Sosiaaliset taidot ovat entistä tärkeämpiä työelämässä
|
|
- Aki Mäkelä
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 artikkeli juho jokinen Tutkijatohtori Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu antti sieppi Projektitutkija Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu Sosiaaliset taidot ovat entistä tärkeämpiä työelämässä Teknologiset innovaatiot muovaavat yhä voimakkaammin työmarkkinoita, kun koneet ja robotit ottavat hoidettavakseen työtehtäviä. Osa työelämässä aiemmin vaadituista taidoista vanhentuu tai muuttuu hyödyttömiksi, ja tilalle nousee uusia osaamistarpeita. Eräs oletettavasti korostuva taito on kyky toimia sosiaalisissa tilanteissa. Tuloksemme osoittavatkin, että Suomen työmarkkinoilla viime vuosikymmeninä yhä suurempi osuus työpaikoista on ollut sellaisia, joissa vaaditaan hyviä sosiaalisia valmiuksia. Sosiaalisemmat henkilöt myös tienaavat muita enemmän, ja tämä ansioero on kasvanut entisestään viime vuosina. Teknologian ripeät edistysaskeleet ovat johtaneet työelämän murrokseen. Aiemmin ihmistyöllä suoritettuja työtehtäviä on siirretty enenevässä määrin erilaisten koneiden, laitteiden ja robottien suoritettaviksi. Tämä muuttaa vääjäämättä sitä, millaista osaamista ja taitoja työnantajat vaativat työntekijöiltään, sekä sitä, miten työntekijöitä palkitaan erilaisista taidoista. Työpanoksen kysynnän voidaan ennustaa vähenevän työtehtävissä, joista koneet ja robotit suoriutuvat ihmistä tehokkaammin, tarkemmin ja pienemmin kustannuksin. Tällä on vaikutusta erilaisista taidoista maksettaviin palkkoihin, kun työtehtävien automatisoinnin mahdollisuus joudutaan huomioimaan palkkaneuvotteluissa. Tietynlainen osaaminen menettää arvonsa koneiden omaksuessa sen siinä määrin, että ihmisten ei enää kannata kilpailla koneita vastaan palkkoja alentamalla. Palkkakilpailu kiristyy myös, kun koneiden syrjäyttämiksi joutuneet työntekijät lisäävät muille aloille siirtyessään kilpailua niiden työpaikoista. Koneet ja robotit ovat menneinä vuosina korvanneet ihmistyötä erityisesti sellaisissa ammateissa, joiden työtehtävät ovat ennakoitavia ja selkeästi määriteltyjä. Tällaiset tehtävät on voitu monessa tapauksessa ohjelmoida kustannustehokkaasti koneiden ja robottien hoidettaviksi. Koneiden syrjäyttämäksi on joutunut esimerkiksi suuri joukko erilaisia toimistotyöntekijöitä ja teollisuuden kokoonpanotyöntekijöitä (esim. Mitrunen 2013). Näissä ammateissa on tyypillisesti pärjännyt verrattain matalalla koulutuksella ja osaamisella. Uudet teknologiat muuttavat yhä voimakkaammin myös korkean osaamistason ammattien työtehtäviä. Viimeaikaiset havainnot kuitenkin osoittavat, että uudet teknologiat muuttavat yhä voimakkaammin myös korkean osaamistason ammattien työtehtäviä, kun koneoppiminen tekee tuloaan esimerkiksi rahoitus-, lainopillisille ja lääketieteellisille aloille. Edes luovat alat eivät ole immuuneja kehityksen mukanaan tuomille muutoksille. Tästä esimerkkinä käyvät erilaiset koneoppimismenetelmät, jotka kykenevät jo nykyisellään tuottamaan kuvataidetta, musiikkia, runoutta ja proosaa jopa niin hyvin, että teoksia arvioivien on vaikea erottaa niitä ihmistaiteilijoiden tekemistä (esim. Elgammal et al. 2017). Kun koneet suoriutuvat entistä paremmin tehtävistä, joita pidettiin niille vain jokin aika sitten lähes mahdottomina, eivät käytännössä mitkään ammatit ole immuuneja teknologiselle kehitykselle (ks. Brynjolfsson ja McAfee 2012). Tällöin keskeiseksi kysymykseksi nousee se, millaisia taitoja ja osaamista työmarkkinoilla tulevaisuudessa tarvitaan. SOSIAALISTEN TAITOJEN KOROSTUMINEN TYÖMARKKINOILLA Eräs taito, jonka voidaan ennustaa korostuvan työtehtävien automatisaation 48 T&Y talous ja yhteiskunta
2 Antti Sieppi (oik.) ja Juho Jokinen painottavat, että työelämän muuttuessa osaamisen jatkuva kehittäminen ja kyky sopeutua muuttuviin osaamistarpeisiin tulevat entistä tärkeämmiksi. T&Y talous ja yhteiskunta
3 YHDYSVALLOISSA TYÖLLISYYS ON KASVANUT ERITYISESTI AMMATEISSA, JOISSA TARVITA AN KORKEITA SOSIA ALISIA JA MATEMAATTISIA TAITOJA. aikakaudella, on kyky työskennellä ihmisten välistä kanssakäymistä sisältävissä sosiaalisissa tilanteissa. Tämän ennusteen tueksi voidaan esittää erilaisia olettamuksia. Ihmiset voivat esimerkiksi haluta tietyissä tilanteissa asioida ennemmin toisten ihmisten kuin ohjelmistojen ja robottien kanssa. Esimerkiksi psykologien ja terapeuttien työtehtäviä luonnehtii vahvasti ihmisten välinen henkilökohtainen kanssakäyminen. Ihmiset selviävät koneita paremmin sosiaalisista tilanteista, jotka vaativat monimutkaisia taitoja kuten asiayhteyksien tunnistamista ja tilannetajua. Toisaalta sosiaaliset tilanteet vaativat monimutkaisia taitoja kuten asiayhteyksien tunnistamista ja tilannetajua (esimerkiksi reagoimista ilmeisiin, eleisiin ja äänensävyihin), minkä vuoksi ne ovat vaikeasti koneiden opittavissa. Sosiaalisia taitoja painottavia ammatteja on usein myös vaikeampi siirtää suoritettaviksi muualla; myös tässä esimerkistä käyvät psykologit ja terapeutit. Sosiaalisten taitojen kysynnän lisääntymisen taustalla voi olla myös tuotteiden ja palveluiden hintojen halventuminen. Mikäli teknologian hyödyntämisestä seuraavat kustannussäästöt johtavat hintojen alenemiseen, kuluttajat voivat käyttää osan säästyvistä rahoistaan sosiaalista kanssakäymistä korostaviin aktiviteetteihin, kuten viihde- ja hyvinvointipalveluihin. Tämä lisää työllisyyttä näillä aloilla. 1 Tuoreen yhdysvaltalaistutkimuksen löydösten perusteella sosiaalisia taitoja vaativien ammattien työllisyysosuus onkin ollut kasvussa viime vuosikymmeninä (Deming 2017). Työllisyysosuus on kasvanut erityisesti sellaisissa ammateissa, joissa tarvitaan sekä korkeita sosiaalisia että matemaattisia taitoja. Yhdysvaltoja koskevat tutkimustulokset osoittavat myös, että työntekijöitä palkitaan sosiaalisuudesta kasvavassa määrin: sosiaalisesti kyvykkäämmät työntekijät ansaitsevat muita enemmän, ja tämä palkkaero on kasvanut viime aikoina. Myös palkkojen kasvu on ollut erityisen voimakasta ammateissa, jotka vaativat sekä korkeita matemaattisia että sosiaalisia taitoja (Weinberger 2014; Deming 2017). Aihetta ei ole aiemmin tutkittu Suomen työmarkkinoilla. Seuraavassa esitellään Taidot Työhön -konsortioon sisältyvän tutkimuksen tuloksia, jotka tarkastelevat sosiaalisten taitojen merkitystä ammattirakenteen muutoksessa ja työntekijöiden palkitsemisessa viime vuosikymmeninä. SOSIAALISTEN TAITOJEN ROOLI SUOMEN TYÖMARKKINOILLA Tarkasteluissa yhdistetään tietoja kolmesta eri yksilötason aineistosta. Ensimmäisenä hyödynnetään OECD:n kansainvälisen aikuistutkimuksen (PIAAC) 2 haastatteluaineistoja sen selvittämiseksi, millaisia taitoja eri ammateissa tarvitaan. Haastatteluissa kartoitettiin muiden asioiden ohella sitä, kuinka usein haastatellut tarvitsivat erilaisia taitoja työssään. Näiden tietojen pohjalta muodostetaan analyysiä varten kaksi taitomuuttujaa, jotka mittaavat eri ammateissa tarvittavien sosiaalisten ja matemaattisten taitojen tasoa. 3 Mitä korkeamman arvon nämä muuttujat saavat, sitä enemmän kyseisiä taitoja ammatissa tarvitaan. Analyysissä hyödynnetään lisäksi Puolustusvoimien peruskokeiden testituloksia, jotka tuottavat tietoa varusmiespalveluksen suorittaneiden miesten kognitiivisista kyvyistä ja persoonallisuudesta. 4 Näiden tietojen perusteella muodostetaan kaksi muuttujaa, jotka mittaavat testit suorittaneiden henkilöiden sosiaalisuutta ja kognitiivisia kykyjä. 5 Mitä korkeampia näiden muuttujien arvot henkilöllä ovat, sitä sosiaalisemmaksi ja kognitiivisesti kyvykkäämmäksi hänet voidaan testitulosten perusteella arvioida. Edellä muodostetut taito- ja kykymuuttujat yhdistetään Tilastokeskuksen väestötason rekisteriaineistoihin, jotka sisältävät kattavasti tietoja suomalaisten työmarkkina-asemasta sekä joukon muita tutkimuksen kannalta merkityksellisiä taustatietoja. Rekisteriaineistoja hyödynnetään aluksi ammattirakenteen muutosten tarkastelussa, kun niistä lasketaan 43 eri ammattiluokan työllisyysosuuksien ajalliset muutokset. 6 Varusmiesten testituloksia käsittelevää analyysiä varten rekisteriaineistosta kerätään erilaisia tietoja varusmiesajan jälkeisiltä vuosilta. Näitä tietoja ovat muun muassa myöhemmin suoritettu koulutus ja erilaiset työmarkkinatulemat kuten ansiotaso ja ammatti. Taulukossa 1 on raportoitu valikoituja ammatteja niiden sosiaalisten taitovaatimusten perusteella. Luokittelu perustuu PIAAC-aineistosta laskettuun ammattien sosiaalisia taitovaatimuksia mittaavaan muuttujaan. Korkeita sosiaalisia valmiuksia tarvitaan muun muassa erilaisissa johtaja- ja asiantuntijatehtävissä, ja matalimmillaan näiden taitojen tarve on erilaisissa suorittavissa töissä, kuten puhtaanapitoon, jätehuoltoon ja tuotteiden kokoonpanoon liittyvissä ammateissa. Arvio henkilön sosiaalisuudesta oli vahvassa yhteydessä siihen, työskentelikö hän sosiaalisia taitoja vaativassa ammatissa. Ammattien sosiaaliset taitovaatimukset ovat vahvasti yhteydessä siihen, kuin- 50 T&Y talous ja yhteiskunta
4 Taulukko 1. Sosiaaliset taitovaatimukset valikoiduissa ammateissa. Korkeat sosiaaliset taitovaatimukset Johtajat ja ylimmät virkamiehet Opettajat ja muut opetusalan asiantuntijat Terveydenhuollon erityisasiantuntijat (mm. lääkärit) Lainopilliset, sosiaalialan ja kulttuurialan erityisasiantuntijat (mm. asianajajat, psykologit ja sosiaalityöntekijät) Keskimääräiset sosiaaliset taitovaatimukset Suojelu- ja vartiointityöntekijät Sähkö- ja elektroniikka-alan työntekijät (mm. erilaiset asentajat ja korjaajat) Palvelutyöntekijät (mm. kampaajat/parturit, kosmetologit ja konduktöörit) Informaatio- ja tietoliikenneteknologian asiantuntijat (mm. käytön tukihenkilöt ja teknikot) Matalat sosiaaliset taitovaatimukset Katujen puhtaanapidon ja jätehuollon työntekijät ym. Teollisuustuotteiden kokoonpanijat Teollisuuden ja rakentamisen avustavat työntekijät Prosessityöntekijät (mm. koneiden ja laitteiden käyttäjät eri teollisuudenaloilla) Kuvio 1. Erilaisia taitoja vaativien ammattien työvoimaosuuksien muutos vien ammattien työllisyysosuuksien muutokset vuosina Vuonna 1995 hieman yli puolessa työpaikoista vaadittiin vain matalia sosiaalisia taitoja. Kahdessakymmenessä vuodessa korkeita sosiaalisia taitoja vaativien ammattien työllisyysosuus kasvoi noin 12 prosenttiyksikköä, samalla kun matalia sosiaalisia taitoja vaativien ammattien osuus laski vastaavalla määrällä. Sosiaalisia taitoja painottavista ammateista ne, joissa tarvitaan myös hyviä matemaattisia taitoja, kasvattivat työllisyysosuuttaan hieman nopeammin kuin ne, joissa matemaattiset taidot eivät ole yhtä tärkeitä. Jos sosiaalisiin taitoihin yhdistyi matemaattisia taitoja, niin työllisyysosuus kasvoi vielä nopeammin % MATALAT SOSIAALISET JA MATEMAATTISET TAIDOT KORKEAT SOSIAALISET JA MATEMAATTISET TAIDOT KORKEAT SOSIAALISET TAIDOT, MATALAT MATEMAATTISET TAIDOT Lähde: Kirjoittajien omat laskelmat Tilastokeskuksen rekisteriaineistojen ja PIAAC-aineiston pohjalta. ka sosiaalisia henkilöitä ammateissa keskimäärin työskenteli. Kun eri ammattien työntekijöiden keskimääräinen sosiaalisuus mitattiin ammateissa työskennelleiden vuotiaiden miesten varusmiesaikaisten persoonallisuustestitulosten perusteella, oli työntekijöiden sosiaalisuuden ja ammattien taitovaatimusten välinen korrelaatiokerroin 0,82. Toisin sanoen ne miehet, jotka arvioitiin varusmiestestien perusteella kaikkein sosiaalisimmiksi, päätyivät tyypillisesti työskentelemään ammatteihin, joissa sosiaalisten taitojen tarve on suurimmillaan ( ja päinvastoin). SOSIAALISTEN AMMATTIEN TYÖLLISYYS ON KASVUSSA Tarkasteltaessa Suomen ammattirakenteen muutoksia edellisinä vuosikymmeninä havaitaan, että kasvavassa osassa työpaikoista vaaditaan hyviä sosiaalisia taitoja. Kuvio 1 havainnollistaa tätä ilmiötä raportoimalla erilaisia taitoja vaati- Sosiaalisia taitoja painottava ammattirakenteen muutos näkyy ammattitasolla tarkasteltuna esimerkiksi siten, että vuosina maanviljelijöiden määrä väheni noin 62 tuhannella ja toimistotyöntekijöiden noin 53 tuhannella. Samanaikaisesti esimerkiksi hoivapalveluiden ja terveydenhuollon työntekijöiden määrä kasvoi noin 51 tuhannella ja liike-elämän ja hallinnon erityisasiantuntijoiden noin 48 tuhannella. SOSIAALISESTI KYVYKKÄÄMMÄT TIENAAVAT MUITA ENEMMÄN Seuraavaksi tarkastelussa on työntekijöiden sosiaalisuuden yhteys heidän vuosiansioihinsa. Tämän yhteyden arvioimisessa hyödynnetyn regressioanalyysin tulokset osoittavat, että työntekijän vuosiansiot olivat aikavälillä sitä suuremmat, mitä sosiaalisempi hän oli. Sosiaalisemmat työntekijät ansaitsivat keskimäärin noin 7 prosentin suuruisen ansiopreemion, eli vuosiansiot olivat tämän verran suuremmat niillä työntekijöillä, joilla sosiaalisuutta mittaavan muuttujan arvo oli yhden keskihajontayksikön suurempi. Korkeampien vuosiansioiden taustalla voi olla kaksi tekijää. Sosiaalisemmat T&Y talous ja yhteiskunta
5 KAIKKEIN ENITEN TIENASIVAT NE TYÖNTEKIJÄT, JOTKA OLIVAT SEKÄ MUITA SOSIAALISEMPIA ETTÄ KOGNITIIVISESTI KYVYKKÄÄMPIÄ. Kuvio 2. Sosiaalisuuden ja kognitiivisten kykyjen yhteys vuosiansioihin 35-vuotiailla miehillä. Ansiopreemio (%) KOGNITIIVISET KYVYT 95%:n LUOTTAMUSVÄLIT 2 SOSIAALISUUS 95%:n LUOTTAMUSVÄLIT Lähde: Kirjoittajien omat laskelmat Tilastokeskuksen rekisteriaineistojen ja Puolustusvoimien varusmiesaineistojen pohjalta. Kuvio 3. Työntekijöiden työtulojen summa vuosina (vuonna 1975 syntyneille miehille) Työtulojen summa (euroa) Työntekijöiden sosiaalisuutta mittaavan muuttujan neljännes Lähde: Kirjoittajien omat laskelmat Tilastokeskuksen rekisteriaineistojen ja Puolustusvoimien varusmiesaineistojen pohjalta. työntekijät voivat ensinäkin tehdä enemmän työtunteja kuin vähemmän sosiaaliset työtoverinsa. Toiseksi he voivat ansaita työtovereitaan korkeampia tuntipalkkoja. Työntekijöitä palkittiin tulosten perusteella merkittävissä määrin myös kognitiivisista kyvyistä, joiden ansiopreemio oli aikavälillä keskimäärin noin 9 prosenttia. Kaikkein eniten tienasivat ne työntekijät, jotka olivat sekä muita sosiaalisempia että kognitiivisesti kyvykkäämpiä. 7 Kuvio 2 havainnollistaa sosiaalisuuden ansiopreemiossa ajan myötä tapahtunutta kasvua: preemio yli kaksinkertaistui 35-vuotiailla miehillä vuosien 1997 ja 2014 välillä, noin 6 prosentista lähes 14 prosenttiin. Toisin sanoen sosiaalisempien työntekijöiden ansioero vähemmän sosiaalisiin nähden on kasvanut entisestään viime vuosina. Ansiopreemion kasvu selittyy osin sillä, että erilaisten sosiaalisia taitoja vaativien korkeapalkkaisten ammattien työpaikkojen määrä on kasvanut. Toisaalta myös sosiaalisia taitoja vaativien ammattien palkat ovat kasvaneet muita nopeammin. Samaan aikaan kognitiivisten kykyjen ansiopreemio on laskenut yli kuusi prosenttiyksikköä. Ansiopreemion laskua selittänee esimerkiksi se, että palkkojen kasvu on ollut vuoden 2006 jälkeen hitaampaa matemaattisia taitoja painottavissa ammateissa kuin ammateissa joissa näitä taitoja tarvitaan vähemmän. Kun erot sosiaalisuudessa ovat yhteydessä merkittäviin ansioeroihin jo lyhyellä aikavälillä, niin nämä erot vain voimistuvat, kun ansioita tarkastellaan pidemmällä aikavälillä. Tätä on havainnollistettu kuviossa 3, joka raportoi työntekijöiden kymmenen vuoden työtulojen keskimääräiset summat eräälle miesikäluokalle, erikseen sosiaalisuutta mittavan muuttujan neljänneksittäin. Kaikkein sosiaalisimmat työntekijät ansaitsivat kymmenessä vuodessa lähes T&Y talous ja yhteiskunta
6 KAIKKEIN SOSIAALISIMMAT TYÖNTEKIJÄT ANSAITSIVAT KYMMENESSÄ VUODESSA LÄHES EUROA ENEMMÄN KUIN VÄHITEN SOSIAALISET TYÖNTEKIJÄT. euroa enemmän kuin vähiten sosiaaliset työntekijät. JOHTOPÄÄTÖKSET Edellä raportoidut tulokset osoittavat sosiaalisten taitojen merkityksen kasvaneen Suomen työmarkkinoilla viime vuosikymmeninä, kun työllisyysosuus on kasvanut sosiaalista kanssakäymistä ja vuorovaikutustaitoja painottavissa ammateissa. Sosiaalisuus näyttelee merkittävää roolia myös työntekijöiden palkitsemisessa, kun sosiaalisemmat henkilöt ansaitsevat kasvavissa määrin muita työntekijöitä enemmän. Sosiaalisten taitojen korostuminen selittynee osaltaan teknologisella kehityksellä, mutta sen taustalla on oletettavasti myös muita taloudessa samanaikaisesti tapahtuneita muutoksia. Alhaisia sosiaalisia valmiuksia vaativia töitä, kuten teollisuuden kokoonpanotöitä, on siirtynyt edellisinä vuosikymmeninä merkittävissä määrin alhaisemman kustannustason maihin, kun taas sosiaalisia taitoja vaativat ammatit, kuten terveydenhoitoalan ammatit, ovat usein vaikeammin siirrettävissä muualla suoritettaviksi. Toisaalta terveydenhoito- ja muiden palvelualojen työllisyys on kasvanut myös väestön ikääntymisen vaikutuksesta. Sosiaalisten taitojen kehittämisestä on hyötyä työmarkkinoilla laajasti ammatista riippumatta. Jos teknologinen kehitys säilyy ripeänä myös tulevina vuosina, niin työmarkkinoilla korostuu tarve jatkuvalle uusien taitojen oppimiselle ja osaamisen kehittämiselle. Työntekijöiltä vaaditaan sopeutumiskykyä, kun heidän taitonsa voivat teknologisen kehityksen myötä muuttua nopeastikin vanhentuneiksi tai turhiksi. Tämä asettaa erinäisiä haasteita koulutuspolitiikalle. Teknologisen kehityksen hankalan ennustettavuuden vuoksi on vaikea sanoa varmuudella, millaisia taitoja ihmisille pitäisi opettaa, jotta niistä olisi hyötyä myös tulevaisuuden työelämässä. Sosiaalisten taitojen kehittämiseen tähtäävä koulutus voidaan nähdä edellä esiteltyjen tulosten valossa hyödylliseksi, etenkin kun ne oletettavasti hyödyttävät työmarkkinoilla pärjäämistä laajasti ammatista riippumatta. Lähitulevaisuuden keskeisiin haasteisiin kuuluu myös automatisaation syrjäyttämäksi joutuneiden uudelleenkouluttaminen. Muutoin uhkana on rakenteellisen työttömyyden kasvu, eli tilanne, jossa työtä etsivien osaaminen ja taidot eivät kohtaa työnantajien tarpeita. Viiteet 1 Tämän olettaman kanssa yhtenevästi taide-, viihde- ja virkistystoimialan työllisten määrä on kasvanut Suomessa reilussa vuosikymmenessä lähes 35 prosentilla Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan. 2 Ks. 3 Taitomuuttujat muodostetaan hyödyntämällä faktorianalyysiä ammattien taitovaatimuksia koskevien kysymysten vastauksiin. Ammatin sosiaalisia taitovaatimuksia mittaavan muuttujan muodostamisessa korostuvat taidot kuten neuvotteleminen, esiintyminen ja opettaminen. Matemaattisten taitovaatimusten muuttujassa tärkeitä taitoja ovat muun muassa edistyneemmän matematiikan ja tilastotieteen käyttäminen ja ohjelmoiminen. Faktorianalyysi tuottaa myös kaksi muuta ammatillista taitovaatimusmuuttujaa, jotka mittaavat liiketoimintataitoja ja tietokoneen käyttötaitoja. Tarkasteluissa keskitytään kuitenkin ainoastaan sosiaalisia ja matemaattisia taitovaatimuksia mittaaviin muuttujiin, sillä niillä on selkeämpi tulkinta ja ne mittaavat yleisluontoisempaa osaamista kuin kaksi muuta muuttujaa. Tämän lisäksi vastaavia muuttujia on hyödynnetty aiemmassa tutkimuskirjallisuudessa, mikä tarjoaa mahdollisuuden verrata havaittuja ilmiöitä kansainvälisesti. 4 Peruskokeiden tietojen käyttäminen perustuu Puolustusvoimien myöntämään tutkimuslupaan numero AM Sosiaalisuutta mittaava muuttuja saa korkeamman arvon niillä, jotka arvioitiin persoonallisuustestin perusteella seurallisemmiksi ja energisemmiksi, ja joilla arvioitiin olevan parempi itseluottamus, suoriutumismotivaatio ja mieltymys ottaa vastuuta ryhmässä ja vaikuttaa muihin ihmisiin. Kognitiivisia kykyjä mittaavan muuttujan arvo on puolestaan sitä korkeampi, mitä paremmin henkilö pärjäsi numeerista, verbaalista ja loogista päättelykykyä mittaavissa testeissä. 6 Ammattijaottelu perustuu vuoden 2010 ammattiluokitukseen. 7 Sosiaalisuutta ja kognitiivisia kykyjä mittaavien muuttujien interaktiotermi oli regressioanalyysissä positiivinen ja tilastollisesti merkitsevä. Kirjallisuus Brynjolfsson, E. & McAfee, A. (2012), Winning the Race with Ever-Smarter Machines, MIT Sloan Management Review, 53:2, Deming, D. (2017), The Growing Importance of Social Skills in the Labor Market, Quarterly Journal of Economics, 132, Elgammal, A. & Liu, B. & Elhoseiny, M. & Mazzone, M. (2017), CAN: Creative Adversarial Networks, Generating Art by Learning About Styles and Deviating from Style Norms, arxiv: Mitrunen, M. (2013), Työmarkkinoiden polarisaatio Suomessa, VATT Muistiot 33. Weinberger, C.J. (2014), The Increasing Complementarity Between Cognitive and Social Skills, Review of Economics and Statistics, 96, T&Y talous ja yhteiskunta
Työmarkkinat murroksessa: Mitkä ovat tulevaisuuden työtehtäviä Suomessa?
Työmarkkinat murroksessa: Mitkä ovat tulevaisuuden työtehtäviä Suomessa? Katariina Nilsson Hakkala Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT päivä 2.10.2013 Mikä on uutta nykyisessä rakennemuutoksessa?
Asia: VNS 6/2017 vp Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 1. osa, Jaettu ymmärrys työn murroksesta
Asia: VNS 6/2017 vp Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 1. osa, Jaettu ymmärrys työn murroksesta Tekijät: Juho Jokinen, Antti Sieppi ja Roope Uusitalo (Jyväskylän yliopisto) Osaamistarpeiden muutokset
Tallamaria Maunu, erikoissuunnittelija työ- ja elinkeinoministeriö puh. 050 433 1011 Liittyy: HE 51/2015 vp
Eduskunnan työelämä- ja tasaarvovaliokunnan kuuleminen 19.11.2015 klo 12.15 Tallamaria Maunu, erikoissuunnittelija työ- ja elinkeinoministeriö puh. 050 433 1011 Liittyy: HE 51/2015 vp Vuorotteluvapaasijaisena
Tulonjaon ja pienituloisuuden kehityksestä Martti Hetemäki
Tulonjaon ja pienituloisuuden kehityksestä 26.9.2017 Martti Hetemäki Sisällys Tuloerojen kehitys Suomessa (dia 3) Verojen ja etuuksien tuloeroja tasaava vaikutus eri maissa (dia 4) Työssäkäyvien pienituloisuus
Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta
Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta Matti Pohjola Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Julkinen keskustelu työn murroksesta ja suuri osa
Suomen koulutustaso kansainvälisessä vertailussa
Suomen koulutustaso kansainvälisessä vertailussa Mika Tuononen Suomalaisten koulutustaso on korkea vai onko näin sittenkään? Korkeakoulutuksen laajuudesta ja mahdollisesta ylimitoituksesta on keskusteltu
Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta
Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta Matti Pohjola Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Julkinen keskustelu työn murroksesta ja suuri osa
Pirkanmaan työllisyyskatsaus Syyskuu 2015
NÄKYMIÄ LOKAKUU 215 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Syyskuu 215 Julkaisuvapaa tiistaina 2.1.215 klo 9. Pirkanmaan työttömyys samalla tasolla kuin syyskuussa 1997 Työttömyys oli kasvanut
Työllisyysaste Pohjoismaissa
BoF Online 2008 No. 8 Työllisyysaste Pohjoismaissa Seija Parviainen Tässä julkaisussa esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajan omia eivätkä välttämättä edusta Suomen Pankin kantaa. Suomen Pankki Rahapolitiikka-
Nuorten taloudellinen asema tulevaisuuden Suomessa
Seppo Honkapohja Suomen Pankki Nuorten taloudellinen asema tulevaisuuden Suomessa Nuoret ja talous tulevaisuuden Suomessa onko nuorten elintason kasvu pysähtymässä? - seminaari Helsinki 20.10.2016 20.10.2016
TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014
14 2014 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2014 ensimmäisellä neljänneksellä 71,8 prosenttia. Naisilla työllisyysaste oli 72,2 prosenttia
Education at a Glance 2013: Sukupuolten väliset erot tasoittumassa
Education at a Glance 2013: Sukupuolten väliset erot tasoittumassa Education at a Glance: OECD Indicators (EaG) on OECD:n koulutukseen keskittyvän työn lippulaivajulkaisu, joka kertoo vuosittain koulutuksen
Ammatillisten oppilaitosten johtaminen
Ammatillisten oppilaitosten johtaminen Antti Sieppi, Juho Jokinen ja Mika Maliranta Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu (JSBE) Osahanke 8 Johtamistaidot suomalaisissa yrityksissä Taidot Työhön -tutkimusseminaari
Mitä haluamme ammatillisen koulutuksen olevan 2025?
Mitä haluamme ammatillisen koulutuksen olevan 2025? Toimitusjohtaja Petri Lempinen Tammikuu 2017 Täältä tulemme Ammattikorkeakoulujen irtaantuminen Ammattitutkintolaki 1994 > laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta
Työllisyystilanne ja sen muutokset Kainuussa
Työllisyystilanne ja sen muutokset Kainuussa Juha Puranen KAINUU-OHJELMA ----> Hyvinvointifoorumi
RIITTÄÄKÖ DIGITAALISESSA TALOUDESSA TYÖTÄ JA TOIMEENTULOA?
RIITTÄÄKÖ DIGITAALISESSA TALOUDESSA TYÖTÄ JA TOIMEENTULOA? Ville-Veikko Pulkka ville-veikko.pulkka@helsinki.fi 09/05/2017 1 ALUSTUKSEN SISÄLTÖ 1) vaihtoehtoiset tulevaisuusskenaariot 2) maltillinen skenaario
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2015
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 6/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
Työttömyyskatsaus Tammikuu 2019
Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-1/2019 20 18 16 14 12 11,9 2016 2017 2018 2019 10 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Tammikuu 2019 Konsernihallinto/Strategia
Koulutuksen tuotto opintoaloittain elinkaarilaskelmia ja trendejä
Koulutuksen tuotto opintoaloittain elinkaarilaskelmia ja trendejä Tuomo Suhonen (VATT) ja Juho Jokinen (JSBE) Osahanke 3 Korkeakoulutus, osaamisen kysyntä ja tarjonta Taidot Työhön -tutkimusseminaari 24.5.2018
ENNUSTEEN ARVIOINTIA
ENNUSTEEN ARVIOINTIA 23.12.1997 Lisätietoja: Johtaja Jukka Pekkarinen puh. (09) 2535 7340 e-mail: Jukka.Pekkarinen@labour.fi Palkansaajien tutkimuslaitos julkaisee lyhyen aikavälin talousennusteen (seuraaville
Ammatillinen aikuiskoulutus vuonna Opetushallitus Petri Haltia
Ammatillinen aikuiskoulutus vuonna 2030 Opetushallitus 10.2.2015 Petri Haltia If I knew where jazz was going, I d be there already Humphrey Lyttelton Työn sisällön symbolianalyyttinen luonne ei ole suoraan
11. Jäsenistön ansiotaso
24 Kuvio 19. 11. Jäsenistön ansiotaso Tutkimuksessa selvitettiin jäsenistön palkkaukseen liittyviä asioita. Vastaajilta kysyttiin heidän kokonaiskuukausiansioitaan (kuukausibruttotulot). Vastaajia pyydettiin
Kehitystrendejä kaupan työmarkkinoilla. Jaana Kurjenoja
Kehitystrendejä kaupan työmarkkinoilla Kaupan työmarkkinoiden kehitys 2000-luvulla Työllisyyskehitys on kääntynyt laskuun vähittäiskaupassa Työllisten ja palkansaajien määrä vähittäiskaupassa Tilastokeskuksen
Ulkomaalaisomistus, työvoiman kysyntä ja palkkaus
Ulkomaalaisomistus, työvoiman kysyntä ja palkkaus Tuomo Virkola (EUI/Palkansaajien tutkimuslaitos) Yhteistyössä: David Autor, Tuomas Kosonen, Matti Sarvimäki Osahanke 2 Globalisaation vaikutus taitojen
Työelämä nyt ja tulevaisuudessa
Mika Valtanen Opteam 22.11.2016 Työelämä nyt ja tulevaisuudessa 22.11.2016 Opteam Rauma Nortamonkatu 18, 26100 Rauma 10 000 TYÖNTEKIJÄÄ 1 000VALMENNUSTA VUOSITTAIN 45 000 TYÖHAKEMUSTA VUOSITTAIN HENKILÖ-
TILASTOKATSAUS 5:2018
Tilastokatsaus 6:12 TILASTOKATSAUS 5:18 1 10.9.18 TYÖTTÖMÄT VANTAALLA 08 17 Työttömyysaste oli Vantaalla tasan 10 prosenttia vuoden 17 lopussa. Laskua edellisvuoteen oli peräti 1,9 prosenttiyksikköä, mikä
Elintarviketeollisuuden markkinatilanne
Elintarviketeollisuuden markkinatilanne Juho Lindman Helsingin kauppakorkeakoulun tutkija 23.10.2009 Juho Lindman Sisällysluettelo 1. Talouskriisin vaikutukset 2. Palkankorotusten todellinen vaikutus ruuan
Satakunnan työllisyyskatsaus 6/2014
NÄKYMIÄ KESÄKUU 2014 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 6/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 22.7.2014 klo 9.00 Työttömyys noussut Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja
Työttömyyskatsaus Elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist
Työttömyyskatsaus Elokuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ja Turun seutukunnan työttömyys jatkoi laskuaan elokuussa Työttömyyden nopea laskutrendi jatkui Turussa
#ammattiosaaminen2023
#ammattiosaaminen2023 hallitusohjelmatavoitteet Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry #ammattiosaaminen2023 Merkittävä osa uudesta työstä syntyy ammattiosaajien varaan. Uusien osaajien kouluttaminen
OECD:n SUOMEN TALOUSKATSAUS 2018
OECD:n SUOMEN TALOUSKATSAUS 2018 Mari Kiviniemi Apulaispääsihteeri Helsinki, 28. helmikuuta 2018 http://www.oecd.org/eco/surveys/economic-survey-finland.htm @OECDeconomy @OECD Tuotanto ja vienti kasvavat
Pohjois-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 12/2015
NÄKYMIÄ JOULUKUU 2015 POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUS Pohjois-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 12/2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 27.01.2016 klo 9.00 Työllisyyden trendit Pohjois-Pohjanmaalla Uusia avoimia
TILASTOKATSAUS 23:2016
Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 23:2016 1 13.12.2016 VANTAALAISTEN TYÖLLISTEN KESKIMÄÄRÄISET VALTIONVERON- ALAISET VUOSITULOT ERI TOIMIALOILLA VUOSINA 2011 2014 Vantaalaisten työllisten miesten keskitulot
Segregaatio ja (2/2007 4/2008) TKn, ETLAn ja PTn yhteishanke Rahoittaja: ESR / STM (S 02239)
Segregaatio ja sukupuolten väliset v palkkaerot (2/2007 4/2008) TKn, ETLAn ja PTn yhteishanke Rahoittaja: ESR / STM (S 02239) www.tilastokeskus.fi/segregaatio SUKUPUOLTEN PALKKAEROT SUOMESSA Yksityisen
Yhteistyöpäivä Kirsi Coco Koulutuspoliittinen asiantuntija Tehy ry
Yhteistyöpäivä 14.12.2016 Kirsi Coco Koulutuspoliittinen asiantuntija Tehy ry Tehyn politiikat: Koulutus ja osaaminen Tätä tavoittelemme: Sosiaali- ja terveysalan koulutus vastaa työelämän tarpeita kaikilla
Segregaation eri ilmenemismuodot ja sukupuolten palkkaerot
Segregaation eri ilmenemismuodot ja sukupuolten palkkaerot Segregaatio ja sukupuolten väliset palkkaerot tutkimushankkeen päätösseminaari Valkoinen Sali, 25.04.2008 Reija Lilja (yhteistyössä Rita Asplundin,
ICT-sektorin työttömyystilanne Pohjois-Pohjanmaalla - huhtikuu
ICT-sektorin työttömyystilanne Pohjois-Pohjanmaalla - huhtikuu 2016 - Jarkko Pietilä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Taustaksi ICT-sektorin määritys perustuu vahvasti valintoihin mitä aloja, luokkia tai
TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012
4 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2012 viimeisellä neljänneksellä 73,0 prosenttia. Työllisyysaste putosi vuoden takaisesta 0,7 prosenttiyksikköä.
Nollatuntisopimusten kieltäminen. Heikki Pursiainen, VTT, toiminnanjohtaja
Nollatuntisopimusten kieltäminen Heikki Pursiainen, VTT, toiminnanjohtaja 1 / 12 Johtopäätökset Nollatuntisopimusten kieltämisen vaikutukset ovat epäselviä talousteorian perusteella. Empiiristä tutkimusta
Suhdannetilanne ja talouden rakenneongelmat - millaista talouspolitiikkaa tarvitaan? Mika Kuismanen, Ph.D. Pääekonomisti Suomen Yrittäjät
Suhdannetilanne ja talouden rakenneongelmat - millaista talouspolitiikkaa tarvitaan? Mika Kuismanen, Ph.D. Pääekonomisti Suomen Yrittäjät Esityksen runko 1. Suhdannetilanne 2. Pidemmän aikavälin kasvunäkymät
Satakunnan työllisyyskatsaus 10/2014
NÄKYMIÄ LOKAKUU 2014 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 10/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 25.11.2014 klo 9.00 Työttömien määrä lisääntyi Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-, liikenne-
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2014
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/214 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013
34 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2013 kolmannella neljänneksellä 73,3 prosenttia. Työllisyysaste on ollut laskussa vuoden 2012 alusta
Suomalaisten aikuisten osaaminen ja sen tulevaisuus PIAACin valossa Petri Haltia
Suomalaisten aikuisten osaaminen ja sen tulevaisuus PIAACin valossa 27.5.2014 Petri Haltia KANSAINVÄLINEN AIKUISTUTKIMUS PIAAC: Programme for the International Assessment of Adult Competencies OECD:n organisoima,
TILASTOKATSAUS 7:2018
Tilastokatsaus 6:12 TILASTOKATSAUS 7:18 1 17.12.18 SUOMALAIS- JA ULKOMAALAISTAUSTAISEN VÄESTÖN PÄÄASIAL- LINEN TOIMINTA VANTAALLA 00 16 Tässä tilastokatsauksessa tarkastellaan Vantaan väestön pääasiallista
Yleiskuva. Palkkatutkimus 2008. Tutkimuksen tausta. Tutkimuksen tavoite. Tutkimusasetelma
Palkkatutkimus 2008 Yleiskuva Tutkimuksen tausta Tutkimuksen tavoite Tutkimusasetelma Tietotekniikan liitto (TTL) ja Tietoviikko suorittivat kesäkuussa 2008 perinteisen palkkatutkimuksen. Tutkimus on perinteisesti
Liiketalouden ja kaupan alan pitkän aikavälin työvoima- ja koulutustarpeet
Liiketalouden ja kaupan alan pitkän aikavälin työvoima- ja koulutustarpeet Liiketalouden koulutuksen kehittämispäivät 29. - 30.1.2014 Samuli Leveälahti Opetusneuvos Opetushallitus samuli.levealahti@oph.fi
Matemaatikot ja tilastotieteilijät
Matemaatikot ja tilastotieteilijät Matematiikka/tilastotiede ammattina Tilastotiede on matematiikan osa-alue, lähinnä todennäköisyyslaskentaa, mutta se on myös itsenäinen tieteenala. Tilastotieteen tutkijat
Työn murros ja suomalaisen työn tulevaisuus. Talousneuvosto 13.4.2016 Toimitusjohtaja Jyri Häkämies Elinkeinoelämän keskusliitto EK
Työn murros ja suomalaisen työn tulevaisuus Talousneuvosto Toimitusjohtaja Jyri Häkämies Elinkeinoelämän keskusliitto EK Megatrendit Globalisaatio Isoin myllerrys tapahtunut myös Suomen kannalta Maailman
Arvio hallituksen talousarvioesityksessä ehdottaman osinkoveromallin vaikutuksista yrittäjien veroasteisiin
Liitemuistio, 4.9.213 Arvio hallituksen talousarvioesityksessä ehdottaman osinkoveromallin vaikutuksista yrittäjien veroasteisiin Sami Grönberg, Seppo Kari ja Olli Ropponen, VATT 1 Verotukseen ehdotetut
TILASTOKATSAUS 4:2017
Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 4:201 1.10.201 TYÖTTÖMÄT VANTAALLA 200 2016 Työttömyysaste oli Vantaalla 11, prosenttia vuoden 2016 lopussa. Laskua edellisvuoteen oli 0,5 prosenttiyksikköä, mikä johtui
ICT-sektorin työttömyystilanne Pohjois-Pohjanmaalla - joulukuu
ICT-sektorin työttömyystilanne Pohjois-Pohjanmaalla - joulukuu 2015 - Jarkko Pietilä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Taustaksi ICT-sektorin määritys perustuu vahvasti valintoihin mitä aloja, luokkia tai
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 2/2016
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 2/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215
Palkansaajien osaaminen ja kouluttautuminen. Vastausjakaumia TNS Gallup 2016 kyselystä
Palkansaajien osaaminen ja kouluttautuminen Vastausjakaumia TNS Gallup 016 kyselystä Vastaajien lukumääriä Painottamaton Painotettu Akavalaiset 769 816 Muut 58 577 Akavalaiset: Mies 60 7 Nainen 09 5 Alle
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2017
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 8/217 16 14 12 1 8 6 4 2 27/1 28/1 29/1 21/1 211/1 212/1 213/1 214/1 215/1 216/1 217/1 C Tehdasteollisuus
Sivistyksessä Suomen tulevaisuus. KOULUTUS 2030 Pitkän aikavälin kehittämistarpeet ja tavoitteet Opetusministeri Henna Virkkunen
Sivistyksessä Suomen tulevaisuus KOULUTUS 2030 Pitkän aikavälin kehittämistarpeet ja tavoitteet Opetusministeri Henna Virkkunen Millaisia tietoja ja taitoja tulevaisuudessa tarvitaan? Tulevaisuuden tietojen
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2017
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 7/217 16 14 12 1 8 6 4 2 27/1 28/1 29/1 21/1 211/1 212/1 213/1 214/1 215/1 216/1 217/1 C Tehdasteollisuus
Maahanmuuttajien integroituminen työmarkkinoille
Maahanmuuttajien integroituminen työmarkkinoille Mika Kortelainen, VATT Maahanmuuttajataustaisten nuorten tukeminen työelämään Vantaan ammattiopisto Varia, 25.1.2017 Maahanmuuttajat Suomessa 1980-2012
Tehyn. avain- sanat. päättäjille
Tehyn avain- sanat päättäjille Sosiaali- ja terveydenhuollon asiat ovat isoja ja monimutkaisia kokonaisuuksia. Myös niitä koskevia muutoksia voi olla vaikea hahmottaa. Siksi Tehy listaa päättäjille viisi
20-30-vuotiaat työelämästä
Sakari Nurmela Tutkimuksen toteuttaminen ja sisältö Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimukseen vastanneet edustavat maamme 20-30-vuotiasta lapsetonta väestöä (pl. Ahvenanmaan maakunnassa asuvat). Kyselyyn
Metalliteollisuuden palkkakehitys
1 Metalliteollisuuden palkkakehitys Tässä palkkakatsauksessa esitettävät palkkatiedot perustuvat Elinkeinoelämän Keskusliiton (EK) jäsenyrityksistään keräämiin palkkatilastoihin sekä Teknologiateollisuuden
Aikuiskoulutustutkimus2006
2007 Aikuiskoulutustutkimus2006 Ennakkotietoja Helsinki 21.5.2007 Tietoja lainattaessa lähteenä mainittava Tilastokeskus. Aikuiskoulutuksessa 1,7 miljoonaa henkilöä Aikuiskoulutukseen eli erityisesti aikuisia
Työttömyyskatsaus Syyskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist
Työttömyyskatsaus Syyskuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ja Turun seutukunnan työttömyys jatkoi laskuaan syyskuussa Työttömyyden nopea laskutrendi jatkui Turussa
Työmarkkinoilta kadonneet
Julkinen BoF Online 6 2014 Työmarkkinoilta kadonneet Seppo Orjasniemi Tässä julkaisussa esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajan omia eivätkä välttämättä edusta Suomen Pankin kantaa. Suomen Pankki Rahapolitiikka-
Satakunnan työllisyyskatsaus 12/2014
NÄKYMIÄ JOULUKUU 2014 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 12/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 20.1.2015 klo 9.00 Työttömien määrä lisääntyi loppuvuonna Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-,
Yritykset, työpaikat, työttömyys
Yritykset, työpaikat, työttömyys Lähteet: Tilastokeskus, Työ- ja elinkeinoministeriö, Kaupunkitutkimus TA Oy Yritykset, työpaikat, työttömyys Sisällys: Yritykset ja työpaikat Työllisyys ja työttömyys 2
Työelämän murros - Millaisesta työstä eläke karttuu tulevaisuudessa? Työeläkekoulu
Työelämän murros - Millaisesta työstä eläke karttuu tulevaisuudessa? Työeläkekoulu 28.3.2017 Elina Laavi yhteiskuntasuhteiden päällikkö Työeläkevakuuttajat Tela Twitter: @elinalaavi 1970-luku Viisi prosenttia
Työ muuttuu muuttuvatko pelisäännöt ja asenteet? Timo Lindholm / SITRA
Työ muuttuu muuttuvatko pelisäännöt ja asenteet? Timo Lindholm / SITRA 7.9.2016 Kansan, maan ja työn vuotuisen tuoton arvoa ei voida lisätä millään muulla keinolla kuin lisäämällä joko sen tuottavien työläisten
ICT-sektorin työttömyystilanne Pohjois-Pohjanmaalla - lokakuu
ICT-sektorin työttömyystilanne Pohjois-Pohjanmaalla - lokakuu 2016 - Jarkko Pietilä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Taustaksi ICT-sektorin määritys perustuu vahvasti valintoihin mitä aloja, luokkia tai ryhmiä
PIAAC Mitä Kansainvälinen aikuistutkimus kertoo suomalaisten osaamisesta?
1 Educa 2014 Helsinki PIAAC Mitä Kansainvälinen aikuistutkimus kertoo suomalaisten osaamisesta? Antero Malin Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto 25.1.2014 2 Kansainvälinen aikuistutkimus PIAAC:
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2016
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215
Kansainvälinen aikuistutkimus (PIAAC) Ensituloksia. Antero Malin Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto
Kansainvälinen aikuistutkimus (PIAAC) Ensituloksia Antero Malin Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto 8.10.2013 Kansainvälinen aikuistutkimus PIAAC: Programme for the International Assessment
Eläkepalkkakaton vaikutus eläkettä kartuttaviin ansioihin
Muistio 1 (10) Eläkepalkkakaton vaikutus eläkettä kartuttaviin ansioihin Eläkekatto mielletään yleensä euromääräiseksi rajaksi, joka rajaa tietyn osan kertyneestä eläkkeestä pois. Eläkepalkkakatto taas
Satakunnan työllisyyskatsaus 7/2014
NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2014 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 7/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 26.8.2014 klo 9.00 Työttömien määrä lisääntyi heinäkuussa Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-,
Työttömyyskatsaus Marraskuu 2018
Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-11/2018 20 18 16 % 2016 14 2017 12 10,9 10 2018 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Marraskuu 2018 Konsernihallinto/Strategia
Satakunnan työllisyyskatsaus 8/2014
NÄKYMIÄ ELOKUU 2014 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 8/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 23.9.2014 klo 9.00 Työttömien määrä vähentyi elokuussa Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-,
TILASTOKATSAUS 3:2019
Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 3:2019 1 8.10.2019 TYÖTTÖMÄT VANTAALLA 2009 2018 Työttömyysaste oli Vantaalla 8,7 prosenttia vuoden 2018 lopussa, mikä oli 1,3 prosenttiyksikköä vähemmän kuin edellisenä
UUDEN TYÖN MARKKINA Ehdotus edistyksellisemmän työn markkinan luomiseksi Suomeen
UUDEN TYÖN MARKKINA Ehdotus edistyksellisemmän työn markkinan luomiseksi Suomeen Timo Lindholm / Sitra 22.8.2017 Lähtökohdat - Globaalit ilmiöt muokkaavat työelämää hävittävät ja luovat töitä. - Työn murroksen
Tulevaisuuden osaamistarpeet työelämässä? Jokke Eljala Suomalaisen Työn Liitto Soveltavan liikunnan päivät , Helsinki
Tulevaisuuden osaamistarpeet työelämässä? Jokke Eljala Suomalaisen Työn Liitto Soveltavan liikunnan päivät 21.8.2018, Helsinki 106 vuotta suomalaisen työn puolesta Kotimaisen Työn Liitto perustettiin 1912.
hyvä osaaminen
MERKITYS, ARVOT JA ASENTEET FYSIIKKA T2 Oppilas tunnistaa omaa fysiikan osaamistaan, asettaa tavoitteita omalle työskentelylleen sekä työskentelee pitkäjänteisesti. T3 Oppilas ymmärtää fysiikkaan (sähköön
Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2014
NÄKYMIÄ JOULUKUU 2014 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 20.1.2015 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus joulukuu 2014 Kaakkois-Suomen työttömyys
SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA
SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Väestörakenteen muutos vähentää työvoimaa ja työllisten määrää 3 Väestörakenteen muutos vähentää työvoimaa ja työllisten määrää TÄNÄÄN 11:00
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2015
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
NÄYTTÖTUTKINNOT TYÖELÄMÄN OSAAMISEN KEHITTÄMISESSÄ
NÄYTTÖTUTKINNOT TYÖELÄMÄN OSAAMISEN KEHITTÄMISESSÄ Näyttötutkintomestari seminaari Långvik 25.9.2014 Kirsi Rasinaho koulutus- ja työvoimapoliittinen asiantuntija SAK ry 1 MIKSI KOULUTUKSEN JA OSAAMISEN
Työttömyyskatsaus Kesäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist
Työttömyyskatsaus Kesäkuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ja Turun seutukunnan työttömyys nopeassa laskussa Työttömyyden nopea laskutrendi jatkui Turussa ja Turun
Työttömyyskatsaus Toukokuu 2019
Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-5/2019 20 18 16 14 12 2016 2017 2018 2019 10 10,8 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Toukokuu 2019 Konsernihallinto/Strategia
Työmarkkinoiden kehityskuvia
Työmarkkinoiden kehityskuvia Heikki Räisänen, tutkimusjohtaja, dosentti Työ- ja elinkeinoministeriö Pirkanmaan liiton tulevaisuusfoorumi 7.11.2011, Tampere Sisältö 1. Lähtökohtia työmarkkinoiden toimintaan
Yleiskuva. Palkkatutkimus 2005, osa I. Tutkimuksen tausta. Tutkimusasetelma. Tulosten edustavuus
Palkkatutkimus 2005, osa I Yleiskuva Tutkimuksen tausta Tutkimusasetelma Tietotekniikan liitto (TTL) ja ITviikko suorittivat maalis-huhtikuussa 2005 perinteisen palkkatutkimuksen. Tutkimus on perinteisesti
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 3/2016
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 3/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215
Lausunto, Hannu Karhunen, Jyväskylän yliopisto ja Tilastokeskus
Lausunto, 24.5.2016 Hannu Karhunen, Jyväskylän yliopisto ja Tilastokeskus Lausunto Eduskunnan Työelämä-ja tasa-arvovaliokunnalle työikäisen väestön koulutustason kehityksestä ja työllistymisestä ilman
NUORET OSAAJAT TYÖELÄMÄSSÄ 2017
NUORET OSAAJAT TYÖELÄMÄSSÄ 2017 GRADUATES AT WORK Millaisia ajatuksia ja odotuksia nuorilla osaajilla on työelämästä? Nuoret Osaajat työelämässä -tutkimus on Studentworkin vuosittain toteuttama selvitys
7 SAK:n edustajakokouksen sopimuspoliittiset päätökset 7.1 Sopimuspolitiikan tavoitetila vuosikymmenen jälkipuoliskolla Onnistuneen sopimuspolitiikan ansiosta, jossa on yhteen sovitettu talousja työmarkkinapolitiikka,
T YÖ PA N K K I KO K E I L U. Nuorisotutkimusverkoston seminaari Työpaikka työhaluisille ja työkykyisille? Helsinki
1 T YÖ PA N K K I KO K E I L U Nuorisotutkimusverkoston seminaari Työpaikka työhaluisille ja työkykyisille? Helsinki 10.10.2017 Aarne Kuusi Kokeilun taustaa Pääministeri Jyrki Kataisen hallitusohjelmahanke
UUDET OSAAJAT. Kuinka taide ja kulttuuri vastaavat tulevaisuuden osaamistarpeisiin? Anne Raasakka, apulaisrehtori, Vantaan ammattiopisto Varia
UUDET OSAAJAT Kuinka taide ja kulttuuri vastaavat tulevaisuuden osaamistarpeisiin? Anne Raasakka, apulaisrehtori, Vantaan ammattiopisto Varia sisällöt: osaamisperusteisuus henkilökohtaistaminen oppimisympäristöt
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2015
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 7/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2017
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 8/217 16 14 12 1 8 6 4 2 27/1 28/1 29/1 21/1 211/1 212/1 213/1 214/1 215/1 216/1 217/1 C Tehdasteollisuus
Koulutustarpeet 2020-luvulla
Ilpo Hanhijoki Koulutustarpeet 2020-luvulla Koulutustarpeiden ennakoinnin koordinointi- ja valmisteluryhmän esitys tutkintotarpeesta Osaaminen muutoksessa Pirkanmaan tulevaisuusfoorumi 2015 Ilpo Hanhijoki
Minkälaista on suomalainen johtaminen kansainvälisessä vertailussa? Mika Maliranta, Jyväskylän yliopisto & ETLA Keva-päivät, 15.3.
Minkälaista on suomalainen johtaminen kansainvälisessä vertailussa? Mika Maliranta, Jyväskylän yliopisto & ETLA Keva-päivät, 15.3.2018, Helsinki Esityksen sisältö Miksi johtamisen laatu on tärkeää kansantaloudelle?
KOULUTUSJÄRJESTELMÄN TULEVAISUUDEN KEHITTÄMISTARPEET
KOULUTUSJÄRJESTELMÄN TULEVAISUUDEN KEHITTÄMISTARPEET HAVAINTOJA RAPORTISTA PITKÄN AIKAVÄLIN POLITIIKALLA LÄPI MURROKSEN TAHTOTILOJA TYÖN TULEVAISUUDESTA Johannes Koponen / Demos Helsinki / +358 41 540
Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 (HE 134/2016 vp)
Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 (HE 134/2016 vp) Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta Henna Busk Pellervon taloustutkimus PTT 6.10.2016 Talouden näkymät PTT näkemys talous-