Tutkimuspalvelupäivät 22.-23.8.2013 Vaasa. Johtaja Riitta Maijala



Samankaltaiset tiedostot
Tervetuloa AVOIN*-hankkeen seminaariin

Suomen Akatemia - arvioinnista strategiseen kehittämiseen. Johtaja Riitta Maijala

Kansallinen asiantuntijaryhmä

AJANKOHTAISTA OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖSTÄ. Johtaja Ari Saarinen Oulu

Tutkimusinfrastruktuurien kansallisen tiekartan tilannekatsaus. Petteri Kauppinen, Marja-Liisa Niemi

Ajankohtaista korkeakoulu- ja tiedepolitiikassa. Ylijohtaja Anita Lehikoinen Opetus- ja kulttuuriministeriö

Datanhallinta, laskennan resurssit ja osaaminen

AJANKOHTAISTA OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖSTÄ Kauppatieteellisen alan valtakunnallinen tapaaminen, Lappeenrannan teknillinen yliopisto 19.8.

Kirjastoverkkopäivät Ajankohtaista opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalta

Osaamisen ja koulutuksen kärkihanke 5: Vahvistetaan korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi

ERIC-asetus infrastruktuurien säädöspohjana ja toiminnan ohjaajana

Etäkäyttöjärjestelmä osaksi uutta kansallista tutkimusinfrastruktuuria. Tutkimusaineistojen etäkäyttö ja tietosuoja seminaari 27.2.

PROFESSORILIITON STRATEGIA VUOTEEN 2022

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2018 KIRJOITA ESITYKSEN NIMI TÄHÄN

Hankoniemeltä Utsjoelle Kenttäasemaverkoston tulevaisuus

Talousarvioesitys vaikutukset opetukseen ja tieteeseen sekä innovaatiotoimintaan ja uuden työn luomiseen. Tulevaisuusvaliokunta 5.10.

Kansainvälistymisen haasteet. Marja-Liisa Niemi TerveysNet, Turku

Tutkimuseettisen ohjeen tiedepoliittinen merkitys. Ylijohtaja Tapio Kosunen Tieteiden talo,

Infrastruktuuripolitiikan nykytila. Johtaja Leena Vestala

Valtioneuvoston periaatepäätös datan hyödyntämisestä liiketoiminnassa. Osaamiskysymykset ja osaamista koskevat toimet

Ajankohtaista Suomen Akatemiasta

Avoimen tieteen ja tutkimuksen edistäminen periaatetasolta käytännön toimiin

Ajankohtaista tiedepolitiikassa

Tilaisuuden avaus. FIRI-Hakuinfo. Riitta Maijala Tutkimusinfrastruktuurikomitean puheenjohtaja Helsinki ACADEMY OF FINLAND 2018

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2017 TUTKIMUSRAHOITUS

Tiedonkeruun kuvaus TUTKIMUSINFRASTRUKTUURIEN KARTOITUS

Korkeakoulujen ohjauksen kehittäminen. Ylijohtaja Tapio Kosunen

Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen

Sisäasiainministeriön hallinnonalan tutkimusstrategia 2014-

AVOIN DATA AVAIN UUTEEN Seminaarin avaus Kansleri Ilkka Niiniluoto Helsingin yliopisto

Avoin tiede ja tutkimus (ATT-hanke)

Näkökulma: VTT:n rooli innovaatiojärjestelmässä VTT on suuri osaamiskeskittymien verkko ja (strateginen) kansallinen (ja kansainvälinen) toimija Suome

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2016 TUTKIMUSRAHOITUS

Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes

Seuraavat askeleet Yliopistolakiuudistuksen vaikutusarvioinnin tulokset julkistusseminaari Ylijohtaja Tapio Kosunen

Hankkeen tavoitteet. 1. Tutkimuksen tietoaineistoprosessien toimintalähtöinen kehittäminen 2. Tutkimuksen kohdealueen yhteentoimivuuden lisääminen

ATT-hankkeen tavoitteet vuonna Johtaja Riitta Maijala, OKM ATT työryhmäseminaari Tieteiden talo,

Julkaisujen avoimen saatavuuden tukeminen

Korkeakoulujen rooli alueellisen innovaatiotoiminnan kehittämisessä

Ympärivuotisen opiskelun edistäminen keskustelutilaisuus Johtaja Hannu Sirén

Oivaltamisen iloa. Suomi vuonna Tekniikan Alojen Foorumi Markku Lahtinen. Tammikuu 2012

Miksi tutkimusaineistoja halutaan avattavan? Jyrki Hakapää, Suomen Akatemia

Korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyön vahvistaminen hallitusohjelmassa

EU:N OA- VAATIMUKSET (HORISONTTI 2020) OPENAIRE2020:N GOLD OA PILOTTI OA-REMIX KIMMO KOSKINEN

Hankkeet ja yhteentoimivuus. OKM:n kirjastopäivät Minna Karvonen

Data käyttöön! Ministeriön datapolitiikka osana työ- ja elinkeinopolitiikkaa

Tutkimuksen tietoaineistot

Biotekniikkaviikon päätapahtuma

Yhteistyössä maailman parasta Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen kansainvälisyyden edistämisen linjaukset

Korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten yhteistyön syventämisen tiekartan kuulemistilaisuus , Tieteiden talo, Helsinki

Rakenteellinen uudistaminen etenee Korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdon seminaari 2016 Turku Ylijohtaja Tapio Kosunen

Avoimen tiedon ohjelma Anne Kauhanen-Simanainen

Saimaan ammattikorkeakoulu Tutkimuspäällikkö Henri Karppinen

Mitä tarjolla pk-yrityksille Horisontti ohjelmassa?

TUTKIMUSINFRASTRUKTUURIHAKU FIRI Riitta Mustonen

Tutkimuksen rahoittajien ja julkaisijoiden sekä tutkimusorganisaatioiden politiikkasuositukset. Yleiskatsaus nykytilanteeseen.

Digitaalisen maailman mahdollisuudet OKM:n kirjastopäivät Minna Karvonen

Suunta tästä eteenpäin

Korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten yhteistyö ja yhteistyön esteet Selvityksen tulokset

Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus. Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki

Oletko mukana tutkimuksen muutoksessa? Lue tästä, miten voit hyödyntää avoimen tieteen ja tutkimuksen mahdollisuudet!

Datanhallinnan ja laskennan tutkimusinfrastruktuurien ja palveluiden kehittämisohjelma DL2021: Tausta ja tavoitteet

Yliopistolakiuudistuksen arviointi. Immo Aakkula Hallitusneuvos, OKM Sivistysvaliokunta

Kuluttajatutkimuskeskuksen yhdistäminen Helsingin yliopistoon

IDA-tallennuspalvelun esittely. CSC Tieteen tietotekniikan keskus Oy

Horisontti kohti seuraavaa puiteohjelmaa Mitä Horisontti 2020 merkitsee?

Kirjastot digitalisoituvassa maailmassa: haasteita, linjauksia ja olennaisuuksia

Avoin tiede ja tutkimus Suomessa

Kansainvälistymisellä laatua, laatua kansainvälistymiseen. Birgitta Vuorinen

Muuttuva tutkimus- ja koulutusjärjestelmä tutkimuslaitosuudistus käytännössä. Kokkolan yliopistokeskuksen 10-vuotisjuhla

Ammattikorkeakoulujen koulutus, TKI-toiminta ja yritysyhteistyö. DL2021 vuosiseminaari Kirsi Viskari Saimaan ammattikorkeakoulu

Case: Helsinki Region Infoshare - pääkaupunkiseudun tiedot avoimiksi

Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus

TIETEELLISTEN SEURAIN VALTUUSKUNNAN STRATEGIA

Tutkimusinfrastruktuuritoiminta - strategisen kehittämisen mahdollisuudet ja haasteet Työpaja 2 ( )

Mittaaminen ja tilannekuva Alustat näkyväksi osaksi innovaatioympäristöä.

Tieteelle osoitettujen veikkausvoittovarojen edunsaajien vuotuinen infotilaisuus

Tutkimusta lääkepolitiikan tueksi Kuopio Yhteiskunnallinen lääketutkimus Suomen Akatemian näkökulmasta. Heikki Ruskoaho hallituksen pj

Miten tutkimus- ja kehittämistoimintaa tilastoidaan? Tampereen yliopisto Ari Leppälahti

Avoimen tiedon ohjelma (LUONNOS)

CSC Suomalainen tutkimuksen, koulutuksen, kulttuurin ja julkishallinnon ICT-osaamiskeskus

Lausunto valtioneuvoston selonteosta julkisen talouden suunnitelmasta vuosille

Yhteiskunnan turvallisuusstrategia 2017 Hyväksytty valtioneuvoston periaatepäätöksenä

Mitä tarjolla pk-yrityksille Horisontti ohjelmassa?

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017

Rakennerahastokausi Ohjelman valmistelu. Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari , Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja

Koulutuksen sähköisten palveluiden kehittäminen kuntien ja valtion yhteistyönä. Tuula Haatainen, varatoimitusjohtaja

Tieteen tila hankkeen valmistelu

Ajankohtaista tiedepolitiikassa. Tiedeasiainneuvos, ryhmän päällikkö Erja Heikkinen

Toinen auditointikierros ja katse kohti kolmatta

Luomun vientiseminaari Team Finlandin anti luomuviennille

RAkenteellisen KEhittämisen Tukena TIetohallinto

Opetuksen ja TKI:n johtaminen ammattikorkeakouluissa

LAUSUNTO VIITE; LAUSUNTOPYYNTÖ OKM 077:00/

Tuohta tutkimuksesta, kiehisiä kehittämisestä. Valtiosihteeri Heljä Misukka Opetus- ja kulttuuriministeriö

Ajankohtaista strategisen tutkimuksen neuvostosta

Uudistumisella tuottavuusloikka

Kansalliskirjaston ATThankkeet

KOTA-seminaari Sipo Vanhanen Tutkimushallinnon päällikkö Helsingin yliopisto

Tulossopimus 2011 Matkailualan tutkimus ja koulutusinstituutti

Transkriptio:

Tutkimuspalvelupäivät 22.-23.8.2013 Vaasa Johtaja Riitta Maijala

Haasteet ja mahdollisuudet korkeakoulujen TKI-toiminnalle - toimijat TKI-järjestelmään liittyvät arvioinnit ja päätökset Suomen Akatemian arvioinnin julkistus 3.9.2013 SHOK-arvioinnin perusteella toimenpide-ehdotukset syksyllä 2013 Valtioneuvoston periaatepäätös valtion tutkimuslaitosten ja tutkimusrahoituksen kokonaisuudistuksesta syksyllä 2013 Tutkimus- ja innovaationeuvoston arviointi, julkistus keväällä 2014 Korkeakoulut Ammattikorkeakoulut: Toimilupahakemukset ja uudistuksen toinen vaihe Yliopistot: Rahoitusmallipäivitys (julkaisujen laatu ja opiskelijapalaute) ja koulutusvastuu-uudistus Rakenteellinen kehittäminen ja TKI-toiminnan yhteys yhteiskuntaan Tiedelaitokset ja TSV Tieteellisten seurain valtuuskunnan uudistaminen, strategiapäivä 3.9.2013 Arkistolain ja yksityisarkistojen valtionapulain uudistamistyö

Haasteet ja mahdollisuudet korkeakoulujen TKI-toiminnalle - tieteen ja tutkimuksen edistäminen Suomalainen korkeakoululaitos on vuonna 2020 nykyistä laadukkaampi, kansainvälisempi, vaikuttavampi ja tehokkaampi Korkeakoulujen ja tutkimuksen rahoitus Kansainvälinen yhteistyö Avoin data ja tieto Tutkimusinfrastruktuurit

Valtiontalouden kehykset vuosille 2014-2017 (1) Kehyspäätöksen pohjana on hallituksen 4.4.2012 päättämä vaalikauden kehys Yliopistojen osalta hallitusohjelman mukainen säästö on toteutettu etupainotteisena. Vuodelle 2014 kohdistuu vielä 20 M Ammattikorkeakoulujen osalta hallitusohjelman mukaisena valtion menosäästönä kohdistuu vuonna 2014 11 M ja vuonna 2015 20 M Suomen Akatemian valtuuden kokonaistasoon tehdään hallituksen päätösten mukaisesti vajaan 12 prosentin vähennys vuosina 2012 2015. Tutkimusmäärärahan taso laskee leikkauksen myötä vuoteen 2015 mennessä noin 34 M Tiedelaitosten osalta toteutetaan aiempien suunnitelmien mukaisesti toimintamenosäästöt, julkisen hallinnon atk-menosäästöt, hankintamenosäästöt ja tuottavuustoimenpiteet

Valtiontalouden kehykset vuosille 2014-2017 (2) Kevään 2013 päätökset Yliopistoindeksi käyttöön vuonna 2014 Suomen Akatemian myöntövaltuutta lisätään vuodesta 2014 lähtien vuositasolla 10 M tutkimus-, kehittämis- ja innovaatio-ohjelman toteuttamiseen (ICT2015) Suomen Akatemian valtuuteen kohdistetaan kertaluonteinen 17 M vähennys v. 2014

Esimerkki kansainvälisestä yhteistyöstä: Venäjä Tutkintoon johtavan koulutuksen ja tutkimuksen yhteistyön lisäksi mm. täydennyskoulutusta koulutusvientiä Venäjän opetus- ja tiedeministeriö ja OKM käynnistävät virkamiestyöryhmän alkusyksyn 2013 aikana. Alustavasti on sovittu käsiteltävän: opiskelija-, opettaja- ja tutkijaliikkuvuutta, ml. tutkintojen tunnustaminen tutkimuksen ja infrastruktuuriyhteistyön vahvistamista maidemme välisen yhteistyön alakirjon laajentamista julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyön lisäämistä Venäjä on investoinut valitsemiinsa aloihin vahvasti, esim. nanoteknologiaan tutkimustulosten hyödyntämisen näkökulma WTO-jäsenyys ja OECD-jäsenhakuprosessi vaativat yhteensopivuutta muiden maiden järjestelmien kanssa

Trendejä tki-toiminnan tulosten hyödyntämisessä Opiskelijoiden tki-toiminta lisääntynyt tai noteerattu entistä paremmin koulutusvastuu-uudistus ja koulutussisältövastuu mahdollistavat uusia toimintamuotoja yamk-tutkinnon sisällön kehittämisen mahdollisuus? Palvelujen ja toimintamallien arvonnousu teknologiatuotteiden rinnalle Aineettoman omaisuuden merkityksen noteeraaminen Tieteen avoimuus aineistojen avoimuus tietojärjestelmäkehitys laskennallisen tieteen merkityksen kasvu kaikilla tieteenaloilla Mittaamisen ja todentamisen tuskan lisääntyminen

Avointa tietoa edistäviä ohjelmia ja hankkeita OKM:ssä ICT-2015/ Valtioneuvoston kanslia OKM-ICT-2015 Avoimen tiedon ohjelma/ Valtiovarainministeriö TTA+AVOIN+KDK Koulutus, tutkimus, kehitys ja innovaatiot OKM, TEM, SA, Tekes, korkeakoulut, tutkimuslaitokset

EU-tason linjauksia tiedon avaamiseen EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma tieteellisten julkaisujen avoimen saatavuuden pilottihankkeen laajentaminen koskemaan koko Horisontti 2020 -ohjelmaa tutkimusdatan avointa saatavuutta koskeva pilottihanke Horisontti 2020 -ohjelmassa Jäsenmaat määrittelevät selkeät toimintalinjat julkisrahoitteisen tutkimustyön tuloksena syntyvien tieteellisten julkaisujen sekä tutkimusdatan levittämistä ja avointa julkaisemista varten varmistavat, että julkisrahoitteisesta tutkimuksesta syntyvät tieteelliset julkaisut julkaistaan avoimesti mahdollisimman pian ja että tutkimusaineistot ovat yleisesti saatavilla ja käytettävissä Korkean tason asiantuntijaryhmän raportti: Riding the Wave, How Europe can gain from the rising tide of scientific data, 2010 Komission tiedonanto: Kohti tieteellisen tiedon parempaa saatavuutta (COM(2012) 401, 17.7.2012) Komission suositus jäsenmaille tieteellisen tiedon saatavuudesta ja säilyttämisestä (C(2012) 4890, 17.7.2012)

Tutkimuksen ja opetuksen infrastruktuurit Tutkimusinfrastruktuurit ovat tutkimusvälineiden, laitteistojen, aineistojen ja palveluiden varanto, joka mahdollistaa innovaatiotoiminnan eri vaiheissa tapahtuvan tutkimus- ja kehitystyön, tukee organisoitunutta tutkimustyötä, tutkijankoulutusta ja yliopistoissa tapahtuvaa opetusta sekä ylläpitää ja kehittää tutkimus- ja innovaatiokapasiteettia. Suomen Akatemian Kansallinen infrastruktuurityöryhmä Tiekartan päivitys Kokonaiskartoitus korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten infrastrutuureista 2013 infrastruktuurirahoituksen hakemukset Uudet ESFRI:t: BBMRI Biopankit EATRIS - Translationaalinen lääketiede CESSDA - Yhteiskuntatieteelliset tietopankit CLARIN Kielipankit ICOS Kasvihuonekaasut Infrafrontier - Hiirien geenipankit

Yliopistovierailut 2013 OKM teki ohjaukseen liittyvät yliopistovierailut 2.5-12.6.2013 Yliopistovierailun aikana tavattiin yliopiston ylimmän johdon lisäksi dekaanit ja vastaavat, henkilökunnan, opiskelijoiden ja yliopiston sidosryhmien edustajia (yhteensä lähes 500 henkeä) Yliopistovierailussa ei ollut kyse yliopiston toiminnan arvioinnista Keskusteluissa teemoina yliopiston strateginen johtaminen ja eri toimijoiden välinen vuorovaikutus korkeakoulurakenteiden kehittäminen ja toiminnan laatu henkilöstön ja opiskelijoiden hyvinvointi

Yliopistoissa käydyt keskustelut ja niistä tehtyjä johtopäätöksiä Vierailun huomioista keskustellaan yliopistojen hallitusten puheenjohtajien ja rehtoreiden kanssa 26.8.2013 pidettävässä tilaisuudessa Vierailun keskustelut otetaan huomioon myös yliopistolle annettavassa kirjallisessa palautteessa 2014 Muutamia keskeisiä esille nousseita teemoja Strateginen johtaminen ja strategian toimeenpano Ohjaavatko infrastruktuurit tutkimusta vai tutkimus infrastruktuureja Kansainvälistyminen niin Suomessa kuin ulkomaillakin Tutkimuksen korkean laadun merkitys sidosryhmille