pahtumamme ansiosta. Valokuvauksen parasta antia on ilo itselle sekä muille.



Samankaltaiset tiedostot
KAMERASEURA RY, TOIMINTASUUNNITELMA 2016

1. Yleistä Nämä säännöt koskevat Kameraseura ry:n (jatkossa Kameraseura tai Seura) sisäisiä valokuvakilpailuja.

en.tätä 90 vuotista traditiota jatkamme edelleen, mutta nyt uusin säännöin. Kevään aikana työryhmä on muokannut Kameraseuran kilpailusääntöjä

TAMMIKUU HELMIKUU. kameraseura. vuodesta UUTISET 1 /201 5, osa 2

Ilman teemaa, joutuu tuomari omien mieltymyksiensä ja yhteiskunnallisen. kuvan merkitystasoja ja. omaan arvomaailmaansa.

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta

Meilivälähdys1/2010. Loviisan Kameraseura ry Lovisa Kameraklubb rf. Kuvakilpailuiden aiheet vuoden kuvailtoja varten

Kannuksen Kotiseutupäivät Kotiseutupäivillä yhdistystä edustivat Ritva Niemikorpi, Martti Määttä ja Leila Keski-Korpi.

Nyt viisi vuotta oltuani toiminnanjohtajana, että paljon hyvää on tapahtunut näiden vuosien aikana. Koko tämän

Puheenjohtaja Teemu Laulajainen Sihteeri Sanna Kinnunen

Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa:

Suomen Kameraseurojen Liiton koulutukset syksyn 2014 aikana

tapaan elokuussa. ponnistelut tuottivat hyviä tuloksia keväästä 2013 alkaen, kun ensimmäiset

Tekninen ja ympäristötoimiala

mahtuminen varmistuu saman tien. Kurssien hinnat ovat samalla tasolla kuin ennenkin, mutta nyt jäsenhinnan saadakseen tulee tietää oma jäsennumero.

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

STUDIO KUUTIO. Valokuvaajien koulutus- ja kokeilustudio Oulussa

Jo heti toukokuussa onkin sitten Kamera stadissa ja kuvat keskittyvät omille kulmille.

MAALIS HUHTIKUU. kameraseura. vuodesta 1921 UUTISET 2/2015

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY

Helsingin Amatööri-Valokuvaajat perustettiin Perustajajäseniä

ei antanut työskentelynsä Camera Clubissa estää hänen omaa taiteellista

Kehittyy itse valokuvaajana Opettaa kestämään vastoinkäymisiä Opettaa asettamaan pitkäjänteisiä tavoitteita Mahdollisuus voittaa palkintoja ja

luennoiva kerhojen illoissa ja antavat omaa kuvaa ei olisikaan esillä, voi muiden valokuvien arvioita kuunnellessa

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

että juuri ne vähän epätäydellliset taltioinnit epähetkistä ovat vuosien kuluttua kaikkein kiinnostavimpia.

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen kuukauden viimeisenä perjantaina.

Ilmailuinsinöörien kerho perjantai, 12. kesäkuuta Jäsenkirje 1/2009

osoitteessa

Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita

kameraseura vuodesta UUTISET 5/201 4

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

STUDIO KUUTIO RY KURSSIT TYÖPAJAT. SYYSKAUSI 2009 Elokuu - Joulukuu STUDIO KUUTION KURSSIT JA TYÖPAJAT. SYYSKAUSI 2009 Elokuu Joulukuu

Näillä aiheilla Nikon haluaa rohkaista kuvaajia luovaan ilmaisuun ja kannustaa heitä kuvaamaan ihmisten iloa kaikkialla maailmassa.

Renkajärven valokuvauskilpailu 2011 jälleen upeita kuvia!

Huang Jianin vierailu Helsingissä

Jaguars Spirit Athletes ry

Yhteystiedot: Sähköposti:

Kerhojen kuulumiset - Avautuvat näyttelyt - Tulevat kurssit

Soukan Kamerat ry Soukan Kamerat r.y. TOIMINTAKERTOMUS 2014

Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin.

Lauantaina kesän avaa KesäMäSä

Kameraseuraksi nimi muutettiin vuonna Sääntöihin kirjoitettiin, että yhdistyksen tarkoitus on edistää valokuvausta ja herättää harrastusta

PÄÄKIRJOITUS - URPO VÄISÄNEN

minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start

TOUKO ELOKUU. kameraseura. vuodesta 1921 UUTISET 3/201 5

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA

A-p-c-kamera ry. Toimintakertomus Saanko luvan? (Kuva: Heikki Jokinen)

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ

Taitotiedon jakamisen ohella toinen tärkeä juttu Kameraseurassa onkin toiset ihmiset.valokuvaaja on individualisti.

MaTänään otamme selvää, minkälaista sanomalehteä luemme.

Sääntömääräinen syyskokous

Maalishuhtikuu 2 / Uutiset

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa

Kerhot aloittavat syyskuussa mielenkiintoisten

Työharjoittelu Saksassa - Kleve Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta

Keskiviikko

Toimintakertomus vuodelta 2009

Council Meting Portugal

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION

ASCII-taidetta. Intro: Python

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Erotu joukosta. Miksi seurojen on oltava aktiivisia tiedottajia. Arja Vartia

KERTOMUS TOIMINNASTA 2010

Kameraseura ry:n vuosikokouksessa jaettiin P.K. Jaskari-stipendejä neljälle eri taholle yhteensä 1000 euroa.

Koulutusala: Liiketalous/Matkailu, Tekniikka, Sosiaali-Hoitoala, Tietojenkäsittely. Kuinka moneen tapahtumaan osallistuit viikon aikana?

Pielisjärven Ignatiusten Sukuseura r.y. Tiedote nro 1/-09 Sukuneuvosto

PIENI KAMPANJAKOULU. Ohjeita onnistuneen kampanjan toteuttamiseen 1 PIENI KAMPANJAKOULU

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Mitä meistä jää jäljelle? on kysymys, jota syksyn mittaan on pohdittu Kameraseuran

tuoreempiin ovat jo hyvää vauhtia liikkeellä. Reilut 12 kuukautta kestänyt ja toimintaamme

2/ To Lue Saunologian arvio: Saunakohde Vantaan Kuusijärven saunat. (Arviossa olevat puutteet ja epäkohdat olisi jo ennalta ehkäisty, jo

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä ikinä?

Kuvallinen viikkotiedote. Mitä se tarkoittaa?

Varissuo

Tervetuloa selkoryhmään!

Osittain heräteltiin horroksesta myös vuosikymmentenkin

Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 2/201 0

NAISAGRONOMIEN VUOSIKOKOUS FAZER KEKSEILLÄ TIISTAINA

Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET

Sykkiikö teillä #SEURASYDÄN?

SEURATIEDOTE MAALISKUU/2004

ARTUN KESÄ LASTEN JA NUORTEN ANIMAATIOFESTIVAALI

Elo- Lokakuu. Uutiset 4/2008

Yhdistystiedote 3/2015

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

PIRKKA STREET BASKET KEVÄT PALAUTTEET. Kysely seuroille kiertueen jälkeen 14/19 vastausta Vaihtoehdot: Lisäksi avoimet vastaukset

SUOKI TOIMINTA PASSI

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009

Asiakas ja tavoite. Tekninen toteutus

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

Urheiluseuran viestintä

ISSN / Monirunkovenelehti. Otteita vuosien varrelta. proaprojekti etenee

MaalisHuhtikuu 2/2007. Uutiset

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä.

Transkriptio:

MARRAS- JOULUKUU UUTISET 5/2011 Kerhojen kuulumiset - Avautuvat näyttelyt - Tulevat kurssit

PÄÄKIRJOITUS Kameraseuran 90-vuotisjuhlavuosi on tarjonnut hienoja tapahtumia sekä jäsenille että kaikille valokuvauksesta kiinnostuneille. Kamera Suomenlinnassa 20.8. kokosi noin 80 valokuvauksen harrastajaa yhteen kuuntelemaan ja katsomaan esityksiä sekä kokeilemaan itse erilaisia kuvaustapoja. Päivä onnistui kaikinpuolin, ainoastaan pilvet puuttuivat taivaalta. Perinteinen AITA 2011 Planket - näyttely Rautatieasemalla Helsingin Juhlaviikkojen aikaan 22.8. 4.9. toteutettiin tänä vuonna uudella konseptilla niin, että mahdollisimman moni seuran jäsen pääsi osallistumaan näyttelyn tekemiseen. Jokainen kerho oli tehnyt oman esityksensä ja osallistuminen tapahtui kerhojen kautta. Näyttely oli todella hieno ja samalla se esitteli laaja-alaisesti Kameraseuran toimintaa jäseniensä kautta. Onnittelut kaikille mukana olleille. Teitte hienon näyttelyn ja Taiteiden yössä moni ohikulkija sai hymyn huulilleen ta- pahtumamme ansiosta. Valokuvauksen parasta antia on ilo itselle sekä muille. Suomenlinnan ja AITA-näyttelyn kuvat ovat nähtävissä Kameraseuran kotisivujen galleriassa. Oma näyttelytilamme Kamera-galleria tulee tarjoamaan jatkossa matalamman kynnyksen jäsenilleen esittää valokuvia. Kesän aikana kirjasto siirrettiin Kamera-lehden toimituksen puolelle ja samalla kirjastosta tehtiin galleriatila. Jatkossa tulee Kamera-gallerian ison näyttelyn yhteydessä olemaan pieniä ja toivottavasti kokeellisiakin kuvaesityksiä seinillä. Lisätietoja sekä ohjeet näyttelytilan hakemiseksi löytyvät kotisivuilta. Syksyn mittaan kurssit ovat päässeet alkuun ja kevätkautta jo suunnitellaan. Tässä lehdessä on joitakin loppuvuoden kursseja sekä keväälle tulevia uusia kursseja.toivottu Taiteilijakirjakurssi järjestetään tammikuussa, ja siinä pääsee hyödyntämään omia käsityötaitoja soveltaen perinteisiä kirjansidontamenetelmiäkin. FINEART -tulostus järjestetään heti alkuvuodesta uudestaan suuren suosion vuoksi ja peruskursseja pyritään järjestämään lisää - ne kun tuntuvat täyttyvän hetkessä. Toiveita uusista kursseista otan mielelläni vastaan - tarjontamme on tarkoitus kohdata jäsenistön tarpeet ja kiinnostukset! Kameraseuran toimitilat sijaitsevat kiinteistössä, jossa nyt syksyllä alkoi iso putkiremontti, joka jatkunee kevääseen asti. Remontti tulee häiritsemään toimintaamme ja pahoitteluni siitä. Valon määrä pikkuhiljaa vähenee, on aika siirtyä hämäräkuvaukseen. Valokuvauksellista syksyä! SARI TAMMIKARI LIISA SÖDERLUND Toiminnanjohtaja 2 PETRA LÖNNQVIST Byr Draumur

Sisältö 5/2011 Pääkirjoitus...........................2 Koulutus.............................5 Tschüss! vieraita berliinistä..............6 Kuukausikokous.......................8 Opintokerho........................16 Näyttelykuvaajat......................20 Nuoret.............................22 Tekniikkailta.........................23 Fiilisfotarit...........................24 Kirjastoilta..........................25 Lauantaikamerat......................26 Teema..............................28 International evening..................30 Av-ilta..............................31 K-movie............................32 Persona.............................34 Natura.............................35 Näyttelykalenteri.....................38 Kerhokalenteri.......................38 Info KS & SKsL.......................39 SEURAAVAT YRITYKSET TUKEVAT Kameraseuran toimintaa: Suomen Interfoto Oy Ed-Mark Oy Fotoyks Oy Canon Oy Telefoto Oy 3

KAMERA 2012 Seuran perinteinen kevätnäyttely järjestetään Kamera-galleriassa toukokuussa 2012.Tällä kertaa aiheena on parhaista parhaat, mikä tarkoittaa, että näyttely kootaan niistä kuvista, jotka kameraseuralaiset arvottavat omiksi helmikseen. Laita siis ehdolle neljä kaikkien aikojen parasta kuvaasi ja mahdollista huippunäyttelyn kokoaminen. Kuvat saavat olla aikaisemmin palkittuja ja näyttelyissä kiertäneitä. Kolmehenkinen raati valitsee kuvat näyttelyyn sekä päättää mistä kuvasta tehdään juliste sekä kutsukortti ja mitkä kolme kuvaa painatetaan Kameraseuran postikorteiksi. Näyttelystä kootaan näytelyluettelo, johon kaikki kuvat pääsevät kuvaajien kertomuksien kera. Näyttelyn avajaiset ovat 3.5.2012 klo 18.00 ja näyttely on avoinna Kamera-galleriassa 4. 25.5.2012. Kuinka osallistut näyttelyyn? Jokainen Kameraseuran jäsen voi tarjota näyttelyyn 4 yksittäistä kuvaa. Vedosten maksimikoko on A4. Kameraseuran kehyspahvien (passepartout) aukon koko on 20x28 cm ja 19x29 cm. Kuvan koko tulostettuna on siis oltava 20,5x28,5 cm tai 19,5x29,5 cm.tulosta kuvasi sopivaksi, jottei siitä rajaudu kehystyksen yhteydessä olennaisia asioita pois. Kuvien on oltava suoraan näyttelykelpoisia, digitaaliset tiedostot eivät riitä. Kuvien viimeinen palautuspäivä on perjantai 13.1.2012 klo 18.00 Kamera-galleriaan, Lastenkodinkuja 1. Jos postitat kuvasi, on viimeinen hyväksytty postituspäivä postileiman mukaan 13.1.2012. Vedosten mukana tulee olla näyttelyluetteloa varten julkaisukelpoiset kuvatiedostot (pitkä sivu 2000 pikseliä) ja esittelyteksti valokuvaajasta ja valokuvista cd:llä tai sähköpostilla toimitettuna osoitteeseen galleria.ks@gmail.com viimeiseen palautuspäivään 13.1.2012 mennessä tai kuvia ei hyväksytä. LISÄTIETOA Kamera 2012 -näyttelystä Kameraseuran kotisivuilla www.kameraseura.fi 4

KOULUTUS KAMERASEURA RY:N KURSSIT Kurssit järjestetään pääasiassa Kameraseura ry:n toimitilassa osoitteessa Lastenkodinkuja 1, 00180 Helsinki. Mustavalkokehityksen peruskurssi järjestetään Kameraseuran pimiössä Kellari 36, joka sijaitsee osoitteessa Runeberginkatu 36. ATK- jaav-kurssit järjestetään TSL:n tiloissa Hakaniemessä. Kurssien kutsukirjeissä on tiedot opetuspaikoista. Kurssi-ilmoittautumiset ja maksaminen tapahtuvat nettikaupassa www.kameralehti.fi/kauppa, missä on myös kurssien tarkemmat sisältökuvaukset. Kurssit maksetaan oston yhteydessä omilla pankkitunnuksilla. Kurssipaikkoja on myynnissä kurssista riippuen 5 15.Vapaiden paikkojen määrä näkyy nettikaupassa eikä kurssin täytyttyä kurssia pysty enää ostamaan. ALENNETUT HINNAT Kameraseura ry:n ja Suomen Kameraseurojen Liiton jäsenet sekä Kamera-lehden kestotilaajat -15%. Nuoret, alle 25 vuotiaat -50% normaali hinnasta. 10. 11.12.2011 HENKILÖKUVAUKSEN PERUSTEET Henkilökuvauksen tyylisuuntia kuten miljöömuotokuva, mainosmainen muotokuva, perinteinen muotokuva. Henkilön kuvaamista. Lauantai sunnuntai klo 10.00 16.00 Opettaja:Tuula Heikkinen Hinta 123 euroa, jäsenet 104,55 euroa. 12.1 26.4.2012 VALOKUVAUKSEN PERUSTEET Kurssi on tarkoitettu vasta-alkajille Torstaisin klo 18.00 21.00 (ei 23.2.) Opettaja: Reino Havumäki Hinta 295 euroa, jäsenet 250,75 euroa. 14. 15.1.2012 FINE ART TULOSTUS JAVÄRIENHALLINTA Digitaalisen valokuvauksen työnkulku kamerasta paperitulostukseen. Lauantai sunnuntai klo 10.00 16.00 Opettajat: Hannu Lehto, Kari Väisänen Hinta 123 euroa, jäsenet 104,55 euroa. 18.1. ja 27. 29.1.2012 TAITEILIJAKIRJAKURSSI Kurssilla perehdytään erilaisiin taiteilijakirjoihin ja tehdään itse kirjansidonta menetelmiä soveltaen oma taiteilijakirja, jonka sisällössä voi yhdistyä valokuvat, piirrokset, tekstit.työskentely tapahtuu käsityönä ja lopputuloksena on uniikki teos. Kurssi alkaa luennolla ja perehdytyksellä taiteilijakirjoihin keskiviikkona 18.1. klo 17.30 20.30, jolloin käydään läpi myös kurssin aikana tarvittavat materiaalit. Keskiviikko klo 17.30 20.00 Perjantai klo 17.00 20.00 Lauantai klo 10.00 16.00 Sunnuntai klo 10.00 16.00 Opettaja: Liisa Söderlund Hinta 130 euroa, jäsenet 110,50euroa. 11. 12.2.2012 HENKILÖKUVAUKSEN PERUSTEET Henkilökuvauksen tyylisuuntia kuten miljöömuotokuva, mainosmainen muotokuva, perinteinen muotokuva. Henkilön kuvaamista. Lauantai klo 14.00 20.00 Sunnuntai klo 10.00 16.00 Opettaja:Tuula Heikkinen Hinta 123 euroa, jäsenet 104,55 euroa. 24. 25.3.2012 VALO KUVASSA - KUVAA VALOA JA VARJOA Valolla on monta luonnetta ja väriä, ilman valoa ei synny kuvaa. Kurssin aiheena on valon näkeminen ja sen merkitys kuvassa, kameran tekniikka ja miten toimia kameran kanssa erilaisissa valaistusolosuhteissa. Lauantai klo 14.00 20.00 Sunnuntai klo 10.00 16.00 Opettaja:Tuula Heikkinen Hinta 123 euroa, jäsenet 104,55 euroa. KEVÄÄN 2012 KURSSEJA JULKAISTAAN LISÄÄ JOULUKUUN KAMERASEURAN UU- TISISSA.

TSCHÜSS! VIERAITA BERLIINISTÄ TSCHÜSS! VIERAITA BERLIINISTÄ Syksyisenä viikonloppuna 9. 12.9. saapui Suomeen kuusi berliiniläisen kameraseura Fotoklub Fischerinselin jäsentä. Kameraseuran Berliini-ryhmä oli kutsunut heidät tänne osana seurojen välistä ystävyystoimintaa. Berliini-ryhmä perustettiin viime vuonna kesän kynnyksellä pitämään yhteyttä Fotoklubin kanssa. Ryhmä on osa Kameraseura ry:n laajentunutta kansainvälistä toimintaa, johon on viime vuosina kuulunut muun muassa International evening ja näyttelyvaihto kroatialaisen Fotoklub Zagrebin kanssa. Berliini-ryhmä kävi viime syksynä Fotoklubin luona vierailulla Berliinissä, ja nyt oli vastavierailun aika. Tällä välin kameraseuralaiset olivat ehtineet koota näyttelyn Berliinin matkansa kuvista, joka oli esillä Kamera-galleriassa lokakuussa. Berliiniläisille suunniteltiin ohjelmaa perjantaista sunnuntaille, ja rattoisasti aika kuluikin vanhojen tuttujen parissa.tervetuliaistilaisuus pidettiin perjantai-iltana Kameraseurassa, ja paikalla oli ryhmän lisäksi Kameraseuran puolesta puheenjohtaja UrpoVäisänen. Lauantai-aamupäivällä käytiin vieraiden kanssa ihastelemassa kantakaupungin viehättäviä rantakatuja. Iltapäiväksi siirryttiin toisenlaiseen Helsinkiin, historialliseen työläiskaupunginosaan Kallioon, missä kierros päätettiin Harjutorin saunan muikeisiin löylyihin. Osoittautui että ahkerin saunoja löytyi berliiniläisten vieraidemme joukosta! Saimme kuitenkin opastaa suomalaisen saunan erikoisuuksissa, kuten vihdan eli vastan käytössä. 6 KUVA MARKKU JÄRVENPÄÄ Henri Jalo, Sylvia Gust ja Dieter Lange Kamera-galleriassa. KUVA MARKKU JÄRVENPÄÄ Dieter Lange, Reinhard Kniest, Erik Salo ja Urpo Väisänen Kamera-galleriassa.

KUVA MARTTI KORPIJAAKKO Kameraseuran ja Fotoklubin jäseniä kaupunkikierroksella. Sunnuntai-aamuna haimme saksalaiset ystävämme hotellilta ja suuntasimme Nuuksion kansallispuistoon. Siellä vaelsimme etukäteen mietittyjä reittejä tuntien ajan vaihtelevissa maastoissa. Myös osalle kameraseuralaisista Nuuksio oli uusi elämys. Välillä nautimme välipalaa nuotiotulilla, ja lopuksi kävimme vielä ystäviemme kanssa päätöslounaalla ravintolassa Helsingin keskustassa. KUVA YKI HYTÖNEN Martti Korpijaakko, Reinhard Kneist ja Sylvia Hilbrecht kaupunkikierroksella. Tavoitteenamme oli tarjota vähintään yhtä hieno elämys vieraillemme kuin Berliinin matka oli vuosi sitten ollut meille.vieraamme tuntuivat viihtyvän hyvin, ja jatkon varallekin heitettiin ilmaan ideoita. Aika näyttää, mikä kaikki toteutuu. Yki Hytönen KUVA MARTTI KORPIJAAKKO Kuvassa vasemmalta Yki Hytönen,Wolfgang Heise, Frank Kirchner, Reinhard Kneist, Dieter Lange, Sylvia Hilbrecht, Hannu Lehto ja Erik Salo Nuuksiossa. 7

KUUKAUSIKOKOUS Vuonna 2009 hän vietti aikaa Yllästunturilla ja kuvasi paljon maisemia, johon hänellä oli toimeksianto Helsingissä sijaitsevaltaylläshallilta. Lopputuloksena on Ylläshallissa Suomen suurin panoraamavalokuva joka on 75 metriä leveä ja 14 metriä korkea. Kuvauskalustona oli silloin Canon 5D MkII. Samana vuonna hän alkoi käyttämään Olympus Pen - kameraa eikä sen jälkeen ole tullut tarvetta palata isoihin kameroihin. Hän kuvaa käsivaralta ja kamera kulkee mukana joka paikassa. Hänellä on nyt tapana kuvata asioita/ ilmiöitä jotka tulevat eteen, eikä hän etsi aktiivisesti jonkin aiheen mukaisia kuvauskohteita. Kuvattavista kohteista tärkeäksi tulee sommitkuukauden toinen tiistai Kokoukset pidetään joka kuukauden 2. tiistaina klo 18.00. Kuukausikokouksessa vierailevat huippukuvaajat kertomassa tarinoita ja esittelemässä kuviaan vuosien varrelta. Jokaisessa kokouksessa järjestetään vapaa-aiheinen valokuvauskilpailu, jonka useimmiten kunkin illan vierailija arvostelee. Tässä onkin loistava mahdollisuus päästä kuuntelemaan, mitä mieltä huiput ovat sinun kuvistasi! Kilpailut ovat paperivedoksille, dioille ja kuvatiedostoille, kolme parasta palkitaan samanarvoisina. SEPPO TUOMAALA Tahdon SYYSKUU Syyskuussa 13.9.2011 pidettiin Kuukausikokous jossa vieraana oli Pekka Potka. Kameraseuran UrpoVäisänen esitteli puhujan. Paikalla oli kaikkiaan 36 henkeä illan puhujan lisäksi. Pekka Potka valotti kuviensa välityksellä omaa tapaansa ja näkemystä valokuvista sekä kertoi kuvausmatkoistaan. Pekka Potkalla on takana pitkä ja monipuolinen valokuvaustausta, hän on ollut digitaalisen valokuvauksenuranuurtaja Suomessa. Pekka on kirjoittanut useita kirjoja sekä pitänyt näyttelyitä sekä omistanut Suomen suurimman mainosvalokuvaamon. Tällä hetkellä hän toimii vapaana taiteilijana ja sen ohella kouluttaa. Mainosvalokuvaajat ry:n vuosinäyttely oli syyskuussa Sanomatalon Mediatorilla. Pekka Potka sai 1:n palkinnon sarjassa Matkailu ja 2:n palkinnon sarjassa Mobiilikuvat ja kunniamaininnan sarjassa Arkkitehtuuri ja interiöörit. 8

telu ja rytmi, graafiset elementit ja voimakas kontrasti, jotka tekevät kuvista kiinnostavia. Pekka Potkalla on tällä hetkellä useita kuvausprojekteja meneillään, ne liittyvät luontoon kuten meriaiheiset kuvat, koivu -ja vaahtera-aiheiset kuvat. Hän esitteli myös kuvia joissa oli useamman valotuksen keinoin saatu aikaan efekti, joissa ihmisten liike kuvissa vaikutti siltä kuin haamut olisivat liikkuneet kuvassa. Matka Dubaihin mahdollisti monipuolisten kuvien ottamisen. Aiheina Pekka Potkalla olivat modernit pilvenpiirtäjät ja maisemat sekä luonto. Jordaniassa hän kävi Ammanissa sekä Petrassa. Näistä molemmista kohteista näimme runsaasti kuvia. Lisäksi hän kuvasi kuljetun matkan Aqabasta Kuolleelle merelle. Kun Pekka Potka oli katsonut Kuukausikokoukseen lähetettyjä kilpailukuvia hänellä oli muutama yleinen ohje eli hän kehoitti rajaamaan rohkeasti sekä ottamaan huomioon säätilan, kontrastin ja heijastukset. Kuvien yleistasosta hän oli ilahtunut ja piti sitä oikein hyvänä. Kilpailuun oli lähetty teoksia yhteensä 61 kappaletta, joista kaksi oli 3:n kuvan sarjaa. Kaikki teokset olivat tiedostoja. Saman arvoisena palkittiin (kaikil- HANNU KONTKANEN Shooter le 2 pistettä): NiiloAnttonen Nautinto, SeppoTuomaala Tahdon ja Hannu Kontkanen Shooter. Kunniamaininat saivat: Antti Sorva Sanaton, Jussi Helimäki Sinivuokot ja Hannu Iso-oja Brothers Kaarina Leppämäki NIILO ANTTONEN Nautinto 9

HANNU LEHTO Halaus LOKAKUU Lokakuun Kuukausikokouksessa 11.10.2011 valokuvaaja Sari Poijärvi kertoi Kasari -näyttelystään, josta juttu seuraavassa Kameraseuran uutisissa. SEPPO TUOMAALA Maalisuora Sari arvosteli peruskilpailuun saapuneet 48 kuvaa ja palkitsi seuraavat kuvat kaikki yhdellä pisteellä: Tuula Roos "Ei mitään kiirettä" Hannu Lehto "Halaus" Tuula Roos "Illan varjot" Seppo Tuomaala "Maalisuora" Antti Sorva "Nimetön" Eero Hauta-aho "Potkuottelu" Kunniamainintoja saivat: Jouko Lindgren "Aamulenkillä" Hannu Kontkanen "Play with me" Timo Vuoriainen "Puisto" Tuula Roos "Sateessa" Seppo Tuomaala "Urheilun juhlaa" 10

TUULA ROOS Sateessa TUULA ROOS Ei mitään kiirettä 11

SEPPO TUOMAALA Urheilun juhlaa JOUKO LINDGRÉN Aamulenkillä 12

EERO HAUTA-AHO Potkuottelu HANNU KONTKANEN Play with me TIMO VUORIAINEN Puisto 13

TUULA ROOS Illan varjot MARRASKUU Kutsu Kameraseura ry:n varsinaiseen kokoukseen tiistaina 8.11.2011 klo 18.00. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat: valitaan vuodelle 2012 puheenjohtaja ja hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle, valitaan kaksi (2) tilintarkastajaa ja kaksi (2) varatilintarkastajaa. Määrätään sääntöjen 5. :n mukaiset seuraavan toimintavuoden vuosimaksut ja uusien jäsenten liittymismaksut, yhdistyksen tilojen ja laitteiden käyttömaksut, tilintarkastajien ja hallituksen jäsenten sekä muiden luottamushenkilöiden palkkiot. Vuosikokouksen jälkeen on Suurpalkintokilpailun tuloksien julkistaminen. Huomaa muuttuneet kilpailusäännöt. 14

SUURPALKINTOKILPAILU Tämä on Kameraseura ry:n arvokkain kilpailu, joka on perustettu Olli E. Lampénin muistoksi 1936. Suurpalkinnon kolme kertaa voittanut saa seuran mestarin (KSM) arvon ja kultaisen mestarimerkin. Kilpailuun osallistutaan yhdellä viiden vedoksen kokoelmalla, joka ei ole kuvasarja. Kuvien tulee ilmentää kuvaajan monipuolista valokuvauksen osaamista. Myös aiemmin seuran muissa kuin Suurpalkintokilpailuissa palkituilla tai pisteitä saaneilla kuvilla voi kilpailla. Korkeintaan kaksi muuta yksittäistä kuvaa, jotka eivät sisälly voittajakokoelmaan voidaan palkita. Kilpailun arvioinnin suorittaa yksi arvostettu valokuvauksen piirissä toimiva henkilö. Voittajan nimi kaiverretaan Suurpalkintotarjottimeen. Jos kuvien taso parhaankaan kokonaisuuden osalta ei arvioijan mielestä vastaa kilpailun arvoa, hän voi päättää olla jakamatta suurpalkintoa. Kilpailukuvat tulee toimittaa Lastenkodinkuja 1:n postilaatikkoon viimeistään perjantaina 4.11.2011 klo 18.00. JOULUKUU Tiistaina 13.12.2011 klo 18.00 alkaen Kameraseura ry:n JOULUJUHLA. Tarjoilu nyyttikesti-periaatteella, vieraiden tuomista herkuista. Kameraseura tarjoaa glögit.viiniä, olutta ja muuta juotavaa voi tuoda haluamansa verran. Pöytien ja tuolien laittaminen sekä koristelu aloitetaan klo 17.00.Tervetuloa jo silloin! Ohjelmassa on valokuvien vaihto eli tuo oma signeerattu valokuva mukanasi, niin saat vaihdossa toisen valokuvateoksen tilalle. ILLAN KILPAILUNA ON WANHAT KAMERAT, JOKA TOTEUTETAAN PÖYTÄKILPAI- LUNA ELI YLEISÖ ÄÄNESTÄÄ VOITTAJAN. Wanhat kamerat -kilpailuun saa jättää neljä normaalien kilpailuohjeiden mukaista vedosta, jotka on kuvattu vähintään 30 vuotta sitten (vedos saa olla uudempi). Myös aiemmin seuran kilpailuissa palkituilla kuvilla saa osallistua. Kilpailussa jaetaan vähintään kaksi palkintoa.voittajan nimi kaiverretaan Suomen Kameraseurojen Liiton lahjoittamaanwanhaan kameraan Kodak SX- 20 Brownie. ILLAN TOISENA KILPAILUNA ON JOULUKORTTIKILPAILU. Joulukorttikilpailun voittaja valitaan äänestämällä joulujuhlassa (kuten pöytäkilpailu).voittajakuvasta tehdään Kameraseura ry:n sähköinen joulukortti, joka tulee kotisivulle ja lähetetään yhteistyötahoille. Voittaja saa lisäksi kirjapalkinnon. Joulukorttikilpailuun voi osallistua neljällä kuvalla, joihin kuvaajalla on täydet oikeudet.tiedostojen on oltava jpeg-muotoisia, ja kooltaan korkeintaan 10 MB. Kuvatiedostojen suositeltava koko on 1920 pikseliä vaakasuuntaan ja 1080 pikseliä pystysuuntaan (paras laatu saadaan tällä uuden projektorin ominaistarkkuudella). Suositeltava väriavaruus on srgb. Kilpailukuvat tulee lähettää viimeistään perjantaina 9.12.2011 klo 18.00 sähköpostitse osoitteeseen kuukausikokous.kilpailu@gmail.com tai tuoda muistitikulla suoraan joulujuhlaan. 15

OPINTOKERHO Opintokerhon tulokasluokan kilpailut pidetään aina pöytäkilpailuna ja kuvaformaatti on vapaa. Siis kuvat tuodaan vasta kokoukseen ja saavat olla paperivedoksia, tiedostoja tai dioja. (max. 4 teosta / kuvaaja, teoksista yksi saa olla 4 kuvan sarja) Kilpailun lisäksi kukin saa tuoda 1 4 mielestään hyvää tai huonoa kuvaa keskustelun pohjaksi. Ideana on,että kuvaaja saa kommentteja kuvistaan, parannusehdotuksia kuvaamiseensa, tai olisiko se omasta mielestä epäonnistunut otos sittenkin hyvä? kuukauden kolmas tiistai OPINTOKERHO 20.9.2011 Syyskuun Kameraseuran opintokerhon vierailijana oli Kameraseuran toiminnanjohtaja Liisa Söderlund, joka puhui valokuvaamisen merkityksistä ja projektistaan, jonka Liisa on toteuttanut yhteistyössä Vailla vakinaista asuntoa ry:n kanssa, ja siihen liittyvästä näyttelystä, joka avautui Valokuvataiteen museolla lokakuussa. Hiljaisuus rikkoutuu II -näyttely jatkaa 2010 Kiasmassa esillä ollutta Hiljaisuus rikkoutuu -näyttelyä. Siinä entiset ja nykyiset kodittomat ovat kuvanneet elämäänsä. Liisa on valmistunut Taideteollisesta korkeakoulusta valokuvaajaksi, ja sittemmin suorittanut myös taidepedagogin opinnot.valokuvausprojekti on osa Liisan valmisteilla olevaa väitöskirjatutkimusta. Liisa näytti mielenkiintoisen katsauksen omista kuvistaan, ja niihin liittyvistä näyttelyistä valokuvaajan taipaleeltaan. Esityksessään Liisa pohti valokuvan ja itse valokuvaamisen merkitystä. On luonnollista, että kulttuuritausta ja ihmisen SEPPO VILJANEN Hyppy aiemmat elämänkokemukset vaikuttavat vahvasti siihen, mitä kuvassa nähdään ja minkälaisia tunteita kuva katsojassa herättää. Itse valokuvaamisella toimintana on myös merkitystä niin kuvaajalle, kuin mahdollisesti kuvauksen kohteena oleville henkilöille. Ennen digiaikaa kaduilla vaelteli kameroiden kanssa huomattavasti vähemmän ihmisiä, ja ihmiset ajattelivat liki automaattisesti kameran kanssa liikkuvan olevan ammattikuvaaja, ja ihmisten suhtautuminen kuvaami- 16

seen julkisilla paikoilla oli pääosin välinpitämätön, tai jopa yhteistyöhaluinen. Nykyään tilanne monien paikalla olleiden mielestä on muuttunut. Usein ihmiset suhtautuvat kadulla kulkevaan kuvaajaan torjuvasti, ja voivat ilmoittaa etteivät halua tulla kuvatuiksi tai tulla tunnistetuiksi kuvista. Tämä on erittäin ymmärrettävää, kun ajattelee sitä, että kuvat leviävät nykyään salamavauhtia netissä, Facebookin, erilaisten gallerioiden etc. kautta. Järkevä kuvaaja toimii luonnollisesti niin, ettei ota kuvaa henkilöstä, joka ei halua tulla kuvatuksi.tästä syntyi yleisempääkin keskustelua, millaisia kuvia esim. Facebookiin on syytä ladata kaikkien nähtäväksi. Onko esimerkiksi järkevää levittää kaikkien nähtäväksi kuvia perhejuhlista, omista lapsista tms. omaan yksityisyyteen liittyvästä? Liisa on kuvannut projekteissaan paljon ihmisiä, mutta Liisan johtolankana erilaisissa projekteissa on nähtävissä kunnioitus kuvattavaa kohtaan. Kuvat on otettu kuvattavien suostumuksella, ja yhteistyössä heidän kanssaan. Esimerkkinä tästä Kaunis kattaus -näyttely, jossa kuvattiin sinkkunaisia. Liisa tutustui ravintolassa sinkkunaisiin, ja sopi heidän kanssaan kuvauksista kuvattavien kotona. Kuvattava itse määritti pitkälti, miten halusi tulla kuvatuksi, ja Liisa hoiti kuvauksen teknisen ja taiteellisen puolen. Innoittajana projektille oli ollut naistenlehden juttu, jossa kehotettiin sinkkunaisiakin kattamaan itselleen kauniin illallisen ja siten hemmottelemaan itseään. Kuvattavat olivat selvästi panostaneet projektiin, siivonneet kotinsa kunnolla ja miettineet etukäteen miten, ja missä halusivat tulla kuvatuiksi. Aivan samanlaista pedanttia suhtautumista kuvaustilanteeseen ei ollut nähtävissä sinkkumiehissä, joita Liisa kuvasi jatkoprojektina sinkkunaisille. Kuten taiteilijat usein, Liisa koki välillä olevansa hukassa oman tyylinsä kanssa; kuvia oli paljon mutta mikä oli hänen oma tyylinsä? Valaistuksen asiaan Liisa tuntui kokeneen viettäessään vuoden Virossa, jossa hän alkoi kuvata ihmisten tapaa olla yhdessä.tästä syntyi Liisan taiteen maisterin lopputyö ja näyttely jossa tutkittiin ihmisen etäisyyttä toiseen. Samalla Liisa tutustui valokuvan keinoin siihen, miten ilmaisemme tunteitamme kehonkielellä. Nykyistä projektia asunnottomien kanssa voidaan pitää luonnollisena jatkumona Liisan kuvausuralle. Liisa on aiemmissakin projekteissaan edennyt kuvattavan ehdoilla niin, että sekä kuvaaja että kuvattava ovat yhtä mieltä kuvauksen tavoitteista. Tavallaan looginen seuraava askel oli antaa kamera kuvattavan käteen ja antaa kuvattavan ottaa itse kuvat elämästään. Kukapa tuntisi asunnottoman elämän paremmin, kuin sellaisen kokenut? KAISU OJANSIVU Heidin uni 17

TOMMI SALMI Nimetön (kuvapari) Ilta oli hyvin ajatuksia herättävä, ja varmaan antoi meille kaikille harrastajille hyviä ohjeita ja miettimistä. Ehkä parempi vaihtoehto salakuvaamiselle on reilusti lähestyä kuvattavaa ja jollain tavalla rikkoa jää, kysyä voiko ottaa kuvan, luoda henkilökohtaisen suhteen kuvattavaan ennen napin painamista. Silloin varmaan kuvistakin tulee parempia. Tietysti kategorisesti ei kannata katukuvausta iloisista ja hauskoista tilanteista, erilaisista tapahtumista jne. tuomita, mutta kun ollaan tekemisissä jollain tavalla syrjäytyneiden tai muuten haavoittuvaisten ihmisten kanssa, kannattaa ennen napin painamista miettiä itsensä kuvattavan asemaan. Näin ainakin tulkitsin Liisan kuvausfilosofian ja viestin. Syyskauden ensimmäisen tulokasluokan kilpailussa oli aihe vapaa. Samanarvoisina palkittiintommi Salmi kuvaparillaan (nimetön), Seppo Viljanen kahdella eri kuvalla Hyppy ja Lokit. Kunniamaininnan sai Kaisu Ojansivu kuvallaan Heidin uni. Seppo Tuomaala MARRASKUU Tiistai 15.11.2011 Marraskuun vieraaksi on ilo saada valokuvaaja Tuula Heikkinen, joka luennoi yhdestä valokuvauksen tärkeimmistä asioista, eli oikeasta valotuksesta. Lisää tietoa Tuulasta myöhemmin Kameraseuran / Opintokerhon nettisivuilta. Tulokasluokan aihe on Kontrasti. 18

TOMMI SALMI Nimetön (kuvapari) SEPPO VILJANEN Lokit 19

NÄYTTELYKUVAAJAT kuukauden neljäs maanantai Näyttelykuvaajien kerhoilloissa keskustellaan maailmalle lähetettävistä kuvista sekä näyttelyistä saaduista korkeatasoisista näyttelyluetteloista. Osallistujat lähettävät parhaita kuviaan kansainvälisiin näyttelyihin ja tekevät Kameraseuraa sekä suomalaista valokuvausta tunnetuksi maailmalla. Näyttelyihin lähetetään sekä dioja, tiedostoja että vedoksia ja annetaan opastusta itsenäiseenkin näyttelytoimintaan. Seppo Tuomaalan ensimmäinen kansainvälinen näyttelymenestyskuva "Finishing Line". Kuva valittiin Finland Digi Circuitin "Vision" osanäyttelyn parhaaksi lapsikuvaksi. 20

Veikko Wallström, MPSA,APSA Crofter s Anna/Torpparin Anna Teos sai 1. palkinnon kansainvälisessä 4. Concorso Fotografico Trofeo la Montagna dell Angelo -näyttelyssä.teos kilpaili people and portraits -aiheisten kuvien sarjassa. Näyttely järjestettiin Italiassa Monte Sant Angelo -nimisessä kaupungissa Adrianmeren rannalla. MARRASKUU Kokous 28.11. klo 18.00. Keräämme kuvat viime vuodesta tuttuun Venäjän Troikka Circuittiin - Berega 2012 - näyttelyyn lähetystä varten. Kyseessä on siis kolmen näyttelyn (ja kolmen jurytyksen) circuit. Sarjat (vapaa teema kaikissa) ovat: Monochrome vedokset(m) ja värivedokset(c) max. 30x40cm ja min. 20x30cm + digi (CD) max 3000dpi jpg pisin sivu. Digikuvat(D) nimetään: FI-omatnimikirjaimesi-kuvan sarja (M.C.D)-kuvan n:o-kuvan nimi. Max 47 merkkiä. Eri osanäyttelyiden parhaina palkitaan nude, experimental, klassinen kuva sekä paras nuorten alle 30v. kuva. Tuloksia luvataan 20.2.2012 ja näyttely avataan 22.3.2012. Omakustannushinta on 6,00-10,00/1-3 sarjaa. NÄYTETÄÄN TAAS NIILLE VENÄLÄISILLE (joulukuussa ei ole Näyttelykuvaajien kokousta) 21

NUORET kuukauden toinen keskiviikko Olemme valokuvauksesta kiinnostuneiden alle 25-vuotiaiden ryhmä. Kuvaamme, puhumme kuvauksesta ja käymme valokuvanäyttelyissä. Päätämme yhdessä mitä teemme, mikä meitä kiinnostaa! Kokoonnumme joka kuukauden toinen keskiviikko klo 18-20.?Paikka: Kameraseura, Lastenkodinkuja 1, Kamppi.Tule tutustumaan! Tilaa Nuorten uutiskirje lähettämällä viesti: POSTILISTA osoitteeseen: nuoret@kameraseura.fi Kerro viestissä myös nimesi ja syntymävuosi. Lähetämme sinulle tietoa Kameraseuran Nuorten illoista ja muista ajankohtaisista tapahtumista. Kuukauden kuva -kilpailu Jokaisessa Nuorten illassa valitaan Kuukauden kuva. Kuvan täytyy olla kuvattu edellisen kuukauden aikana. Aihe on vapaa!tuo mukanasi 1-4 digikuvaa muistitikulla, tai lähetä ne ennakkoon osoitteeseen: ks.nuoret@gmail.com.viestin aihe: Kuukauden kuva. Kuvan pidempi sivu n. 3000 pikseliä. Paras kuva julkaistaan KS Uutisissa ja Nuorten nettisivuilla! Syyskuun kuukauden kuva Petra Lönnqvist - Byr Draumur MARRASKUU Ke 9.11.2011 klo 18-20 Tapaamme Kellari 36:ssa, Kameraseuran pimiössä, osoite Runeberginkatu 36. Pimiössä käymme läpi mustavalkovedostusta. Jos olette kuvanneet mustavalkoista filmiä, ottakaa mukaan, niin pääsette vedostamaan omia kuvia! Kemikaalit ja paperit on hankittu valmiiksi.tervetuloa oppimaan perinteistä pimiötyöskentelyä! Aiempaa kokemusta ei tarvita. JOULUKUU Ke 14.12.2011 klo 18-20 Vietämme Nuorten pikkujoulua ruokakuvauksen merkeissä. Lisää tietoa marraskuun uutiskirjeessä 22

kuukauden kolmas keskiviikko TEKNIIKKAILTA Tekniikkailloissa käsitellään valokuvaukseen ja kuvankäsittelyyn liittyvää tekniikkaa.tekniikkailloissa asiantuntijat ja maahantuojat esittelevät työkaluja ja antavat opastusta tuotteiden käytössä. AV- ja Tekniikkailta kokoontuvat vuorokuukausina kuukauden kolmas keskiviikko alkaen klo 18.00. Kokoontumiset Kameraseurassa, Lastenkodinkuja 1:ssä. Lisäksi järjestetään tarpeen mukaan tilaisuuksia muinakin ajankohtina esimerkiksi tekniikkaillan teemaan sopivia yritysvierailuja. AV- jatekniikkailtojen yhteydessä on mahdollisuus tutustua Kameraseuran digityöhuoneeseen (Windows PC, Mac, ohjelmat niissä, sekä tulostimet ja skannerit).tarvittaessa ottakaa yhteyttä etukäteen sähköpostilla: tekniikka (at) kameraseura.fi. Kokoontumiset Kameraseurassa, Lastenkodinkuja 1:ssä, joka kuukauden kolmas keskiviikko alkaen klo 18.00. MARRASKUU Marraskuussa pyritään järjestämään ylimääräinen kokous - tästä tiedotetaan tarkemmin nettisivuilla sekä sähköpostijakelussa mukana oleville. JOULUKUU Seuraava tekniikkaillan normaalin aikataulun mukainen kokous on 21.12.2011.Tilaisuudessa valokuvaaja ja kouluttaja Timo Kirves esittelee valokuvien optimointia sekä hyödyllisiä vinkkejä Adobe Photoshop CS:n käyttöön.timon esityksen lähtökohta on "kuvasta kuin kuvasta 5 minuutissa hyvä perusta". Hyvän nopeasti tehtävän perustyön jälkeen kuvaaja voi sitten mieltymystensä ja näkemyksensä mukaan luoda lopullisen teoksen. Tilaisuudessa esitellään tiiviisti myös joitakin Photoshop CS 5:n uusimpia ominaisuuksia. Tekniikkaillan kokouksissa järjestetään kuvauskilpailu, jossa vakioteemana on "Tekniikka". Kuvatiedostot tulee toimittaa ennen kokousta sähköpostilla osoitteeseen tekniikka@kameraseura.fi, tai kokouksen alussa kokouspaikalle. Kilpailuun voi osallistua enintään neljällä kuvatiedostolla.tekniikkaillan kuvakilpailun säännöt on julkaistu kerhon verkkosivuilla. 23

FIILISFOTARIT kuukauden ensimmäinen tiistai Näkeminen kokeminen jakaminen Mistä tunnistaa fiilisfotarin? Fiilisfotari on nainen tai mies, nuori tai vanha. Fiilisfotari on aloittelija, konkari tai sankari. Fiilisfotari on kiinnostunut kuvista niiden sisällön, merkitysten ja herättämien tunteiden vuoksi. Fiilisfotarille kamera ja tekniikka ovat vain välineitä itsensä ilmaisemisessa. Fiilisfotari on iloinen tai surullinen oma itsensä. Fiilisfotari katselee kuvia, kuuntelee tai puhuu kuvista, kunnioittaen muiden mielipiteitä ja näkemyksiä. Fiilisfotari kilpailee vain itsensä kanssa. Tervetuloa kaikki Fiilisfotarit! FIILISFOTARIT TIISTAINA, 6.9.2011 KLO 18.00. TA- VOITTEISTA TOTTA VA- LOKUVAN AVULLA? Fiilisfotari Tommi Salmi oli illan vieraana kertomassa siitä, miten valokuvaa voi hyödyntää omien tavoitteidensa toteuttamisessa. Näkökulma oli kiteytettynä: ei kannata keskittyä ongelmiin vaan tavoitteisiin, mahdollisuuksiin sekä ratkaisuihin. Tommi alusti ensin aiheesta teoriaa ja lähetti sitten meidät ulos kuvaamaan.tehtävänä oli ottaa kuva, joka liittyy johonkin ajankohtaiseen henkilökohtaiseen, ei siis ongelmaan, vaan tavoitteeseen. Kuvaamisen jälkeen kokoonnuttiin jälleen Kameraseuralla ja katsottiin jokaisen kuva/kuvat.tommi jakoi meille paperit, joihin merkittiin ensin, mitä tunteita ja ajatuksia kuva meissä herättää, sen jälkeen kuvaaja sai itse kertoa, mihin hänen kuvansa liittyy. 24 Keskustelun jälkeen jokainen sai kirjoittaa paperille neuvoja ja vinkkejä kuvaajalle; miten hän voisi päästä tavoitteeseensa. Kuvaajat saivat vinkkipaperit lopuksi itselleen. Kiitos Tommille ja kaikille osallistujille! Muistakaa pitää tavoitteenne kirkkaana mielessänne!