1 (8) OHJE VALTION TUEN HAKULOMAKKEEN TÄYTTÄMISESTÄ YLEISTÄ Tätä hakulomaketta käytetään haettaessa laissa (1186/2009) tarkoitettua laajakaistarakentamisen tukea sta. toimii valtionapuviranomaisena hankkeissa, jotka sijaitsevat kunnissa, joissa kuntien maksuosuus on 8 % tai 33 % hankkeen tukikelpoisista kustannuksista. Laajakaistarakentamisen tuesta annettu laki (laajakaistatukilaki 1186/2009) tuli voimaan 1.1.2010. Lakiin liittyvän siirtymäsäännöksen mukaan sellaisiin asetuksessa 451/2009 tarkoitettuihin laajakaistahankkeisiin, joista on lain voimaan tullessa julkaistu hankintailmoitus, sovelletaan laajakaistatukilain voimaantultua laajakaistatukilain säännöksiä tuen myöntämisestä. Tuen hakeminen ja rakentamishankkeen aloittaminen Laajakaistarakentamisen tukea on haettava lta ennen tukihakemuksen mukaisen rakentamishankkeen aloittamista. Laajakaistarakentamisen tuesta annetun lain mukaan tukikelpoisia ovat ainoastaan hakemuksen vireilletulon jälkeen syntyneet kustannukset. Tukihakemus tulee vireille, kun se on saapunut on. Tarkemmat säännökset asian vireilletulosta ovat hallintolain (434/2003) 4 luvussa. Hakemus on täytettävä huolellisesti ja sen mukana on toimitettava kaikki vaadittavat liitteet. Hakemusta on kuitenkin mahdollista täydentää sen vireilletulon jälkeen. Hakemuksessa esitettyjen tietojen tulee olla paikkansapitäviä ja esitettyjen arvioiden mahdollisimman realistisia, sillä tuen käyttöä seurataan ja valvotaan hakemuksessa esitettyjen tietojen perusteella. Valtion tuen maksatusta haetaan erillisellä hakemuksella ja tuen maksatus perustuu aina toteutuneisiin rakentamiskustannuksiin, jotka on kyettävä todentamaan. Huomioitavia asioita valtion tuen myöntämisen edellytyksistä Valtion tuen myöntämisen edellytykset on määritelty laajakaistarakentamisen tuesta annetun lain 8-9 :ssä. Lisäksi tuen ehtoja on määritelty lain 11-16 :ssä. Tuen ehdoista on lisätietoa muun muassa ohjeessa teleyrityksille laajakaistahankkeen tuen hakemiseksi lta 1. Valtion tuen myöntämisen edellytyksenä on se, että tuen saaja maksaa hankkeen tukikelpoisista kustannuksista vähintään 34 prosenttia ja kunta 8 tai 33 prosenttia. Valtion tukea myönnetään vastaavasti enintään 58 tai 33 prosenttia hankkeen tukikelpoisista kustannuksista. Valtion tukea voidaan myöntää hankkeen kustannuksiin, jotka ovat 1) syntyneet tukihakemuksen vireilletulon jälkeen 2) syntyneet edistyksellisten viestintäpalveluiden tarjonnassa tarpeellisen viestintäverkon rakentamisesta; sekä 3) välttämättömiä tukikelpoisella alueella sijaitsevien, käyttäjän vakinaiseen asuin- tai sijaintipaikkaan toimitettavien liittymien tarjonnassa. Valtion tukea ei voida myöntää 1) viestintäverkon ylläpitokustannuksiin; 2) kustannuksiin, jotka kohdistuvat tilaajayhteyden osalle, joka ulottuu enintään kahden kilometrin päähän käyttäjän 1 http:///index/saadokset/ohjeet/laajakaista2015/ohjeet.html Puhelin 09 69 661 Faksi 09 6966 410
2 (8) vakinaisesta asuin- tai sijaintipaikasta; 3) kustannuksiin alueella, joka ulottuu kahden kilometrin päähän sellaisesta liityntäpisteestä, josta voidaan tarjota edistyksellisiä viestintäpalveluita. Valtion tuen maksamisen edellytyksenä on se, että laajakaistahanke on valmistunut. Tuen hakijan on siten lähtökohtaisesti rakennettava valmiiksi koko se verkko, jolle on haettu tukea ennen kuin tukea voidaan maksaa. Tämä tulee huomioida tukihakemusta ja hankkeessa rakennettavaa verkkosuunnitelmaa laadittaessa. Mikäli hanke toteutetaan useammassa vaiheessa tai jonkin osan toteuttaminen on epävarmaa, voi näistä tehdä erilliset tukihakemukset toteutuksen varmistuttua. Pitkäkestoisissa ja laajamittaisissa hankkeissa voi päättää tuen hakijan pyynnöstä, että valtiontuki maksetaan useammassa erässä vuosittain. 1. HAKIJA Merkitään hakijaa ja hankkeelle nimettyä yhteyshenkilöä koskevat tiedot. Hakijana voi olla yritys, yhteisö tai säätiö. Merkitään, onko hakija hakuhetkellä aloittava yritys vai jo toimiva yritys ja onko hakija tehnyt lle teletoimintailmoituksen. Mikäli hakija ei tällä hetkellä harjoita teletoimintaa, tulee teletoiminnan alkaessa tehdä lle viestintämarkkinalain 3 :ssä tarkoitettu teletoimintailmoitus. on julkaissut ohjeen ilmoituksen antamisesta kotisivuillaan osoitteessa: http:///index/luvat/teletoimintailmoitus.html. Tuettavasta hankkeesta on pidettävä projektikirjanpitoa. Tukihakemukseen on merkittävä kirjanpitäjän yhteystiedot ja kirjanpitoaineiston säilytyspaikan yhteystiedot. Hakijan tulee ilmoittaa myös ne yhteystiedot, jotka voidaan julkaista n internetsivustolla hankkeista tiedotettaessa. Yhteystietojen lisäksi hankkeesta julkaistaan tuen hakijan laatima hankekuvauksen tiivistelmä (ks. kohta 2) sekä myönnetty valtiontuen enimmäismäärä hankkeelle. 2. HANKETTA KOSKEVAT TIEDOT Merkitään tuettavan hankkeen nimi ja hankkeen toteutuskunnat. Merkitään tieto hakumenettelystä, jolla hakija on valittu hankkeen toteuttajaksi. Valtion laajakaistatukea voi hakea lta ainoastaan maakunnan liiton toteuttamassa hakumenettelyssä valituksi tullut yritys tai yhteisö. Hakemukseen liitetään jäljennös maakunnan liiton päätöksestä, jolla hankkeen toteuttaja on valittu, sekä selvitys päätöksen lainvoimaisuudesta (hakemuksen liite 2.1). Mikäli päätöksestä on valitettu hallinto-oikeuteen, tulee tukihakemukseen liittää hallinto-oikeuden päätös siitä, että maakunnan liiton päätöstä voidaan noudattaa valituksesta huolimatta. Merkitään hankkeen aloittamis- ja arvioitu valmistumisajankohta. Hankkeen aloittamisajankohdaksi voidaan merkitä aika, jolloin rakennettavan viestintäverkon suunnittelu aloitetaan. Merkitään, toteutetaanko hanke tai sen osa yhteisrakentamishankkeena muiden yhdyskuntaa palvelevien johtojen, kuten vesi-, viemäri- ja sähköjohtojen, ja näihin liittyvien rakennelmien kanssa.
3 (8) Merkitään tieto siitä, onko hakijan hallinnassa hankealueella tällä hetkellä viestintäverkkoa, josta voidaan tarjota asiakkaille 100 Mbit/s-liittymiä. Merkitään arvio kaikkien rakennettavaan viestintäverkkoon liitettävien potentiaalisten tilaajien enimmäismäärästä ja rakennettavan verkon alueella sijaitsevien vakituisten asuntojen sekä yritysten ja julkishallinnon toimipaikkojen lukumäärä. Lisäksi merkitään tieto yli kahden kilometrin etäsyydellä rakennettavan runkoverkon liityntäpisteestä sijaitsevien tukikelpoisten tilaajien määrästä, joille hankkeen rakentamisen yhteydessä rakennetaan tilaajayhteys. Tukikelpoisia tilaajia ovat tukikelpoisella alueella sijaitsevat vakituisten asuntojen, yritysten ja julkisen sektorin toimipaikkojen tilaajat. Esimerkiksi loma-asuntoihin rakennettavat liittymät eivät ole tukikelpoisia tilaajaliittymiä. Hakijan on esitettävä lyhyt kirjallinen tiivistelmä hankekuvauksesta. Hankkeen kuvauksesta tulee käydä ilmi hankealueen sijainti, kohderyhmä, hyödynsaajat, tavoitteet, toimenpiteet, tulokset ja vaikutukset. Tämä tiivistelmä julkaistaan Internetissä. Hakemukseen on liitettävä hakijan ja kunnan (kuntien) välinen sopimus hankkeen toteuttamisesta, josta käy ilmi toteuttamisehdot, joihin hakija on sitoutunut. (hakemuksen liite 2.2) 3. HANKKEEN RAHOITUSTA KOSKEVAT TIEDOT Merkitään hankkeelle haettavan valtion tuen määrä. Haettavan tuen määräksi voidaan merkitä enintään hakijan maakunnan liiton hakumenettelyn yhteydessä ilmoittama haettavan valtion tuen määrä. Merkitään määrä, jolla hankkeeseen osallistuva kunta tai kunnat ovat sitoutuneet rahoittamaan hanketta. Hakemukseen liitetään rahoitusta koskeva kunnan toimielimen päätös, kunkin kunnan osalta. Päätöksistä on käytävä ilmi niiden lainvoimaisuus. Mikäli rahoitusta koskevan päätöksen on tehnyt muu toimielin kuin kunnanvaltuusto, tulee hakemukseen liittää myös jäljennös kunnan johtosäännöstä. (hakemuksen liite 3.1) Merkitään hankkeen yksityinen rahoitus. Tuen hakijan tulee osallistua hankkeen rahoitukseen vähintään 34 prosentilla hankkeen tukikelpoisista kustannuksista. Merkitään hankkeelle haetun tai saadun EU-rahoitteisen tuen määrä. Mikäli hankkeelle on haettu tai myönnetty EU-rahoitteista tukea, on hakemukseen liitettävä selvitys saadusta tai haetusta rahoituksesta. (hakemuksen liite 3.2) Merkitään hankkeen kokonaisrahoitustarve mukaan lukien yksityinen rahoitus, kunnan tai kuntien rahoitusosuus ja haettavan valtion tuen määrä. Hankkeen tuloiksi merkitään tuen hakijan valtionavustuksen kohteena olevasta toiminnasta ja hankkeesta rakennusaikana saadut tulot. Näihin tuloihin ei kuitenkaan ilmoiteta rakennusaikana loppuasiakasliittymien myynnistä saatuja tuloja. Laajakaistahankkeeseen ei voida myöntää valtion laajakaistarakentamisen tukea, jos hankkeeseen on saatu päällekkäistä tukea valtion viranomaisilta, Ahvenanmaan maakunnan hallitukselta taikka Euroopan yhteisöltä. Hakijan tulee esittää myös selvitys siitä, onko hakija saanut toimintaansa rahoitusta pääomasijoituksina julkisilta toimijoilta. Julkisten pääomasijoittajien osalta tulee yksilöidä tahot,
4 (8) joilta sijoituksia on saatu sekä ilmoittaa mikä osuus omasta pääomasta muodostuu näistä pääomasijoituksista. 4. TUETTAVASSA VIESTINTÄVERKOSSA TARJOTTAVAT TUKKU- JA VÄHITTÄISPALVELUT Hakemuslomakkeessa kuvataan lyhyesti tuettavassa verkossa tarjottavat viestintä- ja verkkopalvelut. Hakemukseen liitetään tarkempi selvitys verkossa tarjottavien palveluiden ominaisuuksista ja laadusta. Selvityksenä voidaan esittää esimerkiksi luonnos palvelukuvauksesta (hakemuksen liite 4.1) Selvityksestä tulee käydä ilmi ainakin tarjottavien palvelujen minimivalikoima, tilaajayhteyksien toteutustapa ja hinta sekä keskeisimmät vuokratuotteet hintoineen. Hakemuslomakkeessa tulee luetella hakijan tiedossa olevat palveluntarjoajat, jotka tulevat tarjoamaan viestintäpalveluja tuettavassa verkossa. Mikäli hakija ei itse toimi palveluyrityksenä, tulee hakijan kuitenkin sitoutua huolehtimaan siitä, että vähintään yksi teleyritys tarjoaa verkossa lain 9 :n mukaisesti viestintä- ja verkkopalveluja. Tällöin hakemuksen liitteenä 4.1 tulee esittää selvitystä verkko- ja palveluoperaattorin välisen sopimuksen ehdoista. Selvityksenä voidaan esittää esimerkiksi aiesopimus tai muu vastaava asiakirja tulevasta yhteistyöstä. Hakemuksen liitteenä 4.2 tulee esittää tuettavassa verkossa tarjottuja viestintä- ja verkkopalveluja koskevat hinnastot tai näitä vastaava muu selvitys tarjottavaksi suunniteltujen palvelujen hinnoista. Hakemuksen liitteenä 4.3 tulee esittää tuen hakijan arvio tuettavassa verkossa tarjottavien verkko- ja viestintäpalvelujen hintatason kehittymisestä viiden vuoden aikana palvelun tarjonnan aloittamisesta. Hakemuksen liitteenä 4.4. tulee esittää selvitys viestintäverkon ja -palveluiden yhteenliittämisestä muiden teleyritysten kanssa. Selvityksenä voidaan esittää esimerkiksi aiesopimus tai muu vastaava suunnitelma. Mikäli verkko liitetään omaan olevassa olevaan verkkoon, riittää tästä maininta. 5. TUETTAVAA VIESTINTÄVERKKOA KOSKEVAT TIEDOT Tukihakemukseen merkitään rakennettavaa verkkoa sekä verkkoon liitettävien laitteiden, verkon rakenteiden ja laitetilojen lukumääriä koskevat tiedot. Tässä ei ilmoiteta vuokrattavia rakenteita, yhteyksiä tai laitteita. Hakija voi tarvittaessa lisätä lomakkeeseen rivejä. Aktiivilaitteiden osalta tuen hakijan tulee eritellä (tyyppi-kenttä) ainakin runkoverkon laitteet liityntäsolmuista. Halutessaan tuen hakija voi käyttää myös hienojakoisempaa jaottelua. Verkkokomponentit, käytettävät kaapelit ja muut rakenteet tulee ilmoittaa sekä kokonaisuutena että tuen hakijan arviona siitä, mikä osuus näistä on tukikelpoista. Vastaava jaottelu tehdään myös kustannusten osalta. Hakijan tukikelvottomiksi arvioimat verkon osat tulee yksilöidä liitteissä 5.2. 5.4. Lisäksi edellä mainitut tiedot tulee ilmoittaa erikseen runkoverkolle ja tilaajayhteysverkolle. Runkoverkolla tarkoitetaan kahden aktiivilaitteen välistä yhteyttä (runkoyhteys) ja tilaajayhteydellä laajakaistakeskittimen ja asiakkaan kiinteistön välistä yhteyttä. Runkoverkon ja tilaajayhteysverkon tarkemmat määritelmät on esitetty n muistiossa verkon
5 (8) tukikelpoisuuden arvioinnista ja tukihakemuksen yhteydessä ilmoitettavista tiedoista 2. Runkoverkkoon kuuluviksi verkon osiksi lasketaan myös muistion luvussa 4 kuvatut runkoyhteydet ja runkoyhteydellä olevat tilaajayhteyden haaroituspisteet. Kartat valtioneuvoston asetuksen (246/2010) mukaisista tukikelpoisista maantieteellisistä alueista löytyvät n www-sivuilta 3. Lisäksi asianosaisjulkisen version hanketta koskevasta markkina-analyysistä saa pyytämällä sta osoitteesta laajakaistahanke@ficora.fi. Tuen hakijan tulee esittää hakemuksen liitteinä seuraavat selvitykset: 5.1 Verkon yleiskuvaus 5.2 Paikkatietomuotoinen verkkokuva 5.3 Verkkosuunnitelma karttapohjalla 5.4 Yhteysvälien kuvaus 5.5 Luettelo aktiivilaitteiden laitetiloista Kyseiset liitteet tulee toimittaa n kirjaamoon sähköisessä muodossa esimerkiksi CD-levyllä. Hakemukseen liitettävällä verkon yleiskuvauksella (liite 5.1) tarkoitetaan sanallista yleiskuvausta verkon, tilaajayhteyksien ja asiakkaille tarjottavien palveluiden teknisestä toteutuksesta. Kuvauksesta on käytävä esimerkiksi ilmi, onko asiakkaille tarkoituksena tarjota palveluita yhden tai useamman kuidun välityksellä. Tuen hakijan tulee toimittaa lle paikkatietomuotoinen verkkokuva rakennettavasta verkosta (liite 5.2). Verkkokuva tulee toimittaa lle joko MapInfo-, TAB- tai Shapemuotoisena tiedostona. Verkkokuvassa hakijan tulee erotella verkon tukikelpoiset yhteydet hakijan tukikelvottomiksi arvioimista yhteyksistä. Hakijan tulee mahdollisuuksien mukaan erotella runkoyhteydet, tilaajayhteydet ja laitetilat omiksi tasoikseen. Lisäksi tuen hakijan tulee ilmoittaa käyttämänsä koordinaatisto. Tuen hakijan on esitettävä karttakuvassa seuraavat verkon osuudet kukin omassa tiedostossaan: aktiivilaitteet, runkoyhteydet ja tilaajayhteysverkko Tuen hakijan on nimettävä tai muuten merkittävä verkon osat siten, että hakemuksen liitteessä 5.5. luetellut aktiivilaitteet ovat löydettävissä helposti karttakuvasta. Hakija voi esimerkiksi piirtää ja nimetä laitetilat karttakuvaan ja listata tähän liitteeseen kussakin laitetilassa sijaitsevat aktiivilaitteet. Hakemuksen liitteenä 5.4. tulee esittää kuvaus yhteysväleistä. Tuen hakija saa itse päättää tarkemman tarkkuustason, jolla se haluaa eri yhteysvälit raportoida. Yhteysvälit on kuitenkin määriteltävä siten, että yhteysväli vaihtuu aina toteutustavan vaihtuessa esimerkiksi siirryttäessä maakaapelista ilma- tai vesistökaapeliin tai radiolinkkiin. Lisäksi yhteysväli vaihtuu aina kuitukaapelin kuitumäärän muuttuessa. Tuen hakijan tulee lisäksi erotella runkoverkon ja tilaajayhteysverkon yhteysvälit sekä verkon tukikelpoiset yhteydet hakijan tukikelvottomiksi arvioimista yhteyksistä. 2 http:///index/saadokset/ohjeet/laajakaista2015/ohjeet.html 3 http:///index/saadokset/ohjeet/laajakaista2015/kartat.html
6 (8) Tuen hakijan on esitettävä kukin yhteysväli selvästi joko erillisessä MS Excel muotoisessa taulukossa tai karttakuvana ja MapInfo -taulukkona, josta käy ilmi vastaavat tiedot. Taulukosta on käytävä ilmi ainakin seuraavat tiedot: yhteysvälin tunnus (karttakuvasta löytämistä varten) yhteysvälin tyyppi (runkoverkko/tilaajayhteysverkko) yhteysvälin toteutustapa yhteysvälin kapasiteetti (esim. kuitumäärä) yhteysvälin pituus metreissä se osa yhteysvälistä (pituus metreissä), joka on hakijan arvion mukaan tukikelvotonta Yhteysvälin toteutustapa tulee määritellä ainakin tarkkuudella: maakaapeli ilmakaapeli vesistökaapeli radiolinkki yhteysvälit Hakemuksen liitteenä tulee esittää verkkosuunnitelma kuvana karttapohjalla esimerkiksi PDFmuodossa (liite 5.3). Karttapohjan mittakaavaksi tässä kuvallisessa esityksessä riittää 1:50 000. Käytetty mittakaava tulee ilmoittaa kuvan yhteydessä. Kuva tulee toimittaa tarkkuustasoltaan sellaisena, että se säilyttää vielä luettavuutensa tulostettaessa. Hakemuksen liitteestä 5.5 tulee ilmetä kuvaus laitetilasta ja sen hankkeessa rakennettavasta kalustuksesta (mm. sähköliittymä ja akusto), laitetilan sijainti (osoite tai paikkatieto) sekä tieto siitä, mitä aktiivilaitteita tilassa sijaitsee. Liitteessä 5.5 hakijan tulee esittää myös luettelo laitetiloista ja verkon aktiivilaitteista. Luettelosta on käytävä ilmi seuraavat tiedot laitekohtaisesti: laitteen/laitetilan tunnus, jolla laite on löydettävissä liitteen 5.2 mukaisesta karttakuvasta laitteen tuotenimi (esim. Cisco Catalyst 45XX) laitteen kapasiteetti (tilaajakytkimissä porttimäärä) laitteeseen kytkettävien tukikelpoisten tilaajien lukumäärä 6. HANKKEEN KUSTANNUSARVIO Kustannukset tulee ilmoittaa erikseen runkoverkolle ja tilaajayhteysverkolle. Lisäksi kustannukset on ilmoitettava sekä kokonaisuutena että tuen hakijan arviona siitä, mikä osuus näistä on tukikelpoista. Kustannukset ilmoitetaan ilman arvonlisäveroa. Runkoverkon ja tilaajayhteysverkon määritelmät katso luku 5. Laitteet, kaapelit sekä muu käyttöomaisuus Käyttöomaisuutta koskevaan kustannusarvion kohtaan merkitään rakentamishankkeen toteuttamiseksi tarvittavien laitteiden, laitetilojen, viestintäverkon sekä verkon muiden rakenteiden hankinnan kustannukset kokonaisuudessaan. Verkon muiden rakenteiden hankinnasta aiheutuviin kustannuksiin voidaan lukea esimerkiksi mastojen, pylväiden, jakopisteiden ja antennien hankintahinnat. Kohtaan "muu käyttöomaisuus" merkitään hankkeen rakentamisessa tarvittavien laitteiden poistot ja/tai vuokrakustannukset.
7 (8) Alihankintana teetettävistä töistä merkitään kustannusarvion tähän kohtaan laitteiden ja tarvikkeiden kustannusosuus kokonaisurakkahinnasta. Henkilökustannukset Henkilökustannuksia koskevaan kustannusarvion kohtaan merkitään viestintäverkon rakentamisesta aiheutuvat arvioidut hankkeen palkka- ja sivukulut runko- ja tilaajaverkon osalta eriteltyinä. Hankkeen henkilökustannuksia ovat esimerkiksi viestintäverkon rakentamiseen liittyvistä aurausja kaivuutöistä, kaapelien asentamisesta ja kuitujen hitsauksesta aiheutuvat palkkakulut ja lakisääteiset sivukulut. Alihankintana teetettyjen töiden osalta sisällytetään työsuorituksiin liittyvä osuus kokonaisurakkahinnasta. Hankkeen muihin henkilökustannuksiin merkitään esimerkiksi tuettavan hankkeen suunnittelusta ja dokumentoinnista aiheutuvat palkkakulut ja lakisääteiset sivukulut sekä alihankintana teetettyjen töiden osalta niistä suoritettavat palkkiot. Muut kustannukset Kustannusarvion kohdassa muut kustannukset ilmoitetaan hankkeen arvioidut yleiskustannukset, matkakustannukset sekä pääasiassa hankkeen käytössä olevien laitteiden, tietokoneohjelmistojen ja muista käyttöoikeusmaksuista aiheutuvat kustannukset. Henkilökohtaisten tietokoneiden, matkapuhelinten tm. vastaavien työskentelyvälineiden hankintamenoja ei voida sisällyttää hankkeen välittömiin kustannuksiin, koska ne ovat luonteeltaan yleiskustannuksia ja sisältyvät yleiskustannusprosentin mukaisesti tilitettäviin kustannuksiin. Yleiskustannuksiksi voidaan hyväksyä tuen enimmäismäärää arvioitaessa ilman erityisiä syitä enintään 10 % hankkeen hyväksytyistä palkka- ja henkilösivukustannusten summasta. Yleiskustannusluonteisia menoja ei hyväksytä muissa kustannuslajeissa. Tuenhakijan tulee ilmoittaa tukihakemuksen liitteenä erittely muista kustannuksista. Hankkeen kustannusten kirjaaminen ja raportointi Hankkeen edetessä sen kustannukset kirjataan tuenhakijan kirjanpitoon muiden kustannusten tavoin. Hankkeesta on tämän lisäksi pidettävä erillistä projektikirjanpitoa, jonka avulla on mahdollista raportoida valtiontukiviranomaiselle valtiontuen käytöstä yksilöidyllä tasolla. Menoista, joilla ei ole kassavirtavaikutusta tai jotka tulee kohdistaa hankkeelle laskennallisesti muista syistä (esimerkiksi poistot ja koneiden leasing-kustannukset), tulee johtaa hankkeelle kuuluva osuus projektikirjanpitoon. Hankkeelle kohdistettavien henkilökustannusten tulee perustua tuntitasoiseen työajanseurantaan, jossa tunnit tulee kirjata vähintään viikoittain päiväkohtaisesti. Tuenhakijan tulee pyydettäessä toimittaa tuen maksatusta haettaessa hankkeen kustannusten valvomisen edellyttämät tiedot, kuten tositekopiot, laskuerittelyt ja alihankintana ostettujen palveluiden valintaperusteet. voi hyväksyä hankkeen kustannuksiksi henkilökustannuksia, laite-, kaapeli- ja käyttöomaisuushankintoja sekä yleiskustannuksia. Tukipäätöksen kustannusarvion kustannuslajikohtaiset summat määrittävät yksittäisten kustannuslajien hyväksyttävän enimmäismäärän. Kustannuslajeja ovat: laite-, kaapeli- ja muut käyttöomaisuushankinnat, henkilökustannukset, yleiskustannukset sekä muut kustannukset. Alihankintana ostetuista palveluista tulee esittää laskuerittely, joista ilmenee yksilöidysti työn osuus laskutussummasta sekä listaus tilatussa palvelussa käytetyistä tarvikkeista määrineen.
8 (8) Alihankintapalveluilla tarkoitetaan tässä yhteydessä sekä ulkoistettua verkon rakennustyötä että mahdollisia muita asiantuntijapalveluita. 7. HAKIJAN VAKUUTUS JA SUOSTUMUS Hakemuksen allekirjoittaa hankkeen toteuttamisesta oikeudellisesti vastaava henkilö. Hakija vastaa mm. hankkeen tavoitteiden toteuttamisesta, varojen käytöstä ja niiden seurannasta ja raportoinnista. Yhteisön kuten osakeyhtiön puolesta toimivan tulee osoittaa, että hänellä on oikeus allekirjoittaa hakemus. Hakemuslomakkeeseen ja sen liitteisiin tulee selkeästi yksilöidä ne kohdat, jotka hakija katsoo liikesalaisuuksiksi. Teksti tulee lukea huolellisesti ennen allekirjoittamista.