Käymme yhdessä ain TIMO MÄNNIKKÖ. Torstai

Käymme yhdessä ain TIMO MÄNNIKKÖ Torstai Aamulla heräsin satamasta. Eikä minulla ollut hajuakaan, kuka olen. Heräsin siihen, kun joku ravisteli. Onpas hyvännäköinen kaveri, oli ensimmäinen ajatukseni. Mitään muuta ei sitten tullutkaan mieleen vähään aikaan. En enää muista, mitä kaveri sanoi, tai mitä minä sille sanoin. Mutta se jatkoi kohta matkaansa. Sain kai vakuuteltua sille, että olen kunnossa. Vaikka en ollutkaan. Käsilaukusta löytyi kahdeksankymppiä seteleinä, huulipuna ja maskara, tupakka-aski ja sytkäri. Mutta ei henkkareita, ei avaimia, ei kännykkää. Ei mitään, mistä voisi päätellä, kuka olen. Ei edes vanhoja kuitteja. Takin taskussa oli vain narikkalappu ja muutama kolikko. Hesburgerin vessassa tuijotin itseäni peilistä. Punaruskeat hiukset, hiljattain värjätyt. Paksu meikki. Punainen nahkatakki, musta nahkainen minihame. Mustat sukkikset ja korkkarit. Kuin joku huora. Olen ollut sekaisin koko päivän. Ei olisi pitänyt päästää sitä aamuista kaveria karkuun. Perjantai Tästä tulikin hyvä päivä, vaikka aamu näytti ankealta. Ei enää toista yötä ulkona! Se eilinen kaveri tuli vastaan Heikinkeskuksessa. Eilen se taisi olla len- 1

killä. Tänään se oli vain tappamassa aikaa, niin kuin minäkin. Mutta ihan yhtä hyvännäköinen se oli edelleen. Sain sen tarjoamaan kahvit ekan kerroksen kuppilassa. Aika helposti se suostui. Se sanoi nimekseen Antti. Minä sanoin Maria. Ensimmäinen nimi, joka tuli mieleen. Onko se minun oikea nimeni? Antti on opiskelija. Nyt se odottelee luentojen alkua. Minulta meni vähän ohi, mitä se opiskelee. Sanoiko se edes? Enkö kysynyt? Minäkin sanoin olevani opiskelija, kun en muutakaan keksinyt. Olen juuri tullut kaupunkiin, vielä en ole onnistunut saamaan kämppää, enkä tunne täältä ketään. Oli vähän epämääräiset selitykset, mutta näytti kelpaavan. Onneksi se ei paljon kysellyt. Kerroin sille, että vietin viime yön Luoteispuistossa. Ei siellä pystynyt nukkumaan kunnolla. Pääsisikö sen luo lepäämään hetkeksi? Ja suihkussa pitäisi käydä. Helposti se suostui siihenkin. Antilla on kaksio ihan keskustassa. Vähän kolkko, mutta siisti. Kävin suihkussa, ja Antti teki voileipiä. Minä jo luulin, että saisin jäädä sinne yöksikin. Se kun oli tähän asti tehnyt kaiken, mitä olin pyytänyt. Mutta sillä on tyttöystävä! Niinpä tietysti. Ihmehän se olisi, jos tuollainen kaveri ei olisi varattu. Ja tarkemmin kun muistelen, niin olihan siellä kylppärissä sellaisia purkkeja, mitä ei poikamieskämpässä pitäisi olla. Tyttöystävä ei oikeastaan asu Antin kanssa, mutta tulee silti sen kämppään yöksi. Eikö se ole asumista? Kohta se tulee töistä ja minun pitäisi varmaan lähteä. Ehdotin, että voisin silti nukkua olkkarissa. Eihän meillä ole mitään menossa. Mutta niiden tilanne on (kuulemma) tällä hetkellä vähän sekava. Parempi ettei se näe minua. Olin juuri lähdössä, kun Antti ehdotti jotain. Sen porukat asuu Karhumäessä, mutta ne lähti juuri viikoksi Madeiralle. Minä voisin olla niiden asunnossa vähän aikaa. Sehän sopii. Antilla ei ole autoa, mutta onneksi Karhumäkeen pääsee hyvin bussilla. Tänne se minut sitten toi. Hieno omakotitalo, viisi huonetta ja keittiö, 2

sauna. Iso telkkari (Antilla ei ole telkkaria). Jääkaappi täynnä ruokaa, joka pitäisi syödä pois ennen kuin pilaantuu. Antti antoi vielä rahaakin, sataviisikymppiä, kun pyysin. Tietysti vain lainaksi. Tämä kaveri on ihan uskomaton! Miksi sen pitää olla varattu? Lauantai Tänään oli jo kolmas päivä peräkkäin, kun törmäsin Anttiin. Mutta nyt blondi oli mukana. Aamupäivällä pääsin vihdoin ostoksille. Farkut, pari puseroa, alkkareita. Melkein heitin vanhat vaatteet samantien roskiin. Jostain syystä laitoin ne kuitenkin muovikassiin. Olkoot tuolla komerossa, toistaiseksi. Tarvitsen vielä ainakin uudet rintsikat ja paremmat kengät. Ja joku takki tai vastaava. Se punainen on liian räikeä. Entäs kännykkä? Kenelle minä soittaisin? No, Antille tietysti. Kai sillä on kännykkä? Lankapuhelinta sillä ei ainakaan ollut. Täällä niitä näyttää olevan kaksi. Pitää varmaan pummata Antilta lisää rahaa. Mistähän se saa rahaa? Se ei ole töissä. Porukoiltaan kai. Tästä asunnosta päätellen niillä on varaa elättää useampikin aikamiespoika. Mutta se blondi. Anttilan ovella melkein kävelin niitä päin. Se ja Antti, käsi kädessä. Ruskea takki, harmaa toppi, mustat farkut. Aika tavallisen näköinen. Eikä edes aito blondi. Moikkasin tietysti Anttia. Blondi mulkaisi minua heti pahasti. Tarjosin sille kättä. Tarttui se lopulta siihen, mutta vasemmalla. Sillä oli oikeassa ranteessa side. Siinä me juteltiin hetken niitä näitä. Opiskelukaverit, muka. En sanonut mitään, missä asun, ettei Antti joudu vaikeuksiin. Blondi ei paljon puhunut, mulkoili vain. Niillä ei taida mennä kovin hyvin. Vaikka käsi kädessä kulkivatkin. Näytti enemmän siltä, että blondi vain haluaa näytellä Anttia. Että katso- 3

kaa, minulla on tällainen. Se oli selvästi mustasukkainen minullekin, vaikka sillä ei ole mitään syytä. Vai tiesikö se, että olen ollut Antin kämpässä? Miksi sillä oli se side? Onko se viillellyt itseään? Sitäkö se niiden sekava tilanne tarkoittaa? Antti ansaitsee kyllä paremman kuin jonkun sekopään itsemurhakandidaatin. Kohta blondilla on oikeasti syytä olla minulle mustasukkainen. Sunnuntai Antti, taas kerran! Pitäisikö tässä alkaa uskoa kohtaloon? Menin iltapäivällä Waltteriin. Olin jo unohtanut, että minulla oli ollut taskussa narikkalappu. Siinä taisi lukea Waltteri. Mutta nyt en enää löydä sitä mistään. Putosikohan se sinne puistoon? Kyselin, että onko niiden narikkaan unohdettu jotain. Mutta eihän ne mitään anna ilman lappua. Enkä minä osannut sanoa tuntomerkkejäkään. Jäin sitten sinne hetkeksi istumaan. Olin juomassa toista siideriäni, kun ne käveli sisään. Antti, ja blondi sitä taluttaen. Odotin, että ne ensin tilasi. Sitten menin niiden pöytään, ihan pokkana. Blondin ilme oli näkemisen arvoinen. Se meinasi heti lähteä ja viedä Antin mukanaan. Mutta en päästänyt niitä menemään. Aloin vain puhua. Ensin vähän kaikenlaisia opiskelujuttuja, sitten onko niillä suositella mitään hyviä menopaikkoja. Ja sitten yritin saada blondista vähän irti, että mistä se tulee, mitä tekee ja niin edelleen. Huonolla menestyksellä. Se ei taaskaan paljon puhunut. Joten keskityin Anttiin. Taisin käydä päälle vähän liiankin innolla. Se oli varmasti melko hankala tilanne Antille. Kun joku vain flirttailee, vaikka tyttöystävä istuu samassa pöydässä. Mutta hyvin se siitä selvisi. Blondi ei edelleenkään taida tietää, että minä olen käynyt niillä. Tai että 4

Antti on antanut avaimet Karhumäkeen. Toivottavasti en puhunut itseäni pussiin, kun keksin niitä juttuja Antin ja minun opiskeluista. Tuli mieleen, että en vieläkään tiedä blondin nimeä. Enkö kysynyt? Vai kysyinkö, mutta se ei vastannut? Nyt on parempi vaihtaa taktiikkaa. Huomenna blondi on taas töissä, kai. Ja minulla on koko päivä aikaa. Täytyy olla vähän hienovaraisempi kuin tänään. Mutta sitä minä en ymmärrä, miksi Antti oikein on sen kanssa. Ei ainakaan suloisen persoonallisuuden takia. Jos se vaan on sen tyyppiä. Huippu ulkonäkö kyllä riittää korvaamaan aika monta puutetta. Mitättömän näköinen se minun mielestäni on. Mutta maailmassa on varmasti joku, joka näkee märkiä unia juuri tuon näköisestä naisesta. Vaikka Antti. Hyvä, että pääsin ajoissa eroon siitä huora-lookista. Maanantai Kun blondi on poissa, niin kissa hyppii pöydälle. Ja kohta muuallekin. Heräsin, kun puhelin soi. Hetken mietin, että vastaanko. Eihän kukaan tiedä, että olen täällä. Paitsi Antti, tietysti. Mutta ei. Joku hemmetin häirikkö! Ei mitään anteeksipyyntöä, löi vain luurin korvaan. Hyvä silti, että herätti niin aikaisin. Muuten olisi jäänyt kyttäyskeikka tekemättä. Ehdin juuri ja juuri Antin kämpälle, kun blondi lähti töihin. Seurasin sitä, niin kuin jossain leffassa. Se ei huomannut mitään. Se on töissä Krissen Putiikissa. Pieni rättikauppa ihan torin vieressä. Vain yksi myyjä sen lisäksi. Varmaan omistaja. Näytti kiireiseltä paikalta, jo heti aamusta. Hyvä niin, pysyypähän blondi poissa koko päivän. Sitten kävin kiinni Anttiin. Me oltiin koko päivä sen kämpässä. Olisi me voitu käydä ulkonakin, mutta se ei halunnut. Pelkäsi kai, että blondi näkee meidät yhdessä. En sitten painostanut sitä. 5

Kivaa meillä oli silti. Juteltiin paljon. Tai minä juttelin ja se kuunteli. Ei siinä mitään, parempi hiljainen kaveri kuin joku rääväsuu. Ja se osaa kokata! Ei mitään voileipiä tällä kertaa. Se laittoi jotain italialaistyylistä: kinkkua ja hunajamelonia, uunissa paistettua kalaa ja sitruunakastiketta, tiramisua. Viiniäkin sillä oli. Paras ateria miesmuistiin. Siis naismuistiin. Joka on nyt alle viikon mittainen. Sain siltä vielä vähän lisää rahaa, lainaksi. Mutta ei sitä viitsisi enää enempää kupata. Pitää varmaan hommata töitä. Olisin ollut siellä vaikka kuinka kauan, mutta piti lähteä ennen kuin Johanna tulee takaisin. Siis se blondi. Kun kuulin, että sen nimi on Johanna, niin tuli sellainen deja vu tai jotain. Ihan niin kuin se olisi minun oikea nimeni. Minun olisi pitänyt olla Johanna! Eikä Antti tainnut sanoa, että sen nimi on Johanna. Ei, se kutsuu itseään Johannaksi. Miten niin kutsuu? Eikö se ole sen nimi? Mitä enemmän mietin asiaa, sitä enemmän alkaa tuntua, että se on oikeasti joku sekopää. Se on jollain konstilla saanut iskettyä Antin. Ja nyt se pitää siitä kiinni kynsin hampain, vaikka Antti ei selvästi välitä siitä. Blondista on päästävä eroon. Tiistai Päivä Antin kanssa, mutta ilta taas yksin. Siihen täytyy tulla muutos. Aamulla kävin Putiikissa. Halusin varmistaa, että blondi on siellä. Sitä ei ensin näkynyt. Ehdin jo toivoa, että se on ottanut lopputilin ja häipynyt maisemista. Mutta ei. Siellä oli aina vaan yhtä kiireisen näköistä. Jostain tuli päähäni kysyä työpaikkaa. Krisse (se kai sen nimi on?) sanoi, että sillä on jo yksi myyjä. Vaikka ruuhka-apua voisi joskus tarvita. Mutta sitten blondi tuli takahuoneesta, joten livistin kesken kaiken. Blondi taisi silti huomata minut. Tänään käytiin Antin kanssa ulkonakin. Mutta pysyttiin kaukana torin 6

seudusta. Ihan kiva päivä, tämäkin. Mutta se ei riitä. Miksi minun pitäisi jakaa Antti? Sen pitäisi olla kokonaan minun. Illalla puhelin soi taas. Olisiko se nyt Antti? Tietysti se häirikkö. Valmistauduin heittämään sille jonkin tosi pahan herjan, ennen kuin se ehtii taas lyödä luurin korvaan. Mutta se olikin blondi! Vähän olin yllättynyt. Se halusi puhua, Antista tietysti. Että meidän pitäisi selvittää, missä mennään. Mutta ei puhelimessa. Se ehdotti treffejä Siltapubiin huomisillaksi. Suostuin. Tässä on tilaisuus. Minä ja blondi, kahdestaan, iltamyöhään. Tätä täytyy miettiä. Keskiviikko Se on päätetty. Vähän jännittää. Mutta hyvin se menee. Päivällä kävin tsekkaamassa paikat. Siltapub, silta, satama. Siinä on juuri sopiva kohta. Vähän piilossa, katulamppu rikki. Eikä siitä illalla kuitenkaan kovin moni muu kulje. Kerrataanpas vielä. Se kävelee siltaa pitkin pubille. Mitä jos se tuleekin bussilla? Tai ottaa taksin? Kyllä se kävelee. Kävelee se töihinkin, vaikka sinne on paljon pidempi matka. Seisoskelen sen paksun tolpan takana, kaiteeseen nojaillen. Se tulee, tartun kiinni. Se on aika pienikokoinen, kyllä minä jaksan. Siitä on ainakin kymmenen metriä alas. Siitä se ei selviä. Mitä jos joku menee pieleen? Sitten improvisoidaan. Hyvin se menee. Kaikki valmiina. Nyt menoksi. Helvetin narttu! Hitto, kun oli lähellä! Miten se pääsi yllättämään sillä lailla? Ja veitsen kanssa. Se oli suunnitellut kaiken. Helvetin skitso! Se oli värjännyt hiuksensakin. Ja sillä oli punainen nahkatakki. Piti heti 7

tarkistaa, onko se käynyt täällä hakemassa ne vaatteet. Ei ollut, kaikki on tallella. Näin kyllä, että joku sieltä tulee. Mutta en tunnistanut. Sitten se ryntäsi kohti, veitsi kädessä. Miten se oikein tapahtui? Joku refleksi se oli. Se makaa siellä alhaalla. Liikkumatta. Ja minulta vuotaa verta ranteesta. Ei olisi pitänyt juosta pois. Jos se jäikin henkiin. Jos se kertoo kaiken Antille. Kyllä se kuoli. Ei semmoisesta voi selvitä. Mihinkähän se veitsi joutui? Hemmetti, kun tämä haava kirvelee. Hitto, se oli lähellä! Torstai Näyttää siltä, että blondi on historiaa. Ja Antti on nyt minun. Aamulla menin heti Antille. Se oli juuri tulossa lenkiltä. Johanna ei ollut tullut yöksi kotiin. Oli se kyllä käynyt päivällä. Mutta ilmeisesti oli lähtenyt kiireessä, kun avaimetkin oli eteisen pöydällä. Vain vanhat vaatteet oli poissa, muut kamat oli kaikki tallella. Sanoin Antille, että Johanna soitti eilen. Sen äiti oli joutunut onnettomuuteen, tai jotain. Sen piti lähteä sinne. Se oli käynyt ensin täällä, mutta Antti ei ollut kotona. Vihjailin, että oikeasti se halusi vain pistää välit poikki. Että se ei sitten taida tulla enää takaisin. Hitto. Antillahan on kännykkä. Miksei Johanna soittanut suoraan sille? Olisi pitänyt miettiä vähän tarkemmin. Mutta Antti ei ole sanonut mitään. Jos se kysyy, keksin jotain. Mutta silloin aamulla Antti oli tavallistakin hiljaisempi. Jätin sen yksikseen, kun se näytti siltä, että haluaa miettiä asioita. Jäi silti sellainen vaikutelma, että se ei ollut lainkaan pahoillaan. Se oli ennemminkin helpottunut. Satamassa ei näkynyt jälkeäkään eilisestä. Pengoin kaikki puskatkin 8

läpi. Siinä veitsessähän on minun vertani. Mutta sitä ei näkynyt. Putosi kai veteen. Jos blondi olisi selvinnyt, niin olisi se kai mennyt heti kotiin? Tai soittanut sairaalasta. Jos se on kuollut, niin miksei kukaan ollut ilmoittanut Antille? Ehkä sitä ei ole tunnistettu. Sehän oli ihan eri näköinen. Oliko se ottanut edes mitään papereita mukaansa? Johannaa ei ole näkynyt Putiikissakaan, Krisse kertoi, kun kävin kysymässä. Ei eilen eikä tänään. Ja juuri kun on yksi vuoden kiireisimmistä viikoista menossa. Siitä sain ajatuksen. Sanoin Krisselle, että olen ollut viime kesänä töissä melkein samanlaisessa paikassa. Voisin tulla Johannan tilalle. Vain siksi aikaa, kun se palaa takaisin. Vähän se näytti epäröivän, mutta suostui sitten, kun asiakkaita oli kassalla jonoksi asti. Mutta ei tehdä papereita, päästään molemmat helpommalla. Saan palkan käteisellä päivän päätteeksi. Mitä siihen viranomaisia sotkemaan. Sehän sopi minulle. Minuahan ei ole virallisesti edes olemassa. Niin että nyt olen sitten töissä Krissen Putiikissa. Saan vähän omaakin rahaa. Ettei tarvitse enää pummata Antilta. Töiden jälkeen kävin hakemassa kaikki kamani Karhumäestä ja kannoin ne Antille. Sen porukathan palaa huomenna. Eikä minulla ole muutakaan paikkaa. Voisin nukkua olkkarissa. Jos Johanna tulee takaisin, se kyllä ymmärtää. Ja taas sain puhuttua Antin ympäri. Olenpas minä hyvä. Huomenna siirryn makkariin. Perjantai Minustakin tuli blondi. Ja nyt olen Johanna. Antti ei ollut täällä, kun tulin kotiin. Ehdinpä värjätä hiukset ihan rauhassa. Jos Antti kerran tykkää blondeista, niin olkoon sitten. Ja blondi jätti aika paljon vaatteita komeroon. Niitä tyylittömiä. Mutta osa on melkein 9

uusia. Voin kai yhtä hyvin käyttää niitäkin. Varsinkin kun parempi puseroni on veressä, eikä se lähde millään pois. Miksei blondi hankkinut vaatteitaan Putiikista? Siellä on ihan hyvännäköisiä. Ja edullisia. Ei ihme, että kauppa käy. Kai henkilökunta saisi vielä lisäalennusta, jos vain kysyisi. Muuten siellä on tylsää. Liikaa hommia. Ennemmin olisin koko päivän Antin kanssa. Onneksi huomenna on vapaapäivä. Krisse oli vähän myrtsinä, kun sanoin, että lauantaina en sitten tule töihin. Mutta ei se voi pakottaakaan. Kun ei kerran ole allekirjoitettu mitään papereita. Mutta Antti. Se oli yllättynyt, kun se näki uuden tyylini. Taisi kuitenkin tykätä. Päätellen siitä, että enää ei ole puhettakaan olkkarissa nukkumisesta. Jos se kyselee tästä siteestä, niin sanon, että kaaduin kylppärissä. Tuskin kysyy, se ei ole sen tapaista. Sanoin sille myös, että minun toinen nimeni on Johanna. Ja että kaikki hyvät ystävät kutsuu minua sillä nimellä. Että oikeastaan sinäkin voisit käyttää sitä. Antti pisti vähän vastaan. Onhan se hieman omituista, kun edellinen on ollut samanniminen. Mutta antoi se sitten periksi. Niin kuin aina. Mutta vähän mietityttää, missä se oikein tänään oli. Sain olla aika pitkään yksikseni ennen kuin se tuli kotiin. Se sanoi käyneensä vain ostamassa uuden keittiöveitsen. Kun sen paras veitsi on kadonnut. Ja olihan sillä uusi veitsi mukana. Mutta ihmeen kauan sen hakeminen kesti. Olikohan blondin mustasukkaisuus tarttuvaa? En viitsi kiusata sitä enää tänään. Etten pilaa ensi yötä. Lauantai Antillakin on menneisyys. Montakohan sillä on ollut? Yö oli kyllä kaikkea, mitä odotin, ja enemmänkin. Tämä kaveri tietää, miten naista miellytetään. Aamulla herätessä oli sellainen olo, että elämä 10

ei voi tästä enää paremmaksi tulla. Kohta sekin heräsi. Se nousi ja teki aamiaista. Kunnollista sellaista, ei mitään muroja tänään. Pakkohan sitä oli lähteä näyttämään muillekin. Että nyt se on sitten kokonaan minun. Siellä me käveltiin keskustan ihmisvilinässä. Toisaalta tuntui siltä, että kaikki katsoo meitä ihaillen. Toisaalta taas, että me ollaan ihan kahdestaan maailmassa. Omituinen tunne. Yllätyin, kun joku sanoi Antin nimen. Totta kai Antti tuntee muitakin kuin vain minut, kun se kerran on asunut täällä ties kuinka kauan. Mutta silti. Siinä se vain seisoi oven edessä. Pieni punapää korkokengissään, iso muovikassi kädessä. Tiukat farkut, puseron napit auki melkein napaan asti. Oli sentään rintsikat muistanut laittaa. Antin opiskelukaveri, kuulemma, juuri palannut kaupunkiin. Se käyttäytyi jotenkin omituisesti. Ja Antti oli vaivautunut. Onko niillä ollut jotain vipinää? Ei ole tullut aikaisemmin mieleen, että Antilla olisi ollut joku jo ennen blondia. Mutta totta kai sillä on ollut. Se on sen näköinen, että kuka tahansa normaali nainen olisi valmis iskemään kiinni koska tahansa. Niin kuin nyt se itseään esittelevä narttu. Kättelinkin sitä, kun se sitä niin tyrkytti. Mutta muuten se oli niin kuin minua ei olisi olemassakaan. Ei edes nimeään sanonut. Lopulta me päästiin siitä eroon. Kysyin Antilta suoraan, että onko se joku sen entinen. Sanoi, että ei, pelkkä ystävä. Ystävä, my ass. Ihan selvä, että narttu haluaa olla paljon muutakin. Ja Antti on, se täytyy sanoa, aika helppo tapaus. Nyt täytyy olla tarkkana. Ettei kukaan vie sitä minulta. Sunnuntai Narttu pilasi sitten tämänkin päivän. Melkein ehdin jo unohtaa sen. Yö oli sen verran mahtava, taas. Nukut- 11

tiin pitkään. Päivällä Antti kokkasi jotain kreikkalaista. Iltapäivällä ehdotin, että voitaisiin välillä käydä oluella tai siiderillä. Onko sillä joku suosikkipaikka? Ei ollut, se ei paljon käy kapakoissa. Vein sen sitten Waltteriin, se on ihan siisti ja rauhallinen paikka. Ei olisi pitänyt! Oltiin juuri päästy istumaan, kun se narttu tunki samaan pöytään. Sanoin, että me ollaan kyllä lähdössä, mutta se sanoi, että vastahan te tilasitte. Mistä se senkin tiesi? Ei kai se vaan ollut seurannut meitä sinne? Ei siitä päässyt eroon mitenkään. Se kävi Antin kimppuun kuin mikä. Ja tyrkytti sille taas tissejään. Ja puhetta riitti. Jotain muka hauskoja juttuja. Mitä niille oli tapahtunut viime vuonna. Siis Antille ja sille, jossain luennolla. Vai oliko se jossain opiskelijabileissä? En muista, olin niin vihainen sille. Sitten se rupesi kuulustelemaan minua. Mitä se sille kuuluu, mistä minä olen kotoisin? Pitäisi huolen vain omista asioistaan. En sanonut sille yhtään mitään. Ja mitä sekin puhe menopaikoista oli? Jos se oikeasti on ollut täällä opiskelijana viime vuonna, niin kai se nyt jo kaupungin tuntee. Lopulta sain Antin pois sieltä. Se väitti aina vaan, ettei niillä ole mitään. Kysyin, että eikö se tajunnut, että narttu yritti iskeä sitä. Vaikka minä istuin puolen metrin päässä! Mutta ei siinä Antin mielestä ollut kyse mistään sellaisesta. Onhan se namun näköinen, mahtava kokki ja huippu sängyssä, mutta joskus se vaan ei tajua! Uskaltaako sitä jättää huomenna yksin? Maanantai Hemmetin narttu! Se on vaan vedättänyt koko ajan. Aamulla Antti lähti taas lenkille. Kun otin sidettä pois ranteestani, huomasin että Antti oli jättänyt kännykkänsä pöydälle. Pitäisikö? Kyllä, pakko saada tietää. Ei ihme, ettei se koskaan soittele kenellekään, eikä sille soiteta, kun sil- 12

lä oli muistissakin vain yksi numero: Karhumäki. Kokeillaan, kuka sieltä vastaa. Narttu on siellä! Eikä Antti ole sanonut mitään! Eikö sen porukoiden olisi pitänyt jo palata lomiltaan? Vai onko mitään porukoita edes olemassa? Onko se asunto joku Antin yksityisbordelli, jonne se kuskaa kaikki naisensa vuoron perään? Oli vähältä, etten lintsannut töistä. Hermosavujen jälkeen olin rauhoittunut lopulta sen verran, että tajusin lähteä. Kun olin jo jättänyt Krissen yksin lauantaiksi, niin en enää voinut tehdä sille toista kertaa ohareita. Huoli se minut vielä takaisin, vaikka olin reilusti myöhässä. Mutta koko päivän pyöri mielessä vain yksi asia. Antti ja narttu. Ja mitä ne puuhaa, kun minä olen jumissa Putiikissa. Heti kotiin päästyäni otin Antin käsittelyyn. Se väitti aina vaan, ettei sillä ole mitään sivusuhteita. Tunnusti se sentään, että se narttu on Karhumäessä. Ja sen nimi on Maria. Siis Maria! Mitä se yrittää? Viedä minulta sekä miehen että nimen? Olin tosi vihainen. Mutta ei Antin kanssa saa kunnon riitaa aikaan. Se vaan nyökyttelee, sanoo sille mitä vaan. Murjotti se silti vähän. Ei viitsinyt laittaa mitään ruokaakaan. Sanoi vain, että tuli syötyä tukevasti päivällä. Että tee sinä vain jotain itsellesi. No joo, olinhan minäkin siellä Karhumäessä, ennen kuin me mentiin yhteen. Eikä se silloin yrittänyt mitään. Turha sitä on tässä syytellä. Antti nyt vaan on sellainen. Mutta se narttu! Siitä täytyy päästä eroon. Tiistai Tiedän jo, miten teen sen. Sehän melkein toimi minun kanssani. Mutta minä vien homman kunnolla loppuun asti. Narttu kävi aamulla Putiikissa. Ihan vaan kyttäämässä. Se häipyi heti, 13

kun näki minut. Luuli kai etten huomannut. Melkein lähdin sen perään. Mutta sain hillittyä itseni. Onneksi. Jos olisin ruvennut raivoamaan sille kadulla niin kuin joku sekopää, niin se ei olisi varmasti suostunut yhtään mihinkään, kun soitin sille. Sanoin Antille, että käyn vielä ostamassa muroja. Kun vanha paketti loppui tänään. Se olisi lähtenyt mukaan, mutta en päästänyt. Hain ensin äkkiä ne murot Heikinkeskuksen K-kaupasta. Sitten tokaan kerrokseen. Siellä on vielä se yleisöpuhelin, toimiva sellainen. Narttu oli ensin ihan sanaton. Oli kai luullut, että Antti soittaa. Sanoin sille, että meidän pitäisi tavata kahdestaan. Tehdä niin kuin pelisäännöt selviksi, Antin suhteen. Olin varautunut siihen, että narttu ryhtyy hankalaksi. Väittää, että Antti saa valita kenet haluaa ja Antti on valinnut sen. Tai sitten yrittää aina vaan kieltää olevansa kiinnostunut siitä. Mutta se oli ihmeen rauhallinen. Taisin olla aika vakuuttava. Huomenillalla se tulee Siltapubiin. Keskustelemaan. Nyt on nartun vuoro yllättyä. Keskiviikko Nyt pää kylmänä. Jään sitten passiin siihen Siltapubia vastapäätä. Ja odotan, kun se tulee. Työt ei tänään kiinnostanut. Menin sen sijaan heti aamulla kampaajalle. Blondi sai mennä, tervetuloa takaisin vanha minä. Tajusin kyllä, että nartulla on melkein samanväriset hiukset. Mutta silti. Nyt näytän jotenkin enemmän itseltäni. Sen jälkeen takaisin Antille. Soitin ovikelloa ja juoksin kerroksen ylöspäin, piiloon. Hyvä säkä, se ei ollut kotona. Ensin vaihdoin omat vaatteet päälle. Niihin blondin mauttomiin rätteihin ehtikin jo kyllästyä. Minun puolestani ne saa vaikka polttaa. Kaivoin vanhat huoran kamppeet esiin komerosta. Siellä ne olivat vielä 14

siinä samassa muovikassissa, johon olin ne tunkenut Anttilan sovituskopissa. Hyvä, että säästin, nyt niille on käyttöä. Sitten kunnon meikki. Narttu odottaa sellaista Johannan näköistä hiirulaista. Se ei huomaa mitään ennen kuin on liian myöhäistä. Onneksi satuin katsomaan ulos keittiön ikkunasta. Ehdin juuri ja juuri napata veitsen käsilaukkuun. Muovikassi mukaan, ja sitten taas kiireellä portaita ylös. Antti ei nähnyt minua. Kaikki valmiina. Kai tässä ehtii ottaa vielä yhden siiderin? Toivottavasti en taita nilkkojani näiden hemmetin korkkarien kanssa. Omat vaatteet saavat jäädä tuonne narikkaan. Haen ne sitten myöhemmin. Mitäs vielä? Korjataan meikkiä. Hitto! Joko se on noin paljon? Nyt menoksi. Sitä saa mitä tilaa. Helvetin narttu. c 2008 Timo Männikkö 15