Teologisen tiedekunnan opinto-opas 2007-2008



Samankaltaiset tiedostot
B-koulutusohjelma B-koulutusohjelmaan l vuonna 2010 voidaan hyväksyä 30 opiskelijaa Vuonna 2009 kiintiö oli 35, hakijoita oli 122 Maisteriksi valmistu

Opintopisteitä yht. 180op n. 60op n. 60op n. 60op

Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa.

Erilliset opintokokonaisuudet teologisissa oppiaineissa

Teologisen tiedekunnan opinto-opas

AINEOPINNOT Käytännöllisen teologian näkökulmia (KT205): Osa A (5 op) Liisa Lampela

YK 61Orientoivan vaiheen HOPS, 1 op hyl/hyv YK 10 Filosofia ja etiikka, 7 op

Valtioneuvoston asetus

Vapaavalintaisiin opintoihin tai sivuaineisiin on löydettävissä opintoja etäsuoritusmahdollisuudella Avoimen yliopiston kautta.

Valintoja ja optioita! Valinnaisten opintojen info

PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT OHJEET KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA

KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Orientoivat opinnot, syksy Tampereen yliopiston organisaatio

PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT OHJEET KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA

Infotilaisuus koulutusuudistuksen siirtymäajan päättymisestä

Aikuisopetuksen tehtäviin suuntautuvat opettajan pedagogiset opinnot 60 op

Hallintotieteiden perustutkintojen määräykset

HOPS ja opintojen suunnittelu

TEOLOGIAN PERUSTEOKSIA

Opintoihin orientointi

Orientoiva info I uusille opiskelijoille Maanantaina klo Porthania I Käyttäytymistieteellinen tiedekunta

Millaisin tavoittein maistereita koulutetaan?

HELSINGIN YLIOPISTON TEOLOGISEN TIEDEKUNNAN PYSYVÄISMÄÄRÄYKSET

Orientoivat opinnot 1a Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö

Viestintätieteiden kandidaattiohjelma

AIKATAULUJA SYKSYLLÄ 2012

Opettajan pedagogiset opinnot

Oppaan käyttäjälle Opintojen suunnittelu, opinto-ohjaus ja opintoneuvonta

Alkuorientaation tavoitteet

Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma. sisältö ja rakenne Eija Heinonen-Özdemir

Siirtymäsäännökset Uudesta tutkintoasetuksesta johtuvia muutoksia

3.vsk Länsimaisen musiikin historia (1 b Barokki-Romantiikka)/Matti Huttunen Koodi A Keväällä 2013

TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 1/2011

Matematiikka. Orientoivat opinnot /

Ranskalainen filologia

Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma. sisältö ja rakenne Eija Heinonen-Özdemir

TERVEYSTIETEIDEN LAITOS. Hoitotieteen, hoitotieteen didaktiikan aineopintojen ja terveyshallintotieteen opintojen aikataulut

Kandidaatin tutkinnon rakenne

Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op

Tiedotustilaisuus erillisiin erityisopettajan opintoihin hyväksytyille

AINEENOPETTAJANKOULUTUS. historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi

Perustutkintojen suorittamista koskevat määräykset

Opettajan pedagogisten opintojen info

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne Hanna Korpela

TERVETULOA OPISKELEMAAN! Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelman infotilaisuus

Minna Koskinen Yanzu-seminaari

Viestintätieteiden kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne Hanna Korpela

VALINNAISTEN OPINTOJEN INFO

Alkuorientaatio Orientoivat opinnot Yliopisto, yksikkö, tutkinnot SIS-uuden opiskelijan opas (s. 8-18)

Orientaatiotilaisuus Avoimen yliopiston opintoihin

Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma Kandidatprogrammet för de inhemska språken Filosofinen tiedekunta Hanna Snellman

Sisällysluettelo Yleistietoa muutoksesta... 5 Mitä siirtyjän suorittamat opinnot korvaavat uudessa tutkinnossa?... 7

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne Hanna Korpela

TERVEYSTIETEIDEN PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET

OPINTO-OPAS. Tampereen yliopisto (päärakennus, Kalevantie 4) Tampereen yliopisto

OPINTOPOLKU lukuvuosi

Teologisen tiedekunnan opinto-opas

Ohjeet tutkinnonuudistuksesta ennen aloittaneille opiskelijoille

Opettajan pedagogisten opintojen info

Miten tullaan opettajaksi Helsingin yliopistosta?

ENGLANNIN OPPIAINEEN INFO

Tekniikan alan kieliopinnot

Tavoitteena tutkinto

Kaisu Säilä. KTK- ja KTM-tutkinnot Pääaineen ja ohjelman valinta Teknillinen tiedekunta

Ulla Laakkonen. KTK- ja KTM-tutkinnot Pääaineen ja ohjelman valinta Teknillinen tiedekunta

Ohje yleisistä siirtymäsäännösperiaatteista ennen aloittaneille opiskelijoille

Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä

Helsingin yliopisto Eksegetiikan laitos PL33 (Aleksanterinkatu 7) Helsingin yliopisto PÖYTÄKIRJA

Kotimaisten kielten ja kirjallisuuksien kandiohjelma (180 op) Suomen kielen ja kulttuurin opintosuunta lukuvuosi

Yliopisto, tiedekunta, tutkinnot

Martti Raevaara Virta III. OPETUSSUUNNITELMA lukuvuosille Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelma -koulutus (TaM)

Opettajan pedagogiset opinnot (60 op) HY:n tutkinto-opiskelijoiden hakuinfo: katsaus aineenopettajaopintojen arkeen ja käytäntöihin

Siirtymäsäännökset pääaineopiskelijoille Lukuvuosien tutkintovaatimukset

OPINTOPOLKU lukuvuosi

Tervetuloa johtamiskorkeakouluun! Tilaisuus erillisvalinnassa hyväksytyille ma 2.9. kello Opintokoordinaattori Heli Tontti

Infoa voimaan astuneesta uudesta opetussuunnitelmasta, uudistetuista säädöksistä ja opintoja koskevista ohjeista

MAISTERIN TUTKINNON PEDAGOGISET OPINNOT (35 OP)

Minustako opettaja? Liisa Ikkala-Toiviainen, Opettajan pedagogisten opinnot ja opiskelijavalinnat 2011 pähkinänkuoressa

SIBELIUS- AKATEMIA TAIDE- YLIOPISTO OPAS 2016 OPISKELU OIKEU DEN VAIHTO

Aineenopettajan koulutuksen uusien opiskelijoiden info

TUTKINTORAKENNE ja TUTKINTOVAATIMUKSET AHOT ja KAIKENLAISTA MUUTA MERKILLISTÄ HARJOITTELU JA OPETUSOHJELMA. Reija Satokangas FT, yliopistonlehtori

Käsityötieteen opinnot

Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä. Henkilökunnan esittely Perus- ja aineopintojen rakenne Suomen kieli sivuaineena Opettajan kelpoisuusehdot

Yliopistojen tutkinnoista annetun valtioneuvoston asetuksen (794/2004) mukaisesti opiskelevat

Tervetuloa opiskelemaan sosiaalityötä Tampereen yliopistossa. Tervetulotilaisuus uusille opiskelijoille ma. professori Arja Jokinen

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP

OPINTOPOLKU Varhaiskasvatuksen opintosuunnan opiskelijoille kasvatustieteen maisteriohjelmassa Opintojen jakautuminen periodeihin lukuvuonna

HUOM! Tämä ohje korvaa päivätyn ohjeen. Muutokset on merkitty punaisella

Minustako opettaja? -tilaisuus

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg Heli Alatalo

Orientoivat opinnot 1a Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö

Tiedotustilaisuus erillisiin erityisopettajan opintoihin hyväksytyille

KAUPPATIETEELLISEN ALAN TUTKINTOMÄÄRÄYKSET

KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 op) sivuaineopiskelijoiden info

Teknillistieteellisen alan kieliopinnot

KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 op) sivuaineopiskelijoiden info

SIIRTYMINEN V ASETUKSEN MUKAISIIN TEOLOGISIIN OPINTOIHIN

KASVATUSTIETEIDEN KANDIDAATIN TUTKINTO

Miten suunnittelen opintoni?

AINEENOPETTAJANKOULUTUS. historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi

Tärkeää tietoa aineenopettajan koulutuksen uusille opiskelijoille 2018

Transkriptio:

Teologisen tiedekunnan opinto-opas 2007-2008 1

2 Toimittaneet: Hanna-Maija Ketola Jaana Kettunen Antti Laine Lauri Laine Maria Niemelä Mervi Palva Tanja Pirhonen ISSN 0356-8040 Taitto: Keuruskopio Oy KEURUU 2007 Otavan Kirjapaino Oy

3 Sisällysluettelo Dekaanin tervehdys...5 Oppaan käyttäjälle...6 I TEOLOGINEN TIEDEKUNTA...8 Yleistä...8 Hallinto...8 Kiinteistöhenkilökunta...11 Kirjasto...11 Tiedekunnan laitokset...12 II TEOLOGISET TUTKINNOT...18 Yleistä...18 Vuoden 2005 tutkintoasetuksen mukaiset teologian kandidaatin ja maisterin tutkinnot...19 Aineenopettajan koulutus...25 Tvåspråkig och svensk ämneslärarutbildning...30 III OPISKELU TEOLOGISESSA TIEDEKUNNASSA...33 Opintojen suunnittelu...33 Muualla suoritettujen opintojen hyväksilukeminen...51 Rekisteröinti ja opintokokonaisuuksien vahvistaminen...53 Valmistuminen...55 Opiskelu maisterin tutkinnon suorittamisen jälkeen...56 Opiskelu ja tenttikäytännöt...56 IV OPINTOJAKSOT JA OPETUS...63 Yleis- ja kieliopinnot...63 Klassisten kielten opinnot...72 Perusopinnot...76 Aineopinnot...89 Pääaineen syventävät opinnot...153 Aine- ja syventäviin opintoihin liittyvä opetus...219 Soveltavat opinnot...240 A1-linjan soveltavat opinnot...240 A2-linjan soveltavat opinnot...259 Muut opinnot...265 Sivuaineopinnot...267 V HELSINGIN YLIOPISTO JA NEUVONTAPALVELUT...271 Opiskelu Helsingin yliopistossa...271 Ilmoittautuminen läsnäolevaksi...271 Yliopiston hallinto...274

4 Opiskelijapalvelut...277 Kansainvälinen opiskelijavaihto...282 Kirjastot...287 Työllistymispalvelut...291 Opiskelu ja kirkko...292 Opiskelijajärjestöt...294 V LIITTEET JA HAKEMISTOT...297 Pysyväismääräykset...297 Tutkintoasetus...308 Opiskelijan oikeusturva...318 Teologisen tiedekunnan henkilöhakemisto...328 Asiasanahakemisto...344

5 Dekaanin tervehdys Tiedekunta ja globalisaatio Joka päivä kun avaamme lehden tai television, törmäämme sanaan globalisaatio. Termillä on monta eri suomennosta, joista yksi on maailmanlaajuistuminen. Käsitteellä tarkoitetaan koko maapallon, eri mannerten ja alueiden sekä valtioiden rajat ylittävää keskinäistä riippuvuutta ja sen jatkuvaa lisääntymistä. Se, mitä muut tekevät, vaikuttaa meihin, ja mitä me teemme, vaikuttaa myös muihin. Mitä uutta tässä sitten on? Eikö jo Rooman valtakunta ollut eräs vaihe globalisaatiokehityksessä? Kyseessä ei oikeastaan olekaan uusi ilmiö vaan jo vuosituhansia jatkuneen kehityksen kiihtyminen sekä keskinäisen riippuvuuden ulottuminen entistä useammille alueille, entistä syvemmälle ja entistä laajemmin vaikutuksin. Saatamme nähdä globalisaation pelkkänä talouselämän ilmiönä; korkeintaan luemme sen piiriin lisäksi kuuluvan elinympäristömme, tämän maapallon, suojelun. Globalisaatio ei kuitenkaan rajoitu näihin kysymyksiin. Keskinäinen syvä riippuvuus maapallon eri osien kesken ulottuu talouden ja luonnon lisäksi myös politiikan eri tasoille, teknologiaan, mediaan, kulttuuriin ja koko ihmiskunnan yleiseen hyvinvointiin. Se ulottuu myös uskontoon ja sitä koskevaan tutkimukseen ja koulutukseen. Silloin, kun globalisaatio vaikuttaa ihmisten elämäntapoihin ja arvoihin, on paljon vaihtopöydällä. Jokaiselle kansalaiselle onkin tärkeää, että hän tiedostaa arvojen merkityksen sekä osaa eritellä omia arvojaan ja vaalia niitä. Tärkeää on myös tuntea erilaisia käsityksiä, kyetä keskustelemaan niistä ja tekemään valintoja. Uskontoja ja ideologioita koskeva tutkimus on globalisaation aikana entistä ajankohtaisempaa. Siksi niille, jotka tekevät työtään uskonnon piirissä, kirkoissa, järjestöissä ja kouluissa, on tärkeää taata laaja ja monipuolinen koulutus. Tiedekuntamme pyrkii tarjoamaan sinulle sellaisen. Innostavaa lukuvuotta Aila Lauha dekaani

6 Oppaan käyttäjälle Opinto-opas on tärkein opintoja koskeva tiedonlähde. Opinto-oppaan tietoja täydentämään ja oikaisemaan laaditaan lukukausien alussa opetusmuutosmoniste, jota on saatavilla opintotoimistosta. Opetusmuutosmoniste ilmestyy 3.9. ja 14.1. Aine- ja syventäviin opintoihin liittyvä opetus löytyy sivuilta 219-240. Ajantasaisimmat opetustiedot löytyvät kuitenkin WebOodista, jonka opintojaksotietoja päivitetään ympäri vuoden. Tiedekunnan hallintopalvelut ja laitokset tiedottavat päätöksistä ja ajankohtaisista asioista myös ilmoitustauluillaan. Opinto-oppaassa esitellään aluksi tiedekunnan hallinto, hallintopalvelut, kirjasto ja laitokset. Tämän jälkeen kerrotaan tarkemmin teologisista tutkinnoista, opintojen suunnittelusta ja opintojen sisällöstä, sekä opiskelumahdollisuuksista muissa tiedekunnissa ja korkeakouluissa. Lopuksi kerrotaan yleistä tietoa Helsingin yliopistosta ja neuvontapalveluista. Oppaan käyttämistä helpottavat sisällysluettelo sekä oppaan lopussa oleva asiasanahakemisto. Oppaan lopussa olevassa henkilöhakemistossa on kerrottu opettajien ja muun henkilökunnan yhteystiedot sekä heidän vastaanottoaikansa. Jatkokoulutuksesta on saatavana erillinen jatkokoulutusopas. Sen saa tiedekunnan hallintopalveluista ilmoittautuessaan jatkoopiskelijaksi. Opas on luettavissa tiedekunnan Internet-kotisivuilla. KÄYTETYT LYHENTEET Luentosalien osoitteet lyhennetään seuraa - vasti: A7 Aleksanterinkatu 7 Arppeanum Snellmaninkatu 3 B18 Bulevardi 18 Economicum Arkadiankatu 7 F26 Fabianinkatu 26, Kielikeskus F28 Fabianinkatu 28, oppimiskeskus Aleksandria Heimola Heimolan talo, Yliopistonkatu 5 HYY Uusi ylioppilastalo, Mannerhei mintie 5 A HYK Helsingin yliopiston pääkirjasto, Unioninkatu 36 M11 Mariankatu 11 P Porthania PI Porthania sali 1 PII Porthania sali 2 PR päärakennus, Fabianink. 33 PR pj päärakennus, pieni juhlasali, Fabianink. 33 PR aud päärakennus, vanha puoli S10 Siltavuorenpenger 10 U37 Unioninkatu 37 U38 Unioninkatu 38 U40 Unioninkatu 40 V1 Vironkatu 1

7 Yleisesti tunnettujen lyhenteiden lisäksi opinto-oppaassa on käytetty seuraavia lyhenteitä: kl kevätlukukaudella ko koulutusohjelma lkv lukuvuonna ls luentosali op opintopiste rh ryhmätyöhuone sh seminaarihuone sl syyslukukaudella (päärakennuksen yhteydessä sali) vsk vuosikurssi vv virkavapaa LUKU-JA OPETUSKAUDET Huom! Väliviikoilla ei anneta opetusta, vaan ne on tarkoitettu opiskelijoiden itsenäiseen työskentelyyn (tentit, kirjalliset työt yms.). Lukuvuonna 2007 2008 opetusta ei anneta: 10.9. yliopiston avajaiset 15.11. Kirkon päivä 17.12. 13.1. joululoma 5.2. TYT:n päivä* 20.3. 24.3. pääsiäinen 1.5. vapunpäivä * Tiedekunnan suositus Opettajien vastaanottoja on opetuskausien aikana 3.9. 14.12. ja 14.1. 31.5. Syyslukukausi alkaa 1. päivänä elokuuta ja päät tyy 31. päivänä joulukuuta. Ke vätlu ku kau si alkaa 1. päivänä tammikuuta ja päät tyy 31. päi vänä heinäkuuta. Rehtorin päätöksen mukaisesti (187/2004) lukuvuoden 2007 2008 periodien ajankohdat ovat seuraavat: Opetusperiodit 2007 2008 Syyslukukausi: I periodi 3.9. 21.10.2007 (7 viikkoa) Väliviikko 22. 28.10.2007; ei opetusta II periodi 29.10. 16.12.2007 (7 viikkoa) Kevätlukukausi: III periodi 14.1. 2.3.2008 (7 viikkoa) Väliviikko 3. 9.3.2008; ei opetusta IV periodi 10.3. 2.5.2008 (7 viikkoa, sisältää pääsiäisviikon)

8 I TEOLOGINEN TIEDEKUNTA Yleistä Teologisessa tiedekunnassa oli vuoden 2006 lopussa kirjoilla yhteensä 2163 opiskelijaa, joista perustutkintoa suorittavia oli 1779 ja jatko-opiskelijoita 384. Lisäksi tiedekunnassa opiskeli muiden tiedekuntien opiskelijoita ja erillisten teologisten opintokokonaisuuksien suorittajia. Vuonna 2006 tiedekunnassa suoritettiin 11 teologian tohtorin, 4 teologian lisensiaatin, 165 teologian maisterin ja 20 teologian kandidaatin tutkintoa. Teologisen tiedekunnan toimitilat ovat Aleksanterinkatu 7:ssä lukuun ottamatta uskontotieteen laitosta, joka sijaitsee Topelia-kiinteistössä osoitteessa Unioninkatu 38 E. Pääosa opetustiloista on yliopiston keskustan ja Kruununhaan luentosaleissa. Tiedekunnan omissa tiloissa Aleksanterinkadulla ja Topelian tiloissa Unioninkadulla annetaan sekä ryhmäopetusta että aine- ja syventäviin opintoihin liittyvää opetusta. Käyntiosoite: Aleksanterinkatu 7 Postiosoite: PL 33, 00014 Helsingin yliopisto Puhelin: vaihde 1911, faksi (vahtimestarit ja hallintopalvelut) 191 22106 Kotisivu: www.helsinki.fi/teol/ Hallinto Tiedekunnan päätöksenteosta vastaavat tiedekuntaneuvosto ja dekaani. Laitosten hallinnosta vastaavat kunkin laitoksen johtaja ja monijäseninen johtoryhmä, jossa ovat edustettuina professorit, muu henkilökunta ja opiskelijat. Teologisen tiedekunnan tiedekuntaneuvostoon kuuluu dekaanin lisäksi 10 jäsentä ja 10 varajäsentä. Jäsenistä neljä edustaa tiedekunnan professoreita, kolme tiedekunnan muita opettajia, tutkijoita ja muuta henkilökuntaa sekä kolme opiskelijoita. Tiedekuntaneuvoston kokoonpano v. 2007 2009 on seuraava (varajäsenet mainittu suluissa): dekaani Aila Lauha (puheenjohtaja), professori Lars Aejmelaeus (professori Raija Sollamo), professori Reijo Työrinoja (professori Miikka Ruokanen), professori Heikki Kotila (professori Eila Helander), professori Jouko Talonen (professori Markku Heikkilä), amanuenssi Timo Åvist (osastosihteeri Sonja Pakarinen), osastosihteeri Heidi Partio (toimistosihteeri Nina Majuri), tutkija Juha Meriläinen (tutkija Suvielise Nurmi), opiskelija Jussi Junni (opiskelija Hannu Salmela), opiskelija Saara-Maria Jurva (opiskelija Suvi-Maria Junni), opiskelija Tanja Pirhonen (opiskelija Hannu-Matias Nurmi). Tiedekuntaneuvoston kokoukset ovat lukuvuonna 2007 2008 maanantaisin klo 14.15 seuraavasti: 3.9., 24.9., 15.10., 5.11., 26.11., 10.12., 14.1., 4.2., 25.2., 10.3., 7.4., 28.4., 19.5. Dekaani: Prof. Aila Lauha. Tavattavissa ti

Hallinto 9 14 15 työhuoneessaan Aleksanterink. 7, 5. krs. Puh. 191 23037. Opetus- ja jatkokoulutusasioista vastaava varadekaani: Prof. Heikki Kotila Tutkimusasioista vastaava varadekaani: Prof. Reijo Työrinoja TIEDEKUNNAN HALLINTOPALVELUT Tiedekunnan hallintoon liittyviä käytännön tehtäviä (asioiden valmistelu ja esittely, päätösten toimeenpano jne.) hoidetaan tiedekunnan hallintopalveluissa, Aleksanterinkatu 7, 3. krs. Hallintopalvelut on avoinna ma-pe 9 11.30 ja 12.30 14. Opintotoimisto on avoinna ma, ti, to ja pe klo 10 11.30 ja 12.30 14. Opintotoimistolla on puhelinaika ma, ti, to ja pe klo 9 10. Noudata vastaanottoaikoja silloin, kun ne on erikseen mainittu. Opintoja koskevaa neuvontaa saa sähköpostitse: teol-opintotoimisto@helsinki.fi. Henkilökunta Hallintopäällikkö: TM Mikael Vänttinen. Tavattavissa sopimuksen mukaan. puh. 191 22550 Opintoasiainpäällikkö: TM Mervi Palva. Vastaanotto to 10 11.30, puh. 191 22552 Talous- ja koulutussuunnittelija: TM Tuula Sunnarborg, Vastaanotto to 10 11.30, puh. 191 22122 Suunnittelija (kansainväliset ja jatkokoulutusasiat): TM Katja Himanen Vastaanotto to 12.30 14, puh. 191 22520 Hallintosihteeri: merkonomi, yo. Eija Molarius. Vastaanotto ma-pe 9 11.30 ja 12.30 14, puh. 191 22121 Toimistosihteeri: merkonomi, yo. Erkki Väänänen, puh. 191 22884 Opintoneuvojat: TM Joni Penkari, puh. 191 22533. KM Maria Niemelä, puh. 191 22699 Atk-suunnittelija: LuK Olli Kakriainen, puh. 191 22081 Tuutoriprojektisihteeri: teol. yo Lauri Laine sl Rekrytointisuunnittelija: TM Jaana Kettunen, 30.9.2007 asti. Vastaanotot ti 10 11.30 ja to 12.30 14, puh. 191 23851, yhteydenotot sähköpostitse teolrekrytointi@helsinki.fi Pedagoginen yliopistonlehtori: KT Laura Hirsto, puh. 191 21618. Vastaanotto sopimuksen mukaan. Tutkinnonuudistuksen suunnittelija: TM Hanna-Maija Ketola, puh. 191 22531 Opetuksen kehittämishankkeiden suunnittelija: avoin Suunnittelija (hops, etappi, oodi, laatutyö): teol. yo, valt. yo Tanja Pirhonen, puh. 191 22079 Suunnittelija (verkko-opetuksen tukihenkilö): KK Anne Stalder Suunnittelija (Teologia.fi verkkojulkaisu): FM Marita Seitsalo, puh. 191 24340 Kenen puoleen kääntyä Opiskelijavalinnat ja tuutorointi - uusien opiskelijoiden valinta tiedekuntaan (opintoasiainpäällikkö, valintalautakunnan sihteeri, suunnittelija, (kansainväliset ja jatkokoulutusasiat), opintoneuvoja, projektisihteeri) - orientoivat opinnot (projektisihteeri) - tuutorointi (tuutoriprojektisihteeri, pedagoginen yliopistonlehtori) - aineenopettajakoulutuksen valinnat (opintoasiainpäällikkö, tutkinnonuudistuksen suunnittelija) Opintoihin liittyvä neuvonta - perustutkinnot (opintoneuvojat) - erilliset opinnot, sivuaineoikeudet, JOOsopimukset (opintoneuvoja)

10 Teologinen tiedekunta - jatko-opinnot (suunnittelija [kansainväliset ja jatkokoulutusasiat]) - tenttijärjestelyt (opintoneuvojat) - tentti-ilmoittautumiseen liittyvät asiat (opintoneuvojat, suunnittelija [oodi]) - kypsyyskoe (opintoneuvojat) - opintokokonaisuuksien vahvistaminen (hallintosihteeri) - pro gradu -tutkielmien vastaanotto (opintoneuvojat) - opiskelijavaihto ulkomaille: neuvonta ja hakeminen (suunnittelija [kansainväliset ja jatkokoulutusasiat]) - ulkomaalaisten opiskelijoiden opintoneuvonta (opintoneuvojat) - atk-käyttöluvat ja opiskelijamikrojen ylläpito (atk-suunnittelija) - stipendit, apurahat ja palkinnot (hallintopäällikkö) Valmistuminen ja todistukset opinnoista - tutkintotodistuspyynnöt ja publiikkiin ilmoittautumiset (hallintosihteeri) - erillistodistukset tutkinnon jälkeen suoritetuista opinnoista sekä viralliset todistusjäljennökset (hallintosihteeri, toimistosihteeri) - käännökset tutkintotodistuksista (hallintosihteeri, suunnittelija [kansainväliset ja jatkokoulutusasiat]) - viralliset jäljennökset tutkintotodistuksista (hallintosihteeri) - todistukset maisterin arvosta (hallintopäällikkö) Työllistyminen ja urasuunnittelu - harjoitteluasiat (rekrytointisuunnittelija, hallintopäällikkö) - työllistymiseen liittyvä neuvonta, esim. ev.-lut. kirkon virkojen pätevyysvaatimukset (rekrytointisuunnittelija) - teologien työllisyystilanteen seuranta ja työelämäkontaktien luominen (rekrytointisuunnittelija) Asioiden valmistelu tiedekuntaneuvostolle ja dekaanille - henkilöstöhallinto (hallintopäällikkö) - dosenttiasiat (hallintopäällikkö) - palkka- ja palkkioasiat (hallintosihteeri) - perustutkintoasiat (opintoasiainpäällikkö) - jatkotutkintoasiat (suunnittelija [kansainväliset ja jatkokoulutusasiat]) - tutkintotodistukset (hallintosihteeri) - talous- ja tilahallinto (talous- ja koulutussuunnittelija) - kansainväliset asiat (suunnittelija [kansainväliset ja jatkokoulutusasiat]) - pedagoginen kehittäminen (pedagoginen yliopistonlehtori) Pedagoginen yksikkö Teologisessa tiedekunnassa on pedagoginen yksikkö, jonka tehtävänä on tarjota asiantuntemusta ja tukea yliopistopedagogisissa kysymyksissä sekä opettajille että opiskelijoille, kehittää ja toteuttaa opettajien täydennyskoulutusta, edistää opetusmenetelmien ja arvioinnin kehittämistä sekä kehittää ja harjoittaa teologian opiskeluun liittyvää tutkimusta. Yksikköä johtaa pedagoginen yliopistonlehtori Laura Hirsto. Yksikköön kuuluvat opintoasiainpäällikkö, pedagogisesta kehittämisestä vastaavat suunnittelijat sekä laitosten edustajat. Laitosten edustajina kaudella 2007 2009 toimivat Pedagogisen yksikön jäsenet ja varajäsenet ovat: Kirjasto: informaatikko Matti Myllykoski (kirjastonhoitaja Heli Heinämäki) Käytännöllisen teol. laitos: yliopistonlehtori Antti Räsänen (professori Kirsi Tirri) Systemaattisen teol. laitos: yliopistonlehtori Jaakko Rusama (amanuenssi Satu Kunnas) Kirkkohistorian laitos: yliopistonlehtori Tuija Laine (yliopistonlehtori Kaarlo Arffman)

Laitokset 11 Uskontotieteen laitos: yliopistonlehtori Heikki Pesonen (yliopistonlehtori Tuula Sakaranaho) Eksegetiikan laitos: lehtori, dosentti Jarmo Kiilunen (yliopistonlehtori, dosentti Risto Uro) TYTn edustajat: opintoministeri Joona Salminen (opintosihteeri Henrika Hyttinen) Pedagogisella yksiköllä on ohjausryhmä, jonka tehtävänä on suunnitella opetuksen kehittämisen suuntaviivoja ja strategisia linjauksia. Pedagogisen yksikön ohjausryhmään kuuluvat kolmivuotiskaudella 2007 2009 opetus- ja jatkokoulutusasioista vastaava varadekaani Heikki Kotila (puheenjohtaja), professori Jaana Hallamaa (professori Raija Sollamo), professori René Gothóni (professori Eila Helander), yliopistonlehtori Kyllikki Tiensuu, (yliopistonlehtori Antti Räsänen), Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistyksen opintosihteeri Henrika Hyttinen (teol. yo Tuomas Vaura), opintoasiainpäällikkö Mervi Palva, pedagoginen yliopistonlehtori Laura Hirsto. Opetustaitolautakunta Professorin, yliopistonlehtorin ja dosentin virkaa hakevien opetustaidon arvioi kokonaisuutena tiedekuntaneuvoston asettama opetustaitolautakunta. Lautakunnan jäsenet kaudella 2007 2009 ovat prof. Jouko Talonen (prof. Miikka Ruokanen), yliopistonlehtori Jyrki Knuutila (yliopistonlehtori Niko Huttunen), teol. yo Inkeri Hinkka (teol. yo Joona Salminen) ja pedagoginen yliopistonlehtori Laura Hirsto (suunn. Hanna-Maija Ketola). Dosentuurien opetusnäytepäivät lv. 2007 2008 ovat 17.9.2007, 20.11.2007, 5.2.2008 ja 22.4.2008. Kiinteistöhenkilökunta Aleksanterink. 7 (PL 33, 00014 Helsingin yliopisto) Puh. (vaihde 1911), ohivalinta 191... Vahtimestarit: Vahtimestarien päivystyspiste, 1. krs, puh. 191 23852: Eila Laitinen, Pirjo Karvanen Unionink. 38 E (PL 59, 00014 Helsingin yliopisto) Vahtimestarit: Vahtimestarien päivystyspiste, A-talo 1. krs, puh. 191 22825 Kirjasto Aleksanterink. 7, 4. krs (PL 33, 00014 Helsingin yliopisto) Puh. 191 23870, faksi 191 23879 Kotisivu: www.helsinki.fi/teol/kirjasto Kirjastonjohtaja: FM Liisa Rajamäki, puh. 191 23872 Kirjastonhoitaja: FM Heli Heinämäki, puh. 191 23875 Informaatikko: dos. Matti Myllykoski, puh. 191 23873 Osastosihteeri: TM Kaisu Leinonen, puh. 191 23878 Kirjastosihteerit: yo-merk. Pertti Hassinen (osa-aik.) puh. 191 23870, TM, HuK Marja-Sirkku Holma, puh. 191 23877, yo. Marja Kuittinen, puh. 191 23876 ja yo-merk. Pirjo Ollinen, puh. 191 23874 Kirjasto on avoinna ma-pe 9-19. Juhlapäivien aattoina kirjasto suljetaan kello 16. Kesä-elokuussa on lyhyemmät aukioloajat, joista ilmoitetaan erikseen. Kirjaston käytöstä ks. s. 287.

12 Teologinen tiedekunta Tiedekunnan laitokset EKSEGETIIKAN LAITOS Aleksanterink. 7, 3. krs (PL 33, 00014 Helsingin yliopisto) Puh. vaihde 1911, faksi 191 22106 Kotisivu: www.helsinki.fi/teol/hyel Laitos on avoinna ma-pe 8 15.45 lukukausien aikana. Toimisto on avoinna ma-to klo 10 11.30 ja 12.30 14.00. Perjantaisin toimisto on avoinna klo 13 14. Kesällä on poikkeavat aukioloajat. Johtaja: professori Risto Uro, Raamatun alkukielten professori (mvs.) Varajohtaja: lehtori Jarmo Kiilunen, eksegetiikan lehtori Amanuenssi: TT Anne-Marit Enroth-Voitila Osastosihteeri: tradenomi Heidi Partio, puh. 191 22534. Viranhoitajat: Professorit VTE Martti Nissinen UTE avoin Petri Luomanen Eksegetiikka: Lars Aejmelaeus vv. Matti Myllykoski Raamatun alkukielet: avoin vv. Risto Uro Lehtorit Jarmo Kiilunen eksegetiikan lehtori vv. Hanne von Weissenberg Yliopistonlehtorit VTE avoin Kirsi Valkama UTE Risto Uro vv. Outi Leppä Dosentit VTE Anneli Aejmelaeus Antti Laato Karti Latvus Risto Lauha Martti Nissinen Juha Pakkala Kai Peltonen Raija Sollamo Pekka Särkiö UTE Ismo Dunderberg Timo Eskola Raimo Hakola Tom Holmén Jarmo Kiilunen Erkki Koskenniemi Kari Kuula Petri Luomanen Antti Marjanen Matti Myllykoski Wille Riekkinen Heikki Räisänen Kalervo Salo Kari Syreeni Risto Uro Laitosjohtoryhmän jäsenet (varajäsen suluissa): Prof. Lars Aejmelaeus (prof. Ismo Dunderberg), prof. Martti Nissinen (prof. Raija Sollamo), tutkija Outi Leppä (tutkija Jutta Jokiranta), akatemiatutkija Petri Luomanen (yliopistonlehtori Juha Pakkala) teol. yo. Lauri Laine (teol. yo. Riitta Haapa-aho) ja teol. yo.ville Tikkanen (teol. yo. Tiina Hallikainen). Laitoksen alaan kuuluvat sekä Vanhan että Uuden testamentin eksegetiikka.

Laitokset 13 KIRKKOHISTORIAN LAITOS Aleksanterink. 7, 5. krs (PL 33, 00014 Helsingin yliopisto) Puh. vaihde 1911, faksi 191 23033 Laitos on avoinna lukukausien aikana ma-pe 9.00-15.45. Kesällä on poikkeavat aukioloajat. Toimisto on avoinna ma-to 9.15-14.00, pe 13-14, muutoin sopimuksen mukaan. Kotisivu: www.helsinki.fi/teol/khl Johtaja: Kaarlo Arffman, yliopistonlehtori Varajohtaja: Kyllikki Tiensuu, yliopistonlehtori Amanuenssi: TM Hanna-Maija Ketola vv. Timo Valtonen Osastosihteeri: VTM Timo Valtonen vv. Joonas Mäkinen, puh. 191 23041 Viranhoitajat: Professorit YKH Simo Heininen Kirkkohistorian, erityisesti uusimman ajan: Aila Lauha KH Jouko Talonen Yliopistonlehtorit KH Kaarlo Arffman KH Kyllikki Tiensuu KH Tuomas Heikkilä vv. Tuija Laine Dosentit Kirkko- ja kirjahistoria Tuija Laine Kirkko- ja oppihistoria Jussi Nuorteva Pohjois-Amerikan kirkkohistoria Markku Ruotsila SKH Marjo-Riitta Antikainen Ilkka Huhta Esko M. Laine Hannu Mustakallio Seppo J. Salminen Kyllikki Tiensuu YKH Kaarlo Arffman Jussi Hanska Tuomas Heikkilä (yleinen historia ja kirkkohistoria) Matti Ijäs Timo Junkkaala Mikko Ketola Maiju Lehmijoki-Gardner Arto Luukkanen Mikko Malkavaara Riho Saard Laitosjohtoryhmän jäsenet (varajäsen suluissa) Yliopistonleht. Kaarlo Arffman, pj., prof. Simo Heininen (prof. Aila Lauha), prof. Jouko Talonen, tutkija Minna Ahokas (tutkijakoulutettava Piia Latvala), tutkija Mikko Ketola (yliopistonlehtori Kyllikki Tiensuu), teol. yo Tuomo Törmänen (teol. yo. Mikko Hossa), teol. yo. Marika Villikka (teol. yo. Sanna Kivikoski) SYSTEMAATTISEN TEOLOGIAN LAITOS Aleksanterink. 7, 6. krs (PL 33, 00014 Helsingin yliopisto) Puh. vaihde 1911, faksi 191 23033 Kotisivu: www.helsinki.fi/teol/steol Laitos on avoinna lukukausien aikana mape 9 15.45. Toimisto on avoinna ma-to 10 11.30 ja 12.30 14.00, perjantaisin klo 13 14. Kesällä on poikkeavat aukioloajat. Johtaja: Jaana Hallamaa, sosiaalietiikan professori Varajohtaja: Timo Koistinen, systemaattisen teologian, erityisesti uskonnonfilosofian yliopistonlehtori

14 Teologinen tiedekunta Osastosihteeri: Hilkka Ranki, puh. 191 23030 Amanuenssi: Satu Kunnas, puh. 191 23028. Viranhoitajat: Professorit DOG Miikka Ruokanen EKU Risto Saarinen vv. avoin TEF Simo Knuuttila, vv. Reijo Työrinoja Syst. teol Reijo Työrinoja, vv. Antti Raunio Sosiaalietiikka: Jaana Hallamaa Yliopistonlehtorit Systemaattisen teologian, erityisesti ekumeniikan: Antti Raunio, vv. Jaakko Rusama Systemaattisen teologian, erityisesti uskonnonfilosofian: Timo Koistinen Systemaattisen teologian, erityisesti teologisen etiikan ja sosiaalietiikan: Virpi Mäkinen, vv. Topi Heikkerö sl Dogmatiikan: Pauli Annala Missiologian: Mika Vähäkangas Dosentit Aate- ja oppihistoria Tarja-Liisa Luukkanen DOG Eero Huovinen Jyri Komulainen Matti Kotiranta Hans-Olof Kvist Matti Repo Juha Pihkala Mika Vähäkangas EKU Risto Cantell Sammeli Juntunen Veli-Matti Kärkkäinen Eeva Martikainen Simo Peura Antti Raunio Jaakko Rusama Gert Rüppell Missiologia: Risto Ahonen Timo Vasko Patristiikka: Gunnar af Hällström TEF Pauli Annala Toivo Holopainen David Jenkins Timo Koistinen Taneli Kukkonen Kimmo Kääriäinen Tommi Lehtonen Virpi Mäkinen Leo Näreaho Terho Pursiainen TEF ja naistutkimus: Elina Vuola UFI Pekka Kärkkäinen Laitosjohtoryhmän jäsenet (varajäsen suluissa): Prof. Jaana Hallamaa, pj, (prof. Miikka Ruokanen), prof. Antti Raunio (prof. Reijo Työrinoja), yliopistonleht. Timo Koistinen (yliopistonleht. Mika Vähäkangas), tutk. Laura-Elina Koivisto (tutk. Olli-Pekka Vainio), teol. yo. Tuomas Nyyssölä (teol. yo. Tiina Soukiala), teol. yo. Tuomas Vaura (teol. yo. Janne Rauhala). Systemaattisen teologian alaan kuuluvat dogmatiikka, ekumeniikka, teologinen

Laitokset 15 etiikka ja sosiaalietiikka sekä uskonnonfilosofia. Laitoksen yhteydessä on Ekumeeninen arkisto, jonka kokoelmat sisältävät ekumeenisia asiakirjoja, aikakauslehtiä ja kirjallisuutta. Arkistosta vastaa ekumeniikan yliopistonlehtori. USKONTOTIETEEN LAITOS Unioninkatu 38 E (PL 59, 00014 Helsingin yliopisto) Puh. 191 23583, vaihde 1911, faksi 191 23591 Avoinna lukukausien aikana ma-to 10 11.30 ja 14.00 15.00, perjantaisin sopimuksen mukaan. Johtaja: Tuula Sakaranaho, yliopistonlehtori Varajohtaja: René Gothóni, uskontotieteen professori (hum.tdk) Osastosihteeri: Sonja Pakarinen, puh. 191 23583 Amanuenssi (hum.tdk): Riku Hämäläinen, puh. 191 23597 Viranhoitajat: Professorit Juha Pentikäinen (hum. tdk) René Gothóni Yliopistonlehtorit Tuula Sakaranaho Heikki Pesonen Dosentit Nora Ahlberg Olli Alho Helena Helve Eira Hernberg Nils G. Holm Paulos Huang Hannele Koivunen Pertti Nikkilä Heikki Pesonen Risto Pulkkinen Paula Purhonen Ilkka Pyysiäinen Tuula Sakaranaho Tom Sjöblom Terhi Utriainen Laitosjohtoryhmän jäsenet (varajäsen suluissa): Yliopistonleht. Tuula Sakaranaho pj., Prof. René Gothóni, prof. Juha Pentikäinen, dos. Terhi Utriainen (tutkija Katja Ritari), os.siht. Sonja Pakarinen (tutkija Veronika Honkasalo), fil. yo Rita Jailo (fil. yo Nina Järviö), teol. yo Veera Toivonen (teol. yo Riina-Julia Solman). Johtoryhmän sihteeri amanuenssi Riku Hämäläinen. Kenttätyötä varten laitokselta voi lainata nauhureita. KÄYTÄNNÖLLISEN TEOLOGIAN LAITOS Aleksanterink. 7, 7. krs (PL 33, 00014 Helsingin yliopisto) Puh. vaihde 1911, faksi 191 23855 Laitos on avoinna lukukausien aikana mape 9 15.45. Laitoksen toimisto palvelee ma-to 10 11.30 ja 12.30 14.00 sekä pe 13 14. kotisivu: www.helsinki.fi/teol/ktel sähköposti: ktel-toimisto@helsinki.fi Johtaja: Markku Heikkilä, käytännöllisen teologian professori Varajohtaja: Heikki Kotila, käytännöllisen teologian professori Amanuenssi: TM Timo Åvist Osastosihteeri: VTM Päivi Rönnqvist vv. 24.10.2007 asti, TM Sanna Lumikko puh. 191 23854

16 Teologinen tiedekunta Viranhoitajat: Professorit KTY Markku Heikkilä KTY Heikki Kotila KTS Eila Helander UPE Kirsi Tirri vv. 2007 2008 Lassi Pruuki Yliopistonlehtorit Käytännöllinen teologia, erityisesti liturgiikka ja homiletiikka: Sini Hulmi, vv. 14.6.2008 asti, Heikki Leppä Käytännöllinen teologia, erityisesti uskonnondidaktiikka: Lassi Pruuki vv. Käytännöllinen teologia, erityisesti pastoraaliteologia: Hannu Sorri Käytännöllinen teologia: Jyrki Knuutila Kirkkososiologia: Anne Birgitta Yeung, vv. 2007 2008 Minna Rikkinen Käytännöllinen teologia: Antti Räsänen Assistentit KTY Johanna Lumijärvi Dosentit Oikeusteologia Hannu Juntunen KTS Voitto Huotari Juha Kauppinen Heikki Mäkeläinen Hannu Sorri Anne Birgitta Yeung KTY Allan Franzén (erit. missiologia) Raili Gothóni Markus Hiekkanen Paavo Kettunen Jyrki Knuutila Tapio Lampinen Kalervo Nissilä Seppo Suokunnas Kari Vappula (erit. pastoraaliteologia) UPE Arto Kallioniemi Kati Niemelä Markku Pyysiäinen Antti Räsänen Laitosjohtoryhmän jäsenet (varajäsen suluissa): Prof. Markku Heikkilä pj. (prof. Eila Helander), prof. Heikki Kotila (prof. Kirsi Tirri), yliopistonleht. Lassi Pruuki (yliopistonleht. Antti Räsänen), ass. Johanna Lumijärvi (tohtorikoulutettava Elina Juntunen), teol. yo. Jan Ahonen (teo. yo Karoliina Korhonen) ja teol. yo. Lotta Hatakka (teol. yo. Maija Konttinen). Käytännöllisen teologian laitos huolehtii laitoksen oppiaineiden, käytännöllisen teologian, kirkkososiologian ja uskonnonpedagogiikan opetuksen ja tutkimuksen järjestelyistä sekä teologian kandidaatin ja maisterin tutkintoon kuuluvista soveltavista opinnoista. KATARIINA-INSTITUUTTI PL 33 (Aleksanterink. 7, 5. krs), 00014 Helsingin yliopisto Puh. vaihde 1911 tai 191 22754, faksi 191 23033 Katariina-instituutti on avoinna lukukausien aikana ma-ti 9 13, ke 14 18. Kesällä on poikkeavat aukioloajat. Johtaja: prof. Heikki Kotila Assistentti: TT Maija Turunen Katariina-instituutin johtoryhmän jäsenet: Dos. Jussi Nuorteva, dos. Kimmo Kääriäinen, dos. Mikko Ketola, tutkija Juha Malmisalo, prof. René Gothóni, kirjastonjohtaja Liisa Rajamäki.

Laitokset 17 Katariina-instituutti on teologisen tiedekunnan alainen yksikkö, joka harjoittaa ja tukee Venäjän ja jälkikommunistisen uskonnollisen tilanteen, itäisen Euroopan kirkkojen ja ortodoksisen tradition tutkimusta; antaa opetusta ja informaatiota uusimmasta tutkimustiedosta sekä ylläpitää alansa mukaista kirjastoa. Yksikön kirjaston kokoelmiin kuuluu muun muassa laaja ikonikirjallisuuden kokoelma ja noin 2000 ikonidiakuvaa. Katariina-instituutin kirjasto, diakuvakokoelmat ja arkistot ovat opiskelijoiden, tutkijoiden ja alan harrastajien käytettävissä yksikön aukioloaikoina. Katariina-instituutti julkaisee yhdessä Ortodoksisten pappien liiton kanssa Ortodoksia-vuosikirjaa. Kirkossa sinulla on tilaa Näky ilman tehtävää on haaveilua, tehtävä ilman näkyä on raatamista. Kirkon unelma toteutuu, kun ihmiset uskaltavat arjen keskellä elää evankeliuminsa todeksi ja olla toistensa rinnalla vaikeissakin tilanteissa. Kirkko olisi pulassa ilman osaavia ihmisiä. Osaamista tarvitaan monella eri tasolla ja alalla. Kirkko arvostaa työntekijöitään. Se tarjoaa hyvät palvelussuhteen edut ja huolehtii monipuolisesti ammatillisesta lisä- ja erityiskoulutuksesta. Tutustu kirkon rekrytointisivustoon www.evl.fi/rekrytointi ja tule kirkkoon töihin. Sinua tarvitaan!

18 II TEOLOGISET TUTKINNOT Yleistä OPISKELUOIKEUS Teologian kandidaatin ja maisterin tutkinnon suoritusoikeus on ainoastaan henkilöllä, joka on hakumenettelyn kautta saanut opis ke lu oi keu den tiedekuntaan. Helsingin yliopiston tutkinnonsuorittajat voivat vapaasti suorittaa teologisia kieli- ja perusopintoja sekä aineopintoja. Opintooikeutta syventäviin opintoihin ja yleisen teologian aineopintoihin haetaan tarkoitusta varten laaditulla lomakkeella, jota on saatavilla teologisen tiedekunnan opintotoimistossa. Hakuaika on jatkuva. Muiden tiedekuntien opiskelijoille suositellaan sivuaineopinnoiksi yleisen teologian perusopintoja (25 op) ja aineopintoja (35 op) tai laitoskohtaisia sivuaineopintokokonaisuuksia. Henkilöt, jot ka eivät ole Helsingin yliopiston tutkinnonsuorittajia, voivat saada erillisen opinto-oikeuden tietyn kurssin tai opintokokonaisuuden suorittamiseen. Tietoa erillisistä opinto-oikeuksista löytyy teologisen tiedekunnan kotisivulta (http:// www.helsinki.fi/teol). SÄÄDÖKSET JA MÄÄRÄYKSET Teologian kandidaatin (alempi korkeakoulututkinto) ja maisterin (ylempi korkeakoulututkinto) tutkintojen tavoitteista ja rakenteista säädetään asetuksessa yliopistojen tutkinnoista (794/2004) sekä Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan tiedekuntaneuvoston vahvistamissa pysyväismääräyksissä ja vuosittain hyväksyttävässä tiedekunnan opetusohjelmassa. Uuden tutkintoasetuksen myötä alemman korkeakoulututkinnon suorittaminen on pakollista. Teologian kandidaatin tutkinnon laajuus on pääsääntöisesti 180 opintopistettä. Teologian maisterin tutkinnon laajuus on pääsääntöisesti 120 opintopistettä. Teologian kandidaatin tutkinnon suorittaminen on mahdollista kolmessa ja teologian maisterin tutkinnon suorittaminen kahdessa lukuvuodessa. Opiskelijalla on oikeus suorittaa opintoja yli tutkinnon laajuudeksi määrätyn opintopisteiden vähimmäismäärän. Em. asetus ja pysyväismääräykset, ks. Liite 1. TAVOITTEET Teologian kandidaatin tutkintoon johtavan koulutuksen tavoitteena on antaa opiskelijalle 1) koulutusohjelmaan kuuluvien oppiaineiden perusteiden tuntemus sekä edellytykset teologisen alan kehityksen seuraamiseen; 2) valmiudet tieteelliseen ajatteluun ja tieteellisiin työskentelytapoihin; 3) edellytykset ylempään korkeakoulututkintoon johtavaan koulutukseen ja jatkuvaan oppimiseen; 4) edellytykset soveltaa hankkimaansa tietoa työelämässä; sekä 5) riittävä viestintä- ja kielitaito.

Tutkintorakenteet 19 Teologian maisterin tutkintoon johtavan koulutuksen tavoitteena on antaa opiskelijalle 1) tutkinnon pääaineen hyvä tuntemus ja koulutusohjelmaan kuuluvien muiden oppiaineiden perusteiden tuntemus; 2) valmiudet tieteellisen tiedon ja tieteellisten menetelmien soveltamiseen; 3) valmiudet toimia työelämässä teologisen alan asiantuntijana ja kehittäjänä; 4) valmiudet tieteelliseen jatkokoulutukseen; 5) hyvä viestintä- ja kielitaito. KIRKKOJEN JA YHTEISKUNNAN TEOLOGISTEN TEHTÄVIEN KOULUTUSOHJELMA (A) Tiedekuntaneuvoston vahvistamien pysyväismääräysten mukaan koulutusohjelman tavoitteena on 1) antaa valmius toimia teologista asiantuntemusta vaativissa tehtävissä uskonnollisten yhteisöjen, etenkin evankelisluterilaisen kirkon palveluksessa sekä erilaisissa yhteiskunnallisissa tehtävissä, 2) antaa kirkkojärjestyksen 5 luvun 2 :n tarkoittamat tiedot ja taidot pappissivistykseen kuuluvissa oppiaineissa, 3) antaa valmius tieteelliseen jatkokoulutukseen jollakin tiedekunnassa edustettuna olevalla tieteenalalla. KOULUN USKONNONOPETTAJAN KOULUTUSOHJELMA (B) Tiedekuntaneuvoston vahvistamien pysyväismääräysten mukaan koulutusohjelman tavoitteena on 1) antaa valmius itsenäiseen toimintaan opettajana ja kasvattajana peruskoulussa, lukiossa ja muissa oppilaitoksissa, 2) antaa opiskelijalle kasvatus- ja opetusprosessia koskevien tieteellisten teorioiden ja niiden käytännöllisten sovellutusten alalta sellaiset tiedot ja taidot, että hän kykenee opettajana toimiessaan edistämään ihmisen persoonallisuuden kehitystä ja koulukasvatukselle asetettujen tavoitteiden saavuttamista, 3) antaa valmius tieteelliseen jatkokoulutukseen jollakin tiedekunnassa edustettuna olevalla tieteenalalla. Vuoden 2005 tutkintoasetuksen mukaiset teologian kandidaatin ja maisterin tutkinnot KOULUTUSOHJELMAT JA LINJAT Teologian kandidaatin ja maisterin tutkintoihin johtavat koulutusohjelmat suuntautuvat johonkin teologista tieteellistä asiantuntemusta vaativaan tehtäväalueeseen. Tiedekunnassa on kaksi koulutusohjelmaa: kirkkojen ja yhteiskunnan teologisten tehtävien koulutusohjelma (A) ja koulun uskonnonopettajan koulutusohjelma (B). A-koulutusohjelma jakautuu kahteen linjaan: evankelisluterilaisen kirkon papin/lehtorin virkaan edellyttämät opinnot sisältävä A1-linja ja yleinen A2-linja. B-koulutusohjelman kaksi linjaa ovat yhden aineen opettajan linja (B1) ja kahden aineen opettajan linja (B2). Kirkon ja koululaitoksen virat edellyttävät teologian maisterin tutkintoa. Opiskelijat valitaan tiedekunnan valintakokeella kirkkojen ja yhteiskunnan teologisten tehtävien koulutusohjelmaan (A-ko). Koulun uskonnonopettajan koulutusohjelmaan (B-ko) opiskelijat valitaan erillisellä soveltuvuuskokeella. Valintame-

20 Teologiset tutkinnot nettelystä ks. Koulun uskonnonopettajan koulutusohjelma s. 26. Niillä, jotka suorittavat opintonsa B2-linjan mukaan, tulee olla toisen opetettavan aineen suoritusoikeus, ks. s. 28-30. olla 25 opintopistettä. B2-linjalla pakollisia opintoja on 180 opintopistettä. B-koulutusohjelmaan hakeutumisesta ja toisen opettavan aineen opinto-oikeudesta tarkemmin s. 25-32. TUTKINTOJEN RAKENTEET Kaikissa koulutusohjelmissa teologian kandidaatin tutkinnon laajuus on 180 opintopistettä ja teologian maisterin tutkinnon laajuus on 120 opintopistettä. Tutkintorakenteet esitellään sivujen 21-24 taulukoissa. Teologian kandidaatin tutkinto 180 op A1-linjalla kaikille pakollisia opintoja on yhteensä 170 opintopistettä. Loput 10 opintopistettä opiskelija voi itse valita vapaavalintaisista opinnoista, jotka voivat olla aine-, sivuaine, soveltavia tai muita opintoja. Sivuaineopinnoista enemmän s. 267. Kirkon virkaan tähtäävien opiskelijoiden tulee ottaa huomioon säädökset kirkon pappis- ja lehtorinviran kelpoisuusvaatimuksiksi (s. 49). A2-linjalla kaikille pakollisia opintoja on yhteensä 130 opintopistettä. Vapaavalintaisia opintoja (sivuaine- aine-, soveltavia tai muita opintoja tai klassisia kieliä) voi olla 50 opintopistettä. Teologian maisterin tutkinto 120 op A1-linjalla maisterin tutkinnossa pakollisia opintoja on 95 opintopistettä ja vapaavalintaisia opintoja (syventäviä, aine-, sivuaine- tai soveltavia opintoja) 25 opintopistettä. A2-linjalla pakollisia opintoja on 85 opintopistettä ja vapaavalintaisia opintoja 35 opintopistettä. B1-linjalla maisterin tutkinnon pakollisia opintoja on 115 opintopistettä ja vapaavalintaisia opintoja (syventäviä, aine-, sivuaine- tai soveltavia opintoja) 5 opintopistettä. B2-linjalla pakollisia opintoja on 120 opintopistettä. Huom. Muita opintoja saa sisällyttää A1-, A2- ja B1-linjojen kandidaatin tutkinnon vapaavalintaisiin opintoihin korkeintaan 5 op. Vapaavalintaisia soveltavia opintoja saa olla yhteensä korkeintaan 15 op kandidaatin ja maisterin tutkinnoissa. B1-linjalla kaikille pakollisten opintojen määrä on 155 opintopistettä. Vapaavalintaisia opintoja (sivuaine- aine-, soveltavia tai muita opintoja tai klassisia kieliä) voi

Tutkintorakenteet 21 KIRKKOJEN JA YHTEISKUNNAN TEOLOGISTEN TEHTÄVIEN KOULUTUSOHJELMA A A1-linja (sis. ev.lut.kirkon papin/lehtorin virkaan edellyttämät opinnot) Teologian maisterin tutkinto 120 op Pro gradu -tutkielma Pääaineen syventävät opinnot (seminaari sis. hops 1 op, metodiopinnot sis. tvt-opintoja 1op) Soveltavat opinnot (sis. hops 1 op) Vapaavalintaisia opintoja (syventäviä, aine-, sivuainetai soveltavia** opintoja) 40 op 40 op 15 op 25 op Teologian kandidaatin tutkinto 180 op Soveltavat opinnot Vapaavalintaiset opinnot (sivuaine-, aine-, soveltavia** tai muita* opintoja) 5 op 10 op Aineopinnot 50 op (sis. aineseminaarin 3 op, kandidaatintutkielman 6 op sekä tvt-opintoja 1 op) Perusopinnot Klassiset kielet 60 op 30 op Yleis- ja kieliopinnot 25 op YK10 Filosofia ja etiikka 7 op YK20 Tieto- ja viestintätekniikan (tvt) ajokortti 3 op YK30 Viestintä- ja vuorovaikutustaidot 3 op YK40 II kotimainen kieli 4 op YK50 Vieras kieli 3 op YK60 Hops 3 op YK70 Kirjoitusviestintä 2 op * Muita opintoja korkeintaan 5 op ** Soveltavia opintoja vapaavalintaisissa opinnoissa yhteensä korkeintaan 15 op kandidaatin ja maisterin tutkinnoissa

22 Teologiset tutkinnot KIRKKOJEN JA YHTEISKUNNAN TEOLOGISTEN TEHTÄVIEN KOULUTUSOHJELMA A A2-linja (yleinen) Teologian maisterin tutkinto 120 op Pro gradu -tutkielma Pääaineen syventävät opinnot (seminaari sis. hops 1 op, metodiopinnot sis. tvt-opintoja 1op) Soveltavat opinnot (sis. hops 1 op) Vapaavalintaisia opintoja (syventäviä, aine-, sivuaine- tai soveltavia** opintoja) 40 op 30 op 15 op 35 op Teologian kandidaatin tutkinto 180 op Soveltavat opinnot Vapaavalintaiset opinnot (sivuaine-, aine-, soveltavia**, muita* tai klassisten kielten opintoja) 5 op 50 op Aineopinnot 30 op (sis. aineseminaarin 3 op, kandidaatintutkielman 6 op sekä tvt-opintoja 1 op) Perusopinnot Klassiset kielet 60 op 10 op Yleis- ja kieliopinnot 25 op YK10 Filosofia ja etiikka 7 op YK20 Tieto- ja viestintätekniikan (tvt) ajokortti 3 op YK30 Viestintä- ja vuorovaikutustaidot 3 op YK40 II kotimainen kieli 4 op YK50 Vieras kieli 3 op YK60 Hops 3 op YK70 Kirjoitusviestintä 2 op * Muita opintoja korkeintaan 5 op ** Soveltavia opintoja vapaavalintaisissa opinnoissa yhteensä korkeintaan 15 op kandidaatin ja maisterin tutkinnoissa

Tutkintorakenteet 23 KOULUN USKONNONOPETTAJAN KOULUTUSOHJELMA B B1-linja (Yhden aineen opettaja) Teologian maisterin tutkinto 120 op Pro gradu -tutkielma Pääaineen syventävät opinnot (seminaari sis. hops 1 op, metodiopinnot sis. tvt-opintoja 1op) Opettajan pedagogiset opinnot Vapaavalintaisia opintoja (syventäviä, aine-, sivuaine- tai soveltavia** opintoja) 40 op 40 op 35 op 5 op Teologian kandidaatin tutkinto 180 op Opettajan pedagogiset opinnot Vapaavalintaiset opinnot (sivuaine-, aine-, soveltavia** tai muita* opintoja) 25 op 25 op Aineopinnot 35 op (sis. aineseminaarin 3 op, kandidaatintutkielman 6 op sekä tvt-opintoja 1 op) Perusopinnot Klassiset kielet 60 op 10 op Yleis- ja kieliopinnot 25 op YK10 Filosofia ja etiikka 7 op YK20 Tieto- ja viestintätekniikan (tvt) ajokortti 3 op YK30 Viestintä- ja vuorovaikutustaidot 3 op YK40 II kotimainen kieli 4 op YK50 Vieras kieli 3 op YK60 Hops 3 op YK70 Kirjoitusviestintä 2 op * Muita opintoja korkeintaan 5 op. ** Soveltavia opintoja vapaavalintaisissa opinnoissa yhteensä korkeintaan 15 op kandidaatin ja maisterin tutkinnoissa

24 Teologiset tutkinnot KOULUN USKONNONOPETTAJAN KOULUTUSOHJELMA B B2-linja (Kahden aineen opettaja) Teologian maisterin tutkinto 120 op Pro gradu -tutkielma Pääaineen syventävät opinnot (seminaari sis. hops 1 op, metodiopinnot sis. tvt-opintoja 1op) Opettajan pedagogiset opinnot Toinen opetettava aine 40 op 30 op 35 op 15 op Teologian kandidaatin tutkinto 180 op Opettajan pedagogiset opinnot Toinen opetettava aine 25 op 45 op Aineopinnot 15 op (sis. aineseminaarin 3 op, kandidaatintutkielman 6 op sekä tvt-opintoja 1 op) Perusopinnot Klassiset kielet 60 op 10 op Yleis- ja kieliopinnot 25 op YK10 Filosofia ja etiikka 7 op YK20 Tieto- ja viestintätekniikan (tvt) ajokortti 3 op YK30 Viestintä- ja vuorovaikutustaidot 3 op YK40 II kotimainen kieli 4 op YK50 Vieras kieli 3 op YK60 Hops 3 op YK70 Kirjoitusviestintä 2 op

Opettajakoulutus 25 SIIRTYMINEN VUODEN 2005 TUTKINTORAKENTEESEEN Vuoden 1995 tutkintoasetuksen ja vuoden 2001 tutkintorakenteen mukaisia opintoja voi suorittaa kevätlukukauden 2008 loppuun saakka. Näiden opintojen tutkintovaatimukset löytyvät vuoden 2004 2005 opinto-oppaasta ja niiden suoritustavat En siirry! -oppaasta. Opiskelijan on myös mahdollista siirtyä suorittamaan uuden asetuksen mukaisia tutkintoja. Tarkempaa tietoa siirtymäkauden menettelytavoista saa erillisestä siirtymäkauden oppaasta ( Siirtyä vai ei? ), joka on saatavilla opintotoimistossa sekä tiedekunnan www-sivuilla. KOULUTUSOHJELMAN JA LINJAN VAIHTAMINEN Jos opiskelija haluaa vaihtaa koulutusohjelmaa tai linjaa, hänen tulee menetellä seuraavasti: Koulun uskonnonopettajan koulutusohjelmaan (B) valitun opiskelijan tulee ilmoittaa kirjallisesti teologisen tiedekunnan hallintopalveluihin ja soveltavan kasvatustieteen laitokselle, jos hän haluaa siirtyä kirkkojen ja yhteiskunnan teologisten tehtävien koulutusohjelmaan (A). Mikäli opiskelijalla on opettajan pedagogisten opintojen suoritusoikeus jonkin muun kuin teologisen tiedekunnan kautta tai mikäli hän on aiemmin suorittanut opettajan pedagogiset opinnot, eikä ole sisällyttänyt niitä toiseen tutkintoon, hän voi neuvotella koulutusohjelman vaihtamisesta opintoasiainpäällikön kanssa. B1-linjan opiskelija, joka on itse hankkinut opinto-oikeuden toiseen opetettavaan aineeseen, tulee toimittaa hallintopalveluihin dekaanille osoitettu anomus siirtymisestään B2-linjan opiskelijaksi. B2-linjalle hyväksytyn opiskelijan tulee ilmoittaa kirjallisesti tiedekunnan hallintopalveluihin, jos hän haluaa siirtyä takaisin B1-linjan opiskelijaksi. A-koulutusohjelman sisällä kandidaattiopintojen aikana A1-linjalta A2-linjalle tai A2-linjalta A1-linjalle vaihtamisesta ei tarvitse tehdä ilmoitusta. Suoraan maisteriopintoihin valitut opiskelijat valitaan A2-linjalle. Jos opiskelija haluaa siirtyä A1- linjalle, hänen tulee anoa sitä tiedekunnan dekaanilta. Aineenopettajan koulutus YLEISTÄ Aineenopettajan koulutus antaa laaja-alaisen opettajankelpoisuuden. Koulutusohjelmasta valmistuu erityisesti peruskoulun ja lukion aineenopettajia. Aineenopettajaksi voi pätevöityä sisällyttämällä opettajan pedagogiset opinnot tutkintoon tiettyjen tutkintovaatimusten mukaisesti tai suorittamalla ne erillisinä opettajan pedagogisina opintoina ylemmän korkeakoulututkinnon suorittamisen jälkeen ks. s. 30. AINEENOPETTAJAN KOULUTUSTA KOSKEVAT SÄÄDÖKSET JA MÄÄRÄYKSET Teologisessa tiedekunnassa aineenopettajan koulutus on järjestetty erilliseksi koulutusohjelmaksi, jossa on kaksi linjaa. Opettajan pedagogiset opinnot antavat pedagogisen kelpoisuuden toimia opettajana kaikilla peruskoulun luokka-asteilla ja myös ammatillisissa oppilaitoksissa sekä ai-

26 Teologiset tutkinnot kuiskoulutuksessa. Pedagogisten opintojen lisäksi opettajalla tulee olla ylempi korkeakoulututkinto sekä riittävä määrä opintoja opetettavassa aineessa. Opettajien kelpoisuusehdot ovat Asetuksessa opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista. Uskonnon aineenopettajan koulutuksen järjestämisessä noudatetaan yliopistojen tutkinnoista annettujen asetusten ja teologisen tiedekunnan pysyväismääräysten lisäksi opettajakoulutusta koskevia säädöksiä ja määräyksiä. Helsingin yliopistossa aineenopettajien koulutusta järjestää käyttäytymistieteellinen tiedekunta yhteistyössä teologisen tiedekunnan, humanistisen tiedekunnan, matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan, valtiotieteellisen tiedekunnan ja biotieteellisen tiedekunnan kanssa. Teologisten opintojen lisäksi koulun uskonnonopettajan koulutusohjelman opetussuunnitelmaan kuuluvat opettajan pedagogiset opinnot ja B2-linjalla myös toisen opetettavan aineen opinnot. VALINTAPERUSTEET Koulun uskonnonopettajan koulutusohjelmaan otettiin vuonna 2007 35 perustutkintoa suorittavaa opiskelijaa. Vuoden 2008 kiintiö on 35 perustutkintoa suorittavaa opiskelijaa. Valinnoissa ei ole vuosikurssikohtaisia kiintiöitä. Mikäli opiskelija ei saa suoritettua opettajan pedagogisia opintojaan tutkintovaiheessa, hänellä on oikeus anoa siirtoa nk. erilliseksi opiskelijaksi. Siirtoa on anottava viimeistään vuoden kuluttua valmistumisesta. Opintooikeus on voimassa 1,5 vuotta. Teologian maisterin tutkinnon suorittaneet voivat hakea opinto-oikeutta erillisiin opettajan pedagogisiin opintoihin. Erillinen opinto-oikeus on voimassa rajoitetun ajan (1,5 vuotta) ja siihen voidaan myöntää jatkoa vain erittäin pätevistä syistä. Hakuaika aineenopettajan koulutukseen päättyy helmikuussa 2008. Tarkempia tietoja hausta saa tammi-helmikuussa ilmestyvästä aineenopettajan koulutuksen valintaoppaasta, joka julkaistaan soveltavan kasvatustieteen laitoksen verkkosivuilla. Oppaassa kerrotaan tarkat ajat soveltuvuuskokeeseen ilmoittautumisesta ja kokeen ajankohdasta. Opettajan pedagogisten opintojen opinto-oikeuksiin liittyviin kysymyksiin vastaa käyttäytymistieteellinen tiedekunta. Teologinen tiedekunta järjestää infotilaisuuden uskonnon aineenopettajan koulutukseen pyrkiville 15.2. klo 14-16, PR sl 6. AINEENOPETTAJAN OPINTOIHIN LIITTYVÄ OPINTONEUVONTA B-koulutusohjelman mukaista tutkintoa ja aineenopettajan koulutuksen hakumenettelyä koskevaa neuvontaa antaa teologisessa tiedekunnassa opintotoimisto. Opettajan pedagogisten opintojen sisältöä ja suoritusaikataulua koskevaa neuvontaa saa soveltavan kasvatustieteen laitoksen amanuenssilta, puh. 191 29586 (Siltavuorenpenger 20 R, huone 239). Aineenopettajan koulutuksen pääasiallinen tiedotuskanava on ALMA (https://alma.helsinki.fi /doclink/8048). Voit joko mennä suoraan soveltavan kasvatustieteen laitoksen aineenopettajan koulutuksen ikkunaan tai seurata teologisen tiedekunnan etusivulla olevaa linkkiä aineenopettajan koulutukseen.

Opettajakoulutus 27 OPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT (60 OP/35OV) Lukuvuonna 2005 2006 siirryttiin uuteen kaksiportaiseen tutkintojärjestelmään ja uuteen opetussuunnitelmaan. Lukuvuonna 2004 2005 ja aiemmin suoritetut opettajan pedagogisiin opintoihin sisältyvät opintojaksot luetaan hyväksi myös tulevassa opetussuunnitelmassa. Tutkintovaatimukset, ilmoittautumisajankohdat ja -tavat, opetusajat ja -paikat sekä kaiken muun informaation opettajan pedagogisista opinnoista löydät ALMAsta, aineenopettajan koulutuksen ikkunasta. Opetus järjestetään yliopiston noudattamien opetusperiodien mukaisesti, niin että 1 moduulin kurssit järjestetään I periodin aikana jne. Opiskelija voi halutessaan hajauttaa opinnot jopa neljälle vuodelle (moduuli vuodessa) tai suorittaa kaikki moduulit peräkkäin yhden vuoden aikana. Moduulit on kuitenkin suoritettava numerojärjestyksessä. Harjoitteluille on asetettu aineenhallintarajat, jotka tulee täyttää täysimääräisesti ennen harjoittelun ilmoittautumisajan päättymistä. Opiskelu opettajan pedagogisissa opinnoissa on täysipäiväistä ja vaatii paljon pakollista läsnäoloa. Runsasta työntekoa tai muiden opintojen samanaikaista suorittamista ei suositella. Opintoneuvontaa saa aineenopettajan koulutuksen amanuenssilta (Siltavuorenpenger 20R, h. 239, p. 191 29586) sekä oman aineryhmän opettajilta. Aineenopettajan koulutuksen johtajana toimii prof. Jari Lavonen. HARJOITTELUIHIN VAADITTAVAT OPINTOSUORITUKSET ELI AINEENHALLINTARAJAT B1-linjan opiskelija voi ilmoittautua perusharjoitteluun suoritettuaan vähintään teologiset perusopinnot (60 op). Soveltavaan ja syventävään harjoitteluun pääsyn edellytyksenä on teologisten perus- ja aineopintojen suorittaminen (B1-linjalla yht. 95 op, B2-linjalla yht. 75 op). Toisen opetettavan aineen aineenhallintarajat löytyvät ALMAsta. Ajankohtaisimmat tiedot aineenhallintarajoista löytyy ALMAsta. Vanhojen tutkintovaatimusten mukaan suorittavien aineenhallintarajat ilmoitetaan ALMAssa. Jos ilmoittautuneita on enemmän kuin mitä harjoitteluihin mahtuu, karsinta tapahtuu opetettavien aineiden opintoviikko- tai opintopistemäärän sekä opiskelutilanteen perusteella. Hyväksyttyjen lista julkaistaan lokakuussa aineenopettajan koulutuksen ALMAsivulla. ILMOITTAUTUMINEN OPINTOIHIN Syksyn (moduulit 1 ja 2) opetukseen ilmoittautuminen tapahtuu kesällä ja kevään opetukseen (moduulit 3 ja 4) puolestaan ilmoittaudutaan syksyllä. Ilmoittautuminen on pakollista kaikille opiskelijoille. Tarkempaa informaatiota ilmoittautumisesta löydät aineenopettajan koulutuksen ALMA-sivuilta.

28 Teologiset tutkinnot Opettajan pedagogisten opintojen rakenne aineenopettajan koulutus PERUSOPINNOT (25 OP, 15 OV) Moduuli 1 (18 op, 11 ov) Kehitys- ja oppimispsykologia (4 op, 2 ov) Erityispedagogiikka (4 op, 2 ov) AD 1: Aineen opettamisen, opiskelun ja oppimisen tietoteoreettiset, psykologiset ja didaktiset perusteet (7 op, 5 ov) AD 2: Työtapa- ja opetuksen suunnitteluseminaari, sisältää yhteissuunnittelua harjoittelukoulun opettajien kanssa (3 op, 2 ov) Moduuli 2 (7 op + 4 op, 4 ov + 2 ov) Perusharjoittelu harjoittelukoulussa (7 op, 4 ov) Aineopintoja moduulissa 2 AD 4: Opettaja oman työnsä tutkijana -seminaari, osa 1: Tutkimus ja metodit (4 op, 2 ov) AINEOPINNOT (35 OP, 20 OV) Moduuli 3 (17 op, 10 ov) Kasvatuksen yhteiskunnalliset, historialliset ja filosofiset perusteet (5 op, 3 ov) AD 3: Opetussuunnitelmatyön ja opetuksen ja oppimisen arvioinnin seminaari (7 op, 4 ov) Soveltava harjoittelu (5 op, 3 ov) Moduuli 4 (14 op, 8 ov) AD 4: Opettaja oman työnsä tutkijana - seminaari, osa 2: Pedagoginen tutkielma (6 op, 3 ov) Syventävä harjoittelu harjoittelukoulussa(8 op, 5 ov) LINJAVALINTA SEKÄ TOISEN OPETETTAVAN AINEEN VALINTA B-koulutusohjelmassa on kaksi linjaa. Opiskelija voi valmistua B1-linjalta pelkästään uskonnon opettajaksi ja B2-linjalta uskonnon lisäksi jonkin muun aineen (esim. historian, psykologian, elämänkatsomustiedon tai filosofian) opettajaksi. Pääosa koulutusohjelman opiskelijoista valmistuu kahden aineen opettajiksi, jolloin he suorittavat tutkintonsa B2-linjan mukaan. Toinen opetettava aine voi olla mikä tahansa koulussa tai ammatillisessa oppilaitoksessa opetettava aine. Opiskelijan tulee hankkia opinto-oikeus toisen opetettavan aineen opintoihin itse esim. tasokokeen kautta. Suoritusoikeuden historian ja psykologian opintoihin voi kuitenkin saada myös teologisen tiedekunnan kiintiön kautta. Toisen opetettavan aineen voi valita myös kaikille Helsingin yliopiston opiskelijoille vapaiden aineiden joukosta (esim. filosofia). Tietoa opinto-oikeuksien myöntämisperusteista saa kunkin tiedekunnan opintotoimistosta ja opinto-oppaasta. Historian ja psykologian opintojen suoritusoikeuden hakumenettely teologisen tiedekunnan kiintiössä Opinto-oikeutta voivat hakea B-koulutusohjelmaan valitut teologian kandidaatin tai teologian maisterin tutkintoa suorittavat opiskelijat, joilla ei ole historian eikä psykologian opiskelu-oikeutta. Historian ja psykologian opintojen suoritusoikeuksia haetaan tarkoitukseen laadituilla lomakkeilla. Hakuaika päättyy vuosittain toukokesäkuun vaihteessa. Tarkemmat tiedot ha-