Strategiamme 14 NOKIA VUONNA 2017
|
|
- Heli Rantanen
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Strategiamme 14
2 Liiketoimintakatsaus Haemme kasvua tasapainottamalla toimintaamme ja tuomalla Nokian ennennäkemättömien mahdollisuuksien keskiöön luomaan teknologiaa yhdistämään koko maailman. Olemme tunnistaneet kuusi maailmanlaajuista megatrendiä. Nämä megatrendit aiheuttavat valtavia teknologisia vaatimuksia, vaikuttavat nykyisiin ja potentiaalisiin asiakkaisiimme, muuttavat ihmisten elämää sekä vaikuttavat liiketoimintaan maailmanlaajuisesti. Pohjimmiltaan ne tarjoavat Nokialle mahdollisuuden laajentua uusille kasvualueille. Tunnistamamme megatrendit ovat: 1. Verkot, laskenta ja tallennustila: Aina ja kaikkialla saatavissa oleva, hajautettuun pilveen yhdistetty laajakaistakapasiteetti kaikkialla toteutettavalle tietojenkäsittelylle ja lähes ääretön tallennustila mahdollistavat rajattomat yhteydet, lähes olemattoman viiveen ja tilauspohjaiset sekä aineettomat liiketoimintamallit. 2. Esineiden internet: Ihmisten lisäksi biljoonat esineet ovat yhteydessä internetiin ja keräävät ennennäkemättömän määrän tietoa niin yksityisellä kuin liikemaailman tasolla. 3. Lisätty äly: Tekoäly yhdistettynä ihmisen älykkyyteen muuttaa kerätyn tiedon toteutuskelpoisiksi oivalluksiksi ja mullistaa yritysten, hallitusten ja yksilöiden päätöksentekotavat sekä säästää aikaa, vähentää resurssien hukkaa, tehostaa toimintaa ja luo uusia liiketoimintamalleja. 4. Ihmisten ja koneiden välinen vuorovaikutus: Erilaiset uudet muototekijät muuttavat perusteellisesti ihmisten keskinäistä sekä ihmisten ja koneiden välistä vuorovaikutusta. Näitä ovat muun muassa äänipohjainen digitaalinen avustus, eleohjaus, älyvaatteet, implantoitavat sirut, robotiikka ja lisätty sekä virtuaalinen todellisuus. 5. Yhteiskunnan ja luottamuksen taloustiede: Kaikkialla saatavissa olevat yhteydet, laskenta- ja tallennuskapasiteetti sekä lohkoketjujen kaltaiset teknologiat mahdollistavat uusia liiketoimintamalleja. Ne perustuvat varojen jakamiseen ja jaettuun luottamukseen, jotka ovat skaalattavissa nopeasti ja maailmanlaajuisesti. 6. Digitalisaatio ja ekosysteemit: Digitalisaation seuraava taso on enemmän kuin sisältöä ja tietoa. Se sähköistää atomeja esineiden tulostuksella teollisessa, kuluttaja- ja lääketieteellisessä ympäristössä ja muuttaa perusteellisesti toimitusketjuja sekä tuotantoprosesseja massiivisella automaatiolla. Nämä megatrendit synnyttävät uusia teknologiavaatimuksia. Kokonaisvaltaiset verkot ovat näiden keskeinen mahdollistaja, ja se tarjoaa meille lukuisia mahdollisuuksia. Nokia Bell Labs on kehittänyt Future X -verkkovision, vision tulevaisuuden verkkoarkkitehtuurista, joka täyttää kaikki nämä vaatimukset kokonaisvaltaisella tavalla. Tämä ohjaa meitä siinä, miten asiat tulevat muuttumaan, mutta myös siinä, mitä meidän on tehtävä pystyäksemme vastaamaan asiakkaidemme tuleviin tarpeisiin ja näihin megatrendeihin sekä niiden tuomiin mahdollisuuksiin. Future X -visio kattaa tulevien verkkojen avainalueet: äärimmäisen mittakaavan yhteydet, konvergoidut reunapilvet, älykkäät verkkorakenteet, yleisen sopeutuvan ytimen, ohjelmoitavat verkkokäyttöjärjestelmät, lisätyn kognition järjestelmät, digitaalisen arvon alustat ja dynaamisen tietoturvan. Samanaikaisesti näemme megatrendien ja verkkojen kasvavan tärkeyden aiheuttaman muutoksen siinä, kuka investoi teknologiaan. Ensisijainen kohdemarkkinamme koostuu viestintäpalveluiden tarjoajista. Siinä meillä on johtava asema, mutta vaikka markkina onkin kooltaan suuri, sen odotetaan pysyvän haastavana ja kasvumahdollisuuksien rajallisina. Megatrendit kuitenkin lisäävät suurien huipputehokkaiden verkkojen kysyntää muilla avainalueilla, jotka olemme määritelleet valikoiduiksi vertikaalimarkkinoiksemme. Internet-toimijat kuten Google, Microsoft ja Alibaba investoivat entistä enemmän pilviteknologiaan ja verkkoinfrastruktuuriin. Muut vertikaaliset markkinat kuten kuljetusliiketoiminta, energiasektori sekä julkiset palvelut tarvitsevat toimintojaan digitalisoidessaan suorituskykyisiä, toiminnan kannalta ratkaisevan tärkeitä verkkoja. Sama pätee suuriin teknologiayrityksiin eli teknisesti kehittyneisiin yhtiöihin kuten pankkeihin, jotka investoivat voimakkaasti omiin verkkoinfrastruktuureihinsa saadakseen sitä kautta kilpailuetua. Tämän seurauksena olemme tunnistaneet houkuttelevia kasvumahdollisuuksia uusilla alueilla viestintäpalvelujen tarjoajista koostuvan ensisijaisen kohdemarkkinamme lisäksi. Kasvua toimintaa tasapainottamalla -strategiamme avulla keskitymme sekä viestintäpalvelujen tarjoajiin ensisijaisella kohdemarkkinallamme että uusiin tunnistamiimme kasvumahdollisuuksiin rinnakkaisilla markkinoillamme. Tämä strategia hyödyntää ydinvahvuuttamme eli suurten huipputehokkaiden verkkojen toimittamista laajentamalla liiketoimintaamme järjestelmällisesti kohdennettuihin, suuremman kasvun ja katteen vertikaalisiin markkinoihin. Tavoitteenamme on kasvattaa viestintäpalvelujen tarjoajien ulkopuolelta tulevan liikevaihtomme osuutta. 15
3 Strategiamme jatkoa Neljä painopistealuettamme Strategiamme perustuu liiketoimintaportfolioomme ja jatkuvaan pyrkimykseemme luoda teknologiaa, joka palvelee ihmisiä. Se sisältää seuraavat neljä painopistealuetta: 1.Johtaa Olla johtava huipputehokkaiden ja kokonaisvaltaisten verkkojen toimittaja viestintäpalveluiden tarjoajille Nokia on nykyisin johtava toimija tällä alueella, ja tulemme hyödyntämään pääasiallista kilpailuetuamme lähes 100-prosenttisen kokonaisvaltaista portfoliota, jonka kykenemme toimittamaan maailmanlaajuisesti säilyttääksemme johtavan asemamme samalla, kun pidämme huolta kannattavuudesta. Tämän painopistealueen osalta keskitymme: luomaan globaalin teknologia- ja laatujohtajuuden sekä johtavan aseman 5G-teknologiassa ja tarjoamaan sitä ensimmäisenä avainasiakkaillemme kehittyneillä markkinoilla kasvamaan managed services -liiketoiminnassa ja järjestelmäintegraatioissa sekä innovoimaan lisätyn todellisuuden, automaation ja robotiikan saralla parantaaksemme toimituspalveluitamme pitämään johtavan markkinaosuutemme kupariyhteyksissä, vauhdittamaan kehitystä valokuituyhteyksissä, onnistuneeseen kaapelimarkkinoille tuloon ja uusien älykotiratkaisujen kehittämiseen ylivertaisten tuotteidemme ja uuden sukupolven FP4-pohjaisen IP-reititysportfolion hyödyntämiseen laajentaaksemme reititysliiketoimintaamme (edge & core routing), jossa meillä on täysin virtualisoitu tuotevalikoima, joka erottuu suorituskyvyllään, joustavuudellaan, turvallisuudellaan ja laadullaan ainutlaatuiseen ja asiakkaiden yhä useammin vaatimaan kykyymme tarjota yhdessä toimivaa optista yhteyttä ja reititystä; ja kustannussäästöjen ja tuottavuusparannnusten aikaansaamiseen toteuttamalla synergioita ja soveltamalla parhaita käytäntöjä koko portfoliossamme ylläpitääksemme toimialamme kannattavinta verkkoliiketoimintaa. 16
4 Liiketoimintakatsaus Seuraavien vuosien aikana aiomme ylläpitää johtavan asemamme viestintäpalvelujen tarjoajien keskuudessa samalla, kun vakiinnutamme asemamme varteenotettavana ja tunnustettuna toimijana vertikaalisilla kohdemarkkinoillamme. Pyrimme ylläpitämään ja rakentamaan Nokian mainetta arvoa tuottavana kuluttajabrändinä tekemällä tuottoa sekä omista liiketoiminnoistamme että lisensoinnista. 2.Laajentaa Laajentaa verkkojen myyntiä valikoiduille vertikaalisille markkinoille Laajennamme toimintaamme viidellä vertikaalisella markkinalla, joilla on operaattoritason tarpeet. Ne ovat internettoimijat, suuret teknologiayritykset, kuljetusliiketoiminta, energiasektori ja julkiset palvelut. Maailman muuttuessa yhä digitaalisemmaksi suuret ja huipputehokkaat, aikaisemmin lähes yksinomaan televiestinnässä käytetyt verkot ovat nyt tarpeen myös muissa organisaatioissa. Olemme rakentaneet myyntiorganisaation, asiakassegmentoinnin, kohdistetun tuotevalikoiman sekä markkinoilletulostrategian laajentaaksemme liiketoimintaamme ja hyödyntääksemme tämän mahdollisuuden. Internettoimija-asiakkaat tulevat tarvitsemaan huipputehokkaita verkkoja entistä enemmän parantaakseen asiakaskokemuksia ja laajentaakseen ensisijaisia liiketoimintamallejaan. Internettoimijoiden markkinassa keskitymme kokonaan IP-vetoiseen lähestymistapaan, jossa tarjoamme IP-reititystä ja optisten verkkojen infrastruktuuria. Suurten teknologiayritysten markkinoille pyrimme tunkeutumaan mullistavilla teknologioilla kuten ohjelmisto-ohjatuilla laajaverkoilla ( SD-WAN ), ja laajentaa sen jälkeen tuotevalikoimamme tarjontaa kyseisillä markkinoilla. Kuljetusliiketoiminnan, energiasektorin ja julkisten palveluiden tarpeisiin tarjoamme toiminnan kannalta kriittisiä verkkoja sekä palveluita digitalisaatioon, esineiden internetiin ja teolliseen automaatioon liittyen. 17
5 Strategiamme jatkoa Neljä painopistealuettamme 3.Rakentaa Rakentaa vahva, itsenäinen ohjelmistoliiketoiminta Nykyisen ohjelmistotuotevalikoimamme myötä olemme jo nyt merkittävä toimija suurella ja kasvavalla telekommunikaatioalan ohjelmistomarkkinoilla. Tavoitteenamme on hyödyntää tätä perustaa ja vahvistaa asemaamme telekommunikaatioohjelmistoissa sekä tavoitella uusia asiakassegmenttejä. Näin kasvatamme yhtiöstä maailmanlaajuisen ohjelmistotoimijan, jonka kasvu ja kannattavuus vastaavat alan johtavia yrityksiä. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi keskitymme kolmeen painopistealueeseen: Uudistamme go-to-marketvalmiutemme: Olemme rakentaneet ohjelmistoihin keskittyneen myyntiorganisaation Nokia Software -liiketoimintaryhmäämme, joka vastaa yritysohjelmistojen myyntisykleistä ja -dynamiikasta sekä tavoittelee uusia asiakkaita. Tältä pohjalta lähdemme toteuttamaan uutta go-to-marketstrategiaamme ja hyödyntämään kumppaneitamme ohjelmistojen myynnissä. Virtaviivaistamme ja optimoimme palveluja toimitusyksikköämme luodaksemme siitä harmonisen sekä tehokkaan organisaation palvelemaan asiakkaitamme ja mahdollistamaan heidän kasvunsa. Vaikutusalaamme kasvattaaksemme uudistamme ohjelmistotuotteidemme viestintää Connected Intelligence -teeman ympärille ja digitalisoimme go-to-markettoimintojamme. Vahvistamme tuotevalikoimaamme ja T&K-prosesseja: Olemme täydentäneet tuotevalikoimaamme uusilla tuotteilla ja hankkimalla Comptelin. Portfoliomme on jaettu neljään, asiakkaiden eri tarpeisiin vastaavaan segmenttiin: Digital Operations, Digital Experience, Digital Networks ja Cognitive Intelligence. Tulemme laajentamaan näillä alueilla, ja hyödynnämme tässä Common Software Foundationia, joka on pilvinatiivi väliohjelmistokirjasto. Jatkuvien investointien myötä jatkamme tämän alustan kehittämistä mahdollistaaksemme tehokkaan ja innovatiivisen tuotekehityksen sekä kiihdytämme siirtymistämme kohti DevOps-toimintoja ja ketterää ohjelmistokehitystä. Emerging Products -yksikössä keskitymme uusien liiketoimintojen luomiseen ja niiden hautomotoimintaan. Monipuolistamme liiketoimintamallejamme ja hajautamme toimintojamme eri markkinoille: Laajennamme ensinnäkin tarjontaamme viestintäpalvelujen tarjoajien markkinoilla ja kohdistamme myyntiämme yritysten teknologiajohtajien lisäksi tietohallinto-, markkinointi- ja toimitusjohtajiin. Siirrymme asteittain uusille sektoreille nykyisten ja tulevien tuotteidemme sekä ratkaisujemme avulla. Uudet liiketoimintamallit, erityisesti tilausmaksuja tuottavat Software-as-a-Service ( SaaS ) -ratkaisut yrityksille ovat avainasemassa tämän saavuttamiseksi. Vahva asema avoimen lähdekoodin komponenttien hyödyntämisessä laajentaa sekä tuotevalikoimaamme että toiminta-aluettamme. 18
6 Liiketoimintakatsaus 4.Luoda Luoda uutta liiketoimintaa ja lisensointimahdollisuuksia kuluttajatuotteissa Sen lisäksi, että uudistamme nykyiset patenttilisenssimme suotuisin ehdoin, tavoitteenamme on hankkia uusia asiakkaita mobiilitoimialalta. Jatkamme myös patenttilisensoinnin laajentamista uusiin segmentteihin kuten autoteollisuuteen ja kulutuselektroniikkaan. Tutkimme lisäksi mahdollisuuksia lisensoida ainutlaatuisia teknologioitamme virtuaalisen todellisuuden alueella. Tavaramerkkilisensointimme on hyvässä vauhdissa ja näemme mahdollisuuksia tuottaa arvoa mobiililaitteiden toimialalla vahvaa tavaramerkkiämme hyödyntämällä. Yksinoikeudellisen tavaramerkkilisenssin matkapuhelimiin ja tabletteihin saanut HMD Global on jo tuonut markkinoille kattavan valikoiman uusia Nokia-tavaramerkin alla myytäviä perus- ja älypuhelimia. 19
Strategiamme 18 NOKIA VUONNA 2016
Strategiamme 18 NOKIA VUONNA 2016 Liiketoimintakatsaus Haemme kasvua tasapainottamalla toimintaamme ja tuomalla Nokian ennennäkemättömien teknologiavaatimusten keskiöön globaalin hermoston uudistajana.
LisätiedotNokia vuonna Luomme teknologiaa yhdistämään koko maailman
Nokia vuonna 2017 Luomme teknologiaa yhdistämään koko maailman Yleiskatsaus Sisällysluettelo Yleiskatsaus 01 Nokia lyhyesti 02 Tunnuslukuja 04 Liiketoimintakatsaus 06 Toimitusjohtajamme katsaus 08 Roolimme
LisätiedotSTRATEGIAPÄIVITYS OSAVUOSIKATSAUS Q QPR Software
STRATEGIAPÄIVITYS OSAVUOSIKATSAUS Q4 2018 PÄIVITETTY STRATEGIA KASVUA KANSAINVÄLISESTÄ OHJELMISTOLIIKETOIMINNASTA JA SUOMEN KONSULTOINTILIIKETOIMINNASTA Liikevaihdon kasvutavoitteemme on keskimäärin 15-20%
LisätiedotKasvua toimintaa tasapainottamalla
Kasvua toimintaa tasapainottamalla Nokia vuonna 2016 Yleiskatsaus Sisällysluettelo Yleiskatsaus 01 Nokia lyhyesti 02 Tunnuslukuja 06 Nokia vuonna 2016 Menestyksekäs ensimmäinen vuosi yhdistyneenä yhtiönä
LisätiedotDigitaalinen transformaatio muuttaa asiakkaidemme liiketoimintaa
Strateginen suunta Digitaalinen transformaatio muuttaa asiakkaidemme liiketoimintaa mobiili Liiketoimintaprosessien ja asioinnin digitalisoituminen on merkittävä globaali trendi Digitalisaatio luo uusia
LisätiedotSTRATEGIAPÄIVITYS OSAVUOSIKATSAUS Q QPR Software
STRATEGIAPÄIVITYS OSAVUOSIKATSAUS Q3 2018 PÄIVITETTY STRATEGIA KASVUA KANSAINVÄLISESTÄ OHJELMISTOLIIKETOIMINNASTA JA SUOMEN KONSULTOINTILIIKETOIMINNASTA Liikevaihdon kasvutavoitteemme on keskimäärin 15-20%
LisätiedotF-Secure Oyj Yhtiökokous 2010 Toimitusjohtajan katsaus
F-Secure Oyj Yhtiökokous 2010 Toimitusjohtajan katsaus Kimmo Alkio Protecting the irreplaceable f-secure.com Mahdollistamme miljoonien ihmisten turvallisen Internet elämän We enable millions of people
LisätiedotTeollisuuden digitalisaatio ja johdon ymmärrys kyvykkyyksistä
Teollisuuden digitalisaatio ja johdon ymmärrys kyvykkyyksistä Markus Kajanto Teollisuuden digitalisaation myötä johdon käsitykset organisaation resursseista, osaamisesta ja prosesseista ovat avainasemassa
LisätiedotYHTIÖKOKOUS 9.4.2015 Finlandia-talo, Helsinki. Teleste Proprietary. All rights reserved.
YHTIÖKOKOUS 9.4.2015 Finlandia-talo, Helsinki VISIO - Alamme johtavana toimijana luomme modernia verkottunutta maailmaa uusien laajakaista- ja videoratkaisujen avulla. 1 Teleste lyhyesti 2 Vuosi 2014 keskeiset
LisätiedotDigitalisaatio oppimisen maailmassa. Tommi Lehmusto Digital Advisor Microsoft Services
Digitalisaatio oppimisen maailmassa Tommi Lehmusto Digital Advisor Microsoft Services Oppimisen trendit ja ajurit Teknologia on muuttamassa oppimista 50Mrd Arvioitu lukumäärä verkkoon yhdistetyistä laitteista
LisätiedotVoimakkaasti kasvava markkinoinnin edelläkävijä TOIMITUSJOHTAJA JYRKI VAITTINEN NASDAQ, 18/03/2019
Voimakkaasti kasvava markkinoinnin edelläkävijä TOIMITUSJOHTAJA JYRKI VAITTINEN NASDAQ, 18/03/2019 2 Tavoitteellista markkinointia asiakkaan strategian toteuttamiseen Strategian ydin MARKKINOINTI PALVELUNA
LisätiedotDigitalisaation mahdollisuudet uusi aalto
Digitalisaation mahdollisuudet uusi aalto IT goes Industry 27.11.2015 Pekka Ala Pietilä staattisesta kilpailukyvystä dynaamiseen Talouden ja yhteiskunnan evoluutio > Suomen uudistumisvauhti 26.11.2015
LisätiedotMiten ICT palveluiden tarjontaa ja saatavuutta voitaisiin parantaa Lapissa?
Lapin Digistep 3.5.2018 Yritysten digitaalinen toimintaympäristö Miten ICT palveluiden tarjontaa ja saatavuutta voitaisiin parantaa Lapissa? Tuomo Lindholm Tietojenkäsittelyn lehtori Lapin Ammattikorkeakoulu,
LisätiedotDIGITAALISUUDELLA SAVON TEOLLISUUTEEN JA PALVELUIHIN MENESTYSTÄ POHJOIS- Yliopettaja Esa Hietikko
DIGITAALISUUDELLA MENESTYSTÄ POHJOIS- SAVON TEOLLISUUTEEN JA PALVELUIHIN Yliopettaja Esa Hietikko Digitalisaatio on hyvin laaja käsite 2/13 Miksi digitalisaatiota? Digibarometrin mukaan yritysten digitaalinen
LisätiedotNokia vuonna Luomme teknologiaa yhdistämään koko maailman
Nokia vuonna 2018 Luomme teknologiaa yhdistämään koko maailman Sisällysluettelo Liiketoimintakatsaus 02 Luomme teknologiaa yhdistämään koko maailman 02 Toimitusjohtajamme katsaus 04 Strategiaamme ohjaavat
LisätiedotSuomen digitaalinen tilannekuva. 1.6.2015 Jukka Viitasaari
Suomen digitaalinen tilannekuva 1.6.2015 Jukka Viitasaari Suomella ei mene hyvin Suomen talouskasvu on pysähtynyt, koska työn tuottavuus ei kasva 3 Tuottavuuden kasvu ei ole koskaan ennen pysähtynyt rauhan
LisätiedotSonera perustaa Helsinkiin Suomen suurimman avoimen datakeskuksen. #SoneraB2D
Sonera perustaa Helsinkiin Suomen suurimman avoimen datakeskuksen Sonera perustaa Suomen suurimman avoimen datakeskuksen Perustamme Suomen suurimman kaikille yrityksille palveluja tarjoavan datakeskuksen
LisätiedotLiiketoimintaa ICT-osaamisesta vahvuuksilla eteenpäin. Jussi Paakkari, teknologiajohtaja, VTT, R&D, ICT
Liiketoimintaa ICT-osaamisesta vahvuuksilla eteenpäin Jussi Paakkari, teknologiajohtaja, VTT, R&D, ICT 2 Tietoliikenneosaamisen hyödyntäminen ja ylläpito Internetin lisääntyvä käyttö, palveluiden digitalisoituminen
LisätiedotDigitaalisuus murtaa perinteisiä toimialoja ja toimintamalleja nyt eikä vasta tulevaisuudessa Jarmo Matilainen, toimitusjohtaja, Finnet-liitto ry,
Digitaalisuus murtaa perinteisiä toimialoja ja toimintamalleja nyt eikä vasta tulevaisuudessa Jarmo Matilainen, toimitusjohtaja, Finnet-liitto ry, Digicenter hankkeen fasilitaattori Mikä on Digicenter?
LisätiedotPörssi-ilta, Jyväskylä Kirsi Jalasaho, VP IR & Marketing
Pörssi-ilta, Jyväskylä 21.3.2017 Kirsi Jalasaho, VP IR & Marketing We connect bricks and clicks, front and end Digitaalisen kaupankäynnin ratkaisut myymälästä verkkoon suomalaisille ja globaaleille asiakkaille
LisätiedotF-Secure Oyj. Yhtiökokous 2013. Toimitusjohtaja Christian Fredrikson
F-Secure Oyj Yhtiökokous 2013 Toimitusjohtaja Christian Fredrikson Protecting the irreplaceable f-secure.com 3.4. 2013 Sisältö 1. F-Secure lyhyesti 2. Taloudellinen katsaus 2012 3. Tuotteet ja palvelut
LisätiedotCIO Forum. Tietohallintojohtajat muutosjohtajina Säästöjä vai uusia valloituksia? Johan Sandell CIO Forum 3.6.2009
CIO Forum Tietohallintojohtajat muutosjohtajina Säästöjä vai uusia valloituksia? Johan Sandell CIO Forum 3.6.2009 Tervetuloa Taloudellisen tilanteen haasteet voidaan kääntää mahdollisuuksiksi vahvalla
LisätiedotÄlykäs energiajärjestelmä. Pekka Salomaa, Energiateollisuus ry , Clarion Hotel Helsinki Jätkäsaari
Älykäs energiajärjestelmä Pekka Salomaa, Energiateollisuus ry 30.1.2019, Clarion Hotel Helsinki Jätkäsaari Energia-alalla koittaa asiakkaiden aika Suuret muutosilmiöt Vähähiilisyys ja uusiutuvat Haastavaa,
LisätiedotElinkeino-ohjelman painoalat
Elinkeino-ohjelman painoalat Elinkeino-ohjelman painoalat 1. Uudistuva teollisuus. Nykyinen rakennemuutos on mahdollista kääntää laadullisesti uudenlaiseksi kasvuksi panostamalla uusiin liiketoimintamalleihin
LisätiedotÄlykäs Metsä. Ilkka Hämälä Toimitusjohtaja, Metsä Fibre Oy. Siemens DigiDay
Älykäs Metsä Ilkka Hämälä Toimitusjohtaja, Metsä Fibre Oy Siemens DigiDay 29.11.2017 1 05.12.17 METSÄ GROUP Liikevaihto 4,7 mrd. euroa Henkilöstö 9 300 METSÄLIITTO OSUUSKUNTA Konsernin emoyritys Omistajina
LisätiedotTEEMME KYBERTURVASTA TOTTA
TEEMME KYBERTURVASTA TOTTA Petri Kairinen, CEO (twitter: @kairinen) Pörssin Avoimet Ovet 1.9.2015 1.9.2015 Nixu 2015 1 PIDÄMME DIGITAALISEN YHTEISKUNNAN TOIMINNASSA. 1.9.2015 Nixu 2015 2 DIGITAALINEN YHTEISKUNTA
LisätiedotToimitusjohtajan katsaus Kimmo Alkio. Yhtiökokous 2016
Toimitusjohtajan katsaus Kimmo Alkio Yhtiökokous 2016 Vuosi 2015 lyhyesti Hyvä vuosi Tiedolle IT-palveluissa markkinoita nopeampi kasvu Lisääntyneet investoinnit sekä yritysostot kasvun ja innovaatioiden
LisätiedotToimitusjohtajan katsaus
Toimitusjohtajan katsaus Kimmo Alkio, toimitusjohtaja Yhtiökokous Finlandia-talo, Helsinki 2.3.214 Olemme sitoutuneet kehittämään yrityksiä ja yhteiskuntaa informaatioteknologian avulla Palvelumme tukevat
LisätiedotKASVAVAN KYBERTURVAMARKKINAN PELINTEKIJÄ
KASVAVAN KYBERTURVAMARKKINAN PELINTEKIJÄ Petri Kairinen, CEO (twitter: @kairinen) Lupaavat pörssiyhtiöt tilaisuus 3.3.2015 3.3.2015 Nixu 2015 1 PIDÄMME DIGITAALISEN YHTEISKUNNAN TOIMINNASSA. 3.3.2015 Nixu
LisätiedotTEEMME KYBERTURVASTA TOTTA
TEEMME KYBERTURVASTA TOTTA Petri Kairinen, CEO (twitter: @kairinen) Pörssin Avoimet Ovet 1.9.2015 1.9.2015 Nixu 2015 1 PIDÄMME DIGITAALISEN YHTEISKUNNAN TOIMINNASSA. 1.9.2015 Nixu 2015 2 DIGITAALINEN YHTEISKUNTA
LisätiedotÄlykäs lipunmyyntiratkaisu älykästä tulevaisuutta varten YRITYS
Älykäs lipunmyyntiratkaisu älykästä tulevaisuutta varten YRITYS PayiQ kehittää pilvipalveluihin perustuvia älykkäitä mobiililippujen myynti-, maksu- ja tarkistusratkaisuja älykkäille kaupungeille, liikennöitsijöille
LisätiedotBASWARE OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS. 14. helmikuuta 2013 Finlandia-talo Helsinki
BASWARE OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 14. helmikuuta 2013 Finlandia-talo Helsinki TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Esa Tihilä KATSAUS VUOTEEN 2012 Ohjelmistoista palveluihin Ohjelmistoista palveluihin: Voimakas
LisätiedotTeleyritysten rooli älykkään infran mahdollistajana
Teleyritysten rooli älykkään infran mahdollistajana Verkostomessut, Tampere 23.1.2019 Elina Ussa, FiCom ry FiCom ry FiCom on ICT-alan suomalainen edunvalvoja, jonka tavoitteena on edistää jäsentensä liiketoimintamahdollisuuksia
LisätiedotJ u k k a V i i t a n e n R e s o l u t e H Q O y C O N F I D E N T I A L
Digitaliseen alustatalouden tiekartasto J u k k a V i i t a n e n R e s o l u t e H Q O y 0 6. 0 4. 2 0 1 7 Alustatalouden vaikutukset yhteiskuntaan j a kansantalouteen A l u s t a t a l o u d e n m u
LisätiedotDetection Technology Oyj Toimitusjohtaja Hannu Martola. Pörssin avoimet ovet 01.09.2015
Detection Technology Oyj Toimitusjohtaja Hannu Martola Pörssin avoimet ovet 01.09.2015 1 DT on kasvuyhtiö joka toimittaa ilmaisimia röntgenlaitteisiin DT toimittaa röntgenkuvantamisjärjestelmiä ja -ilmaisimia
LisätiedotTeollisuuden uudistuminen - innovaatiot uuden nousun mahdollistajana
VTT TECHNICAL RESEARCH CENTRE OF FINLAND LTD Teollisuuden uudistuminen - innovaatiot uuden nousun mahdollistajana Antti Vasara, toimitusjohtaja Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy Joensuu 7.2.2017: Älyä
LisätiedotTERVETULOA. Yhtiökokous 1.4.2014. Digitaalisuuden edistäjä. Teleste Proprietary. All rights reserved.
Digitaalisuuden edistäjä TERVETULOA Yhtiökokous 1.4.2014 1. Teleste lyhyesti VISIO - Alamme johtavana toimijana luomme modernia verkottunutta maailmaa uusien laajakaista- ja videoratkaisujen avulla. 2.Tilinpäätös
LisätiedotSmart way to smart products. Etteplan Oyj sijoituskohteena
Etteplan Oyj sijoituskohteena Sijoitus Invest 2014 -tapahtuma 12.-13.11.2014 Etteplan suunnittelualan edelläkävijä yli 30 vuotta Suomen suurin kone- ja laitesuunnitteluun erikoistunut yritys ja suurimpien
LisätiedotTavoitteena kannattava kasvu. Yhtiökokous Repe Harmanen, toimitusjohtaja 16.3.2015
Tavoitteena kannattava kasvu Yhtiökokous Repe Harmanen, toimitusjohtaja 16.3.2015 Asiakaslupauksemme Takaamme jatkuvuuden ja teemme tulevaisuuden ajallaan ja rahallaan. 1. Toimintamme Merkittävin osa liiketoiminnastamme
LisätiedotArvoa palveluista ja teollisesta internetistä. Petri Kinnunen, Ylivieska
Arvoa palveluista ja teollisesta internetistä Petri Kinnunen, Ylivieska 14.3.2016 PVP lyhyesti 12 vuoden historia Omistajina 17 kuntaa Oulun eteläiseltä alueelta Toiminnan painopiste julkishallinnon sähköisissä
LisätiedotPuolivuotiskatsaus H Siili Solutions Oyj Timo Luhtaniemi
Puolivuotiskatsaus H1 2018 Siili Solutions Oyj 14.8.2018 Timo Luhtaniemi Vastuuvapauslauseke Tässä materiaalissa esitetyt markkinoihin ja tulevaisuuteen liittyvät lausunnot ja arviot perustuvat yhtiön
LisätiedotTekes kannustaa virtuaalisiin työkaluihin
Tekes kannustaa virtuaalisiin työkaluihin Kari Penttinen 12.3.2013 Katsaus päättyneeseen ohjelmaan, jossa tavoitteina oli eri toimialoilla: Kilpailukyvyn parantaminen samanaikaisesti ICT:tä hyödyntämällä
LisätiedotMistä on kyse ja mitä hyötyä ne tuovat?
Pilvipalvelut Mistä on kyse ja mitä hyötyä ne tuovat? Pilvipalvelut - Mistä on kyse ja mitä hyötyä ne tuovat? Suurin osa kaikista uusista it-sovelluksista ja -ohjelmistoista toteutetaan pilvipalveluna.
LisätiedotGlobal Fintech Survey 2017 Suomen tulosten yhteenveto
Global Fintech Survey 2017 Suomen tulosten yhteenveto Fintech-toimijoiden kasvava vaikuttavuus finanssisektorilla 80% vastaajista arvioi erinomaisen asiakaspalvelun olevan tärkein tekijä fintech-toimijoita
LisätiedotKYBERTURVAMARKKINA KASVAA TEEMME KYBERTURVASTA TOTTA
KYBERTURVAMARKKINA KASVAA TEEMME KYBERTURVASTA TOTTA Petri Kairinen, toimitusjohtaja (twitter: @kairinen) Nordnet-aamiaistilaisuus, Helsinki, 24.9.2015 24.9.2015 Nixu 2015 1 PIDÄMME DIGITAALISEN YHTEISKUNNAN
LisätiedotDigitalisaatio / Digiloikka. Digiloikka-työryhmä Kari Nuuttila
Digitalisaatio / Digiloikka Digiloikka-työryhmä Kari Nuuttila 12.9.2016 Asiakas prosessissa Kirjaudu Kahoot.it Game PIN: 458597 Luo nimimerkki esim. KariN Miksi olemme täällä? Digitalisaatio on uusi ja
LisätiedotOULUTECH OY YRITYSHAUTOMO 1(14) KYSYMYKSIÄ LIIKETOIMINTASUUNNITELMAN TEKIJÄLLE. Yritys: Tekijä:
OULUTECH OY YRITYSHAUTOMO 1(14) KYSYMYKSIÄ LIIKETOIMINTASUUNNITELMAN TEKIJÄLLE Yritys: Tekijä: Päiväys: MARKKINAT Rahoittajille tulee osoittaa, että yrityksen tuotteella tai palvelulla on todellinen liiketoimintamahdollisuus.
LisätiedotÄlykäs, palveleva kunta
Älykäs, palveleva kunta Mikko Rusama Digitalisaatiojohtaja Helsingin kaupunki @mikkohr #kevathumaus Älykäs, palveleva kaupunki Mikko Rusama, Helsingin Kaupungin Digitalisaatiojohtaja Maailman toimivin
LisätiedotKorjausrakentamisen tutkimus VTT:ssä -tutkimuksen sijoittuminen VTT:n tutkimusstrategiaan
Korjausrakentamisen tutkimus VTT:ssä -tutkimuksen sijoittuminen VTT:n tutkimusstrategiaan Rakennusten ja alueiden uudistaminen ja korjaaminen 19.1.2010 Teknologiajohtaja Eva Häkkä-Rönnholm, VTT 2 VTT Group
LisätiedotÄlykkäitä tekoja Suomelle
Älykkäitä tekoja Suomelle Teknologiateollisuuden tavoitteet hallituskaudelle 2019-2023 TekojaSuomelle.fi Teknologiateollisuus Suomen merkittävin elinkeino 51 % Suomen viennistä 310 000 ihmistä työskentelee
LisätiedotTeollinen Internet. Tatu Lund
Teollinen Internet Tatu Lund Suomalaisen yritystoiminnan kannattavuus ja tuottavuus ovat kriisissä. Nokia vetoinen ICT klusteri oli tuottavuudeltaan Suomen kärjessä ja sen romahdus näkyy selvästi tilastoissa.
LisätiedotBusiness Finlandin rahoituspalvelut Aki Parviainen
Business Finlandin rahoituspalvelut 2018 Aki Parviainen Uusi Business Finland mitä tavoitellaan ja miksi? Hyödynnetään vahvemmin asiantuntijaverkostoja Innovaatiotoimintaa ja kansainvälistymistä tukevat
LisätiedotRolling up the Sleeves: Let s Make Growth with Digital Services. Tunnistautuminen saḧkoïseen asiointiin
Rolling up the Sleeves: Let s Make Growth with Digital Services Tunnistautuminen saḧkoïseen asiointiin 1 Oma Säästöpankki Oy lyhyesti Oma Saä sto pankista muodostumassa Suomen suurin ja vahvin saä sto
LisätiedotYHTIÖKOKOUS, Jari Jaakkola, Toimitusjohtaja QPR1V: (Nasdaq Helsinki)
YHTIÖKOKOUS, 4.4.2019 Jari Jaakkola, Toimitusjohtaja QPR1V: (Nasdaq Helsinki) QPR SOFTWARE Prosessien louhintaan (process mining), prosessi- ja kokonaisarkkitehtuurin mallinnukseen ja suorituskykyjohtamiseen
LisätiedotTEEMME KYBERTURVASTA TOTTA
TEEMME KYBERTURVASTA TOTTA Heikki Roikonen, talousjohtaja Arvopaperin Rahapäivä, Helsinki, 17.9.2015 17.9.2015 Nixu 2015 1 PIDÄMME DIGITAALISEN YHTEISKUNNAN TOIMINNASSA. 17.9.2015 Nixu 2015 2 DIGITAALINEN
LisätiedotMetson menestystekijät Pörssisäätiön pörssi-ilta 28.3.2014 Espoo Matti Kähkönen Toimitusjohtaja
Metson menestystekijät Pörssisäätiön pörssi-ilta 28.3.2014 Espoo Matti Kähkönen Toimitusjohtaja Sisältö Metso yrityksenä Strategiamme Taloudellinen kehitys 2 Metso Pörssi-ilta 28.3.2014 Terveys-, turvallisuus-
Lisätiedot[Investing in the Data Center Business]
[Investing in the Data Center Business] Toukokuu 8 2019 Vesa Weissmann, Senior Advisor +358 50 500 2120 vesa.weissmann@gearshiftgroup.com Aihealueita 1. Datakeskukset sijoituskohteena 2. Liiketoimintaympäristö
LisätiedotLiiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Liideri-ohjelma Hyvinvoinnista bisnestä -teemaklinikka
Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Liideri-ohjelma 2012 2018 Hyvinvoinnista bisnestä -teemaklinikka Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa. Intoa ja osaamista Loistava
LisätiedotMatkailu- ja ravitsemisalan (MARATA) erikoistumiskoulutus HUOMISEN MATKAILUKOHDE 30 op
0 Matkailu- ja ravitsemisalan (MARATA) erikoistumiskoulutus HUOMISEN MATKAILUKOHDE 30 op LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULU Ammattikorkeakoulujen erikoistumiskoulutus 1 Erikoistumiskoulutus on uusi koulutusmuoto
LisätiedotToimitusjohtajan katsaus
Toimitusjohtajan katsaus Yhtiökokous 2018 Kimmo Alkio @kalkio Digitaalinen vallankumous etenee uuden datan avulla Rajaton kapasiteetti Autonomisuus Tekoäly Kyberturvallisuus Digitaaliset hankintaketjut
LisätiedotCargotec Varsinainen yhtiökokous
Cargotec Varsinainen yhtiökokous 22.3.2016 Toimitusjohtaja Mika Vehviläinen 22.3.2016 2 Yhtiökokous Cargotecin vuosi 2015 Onnistumiset Selkeä kannattavuuden paraneminen Kalmarissa ja Hiabissa Kannattavin
LisätiedotCOMPTEL OYJ. Helsingin Osakesäästäjät ry:n yritysvierailu 26.10.2015 COMPTEL CORPORATION 2015
COMPTEL OYJ Helsingin Osakesäästäjät ry:n yritysvierailu 26.10.2015 AGENDALLA Comptel lyhyesti Toimintaympäristö ja strategiamme 2015 2017 Avaintietoa taloudestamme Comptel sijoituskohteena 3 COMPTEL
LisätiedotTekesin rahoitus startup-yrityksille
Tekesin rahoitus startup-yrityksille DM 1506263 10-2015 Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa. DM 1506263 4-2016 Intoa ja osaamista Loistava tiimi Omaa rahaa Kansainvälinen
LisätiedotAvoin data Henna-Kaisa Stjernberg
Avoin data 2030 Henna-Kaisa Stjernberg 1876 1927 1902 1800-l Tiedon välittäminen muuttuu ajassa 2000 some Tieto digitalisoituu 1980 luvun lopulla alle 1% maailman varastoidusta tiedosta oli digitaalisessa
LisätiedotOsavuosikatsaus Q2 2015
Osavuosikatsaus Q2 2015 Enabling digital evolution Jukka Rinnevaara Toimitusjohtaja Edistämme Company restricted Jokapäiväisen elämäsi sujuvuutta, turvallisuutta ja tehokkuutta. Company restricted Liiketoiminta-alueet
LisätiedotKaleva Median digipolku ja -opit
Kaleva Median digipolku ja -opit - Paikallisuuden puolesta vuodesta 1899 1.11.2018 / Tommi Silfverhuth Taustaa 2 3 Koodaamisesta myyntiin ja konseptoinnista johtamiseen Kokemusta eri toimialoilta Innoissaan
LisätiedotCanonin yrityspalvelut
Canonin yrityspalvelut Sinun liiketoimintasi muuttaminen Canonin yrityspalvelut Kuluttajien käyttäytymisessä tapahtuvat muutokset vaikuttavat myös yritysten tapaan toimia, ja tavat, joilla organisaatiot
LisätiedotOsavuosikatsaus 1-9/2014
Osavuosikatsaus 1-9/2014 31.10.2014 Juha Varelius, toimitusjohtaja Katsauskauden pääkohdat Katsauskauden 1-9/2014 pääkohdat Digia-konserni 1-9/2014 1-9/2013 Muutos % Liikevaihto 70 187 72 959-3,8 % Liikevoitto
LisätiedotOHITUSKAISTA MAAILMALLE Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Juha Pulkkinen, Senior Director OULUSTA
OHJELMA 9.00-9.20 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Juha Pulkkinen, Senior Director OULUSTA OHITUSKAISTA MAAILMALLE 11.12. Juha Pulkkinen Senior Director, Business Finland 9.20-9.40 Keynote
LisätiedotDigian kasvun perustan luomisen vuosi, koko vuoden liikevaihto kasvoi noin 7 %
Digian kasvun perustan luomisen vuosi, koko vuoden liikevaihto kasvoi noin 7 % Digia Oyj Tilinpäätöstiedote 2016 Timo Levoranta 3.2.2017 Kasvustrategian vaiheet toteutus vaatii muutosta ja tuo mahdollisuuksia
LisätiedotDigimarkkinoinnin uudet pelisäännöt Huhtikuu 2015
Digimarkkinoinnin uudet pelisäännöt Huhtikuu 2015 Any sufficiently advanced technology is indistinguishable from magic. - Arthur C Clarke Millaisia mahdollisuuksia uudet teknologiat tarjoavat? Internet
LisätiedotTekes digitaalisen liiketoiminnan edistäjänä
Tekes digitaalisen liiketoiminnan edistäjänä Kari Penttinen 12.3.2013 Digitaalisuus palvelujen ja tuotannon uudistajana Perustelut Organisaatioiden kokonaisvaltainen uudistaminen prosesseja tehostamalla,
LisätiedotSuomalainen pilvimaisema Yhteenveto Liikenne- ja viestintäministeriön selvityksestä 2013
Suomalainen pilvimaisema Yhteenveto Liikenne- ja viestintäministeriön selvityksestä 2013 Seppo Kalli Digital Media Finland Selvitys Suomalainen pilvimaisema Liikenne- ja viestintäministeriö Julkaisuja
LisätiedotGlaston tammi-maaliskuu 2016
Glaston tammi-maaliskuu 2016 28.4.2016 Q1 lyhyesti Saadut tilaukset olivat 25,0 (22,5) M Tilauskanta 31.3.2016 oli 34,5 (52,8) M Liikevaihto oli 29,4 (26,3) M Vertailukelpoinen liikevoitto oli 0,7 (1,2)
LisätiedotBUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018
BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 #1916549 KASVUUN TÄHTÄÄVILLE YRITYKSILLE STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja keskisuuret
LisätiedotMicrosoft, 2005. Johtaja näyttää työhyvinvoinnin suunnan Uudista ja uudistu 2005 Martti Mehtälä Microsoft Oy
Microsoft, 2005 Johtaja näyttää työhyvinvoinnin suunnan Uudista ja uudistu 2005 Martti Mehtälä Microsoft Oy Microsoft Globaalisti Maailman johtava ohjelmistovalmistaja 107 000 työntekijää Liikevaihto 40
LisätiedotVRK strategia
VRK strategia 2016-2020 Digitalisoimme yhteiskuntaa yhdessä onnistumme Visio 2020 Toimintaympäristön muutostekijöitä (1/3) Pääministeri Juha Sipilän hallitus aloitti toimintansa keväällä 2015. Uuden hallitusohjelman
LisätiedotMiten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla?
Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen 12.3.2013 Digitaalisuus palvelujen ja tuotannon uudistajana Perustelut Organisaatioiden kokonaisvaltainen uudistaminen prosesseja
LisätiedotLappeenrannasta MAAILMALLE OHITUSKAISTA Jarmo Heinonen Senior Director, Business Finland OHJELMA
OHJELMA 9.00 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Jarmo Heinonen, Senior Director Lappeenrannasta OHITUSKAISTA MAAILMALLE 12.4.2019 Jarmo Heinonen Senior Director, Business Finland Tanska on lähellä
LisätiedotLogistiikkapalvelujen digitalisaatio kuljetusyrittäjän näkökulmasta
Logistiikkapalvelujen digitalisaatio kuljetusyrittäjän näkökulmasta TransSmart-seminaari Finlandia-talo 11.11.2015 Sakari Backlund Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry 1) Logistiikkapalvelujen 2) digitalisaatio
LisätiedotDigitaalinen talous ja kilpailukyky
Digitaalinen talous ja kilpailukyky Matti Pohjola Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Industrialismi + nationalismi => Suomen vaurastuminen 64"000" Bkt$asukasta$kohden$(euroa$vuoden$2010$hinnoin)$ 32"000"
LisätiedotToimitusjohtajan katsaus
Toimitusjohtajan katsaus Kimmo Alkio Yhtiökokous 2015 Vuosi 2014 kohti kasvua Strategian toteutus jatkuu suunnitellusti Hyvä kehitys IT-palveluissa Vakaa kehitys kohti 10 %:n liikevoittomarginaalia Palveluja
LisätiedotOsavuosikatsaus 1-6/2014
Osavuosikatsaus 1-6/2014 8.8.2014 Juha Varelius, toimitusjohtaja Katsauskauden pääkohdat Katsauskauden 1-6/2014 pääkohdat Digia-konserni 1-6/2014 1-6/2013 Muutos % Liikevaihto 48 455 51 523-6,0 % Liikevoitto
LisätiedotTAMPEREELTA MAAILMALLE OHITUSKAISTA Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Juha Suuronen, Senior Director
OHJELMA TAMPEREELTA OHITUSKAISTA MAAILMALLE 13.11.2018 Juha Suuronen Yksikönjohtaja, Business Finland 9.00-9.20 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Juha Suuronen, Senior Director 9.20-9.40 Miten
LisätiedotMiten toimintaympäristömme muuttuu? Digitalisaatio ja globalisaatio talouden uusina muutosvoimina
Miten toimintaympäristömme muuttuu? Digitalisaatio ja globalisaatio talouden uusina muutosvoimina Matti Pohjola Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Industrialismi + nationalismi => Suomen vaurastuminen
LisätiedotTörmääkö virtuaalitodellisuus aineettomiin oikeuksiin? Technopolis IPR-lakimies Juha Myllyoja
Törmääkö virtuaalitodellisuus aineettomiin oikeuksiin? Technopolis 5.4.2017 IPR-lakimies Juha Myllyoja PAM! Törmäys on väistämätön! Esityksen näkökulma OK, ei puhuta peleistä! Jätetään nuorison levottomat
LisätiedotPohjoismaiden johtava viinien ja väkevien alkoholijuomien bränditalo PÖRSSI-ILTA
26.11.2018 TOIMITUSJOHTAJA PEKKA TENNILÄ Pohjoismaiden johtava viinien ja väkevien alkoholijuomien bränditalo PÖRSSI-ILTA Olemme pohjoismaiden johtava viinien ja väkevien alkoholijuomien bränditalo Markkina-asemat
LisätiedotDigitaalisuudesta muutosvoimaa
Digitaalisuudesta muutosvoimaa 6.9.2018 Megatrendejä ja ajankohtaisia teknologiatrendejä Globalisaatio Teknologian kehitys Demografiset muutokset Ilmastomuutos Laskentakapasiteetin kasvu, kvanttitietokoneet
LisätiedotSOTE-AKATEMIA TEKNOLOGISEN MURROKSEN JOHTAMINEN SOTE-ALALLA
SOTE-AKATEMIA TEKNOLOGISEN MURROKSEN JOHTAMINEN SOTE-ALALLA Tule oppimaan parhaat käytännöt teknologisen murroksen johtamiseen sekä digitalisaation ja uusimman teknologian hyödyntämiseen sosiaali- ja terveydenhuollossa!
LisätiedotDigitaalisuus alustojen mahdollistajana
Digitaalisuus alustojen mahdollistajana Timo Seppälä Time: 10.11.2016 Place: Keski-Suomen tulevaisuusfoorumi Miksi digitalisaatio herättää keskustelua juuri nyt? 40y 98% 50(0) 1T 2 Suomalaiset yritykset
LisätiedotPilivipalavelut Cloud Business 2012 Parempaa paikallista pilveä
Pilivipalavelut Cloud Business 2012 Parempaa paikallista pilveä 29.11.2012 Petri Hyyppä Me kaikki olemme pilvessä Parempaa paikallista pilveä / Petri Hyyppä 29.11.2012 2 Kun puhumme pilvipalveluista, tarkoitamme
LisätiedotData-analytiikkakonseptin esiselvitys. Palvelu innovaatioseteliin Steamlane Oy
Data-analytiikkakonseptin esiselvitys Palvelu innovaatioseteliin Ari Karppinen ari.t.karppinen@steamlane.com Steamlane Oy 050 5410775 Data-analytiikkakonseptin esiselvitys Onko yrityksessänne laiskaa dataa,
LisätiedotHenkilöstön osaamistarpeet digitaloudessa
Henkilöstön osaamistarpeet digitaloudessa EK:n yrityskyselyn tulokset 2017 Mirja Hannula 6.9.2017 TAITO-ohjelman hakuinfo 87% Lähes 90 prosenttia yrityksistä kokee, että digitalisaatio on tuonut tai tuomassa
LisätiedotSäätövoimaa tulevaisuuden sähkömarkkinalle. Klaus Känsälä, VTT & Kalle Hammar, Rejlers Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy
Säätövoimaa tulevaisuuden sähkömarkkinalle Klaus Känsälä, VTT & Kalle Hammar, Rejlers Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy Sähkönjakelu muutoksessa Sähköä käytetään uusilla tavoilla mm. lämpöpumpuissa ja
LisätiedotTEOLLINEN YHTEISTYÖ JA YRITYKSEN STRATEGIA
TEOLLINEN YHTEISTYÖ JA YRITYKSEN STRATEGIA HXIP-seminaari 12.9.2019, Pori Pertti Woitsch, Woitsch Consulting Oy Puhuja Pertti Woitsch, Woitsch Consulting Oy Yli 40 vuotta kokemusta kansainvälisestä liiketoiminnasta
LisätiedotOHITUSKAISTA. Rovaniemeltä MAAILMALLE Suvi Sundquist Senior Director, Business Finland OHJELMA
OHJELMA 13.00 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Suvi Sundquist, Senior Director Keynote Business Finlandin ulkomaanverkostosta; Norjan mahdollisuudet ja Business Finlandin palvelut, Jukka Suokas,
LisätiedotDigitalisaation kartoitus ja tiekartan suunnittelu. Palvelu innovaatioseteliin Steamlane Oy
Digitalisaation kartoitus ja tiekartan suunnittelu Palvelu innovaatioseteliin Ari Karppinen ari.t.karppinen@steamlane.com Steamlane Oy 050 5410775 Digitalisaation kartoitus ja tiekartan suunnittelu Kartoitamme
LisätiedotTILINPÄÄTÖS 2015 JA NÄKYMÄT
TILINPÄÄTÖS 2015 JA NÄKYMÄT Petri Kairinen, CEO 17.2.2016 17.2.16 Nixu 2016 1 KASVUSTRATEGIA ETENI. NIXU LAAJENTUI KANSAINVÄLISESTI JA KÄYNNISTI UUSIA SKAALAUTUVIA PALVELUITA 17.2.16 Nixu 2016 2 Hyvä kasvu
LisätiedotLAITOSHUOLLON HAASTEET Kestävä kehitys. Toiminnan tehokkuus. Kannattava kasvu. Ihmiset
MUUTA KÄSITYKSESI SIIVOUKSESTA Sales Manager Jussi Ruisniemi, Diversey Suomi Oy LAITOSHUOLLON HAASTEET Ihmiset Toiminnan tehokkuus Kannattava kasvu Kestävä kehitys 1 IoT = Internet of Things (=esineiden
LisätiedotVahvaa kasvua hyvällä kannattavuudella. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q3/2015 Juha Varelius 30.10.2015
Vahvaa kasvua hyvällä kannattavuudella. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q3/2015 Juha Varelius 30.10.2015 Katsauskauden pääkohdat Katsauskauden pääkohdat Konsernin liikevaihto kasvoi tammi-syyskuussa 10,2 prosenttia
Lisätiedot