Suomen Vuokranantajat ry TILINPAATOS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomen Vuokranantajat ry TILINPAATOS"

Transkriptio

1

2 Suomen Vuokranantajat ry TILINPAATOS

3 Suomen Vuokranantajat ry Annankatu HELSINKI Y-tunnus Tilinpäätös ja toimintakertomus tilikaudelta Sivu No Toiminta kertomus Tu loslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitu kset ja tilinpäätösmerkintä Tilinpäätös on säilytettävä vähintään 10 vuotta tilikauden päättymisestä(kpl 2:10) Tilikauden tositeaineisto on säilytettävä vähintään 6 vuotta sen vuoden lopusta. jonka aikana tilikausi on päättynyt.

4 å SUOMEN VUOKRANANTAJAT 1.1 Toimintake rtomus 2017 YLEISTA Suomen Vuokranantajat on valtakunnallinen yksityisten vuokranantajien ja asuntosijoittajien järjestö, jonka tehtävänä on tehdä heidän toiminnastaan kannattavampaa ja helpompaa. Järjestö edistää hyvää huoneenvuokratapaa ja reiluja menettelytapoja vuokralaisen ja vuokranantajan välisissä suhteissa. Suomen Vuokranantajat kuuluu Suomen Kiinteistöliittoon. Järjestön jäsenmäärä oli vuoden 2017 lopussa Jäsenmäärä kasvoi vuoteen 2016 verrattuna yli 25 %. Toimintavuoden aikana liittyi uutta jäsentä. Eronneita oli 806. Noin kaksi kolmasosaa eronneista erosivat, koska olivat lopettaneet vuokraustoiminnan. Toimintasuunnitelmaan kirjattu bruttojäsenkasvutavoite uutta jäsentä toteutui. Vuokramarkkina hidastui edelleen vuokrien nousun osalta toimintavuoden aikana. Tilastot osoittivat kuitenkin vielä vuokrien nousua 1,7 %:n vuositahtia. Pääkaupunkiseudulla vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat kohosivat 1,6 prosenttia ja muualla maassa 1,8 prosenttia ARA-asuntojen vuokrat nousivat koko maassa 1,3 prosenttia. Nousu johtui lähinnä voimassaolevien vuokrasopimusten vuokrankorotuksista. JÄSEN PALVELUT Neuvonnassa ja lukuisissa koulutuksissa on keskitytty ensisijaisesti asuntojen vuokrauksen ja asuntosijoittamisen asiakenttään, mutta kysymykset ovat koskeneet myös verotusta, taloyhtiöasioita ja asuntokauppaa. Jäsenten käytössä on ollut puhelinpalvelun rinnalla sähköinen neuvontapalvelu. Puhelinneuvonta vastaanotti keskimäärin 25 puhelua päivässä. Yhteensä yhteydenottoja oli vuoden aikana noin kpl, joista sähköisen lomakkeen kautta lähetettyjä kysymyksiä oli noin kpl. Neuvontaan tulleiden yhteydenottojen määrä kasvoi vuoden aikana yhteensä noin kolmellatuhannella yhteydenotolla ja erityisesti sähköisen neuvonnan suosio oli toimintavuoden aikana selvässä kasvussa. Neuvonnassa on edelleen hyödynnetty oikeustieteen opiskelijoiden trainee-ohjelmaa. If:n kanssa yhteistyössä kehitetyn vuokranantajavakuutuksen osalta pilotoitiin lisäturvaa vuokralaisen aiheuttamisen äkillisten, tahallisten vahinkojen varalta. Uutena jäsenetuna lanseerattiin syksyllä Pohjois-Karjalan Sähkön kanssa etua sähkösopimuksista ja Keittiömaailman etu keittiöremonttien yhteyteen. Yhteistyösopimukset on sovittu myös Danske Bankin ja Nooa

5 1.2 Säästöpankin kanssa. Näistä Danske aloitti tarjoamaan chat-palvelua verkkosivulla, ja Nooa Säästöpankki nimesi dedikoidut pankkineuvojat Suomen Vuokranantajien jäsenten käyttöön Jäsenet ovat saaneet toimintavuoden monia vuokraukseen liittyviä palveluja ja etuja. Näitä ovat miinat puhelimitse tapahtuva laki-, talous- ja veroneuvonta sekä sähköinen lakineuvonta luottotietotarkistukset alennukset Gigantin valituista kodinkoneista ja asennus- ja kuljetuspalveluista Suomen Kiinteistölehti(ilmestyy 10 kertaa vuodessa) 50 %:n alennus Vuokraovi.com:n ja Oikotie.fi:n ilmoituksista ja näkyvydestä Suomen Perintätoimiston vapaaehtoinen ja oikeudellinen perintä maksuttomat käyntikortit Arvopaperi, Arvoasunto- ja Kotitalo-lehdistä 40% alennus vuositilaushinnasta ja Talouselämä -lehdestä 20% alennus vuositilaushinnasta Osta, vuokraa, vaurastu -asuntosijoittamiskirja etuhintaan Isona muutoksena luotiin uusi Vuokranantaja-jäsenlehti, jonka ensimmäinen numero ilmestyy tammikuussa Muutoksen myötä Suomen Kiinteistölehti on jatkossa luettavissa digitaalisena versiona jäsensivujen kautta. Lisäksi jäsenet saavat painetusta lehdestä -50% alennuksen. KOULUTUKSET, MUUT TILAISUUDET JA PAIKALLISTOIMINTA Yhdistys järjesti vuoden aikana noin 150 tilaisuutta jäsenilleen sekä kaikille vuokraamisesta ja asuntosijoittamisesta kiinnostuneille. Kaikille avoimia Vuokranantajakouluja järjestettiin yhteensä 17 tilaisuutta eri paikkakunnilla. Vuokranantajakouluissa käsiteltiin vuokraukseen liittyviä asioita viiden eri tapausesimerkin kautta. Toimintavuoden aikana paikallisasiamiehet järjestivät eri paikkakunnilla yhteensä 109 Vuokranantajakabinetti-tilaisuutta ja yhteistyötilaisuutta paikallisten yhteistyökumppanien kanssa. Joulun alla järjestettiin 10 eri paikkakunnalla jäsenten joulutilaisuudet. Lisäksi paikallistoiminnassa lanseerattiin uutena edunvalvontaan ja vaikuttamiseen keskittynyt politiikkakabinetti, joita järjestettiin toimintavuoden aikana yhteensä 10 kappaletta. Kesäkuussa järjestettiin jäsenille suunnattu maksullinen koulutusristeily Tukholmaan ja lokakuussa maksullinen Asuntosijoittaja tapahtuma Helsingissä. Asuntosijoittaja tapahtuma järjestettiin yhteistyössä Kiinteistöalan Koulutuskeskuksen kanssa. Messuilla sekä yhteistyökumppaneiden tilaisuuksissa käytiin puhumassa jäsenyyden hyödyistä ja asuntosijoittamiseen ja vuokraamiseen liittyvistä aiheista. Yhdistys osallistui mm. Vero tapahtumaan, Tampereen Sijoitusmessuille, Taloyhtiötapahtumaan, Kampin Kysy asumisestatapahtumaan, SuomiAreenaan, Kiinteistömessuille sekä Sijoitus Invest -messuille. Lisäksi osallistuttiin maaliskuussa Tilastokeskuksen vuokratilastojen tiedotustilaisuuksiin Tilastokeskuksen, Vuokraturvan ja Vuokralaiset ry:n kanssa

6 1.3 SuomiAreenassa järjestimme yhteistyössä Hypon, Firan ja Kiinteistömaailman kanssa "Asumisen hyvät ja huonot uutiset" -keskustelutilaisuuden, jonka juontajana toimi Mikko Kuustonen. Vuoden 2017 aikana yhdistyksen paikallistoiminta aktivoitui edelleen. Yhdistyksellä oli toimintavuoden lopussa aluepäälliköt Helsingissä(2 kpl), Espoossa(2kpl) Vantaalla(2 kpl), Tampereella, Lahdessa(2 kpl), Turussa, Kuopiossa, Vaasassa, Seinäjoella, Jyväskylässä(2 kpl), Oulussa, Hämeenlinnassa, Raumalla, Rovaniemellä sekä Joensuussa. Kuopion aluepäällikkö on toiminut myös Mikkelissä. Aluepäälliköidenn tehtävänä on ideoida, kehittää ja pitää yllä vuokranantajien paikallista koulutustoimintaa, edistää jäsenhankintaa ja paikallista verkostoitumista ja toimia yhdistyksen linkkinä paikallisiin vuokramarkkinoihin. HENKILOSTO Yhdistyksessä on toimintavuoden aikana työskennellyt keskimäärin yhdeksän henkilöä. Yhdistyksen toiminnanjohtajana on toiminut Mia Korte-Kanerva. Jonna Puolanto toimi yhdistyksen lakimiehenä heinäkuun loppuun asti ja neuvontalakimiehenä on toiminut Ville Hopsu. Traineeohjelman puitteissa neuvontalakimiehinä ovat toimineet Aleksi Sarasmaa lokakuun loppuun, Kaisa Kangasniemi koko vuoden sekä marraskuusta lähtien Tarik Ahsanullah ja Olga Lehtonen. Järjestösihteerinä on toiminut Kati Alatalo ja toimistoassistenttina Annika Kortelainen Noora Heinämäen ollessa opintovapaalla. Viestintäsuunnittelija Heini Laitisen siirtyessä uusiin työtehtäviin, järjestöön palkattiin viestintäpäälliköksi Liina Länsiluoto. Tuomas Viljamaa on toiminut yhdistyksen vaikuttamistyön asiantuntijana. Syksyllä 2017 toiminnanjohtajan vastuita jaettiin toimintasuunnitelman mukaisesti ja tässä yhteydessä Liina Länsiluoto nimitettiin viestintä- ja kehittämispäälliköksi, Kati Alatalo jäsenpalvelupäälliköksi ja Tuomas Viljamaa yhteiskuntasuhdepäälliköksi. Samassa yhteydessä päätettiin myös palkata lakitiimin vetäjäksi päälakimies Sanna Hughes. MARKKINOINTI, TIEDOTTAMINEN JA VIESTINTA Viestinnän merkittävin uudistusprojekti vuonna 2017 on ollut uuden Vuokranantaja-jäsenlehden huominen. Vuoden 20].7 aikana lehteen ]iittyvät tekijä-, paino- ja postisopimukset ki]pai]utettiin, luotiin lehden konsepti sekä toteutettiin ensimmäinen numero. Lisäksi luotiin pohja lehden näkyvyydelle vuokranantajat.fi-sivustolla. Viestinnässä panostettiin toimintavuoden aikana edelleen sähköisiin kanaviin. Yhdistyksen verkkosivujen etusivu uusittiin kesällä Kotisivut saivat vuoden aikana 40 % lisää uusia käyttäjiä edellisvuoteen verrattuna. Näkyvyys sosiaalisessa mediassa lisääntyi merkittävästi. Sosiaalisesta mediasta vuokranantajat.fi-sivustolle ohjautuvien käyttäjien määrä kasvoi merkittävästi, vaikka se on edelleen pieni verrattuna kokonaiskävijämääriin. Yhdistyksen oma Twitter-tili perustettiin maaliskuussa. Lisäksi jatkettiin yhdistyksen oman blogin toimittamista Sähköisiä lomakkeita uusittiin ja ne käännätettiin ruotsiksi ja englanniksi. Oppaiden osalta päivitettiin kimppakämppien vuokraamista koskeva opas ja julkistettiin maksuongelmia, perintää

7 1.4 ja häätöjä koskeva opas. Videosisältöinä toteutettiin oppaiden esittelyt sekä Asuntosijoittaja tapahtumaan liittyviä videoita. Yhdistys on toimittanut jäsenilleen jäsenmaksulaskun mukana paperisen jäsenkirjeen ja kuukausittain sähköisen uutiskirjeen. Uutiskirjeen lisäksi jäsenistölle on lähetetty sähköpostitse koulutuskutsuja ja tietoa jäseneduista. Vuoden aikana tehtiin yhteensä 28 lehdistötiedotetta(26 vuonna 20].6). Mediaseurantaa kehitettiin niin, että maaliskuusta 2017 mediaosumien määrää on seurattu järjestön näkyvyyden osalta. Yhdistyksen toiminnanjohtaja, yhteiskuntasuhdepäällikkö ja lakimiehet ovat kirjoittaneet toimintavuoden aikana lukuisia artikkeleita mm. yhdistyksen omille kotisivuille, Suomen Kiinteistölehteen, Arvoasunto -lehteen, Veronmaksajien Taloustaito -lehteen sekä Veronmaksajien vierasblogiin. Kiinteistölehtiyhteistyön osalta neuvoteltiin yhteistyön jatko vuoden 2018 lehtiuudistusta ajatellen. Liittymislahjana tapahtumissa käytettiin VastuunjakotaulukkoPlus -kirjaa VAIKU'nAMINEN Vuoden aikana vahvistettiin yhdistyksen asiantuntijaroolia tutkimustyön lisäämisellä. Osin tehtiin omia tutkimuksia(ptt Vuokratuottoennuste ja Vuokraovi.com:n vuokramarkkinadata) ja osin hyödynnettiin muiden tutkimuksia omien tavoitteiden näkökulmasta. Erilaisten julkisten kannanottojen määrää kasvatettiin ja vahvistettiin vaikuttaja- ja toimittajayhteyksiä. Yhdistykselle laadittiin ensimmäistä kertaa oma kuntavaaliohjelma, suurimmissa kaupungeissa järjestettiin vaalipaneeleja kuntien asuntopolitiikasta yhteistyössä Kiinteistöliiton paikallisyhdistysten kanssa ja yhdistyksen kuntavaaleissa ehdolla olleet jäsenet saivat näkyvyyttä järjestön nettisivuilla. Yhdistys oli myös useaan kertaan kuultavana ympäristövaliokunnassa vuokra-asumiseen, asumisen tukiin ja budjettiin liittyvissä asioissa. Toimintavuoden lopussa tehtiin mittava vuokranantajakysely jäsenistölle ja muille vuokranantajille. Kyselyyn vastasi yli yksityistä vuokranantajaa ja tuloksia hyödynnettiin jo marraskuussa ulostulojen pohjana yksityisten vuokranantajien profiilin nostamiseen. Yhdistys lausui toimintavuoden aikana useisiin lausuntopyyntöihin. Yhdistyksen asema merkittävänä asuntopoliittisena keskustelijana ja vaikuttajana vahvistui toimintavuoden aikana. Erityisen vahvasti järjestö osallistui asumisen tukijärjestelmistä käytävään keskusteluun. Järjestö vastusti neliövuokraleikkurin ja osa-asunnon normin säätämistä. Hallitus myöhemmin perui esityksensä, joten vaikuttaminen onnistui. Kiinteistöveron alarajan korotus vedettiin myös pois eduskunnassa. Vuokranantajien positiivista imagoa ja yhteiskunnallisesti merkittävää roolia pidettiin edelleen aktiivisesti esillä kuin myös asuntosijoittamisen kilpailukyvyn tärkeyttä suhteessa muihin sijoitusmuotoihin.

8 1.5 TALOUS Yhdistyksen taloushallintoa on hoitanut Talenom Oy. Yhdistyksen vuoden 2017 tilinpäätös oli ,94 euroa ylijäämäinen. Yhdistys kattoi toimintansa 94-prosenttisesti perusjäsenmaksutuloilla. Vuoden 2017 aikana perusjäsen- ja kannatusjäsenmaksuja kerättiin yhteensä ,26 euroa. Tämä oli 15 % enemmän kuin aikaisempana vuonna. Tilikauden tulos kehittyi edellisvuodesta suunniteltua paremmin. Tilikauden aikana syntynyt ylijäämä kirjataan taseeseen vahvistamaan yhdistyksen omaa pääomaa ja turvaamaan tulevien vuosien taloudellista tukijalkaa. Tavoitteena on oman pääoman maltillinen kasvattaminen siten, että yhdistys selviää juoksevista kuluista myös epäsuotuisammassa markkinatilanteessa. Ympäristöministeriön avustus myönnettiin yhdistykselle haettua avustusta pienempänä, mutta hieman suurempana kuin vuotta aiemmin. Avustuksen suuruus oli euroa. HALLINTO Yhdistyksen puheenjohtajana on koko toimintavuoden toiminuuouni Lehtinen ja varapuheenjohtajana Pertti Varakas. Hallitus on kokoontunut vuoden 2017 aikana 7 kertaa Vuosikokouksessa erovuorossa olivat Jaana Korpi, Jouni Lehtinen, Timo Metsola ja Tommi Rytkönen. He tulivat valituksi uudelle kolmivuotiskaudelle. Muut hallituksen jäsenet vuoden 2017 aikana olivat Pertti Varakas, Olli Turunen, Paavo Marttila, Antti Mykkänen, Ilkka Lehdonmäki, Jenni Witikkala, Katja Pesonen ja Jarmo Poussa. Yhdistyksen työvaliokunnan jäseniä olivat Jouni Lehtinen, Pertti Varakas, Jaana Korpi, Olli Turunen ja Mia Korte-Kanerva. Aluepäälliköt ovat toimineet ja kokoontuneet vuoden 2017 aikana omana toimintaryhmänään. Aluepäällikköinä ovat toimineet Helsingissä Heikki Karu, Turo Brunou, Vantaalla Matti Koivumäki ja Katja Pesonen, Tampereella Kimmo Jyrkkä, Turussa Anne Salonen ja Jaana Inkinen, Lahdessa Heikki Ulvila ja Markus Grahn, Kuopiossa Pia Helkiö, Vaasassa Tapio Piittari, Seinäjoella Päivi Suomela, Oulussa Pasi Orava, Jyväskylässä Sirpa Kaikkonen elokuuhun asti elokuusta alkaen Niklas Suominen ja Riitta Kokki, Joensuussa Pentti Juntunen Raumalla Nina Suvanto, Hämeenlinnassa Antti Ahonen ja Rovaniemellä Ismo Riikonen. Yhdistyksen tilintarkastajana tilikaudella 2017 on toiminut KHT-yhteisö Tilintarkastustoimisto Selinheimo Oy ja toiminnantarkastajana Putula. Riitta Thors. Toiminnantarkastajan sijaisena toimi Vesa

9 1.6 EDUSTUKSET JA JÄSENYYDET KlINTEISTÖLlITON TOIMINNASSA JA YHTEISÖISSÄ JA ALAN MUUSSA TOIM INNASSA Jouni Lehtinen, yhdistyksen puheenjohtaja Kiinteistöliiton hallituksen ja työvaliokunnan jäsen Pertti Varakas, yhdistyksen varapuheenjohtaja Kiinteistöliiton korjausrakentamistoimikunnan jäsen Jaana Korpi, yhdistyksen hallituksen jäsen Kiinteistöliiton isännöintipalvelut -toimikunnan jäsen Ilkka Lehdonmäki, yhdistyksen hallituksen jäsen Kiinteistöliiton veroasioiden toimikunnan jäsen Paavo Marttila, yhdistyksen hallituksen jäsen Kiinteistöliiton asunto-osakeyhtiötoimikunnan jäsen Timo Metsola, yhdistyksen hallituksen jäsen Suomen Kiinteistönvälittäjäliiton vuokravälitysvaliokunnan puheenjohtaja Antti Mykkänen, yhdistyksen hallituksen jäsen Kiinteistöliiton hallituksen jäsen Kiinteistöalan Koulutuskeskuksen ja säätiön hallituksen jäsen Katja Pesonen, yhdistyksen hallituksen jäsen Kiinteistöliiton asunto-osakeyhtiötoimikunnan jäsen Mia Koro-Kanerva, yhdistyksen toiminnanjohtaja Kiinteistöliiton järjestötoimikunnan jäsen Kuluttajariitalautakunnan täysistunnon 111 jäsen Ville Hopsu, yhdistyksen neuvontalakimies - Kuluttajariitalautakunnan huoneenvuokrajaoston jäsen Heini Laitinen, yhdistyksen viestintäsuunnittelija(helmikuulle viestintäpäällikkö(maaliskuusta 2017 alkaen) 2017 saakka) ja Liina Länsiluoto. Kiinteistöliitto-organisaation sisäisen viestinnän työryhmän jäsen

10 Suomen Vuokranantajat ry TULOSLASKELMA Sivu 2.1 Annankatu HELSINKI Y-tunnus Rahayksikkö EURO VARSINAINEN TOIMINTA Toiminnanala A Tuotot Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Kulut yhteensä Toiminnanalan kate Tuotto -/kulujääm ä VARAINHANKINTA Tuotot Tuotto -/kuluj ääm ä SIJOITUS-JA RAHOITUSTOIMINTA Tuotot Rahoitustoiminta Kulut Rahoitustoiminta Tuotto -/kulujääm ä , , , , , , , , , ,43 YLEISAVUSTUKSET Yleisavustukset , , TILIKAUDEN TULOS TILIKAUDEN YLl-/ALIJÄÄMÄ ,

11 Suomen Vuokranantajat ry TASE Sivu 3.1 Annankatu HELSINKI Y-tunnus Rahayksikkö EURO V asta a v a a Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto Aineelliset hyödykkeet yhteensä Pysyvätvastaavatyhteensä VAIHTUVATVASTAAVAT Saamiset ,61 Lyhytaikaiset Myyntisaamiset Muut saamiset Siirtosaamiset Lyhytaikaisetyhteensä Rahatja pankkisaamiset Vaihtuvat vastaavat yhteensä , , , , , , , , ,93 Vas ta avaa yhtee nsä

12 Suomen Vuokranantajat ry TASE Sivu 3.2 Annankatu HELSINKI Y-tunnus Rahayksikkö EURO Vas tattavaa OMAPAAOMA Muut rahastot Toimintapääoma(ed. tilikausien ylijäämä/alijäämä) Tilikauden ylijäämä/alijäämä Oma pääoma yhteensä VIERASPAAOMA , , , , , ,11 Lyhytaikainen Ostovelat Muut velat Siirtovelat Lyhytaikaiset yhteensä Vieras pääoma yhteensä , , , , , ,43 Vastattavaa yhtee nsä

13 Suomen Vuokranantajat ry TILINPAATOKSEN LlITETIEDOT Sivu 4.1 Tilinpäätöksen laatimisperiaatteet Tilinpäätös on laadittu noudattaen pienyritykselle asetettuja vaatimuksia Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot Suunnitelman mukaisten poistojen perusteet ja niiden muutokset Yhdistyksen omistaman pysyviin vastaaviin kuuluvan omaisuuden hankintameno poistetaan ennalta laaditun suunnitelman mukaisesti. Hyödykeryhmä Koneetja kalusto arvoioitu pitoaika vuotta poisto menetelmä 25% menojäännöspoisto Taseen vastattavia koskevat liitetiedot Oman pääoman erittely Muu rahasto Edellisten tilikausien yli-/alijäämä Tilikauden yli-/alijäämä Oma pääoma yhteensä , , ,11 Liitetiedot henkilöstöstä ja toimielinten jäsenistä Henkilöstökulut Tilikauden palkatja palkkiot Eläkekulut Henkilösivukulut Henkilöstökulut yhteensä lo ,

14 Sivu 5.1 suomen vuokranantajat ry TILINPAATOKSEN ALLEKIRJOITUKSET PAIVAYSJAALLEKIRJOITUKSET päivänä V \bl;d:~n&', Pertti Vara kas, varapj Olli Tu runen Tommi Rytkönen Ž,&. Antti Mykkänen 9 enni Witikkala Paavo Marttila d Poussa Ima'Metsola l# Ilkka Lehdonmäki Katja Pesonen ro-kanerva TILINPAATOSMERKINTA Suoritetusta tilintarkastuksesta on tänään annettu erillinen kertomus. Suoritetusta toiminnantarkastuksesta on tänään annettu erillinen kertomus Helsingissä, ht. lslqkuun 4#''. päivänä 2018 Juhani Selinheimo KHT h&, }-.p Riitta Thors

15 Sivu 5.2 Suomen Vuokranantajat ry TILINPAATOKSEN ALLEKIRJOITUKSET Luettelo kirjanpitokirjoista, tositelajeista sekä säilytystavoista Päiväkirja Pääkirja Myyntireskontra Ostoreskontra Palkkakirjanpito Tilinpäätös Tase-erittelyt Liitetietotositteet Pankkitositteet Nordea M uistiotositteet Myyntitositteet Ostotositteet Palkkatositteet Jaksotukset Alv -kirjaukse t Tositelaj ,13,14 31,39, säilytystapa

16 Hlintarkastustoimisto SELINHEIMO Oy hteisö TILINTARKASTUSKERTOMUS Suomen Vuokranantajat ry:n jäsenille Tilinpäätöksen tilintarkastus Lausunto Olemme tilintarkastaneet Suomen Vuokranantajan ry:n(y-tunnus ) tilinpäätöksen tilikaudelta l Tilinpäätös sisältää taseen, tuloslaskelman ja liitetiedot. Lausuntonamme esitämme, että tilinpäätös, joka osoittaa ylijäämää ,94 euroa, antaa oikean ja riiuävän kuvan yhdistyksen toiminnan tuloksestaja taloudellisesta asemasta Suomessa voimassa olevien tilinpäätöksen laatimista koskevien säännösten mukaisesti ja täyttää lakisääteiset vaatimukset. Lausunnon perustelut Olemme suorittaneet tilintarkastuksen Suomessa noudatettavan hyvän tilintarkastustavan mukaisesti. Hyvän tilintarkastustavan mukaisia velvollisuuksiamme kuvataan tarkeitamin kohdassa Tilintarkastajan velvollisuudet tilinpäätöksen tilintarkastuksessa. Olemme ri ippumattoinia yhdistyksestä niiden Suomessa noudatettavien eettisten vaatimusten mukaisesti, jotka koskevat suorittamaamme tilintarkastustaja olemme täyttäneet muut näiden vaatimusten mukaiset eettiset velvollisuutemme. Käsityksemme mukaan olemme hankkineet lausuntomme perustaksi tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tilintarkastusevidenssiä. Tilinpäätöstä lioslkvat hallitulgen velvollisu udet Hallitus vastaa tilinpäätöksen laatimisesta siten, että se antaa oikean.ja riittävän kuvan Suomessa voimassa olevien tilinpäätöksen laatim ista koskevien säännösten mukaisesti ja täyttää lakisääteiset vaatimukset. Hallitus vastaa myös sellaisesta sisäisestä valvonnasta, jonka se katsoo tarpeelliseksi voidakseen laatia tilinpäätöksen, jossa ei ole väärinkäytöksestä tai virheestä johtuvaa olennaista virheellisyyttä. Hallitus on tilinpäätöstä laatiessaan velvollinen arvioimaan yhdistyksen kykyä jatkaa toimintaansa ja soveltuvissa tapauksissa esittämään seikat, jotka liittyvät toiminnan jatkuvuuteen ja siihen, että tilinpäätös on laadittu toiminnan jatkllvuuteen perustuen. Tilinpäätös laaditaan toiminnan jatkuvuuteen perustuen, paitsi jos yhdistys aiotaan purkaa tai sen toiminta lakkauttaa tai ei ole muuta realistista vaihtoehtoa kuin tehdä niin. Tilintarkastajan velvoll isuudet tilinpäätöksen tilintarkastuksessa Tavoitteenamme on hankkia kohtuullinen varmuus siitä, onko tilinpäätöksessä kokonaisuutena väärinkäytöksistä tai virheestäjohtuvaa olennaista virheellisyyttä, sekä antaa tilintarkastuskertomus, joka sisältää lausuntomme. Kohtuullinen varmuus oi] korkea varmuustaso, mutta se ei ole tae siitä, että olennainen virheellisyys aina havaitaan hyvän tilintarkastustavan in ukaisesti suoritettavassa tilintarkastuksessa. Virheellisyyksiä voi aiheutua väärinkäytöksistä tai virheestä, ja niiden katsotaan olevan olennaisia, jos niiden yksin tai yhdessä voisi kohtuudella odottaa vaikuttaval] taloudellisiin päätöksiin, joita käyttäjät tekevät tilinpäätöksen pei'usteella. Hyvän tilintalkastustavan mukaiseen tilintarkastukseen kuuluu, että käytämme ammatillista harkintaa.ja säilytämme ammatillisen skeptisyyden koko tilintarkastuksen ajan. Lisäksi: tunnistamme ja arvioimme väärinkäytöksestä tai virheestä johtuvat tilinpäätöksen olennaisen virheellisyyden riskit, suunnittelemme ja suoritamme näihin riskeihin vastaavia tilintarkastustoimenpiteitä ja hankimme lausuiatomme perustaksi tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tilintarkastusevidenssiä. Riski siitä, että väärinkäytöksestä johtuva olennainen virheellisyys jaä havaitsematta, on suurempi kuin riski siitä, että virheestä johtuva olennainen virheellisyys jaa havaitsematta, sillä väärinkäytökseen voi liittyä yhteistoimintaa, väärentämistä, tietojen tahallista esittämättä jättämistä tai virheellisten tietojen esittämistä taikka sisäisen valvonnan sivuuttamista. Nilsaksentie l 01510VANTAA FINLAND Tel Fax etunimi.sukunimi@selinheimo.fi AU DIT FI RM y-tunnus D-number FI Kotipaikka/domicile: Vantaa

17 muodostam me käsityksen tilintarkastuksen kannalta relevantista sisäisestä valvonnasta pystyäksemme suunnittelemaan olosuhteisiin nähden asianmukaiset tilintarkastustoimenpiteet mutta emme siinä tarkoituksessa, että pystyisimme antamaan laustmnon yhdistyksen sisäisen valvonnan tehokkuudesta. arvioimme sovellettujei} tilinpäätöksen laatimisperiaatteiden asianinukaisuutta sekä johdon tekemien kidanpidollisten arvioiden ja niistä esitettävien tietojen kohtuullisuutta. teemme johtopäätöksen siitä, onko hallituksen ollut asianmukaista laatia tilinpäätös perustuen oletukseen toiminnan jatkuvuudesta, ja teemme hankkimamme tilintarkastusevidenssin perusteella johtopäätöksen siitä, esiintyykö sellaista tapahtumiin tai olosuhteisiin liittyvää olennaista epäval'muutta, joka voi antaa merkittävää aihetta epäillä yhdistyksen kykyä jatkaa toimintaansa. Jos johtopäätöksemme on, että olennaista epävannuutta esiintyy, meidän täytyy kiinnittää tilintarkastuskertomuksessamme lukijan huomiota epävannulltta koskeviin tilinpäätöksessä esitettäviin tietoihin tai, jos epävarmuutta koskevat tiedot eivät ole riittäviä, mukauttaa lausuntomme. Johtopäätöksemme perustuvat tilintarkastuskertomuksen antamispäivään mennessä hankiuuun tilintarkastusevidenssiin. Vastaiset tapahtumat tai olosuhteet voivat kuitenkin johtaa siihen, ettei yhdistys pysty jatkamaan toimintaansa. arvioimme tilinpäätöksen, kaikki tilinpäätöksessä esitettävät tiedot mukaan lukien, yleistä esittämistapaa, rakennetta ja sisältöä ja sitä, kuvastaako tilinpäätös sen perustana olevia liiketoimiaja tapahtumia siten, että se antaa oikean ja riittävän kuvan. Kommtmikoimme hallintoelinten kanssa muun muassa tilintarkastuksen) suunnitellusta laajuudestaja aloituksesta sekä merkittävistä tilintarkastushavainnoista, mukaan lukien mahdolliset sisäisen valvonnan merkittävät puutteellisuudet, jotka tunilistatnme tilintarkastuksen aikana. Muut raportointivelvoitteet Muu informaatio Hallitus vastaa muusta informaatiosta. Muu informaatio käsittää toimintakertomukseen sisältyvän informaation. Tilinpäätöstä koskeva lausuntomme ei kata muuta informaatiota Velvollisuutenamme on lukea toimintakertolllukseen sisältyvä informaatio tilinpäätöksen tilintarkastuksen yhteydessä ja tätä tehdessämme arvioida, onko toimintakertomukseen sisältyvä infonnaatio olennaisesti ristiriidassa tilinpäätöksen tai tilintarkastusta suoriteuaessa hankkimamme tietämyksen kanssa tai vaikuttaako se muutoin olevan olennaisesti virheellistä. Velvollisuutenamme on lisäksi arvioida, onko toimintakertomus laadittu sen laatimiseen sovellettavien säännösten mukaisesti Lausuntonamme esitämme, että toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen tiedot ovat yhdenmukaisia ja että toimintakertomus on laadittu toimintakertomuksen laatimiseen sovellettavien säännösten mukaisesti. Jos teemme suorittamaillme työn perusteella johtopäätöksen, että toimintakertomukseen sisältyvässä informaatiossa on olennainen virheellisyys, meidän on raportoitava tästä seikasta. Meillä ei ole tämän asian suhteen raportoitavaa. Vantaalla 4. päivänä huhtikuuta TILINTARKASTUSTOIMISTO SELINHEIMO OY TILINTARKASTUSYHTEISO

18 TiL[NTARKASTUSTOiMiSTO SELiNHEiMO OY, TiLnqTARKASTUSYHTEiSO VAHVISTUSILMOITUSKIRJE TILINTARKASTAJALLE Suomen Vuokranant4at ry:n tilikauden tilintarkastukseen liittyen vahvistamme parhaan tietomme ja käsityksemme mukaisesti seuraavaa: e Olemme täyttäneet tarkoitetut velvollisuutemme, jotka koskevat tietojen antamista tilintarkastdalle sekä tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimista sovellettavan tilinpäätösnormiston mukaisesti erityisesti siten, että tilinpäätös ja toimintakertomus antavat oikean ja riittävän kuvan sekä yhtiön toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemastaja täyttää lakisääteiset vaatimukset. Lisäksi hyväksymme vastuumme väärinkäytösten ehkäisemiseen ja havaitsemiseen tarkoitetun sisäisen valvonnan suunnittelusta, käyttöönotostaja ylläpidosta e Liiketapahtumat on kirjattu kirjanpitoon ja sisältyvät tilinpäätökseen e Merkittävät oletukset, joita olemme käyttäneet kidanpidollisia aihioita tehdessämme, ovat kohtuullisia e e Lähipiirisuhteet ja -liiketoimet, vaateet ja vireillä olevat oikeudenkäynnit sekä tilinpäätöspäivän jälkeiset tapahtumat on käsitelty kirjanpidossa ja esitetty tilinpäätöksessä ja toimintakertomuksessa sovellettavan tilinpäätösnormiston mukaisesti Olemme antaneet teille tiedot o arvioimastamme riskistä, että tilinpäätös ja toimintakertomus saattavat olla väärinkäytöksen seurauksena olennaisesti virheellinen o yhdistyksen lähipiiriin kuuluvista tahoista sekä kaikista tiedossamme olevista lähipiirisuhteista ja liiketoiminta. Tiedossamme ei ole o yhdistystä koskevia väärinkäytöksiä tai epäiltyjä väärinkäytöksiä, joihin on osallisena 1 ) toimivaan johtoon kuuluvia; 2) työntekijöitä, joilla on merkittävä hooli sisäisessä valvonnassa; tai 3) muita, silloin kun väärinkäytöksellä saattaisi olla olennainen vaikutus tilinpäätökseen 0 ti linpäätökseen vaikuttavia väitettyä tai epäiltyjä väärinkäytöksiä o säädösten tai määräysten noudattamatta jättämistä tai epäiltyjä noudattamatta jättämistä, joiden vaikutukset tulisi ottaa huomioon tilinpäätöstä laadittaessa o vaateita tai vireillä olevia oikeudenkäyntejä, joiden vaikutus tulisi ottaa huomioon tilinpäätöstä laadittaessa Vahvistusilmoituskideellä ei muuteta yhdistyksen hallituksen, toimivan johdon, työntekijöiden eikä tilintarkastajan lainsäädännön mukaisia velvoitteita eikä vastuita. Vantaalla 3. huhtikuuta hallituksen puheenjohtaja

19 toiminnantarkastuskertomus TOIMINNANTARKASTUSKERTOMUS Suomen Vuokranantajat ry:n jäsenille Suomen Vuokranantajat ry:n vuosikokouksen nimeämänä riippumattomana toimjnnantarkastajana olen suorittanut toiminnantarkastuksen, joka koskee tilikautta Hallitus vastaa tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimisesta Suomessa voimassa olevien säännöstön mukaisesti. Hallitus vastaa, että kirjanpito on lainmukainen ja että yhdistyksen varainhoito on luotettavalla tavalla hoidettu. Toiminnantarkastajana tarkastan yhdistyksen toiminnan edellyttämässä laajuudessa yhdistyksen hallinnon järjestämistä, kirjanpidon ja tilinpäätöksen yleistä asianmukaisuutta johdon saamien etuuksien ja lähipiiritoimien asianmukaisuutta sekä jäsenten yhdenvertaisen kohtelun toteutumista Käytettävissäni ovat olleet kaikki yhdistyksen talouteen ja toimintaan vaikuttavat asiakirjat kuten tilinpäätös, toimintasuunnitelma sekä tarkasteltavan tilikauden kaikkien kokousten pöytäkirjat. Käsittääkseni ne ovat lausunnon perustaksi tarpeellinen määrä soveltuvaa toiminnantarkastusaineistoa. Ne antavat ristiriidattomat tiedot yhdistyksen toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Yhdistyksen hallintoa ja taloutta on hoidettu huolellisesti hyvän hallintotavan, kirjanpitolain ja yhdistyksen sääntöjä noudattaen. Tarkastuksessa ei ilmennyt mitään sellaista, josta yhdistyslain mukaan tässä tarkastuskertomuksessa olisi erikseen mainittava. Helsingissä Riitta Thors

20 SUOMEN VUOKRANANTAJAT RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2018 Toimintasuunnitelmassa kuvataan tärkeimmät vuonna 2018 toteutettavat hankkeet ja muu toiminta, jolla on merkittävä vaikutus järjestön talouteen. Päätavoitteet 1. Vuokranantaja lehden vakiinnuttaminen ja lukijatyytyväisyys 2. Uuden crm:n kehittäminen, käyttöönotto ja tietosuoja 3. Tulitikkuaskin kanteen mahtuva strategia 4. Jäsenetujen timantisoiminen 5. Aluepäälliköiden yhteistyön edellytysten parantaminen, aluepäällikköpolun kehittäminen ja palkitsemisjärjestelmän käyttöönotto Yleiset Uuden strategian tekeminen ja jalkauttaminen o Täsmennetään toiminnan tavoitteita, painopisteitä, arvoja, alueellisen järjestäytymisen muotoa, henkilöstöresursseja, yhteistyötahoja ja yhteistyön muotoja ja mittareita o Strategian yhteydessä teetetään brändi ja mielikuvatutkimus Jatketaan kaikessa toiminnassa #hyvävuokranantaja teeman esiintuomista ja vahvistamista Proaktiivisen ja käytännönläheisen asiantuntijuuden korostaminen Yhteistyön kaikkien alan toimijoiden kanssa Toimintasuunnitelman toteutumisen seuraaminen neljännesvuositasolla o tiimit huolehtivat päätavoitteiden kirjaamisesta ja toteutumisen raportoinnista Jäsenhankinta Jäsenhankinnan tavoitteena uutta jäsentä o jäsenmäärä Vaikuttaminen ja viestintä Laajan asiantuntijuuden ja tutkimustoiminnan vahvistaminen vuokra asumisen ajatusjohtajuus Viestintä tukee jäsenkasvua mm. selkeillä nettisivuilla, markkinointimateriaaleilla, tapahtumajärjestelyjen tuella sekä jäsenetujen ylläpidolla Tehdään kerran kuukaudessa lakitiimin ajankohtaisesta asiasta ulostulo Ajankohtaisten teemojen lisäksi perusteemana ulostuloissa on edelleen tutkimusperusteisuus o Jokaisella vuosineljänneksellä tehdään tai teetetään joku tutkimus, joka toimii kantavana teemana Laaditaan järjestön hallitusohjelmaluonnos vuoden 2019 eduskuntavaaleihin Jäsenkasvun tukeminen o Suosittelun korostaminen olemassaoleville jäsenille o Uusien kohderyhmien tavoittaminen o Vahvistetaan sosiaalisen median käyttöä ja suunnataan entistä enemmän resursseja somemainontaan. o Markkinointibudjetin painotusta siirretään voimakkaasti printtimainonnasta enemmän digitaalisiin kanaviin sekä sosiaaliseen mediaan

21 Kannatusjäsenet ja yhteistyökumppanit Olemassa olevien kannatusjäsenten kanssa yhteistyön jatkaminen ja tiivistäminen Kannatusjäsenten hyödyntäminen järjestön jäsenhankinnassa Aluepäällikkötoiminta Aluetoiminnan tunnettuuden ja arvostuksen korostaminen Alueelliset toimintasuunnitelmat, toiminnan tavoitteet ja rajat Korvaus ja palkitsemisohjeen käyttöönotto Rekrytoinnin, perehdytyksen, toimikauden ja sen päättymisen raamitus yhdessä aluepäälliköiden kanssa (=aluepäällikön polku) Alueellinen markkinatieto ja medianäkyvyys o markkinakatsauksien formulointi kevät ja syksy Tiimien vahvistaminen ja yhteistyöhön kannustaminen alueiden kesken Toimiston valmistelemien puheenvuorojen tarjoaminen paikallisiin tilaisuuksiin Aluepäälliköiden kouluttaminen Tapahtumat Tapahtumien uudistaminen o Erityisesti Vuokranantajakiertuetta ja Vuokranantaja tapahtumaa uudistetaan o Yhdessä aluepäälliköiden kanssa uudistetaan myös alueellisten tilaisuuksien konsepteja Omat koulutukset o Vuokranantajakiertue o Vuokranantajaristeily o Vuokranantaja 2018 tapahtuma Koulutetaan aluepäälliköitä aluepäällikkökokousten yhteydessä Tuetaan alueellisten suurtapahtumien järjestämistä o mm Vuokranantajaseminaari Tampereella Valmistellaan valmiita koulutusmateriaaleja ja tarjotaan koulutuksia (/webinaareja) o uusille jäsenille o aluepäälliköiden tilaisuuksiin o muiden tahojen järjestämiin tilaisuuksiin, joissa jäsenhankintaa Ollaan mukana tapahtumissa o Veromessut Helsingissä o Taloyhtiö tapahtuma o Tampereen sijoitusmessut 8.5. o Kiinteistömessut Messukeskuksessa o Sijoitus Invest Pidetään vuosikokous 7.5. Helsingissä Jäsenpalvelut Uuden crm järjestelmän, tapahtumanhallintajärjestelmän sekä tiketöintijärjestelmän pilotointi, muokkaus ja käyttöönotto Uusiin järjestelmiin liitännäisten rajapintojen rakentaminen Aluetoiminnan entistä tehokkaampi ja osittain automatisoitu tukeminen käytännön tapahtumajärjestämisessä

22 Lakitiimi Uusien tiedonkulkua palvelevien palaverikäytäntöjen käyttöönotto Lakineuvonnan sujuvoittaminen, mm. neuvontavuorojen entistä tarkempi suunnittelu ja sähköisen neuvonnan osittainen automatisointi talous ja veroneuvonnan ottaminen järjestön oman lakitiimin neuvonnan piiriin Seurataan alan työryhmiä ja mennään mukaan o Hyvä vuokratapa työ saatetaan loppuun ja osallistutaan sen jalkauttamiseen o Purkavan lisärakentamisen seurantaryhmä o Taloyhtiöiden hyvä hallintotapa vaikutuksia arvioiva seurantaryhmä Käydään läpi yhdistyksen nykyisten oppaiden sisältö ja päivitystarpeet o Asuntosijoittamisen perusoppaan päivitys o Päivitetään Hyvän vuokratapa ja tehdään järjestöyhteistyönä sopimuspohja o Arvioidaan tarpeet uusille oppaille ja toteutetaan resurssien puitteissa Tietosuoja asetuksen merkitys vuokranantajalle Alan keskeisiin asianajotoimistoihin tutustuminen Henkilöstö, hallinto ja talous Työaikaseurannan selkiyttäminen ja helpottaminen, uuteen järjestelmään siirtyminen Kannatusjäsenyhteistyön taloudellisen vaikuttavuuden säilyttäminen ennallaan Talouden ylijäämäinen budjetointi toimintaa turvaavan oman pääoman kasvattamiseksi Järjestön sijoitussuunnitelman käynnistäminen

23 Suomen Vuokranantajat ry TALOUSARVIO 2018 Budjetti Muutos % Tot. Vuosibudjetti Rahayksikkö EURO 2018 ed. vuoteen VARSINAINEN TOIMINTA Toiminnanala A Tuotot Jäsenmaksut , % , ,00 Kannatusjäsenmaksut ,00 98 % , ,00 Kiinteistöliiton jäsenhankintapalkkiot 0,00 0 % , ,00 Luottotiet. ja toimeksian. myyntituotot 3 000,00 30 % 1 580, ,00 Luottotietopalvelut, YL% (evl) 0,00 0 % 4 617,09 0,00 Muut tuotot , % , ,00 Muut markkinointituotot YL% , % , ,00 Suurtapahtumatuotot , % , ,00 Suurtapahtumatuotot YL% , ,70 0,00 Muut tuotot , % , ,00 Tuotot yhteensä , % , ,00 Kulut Henkilöstökulut Palkat, palkkiot, lomapalkat , % , ,00 Kokouspalkkiot , % , ,00 Lakisääteiset henkilöstökulut , % , ,00 Muut henkilöstökulut , % , ,00 Henkilöstökulut yhteensä , % , ,00 Poistot Yhteensä 0,00 0 % ,65 0,00 Neuvottelu-, kokous- ja edustuskulut Yhteensä , % , ,00 Tilaisuudet, tapahtumat ja internet Yhteensä , % , ,00 Ohjeet, suositukset ja kehityshankkeet Yhteensä , % , ,00 Taloushallinto Yhteensä , % , ,00 Luottotietopalvelut Yhteensä 0,00 0 % -873, ,00 Kiinteistöliiton jäsenmaksu ja kiinteistölehti Kiinteistöliiton jäsenmaksu ,00 Kiinteistölehti ,00 Yhteensä ,00 22 % , ,00 Vuokranantaja-lehti Yhteensä ,00 Painatus-, lomake- ja postikulut Yhteensä , % , ,00 Puhelin- ja atk-kulut Yhteensä , % , ,00 Muut Yhteensä , % , ,00 Kulut yhteensä , % , ,00 Toiminnanalan kate , % , ,00 Varsinaisen toiminnan yhteistuotot ja -kulut Kulut Tuloverot Yhteensä , % -360, ,00 Kulut yhteensä , % -360, ,00 Yhteisten erien kate , % -360, ,00 Tuotto-/kulujäämä , % , ,00 SIJOITUS- JA RAHOITUSTOIMINTA Tuotot Rahoitustoiminta Yhteensä 2 000,00 29 % 1 906, ,00 Tuotot yhteensä 2 000,00 29 % 1 906, ,00 Kulut Rahoitustoiminta Yhteensä 0,00 0 % -55, ,00 Kulut yhteensä 0,00 0 % -55, ,00 Sijoitus- ja rahoitustoiminta yhteensä 2 000,00 44 % 1 851, ,00 Tuotto-/kulujäämä , % , ,00 YLEISAVUSTUKSET Yleisavustukset Yhteensä , % , ,00 Yleisavustukset yhteensä , % , ,00 TILIKAUDEN TULOS , % , ,00 TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ , % , ,00

24 7422 Suomen Vuokranantajat ry Tilikausi TULOSLASKELMA Jakso 12/17-12/17 Sivu 1 Pvm Tot. Tot. Vuosibudjetti Ero budjettiin Budjetista tot. Rahayksikkö EURO EUR % VARSINAINEN TOIMINTA Toiminnanala A Tuotot Jäsenmaksutuotot , , , ,26 104,01 Muut tuotot , , , ,85 124,28 Tuotot yhteensä , , , ,11 106,10 Kulut Henkilöstökulut Palkat, palkkiot, lomapalkat , , , ,00 101,17 Palkkiot, hallitus , , ,00-681,48 94,76 Lakisääteiset henkilöstökulut , , , ,97 101,62 Muut henkilöstökulut , , , ,88 112,53 Henkilöstökulut yhteensä , , , ,37 102,16 Poistot Yhteensä , ,54 0, ,65 0,00 Neuvottelu-, kokous- ja edustuskulut Yhteensä , , , ,90 106,14 Tilaisuudet, tapahtumat ja internet Yhteensä , , , ,82 119,20 Ohjeet, suositukset ja kehityshankkeet Yhteensä , , , ,16 86,63 Taloushallinto Yhteensä , , , ,44 105,89 Luottotietopalvelut Yhteensä -873,85-970, ,00-126,15 87,39 Kiinteistöliiton jäsenmaksu ja kiinteistölehti Yhteensä , , , ,16 99,57 Painatus-, lomake- ja postikulut Yhteensä , , , ,19 107,95 Puhelin- ja atk-kulut Yhteensä , , , ,24 117,83 Muut Yhteensä , , , ,49 114,57 Kulut yhteensä , , , ,63 105,15 Toiminnanalan kate , , , ,48 120,20 Varsinaisen toiminnan yhteistuotot ja -kulut Kulut Tuloverot Yhteensä -360, , , ,29 24,05 Kulut yhteensä -360, , , ,29 24,05 Yhteisten erien kate -360, , , ,29 24,05 Tuotto-/kulujäämä , , , ,77 121,79 SIJOITUS- JA RAHOITUSTOIMINTA Tuotot Rahoitustoiminta Yhteensä 1 906, , , ,53 27,24 Tuotot yhteensä 1 906, , , ,53 27,24 Kulut Rahoitustoiminta Yhteensä -55, , , ,70 2,21 Kulut yhteensä -55, , , ,70 2,21 Sijoitus- ja rahoitustoiminta yhteensä 1 851, , , ,83 41,14 Tuotto-/kulujäämä , , , ,94 117,97 YLEISAVUSTUKSET Yleisavustukset Yhteensä , , , ,00 105,36 Yleisavustukset yhteensä , , , ,00 105,36 TILIKAUDEN TULOS , , , ,94 115,10 TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ , , , ,94 115,10

25 JÄSENMAKSUTAULUKKO Vuokrattavien huoneistojen lukumäärä HENKILÖJÄSEN Koko vuoden jäsenmaksu Vuokrattavien huoneistojen lukumäärä YHTEISÖJÄSEN Koko vuoden jäsenmaksu tai yli tai yli 3600

26 JÄSENENÄ SAAT TEHOKKAIMMAT TYÖKALUT TUOTON PARANTAMISEEN JA SÄÄSTÄT SATASIA SUOMEN LAAJIN VUOKRAUKSEN TIETOPANKKI VUOKRANANTAJAN ASIAKIRJAMALLIT JA SOPIMUKSET HENKILÖKOHTAINEN LAKI-, TALOUS- JA VERONEUVONTA EDULLINEN LUOTTOTIETOTARKISTUS ONLINE JA PUHELIMITSE + PERINTÄSOPIMUS JA PERINTÄPALVELUT Paljon muita rahanarvoisia jäsenetuja!

ICT Solutions for Brilliant Minds TILINPÄÄTÖS JA TILINTARKASTUSKERTOMUS

ICT Solutions for Brilliant Minds TILINPÄÄTÖS JA TILINTARKASTUSKERTOMUS ICT Solutions for Brilliant Minds TILINPÄÄTÖS JA TILINTARKASTUSKERTOMUS 2017 CSC Tilinpäätös ja tilintarkastuskertomus 2017 2 Tilintarkastuskertomus CSC Tieteen tietotekniikan keskus Oy:n yhtiökokoukselle

Lisätiedot

Suomen Tilintarkastajat ry luonnos kommentoitavaksi 2.5.2016

Suomen Tilintarkastajat ry luonnos kommentoitavaksi 2.5.2016 Tämä tilintarkastuskertomusmalli on laadittu uudistetun ISA 700:n liitteessä olevan esimerkin 1 ja hallituksen esityksen (HE 70/2016) tilintarkastuslain muuttamisesta pohjalta. Tässä mallissa toimintakertomus

Lisätiedot

Suomen Tilintarkastajat ry LISTAYHTIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS (KONSERNI IFRS JA EMO FAS) HUOM! TILIKAUSI 2017

Suomen Tilintarkastajat ry LISTAYHTIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS (KONSERNI IFRS JA EMO FAS) HUOM! TILIKAUSI 2017 Tämä tilintarkastuskertomusmalli on laadittu uudistetun ISA 700:n liitteessä olevan esimerkin 1 ja tilintarkastuslain muutoksen 622/2016 pohjalta. Tässä mallissa toimintakertomus ei ole tilintarkastuksen

Lisätiedot

TILINTARKASTUSKERTOMUS

TILINTARKASTUSKERTOMUS Ernst &Young Oy Puhelin 0207 280 190 Alvar Aallon katu 5 C www.ey.com/fi EY 00100 Helsinki Y-tunnus 2204039-6, Finland kotipaikka Helsinki Building a better working world TILINTARKASTUSKERTOMUS Suomen

Lisätiedot

EUFEX YHTEISÖPALVELUT OY TASEKIRJA V-tunnus

EUFEX YHTEISÖPALVELUT OY TASEKIRJA V-tunnus EUFEX YHTEISÖPALVELUT OY TASEKIRJA 01.01.2013-31.12.2013 EUFEX YHTEISÖPALVELUT OY 1 TILINPÄÄTÖS 31.12.2013 Tase Tuloslaskelma Liitetiedot Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista Allekirjoitukset ja tilinpäätösmerkintä

Lisätiedot

Amcham Finland/Suomalais-Amerikkalainen Kauppakamariyhdistys Suomessa ry

Amcham Finland/Suomalais-Amerikkalainen Kauppakamariyhdistys Suomessa ry Kauppakamariyhdistys Suomessa ry TASEKIRJA 31.12.2014 Eteläranta 6 a 8 00130 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 1985788-0 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2014-31.12.2014 Sivu No Toimintakertomus 1.1-1

Lisätiedot

Puhelinosuuskunta LPO:n tilinpäätös 2017

Puhelinosuuskunta LPO:n tilinpäätös 2017 :n tilinpäätös 2017 Y-tunnus 0129056-4 T U L O S L A S K E L M A 2017 2016 LIIKETOIMINNAN MUUT TUOTOT 5 035 225,82 12 526,14 Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot -9 950,00-8 200,00 Liiketoiminnan muut kulut

Lisätiedot

Asunto Oy Nelospesä Tilinpäätös 1.1.-31.12.2009

Asunto Oy Nelospesä Tilinpäätös 1.1.-31.12.2009 Asunto Oy Nelospesä Tilinpäätös 1.1.-31.12.2009 Sisältö: Toimintakertomus ja Iiitetiedot 1-2 Tase 3 Tuloslaskelma 4 Käytetyt kirjanpitokirjat 5 TOIMINTAKERTOMUS ASOYNELOSPESA Tilikausi 01.01.2009-31.12.2009

Lisätiedot

Paistinkaantajat Ry Y-tunnus TIL I N P A A T 6 S 2010 Sivu 2065277-8 01.01.2010-31.12.2010. Paistinkaantajat Ry T A S E K I R J A 31.12.2010.

Paistinkaantajat Ry Y-tunnus TIL I N P A A T 6 S 2010 Sivu 2065277-8 01.01.2010-31.12.2010. Paistinkaantajat Ry T A S E K I R J A 31.12.2010. Paistinkaantajat Ry Y-tunnus TIL I N P A A T 6 S 2010 Sivu 1 Paistinkaantajat Ry T A S E K I R J A 31.12.2010 Sisallys Sivu Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Luettelo kaytetyista tilikirjoista 5 Tositelajit

Lisätiedot

TE 1. Pohjois-Karjalan Teatteriyhdistys ry TASEKIRJA Joensuu. Rantakatu 20. Kotipaikka: Joensuu. Y-tunnus:

TE 1. Pohjois-Karjalan Teatteriyhdistys ry TASEKIRJA Joensuu. Rantakatu 20. Kotipaikka: Joensuu. Y-tunnus: Arkistoviite: 2015-001 Kotipaikka: Joensuu Tämä tasekirja on säilytettävä 31,12.2025 asti Tilinpäätöksen toteutti: Pohjois-Karjalan Teafteriyhdistys ry 1.1.2015-31.12.2015 TASEKIRJA Y-tunnus: 1033663-2

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS

TILINPÄÄTÖS SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND R.Y. TILINPÄÄTÖS 1.1.2018-31.12.2018 sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2 Liitetiedot 3 Luettelo kirjanpitokirjoista ja tositteista 4 Tilinpäätöksen allekirjoitukset

Lisätiedot

SPL/P-Suomen piiri ry

SPL/P-Suomen piiri ry TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2014 Säilytettävä vähintään 31.12.2024 asti. Osoite: Rautatienkatu 46 90120 OULU Kotipaikka Oulu Y-tunnus 1000046-9 TASEKIRJA 31.12.2014 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2014

Lisätiedot

TILINTARKASTUSKERTOMUS

TILINTARKASTUSKERTOMUS Ernst & Young Oy Alvar Aallon katu 5 C 00100 Helsinki Finland Puhelin 0207 280 190 www.ey.com/fi Y-tunnus 2204039-6, kotipaikka Helsinki TILINTARKASTUSKERTOMUS Citycon Oyj:n yhtiökokoukselle Tilinpäätöksen

Lisätiedot

SPL/P-Suomen piiri ry

SPL/P-Suomen piiri ry TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2017 Säilytettävä vähintään 31.12.2027 asti. Osoite: Rautatienkatu 46 90120 OULU Kotipaikka Oulu Y-tunnus 1000046-9 TILINPÄÄTÖS 31.12.2017 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2017 SISÄLLYS

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Eettisen kaupan puolesta ry

TILINPÄÄTÖS Eettisen kaupan puolesta ry 1 / 8 TILINPÄÄTÖS Eettisen kaupan puolesta ry Y-tunnus: 1.1. 31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 8 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. 31.12.2016 Sisällysluettelo Tase... 3 Tuloslaskelma...

Lisätiedot

Bioenergia Ry. Y-tunnus: Pien- ja mikroyritysasetuksen. mukainen tilinpäätös. ajalta

Bioenergia Ry. Y-tunnus: Pien- ja mikroyritysasetuksen. mukainen tilinpäätös. ajalta 1 / 11 Bioenergia Ry Ytunnus: 24782369 Pien ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta 01.01.2016 31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 11 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2016

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2009. Toimintakertomus. Tilinpäätös

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2009. Toimintakertomus. Tilinpäätös Y-tunnus 2009335-5 Tilinpäätös Toimintakertomus TASEKIRJA 31.12.2009 VESIOSUUSKUNTA UHKOILA VESIOSUUSKUNTA UHKOILA TOIMINTAKERTOMUS Sisällysluettelo: Toimintakertomus 1-2 Vesiosuuskunta Uhkoilan perustamiskokous

Lisätiedot

Hyvinkään Tennisseura ry. Tilinpäätös

Hyvinkään Tennisseura ry. Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2016 Hyvinkään Tennisseura ry Torikatu 12 05800 HYVINKÄÄ Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0825800-6 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016 Sisällys TULOSLASKELMA... 1 TASE... 2 LIITETIEDOT... 4 TILINPÄÄTÖKSEN

Lisätiedot

elo Esa Uusikartano Eurantie LAITILA

elo Esa Uusikartano Eurantie LAITILA STOCK TRADERS TEAM FINLAND OY elo Esa Uusikartano Eurantie 198 23800 LAITILA Y-tunnus: 1860758-0 Kotipaikka: Laitila TASEKIRJA Tilikausi 01.01.2015-31.12.2015 1 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO 1 TASEKIRJA

Lisätiedot

Tilinpäätös

Tilinpäätös Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry Fredrikinkatu 33 A 4 krs 00120 Helsinki Y-tunnus: 1897609-5 Tilinpäätös 1.1.2008 31.12.2008 Tase 1 Tuloslaskelma 2-3 Liitetiedot 4 Hallituksen allekirjoitukset

Lisätiedot

SUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITTO RY. Y-tunnus 2526928-4 TILINPÄÄTÖS 2013

SUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITTO RY. Y-tunnus 2526928-4 TILINPÄÄTÖS 2013 Y-tunnus 2526928-4 TILINPÄÄTÖS 2013 TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2013 SISÄLLYSLUETTELO Tuloslaskelma 2 Tase 3 Tilinpäätöksen liitetiedot 4 Tuloslaskelma toimialoittain 5 Budjettivertailu 6 Tilinpäätöksen allekirjoitukset

Lisätiedot

Amnesty International Suomen osasto ry. y-tunnus TILINPÄÄTÖS

Amnesty International Suomen osasto ry. y-tunnus TILINPÄÄTÖS Amnesty International Suomen osasto ry y-tunnus 0224270-8 TILINPÄÄTÖS 1.1.2017-31.12.2017 Amnesty International Suomen osasto ry Hietaniemenkatu 7 A 00100 Helsinki Kotipaikka: Helsinki Y-tunnus: 0224270-8

Lisätiedot

AVUSTUSANOMUS VUODELLE 2017

AVUSTUSANOMUS VUODELLE 2017 LOUNAIS-HÄMEEN PIRTIN SÄÄTIÖ TAMMELA rt amffielan,... arkis Käs ite l ty :....... /... 200........, AVUSTUSANOMUS VUODELLE 2017 TAMMELAN KUNNANHALLITUS Lounais-Hämeen Pirtin Säätiö on hallituksen työvaliokunnan

Lisätiedot

PRO LUOMU RY TILINPÄÄTÖS

PRO LUOMU RY TILINPÄÄTÖS PRO LUOMU RY TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2016 Pro Luomu ry TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. - 31.12.2016 Sisällys Sivu Toimintakertomus 1-11 Tase 12 Tuloslaskelma 13 Liitetiedot 14 Luettelo kirjanpitokirjoista

Lisätiedot

SUOMEN JUDOLIITTO RY

SUOMEN JUDOLIITTO RY SUOMEN JUDOLIITTO RY Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-003 1 SUOMEN JUDOLIITTO RY Radiokatu 20 00240 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 0202136-6 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3

Lisätiedot

NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A 1.1. - 31.12.2011

NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A 1.1. - 31.12.2011 Nuorisotutkimusseura Ry Asemapäällikönkatu 1 00520 Helsinki Y-tunnus 0835106-7 NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A 1.1. - 31.12.2011 Säilytettävä 31.12.2021 asti Nuorisotutkimusseura Ry Asemapäällikönkatu

Lisätiedot

Pohjanmaan Partiolaiset ry

Pohjanmaan Partiolaiset ry TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2016 Säilytettävä vähintään 31.12.2026 asti. Osoite: Hallituskatu 35 A 5 90100 Oulu Kotipaikka Oulu Y-tunnus 2169301-0 TASEKIRJA 31.12.2016 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016

Lisätiedot

TASEKIRJA. tilikausi 01.01. - 31.12.2014

TASEKIRJA. tilikausi 01.01. - 31.12.2014 SUOMEN RANSKANBULLDOGIT RY TASEKIRJA tilikausi 01.01. - 31.12.2014 Tasekirja on säilytettävä vähintään 10 vuotta tilikauden päättymisestä (KPL 2:10 ) Tilikauden tositeaineiston on säilytettävä vähintään

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry

TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry 1 / 11 TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry Y-tunnus: 01.01.2016-31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 11 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2016-31.12.2016 Sisällysluettelo

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Joensuun Jääkarhut ry

TILINPÄÄTÖS Joensuun Jääkarhut ry 1 / 14 TILINPÄÄTÖS Joensuun Jääkarhut ry Ytunnus: 01.01.2016 31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 14 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2016 31.12.2016 Sisällysluettelo Vuosikertomus

Lisätiedot

VUOSIKOKOUS ESITYSLISTA VALTAKIRJA

VUOSIKOKOUS ESITYSLISTA VALTAKIRJA VUOSIKOKOUS Tervetuloa Suomen Vuokranantajat ry:n sääntömääräiseen vuosikokoukseen keskiviikkona 3.5.2017 klo 18.00. Valtakirjojen tarkistus ja kahvitarjoilu alkaen klo 17.30. Paikka: AnnaK, Annankatu

Lisätiedot

1 / 10. Iiden ry TILINPÄÄTÖS. Iiden ry. Y-tunnus: Tämä tilinpäätös on säilytettävä

1 / 10. Iiden ry TILINPÄÄTÖS. Iiden ry. Y-tunnus: Tämä tilinpäätös on säilytettävä 1 / 10 15505490 TILINPÄÄTÖS Iiden ry Ytunnus: 15505490 01.01.2017 31.12.2017 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2027 asti 2 / 10 15505490 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2017 31.12.2017 Sisällysluettelo

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND R.Y. Y-tunnus

TILINPÄÄTÖS SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND R.Y. Y-tunnus SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND R.Y. Y-tunnus 0224257-2 TILINPÄÄTÖS 1.1.2015-31.12.2015 sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2 Liitetiedot 3 Luettelo kirjanpitokirjoista ja tositteista 4 Tilinpäätöksen

Lisätiedot

Suvisaariston Navigaatioseura ry. TILINPÄÄTÖS

Suvisaariston Navigaatioseura ry. TILINPÄÄTÖS 1 Suvisaariston Navigaatioseura ry. TILINPÄÄTÖS Tilikausi: 01.01.2010-31.12.2010 Kotipaikka: Espoo Laatija: Samuli Suonpää Tämä tilinpäätös on allekirjoitettava ja säilytettävä paperilla 31.12.2020 asti.

Lisätiedot

ProCom Viestinnän ammattilaiset ry

ProCom Viestinnän ammattilaiset ry ProCom Viestinnän ammattilaiset ry Pien- ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-003 1 PROCOM VIESTINNÄN AMMATTILAISET RY Kalevankatu 30 00100 Helsinki

Lisätiedot

NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A

NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A Nuorisotutkimusseura Ry Asemapäällikönkatu 1 00520 Helsinki Y-tunnus 0835106-7 NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A 1.1. - 31.12.2012 Säilytettävä 31.12.2022 asti Nuorisotutkimusseura Ry Asemapäällikönkatu

Lisätiedot

Imetyksen Tuki ry TILINPÄÄTÖS Säilytettävä vähintään asti.

Imetyksen Tuki ry TILINPÄÄTÖS Säilytettävä vähintään asti. TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2018 Säilytettävä vähintään 31.12.2028 asti. Osoite: Karjalankatu 2 A 00520 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 1953275-2 TILINPÄÄTÖS 31.12.2018 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2018

Lisätiedot

Pohjanmaan Partiolaiset ry

Pohjanmaan Partiolaiset ry TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2011 Säilytettävä vähintään 31.12.2021 asti. Osoite: Hallituskatu 35 A 5 90100 Oulu Kotipaikka Oulu Y-tunnus 2169301-0 TASEKIRJA 31.12.2011 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2011

Lisätiedot

l* f^å*' olen tarkastanut Lions club Kajaani Linnan kirjanpidon,

l* f^å*' olen tarkastanut Lions club Kajaani Linnan kirjanpidon, TARKASTUSKERTOMUS olen tarkastanut Lions club Kajaani Linnan kirjanpidon, tifinpäätöksen ja hallinnon tilikaudelta 01.0r.2012 so.oo.zot g. Halliituksen allekirjoittama tilinpäätös sisältää tuloslaskelman,

Lisätiedot

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 1.1-31.12.2015 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma

Lisätiedot

Tasekirja. Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 1.1.-31.12.2011

Tasekirja. Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 1.1.-31.12.2011 Tasekirja Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 1.1.-31.12.2011 2 Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys Tase 2011 Vastaavaa Pysyvät vastaavat Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto 327,37 452,01

Lisätiedot

Suomen Biljardiliitto ry. Radiokatu 20 00093 SLU. Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA

Suomen Biljardiliitto ry. Radiokatu 20 00093 SLU. Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA Suomen liitto ry Radiokatu 20 00093 SLU Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA 1.1.-31.12.2013 Suomen liitto ry Radiokatu 20 00093 SLU Y-tunnus 0839243-2 TILINPÄÄTÖS 31.12.2013 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 3-12

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Teatteriyhdistys ry Rantakatu 20 80100 JOENSUU. Kotipaikka Joensuu Y-tunnus 1033663-2 TASEKIRJA 31.12.2013 TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA

Pohjois-Karjalan Teatteriyhdistys ry Rantakatu 20 80100 JOENSUU. Kotipaikka Joensuu Y-tunnus 1033663-2 TASEKIRJA 31.12.2013 TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA Pohjois-Karjalan Teatteriyhdistys ry 80100 JOENSUU Kotipaikka Joensuu Y-tunnus 1033663-2 TASEKIRJA 31.12.2013 TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1.2013-31.12.2013 Pohjois-Karjalan Teatteriyhdistys ry 80100 JOENSUU

Lisätiedot

TASEKIRJA Suomen Lähetysneuvosto ry

TASEKIRJA Suomen Lähetysneuvosto ry 1 / 9 TASEKIRJA Suomen Lähetysneuvosto ry Y-tunnus: 01.01.2015-31.12.2015 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2025 asti 2 / 9 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2015-31.12.2015 Sisällysluettelo Tase... 3

Lisätiedot

Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011

Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Sivu1 (13) Demoyritys Oy Oikotie 8 00200 HELSINKI Y-tunnus: 0000000-0 Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 . 2 Sisällysluettelo Sivu Hallituksen toimintakertomus 3 Tuloslaskelma 4 Tase (vastaavaa)

Lisätiedot

ProCom Viestinnän ammattilaiset ry

ProCom Viestinnän ammattilaiset ry ProCom Viestinnän ammattilaiset ry Pien- ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-003 1 PROCOM VIESTINNÄN AMMATTILAISET RY Kalevankatu 30 00100 Helsinki

Lisätiedot

Suomen Biljardiliitto ry. Radiokatu 20 00093 SLU. Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA

Suomen Biljardiliitto ry. Radiokatu 20 00093 SLU. Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA Suomen liitto ry Radiokatu 20 00093 SLU Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA 1.1.-31.12.2012 Suomen liitto ry Radiokatu 20 00093 SLU Y-tunnus 0839243-2 TILINPÄÄTÖS 31.12.2012 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 3-11

Lisätiedot

Pyöräliitto r.y. T A S E K I R J A TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA

Pyöräliitto r.y. T A S E K I R J A TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA T A S E K I R J A 31.12.2015 TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 21.10.2014-31.12.2015 Tämä tilinpäätös on allekirjoitettava ja säilytettävä paperilla 31.12.2025 asti Talouskonsultointi Mertaoja Oy TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA

Lisätiedot

Vantaan Nicehearts ry TASEKIRJA 31.12.2013

Vantaan Nicehearts ry TASEKIRJA 31.12.2013 TASEKIRJA 31.12.2013 Kotipaikka Vantaa Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2013-31.12.2013 Sivu No Tuloslaskelma 1.1-1 Tase 2.1-2 Liitetiedot 3.1-2 Allekirjoitukset ja tilinpäätösmerkintä 4.1-2 Tasekirja on

Lisätiedot

Tilinpäätös

Tilinpäätös Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry Fredrikinkatu 33 A 4 krs 00120 Helsinki Y-tunnus: 1897609-5 Tilinpäätös 1.1.2009 31.12.2009 Tase 1 Tuloslaskelma 2-3 Liitetiedot 4 Hallituksen allekirjoitukset

Lisätiedot

DocuSign Envelope ID: EF8C5C4F-C057-48FB-990E-E7027BE878E6. Cleantech Invest Oyj, Tilinpäätös Cleantech Invest Oyj

DocuSign Envelope ID: EF8C5C4F-C057-48FB-990E-E7027BE878E6. Cleantech Invest Oyj, Tilinpäätös Cleantech Invest Oyj Cleantech Invest Oyj Toimintakertomus ja tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016 1 CLEANTECH INVEST OYJ Malminrinne 1 B 00180 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 2005438-0 Sisällys Sivu Toimintakertomus

Lisätiedot

Kognitiivisen psykoterapian yhdistys ry TASEKIRJA 1.1.2012-31.12.2012

Kognitiivisen psykoterapian yhdistys ry TASEKIRJA 1.1.2012-31.12.2012 TASEKIRJA 1.1.2012-31.12.2012 31.12.2012 Kognitiivisen psykoterapian yhdistys ry SISÄLLYSLUETTELO Tase 3-4 Tuloslaskelma 5 Liitetiedot 6 Liitetiedot 7-8 Käytetyt kirjanpitokirjat 9 Tililuettelo 10-11 Allekirjoitukset

Lisätiedot

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 1.1-31.12.2017 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma

Lisätiedot

Vuosikokous 2016. Esityslista. Valtakirja

Vuosikokous 2016. Esityslista. Valtakirja Vuosikokous 2016 Tervetuloa Suomen Vuokranantajat ry:n sääntömääräiseen vuosikokoukseen maanantaina 9.5. klo 18.00. Valtakirjojen tarkistus ja kahvitarjoilu alkaen klo 17.30. Paikka: AnnaK, Annankatu 24

Lisätiedot

Suomen Pesäpalloliitto PPL ry

Suomen Pesäpalloliitto PPL ry Suomen Pesäpalloliitto PPL ry Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2017 Arkistoviite: 2017-001 1 SUOMEN PESÄPALLOLIITTO PPL RY Robert Huberin tie 2 01510 VANTAA Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 0202255-3 Sisällys

Lisätiedot

TASEKIRJA Tilinpäätös tilikaudelta

TASEKIRJA Tilinpäätös tilikaudelta Kotipaikka: Helsinki TASEKIRJA 30.06.2017 Tilinpäätös tilikaudelta 01.07.2016-30.06.2017 Tilinpäätöksen on toteuttanut Pohjois-Helsingin Tilitoimisto Debet & Kredit Helsinki Sisällysluettelo Toimintakertomus

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry

TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry 1 / 11 TILINPÄÄTÖS Y-tunnus: 01.01.2018-31.12.2018 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2028 asti 2 / 11 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2018-31.12.2018 Sisällysluettelo Toimintakertomus tilikaudelta

Lisätiedot

Leader Pyhäjärviseutu ry TASEKIRJA

Leader Pyhäjärviseutu ry TASEKIRJA TASEKIRJA 1.1.2015-31.12.2015 Sisällys TULOSLASKELMA... 1 TASE... 2 LIITETIEDOT... 4 LUETTELO KÄYTETYISTÄ KIRJANPITOKIRJOISTA... 6 TOSITELAJIT JA SÄILYTTÄMISTAPA... 6 TILINPÄÄTÖKSEN ALLEKIRJOITUS... 7

Lisätiedot

TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y.

TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. 1 / 15 TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. Y-tunnus: 01.01.2012-31.12.2012 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2022 asti 2 / 15 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2012-31.12.2012 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Suomen Shakkiliitto ry, Tilinpäätös Suomen Shakkiliitto ry

Suomen Shakkiliitto ry, Tilinpäätös Suomen Shakkiliitto ry Suomen Shakkiliitto ry Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 1 SUOMEN SHAKKILIITTO RY Hiomotie 10 00380 HELSINKI Kotipaikka HELSINKI Y-tunnus 1106880-1 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 6 Liitetiedot 8

Lisätiedot

NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A

NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A Nuorisotutkimusseura Ry Asemapäällikönkatu 1 00520 Helsinki Y-tunnus 0835106-7 NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A 1.1. - 31.12.2014 Säilytettävä 31.12.2024 asti Nuorisotutkimusseura Ry Asemapäällikönkatu

Lisätiedot

Oulun Naisfutis ry T A S E K I R J A 2016

Oulun Naisfutis ry T A S E K I R J A 2016 Oulun Naisfutis ry T A S E K I R J A 2016 Sisällysluettelo Tuloslaskelma... 3-5 Tase vastaavaa...6 Tase vastattavaa...7 Liitetiedot...8 Luettelo kirjanpitokirjoista...9 Hallituksen allekirjoitukset...

Lisätiedot

Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset

Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset ry Aleksanterinkatu 50 A 6 00100 Helsinki Kotipaikka: Helsinki Y-tunnus: 1831814-8 TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014 Tdmd tasekirja on siiilytettiivti

Lisätiedot

Käsityksemme mukaan olemme hankkineet lausuntomme perustaksi tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tilintarkastusevidenssiä.

Käsityksemme mukaan olemme hankkineet lausuntomme perustaksi tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tilintarkastusevidenssiä. 1W KPMG Oy Ab Keskustori 1 A 2 krs 60100 SEINÄJOKI Puhelin 020 760 3000 Faksi 020 760 3070 www.kpmg.f1 TILINTARKASTUSKERTOMUS Elite Yhteisöpalvelut Oy:n yhtiökokoukselle Olemme tilintarkastaneet Elite

Lisätiedot

Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. TASEKIRJA

Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. TASEKIRJA TASEKIRJA Tilikausi: 01.01.2010-31.12.2010 Tämä tilinpäätös on allekirjoitettava ja säilytettävä paperilla 31.12.2020 asti. Laatija: Nurmi Susanna Sivu 2(11) Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2010-31.12.2010

Lisätiedot

Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset ry TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013

Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset ry TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset ry Aleksanterinkatu 48 A 00100 Helsinki Kotipaikka: Helsinki Y-tunnus: 1831814-8 TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2023

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Tilikaudelta

TILINPÄÄTÖS Tilikaudelta Kotipaikka: Kuopio TILINPÄÄTÖS 31.12.2017 Tilikaudelta 01.01.2017-31.12.2017 Tilinpäätöksen on toteuttanut Talouspalvelut TiMa Oy Auktorisoitu tilitoimisto Isoharjantie 6 71800 SIILINJÄRVI Sisällysluettelo

Lisätiedot

:0i 2 8, PERUSSUOMALAISTEN TUKISÄÄTIÖ

:0i 2 8, PERUSSUOMALAISTEN TUKISÄÄTIÖ :0i 2 8, -06-2016 PERUSSUOMALAISTEN TUKISÄÄTIÖ TIUNPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 01.07.2014-30.06.2015 PERUSSUOMALAISTEN TUKISÄÄTIÖ SISÄLLYSLUETTELO Toimintakertomus 1 Tase 2-3 Tuloslaskelma 4 Tilinpäätöksen allekirjoitussivu

Lisätiedot

TILINTARKASTUS- KERTOMUS

TILINTARKASTUS- KERTOMUS TILINTARKASTUS- KERTOMUS Ernst & Young Oy Alvar Aallon katu 5 C 00100 Helsinki Finland Puhelin 0207 280 190 www.ey.com/fi Y-tunnus 2204039-6, kotipaikka Helsinki TILINTARKASTUSKERTOMUS Afarak Group Oyj:n

Lisätiedot

Tilinpäätös

Tilinpäätös Y-tunnus: 1906277-0 Tilinpäätös 1.1.2016 31.12.2016 Tase 1 Tuloslaskelma 2 Liitetiedot 3 Hallituksen allekirjoitukset 4 Tilintarkastusmerkintä 4 Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista 4 Liitteet: Tase-erittelyt

Lisätiedot

KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006

KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006 KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006 2 Kangasalan Lämpö Oy Tyrnimarjankuja 3 36220 Kangasala Kotipaikka Kangasala Y-tunnus 0510578-4 TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. 31.12.2006 SISÄLLYS SIVU Tuloslaskelma

Lisätiedot

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös 31.12.2012

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös 31.12.2012 MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 31.12.2012 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma

Lisätiedot

Yhdistyksen taloushallinnon perusteet. Arto Bäckström Asiantuntija, yhdistyshallinto FinFami ry

Yhdistyksen taloushallinnon perusteet. Arto Bäckström Asiantuntija, yhdistyshallinto FinFami ry Yhdistyksen taloushallinnon perusteet Arto Bäckström Asiantuntija, yhdistyshallinto FinFami ry Taloushallinto pitää sisällään Rahaliikenteen ja kirjanpidon Budjetoinnin (tavoitteet ja allokointi) Seurannan

Lisätiedot

Tilinpäätös Suupohjan Kehittämisyhdistys ry

Tilinpäätös Suupohjan Kehittämisyhdistys ry Tilinpäätös 2018 Teknologiapuisto 1, 61800 Kauhajoki Keskuspuistikko 14, 61300 Kurikka Kotipaikka: Isojoki www.leadersuupohja.fi etunimi.sukunimi@leadersuupohja.fi Tel +358 20 7470 205 Tilinpäätös 2018

Lisätiedot

Suomen LVI-liitto SuLVI ry

Suomen LVI-liitto SuLVI ry TILINPÄÄTÖS 31.12.2017 Tilikausi 1.1.31.12.2017 Sisällysluettelo Sivut Tuloslaskelma 1 Tase 2 Tilinpäätöksen liitetiedot 3 4 Allekirjoitukset ja tilinpäätösmerkintä 5 Käytetyt tilikirjat 6 Tilinpäätös

Lisätiedot

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös 31.12.2013

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös 31.12.2013 MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 31.12.2013 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma

Lisätiedot

LOUNAIS-SUOMEN TYÖLLISTÄJÄT LT RY TILINPÄÄTÖS

LOUNAIS-SUOMEN TYÖLLISTÄJÄT LT RY TILINPÄÄTÖS LOUNAIS-SUOMEN TYÖLLISTÄJÄT LT RY TILINPÄÄTÖS 1.1.2016-31.12.2016 LOUNAIS-SUOMEN TYÖLLISTÄJÄT LT RY SISÄLLYSLUETTELO Tuloslaskelma 1-2 Tase 3 Liitetiedot 4 Luettelo kirjanpidoista ja aineistoista 5 Tilinpäätöksen

Lisätiedot

Perussuomalaiset Lapin piiri ry

Perussuomalaiset Lapin piiri ry TASEKIRJA 1~1~ 3t12~2O15 Sällyt~ttävä vähintään 31.12~2O25 asti. Osoite: Säterintie 20 94450 Keminmaa Kotipaikka Y-tunnus Tasekh~ja Y-tunnus 31.12.2015 TASEKIRJA 31.12.2015 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1,

Lisätiedot

ProCom Viestinnän ammattilaiset ry

ProCom Viestinnän ammattilaiset ry ProCom Viestinnän ammattilaiset ry Kalevankatu 30 00100 Helsinki Kotipaikka: Helsinki Y-tunnus: 0288699-2 TASEKIRJA 1.1.2015-31.12.2015 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2025 asti Tilinpäätöksen toteutti:

Lisätiedot

As Oy Helsingin Laajasalontie 65

As Oy Helsingin Laajasalontie 65 Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2015 Säilytettävä 31.12.2025 asti. Osoite c/o Jussi Vuorilahdentie 2 A Y-tunnus 0582432-4 00870 Helsinki Kotipaikka Helsinki Sisällys Sivu Kansilehti 1 Sisällysluettelo 2 Hallituksen

Lisätiedot

Suomen LVI-liitto SuLVI ry

Suomen LVI-liitto SuLVI ry TILINPÄÄTÖS 31.12.2018 Tilikausi 1.1.31.12.2018 Sisällysluettelo Sivut Tuloslaskelma 1 Tase 2 Tilinpäätöksen liitetiedot 3 4 Allekirjoitukset ja tilinpäätösmerkintä 5 Käytetyt tilikirjat 6 Tilinpäätös

Lisätiedot

Suomen LVI-liitto SuLVI ry Y-tunnus

Suomen LVI-liitto SuLVI ry Y-tunnus Suomen LVIliitto SuLVI ry Ytunnus 01169633 Suomen LVIliitto SuLVI ry TILINPÄÄTÖS 31.12.2016 Suomen LVIliitto SuLVI ry Ytunnus 01169633 Tilikausi 1.1.31.12.2016 Sisällysluettelo Sivut Tuloslaskelma 1 Tase

Lisätiedot

T A S E K I R JA

T A S E K I R JA Y-tunnus 0928095-0 T A S E K I R JA 31.12.2013 TILIKAUSI 01.01.2013 31.12.2013 Y-tunnus 0928095-0 SISÄLTÖ: VUOSIKERTOMUS 1. 4. TULOSLASKELMA 5. TASE 6. 7. LIITETIEDOT 8. 9. LUETTELO KÄYTETYISTÄ KIRJANPITOKIRJOISTA

Lisätiedot

Saksin Sukuseura ry:n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys:

Saksin Sukuseura ry:n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys: 1/5 Vuosikokouksen 2013 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys: Kokonaisohjelma:

Lisätiedot

Eettisen pankkitoiminnan kehitys osuuskunta Ehta

Eettisen pankkitoiminnan kehitys osuuskunta Ehta Eettisen pankkitoiminnan kehitys osuuskunta Ehta Tasekirja 1.1.2014-31.12.2014 Osoite c/o Marika Lohi Sinikalliontie 10 02630 Espoo Y-tunnus: 252555-5 Kotipaikka: Helsinki Eettisen pankkitoiminnan kehitys

Lisätiedot

SUOMEN SHAKKILIITTO RY TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014

SUOMEN SHAKKILIITTO RY TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014 SUOMEN SHAKKILIITTO RY TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014 SUOMEN SHAKKILIITTO RY Hiomotie 10 00380 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 1106880-1 Tilinpäätös kaudelta 1.1.2014-31.12.2014 Tuloslaskelma 1-2

Lisätiedot

Pyynikin käsityöläispanimo Oy, Tilinpäätös Pyynikin käsityöläispanimo Oy

Pyynikin käsityöläispanimo Oy, Tilinpäätös Pyynikin käsityöläispanimo Oy Pyynikin käsityöläispanimo Oy Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 1 PYYNIKIN KÄSITYÖLÄISPANIMO OY Tesoman valtatie 24 33300 TAMPERE Kotipaikka TAMPERE Y-tunnus 2513994-9 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3

Lisätiedot

Pohjanmaan Partiolaiset ry

Pohjanmaan Partiolaiset ry TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2015 Säilytettävä vähintään 31.12.2025 asti. Osoite: Hallituskatu 35 A 5 90100 Oulu Kotipaikka Oulu Y-tunnus 2169301-0 TASEKIRJA 31.12.2015 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2015

Lisätiedot

TASEKIRJA VIRPINIEMI GOLF OY

TASEKIRJA VIRPINIEMI GOLF OY TASEKIRJA 31.12.2015 VIRPINIEMI GOLF OY Virpiniemi Golf Oy Y-tunnus 1892969-4 kotipaikka OULU TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 01.01.2015 31.12.2015 Sisällys: Sivu Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3-4 Liitetiedot

Lisätiedot

TALOUDELLINEN YHTEENVETO 2013

TALOUDELLINEN YHTEENVETO 2013 TALOUDELLINEN YHTEENVETO 213 Taloudellinen yhteenveto 213 Sisältö Oulun Energia konserni... 3 Oulun Energia... 4 Oulun Sähkönmyynti Oy... 6 Oulun Energia Siirto ja Jakelu Oy... 8 Oulun Energia Urakointi

Lisätiedot

Himeen VasemmlstolMo if

Himeen VasemmlstolMo if Himeen VasemmlstolMo if Tilinpaatostiedot 01.01.2016-31.12.2016 1. Tuloslaskelma 01.01.2016-31.12.2016 2. Tase 31.12.2016 3. Uitetiedot Hämeen Vasemmistoliitto ry T U L O S L A S K E L M A Y-tunnus: 0810149-8

Lisätiedot

LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018

LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018 LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018 LPOnet Osk Anl 1 Y-tunnus 0129056-4 T U L O S L A S K E L M A 2018 2017 LIIKEVAIHTO 4 528 004,57 LIIKETOIMINNAN MUUT TUOTOT 55 708,20 5 035 225,82 Materiaalit ja palvelut

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS. Perussuomalaisten uudenmaan piiri-sannfinländarnas. Nylands distrik ry. Y-tunnus:

TILINPÄÄTÖS. Perussuomalaisten uudenmaan piiri-sannfinländarnas. Nylands distrik ry. Y-tunnus: TILINPÄÄTÖS Perussuomalaisten uudenmaan piiri-sannfinländarnas Nylands distrik ry Y-tunnus: 2613048-7 01.01.2018-31.12.2018 ^in5(5s^/tlll^c/i5 TULOSMESTA OY s^- ^^ sc\^v JTc\v.,be-r^ Tämä tilinpäätös on

Lisätiedot

Ravintola Gumböle Oy

Ravintola Gumböle Oy Ravintola Gumböle Oy Gumbölentie 20 02770 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 2463691-9 TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2023 asti Tilinpäätöksen toteutti: Gumböle Golf

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2010. Toimintakertomus. Tilinpäätös

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2010. Toimintakertomus. Tilinpäätös VESIOSUUSKUNTA UHKOILA Y-tunnus 2009335-5 1 TASEKIRJA 31.12.2010 Toimintakertomus Tilinpäätös VESIOSUUSKUNTA UHKOILA Sisällyslueftelo: Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3-4 Liitetiedot 5-6 Päiväys

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Suomen Triathlonliitto r.y.

TILINPÄÄTÖS Suomen Triathlonliitto r.y. 1 / 12 TILINPÄÄTÖS Ytunnus: 01.01.2018 31.12.2018 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2028 asti 2 / 12 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2018 31.12.2018 Sisällysluettelo Tase... 3 Tuloslaskelma... 5 Tilinpäätöksen

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA VESIHEINÄ

VESIOSUUSKUNTA VESIHEINÄ Vesiosuuskunta Vesiheinä MIKKELI Rekisteröity 3.9.2003 Y-tunnus 1804597-9 VESIOSUUSKUNTA VESIHEINÄ TILINPÄÄTÖS Tilikausi 1.1. 31.12.2017 Tilinpäätöksen laati Järvi-Suomen Tili ja Isännöinti Ky Tilinpäätös

Lisätiedot

Perussuomalaisten P-K:n piiri ry TILINPÄÄTÖS

Perussuomalaisten P-K:n piiri ry TILINPÄÄTÖS Perussuomalaisten P-K:n piiri ry 1.1.2018-31.12.2018 Perussuomalaisten P-K:n piiri ry TILIKAUDELTA 01.01.2018-31.12.2018 Tuloslaskelma 2 Sivu Tase 3-4 Liitetiedot 5 Allekirjoitukset ja titinpäätösmerkintä

Lisätiedot

TALOUDELLINEN YHTEENVETO 2013

TALOUDELLINEN YHTEENVETO 2013 TALOUDELLINEN YHTEENVETO 213 Taloudellinen yhteenveto 213 Sisältö Oulun Energia konserni... 3 Oulun Energia... 4 Oulun Sähkönmyynti Oy... 6 Oulun Energia Siirto ja Jakelu Oy... 8 Oulun Energia Urakointi

Lisätiedot

Nuorisotutkimusseura ry TILINPÄÄTÖS Nuorisotutkimusseura ry Asemapäällikönkatu Helsinki y-tunnus

Nuorisotutkimusseura ry TILINPÄÄTÖS Nuorisotutkimusseura ry Asemapäällikönkatu Helsinki y-tunnus Nuorisotutkimusseura ry TILINPÄÄTÖS 1.1. 31.12.2018 Nuorisotutkimusseura ry Asemapäällikönkatu 1 00520 Helsinki Nuorisotutkimusseura ry 1 (10) SISÄLTÖ Kansilehti Sisältö 1 Tase 2 Tuloslaskelma 3 Tilinpäätöksen

Lisätiedot