TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2007



Samankaltaiset tiedostot
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008

Toimintakertomus 2010

Toimintakertomus 2011

Toimintakertomus 2012

Toimintakertomus 2013

Toimintakertomus 2014

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa.

1. Lehden tausta. mahdollisella tavalla olemalla tukena opetustyössä ja virkistyksenä vapaa-aikana.

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962

Toimintakertomus 2012

Perustavaan kokoukseen osallistui 11 henkilöä jotka kävivät laajan keskustelun yhdistyksen toiminnan suuntaviivoista ja julkisivujen ongelmista.

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2007

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta

Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa:

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag. Kotziadimos Thomas. Waldén Jari- Pekka. Leppänen Kim Lindström Tuomo.

puheenjohtaja Paatero Sirpa, Kotka SDP I varapuheenjohtaja Andersson Markku, Jyväskylä Kok. II varapuheenjohtaja Tölli Tapani, Tyrnävä Kesk.

Jäsenet (alleviivatut paikalla)

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2012

3. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33

Teknisten aineiden opettajat - TAO r.y. Säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2 Järjestön tarkoitus

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan.

Yhdistyksen puheenjohtaja Göran Koreneff avasi kokouksen klo 16.08

Suomen Cavalier Kingcharlesinspanieliyhdistys ry. Vuosikertomus 2011

Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013

TOIMINTAKERTOMUS 2005

THE INTERNATIONAL ASSICIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107-G, Suomi

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa

Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y

Rankingin 1. osakilpailu Talissa

P o s t i - j a l o g i s t i i k k a - a l a n u n i o n i n P A U P ä ä k a u p u n k i s e u d u n T o i m i h e n k i l ö t r y

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2008

RAIDONJÄRVEN SUOJELUYHDISTYS RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

esityslista Turunen Hannele professori, jäsen Laukkanen Tommi professori, varajäsen Laitinen Mikko professori, varapuheenjohtaja

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry

Sääntömääräinen syyskokous

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA

Hyvä Jäsenemme! Johtokunta. Johtokunnan jäsenet toimintavuonna 2009:

Toimintasuunnitelma 2014

Jäsenet (alleviivatut paikalla) Teija Myllylä, Haapajärveltä Maritta Niska, Haapajärveltä Jaana Salo, Kärsämäeltä Riikka Manninen, Kärsämäeltä

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY

FORSSAN EV.-LUT. SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019. Kirkkovaltuusto

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

Pöytäkirja. 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Vesa Välimäki avasi kokouksen ja toivotti jäsenet tervetulleeksi.

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A

Lyömätön Linja Espoossa ry:n säännöt 1 (5)

Jäsenet (alleviivatut paikalla) Teija Myllylä, Haapajärveltä. Markus Muuttola, Reisjärveltä

Leena Valkeeniemi-Tasanen. terveydenhoitaja Tampere. Marika Tasanen väyläsuunnittelija Tampere. Matti Hirvonen järjestelmäsuunnittelija Tampere

Arvoisat kiltasisaret ja- veljet!

Aika klo Paikka Seuran paviljongi Läsnä 22 seuranjäsentä liitteenä olevan luettelon mukaisesti.

Varsinainen liittokokous alkaa

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014

OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 2015

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

KUOPION INSINÖÖRIT RY TOIMINTAKERTOMUS Sivu 2

Rauman enorssi-seminaariin ilmoittautuneet (tilanne )

7 Vahvistettiin tilinpäätös ja myönnettiin vastuuvapaus hallitukselle ja rahastonhoitajalle.

Kokouksen esityslista

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA

Tampereen seudun ammatilliset opettajat (TSAO) ry. TOIMINTAKERTOMUS 2013

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

JAOSTON 26. VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA OULU 2009

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi , klo 18.00

Porin Keilailuliitto Pori Open turbo sarjat 3-4

KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry

Välinehuoltoalan, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian koulutuskokeilut

Oivaltamisen iloa ja elämyksiä LUMA-yhteistyöstä

Yhdistyksen säännöt. 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta.

KUOPION INSINÖÖRIT RY TOIMINTAKERTOMUS Sivu 2

VANHUSTYÖN KESKUSLIITTO - CENTRALFÖRBUNDET FÖR DE GAMLAS VÄL RY

Tehtävä Hallituksen jäsen Hallituksen varajäsen

Transkriptio:

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2007 LÄRARFÖRBUNDET FÖR TEKNISKA ÄMNEN ASSOCIATION OF TECHNOLOGY TEACHERS 1. YLEISKATSAUS TAO r.y:n 41. toimintavuosi oli TAO:n toiminnan 40-vuotisjuhlavuosi, joka huipentui Oulun syyspäivillä pidettyyn vuosijuhlaan lokakuussa. Yhdistys on noudattanut toimintasuunnitelmaansa ja järjestössä omaksuttujen periaatteiden mukaisesti on ponnisteltu opettajien henkisen ja fyysisen jaksamisen puolesta, jäsenistön etujen ja työolojen parantamiseksi sekä koko aineen merkityksen lisäämiseksi. Vuonna 2005 aloitettua Etiopia-projektia jatkettiin. Merkittävä muutos järjestön näkyvyyden lisäämiseksi oli tekninenopettaja.net -sivujen täydellinen uudistaminen TAO-portaaliksi. 2. JÄSENISTÖ Järjestön jäsenmäärä vuoden 2007 lopussa oli 646 henkeä ja se jakaantui seuraavasti: Jäsenmaksutilanne v. 2007 lopussa Maksamatta; 6,7 % Ainaisjäsen 1 % Eläkeläinen 9 % Jäsenistö ROKL 21 % Normaali 69 % Maksu hoidettu; 93,3 % 3. HALLINTO 3.1 Vuosikokoukset Kevätkokous pidettiin Meriseminaarin päätteeksi 18.3.2007 Helsingissä. Kokouksen puheenjohtajana oli Jouko Pekkarinen ja sihteerinä Tuomo Einiö. Syyskokous pidettiin 7.10.2007 Oulun kansainvälisellä koululla ja puheenjohtajana toimi Seppo Matilainen. Syyskokouksen sihteerinä oli Juhani Leppälä. 3.2 Hallitus Hallituksen puheenjohtajana oli Niku Tuomisto ja varapuheenjohtajana Jari Peltoniemi. Hallituksella oli 5 kokousta: 3.2. Tampereella, 17.3. Meriseminaarissa, 31.8. - 1.9. Lahdessa, kokous n:ro 4 pidettiin sähköpostikokouksena 26.9. 1.10. ja viimeinen kokous 5. ja 7.10. Oulussa syyspäivien yhteydessä.

Hallituksen jäsenet: 2006-2007 Peltoniemi Jari Sohlo Jaakko Vedenpää Sami Lyytinen Mauri Poikolainen Jari 2007-2008 Majuri Jyrki Bläuer Harri Virta Asko Tonteri Esa Tiusanen Timo Varajäsenet: Tassi Teemu Hietapelto Eero Leppiniemi Mika Kokkonen Ilkka Pakarinen Jarno Kukkanen Anssi Isosaari Harri Knuuttila Anttivesa Hirvonen Timo Rinta-Rahko Antti 3.3. Tilintarkastajat Varsinaisina tilintarkastajina olivat Markku Riikonen ja Juha Juvonen sekä varatilintarkastajina Juhani Leppälä ja Ilkka Stenberg. 3.4. Toimihenkilöt Taloudenhoitajan ja kirjanpitäjän tehtäviä hoiti Harri Ahonen. Jäsenasiainhoitajan ja webmasterin tehtäviä hoiti Timo Hirvonen. Toisena webmasterina keskusteluforumin ylläpitäjänä toimi Timo Saarinen. Koulutusasioiden ja majoitusten järjestelyistä vastasi Jouko Pekkarinen. Järjestön sihteeri oli Tuomo Einiö. 3.5. Toimikunnat: a) Työvaliokunta kokoontui 10 kertaa ja siihen kuuluivat Niku Tuomisto, Esa Tonteri ja Timo Tiusanen. Kokouksiin ovat osallistuneet asiantuntijajäseninä Timo Hirvonen, Juha Juvonen, Juhani Leppälä, Ari Leväniemi, Harry Myllymäki, Juhani Niinikoski, Jouko Pekkarinen, Antti Rinta-Rahko ja Timo Saarinen. Työvaliokunnan sihteeri oli Tuomo Einiö. b) Menettelytapavaliokunta kokoontui syyskokouksen alla valitsemaan hallitukseen uusia jäseniä erovuoroisten tilalle. Puheenjohtajana tällä kertaa oli Jouko Pekkarinen. c) Tilinuudistamistoimikuntaan kuuluivat Niku Tuomisto, Harri Ahonen ja Ari Leväniemi. d) 40-vuotisjuhlatoimikuntaan kuuluivat TAO:n hallituksen puolesta Niku Tuomisto ja Tuomo Einiö, Otto ry:n edustajat olivat Jaakko Sohlo, Eero Hietapelto ja Jarmo Mustikka. e) TAO:n juhlajulkaisutoimikuntaan kuuluivat Niku Tuomisto (puheenjohtaja), Juhani Leppälä, Juhani Niinikoski, Jouko Pekkarinen, Antti Rinta-Rahko ja Tuomo Einiö (sihteeri). 3.6. Edustajat: OAJ:n hallitus Varajäsen: Niku Tuomisto, joka oli myös jäsenenä OAJ:n koulutuspoliittisessa toimikunnassa. OAJ:n valtuusto Jäsenet : Ari Leväniemi, Satu Telemäki, Niku Tuomisto ja Esa Tuupanen Pedagogisten opettajien edustajisto - POE POE:n varapuheenjohtajana 2-vuotiskaudella 2007-08 toimi Niku Tuomisto lisäksi hän oli POE:n pedagogisen toimikunnan varsinaisena jäsenenä, POE:n ohjesääntöjaoksen puheenjohtajana sekä puheenjohtajana POE:n asettamassa perusopetuksen laatukriteerien

laadintaryhmässä. POE: Kevät- ja syyskokousedustajat: Varsinaiset: Varalla: Jari Peltoniemi Mauri Tapala Ilkka Kokkonen Tuomo Einiö Aineopettajaliiton hallitus Varajäsenenä oli Ari Leväniemi. Lisäksi hän oli AOL:n rahastonhoitaja. Opinavain kilpailu Esiraadin puheenjohtajana oli Niku Tuomisto. Taitaja-kilpailun suunnitteluryhmä Jouko Pekkarinen on ollut ryhmässä. 4. VARSINAINEN TOIMINTA 4.1. Yleistä TAO r.y. on myös vuonna 2007 toiminut aktiivisesti. Jäsenille suunnattua tiedotustoimintaa on monipuolistettu avaamalla uudistettu www-sivusto, TAO r.y. on ollut perustamassa Suomen taito- ja taideaineiden opettajajärjestöjen liittoa (STAILI ry). Kevät- ja syyspäivien tarjonta on ollut edelleen monipuolista. Järjestö on lisäksi tehnyt merkittävänä pidettävää yhteistyötä päättäjien kanssa. 4.2 Tiedotustoiminta Järjestö julkaisi jäsenlehteä Tekninen Opettaja. Lehti ilmestyi neljä kertaa. Lehden numeroissa oli keskimäärin 52 sivua. Päätoimittaja oli Pasi Töytäri ja toimitussihteerinä Juhani Niinikoski. Lehti painettiin Forssassa Painotalo Auranen Oy:ssä. Jäsenistön lisäksi lehti postitetaan opetustoimen viranomaisille, päättäjille, opettajankoulutuslaitoksille ja useille muille yhteistyökumppaneille. Vuoden 2007 syksyllä käyttöön otettiin käyttöön kokonaan uusi www-sivusto, TAO-portaali. Kehittämistyön teki ja koordinoi Timo Saarinen, joka vastaa myös sivustojen ylläpidosta. Loppuvuodesta ryhdyttiin tarjoamaan PDF-tiedostoina jo ilmestyneitä Tekninen Opettaja -lehtiä TAO-portaalissa jäsenistölle tarkoitetuilla sivuilla. 4.3. Seminaarit ja koulutuspäivät A. TAO:n ja Tekstiiliopettajaliiton yhteinen Meriseminaari ja kevätpäivät pidettiin 16. 18.3.2007 Viking Gabriellalla. Seminaarin teemana oli Käsityön arviointia. Seminaarin avasivat järjestöjen puheenjohtajat Niku Tuomisto ja Tarja Latikka-Tennilä. Esitelmiä ja alustuksia: Käsityön kehittämisnäkymiä. Kehitysjohtaja Markku Rimpelä, Opetushallitus Taidon oppimisen arvioinnin problematiikkaa. Erikoistutkija, KT Lauri Kemppinen, Turun yliopisto Käsityön media-arv(i)o? Vesa Toivanen, Media-Vesa Ky Teknisen työn opettajat: Ajankohtaista työsuojelusta, apulaisosastopäällikkö Markku Poutala OAJ Käsityön arviointia luokanopettajakoulutuksessa. Teknisen työn didaktiikan lehtori, KL Miia Hast, Lapin yliopisto

Kokemuksia käsityön arvioinnista.tekstiilityön lehtori Minna Palmu, käsityötieteen lehtori Marja- Leena Pelkonen, teknisen työn lehtori Juha Juvonen ja käsityön suunnittelijaopettaja Kirsti Soukka Verstas digitaalinen portfolio tekniseen työhön. Teknisen työn aineenopettajat Jouni Nurmi ja Tapio Suominen Etiopian suurlähettiläs Dina Mufti kunnioitti Meriseminaaria tervehdyskäynnillään laivan ollessa Tukholmassa satamassa. B. Syyspäivät pidettiin yhdessä Tekstiiliopettajaliiton kanssa 6. - 7.10. Oulussa. Päivät avasi Oulun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tuija Pohjola Päivien teemana oli Yksikin taito voi pelastaa elämän. Ohjelma oli osallistujia aktivoiva, sillä siihen kuului lukuisia vaihtoehtoisia vierailukäyntejä ja työpajoja. Vierailukäyntien kohteina olivat Oulun kaupunginteatterin puvusto ja lavastamo, asuntorakentamiskohde, sekä NUKU ja Tietomaa, joissa tutustuttiin käsityötaidon, tieteen ja teknologian saavutuksiin. Tutustumiskohteena oli myös Oulun kansainvälinen koulu, jossa pidettiin syyskokous sunnuntaina 7.10. Työpajojen aiheita olivat mm. automaatio, mekaniikka, robotiikka, ledien ohjaustekniikka, laser/cnc/muovintyöstö, kuvankäsittely Näytteilleasettajiksi oli Ouluun ilmoittautunut 24 yritystä. Lauantain messuohjelman jälkeen seurasi Oulun kaupungin vastaanotto ja TAO:n 40 -vuotisiltajuhla. Luentoja: Käsityön historiaa ja elämää kaupunkikortteleissa, historiantutkija Markus H. Korhonen Käsityöopetuksen riskien hallinta, työsuojeluvaltuutettu Jaakko Sohlo Yksikin taito voi pelastaa elämän, professori Kari Uusikylä Vuoden 2007 tekninen opettaja kunnianimi myönnettiin Matti Lindhille. 4.4. Tärkeimmät päätökset, kannanotot ja yhteydenpidot A. Koulutuksen ja tutkimuksen kehityssuunnitelma (Kesu) vuosiksi 2007-12 TAO r.y. vaikutti Kesun suuntaviivoihin OAJ:n kautta jo vuonna 2006 ja kuluneena vuonna TAO r.y. otti kantaa muiden taito- ja taideaineiden opettajajärjestöjen kanssa Vanhasen hallitusohjelmassa olevaan koulutuksen ja tutkimuksen kehityssuunnitelmaan opetusministeriöön osoitetulla lausunnolla. B. Järjestö teki aktiivisesti yhteistyötä sosiaali- ja terveysministeriön, opetushallituksen, Opetusalan ammattijärjestön, Työturvallisuuskeskuksen ja kuntien opetusvirastojen kanssa nuorille työntekijöille erityisen haitallisista ja vaarallisista töistä annetun asetuksen (475/2006) käyttöönoton ohjeistamisessa ja alkoi yhdessä em. tahojen kanssa suunnitella vuoden 2008 alussa pidettävää 2. käsityön työturvallisuusseminaaria. C. Turun Yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan Rauman opettajankoulutuslaitokseen ja Oulun opettajankoulutuslaitokseen on pidetty yhteyttä ja osallistuttu yhteisiin neuvotteluihin laitosten henkilökunnan kanssa. D. Taito- ja taideaineiden yhteistyö sai uuden merkityksen, kun marraskuun 16. päivänä Porvoon Haikossa perustettiin pedagoginen opettajajärjestöjen liitto STAILI. Liiton perustamiskirjan allekirjoittivat taito- ja taideaineiden opettajajärjestöjen puheenjohtajat Johanna Nurmesniemi- Heino (Koulujen Musiikinopettajat ry), Niku Tuomisto (Teknisten aineiden opettajat - TAO r.y.), Riitta Cederberg (Kotitalousopettajien liitto), Tarja Latikka-Tennilä (Tekstiiliopettajaliitto TOL ry) ja Hannele Parviala (Kuvataideopettajaliitto ry). Liiton puheenjohtajaksi valittiin Riitta Cederberg. Perustavan kokouksen puheenjohtajana toimi TAO:n sihteeri Tuomo Einiö.

E. Yhteistyötahot Eduskunnan sivistysvaliokunta Opetusministeriö, Sosiaali- ja terveysministeriö, Opetushallitus, OAJ, Aineopettajaliitto, Pedagogisten opettajien edustajisto, Aineopettajajärjestöt Step-Systems Työmarkkinajärjestöt Taloudellinen Tiedotustoimisto TAT Kerhokeskus Tekniikan Alojen Foorumi TAF Teknologiateollisuus ry Työsuojelupiirit, Työturvallisuuskeskus TTK 4.5. Paikallisyhdistykset Järjestön paikallisyhdistyksiä on seuraavissa maakunnissa ja kaupungeissa: Etelä-Pohjanmaalla, Kymenlaaksossa, Espoossa, Helsingissä, Jyväskylässä, Kuopiossa, Lahdessa, Oulussa, Rovaniemellä, Porissa, Tampereella, Raumalla, Vantaalla ja Turussa. Raumalla on myös teknisen työn opiskelijoiden TK-kilta. TAO:n hallitus on kannustanut paikallisyhdistyksiä rekisteröitymään järjestön edellisenä vuonna tapahtuneen sääntömuutoksen helpottaessa rekisteröitymiseen liittyviä käytännön yksityiskohtia. 4.6. Kansainvälinen toiminta Etiopia-projekti Järjestön merkittävin kansainvälinen yhteistyöhanke tällä hetkellä on Etiopia-projekti. Addis Abeban lähelle Dukemiin rakennettavan ammattikoulun toimintahakemuksen ja siihen oleellisesti liittyvän opetussuunnitelman laatiminen olivat lokakuussa tehdyn ulkoasiainministeriön ja TAO:n tukeman hankevalmistelumatkan keskeisiä tavoitteita. Hankevalmistelumatkalla 8. 22.10. olivat Jouko Pekkarinen ja Tuomo Einiö. Juhani Leppälä työskenteli Dukemissa marraskuun 6. päivään saakka. Jäsenistölle on annettu projektista monipuolisesti informaatiota Tekninen Opettaja lehden ja Tekninenopettaja.net sivujen välityksellä. Viron veljes- ja sisarjärjestöjen edustajien kanssa on oltu yhteydessä ja heitä on käynyt TAO:n vuosipäivillä vieraina. 4.7. Juhlavuosi Kulunut vuosi oli TAO:n 40-vuotisjuhlavuosi Juhlavuoden aikana julkaistiin TAO:n juhlalehti ja otettiin käyttöön järjestön ansiomerkkiohjesääntö, jonka mukaisesti Oulun-juhlassa myönnettiin 31 ansiomerkkiä järjestön toiminnassa eri tavoin ansioituneille henkilöille. 4.8. Arvonimi Järjestö haki käsityöneuvoksen arvonimeä Jouko Pekkariselle. Tasavallan presidentti myönsi arvonimen presidentin esittelyssä 15. kesäkuuta. 5. TALOUS Vuoden 2006 syyskokouksen hyväksymä talousohjesääntö otettiin käyttöön ja kuluneena vuonna aloitettiin taloudenhoidon uudistamiseen liittyvä valmistelutyö. 5.1. Tuloslaskelma liitteenä 5.2. Tase liitteenä HALLITUS