Minä tiedän ikävän. Se on sellaista, jonka tuntee joka puolella itsessään. Eniten se tuntuu vaatteiden sisällä, mutta en tiedä tarkalleen missä.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Minä tiedän ikävän. Se on sellaista, jonka tuntee joka puolella itsessään. Eniten se tuntuu vaatteiden sisällä, mutta en tiedä tarkalleen missä."

Transkriptio

1

2 Minä tiedän ikävän. Se on sellaista, jonka tuntee joka puolella itsessään. Eniten se tuntuu vaatteiden sisällä, mutta en tiedä tarkalleen missä. Joskus se sattuu kurkkuun ja korviinkin. Kurkusta tulee jotenkin paksu ja korviin pistelee niin kuin olisi pakosta juossut oikein kovaa vaikka ei olisi yhtään jaksanut. Jalonen & Louhi: Tyttö ja naakkapuu

3 Suru on tervettä reagointia menetykseen. Suru voi liittyä kuolemaan, parisuhteen päättymiseen, työpaikan menettämiseen, tavoitteesta luopumiseen, perheen muuttoon Suru voi olla kollektiivista, joukkosuru esim. terroritekojen tai luonnonkatastrofien yhteydessä, somesuru.

4 Suru määritellään tavallisesti tilapäiseksi emotionaaliseksi kiputilaksi, johon liittyy alakuloa, vetäytymistä, energiatason laskua ja itkua. Suru on luonnollinen prosessi, jolla irtaannutaan menetetystä kiintymyksen kohteesta tai itselle tärkeästä tavoitteesta Oireidensa takia suru saatetaan joskus sekoittaa masennukseen. Surua pitäisi kuitenkin käsitellä ja hoitaa suruna. Ihmisen pitää saada surra normaalisti ilman, että on kiirettä heti lähteä hoitamaan surua sairautena. Suru on kokonaisvaltainen kokemus, suru on elämäntapahtuma.

5 Suru (grief) Sureminen (mourning) Tunne, menetyksestä johtuva käyttäytyminen, surun sosiaalinen ilmentäminen Surutyö (grief work) Surevan mukautuminen menetykseen

6 Suru kuvataan usein yksilölliseksi ja dynaamiseksi prosessiksi, joka vaikuttaa kokonaisvaltaisesti ja pysyvästi surevaan ja hänen elämäänsä. Suru on muistamista ei unohtamista. Suru on tervehdyttävää ei sairaus tai heikkous, suru voi kuitenkin myös sairastuttaa. Sureminen (surun ilmaisu) on olennainen osa toipumista Suru on enemmän kuin tunteiden ilmaisua; se on tietoista elämistä ja kokemista.

7 Suru vaikuttaa kehoon, ajatteluun, käyttäytymiseen ja sosiaalisiin suhteisiin Surun ilmaiseminen ja sosiaalisen tuen saaminen vaikuttaa myönteisesti surevien terveyteen. (itku, puhuminen, kirjoittaminen, musiikki, osanottovierailut, sururyhmät) Yhteinen sureminen, rituaalit, perinteet (saatto, siunaus, muistotilaisuus, haudalla käynti, muistelu)

8 Läheisen kuolema aiheuttaa ehkä suruista suurimman. Menetys voi tuntua vievän pohjan koko elämältä ja suru voi kestää vuosia. Menetyksestä selviytymiseen vaikuttavat ihmisen elämänkokemukset ja aikaisempi elämäntilanne. Kun parisuhteen toinen osapuoli kuolee, toinen voi tuntea menettäneensä kumppaninsa lisäksi osan itsestään. Pahimmassa tapauksessa ihminen huomaa, että on menettänyt ainoan tukiverkkonsa. Läheisin voi olla myös vanhempi, sisarus, lapsi

9 Äänioikeudettomaksi suruksi kutsutaan olosuhteita, joissa ihminen kokee menetyksen ilman, että hänellä on sosiaalisesti tunnustettua oikeutta surra sitä. Äänioikeudeton suru ilmenee esimerkiksi kyvyttömyytenä puhua kokemastaan surusta ja puuttuvina mahdollisuuksina saada vaikeaan elämäntilanteeseen tukea. Luottamuksellinen ammattiapu

10 Jos kuolema on äkillinen, surutyön alkamista voi viivästyttää tapahtuman aiheuttama järkytys. Äkilliset kuolemantapaukset voivat aiheuttaa läheisissä traumaattisen surun. Tällöin tehtävänä on sekä ns. traumatyö että surutyö. Periaatteena on, että trauma on käsiteltävä, jotta sureminen on mahdollista.

11 Surutyö Muistikuvat kuolleesta Lohduttavat muistot Halu puhua kuolleesta Suru, kaipaus, masennus Lohduttavat unet Traumatyö Toistuvat muistikuvat traumaattisesta tilanteesta Vältetään tilanteesta muistuttavia asioita Vaikeus puhua Ahdistus, pelko, masennus Painajaiset, kauhun hetkien uudelleen kokeminen

12 Surutyö ei ole unohtamista vaan muistamista surevan ja kuolleen konkreettinen kiintymyssuhde muuttuu mielikuvatason muistosuhteeksi ja kuolleesta kasvaa Sisäistetty aarre

13 Surun tehtävänä on mahdollistaa elämän jatkuminen muuttuneissa olosuhteissa: 1)Menetyksen todellisuuden hyväksyminen 2)Menetyksen aiheuttaman tuskan kokeminen 3)Sopeutuminen ympäristöön, josta kuollut puuttuu 4)Kuolleen uudelleen sijoittaminen osaksi elämänhistoriaa ja muistamistapojen löytäminen

14 Suru kulkee usein eräänlaisena vuoristoratana, toiset päivät ovat parempia kuin toiset. Surevalle voi tulla erilaisia nukkumiseen ja keskittymiseen liittyviä ongelmia, kyvyttömyyttä suunnitella elämää, ärsytyskynnys voi olla madaltunut ja elämä tuntua äärimmäisen epäoikeudenmukaiselta. Surun ilmenemismuodot ovat hyvin yleisinhimillisiä, ilmaisumuodoissa sen sijaan on ihmisten ja joskus myös sukupuolien välisiä eroja. Tärkeintä on ymmärtää, että jokaisella on oma tapansa surra ja yhtä ainoaa oikeaa tapaa ei ole.

15 Suruun liittyy useita erilaisia tunteita: suunnatonta ikävää, halua kieltää tapahtunut, hylätyksi tulemisen tunnetta, turvattomuutta, merkityksettömyyttä, suurta tyhjyyttä. Ikävä, kaipuu, viha, raivo, katkeruus, syyllisyys, ahdistus, epätoivo, masennus, yksinäisyys, ulkopuolisuus, tuska, kipu, avuttomuus, väsymys, uupumus, mielipaha, pelko, kauhu, turvattomuus ja häpeä.

16 Myös keho voi reagoida suruun: päätä särkee ja vatsa oireilee, tulee muistikatkoja, väsymystä, lihasjäykkyyttä ja esimerkiksi paniikkihäiriön oireita. Läheisen kuoleman seurauksena ilmenevässä surussa erilaiset aistiharhat, kuten menetetyn läsnäolon tunteminen, ovat mahdollisia.

17

18 Pyrkimys asian haltuunottoon erityyppisillä määrittelyillä. Surun vaiheet, surutyö Surun synonyymina usein käytetty surutyö-termi ja ajatus surusta dynaamisena prosessina eivät riitä kuvaamaan kokonaisuutta. Menetyksessä on kyse myös muusta kuin mielen ponnistuksesta ja tunteiden työstämisestä. Suru antaa merkityksen tulevan lisäksi menneelle. Yksiselitteisen etenevää on ainoastaan elämänkulku, johon menetys sijoittuu

19 1) Sokkivaihe 2) Reaktiovaihe 3) Käsittelyvaihe 4) Sopeutumisvaihe

20 1) epätoivo 2) paniikkikäyttäytyminen 3) syyttely 4) viha, irrallisuus, hajaannus 5) persoonallisen kasvun ulottuvuus

21 1) 2) 3) 4) 5) kieltäminen viha kaupankäynti masennus hyväksyminen

22 Surun ensireaktioiden, kuten shokin, kieltämisen, epäuskon ja ahdistuksen, jälkeen sureva kokee erilaisella intensiteetillä emotionaalisia, fyysisiä, kognitiivisia, sosiaalisia, hengellisiä ja ihmisen olemassaoloon liittyviä tuntemuksia, reaktioita ja muutoksia Suruun liittyy myös keskeisesti surevan omaan identiteettiin, elämään ja tulevaisuuteen mutta myös sosiaaliseen ympäristöön liittyvien asioiden tarkoituksien ja merkityksien etsiminen sekä niiden uudelleenrakentaminen

23 Menetys Yksilöllinen Helpotus Kärsimyksen päättyminen, lupa tuntea. Tunteiden lepuuttaminen mihin voimavarat riittävät? voimakkaiden tunnereaktioiden välttäminen. Katumus Tehdyt, ja tekemättä jääneet asiat palaavat mieleen, kesken jääneet asiat, toteutumattomat unelmat. Kyyneleet -Uskalla itkeä, älä hätäänny, jos itku ei tule, sillä on aikansa.

24 Enkelit, yliluonnolliset lohduttavat kokemukset -Älä pelkää niitä, vaan ota ne lohdutuksena. Unet. Pahimmat pelkomme >< toiveemme. Kuolleen läsnäolo samanlainen ääni, ulkonäkö. Roolit -läheisen täyttämät roolit jäävät avoimiksi. Roolijako elämässä menee uusiksi. Tarina - Kerro tarinaasi, niin kauan kuin se on tarpeen. Jaettu suru, vertaisryhmien merkitys.

25 Syyllisen hakeminen Etsimme usein syyllistä ja syytä läheisen kuolemaan. On vaikea hyväksyä, ettemme voi hallita elämää. Katkeruus Me suremme niitä, jotka ovat rakastaneet meitä, mutta myös niitä, jotka ovat olleet meitä kohtaan julmia tai välinpitämättömiä. Muut menetykset Kaikki aiemmat menetykset ja surut aktivoituvat. Käsitykset elämästä Millaista elämän tulisi olla? Unelmien särkyminen. Ei näin pitänyt käydä.

26 Eristäytyminen. Kukaan ei voi ymmärtää minua. Surun omistaminen. Salaisuudet. Läheisestä paljastuu kuoleman jälkeen jotain uutta. Hämmennys. Rangaistus. Ajatus siitä, että kuolema on rangaistus jostain tehdystä tai tekemättä jätetystä. Miksi Jumala rankaisi meitä näin? Hallitseminen. Asiat pitäisi saada jotenkin hallintaan. Touhuaminen.

27 Haaveilu. Voimme juuttua haaveeseemme siitä, millaista elämän piti olla. Joskus suru on pilkottava osiin, jotta voimme nähdä, mitä kaikkea suremme. Vahvuus. Usein surevia kehotetaan olemaan vahvoja ja urheita. Resilienssi. Kuolemanjälkeinen elämä. Taivastoivo Uskomuksemme siitä vaikuttavat siihen miten teemme surutyötämme, jos uskomme kuolemanjälkeiseen elämään voimme toivoa ja uskoa, että läheisemme on onnellinen, ja saamme jonain päivänä kohdata.

28 Pahinta on, jos jättää surun huomiotta. Harva kaipaa korulauseita, mutta ihmistä lohduttaa, jos toinen noteeraa asian jollakin tapaa. Otan osaa suruusi, kosketus, halaus, jos tuntuu luontevalta. Turvallista on kysyä: miten voit, haluatko puhua? Osanotto voi olla juttelua arkisista asioista, käytännön apua, surevan luona käymistä.

29 Surusta toipumista ei voi hoputtaa. Se ottaa oman aikansa. Olisi hyvä, että surevalla olisi lähellään ihmisiä, jotka tukevat, lohduttavat ja rohkaisevat vaikeassa elämänvaiheessa. On tärkeää, että on mahdollisuus ilmaista tunteita ja puhua siitä, kuinka paha olo on. Suru on kipua, joka olisi pyrittävä ottamaan avoimesti vastaan. Joskus on vaikea antaa itselle lupaa surra. Surun tunteiden kohtaaminen voi pelottaa. Silti suru nousee väistämättä pintaan ennemmin tai myöhemmin. Tukea voi saada myös ihmisiltä, jotka ovat itse kokeneet menetyksiä. Heidän selviytymisensä antaa uskoa siihen, että surun kanssa voi oppia elämään. Vaikka kokemus tekee asiantuntijan toisen puolesta ei voi kuitenkaan tietää. Suru on aina yksilöllinen. Ulkopuolinen keskustelukumppani, ammattiapu.

30 Sinnikkyys, joustavuus, selviytymiskyky vaikeassa elämäntapahtumassa. Joustavuus ja kyky käyttää omia ja ympäristön voimavaroja vaikeuksia kohdattaessa Voimme vaikean ja haastavan tilanteen keskelläkin nähdä asioita, jotka ovat kaikesta huolimatta hyvin tai arvokkaita, ja joita haluamme säilyttää tai vahvistaa. Optimismia on se, että näkee, mikä tänään on hyvin.

31 Surressa Puhuminen helpottaa. On lupa olla hiljaa, kun haluaa. On lupa itkeä, kun itkettää. On lupa olla sellaisten ihmisten seurassa, joiden kanssa kokee olonsa turvalliseksi. On lupa surra omalla tavallaan. On lupa hakea apua. On lupa pysyä omana itsenään.

32

Teksti: Suomen Mielenterveysseuran SOS-kriisikeskuksen työryhmä. Toimittanut Päivi Liikamaa Opasta saa lainata lähteen mainiten.

Teksti: Suomen Mielenterveysseuran SOS-kriisikeskuksen työryhmä. Toimittanut Päivi Liikamaa Opasta saa lainata lähteen mainiten. Suru Suomen Mielenterveysseura Teksti: Suomen Mielenterveysseuran SOS-kriisikeskuksen työryhmä Toimittanut Päivi Liikamaa Opasta saa lainata lähteen mainiten. ISBN 978-952-7022-21-4 Paino: Grano 2015 Kuvitus:

Lisätiedot

T U I J A H E L L S T E N

T U I J A H E L L S T E N TRAUMAATTINEN KRIISI T U I J A H E L L S T E N 16.3.2016 1 ELÄMÄNTILANTEITA Stressi ristiriitaisia vaatimuksia reaktiot yksilöllisiä Kehityskriisi elämänkulkuun kuuluvia muutosvaiheita useimmiten sujuvat

Lisätiedot

Läheisensä menettäneen lapsen tai nuoren suru

Läheisensä menettäneen lapsen tai nuoren suru Läheisensä menettäneen lapsen tai nuoren suru Surukonferenssi 12.4.2019 Kati Kärkkäinen Sosiaalipsykologi, työnohjaaja www.katikarkkainen.fi Mitä rakastaminen arjessa oikein on? Tiedän ja tunnen, että

Lisätiedot

Hautajaiset osana suruprosessia

Hautajaiset osana suruprosessia Hautajaiset osana suruprosessia Anja Terkamo-Moisio, TtT, Suomalaisen kuolemantutkimuksen seura (SKTS) Hautaustoimen koulutus- ja neuvottelupäivät 5.9.2019, Turku Monia käsityksiä surusta Kiintymyksestä

Lisätiedot

Kuolevan potilaan kohtaaminen. Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET

Kuolevan potilaan kohtaaminen. Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET Kuolevan potilaan kohtaaminen Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET Mikä tämän esityksen tavoite on? Saada neuvoja kuolevan ihmisen kohtaamiseen. Saada

Lisätiedot

Mielekästä ikääntymistä

Mielekästä ikääntymistä Mielekästä ikääntymistä Koko kylä huolehtii vastuu ikääntyvistä kuuluu kaikille Psykologi Mervi Fadjukov Alueelliset mielenterveys-ja päihdepalvelut PHHYKY 20.3.2019 Vanhuus yksi elämänvaihe Yksilöllinen

Lisätiedot

Kriisit ja Mielenterveys Maahanmuuttajien terveys ja hyvinvointi seminaari

Kriisit ja Mielenterveys Maahanmuuttajien terveys ja hyvinvointi seminaari Kriisit ja Mielenterveys Maahanmuuttajien terveys ja hyvinvointi seminaari 29.9.2014 Suvi Piironen Asiantuntija SOS- kriisikeskus Elämän monet kriisit Jokainen kohtaa kriisejä elämänsä aikana Kriisiksi

Lisätiedot

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita.

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita ovat: ilo, suru, pelko, viha, inho ja häpeä. Niitä on kaikilla ihmisillä. Ilo Ilon tunne on hyvä tunne.

Lisätiedot

Itsemurhat. Prof. Kristian Wahlbeck Vaasa 25.09.07 MIELENTERVEYDEN ENSIAPU

Itsemurhat. Prof. Kristian Wahlbeck Vaasa 25.09.07 MIELENTERVEYDEN ENSIAPU Itsemurhat Prof. Kristian Wahlbeck Vaasa 25.09.07 Vaasan mielenterveystyön osaamiskeskus Vasa kompetenscentrum för mentalvård Vaasa Excellence Centre for Mental Health ITSETUHOINEN KÄYTTÄYTYMINEN JA ITSEMURHA

Lisätiedot

MIKÄ ON TUNNE? Tunne on spontaani reaktio, jonka synnyttää tietyn asian, henkilön tai paikan ajatteleminen tai kohtaaminen.

MIKÄ ON TUNNE? Tunne on spontaani reaktio, jonka synnyttää tietyn asian, henkilön tai paikan ajatteleminen tai kohtaaminen. Tunteet SISÄLTÖ Mikä on tunne? Tunteet parisuhteessa Mistä tunne syntyy? Tunnetaakat menneisyydestä Neljä tunnetaitoa 1. Tunnistaminen 2. Nimeäminen 3. Ilmaiseminen 4. Vastaanottaminen MIKÄ ON TUNNE?

Lisätiedot

Keskeytyneen raskauden ja kohtukuoleman puheeksi ottaminen neuvolassa. Marjo Flykt, PsT, psykoterapeutti

Keskeytyneen raskauden ja kohtukuoleman puheeksi ottaminen neuvolassa. Marjo Flykt, PsT, psykoterapeutti Keskeytyneen raskauden ja kohtukuoleman puheeksi ottaminen neuvolassa Marjo Flykt, PsT, psykoterapeutti Keskenmeno Raskauden keskeytyminen ennen 22. raskausviikon täyttymistä tai vauvan ollessa alle 500g

Lisätiedot

Kriisin kohtaaminen, kriisireaktiot ja kriisissä olevan tukeminen

Kriisin kohtaaminen, kriisireaktiot ja kriisissä olevan tukeminen Kriisin kohtaaminen, kriisireaktiot ja kriisissä olevan tukeminen Yhdessä omaishoidon äärellä Omaishoitajan hyvinvointi seminaari 17.10.2018, Laurea-ammattikorkeakoulu Sointu Silvola, johtava kriisityöntekijä

Lisätiedot

Luopumisen taito. Riikka Koivisto Sosiaalipsykologi

Luopumisen taito. Riikka Koivisto Sosiaalipsykologi Luopumisen taito Riikka Koivisto Sosiaalipsykologi Luopuminen Luopuminen vaatii enemmän ja vähemmän mielen työtä, vaikka jokainen tiedämme sen olevan välttämätöntä Minkälaisia luopumistarinoita olet nähnyt

Lisätiedot

Näkökulmia surun kohtaamiseen

Näkökulmia surun kohtaamiseen Näkökulmia surun kohtaamiseen 1 Psyykkisen kriisin kuvaus läheisen ihmisen kuoleman jälkeen (esim. Cullberg 1973) shokkivaihe (muutamasta sekunnista muutamaan päivään) reaktiovaihe (muutama kuukausi) korjaamisvaihe

Lisätiedot

LAPSI JA PERHE KRIISISSÄ

LAPSI JA PERHE KRIISISSÄ LAPSI JA PERHE KRIISISSÄ LASTENOHJAAJIEN NEUVOTTELUPÄIVÄT 15.- 16.9.2011, Lahti Jouko Vesala (lähteinä Bent Falk, Pirjo Tuhkasaari, Jukka Mäkelä, Soili Poijula) Johdanto Lapsi/ nuori kehittyy vuorovaikutuksessa

Lisätiedot

Näkökulmia kuntoutumiseen. Jari Koskisuu 2007

Näkökulmia kuntoutumiseen. Jari Koskisuu 2007 Näkökulmia kuntoutumiseen Jari Koskisuu 2007 Mielenterveyskuntoutuksen tehtävistä Kehittää kuntoutumisvalmiutta Tukea kuntoutumistavoitteiden saavuttamisessa Tukea yksilöllisen kuntoutumisen prosessin

Lisätiedot

MASENNUS. Terveystieto. Anne Partala

MASENNUS. Terveystieto. Anne Partala MASENNUS Terveystieto Anne Partala MITÄ ON MASENNUS? Masennus on sairaus Sairaus, joka voi tulla kenen tahansa kohdalle Sairaus, josta voi parantua Masennus eroaa normaalista tunteiden vaihtelusta Kannattaa

Lisätiedot

Miten nuoret oireilevat? Tiia Huhto

Miten nuoret oireilevat? Tiia Huhto Miten nuoret oireilevat? Tiia Huhto Nuorten psyykkiset häiriöt Mielialahäiriöt Ahdistuneisuushäiriöt Tarkkaavaisuushäiriöt Käytöshäiriöt Todellisuudentajun häiriöt Syömishäiriöt Päihdeongelmat Mielialahäiriöt

Lisätiedot

Lapsen huomioiminen kun perheessä on sairautta. Suvi Laru, PsM, psykologi, psykoterapeutti, opettaja

Lapsen huomioiminen kun perheessä on sairautta. Suvi Laru, PsM, psykologi, psykoterapeutti, opettaja Lapsen huomioiminen kun perheessä on sairautta Suvi Laru, PsM, psykologi, psykoterapeutti, opettaja Esityksen teemat Mitä sairaus tarkoittaa lapselle ja nuorelle? Miten sairaus näkyy perheessä? Mitä ja

Lisätiedot

SURUN AMMATTILAISENA PAPISTON PÄIVÄT JUHA ITKONEN

SURUN AMMATTILAISENA PAPISTON PÄIVÄT JUHA ITKONEN SURUN AMMATTILAISENA PAPISTON PÄIVÄT 3.-4.10.2018 JUHA ITKONEN TEOLOGISIA NÄKÖKULMIA SURUUN IHMISELLÄ ON OIKEUS SURUUN JUURI SIKSI, ETTÄ MYÖS JUMALA LUOMISESSAAN ON RAKASTANUT MAAILMAA JA ANTAA MEILLE

Lisätiedot

merkitys omaisten ja vainajan

merkitys omaisten ja vainajan Hautaamisen ja hautauskulttuurin merkitys omaisten ja vainajan näkökulmasta Anna Liisa Aho TtT, dosentti Tampereen yliopisto Terveystieteiden yksikkö KUOLEMA JA TYÖ - seminaari 52 409 kuollutta Lapsikuolleisuus

Lisätiedot

Psyykkiset kriisit ja kriiseistä selviäminen

Psyykkiset kriisit ja kriiseistä selviäminen Psyykkiset kriisit ja kriiseistä selviäminen Kriisit Jokainen meistä voi joutua kriisiin Kriisi on yksilön psyykkinen tilanne sellaisessa ulkoisessa tapahtumassa, joka on omiaan uhkaamaan yksilön fyysistä

Lisätiedot

Meillä on syöpä: sairas lapsi/nuori perheessä

Meillä on syöpä: sairas lapsi/nuori perheessä Meillä on syöpä: sairas lapsi/nuori perheessä Jaana Kaukoranta Neuvontahoitaja, SYLVA ry. psykologi 20.3.2014 Psyykkinen kriisi: Ennustamattomuus Avuttomuus Hallinnantunteen menetys Tietoisuus haavoittuvuudesta

Lisätiedot

Tuettava kriisissä. 6.3.2015 Eija Himanen

Tuettava kriisissä. 6.3.2015 Eija Himanen Tuettava kriisissä 6.3.2015 Eija Himanen Kriisi Elämään kuuluu muutosvaiheita: Lapsuuden kodista poismuutto, parisuhteeseen asettuminen, lasten syntymät jne., ns. normatiiviset kriisit. Akuutteja kriisejä

Lisätiedot

Maahanmuuton prosessi ja stressi

Maahanmuuton prosessi ja stressi Maahanmuuton prosessi ja stressi Tavoite: Käydä läpi maahanmuuton psyykkistä prosessia, stressiin vaikuttavia tekijöitä ja selviämiskeinoja. Normalisoida kuormittavia tilanteita ja keskustella niistä.

Lisätiedot

KUN HÄTÄ ON SUURI.ONKO APU LÄHELLÄ? Mirja Fältmars

KUN HÄTÄ ON SUURI.ONKO APU LÄHELLÄ? Mirja Fältmars KUN HÄTÄ ON SUURI.ONKO APU LÄHELLÄ? Mirja Fältmars 11.05.2017 Kriisi ja trauma Kriisi on tapahtuma, jossa aikaisemmat kokemukset eivät riitä tapahtuneen käsittelyyn ilman merkittävää kärsimystä (Cullberg,

Lisätiedot

LAPSET JA PÄIHTEITÄ KÄYTTÄVÄT VANHEMMAT

LAPSET JA PÄIHTEITÄ KÄYTTÄVÄT VANHEMMAT LAPSET JA PÄIHTEITÄ KÄYTTÄVÄT VANHEMMAT Haittojen vähentämisen näkökulma Tiina Varonen Omaiset Huumetyön Tukena ry/ Osis 9.10.2013 Yksin kestät sen olet epäonninen minkä sille voit et voi kuin sietää..

Lisätiedot

Mies ja ero eroahdistuksesta eteenpäin

Mies ja ero eroahdistuksesta eteenpäin Mies ja ero eroahdistuksesta eteenpäin Erotyövastaava Jouni Linnankoski Annankatu 16 B 28 00120 Helsinki puh: (09) 6126 620 miessakit@miessakit.fi www.miessakit.fi Mies ja ero Erokriisi tunne-elämän kriisinä

Lisätiedot

LÄÄKKELLINEN RASKAUDENKESKEYTYS / KESKENMENO

LÄÄKKELLINEN RASKAUDENKESKEYTYS / KESKENMENO LÄÄKKELLINEN RASKAUDENKESKEYTYS / KESKENMENO POTILAAN PSYYKKINEN TUKEMINEN Aidon kohtaamisen kautta ihmiset voivat ymmärtää toisiaan ja itseään paremmin. Kohdatuksi tullessaan ihminen saa henkäyksen kokonaisesta

Lisätiedot

Työkaluja kriisitilanteiden käsittelyyn

Työkaluja kriisitilanteiden käsittelyyn Hyvinvoiva oppilaitos - Tietoa ja hyviä käytänteitä opetukseen Työkaluja kriisitilanteiden käsittelyyn Psykologi Psykoterapeutti, YET Tiina Röning Yhteistyössä: Mielen hyvinvoinnin opettajakoulutukset,

Lisätiedot

Eino Heikkilä & Miia Pulkkinen Metropolia Ammattikorkeakoulu

Eino Heikkilä & Miia Pulkkinen Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähellä loppuun asti vapaaehtoinen vanhuksen tukena elämän loppuvaiheessa Eino Heikkilä & Miia Pulkkinen Metropolia Ammattikorkeakoulu Koulutuksen aiheet Kuoleman kohtaaminen vanhuudessa Suru ja luopuminen

Lisätiedot

KUOLEMA JA TARKOITUS. Matti-Pekka Virtaniemi

KUOLEMA JA TARKOITUS. Matti-Pekka Virtaniemi KUOLEMA JA TARKOITUS Matti-Pekka Virtaniemi 11.11.2017 KUOLEMA JA TARKOITUS ALSIIN SAIRASTUNEEN EKSISTENTIAALISESSA PROSESSISSA Matti-Pekka Virtaniemi 11.11.2017 ALS = amyotrofinen lateraaliskleroosi.

Lisätiedot

Itsemurhan tehneen läheisellä on oikeus

Itsemurhan tehneen läheisellä on oikeus Itsemurha Itsemurhan tehneen läheisellä on oikeus 1. Surra omalla tavallaan, omassa tahdissaan ja niin kauan kuin siltä tuntuu. 2. Saada tietää tosiasiat itsemurhasta. Nähdä vainaja ja järjestää hautajaiset

Lisätiedot

Kuoleman lähellä 3.4. Kotka. sh Minna Tani KymSy

Kuoleman lähellä 3.4. Kotka. sh Minna Tani KymSy Kuoleman lähellä 3.4. Kotka sh Minna Tani KymSy Hyvästi jää, on vaikeaa Nyt kuolla pois, kun linnut laulaa saa Kun kevät saapuu nauraen Kukka kaunis jokainen, mä luonas oon kun näet sen Sairastumisen merkityksestä

Lisätiedot

FSD1256 Masennuskysely 2002 FSD1293 Kokemukset masennuksen hoidosta ja toipumisesta 2002 FSD1296 Elämä masentuneena 2002

FSD1256 Masennuskysely 2002 FSD1293 Kokemukset masennuksen hoidosta ja toipumisesta 2002 FSD1296 Elämä masentuneena 2002 1 of 8 19.7.2011 8:42 KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoituja tutkimusaineistoja FSD1256 Masennuskysely 2002 FSD1293 Kokemukset masennuksen hoidosta ja

Lisätiedot

Elämän mullistavat muutokset. Keijo Markova 5.12.2013 parisuhdeterapeutti

Elämän mullistavat muutokset. Keijo Markova 5.12.2013 parisuhdeterapeutti Elämän mullistavat muutokset Keijo Markova 5.12.2013 parisuhdeterapeutti Miksi haluan puhu muutoksista? Muutos lisää stressiä yksilölle, parille ja perheelle Stressi voi olla niin suuri, ettei meidän opitut

Lisätiedot

Tukea tunteiden ja vaikeiden kokemusten käsittelyyn: Tasapainovalmennusmalli maahanmuuttajille

Tukea tunteiden ja vaikeiden kokemusten käsittelyyn: Tasapainovalmennusmalli maahanmuuttajille Tukea tunteiden ja vaikeiden kokemusten käsittelyyn: Tasapainovalmennusmalli maahanmuuttajille 24.4.2018 Suvi Piironen Asiantuntija Suomen Mielenterveysseura, SOS-kriisikeskus Maahanmuuttajataustaisille

Lisätiedot

Poikien seksuaalinen hyväksikäyttö. Rajat ry - www.rajat.fi Heidi Valasti, traumaterapeutti, vaativan erityistason psykoterapeutti,

Poikien seksuaalinen hyväksikäyttö. Rajat ry - www.rajat.fi Heidi Valasti, traumaterapeutti, vaativan erityistason psykoterapeutti, Poikien seksuaalinen hyväksikäyttö Rajat ry www.rajat.fi Heidi Valasti, traumaterapeutti, vaativan erityistason psykoterapeutti, Myyttejä poikien kokemasta seksuaalisesta väkivallasta Myytti I stereotyyppiset

Lisätiedot

Suomen Mielenterveysseura

Suomen Mielenterveysseura Kriisi Suomen Mielenterveysseura Teksti: Suomen Mielenterveysseuran SOS-kriisikeskuksen työryhmä Toimittanut Päivi Liikamaa Opasta saa lainata lähteen mainiten. ISBN 978-952-7022-22-1 Paino: Grano 2015

Lisätiedot

KUOLEVAN LAPSEN VANHEMPIEN TARVITSEMA EMOTIONAALINEN TUKI

KUOLEVAN LAPSEN VANHEMPIEN TARVITSEMA EMOTIONAALINEN TUKI KUOLEVAN LAPSEN VANHEMPIEN TARVITSEMA EMOTIONAALINEN TUKI OPAS HOITOHENKILÖKUNNALLE 1 ALKUSANAT Hyvä, hoitoalan ammattilainen Tämä opas on suunnattu lapsensa menettäneitä vanhempia kohtaavalle hoitohenkilökunnalle.

Lisätiedot

Psykoosi 22.9.2015 JENNI AIRIKKA, TAMPEREEN MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEPALVELUIDEN PSYKOOSIPÄIVÄN LUENTO

Psykoosi 22.9.2015 JENNI AIRIKKA, TAMPEREEN MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEPALVELUIDEN PSYKOOSIPÄIVÄN LUENTO Psykoosi 22.9.2015 JENNI AIRIKKA, TAMPEREEN MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEPALVELUIDEN PSYKOOSIPÄIVÄN LUENTO Mitä psykoosi tarkoittaa? Psykoosilla tarkoitetaan sellaista poikkeavaa mielentilaa, jossa ihminen

Lisätiedot

Luokan näkymättömät - kohtaamattomuus oppimisen ja hyvinvoinnin esteenä

Luokan näkymättömät - kohtaamattomuus oppimisen ja hyvinvoinnin esteenä Luokan näkymättömät - kohtaamattomuus oppimisen ja hyvinvoinnin esteenä PhD. Niina Junttila, kasvatuspsykologian apulaisprofessori Opettajankoulutuslaitos, Kouluhyvinvoinnin erikoistumiskoulutus, Lastenpsykiatrian

Lisätiedot

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, jossa on eri osa-alueita. Tämä mittari auttaa sinua hahmottamaan, mitä asioita hyvinvointiisi kuuluu. Osa-alueet:

Lisätiedot

Puhetta elämästä -kortit

Puhetta elämästä -kortit Puhetta elämästä -kortit Palliatiivisen talon Puhetta elämästä -kortit Pelin kulku Kortteja voi nostaa yksi kerrallaan satunnaisesti tai voi valita käyttöön pelkästään tietyn kategorian kortit. Kukin osallistuja

Lisätiedot

Psyykkinen trauma ja sen vaikutukset uhrin käyttäytymiseen rikosprosessissa

Psyykkinen trauma ja sen vaikutukset uhrin käyttäytymiseen rikosprosessissa Psyykkinen trauma ja sen vaikutukset uhrin käyttäytymiseen rikosprosessissa Uhrin kohtaaminen rikosprosessissa koulutus Heli Heinjoki, kriisityön kehittämispäällikkö, kriisi- ja traumapsykoterapeutti Hannaleena

Lisätiedot

LAPSEN SURU. Pirkanmaan Hoitokoti Sh Merja Turunen

LAPSEN SURU. Pirkanmaan Hoitokoti Sh Merja Turunen LAPSEN SURU Pirkanmaan Hoitokoti Sh Merja Turunen Lapsen maailma Lapset ymmärtävät asiat omalla tavallaan ja vaikka ahdistuisivatkin, he saavat itsensä kokoisia kokemuksia elämänsä rakennusaineiksi. Aikuinen

Lisätiedot

Tukikeskustelukoulutus. Tukikeskustelutyökaluna Olen jotain erityistä (Peter Vermeulen) Sari Kujanpää Psykologi, psykoterapeutti (VET)

Tukikeskustelukoulutus. Tukikeskustelutyökaluna Olen jotain erityistä (Peter Vermeulen) Sari Kujanpää Psykologi, psykoterapeutti (VET) Tukikeskustelukoulutus Tukikeskustelutyökaluna Olen jotain erityistä (Peter Vermeulen) Sari Kujanpää Psykologi, psykoterapeutti (VET) Peter Vermeulen Olen jotakin erityistä Kuinka kertoa lapsille ja nuorille

Lisätiedot

Kriisit ja niiden kohtaaminen

Kriisit ja niiden kohtaaminen Kriisit ja niiden kohtaaminen Maahanmuuttaja kriisiasiakkaana 19.3.2014 Arja Riipinen Mikä kriisi on? Psyykkisessä kriisitilanteessa on kyse siitä, että ihminen (perhe/yhteisö/ryhmä) on joutunut elämäntilanteeseen,

Lisätiedot

LAPSEN EROKRIISI (1/2)

LAPSEN EROKRIISI (1/2) LAPSEN EROKRIISI (1/2) Tässä diasarjassa käydään lyhyesti läpi lapsen huostaanoton tai sijoituksen jälkeistä aikaa lapsen eroa vanhemmastaan ja siitä seuraavan kriisin näkökulmasta. Lähde: Virpi Kujala,

Lisätiedot

Sisällys. Osa 1 Mitä pahan olon taustalla voi olla? Anna-Liisa Lämsä. Anna-Liisa Lämsä. Anna-Liisa Lämsä. Anna-Liisa Lämsä

Sisällys. Osa 1 Mitä pahan olon taustalla voi olla? Anna-Liisa Lämsä. Anna-Liisa Lämsä. Anna-Liisa Lämsä. Anna-Liisa Lämsä Sisällys Alkusanat... 11 Tarina epätoivosta: Jannen lapsuus ja nuoruus... 15 Osa 1 Mitä pahan olon taustalla voi olla? Yhteiskunnan muutos ja elämän riskit... 21 Perhe-elämän muutokset... 21 Koulutus-

Lisätiedot

Maahanmuuton vaiheet ja tunteet. Serene - Infot

Maahanmuuton vaiheet ja tunteet. Serene - Infot Maahanmuuton vaiheet ja tunteet Ulkomaalaisia Suomessa 2015 Viro Venäjä Ruotsi Kiina Somalia Thaimaa Irak Intia Turkki Vietnam 8174 8042 7261 7229 7073 4992 4595 4552 30813 50367 Iso elämänmuutos: tunteita

Lisätiedot

Vanhemmille, joiden raskaus jäi kesken 12-22 raskausviikolla

Vanhemmille, joiden raskaus jäi kesken 12-22 raskausviikolla POTILASOHJE 1 (8) Vanhemmille, joiden raskaus jäi kesken 12-22 raskausviikolla Ohje päivitetty: POTILASOHJE 2 (8) Osanottomme menetyksenne vuoksi Olette saaneet juuri kuulla, että odottamanne vauva on

Lisätiedot

Miten tukea lasta vanhempien erossa

Miten tukea lasta vanhempien erossa Miten tukea lasta vanhempien erossa Kokemuksia eroperheiden kanssa työskentelystä erityisesti lapsen näkökulma huomioiden. Työmenetelminä mm. vertaisryhmät ja asiakastapaamiset. Eroperheen kahden kodin

Lisätiedot

PERHEHOIDON PÄIVIEN TYÖPAJA 2018

PERHEHOIDON PÄIVIEN TYÖPAJA 2018 PERHEHOIDON PÄIVIEN TYÖPAJA 2018 JAETTU VANHEMMUUS Turun Kaupungin sijaishuolto Sosiaaliohjaajat Taija Vuorinen, Anu Kosonen 8.11.2018 Turun Kaupungin Sijaishuolto/Ulkopuoliset sijoitukset Johtava sosiaalityöntekijä

Lisätiedot

SINIKKA VUORELA Kriisi ja perheväkivaltatyön koordinaattori PUH:044 528 0276

SINIKKA VUORELA Kriisi ja perheväkivaltatyön koordinaattori PUH:044 528 0276 SINIKKA VUORELA Kriisi ja perheväkivaltatyön koordinaattori PUH:044 528 0276 AMMATILLINEN VALTA LUOTTAMUKSEN RIKKOMINEN: kerrotaan asioita asiakkaan tietämättä. NORMALISOINTI: ei uskota asiakasta, hyväksytään

Lisätiedot

Nuorten tutkijoiden/jatko-opiskelijoiden. opiskelijoiden työhyvinvointi. Suomen psykologisen seuran nuortenn tutkijoiden jaos 24.3.

Nuorten tutkijoiden/jatko-opiskelijoiden. opiskelijoiden työhyvinvointi. Suomen psykologisen seuran nuortenn tutkijoiden jaos 24.3. Nuorten tutkijoiden/jatko-opiskelijoiden opiskelijoiden työhyvinvointi Suomen psykologisen seuran nuortenn tutkijoiden jaos 24.3.2009 Jari Hakanen, vanhempi tutkija sosiaalipsykologian dosentti Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Omaisyhteistyö tukena muutostilanteissa

Omaisyhteistyö tukena muutostilanteissa Omaisyhteistyö tukena muutostilanteissa Salo 5.11. 2015 Erityisen mainiot perheet- teemailta Omaisena edelleen ry, TK 1 Valtakunnallisen yhdistyksen tavoitteena tukea niitä omaisia ja läheisiä, joiden

Lisätiedot

Mielenterveys voimavarana. Psykologi, psykoterapeutti YET Tiina Röning TAYS/ EVA

Mielenterveys voimavarana. Psykologi, psykoterapeutti YET Tiina Röning TAYS/ EVA Mielenterveys voimavarana Psykologi, psykoterapeutti YET Tiina Röning TAYS/ EVA Mitä mielenterveys tarkoittaa Mielen terveys vs. mielen sairaus? Mielen kokemus hyvinvoinnista ja tasapainosta Sisäisiä,

Lisätiedot

Hirvelän koulu. Kriisisuunnitelma

Hirvelän koulu. Kriisisuunnitelma Hirvelän koulu Kriisisuunnitelma KRIISI Henkilöt, jotka ovat joutuneet traumaattisiin tapahtumiin (onnettomuus, sairaus, väkivallanteko, kuolema avioero tms.) tai sellaisen uhkaan läpikäyvät kriisin. Koulu

Lisätiedot

...meitä on jopa syyllistetty lapsemme sairaudesta, ja meidät on jätetty tuen ulkopuolelle.

...meitä on jopa syyllistetty lapsemme sairaudesta, ja meidät on jätetty tuen ulkopuolelle. ...meitä on jopa syyllistetty lapsemme sairaudesta, ja meidät on jätetty tuen ulkopuolelle. - Esitelmä terveydenhoitajan työmenetelmänä 30.4.2013 Kaisa Uravuori THHTNU09A Opinnäytetyön tavoite ja tarkoitus

Lisätiedot

Vanhuksen ja muistisairaan ihmisen henkinen ja hengellinen tukeminen saattohoidossa. 17.10.2014 Petri Jalonen

Vanhuksen ja muistisairaan ihmisen henkinen ja hengellinen tukeminen saattohoidossa. 17.10.2014 Petri Jalonen Vanhuksen ja muistisairaan ihmisen henkinen ja hengellinen tukeminen saattohoidossa Pitkäaikaishoidon osasto 10:n tehtävänä on tarjota ikäihmistä yksilönä kunnioittavaa, jokaisen voimavarat huomioivaa

Lisätiedot

Kohtaaminen ja kulttuurisensitiivisyys. Ferdinand Garoff, psykologi

Kohtaaminen ja kulttuurisensitiivisyys. Ferdinand Garoff, psykologi Kohtaaminen ja kulttuurisensitiivisyys Ferdinand Garoff, psykologi Ajatuksia auttamisesta Kerro kokemus autetuksi tulemisesta Kerro hyvä auttamiskokemus Miksi auttaminen ja vapaaehtoistyö on tärkeää? Onko

Lisätiedot

Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset : Kokemusasiantuntijoiden viestit

Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset : Kokemusasiantuntijoiden viestit Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset 2014-2015: Kokemusasiantuntijoiden viestit Kohtaamisessa tärkeää: Katse, ääni, kehon kieli Älä pelkää ottaa vaikeita asioita puheeksi: puhu suoraan,

Lisätiedot

Yksinhuoltajana monikkoperheessä

Yksinhuoltajana monikkoperheessä Yksinhuoltajana monikkoperheessä J A N N A R A N T A L A L A S T E N P S Y K I A T R I A N E R I K O I S L Ä Ä K Ä R I P A R I - JA P E R H E P S Y K O T E R A P E U T T I 4. 9. 2 0 1 5 w w w. j a n n

Lisätiedot

Työkaluja haastavien tunteiden käsittelyyn

Työkaluja haastavien tunteiden käsittelyyn Hyvinvoiva oppilaitos - Tietoa ja hyviä käytänteitä opetukseen Työkaluja haastavien tunteiden käsittelyyn Psykologi Psykoterapeutti, YET Tiina Röning Yhteistyössä: Mielen hyvinvoinnin opettajakoulutukset,

Lisätiedot

Kriisityö. Loppuseminaari Maire Toijanen.

Kriisityö. Loppuseminaari Maire Toijanen. Kriisityö Loppuseminaari 9.12.2015 Maire Toijanen www.seksuaalivakivalta.fi Väkivalta on kriisi Seksuaalisen väkivallan kokemus aiheuttaa aina kriisin uhrille ja tämän läheisille Ammattilaisen tehtävä

Lisätiedot

Esimerkkejä Lähellä ihmistä -eheytymisseminaarien aiheista:

Esimerkkejä Lähellä ihmistä -eheytymisseminaarien aiheista: Esimerkkejä Lähellä ihmistä -eheytymisseminaarien aiheista: 1. Kohti ehyempää elämää -koulutus vierellä kulkijoille (mieluummin: tukihenkilöille) (suunnattu ensisijaisesti vastuunkantajille) - Raamatun

Lisätiedot

Naisten päihdetyön päivä 13.3.2014, Kuopio Vanhemmuus lapsen huostaanoton jälkeen

Naisten päihdetyön päivä 13.3.2014, Kuopio Vanhemmuus lapsen huostaanoton jälkeen Naisten päihdetyön päivä 13.3.2014, Kuopio Vanhemmuus lapsen huostaanoton jälkeen Huostaanoton jälkeenkin vanhemmuus VOI KUKKIA -verkostohanke VOIKUKKIA 2012 Suomen Kasvatus- ja perheneuvontaliitto ja

Lisätiedot

OSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden.

OSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden. OSA 1 SISÄINEN VOIMA Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden. Marcus Aurelius HERÄÄT TUNTEESEEN, ETTÄ TEHTÄVÄÄ ON LIIKAA. Et jaksa uskoa omiin

Lisätiedot

MIHIN MINÄ TÄSSÄ MITÄ LÄÄKÄRI VASTAA KUOLEN? KUOLEVALLE?

MIHIN MINÄ TÄSSÄ MITÄ LÄÄKÄRI VASTAA KUOLEN? KUOLEVALLE? MIHIN MINÄ TÄSSÄ KUOLEN? MITÄ LÄÄKÄRI VASTAA KUOLEVALLE? Kristiina Tyynelä-Korhonen, LT, erikoislääkäri, palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys Syöpäkeskus, KYS 15.2.2016 2 PALLIATIIVISEN HOIDON JA

Lisätiedot

Surevan kohtaaminen. Mitä suru on?

Surevan kohtaaminen. Mitä suru on? Surevan kohtaaminen Tarja Huumonen Sairaanhoitaja (AMK), saattohoidon kouluttaja, kokemusasiantuntija Mitä suru on? Suru on aina - traumaattinen kokemus, koska se tulee yllättäen - yksilöllistä - suru

Lisätiedot

Tutustu itsemyötätuntoon - verkkokoulutus

Tutustu itsemyötätuntoon - verkkokoulutus Tutustu itsemyötätuntoon - verkkokoulutus 18.10.2016 Emilia Kujala Sosiaalipsykologi (VTM), mindfulness-kouluttaja, sertifioitu jooganopettaja, KKT-psykoterapeuttiopiskelija Jos joku ystävistäsi puhuisi

Lisätiedot

KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU

KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU KYKYVIISARIkeskeiset käsitteet KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU www.ttl.fi 2 Mitä työkyky on? Työkyky rakentuu

Lisätiedot

- pitkäjännitteisyyttä - kärsivällisyyttä - kuntoutujan omaa ponnistelua

- pitkäjännitteisyyttä - kärsivällisyyttä - kuntoutujan omaa ponnistelua Ihminen - on toimiva olento - toimii & kehittyy omien kiinnostusten, tavoitteiden ja vahvuuksien pohjalta - toiminta vahvistaa voimavaroja entisestään - ihminen tietää itse parhaiten voimavaransa ja resurssinsa

Lisätiedot

Omaisen kohtaamisen prosessi

Omaisen kohtaamisen prosessi Omaisen kohtaamisen prosessi www.omaiset-tampere.fi www.omaisetep.fi Läheisen sairastuminen on aina kriisi koko perheelle. Omaisen, jonka läheisellä on mielenterveys- tai mielenterveys- ja päihdeongelmia,

Lisätiedot

Hyvä vuorovaikutus muistisairautta sairastavan kanssa. Arja Isola professori emerita Oulun yliopisto. 11/04/2014 Arja Isola 1

Hyvä vuorovaikutus muistisairautta sairastavan kanssa. Arja Isola professori emerita Oulun yliopisto. 11/04/2014 Arja Isola 1 Hyvä vuorovaikutus muistisairautta sairastavan kanssa Arja Isola professori emerita Oulun yliopisto 11/04/2014 Arja Isola 1 Välittäminen Välittäminen! Mitä se merkitsee? 1. Toisistamme välittäminen 2.

Lisätiedot

Myöhäisnuoruusikä kohti omaa hoitomotivaatiota

Myöhäisnuoruusikä kohti omaa hoitomotivaatiota Myöhäisnuoruusikä kohti omaa hoitomotivaatiota DESG-seminaari 6.10.2017 Nuoresta aikuiseksi näkökulmia omahoidon tukemiseen Maria Aitomaa psykologi, työnohjaaja (Suomen työnohjaajat ry.) www.ohjausaitomaa.fi

Lisätiedot

Tunteita seurustelua ja muuta suhdetoimintaa

Tunteita seurustelua ja muuta suhdetoimintaa Tunteita seurustelua ja muuta suhdetoimintaa Seksuaalisuus: On ominaisuus, joka on jokaisella ihmisellä syntymästä lähtien muuttuu koko elämän ajan kasvun, kehityksen sekä ikääntymisen mukana koska seksuaalisuus

Lisätiedot

Huostaanotto lapsen psyykkisen kehityksen näkökulmasta

Huostaanotto lapsen psyykkisen kehityksen näkökulmasta Huostaanotto lapsen psyykkisen kehityksen näkökulmasta Valtakunnalliset sijaishuollon päivät, Tampere 1.-2.10.2013 Kaija Puura, lastenpsykiatrian dosentti, ayl, Lasten terveyden tutkimuskeskus TaY ja Lastenpsykiatrian

Lisätiedot

Hoitoketju seksuaalisuutta loukkaavaa väkivaltaa kokeneen auttamiseksi Katriina Bildjuschkin / Suvi Nipuli

Hoitoketju seksuaalisuutta loukkaavaa väkivaltaa kokeneen auttamiseksi Katriina Bildjuschkin / Suvi Nipuli Hoitoketju seksuaalisuutta loukkaavaa väkivaltaa kokeneen auttamiseksi 2017 Katriina Bildjuschkin / Suvi Nipuli 1 Taustaa Istanbulin sopimus Euroopan neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan

Lisätiedot

Kuinka kohtaat seksuaalisuutta loukkaavan väkivallan ja kaltoinkohtelun uhrin

Kuinka kohtaat seksuaalisuutta loukkaavan väkivallan ja kaltoinkohtelun uhrin Kuinka kohtaat seksuaalisuutta loukkaavan väkivallan ja kaltoinkohtelun uhrin Uhrin auttamisen lähtökohtana on aina empaattinen ja asiallinen kohtaaminen. Kuuntele ja usko siihen, mitä uhri kertoo. On

Lisätiedot

Kognitiivisen psykoterapian lähestymistapa elämyspedagogiikassa Kaisa Pietilä 14.11.2014

Kognitiivisen psykoterapian lähestymistapa elämyspedagogiikassa Kaisa Pietilä 14.11.2014 K Kognitiivisen psykoterapian lähestymistapa elämyspedagogiikassa Kaisa Pietilä 14.11.2014 Tavoitteet Saada perustiedot kognitiivisesta psykoterapiasta Kokeilla kognitiivisen psykoterapian menetelmiä,

Lisätiedot

TAIKURI VERTAISRYHMÄT

TAIKURI VERTAISRYHMÄT TAIKURI VERTAISRYHMÄT C LAPSILLE JOIDEN VANHEMMAT OVAT ERONNEET Erofoorumi 3.11.15 Tina Hav erinen Suom en Kasv atus- ja perheneuvontaliitto Kenelle ja miksi? Alakouluikäisille kahden kodin lapsille joiden

Lisätiedot

Suru VOIMAA ARKEEN LUENTO ARTTURI KIVINEVA

Suru VOIMAA ARKEEN LUENTO ARTTURI KIVINEVA Suru VOIMAA ARKEEN LUENTO 5.2.2019 ARTTURI KIVINEVA Voimaa arkeen -luento * Surun stereotypioita * Surun anatomia * Vanha surukäsitys * Uusi surukäsitys * Uusia tutkimuksia * Trauma ja suru * Keinoja selvitä

Lisätiedot

Tunneklinikka. Mika Peltola 0443336719 www.tunneklinikka.palvelee.fi

Tunneklinikka. Mika Peltola 0443336719 www.tunneklinikka.palvelee.fi Tunneklinikka Mika Peltola 0443336719 www.tunneklinikka.palvelee.fi Tunnekehoterapia on luontaishoitomenetelmä, joka on kehittynyt erilaisten luontaishoitomenetelmien yhdistämisestä yhdeksi hoitomuodoksi.

Lisätiedot

KONEISTA, TROPEISTA JA LÄÄKÄREISTÄ EI APUA PYYDETÄÄN PASTORI PAIKALLE

KONEISTA, TROPEISTA JA LÄÄKÄREISTÄ EI APUA PYYDETÄÄN PASTORI PAIKALLE KONEISTA, TROPEISTA JA LÄÄKÄREISTÄ EI APUA PYYDETÄÄN PASTORI PAIKALLE HENGELLINEN NÄKÖKULMA SAATTOHOIDOSSA Harri Heinonen Sairaalapappi, työnohjaaja TYKS ja Karinakoti www.harriheinonen.fi TEHOAA KAIKKIIN

Lisätiedot

AHDISTUSTA, MASENNUSTA VAI KRIISIREAKTIOITA? Jarmo Supponen psykoterapeutti kriisityöntekijä

AHDISTUSTA, MASENNUSTA VAI KRIISIREAKTIOITA? Jarmo Supponen psykoterapeutti kriisityöntekijä AHDISTUSTA, MASENNUSTA VAI KRIISIREAKTIOITA? Jarmo Supponen psykoterapeutti kriisityöntekijä Sopeutumisprosessin vaiheet ovat Sokkivaihe Reaktiovaihe Työstämis- ja käsittelyvaihe Uudelleen suuntautumisen

Lisätiedot

Ymmärrystä ihmisen käyttäytymiseen

Ymmärrystä ihmisen käyttäytymiseen Ymmärrystä ihmisen käyttäytymiseen Professori Raimo Lappalainen Psykologian laitos Jyväskylän yliopisto Taustaa Henkisen tai psykologisen hyvinvoinnin ongelma merkittävä kansanterveysongelma Psyykkiset

Lisätiedot

MUUTOS JA MUUTOKSESSA ELÄMISEN TAIDOT EIJA HIMANEN 12.4.2015

MUUTOS JA MUUTOKSESSA ELÄMISEN TAIDOT EIJA HIMANEN 12.4.2015 MUUTOS JA MUUTOKSESSA ELÄMISEN TAIDOT EIJA HIMANEN 12.4.2015 Käsiteltäviä näkökulmia Mitä muutos on? Mitä ihmiselle muutoksessa tapahtuu? Työkaluja muutoksessa kipuilevan tukemiseen. Muutos Tilanteen tai

Lisätiedot

Perhetyön päivät 3-4.11.-11 Tuula Lampela

Perhetyön päivät 3-4.11.-11 Tuula Lampela Perhetyön päivät 3-4.11.-11 Tuula Lampela -kahdenkin kohtaamisessa verkosto mukana suhteissa. perhesuhteet,muut ammattilaiset jne -monitasoiset pulmat-moniasiakkuus,monet toimijat asiakkaan ympärillä -palvelujen

Lisätiedot

LIITE 2: Traumaattisessa kriisissä olevan ihmisen kohtaaminen ensihoidossa. Piia Latvala

LIITE 2: Traumaattisessa kriisissä olevan ihmisen kohtaaminen ensihoidossa. Piia Latvala LIITE 2: Traumaattisessa kriisissä olevan ihmisen kohtaaminen ensihoidossa Piia Latvala Traumaattinen kriisi äkillinen, yllätyksellinen, epätavallisen voimakas tapahtuma, joka tuottaisi huomattavaa kärsimystä

Lisätiedot

Kasvamisen tuska nuoren mielen suojaaminen hyvinvoinnin keinoin. Ps Tiina Röning

Kasvamisen tuska nuoren mielen suojaaminen hyvinvoinnin keinoin. Ps Tiina Röning Kasvamisen tuska nuoren mielen suojaaminen hyvinvoinnin keinoin. Ps Tiina Röning Mielenterveys ja mielen sairaus ovat Mielenterveyden häiriöistä kaksi eri asiaa tehdään diagnoosi, niitä hoidetaan ja parannetaan

Lisätiedot

Sosiaalisen ympärist. Ohjaaja Kari-Pekka Rauhala - Nokian kaupunki 18.10.2011

Sosiaalisen ympärist. Ohjaaja Kari-Pekka Rauhala - Nokian kaupunki 18.10.2011 Itsensä hoitaminen päihdeongelman p suhteen koko elämän n kestävä prosessi. Sosiaalisen ympärist ristön muututtava vähemmv hemmän päihteitä suosivaksi. Lääkäri saattaa antaa diagnoosin sairauden luonteesta,

Lisätiedot

Irja Öun Geriatrian erikoislääkäri Palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys

Irja Öun Geriatrian erikoislääkäri Palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys Irja Öun Geriatrian erikoislääkäri Palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys Lääkärin koulutus korostaa biologista näkökulmaa Kuolema biologinen psykologinen kulttuurinen eettinen ja uskonnollinen näkökulma

Lisätiedot

Kokemuksia peliongelmasta kortit

Kokemuksia peliongelmasta kortit Kokemuksia peliongelmasta kortit Tieto- ja tukipiste Tiltissä on huomattu, että kynnys tulla hakemaan apua ja kertoa tilanteestaan voi olla korkea. Moni ajattelee olevansa ainoa, jolla on rahapeliongelmia.

Lisätiedot

Kuolevan potilaan ja hänen omaisensa kohtaamisesta

Kuolevan potilaan ja hänen omaisensa kohtaamisesta Kuolevan potilaan ja hänen omaisensa kohtaamisesta Kuolevan hyvä hoito, yhteinen vastuumme Yhteisvastuukeräyksen saattohoitokoulutus Tampere, 30.10.2015 Irja Öun Terhokoti LL, geriatrian erikoislääkäri

Lisätiedot

Vaikeiden asioiden puheeksiottaminen

Vaikeiden asioiden puheeksiottaminen Vaikeiden asioiden puheeksiottaminen Työterveyspsykologi Hanna Wikman- Heinonen KKT-keskus Arvo Esityksen tavoite Antaa perustietoa puheeksiottamisesta ja siinä huomioitavista tekijöistä Antaa käytännön

Lisätiedot

Miten työnantaja voi tunnistaa ongelman vai voiko?

Miten työnantaja voi tunnistaa ongelman vai voiko? Miten työnantaja voi tunnistaa ongelman vai voiko? Juuri tänään Kohtaa sairaus nimeltä alkoholismi Riippuvuussairauden käsite Sairauden eteneminen ihmisen käytöksenä Tunnistamisen mahdollisuudet ja mahdottomuudet

Lisätiedot

En tiennyt, miten saisin hänet lähelleni, miten löytäisin... Kyynelten maa on niin arvoituksellinen. Kirjasta Pikku Prinssi.

En tiennyt, miten saisin hänet lähelleni, miten löytäisin... Kyynelten maa on niin arvoituksellinen. Kirjasta Pikku Prinssi. En tiennyt, miten saisin hänet lähelleni, miten löytäisin... Kyynelten maa on niin arvoituksellinen. Kirjasta Pikku Prinssi. Kohtaaminen Kontakti on tuntemus, kehollinen kokemus. Usein kontakti on värähdys

Lisätiedot

Surukonferenssi 29.- 30.3. 2012

Surukonferenssi 29.- 30.3. 2012 Surukonferenssi 29.- 30.3. 2012 Käytännön menetelmiä surevan lapsen ja nuoren tukemiseen Susanna Uittomäki Sirpa Mynttinen Lapsen suru Reaktiot menetykseen monimuotoisia Lapset reagoivat läheisen kuolemaan

Lisätiedot