Haikon kartano vuosisatojen saatossa
Hotelli Haikon Kartano Hotelli Haikon Kartano on luonteeltaan verrattavissa keskieurooppalaisiin linnahotelleihin. Porvoon lähellä sijaitsevan Haikon kartanon menneisyys liittyy läheisesti maamme historiaan. Monta kertaa se on poltettu ja ryöstetty, mutta aina se on noussut tuhkasta uudelleen. Haikon kartanossa on ollut sekä keisarillista että kuninkaallista loistoa ja erityisesti 1800-luvulla kansainvälisen aateliston jäseniä vieraili Haikossa. Haikon kartano liittyy myös läheisesti Suomen taiteeseen. Taidemaalari Albert Edelfeltin nimi kytkeytyy erityisen läheisesti Haikkoon. Haikossa ja sen lähiympäristössä hän käytti luomisvoimaansa ja maalasi täällä yli 200 työtään, joista monia pidetään hänen parhaimpiin kuuluvina teoksinaan. Albert Edelfeltin ateljee, jota hänen nimeään kantava säätiö hoitaa, on taiteilijamuseona avoinna kesäisin noin 500 metrin päässä hotellista. Kansallisrunoilijamme Johan Ludwig Runeberg vietti läheisessä saaressa aikoinaan kolmekymmentä kesää vieraillen Haikon kartanossa. 2 3
Varhaishistoria Haikon kartano mainitaan ensimmäisen kerran historiassa vuonna 1362, jolloin sen omisti Viipurin dominikaaniluostari. Luostari myi Haikon kartanon Jöns Olavinpojalle, joka kuului Stenbockien suvun vanhimpaan haaraan. Vuosina 1451 1452 hän oli Viipurin linnan päällikkönä. Hänen puolisonsa Margareta oli Magnus Flemingin tytär ja heidän tyttärensä Elin meni naimisiin Laukon Klaus Kurjen kanssa. Heidän poikansa oli Suomen viimeinen katolinen piispa Arvid Kurki. Jöns Olavinpojan kuoltua Haikon kartanon peri hänen veljensä Antti Olavinpoika, joka oli varakas herra omistaen Haikon läheisyydessä mm. Drägsbyn ja Stensbölen kartanot sekä muita tiloja. Antti Olavinpojan kuoltua kartanon peri hänen tyttärensä Anna, joka oli naimisissa Ljungo Tydiken-pojan kanssa. Heille syntyi Haikossa vuonna 1460 poika, joka tunnetaan Suomen historiassa nimellä Paavali Scheel. 1500-luvulla Haikon kartanon omistussuhteisiin vaikuttivat kuningas Erik XIV:nnen ja hänen veljensä Suomen herttua Juhanan väliset riidat. Tuolloin Haikon kartanon omistivat Bengta Hannuntytär ja hänen puolisonsa Erik Sveninpoika Ollon, joilta Erik XIV:nnen neuvonantajan ja suosikin, vihatun Yrjänä Pietarinpojan väitetään omavaltaisesti anastaneen kartanon. Kuningas Juhanan valtaanpääsyn jälkeen vääryydet selvitettiin ja Haikon kartano palautettiin Bengta Hannuntyttärelle, joka tällä välin oli ehtinyt jäädä leskeksi. Bengta-rouvan poika hänen ensimmäisestä avioliitostaan, Ljungo Laurinpoika, oli Juhana herttuan aikana palvellut hänen kamariherranaan Turun linnassa. Erik-kuninkaan hyökätessä sinne Ljungo Laurinpoika vangittiin ja mestattiin Tukholmassa myöhemmin. Mutta silti hänen muistonsa säilyi Haikossa vuosi- 4 5
satoja. Hänen väitetään öiseen aikaan ratsastavan valkoisella hevosella Haikon ja Tolkkisten välisellä tiellä ns. aavemäessä. Bengta Hannuntyttären kuoltua siirtyi kartano useassa polvessa aina 1800-luvulle asti hänen naispuolisille jälkeläisilleen, joista voimakashahmoinen Ebba Svanström selvästi erottui muista 1700-luvulla. Levottomia aikoja Elokuussa 1508 purjehti Tanskan laivasto kohti Porvoota ja ankkuroi Haikon selälle. Täällä joukot nousivat maihin ja polttivat kartanon aikomuksenaan jatkaa ryöstämistä Porvoossa. Joku Haikon kartanon alustalaisista juoksi kuitenkin varoittamaan porvoolaisia, jotka ehtivätkin saada omaisuutensa turvaan paeten paikalta jättäen taakseen tyhjän kaupungin. Kun kaupungissa ei ollut mitään ryöstettävää, tyytyivät tanskalaiset polttamaan koko kaupungin. Vain kivikirkko säästyi heidän hävitykseltään. Venäläiset hyökkäsivät Bengta Hannuntyttären aikaan vuonna 1571 polttaen ja hävittäen Haikon kartanon. Sama toistui Ebba Svanströmin hallitessa ison vihan aikana vuosina 1708 ja 1713. 6 7
Loiston aika Ensimmäisen kerran 400 vuoteen myytiin kartano suvun ulkopuolelle 1800- luvun puolivälissä. Vuonna 1871 sen osti Turkin sodassa kunnostautunut Sebastian von Etter, jonka suvun hallussa kartano oli lähes sata vuotta. von Etterien aikana kartanossa vieraili usein Venäjän keisarisuvun jäseniä. Suuriruhtinas Wladimir puolisonsa Maria Pavlovnan kanssa saapui Haikon kartanoon ja sen kerran nähtyään palasi Maria Pavlovna usein myöhemminkin sinne tyttärensä Helenan kanssa. Helena solmi myöhemmin avioliiton Kreikan prinssi Nikolauksen kanssa ja he asuivat lapsineen kartanossa pitemmän ajan. Venäjän vallankumouksen puhjettua suuriruhtinas Kiril Vladimirovits pakeni puolisonsa ja tyttäriensä kanssa Suomeen. He asettuivat asumaan Haikon kartanoon. Samana vuonna heille syntyi Porvoossa 30.8.1917 poika, joka kastettiin Haikon kartanossa Vladimiriksi. Hänen tyttärensä Maria on Romanov-suvun päämies ja Venäjän keisarikruunun lähin perillinen; hän asuu nykyään Espanjassa ja Ranskassa. Muita kuninkaallisia vieraita ovat olleet mm. Sachsen-Altenburgin prinssi ja prinsessa Eleonora, joka myöhemmin solmi avioliiton Bulgarian kuninkaan Boriksen kanssa, prinssi Gabriel Konstantinovitsh ja suuriruhtinas Yrjö Mihailovitsh. 8 9
Nykyinen päärakennus Haikon kartanon edellinen päärakennus oli rakennettu puusta. Uudenvuoden yönä vuonna 1911 kartanossa syttyi tulipalo, joka tuhosi rakennuksen perustuksiaan myöten, eikä arvokkaasta irtaimistostakaan saatu mitään pelastetuksi. Emelie von Etter vietti perheineen tuohon aikaan kylmimmän talven ajan Cannesissa, jonne hän sai vastaanottaa sähkeen: Talo palaa stop Frederik Vastaussähke kuului: Kutsukaa palokunta. Nykyistä päärakennusta alettiin rakentaa vuonna 1913, mutta se oli keskeneräinen vielä vuonna 1965, jolloin Satu ja Leo Vuoristo ostivat kartanon. Sitkeän etsimisen tuloksena professori Armas Lindgrenin alkuperäispiirustukset löytyivät Rakennustaiteen museosta ja niin rakennustyö saatettiin loppuun. Terassi pylväikköineen rakennettiin samoin kuin rakennuksen kolmas kerros ja niin kartanon päärakennus sai vihdoin sen muodon ja ilmeen, jonka tämä kuuluisa arkkitehti oli sille aikoinaan suunnitellut. Kartanossa alkoi uusi elämä ja sen tunnelmallisiin huoneisiin palasi 1800-luvun loppupuolen tunnelma ja kartanomiljöö, johon lisättiin nykyajan mukavuudet palvelemaan nykyajan vaatimuksia. Kartanon yleisten tilojen kalustus on suurelta osin antiikkia, jonka kauppaneuvos Satu Tiivola on vuosien varrella hankkinut. Myös kartanon 14 hehtaarin laajuinen puisto on kunnostettu. Rannalle on rakennettu hirsinen rantasauna oleskelutiloineen. 10 11
Nykyinen toiminta Tällä hetkellä Haikon Kartano on suosittu loma- ja kongressihotelli, joka on tunnettu ja tunnustettu hyvästä palvelustaan ja hyvästä keittiöstään. Kartanon ravintolatilat tarjoavat miellyttävät puitteet sekä pienille perhejuhlille että suurille edustustilaisuuksille. Hotelli Haikon Kartano on kohde, jota mielellään näytetään myös maahamme saapuville valtiovieraille. Täällä järjestetään tärkeitä kansainvälisiä konferensseja ja yritykset pitävät kokous- ja kuntopäiviään. Kongressitiloja käytetään ahkerasti erilaisten seminaarien ja kurssien pitopaikkana ja prinsessojen sviitti toimii monen vastavihityn parin salaisena piilopaikkana. Kesäisin risteilyalukset tuovat lounasvieraita kartanoon ja usein helikopteri laskeutuu Haikon omalle kentälle tuodakseen vieraita kylpylään hemmoteltavaksi. Ympäristöä huomioidaan Haikon Kartanossa käyttämällä lämmitysenergiana maakaasua ja merestä saatavaa maalämpöä. Kylpylä Kartanorakennuksen läheisyyteen valmistui vuonna 1974 kylpylärakennus, jolloin kuntoutustoiminta Haikossa alkoi ja tänne tultiin hoidattamaan itseään. Vuonna 1999 uudistettiin allasosastoa ja 2005 laajennettiin saunatiloja sekä muita kylpylän tiloja. Haikon Kylpylä tarjoaa aikuisille hemmottelua ja rentoutumista. Kylpylän tarjontaan kuuluvat saunat, Hyvän Olon altaat, kuntosali, liikuntasali sekä monipuoliset yksilöhoidot. Beauty Center tarjoaa ylellisiä kauneusja vartalohoitoja, Wellness Center virkistäviä hierontoja ja kylpyjä. Fitness Centerissä nautitaan liikunnan ilosta ja testataan kuntoa. Yöpyvien lomalaisten lisäksi yhä useammat tulevat päiväksi Haikkoon hemmoteltavaksi myös DaySpa -paketeilla. Kartanon puisto ja lähiympäristön metsät tarjoavat loistavat puitteet reippaaseen ulkoiluun. 12 13
Ravintolat Kartanossa on ravintolapaikkoja yhteensä 470 ja kylpylän kahvila-ravintolassa 80. Kesällä käytettävissä ovat lisäksi 200 paikkaa kartanon terassilla sekä kaunis rantapuisto huvimajoineen. Kartanorakennuksessa on myös 120-paikkainen Kartanon Klubi -iltaravintola. Kongressikeskus Joulukuussa 1983 valmistui uusi kongressikeskus. Laajennusosan suunnittelussa on kiinnitetty erityistä huomiota tilojen viihtyvyyden ja rauhallisuuden ohella niiden hyvään toimivuuteen ja muunneltavuuteen. Kongressihotellin laajennusosa valmistui 1989. Kongressikeskuksessa on noin 20 kokoustilaa ja 20 ryhmätyöhuonetta. Kongressikeskukseen ja kaikkiin huoneisiin asennettiin langattomat laajakaistayhteydet v. 2006. Uusin oheispalvelumme on fysioakustinen rentoutus, jota varten kongressikeskuksessa on rentoutusstudio. Hotelli Haikon Kartanossa on majoitustilaa 400 henkilölle. Kartanossa on 27 yksilöllisesti sisustettua romanttista hotellihuonetta ja Kylpylä-kongressihotellissa noin 200 nykyaikaista huonetta. 14 15
Hotelli Haikon Kartano Haikkoontie 114 06400 PORVOO Puh. 019-576 01 Fax 019-576 0399 hotelli.haikko@haikko.fi www.haikko.fi