6 ja 8. Liite 1. XVII KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 314 TONTTIEN 1 JA 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS- EHDOTUS. KARTTA NO 6680. (ITSENÄISWDENKATU 6 JA 8 ) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 28. päivänä maaliskuuta 1988 päivättyä

Lisätiedot

Tervetuloa Sipoon Jokilaaksoon! Lisätietoja: www.sipoonjokilaakso.fi

Tervetuloa Sipoon Jokilaaksoon! Lisätietoja: www.sipoonjokilaakso.fi Tervetuloa Sipoon Jokilaaksoon! Sipoon Jokilaakson ja Nikkilän sijainti Helsingin keskustaan 35 km, Porvooseen noin 25 km ja Keravalle noin 10 km Kerava-Porvoo radan varrella Joukkoliikenneyhteydet Nikkilästä

Lisätiedot

Turku on kovassa kasvuvauhdissa Asukasluku ja rakentaminen ennätysluvuissa

Turku on kovassa kasvuvauhdissa Asukasluku ja rakentaminen ennätysluvuissa Turku on kovassa kasvuvauhdissa Asukasluku ja rakentaminen ennätysluvuissa Media-aamiainen 2.11.2016 Turku hakee kasvua ja uudistumista strategialla Turun kaupunkistrategian 2029 mukaan Turku hakee kestävällä

Lisätiedot

Projektin perustelu ja tavoitteet

Projektin perustelu ja tavoitteet P A L V E L U T Projektin perustelu ja tavoitteet Hankkeen tavoite on lisätä sukupolvien välistä yhteenkuuluvuutta ja lisätä toisista huolehtimista tarjoamalla uudenlainen asumismuoto usean sukupolven

Lisätiedot

Maankäytön toteuttamisen ajoitus ja kunnallisteknisten investointien ennakointi Jyväskylässä

Maankäytön toteuttamisen ajoitus ja kunnallisteknisten investointien ennakointi Jyväskylässä Maankäytön toteuttamisen ajoitus ja kunnallisteknisten investointien ennakointi Jyväskylässä Kymppi Moni työpaja 16.2.2012 Anna Isopoussu ja Mika Koliseva Maankäytön toteuttamisen ajoitus Lähtötietoina

Lisätiedot

ARA-hankkeiden A-B-C: passiivia, nollaa ja matalaenergiaa

ARA-hankkeiden A-B-C: passiivia, nollaa ja matalaenergiaa ARA-hankkeiden A-B-C: passiivia, nollaa ja matalaenergiaa 5.4.2018 Vesa Ijäs Kehittämisjohtaja ARA 2018 Visio 2020 Palvelumme on digitalisoitu ja vaikutamme tehokkaammin kohtuuhintaisen asumisen kehittäjänä

Lisätiedot

TÄYTTÄ ELÄMÄÄ PÄIJÄNTEEN RANNALLA TULEVAISUUDEN EDELLÄKÄVIJÄ

TÄYTTÄ ELÄMÄÄ PÄIJÄNTEEN RANNALLA TULEVAISUUDEN EDELLÄKÄVIJÄ TÄYTTÄ ELÄMÄÄ PÄIJÄNTEEN RANNALLA TULEVAISUUDEN EDELLÄKÄVIJÄ JYKES KIINTEISTÖT OY:N TOIMINTA Merkittävä toimitilojen ja yrityspuistoalueiden kehittämiseen ja omistamiseen keskittynyt toimija Jyväskylän

Lisätiedot

Somalien ja venäläisten näkökulma

Somalien ja venäläisten näkökulma Mistä on maahanmuuttajien asumiskeskittymät tehty? - Somalien ja venäläisten näkökulma Maahanmuuttajat metropolissa -seminaari 19.8.2010 Hanna Dhalmann HY/Geotieteiden ja maantieteen laitos Somalinkielisten

Lisätiedot

Lapinjärvi Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto

Lapinjärvi Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Kommenttipuheenvuoro Lapinjärvitalo Lapinjärvi 31.8.2017 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ym.fi Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma 2013-2017 Tavoitteet: parantaa ikääntyneiden

Lisätiedot

Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti.

Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAPERNAUMI KORTTELI 43 (OSA) TEKNIIKKAKESKUS Suunnittelualueen sijainti alue sijaitsee Seinäjoen kaupungin n korttelissa 43. Alue sijaitsee Ruukintien varressa Kaasumestarinkadun

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 26/2012 1 (6) Kaupunginhallitus Kaj/12 06.08.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 26/2012 1 (6) Kaupunginhallitus Kaj/12 06.08.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 26/2012 1 (6) 811 V Viikinmäen asuntotontin (tontti 36110/12) vuokrausperusteet HEL 2012-007240 T 10 01 01 02 Päätös päätti ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että se päättäisi

Lisätiedot

Kohtuuhintaisen asumisen mahdollisuudet Helsingissä kolmannen sektorin toimijoiden merkitys

Kohtuuhintaisen asumisen mahdollisuudet Helsingissä kolmannen sektorin toimijoiden merkitys Kohtuuhintaisen asumisen mahdollisuudet Helsingissä kolmannen sektorin toimijoiden merkitys Yhdistykset kohtuuhintaisen asumisen tuottajina seminaari 26.4.2012 Mari Randell, asunto-ohjelmapäällikkö Maankäytön

Lisätiedot

Rakennus- ja asuntotuotanto vuonna 2016

Rakennus- ja asuntotuotanto vuonna 2016 Irja Henriksson 1.3.017 Rakennus- ja asuntotuotanto vuonna 016 Vuonna 016 Lahteen valmistui 35 rakennusta ja 75 asuntoa. Edellisvuoteen verrattuna rakennustuotanto laski yhdeksän prosenttia ja asuntotuotanto

Lisätiedot

HYVINKÄÄN ASUMISEN LINJAUKSET

HYVINKÄÄN ASUMISEN LINJAUKSET HYVINKÄÄN ASUMISEN LINJAUKSET 2019-2027 ASUMISEN VISIO KASVAVA JA KEHITTYVÄ KAUPUNKI TARJOAA JOKAISEN ELÄMÄNTILANTEESEEN SOPIVIA ASUMISVAIHTOEHTOJA TURVALLISESSA JA VIIHTYISÄSSÄ ASUINYMPÄRISTÖSSÄ 2 ALKUSANAT

Lisätiedot

Ikääntyneen väestön hyvinvoinnin edistäminen maankäytön, rakentamisen ja ympäristön toimialalla. Talous- ja hallintojohtaja Jonna Hohti

Ikääntyneen väestön hyvinvoinnin edistäminen maankäytön, rakentamisen ja ympäristön toimialalla. Talous- ja hallintojohtaja Jonna Hohti Ikääntyneen väestön hyvinvoinnin edistäminen maankäytön, rakentamisen ja ympäristön toimialalla Talous- ja hallintojohtaja Jonna Hohti 11.10.2017 11.10.2017 Jonna Hohti 2 Resurssiviisas maankäyttö ja suunnittelu

Lisätiedot

Erityisryhmien asuminen - Palveluasumisen selvityksiä Jyväskylässä

Erityisryhmien asuminen - Palveluasumisen selvityksiä Jyväskylässä PALVELUASUMISEN TEEMAPÄIVÄ IISALMESSA 20.11.2014 Erityisryhmien asuminen - Palveluasumisen selvityksiä Jyväskylässä Paula Hartman Projektipäällikkö Maankäyttö 24.11.2014 Jyväskylä pähkinänkuoressa Jyväskylä

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ASUNTOPOLIITTINEN OHJELMA 2030. Pekka Hinkkanen 20.4.2010

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ASUNTOPOLIITTINEN OHJELMA 2030. Pekka Hinkkanen 20.4.2010 TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ASUNTOPOLIITTINEN OHJELMA 2030 Pekka Hinkkanen 20.4.2010 Ohjelman lähtökohdat: Asuntopoliittisen ohjelman konkreettisia tavoitteita ovat mm.: Asuntotuotannossa varaudutaan 91 000

Lisätiedot

Liike- ja toimistorakennusten korttelialue.

Liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Ulkoasu selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen korttelialue, jolle saa sijoittaa liike- ja toimistotiloja enintään 10 prosenttia kerrosalasta. Asuin-, liike- hotelli- ja toimistorakennusten

Lisätiedot

Talous- ja suunnittelukeskus

Talous- ja suunnittelukeskus Helsingin kaupunki Talous- ja suunnittelukeskus Kotikaupunkina Helsinki Asumisen ja maankäytön suunnittelun päämäärät ja tavoitteet Asumisen ja maankäytön suunnittelun lähtökohtia Uutta kaupunkia Vuosina

Lisätiedot

NÄKÖKULMIA OULUN KAUPUNKISEUDULTA. yleiskaavapäällikkö Paula Paajanen

NÄKÖKULMIA OULUN KAUPUNKISEUDULTA. yleiskaavapäällikkö Paula Paajanen NÄKÖKULMIA OULUN KAUPUNKISEUDULTA yleiskaavapäällikkö Paula Paajanen 13.12.2017 tilaa, valoa ja pohjoista voimaa H A U K I P U D A S, K I I M I N K I, O U L U, O U L U N S A L O, Y L I - II Pohjois- Pohjanmaan

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman tilannekatsaus

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman tilannekatsaus Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman tilannekatsaus Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman 2013-2017 väliseminaari, 16.12.2015, Finlandia talo, Helsinki ohjelmapäällikkö Sari Hosionaho, FT Taustaa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 13. kaupunginosa, Ylikylä kortteli 27 tontit 6 ja 7, kortteli 20 tontti 1, kortteli 21 sekä katu ja VL -alueet Ylikyläntie - Pihkaporintie OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 3.12.2010 ASEMAKAAVANMUUTOS nro 002099, HÄMEENKYLÄ, OSA KORTTELISTA 12202 SEKÄ PUISTOALUETTA. KAAVAMUUTOSALUE Kaavamuutosalue

Lisätiedot

TURVALLINEN ARKI ORIMATTILAN HENNASSA

TURVALLINEN ARKI ORIMATTILAN HENNASSA TURVALLINEN ARKI ORIMATTILAN HENNASSA 25.1.2011 Jouko Kunnas, arkkitehti KAUPUNKI OIKORADAN VARRESSA Taustatekijöitä: moottoritie oikorata kohtaamisraiteet 40 Helsinki, 20 Tikkurila, 10 Lahti yhteistyösopimus

Lisätiedot

Nahkurintorin alueen kehittämisen kumppanuushaku

Nahkurintorin alueen kehittämisen kumppanuushaku Nahkurintorin alueen kehittämisen kumppanuushaku Kumppanuushaun kaavalliset lähtökohdat ja alueen käytön tavoitteet Nahkurintorin alue sijaitsee Lohjan kaupunkikeskustan kaupallisella ydinalueella. Kehittämisalue

Lisätiedot

Kaupunkirakenteen kehittäminen keskustan alueella

Kaupunkirakenteen kehittäminen keskustan alueella Kaupunkirakenteen kehittäminen keskustan alueella Opiskelijafoorumi 24.3.2015 Jyväskylän keskustan kehittämishanke Projektipäällikkö Pirkko Flinkman Keskustan kehittämisen vaiheet 1. Vaihe Ohikulkutie,

Lisätiedot

LÄHIÖSTRATEGIAN YHTEISTYÖ. Työkartta hyviin lähiöihin lähiöstrategia-työseminaari. Ari Juhanila Asuntoasiainpäällikkö, Lahden kaupunki

LÄHIÖSTRATEGIAN YHTEISTYÖ. Työkartta hyviin lähiöihin lähiöstrategia-työseminaari. Ari Juhanila Asuntoasiainpäällikkö, Lahden kaupunki LÄHIÖSTRATEGIAN YHTEISTYÖ Työkartta hyviin lähiöihin lähiöstrategia-työseminaari 10,02,2015 Hki Ari Juhanila Asuntoasiainpäällikkö, Lahden kaupunki LÄHIÖ - STRATEGIA - YHTEISTYÖ Lahden kaupungin strategia

Lisätiedot

Asuminen vihreäksi. Espoon Vihreät asumispolitiikasta

Asuminen vihreäksi. Espoon Vihreät asumispolitiikasta Asuminen vihreäksi Espoon Vihreät asumispolitiikasta Hyvä asuminen on taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää. Luonnon monimuotoisuus on säilytettävä, vaikka asuminen oman tilansa vaatiikin.

Lisätiedot

KUOPION KESKUSKENTÄN ALUEEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

KUOPION KESKUSKENTÄN ALUEEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA KUOPION KESKUSKENTÄN ALUEEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA LIITE 1: SUUNNITTELUVARAUSHAKEMUS 16.12.2016 1 KUOPION KESKUSKENTÄN ALUEEN KEHITTÄMINEN SUUNNITTELUVARAUKSEN PERUSTEET Hakija on tehnyt Kuopion Keskuskentän

Lisätiedot

YHTEISÖLLISET TILAT JA KORTTELITASON SOSIAALISUUS PROJEKTEJA KESKI-EUROOPASTA. Katja Maununaho arkkitehti SAFA, projektitutkija

YHTEISÖLLISET TILAT JA KORTTELITASON SOSIAALISUUS PROJEKTEJA KESKI-EUROOPASTA. Katja Maununaho arkkitehti SAFA, projektitutkija YHTEISÖLLISET TILAT JA KORTTELITASON SOSIAALISUUS PROJEKTEJA KESKI-EUROOPASTA Katja Maununaho arkkitehti SAFA, projektitutkija 1 YHTEISÖLLISET TILAT JA KORTTELITASON SOSIAALISUUS ESITYS 1. KORTTELITASON

Lisätiedot

Vuoreksen kaupallisten palveluiden mitoituksen päivitys 2013

Vuoreksen kaupallisten palveluiden mitoituksen päivitys 2013 Mitoituksen päivitys 2013 1 Vuoreksen kaupallisten palveluiden mitoituksen päivitys 2013 Vuoreksen kaupunginosa on lähtenyt jo rakentumaan. Vuoreskeskus on ensimmäisiltä osiltaan rakentunut ja myös muita

Lisätiedot

JUHANI KARANKA Y H D Y S K U N T A S U U N N I T T E L U N P A I N O V O I M A K E N T T Ä

JUHANI KARANKA Y H D Y S K U N T A S U U N N I T T E L U N P A I N O V O I M A K E N T T Ä JUHANI KARANKA JUHANI KARANKA Y H D Y S K U N T A S U U N N I T T E L U N P A I N O V O I M A K E N T T Ä JUHANI KARANKA O T A N I E M I JUHANI KARANKA H E L S I N K I JUHANI KARANKA M E R I H A K A JUHANI

Lisätiedot

Itsenäinen vaan ei yksinäinen Senioriasumisen uusi suunta

Itsenäinen vaan ei yksinäinen Senioriasumisen uusi suunta Itsenäinen vaan ei yksinäinen Senioriasumisen uusi suunta Suomalaiset yksi maailman nopeimmin ikääntyvä kansakunta Taloudellinen kasvu pitkään rajallista Inhimillisiä ja taloudellisia paineita senioreiden

Lisätiedot