Hei Kaksi Armas Valste Yleisurheiluklubin jäsentä (Hannu Posti ja Hannu Pelttari) osallistui 13.3.2012 Suomen suurlähetystön ja Anglo-Finnish Societyn järjestämään The Olympic Event tilaisuuteen suurlähettiläs Pekka Huhtaniemen residenssissä. Tilaisuus oli "loppuunmyyty", koska juuri sataa enempää ei tuoleille olisi mahtunutkaan. Suomen Olympiakomitea sponsoroi Hannujen matkaa. Pientä haastetta oli löytää tilaisuuteen lähtökuntoinen ja lähtövalmis Helsingin kisoihin osallistunut suomalaisurheilija. Hannu Posti 86 v saatiin suostuteltua. Yllättävää kyllä Postin urheilija- ja valmentajauran aikana ei sattunut ainuttakaan Lontoon reissua (lentokentälle kyllä). Postille matka oli lopulta mieluisa sekä Lontoon näkemisen että erityisesti sen palautteen ansiosta mitä hän sai pitämästään puheesta. (Postin itsensä laatima puhe viestin lopussa) Tilaisuuden pääesitelmä oli historiantutkija Juhana Aunesluoman esitelmä Helsingin kisojen (läpeensä) poliittisesta taustoituksesta ja suurvaltapoliittisesta tilanteesta Neuvostoliiton osallistuessa ensimmäisen kerran olympialaisiin. Myös se, että sekä Kentin herttua että Edinburghin herttua olivat paikalla kisoja seuraamassa oli Britannialta vahva poliittinen viesti. Frank Sando ja Posti tapasivat sittenkin, vaikka Sandon tulo oli epävarmaa loppuun asti. Mieheltä poistettu toinen keuhko jne.. Ensimmäisessä kuvassa Sando ja Posti, Helsingin kympin vitonen ja nelonen. Paketissa ruisleipää... Toisessa kuvassa Posti, John Disley (3000 esteiden pronssi, suunnistuksen tuoja Britanniaan, Lontoon maratonin perustaja), Nick Stacey 200 m välierät ja 4x400 viestin viides (erittäin tunnettu radikaali pappi Englannissa), Disleyn vaimon vsta 1958 Sylvia Cheeseman pronssia 4x 100, Kentin herttua, lordi Higgins 400 m ja 4x400 m ja Frank Sando. Kentin herttua oli 16 vuotiaana poikasena kisavieraana Helsingissä. Kaikki englantilasurheilijat käyttivät tilaisuudessa erittäin lämminhenkiset puheenvuorot. Kentin herttua kunnioitti tilaisuutta vain läsnäolollaan. yt. Hannu Pelttari
Hannu Posti 13.3.2012 Lontoo Hyvät naiset ja Herrat Nimeni on Hannu Posti ja tuon terveisiä Suomesta, pohjolan valkeasta kaupungista, Helsingistä. Osallistuin Helsingin Olympiakisoihin vuonna 1952. Lajini oli 10 000 metrin juoksu. Kerron muutamia muistikuvia niistä kisoista. Kisat olivat XV nykyaikaiset olympiakisat. Kisojen stadion oli laajennettu niin, että sinne mahtui 70 000 katsojaa. Mukana oli 71 kansakuntaa ja kilpailijoita 5880. Avajaiset olivat 19.7.1952. Muistan, että päivä oli harmaa ja sateinen. Kun joukkueet olivat järjestäytyneet Stadionin nurmikolle, niin olympiatulen toi Paavo Nurmi. Silloin urheilijoiden rivit hajosivat ja he pyrkivät mahdollisimman lähelle juoksuradan reunaa sillä Nurmen maine oli erittäin suuri. Hänen ikänsä oli jo 55 vuotta, mutta askelessa oli vielä vanha laukkamainen keinahdus kuten hänen parhaina päivinään. Hän sytytti Olympiatulen alas eteläkaarteen tuntumaan. Tuli sytytettiin myös Stadionin torniin, josta se näkyi laajalle alueelle Helsingissä. Tämän tulen sytytti Hannes Kolehmainen. Avajaisissa sattui pieni välikohtauskin kun valkoisiin pukeutunut nuori saksalainen Barbara neitonen hyppäsi katsomosta radalle ja yritti päästä puhujakorokkeelle. Järjestäjät kuitenkin poistivat, hänet sieltä nopeasti.. Barbaran sanoman pääsisältö olisi ollut, rakastakaa toisianne. Jälkeenpäin katsottiin, että mitään poliittisia tarkoitusperiä tällä tapauksella ei ollut. Avajaisten jälkeen katselin rataa ja ihmettelin, miten siinä juostaan huomenna 10 000 metrin kilpailu? Koko aamupäivän jatkunut sade aiheutti sen, että tuhansien urheilijoiden avajaismarssissa radan pinta tarttui kenkien pohjiin ja siirtyi paikasta toiseen. Kestopäällysteisiä ratoja ei vielä silloin ollut. Seuraavana päivänä totesin, että rata oli avian hyvässä kunnossa. Ratamestarit osasivat tehtävänsä. Kilpailut alkoivat 20.7. ja silloin voin todeta, että Emil Zatopekin kultainen voittokulku alkoi.
Ylivoima kilpailussa aiheuttaa katsojissa toisenlaisen tunnelman kuin mitä tasaväkinen kilpailu tekee. Nyt oli kyse ylivoimasta. Zatopek aloitti juoksun rauhallisesti. Kärkeen hän meni 2400 metrin kohdalla kiristäen samalla vauhtia. Puolimatka 14.43 ja siinä vaiheessa olivat Zatopek, Mimoun ja Pirie vähän muita edellä. Sen jälkeen Zatopek lisäsi vauhtia ja vain Mimoun pystyi seuraamaan. Noin 8000 metrin kohdalla Zatopek jätti Mimounin. Neuvostoliitto oli ensimmäistä kertaa mukana ja sen edustaja Anufriev juoksi erinomaisesti jättäen minut kauas taakseen viimeisten puolentoista kierroksen aikana. Englannin juoksijat olivat hyviä, mutta kenties vielä silloin vähän liian nuoria? Kokemuksesta tai sen puuttesta en osaa heidän osaltaan sanoa mitään. Pirie lienee se, jolta odotettiin eniten? Ilmeni kuitenkin, että Sando oli sinä päivänä englantilaisista parhaassa vireessä. Meillä oli kova kiritaistelu loppusuoralla ja jos Sandolta ei olisi pudonnut piikkari jo juoksun varhaisessa vaiheessa, niin luulenpa, että hän olisi ollut neljäs ja minä viides? Kilpaurheilu on voimakas fyysinen suoritus, mutta enemmän kuin arvaammekaan se on myös psyykkinen suoritus. Palavaa intoa täytyy olla paljon ja pelkkä halu harjoitella ja kilpailla ei riitä. On oltava rautainen tahto tehdä tama asia kunnolla. Lukemattomat ovat ne kerrat kun urheilija painaa kotinsa oven kiinni lähtiessään harjoittelemaan, eikä se aina ole mukavaa. Kuitenkin on niin, että jos jäät takkatulen ääreen niin tiedät, että on tuhansia urheilijoita, jotka lähtevät harjoittelemaan ollakseen parempia kuin sinä tai minä. Urheilun kilpeen on viime vuosian tullut tahroja. Kuitenkin näen asian niin, että se on edelleenkin hyvä ja suositeltava harrastus ja kuntoilumielessä myös vanhemmille. Mottona harjoituspäiväkirjani ensimmäisellä sivulla vuonna 1952 luki näin: Valonhohteen keväälle kerran jos loi oman pyrkimyksemme pyhyys, koko elämän kirkkaaks se niin kuvioi, sitä ei kovin kohtalo murtaa voi, sitä lannista ei elon lyhyys. Olympiakisat jatkuvat ja ensi kesänä on vuorossa jälleen Englanti ja Lontoo. Uskon, että kisat tulevat onnistumaan hyvin.
Niissä mitataan jälleen kerran nuorten, voimakkaiden ihmisten paremmuutta, kunkin kohdalla hänen omassa lajissaan. Kultamitalin voittajalle se voi luoda arvaamattomia mahdollisuuksia, mutta myöskin meille, jotka emme ole Olympiamitalia saavuttaneet. Jo valmistautuminen Olympiakisoihin on antanut paljon. Se on opettanut voimaperäisesti ponnistelemaan kohti tavoitetta.. Siinä on ollut ylä- ja alamäkensä ja niiden kokemusten jälkeen on ihminen oppinut paremmin tuntemaan myöskin itsensä. Sanalla sanoen, voimakas ja rehellinen tavoitteeseen pyrkiminen on opettanut meille myöskin elämää.