"Uudenkirkon kirkot ja seurakunnat"-kirjoitus on hieman korjattu versio esitelmästä, joka on pidetty mm. Terijoella, hotelli Gelioksen auditoriossa Uudenkirkon kirkon vihkimisen 200- vuotismuistotilaisuudessa. Alkuperäinen versio päivätty 14.1.2007. Tämä versio päivätty Paimion Kalevan Perttalassa 9.9.2008. Kirjoittaja ei näe estettä, että kirjoitelmaa käytetään Uudenkirkon pitäjän seurakuntien ja kirkkojen historian esittelynä. Kirjoittaja ei vastaa lähdeaineistossa mahdollisesti olleista asiavirheistä. Lähdeaineiston oikeellisuuden tarkastaminen eri arkistoista on maallikolle liian iso ja aikaa vievä asia. Tietolähteitä ei ole erikseen lueteltu, koska en enää välttämättä muista mistä olen asioita muistiinpanoihini merkinnyt. Kuvat tekstiin on lisännyt Taisto Kakko Uudenkirkon kirkot ja seurakunnat 1 Teemme aikamatkan Suomenlahden rannikon entisen emäpitäjän, Uudenkirkon seurakunnan ja sen kirkkojen, sekä pitäjässä toimineen ortodoksisen seurakunnan ja sen kirkkojen vaiheisiin. Viipurin itäpuolelta luovutetun Karjalan vanhimpana seurakuntana tunnetaan Pähkinäsaaren rauhan asiakirjoissa 1323 kirkkopitäjänä ja kihlakuntana mainittu Äyräpää, jonka kirkko oli omistettu Pyhälle Ristille. Tämän mukaan seutu tunnettiin myös Pyhän Ristin seurakuntana, jonka nimenä 1352 laaditussa kuninkaallisten pitäjien luettelossa on Muolaa. Muolaa-nimi tuli järvestä, jonka rannalle Pyhän Ristin kirkko oli rakennettu. Luovutetun Karjalan nuorin seurakunta, 1926 toimintansa aloittanut Äyräpää on toinen asia. Uusi seurakunta sijaitsi entisen Suur-Äyräpään alueella ja historiallinen nimi haluttiin näin ottaa esille. Samaa pyrkimystä oli vuoden 1926 alusta voimaan tulleessa rovastikuntajaon uudistuksessa, jolloin Muolaan rovastikunnan, johon Uusikirkkokin kuului, nimeksi tuli Äyräpään rovastikunta. 2 Muolaasta 1445 itsenäisiksi kirkkopitäjiksi muotoutuneet Uusikirkko ja Kivennapa kuuluivat luovutetun Karjalan vanhimpiin seurakuntiin. Mainittuna vuotena Uusikirkko mainitaan ensi kerran Äyräpään kirkkoherran, Henrik Makelanderin testamentissa. Muolaan emäpitäjän lisäksi näitä vanhempia olivat Viipuri, jonka dokumentoitu historia alkaa 1293 tehdystä, niin sanotusta kolmannesta ristiretkestä, sekä 1415 itsenäisenä seurakuntana mainittu Jääski.
Uudenkirkon seurakunnan perustamisen aikoihin sen alueella, Kaukjärven kylässä, sijaitsi ennestään Pyhän Birgitan kappelikirkko, jolla ei ollut omaa papistoa. Uudenkirkon pitäjän vanhin kirkkopaikka oli siis Kaukjärven kylässä, joka 1362 on luovutettu rälssiksi Vaxjön piispanistuimelle. Pyhä Birgitta, joka kuoli Roomassa 23.6.1373, on kansantarun mukaan omistanut Kaukjärven kylän, sekä osan sittemmin Uuteenkirkkoon kuulunutta aluetta. Tästä syystä kylään rakennettiin hänen nimeään kantanut kirkko. Eräät seikat viittaavat siihen, että keskiajalla toimeliaiksi tunnetut matkapapit, kerjäläismunkit, mielellään vierailivat kirkossa. Viipuri kaksine luostareineen oli verraten lähellä ja munkkien tiedetään muutenkin kierrelleen maata saarnaamassa ja toimittamassa jumalanpalveluksia hyvinkin vaatimattomissa olosuhteissa. 3 Kaukjärven kirkon jumalanpalvelukset olivat pitkään roomalaiskatolisia. Uudenkirkon seurakunnan perustaminenkin on tapahtunut katolisena aikana. Uskonpuhdistuksen vaikutus alkoi Suomessa 1500-luvun alkukymmeninä. Vasta Upsalan kokouksessa 1593 omaksuttiin kirkon tunnustukseksi Augsburgin tunnustus ja mainitussa kokouksessa Ruotsi-Suomen kirkko esittäytyi luterilaiseksi. Uudenkirkon alueella oli näin jo ennestään kirkko, kun uudenkirkon seurakunnan perustamisen jälkeen rakennettiin toinen, eli uusi kirkko sille alueelle, missä Uudenkirkon viimeinenkin kirkko sijaitsi, voidaan tämän ajatella antaneen aiheen Uudenkirkon pitäjän kaunissointuiselle nimelle. Kaukjärven jumalanpalveluselämä siirtyi Uudenkirkon papiston vastuulle, ja 1619 tapahtuneen Kuolemajärven kappeliseurakunnan perustamisen jälkeen toiminnasta vastasi Kuolemajärven pappi. Vähitellen kappelin merkitys väheni ja se määrättiin 1781 hävitettäväksi. Kaukjärvelle ei rakennettu tämän jälkeen luterilaista kirkkoa. Piritan kappeli kirkkoineen painui vähitellen unhon yöhön Pyhän Birgitan kirkon 400-vuotisen historiansa aikana osakseen saama kunnioitus siirtyi tavallaan Kuolemajärven kappelin kirkolle, joka vihittiin Pyhän Birgitan tyttären, Pyhän Katariinan nimikoksi. Pyhän Birgitan kirkon ehtoollisvälineet, kalkki ja öylättilautanen, luovutettiin Kuolemajärven kirkolle. 4 Tehtaanpatruuna Juhana Thorwöst perusti 1687 Uudenkirkon pitäjään Juvanruukin teollisuusyhteisön, jolla oli oma pappi, kirkko ja hautausmaa. Juvanruukin tarina päättyi venäläisten 1704 suorittamaan totaaliseen hävittämiseen. Juvanruukin alue, sekä Kyrönniemi, jossa Mikael Agricola kuoli 1557, kuuluivat Uudenkirkon pitäjään Kuolemajärven seurakunnan itsenäistymiseen, vuoteen 1863 asti. Uudenkirkon alue pieneni vielä 1923, jolloin Kanneljärven
seurakunta aloitti toimintansa ( itsenäistyi 1925 ), sekä Tyrisevän kylä liitettiin Terijokeen. 5 Uudenkirkon seurakunnan kirkkorakennuksista on vanhin maininta vuodelta 1586, jolloin venäläiset polttivat sen ja veivät molemmat kellot mennessään. Vuoden 1626 käräjillä Uudenkirkon kirkon on todettu olleen huonokuntoisen. Kolmas valmistui 1652, neljäs 1734. Viides on viimeinen, vanhimpien elossa olevien uusikirkkolaisten muistama, monumentaalinen puukirko erillisine kellotapuleineen, kirkko, jonka rakentamiseen käytetyt järeät hongat vedettiin kirkkomäelle yleisillä talkoilla Makulan ja Kuolemajärven väliseltä kankaalta. Tunnettu savitaipalelainen kirkonrakentaja, Matti Salonen rakensi kirkon vesikattoon 1400 ruplan maksusta. Mitä suurimmalla todennäköisyydellä myös Matti Salosen isä, Juhana Salonen on ollut mukana johtamassa rakennustyötä. Uudenkirkon kirkon yhtäläisyys Juhana Salosen rakentamien Lappeen kirkon, ja varsinkin 1920 palaneen Valkealan kirkon kanssa on silmiinpistävä. Salosen suunnittelema, vuosina 1803-1885 olemassa ollut Inkerin Venjoen kirkko oli kattoristiään myöten Uudenkirkon kirkon lähes identtinen toisinto. Lappeen kirkko rakennettu 1794 Venjoen kirkko rakennettu 1803
Valkealan kirkko vuodelta 1798. Kirkko paloi 1920.
Uudenkirkon kirkko rakennettiin 1800. Se jouduttiin polttamaan 4.12.1939. Uudenkirkon kirkko rakennettiin 1800. Rakentamiseen käytettyjen, kyläseppien takomien naulojen mainitaan tulleen kalliiksi. Harjannostajaisten yhteydessä työmiehille tarjoiltiin viinaa viiden ja puolen ruplan arvosta. Viipurin kirkkoherra Jaakob Schroeder toimitti kirkon vihkimisen heinäkuun 21. päivänä 1807, ja nimesi sen määräyksen mukaisesti Pyhän Johanneksen nimikoksi. Kirkon vihkimisen 200 -vuotismuisto huomioitiin uuskirkkolaisten kesäretken yhteydessä 10.7.2007 Terijoella, Hotelli Gelioksen auditoriossa pidetyssä tilaisuudessa.
6 Uudenkirkon kirkko kuului itäsuomalaisten, keskeisesti korostettujen, kekomaisten kaksoisristikirkkojen, eli kahtamoisten ryhmään. Päävolyymin tyypissä muodostaa mahtava, pyramidikattoinen keskuskuutio, jonka huipulla on yksi, tai useimmiten, kuten Uudellakirkollakin, kaksinivelinen torni. Kuutioon yhtyvät seiniltään saman korkuiset, toisinaan tasalevyiset, toisinaan, kuten Uudellakirkollakin, ulkopäätyjä kohti kapenevat ristivarret. Runkohuoneessa on 20 nurkkaa, kun ristivarsien päätyihin yleensä, kuten Uudellakirkollakin, liittyvät eteiset, sekä kuorisakaraan liittyvä sakaristo lasketaan mukaan, nurkkia on 36. Uudenkirkon kirkko Ristivarsien aumatut katot ulottuvat yleensä suunnilleen keskikuution pyramidikaton lappeiden korkeuden puoliväliin. Uudenkirkon kirkko oli niin sanottu peruskahtamoinen, jossa ikkunat olivat kahdessa kerroksessa ja kattorakenteet tuettu siten, että keskikuution alueella ei ollut kannatinpylväitä. Luovutetussa Karjalassa myös Kirvun ja Kivennavan kirkot säilyivät peruskahtamoisina loppuun asti. Lappeen kirkko Lappeenrannan keskustassa on nykyisen Suomen ainoa peruskahtamoinen. Sisätilan katteena oli monitaitteinen lautaholvaus siten, että kirkon keskiosassa oli portaittain kolmena vyöhykkeenä lakea kohti kaareutunut kupolimuodostelma. Keskikuution huipulla olleen tornin ikkunat eivät olleet yhteydessä kirkkosaliin. Kaikkien peruskahtamoisten sisäkaton rakenne on saman tyyppinen. 7 Uudenkirkon kirkon alkuperäinen asu punamullattuine pystyvuorauksineen, valkeine ikkunan kehyslautoineen ja tervattuine paanukattoineen säilyi vuoteen 1896, jolloin katon materiaaliksi vaihdettiin pelti. Uudellakirkolla suunniteltiin 1800- ja 1900- lukujen vaihteessa kokonaan uuden kirkon rakentamista, rakennusrahastoakin jo kerättiin. Uuden kirkon rakentamisesta päätettiin luopua 17.11.1901 pidetyssä kirkonkokouksessa. Olemassa oleva kirkko oli rakenteiltaan vankka, joten päätös sen perusteellisesta korjaamisesta oli yksimielinen. Suunnitelmiin kuuluivat mm. lämmityslaitteiden eli kamiinoiden hankkiminen kirkkoon ja sakaristoon, seinien vuoraaminen ponttilaudoituksella ulko- ja sisäpuolelta, laajempien lehtereiden rakentaminen, ikkunoiden, ovien ja penkkien uusiminen, sekä täydellinen ulko- ja sisämaalaus. Kirkonkokouksessa, joka pidettiin 2.11.1902, oltiin tyytyväisiä lääninarkkitehti Ivar Aminoffin laatimaan kustannusarvioon, joka oli yhteensä 43.500 markkaa. Korjauspiirustusten laatimisesta Aminoffille maksettiin 800 markan palkkio. Tarjousten perusteella peruskorjauksen urakointi annettiin
kauppias M. Kuntulle 36.000 markan hinnalla. Hinta nousi 800 markalla erinäisten lisätöiden vuoksi. Ilmeni, että seinissä on lahoja hirsiä, jotka pitää vaihtaa ja eteisiä päätettiin korottaa neljällä hirsikerroksella. Korjaustyössä arkkitehdin piirustuksia noudatettiin tarkasti. Uusitut lehterit jatkuivat kuoria lukuunottamatta yhtenäisesti kirkkosalin ympäri. Uusimisen yhteydessä alakerroksen kuusiruutuiset ikkunat jäivät muodoltaan täysin entiselleen, sitä vastoin yläkerroksen neliruutuiset ikkunat laajennettiin huomattavasti alaikkunoita suuremmiksi ja varustettiin ala-ikkunoiden tyylistä poikkeavilla, moniruutuisilla, koristeellisilla puitteilla. Kirkkosalin alkuperäinen asu Vuoden 1903 korjauksen jälkeen Kirkon korjaaminen toteutettiin 1903 toukokuun 15 päivän ja lokakuun 11 päivän välisenä aikana. Kirkon ristikeskukseen ostettiin uusi, entistä suurempi kruunu. Kirkko oli nyt kauniissa, juhlallisessa asussa ja kunnianarvoisa temppeli sai toimia uuskirkkolaisten kotikirkkona loppuun asti. 8 B.A. Thulèn rakentamat, 15 äänikertaiset urut oli hankittu 1888, ne laajennettiin 1912 Kangasalan urkutehtaan toimesta 28 äänikertaisiksi. Kauppias Edvard Kunttu ilmoitti 17.10.1915 pidetyssä kirkonkokouksessa antavansa Kirkkojärvellä omistamastaan sähkölaitoksesta ilmaiseksi virtaa kirkon valaisemiseksi ja urkujen käyttövoimaksi. Seurakunta otti tarjouksen vastaan ja toimet kirkon sähköistämiseksi aloitettiin välittömästi. Urkujen polkijaakaan ei enää tarvittu.
Vuonna 1925 aloitettiin varojen kerääminen uusia korjauksia ja sisämaalausta varten, 1934 toteutetun korjauksen suunnitteli arkkitehti Harry Röneholm. Sisämaalauksen lisäksi mm. urkuparvea laajennettiin ja saarnatuoli varustettiin kaikukatoksella. Uudistetun kirkon käyttöönottojuhla oli syyskuun yhdeksäntenä. Kirkon käytäville hankittiin 1936 matot. Kirkon alttari tauluineen ja pylväineen oli poikkeuksellisen komea. Alttarirakennelma täytti kuoripäädyn lähes kokonaan. Rakennelman sivuille jäivät vain kapeat käytävät, joiden kautta päästiin rakennelman takana, katseilta suojassa olleelle sakariston ovelle. Kolme korinttilaistyylistä, Pietarissa teetettyä pylvästä saksalaisen, ehkä Pietarissa eläneen Müllerin maalaaman, kookkaan, Kristusta Getsemanessa esittäneen alttaritaulun kummallakin puolella kannatti temppelin päätyä muistuttanutta otsikkoa. Saman Müllerin käsialaa olivat myös katossa olleet maalaukset. Müller suoritti 1811 vastaavanlaista koristemaalausta Kivennavan kirkossa. Kivennavan ja Uudenkirkon maalaukset olivat saman tyyppisiä ja siltä pohjalta ajatellaan, että Müller on myös Uudenkirkon maalausten tekijä. Uudenkirkon alttaritaulua ei pidetty taiteellisesti erityisen tasokkaana, jonka vuoksi 1900- luvun alkupuolella suunniteltiin taiteellisesti korketasoisemman maalauksen hankkimista. Asia jäi toteutumattomaksi suunnitelmaksi. 9 Uudenkirkon ja Kivennavan kirkkojen maalauskoristelu oli alueelle ja aikakaudelle sikäli poikkeuksellista, että seinä- ja kattopintoihin oli maalattu kertovia aiheita. Uudenkirkon kirkkosalin vaaleiksi maalatuissa, hirsipintaisissa seinissä ollut tiilikuviointi jäi vuoden 1903 suurkorjauksessa vuorauksen alle. Samassa korjauksessa alttarilaitteen marmoroiduksi väritetyt pylväät siveltiin yksivärisiksi. Kirkkosalin etuosassa, vastapäätä saarnatuolia, pääovelta katsoen oikealla puolella oli erittäin kookas, kipsinen, vasemmassa kädessään avointa kirjaa pitävä ja oikean kätensä tervehdykseen kohottanut, Lutheria esittänyt patsas, jonka oli valmistanut ja 1863 lahjoittanut paroni Clot von Jürgensburg Halilasta. Arvostettu kuvanveistäjä oli mm. keisari Nikolai I:n hyvä ystävä.
Uuskirkkolainen Joonas Peippo runoili 1949 kotikirkostaan: " Uusikirkko, sun kirkkos ol` kaunis, vaik` puinen. Kuvat kattohon maalattu muinen. Lutterkuva, saarnatuoli ja alttarin pylväät, ne kaik`ol`niin kauniit ja ylväät". 10 Uudenkirkon kirkossa oli 1600 istumapaikkaa. Kirkossa käytiin ahkerasti. Valtakunnallisen tilaston mukaan 1936 kirkossakäyntiaktiivisuudessa oli yhdestoista sija. Kesällä keskimäärin 1000 ja talvella 600 sanankuulijaa tilaisuutta kohti. Kirkkorakennuksen huipulla ollut, kahdella poikkipuulla varustettu risti oli mukaelma niin sanotusta patriarkan rististä. Tämä kattoristimuoto on erittäin harvinainen, ainoana esimerkkinä aikaisemmin mainittu Venjoen vanha kirkko. Kirkon lähellä oli erillinen, E. Lohrmanin suunnittelema, 1857 valmistunut kaksinivelinen, kaunismuotoinen kellotapuli, jonka alakerros oli kivestä ja kellokammio huippuineen puusta.tapulin kivistä alakerrosta käytettiin paarihuoneena ja hautausmaan työvälinevarastona. Tapulissa oli kaksi kirkonkelloa, joita soitettiin kläppäämällä, eli lyömällä kieltä kellon laitaan. Kellojen ääni on 4.8.1939 tallennettu nauhalle. 11 Uudenkirkon hautausmaan vanhin osa oli kirkon ympärillä, uudemmat osat sen jatkona. Viimeisin laajennus tehtiin 1934. Hautausmaalaajennuksen vihkimisen, sekä samana päivänä suoritetun kirkon uusintavihkimisen toimitti piispan sairaudesta johtuen Muolaan kirkkoherra, lääninrovasti Artturi Saarnio 9.9.1934. Hautausmaita ympäröineen kiviaidan pituus oli noin 900 metriä. Kirkonmäki oli kohtauspaikka, hautausmaalla tavattiin tuttuja. Varsinkin nuorempien kohdalla mieleisen seuran tapaaminen saattoi jättää kirkkoon menon sivuasiaksi. Etenkin vanhempina aikoina iloinen yhdessäolo kirkon ulkopuolella jumalanpalveluksen aikana koettiin häiritseväksi. 12 Uudenkirkon seurakunnan toisena kirkkona oli Halilan kirkko. Seurakunta osti 1925 tarpeettomaksi jääneen ortodoksikirkon ja korjautti sen lähinnä Halilan parantolan tarpeita palvelevaksi, luterilaiseksi kirkoksi, johon mahtui 200 henkeä. Korjauksen jälkeenkin kirkon ulkomuodossa oli selkeästi ortodoksikirkon leima. Kirkkojen lisäksi Mesterjärvellä oli Nuorten Kristillisen liiton rukoushuone, lestadiolaisten rukoushuone oli Kaukjärvellä. Evankeliumiyhdistyksen Neuvolan rukoushuone rakennettiin 1909. Kirkonkelloineen se oli kuin kyläkirkko. Seurakuntataloa ei ollut. Halilan kirkko v. 2003
Kirkkoherran pappila oli kirkosta kolmen kilometrin päässä. Aumakattoisessa talossa oli 10 huonetta. Kappalaisen kirkkomatka oli kilometrin pituinen. Aumakattoisessa kappalaisen pappilassa oli 7 huonetta. Pappiloiden huonelukuun sisältyvät keittiöt ja virastohuoneet. 13 Seurakunnan 62 kylästä 18 oli Suomenlahden rantakyliä. Vuoden 1935 loppiaisena Inosta tuli suruviesti, 8 kalastajaa ajautui talvimyrskyssä jäälautalla avomerelle ja menehtyi Suomenlahden hyisiin aaltoihin. Yhden kalastajan jäätynyt
ruumis ajautui rantaan Virolahdella. Kadonneet siunattiin vuoden 1936 kesällä mereen. 14 Viimeisenä rauhan vuosikymmenenä Uudenkirkon seurakunnan asioista tiedotettiin rannikkopitäjien ilmoitus- ja uutislehtenä toimineessa Rannan Sanomissa, joka ilmestyi tiistaisin ja perjantaisin vuosina 1930-1939. Uudenkirkon kirkonkirjat alkoivat vuodesta 1725 ja rippikirjat 1751. Pitäjän kokonaisväkiluku 1939 oli 11.110, seurakunnan jäsenmäärä 10.779, pitäjän pinta-ala oli 604 neliökilometriä. Talvisodan syttyessä Uudenkirkon seurakunnan kirkkoherrana toimi rovasti Eevertti Pärnänen, hän toimi vuosina 1938-1941 myös Äyräpään rovastikunnan lääninrovastina. Kappalaisena toimi silloinen pastori Topi Vapalahti, hänestä tuli myöhemmin Joutsenon kirkkoherra. Kanttorina ja urkurina toimi Antti Kuisma, sekä suntiona Nikodemus Laitinen. 15 Autonomian aikana Uudellekirkolle tuli varsinkin Pietarista venäläisiä sekä kesävieraiksi, että pysyviksi asukkaiksi. Heitä varten rakennettiin useita kirkkoja, sekä perustettiin 1854 ortodoksinen seurakunta, johon yhdistettiin vuosina 1893-1910 toiminut Halilan seurakunta. Mustamäki muodosti vuosina 1920-1924 Uudenkirkon kanssa Mustamäen-Uudenkirkon seurakunnan. Vuodesta 1930 Mustamäki kuului Uudenkirkon seurakuntaan. Uudenkirkon ortodoksisen seurakunnan piiriin kuuluivat Uudenkirkon, Kanneljärven ja Kuolemajärven pitäjien alueet. Seurakunnan jäsenistö koostui etupäässä venäläisperäisestä
väestöstä, eikä jäsenmäärä ylittänyt 1.000:nnen rajaa. Papistolla oli hyvin vähän yhteydenpitoa luterilaisen papiston kanssa. Seurakunnan keskuspaikkana oli vuosina 1854-1913 Kaukjärvi, jonne valmistui Kellolan tilalle pieni, puinen Pyhien Innokentioksen ja Nikolaoksen muistolle omistettu kirkko, jota laajennettiin 1893-1894. Laajennettu kirkko vihittiin Pyhän Innokentioksen muistolle. Kirkon tornissa oli 7 kelloa, yhteipainoltaan 1475 kg. Pyhän Innokentiuksen kirkko, Kaukjärvi 16 Ortodoksien kirkollisen keskuksen siirryttyä 1913 Uudenkirkon kirkonkylään, eli Kirkkojärvelle, Kaukjärven kirkko jäi sivukirkoksi. Kirkkojärvelle rakennettu, puinen Kristuksen Kirkastuksen kirkko valmistui 1912. Botska-aiheineen se edusti vanhaa, moskovalaista "térem" tyyliä, jota Venäjälläkin alettiin harrastaa erityisesti 1900- luvun alussa. Alttariesineiden yhteispaino oli 5 kg 700 g. Kellotornin 7 kelloa, yhteispainoltaan 1.221 kg, oli valettu 1912 Jaroslavissa. Kristuksen kirkastumisen kirkko, Uusikirkko
Mustamäen puinen Kristuksen Kirkastuksen kirkko valmistui 1913, sen 8 kelloa, yhteispainoltaan 2.020 kg, oli valettu 1913 Venäjällä. Kristuksen kirkastumisen kirkko, Mustamäki 17 Neitsyt Marian "Kaikkien Surevien Ilo" nimisen ikonin muistolle pyhitetty, valkeaksi rapattu Vammelsuun kirkko oli rakennettu 1914-1916. Venäläinen kirjailija Jevgeni Kartavtsev rakennutti Vammelsuun kirkon vaimonsa, vuosina 1869-1910 eläneen kirjailija Maria Kartavtsevin muistolle. Emmi Mikkolan laatiman historiikin mukaan Maria Kartavtsev haudattiin kallioon hakattuun hautakammioon, jonka päälle valmistunut, taitelija Lese`nin suunnittelema muistomerkki paljastettiin samana päivänä, kun kirkko 8.8.1916 vihittiin.
Muistomerkki mereen viettävällä rinteellä oli palvonnan kohde: Alituiseen ulkona istuva nainen, pronssiin valettuna ja realistisen luonnollisena, kädet polvien ympäri kiedottuina, pieni, kesy karhu seuranaan. Venäläiskirjailija Maria Kartavtsev siinä herkeämättä tähysi merelle, odottaen huvittelun haluista miestään kotiin. Väliin kesti kauankin, ennen kuin valkeat purjeet ilmestyivät Suomenlahdelle, suuntanaan Vammelsuun komea huvila. Kartavtsevien avioliitosta on sepitetty monenlaisia tarinoita, totuus avioliitosta on, että se oli poikkeuksellisen onnellinen. Eugen suorastaan palvoi Mariaa. Rakkauden haudan patsaan jalustaan oli hakattu teksti:" Liian vähän arvostin ja hellin sinua elämäsi aikana, rakas Marjuska, sitä vastoin kuolemasi jälkeen pidän pyhänä täyttää tahtosi, neuvosi ja toiveesi. Koko sydämestäni Sinun Eugenij. Hänen teoksensa: Aikaiset myrskyt, Taiteilija, Naisen elämä, Mitisjevan tunnustus, Päiväkirja ym.". 18 Vaimonsa kuoltua vaikeaan sairauteen katuva puoliso rakennutti hänen muistolleen muistomerkin ja kirkon, jonka ainoa, puolipallon muotoinen kookas, kullanhohtoinen kupoli säteili auringossa, kuin aavistuksena ylösnousemuksen aamusta. Rakkauden haudan kirkkonakin tunnettu pyhäkkö on ainoa Suomeen rakennettu, muinaisvenäläistä, novgorodilais-pihkovalaista tyyliä edustanut kirkko. Ikonostaasi oli poikkeuksellisen korkea, siinä oli viisi päällekkäistä ikoniriviä. Tavallisesti on kaksi, harvemmin kolme ikoniriviä. Kirkossa olleet kaksi mosaiikki-ikonia olivat Suomen ortodoksisen kirkkokunnan ainoat. Kirkon viisi kelloa oli ammuttu rikki jo ennen sotia. Rakkauden hauta ja kirkko kuuluivat luovutetun Karjalan suosituimpiin käyntikohteisiin. Ortodoksisen seurakunnan päähautausmaa oli Kaukjärvellä. Vammelsuun kirkon kehämuurin sisäpuolella oli pieni hautausmaa. 19 Suomen itsenäistyttyä lakkautettiin vuosina 1905-1925 toiminut Halilan Pyhän Aleksanteri Nevskin kirkko. Tiilirakenteinen kirkko myytiin 1925 Uudenkirkon luterilaiselle seurakunnalle. Inon 1910-12 rakennettu, puinen Tihvinäläinen Jumalanäidin ikonin kirkko jäi tarpeettomaksi ja tuhoutui sotien aikana. Kanneljärven puinen Pyhän Kolminaisuuden kirkko oli rakennettu 1906, se siirrettiin 1921 Kyyrölän Kangaspellon kylään, jossa se tunnettiin Neitsyt
Marian Kasanilaisen ikonin kirkkona. Kunttilan 1882 rakennettu, puinen Pietarin ja Paavalin kirkko purettiin 1930- luvun puolivälissä. Lounatjoen 1914-15 rakennettu, puinen Serafim Sarovilaisen kirkko myytiin ja siirrettiin 1921 Tiurilan seurakunnan kirkoksi Hiitolaan, sielläkin se tunnettiin Serafim Sarovilaisen kirkkona. Ortodoksiset rukoushuoneet eli Tsasounat olivat Inossa, Kanneljärvellä, Kunttilassa ja Lounatjoella Uudenkirkon ja Kaukjärven ortodoksikirkot paloivat talvisodan aikana. Jatkosodan aikana Mustamäen kirkko paloi ja Rakkauden Haudan kirkko jauhautui raunioiksi, myös kirkon luona ollut Rakkauden Haudan muistomerkki vaurioitui pahoin. Kirkkojen esineistöä saatiin evakuoiduksi vähäinen määrä. Sodan tuhoilta säästyneen Mustamäen pappilan siirtäminen tuhoutuneen Kirkkojärven kirkon kivijalalle ortodoksiseksi rukoushuoneeksi jäi toteutumattomaksi suunnitelmaksi. Seurakunta oli koko sotien ajan evakkoseurakuntana, sen toimintaa ei käynnistetty karjalaisten lyhyenä "kotona olon" aikana. 20 Lounatjoella toimi Metodistien lastenkoti. Uudenkirkon pitäjässä toimi roomalaiskatolinen, " Meren tähti Stella Maris " niminen tyttöjen sisäoppilaitos, joka oli Ala-Itävallassa syntyneen, puolalaisperäisen äiti Ursula Ledochowskan perustama. Hirsinen koulurakennus, johon sisältyneen kappelin osoitti torni risteineen, rakennettiin 1909. Oppilaitoksen toiminta alkoi 1910. 21 Talvisodan alkaessa luterilaisesta kirkosta saatiin evakuoitua alttarivaatteet, messukasukat ja kirkkohopeat, jotka pataljoonan pastori lähetti suuressa laatikossa Viipurin tuomiokapituliin. Laatikon pelastuminen oli täpärällä, se löydettiin vuoden 1940 maaliskuussa komendantinviraston portaikosta, vain vähän ennen Viipurin menetystä. Laatikko lähetettiin Kiikkaan, joka oli uusikirkkolaisten silloinen pääsijoituspaikka. Seurakunnan arkisto lähetettiin Vaasaan niin tarkkaan, että rovastille jäi vain sinikantinen muistiinpanovihko. Isien kirkkoa ei voitu ottaa mukaan, se olisi tarjonnut viholliselle suojapaikan, ainoaksi ratkaisuksi jäi kirkon polttaminen. Ratkaisu ei ollut helppo. Uuskirkkolaisia 132 vuotta palvelleen Herran huoneen viimeisenä tehtävänä oli toimia Terijoelle sijoitetun Jääkäripataljoona I:n viestijoukkueen radioaseman sijoituspaikkana. Sodan ankarien lakien vaatimana kirkko sytytettiin tuleen 4.12.1939, kamiinoiden lähellä olleissa halkolaatikoissa oli tuohisia koivuhalkoja, joista saatiin ainekset ainakin viiteen penkkien päihin ja ovien pieliin sijoitettuun sytytyspesäkkeeseen. Kirkko, sekä tapuli kelloineen tuhoutuivat perusteellisesti.
Uudenkirkon kirkon rauniot kesällä 1941. Suomalaiset jättivät nuo rakkaat kunnaat koko kirkonkylän hulmutessa tulisena soihtuna. Rakennukset poltettiin mahdollisimman tarkkaan, ettei viholliselle olisi jäänyt suojaa talven pakkasilta. 22 Jatkosodan vuosina siviiliväestöä alkoi palata Uudellekirkolle vuoden 1942 keväästä alkaen. Lyhyenä "kotona olon" aikana, vuoteen 1944 mennessä pitäjään ehti palata noin 6.000 henkeä. "Kotona olon" ajan Uudenkirkon seurakunta toimi niin sanottuna siirtoseurakuntana, jolla ei ollut normaalin ajan hallintojärjestelmää. uudenkirkon tavoin useissa muissakin Karjalan seurakunnissa oli tärkeimpänä hallintoelimenä kirkkohoitokunta. Tuomiokapituli määräsi kirkkohoitokunnan puheenjohtajaksi kirkkoherran, jäseniksi toisen papin, jos oli kaksi, tai useampi pappinen seurakunta, sekä kolme maallikkoa. Jumalanpalveluspaikoista olivat säilyneet Halilan kirkko ja Neuvolan rukoushuone, molemmat pappilat olivat palaneet. Väliaikaiseksi kirkoksi saatiin armeijalta entinen Suojeluskunnan harjoitustalo, jonka noin 150 neliön sali sisustettiin kirkoksi, jonne hankittu urkuharmoni jäi kesällä 1944 sinne. Keväällä 1943 aloitettiin arkkitehti Toivo Paatelan suunnitteleman, lautarakenteisen seurakuntatalon rakentaminen, urakoitsijana toimi rakennusmestari Tahvo Paakki Uudeltakirkolta. Taloon kuulunut papin asunto ennätettiin saada valmiiksi. 23 Kotiseudulla rakennettiin toiveikkain mielin, kohtalo määräsi toisin. Lauantaina 10.6.1944 tuli uusi, todellinen äkkilähtö. Idän käyrä miekka näytti voimansa, venäläisten suurhyökkäys vyöryi yli. Sunnuntaiksi, 11.6., suunniteltu jumalanpalvelus ja rippikoulun konfirmaatio jäivät pitämättä. Kirkkoherranvirasto poistui 9.6. Perjantaina 17.6.1944 koko Uudenkirkon alue oli venäläisten hallussa.
Uudenkirkon pitäjä tuli näin lopullisesti menetetyksi ja väestö lyötyä hajalle, uuden pääsijoituspaikan muodostuessa Salon seudulle. Uusille sijoille asettumisesta muistuttaa uusikirkkolaisten Salon Olavinpuistoon 1985 pystyttämä muistomerkki "Siirtynyt kulmakivi". Muutoinkin uusikirkkolaiset ovat vaalineet yhteyksiään uusilla asuinsijoillaan. Kotiseutujulkaisuja on ilmestynyt lukuisa määrä. Turussa 1.7.1945 pidetyt Uudenkirkon seurakunnan 500-vuotisjuhlat aloittivat vuosittain toistuvien pitäjäjuhlien sarjan. 24 Karjalan tultua 1947 Pariisin rauhanehtojen mukaan lopullisesti menetetyksi, alueensa menettäneillä Karjalan seurakunnilla ei ollut reaalisia toimintaedellytyksiä. Annettiin laki siirtoseurakuntien lakkauttamisesta, sen mukaan niiden toiminnan tuli päättyä vuoden 1949 loppuun mennessä. Siirtoseurakuntien valtakunnallinen päätösjumalanpalvelus pidettiin Mikkelin tuomiokirkossa Tapaninpäivänä 1949, tilaisuus radioitiin valtakunnan verkossa. Siirtolaisten pääsijoituspaikoilla järjestettiin lisäksi paikallisia menetetyn kotiseurakunnan päätösjuhlia. Viimeisinä vuosina, 1945-49kuukausittain toimitettu "Uudenkirkon seurakunnan seurakuntaviesti", jonka tilaajamäärä parhaimmillaan ylitti 1.000 kappaleen rajan, oli odotettu yhdysside. 25 Lakkauttamiseen mennessä huomattava osa siirtokarjalaisista oli liittynyt uusien seurakuntiensa jäseniksi, lakkauttamisen yhteydessä loputkin. Lakkautushetkellä Uudenkirkon seurakunnan kirjoissa oli 1.738 henkeä. Lakkaustusjuhla järjestettiin Perniössä 8.1.1950. Pärnäsen siirryttyä 1941 Janakkalan kirkkoherraksi Uudenkirkon seurakunnalla ei ollut enää vakinaista kirkkoherraa, tehtävää hoitivat virkaa toimittavat viranhaltijat. Kirkkohoitokuntien alaisten, niin sanottujen siirtoseurakuntien avautuvia virkoja ei julistettu haettaviksi, eikä niihin otettu enää vakinaisia viranhaltijoita. Joitakin kauempana rajasta olleita luovutetun Karjalan
seurakuntia ennätettiin lyhyen "kotona olon" aikana palauttaa normaaliin hallintojärjestelmään, niissä avoimien virkojen suhteen meneteltiin normaalin käytännön mukaisesti. Uudeltakirkolta evakuoiduiksi saatu seurakunnan omaisuus on luovutettu uuskirkkolaisten pääsijoituspaikkojen seurakunnille. Siirtoseurakuntien toiminta lakkasi virallisesti 1.1.1950 alkaen. 26 Neuvostoliiton hajottua 1990- luvun alussa, käynnit entisellä kotiseudulla ovat helpottuneet. Nykyisellä Uudellakirkolla ovat vanhoina kirkollisina muistoina nähtävillä Halilan kirkko, joka vuodesta 1993 on ollut toimiva kirkko. Kellotapulin kivinen alaosa, sekä 13.7.1991 tarkoitukseensa vihitty " Rauhan viita", sankarihautausmaan muistoalue. Sankarihautoihin, eri puolille Suomea on saatettu 436 uuskirkkolaista sankarivainajaa, joista vain osa on kotiseudun mullassa. Kellotapulin kivinen alaosa Luovutetun Karjalan ja sen kirkkomaiden ollessa suljettua aluetta, siirtokarjalaiset kunnioittivat kotiseudun mullassa lepäävien rakkaittensa muistoa " Karjalaan jääneiden vainajien" muistomerkeillä, joita 1950- luvulla ja vielä 1960- luvun alkupuolellakin pystytettiin lähes jokaiselle suomalaiselle kirkkopihalle. Uudenkirkon vanha hautausmaa toimii venäläisten hautausmaana. Kaukjärven ja Vammelsuun ortodoksiset hautausmaat ovat hävinneet, luonto peittää ihmisten jäljet. Uuskirkkolaisten ja koko Karjalan heimon kohtalontie on osa yhteistä historiaamme. Vaelteleminen luovutetun Karjalan kunnailla, sotatoimien ja siirtokarjalaisten evakkoon lähdön maisemissa opettaa ymmärtämään, kuinka raskaat koettelemukset sotavuodet kokeneet ikäluokat ovat joutuneet kestämään. Oi Herra, käy sä siunaamaan Nää rannat rakkaan synnyinmaan, Suo aina rauha suloinen Ja estä sota verinen. V: 577.5.