RAJALAN PUHALTAJAT RY TOIMINTAKERTOMUS 2011 Kuopio 6.2.2012



Samankaltaiset tiedostot
Kuopio 2014 tm TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

Kuopio 2015 tm TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

Kuopio 2016 tm TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016

TOIMINTAKERTOMUS 2015

TOIMINTAKERTOMUS 2008 Ikaalisten Nuoriso-orkesteri 20 V.

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI

Vuosikokous pidettiin Metsäkansan Ainolassa.

Toimintakertomus 2015

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

TOIMINTAKERTOMUS 2007

!!!!!! SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous

KANGASALAN SOITTOKUNTA R.Y:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Toimintakertomus vuodelta 2010

Haukiputaan vanhempainyhdistyksen vuosikokouksen kokouksen pöytäkirja kello Haukiputaan koululla

TOIMINTAKERTOMUS 2006

Keravan Reserviläiset ry

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

OKKY:N TOIMINNAN PERIAATTEET

LASTEN TAMPERE RY VUOSIKERTOMUS 2012

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

4. Yhdistyksen tilillä on n 600e ja käteiskassa koululla n. 112,90. Myyjäisistä tuli 75,70. Tilanne tammikuussa

TOIMINTAKERTOMUS 2012

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962

Yrittäjyysluokan kuulumisia 9 luokalta,

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA

Suomen Laulajain ja Soittajain Liitto

vanhempainyhdistys ry Hallituksen järjestäytymiskokous

Opas 3. luokalle siirtyvälle

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa.

Oikaristen sukuseura ry:n

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015

Espoon Urheilijat ry Judojaos

Kokouksen esityslista

Opas 3. luokalle siirtyvälle

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus

V-S Jyty ry TIEDOTTAA

Aika: maanantai klo 18, kahvitarjoilu alkaa klo Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 B 2. krs, Helsinki.

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2008

TOIMINTAKERTOMUS 2005

Tehtävä Hallituksen jäsen Hallituksen varajäsen

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus

juhli näyttävästi Lääkäriliitto JUHLAVUOSI

Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016

Laitilan soittokuntayhdistys ry:n vuosikokous ma klo opistotalolla. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat.

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

Espoon Urheilijat ry Judojaos

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

Pernajan Agricola-seura ry, Agricola-sällskapet I Pernå

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy kesä

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus

Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta

esityslista Turunen Hannele professori, jäsen Laukkanen Tommi professori, varajäsen Laitinen Mikko professori, varapuheenjohtaja

RAIDONJÄRVEN SUOJELUYHDISTYS RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

POHJOIS-HEINÄVEDEN KYLÄT RY SYYSKOKOUS 2018

HYVINKÄÄN KAUPUNKI Sivistystoimi/ Hallinto Kankurinkatu HYVINKÄÄ

POSION VAMMAIS-JA VANHUSNEUVOSTO TOIMINTAKERTOMUS

Riihikallion koulun musiikkiluokalle pyrkiminen

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell.

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Esityslista hyväksyttiin kokouksen työjärjestykseksi.

Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2006 Bobäck byaförening rf.

Toimintakertomus. vuodelta 2015

Jäsentiedote 2/2018. Sääntömääräinen syyskokous TAYS Kokoustila Kauppi/Finn- Medi 2, Biokatu 8, 7. krs Tampere

Koulu Puhelin Sähköposti Faksi

Jäsentiedote 2/2017. Sääntömääräinen syyskokous Tesoman Jäähalli Tuomarinkatu 7, Tampere

NAISAGRONOMIEN VUOSIKOKOUS FAZER KEKSEILLÄ TIISTAINA

Espoon Urheilijat ry Judojaos

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille.

TAPAHTUMIA TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNASSA 1.ADVENTISTA LOPPIAISEEN

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Aika: klo Paikka: Hervannan vapaa-aikakeskus, Sali 222, Lindforsinkatu 5, Tampere

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

1(4) VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai klo Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A

Toimintakertomus Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry

Mälläistentie 137, ALASTARO (puh Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013

Riihikallion koulun musiikkiluokalle pyrkiminen

Suomen musiikkikirjastoyhdistys ry Toimintakertomus 2017

Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016

Esitettiin kokouksen puheenjohtajaksi Miika Länsi-Seppänen. Oli käytettävissä. Valittiin Miika Länsi-Seppänen kokouksen puheenjohtajaksi.

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY

TOIMINTAKERTOMUS 2014

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen klo

Vuosikertomus Kaarinan Urheiluratsastajat ry

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017

TOIMINTASUUNNITELMA

Transkriptio:

RAJALAN PUHALTAJAT RY TOIMINTAKERTOMUS 2011 Kuopio 6.2.2012 YLEISTÄ HALLITUS TALOUS Yhdistyksen jäsenmäärä 31.12.2011 oli 311 jäsentä. Yhdistyksen vuosikokouksessa 24.2.2011 oli läsnä 9 jäsentä. Rajalan Puhaltajat ry toimii kiinteässä yhteystyössä Rajalan koulun musiikkiluokkatoiminnan kanssa. Yhdistys kuului vuonna 2011 jäsenenä Kuopion Nuorisomusiikki ry:hyn ja Suomen Puhallinorkestereiden liittoon (SPOL). Vuoden 2011 hallituksen kokoonpano oli seuraava: Tuija Mikkola (puheenjohtaja) 2011 Marja Väisänen (varapuheenjohtaja ja vastuualueena puvut) 2010-2011 Petri Kuusela (kuljetukset) 2010-2011 Sari Räsänen (rahastonhoitaja ja vastuualueena jäsenistö) 2010-2011 Jaana Piippo (sihteeri ja vastuualueena tiedotus) 2011-2012 Marja-Leena Miettinen (glögiemäntä) 2011-2012 Mikko Turunen (avustukset) 2011-2012 Juha Laitinen (varajäsen; avustukset ja nettisivut) 2011-2012 Veli-Antti Liukko (varajäsen) Anna-Mari Zainana (varajäsen) Vuoden 2011 uusi hallitus valittiin yhdistyksen vuosikokouksessa Rajalan koululla 24.2.2011. Hallitus kokoontui vuoden aikana 11 kertaa. Myös varajäsenet ja musiikkiluokkien opettajat ovat olleet tervetulleita osallistumaan hallituksen kokouksiin. Hallituksen ja opettajien yhteinen kehittämispalaveri pidettiin 15.9.2011. Yhdistyksen toiminnantarkastajina toimivat Marja Nurmi ja Sirkku Saarelainen sekä varatoiminnantarkastajina Mervi Paattilammi-Vornanen ja Jarmo Antikainen. Yhdistyksen taloudellinen tilanne on ollut hyvä. Tulonlähteinä ovat olleet Musiikkikeskuksen narikka- ja ovimiestoiminta, kevätkonsertti ja glöginkeitto. Luokilla ja nuoriso-orkesterilla on ollut myös omia varainhankintatapahtumia. Yhdistyksen toimintaa tukeneita yhteistyökumppaneita olivat Kuopion konservatorio, Savon Sanomat, Data Enter, VIP-Juicemaker, Kuopion Autokauppa ja Vaateliike Nina. Yhdistykselle tuli heinäkuussa tieto vuoden 2010 lisäveroista sekä vuoden 2011 ennakkoveroista. Yhdistys on laatinut selvityksen ja perustelun veroilmoituksesta poikkeamiseen, minkä perusteella tuloveroa on saatu laskettua. Lisäksi on haettu huojennusta vuoden 2012 ennakkoverojen maksuun. Yhdistyksen hallitus aloitti syksyllä 2011 valmistautumisen vuosien 2012-2013 KYHHÄYS-lehtien toimittamiseen. Hanke on kulloinkin toimitusvastuussa olevalle

musiikkiyhdistykselle merkittävä tulonlähde. Syksyllä 2011 puheenjohtaja ja sihteeri hankkivat perustiedot hanketta isännöivältä Kuopion Opettajien Ammattiyhdistykseltä ja kokosivat työryhmän Rajalan koulun musiikkiluokkien oppilaiden vanhemmista. Työryhmä, johon kuuluu yksi tai useampi edustaja kultakin musiikkiluokalta, aloitti toimintansa marraskuussa. NARIKKA- JA OVIMIESTOIMINTA TIEDOTUSTOIMINTA KOULUTUSTOIMINTA Kuopion Musiikkikeskuksen narikkatoiminta jatkui Rajalan Puhaltajien osalta jo vuonna 2009 Kuopion Musiikkikeskuksen kanssa tehdyn sopimuksen puitteissa. Luokkien vastuuhenkilöt ovat välittäneet Kuopion Nuorisomusiikin päänarikkavastaavan ilmoittamat henkilövaraukset luokille ja luokat ovat hoitaneet vuorovaraukset itsenäisesti suoraan netin kautta. Lähes kaikille vuoroille on onnistuttu saamaan miehitys mutta jokaisella luokalla on ollut ongelmia saada kaikki vanhemmat osallistumaan yhteiseen toimintaan. Kullekin luokalle tuli 2-3 kuukauden vuorot (3C tammi-helmikuu, 4C maalis-toukokuu, 6C syys-lokakuu, 5C marras-joulukuu). Nuoriso-orkesteri vastasi kesäkuukausista. Vanhemmille on annettu informaatiota narikkatoiminnasta ja sen merkityksestä yhdistyksen, ja sitä kautta musiikkiluokkien toimintaan. Rajalan Puhaltajien narikkayhdyshenkilönä toimi Mari Miettinen. Örkin Torvi on ilmestynyt 3 kertaa. Tarvittaessa on myös toimitettu tiedotteita ns. reppupostina. Yhdistyksellä on Internet-sivut osoitteessa www.rajalanpuhaltajat.net. Rajalan Puhaltajat ry ovat näkyvillä Internetissä myös Rajalan koulun sivuston kautta. Nuoriso-orkesterilla on lisäksi omat nettisivut www.rajalanpuhaltajat.net/band sekä facebook-sivut orkesterin sisäiseen tiedotukseen. Rajalan Puhaltajat järjesti Kuopion nuorisomusiikin kautta yhdessä Musiikkikeskuksen kanssa kaikille musiikkiluokkalaisten vanhemmille tiedotustilaisuuden narikka- ja ovimiestoiminnasta lokakuussa 2011. Rajalan koulun 3C:n vanhemmat osallistuivat tiedotustilaisuuteen kiitettävästi. Musiikkikeskuksen narikkatoiminnan varaustilanne on kaikkien yhdistyksen jäsenten nähtävissä salasanallisten nettisivujen kautta. Kullekin 3C -luokkalaiselle (luokanopettaja Mari Nyyssönen ja soitinopetuksen vastaava Jari Tolvanen) kustannettiin 4 tuntia orkesteri-soittimen alkeisopetusta. Opettajina on toiminut kuopiolaisia soitonopettajia ja musiikin opiskelijoita. Kuopion nuorisomusiikin järjestämä yhteissoittoleiri pidettiin kesäkuun alussa Haapaniemen koululla. Leirin järjestelyistä huolehti Harri Ulmanen. Musiikkiluokkien oppilaat kävivät Kuopion kaupunginorkesterin Kadonneen musiikin metsästäjät -konsertissa. Kuopion Konservatorio jatkoi musiikin teorian opetusta osana opintosuunnitelman mukaista opetusta niille musiikkiluokkalaisille, jotka ovat myös konservatorion opiskelijoita.

ESIINTYMISET JA TOIMINTA 3 C (Lauri Jaakkola ) Lastenlauluja kaikenikäisille yhteislaulukonsertti Puijonlaakson palvelutalossa 2.11 Kuopion Kaupunginorkesterin kummikonsertit vko 50 (14. ja 15.12.) 3/4 C (Mari Nyyssönen & Olli-Pekka Hiltunen) Lotta Svärd -järjestön 90-vuotisjuhla 20.3. Musiikkikeskuksella Lastenlauluja kaikenikäisille yhteislaulukonsertti Puijonlaakson palvelutalossa 2.11 Kuopion Kaupunginorkesterin kummikonsertit vko 50 (14. ja 15.12.) 4/5C (Erkki Kaukonen) Talvisodan päättymisen muistokonsertti 13.3. Tuomiokirkossa Kirkkoesiintyminen 6.11. Kuopion Kaupunginorkesterin kummikonsertit vko 50 (14. ja 15.12.) St.Nicolas yhdessä Puijon kamarikuoron ja Kaupunginorkesterin kanssa 21.12. Brittenin Saint Nicolas-teoksen esitys yhdessä 6C:n, Puijon kamarikuoron ja Kuopion kaupunginorkesterin kanssa johtajana Atso Almila. Harjoitukset aloitettiin lokakuussa. Yhteiset harjoitukset yhteistyökumppaneiden kanssa 30.11. illalla, 20.12. päivällä ja konsertti 21.12. lähes täydelle Musiikkikeskuksen salille. 5/6C (Taina Tammekannin) Talvisodan päättymisen muistokonsertti 13.3. Tuomiokirkossa Lotta Svärd -järjestön 90-vuotisjuhla 20.3. Musiikkikeskuksella Laulun ja luovanilmaisun leiri 11.-12.4. Rytkyn leirikeskuksessa Koulun pääsiäishartaus 21.4. Brittenin Saint Nicolas-teoksen esitys ja siihen valmistautuminen (ks. 5C:n kuvaus) Tiernapoikaesitysten valmistelu luokan kanssa. Esiintymisiä eri kokoonpanoilla 2.12., 8.-9.12., 10.12. ja 21.12.2011 sekä 6.1.2012. Esiintymisissä oli mukana kerralla 8-10 oppilasta. Koko luokan esiintymisiä 14.12. kaupunginjohtajan joulutilaisuudessa Kaupungintalolla, 16.12. Scandic-hotellissa veteraaniliikemiesten joulujuhlassa sekä koulun joulukirkossa.

6C (Jari Tolvanen) NUORISO-ORKESTERI Nuoriso-orkesterissa soitti vuoden 2011 aikana kaikkiaan yli 70 soittajaa. Poikkeuksellisesti muutamia uusia soittajia kuudennelta luokalta otettiin mukaan jo syksyn 2011 aikana. Orkesteria johtaa Erkki Kaukonen ja orkesterin varakapellimestarina toimi syksyllä 2011 Olli-Pekka Hiltunen. Hankihönkäys-leiri ja -konsertti Varkaudessa 22.-21.1.2011 Orkesterin oma viikonloppuleiri 25.-27.1.2011 Orkesterinjohtajan matka / konserttimatkan suunnittelu Berliinissä 22.-26.4. Kevätkonsertti 11.5. Konserttimatka Prahaan ja Berliiniin 6.-16.6. Kesäorkesteriviikonloppu 17.-19.6. o Harjoitukset 17.6. o Kuopio tanssii ja soi -esiintymiset 18. ja 19.6. Satamatorilla o Torikonsertti su 19.6. Kesäsoittoja / katusoittoa pienryhmissä Muotiliike Ninan edessä Juhannuksesta koulujen alkuun saakka Koko orkesteri esiintymässä Opintoasiain- ja Peda-forum-päivillä 24.8. 26.8. pienryhmä taiteiden yön soitossa Carlsonilla 1.9. pienryhmä Kuopion Autokaupan 50-vuotis-juhlissa 7.-9.10. Orkesteriviikonloppu Martti Ahtisaaren koulun avajaiset 14.10. Glögikonsertti 22.11. Kuopion kaupungin Itsenäisyysjuhla Musiikkikeskuksella 6.12. SOITIN- JA LAITEHANKINNAT EDUSTUKSET Oppilaiden käyttöön hankittiin vuonna 2011 pieniä lyömäsoittimia, sordinoja 2kpl trumpetisteille ja äänityslaite ja alttosaksofoni. Kaikille soitinta tarvitseville oppilaille on pystytty tarjoamaan soittokelpoinen soitin. Käytössä on myös ns. varastosoittimia esimerkiksi isojen soittimien soittajille. Yhdistyksen soittimia on huollettu tarpeen mukaan. Soitinvuokrana perittiin jäsenperheen ensimmäisestä soittimesta 40 ja seuraavista 20. Koulun yleiseen musiikinopetukseen hankittiin vuonna 2011 rytmisoittimia (mm. shakereita, bongoja, kehärumpuja, cabasoita, tamburiineja, lehmänkello, agogo ja 3 kpl djembejä) ja kitaroita (15 kpl) ja 3 kpl kitaratelineitä. Tuija Mikkola ja Jaana Piippo ovat osallistuneet Kuopio Nuorisomusiikki ry:n kokouksiin.

Erkki Kaukonen ja Jari Tolvanen osallistuivat Suomen Puhallinorkesteriliiton Puhallinpäiville Lappeenrannassa 18.-20.3.2011. AVUSTUKSET JA MUISTAMISET PUKUASIAT Yhdistys muisti ylioppilaaksi valmistuneita Nuoriso-orkesterin soittajia lahjakortilla ja ruusulla. Vaatekauppa NINAn maksama avustus jaettiin stipendeinä kaupan järjestämiin soittoihin osallistuneelle nuoriso-orkesterin jäsenelle. Yhdistys jakoi seitsemän hopeista ja kahdeksan kultaista ansiomerkkiä Nuoriso-orkesterin soittajille kevätkonsertissa seuraavasti: kultaiset ansiomerkit: Minna Jääskeläinen, Sinna Hujanen, Elsi Kervinen, Jenni Laitila, Iiro Käsnänen, Vilja Jurvelin, Kati Kuusela, Aino Väisänen; hopeiset ansiomerkit: Rosariina Suhonen, Siiri Innanen, Reetta Meriläinen, Sanni Heinonen, Ella Salmi, Hanna Venäläinen, Veera Torvinen. Syksyllä jaettiin lisäksi yksi kultainen ansiomerkki. Pukupantin hinta oli 50 ja liivipantin 20. Molemmista hyvitettiin puolet palautuksen jälkeen. Orkesterin edelliset esiintymispuvut lahjoitettiin Kuopion ev.lut.seurakuntien Diakoniakeskuksen välityksellä Nömmen seurakunnalle Viroon. Puvustosta ovat vastanneet Marja Väisänen ja Sannamari Mäkelä. GLÖGINKEITTOTALKOOT JA KONSERTTI JOULUKORTIT Glöginkeittotalkoot järjestettiin 14.11.2011. Talkoisiin osallistui kymmeniä lasten vanhempia. Tänä vuonna glöginkeittopaikkana oli Hatsalan koulu, josta löytyi sopivat tilat Rajalan koulun remontin aikana. Toinen erikoisuus aikaisempiin vuosiin verrattuna oli se, että kaikki glögipullot ostettiin ulkopuoliselta toimittajalta. Talkoissa se tarkoitti prosessin nopeutumista, kun pulloja ei tarvinnut pestä käsin. Glögikonsertti järjestettiin 22.11.2011 Puijon kirkossa. Konsertissa esiintyivät kaikki kuorot ja Nuoriso-orkesteri. Luokkia ja orkesteria hyvitettiin glögitapahtumiin liittyen seuraavasti: mustaherukkamehu 4 /litra, ennakkomyyty glögi 1 /litra, talkootunnit 2 /aikuinen/tunti. Konserttiohjelmien, á 5 tuotosta luokka ja nuoriso-orkesteri saivat 2 euron hyvityksen. Joulukorttimyyntiä ei ollut puutteellisten resurssien vuoksi. KANSAINVÄLINEN TOIMINTA Nuoriso-orkesterin osalta on edelleen oltu pysyvässä yhteydessä Saksaan, Tsekkiin, Belgiaan ja Ruotsiin. Uusia kontakteja haetaan aina tarvittaessa.

Orkesterin johtaja kävi Berliinissä pääsiäisenä 2011 suunnittelemassa orkesterin kesän matkaa yhteistyössä paikallisen nuoriso-orkesterin (JBO Kleinmachnow) kapellimestarin kanssa. Nuoriso-orkesterin konserttimatka pidettiin 6.-16.6.2011 pääkohteina Praha ja Berliini. Matkalle osallistui yhteensä 40 soittajaa ja 9 vanhempaa. Yhteistyössä matkaamme olivat järjestämässä mm Jugendblasorchester Kleinmachnow Berliinistä, Musiikkikoulu Hudební škola hlavního města, Gymnasium Amazon ja Základní škola Uhelný trh Prahasta. Näiden kohteiden lisäksi konsertoimme myös Tallink-Siljan Superfast VII aluksella, jossa esiintymisemme oli hyvin näkyvässä roolissa laivalla kun ei ole yleensä järjestettyä ohjelmaa matkustajille. Uuden konserttimatkan suunnittelu syksylle 2012 aloitettiin.