Valioyksilö. vaihtorivistä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Valioyksilö. vaihtorivistä"

Transkriptio

1 KONE HUDDIG 1260 Teksti ja kuvat: Juha Pokki Valioyksilö vaihtorivistä Käytetyn koneen ostaja ei useinkaan odota saavansa käsiinsä ikiliikkujaa. Eetu Ollikainen Leppävirralta teki kuitenkin harkitun päätöksen hankkia ansaintakäyttöön jo reilusti tunteja keränneen Huddigin. Siitä tuli hänen toistaiseksi paras konekauppansa. 20

2 21

3 Kauha tapaa usein kiven Suonenjoella työstettävän sähkölinjakaivannon ollessa kyseessä. Taas pitää miettiä linjaa uusiksi. Täällä Pohjois-Savossa on niin kierot maat, että suoran kaivannon tekeminen on melko mahdotonta kertoo Eltelille kaivantoa urakoiva Eetu Ollikainen. Eetun EVR-urakointi on tehnyt Eltelin kanssa yhteistyötä muutaman vuoden ajan ja tälläkin hetkellä meneillään olevan kaltaiset 20 kilovoltin kaapelin maahankätkemiset ovat vain yksi osa-alue niistä toimista, millä nämä seudut pidetään sähkövoiman piirissä. Tällä erää vedetään kaksi kilometriä linjaa ja työn aukikaivavana osapuolena toimii vuosimallia 2008 oleva Huddig 1260-kaivurikuormaaja. Ikää koneella on siis jo kuutisen vuotta, joista viimeiset kaksi on vierähtänyt Eetun ohjastamana. Ennen viimeisintä omistajanvaihdosta mittariin oli kelattu 7600 tuntia joten Ollikaiselle siirtyessään Huddig ei ollut enää mikään tulenuusi kone. Tähän päivään mennessä tuntimittari on tikannut tiimaa ahkerasti tuntia on jo taputeltu, mutta kone ei osoita merkkejä väsymisestä. UUSI LÄHTI VAIHDOSSA VANHAAN. Mikä sitten sai ostopäätöksen syntymään käytetyn koneen hankkimiseksi? Entä mikä sai Eetu Ollikaisen tekemään vielä hurjemman päätöksen laittaa vaihdossa 1200 tuntia ajettu Länkkäri lihoiksi yli kuusi kertaa käytetymmän Huddigin hyväksi? Aloitin 16-vuotiaana Länkkäreillä ajamisen ja viisi konetta on ollut työkaluna niin kauan, että voidaan rehellisesti todeta niillä työskennellyn summailee Eetu. Kaksi viimeistä ostin ihan uutenakin ja eihän siinä mitään, kun ei paremmasta tiennyt. 880 oli vielä hyvä kone, mutta sitten tuntui tulleen laskun paikka mies jatkaa. Sittemmin Huddig tuli mietinnän alle ja merkin vaihto alkoi kiinnostaa. Hankintahinta oli ja on kuitenkin sen verran korkeammalla, että ainoaksi mielekkääksi vaihtoehdoksi valikoitui käytetty kone. Pari vuotta sitten sellainen löytyikin ja kauppaa käytiin tekemään Henry Jönkkärin vanhasta koneesta. Hyvällä pidolla ollut keltainen kone oli kuin nakutettu Eetun tarpeisiin. Mielestäni koneen pitää olla keltainen ja se sopii hyvin yrityksen muiden koneiden kanssa. Ja onhan siinä vähän taikauskoakin pelissä. Sen edellisen sinisen Länkkärin kanssa oli niin paljon ongelmia, että sininen on minulle ainakin tästä lähin epäonnen väri Ollikainen nauraa. Vaihtotilanteessa kauppias kyllä varmisti Eetulta useampaan otteeseen, onko mies todella varma halutessaan kaupan myötä reilusti lisää tunteja ja vuosia koneeseen. Sen kummemmitta kuumeen mittauksitta nimet kuitenkin laitettiin papereihin ja näin parin vuoden päästä ei ole tarvinnut katua: Se oli elämäni paras konekauppa, ei sen kummempaa Eetu toteaa. TODELLISTA PARANNUSTA TYÖHÖN. Sen kummemmin edeltävien koneiden ongelmatiikkaa ruotimatta suurimmat epäkohdat ilmenivät vakaudessa, ketteryydessä ja voimassa. Nykyään pystyn tekemään järjestään kaikki kaivutyöt tassut ilmassa. Ennen ei tullut kuuloonkaan ja meillä sanottiinkin edellistä konetta ajokoiraksi se kun nosteli nurkkiaan tämän tästä, ihan kuin koira merkatessaan. Vakautta tarvitaankin, sillä vieväthän tämänkaltaiset linjatyöt koneen usein metsään tai muuhun epätasaiseen maastoon. Vaikka yrityksen toimenkuvaan kuu- Nykyään pystyn tekemään melkein kaikki kaivutyöt tassut ilmassa. Sen verran tukeva laite Huddig on. LINJANTEKOA. Eetu Ollikainen viihtyy Huddigin ohjaimissa. Kyllä hyttiin muutkin olisivat tervetulleita, mutta jostain syystä ammattitaitoista porukkaa ei enää ole tarjolla siihen malliin kuin joskus aiemmin. 22 KONEURAKOINTI 04/14

4 TEKNISET TIEDOT HUDDIG Moottori: Cummins QSB 6,7 Tier III 6-sylinterinen, 6,7-litrainen diesel. Maksimiteho 116kW (157 hp), vääntö 662 Nm Työpaino: kg Huippunopeus: 42 km/h Kääntökulma: ±32 Oskillaatio: ±8 Takakauha: Murtovoima 103 kn, kaivuvoima 63 kn, nostovoima 19,1 kn KIVIÄ KAIVANNOSSA. Pohjois- Savon maasto on tälle koneelle tullut tutuksi kivisenä ja kiemurtelevana. Tälläkin työmaalla kovaa materiaalia riittää enemmän kuin tarpeeksi. Isompia kallioalueita ja maakiviä joutuu kiertelemään, vaikka kone kovistakin hommista selviää. 23

5 TAIPUU, KÄÄNTYY. Engconin rototiltti on luonnollinen jatke kaivupuomille. Eetu Ollikaisen käytettynä ostama Huddig on näyttänyt toimivuutensa maanrakennustöissä laidasta laitaan ja kauhan tilalle kytketään tarvittaessa muitakin kamppeita. luvat monenlaiset muutkin urakat, kuten kiinteistöhuolto ja pihanrakennustyöt aina suunnittelusta toteutukseen, ovat nämä maastotehtävät juuri haastavimpia oli kyseessä sitten uuden linjan rakennus maan päälle tai alle tai vanhan purku. Niinpä vakautta ja ketteryyttä ei varmasti koskaan ole liikaa. Nyt niitä on kuitenkin löytynyt riittävästi, samoin kuin voimaa. Nyt kaivukierrokset liikkuvat siinä 1200 paikkeilla, Länkkärissä tarvittiin 1800 että miellytti minua Ollikainen muistelee. Cumminsin kuutoskone antaa siis tehoja pienemmällä poljennolla ja polttoaineenkulutus on kohtuullisissa puitteissa. 7-8 litraa tunnille keskimääräisissä urakkatöissä on hyvä saavutus. Myös herääminen tulille haastavammissa olosuhteissa on koettu ja kiitetty. Kaksi viikkoa 26 asteen pakkasessa seissyt kone lähti laakista, kunhan käytti tunnin verran lämmitintä. Kaivupuomia on pitänyt vahvistaa alasylinterin korvakkeiden kohdalta Huddigin toimittamilla lisäpaloilla, kun kohdassa havaittiin pieni hiushalkeama. Lätkät hitsattiin paikoilleen, joten halkeama ei pääse leviämään. Vaikka puomia ei ole tapitettu, tuntuu se jämäkältä ja välyksettömältä yhä Eetu luonnehtii. Huollot tehdään pääasiassa itse omalla hallilla. Perushuollot on tehty ja yksi letku vaihdettu, samoin ajopuolen magneettikela. Sekin vaihdettiin itse, Huddigin huoltomies neuvoi ja lähetti ohjeistusta sähköpostilla reaaliajassa, josta Eetu haluaakin antaa ison kiitoksen toimivan kommunikaation ja jälkimarkkinoinnin palautteena. Ei tässä oikeasti huonoja puoli ole kyllä ollut no ehkä se, että nyt ei ole iltaisin mitään syytä mennä hallille huoltamaan mitään, on tullut vapaaaikaa kotona vietettäväksi vitsailee Eetu osittaisesta muutoksestaan tupaukoksi. MONEEN MENOON VALMIS. Lisävarusteina koneeseen on hankittu jos jonkinlaista laitetta mahdollistamaan monikäyttöisyyden. Tarkoituksena on nimittäin tarjota kaikki maanrakennystyöt. Vaikka EVR-urakointi ja Eetun yhdessä velimiehen kanssa perustama Leppävirran Kuljetuskumppanit Oy tarjoaa telakoneita 1,5 tonnista 21 tonniin ja kuormaautokalustoa 30 tonnin nosturiin asti, on Huddig silti eräänlainen yleiskone. Mukana työmaille kulkee usein peräkärry, jonka kyydissä siirtyvät lisävarusteet paikalle. Varsinaisena tarkoituksena on kuitenkin vähentää kuorma-autojen tarvetta urakoilla. Ollikaisen Huddigiin löytyy hiekoituskauha, alueaura ja lumikauha talviseen urakointiin. Lisäksi Eetu on hankkinut Sweeperin harjan ja tykästynyt siihen, sen osoitettuaan monipuolisuutensa sekä katu- että viheraluekäytössä. RF-Systemsin maaporan kanssa ollaan usein liikkeellä kaapelityömailla, kun sitä voi käyttää kelanpyörityksessä. Näin ei tarvita erillistä kelakärryä. Pylväsurakoita varten on Huddigiin asennettu jokin aika sitten vielä radio-ohjaus. Näin saadaan yhden miehen ja yhden koneen voimin hoidettua koko työrupeama. Ensin tehdään pylväsmonttu. Tämän jälkeen voi hypätä itse ulos, varustella pylvään ja hoitaa pystytys ja samalla linjaus ulkoa käsin. Nosturina on Huddig Lift 2000 jonka suurin työkorkeus henkilökorilla on 20,1 metriä. Kori ei ole mukana kuin tarvittaessa, mutta silloin kun sitä tarvitaan, se kerää kehuja esimerkiksi asennusryhmältä. Nosturin miinuspuolena on sen muodostama katvealue ja vasemmalle takarenkaalle kohdistuva 1150 kilon lisäpaino. Etujen vuoksi on kuitenkin tehtävä kompromisseja. Kilpailuvalttia ja urakkatehokkuutta lisätäkseen yrittäjän on pystyttävä tarjoamaan monipuolisuutta, kuten Eetu Ollikainen on tehnyt. Myös 40 kilometrin tuntinopeudella tehtävä matkavauhti lisää työmahdollisuuksia ja järkevänä ajomatkana on pidetty sellaista kilometrin siirtymää. Tiedusteluihin konekaluston uusimisesta Eetu suhtautuu realistisesti. Toisinaan on tullut uutta mietittyä, mutta mitäs sitä vielä vaihtamaan kun tämäkin on hyvä. Iso kertahankinta on ainakin uutena tiedossa, joten taitaa olla parempi odotella tällaista hyvää vaihdokkia. Kun koneella on kunnossa oleva historia ja kyseessä on laadukas merkki, ei kannata niitä tunteja tuijottaa. Parempi on katsoa kokonaisuutta Eetu Ollikainen muistuttaa. 24 KONEURAKOINTI 04/14

S. 13 6-7 8 12 LÄNNEN NYT! - ASIAKASLEHTI 2/2013 LÄNNEN NYT! - ASIAKASLEHTI

S. 13 6-7 8 12 LÄNNEN NYT! - ASIAKASLEHTI 2/2013 LÄNNEN NYT! - ASIAKASLEHTI kaikki työt yhdellä koneella s. 6-7 tuttu ja turvallinen valinta s. 8 tehokasta työskentelyä s. 12 hyvä kone on! s. 13 LÄNNEN NYT! - - ASIAKASLEHTI 2/2013 Sisällys 1 Kone, 4 tuottavaa vuodenaikaa s. 2

Lisätiedot

Duo. www.rtkpalvelu.fi

Duo. www.rtkpalvelu.fi Duo 2 www.rtkpalvelu.fi 2009 RTK-PALVELU OY ja TECHNOPOLIS OYJ: Laatu tulee työn tuloksena s. 4 RTK-PALVELU MAAJOUKKUEEN yhteistyökumppaniksi s. 20 SADAN MILJOONAN metsästys s. 22 1 RTK-PALVELU 2 2009

Lisätiedot

Parasta jälkeä! Tilt& engcon news #2 2008

Parasta jälkeä! Tilt& engcon news #2 2008 Tilt& engcon news #2 2008 ROTATE TULEVAISUUS LÖYTYI MESSUILTA Dennis Marais sai esimiehensä vakuuttuneeksi, että hän oli nähnyt Batimat 2003 -messuilla tulevaisuuden, engconin rototiltin. Tänään hän ottanut

Lisätiedot

Kirjallisuuden vaihto hankintatapana

Kirjallisuuden vaihto hankintatapana Tieteellisen kirjallisuuden vaihtokeskus - Georg Strien Kirjallisuuden vaihto hankintatapana Tieteellisen kirjallisuuden vaihdolla on pitkä perinne, vanhimmat viitteet löytyvät vuodesta 1694 Ranskasta.

Lisätiedot

Tällä kertaa vain kävi näin

Tällä kertaa vain kävi näin Tällä kertaa vain kävi näin Työtapaturmatarinoita Helsingin kaupungilta Julkaisija: Helsingin kaupungin henkilöstökeskus Osoite: PL 4500, 00099 Helsingin kaupunki (Ensi linja 1, 00530 Helsinki) Tilaukset:

Lisätiedot

Kainuun kasvupolku Yrittäjän haastava tie

Kainuun kasvupolku Yrittäjän haastava tie 1 Kimmo Nikkanen, Aki Savolainen Kajaanin ammattikorkeakoulu 2015 Kajaanin ammattikorkeakoulu Kimmo Nikkanen, Aki Savolainen Kainuun kasvupolku Yrittäjän haastava tie Kajaanin ammattikorkeakoulu PL 52,

Lisätiedot

Pörhö. sanomat. Pörhön Autoliike 50 vuotta tiennäyttäjänä Rovaniemellä. Kun rahasalkku tipahti mopon tarakalta. Artolla mukavia muistoja

Pörhö. sanomat. Pörhön Autoliike 50 vuotta tiennäyttäjänä Rovaniemellä. Kun rahasalkku tipahti mopon tarakalta. Artolla mukavia muistoja Pörhö sanomat PÖRHÖSANOMAT 1/2014 Pörhön Autoliike 50 vuotta tiennäyttäjänä Rovaniemellä. Juha Portti on Nissan-fani» sivu 5 Kun rahasalkku tipahti mopon tarakalta» sivu 6 Artolla mukavia muistoja» Pörhö

Lisätiedot

TUNTOSARVI. Justiinan 80 värikästä vuotta. xxxx. Vihko ja kynä kulkevat aina xxxx Marittan mukana. Nro 3 Maaliskuu 2013. Suomen Kuurosokeat ry

TUNTOSARVI. Justiinan 80 värikästä vuotta. xxxx. Vihko ja kynä kulkevat aina xxxx Marittan mukana. Nro 3 Maaliskuu 2013. Suomen Kuurosokeat ry TUNTOSARVI Nro 3 Maaliskuu 2013 Suomen Kuurosokeat ry Vihko ja kynä kulkevat aina xxxx Marittan mukana xxxx Justiinan 80 värikästä vuotta Sisältö Pääkirjoitus: Tavoiteohjelman merkitys ja sen päivitys...3

Lisätiedot

Täällä kaupungissa on outoa se, että ihminen joutuu seisomaan jalkaterät, vartalo, ja kasvot kohti kahta järveä. Mutta kun toiselle järvelle näyttää

Täällä kaupungissa on outoa se, että ihminen joutuu seisomaan jalkaterät, vartalo, ja kasvot kohti kahta järveä. Mutta kun toiselle järvelle näyttää I Täällä kaupungissa on outoa se, että ihminen joutuu seisomaan jalkaterät, vartalo, ja kasvot kohti kahta järveä. Mutta kun toiselle järvelle näyttää kasvonsa, niin toiselle näyttää takapuoltansa. Ei

Lisätiedot

Johdin. Asiakaslehti 2 2011. musiikkitalo vaatii luovuutta myös sähköurakointiin. lahden rengasverkko vahvistuu

Johdin. Asiakaslehti 2 2011. musiikkitalo vaatii luovuutta myös sähköurakointiin. lahden rengasverkko vahvistuu Asiakaslehti 2 2011 musiikkitalo vaatii luovuutta myös sähköurakointiin lahden rengasverkko vahvistuu flextube taipuu äärimmäiseen rasitukseen Johdin joulukuu 2011 24 Prysmian-konserni vahvempi kuin koskaan

Lisätiedot

Perhehoito on lahja arjelle

Perhehoito on lahja arjelle Perhehoito on lahja arjelle Päivi Soikkeli osaa olla oma itsensä kehitysvammaisten kanssa. Hän ei ole koskaan joutunut luopumaan mistään sen takia, että hänellä on suuri perhe. Perhehoitajana toimiminen

Lisätiedot

Olen ollut täällä nyt viikon, mutta ennen tätä päivää ei varsinaisesti ole tapahtunut mitään.

Olen ollut täällä nyt viikon, mutta ennen tätä päivää ei varsinaisesti ole tapahtunut mitään. 16.11.2257 : Babylon 5 Olen ollut täällä nyt viikon, mutta ennen tätä päivää ei varsinaisesti ole tapahtunut mitään. Kontaktihenkilöni, Babylon 5:n tiedeinstituutissa toimiva professori Muath Kalon (joka

Lisätiedot

Mitä haluaisit tehdä kerhossa? Lapsen kuulemisen menetelmiä

Mitä haluaisit tehdä kerhossa? Lapsen kuulemisen menetelmiä Mitä haluaisit tehdä kerhossa? Lapsen kuulemisen menetelmiä Mannerheimin Lastensuojeluliitto on avoin valtakunnallinen kansalaisjärjestö, joka edistää lapsen oikeutta hyvään ja turvalliseen lapsuuteen.

Lisätiedot

UPEA UUDISTUS. Anu Harkin tapaan. Näin hurmaat verkossa. Professori Alf Rehn: Machoilun aika on ohi. Sami Sykkö paneutui personointiin

UPEA UUDISTUS. Anu Harkin tapaan. Näin hurmaat verkossa. Professori Alf Rehn: Machoilun aika on ohi. Sami Sykkö paneutui personointiin 5x LEMPIBRÄNDI 1/2010 Busterissa uskottiin unelmiin VENEKAUPAT KESKELLÄ TALVEA Näin hurmaat verkossa Opiskelijat panivat merkit järjestykseen Professori Alf Rehn: Machoilun aika on ohi Sami Sykkö paneutui

Lisätiedot

KIINTEISTÖKONEET LUNDBERGIN 20-SARJA. Teksti ja kuvat: Juha Pokki

KIINTEISTÖKONEET LUNDBERGIN 20-SARJA. Teksti ja kuvat: Juha Pokki KIINTEISTÖKONEET LUNDBERGIN 20-SARJA Teksti ja kuvat: Juha Pokki 20 Yhtenäistä RYHMÄÄ! Lännen-konserniin kuuluva Lundberg esitteli uudet 20-sarjalaiset kiinteistönhuoltokoneensa Skellefteån tehtaalla,

Lisätiedot

Musiikkipalveluita julkisesta kirjastosta myös tulevaisuudessa 1

Musiikkipalveluita julkisesta kirjastosta myös tulevaisuudessa 1 Musiikkipalveluita julkisesta kirjastosta myös tulevaisuudessa 1 Heikki Poroila Mitä tapahtuu perinteisen kirjastopalvelun jälkeen? Erilaiset vaihtoehdot nähdään yleensä hyvin äärimmäisinä. Osa ihmisistä

Lisätiedot

Asiantuntija ei ymmärrä, mikä on tuote

Asiantuntija ei ymmärrä, mikä on tuote Asiantuntija ei ymmärrä, mikä on tuote 29.8.2013 Jari Parantainen 22 Comments (http://www.pollitasta.fi/2013/08/asiantuntija-ei-ymmarramika-on-tuote/#wp-comments) Aloin seurustella erään söpön mimmin kanssa

Lisätiedot

Yritys Hyvä VOITTAJAKIRJOITUKSET JA -RYHMÄTYÖT

Yritys Hyvä VOITTAJAKIRJOITUKSET JA -RYHMÄTYÖT Yritys Hyvä 2015 VOITTAJAKIRJOITUKSET JA -RYHMÄTYÖT YRITYS HYVÄ 2015 voittajakirjoitukset ja -ryhmätyöt Toimitus ja taitto Annika Jokinen, Kehittämiskeskus Opinkirjo Kirjoitusten luonnehdinnat Anne Helttunen,

Lisätiedot

Elä sitä, mitä jo olet!

Elä sitä, mitä jo olet! ! Co-Creating meaningful futures. Mikko Paloranta mikko.paloranta@mirrorlearning.com 040 585 0022 Elä sitä, mitä jo olet!... 1 1.1. Lukijalle... 4 2. Luomme oman todellisuutemme... 5 2.1. Minä ja todellisuuteni...

Lisätiedot

Eero Ojanen. Hyvä päätös? polemia KAKS KUNNALLISALAN KEHITTÄMISSÄÄTIÖ

Eero Ojanen. Hyvä päätös? polemia KAKS KUNNALLISALAN KEHITTÄMISSÄÄTIÖ polemia Eero Ojanen Hyvä päätös? KAKS KUNNALLISALAN KEHITTÄMISSÄÄTIÖ Hyvä päätös? Eero Ojanen Hyvä päätös? Filosofisia näkökulmia päätöksentekoon kaks kunnallisalan kehittämissäätiö HYVÄ PÄÄTÖS? Kieliasun

Lisätiedot

Seurakunta voi nousta uudelle tasolle

Seurakunta voi nousta uudelle tasolle 27.11.2011 Anne-Mari Manninen Seurakunta voi nousta uudelle tasolle Ääni on tärkein Ja minä henkilökohtaisesti olen Isältä rukoillut sitä, että Herra, minua ei kiinnosta onko minun hiukset aina täydelliset,

Lisätiedot

V ä e s t ö l i i t t o 1 / 0. Osa-aikatyö helpottaa elämää. Lapsiperheissä rahat tiukilla 11. Koulukiusaamista. voi ehkäistä 1

V ä e s t ö l i i t t o 1 / 0. Osa-aikatyö helpottaa elämää. Lapsiperheissä rahat tiukilla 11. Koulukiusaamista. voi ehkäistä 1 V ä e s t ö l i i t t o 1 / 0 Osa-aikatyö helpottaa elämää Lapsiperheissä rahat tiukilla 11 Koulukiusaamista voi ehkäistä 1 Tässä numerossa Ilmestyy 4 kertaa vuodessa Ensimmäinen vuosikerta Päätoimittaja

Lisätiedot

Kreikkalainen historioitsija Herodotos kertoo, että Niilin tulvien hävittämät peltojen rajat loivat maanmittareiden

Kreikkalainen historioitsija Herodotos kertoo, että Niilin tulvien hävittämät peltojen rajat loivat maanmittareiden MAB2: Geometrian lähtökohdat 2 Aluksi Aloitetaan lyhyellä katsauksella geometrian historiaan. Jatketaan sen jälkeen kuvailemalla geometrian atomeja, jotka ovat piste ja kulma. Johdetaan näistä lähtien

Lisätiedot

lastakin. Hoitanut kotiamme ja lapsiamme, joskus jopa yli voimiesi. Silti valittamatta siitä. En olisi koskaan voinut löytää itselleni parempaa ja

lastakin. Hoitanut kotiamme ja lapsiamme, joskus jopa yli voimiesi. Silti valittamatta siitä. En olisi koskaan voinut löytää itselleni parempaa ja ARTSI ALKUSANAT Yöllä sitä ehtii ajattelemaan kaikenlaista, silloin kun uni ei meinaa tulla silmään. Ennen kaikkea tätä omaa elämää ja kuinka nopeasti se aika onkaan täällä mennyt. Nuorin lapsistamme,

Lisätiedot

Maiju Jussilan vaihto-oppilasvuosi, osa 1

Maiju Jussilan vaihto-oppilasvuosi, osa 1 Maiju Jussilan vaihto-oppilasvuosi, osa 1 Toukokuun alussa olleessa viimeisessä vaihto-oppilaskoulutuksessa kaikki alkoi viimein tuntua pelottavan todelliselta ja ymmärsin, että olen oikeasti lähdössä

Lisätiedot

Nostaen & Taittaen. Logistiikkakeskus toimii vuorokauden ympäri. Hörmann tähtää huipulle yhä laajemmalla tuotevalikoimalla

Nostaen & Taittaen. Logistiikkakeskus toimii vuorokauden ympäri. Hörmann tähtää huipulle yhä laajemmalla tuotevalikoimalla Nostaen & Taittaen 1 2003 Nostaen & Taittaen on Mesvac Oy:n asiakaslehti 2 Mesvac purjehtii menestyksen 4 myötätuulessa. Autotalo Laakkonen Espoon ovissa kevätruuhkaa 5 Logistiikkakeskus toimii vuorokauden

Lisätiedot

Iloa isovanhemmuuteen Työkirja isovanhemmille ja vanhemmille. Leena Tiilikka Anna Suutarla Marjo Kankkonen

Iloa isovanhemmuuteen Työkirja isovanhemmille ja vanhemmille. Leena Tiilikka Anna Suutarla Marjo Kankkonen Iloa isovanhemmuuteen Työkirja isovanhemmille ja vanhemmille Leena Tiilikka Anna Suutarla Marjo Kankkonen Tämä työkirja on osa Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tukea vanhemmille -aineistoa. Työkirjan on

Lisätiedot

EDUNVALVOJA SE ON MINUA VARTEN

EDUNVALVOJA SE ON MINUA VARTEN EDUNVALVOJA SE ON MINUA VARTEN Lasten ja edunvalvojien kokemuksia edunvalvojasta lastensuojelussa ja rikosprosessissa Toimittaneet Milja Laakso, Paula Marjomaa ja Kaisi Peltoniemi EDUNVALVOJA SE ON MINUA

Lisätiedot

Teemu Malinen. teemu malinen - työtä on! www.tyonhakuopas.com

Teemu Malinen. teemu malinen - työtä on! www.tyonhakuopas.com 1 Teemu Malinen Oletko tuotteistanut itsesi ja osaamisesi? Miten annat itsestäsi positiivisen kuvan rekrytoijalle? Tiedätkö mitä sinulta saa kysyä työhaastattelussa? Mitä on A/B testaus? Miten se hyödyttää

Lisätiedot