NYT VOI HAKEA!!!!!! Ai minne?? No, kesän kansainvälisille vapaaehtoistyöleireille tietenkin. Tarjolla on tällä hetkellä yli 1300 kansainvälistä vapaaehtoistyöleiriä noin 40 maassa ja lisää leirejä on vielä tulossa. Tutustu valtavaan valikoimaan ja hae heti kun voit, sillä nopeat syövät hitaat. Työleirit täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Tarjolla on mielenkiintoisia vapaaehtoisprojekteja ympäri maailmaa kaikilla elämän osa-alueilla, niin ympäristön, eläinten, lasten kuin esimerkiksi kulttuurin, arkeologian ja rakennusten kunnostuksen parissa. Voit seurata iguana-liskojen elämää Meksikossa tai työskennellä orpolasten parissa Indonesiassa, tehdä luontopolkuja Kreikan vuoristossa, järjestää festivaalia Italiassa tai korjata vanhoja rakennuksia Ranskassa. Vaihtoehtoja on todella paljon, lähellä ja kaukana! Työleireille voi lähteä kuka tahansa, erityistaitoja ei vaadita ja kouluenglannilla pärjää mainiosti. Yleensä vaaditaan 18 vuoden ikää, mutta Saksaan, Ranskaan ja Viroon voivat 16 vuotta täyttäneetkin hakea. Yläikäraja vaihtelee maittain, monilla leireillä ei ole ollenkaan yläikärajaa. Hakea voi yksin tai kaverin kanssa, yleensä korkeintaan kaksi samaa kansallisuutta olevaa valitaan samaan projektiin. Tarjolla on myös perheleirejä, joille vanhemmat lapsineen voivat osallistua. Vapaaehtoistyötietokannassa on tarkat kuvaukset leireistä. Työleirikieli on yleensä kaikissa maissa englanti, mutta varsinkin Ranskassa ja Saksassa on tarjolla myös leirejä, jotka on erityisesti tarkoitettu kielitaidon harjoittamiseen ja joille osallistuttaessa kohdemaan kielitaito on eduksi. Osallistu työleirille ja muuta maailmaa! Ainakin omaasi! MUUT AJANKOHTAISET Jos haluat viettää kesäsi Euroopassa, voit lähteä kesätöihin esimerkiksi au pairiksi Espanjaan tai Italiaan, tai hotellityöhön Andalusian alueelle Hotel Program Andalucian kautta tai huvipuistoon Madridiin Summer Experience Spain ohjelman kautta. Myös Isossa-Britanniassa on kesällä tarjolla 2-3 kuukauden hotellityöpaikkoja esimerkiksi Go Britain -ohjelmassa. Work Experience Germany ohjelmassa on tarjolla paljon paikkoja kevääksi ja kesäksi maatilamatkailun parissa. Jos 2-3 kuukauden pesti Saksan maaseudulla kiinnostaa niin kannattaa hakea nyt, paikkoja on tarjolla jo maaliskuussa aloittaville. Hakuaika Camp Counselors USA, Work Experience USA ja Work Experience National Park ohjelmiin on vielä jonkin aikaa käynnissä, joten jos haluat suunnata kesäksi USA:n, kannattaa toimia pian! Paikkoja on vielä runsaasti jäljellä, joten kannattaa hakea pian! TULEVIA TAPAHTUMIA Allianssin nuorisovaihdon Vapaaehtoistyöhön? -infotilaisuus järjestetään Allianssi-talossa keskiviikkona 19.3. klo 17. Tarjolla tietoa kansainvälisistä vapaaehtoistyöleireistä, MTV- ja EVS paikoista. Tervetuloa kuulemaan tarjolla olevista mahdollisuuksista lähteä vapaaehtoistyön joko muutamaksi viikoksi tai vaikka vuodeksi! Ilmoittautumiset tilaisuuteen ti 18.3. mennessä sähköpostitse vaihto(at)alli.fi. Kaikki ohjelmatietomme sekä lisätietoja tulevista tapahtumista löydät osoitteesta: www.nuorisovaihto.fi
AJANKOHTAISTA OHJELMATIETOA: WORK EXPERIENCE SUMMER EXPERIENCE SPAIN Uudessa Espanjan kesätyö -ohjelmassamme työskennellään Madridin alueella sijaitsevissa huvipuistoissa vähintään 3 kuukautta. Työpaikkoja on tarjolla huvipuistojen eri toiminnoissa. Töitä voi tehdä esimerkiksi lipunmyyjänä tai -tarkastajana, ovimiehenä, kohdeassistenttina tai asiakaspalvelijana. Tarjolla on myös myynti- ja tarjoilutehtäviä sekä muita ravintola-alan töitä. Ohjelman voi aloittaa maaliskuussa, toukokuussa tai heinäkuussa. Vapaita paikkoja on vielä tarjolla, joten hae nyt! Lisätietoja: http://www.alli.fi/sivu.php?artikkeli_id=3392 WORK EXPERIENCE GERMANY Saksan maaseudulla paljon avoimia parin kuukauden paikkoja maatilamatkailun parissa kevääksi ja kesäksi. Työtä esimerkiksi kahviloissa, lasten ja kotieläinten parissa. Auttava saksankielen taito vaaditaan. Aloittaa voi jo maaliskuussa! Lisätietoja : http://www.alli.fi/sivu.php?artikkeli_id=602 CAMP COUNSELORS USA Haku Camp Counselors USA -ohjelmaan on käynnissä. Vietä ikimuistoinen kesä Yhdysvalloissa kesäleirillä 9 11 viikkoa leiriohjaajana tai taustatyöntekijänä työskennellen, ja kerää itsellesi arvokasta työkokemusta ulkomailta sekä unohtumattomia elämyksiä! Ohjelma sopii erityisesti henkilöille jotka haluavat lisää työkokemusta lasten ja nuorten parissa työskentelystä, kuten esimerkiksi luokan- tai kieltenopettajiksi opiskeleville. Työskentelyjaksosi päätyttyä voit halutessasi matkustella ympäri Yhdysvaltoja jopa kuukauden ajan! Paikkoja on vielä runsaasti jäljellä, joten kannattaa hakea! Haku päättyy 15.4.2008! Lisätietoja: http://www.alli.fi/sivu.php?artikkeli_id=366 WORK EXPERIENCE USA Oletko aina haaveillut tutustumisesta aitoon amerikkalaiseen elämäntapaan? Haluatko kansainvälistä työkokemusta ja uusia ystäviä tai parantaa kielitaitoasi? Mikäli vastauksesi on kyllä, ja olet korkeakouluopiskelija, Work Experience USA on juuri sinua varten! Ohjelman kautta voit helposti ja edullisesti lähteä Yhdysvaltoihin. Kesän aikana voit työskennellä 3-4 kuukautta ja ansaita samalla rahaa matkusteluun. Töiden päättymisen jälkeen voit matkustella ympäri maata jopa kuukauden ajan! Työpaikka etsitään sinulle valmiiksi ennen lähtöäsi tai halutessasi voit myös etsiä työpaikan itse. Paikkoja on runsaasti jäljellä, joten hae nyt! Haku päättyy 31.3.2008. Lisätietoja: www.alli.fi/sivu.php?artikkeli_id=608 WORK EXPERIENCE NATIONAL PARK Kiinnostaisiko viettää kesä upeassa Yellowstonen kansallispuistossa? Ohjelmassa työskennellään Yellowstonen kansallispuistossa vähintään kolme kuukautta, esim. hotellissa, kaupassa tai ravintolassa. Tämän jälkeen osallistujilla on mahdollisuus tutustua Yhdysvaltoihin jopa kuukauden ajan matkustellen. Puistossa työskentelee vuosittain satoja ulkomaalaisia nuoria, joten pääset tutustumaan helposti myös muihin nuoriin, eikä tekemisen puute yllätä vaikka lähtisit reissuun yksin. Paikkoja on vielä runsaasti jäljellä, joten hae nyt! Haku päättyy 31.3.2008. Lisätietoja: www.alli.fi/sivu.php?artikkeli_id=1063
SWAP CANADA Kansainvälistä tunnelmaa sykkivät suurkaupungit Vancouver, Calgary, Toronto ja Montreal tarjoavat elämyksiä niin kulttuurista kuin monipuolisesta urheilutarjonnastakin tai vilkkaasta yöelämästä kiinnostuneille. Enemmän luonnonhelmassa viihtyville Kanadasta löytyy puolestaan esim. useita loma- ja hiihtokeskuksia. Näihin sekä muihin paikkoihin ympäri Kanadaa voivat 18-30 vuotiaat korkeakouluopiskelijat lähteä töihin ja matkustelemaan jopa 6 kuukaudeksi SWAP Canada -ohjelman kautta. Lue lisää: www.alli.fi/sivu.php?artikkeli_id=511 GO AUSTRALIA JA GO NEW ZEALAND Haaveiletko kesän tai välivuoden vietosta Australian tai Uuden Seelannin upeissa maisemissa? Siinä tapauksessa Go Australia tai Go New Zealand -ohjelma on juuri oikea vaihtoehto sinulle, sillä ne tarjoavat mahdollisuuden sekä työskennellä että reissata toisella puolella maapalloa. Työpaikan löytäminen on vaivatonta, sillä Allianssin osallistujana esim. saat kaksi työtarjousta Australiasta. Laita siis hakemus tulemaan ja tee ikimuistoinen reissu kenguruiden pariin tai kiivien maahan! Lisätietoja: http://www.alli.fi/sivu.php?artikkeli_id=327 VAPAAEHTOISTYÖ KANSAINVÄLISET VAPAAEHTOISTYÖLEIRIT ja MTV- ja LTV-PAIKAT Työleirejä on nyt tarjolla todella paljon eri puolilla maailmaa. Vapaaehtoistyö kansainvälisessä ryhmässä on hauska ja hyödyllinen tapa tutustua kohdemaahan pintaa syvemmältä. Työleirejä on eri aloilla ja tässä vaiheessa tarjonnan ollessa suurimmillaan varmasti jokainen löytää itselleen sopivan leirin. Tarjolla on myös 2-6 kuukauden pituisia MTV/LTV (medium/long term) vapaaehtoispaikkoja esimerkiksi Aasiassa, Afrikassa ja Amerikassa. Tarjolla olevista leireistä ja projekteista löytyy ajantasaista tietoa tietokannastamme, katso tarkemmin nettisivulta http://www.alli.fi/sivu.php?artikkeli_id=329 kohdasta Miten haetaan? VOLUNTEER SOUTH AFRICA Ohjelma on uudistunut vuoden 2008 alussa. Uusi yhteistyökumppanimme sijoittaa vapaaehtoisia 5-33 viikon ajaksi mielenkiintoisiin projekteihin. Projekteja on sosiaali- ja terveysalan lisäksi niin kouluissa kuin ympäristökasvatuksen ja urheilun sarallakin. Ohjelmaan kuuluu mm viiden päivän orientaatio Kapkaupungissa ennen vapaaehtoistyöjakson alkua. Lisätietoja http://www.alli.fi/sivu.php?artikkeli_id=381 EVS European Voluntary Service (EVS) ohjelma on Euroopan Unionin tukema ja siksi osallistujalle täysin maksuton. Suurin osa paikoista on 6-12 kuukauta kestoltaan; mutta myös lyhyempiä jaksoja on satunnaisesti tarjolla. EVS -ohjelmassa on mukana tuhansia esimerkiksi sosiaali-; kulttuuri- ja ympäristöalan projekteja eri puolilla Eurooppaa. Hakuprosessi ottaa aikansa; joten nyt viimeistään kannattaa täyttää ilmoittautumislomake nettisivuillamme jos haluaa lähteä vapaaehtoiseksi ensi kesänä tai syksynä. Lisätietoja http://www.alli.fi/sivu.php?artikkeli_id=379 HOTELLITYÖ
Hotellitöitä on tarjolla useassa eri Euroopan maassa kesän ajaksi, esimerkiksi Ranskassa, Iso- Britanniassa sekä Espanjassa. Jos haluat hakea hotellityöhön kesäksi, kannattaa hakea nyt! HOTEL PROGRAM ANDALUCIA Ohjelmassa työskennellään Andalusian alueella Espanjassa sijaitsevissa hotelleissa vähintään 3 kuukautta. Työpaikkoja on tarjolla hotellien eri toiminnoissa. Tarjolla on esimerkiksi tarjoilijan ja baarimikon töitä hotellien ravintoloisssa ja kahviloissa. Tämän lisäksi paikkoja on huonesiivouksessa sekä asiakaspalvelupaikkoja hotellien uima-altaalla. Aloituspäivämäärät: 1.4, 1.5, 1.6, 1.7. Hae nyt, sillä paikkoja on vielä tarjolla! Lisätietoja: http://www.alli.fi/sivu.php?artikkeli_id=330 GO BRITAIN Go Britain ohjelmassa on touko-heinäkuussa aloittaville tarjolla myös 2-3 kuukauden hotellityöpaikkoja. Kesähakijoiden tulee olla oma-aloitteisia, pärjätä hyvin englannin kielellä ja olla valmiita tarvittaessa lähtemään matkaan lyhyelläkin varoitusajalla. Tarjolla on kaikenlaisia työtehtäviä; useimmat sijoittuvat tarjoilijoiksi tai ns. general assistanteiksi. Työaika on 30-50 tuntia viikossa riippuen siitä, kuinka kiireistä on. Ohjelmassa on mukana hotelleja eri puolilla Iso- Britannian kaunista maaseutua sekä pienemmissä kaupungeissa. Lisätietoja: http://www.alli.fi/sivu.php?artikkeli_id=332 HOTELLITYÖ RANSKA Ranskassa on tarjolla kaksi hotellityöohjelmaa. Hotellityö Ranskassa ohjelmaan voi lähteä kuka tahansa hotellityöstä kiinnostunut ranskaa jo kohtalaisesti osaava (esim. lukio-opintojen jälkeen), kun taas Job d été en France kesätyöohjelma on tarkoitettu erityisesti nuorille, jotka jo tuntevat ranskan kieltä ja kulttuuria (esim. ranskanopiskelijoille), ja pärjäävät siksi itsenäisemmin. Molempiin ohjelmiin voi hakea kesällä esimerkiksi 2-3 kuukaudeksi. Lisätietoja http://www.alli.fi/sivu.php?artikkeli_id=336 AU PAIR AU PAIR EUROOPPA Jos haluat lähteä au pairiksi kesällä, palauta hakemuksesi maaliskuussa! Kesäksi voit hakea au pairiksi vähintää kymmeneksi viikoksi esimerkiksi Italiaan, Ranskaan ja Espanjaan! Au pair hoitaa lapsia ja tekee kevyitä kotitöitä perheessä. Yleensä au pair asuu perheen kanssa ja osallistuu perheelämään. Au pairille maksetaan taskurahaa, jolla voit kattaa omat vapaa-ajan menosi. Majoituksesta ja ruokailuista vastaa perhe. Au pair -paikkoja on useissa eri Euroopan maissa. Suomalaiset au pairit ovat hyvin suosittuja, joten sijoittuminen on helppoa! Tällä hetkellä perheitä on runsaasti tarjolla esimerkiksi Isossa-Britanniassa, joten kannattaa hakea nyt jos haaveilet vielä kevään tai kesän vietosta ulkomailla! Lisätietoja: www.alli.fi/sivu.php?artikkeli_id=324 AU PAIR IN AMERICA
Au Pair in America -ohjelmassa on meneillään kampanjatarjous! Saat 100 dollarin alennuksen ohjelmamaksusta, kun palautat hakemuksesi liitteineen 15.3.2008 mennessä! Jos haluat esimerkiksi välivuoden viettoon loppukeväällä tai kesällä, kannattaa hakea jo nyt! Au Pair in America tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden opiskella, matkustaa ja tutustua Yhdysvaltojen kulttuuriin vuoden ajan. Suomalaiset au pairit ovat todella kysyttyjä Yhdysvalloissa, joten jos haluat hankkia työkokemusta ja parantaa kielitaitoasi, hae nyt! Au Pair in America - ohjelmaan osallistuminen on edullinen ja turvallinen tapa tutustua Yhdysvaltoihin. Ohjelman hintaan kuuluu mm. edestakaiset lennot perheen luo, neljän päivän orientaatio New Yorkissa, sairausvakuutus sekä 500 dollarin opiskeluraha. Lisäksi au pairit saavat taskurahaa 157.95 dollaria viikossa. Au Pair in America-ohjelmassa on lisäksi kaksi alaohjelmaa: Au Pair Extraordinaire ohjelma tarjoaa hyvän mahdollisuuden lastenhoitoalan ammattilaisille saada lisää työkokemusta. Jos taas haluat suorittaa Yhdysvalloissa opintoja, kannattaa valita Educare -ohjelma. Lisätietoja: www.alli.fi/sivu.php?artikkeli_id=325 Kevätaurinkoa kaivaten, Allianssin nuorisovaihto www.nuorisovaihto.fi sähköposti: vaihto(at)alli.fi osoite: Alllianssi-talo, Asemapäällikönkatu 1, 00520 HELSINKI puhelin: 020 755 2603 faksi 020 755 2627 Yhteistyökumppaneiden esittely: EURO<26-KORTILLA ETUJA YMPÄRI EUROOPPAA EURO<26- kortti on tarkoitettu alle 26-vuotiaille nuorille, ja sitä voidaan käyttää 41 Euroopan maassa. Euroopassa kortinhaltijoita on yli neljä miljoonaa, ja heille on tarjolla etuja, palveluja ja alennuksia yli 100 000 paikassa. Tilaa oma korttisi osoitteesta www.euro26.fi. Kortin hinta on 8 euroa. LIITY SAMALLA EURO<26-KLUBIIN! Ilmaiseen klubiin liittyminen kannattaa, sillä jäsenenä saat noin kerran kuussa sähköpostitse tuoreimmat tiedot EURO<26-kortin uusista eduista ja ajankohtaisista tarjouksista. EURO<26-KORTIN EUROOPANLAAJUINEN KÄYTTÄJÄTUTKIMUS - OSALLISTU JA VOITA MATKALAHJAKORTTI TAI IPOD NANO! EURO<26-kortista tehdään lähes koko Euroopan kattava käyttäjätutkimus, jonka tarkoituksena on selvittää kortin tunnettuutta, käyttöä, etuja sekä mielikuvia. Saatuja tietoja käytetään EURO<26- kortin kehittämiseen yhä paremmin palvelevaksi ja käyttäjäystävällisemmäksi alennuskortiksi. Osallistu tutkimukseen osoitteessa www.1530.fi/euro26. Valitse kieli, jolla haluat vastata ja pääset kyselyyn. Kysymykset ovat monivalintakysymyksiä, ja tutkimuksen täyttämiseen menee 5-10 minuuttia. Kyselyyn vastausaika on 10.-25.3.2008.
Kaikkien kyselyyn vastanneiden ja yhteystietonsa jättäneiden (ei pakollista, tietoja käytetään vain arvontaan, jonka jälkeen ne poistetaan) kesken arvotaan 300 euron arvoinen matkalahjakortti sekä kaksi ipod-nano mp3-soitinta. Voittajille ilmoitamme voitosta henkilökohtaisesti. KILROY travels KILROY travels -nuorten ja opiskelijoiden oma matkatoimisto. Meiltä saat joustavaehtoiset ja edulliset lennot, hotellit, lentopassit, matkavakuutuksen, kansainväliset nuoriso-ja opiskelijakortit...ja paljon muuta. Klikkaa http://www.kilroytravels.fi/ ja tilaa samalla ilmainen KILROY NEWS!