Kauppisten sukuseura ry:n tiedotuslehti 2/2014

Kauppisten sukuseura ry:n tiedotuslehti 2/2014

Sisältö Perustietoa sukuseurasta... 2 Yhteystiedot... 2 Sukukokoontumisia... 3 YK:n ihmisoikeuspalkinto on myönnetty Liisa Kauppiselle... 4 Paikannimien synnystä... 6 Vieremän Kauppisia jatkosodassa... 7 Asekätkijät Isänmaan pelastajia vai rauhan vaarantajia... 14 KauppisViestin kummipoika on nyt 10-vuotias... 19 Matti Kauppiselta ilmestyi uusi romaani... 20 Juhlaa ja arkea Iisalmen Nerkoonniemen Kauppisilla I... 23 Liity sukuseuran jäseneksi... 23 Kauppis-tuotteita tarjolla...24 Kansikuva: Kummipoika Aleksei. Lehden taitto ja paino: Digipaino Keuruskopio Oy Keuruu 2014 Perustietoa sukuseurasta Kauppisten sukuseura ry on perustettu vuonna 1955 Helsingissä. Sukuseuran tarkoituksena on vaalia suvun perinteitä, edistää yhteenkuuluvaisuuden tunnetta sekä toimia suvun henkisen ja aineellisen kulttuurin yhdyssiteenä. Suvun tunnus on Yhtä puuta, joka tulee ilmi mm. kaikissa sukuseuran tuotteissa. Sukukokous ja sukutapaaminen pidetään kolmen vuoden välein. Kauppisten sukuun kuuluu kaikkiaan noin 8500 henkilö, joista noin 300 asuu nykyisin ulkomailla. Kaikki Kauppiset ovat sukua keskenään. Sukuseuran jäsenmäärä on noin 430 maksavaa jäsentä. Jäsenmaksu on perhekohtainen joten sukuseuran koko henkilömäärä on hieman yli tuhat. Kauppisviesti: Sukuseuran lehden toimittamisesta vastaa sukuhallitus ja päätoimittajana on sukuseuran Yhteystiedot Sukuseuran puheenjohtaja: Asko Kauppinen Palosenjärventie 403, 74200 Vieremä (1.5.-30.9.) Haukiniemenkatu 3 C 9, 74100 Iisalmi (1.10.-30.4) Puhelin: 040 569 8841 Sähköposti: asko.kauppinen@suomi24.fi Varapuheenjohtaja: Margit Väisänen Vänskä Nikkiläntie 5, 13100 Hämeenlinna Puhelin: 044 324 4953 Sähköposti: margit.vaisanen@virpi.net Sihteeri-rahastonhoitaja: Antero Kauppinen Suokatu 24 A 33, 70100 Kuopio Puhelin: 040 754 1555 Sähköposti: antero.kauppinen@iki.fi Hallituksen jäsen: Marja-Liisa Ahlberg Vanhanlinnankuja 1 F 112, 00900 Helsinki Puhelin: 040 759 2017 Sähköposti: maisa5@hotmail.com Hallituksen jäsen: Pirjo Kauppinen Lahokallionkatu 5 C 33, 08200 Lohja Puhelin: 041 545 2570 Sähköposti: pirjo.kauppinen@gmail.com Hallituksen jäsen: Marjatta Teittinen Itäkatu 24, 76120 Pieksämäki Puhelin: 050 584 5138 puheenjohtaja. Lehti ilmestyy kaksi kertaa vuodessa, touko-kesäkuun vaihteessa ja marras-joulukuun vaihteessa. Sukuseuran jäsenten toivotaan lähettävän aineistoa julkaistavaksi lehdessä. Lehteen tarkoitettu aineisto tulee lähettää päätoimittajalle. Tuotemyynti: Sukuseuralla on myynnissä sukututkimuksia ja muita tuotteita, joista on luettelo takakannessa. Sukuseuran jäsenmaksu: Jäsenmaksu on 17,50 euroa/. Jäsenmaksu on perhekohtainen. Sukuseuran jäsenmaksutili: (IBAN) FI53 1047 3000 0264 16, (BIC) NDEAFIHH Sukuseuran lahjoitustili: FI04 1078 3500 454599, (BIC) NDEAFIHH. Lahjoitustilin varoja käytetään sukututkimukseen. 2 KAUPPISVIESTI 2/2014

Pääkirjoitus Sukukokoontumisia Sukuseuramme sukukokousten kolmivuotisjaksosta on pian kulunut puolet eli kokoonnuimme kesällä 2013 Viitasaarella ja seuraava kokoontuminen on kesällä 2016.» Asko Kauppinen, puheenjohtaja Sukuseuran hallitus pitää yleensä kaksi kokousta vuodessa eli maaliskuussa ja lokakuussa. Hallituksen tehtävänä on toimeenpanna edellisen sukukokouksen päätöksiä ja valmistella uuden sukukokouksen asioita sekä hoitaa sukuseuran taloutta sekä toimintaa koskevia asioita. Sukuseuran hallitus kokoontui lokakuussa Lahdessa ja siellä käsiteltiin yksityiskohtaisemmin em. asioita. Jäsenmäärän todettiin pysyneen entisellä tasollaan, poistuneiden tilalle on tullut uusia. Taloudessa toiminnan rahoitus on vakaa mutta sukututkimukseen tarvitaan lisärahoitusta, joka on välttämätöntä sukututkimuksen saattamiseksi sille tasolle, jolla voidaan auttaa suvun jäseniä sukuselvityksissä sekä olemassa olevien sukututkimusten päivittämistä ja täydentämistä. Sukuseuran tiedottamista jatketaan sukukokouksen päätöksen mukaisesti kaksi kertaa vuodessa ilmestyvällä tiedotuslehdellä KauppisViestillä, johon toivotaan jäsenistöltä juttuja. Kotisivuja kehitetään edelleen jotta ne olisivat mahdollisimman helposti käytettävissä ja luettavissa. Tuotevalikoiman laajentamisesta ja monipuolistamisesta keskusteltiin ja todettiin, että jäsenet voisivat tehdä ehdotuksia uusista myyntiartikkeleista. Kesän 2016 sukukokouspaikasta olimme saaneet joitakin esityksiä, joissa ehdotettiin kokoontumispaikaksi pääkaupunkiseutua. Perusteluina näissä oli se, että sukuseuramme on perustettu Helsingissä tasan 60 vuotta sitten ja toisaalta moni Kauppinen asuu nykyisin tällä alueella. Hallitus kartoitti alustavasti kokoontumispaikoiksi esitettyjä kohteita - Arthur-hotelli, jossa sukuseuramme perustava kokous pidettiin silloisessa NMKY:n salissa, paikka on keskustassa ja lähellä rautatieasemaa, siisti paikka, hintataso kohtuullinen, kokous ja muut tilaisuudet sekä majoitus ja ruokailut samassa, tuomiokirkkoon lyhyt matka. - Poliisien kesäpaikka Lauttasaaressa, tilat eivät hotellitasoa ja ehkä pienehköt, ei majoitus-mahdollisuutta, ruokailut pitopalveluilta, matkaa keskustasta, käytettävä busseja, yksityisautoille parkkitilaa, Lauttasaaren kirkko. - Puotilan kartano, Itä-Helsingissä, kaunis ja siisti puistomainen ympäristö samoin kartanon huonetilat siistit, rauhallinen paikka, kokous- ja kokoontumistilat riittävät samoin ruokailutilat, majoitustilat ehkä vähäiset, matkailuautoille tilaa, metroasema aika lähellä, keskustaan siitä nopea yhteys, yksityisautoilijat löytävät paikan kehä I:n itäpäädystä, pihapiirissä kivikappeli. Näissä kohteissa oheisohjelman järjestämiseen on lähes rajattomat mahdollisuudet, kuten risteilyjä Helsingin edustalla, Korkeasaari, Suomenlinna, Ateneum, Nykytaiteenmuseo, Kansallismuseo, monia teattereita lauantai-illaksi tai kesäteattereita jne. - Portaanpään kansanopisto Lapinlahdella, tilat ehkä pienehköt, ei majoitustiloja riittävästi. - Aholansaari Kuopiossa (Nilsiä), kokoustilat rajalliset, liikennöinti Tahkon alueelta laivalla. Lisätietoja voi paikoista katsoa netistä. Muitakin esityksiä sukukokouspaikaksi voi tehdä. Hallitus tekee päätöksen vuoden 2015 aikana. Tässä KauppisViestissä on kaksi laajahkoa juttua viime sodista ja sen jälkeisistä tapahtumista, onhan sodan päättymisestä kulunut tänä vuonna 70 vuotta. Hyvää ja rauhallista joulunaikaa ja hyvää uutta vuotta 2015. KAUPPISVIESTI 2/2014 3

YK:n ihmisoikeuspalkinto on myönnetty Liisa Kauppiselle Marja-Liisa Ahlberg Kuurojen Liiton entinen toiminnanjohtaja ja Kuurojen maailmanliiton kunniapuheenjohtaja, järjestöneuvos Liisa Kauppinen on saanut ensimmäisenä suomalaisena YK:n ihmisoikeuspalkinnon. YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon luovutti palkinnon Kauppiselle YK:n yleiskokouksessa New Yorkissa kansainvälisenä ihmisoikeuksien päivänä 10.12.2013. Lähde: Kuurojen Liitto ry. Annette Fagerström (annette.fagerstrom@kuuloliitto.fi), 4.12.2013 Paljon onnea! Näin hieno uutinen on mielestäni kertomisen arvoinen myös Kauppisviestissä. Sukututkijamme Jarmo Ahltrand on kertonut, että Kauppiset ovat olleet avarakatseisia edelläkävijöitä myös naisasialiikkeen suhteen. Tyttäret ovat perineet maatiloja, ja vävyille on järjestetty lohkomalla omat tilat. Suvun levinneisyyttä todistanee myös se, että Kauppiset ovat aina olleet taitavia tekemään onnistuneita naimakauppoja, muuten tätä suvun menestystarinaa ei kai voisi ymmärtää. Liisa Kauppinen on kotoisin Nurmosta ja hän on omaa sukua Salokorpi. Kauppisen kansainväliseen ihmisoikeustyöhön sisältyy myös erilaisia asiantuntija-, neuvonantaja- ja edustustehtäviä niin WHO:ssa, ILO:ssa kuin UNESCOssa sekä useissa vammaisalan kattojärjestöissä. YK:n ihmisoikeuskomissaarin toimiston (OHCHR) kanssa tehty yhteistyö kattaa kuurojen omien edunvalvontakysymysten lisäksi vammaisten oikeudet laajemminkin sekä ihmisoikeuskysymykset yleensä, erityisesti naisten ja vammaisten naisten oikeudet. Liisa Kauppinen on tehnyt pitkän kansainvälisen uran kuurojen ihmissoikeuksien hyväksi ja työ jatkuu edelleen. Kauppinen on muun muassa toiminut Kuurojen Liiton toiminnanjohtajana (1976 2006), Kuurojen maailmanliiton (World Federation of the Deaf, WFD) puheenjohtajana (1995 1999, 1999 2003) ja erilaisissa neuvonantajan tehtävissä YK:ssa vuosina 1995 2006. Lähde: Kuurojen Liitto ry. Annette Fagerström (annette.fagerstrom@kuuloliitto.fi), 4.12.2013 Työ kuurojen, naisten, lasten ja vammaisten puolesta Järjestöneuvos Liisa Kauppinen sai YK:n ihmisoikeuspalkinnon kuurojen hyväksi tekemästään työstä. Kuurojen Maailmanliitto oli hakenut palkintoa hänen tietämättään, ja Liisa Kauppiselle palkinto oli suuri yllätys. Hän kertoo saaneensa YK:lta kirjeen, jossa häneltä tiedusteltiin, ottaako hän palkinnon vastaan. Kauppisella on ollut merkittävä rooli kuurojen oikeuksien puolustajana toimiessaan Kuurojen liiton toiminnanjohtajana ja Kuurojen maailmanliiton luottamustoimissa varapuheenjohtajana, puheenjohtajana ja pääsihteerinä parinkymmenen vuoden ajan. Liisa Kauppinen tunnetaan myös vammaisten naisten puolestapuhujana. Hän on kertonut, kuinka naiset kohtaavat monenlaista syrjintää ajaessaan omia asioitaan. Ihmisoikeussopimuksia on tulkittu niin, että ne eivät koske naisia, lapsia tai vammaisia. Kauppisen mukaan erilliset sopimukset turvaavat kaikki ihmisoikeudet myös näille ryhmille. Liisa Kauppisen kehitysmaihin tekemät matkat 80-luvulla herättivät hänet ymmärtämään ihmisoikeuksien merkityksen. Matka Afrikkaan Kuurojen Maailmanliiton edustajana vuonna 1986 oli hänelle kulttuurishokki. Toimivia kuulontutkimuslaitteita ei ollut, ja kuulokojeisiin ei ollut pattereita. Viittomakieli oli tuntematon käsite vielä Unescon Erityisopetusta käsittelevässä kokouksessa vuonna 1988. Liisa Kauppisen mukaan siihen aikaan ajateltiin, 4 KAUPPISVIESTI 2/2014

toivovat ja millaisia tarpeita heillä on. Ihmisoikeustaistelija Liisa Kauppisen mielestä päättäjät eivät saisi sanella vammaisten toiveita ja tarpeita. (Lähde: Kuuloviesti. Kuuloliiton julkaisu 1/2014. Juha Hietala). Kauppinen on myös kolminkertainen kunniatohtori; arvonimen ovat myöntäneet Gallaudetin yliopisto vuonna 1998, Jyväskylän yliopisto vuonna 2004 ja Dublinin yliopisto vuonna 2013. Lähde: Kuurojen Liitto ry. Annette Fagerström (annette.fagerstrom@kuuloliitto.fi), 4.12.2013 Kauppinen työskentelee tälläkin hetkellä ihmisoikeustyön ohella vapaaehtoisena kuulovammaisten ja kuurojen tukihenkilönä. ettei viittomakieli ole kieli, joten sitä ei voi myöskään opettaa kenellekään. Huonokuuloisten kansainvälinen kattojärjestö, IFHOH ei ollut aluksi mukana ihmisoikeussopimusneuvotteluissa. Järjestön tullessa mukaan kesken viisivuotisten neuvottelujen olivat kommunikaatiojärjestelyt vielä varsin puutteelliset. Hän kertoo, miten japanilaiset nuoret huonokuuloiset hankkivat tulkkauslaitteistot New Yorkiin tilaisuuteen, jossa YK:n henkilöstölle ja kokouksen osanottajille esiteltiin, miten tulisi järjestää huonokuuloiset huomioiva kokous. Tilanne kehitysmaissa on tällä hetkellä huono. Kuuroista noin 80 % ei pääse mukaan perusopetukseen. Kehitysmaissa ei myöskään ole tulkkeja, mikä estää riittävän luku- ja kirjoitustaidon saavuttamisen. Pohjoismaissa suurin haaste on Kauppisen mukaan kuurojen lasten sijoittaminen ja tukitoimien järjestäminen tavallisiin koululuokkiin. Pieni kuuro ei vielä hallitse tulkin käyttöä, joten hänellä on vaikeuksia selviytyä yleisopetuksessa. Kauppisen mielestä nykypäivän Suomessa ei tehdä riittävästi tilastointia ja selvityksiä ihmisoikeustilanteesta. Ihmisoikeuksien toteutumisen esteenä ovat usein kielteiset asenteet. Vammaiset ovat osa ihmiskunnan monimuotoisuutta. Ongelmia on paljon, mutta vammaiset tekevät hyvin vähän valituksia. Kuurot eivät valita juuri lainkaan. Sen vuoksi olisikin tärkeää, että vammaisjärjestöt kartoittaisivat erilaisia esteitä koulutuksen ja palveluiden suhteen. On tärkeää, että päättäjät kuuntelisivat herkällä korvalla, mitä vammaiset ihmiset YK:n ihmisoikeuspalkinto jaetaan joka viides vuosi menestyksekkäästä työstä ihmisoikeuksien puolesta. Palkinnon jaon aloitti yleiskokous ja se jaettiin ensimmäisen kerran 40 vuotta sitten ihmisoikeusjulistuksen täyttäessä 20 vuotta. Aikaisempien palkinnonsaajien joukossa on muun muassa Eleanor Roosevelt (1968), Martin Luther King (postuumisti 1978), Nelson Mandela (1988) ja Jimmy Carter (1998). Tänä vuonna yhteensä kuusi henkilöä saa palkinnon (vuonna 2013). Lähde: Kuurojen Liitto ry. Annette Fagerström (annette.fagerstrom@kuuloliitto.fi), 4.12.2013 Kuurojen aseman parantaminen on viime aikoina saanut näkyvyyttä myös tiedotusvälineissä. Saimme viime viikolla kuulla uutisista, kuinka Pohjois-Koreasta oli saapunut delegaatio tutustumaan Suomen kuurojen liiton toimintaan ja kuurojen lasten opetukseen Suomessa. Erityistä kiinnostusta vierailijoissa herätti myös se, miten viittomakieli saataisiin osaksi heidän omaa tvtoimintaansa. On hienoa, että Liisa Kauppisen tekemä ihmisoikeustyö alkaa kantaa hedelmää. Hänen uraauurtava työnsä voisi toimia myös meille sukuseuramme jäsenille esimerkkinä ja samalla innostaa meitä miettimään, miten voisimme omassa elämänpiirissämme edistää ihmisoikeuksien toteutumista. Kuurojen asia koskettaa meitä kaikkia, ennemmin tai myöhemmin. Kauppisen mielestä huonokuuloisten ikäihmisten joukko on kasvamassa, ja heidän asemansa on usein yhtä huono kuin kuurojenkin. Lopuksi haluan välittää Liisa Kauppiselle sukuseuramme puolesta parhaimmat onnittelut YK:n ihmisoikeuspalkinnon johdosta! KAUPPISVIESTI 2/2014 5

Pieni tietoisku Kauppisille Paikannimien synnystä Marja-Liisa Ahlberg Seuraavaksi esittämäni näkökulma toimikoon kömpelönä aasinsiltana edelliseen artikkeliin. Kieli on keskeinen väline ihmisten välisessä kommunikaatiossa. Kielen avulla välitämme ajatuksiamme ja tunteitamme. Sukupolvet vaihtuvat, ja kieli muuttuu ja elää mukanamme arjessa. Meidän kuulevien on lähes mahdotonta asettua kuuron lähimmäisemme asemaan. Emmehän enää edes ymmärrä aikaisempien sukupolvien sanastoakaan. Ei riitä, että kuulee, pitää myös ymmärtää. Kuu-etuliite Virmas Suoli Kynsi Kuuhankavedessä tarkoittaa eläimen rasvaa (Virmavesi) tarkoittaa hirveä, peuraa ja poroa (Suolivesi) liittyy kalastukseen. Se tarkoittaa verkon yläosaa, sitä joka näkyy veden pinnalla. (Kynsivesi) oli nimeltään oravan harmaa talvinahka, joka oli aikanaan himoituimpia metsästyksen kohteita. Verottaja otti myös näitä talvinahkoja kaikkein mieluiten vastaan veroina kuivattujen haukien ohella. Kauppiset uudisraivaajina ja kielen kehittäjinä (Lähde: Jarmo Ahlstrand/Juhlajulkaisu Hankasalmella 1986). Sukututkijamme Jarmo Ahlstrand (Hankasalmen sukujuhlan julkaisussa v. 1986) on tehnyt havaintoja Kauppisten jo vuonna 1541 omistamien maa- ja vesialueiden nimistöstä. Hänen mukaansa tutkija voisi nimistöä tutkimalla päästä käsiksi ikimuinaisuudessa eläneitten ja paikannimistöä antaneitten esi-isiemme ajatuksiin ja askareisiin. Esimerkiksi Hällinmäen kantasuvun edustajat ovat olleet kovia kaskeamaan, sillä kylien niminä on sellaisia kuin Valkiamäki ja Savuniemi. Hankasalmen paikannimistö liittyy muinaiseen eränkäyntiin, metsästykseen ja kalastukseen. Näiden merkityksestä on Ahlstrandin mielestä vallalla paljon väärää tietoa. Hän esittää joitakin esimerkkejä: Hankasalmi esiintyy vanhimmissa asiakirjoissa yleensä muodossa Hangasalmi. Nimen alkuperäinen muoto on Hangassalmi ja sen alkuosa tulee sanasta hangas. Suurriistaa, etenkin peuroja, on ennen pyydetty siten, että ne ajettiin hankaaseen, suippenevaan aitaukseen. Hangas-sanan iästä kertoo se, että Korppoossa Turun saaristossa on Hanglax-niminen kylä, alunperin nimi oli Hangaslaksi. Kylän kohdalla on hankaan paikaksi erinomaisesti sopiva lahti, joka on maankohoamisen vuoksi kuivunut noin 1200 vuotta sitten! Toivon, että tämä loppukevennys innostaisi sukuseuramme jäseniä tutkimaan ja lukemaan sukumme vaiheista. Sukukirjoja ja sukuamme käsitteleviä julkaisuja on jo todella runsaasti. Yhteystiedot tilausten tekemiseen löytyvät Kauppisviestistä. Ihanaa joulun odotusta kaikille kauppislaisille, terveisin Marja-Liisa Ahlberg, sukuseuran hallituksen jäsen 6 KAUPPISVIESTI 2/2014

Pekka Paavonpoika Kauppinen, Valokuvat Pekka Kauppisen kuva-arkisto Vieremän Kauppisia Jatkosodassa Tänä syksynä on tullut kuluneeksi 70-vuotta välirauhan /erillisrauhan teosta Neuvostoliiton kanssa. Jatkosota, alkutilanne Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon 22. kesäkuutan1941. Tuolloin Hitler totesi suomalaisten olevan liitossa saksalaisten kanssa, vaikka mitään virallista sopimusta ei ollutkaan. Suomen hallitus vakuutti julkisesti maansa puolueettomuutta. Saksan ja Neuvostoliiton välien kehittyessä yhä kireämmäksi ryhdyttiin Suomessa jo kesäkuun alkupuolella saattamaan puolustusvoimiamme valmiustilaan. Kesäkuun 9.päivänä kutsuttiin suojajoukot palvelukseen ja seuraavana päivänä käskettiin pääosa rauhanajan joukkoja sotavalmiuteen. Täydellinen sodanuhkakokoonpanon käsky annettiin 15.6.1941 eli Valtakunnan puolustusvoimain yhteisharjoitus oli suoritettava. Ensimmäinen YH oli 18.6.41 ja se oli käytännössä yleinen liikekannallepano. Tuolloin astuivat asevelvollisuuslain perusteella palvelukseen vv. 1896-1918 syntyneet miehet. Varusmiespalvelustaan olivat tuolloin suorittamassa vv. 1919 ja 1920 sekä v. 1921 alkupuolella syntyneet. Eli yhteensä 25,5 ikäluokkaa muodostivat valtakunnan aseellisen voiman. Kesäkuun lopulla oli kenttäarmeijan, merivoimien, ilmavoimien ja kotijoukkojen yhteisvahvuus 476 000 miestä. Neuvostoliiton lentokoneet pommittivat 25. kesäkuuta 1941 Suomen kaupunkeja, jonka jälkeen hallitus totesi maan olevan jälleen sodassa. Sodassa oli mukana koko kansakunta. Naiset toimivat rintamalla mm. lottina, muonitus-, lääkitys-, viesti-,ilmavalvonta-, huolto-, ym. tehtävissä. Kotirintaman tehtäviä hoitivat vanhukset, kotiin jääneet naiset ja jopa nuoret pelloilla ja tehtaissa ja monissa muissa tehtävissä lottatyttöinä ja sotilaspoikina. Jatkosodassa Vieremän miehet taistelivat monella eri rintamalohkolla ja monissa eri yksiköissä. Rukajärven suunta Nuoremmat ikäluokat olivat Rukajärven suunnalla, mm. Jalkaväkirykmentti 10:ssä ja 52:ssa, sekä Erillispataljoona 24:ssä (ErP 24). Nämä kuuluivat kenraalimajuri Erkki Raappanan 14. Divisioonaan. Taistelupaikkoina olivat mm. Ontajärven ja Ontajoen alueet. Kuuluisia ovat ns. Jeljärven kylän tuhoamisretki Muurmannin radan läheisyyteen 14. - 17.3.1943. Tälle tuhoamisretkelle osallistui vieremäläisiä JR 10:n riveissä: Tauno Remes, Leevi Uotinen, Väinö Pehkonen, Erkki Sahlström, Soini Lappalainen, Ate Hälinen, Eino Rivinoja ja Veikko Druhva. Veikko jäi vangiksi sitten paluumatkalla Ontajärvellä. Pallontaistelut olivat juhannuksen jälkeen 1943. Myös Tahkokosken, Jousijärven ja elokuun alkupuolen ( 2-16.8.1944) Ontrosenvaaran - Tahkokosken taistelut ovat tulleet tunnetuiksi. Ensimmäiset taistelut käytiin Rukajärven suunnalla kuitenkin Repolan alueella, jossa oli myös Vieremän miehiä. Raappanan joukkoihin kuuluvassa ErP 24:n riveissä oli mm. Hirvihongan Esko Kauppinen. Esko toimi ErP24:n komentajan kapteeni Haatajan lähettinä. Pankajärvellä miehiä kuljettanut kuorma-auto kaatui kyljelleen ojaan väistettyään tiekarhua. Tuossa onnettomuudessa Esko loukkaantui, mutta sairasloman jälkeen hän palasi pataljoonan komentajan lähetiksi. Sairasloman aikana komentaja oli vaihtunut. KAUPPISVIESTI 2/2014 7

Karjalan kartta. Uudeksi komentajaksi oli nimitetty majuri Karkama. Esko osallistui myös Rukajärveltä komennettuna kesällä 1944 Ilomantsin mottitaisteluihin mm. Lehmivaarassa. Pataljoonan palattua takaisin Rukajärvelle hän osallistui vielä Ontrosenvaaran - Tahkokosken taisteluihin elokuussa 1944. Nuo olivatkin viimeiset yhteenotot Rukajärven suunnalla. 14.Divisioonan vastuualue oli ainoa rintama Mustanmeren ja Jäämeren välillä, joka piti hyökkäysvaiheessa saavuttamansa puolustusasemat aselevon voimaantuloon saakka. Rukajärven suunnalla oli vieremäläisiä arviolta n. 250-miestä. Taiste- luissa kaatui 19- Vieremän miestä haavoittuneiden lisäksi. Kauppisia ei kaatunut Rukajärven alueella. Laatokan ja Aunuksen Karjalan suunta Suurin osa vanhemmasta ikäluokasta 1896-1916 syntyneet ja varusmiespalvelusta suorittavat vieremäläiset osallistuivat eversti Viktor Alonzo Sundmanin johtaman 2.Jääkäriprikaatin 5.Jääkäripataljoonaan. Tässä 5.Jääkäripataljoonassa taisteli lähes 400- Vieremän miestä, jotka kuuluivat 1.komppaniaan (päällikkönä ltn. Aarne Kokkola), konekiväärikomppaniaan (päällikkönä kapteeni Jukka Karuma). Esikuntakomppanian (päällikkönä ajoittain) Rapakon ltn. Jussi Kauppinen, mutta pääosin toimi 2.JPr:n esikunnassa tiedusteluupseerina) ja osa miehistä kuului 2.Jpr:n esikuntaan. Jääkäripataljoona 5:n komentajana toimi kapteeni Eino Hannes Pokkinen. Perustamisvaihe päättyi 23.6.1941 ja juhannuksen vastaisena yönä Vieremällä perustetut joukko-osastot siirtyivät pyörillä ja autokuljetuksin Kauppilanmäen rautatieasemalle. Matka jatkui Kontiomäen kautta lähellä Uimaharjua sijaitsevalle Paukkajan kylälle. Veteraanikertomusten perusteella osa joukoista on kulkenut Sonkajärven ja Rau- 8 KAUPPISVIESTI 2/2014

tavaaran kautta autokuljetuksin ja välillä marssien Paukkajaan. Joukot jatkoivat matkaa rajan läheisyyteen Mutalahden kylän eteläpuolelle. Vihollisuudet puhkesivat 1.7.1941, kun neuvostoarmeija aloitti kiivaan tykkitulen. Ensimmäiset taistelut käytiin 9.7.41 silloisen rajan pinnassa Peurujoella. Tuossa taistelussa kaatui 15- Vieremän miestä - kaikki 1.komppaniasta. Kaatuneiden joukossa oli myös 1. komppanian joukkueenjohtajana toiminut vänrikki Ales Säisä. Peurujoen taisteluissa kaatui mm. alik. Aarne Petter Kauppinen ja sotam. Erkki Kauppinen. Tämä vihollisen Peurujoen tukikohta oli hyvin varustettu betonisin bunkkerein ja asemin, joihin suomalaisten kevyiden tykkien kranaatit eivät tehonneet. Peurujoelta sotaretki jatkui Tolvajärven suuntaan, ja sieltä Haukivaaran ja Yläjärven taisteluihin. Aittojoen ylitys tapahtui yhdessä saksalaisten kanssa. Saksalaisia komensi majuri von Both. Todettakoon, että 8.7-7.8.1941 välisen ajan mm. Vieremän miehet elivät pelkillä säilykkeillä ja näkkileivällä. 23.8.1941 vieremäläiset ylittivät Suojoen eli entisen Tarton-rauhan rajan. Seuraavat taistelut käytiin Ravanmäessä, Onkamuksessa ja Olkkoilassa. Nissilän koulun eläkkeellä oleva 96-vuotias vahtimestari Matti Kauppinen on ainut elossa oleva vieremäläinen, joka osallistui JP5:n sotareissulle. Matti on kertonut mm., että kovien Olkkoilan / Syväjärven taistelujen jälkeen he pääsivät kuuden kilometrin päähän varsinaiselta rintamalinjalta huilaamaan. He menivät isoon telttaan, jossa sijaitsi ns. Apu -niminen keskus. Sinne oli tullut myös Kauppilanmäen vanhemman ikäluokan miehiä. Heitä oli eri porukoista kaikkiaan 16-18 miestä. Sirpalekuopat olivat teltan läheisyydessä. Vihollisen tykistötuli läheni lähenemistään ja pian joukkueenjohtaja komensi kaikki sirpalekuoppiin. Matin kaveriksi samaan kuoppaan tuli Peltolan poika (Olavi Repo), joka pyysi häneltä tupakkaa. Matti kysyi että sinulleko nyt maistaa tupakkakyllä se nyt maistaa vastasi Olavi. Pian keskelle telttaa tuli kranaatti. Teltan sisällä oli ainoastaan yksi mies hoitamassa Apu - keskusta ja menehtyi kranaatista. Matti kertoi miehen olleen Kauppilanmäestä ns. vanhempaa ikäluokkaa. Mieheltä olisi jo loma alkanut, mutta sijainen, jonka piti tulla hoitamaan keskusta ei ollut palannut ajallaan lomalta. Matti toteaa, että hilkulla oli mennä kaikki miehet. Nyt joukkueenjohtaja komensi kaikki maantielle Matti ei totellut käskyä, vaan meni syrjemmälle sirpalekuopasta ja teltasta. Pian taas kranaatti osui miesten keskuuteen tielle ja tästä kranaatista Olavi Repo haavoittui vakavasti jalkaan. Samoin Matin ryhmän KAUPPISVIESTI 2/2014 9

toiselta mieheltä meni sirpale keuhkoista läpi. Joukkueenjohtaja Topi Ikäläinen tukki reiän vaaterievulla - Matti muistelee. Tämä keuhkoihin haavoittunut oli Kauko Siekkinen, joka toimi Haajaisilla myymälänhoitajana. Hän eli vielä kaksikymmentä vuotta haavoittumisen jälkeen. Sotahistoria tuntee Matin kertoman tapauksen. 24.9.1941 tuli täysosuma Apu - nimiseen keskukseen, jossa yksi mies kaatui ja kolme haavoittui. Komentokeskus sijaitsi Onkamus- Peldojärven alueella. Kranaatin täysosumasta teltassa kaatui Kauppilanmäen Pyöreenkylän Täperän talosta kotoisin oleva Risto Vidgren, joka oli hoitamassa puhelinkeskusta. Risto oli vanhempaa ikäluokkaa s. 7.5.1897. Sotataival jatkui Vendyran kautta Homanniemeen. Homanniemi koitui Eino Kauppisen kohtaloksi. 1.10.1941 joutui JP5:n 1.komppanian partio kahakkaan vihollisen partion kanssa, jolloin Eino Kauppinen kaatui ja ruumis jäi kaatumispaikalle. Sitten 2.10 tuli suomalaisten puolelle viisi vihollisen loikkaria ja kertoivat ampuneensa oman kersanttinsa. Samoin kertoivat olleen kahakassa suomalaisten kanssa ja haudanneen yhden suomalaisen. Samana iltana hakupartio nouti kaatuneen (Eino Kauppisen) oppaana kaksi loikkaria. Osa 2.Jpr:n joukoista eteni kohti pohjoista Lintujärven ja Koikarin suuntaan. Osa samoihin aikoihin 1.10. - 18.10. oli etelämpänä Kenjakki - Pääjärvi - Mundjärven alueella. Tämä ilmenee EK/2.Jpr:n lähetin alik. Paavo Kauppisen (Rapakon Paavo) muistiinpanoista. Jääkäripataljoona 5:n taistelut jatkuivat Kontupohjassa, Lismassa, Käppäselässä, Karhumäellä ja viimeksi Hiisjärvellä tammikuun alkupuolella 1942. Tämän jälkeen joukot siirrettiin Äänisen rannalle Lumbusiin, jossa sen hajottaminen aloitettiin 22.2.1942. Vuonna 1911 ja sitä ennen syntyneet, niin miehistö, kuin alipäällystökin kotiutettiin ja 1912 syn- 10 KAUPPISVIESTI 2/2014

tyneet ja nuoremmat jäivät edelleen palvelukseen. Jäljelle jääneet miehet pääosin siirrettiin Laguksen 1.Jpr:iin ja Panssariprikaatiin. Osa siirrettiin Rajajääkäripataljooniin, Äänisen Rannikkopataljooniin ja Torjuntakomppanioihin. Tällä Vieremän porukalla oli matkaa Aunuksen Karjalan pohjoisosiin kaiken kaikkiaan Valtakunnan rajalta Lumbusiin n. 400 km ja aikaa meni 7,5 kk. (Uusi JP5 perustettiin myöhemmin Paatenessa Seesjärven rannalla). JP5:n tappiot kaatuneina oli 149 miestä, josta vieremäläisiä kaatui 60 haavoittuneiden lisäksi. JP5:n komentaja silloinen kapteeni ja myöhemmin everstiluutnantti Eino Hannes Pokkinen on todennut, että savolaiset ovat kautta aikojen osoittautuneet hyväksi sotilasheimoksi. Heidän ensimmäisenä ja ylivoimaisesti myönteisenä luonteenpiirteenä on mainittava ehtymätön huumorintaju, joka tuli esille eri tilanteissa sanan sutkauksina ja ilmeinä. Joukossa oli aina miehiä, jotka vakavissakin tilanteissa löysivät jonkun sopivan sutkauksen. Savolainen leikillisyys ja huumorintaju helpotti myös asennoitumista rintamaelämään moniin rintamaitten kasvatteihin nähden. Asemasodan aikana Äänislinnan, Karhumäen ja Syvärin maisemissa Asemasodan aikana lakkautetun JP5:n miehet olivat nyt peruste- KAUPPISVIESTI 2/2014 11

tun Laguksen Panssariprikaatin ja myöhemmin Divisioonan riveissä, pääosin Äänislinnan/ Petroskoin alueella aina kevättalvelle 1944, jolloin heidät siirrettiin Karjalan kannakselle moniin koviin taisteluihin. Karjalan kannaksella kesällä 1944 Karjalan- kannaksella kesän 1944 taisteluissa Vieremän miehet olivat suurelta osin Laguksen Panssaridivisioonan joukoissa. Mm. Jääkäripataljoonissa 2,3,4 ja 5, Viestipataljoona 6:ssa sekä Panssariprikaatin eri tehtävissä mm. Panssariprikaatin esikunnassa ja viestikomppaniassa. Keskeisimmät taistelupaikat olivat Kuuterselkä, Siiranmäki, Tali, Murokallio, Portinhoikka, Juustilan alue, Ihantala ja Vuosalmen-Äyräpään taistelut. Kesän 1944 taisteluissa kaatui Karjalan kannaksella 15- Vieremän miestä haavoittuneiden lisäksi. Elossa on vielä aikaisemmin mainittu Matti Kauppinen, joka tuolloin kuului Panssariprikaatin viestikomppaniaan. Matti osallistui mm. Ihantalajärven eteläpuoleisiin taisteluihin. Hän oli todistamassa mm. vieremäläisen Erkki Svarströmin haavoittumisen. Erkin jalat jäivät tuhoutuneen vihollispanssarin romujen alle. Tämän panssarin tuhosi panssarinyrkillä Sonkajärven Vänninmäessä syntynyt Ville Väisänen. Tämä oli Väisäsen kahdeksas tuhottu panssari, jonka jälkeen Väisänen oli kadonnut ja etsinnöistä huolimatta häntä ei löydetty. Väisänen on siunattu ja haudattu kadonneena Kemin hautausmaalle. Väisäselle on myönnetty kuolemansa jälkeen Mannerheim-risti numero 145. Vieremän kuuluisat kaukopartiomiehet MM. Päämajan kaukopartiomies Lauri Solehmainen teki peräti 12 partiomatkaa vihollisen selustaan jatkosodan aikana. Korpiselässä syntynyt Solehmainen kuului mm. Osasto Kuismaan/OsKu (2/ErP4), jonka komentopaikka oli Äänislinnan pohjoispuolella - Kossalmella. Monet partiomatkat suuntautuivat Äänisjärven itäpuolelle. Tunnetuin vieremäläinen sotilas on kapteeni Olli Remes, Mannerheim-ristin ritari nro 10. Remes oli kaukopartiojohtaja, että ajoittain Jalkaväkirykmentin päällikkö. Hän osallistui pohjoisilla rintamilla jatkosodan aikana mm. johtajana Kuopsitunturi - Tuuttijärven partioon 1.7.1941 sekä 2.-3.7.41 partioon Kutsalle. Toimi myös JR54:n päällikkönä Vuorikylän taistelussa 18.7.- 28.8.1941, sekä Makiakuuran ja Alakurtin valtauksissa. Myös sissipartion tuhoamisessa Seesjärven länsipuolella 21.7.- 22.8.1942 ja viimeiset taistelut Krivillä 25.9. - 31.12.1942. 31.12.1942 hän oli luovuttamassa 9/JR54 komppanian päällikön tehtäviään seuraajalleen, kun sai osuman päähän vihollisen tarkkaampujan luodista. Remes kuoli matkalla Karhumäen kenttäsairaalaan. On kerrottu, että Vieremän kirkko oli täyttynyt surijoista, kun Olli Remes laskettiin Vieremän sankarihautaan. Ollin poika Martti Remes on kertonut, että pieni Martti poika oli surun murtama. Lohtua toi aikuisten antama selitys isän poismenosta - isä kaatui meidän kaikkien puolesta. Niinpä isää ikävöivä pieni poika seisoi asennossa kunnialaukausten ajan. Oman kylän hiihtäjälegenda ja sotilas oli poissa. Sotatoimien päättyminen Suomen ja Neuvostoliiton välillä oli sovittu, että sotatoimet päättyvät ja aselepo astuu voimaan 4.9.1944. Neuvostoliiton puolella aseet vaikenivat monilta osin vasta 5.9 ja mm. Rukajärven suunnalla viimeisiä neuvostopartisaanien iskuja suomalaisia kolonnia vastaan oli vielä 13.9.1944. Jatkosodan jälkeen seurasi Lapin sota, joka oli vain jatko, johon Neuvostoliitto pakotti Suomen. Saksalaiset ajettiin pikkuhiljaa kohti pohjoista. Viimeinen saksalaissotilas siirtyi Norjan puolelle Kilpisjärvellä 27.4.1945. Tuo päivä (27.4) on Lapin sodan päättymispäivä ja sitä vietetään Suomessa Kansallisena veteraanipäivänä. Erillisrauha Suomen ja Neuvostoliiton välillä tehtiin 19.9.1944. Ns. välirauhan ehdot olivat suomalaisille raskaita. Ehtona olivat Moskovan rauhan rajat ja lisäksi Suomen oli luovutettava Petsamo. Porkkala oli vuokrattava 50-vuodeksi ja lisäksi maksettava suuret sotakorvaukset. Ennakkoehtona oli myös saksalaisten joukkojen karkottaminen Suomesta. Samaan aikaan oli myös suurin osa omaa armeijaa kotiutettava. On merkittävää, että Neuvostoliitto ei enää vaatinut ehdotonta antautumista, kuten vielä keväällä ja juhannuksen aikoihin 1944. Tuohon vaikutti varmasti osaltaan onnistuneet torjuntataistelut mm. Karjalan kannaksella, Ihantalan ja Vuosalmen taistelut. Laatokan karjalassa Nietjärven torjuntataistelu ja Ilomantsin mottitaistelut. Myös Rukajärven suunnalla rintamalinjat pitivät ja vihollisen 12 KAUPPISVIESTI 2/2014

hyökkäys pysähtyi ja päättyi Ontrosenvaaran taisteluihin elokuun puolessa välissä 1944. Em. kaikissa taisteluissa oli myös Vieremän Kauppisia. Jatkosodassa menehtyi n. 63 000 ja Lapin sodassa n. 3000 suomalaista. Jatko- ja Lapin sodissa vammautui 148 000 suomalaista, pysyvästi 77 700. Vieremäläisiä kaatui jatkosodassa lähes 160 miestä. Haavoittuneista ei ole tarkkaa tietoa. Jatkosodassa kaatuneet Vieremän Kauppiset Kauppisia kaatui jatkosodassa 9.7.1941 Peurujoelle (1./JP5) Aarne Petter Kauppinen ja Erkki Kauppinen, sekä samasta komppaniasta Homanniemellä Eino Viljo Kauppinen 1.10.1941. Mauri Gideon Kauppinen kaatui 29.6.1941 Karjalan kannaksella Jääskessä. Hän kuului JR6:n jääkärikomppaniaan. Edvin Kalevi Kauppinen kaatui Vitelessä 27.6.1944 ja Veikko Joel Kauppinen Länsi-Syvärillä 25.3.1944. Molemmat kuuluivat 15.Prikaatiin. Toinen Eino Kauppinen kuului JR28 ja kuoli haavoittumisen jälkeen sotasairaalassa. Kaatuneiden lisäksi moni Kauppinen ja Vieremän mies haavoittui sotareissuilla. Rapakon pojista Paavo Kauppinen (80-luvulla Kauppisten suvunvanhin)toimi jatkosodassa EK/2. Jpr:ssa moottoripyörälähettinä Ilomantsista - Stalinin kanavalle, sekä kesän torjuntataisteluissa 1944 samoissa tehtävissä Karjalan kannaksella mm. Tali - Ihantalan, Murokallion ja Portinhoikan maisemissa. Tuolloin hän kuului I/Panssariprikaatiin eli kenraali Ruben Laguksen joukkoihin. Jussi Kauppinen toimi talvisodassa 5/JR39 joukkueenjohtajana/komppanianpäällikkönä ja jatkosodassa 2.JPr:n esikunnassa tiedustelu-upseerina/komppanianpäällikkönä. Panssariprikaatin esikunnassa adjutanttina ja sotilaspastorina 1.12.1942 alkaen aina kuolemaansa asti 3.4.1943. Kuolema kohtasi Jussin pitäessään iltahartautta sotasairaalassa Helsingissä. Israel Kauppinen kaatui jo talvisodassa Pyhäjärvellä. Rapakon veljeksistä vanhin Kalle Kauppinen osallistui talvisotaan ja jatkosotaan. Suomi pystyi täyttämään raskaat rauhanehdot, josta kiitos kuuluu sodan-ajan sukupolvelle. Me nuoremmat sukupolvet olemme saaneet jatkaa rauhan oloissa isiemme ja äitiemme työtä. KAUPPISVIESTI 2/2014 13

Asekätkijät Isänmaan pelastajia vai rauhan vaarantajia Risto Kauppinen, risto.t.kauppinen@iki.fi Tasan 70-vuotta sitten, syksyllä 1944 välirauhan astuttua voimaan Suomen ja Neuvostoliiton välillä osa Suomen armeijan aseista ja varusteista hajasijoitettiin eri puolille Suomea. Salaisen käskyn asekuormien hakemisesta ja kätkemisestä saivat suojeluskuntapiireistä pitäjien luotettuina tunnetut henkilöt. Olivatko jatkosodan päätyttyä aseita eri puolille Suomea kätkeneet suomalaismiehet isänmaan pelastajia vai hauraan rauhan vaarantajia? Tässä jutussa kerrotaan aseiden hajasijoituksen taustaa ja toteutusta yhden esimerkkitapauksen kautta. Isäni, silloinen Varpaisjärven maatalousneuvoja Paavo Kauppinen oli yksi Varpaisjärven kunnanorganisaari -, joka suojeluskuntapiirin esikunnasta käskyn saatuaan vastaanotti ja kätki parin luotetun miehen kanssa aseet ja varusteet Varpaisjärvellä. Käytettävissäni ovat isäni kuulustelupöytäkirjat. Kirjoitukseni toisena lähteenä on käytetty Matti Lukkarin kirjaa Asekätkentä (Otava 1984). Pelkona kunnioittaako Neuvostoliitto rauhaa Aseiden hajasijoitus jatkosodan päättyessä syksyllä 1944 oli normaali sotilaiden toimenpide tulevaisuutta varalta. Itse asiassa aseiden hajasijoitusta oli suunniteltu jo kesällä 1944, kun ei ollut varmuutta, saadaanko Neuvostoliiton suurhyökkäys pysäytettyä Karjalan kannaksella. Pahimmassa tapauksessa oli tarkoitus jatkaa sissisotaa Sisä-Suomessa. Aseiden hajasijoitus, josta myöhemmin käytettiin nimitystä asekätkentä nähtiin myös tarpeellisena aseleposopimuksen astuttua voimaan 4.9.1944. Aselevon alku ei ollut luottamusta herättävä. Aselevon loukkauksia tuli useita venäläisten puolelta. Ja entä jos venäläiset sopimuksista huolimatta pyrkivätkin miehittämään koko Eversti Valo Nihtilä Suomen aselevon tultua voimaan. Näinhän oli tapahtunut Romaniassa, kun venäläiset aselevon sopimuksen vastaisesti miehittivätkin aseista riisutun Romania. Samaa pelättiin nyt Suomessa, koska joulukuun alkuun (1944) mennessä Neuvostoliitto oli riisunut Suomen puolustuskyvyttömäksi. Ilmassa olivat katastrofin ainekset, muistelee kenraali, silloinen luutnantti Ermei Kanninen Helsingin Sanomien haastattelussa (6.9.2014). 14 KAUPPISVIESTI 2/2014

Valo Nihtilä ja Usko Haahti hajasijoituksen aivot Asekätkennän alullepanijoita olivat päämajan operatiivisen osaston päällikkö eversti Valo Nihtilä ja hänen alaisensa everstiluutnantti Usko Haahti. Eversti Valo Nihtilä (1896-1973) otti syyn asekätkennän käyn- nistämisestä. Näin hän halusi suojella esimiehiään kenraali Airoa ja marsalkka Mannerheimiä. Nihtilä oli päämajan terävimpiä upseereita, marsalkan luottoupseeri. Hänet lähetettiin useita kertoja rintamakomentajien avuksi paikkoihin, joissa tarvittiin kylmähermoista suunnittelua ja toimintaa. Nihtilä sai maksaa hinnan osallistumisestaan asekätkentään. Paitsi viiden vuoden vankeustuomiota häntä ei koskaan ylennetty kenraaliksi, vaikka ansiot upseerina olivat kiistattomat. Myös ylipäällikkö Mannerheim tiesi asiasta jotain, mutta hänet pidettiin tietoisesti erillään. Mannerheimin läheisin alainen päämajoitusmestari Airo kaiketi tiesi asiasta ja antoi sille hiljaisen hyväksymisensä, vaikka muuten pysyi syrjässä. Sen sijaan alempia upseereita osallistui aseiden ja varusteiden hajasijoituksen organisointiin satoja. Asekätkentä paljastui ensimmäisenä Oulussa keväällä 1945, kun kätkennässä mukana ollut sotamies ryhtyi myymään myöhemmin kätköstä ottamiaan tavaroita ja koston pelossa ilmiantoi kätkön punaiselle Valpolle. Vähitellen toiminnan laajuus selvisi ja noin 2000 ihmistä pidätettiin kuulusteluja varten. Voimansa tunnossa ollut vasemmisto otti asiasta kaiken poliittisen hyödyn irti niin lehtikirjoituksissa, joukkokokouksissa kuin eduskunnassa. Taustatukena oli oman puolueen sisäministeri Yrjö Leino (skdl) ja tietysti valvontakomissio. Laki jälkikäteen Asekätkennän tutkimusta pitkitti paitsi asian laajuus myös tutkijoiden taitamattomuus. Valtiollinen poliisi, Valpo oli kommunistien ja vasemmistolaisten käsissä. Muut oli karkotettu. Punaisen Valpon palveluksessa oli paljon kirjalliseen työskentelyyn vähän tottuneita henkilöitä. Suurin syy oli kuitenkin, ettei ollut lakia, jonka mukaan syyllisiksi havaittuja olisi voitu syyttää. Tarvittiin uusi laki, joka tuomitsisi rikoksiksi taannehtivasti ennen lain säätämistä tehdyt teot. Sellaisenaan laki oli siis Suomen perustuslain vastainen kuten hieman sitä ennen säädetty sotasyyllisyyslakikin. Laki aseellisen toiminnan luvattoman valmistelun rankaisemisesta eräissä tapauksissa hyväksyttiin marraskuussa 1946 äänin 118-68, vaikka eduskunnan perustuslakivaliokunta oli asettunut vastustamaan lakiin sisältyviä taannehtivia säännöksiä. Poliittinen paine ja tarkoituksenmukaisuus kuitenkin vaikuttivat lain hyväksymiseen. Tutkimusten edetessä osa upseereista lähti vapaehtoisesti Suomesta. Nämä Marttisen miehet kohosivat myöhemmin merkittäviin asemiin Yhdysvaltojen armeijassa. Eversteiksi heistä ylennettiin kymmenen. Tuomiot eivät vaikuttaneet myöhempään uraan Asekätkennästä tuomituista yleni kenraalikuntaan kahdeksan upseeria mm. Jorma Järventaus ja Yrjö Keinonen, josta tuli myöhemmin puolustusvoimain komentaja. Asekätkijä Arvo Pentistä tuli myöhemmin keskustapuolueen kansanedustaja ja puolustusministeri. Myös monet muut asekätkentään osallistuneet maakunnan miehet nousivat myöhemmin merkittäviin asemiin. Mm. Jukka Malmivaara toimi Kuopion hiippakunnan piispana ja yli 30 asekätkennässä mukana ollutta Asekätkennän johtomiehiä poistumassa oikeudesta tuomion jälkeen. Ensimmäisenä Nihtilä, neljäntenä Haahti suikka päässä. Kuva kirjasta Asekätkentä, Matti Lukkari, Otava 1997 KAUPPISVIESTI 2/2014 15

Varpaisjärven suojeluskunnan paikallispäällikkö Paavo Kauppinen pitää puhetta suojeluskunnan talonpihalla pikkulotille. Kuva on otettu 1930-luvulla. kansanedustaa. Asekätkentäjutun oikeuskäsittely päättyi lopullisesti vasta keväällä 1950, lähes viisi vuotta Oulun kätkennän paljastumisesta. Korkein oikeus langetti vankeusrangaistuksen 1488 henkilölle. Tuomio vaihtelivat kuukaudesta vankeutta, toisen pääsuunnittelijan Usko Haahden saamaan kuuden vuoden kuritushuonevankeuteen Suurin osa rangaistuksista oli ehdollisia kolmen vuoden koetusajalla. Kuusi kuulustelua, viisi kk vankeutta Isääni Paavo Kauppista kuulusteltiin kaikkiaan kuusi kertaa. Kuulustelupöytäkirjat ovat ajalta 21.8.1945 Varpaisjärvellä, 9.11.1945 ja 26.11.1945 Helsingin keskusvankilassa. Varpaisjärvellä 17.10.1946, 12.11.1946 ja 27.1.1947 Iisalmessa. Mainittakoon, että isäni oli kuulusteltavana Helsingin keskusvankilassa marraskuussa 1945 juuri siihen aikaan, kun äitini Helena Kauppinen o.s. Myöhänen synnytti esikoispojan, minut. Kuulustelujen aikana isäni kertoi aseiden ja varusteiden kätköt, kuten oli saanut ohjeet hankkeen organisoijilta. Samoinhan tekivät muut toimintaan osallistuneet. Siitä huolimatta saattoi piiloon jäädä vielä jonkin verran aseita, joita on myöhemmin vielä tuotu esiin. Lopullinen sotaylioikeuden päätös keväällä 1948 oli seuraava. Vänrikki (Paavo) Kauppinen ja (Heikki) Miettinen yhteisvastuullisesti neljätuhatta viisisataa kahdeksantoista markkaa, vänrikki Kauppinen lisäksi erikseen tuhat kahdeksansataa kaksikymmentä kahdeksan markkaa. Vankeutta 5 kk, pidätysaika 3 viikkoa (9.11.1945-27.11.1945). Vankilaan isä ei joutunut, vaan tuomio oli ehdonalainen kuten useimmilla. Kuulustelupöytäkirjojen kertomaa Iisalmen suojeluskuntapiirissä (myöhemmin Kajaanin sotilaspiiri, kun suojeluskunnat lakkautettiin) asekätkennän avainhenkilöitä olivat kapteeni Lauri Hyöky ja majuri Arvo Hannila. He organisoivat Peltosalmen rautatieaseman lähelle tulleista aseista ja varusteista au- 16 KAUPPISVIESTI 2/2014

tokuormia eri puolille Ylä-Savoa. Varpaisjärvelle tarkoitettu asekuorma oli tullut loka-marraskuussa 1944 ensin Lapinlahdelle Aku Väisäselle ja sitten Varpaisjärven kirkolle Paavo Kauppiselle. Sotaylioikeuden väliaikaisen osaston päätös koskien vänrikki Paavo Kauppista (ja samalla myös noin 60 muuta yläsavolaista): 56) Vänrikki (Paavo) Kauppinen syksyllä 1944 Varpaisjärven pitäjässä a) vastaanottanut ja erääseen riiheen kätkenyt ainakin autokuormallisen erilaisia tarvikkeita, b) suostutellut apulaisikseen aseellisen toiminnan luvatonta valmistelua varten (Heikki) Lukkarisen, (Heikki Vilhelm) Miettisen ja (Pentti) Ruotsalaisen sekä itse vienyt kahdelle ensiksi mainitulle ja luovuttanut Ruotsalaiselle 57), 58 a) ja 60) kohdissa mainitut tarvikkeet kätkettäviksi, c) asekätkentätoiminnan selvittämiseksi suoritettujen tutkimusten aikana syyskesällä 1945 itse salannut ja kehoittanut b) kohdassa mainittuja apulaisiaan salaamaan kätkettyinä olleita tarvikkeita ja siten toiminut luvattoman aseellisen toiminnan mahdollistamiseksi, d) kehoittanut kapteeni Hyökyn antamien ohjeiden mukaisesti Miettistä myymään tämän kätkemiä varusesineitä ja siten kohdaltaan osallistunut Miettisen 58 c) kohdassa kerrottuun anastukseen, ja e) ilman laillista oikeutta anastanut itselleen kätkemistään varusesineistä 4 paria alushousuja, 4 paitaa, 3 paria jalkarättejä ja selkärepun, joita ei oltu saatu takaisin, sekä hävittänyt säkillisen kintaita ja villasukkia aiheuttaen valtiolle yhteensä 1828 markan suuruisen vahingon. 24 kivääriä, 4 pikakivääriä, 12 000 patruunaa 57) Heikki Lukkarinen syksyllä 1944 Varpaisjärven Lukkarilan kylässä pitänyt kätkettyinä aitassaan vänrikki Kauppisen sinne tuomat 24 kivääriä, 4 pikakivääriä, 4 pikakiväärin lipaslaatikkoa ja 12 000 panosta sekä siirtänyt ne samana syksynä kaivamaansa maakuoppaan, jotka aseet ja panokset osittain turmeltuneina oli saatu takaisin, aiheuttaen sitten valtiolle vahinkoa 264 markkaa ja ylimääräisiä huoltokustannuksia 142 markkaa. 58) Heikki Vilhelm Miettinen a) syksyllä 1944 Varpaisjärven pitäjän Jumisen kylässä vastaanottanut ja latoonsa kätketyt vänrikki Kauppisen sinne tuomat 2 laatikkoa kivääreitä ja ainakin 4 laatikkoa kiväärin panoksia ja siirtänyt ne myöhemmin metsään, jotka aseet ja panokset osittain vahingoittuneina oli saatu takaisin, aiheuttaen siten valtiolle vahinkoa 1587 markkaa ja ylimääräisiä huoltokustannuksia 210 markkaa, b) kevättalvella 1945 aittaansa Kauppiselta ja Ruotsalaiselta noutamansa kummaltakin 2 säkillistä varusesineitä, arvoltaan 4518 markkaa, joita ei oltu saatu takaisin, ja c) vuoden 1945 aikana jatkuvasti ilman laillista oikeutta anastanut b) kohdassa mainitut varusesineet myymällä niistä osan Kauppisen antaman ohjeen mukaisesti, saaden tällöin myyntipalkkiona 300 markkaa, sekä käyttämällä loppuosan omassa taloudessaan. 59) Pentti Ruotsalainen joulukuussa 1944 Varpaisjärven pitäjän Sutelan kylässä kätkenyt riihensä ylisille vänrikki Kauppisen noutamana, ainakin 7 säkillistä varusesineistä, joista hän myöhemmin oli luovuttanut 58 b) kohdassa mainitut säkit Miettiselle, osan antanut takaisin Kauppiselle ja osan ottanut omaan käyttöönsä sekä loppuosan hävittänyt, aiheuttaen täten valtiolle yhteensä ainakin 9102 markan suuruisen vahingon. Stalin kunnioitti vain voimaa Mitkä olivat sitten asekätkennän vaikutukset Suomeen? Monet suomalaiset ovat sitä mieltä, että asekätkentä saattoi pelastaa Suomen. Suomen kommunistisen puolueen pääsihteerinä ennen sotia toimi Yrjö, Poika Tuominen. Puolue oli silloin kielletty ja toimintaa johdettiin Moskovasta. Hänen suhteensa Neuvostoliittoon oli hyvin läheinen. Tuominen ei kuitenkaan suostunut talvisodan alkaessa Terijoen hallituksen johtoon. Hän muutti ennen talvisodan alkua Ruotsiin, josta palasi Suomeen vasta 1955. Tuomisen mukaan asekätkentä pelasti Suomen. Tuominen kävi tämän kertomassa vartta vasten asekätkennän pääsuunnittelijalle eversti Valo Nihtilälle 1950-luuvun alkupuolella. Stalin kunnioitti voimaa ja arvio Suomen valtaamisen vaativan liian paljon joukkoja ja poliittisen hinnan olevan liian suuren. Suomen syöjä valvontakomitean johtaja Zdanov ei onnistunut pyrkimyksissään kuten hän oli onnistunut tekemään Neuvosto-Viron v. 1940. Eivät myöskään heti sodan jälkeen voimansa tunnossa olleet kommunistit, vaikka heidän johtajansa Hertta Kuusinen uhosikin Tsekkoslovakian tien olevan myös Suomen tie. Tsekkoslovakia siirtyi v. 1948 kansandemokraattiseksi maaksi eli käytännössä Neuvostoliiton talutusnuoraan. KAUPPISVIESTI 2/2014 17

Julkinen tunnustus asekätkijöille v. 1992 Lopuksi lainaus puolustusministeri Elisabeth Rehnin puheesta Maanpuolustuskurssin avajaisissa 1992. Puheessaan Rehn ilmaisi tunnustuksensa asekätkennässä mukana olleille. Kunnian palautusta ei tarvita niille, jotka sitä eivät ole menettäneetkään. Kesällä 1946 elettiin Suomessa epävarmaa ja jännittynyttä aikaa. Vuotta aikaisemmin paljastunut päämajajohtoinen aseiden hajavarastointi tai asekätkentä, kuten sitä yleisemmin kutsuttiin, aiheutti koko maata ravistelevan tutkinnan ja pidätysten aallon. Tuhansissa kodeissa oli huoli tulevaisuudesta. Asekätkennän johdosta kuulusteltiin ja pidätettiin tuhansia tavallisia, isänmaataan rakastavia suomalaisia. Heidän tuomitsemisekseen tarvittiin oikeusperiaatteisiimme kuulumaton taannehtiva laki, jonka nojalla lähes 1500 siihen asti nuhteettomasti elänyttä kansalaista tuomittiin vapausrangaistuksiin. Kaiken kaikkiaan asekätkennän suunnittelu ja toteutus olivat puhdasta sotilaallista valmistelutyötä. Oma käsitykseni on, että asekätkentään osallistuneet ovat tehneet aikanaan vain velvollisuutensa. En näe, että asekätkennän esille ottamisessa olisi kysymys tuomituiksi tulleiden henkilöiden kunnianpalauttamisesta, vaan tosiasioiden tunnustamisesta. Asekätkentälaki ja sen perusteella annetut tuomiot ovat oman aikansa muistomerkkejä. Asekätkennän kunniallisuutta kuvaa se, että tähän toimintaan osallistuneet ovat lähes poikkeuksetta merkinneet mukana olonsa ja tuomionsa myös erilaisiin matrikkeleihin ja hakuteoksiin. Nyt heille kuuluu julkinen tunnustus silloisesta velvollisuuden tunnosta. 18 KAUPPISVIESTI 2/2014

KauppisViestin kummipoika on nyt 10-vuotias KauppisViestin kummipojaksi on lehden silloinen toimituskunta valinnut Jyrki ja Katja Kauppisen pojan, joka on saanut nimen Aleksei Jyri. Aleksein toinen ukki Yrjö Kauppinen on sukuseuran sihteerin setä. Aleksei on nyt siis 10 vuotias ja merkkipäivänään hän lähettänyt vanhempien avustuksella lehteemme tervehdyksen, jossa kerrotan tämän hetken kuulumisia. Aleksei täytti 10 vuotta syyskuun lopussa. Hän käy Suomalaisvenäläisen koulun neljättä luokkaa. Joulukuun neljäntenä päivänä hän osallistuu muiden neljäsluokkalaisten tavoin Helsingin kaupungin ylipormestari Jussi Pajusen järjes- tämälle itsenäisyyden juhlavastaanotolle Finlandia- taloon. Harrastuspuolella Aleksei on jatkanut yleisurheilua HKV:ssä (Helsigin Kisa-Veikot). Treenejä kertyy keskimäärin kerran viikossa. Uutena harrastuksena on mukaan tullut jalkapallo. Aleksei liittyi HPS:ään (Helsingin Palloseura) viime keväänä ja on päässyt jo hyökkääjänä maalin tekemisen makuun. Treenejä ja pelejä kertyy viikottain 2-3. Muu vapaa-aika menee kavereitten kanssa pihalla leikkiessä sekä tietysti tietokonepelejä pelatessa. Ensi keväänä Aleksei matkustaa Pietariin leirikouluun tutustumaan naapurimaan kulttuuriin, kieleen ja koulukavereihin, joiden kanssa hänen luokkansa on ollut kirjeenvaihdossa. Hyvää loppuvuotta KauppisViestin lukijoille Alekseilta. KAUPPISVIESTI 2/2014 19

Matti Kauppiselta ilmestyi Uusi romaani Kolmisen vuotta sitten Matti Kauppiselta ilmestyi esikoisromaani Puro, joka on historiallinen romaani isonvihan ajalta ja sen tapahtumat sijoittuvat hänen syntymäkyläänsä Sonkajärven Vänninmäkeen. Tämän romaanin ilmestyttyä kirjoittaja kertoi, että ajatuksissa on pyörinyt myös jo toisen kirjan kirjoittaminen. Tämä toinen kirja julkaistiin nyt lokakuun lopulla ja sen nimi on Salakaato, tapahtumat sijoittuvat ajallisesti 1960-luvulle mutta ne pysyvät tutuissa maisemissa. Kirjan aineisto koostuu pienistä jutuista ja tarinoista, joita kirjoittaja on kuullut erilaisissa tapahtumissa kuten saunailloissa, kahvipöydissä ja yleensä miesten kokoontumisessa. Sisällön näihin tarinoihin antavat muutamat talojen isännät sekä kyläpoliisi. Kaikki henkilöt ovat fiktiivisiä mutta tarinoilla on todellinen tausta. Kirjan tekstissä on paikallisen murteen poljentoa mutta muutoin teksti noudattelee yleistä puhekieltä. Kuva: Asko Kauppinen 20 KAUPPISVIESTI 2/2014