TYÖELÄKEASIOIDEN MUUTOKSENHAKULAUTAKUNTA TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010
Laadun tekijöitä Kulunut vuosi 2010 oli Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnassa tasaisen ja varsin tehokkaan toiminnan aikaa. Tuomioistuinten ja muiden lainkäyttöelinten toiminnan avainmittarit, päätösten perustelujen asiallinen laatu ja asian käsittelyn riittävä nopeus, ylsivät tavoitellulle tasolle. Näiden, sinänsä ehkä keskenään jännitteisten tekijöiden yhdistäminen tyydyttävästi sisältää haasteensa. Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnassa tämä näyttäisi kuitenkin onnistuneen. Perustelen tätä seuraavasti. Käsittelyaika mittaa nopeutta, mutta vaikka tämä laadun osatekijä on yksiselitteisyydessään ja mitattavuudessaan helpoin tarkastelukohde, ei se kerro kuin yhdestä laadun osa-alueesta. Keskimääräinen käsittelyaika oli viime vuonna neljä kuukautta ja kaksitoista päivää. Kiireellisissä ammatillista kuntoutusta koskevissa asioissa se saatiin kolmeen kuukauteen ja kahteen päivään. Työkyvyttömyyseläkettä koskevista asioista 94 prosenttia käsiteltiin alle kuudessa kuukaudessa laskettuna niiden vireilletulosta muutoksenhakulautakuntaan. Näitä lyhyempiin aikoihin on jo käytännön seikoista johtuen varsin vaikeaa päästä. Oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin kuuluvat kuulemisperiaate ja selvitysvelvollisuus vaativat nekin aikansa. Laadusta kertovat eniten päätösten perustelut. Päätösten pitää olla kautta linjan selkeitä ja ymmärrettäviä. Perustelujen tulee kertoa yksilöllisesti ja seikkaperäisesti, miksi asia on ratkaistu päätöksestä ilmenevällä tavalla. Toukokuussa 2010 eduskunnan apulaisoikeusasiamies tarkasti Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan. Muutoksenhakulautakunnan toiminta sai moitteettoman todistuksen. Oikeusasiamies tutki suuren joukon sattumanvaraisesti valittuja päätöksiämme. Päätösten todettiin olevan asultaan nykyaikaisia ja perustelujen täyttävän hallintolainkäyttölaissa edellytetyt vaatimukset. Tätäkin voi pitää yhtenä laadun mittarina. Työntekijöiden eli tuloksen tekijöiden hyvinvointi työssään työyhteisön täysipainoisina jäseninä on myös ratkaisevassa asemassa. Työhyvinvointi korreloi suoraan tuloksen tekemiseen. Työhönsä mielellään saapuva, motivoinut henkilö kannattelee koko työyhteisöä. Hyvinvointi säteilee ympäristöön. Lautakunnassa näyttää jo edellisen puheenjohtajan aikana rakentuneen hyvän tekemisen meininki. Kesken vuotta puheenjohtajan työhön tulleena minun oli se helppo huomata. Kysymys ei kuitenkaan ole itsestään uusiutuvasta luonnonvarasta. Sitäkin pitää opetella ja harjoitella, joka päivä. Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnasta eläkeratkaisijana Tammikuussa 2011 Suomen Asianajajaliitto arvosteli lautakuntajärjestelmää, jonka varaan sosiaaliturvan muutoksenhaku on ensimmäisessä valitusasteessa järjestetty. Kritiikki kohdistui lähinnä muodollisiin seikkoihin. Asianajajaliiton mukaan epäkohtia syntyy siitä, että lautakuntien päätökset rinnastuvat tuomioistuinten ratkaisui-
hin, mutta lautakuntien nimitysmenettely, kokoonpano ja toiminta poikkeavat oikeusistuimista. Asianajajaliitto katsoo, että lautakuntakäsittelyn on nautittava kansalaisten luottamusta. Liiton mielestä sosiaaliturvaa koskevat asiat tulisi siirtää hallinto-oikeuksiin. Kommenttina Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan osalta viittaan siihen, mitä edellä kerroin muutoksenhakulautakunnan päätösten laadusta. Olen paikan päällä seurannut päätöstuotantoa oikeassa oikeusistuimessa pitkähkön ajan. Rohkenen sanoa, että Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan päätösten perustelujen laatu ei juurikaan poikkea vakuutusoikeuden hyvästä perustelutasosta. Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnassa keskimääräinen käsittelyaika on kuitenkin alle puolet siitä mitä vakuutusoikeudessa. Muutoksenhakulautakunnan päätöksen ratkaisukustannus jäänee myös noin puoleen esimerkiksi Helsingin hallinto-oikeuden päätökseen verrattuna. Lisäksi Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan vahvuutena on koko valtakunnan kattava alueellinen toimivalta. Tällöin eri puolilla maata asuvia henkilöitä voidaan kohdella mahdollisimman yhdenvertaisesti. Hallinto-oikeuksissa on soveltamiskäytännössä ollut merkittäviäkin eroja maan eri alueiden välillä esimerkiksi toimeentulotukiasioissa. Valtakunnallisen oikeuskäytännön yhtenäistämiseksi on muutoksenhaku niissä jouduttu avaamaan korkeimpaan hallinto-oikeuteen saakka (valituslupajärjestelmä). Tässä yhteydessä on muistettava se merkittävä seikka, että lautakunnan päätökseen tyytymätön muutoksenhakija pääsee aina, ilman erillistä valituslupaa, saattamaan asiansa vakuutusoikeuden käsiteltäväksi. Uskoisin myös oikeusministeriön joutuvan valtion tuottavuuden parantamista ja henkilötyövuosien vähentämistä koskevan ohjelmansa aikana ylivoimaiseen haasteeseen, jos sen hallinnonalalle siirrettäisiin kaikki nyt muutoksenhakulautakunnissa vuosittain käsiteltävät 50 000 uutta asiaa. Kustannukset kasvaisivat radikaalisti ja tuskinpa käsittelyajatkaan ainakaan lyhenisivät. Lautakuntajärjestelmällä on siis etunsa. Oman toiminnan kriittinen tarkastelu on tärkeää ja kaiken kehittämistoiminnan edellytys. Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakuntaa on määrätietoisesti kehitetty työeläkeasioiden riippumattomaksi ja hallinnollisesti itsenäiseksi, arvostetuksi ja asiantuntevaksi erityistuomioistuimeen rinnastettavaksi lainkäyttöelimeksi. Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunta panostaa oikeusturvaan sekä asiakaslähtöisyyteen. Se vaatii jatkuvaa työtä jokaisen valitusasian yhteydessä. Vain tätä kautta on kansalaisten luottamus saavutettavissa. Muutoksia organisaatiossa Joulukuun alusta 2010 astui Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan kansliassa voimaan uudistus, jolla kevennettiin organisaatiota. Talouspäällikön toimi lakkautettiin ja nämä tehtävät siirrettiin hallintopäällikön vastuualueeseen. Viestintäpäällikön toimi lakkautettiin niin ikään. Samalla perustettiin taloussihteerin, esittelyvastaavan ja tiedottajalakimiehen toimet. Muutoksenhakulautakunnan jäsenistö onkin jo ehtinyt saada muutaman tiedottajalakimiehen toimittaman jäsenkirjeen. Nämä infokirjeet toivottavasti auttavat jäseniä pysymään mukana alamme lukuisten lainsäädäntöuudistusten sekä oikeuskäytännön seuraamisessa. Muutoksia Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnasta annettuun lakiin Vuoden 2011 alusta on tullut voimaan muutamia muutoksia työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnasta annettuun lakiin. Tärkein ja odotettu muutos on se, että yksityisen sektorin työeläkeasioita voidaan nyt istua myös julkisen sektorin ratkaisukokoonpanoissa, ja vastaavasti päinvastoin. Tämä on omiaan helpottamaan juttujen tasaisempaa jakaantumista jaostojen välillä. Se auttaa myös ehkäisemään esteellisyystilanteiden syntymistä. Toinen uudistus koskee niin sanottuja yhden tuomarin istuntoja. Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja voivat esittelystä yksinään ratkaista tiettyjä yksinkertaisia asioita, kuten peruutuksia tai asian kokonaan palauttamisia eläkelaitokseen. Molemmat uudistukset lisäävät ratkaisutoiminnan joustavuutta ja tehokkuutta. Helsingissä 28.1.2011 Olli Puustinen Puheenjohtaja
Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunta on toiminut vuodesta 2002 alkaen osoitteessa Ratapihantie 11, Helsinki. Näissä tiloissa sijaitsee myös lautakunnan asiakaspalvelu. Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan tehtävät Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunta toimii ensimmäisenä muutoksenhakuasteena kaikissa työeläkeasioissa. Muutoksenhakulautakunnan päätöksiin haetaan muutosta vakuutusoikeudelta, joka on työeläkeasioiden ylin oikeusaste. Muutoksenhakulautakunnan tehtävänä on yksittäisten valitusasioiden ja 1.1.2007 lukien myös eläkelaitosten lainvoimaisen päätöksen poistamista koskevien hakemusasioiden ratkaiseminen. Muutoksenhakulautakunnan toiminta ja sitä ohjaavat säännökset Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan toiminta riippumattomana muutoksenhakuelimenä perustuu siitä 26.8.2005 annettuun ja 1.1.2006 voimaan tulleeseen lakiin (677/2005). Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnasta annettua lakia (677/2005) muutettiin 22.12.2006 annetulla ja 1.1.2007 voimaantulleella lailla (1298/2006). Tässä laissa on säädetty muutoksenhakulautakunnan rahoituksesta, talousarvion päättämisestä ja tilinpäätöksen hyväksymisestä. Muutoksenhakulautakunta perii kustannuksiensa kattamiseksi työeläkelaitoksilta oikeushallintomaksun. Maksun määrän vahvistaa Finanssivalvonta ja se määräytyy työeläkelaitoksissa määräämisvuotta edeltävänä vuonna vakuutettujen työansioiden ja työtulojen perusteella. Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnasta annettua lakia (677/2005) muutettiin viimeksi 30.12.2010 annetulla ja 1.1.2011 voimaan tulleella lailla (1318/2010). Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan toimielinten ja toimihenkilöiden tehtävistä ja toimivaltuuksista on määrätty muutoksenhakulautakunnan työjärjestyksessä, joka on vahvistettu täysistunnossa 7.2.2007. Asioiden käsittelyssä sovelletaan hallintolainkäyttölakia ja lakia oikeudenkäynnin julkisuudesta hallintotuomioistuimissa. Muutoksenhakulautakunnan ratkaisutoiminnassa pääasiassa sovellettavat lait: * työntekijän eläkelaki (395/2006), TyEL * kunnallinen eläkelaki (549/2003), KuEL * valtion eläkelaki (1295/2006), VaEL * evankelis-luterilaisen kirkon eläkelaki (261/2008), KiEL * Kansaneläkelaitoksesta annettu laki (731/ 2001), KelaL * maatalousyrittäjän eläkelaki (1280/2006), MYEL * yrittäjän eläkelaki (1272/2006), YEL * merimieseläkelaki (1290/2006), MEL * laki maatalousyrittäjien luopumistuesta (1293/ 1994), LUTUL
KKO KHO Hovioikeus Vakuutusoikeus Hallinto-oikeus Telk Sos.turv. mltk Opintotuen mltk Käräjäoikeus Tapaturmaas.mltk Työttömyysturvan mltk Liikennevakuutuslaitokset Tapaturmavakuutuslaitokset KELA Eläkelaitokset Työttömyyskassat Kunta Kuva 1. Sosiaalivakuutuksen muutoksenhakujärjestelmä. Muutoksenhakulautakunnan jäsenet Muutoksenhakulautakuntaan kuului vuonna 2010 päätoiminen puheenjohtaja, kuusi varapuheenjohtajaa sekä 32 varsinaista jäsentä ja heidän henkilökohtaiset varajäsenensä. Jäsenet ja varapuheenjohtajat ovat sivutoimisia. Heidät on nimittänyt valtioneuvosto sosiaali- ja terveysministeriön, sisäasianministeriön ja valtiovarainministeriön esityksestä viideksi vuodeksi kerrallaan. Nykyiset jäsenet nimitettiin 28.12.2006 toimikaudeksi 1.1.2007-31.12.2011. Lautakunnan jäsenet toimivat tuomarinvastuulla ja puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja jäsenen oikeudesta pysyä tehtävässään on voimassa, mitä tuomarinviran haltijoista säädetään. Kukin jäsen vannoo tuomarinvalan tai antaa tuomarin vakuutuksen toimikautensa alussa, jos hän ei ole tehnyt sitä aikaisemmin. Päätoiminen puheenjohtaja nimitetään toistaiseksi. Varatuomari Outi Antila toimi puheenjohtajana 31.1.2010 saakka ja varatuomari Olli Puustinen 1.4.2010 alkaen. Kuvassa I-jaoston istunto, jota johtaa Heli Backman ja esittelijänä toimii Leevi Sandberg. Jäsenet Rauno Toivonen, Katja Veirto, Ulla-Maija Rajakangas, Risto Tuominen ja Aarne Kivioja. Jaostojen istunnoissa lääkärinlausuntojen tekstejä voidaan havainnollistaa anatomisten mallien avulla.
Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan kokoonpano vuonna 2010 Puheenjohtaja Varatuomari Outi Antila 31.1.2010 saakka Varatuomari Olli Puustinen 1.4.2010 lukien Varapuheenjohtajat Oikeustieteen kandidaatti Tuulikki Haikarainen Oikeustieteen kandidaatti Veikko Liuksia Varatuomari Heikki T. Hämäläinen Varatuomari Aino Lassila Varatuomari Katriina Alaviuhkola Oikeustieteen kandidaatti Heli Backman Työeläkeasioihin perehtyneet jäsenet Filosofian kandidaatti Carin Lindqvist-Virtanen Oikeustieteen kandidaatti Marja-Leena Seppälä Oikeustieteen kandidaatti Sinikka Kauppinen Yhteiskuntatieteiden maisteri Ulla-Maija Rajakangas Varatuomari Kristiina Piilola Varatuomari Juhani Rantamäki Varatuomari Esa Tarkka Lääkärijäsenet Dosentti, ylilääkäri Timo Pohjolainen Fysiatrian ja yleislääketieteen erikoislääkäri Seppo Villanen Psykiatrian erikoislääkäri, yleislääkäri Anna Savela Ortopedian ja traumatologian dosentti Aarne Kivioja Kardiologian ja sisätautien erikoislääkäri Mika Laine Yleislääketieteen ja työterveyshuollon erikoislääkäri Kirsi Karvala Lääketieteen ja kirurgian tohtori Antti Huunan-Seppälä Varajäsenet Filosofian kandidaatti Heikki Peltola Varatuomari Ulla Miettinen 10.3.2010 saakka Varatuomari Kirsi Päivänsalo 11.3.2010 lukien Varatuomari Esko Salo Oikeustieteen kandidaatti Mika Mänttäri Hallintotieteiden maisteri Minna Liuttu Oikeustieteen kandidaatti Kari Peltonen Oikeustieteen kandidaatti Arita Kaario Lääketieteen ja kirurgian tohtori Ilkka Torstila Sisätautien erikoislääkäri Raine Jussila Lääketieteen ja kirurgian tohtori Antero Leppävuori Kirurgian ja ortopedian erikoislääkäri Sari Salminen Sisätautien ja kardiologian erikoislääkäri Ilkka Tierala Lääketieteen tohtori Juha Liira Neurologian ja psykiatrian erikoislääkäri Risto Vataja Työelämää ja työmarkkinaolosuhteita tuntevat jäsenet Varatuomari Markus Äimälä Diplomi-insinööri Rauno Toivonen Varatuomari Mikko Nyyssölä Oikeustieteen kandidaatti Mikko Räsänen Oikeustieteen kandidaatti Johan Åström Varatuomari Hannu Rautiainen Hallintotieteiden maisteri Vesa Rantahalvari 10.3.2010 saakka Varatuomari Katja Leppänen 11.3.2010 lukien Varatuomari Riitta Wärn Oikeustieteen kandidaatti Heikki Telakivi Oikeustieteen kandidaatti Vuokko Piekkala Varatuomari Lauri Niittylä Oikeustieteen kandidaatti Laura Lindholm Oikeustieteen kandidaatti Erik Strömberg Oikeustieteen maisteri Marja Isomäki Työsuojelutoimitsija Heidi Lehto Oikeustieteen kandidaatti Nikolas Elomaa Kirvesmies Juhani Siira Yhteiskuntatieteiden maisteri Pia Björkbacka Valtiotieteen maisteri Ralf Sund Oikeustieteen lisensiaatti Paula Ilveskivi Sosiaalipoliittinen asiantuntija Katja Veirto Valtiotieteen ylioppilas Seppo Niininen Varatuomari Keijo Karhumaa Varatuomari Tom Rissanen Varatuomari Jarmo Pätäri Lakimies Riikka Laakso 13.1.2010 saakka Vt. neuvottelupäällikkö Riikka Rapinoja14.1.2010 lukien Neuvottelupäällikkö Seppo Väänänen Lakimies Markku Nieminen Yrittäjätoiminnan olosuhteita tuntevat jäsenet Oikeustieteen kandidaatti Tiina Oksala Varatuomari Risto Tuominen Oikeustieteen kandidaatti Maria Löfgren Ylioppilasmerkonomi Tauno Jalonen 22.9.2010 saakka Lainopillinen asiamies Harri Hellstén 23.9.2010 lukien Maatalousyrittäjätoiminnan olosuhteita tuntevat jäsenet Agronomi Ilpo Mattila Valtiotieteen lisensiaatti Kaarina Knuuti 10.3.2010 saakka Asiantuntija Marja Tallavaara 11.3.2010 lukien Agronomi Virpi Siitonen Oikeustieteen kandidaatti Timo Sipilä
Kuva 2. Valitusasian eteneminen Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnassa. Päätöksenteko muutoksenhakulautakunnassa Jaostot Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunta ratkaisi kertomusvuonna valitukset ja hakemusasiat jakaantuneena seitsemään jaostoon. Yksityisten alojen eläkejärjestelmiin kuuluvia asioita ratkaisevilla neljällä jaostolla kullakin oli kuusi jäsentä. Jaostoon kuuluivat lainoppinut puheenjohtaja, työeläkeasioihin perehtynyt ja tuomarin virkaan oikeuttavan tutkinnon suorittanut tai muu työeläkevakuutukseen erityisesti perehtynyt jäsen, lääkärijäsen sekä kaksi yksityisten alojen eläkejärjestelmään perehtynyttä työelämän ja työmarkkinoiden olosuhteita tuntevaa jäsentä. Neljällä jaostolla oli lisäksi työelämän olosuhteita tuntevat jäsenet, jotka olivat perehtyneitä maatalousyrittäjätoimintaan tai yrittäjätoimintaan. Kuntien tai valtion eläkejärjestelmiin kuuluvia asioita ratkaisevilla kolmella jaostolla oli lainoppinut puheenjohtaja, työeläkeasioihin perehtynyt ja tuomarin virkaan oikeuttavan tutkinnon suorittanut tai muu työeläkevakuutukseen erityisesti perehtynyt jäsen, lääkärijäsen sekä kaksi työelämän olosuhteita tuntevaa jäsentä. Jaostot kokoontuivat kesä- ja joulutaukoja lukuun ottamatta yhdestä neljään kertaa kuukaudessa. Jaostoilla oli vuonna 2010 istuntoja yhteensä 215. Yhdessä istunnossa ratkaistiin kerrallaan 15-40 valitusasiaa. Asiat jakautuivat lukumääräisesti varsin epätasaisesti yksityisen ja julkisen puolen jaostoille. Asioiden jakautuminen tasaisemmin eri jaostojen kesken mahdollistuu 2011 vuoden alusta, koska tätä koskeva lakimuutos vahvistettiin 30.12.2010 ja se tuli voimaan 1.1.2011 alkaen. Asiat ratkaistaan pääsääntöisesti kirjallisen aineiston perusteella ja päätökset tehdään jaoston istunnossa esittelijän esittelystä. Muutoksenhakulautakunnan ratkaisut ovat asianosaisille maksuttomia. Muutoksenhakijoilla ei ole mahdollisuutta saada maksutonta oikeudenkäyntiä, mutta he voivat saada julkista oikeusapua. Suullisten käsittelyjen vaatimusten määrä on pysynyt suhteellisen vakiona, eli vuosittain suullista käsittelyä vaaditaan keskimäärin noin 30 asiassa. Suullista käsittelyä on pyydetty lähinnä työkyvyn arviointia koskevissa asioissa. Näissä muutoksenhakulautakunta on katsonut riittävän tarkan selvityksen muutoksenhakijan terveydentilasta saaduksi esitetystä kirjallisesta selvityksestä. Suurimmassa osassa suullisen käsittelyn vaatimuksista on vedottu yksityisluonteiseen kirjalliseen todistajankertomukseen. Toimintavuon-
na järjestettiin suullinen käsittely yhdessä työsuhdeselvittelyä koskevassa valitusasiassa. Hallintojaosto Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnassa on seitsenjäseninen hallintojaosto. Hallintojaostossa käsitellään työjärjestyksessä mainittuja muutoksenhakulautakunnan yleiseen hallintoon, taloushallintoon ja nimityksiin liittyviä asioita. Hallintojaostoon kuuluvat puheenjohtajan lisäksi yksi sosiaali- ja terveysministeriön, yksi sisäasiainministeriön ja yksi valtiovarainministeriön ehdotuksesta nimitetty varapuheenjohtaja ja kolme jäsentä, joista yhden ovat nimenneet muutoksenhakulautakunnan työnantajajärjestöjen ehdotuksen perusteella nimitetyt jäsenet, yhden työntekijä- ja toimihenkilöjärjestöjen ehdotuksen perusteella nimitetyt jäsenet sekä yhden yrittäjien tai maatalousyrittäjien järjestöjen ehdotuksen perusteella nimitetyt jäsenet keskuudestaan. Hallintojaostoon kuuluivat kertomusvuonna puheenjohtaja Outi Antila 31.1.2010 saakka ja puheenjohtaja Olli Puustinen 1.4.2010 alkaen, varapuheenjohtajat Heikki T. Hämäläinen, Aino Lassila ja Heli Backman sekä muina jäseninä Johan Åström, Ilpo Mattila ja Jarmo Pätäri. Toimintavuonna hallintojaosto kokoontui viisi kertaa. Vahvennettu jaosto Muutoksenhakulautakunnan puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja voi määrätä muutoksenhakuasian tai siihen kuuluvan kysymyksen ratkaistavaksi vahvennetussa jaostossa. Mainittuun jaostoon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtajat sekä asiaa aiemmin käsitelleen jaoston jäsenet. Vahvennettu jaosto ei kokoontunut toimintavuonna. Täysistunto Jos muutoksenhakulautakunnassa ratkaistavana olevalla asialla on periaatteellista merkitystä tai jos jaoston ratkaisu tulisi poikkeamaan aikaisemmasta käytännöstä, voi jaosto tai muutoksenhakulautakunnan puheenjohtaja määrätä asian käsiteltäväksi muutoksenhakulautakunnan täysistunnossa. Täysistunnossa käsitellään myös muutoksenhakulautakunnan työjärjestystä koskevat asiat sekä ne hallintoasiat, jotka täysistunto hallintojaoston yksimielisestä esityksestä päättää ottaa käsiteltäväkseen. Täysistunto vahvistaa tilinpäätöksen ja myöntää vastuuvapauden hallintojaostolle. Muutoksenhakulautakunta kokoontui vuonna 2010 täysistuntoon kerran. Istunnossa vahvistettiin tilinpäätös vuodelta 2009. Täysistunnossa ei toimintavuonna ratkaistu muutoksenhakuasioita. Kuva 3. Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan organisaatio 1.12.2010 alkaen.
Muutoksenhakulautakunnan toiminnasta yleisesti Varatuomari Outi Antila toimi eläkelautakunnan puheenjohtajana 1.11.2002 alkaen. Lautakunnan nimi muuttui 1.1.2006 alkaen Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnaksi. Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakuntaan yhdistettiin 1.1.2007 Kuntien eläkelautakunta ja Valtion eläkelautakunta. Antila nimitettiin näin syntyneen uuden lautakunnan päätoimiseksi puheenjohtajaksi. Hänen siirtyessään 1.2.2010 alkaen toisiin tehtäviin, muutoksenhakulautakunnan hallintojaosto nimesi kokouksessaan 29.1.2010 varapuheenjohtaja Heikki T. Hämäläisen toimimaan hallintojaoston puheenjohtajana ja hoitamaan juoksevia hallinnollisia asioita siihen saakka, kunnes lautakuntaan nimitettiin uusi puheenjohtaja. Valtioneuvosto nimitti 1.4.2010 alkaen puheenjohtajan tehtävään vakuutusoikeudessa aiemmin laamannina toimineen varatuomari Olli Puustisen. Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunta on 1.1.2007 alkaen toiminut kolmen lautakunnan yhdistymisen jälkeisessä muodossaan. Kansliaorganisaatioon jäi yhdentymisessä raskautta ja organisaation keventämiseen nähtiin luonteva mahdollisuus tiedossa olevien vuoden 2010 lopussa tapahtuvien eläkkeelle siirtymisien myötä. Toimintavuoden aikana työstettiin kanslian organisaation muutosta, ja 1.12.2010 saatiin muutoksenhakulautakuntaan uusi organisaatio. Muutoksenhakulautakunnan tavoitteena kertomusvuonna oli käsittelyajan pitäminen edelleen lyhyenä. Tässä tavoitteessa pysyttiin ja vuoden 2010 valitusten keskimääräinen käsittelyaika oli neljä kuukautta 12 päivää. Käsittelyaika oli vuonna vuonna 2009 neljä kuukautta 21 päivää. Muutoksenhakulautakunnan muina tavoitteina vuonna 2010 olivat edelleen henkilöstön ammattitaidon vahvistaminen ja ylläpitäminen, lainmuutosten seuranta ja jaostojen sujuvan toiminnan ylläpitäminen. Alan lainsäädäntöön perehdyttävää koulutusta pyrittiin hyödyntämään. Koulutusta ostettiin Eläketurvakeskukselta sekä muilta palvelutarjoajilta. Vuoden 2010 lopussa tehtiin henkilöstölle työhyvinvointikysely. Siitä mahdollisesti aiheutuvat toimenpiteet toteutetaan vuoden 2011 aikana. Edellinen kysely oli tehty alkuvuonna 2008. Aikaisempien kyselyiden hyvien tulosten perusteella oli päätetty, että kyselyä ei uusita vuosittain vaan puolentoista-kahden vuoden välein. Toimintavuonna jatkettiin muutoksenhakulautakunnan arvojen (riippumattomuus, vastuullisuus, asiantuntijuus ja asiakaslähtöisyys) vakiinnuttamista jokapäiväiseen toimintaan. kpl Saapuneet valitukset vuosina 2000-2010 9 000 8 000 7 000 6 000 5 000 4 000 3 000 2 000 1 000 0 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 Kuva 4. Saapuneet valitukset vuosina 2000-2010. Yhteensä/TELK ELK KELK VELK
Tietohallintojärjestelmät toimivat vuonna 2010 ilman ongelmia. Henkilöstön työasemista lähes kolmannes jouduttiin toimintavuonna korjamaan erilaisten vikojen vuoksi, mutta voimassaolevien huoltosopimusten ja varalaitteiden myötä työasemaongelmat eivät heijastuneet varsinaiseen tuotantotoimintaan. Työasemat varaudutaan uusimaan vuoden 2011 aikana. Muutoksenhakulautakunnassa 2009 joulukuussa aloitettu henkilöstöhallintaohjelmiston hankintaprojekti saatiin päätökseen maaliskuussa 2010, jolloin henkilöstöhallinto-ohjelma Sympa otettiin käyttöön siten, että muun muassa kaikki ohjelmalla käsiteltävät henkilöstöhallinnon tiedot ovat järjestelmässä koko vuodelta 2010. Muutoksenhakulautakunnalla on internet-sivut telk.fi, joilla se julkaisee tietoja toiminnastaan. Sivuja päivitettiin tarpeen mukaan, toimintavuonna kahdeksan kertaa. Tilastotietojen perusteella internet-sivuilla vierailtiin vuonna 2010 keskimäärin noin 200 kertaa päivässä. Oikeustapauksia muutoksenhakulautakunnan merkittävistä ratkaisuista julkaistaan Eläketurvakeskuksen työeläkelakipalvelu -tietokannassa, jossa on myös muiden lautakuntien, vakuutusoikeuden, korkeimman hallinto-oikeuden ja työneuvoston päätöksiä sekä Euroopan Unionin tuomioistuimen tuomioita. Sisäisten työryhmien toiminta Muutoksenhakulautakunnassa toimii työsuojelutoimikunta. Toimikunta laati toimintavuonna ohjeistuksen kuntoutukseen hakeutumisesta. Sen jäsenistö osallistui Työturvallisuuskeskuksen järjestämälle ajankohtaispäivälle ja Ristiriidoista ratkaisuihin kurssille. Sisäistä kehitystyötä varten muutoksenhakulautakunnassa toimii kehitysryhmä, jonka pääasiallisena tehtävänä on laatia seuraavan vuoden toimintasuunnitelma, seurata kuluvan vuoden toimintasuunnitelman toteutumista sekä keskustella muista koko henkilökuntaa koskevista asioista. Ryhmä toimii myös sisäisen tarkastuksen toimielimenä. Virkistystyöryhmä jatkoi toimintaansa järjestäen henkilöstölle yhteisen kevätretken Kotkaan. Toimintavuonna syysretki järjestettiin Tyky-toimintana ja se koostui kävelyosuudesta ja keilailusta. Muutoksenhakulautakunnan henkilöstöllä on oma työehtosopimus, joka päättyi 31.1.2010. Toimintavuonna käytiin työehtosopimuneuvottelut. Hallintojaosto nimesi 3.11.2009 kokouksessaan työehtosopimusneuvotteluihin puheenjohtajan ja hallintopäällikön lisäksi edustajiksi varapuheenjohtaja Heikki T. Hämäläisen, jäsen Vesa Rantahalvarin ja jäsen Jarmo Pätärin. Rantahalvarin pyydettyä eron muutoksenhakulautakunnan jäsenen tehtävästä 10.3.2010 alkaen, hänen tilalleen tuli jäsen Mikko Nyyssölä. Työntekijöitä edustivat neuvotteluissa luottamusmiehet Markku Naulapää ja Sirpa Pietarinen. Uusi työehtosopimus allekirjoitettiin 16.4.2010 sopimuskaudelle 1.2.2010-31.3.2012. Yhteistoimintalain mukainen yhteistoimintaryhmä kokoontui vuonna 2010 käsittelemään työyhteisön asioita Saapuneet, ratkaistut ja vireillä olevat valitukset vv. 2007-2010 7 000 6 000 5 000 4 000 3 000 2 000 1 000 0 Kuva 5. 2007 2008 2009 2010 Saapuneet Ratkaistut Vireillä Saapuneet, ratkaistut ja vireillä olevat valitukset vuosina 2007-2010, kpl.
kuusi kertaa. Käsiteltävinä asioina olivat muun muassa työehtosopimuksen tulkintakysymykset ja työpaikan pakolliset suunnitelmat. Toiminnan kustannuksista Muutoksenhakulautakunnan kanslian palkkakustannukset ja jäsenten palkkiokustannukset olivat vuonna 2010 pakollisine henkilösivukuluineen yhteensä 3 056 385 euroa. Kaikki kustannukset yhteensä olivat 4 155 777 euroa, mikä alitti talousarvion 747 895 eurolla. Yhden ratkaistun asian hinta kaikista kustannuksista oli toimintavuonna 703 euroa (629 euroa vuonna 2009). Nousua vuoteen 2009 verrattuna on 11,8 prosenttia. Yksittäisen asian ratkaisukustannuksen nousu selittyy ratkaistujen asioiden määrän lievällä laskulla. Toiminnan kehittäminen ja seuranta Muutoksenhakulautakuntaa on määrätietoisesti kehitetty itsenäiseksi ja riippumattomaksi sekä kansalaisten luottamusta herättäväksi lainkäyttöelimeksi ja tätä työtä jatketaan uuden strategian tuella. Muutoksenhakulautakunnan toimintaa valvovat eduskunnan oikeusasiamies ja valtioneuvoston oikeuskansleri. Nykyisessä muodossaan muutoksenhakulautakunta rinnastuu erityistuomioistuimeen ja vastaa niitä edellytyksiä, joita Suomen perustuslaissa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksissa lainkäyttöelimiltä edellytetään. Eduskunnan oikeusasiamies suoritti toukokuussa 2010 tarkastuksen muutoksenhakulautakunnassa. Tarkastuskertomuksen mukaan muutoksenhakulautakunnan toiminta on asianmukaista eikä tarkastuskäynti aiheuttanut toimenpiteitä. Eduskunnan oikeusasiamies antoi toimintavuonna yhden muutoksenhakulautakuntaa koskevaan kanteluun perustuvan päätöksen, joka ei edellyttänyt oikeusasiamieheltä toimenpiteitä. Muutoksenhakulautakunnan puheenjohtaja ja ratkaisutoiminnan päällikkö osallistuivat toimintavuonna lautakunnan kehittämistä koskeviin hankkeisiin ja työryhmiin. Toimintavuonna selvitettiin mahdollisuutta ohjata muutoksenhaku myös Kansaneläkelaitoksen antamista työkyvyttömyyseläkepäätöksistä Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakuntaan. Hanke ei toistaiseksi johtanut tulokseen. Eduskunnan oikeusasiamies tarkasti Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan toimintaa toukokuussa 2010. Kuvassa vasemmalta oikeusasiamiehensihteeri Juha Niemelä, esittelijäneuvos Lea Haapkylä, apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja ja puheenjohtaja Olli Puustinen. Ratkaisukustannus ja sen jakautuminen 700 600 500 400 158 150 128 107 142 100 154 125 300 200 396 367 387 424 100 0 2007 704 euroa 2008 602 euroa 2009 629 euroa 2010 703 euroa Palkat ja palkkiot Henkilöstösivukulut ATK, toimitilavuokra ja muut kiinteät kustannukset Kuva 6. Ratkaisukustannukset vuosina 2007-2010 ja niiden jakautuminen.
Muutoksenhakulautakunnan työskentelyprosesseja seurataan ja niiden kehittämistä jatketaan edelleen. Eläkkeelle siirtyi vuonna 2010 kaksi henkilöä. Henkilökunnan ikärakenteen vuoksi eläkkeelle siirtymisiä on odotettavissa useampia tulevina vuosina. Tämän vuoksi on ryhdytty tukemaan prosesseja, joiden avulla vuosikymmenien aikana kertynyt hiljainen tieto saadaan pysymään lautakunnassa. Työskentelyolosuhteet ja välineet pyritään pitämään hyvällä tasolla, jotta osaava ja sitoutunut henkilökunta viihtyisi työssään. Jo vuonna 2009 todettiin, että jäsenistön asiantuntemuksen parempi hyödyntäminen ja työmäärien tasaisempi jakautuminen jaostojen kesken edellytti lainsäädännöllisiä muutoksia. Muutostyö saatiin päätökseen toimintavuoden lopussa, kun 30.12.2010 vahvistettiin tätä koskeva lain muutos (1318/2010). Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan toiminnan avainluvut vuosilta 2007-2010 Vuosi 2007 2008 2009 2010 Saapunut 6 199 6 236 6 140 5 816 Ratkaistu 5 411 6 477 6 594 5 890 Vireillä 31.12. 2 714 2 465 2 033 1 969 Käsittelyaika (päivää) Kaikki asiat 163 178 141 132 Tkv-eläkkeet 157 163 128 128 Kuntoutusasiat 109 120 96 92 Poistohakemukset 123 163 143 117 Lainopilliset 211 265 201 162 Ratkaisukustannus 704 602 629 703 Muutos-% 11,9 11,6 11,8 11,1 Palautus-% 4,6 5,3 4,5 4,5 Asioiden jakautuminen sovellettavan lain mukaan (prosenttia kaikista ratkaistuista asioista) TyEL 52,7 59,8 61,6 63,6 KuEL 27,7 20,5 20,0 17,6 YEL 5,9 7,8 7,6 8,1 MyEL 5,1 5,0 4,0 4,5 VaEL 3,7 4,5 4,6 4,3 Muut lait 4,9 2,4 2,2 1,9
Toiminta tilastojen valossa Valitukset ja ratkaisut Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakuntaan saapui yhteensä 5 816 valitus- ja hakemusasiaa toimintavuonna, mikä on noin viisi prosenttia vähemmän kuin vuonna 2009. (Vuonna 2009 asioita saapui 6 140.) Pääosin kyse oli julkisen sektorin valituksien määrän vähentymisestä. Toimintavuoden lopussa asioita oli vireillä 1 969. (Vuoden 2009 lopussa 2033.) Vuonna 2010 muutoksenhakulautakunta ratkaisi 5 890 valitusasiaa. (704 asiaa vähemmän kuin vuonna 2009.) Ratkaistujen asioiden määrä väheni reilulla kymmenellä prosentilla edellisestä vuodesta, mikä selittyy aikaisempina vuosina tehdystä ruuhkien purkamisesta. Toimintavuonna ratkaistiin 74 asiaa enemmän kuin saapui uusia. Työkyvyn arviointia liittyi 4 779 valitusasiaan, eli 81 prosenttiin kaikista käsitellyistä asioista. Näistä 4 507 asiassa ratkaistiin muutoksenhakijan oikeus työkyvyttömyyseläkkeeseen ja 213 asiassa kyse oli ammatilliseen kuntoutukseen liittyvästä lääketieteellisestä arvioinnista. Kaikkia ammatilliseen kuntoutukseen liittyviä asioita muutoksenhakulautakunta ratkaisi toimintavuonna yhteensä 287. Poistohakemuksia saapui 104 ja ratkaistiin 98. Julkisuusasioissa annettiin ratkaisu kuudessa tapauksessa. Ratkaistujen asioiden tarkempi jakautuminen asiaryhmittäin, laeittain ja diagnoosin mukaan on esitetty kuvissa 8, 9 ja 10 Käsittelyaika Toimintavuonna valitusten keskimääräinen käsittelyaika oli neljä kuukautta 12 päivää. Keskimääräinen käsittelyaika lasketaan valituksen saapumisesta päätöksen postittamiseen. Vuonna 2009 keskimääräinen käsittelyaika oli neljä kuukautta 21 päivää. Keskimääräinen käsittelyaika lyheni siten yhdeksällä päivällä. Poistohakemukset ja ammatillista kuntoutusta koskevat asiat käsiteltiin nopeutetussa käsittelyjärjestyksessä. Työkyvyn arviointia koskevissa asioissa käsittelyaika oli neljä kuukautta kahdeksan päivää ja kuntoutusasioissa kolme kuukautta kaksi päivää. Muutokset eläkelaitoksien päätöksiin Muutoksenhakulautakunta muutti vuonna 2010 muutoksenhakijan eduksi 11,1 prosenttia tapauksista. Asioita palautettiin eläkelaitokseen uudelleen käsiteltäväksi 4,5 prosenttia. Työkyvyn arviointia koskevista asioista muutoksenhakulautakunta Muutokset ja palautukset vv. 2007-2010 14 12 10 Prosenttia 8 6 4 2 0 2007 2008 2009 2010 Muutettu Palautettu Kuva 7. Muutokset ja uuteen käsittelyyn eläkelaitoksiin palauttamiset vuosina 2007-2010.
muutti 10,9 prosenttia ja palautti 5,4 prosenttia. Kuntoutusasioissa muutosprosentti oli 11,9. Muutosprosenteissa on otettava huomioon, että eläkelaitokset ovat viime vuosina itseoikaisseet valituksen johdosta asioita noin kymmenessä prosentissa valituksia, joka osaltaan pienentää muutosprosenttia. Lisäksi suurimmassa osassa muutoksenhakulautakunnan palauttamissa asioissa eläkelaitos on jo antanut myönteisen väliaikaisen päätöksen. Muutosprosenttien valossa ratkaisulinjassa ei ole tapahtunut toimintavuonna merkittävää muutosta edelliseen vuoteen verrattuna. Lainvoimaisen päätöksen poistamista koskevia hakemuksia ratkaistiin yhteensä 98 kappaletta. Hakemus hyväksyttiin 57 asiassa, joka on 58,2 prosenttia hakemuksista. Vakuutusoikeuden julkaisemista tilastotiedoista ja eläkelaitosten itseoikaisutilastoista ilmenee, että noin kolmannes muutoksenhakijoista valittaa muutoksenhakulautakunnan päätöksestä edelleen vakuutusoikeuteen. Vakuutusoikeus muutti noin 19 prosenttia näistä valitusasioista muutoksenhakijan eduksi. Näistä muutoksista noin kahdeksassa prosenttiyksikössä päätöstä on muutettu uuden selvityksen johdosta muutoksenhakulautakunnan käsittelyn jälkeiseltä ajalta, joten tosiasiallinen muutosprosentti oli noin 11. 4,9 % kuntoutus 5,6 % vanhuuseläke 1,7 % perhe-eläke 1,7 % poistohakemukset 1,2 % työttömyyseläke 1,2 % takaisinperintä 76,0 % työkyvyttömyyseläke 1,1 % osa-aikaeläke 0,3 % perustevalitus 0,1 % julkisuusvalitus 0,1 % taloudellinen tuki 6,2 % muu asia Kuva 8. Ratkaistujen valitusten jakautuminen asiaryhmittäin vuonna 2010. KuEL 17,6 % LEL 0,8 % TyEL 63,6 % 61,6 % TyEL YEL 8,1 % Muut 1,9 % MYEL 4,5 % KiEL 0,4 % MEL 0,4 % Ei lakia 0,3 % LUTU 0,1 % TaEL 0,02 % VaEL 4,3 % Kuva 9. Ratkaistujen valitusten jakautuminen sovellettavan eläkelain mukaan vuonna 2010
24,8 % mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöt 3,4 % hermoston sairaudet 3,7 % verenkiertoelimistön sairaudet 59,8 % tuki- ja liikuntaelinsairaudet 2,4 % vammat ja myrkytykset 0,9 % umpieritys- ja ravitsemussairaudet 2,0 % hengityselinten sairaudet 3,0 % muut Kuva 10. Lääketieteellistä arviointia edellyttäneiden ratkaistujen valitusten jakautuminen pääasiallisen diagnoosin mukaan vuonna 2010. 200 180 160 140 120 100 80 60 40 20 0 Keskimääräiset käsittelyajat, pv 2007 2008 2009 2010 Kuva 11. Keskimääräiset käsittelyajat vuosina 2007-2010.
Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan henkilöstö Päätoimisen puheenjohtajan lisäksi muutoksenhakulautakunnan kansliassa työskenteli toimintavuoden lopussa 46 päätoimista toimihenkilöä, joista kuusi oli osa-aikaista, kaksi oli vanhempainvapaalla ja yksi virkavapaalla. Työntekijöistä esittelijöitä oli 14, valmistelijoita 16, toimistosihteereitä kuusi ja kirjaajia kaksi. Muutoksenhakulautakunnassa oli päätoimisen puheenjohtajan lisäksi hallinto- ja talousasioista sekä ratkaisutoiminnasta vastaavat päälliköt, taloussihteeri, valmistelun, toimiston ja kirjaamon esimiehet. Ruotsinkielen ryhmäkoulutusta jatkettiin kolmella ryhmällä. Vuonna 2010 lautakunnasta osallistui kaksi työntekijää Visbyssä järjestettyyn Ruotsin eläkejärjestelmän perusteet-koulutukseen. Muista koulutustilaisuuksista mainittakoon seuraavat kurssit: Uudet EU:n sosiaaliturva-asetukset, Virkakielen kiemuroista virtaviivaiseen viestintään, Tunnetko työpaikkasi pakolliset henkilöstösuunnitelmat. Uudenlaisena koulutuksena aloitettiin ikääntyneille työntekijöille suunnattu koulutus hiljaisen tiedon siirtämisestä ja oman itsensä johtamisesta. Henkilöstöstä oli naisia 36 (77 %) ja miehiä yksitoista (23 %). Sosiaalivakuutusala ja hallintooikeudet ovat yleensä naisenemmistöisiä, joten muutoksenhakulautakunnan henkilöstön sukupuolijakauma ei ole poikkeuksellinen. Henkilöstön palkkauksessa ei ole sukupuoleen perustuvia eroja miesten ja naisten kesken. Henkilökunnan keski-ikä oli 50,9 vuotta, mikä on vuoden korkeampi kuin edellisenä vuonna. Ikäja sukupuolijakauma on esitetty kuvassa 12. Henkilöstön koulutus Ammattitaidon vahvistaminen ja muuttuvan lainsäädännön seuraaminen olivat toimintavuonna muutoksenhakulautakunnan avainalueita. Henkilökunta osallistui ammattitaidon ylläpitämiseksi vuonna 2010 useisiin koulutustilaisuuksiin. Keskimäärin koulutuspäiviä oli henkilöä kohden viisi. Koulutuksesta yli 43 prosenttia oli valitusten käsittelyyn liittyvää ammatillista koulutusta. Henkilöstön kevätretki suuntautui toimintavuonna Kotkaan. Kuvassa esittelijöitä tutkimassa kaupungin karttaa. Ikäjakauma 31.12.2010 14 12 10 8 6 4 2 0 Naisia Miehiä 25-29 30-34 35-39 40-44 45-49 50-54 55-59 60- Kuva 12. Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan henkilöstön ikäjakauma. Henkilöstön lukumäärä oli 47, joista kolme oli virkavapaalla. Tilanne 31.12.2010.
Henkilöstö 31.12.2010 Puheenjohtaja Puustinen Olli Päälliköt Kangasjärvi Kimmo Piilola Kristiina Esittelijät Bister Marja-Liisa Brandt Anna Maria Goebel Maija-Liisa(virkavapaalla) Haukilahti Heli-Anna(virkavapaalla) Jokinen Sanna(virkavapaalla) Koponen Marja, Tiedottajalakimies Naulapää Markku Ojala Eeva Palotie Kalevi Rilasmaa Kimmo Sandberg Leevi Schreck Raija, Esittelyvastaava Seppä Seppo Tanila Marja Virranne Jussi Taloussihteeri Soini Heidi Valmistelun esimies Hattuniemi Pia Valmistelijat Haakana Sirkka-Liisa Heikkilä Pirkko Hintikka Ritva Kataja Kyösti Kilma Tuulia Kontiala Liisa Kuokkanen Auli Latva-Käyrä Terhi Lintunen Tomi Paukkola Jaana Pietarinen Sirpa Puhakainen Riitta Soini Sauli Tuononen Liisa Virolainen Lea Kirjaamon esimies Niemi Riitta Kirjaajat Kiviniemi Pirkko Vuoriheimo Merja Toimiston esimies Litmanen Marjut Toimistosihteerit Krigsman Marjo Kujasuo Marjo Nikkola Leena Raitio Nina Sario Minna Seise Marianne Lisäksi vuoden lopussa 2010 työsuhteessa olivat aiemman organisaation mukaisesti eläkkeelle siirtymässä olevat päälliköt Pirjo Åkesson ja Mirja Mäkinen. Henkilöstöstä jäi eläkkeelle toimintavuonna pitkäaikainen kansliapäällikkö Pirjo Åkesson ja talouspäällikkö Mirja Mäkinen. Kuvassa myös kaikki lautakunnassa aiemmin toimineet päätoimiset puheenjohtajat vasemmalta Timo Havu, Outi Antila ja nykyinen puheenjohtaja Olli Puustinen. Muutoksenhakulautakunnan henkilöstöä kesäisellä retkellä Kotkassa.
Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunta Postiosoite: PL 28, 00521 HELSINKI Käyntiosoite: Ratapihantie 11, Helsinki Puhelin: (09) 7567 60 Fax: (09) 7567 6106 Sähköposti: kirjaamo@telk.fi etunimi.sukunimi@telk.fi Internet: www.telk.fi