Toimintakertomus 2011



Samankaltaiset tiedostot
Toimintakertomus 2010

Toimintakertomus 2012

Toimintakertomus 2013

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008

Toimintakertomus 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2007

1. Lehden tausta. mahdollisella tavalla olemalla tukena opetustyössä ja virkistyksenä vapaa-aikana.

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

TOIMINTAKERTOMUS 2006

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

TOIMINTAKERTOMUS 2005

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen.

TOIMINTAKERTOMUS 2012

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ

Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen

Kokouksen esityslista

Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Tehtävä Hallituksen jäsen Hallituksen varajäsen

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Puheenjohtaja Jouni Pänkäläinen avasi kokouksen klo 15:12. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Oskar Sonninen.

Arvoisat kiltasisaret ja- veljet!

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa.

KUTSU. Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen. syyskokous. pidetään maanantaina klo alkaen Meijän Vintillä os.

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

Suomen Laikajärjestö VUOSIKOKOUS 2014

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous /4

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan.

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

Perustavaan kokoukseen osallistui 11 henkilöä jotka kävivät laajan keskustelun yhdistyksen toiminnan suuntaviivoista ja julkisivujen ongelmista.

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki.

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

Hyvä Jäsenemme! Johtokunta. Johtokunnan jäsenet toimintavuonna 2009:

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 3/2017 1

1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous

Tampereen seudun ammatilliset opettajat (TSAO) ry. TOIMINTAKERTOMUS 2013

Forssan Seudun Pöytäkirja 1 / 5 Perussuomalaiset ry. Syyskokous 2017

Aika klo Paikka Seuran paviljongi Läsnä 22 seuranjäsentä liitteenä olevan luettelon mukaisesti.

Kylien syyspäivä ja syyskokous

Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa.

Suomen Automaatioseura ry Voimalalaitosjaos

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1

OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu

JAOSTON 26. VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA OULU 2009

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA

A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja -kokous

Automaatioseura - Voimalaitosjaos FSA Energy

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2008

esityslista Nimi Tehtävä Läsnäolo Kettunen Paavo professori, jäsen Elorinne Anna-Liisa professori, varajäsen professori, varapuheenjohtaja

Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen. Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1.

Keravan Reserviläiset ry

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 1/2017 1

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi.

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille.

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus

Finnsecurity ry TOIMINTASUUNNITELMA toimintavuosi

Aika: Tiistaina klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros.

Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag. Kotziadimos Thomas. Waldén Jari- Pekka. Leppänen Kim Lindström Tuomo.

Vilppulan Seudun Urheiluautoilijat ry:n säännöt

SUOMEN LAMMASYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

TAMPEREEN SEUDUN AMMATILLISET OPETTAJAT RY:N SÄÄNNÖT

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018

Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous /4

Espoon Palloseuran Jääkiekko ry

Aika: klo Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio

Kuluttajaekonomian ja ravitsemustieteen opiskelijat OIKOS ry:n SÄÄNNÖT I TARKOITUS JA TYÖMUODOT

Suomen Cavalier Kingcharlesinspanieliyhdistys ry. Vuosikertomus 2011

POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen.

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009

Aika: klo Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus

JÄSENTIEDOTE 2/2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio

HYVINKÄÄN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO RY 013

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

Transkriptio:

Toimintakertomus 2011

Sisällysluettelo 1 Yleiskatsaus... 3 2 Jäsenistö... 3 3 Hallinto... 4 3.1 Vuosikokoukset... 4 3.2 Hallitus... 4 3.3 Tilintarkastajat... 4 3.4 Toimihenkilöt... 4 3.5 Toimikunnat... 4 3.6 Edustajat... 5 4 Varsinainen toiminta... 6 4.1 Yleistä... 6 4.2 Tiedotustoiminta... 6 4.2.1 Tekninen opettaja -lehti... 6 4.2.2 Tao-portaali... 6 4.3 Seminaarit ja koulutuspäivät... 6 4.3.1 Meriseminaari... 6 4.3.2 Syyspäivät... 7 4.4 Tärkeimmät päätökset, kannanotot ja yhteydenpidot... 7 4.5 TAO:n killat... 8 4.6 Kansainvälinen toiminta... 8 4.7 Ansiomerkit ja standaarit... 8 5 Talous... 9 5.1 Tuloslaskelma... 9 5.2 Tase... 9

1 Yleiskatsaus Kulunut vuosi oli TAO r.y:n 45. toimintavuosi. Puheenjohtajana vuoden 2011 alussa aloitti Ilkka Kokkonen. Yhdistys on noudattanut toimintasuunnitelmaansa ja se on järjestössä omaksuttujen periaatteiden mukaisesti toiminut koko aineen merkityksen lisäämiseksi, opettajien henkisen ja fyysisen jaksamisen puolesta, jäsenistön etujen ja työolojen parantamiseksi. Vuonna 2009 aloitetun kiltauudistuksen seurauksena on kuluneena toimintavuonna 2011 perustettu uusia kiltoja. Vuoden 2011 aikana koulutuspoliittisen vaikuttamistyön keskeisimpiä kohteita oli vaikuttaa tuntijakoryhmän esityksen sisältöön perusopetuksen yleisten valtakunnallisten tavoitteiden ja perusopetuksen tuntijaon muuttamisessa. Työturvallisuusopas uudistettiin nykylainsäädännön mukaiseksi vuoden 2011 aikana. Päivitystyö tehtiin yhteistyössä Tekstiiliopettajaliiton ja Opetushallituksen kanssa. Opetushallitus julkaisi oppaan uuden painoksen joulukuussa. Työryhmässä TAO:n edustajana Jaakko Sohlo. 2 Jäsenistö Syksyllä 2010 menettelytapavaliokunnan antaman suosituksen mukainen sääntöjen uudistaminen aloitettiin valmistelutyöllä. Tavoitteena on korostaa kiltojen edustavuutta järjestön organisaatiossa. Järjestön jäsenmäärä vuoden 2011 lopussa oli 877 henkeä ja se jakaantui seuraavasti: Vuosi 2011 Selite Jäsenmaksu Jäseniä Maks. Ei-maks. Normaali 60 591 520 71 Opiskelija 0 224 224 0 Eläkeläinen 15 62 59 3 Ainaisjäsen 100 13 13 0 Alennettu jäsenmaksu 15 3 3 0 Yhteensä 893 819 74 % 100 % 91,7 % 8,3 % Vuosi 2010 Selite Jäsenmaksu Jäseniä Maks. Ei-maks. Normaali 60 576 522 54 Opiskelija 0 219 219 0 Eläkeläinen 15 67 61 6 Ainaisjäsen 100 13 13 0 Alennettu jäsenmaksu 15 2 2 0 Yhteensä 877 817 60 % 100 % 93,2% 6,8%

3 Hallinto 3.1 Vuosikokoukset Kevätkokous pidettiin Meriseminaarin päätteeksi 20.3.2011 Helsingissä. Kokouksen puheenjohtajana oli Esko Puonti ja sihteerinä Tuomo Einiö. Syyskokous pidettiin 9.10.2011 syyspäivien yhteydessä Tampereella Vanhassa kirjastotalossa. Puheenjohtajana toimi Mauri Tapala. Syyskokouksen sihteerinä oli Tuomo Einiö. 3.2 Hallitus Hallituksen puheenjohtajana oli Ilkka Kokkonen ja varapuheenjohtajana Jussi Karjalainen. Toisena varapuheenjohtajana toimi Niku Tuomisto. Hallituksella oli 4 kokousta: Ensimmäinen kokous pidettiin 22.1. Tampereella, toinen kokous pidettiin 19.3. Meriseminaarissa, Valkealassa kokoonnuttiin 9. 10.9. ja Tampereella 7. ja 9.10. syyspäivien yhteydessä. Hallituksen jäsenet Varajäsenet 1-11 2-11 3-11 4-11 2010-2011 Jäsen Tassi Teemu Peltoniemi Jari T T T T Sohlo Jaakko Hietapelto Eero S Karjalainen Jussi Kaipainen Jouni Kar Kar Kar Kar Lyytinen Mauri Kokkonen Ilkka K K L, K L, K Hintsa Tiia Pakarinen Jarno H H H 2011-12 Jäsen Majuri Jyrki Tiusanen Timo M M T M, T Bläuer Harri Hyssälä Antti B B B Ahokas Tapani Knuuttila Anttivesa A A A Harju Sara Astikainen Antti A H H Simpanen Lauri Lehtomäki Jukka S S S Taulukon oikeanpuoleisissa sarakkeissa on lueteltu hallituksen kokouksissa mukana olleet hallituksen jäsenet ja varajäsenet. Sukunimen alkukirjain ilmaisee henkilön. ROKL:n teknisen työn aineenopettajiksi opiskelevien TK-killan edustajana hallituksen kokouksessa 4-2011 oli Joonas Ryynänen. 3.3 Tilintarkastajat Varsinaisina tilintarkastajina olivat Ari Leväniemi ja Pasi Pennanen sekä varatilintarkastajina MIkko Utriainen ja Markku Riikonen 3.4 Toimihenkilöt Taloudenhoitajan ja kirjanpitäjän tehtäviä hoiti Harri Ahonen. Jäsenasiainhoitajan tehtäviä hoiti Timo Hirvonen. TAO-portaalin webmasterina toimi Timo Saarinen. Koulutusasioiden ja majoitusten järjestelyistä vastasi Jouko Pekkarinen. Järjestön sihteeri oli Tuomo Einiö. 3.5 Toimikunnat: a) Työvaliokunta kokoontui 10 kertaa ja siihen kuuluivat Ilkka Kokkonen, Sara Harju ja Lauri Simpanen. Kokouksiin ovat osallistuneet asiantuntijajäseninä Harri Bläuer, Timo Hirvonen, Jussi Karjalainen, Ilkka Kokkonen, Mika Leppiniemi, Mika Mattila, Harry

Myllymäki, Juhani Niinikoski, Jouko Pekkarinen, Antti Rinta-Rahko, Timo Saarinen, Timo Tiusanen, Niku Tuomisto ja Pasi Töytäri. Työvaliokunnan sihteeri oli Tuomo Einiö. b) Menettelytapavaliokunta kokoontui syyskokouksen alla valitsemaan hallitukseen uusia jäseniä erovuoroisten tilalle. Puheenjohtajana tällä kertaa oli Timo Saarinen ja sihteerinä Tuomo Einiö. c) Ansiomerkkitoimikunnan jäsenet olivat Jussi Karjalainen (pj), Jyrki Majuri ja Teemu Tassi. 3.6 Edustajat: OAJ:n hallitus Niku Tuomisto on toiminut OAJ:n hallituksen jäsenenä vuoden 2010 (kaudet syksystä 2008 kevääseen 2010 ja syksystä 2010 kevääseen 2012). OAJ:n valtuusto 2010-2012 Jäsenet : Kari Sutinen ja Niku Tuomisto Varajäsen: Tuomo Einiö OAJ:n hallituksen asettamat toimikunnat: Tuomisto on toiminut OAJ:n talousvaliokunnan jäsenenä sekä OAJ:n rehtorineuvottelukunnan jäsenenä vuoden 2011. Koulutuspoliittisen toimikunnan jäsen syksystä 2010 (kausi syksystä 2010 kevääseen 2012). OAJ:n YSI:n (Yleissivistävien opettajien) hallituksen varapuheenjohtaja vuoden 2011 lokakuun loppuun. Pedagogisten opettajien edustajisto - POE Niku Tuomisto on toiminut vuoden 2010 syksystä (kausi syksystä 2010 kevääseen 2012) POE:n toimikunnan puheenjohtajana sekä POE:n asettamissa jaostoissa seuraavissa tehtävissä: POE:n perusopetuksen (keskeisimpinä tehtävinä erityisopetuksen lainsäädäntöuudistukseen ja tuntijakotyöryhmään vaikuttaminen) jäsenenä sekä Opinavain-jaoston puheenjohtajana. POE: Kevät- ja syyskokousedustajat: Varsinaiset jäsenet: Varajäsenet: Ilkka Kokkonen Tuomo Einiö Teemu Tassi Niku Tuomisto ja Mauri Tapala Aineopettajaliiton hallitus AOL:n hallituksen taolaisena varajäsenenä oli Mika Mattila, joka valittiin AOL:n varapuheenjohtajaksi kaksivuotiskaudeksi 2011-2012 Staili Stailin hallitus Ilkka Kokkonen ja Tuomo Einiö Varamiehenä Jussi Karjalainen. Stailin toisena tilintarkastajana oli Ari Leväniemi. Taitaja9-kilpailun suunnitteluryhmä Jouko Pekkarinen on ollut TAO:n yhteyshenkilönä Skills- ryhmässä.

4 Varsinainen toiminta 4.1 Yleistä TAO r.y:n toiminta on vuonna 2011 ollut edelleen monin tavoin aktiivista. Eri tapahtumissa ja tapaamisissa yhteistyökumppanien ja viranomaisten kanssa TAO on vahvasti vaikuttanut niin teknisen työn opetuksen kuin työturvallisuuden kehittämiseen. Järjestölehti ja TAO-portaali ovat olleet keskeisimmät tiedostusvälineet jäsenten ja yhteistyötahojen suuntaan. 4.2 Tiedotustoiminta 4.2.1 Tekninen opettaja -lehti Järjestö julkaisi jäsenlehteä Tekninen opettaja. Lehti ilmestyi neljä kertaa. Lehden numeroissa oli keskimäärin 36 sivua. Lehti painettiin Lahdessa N-painossa. Jäsenistön lisäksi lehti postitettiin opetustoimen viranomaisille, opettajankoulutuslaitoksille, yliopistojen kirjastoihin ja useille muille yhteistyökumppaneille. Päätoimittajana oli Pasi Töytäri ja toimitussihteerinä Juhani Niinikoski. 4.2.2 Tao-portaali Järjestö on tiedottanut jäsenistöään www-sivustonsa Tao-portaalin kautta julkaisemalla uutisia ajankohtaisista teknisen työn ja yhteistyötahojen tapahtumista. Lisäksi Tao-portaali on tarjonnut vuorovaikutteisen keskustelukanava Tao-Forumin jäsenistölleen. Portaalin jäsenille suunnatulla tiedostoalueella on julkaistu mm. Tekninen opettaja lehti pdfmuodossa sekä lehden työohjeet erillisinä tiedostoina, meriseminaarin ja syyspäivien luentoaineistot, työturvallisuustietoutta, materiaalia teoriaopetukseen ja paljon muuta ajankohtaismateriaalia. Tiedostoalueella oli vuoden 2011 lopussa n.2000 dokumenttia. Kaikille avoimeen linkkikirjastoon on kerätty jäsenten toimesta lähinnä tekniikkaan liittyviä linkkejä. Jäsenten käytössä on ollut myös kuvagalleria. Tao-portaalia on käytetty myös sähköpostiviestintään sivustolle rekisteröityneille jäsenille joita oli vuoden 2011 lopussa 633 Järjestön työturvallisuusmateriaali on koottu erilliselle jäsenistölle ja työturvallisuusasiantuntijoille suunnatulle osiolle. TAO-portaalin webmasterina toimi Timo Saarinen. 4.3 Seminaarit ja koulutuspäivät 4.3.1 Meriseminaari TAO:n Meriseminaari ja kevätpäivät pidettiin 18. 20.3.2011 Viking Mariellalla. Seminaarin teemana oli Työturvallisuus. Seminaarin avasi TAO:n puheenjohtaja Ilkka Kokkonen. Seminaarin esitelmiä alustuksia ja työpajoja: OAJ:n puheenjohtajan tervehdys teknisen työn opettajille puheenjohtaja Olli Luukkainen OAJ Opetussuunnitelmat ja olennainen osaaminen erityisasiantuntija Heljä Järnefelt OPH Nyt puhuu metsä, Sirpa Kärkkäinen SMY Käsityön turvalliset työtilat, työsuojeluvaltuutettu Kaarlo Kontro Helsingin opetusvirasto

Teknologiateollisuus ja teknisen työn stipendit, asiantuntija Pirkko Pitkäpaasi Teknologiateollisuus ry Selvitys työstökoneiden kaukokäyttöisestä käynnistyksenestosta kouluympäristössä, tuotepäällikkö Lassi Uusi-Pietilä, Projecta Oy TN-opettajan vastuu opetuksessa, Markku Poutala OTK, Opetusalan oikeuspalvelu Poutala Käsityön oppimistulosten arviointi 2010 KT Antti Hilmola, lehtori Tuomo Einiö Käsityön aineenopetuksen kuulumiset Raumalta KL, lehtori Sampsa Kullas Työpajat: 1. Teknologiapaja/mikrokontrolleri II Harri Bläuer ja Timo Tiusanen 2. CNC-jyrsin Niko Hynninen ja Sami Seppänen 3. Hopeakorupaja Kouluelektroniikka 4.3.2 Syyspäivät Syyspäivät pidettiin Tampereella 8. - 9.10. yhdessä Tekstiiliopettaliiton kanssa. Järjestelyistä vastasivat Tampereen kilta TAO ry ja Päivien teemana oli Kässääksää - Tehrään tästä ny numeroo ja pitopaikkana Sammon keskuslukio. Päivien yhteydessä olleille messuille saapui 34 näytteilleasettajaa, joista TAO:n yhteistyökumppaneita oli 23 näytteilleasettajaa. Syyspäivillä oli työpajoja joiden aiheita olivat Lego NXT-robotit, tuotemerkki, langankehräys, metallilanka ja metallilankakoru. Luentoja: Käsityön brändi lentoon Lisa Sounio, brändiasiantuntija Käsittyön mielekkyyskokemukset Kari Salo, yliopettaja Tampereen kaupunki järjesti vastaanoton Raatihuoneella. Itajuhla joka oli samalla Tekstiiliopettajaliiton 100v juhla Musiikkiteatteri Palatsissa. Sunnuntain yritys- ja oppilaitosvierailujen kohteina olivat Museokeskus Vapriikki ja työväenmuseo Werstas.. Vuoden 2011 tekninen opettaja kunnianimi myönnettiin Jussi Karjalaiselle. 4.4 Tärkeimmät päätökset, kannanotot ja yhteydenpidot a) TAO:n edustajat kävivät vierailulla Rauman opettajainkoulutuslaitoksella kesäkuussa. Vierailulla tutustuttiin teknisen työn opettajiksi opiskelevien uudistettuun opetussuunnitelmaan ja keskusteltiin oppiaineemme koulutus- ja tulevaisuuden näkymistä. b) TAO oli mukana Stailin tulevaan tuntijakoon liittyvässä lausunnossa, joka lähetettiin kesäkuussa eduskunnan sivistysvaliokunnalle ja sivistyspoliittiselle ministerityöryhmälle. c) Perusopetuksen tuntijako uudistuu kuulemistilaisuus järjestettiin marraskuussa. TAO:n edustaja osallistui tilaisuuteen ja aiheesta jätettiin järjestömme lausunto Opetus- ja kulttuuriministeriöön. d) Käsityönopetuksen kehittämispäivät järjestettiin 1. 2.12. Opetushallituksessa. Puheenjohtaja Ilkka Kokkonen piti esityksen aiheesta Yhteisen käsityönopetuksen haasteita ja mahdollisuuksia e) Taito- ja taideaineiden yhteistyö. TAO on ollut mukana Stailin toiminnassa ja kokouksissa. Syksyn aikana uudistettiin Stailin nettisivut paremmin kuvaamaan oppiaineiden sisältöjä. f) TAO oli 10. 13.11. Suomen Messujen kutsumana Metsämessuilla omalla osastollaan. g) Perusopetuksen käsityön työturvallisuusoppaan uudistaminen yhteistyössä

Tekstiiliopettajaliiton ja Opetushallituksen kanssa. h) Viranomaistahoja ja yhteisöjä, joiden kanssa TAO on tehnyt yhteistyötä: Opetusministeriö, Sosiaali- ja terveysministeriö, Opetushallitus, Metsähallitus, OAJ, Aineopettajaliitto, Pedagogisten opettajien edustajisto, Aineopettajajärjestöt Opettajainkoulutuslaitokset Työmarkkinajärjestöt Taloudellinen Tiedotustoimisto TAT Teknologiateollisuus ry AVI työsuojelun vastuualueet, Työturvallisuuskeskus TTK Skills Finland ry. Suomen Metsäyhdistys ry Maa- ja metsätalousministeriö 4.5 TAO:n killat TAO:n paikallisyhdistykset ovat lähes kaikki rekisteröityneitä yhdistyksiä. Tampereen seudun teknisten aineiden opettajien kilta ry Helsingin teknisten aineiden opettajat HTAO ry Varsinais- Suomen tekniset opettajat V-STO ry Porin Seppien Kilta ry TAO Lahti - Lahden seudun teknisten aineiden opettajat ry, Jyvässeudun teknisten aineiden opettajat JTAO ry Kuopion seudun teknisten aineiden opettajat ry Etelä-Pohjanmaan teknisen työn opettajat ry Kymenlaakson TAO ry Oulun alueen teknisen työn opettajat ry Espoon - Kauniaisten teknisen työn opettajat ry Vantaan Seudun Teknisten aineiden opettajat VaSTao ry Teknisten aineiden opettajat TAO r.y:n Länsi-uudenmaan paikallisyhdistys LTAO Rauman seudun teknisen työn opettajat Kanta-Hämeen kilta perustettiin joulukuussa 2011 Hämeenlinnassa. Lisäksi on teknisen työn opiskelijoiden Rauman TK-kilta ry. 4.6 Kansainvälinen toiminta Viro Yhteistyö Viron veljes- ja sisarjärjestöjen kanssa on tiivistynyt ja järjestöjen edustajia on käynyt TAO:n kevät-ja syyspäivillä vieraina. TAO:n edustajat osallistuivat 11. 13.7. virolaisten järjestämille koulutuspäiville Töstamaalla. Etiopia Yhteistyö Etiopian kouluhankkeessa on painottunut tilanteen seuraamiseen ja yhteyden pitämiseen koulun tulevan ylläpitäjän kanssa. 4.7 Ansiomerkit ja standaarit Hopeisen ansiomerkin kultaisin lehvin saivat Markku Korpi-Hallila, Mika Leppiniemi ja Mauri Tapala. Samainen merkki ojennettiin myös Timo Välimäelle. Hänelle merkki oli myönnetty jo aiemmin.

5 Talous Hopeisen ansiomerkin saivat Ulla Aarikka-Taipale, Hannu Järvisalo, Jouni Kaipainen, Hannu Lehti, Jukka Peltola ja Kari Salminen. Syyspäivillä luovutettiin yksi standaari.. Toiminta on ollut talousarvion mukaista. 5.1 Tuloslaskelma liitteenä 5.2 Tase liitteenä HALLITUS