Turku 2011 -säätiö. Turku vuoden 2011 Euroopan kulttuuripääkaupunki. Yhdessä Tallinnan kanssa. Vuoden teema on Turku palaa.



Samankaltaiset tiedostot
MITEN VOITTAJA VALITAAN?

Kulttuurista elinvoimaa Järvi-Suomeen - Savonlinna Euroopan kulttuuripääkaupungiksi Kehittämispäällikkö Heli Gynther Etelä-Savon maakuntaliitto

Kerrottu ja koettu Turku Turun yliopisto mukana kulttuuripääkaupunkivuodessa

Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitusmahdollisuuksia. Pori kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju, Opetus- ja kulttuuriministeriö

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017

Kulttuurista elinvoimaa Järvi-Suomeen - Savonlinna Euroopan kulttuuripääkaupungiksi Kehittämispäällikkö Heli Gynther Etelä-Savon maakuntaliitto

PÄTEVÄ on kätevä - terveyden edistämisen johtamisen ja

Kulttuurin ja hyvinvoinnin välisten yhteyksien kehittäminen Turussa

Ajankohtaisia kehittämishankkeita ja poliittisia linjauksia valtakunnan tasolla

KULTTUURI, TERVEYS JA HYVINVOINTI

Ajankohtaista Kulttuuri TEA -hankkeesta

Uutta luovaa taloutta. Anu Perttunen ohjelmajohtaja Luovien alojen verkosto

Ajankohtaista KEINOsta Kuntamarkkinat KEINOlaiset

EU:n Luova Eurooppa -ohjelma ( ) Kulttuurin alaohjelma. Pirkanmaan kulttuurifoorumi Riikka Koivula CIMOn Kulttuurin yhteyspiste

Suomen tasavallan kulttuuriministeri Tanja Karpela

Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus

AJANKOHTAISTA KULTTUURI TEA HANKKEESTA. Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain infotilaisuus 1

Tulevaisuuden Museo-Suomi. Kulttuuriasiainneuvos Päivi Salonen Tulevaisuuden museo seminaari, Mobilia

TAMPERE 2026 Euroopan kulttuuripääkaupunkihaku

Kansainvälinen yhteistyö rahastokaudella Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö

Alustava käyttösuunnitelma 2019 vs. 2018

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK

Hämeenlinna Culture Finland kulttuurimatkailun katto-ohjelma

HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSET 2014 JA 2015

Taideyliopiston kirjaston toimintasuunnitelma

Stadin HYTE. Helsingin hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Stadin Hyte video

Erasmus+ Kansalaisten Eurooppa Luova Eurooppa. Mauri Uusilehto Vastaava asiantuntija Kansainvälistymispalvelut

Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan rahoitusmahdollisuuksista

Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa.

Projektit muuttavat käsitystä vanhuudesta Vau, mikä vanhuus!

Alkupiiri (5 min) Lämmittely (10 min) Liikkuvuus/Venyttely (5-10min) Kts. Kuntotekijät, liikkuvuus

Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia -toimintaohjelma ja toteutuksen vaiheet Ohjelmajohtaja Maija Perho Tekryn seminaari

Tehdään yhdessä Oulusta Euroopan kulttuuripääkaupunki. Copyright City of Oulu 2019

Liikkumisen ohjauksen hankehaku ja suunnitteilla oleva valtionavustus liikkumisen ohjaukseen

Euregio Karelia ja Toiminnan pääsuunnat Euregio Karelia seminaari Joensuu

Taiteen ja kulttuurin hyvinvointivaikutukset Taide ja kulttuuri osana hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä Prosenttiperiaatteen laajentamisen

Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain infotilaisuus

SOTE TUKIJANA JA TEKIJÄNÄ - kommenttipuheenvuoro. Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät Helsinki

Oulu kyselyn tulokset

Taikusydän - Taiteen hyvinvointi-vaikutusten yhteyspiste

CREATIVE INDUSTRIES FINLAND. Silja Suntola Luova Suomi, projek>johtaja Aalto yliopisto

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi Neuvottelupäivämäärä

ALUEKESKUSOHJELMAN KULTTUURIVERKOSTO. Lappeenranta-Imatran kaupunkiseutu; Työpaja

Luovan osaamisen mahdollisuudet

Taide, taidetoiminta ja niiden vaikutukset ikääntyneiden hyvinvointiin

KUMPPANUUSBAROMETRI

Taide ja kulttuuri osana alueiden kehitystä; Näkymä vuoteen 2025

Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä

6AIKA - KESTÄVÄN KAUPUNKIKEHITTÄMISEN ESR- HANKEHAKU Info=laisuus Turku

Volter Kilpi Kustavissa - kirjallisuusviikko

Avoimen tiedon keskus

Hallituksen kärkihanke: Prosenttitaiteen periaatteen laajentamista taiteen hyvinvointivaikutusten tukemiseksi

6Aika-strategian esittely

KULTTUURIN KETJU Kulttuurin matkailullinen tuotteistaminen

RAY:n Eloisa ikä ohjelma ikäihmisten hyvää arkea tukemassa Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma vauhtiin! Säätytalo

Kulttuuripolitiikan yhteys EUn innovaatio ja aluepolitiikkaan

Alakoulun 5.-6.luokkien valinnaisaineet Länsituulen koulu Kevät 2018

Hyvinvointitoimialan ja kolmannen sektorin yhteistyö Turussa. Suunnittelupäällikkö Jaana Halin ja suunnittelija Jenni Tähkävuori 6.2.

Muut ilmastonmuutoshankkeet ja tapahtumat. Lotta Mattsson Asiantuntija Kuntaliitto

Kehittämisstrategiat

Kuntaliiton kaksitoista sanaa tulevaisuuden kulttuuripalveluista

Outdoors Finland. Aktiviteettien kehittämisohjelman kansallinen koordinointi hanke. Markkinointiyhteistyöllätulosta seminaari

Taiteen paikka on lähellä meitä

Kaupungin ydin- ja tukiprosessit. Kaupunginhallitus

POST-IT Yliopiston ja neljän ammattikorkeakoulunverkosto (OY, OAMK, KAMK, CentriaAMK, LapinAMK) Toimenpiteet lisäävät työllisten ICT-alan

Tiina ja Antti Herlinin säätiö myöntää sekä vapaamääräisiä että kokovuotiseen tieteelliseen työhön tarkoitettuja tutkimusavustuksia.!

Taiteen, kulttuurin ja muun harrastustoiminnan (extended education) merkitys koululaisten hyvinvoinnille

Maakunnan järjestöjen ja yhdistysten hyvinvointityö näkyväksi. Järjestöjen rooli maakunnan hyvinvointistrategien toteuttamisessa. Verkkokyselyn purku

Tietojenkäsittelytieteen laitos. Jussi Parkkinen Laitoskokous Kuopion kampus

Kestävä hyvinvointi kaupungeissa

LAPIN TIETOYHTEISKUNTAOHJELMA TAUSTA-AINEISTOA TYÖPAJAAN 2

Luomualan koordinaatiohanke

Suomen Akatemian strateginen tutkimusrahoitus

Elintarviketoimialan Kasvupolku keväällä 2017

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv

Kulttuuriluotsi ja -kaveritoimintaa Suomessa. Hanne Laitinen, Pilvi Nissilä & Marko Nousiainen

OKM:n ohjeistus vuodelle 2019

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi Neuvottelupäivämäärä

Ekokumppanuus ja pk-yritysten ympäristöosaaminen

Asuinalueiden kehittämishanke Hyvinvoivat, viihtyisät ja elinvoimaiset asuinalueet vetovoimainen Turku

Matkailun turvallisuus - katsaus yhteistyösopimuksen tavoitteisiin. MTI Eija Raasakka, projektipäällikkö

ETELÄ-SUOMEN EAKR-OHJELMA

SYKE Kaupunkikulttuurin kehittäminen Oulussa

Click to edit Master title style. Click to edit Master text styles Second level Third level

Click to edit Master title style

Oivaltamisen iloa ja elämyksiä LUMA-yhteistyöstä

Opi ja kasva -konferenssi osaamisen kehittämisen välineenä. Kuva: Helsingin kaupungin aineistopankki

Toimintasuunnitelma 2011

IKÄPALO- hanke Lahden kaupunki Heinolan kaupunki Hämeenlinnan kaupunki Vantaan kaupunki

Akatemian rahoitusinstrumentit

Mikä on ajankohtaista kulttuurihyvinvointialan koulutuksen kehittämisessä juuri nyt?

2 Opetus, arviointi ja ohjaus 2.1 Opetus ja oppiminen 2.2 Oppilaan ja opiskelijan arviointi 2.3 Kerhotoiminta 2.4 Ohjaus

Ajankohtaista strategisen tutkimuksen neuvostosta

ArtsEqual - Taide kouluissa. Eeva Anttila, Taideyliopisto eeva.

TAITEESTA JA KULTTUURISTA TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA

PALKITSEMISSÄÄNNÖT. Sukeltajaliitto ry

Yritysvaikutukset elinvoiman lähteenä. Yrittäjänpäivä Naantali Jorma Saariketo Varsinais-Suomen Yrittäjät

Turun kaupunginorkesterin operatiivinen sopimus 2015

Opetus- ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM KUPO Berden Iina(OKM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Transkriptio:

Turku 2011 säätiö 2 Turku vuoden 2011 Euroopan kulttuuripääkaupunki Yhdessä Tallinnan kanssa Vuoden teema on Turku palaa. Päätavoitteet: kansainvälisyys, luova talous ja kulttuurivienti, hyvinvointi Turku 2011 säätiö vastaa kulttuuripääkaupunkivuoden toteutuksesta Vuotta 2011 ovat rakentamassa myös useat eri yhteistyökumppanit niin paikallisella tasolla, valtakunnallisesti, kuin kansainvälisestikin 1

3 Turku 2011 säätiö Vastaa vuoden 2011 kulttuuripääkaupunkivuoden koordinoinnista Ylin päättävä elin on hallitus, jonka puheenjohtajana toimii ministeri Christoffer Taxell Toimitusjohtajana toimii Cay Sevón, ohjelmajohtajana Suvi Innilä Työntekijöitä Turku 2011 säätiössä on tällä hetkellä 19, työntekijämäärä kasvaa kohti vuotta 2011 noin 30:een. Säätiön tiimit : ohjelmatiimi, Live2011 tiimi, markkinointitiimi, tutkimustiimi sekä tuotannon tukipalvelun tiimi Säätiön toiminta jatkuu vuoden 2016 loppuun. 4 Matka kulttuuripääkaupungiksi Haku kulttuuripääkaupungiksi alkoi maaliskuussa 2004 Turun kaupunginvaltuuston päätöksellä. Opetusministeriö julkisti kansallisen kilpailun kulttuuripääkaupungiksi helmikuussa 2005: Jyväskylä, Lahti, Mänttä, Oulu, Rovaniemi, Tampere, Turku Kansallisen asiantuntijaraadin hakemuksista tekemän arvioinnin perusteella kulttuuriministeri Tanja Saarela (nyk. Karpela) päätti Turun valitsemisesta Suomen kulttuuripääkaupunkiehdokkaaksi 19.6.2006. Euroopan Unionin kulttuuriministerineuvosto nimitti Turun ja Tallinnan Euroopan kulttuuripääkaupungeiksi marraskuussa 2007. Kulttuuripääkaupungin toteutuksesta vastaa tammikuussa 2008 toimintansa aloittanut Turku 2011 säätiö. 2

5 Euroopan kulttuuripääkaupunki Tarkoituksena on lisätä Euroopan kansalaisten vuorovaikutusta sekä esitellä Euroopan kulttuurien rikkautta ja monipuolisuutta. Kulttuuripääkaupunkivuosi on toiminut useissa Euroopan kaupungeissa kehityksen vauhdittajana, esim. Glasgow 1990: Vierailut eri kulttuurikohteissa kasvoivat 40 % 4/5 kaupunkilaisista osallistui kulttuuripääkaupunkivuoden tapahtumiin Vuosi tuotti noin 5 500 ylimääräistä henkilötyövuotta. Lille 2004: Marraskuuhun 2004 mennessä matkailijoita 822 000 (vrt. 308 000 vuonna 2003) Matkailijoista 60 % sanoi tulleensa kulttuurisista syistä. 6 Suomalaiset kulttuuripääkaupungit Ennen Turkua kulttuuripääkaupunkina on Suomesta ollut Helsinki vuonna 2000. Seuraavaa Suomen kulttuuripääkaupunkiisännyyttä saatetaan joutua odottamaan 2030 40luvuille saakka. Kulttuuripääkaupunkifoorumi kokoaa osaamista ja kokemusta: Nimityksestä kilpailleiden Suomen kaupunkien, Helsingin (2000), Kuntaliiton ja opetusministeriön edustajat Kideteoksen lasikuutiot pystytettiin alunperiin yhdeksään vuoden 2000 Euroopan kulttuuripääkaupunkiin. 3

7 Kulttuuri on jokaisen asia Kulttuuri ymmärretään Turku 2011 prosessissa hyvin laajasti: Perinteisten taiteiden rinnalla esim. tiedon ja tietämisen kulttuuri, liikuntakulttuuri, työn kulttuuri, ruokakulttuuri ja arjen kulttuuri. Vapaaehtoistyöohjelmaan ovat tervetulleita kaikki turkulaiset: vuotta toteuttamaan satoja vapaaehtoisia Turun ja ympäryskuntien asukkaista 93 prosenttia tietää, että Turku on Euroopan kulttuuripääkaupunki 2011. Vastaajista 83 prosenttia arvelee osallistuvansa ainakin johonkin kulttuuripääkaupunkivuoden tapahtumaan. (Taloustutkimus 2008) Turku 2011 ohjelma 8 4

9 Kulttuuriohjelman perusteet EU:sta Kulttuuriohjelma on suunniteltava nimenomaan Euroopan kulttuuripääkaupunki vuotta varten Kulttuuriohjelman vastattava seuraavia perusteita: 1. Eurooppalainen ulottuvuus 2. Kaupunki ja kansalaiset 10 Turku 2011 päätavoitteet Kansainvälisyys Luova talous ja kulttuurivienti Hyvinvointi 5

11 Vuoden 2011 kulttuuripääkaupunkiohjelma Ohjelmaa rakennetaan avoimella hankehaulla täydennettynä mm. tilausteoksilla Hankekriteerit perustuvat Turku 2011 strategiaan Avoin hankehaku auki kevään 2008, päättyi 31.5. Hankeehdotuksia saatiin yli 1000 Kaikki kulttuurinalat edustettuina, eniten ehdotuksia musiikin, kuvataiteen ja kulttuuriperinnön aloilta > poikkialaisuus Mukana hakijoita koko Suomesta, 6 % ruotsinkielisiä, 8 % englanninkielisiä 12 Ohjelman rakentamisesta Tärkeää tasapaino mm. kohderyhmien kulttuurinalojen välillä spektaakkelit yhteisölliset hankkeet keskusta lähiöt Ohjelmaa täydennetään tilaustuotannoilla ja muilla yhteistyöhankkeilla 6

13 Turku 2011 Tutkimusohjelma 14 Turku 2011 tutkimusohjelma: Tieteen palosta Tieteen palosta ohjelmalla seurataan ja analysoidaan kulttuuripääkaupungin toteutumista sekä arvioidaan prosessin vaikutuksia Turkuun ja VarsinaisSuomeen Tutkimusohjelma toteutetaan monitieteellisessä yhteistyössä 20082016 Turku 2011 säätiö vastaa tutkimusohjelman suunnittelusta ja koordinoinnista 7

15 Tieteen palosta: tutkimusta ja toimintaa Tieteen palosta ohjelmaan kuuluu tutkimuksellisia ja toiminnallisia hankkeita Tutkimuksellisissa hankkeissa seurataan ja arvioidaan Turku 2011 prosessin toteutumista sekä tutkitaan Turku 2011 ohjelman hankkeita eri näkökulmista Tutkimuksellisilla hankkeilla pyritään prosessin ennakoivaan ohjaamiseen, dokumentointiin ja mallintamiseen Toiminnalliset hankkeet toteutetaan osana Turku 2011 ohjelmaa, ja näissä esim. tiede ja taide tai tiede ja yhteisötyö yhdistyvät uudella tapaa Toiminnallisilla hankkeilla vahvistetaan tieteen ja muiden toimialojen uutta yhteistyötä sekä popularisoidaan tutkimusta ja etsitään tieteelle uusia yleisöjä 16 Tutkimusohjelman kolme teemakehystä Tieteen palosta ohjelma jaetaan teemakehyksiin: Luovan talouden kaupunki, Hyvinvoinnin kaupunki ja Kulttuurikaupunki Turku 20112016 Kaikkiin teemoihin sisältyy laajaa korkeakouluyhteistyötä sekä tutkimuksellisia ja toiminnallisia hankkeita Teemat tukevat Turku 2011 strategian päätavoitteita, Turku 2011 ohjelman painotuksia sekä EU:n teemavuosia Kaikki teemat ovat käynnissä aikavälillä 20092016 8

17 Luovan talouden kaupunki Luovan talouden kaupunki ohjelmateema painottuu vuosille 20092011 Tämän teeman hankkeet: tutkivat ja kehittävät Turun alueen luovaa infrastruktuuria; analysoivat ja tukevat Turku 2011 ohjelman hankkeiden luovien toimialojen toimintaa vahvistavia pitkäkestoisia vaikutuksia; auttavat Turku 2011 prosessin suuntaamista siten, että säätiön toiminnalle asetettujen tavoitteiden toteutumiselle on parhaat edellytykset Teeman osana toteutetaan (20092011) Turku 2011 säätiön toiminnan seurantatutkimus, jolla selvitetään miten Turku 2011 kulttuuripääkaupungin tarkoitus ja tavoitteet näyttävät olevan toteutumassa 18 Hyvinvoinnin kaupunki Hyvinvoinnin kaupunki ohjelmateema painottuu vuosille 20102011 Tämän teeman hankkeet: tutkivat Turku 2011 ohjelman hankkeita ja ohjelmakokonaisuutta terveyden edistämisen ja hyvinvoinnin näkökulmista; arvioivat 2011prosessin hyvinvointivaikutuksia; edistävät tieteenvälistä keskustelua ja hyvinvointitutkimuksen popularisointia yhteistyössä taiteen ja muiden toimialojen toimijoiden kanssa Teemaan sisältyy runsaasti toiminnallisia hankkeita, jotka käsittelevät yhteisöllisyyden, monikulttuurisuuden, osallistavuuden sekä saavutettavuuden kysymyksiä Tärkeinä näkökulmina kaupunkilaisten arki sekä avoin ja demokraattinen kaupunkitila 9

19 Kulttuurikaupunki Turku 20112016 Kulttuurikaupunki Turku 20112016 teema käynnistyy jo vuonna 2009 ja jatkuu vuoteen 2016 Tämän teeman hankkeet (vuosina 20092011): analysoivat Turku 2011 prosessin pitkäkestoisia vaikutuksia kaupungin ja asukkaiden näkökulmasta; tutkivat, miten väliaikaiset kulttuuripääkaupunkihankkeet vaikuttavat pitkäkestoisesti turkulaisiin, Turun ilmapiiriin ja houkuttelevuuteen, kulttuuripolitiikkaan sekä Turun imagoon kulttuurikaupunkina Kulttuurikaupunki Turku 2011 2016 teemassa arvioidaan, miten koko Turku 2011 prosessin tavoitteet toteutuivat, ja minkälaisia taloudellisia, matkailullisia, sosiaalisia, kulttuurisia ja ympäristöllisiä vaikutuksia Turku 2011 prosessilla on Turkuun ja koko Varsinais Suomeen Toteutetaan laajassa korkeakouluyhteistyössä, neuvotteluita käydään mm. Turun yliopiston kanssa 20 Tieteen palosta ulottuu laajalle Helsinki 2000 mallin mukaisesti Tieteen palosta tutkimusohjelman osana toteutetaan kansallinen asukaskyselytutkimus (20072011) sekä mediaseuranta (20092011) Tutkimusohjelmaan sisältyy opinnäytetyökokonaisuus, jonka puitteissa myönnetään Turku 2011 aiheisille opinnäytetöille stipendejä, tarjotaan verkkojulkaisualusta Turku 2011 aiheisille katsauksille ja artikkeleille sekä tehdään kurssiyhteistyötä alueen yliopistojen kanssa Vuonna 2011 Tieteen palosta ohjelman hankkeiden toimesta järjestetään Turussa seminaareja, kansainvälisiä konferensseja ja avoimia yleisötilaisuuksia 10

21 Tieteen palosta tutkimusohjelma perustuu yhteistyölle ja osaamiselle Tieteen palosta ohjelma rakentuu luovan talouden, hyvinvoinnin ja kaupunkikulttuurin teemoille sekä Turun yliopistojen vahvalle tutkimusosaamiselle. Yhteistyötä tehdään Turun yliopiston, Åbo Akademin ja Turun kaupunkitutkimusohjelman kanssa, mutta myös monien muiden yliopistojen ja organisaatioiden kanssa Ohjelman tueksi on perusteilla kansallinen asiantuntijaryhmä sekä kansainvälinen think tank eksperttiryhmä Tukea ohjelman rakentamisella saadaan myös Liverpoolin kulttuuripääkaupunkiprosessista, jonka osana käynnistettiin laaja Impacts 08 tutkimusohjelma mm. Lontoo 2012 olympialaisten tutkimisen työkaluksi Tieteen palosta ohjelma on avoin uudelle yhteistyölle. Ota yhteyttä, ja kerromme mielellämme lisää! 22 Kiitos! www.turku2011.fi 11

23 Kiitos! www.turku2011.fi 12