Jumalten Valittu Kappale 15 - Piileskelyä Minä olen vieläkin niin äimänä kuin olla ja voi, Andre valitti muutaman päivän kuluttua Marialle, joka katsoi Andrea hetken kulmakarvat koholla ihan kuin kysyäkseen mikä voi aiheuttaa tuollaista hämmennystä kuin Andrella. Poika ei ollut ikinä tuntenut oloaan näin kummalliseksi saatuaan tietää jotain omasta suvustaan ja perimästään. Olihan hänelle kerrottu jotain yhteydestä Fromiyan sukuun, mutta että se olisi sukua kuninkaallisille ja Ayalluceille? Aivan ihmeellistä! Minä en ymmärrä lainkaan, miten näin voi käydä, Andre sanoi. Minä kuvittelin olevani ihan normaali, mutta olenkin jokin... kummajainen. Maria kikatti ja pörrötti pojan hiuksia. Sinä olet erittäin hauska kummajainen, Andre. Andre hymyili. Kaksikko oli kahdestaan Maraifian palatsin puutarhassa ja makoilivat ruohon keskellä yhdessä. Tai no, itse asiassa Maria nojasi puuhun ja Andre oli hänen syleilyssään. Aurinko oli laskemaisillaan jossain kaukaisuudessa ja läheistä kappelia koristeltiin häitä varten kukkasin. Andre vilkaisi sitä ja ei voinut olla pohtimatta miksi kaikkea koristeita piti olla noin paljon. Sehän oli vain avioliittoon siirtyminen eikä mikään sen isompi juttu. Miksi tuo pikkumökki pitää koristella tuolla tavalla? Eikö yksinkertainen kukkakimppu ja serpentiini kelpaisi? Miksi pitää ottaa tuollaiset määrät kukkia ja muuta esille? Miksi- Andre sanoi, mutta Maria vaiensi hänet naurullaan. Sinun pitäisi tuntea naiset paremmin kun hurmuri kerran olet, Andre. Lily on nainen ja haluaa unelmahäänsä nyt ennen kuolemaansa. Ymmärrätkös? Kyllä, mutta minulle riittäisi vähempikin tavara... Andre mutisi. Maria vain naurahti ja halasi Andrea hellästi. Andresta se tuntui tietenkin erittäin mukavalta, eikä hän halunnut kieltää sitä tosi seikkaa. Hän kykeni näkemään kuinka lähistöllä oleva Aaron muljautti silmiään ajatellen selvästi nuoriparin olevan ihan sekaisin toisistaan ja käuttäytyvän sen mukaisesti. Andre oli kuitenkin jotenkin varma, että Aaron oli vain kateellinen, kun ei itse saanut olla Marian kanssa Andren sijasta. No, sille prinssi ei mahda enää mitään, koska Maria oli Andren oma rakas. Olenpa minä itsekäs. No, Mariahan on minun. Ainakin vielä tällä hetkellä. Emmehän me tiedä, kuinka kauan saamme olla yhdessä... Andre ajatteli surullisena. Hänestä tuntui jotenkin kummalta ajatella tällaisia, koska normaalisti hän ei niin tehnyt. Nyt hänen oli pakko, koska olisi typerää yrittää olla ajattelematta kun kaikki synkät ajatukset hiipivät pojan mieleen kuitenkin aina tämän ollessa yksin. Hän huokaisi hieman liian äänekkäästi, koska Maria kuuli sen ja katsoi Andreen huolestuneena. Andre tiesi, että Maria oli jo nähnyt Andren olevan hyvin masentunut tulevasta kuolemastaan. Miten ihmeessä Filia muka kuvitteli pitävänsä Andren elossa niin pitkään, että tämä voisi toteuttaa unelmansa Marian kanssa? Andre, minä kyllä kuuntelen sinua, jos sinulla on huolia, Maria kuiskasi. Minä ymmärrän, että sinua pelottaa, koska pelkään itsekin. Ja en haluaisi menettää sinua, mutta... Et sinä menetä minua ihan noin helposti, Maria, Andre sanoi ja hymyili rakkaalleen. Minä yritän parhaani selvitäkseni elossa takaisin. Jos niin ei käy, sinä voit aina seurata minua kuolemaan. Tuskinpa se akka panee pahakseen, vaikka kuolet. Niin, Maria sanoi. Olen vain aina halunnut naimisiin ja perustaa perheen. Sinä olisit erittäin loistava aviomies, kun olet niin hauska. Minäkö, hauska? Andre naurahti. Hän virnisti. On mukavaa kun puhut noin, mutta en oikein usko olevani erittäin hyvä esikuva lapsille, joiden äiti on aatelinen. Mutta sinä oletkin Zenin sukulainen. Herrasmiesmäisyys on veressäsi. Ja Rhodrykin on herrasmies, Maria intti ja osoitti sormellaan vähän matkan päässä kävelevää Rhodryä ja Jadea, joka piti aviomiestään kädestä kiinni tiukasti. Kaksikko oli niin tiiviisti yhdessä, että Andren kiero ja pervo mieli alkoi heti ajatella, että nämä olivat suurimman osan ajastaan kiihkeissä tunnelmissa sänkykamarin puolella. Ainakin Zen ja Marie tuntuivat olevan, koska kaksikko oli taas poissa paikalta. Andre ravisti päätään saadakseen kaikki pervot mielikuvat pois mielestään. Maria nauroi hänelle uudestaan. Sinä olet hirvittävän kaksimielinen persoona, Andre, tyttö sanoi. Mutta jotenkin pidän siitä. Mistä sinä voit tietää, mitä minä ajattelen? Andre kysyi nolostuneena. Hän tunsi kasvoillaan
kuumottavan tunteen. Maria virnisti. Koska sinä punastut joka kerta, kun ajattelet tuollaisia ajatuksia, Staiche. Olet hirvittävä pervo. Voi olla, mutta odotas kun minä paljastan mitä olen ajatellut sinusta... Andre sanoi ja virnisti häijysti. Oli Marian vuoro punastua. Minä kostan tämän vielä jonain päivänä, Andre. Siitä vain, Ce Lucca. Minä odotan. Maria alkoi kutittaa Andrea kyljistä. Poika nauroi. Lopulta hänen onnistui nousta seisomaan ja kävellä vähän matkan päähän tasaamaan hengitystään Marian nauraessa taustalla heleää nauruaan. Andre piti Marian naurusta kovasti, koska se oli aina hyvin iloinen ja sellainen, jota halusi kuunnella useasti päivässä. Andre hämmentyi huomattuaan hymyilevänsä varmasti erittäin idioottimaista hymyä, kun Aaron ja Sean lähistöllä nauroivat pojalle ihan räkänä. Andre vain mulkoili heitä hetken ja tunsi sitten Marian käden omassaan. Tulepas sitten, hurmaava prinssini, Maria sanoi hymyillen silmät tuikkien. Mennään juttelemaan Filian kanssa tästä asiasta. Mistä? Andre kysyi uteliaana kietoessaan kätensä tytön olkapäiden ympärille (ja näytti kieltä Aaronille ja Seanille) vetääkseen tytön lähelleen. Maria kietoi kätensä Andren ympärille. Sinusta tietenkin, senkin hölmö, tyttö vastasi Andren kysymykseen. Entä jos me törmäämme toisiaan nuoleskelevaan pariskuntaan Tsekovskit? Andre kysyi heidän kävelevän kohti aukinaista tammiovea kappelin vieressä. Nuoleskelevaan? Maria kysyi nauraen jälleen. Viimeksi kun menin tuonne sisälle, ensimmäinen näkemäni asia oli sen kaksikon intohimoinen suuteluhetki. Ei mitään erittäin ihanaa nähtävää. Et kai sano tuota siksi, että kuvittelet etten minä halua sinun suutelevan minua intohimoisesti? En tietenkään. Mainiota. Olen melkein samanlainen kuin Zen, kun hän ei osaa sanoa ei Marielle, Andre marisi. Sinä oletkin peloissasi, että minä loukkaannun helposti. Minä en loukkaannu ihan niin helposti, Andre, joten huolehdit turhia, Maria sanoi. Mutta sinähän voisit ihan hyvin kirota meikäläisen, jos sanon jotain väärin, Andre puolustautui. Kuka sinua voisi satuttaa niin julmasti? Maria kysyi viaton sävy äänessään. Andren katsoessa tyttöä tämä hymyili erittäin kauniisti ja viattoman näköisenä, ettei Andre voinut muuta kuin sanoa hänelle, ettei ainakaan Maria. Andre kuitenkin tiesi asian olevan toisin, koska Maria oli kuitenkin kaikesta herttaisuudestaan huolimatta noita, joka voisi suuttuessaan saadakin aikaan jotain aivan kamalaa. Mitä ihmettä sinä oikein mietit? Maria kysyi yhtäkkiä. Olet niin hiljaa, että pelkään loukanneeni sinua jotenkin. Andre ei voinut olla huomaamatta surullista sävyä tytön äänessä ja pysähtyi. Hän myös huomasi kaksikon kävelleen huomaamattaan sisälle suureen palatsiin. Poika jätti sen kuitenkin huomiotta ja kääntyi Mariaan ja hymyili. Et sinä ole loukannut minua, pikkuinen, hän sanoi. Ja vaikka loukkaisitkin, en voisi olla pitkään vihainen sinulle, koska olet niin söpö. Maria hymyili. Minun pitäisi äristä sinulle tuosta hyvästä, kun kutsut minua pikkuiseksi, mutta sen sijaan minä en voi muuta kuin todeta että olet ihana otus. Andre hymyili. Äitisi tappaisi sinut, jos saisi tietää meistä, tiedätkö? Niin, mutta eihän hän ole ollut edes äitini vuosiin. Minusta tuntuu, että äiti oli oikeasti jo kuollut... Maria sanoi. Hän oli ehdottomasti kuollut, Filian ääni sanoi. Hän tappoi myös isäsi, kun olit 4-vuotias, hän jatkoi ja käveli nuoriparin luokse. Jade ja Rhodry olivat hänen kanssaan. Kumpikin näytti hyvin onnelliselta. Andresta se oli vain hyvä asia, koska kaksikko ansaitsi onnea ja rauhaa enemmän kuin kukaan. Unohtamatta kaksikon vanhempia, joiden kasvoista näki, että heillä oli ollut pitkä tuskan täyteinen elämä. Mitä tuo tuijottaa minua? Rhodry sanoi, esittäen pelokasta. Se pelottaa mua~ Hiljaa, pörröpää, Jade sanoi. Hän ihan selvästi pohtii meidän elämäämme ja vanhempiamme ja sitä, että on meidän sukulaisemme. Niinkö? Rhodry kysyi ja virnisti Andrelle. Onko näin?
Ehdottomasti. Vaimosi on älykäs, miksi sinä et ole? Andre sanoi. Tuo oli Zenin repliikki, Rhodry sanoi. Jade, sinun perheesi ominaisuudet dominoivat tuota poikaa selkeästi. Hän ei ole lainkaan samanlainen kuin minä. Ei hänen tarvitse ollakaan. Siten sinä olet ainoa laatuasi, Rhodry. Ja minä en tarvitse toista Rhoddoa, koska haluan sinut, Jade sanoi. Hän hymyili ruskeahiuksiselle miehelle, joka katsoi takaisin aivan äimänä. Sen sijaan Andren hurmurisukulainen otti rakastaan kädestä ja vei tämän mukanaan jonnekin. Filia seurasi kaksikon menoa hymy huulillaan näyttäen hyvin omahyväiseltä. Sitten hän kääntyi Marian ja Andren puoleen. En voinut olla kuulematta mitä sanoit, Maria. Olen pahoillani, hän sanoi, kun Maria näytti surulliselta. Prinsessa tuli Marian luo ja otti tätä käsistä. Mutta tiedätkös, että äitisi olisi hyvin ylpeä sinusta, jos tietäisi millainen ihminen sinusta on kuitenkin tullut, vaikka olet elänyt sen hirviön kanssa. Tunsitko sinä hänet? Maria kysyi. Minä en koskaan tavannut häntä... Et tavannutkaan. Barbarella Ce Lucca kuoli ennen kuin edes synnyit, Filia sanoi. Tulkaa mukaani, hän jatkoi ja viittoi kaksikkoa mukaansa huoneeseen Andren oikealla puolella. Andre näki tämän vain nurkkasilmällä, koska hän oli erittäin kiinnostunut vesiseinästä, joka oli hänen mielestään hirvittävän karmiva. Miksi? No siksi, että se virtasi ylöspäin, eikä päinvastoin, kuten yleensä sen kuuluisi tehdä. Andre sai aina kylmiä väreitä katsoessaan seinää. Kaikesta kummallisinta oli se, että kun sitä kosketti, vesi väistyi pois tieltä ja kuiva marmoriseinä tuli vastaan. Taulut seinillä olivat myös sen näköisiä, ettei vesi ollut vahingoittanut niitä. Andre olikin varma, että taikuutta oli käytetty. Andre, tule nyt, Maria sanoi ja tuli poikaystävänsä luokse ja sieppasi tämän käden omaansa. Eikö minun pitäisi mieluummin pysyä täällä, Maria? Andre kysyi. Asiahan ei liity minuun millään tavalla. Sinä tulet mukaani, halusit tai et, koska olet kuitenkin utelias, Maria sanoi ja virnisti, koska tiesi Andren olevan utelias. Andre kirosi itseään hetken, mutta seurasi nauravaa rakastaan huoneeseen ja istui sohvalle. Andre tajusi sitten olevansa olohuoneessa, jossa muutama päivä sitten oli koettu suuria dramaattisia hetkiä. Andre heittäytyi Marian viereen sohvalle. Sinä siis tunsit äitini? Maria kysyi Filialta, joka istui nojatuolissa sohvan vieressä. Kyllä, prinsessa myönsi. Hän hymyili. Haluat varmaankin tietää, millainen hän oli? Se olisi erittäin valaisevaa. Filia naurahti. Barbarella Ce Lucca oli aikanaan hyvin rakastunut isääsi, joka oli yhtä lailla rakastunut äitiisi. Barbarella oli hyvin suvaitsevainen, ihan kuin sinäkin, Maria ja erittäin rakastettu herttuatar. Ja sitten Maierien ilmestyi? Maria kysyi. Kyllä. Äitisi odotti tuolloin Bellaa, eikä ensin tajunnut lainkaan, että jokin oli pielessä. Vasta kun Bella oli syntynyt, Barbarella tajusi, että hän käyttäytyi välillä hyvinkin oudosti, Filia sanoi. Barbarella yritti saada apua ongelmaansa muun muassa psykiatrilta, joka totesi naisen olevan terve. Herttuatar tapasi myös äitijumalattaren tuona aikana ja kertoi ongelmastaan hänellekin, mutta Maraifia ei nähnyt mitään ongelmaa yhtään missään. Miksi? Andre murahti. Maraifia on jumalatar. Kyllähän hänen pitäisi nähdä moinen! Maierien oli piiloutunut hyvin syvälle Barbarellan sydämeen, Andre, eikä häntä voinut nähdä, Filia sanoi. Minä kuitenkin sanoin asiasta äitijumalattarelle, joka ei tietenkään uskonut minua. Ja olisin paljastanut osaavani aikamagiaa, joten en ottanut mitään todistamisen riskiä. Jouduin katsomaan sivusta, kun Barbarella joutui Maierienin valtaan vähitellen kokonaan. Miten äiti kuoli? Maria kysyi. Maierien laittoi hänet tekemään itsemurhan eräänä syksyisenä iltana, kun isäsi ei ollut kotona. Maierien otti Barbarellan ruumiin itselleen sinä iltana ja esitti herttuatarta hyvin pitkään. Samalla hän myrkytti sisaresi mielen erittäin hitaasti, mutta taitavasti, Filia sanoi. Ja minä näin hänet koko ajan. Maraifiakin näki hänet lopulta ja oli hyvin pahoillaan, kun ei ollut nähnyt samaa kuin minä. On siis Maraifian syytä, että äiti on kuollut?! Maria huudahti raivoissaan. Eikö se nainen luota keneenkään?! Filia huokaisi. Hän teki sen virheen luottaessaan Blean haluun suojella Jadea ja Rhodryä ja Jaden vanhempia, mutta he kuolivatkin Blean ahneuden vuoksi. Maraifia on siitä saakka yrittänyt
olla luottamatta meihin liikaa. Hän pyytää aina tarkat todisteet asiasta kuin asiasta saadakseen varmuuden. Maria ei sanonut mitään. Maraifia on hyvin kiintynyt Ayallucien perheeseen, eikä voinut olla näyttämättä suruaan perheen koettua tuhonsa. Minä en myöskään sietänyt suruani, saati äitijumalattaren vastaavaa, joten päädyin tähän ratkaisuun. Ja kaikki ovat nyt onnellisia, Filia puolusti äitijumalatarta ja hänen logiikkaansa. Andre oli Filian puolella asiassa, koska hän oli viime päivinä nähnyt selvästi, että Maraifia välitti suuresti Jadesta ja tämän perheestä. Entä minä? Maria kysyi yhtäkkiä kulmat kurtussa. Jos äitini oli Maierinin vallassa kun Barbarella odotti minua, miten minä olen hulluna Andreen...? Ei mitään järkeä. Koska Jade suojeli sinua, Filia sanoi. Hän hymyili. Jade jakoi ruumiisi ja ei missään nimessä halunnut, että sinusta tulee yhtä häijy kuin Bella ja Barbarella olivat. Jade ajatteli varmaankin, ettet ansaitse julmaa elämää, kuten Bella, joka oli jo todella pahasti Maierienin vallan alla. Entä isäni? Maria kysyi. Minulle kerrottiin, että hän oli kuollut jossain onnettomuudessa. Se ei taida olla totta, vai mitä? Filia ei sanonut mitään. Sen sijaan hän katsoi merkitsevästi Mariaan, joka tuijotti takaisin hetken ja ymmärrys ilmestyi hänen kasvoilleen. Hänen kasvoilleen ilmestyi myrkyisä ilme, joka kertoi selvää kieltään siitä, että nuori nainen oli raivoissaan. Hänen silmänsä välähtivät vaaleanvihreinä ja ilma oli jokseenkin kylmä hetken ennen kuin Maria hautautui Andren kainaloon kyyneleet silmissään. Andre halasi tyttöä tiukasti. Hän muisti, kun Farnian herttuatar Barbarella Ce Lucca oli julistanut eräänä aamuna torilla aviomiehensä kuolleen johonkin tautiin tai jotain muuta sellaista. Andre oli tuolloin ollut neljän vanha ja vanhempiensa kanssa kaupungilla. Pojan vanhemmat olivat katsoneet tietävän näköisinä toisiaan. Andre muisti sen ilmeen aina, koska se kertoi jotain sellaista, jota poika ei tiennyt. Hän oli kysynyt asiasta vanhemmiltaan, jotka eivät olleet kertoneet mitään. Sen sijaan he olivat käskeneet Andrea olemaan hiljaa ja vaikenemaan koko asiasta koko loppuelämäkseen. Nyt Andre vihdoin ymmärsi, miksi Andren vanhemmat olivat tehneet niin. He tiesivät! He tiesivät totuuden koko ajan! Siksikö he kuolivat? Miten ihmeessä Andren vanhemmat olivat saaneet tietää? Minä saan päänsäryn tästä ajattelemisesta, Andre sanoi näreissään. Miten herttua sai tietää, että Maierien on Barbarella ja Barbarella oli kuollut jo vuosia sitten? Herttua kuuli, kuinka Maierien puhui jollekin. Kyseessä oli mies, joka kavalsi sinun vanhempasi Barbarellalle. En tiedä, kuka se tyyppi oli tai minne hän hävisi vanhempiesi kuoltua, mutta on varmaa, ettei mies ollut mikään kuolevainen, Filia sanoi. Marian isä sai kuitenkin tietää, että Maierien olikin hänen vaimonsa ruumiissa ja he riitelivät. Loppujen lopuksi herttua Ce Lucca kuoli. Entä minun vanhempani? Andre kysyi. Maierien sai tietää, että vanhempasi tiesivät totuuden ja Emma ja Michael Staiche kuolivat sen vuoksi mitä tiesivät. Erikoisin asia oli se, että he aikoivat kertoa kaikille, kuka Barbarella todellisuudessa oli. Kavaltaja kuitenkin sai tietää suunnitelmasta ja kertoi siitä Maierienille, joka päätti tuhota sinun perheesi. En tosin tiedä, miksi hän ei sinua tappanut, mutta ehkä hän aisti sinussa suuren voiman ja pelkäsi sitä, Filia sanoi. Hän hymyili. Maierien jätti sinut kuitenkin rauhaan, mikä on hyvä asia minun suunnitelmani kannalta, joka lopulta tietenkin onnistui. Maraifian suunnitelmat ovat vielä kesken, mutta te saatte ne kyllä täytettyä. Uskoisin ainakin niin. Miten sinä kuvittelet pelastavasi meidät? Maria yhtäkkiä kysyi. Minäpä kerron teille... Filia aloitti. ****** Lily Sheishuku oli hyvin onnellinen. Hän saisi tänään itselleen elämänsä miehen, Nikolain. Hänen oli hyvin hankala uskoa tätä todeksi. Myös kaikki se vuosia haltiaa kiusannut tuska oli kadonnut sillä hetkellä, kun haltia oli tunnustanut itselleen rakastavansa Nikolaita enemmän kuin mitään muuta. Ja se oli hyvinkin totta, koska naisesta tuntui todellakin siltä, että hän ei voisi koskaan rakastaa ketään sillä tavalla kuin Nikolaita. Hän oli ollut myös hyvin typerä aikanaan, kun haaskasi aikaa päästäkseen eroon maailman ihanimmasta tunteesta nimeltä rakkaus. Ja tänään hänen ei
enää tarvitsisi vaivautua moiseen. Hän voisi olla Nikolain kanssa elämänsä loppuun saakka. Lily huokaisi. Hän olikin unohtanut kokonaan sen tosi seikan, että kun muut haltiat olivat saaneet tietää Lilyn suhteesta, oli haltia joutunut rituaaliin, joka poisti naisen ikääntymisen estävän suojan. Lilyä se oli aluksi ottanut suuresti päähän, ja hän oli syyttänyt siitä Nikolaita useita vuosia, kunnes oli hyväksynyt todellisuuden. Oli Lilyn oma syy, että hän oli päätynyt Nikolain kanssa suhteeseen, joka melkein tuhosi naisen. Nykyään hän ei tietenkään enää katunut sitä. Aiotko sinä kertoa Nikolaille koskaan, että vanhenet kuin hän? Laurenin ääni sanoi Lilyn huoneessa naisen sängystä, jossa tyttö oli ollut ompelemassa Lilyn hääpukua. Tietenkin kerron hänelle, Lily sanoi. Koska olen nähnyt Nikolain kasvoilla viime päivinä tuskaisen ilmeen. Hän uskoo selvästi, että elän satoja vuosia. Sinun olisi parasta kertoa hänelle ennen kuin miesparka menee pyytämään vanhenemisen estäjälitkua, vai mikä se oli, Gandacarista ja juo sen, Lauren sanoi. Hän on puhunut siitä Brandonille. Ei kai? Lily kysyi ja kääntyi sisareensa, joka nyökkäsi vakava ilme nuorilla kasvoillaan. Sitten minun on mentävä kertomaan hänelle saman tien, hopeahaltia sanoi ja juoksi ulos huoneesta sen sanottuaan. Hänellä ei ollut hajuakaan missä Nikolai voisi olla ja pelkäsikin, että mies oli jo lähtenyt viidakkoon hakemaan vanhenemisen estäjää, mutta siinä ei toisaalta olisi ollut mitään järkeä, koska eihän Nikolai ehtisi ajoissa takaisin Wippenbergiin millään. Lily, mitä helvettiä sinä oikein juoksentelet ympäriinsä täällä? Andren ääni kysyi olohuoneen ovelta. Hänen kasvoillaan oli vauhko ilme. Ilmeisesti hän oli saanut tietää jotakin, mitä ei ollut odottanut. Etsin Nikolaita, Lily sanoi. Oletko nähnyt? En, Andre sanoi ja katosi olohuoneeseen. Pian sieltä kuului puhetta, kun Andre puhui jollekin. Lily arveli tietävänsä jo, kenelle poika puhui ja hymyili. Andre vietti joka ikisen hetken Marian kanssa jossakin. Se oli kyllä hyvin suloista Lilyn mielestä, mutta myös ihan kummallista. Toisaalta, ei hänellä ollut mitään oikeutta mollata kaksikkoa, koska hän oli viettänyt jokaisen hetken Nikolain kanssa jossakin, useimmiten makuuhuoneessa, mutta se oli sivuseikka. Pääasia oli se, että haltia oli onnellinen. Ja hän oli iloinen myös Andren ja Marian puolesta. Nämä olivat hyvin suloisia yhdessä. Lily lähti kulkemaan ulos jälleen ja suuntasi tiensä Seanin ja Aaronin luo, jotka pelasivat korttia ruohikossa istuessaan. Lily! Sean sanoi ilahtuneena. Tulitko ulos huoneestasi pitämään hauskaa kanssamme? Lily ei voinut olla huomaamatta sitä ilkikurista virnettä pojan kasvoilla. Aaron näytti siltä, että voisi kuristaa ystävänsä. Joskus Lily pohti, miten prinssistä ja Seanista oli tullut ystäviä. Etsin Nikolaita, Lily sanoi. Jotta voit pitää hauskaa hänen kanssaan huoneessasi? Sean kysyi käkättäen. Ei, Lily sanoi. Miksi sitten? Se ei kuulu sinulle pätkääkään, Aaron puolusti Lilyä. Minun on vain kerrottava hänelle jotakin, ei muuta, Lily sanoi ja kohotti kulmaansa. Sean luonnollisesti tiesi, mitä Lily tarkoitti ja vaikeni saman tien vakava ilme kasvoillaan. Hän nyökkäsi. Aaron taas näytti olevan aivan pihalla koko asiasta ja katsoikin vuoroin Lilyä, vuoroin Seania. Mitä on tekeillä? hän kysyi lopulta. Minä en vanhene, Lily sanoi. Siitä kiikastaa. Aaron katsoi Lilyyn järkyttyneenä. Mutta sinähän olet hopeahaltia. Niin, mutta ne ottivat kykyni olla vanhenematta pois saatuaan tietää, että seurustelin Nikolain kanssa ja se on kiellettyä. Minua rangaistiin, Lily sanoi. Olen pahoillani, Aaron sanoi. Älä ole. Minä tiesin niin käyvän, ja olen hyväksynyt sen. Nikolai ei taida tietää asiasta? Ei niin. Siksi olenkin matkalla kertomaan hänelle. Tuolla se on, Sean sanoi osoittaen Nikolaita, joka puhui Zenin kanssa syvällisiä. Lilyn katsoessa kaksikkoa hän näki, että Nikolai kuunteli hyvin kiinnostuneena Zenin puhetta ja alkoi huolestua. Entä jos fromecialainen kysyi Zeniltä miten tulla kuolemattomaksi? Lily päätti mennä kysymään
asiasta suoraan Nikolailta ja ei aikonut antaa periksi, kunnes mies kertoisi totuuden. Niinpä hän käveli miesten luokse ja jäi seisomaan heidän tielleen seisomaan. Zen vaikeni saman tien ja mulkoili Lilyä. Miksi et ole kertonut tälle miehellesi kaikkea? hän ärähti. Nyt hän yrittää saada tietää, miten tulla kuolemattomaksi! Mitä? Nikolai sanoi hämmentyneenä. Haluatko sinä oikeasti tulla kuolemattomaksi, Nikolai? Lily kysyi suoraan. Nikolai ei sanonut mitään. Nikolai, vastaa minulle, Lily komensi. Nikolai oli vieläkin hiljaa. Nikolai Tsekovski... Lily aloitti uhkaavalla äänellä, jota hän oli käyttänyt aikaisemmin miehelle puhuessaan. Kerro minulle totuus tällä sekunnilla tai peruutan häät. Lily, älä tee sitä, Nikolai sanoi. Minä jätän teidät kahden, Zen ilmoitti ja käveli pois. Nikolai? Lily kysyi tuskastuneen näköiseltä mieheltä. Nikolai ei tiennyt mitä sanoa. Hänen rakastamansa nainen oli hänen edessään ja Nikolaista tuntui hyvin tuskaiselta katsoakaan häntä. Hän ei saanut mielestään ajatusta Lilyn jättämisestä yksin kuoltuaan. Mies tiesi, ettei Lily voisi elää ilman Nikolaita. Siksi Nikolai oli yrittänyt löytää keinon tulla kuolemattomaksi. Hän ei missään nimessä halunnut jättää Lilyä yksin tähän pahaan maailmaan. Hän vilkaisi hopeahaltiaa, joka katsoi odottavasti mieheen, että tämä tunnustaisi. Nikolai ei olisi halunnut, mutta hän huokaisi lopulta. Hyvä on, Lily, hän sanoi. Mitä? Lily sanoi. Minä haluaisin saada kuolemattomuuden, että voisin olla kanssasi niin kauan kuin sinä elät. Sinä olet kuitenkin haltia ja elät satoja vuosia, Nikolai sanoi murheellisena. Minä en haluaisi elää ilman sinua tai jättää sinua yksin, joten... Mutta Nikolai... Minua ei haittaa kuolemattoman elämä ollenkaan. Zenkään ei koe sitä kamalan hankalaksi... Mutta Nikolai, minä olen kuolevainen, Lily sanoi tyynesti ja tuli miehen luokse. Hän laski kätensä Nikolain kasvojen sivuille ja hymyili hänelle. Minä olen kuin sinä, Nikolai. Mitä sinä olet tehnyt...? Nikolai kysyi murheellisena. Minä en halua, että kärsit. En minä kärsi, Lily sanoi ja naurahti. Kuolemattomuuden menettämiseni oli rangaistus rakastumisestani sinuun vuosia sitten, Nikolai. Ei kai? Nikolai kysyi. Sattuuko se...? Minä en kadu lainkaan, että menetin kuolemattomuuteni, Lily sanoi. Koska minä haluan olla kanssasi ja olisin kokenut tuskaa, jos olisin menettänyt sinut. Tappaisin itseni luultavasti, koska minä haluan elää kanssasi onnellisen elämän. Uhrasit oman kuolemattomuutesi minun takiani? Nikolai kuiskasi. Niinkin sen kai voisi ilmaista, Lily hymyili. Olin kyllä vihainen sinulle ensin, mutta nyt en koe tätä enää inhottavana asiana, koska sinä olet minun. Nikolai hymyili. Olet niin herttainen noiden vakavien ja tyynien kasvojen takana. Kiitos. Minä rakastan sinua. Siksi olisin halunnut kuolemattomuuden. Minä rakastan sinua. Siksi menetin kuolemattomuuteni, enkä kadu sitä. Nikolai suuteli Lilyä. Tänään sinä olet rouva Tsekovski, mies sanoi. Niin. En ole koskaan edes pitänyt Sheishuku nimestä. Tsekovski on tyylikkäämpi, Lily myönsi. Ja muutamme sitten Taivaiden Mantereelle, eikö? Villarubiaan, ehdottomasti. Villarubia? Eikö me muutetakaan Frygiaan? Mitäs jos mietitään sitä häiden jälkeen uudestaan? Lily ehdotti ja suuteli rakastaan. Kuulostaa hyvältä, Nikolai sanoi ja halasi kihlattuaan. Auringonlaskun jälkeen illalla oli lopulta hetki, jota kaikki olivat odottaneet. Tai no, melkein *****
kaikki. Andre ei ainakaan erityisemmin ollut, mutta ei hän mahtanut sille mitään. Hän mietti, miksi ihmeessä hänen piti olla kykenemätön sanomaan ei Marialle, kun tyttö pyysi jotain. Toisaalta tällä kertaa Andre todellakin halusi olla tytön lähellä, kun tämä oli niin surullinen perhettään kohdanneen tragedian vuoksi. Andre kykeni vain kuvittelemaan, miltä Mariasta oikeasti tuntui. Tyttö kuitenkin istui kauniissa vihreässä leningissään kappelin etupenkissä morsiamen puolella, kun taas Andre oli aviomiehen puolella. Niin, Nikolai ja Lily olivat menossa naimisiin. Andre itse olisi ehkä odottanut pitempään asian kanssa, mutta ymmärsi kyllä kaksikon ajatustavan oikein hyvin. Oli nimittäin selvää, että Nikolai ja Lily pelkäsivät kuolevansa sodassa Farniaa vastaan, joten he halusivat olla yhdessä sen tapahtuessa. Lily Adelé Sheishuku, haluatteko ottaa Nikolain aviomieheksenne ja tukea ja rakastaa häntä niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin? Maraifian ääni kysyi lempeästi kappelin etuosassa. Tahdon, Lily sanoi yrittäen esittää tyyntä, mutta hänen äänensä oli innostunut. Andre katseli ympärilleen Nikolain vannoessa valaansa Lilylle ja Maraifialle ja näki, että kappeli oli koristeltu näyttämään metsältä. Ilmeisesti tällä yritettiin jäljitellä sen kaupungin ulkopuolella olevan metsän keskusaukiota, jossa Nikolai oli kosinut haltiaa. Lampea ei tietenkään ollut paikalla, mutta muuten kappeli näytti ja tuoksui metsältä. Morsiusneidoilla, jotka olivat Maria, Jade, Filia ja Lauren, oli vihreät leningit päällään ja samanlaiset kampaukset; nuttura niskassa ja sen tyvessä valkoinen ruusu. Rhodry näytti tuijottavan tyttöystäväänsä enemmän kuin häätilaisuutta. Zen ja Marie vilkaisivat välillä tytärtään ja toisiaan ja hymyilivät. Kaikilla oli päällään hienot vaatteet ja Andrekin oli puettu niin hienoksi kuin mahdollista. Andre ei itse ymmärtänyt ideaa ollenkaan, mutta ei hän valittanutkaan. Sitä paitsi hänen päällään olevan vanha smokki oli erittäin tyylikäs ja teki Andresta kuulemma prinssin, kuten Maria poikaa kutsui. Andre vain hymyili tytölle lämpimästi. Nikolai Gregory Tsekovski, Maraifia sanoi taas. Hänellä oli päällään sininen ja yksinkertainen satiinileninki, joka myötäili jumalattaren vartaloa. Muista jumalista paikalla olivat vain Verana, Amph, Andaga ja Chrystal. Muut olivat lähteneet jonnekin. He olivat kuitenkin kaikki hyvin kauniita vaatteissaan. Chris ja muut opetuslapset istuivat heidän kanssaan sivummalla todistamassa tilaisuutta. Haluatteko ottaa Lilyn vaimoksenne ja tukea häntä niin myötä- kuin vastoinkäymisissä? Maraifia kysyi. Tahdon, Nikolai sanoi tyynesti, ja hymyili vaimolleen, joka näytti hyvin kauniilta valkoisessa pitsimekossaan ja hunnussaan. Hänellä oli käsissään valkoisia ruusuja. Nikolailla oli päällään asetakkinsa ja kaikki arvomerkkinsä. Sormukset, olkaa hyvät, Maraifia sanoi ja Aaron toi violetin samettityynyn pariskunnan luokse ja Nikolai otti sormuksen sen päältä. Aaronkin näytti olevan iloinen ystävänsä puolesta, koska hänen kasvoillaan oli harvinaisen ystävällinen hymy. Nikolai laittoi sormuksen Lilyn vasempaan nimettömään ja Lily ojensi kukkakimppunsa Marialle, joka vilkaisi Andrea, ja kääntyi sitten selin poikaan. Lily otti sormuksen tyynyltä ja laittoi toisen sormuksista Nikolain vasempaan nimettömään. Hän hymyili erittäin onnellisen näköisenä miehelleen. Voitte suudella morsianta, Maraifia sanoi Nikolaille hymyillen. Nikolai siirsi hunnun pois Lilyn kasvoilta ja suuteli vaimoaan onnellisen näköisenä. Andre ja muut katsojat taputtivat enemmän tai vähemmän innoissaan. Nikolai ja Lily kääntyivät katsomaan Andrea ja muita. Hyvä yleisö, tässä ovat herra ja rouva Tsekovski, Maraifia ilmoitti.