Suomen Rauhanturvaajaliitto ry:n vuoden 2008 toimintakertomus



Samankaltaiset tiedostot
SUOMEN RAUHANTURVAAJALIITON (SRTL) STRATEGIA

JÄSENTIEDOTE 1/2015

Keravan Reserviläiset ry

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2008

Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003

KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010

Toimintasuunnitelma 2010

JÄSENTIEDOTE 2/2014

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

RAUHAN PUOLESTA YHDESSÄ KÄVELLEN

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

Huoltoupseeriyhdistys ry:n syyskokouksen 2014 pöytäkirjan LIITE 2 LOGISTIIKKAUPSEERIT RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009

Toimintasuunnitelma 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2018 KORPILAHDEN RESERVILÄISET RY

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA

Toimintasuunnitelma 2015

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ

Toimintasuunnitelma 2014

RESERVILÄISLIITTO PÄIVÄKIRJA työkalu yhdistyksen käyttöön

Naiset turvallisuuden eturivissä

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2017

LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY.

Toimintasuunnitelma 2011

TOIMINTASUUNNITELMA 2012

Naiset turvallisuuden eturivissä Naisten Valmiusliitto ry NAISTEN VALMIUSLIITTO

IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

SUOMEN RAUHANTURVAAJALIITTO maanpuolustus- ja veteraanijärjestö - kriisinhallinnan asiantuntija

KOKO KANSAN MAANPUOLUSTUSJÄRJESTÖ

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT RY.

Suomen Reserviupseeriliitto

Pohjois-Savon Reserviupseeripiiri ry

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2014

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu

RESUL:n kilpailutoiminta. Kilpailutoiminnan organisointi. Puolustusvoimien tuki. Yhteistyö MPK:n kanssa. Yhteistyö reservipiirien kanssa

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

TOIMINTAKERTOMUS 2006

Vuosikokous pidettiin Metsäkansan Ainolassa.

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ

Reserviläisliiton toiminnanjohtaja Olli Nybergin tervehdys Uudenmaan 35. Maanpuolustuspäivän pääjuhlassa , Järvenpään maanpuolustustalo

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2009

Toimintakertomus Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

Toimintasuunnitelma Varsinais-Suomen Reserviläispiirin toimintasuunnitelma vuodelle 2018

Toimintasuunnitelma 2012

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Kokouksen esityslista

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Salon Seudun Rauhanturvaajat ry:n vuoden 2013 toimintakertomus

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Vuosikertomus vuosikertomus (5) Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry. Yleistä

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY

TOIMINTASUUNNITELMA

SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT

Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen. toiminta Lapissa

Suomen Rauhanturvaajaliitto ry:n vuoden 2014 vuosikertomus

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry

Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat opas julkaistiin kokemuksia jalkautuksesta

Sateenkaariyhdistys Malkus ry

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2014

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016

Vuosi 2012 oli Salon Seudun Rauhanturvaajat ry:n 22.toimintavuosi. Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden lopussa 95 jäsentä.

yhdistysten yhteenliittymät täyttävät myös tämän lomakkeen

Lounais-Suomen syömishäiriöperheet ry. Takana 20 vuotta toimintaa

Aseet ja reserviläistoiminta

SUOMEN RAUHANTURVAAJALIITON STRATEGIA

Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016

Reserviläisliitto Yhdistyskysely sääntömuutoksesta

Toimintansa tukemiseksi yhdistys on oikeutettu

1 Yleistä. 2 Hallitus, toiminnantarkastajat ja edustajat vuodelle Hallitus vuodelle Toiminnantarkastajat 2017

Toimintakertomus 2012

JÄSENTIEDOTE 2/2015

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2004

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2012

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A

SR ry. Jäsentiedote 1/2011

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA Edunvalvonta

Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017

1/11 SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT RY.

JYVÄSKYLÄN ASUKKAIDEN PAIKALLISAGENDA. toimintasuunnitelma Kilpisenkatu JYVÄSKYLÄ

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

Toimintasuunnitelma 2013

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

Toimintakertomus 2015

syyskokous Helsingissä uudessa Käpylän kuntoutuskeskuksessa yhdessä alaosaston kanssa

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma toimintavuosi

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2015

Transkriptio:

Suomen Rauhanturvaajaliitto ry Pitkäperäntie 16, 33480 Ylöjärvi www.rauhanturvaajaliitto.fi Hyväksytty kevätliittokokouksessa Kuopiossa 7.3.2009 Suomen Rauhanturvaajaliitto ry:n vuoden 2008 toimintakertomus 1. YLEISTÄ Vuoden 2008 teemaksi oli toimintasuunnitelmassa asetettu liiton toiminnan näkyminen veteraanityössä ja jäsenhankinnan tehostaminen. Tässä onnistuttiin hyvin. Vuoden 2008 keskeisin nimittäjä oli liiton 40-vuotisjuhlavuosi. Toiminta tapahtui erillisen suunnitelman avulla unohtamatta perinteellisiä tapahtumia, kuten toimintasuunnitelmassa edellytettiinkin. Liitto sai poikkeuksetta positiivista julkisuutta kaikissa viestimissä. Myös jäsenmäärän kasvattaminen lähti liikkeelle. Liiton tärkein tehtävä, veteraanituki, oli koko vuoden hyvin esillä sekä liiton omissa tapahtumissa että julkisuudessa. Kotona ja kaukana -toiminta saavutti sille jo kymmenen vuotta aikaisemmin asetetut tavoitteet. Tästä parhaita esimerkkejä ovat päivystävän puhelimen perustaminen 1.3. ja rauhanturvaajien psykososiaalisesta tuesta 23.12. solmittu yhteistoimintasopimus puolustusvoimien kanssa. Tässä sopimuksessa liitolla on merkittävä mutta samalla velvoittava tehtävä. Sotiemme veteraanijärjestöjen kanssa yhteistoiminta on ollut erittäin tiivistä. Näkyvin tapahtuma oli liiton yhdistysten 29 paikkakunnalla toteuttama veteraanikävely YK:n rauhanpäivänä 21.9.2008. Liitto osallistui myös ensimmäisen kerran Maailman Veteraanijärjestön (World Veteran Federation, WVF) kokoukseen. Vapaaehtoinen maanpuolustustyö uudistui vuoden alussa, jolloin Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) toiminta tuli lakisääteiseksi. Liitto sai edustajansa yhdistyksen hallitukseen ja kolmeen alueelliseen neuvottelukuntaan. Uuden lain tulkinnassa esiintyi vuoden mittaan eroja lähinnä maanpuolustusjärjestöjen (MPK) ja puolustusvoimien toimijoiden välillä, joten yhdistykselle asetettuja tavoitteita ei aivan sellaisenaan saavutettu. Liitto ei myöskään pystynyt lisäämään omaa osuuttaan MPK:n toiminnassa. Merkittävää ulkopuolista tunnustusta liitto sai, kun sille luovutettiin Maailman lasten rauhanpalkinto. Juhlavuoden tapahtumat ja aktivoitunut veteraanityö rasittivat melkoisesti liiton taloutta, mutta hyvin selvittiin. Kiitos tästä kuuluu liittoa tukeneille tahoille. Tässä yhteydessä Suomen Rauhanturvaajaliitto ry yhdessä Sinibaretti-lehden kanssa esittävät arvostavat kiitokset kaikille lahjoittajille ja toimintansa tukijoille. 2. JÄRJESTÖTOIMINTA Toimintavuonna liiton hallitus hyväksyi liitolle uuden jäsen Pääkaupunkiseudun Rauhanturvaajat. Vuoden päättyessä liitolla oli 30 rekisteröityä jäsenyhdistystä, joissa oli jäsenmaksunsa suorittaneita henkilöjäseniä 6301, joista kannatusjäseniä 107. Varsinaisten jäsenten määrän kasvu oli +72. Kaikkiaan jäsenrekisterissä oli toimintavuoden päättyessä 6713 jäsentä. Toimintavuonna jäsenyhdistyksiin liittyi 695 uutta jäsentä. Liiton kunniajäsenet ovat: Jalkaväenkenraali Ilmari Armas Eino Martola, edesmennyt Kyproksen konsuli Kosti Ilveskero, edesmennyt Kenraali Pehr Hjalmar Ensio Siilasvuo, edesmennyt Kenraaliluutnantti Lauri Anselmi Koho Everstiluutnantti Aulis August Laine Eversti Pentti Laamanen Toiminnanjohtaja Pekka Aalto Eversti Vesa Yrjölä Sivu 1/10

Yhdistyksen johto liitteenä (liite 1). 2.1. LIITON JA SEN HALLITUKSEN KOKOUKSET Kevätkokous pidettiin Tampereella 15.3. Kokouksen yhteydessä järjestettiin liiton 40-vuotisjuhla arvovaltaisen kutsuvierasjoukon läsnä ollessa. Syyskokous pidettiin 18.10. Siuntiossa. Molempia tapahtumia tuettiin 600 eurolla. Liiton hallitus kokoontui kolme kertaa. Kokoukset pidettiin 19.1. Tampereella, 17.-18.5. Säkylässä ja 13.9. Tampereella. Liiton hallituksen ja yhdistysten edustajien yhteinen koulutustapahtuma järjestettiin 27.9. Lahdessa Turvallisuus- ja puolustusmessujen yhteydessä. Hallituksen työvaliokunta kokoontui viisi kertaa. Sinibarettilehden toimitusneuvosto ja -kunta piti yhden kokouksen. 2.2. KOULUTUSTOIMINTA Vuoden tärkein koulutustapahtuma oli Lahdessa 27.9. yhdistysten puheenjohtajille järjestetty koulutustilaisuus. Tiivis koulutuspaketti sisälsi mm. veteraanitukea, palkitsemista, taloudenhoitoa ja järjestötoimintaa käsitteleviä asioita. Veteraanitukipuhelimen käyttökoulutukseen Lahden upseerikerholla osallistui 13 henkeä, joten kaikki 10 päivystyspuhelimen haltijaa ovat saaneet puhelinpäivystyksen peruskoulutuksen. Pohjoisen Suomen yhdistysten yhteyshenkilöille tarkoitettu koulutustilaisuus jouduttiin syyskuussa peruuttamaan ja siirtämään myöhempään ajankohtaan. Veteraanitukikoulutuksen tulevien vuosien toteuttaminen MPK:n kursseina sidottiin MPK:n koulutuksen suunnittelurytmiin. Aikaisempaan tapaan moni jäsen osallistui Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) koulutustapahtumiin harjoitusten johtotehtävissä, kouluttajana tai koulutettavana tai muulla tavalla osallistui MPK:n toimintaan ja sen kehittämiseen. 2.3. EDUNVALVONTA Liiton johtava lakimies Raimo Nevasuo ilmoitti virallisesti syysliittokokouksessa jättävänsä tehtävänsä liitossa vuoden 2008 lopussa. Uudeksi lakimieheksi hän suositteli Juha Jalkasta Oulusta. Liiton puheenjohtaja oli yhteydessä Juha Jalkaseen lokakuussa. Hän on lupautunut liiton uudeksi lakimieheksi. Liiton hallitus vahvisti Jalkasen valinnan kokouksessaan 10.-11.1.2009. Liiton edustajat vierailivat Aliupseeriliitto ry:n toimistossa 11.12. Paikalla oli myös Reserviläisliiton edustaja. Liiton puheenjohtaja uudisti reserviläisjärjestöille lupauksen uusien rauhanturvaajien perehdyttämisestä ennen puolustusvoimien koulutustilaisuuksia. Menettely edellyttää tiedotustilaisuuksien järjestämistä. 2.4. KANNUSTUSJÄRJESTELMÄ Liiton toiminnan kannustusjärjestelmä muodostuu yksittäisille rauhanturvaajille jaettavista kotimaisista ja pohjoismaisista huomionosoituksista sekä erilaisista kilpailutoimintaan liittyvistä palkinnoista. Liiton palkitsemistoimikunta Pajatso valmisteli yhdistysten esitykset työvaliokunnalle, joka esitteli palkittavat liiton hallitukselle. Esityksiä yhdistyksiltä tuli juhlavuoden vuoksi poikkeuksellisen paljon. Määräaikoihin mennessä liitolle tuli yhteensä 139, joiden perusteella liitto myönsi tai esitti edelleen myönnettäviksi yhteensä 115. Liiton hallitus valitsi vuoden 2008 rauhanturvaajan. Valinta tehtiin toimialueiden komentajien tekemien esitysten perusteella. Vuoden rauhanturvaajaksi nimettiin Ari Saarinen. Palkitut mainitaan erillisessä liitteessä (liite 2). 2.5. JÄSENHUOLTO Tavoitteeksi asetettiin jäsenmäärän kasvattaminen. Liitto keskittyi nuorempien jäsenten hankintaan jo rauhanturvatehtäviin lähdettäessä ja erityisesti kotiuttamistilaisuuksissa, joita Sivu 2/10

puolustusvoimat ovat järjestäneet Suomessa ja joihin liiton edustajat osallistuvat. Jäsenhankinta ei kuitenkaan vielä kuluneena vuonna käynnistynyt kunnolla. Yhdistysten nettisivujen rinnalle tuotettiin liiton esite, jota käyttäen jäseneksi voidaan myös liittyä. Tätä esitettä ei yhdistyksissä ole kunnolla hyödynnetty. Turvallisuus- ja puolustusmessut kuitenkin osoittivat, että jäsenhankinta esitettä oikein käyttäen toimii. Kuluneena vuonna saatu positiivinen julkisuus kuitenkin käynnisti jäsenmäärän kasvun. 2.6. YHDISTYSKILPAILUT Liiton hallitus nimesi Pajatson esityksestä vuoden 2008 yhdistykseksi Salon Seudun Rauhanturvaajat ry:n. Jäsenmäärän kasvun edistämiseksi kilpailtiin sekä Kypros-veistoksesta että Ville Vaitteri - tuopista jäsenyhdistysten välisinä kiertopalkintoina. Kypros-veistoksen voitti Varsinais-Suomen Rauhanturvaajat ry. ja Ville Vaitteri tuopin Kymenlaakson Sinibaretit ry. Liiton hallitus päätti vuoden 2008 Taistelijan Tolppa -kiertopalkinnon saajan. Tolpan sai Kotona ja kaukana toiminta. Messi-Kello-kiertopalkinto jaettiin toimintavuonna parhaiten tiedottamisessaan onnistuneelle jäsenyhdistykselle. Messi-Kellon saajan valitsivat liiton tiedottaja yhdessä kiertopalkinnon luovuttajan Hölkkäri On Web ry:n kanssa. Messi-Kellon sai vuodeksi haltuunsa Varsinais-Suomen Sinibaretit ry. Verenluovutuskiertopalkinnosta, Veri-Kauhasta, oteltiin 1.9.2007 31.8.2008 välisenä aikana. Kilpailun voitti Päijät-Hämeen Rauhanturvaajat ry. 2.7. PERINNETYÖ Perinnemateriaalin keruu ja taltiointi jatkui toimintavuonna. Kankaanpään kaupunginmuseon hallussa olevan rt-esineistön tallentaminen valokuvaamalla ja luetteloimalla aloitettiin. Tämä ja muu liiton hallussa jo oleva perinnemateriaali tullaan aikanaan siirtämään perustettavaan rauhanturvaajamuseoon. Tykkimiehet ry on hyväksynyt liiton esityksen museon perustamisesta Suomen Tykistömuseon yhteyteen Hämeenlinnaan. Hanke käynnistyy suunnitelmien mukaan 2009. Liitto perusti Nobel 1988 muistoristin juhlistamaan YK-rauhanturvajoukoille 20 vuotta sitten myönnettyä Nobelin rauhanpalkintoa ja Liiton 40-vuotisjuhlavuotta. Muistoristi sai innostuneen vastaanoton ja sitä jaettiin perustamisvuonna yli 1500 kpl. Liiton historiikin kirjoittaminen aloitettiin. 3. VETERAANITUKI Liiton strategiaan kuuluu vuosina 2008-2012 veteraanituki, joka jakautuu kahteen osaan: tuki rauhanturvaajille sekä heidän omaisilleen (Kotona ja Kaukana -toiminta) ja tuki sotiemme veteraaneille ja heidän perintönsä vaaliminen. Toimintavuoden aikana valmistui liiton Veteraanituki-esite. Lisäksi liiton esitettä täydennettiin veteraanitukea koskevalla osiolla. Liitto järjesti 18.9. Lahdessa koulutustilaisuuden jäsenyhdistysten edustajille, jossa osallistujille kerrottiin veteraanituen sisällöstä ja toteutuksesta. Tavoitteeksi asetettiin liiton taholta, että seuraavan toimintavuoden aikana jokaisessa jäsenyhdistyksessä on K&K- ja/tai veteraanivastaava. Liiton syyskokouksessa Siuntiossa toistettiin liiton edustajien taholta veteraanituen pääperiaatteet. 3.1. KOTONA JA KAUKANA -TOIMINTA Rauhanturvaajaliitto oli mukana Pääesikunnan koollekutsumassa työryhmässä, joka vuoden alussa käynnisti suunnittelutyön kriisinhallintahenkilöstön psykososiaalisen tuen järjestämiseksi. Työn lopputuloksena pääesikunta antoi asiasta ohjeensa alkusyksystä. Siihen perustuen puolustusvoimien ja Rauhanturvaajaliiton välinen yhteistoimintasopimus allekirjoitettiin 23.12.2008. Joulukuussa allekirjoitettiin Puolustusvoimien ja Suomen Rauhanturvaajaliiton välinen yhteistyösopimus koskien psykososiaalisen tuen järjestelyjen kehittämistä kriisinhallintaoperaatioissa. Tällä sopimuksella virallistettiin 10 vuotta sitten alkanut K&K toiminta osana em. toiminnan kehittämistä. Sivu 3/10

Allekirjoitettu sopimus pohjautuu Pääesikunnan syyskuussa alajohtoportailleen antamaan käskyyn psykososiaalisen tuen järjestelyjen kehittämisestä kriisinhallintaorganisaatiossa. Tuon käskyn mukaan puolustusvoimat selkeästi lisää ko. tuen koulutusta ja kriisitilanteisiin valmistautumista jo ennen operaatioiden alkua ja niiden aikana. Erityisesti paneudutaan kotiuttamistilanteissa järjestettäviin tarkastuksiin ja haastatteluihin. Puolustusvoimat tuntee myös vastuunsa kotiuttamisen jälkeen ilmenneiden ongelmien ratkaisemisessa niissä tapauksissa, joissa voidaan selkeästi osoittaa, että ongelmat ovat syntyneet kriisinhallintatehtävässä palveltaessa. Käskyssä mainitaan myös SRTL:n osuus kriisinhallintaoperaatioiden eri vaiheissa ja viitataan allekirjoitettavaan sopimukseen. Sopimuksen mukaan SRTL:n yhteistoimintamuotoja ovat osallistuminen kriisinhallintahenkilöstön valmistavaan koulutukseen, kotiuttamiseen ja informaation jakamiseen sekä kriisinhallintahenkilöstön ja heidän läheistensä tukemiseen tarkoitetun päivystävän puhelimen ylläpito. Liitto on itse päättänyt laajentaa puhelimen palvelut antamaan tukea ja auttamaan myös sotiemme veteraaneja aivan tavallisten arkisten asioiden hoitamisessa. Tämän vuoksi puhelinten määrä kaksinkertaistetaan kevään 2009 aikana. Puolustusvoimat tukee SRTL:n toimintaa kouluttamalla liiton puhelinpäivystäjiä sekä rauhanturvaajien koulutustilaisuuksiin osallistuvia henkilöitä. Liitto on laatimassa myös omaa koulutuspakettia toiminnan ylläpitämiseksi. Puolustusvoimat osallistuu myös taloudellisesti puhelimesta aiheutuvien kustannusten korvaamiseen. Vuoden alussa liitolle hankittiin kymmenen päivystyspuhelinta sekä tehtiin sopimus Telia-Soneran kanssa puhelinpäivystysliittymien ylläpidosta. Päivystyspuhelinnumero 020-7698111 otettiin käyttöön 1.2. Päivystyspuhelimeen tuli vuoden aikana kaiken kaikkiaan lähes sata puhelua, joista noin kolmannes oli sotiemme veteraanien asioita. Tukitoiminnasta saatiin myönteistä julkisuutta mm. Kosovosta kotiutuneen rauhanturvaajan ammuskelutapauksen jälkihoidon yhteydessä Rovaniemellä. Päivystyspuhelinnumeron tiedotusmateriaaliksi hankittiin kahdessa erässä 600 kyseisellä numerolla merkittyä käsin ladattavaa taskulamppua. Toukokuussa järjestettiin Lahdessa päivystyspuhelimen käyttökoulutustilaisuus, jossa kaikki päivystyspuhelimien haltijat koulutettiin. Pääesikunnan ohjeistuksen mukaisesti liiton edustajat kävivät Porin Prikaatissa esittelemässä toimialueille lähteville rotaatioille liiton roolia puolustusvoimien kriisinhallintahenkilöstön psykososiaalisen tuen osana. Porin Prikaati kutsui liiton edustajia mm. NBG:n, Afganistanin ja Tsadin palautekeskusteluryhmien vetäjiksi. Liiton RAY:lle tekemään Kotona ja kaukana -toiminnan kehittämiseksi kohdistettuun avustushakemukseen vuodelle 2008 saatiin kielteinen päätös. RAY:lle tehtiin siksi toukokuussa uusi avustushakemus nyt projektiluontoista tukea varten vuodelle 2009. 3.2. YHTEISTOIMINTA VETERAANIJÄRJESTÖJEN KANSSA Liitto järjesti osana juhlavuoden toimintaa varainkeräyksen YK:n kansainvälisenä rauhanturvaajien päivänä 29.5. Keräykseen otti osaa noin puolet liiton yhdistyksistä. Muutama yhdistys keräsi rahaa omalle toiminnalleen paremmin sopivana ajankohtana. Keräys tuotti noin 5000 euroa, joka lyhentämättömänä luovutettiin veteraanijärjestöille. Liitto järjesti YK:n rauhanpäivänä 21.9. veteraanikävelyn yhdessä sotiemme veteraanijärjestöjen kanssa. Tapahtuma toteutettiin 29 paikkakunnalla. Lähes kaikki liiton yhdistykset osallistuivat tapahtuman järjestelyihin. Lyhyestä valmistautumisajasta ja osittain sisäisen tiedottamisen puutteesta tapahtuma ei aivan täysin saavuttanut tavoitteita. Vaikka tapahtumaan osallistui paikallistasolla hyvinkin suuri määrä eri yhdistysten ja kuntienkin edustajia, yleisötapahtumaa ei kävelystä saatu järjestettyä. Kävelijöitä oli yhteensä noin 2700. Liiton jäsenyhdistykset ovat vuoden aikana osallistuneet ja olleet järjestämässä lukuisia sotiemme veteraaneja tukevia tapahtumia, joista mainittakoon: - veteraanitalkoot yhteistyössä muiden reserviläisjärjestöjen kanssa tiettynä aikana, - pyynnöstä halkojen hakkuuta, talon maalausta, kuljetusapua jne - veteraanien kokoustilojen (saunat ym) talonmieshommat - tulevaisuustoimikunta perustettu perinteiden jatkajiksi - nyrkki valmiina pika-apua varten - osallistuminen jäsenenä veteraaniyhdistysten hallituksen toimintaan Sivu 4/10

- osallistuminen veteraanien tapahtumien järjestelyihin (kunniavartiot, hautajaiset, vuosikokoukset, juhlat, ym) Tiedottaminen palveluista on useassa tapauksessa hoidettu sotiemme veteraanijärjestöjen kautta mm jakamalla liiton tiedotteita. Tavoite pyrkiä antamaan tukea myös automaattisesti ( kummiveteraani ) ei vielä kuluneena vuonna käynnistynyt. 4. JÄSENTOIMINTA 4.1. LIITON TAPAHTUMAT Liitto on vuoden aikana järjestänyt seuraavat tapahtumat: - Liiton 40.vuotisjuhla Tampereella 15.3. Tapahtumaan osallistui noin 300 henkeä. Tilaisuudessa oli edustettuna kaikki sotiemme veteraanijärjestöt, reserviläisjärjestöt, puolustusministeriö, puolustusvoimat. Tapahtuman järjestelyvastuu oli Pirkanmaan Rauhanturvaajilla. Faitterit-soittokunta esiintyi juhlassa. - Kansallisen veteraanipäivän juhla Kouvolassa 27.4. Liiton puheenjohtaja ja Kymenlaakson Sinibaretit ry edustivat liittoa. - Rauhanturvatehtävissä menehtyneiden muistoa kunnioitettiin 29.5. YK:n kansainvälisenä rauhanturvaajien päivänä seppeleenlaskutapahtumalla Helsingissä. Tilaisuuden järjestäjänä toimi Helsingin Sinibaretit ry. - Liiton varainkeräys järjestettiin 29.5. Noin puolet yhdistyksistä osallistui keräystapahtumaan. - Liitto osallistui YK-liiton Maailma kylässä - tapahtumaan. Liittoa edusti Helsingin Sinibaretit ry. - Liitto osallistui 4.6. puolustusvoimien lippujuhlapäivän paraatiin Mikkelissä. Suur-Savon Sinibaretit ry. vastasi järjestelyistä. - Liiton kesäpäiviä vietettiin 13.-15.6. Kuopiossa. Tapahtuman järjestelyistä vastasi Pohjois- Savon Rauhanturvaajat ry. (tapahtumaa tuettiin 300 eurolla). - Liiton juhlavuoden tapahtumiin sisältyi 28.-29.6. Miehikkälässä järjestetty Salpavaellus. Järjestelyistä liiton osalta vastasi Kymenlaakson Sinibaretit ry (tapahtumaa tuettiin 600 eurolla). Tilaisuudessa esiintyi myös Faitterit-soittokunta. - Liiton Falling Plates ampumakoulutus- ja kilpailutapahtuma järjestettiin 23.-24.8. Haminassa RUK:n tukemana. Järjestelyistä vastasi Kymenlaakson Sinibaretit ry. (tapahtumaa tuettiin 1100 eurolla). - Liitto järjesti yhdessä sotiemme veteraanijärjestöjen kanssa Veteraanikävelyn 21.9. YK:n rauhanpäivänä 29 paikkakunnalla. Järjestelyihin osallistuivat lähes kaikki liiton jäsenyhdistykset. - Liitto osallistui Turvallisuus- ja puolustusmessuille 26.-28.9. Lahdessa. Samassa yhteydessä järjestettiin liiton hallituksen ja yhdistysten edustajien koulutuspäivät. Järjestelyistä vastasivat liiton hallitus ja Päijät-Hämeen Rauhanturvaajat ry. - Liiton juhlavuoden tapahtumiin kuuluva rauhanturvaajaseminaari järjestettiin yhteistyössä MPK:n kanssa 22.11. Kuopiossa. Järjestelyistä vastasi Pohjois-Savon Rauhanturvaajat ry. - Itsenäisyyspäivän paraati järjestettiin 6.12. Turussa. Tapahtumaan osallistuivat Varsinais- Suomen Sinibaretit ry., Salon Seudun Rauhanturvaajat ry., Suur-Savon Sinibaretit ry., Satakunnan Sinibaretit ry., Länsi-Uudenmaan Rauhanturvaajat ry. ja Rauman Seudun Rauhanturvaajat ry. Liitto on lisäksi vuoden 2008 aikana tukenut taloudellisesti seuraavia tapahtumia: - Finlandia-hiihtoon 23.2.2008 osallistuttiin rauhanturvaajien joukkueena, järjestelyitä hoitivat Kymenlaakson Sinibaretit ry. - Sulkavan Soudun kirkkoveneluokkaan osallistuttiin 12.7.2008. Suunnitelluista tapahtumista jouduttiin perumaan SB-Volley-lentopalloturnaus ja Jalka-Paavo partiokilpailu heikon osallistujien määrän vuoksi. Tapahtumien järjestämistä pyritään kuitenkin jatkamaan tulevaisuudessa. 4.2. LIIKUNTA JA URHEILU Liiton ampumamestaruuksista oteltiin perinteisessä Falling Plates kilpailutapahtumassa 23.- 24.8. Haminassa. Mestaruuden yleisessä sarjassa voitti Vammalan Seudun Rauhanturvaajat ry. ja Y50-sarjassa Pohjanmaan Rauhanturvaajat ry. Samassa yhteydessä ratkottiin myös henkilökohtaiset mestaruudet (rynnäkkö) kivääriammunnassa: yleisen sarjan mestariksi ampui Jyrki Päiväniemi (KoilRT), Y50-sarjassa Sivu 5/10

Juha Kämppi (SSavRT) ja naisten sarjassa Maija Haanpää (PohmRT). Joukkuemestaruudet menivät Pirkanmaalle (Y) ja Suur-Savoon (Y50). Liiton joukkue osallistui toimintavuonna seuraaviin tapahtumiin - 15.-16.2. 150 kilometrin Kaukopartiohiihto Utissa. - 23.2. 32 kilometrin Finlandia-hiihto Lahdessa. - 6.-7.6. 2x30 kilometrin Kesäyön marssi Hakunilassa. - 11.7. 60 kilometrin Sulkavan Soutu Sulkavalla. - 8.-10.8. 106 kilometrin Vaasan marssi Vaasassa. 4.3. SOITTOKUNTA Faitterit-soittokunta kokoontui toimintavuoden aikana viisi kertaa ja esiintymisiä oli yhteensä 11: - 15.3. Liiton 40-vuotisjuhla Tampereella. Esiintymiset lipunnostossa ja päiväjuhlassa. MPK:n kurssi. - 29.5. Rauhanturvaajapäivä. Esiintyminen Helsingissä Hietaniemen hautausmaalla Rauhanturvaajamuistomerkillä. - 28-29.6. Salpavaelluksen päätösparaati Miehikkälässä. MPK:n kurssi. - 2-4.11. Keski-Suomen Aluetoimiston kutsunnat Hankasalmella ja Laukaassa. Kutsuntojen lisäksi esiintymiset kahdessa veteraanikodissa Jyväskylässä sekä koululaiskonsertti Hankasalmella. VEH-harjoitus. - 8.11. Kymenlaakson Rauhanturvaajien 40-vuotisjuhla Kouvolassa. Soittokunnan kapellimestarina toimi Pertti Lindstedt. 4.4. VIRKISTYSTOIMINTA Jäsenyhdistykset järjestivät jäsenilleen ja yhteistyökumppaneilleen suunnattuja paikallisia virkistystapahtumia. Erilaisista vierailuista ja jäsenilloista ja muista virkistystapahtumista oli runsaasti juttuja vuoden jokaisessa Sinibaretti-lehdessä. 5. TIEDOTUSTOIMINTA Kuluneena vuonna liitolta puuttui tiedotusstrategia ja -suunnitelma. Tärkeimmistä tapahtumista laadittiin erilliset tiedotteet. Median kiinnostus ja omatoiminen kiinnostus juhlavuottamme kohtaan auttoi julkisuuskuvamme luomisessa melkoisesti. Loppuvuodesta päätettiin muuttaa pr-vastaavan tehtävä tiedotuspäällikön tehtäväksi. 5.1. SINIBARETTI-LEHTI Sinibaretti-lehti ilmestyi vuonna 2008 kuutena numerona, joista kaksi 64-sivuisena, kaksi 56- sivuisena ja kaksi 48-sivuisena painopaikkana PunaMusta Oy:n kirjapaino Tampereella. Lehden levikki oli edelleen pienessä kasvussa ja sitä painettiin keskimäärin 7500 kappaletta, erikoisnumeroa tuhatkunta enemmän. Liiton 40-vuotisen taipaleen kunniaksi tehtiin 1/08:sta juhlanumero, johon tervehdyksensä toivat tasavallan presidentti, puolustusministeri ja puolustusvoimain komentaja. Ko. erikoisnumero sisälsi myös liiton tiivistetyn historiikin. Lehden taloudenhoidossa jatkettiin tiukkaa linjaa, ja kustannusarviossa pysyttiin juuri ja juuri. Aiempaa huomattavasti pienemmät ilmoitustulot koettiin negatiivisena yllätyksenä. Yleisen taloustilanteen heikkeneminen näkyi ensimmäisenä järjestölehdissä. Koko toimituskunta koottiin perinteiseen laivaseminaariin marraskuussa, jossa yritettiin oppia menneistä ja luotiin toimintamallit tulevalle vuodelle. Sinibaretti-lehti oli jo tuolloin päättänyt muuttaa nimensä tulevan vuoden alusta lähtien Rauhanturvaajaksi. Seminaari oli samalla vuoden 2008 loppuun asti päätoimittajana toimineen Hannu Leväsen läksiäiset, toisaalta myös vuoden 2009 alusta lähtien vaikuttavan uuden päätoimittajan Asko Tanhuanpään tuliaiset. Hyrylään muuttaneen Puolustusvoimien Kansainvälisen Keskuksen kanssa tehdyn ja Porin prikaatin kanssa uudistetun sopimuksen mukaan lehteä lähetettiin ilmaiskappaleina toimialueille Kosovoon, Bosniaan, Afganistaniin, Libanoniin, Tshadiin ja myös sotilastarkkailijoille. Sivu 6/10

Sinibaretti-lehdet julkaistiin 1/08 13.2., 2/08 16.4.,3/08, 25.6., 4/08 17.9., 5/08 5.11. ja 6/08 17.12. Jokaisen numeron tärkeimmät jutut koostettiin lehden kotisivuille. Lehden nettiversio muutettiin vuoden aikana verkkojulkaisuksi, ja se löytyy osoitteesta www.sinibarettilehti.fi. 5.2. SISÄINEN TIEDOTUS Liiton sisäinen tiedotus hoidettiin toimintavuonna kotisivujen alla olevan SRTL-foorumin välityksellä, jolle oli pääsy kaikilla liiton jäsenyhdistysten jäsenillä. Toimintavuoden loppuun mennessä foorumille oli rekisteröitynyt 249 jäsentä. Foorumille avattiin erillinen vaali-foorumi, jossa jäsenistö pääsi tekemään kysymyksiä liiton hallituksen jäsenehdokkaille. Myös veteraanituen sisäisiin tarpeisiin avattiin foorumille oma osionsa. Liitolla oli käytössään myös sisäinen suljettu yhdistykset@rauhanturvaajaliitto.fi -sähköpostilista, jolla välitettiin tietoa liiton ja jäsenyhdistysten välillä. 5.3. ULKOINEN TIEDOTUS Kokonaisuutena liiton tiedottamista ei onnistuttu kehittämään suunnitellulla tavalla. Ulkoinen tiedottaminen keskittyi ensisijaisesti liiton juhlavuoden tapahtumiin. Näistä merkittävimmät, kuten 40v päiväjuhla 15.3., seppeleen lasku Hietaniemessä 29.5., valtakunnallinen veteraanikävely 21.9, Turvallisuus- ja puolustusmessut 28.9. ja SRTL:n saama Maailman lasten rauhanpalkinto, joka jaettiin syysliittokokouksen yhteydessä, saivat kohtalaisesti huomiota. Myös liiton toiminta usein pieniäkin yksityiskohtia myöden oli tavallista paremmin esillä paikallislehdistössä, radioissa ja televisiossa. Lisäksi useat aikakauslehden kirjoittivat liitosta ja sen toiminnasta. Vuoden aikana järjestetyt seminaarit ja yhdistysten 30- ja 40-vuotisjuhlat saivat paikallislehdistössä hyvin huomiota osakseen. 5.4. INTERNET Liiton kotisivut ovat osoitteessa www.rauhanturvaajaliitto.fi (Neutech Oy). Jokaiselle omia kotisivuja omistamattomalle jäsenyhdistykselle oli varattu oma sivunsa, jonka sisältöön kyseinen yhdistys sai itse vaikuttaa. Sivuja päivitettiin vuoden aikana useaan otteeseen. Toimintavuoden aikana 25 jäsenyhdistyksellä oli omat kotisivunsa. Aivan toimintavuoden lopulla liitto julkaisi uudet Joomla-julkaisujärjestelmällä toteutetut kotisivunsa. Veteraanituelle tehtiin toimintavuonna väliaikaisesti sivut oman verkkotunnisteen alle. Veteraanituen sivut sisällytettiin liiton uusille verkkosivuille vuoden lopussa. Liiton jäsenlehden, Sinibaretin, verkkosivut uusiutuivat vuoden alussa ja samassa yhteydessä otettiin käyttöön lehden oma domain www.sinibarettilehti.fi. Verkkolehti sai valtakunnallistakin huomiota aktiivisen markkinoinnin vuoksi. Vuoden lopussa, lehden nimenmuutoksen vuoksi, hankittiin uusi domain www.rauhanturvaajalehti.fi samalta palveluntarjoajalta kuin liiton muutkin verkkopalvelut. 6. KANSAINVÄLINEN TOIMINTA Liiton kansainvälinen toiminta noudatti kuluneena vuonna vanhoja perinteitä. Uutena tapahtumana oli osallistuminen WVF:n kokoukseen Lissabonissa huhtikuussa. Pääteema kaikissa kansainvälisissä tapahtumissa on veteraanituki ja sen kehittäminen. 6.1. BOARD NORDIC BLUE BARETS TOIMINTA Pohjoismaisen yhteistyötyökomitean BNBB-kokous järjestettiin 5.-7.9.2008 Hove Campissä Norjassa. Kokouksessa liiton edustajina olivat liiton varapuheenjohtaja Hannele Toivonen ja kvasioiden vastaava Tom Asplund. Kokouksen yhtenä pääaiheena oli hotline -palvelupuhelimen käyttöönotto ja siitä tiedottaminen. Norjalaisilla on n 15-20 henkilöä päivystämässä palvelupuhelinta, mihin tulee yli 1.000 puhelua vuodessa. Heillä toimii Kameradstötte tukihenkilöitä kaikissa yli 50 jäsenen yhdistyksissä. Norjalaiset esittelivät uudelleen omaa veteraanitukikoulutustilaisuutta joka on toiminut joitain vuosia Bareniassa. Koulutus jakautuu kolmeen (3) eri viikonloppuun. 1 esittely, mikä on veteraanituki; siviilien ja sotilaiden välinen suhde. 2 ensiapu, vaikeat asiat, itsemurhat. 3 - yhteenveto, vastaavat organisaatiot, alkoholismi, kotiinpaluu. FNVNF edustajat toivoivat mielellään pohjoismaista osallistumista. Tanskalaiset järjestävät mm. viikonlopun ryhmäistuntoja keskustellen; mitä on koettu, tuntemuksia sekä arvioidaan läpikäytyjä keskusteluja lessons learnt. He järjestävät Sivu 7/10

ryhmämatkoja entisille operaatioalueille mm. Kroatiaan ja Bosniaan. Tämän lisäksi he osallistuvat operaatioista (ISAF) kotiutuneiden palautetilaisuuksiin. Ruotsalaisdelegaation huolenaihe oli, että Ruotsin laki ei edelleenkään tunnista sotaveteraaneja. Puheenjohtaja Bo Wranker omaksui Suomen mallin rauhanturvaajakoulutuksen aikana ennen toimialueelle siirtymistä, koulutusta toimialueella ja kotiutumisen jälkeen. He toivoisivat, että tuleva Kamratstöd olisi puolustusvoimiensa rahoittama. Suomen puheenvuorossa paneuduttiin liiton edustajien osallistumiseen puolustusvoimien järjestämiin kriisinhallintajoukkojen vaihtohenkilöstön lähtö- ja palautetilaisuuksiin. Liiton toteuttamat jäsen- ja veteraanitukiesitteet esiteltiin sekä informoitiin liiton osallistumisesta turvallisuus- ja puolustusmessuille yhdessä puolustusvoimien kanssa. Samassa yhteydessä toteutettiin EuroTreff- tapahtuma. BNBB-kokouksen osanottajat osallistuivat yhteisiin tapahtumiin. Tilaisuus mahdollisti hyvän vuorovaikutteisen keskustelun rauhanturvaamis- / kriisinhallintapalveluksessa olleiden kanssa. Järjestävä puheenjohtaja Odd-Helge Olsen toistuvasti niin epävirallisesti kuin virallisesti pyysi Suomea ottamaan kantaa, voisiko EuroTreff traditiota laajentaa. Koska BNBB/EuroTreff pidetään vielä 2009 Tanskassa, olisi Suomen BNBB järjestämisvastuu 2010. Kokouksessa esiteltiin Veteraanien maailmanjärjestön (WVF) kehotusta järjestää Veteraanikävely Rauhan puolesta. Lisäksi esitettiin kutsu Moskovaan 3.-7.4.2009, 7. kansainväliseen Veteraanien ja sodan uhrien oikeudet -konferenssiin. Edellinen vastaava konferenssi järjestettiin Lissabonissa maaliskuussa 1994. Seuraava BNBB-kokous järjestetään Aalborgissa, Tanskassa 18. 20.09.2009 ja mahdollisesti myös EuroTreff. Monica ja Stig Röberg osallistuivat senioritapaamiseen Tanskassa 21.-24.8. He ovat lupautuneet järjestämään vuoden 2009 kokouksen Suomessa. Liitolle ei kokouksesta aiheutunut kustannuksia. 6.2. WORLD VETERAN FEDERATION Liitto hyväksyttiin Maailman Veteraanijärjestön hallituksessa mukaan toimintaan tarkkailijana. Liiton puheenjohtaja osallistui 8.-10.4. kokoukseen Lissabonissa. Liiton jäsenyys ratifioidaan 19.- 23.10.2009 Kööpenhaminassa järjestettävässä WVF:n liittokokouksessa. 6.3. NORDIC VETERAN SUPPORT TOIMINTA Ruotsissa syyskuussa järjestettäväksi suunniteltu pohjoiseurooppalainen veteraanitukikonferenssi peruuntui järjestäjien toimesta viime hetkillä. Pohjoismaisten veljesjärjestöjen yhteistä veteraanitukikokoustakaan ei varsinaisesti järjestetty. BNBB:n kokouksen yhteydessä käsiteltiin kuitenkin veteraanitukiasioita. Varapuheenjohtaja esitteli liiton asiat, koska Suomesta ei veteraanitukihenkilöitä päällekkäisyyksien vuoksi päässyt tilaisuuteen itse osallistumaan. 6.4. KANSAINVÄLISET TEEMAPÄIVÄT YK:n kansallisena rauhanturvaajan päivänä 29.5. järjestettiin seppeleenlaskutilaisuus rauhanturva- ja kriisinhallintatehtävissä menehtyneiden suomalaisten muistomerkillä. Seppeleen laskivat PLM:n, Pääesikunnan ja SRTL:n edustajat. Kunnia- ja lippuvartion asetti Helsingin Sinibaretit ry. Faitterit-soittokunnasta paikalla oli soittoryhmä. Yhdistykset järjestivät YK:n päivänä 24.10. useita tapahtumia. Helsingissä ulkoministeriön 90 v tilaisuuksiin liittyen järjestettiin kriisinhallintaseminaari ja vastaanotto yhteistyössä Helsingin Sinibaretit ry:n kanssa. 7. YHTEISTYÖ PUOLUSTUSVOIMIEN JA MUIDEN JÄRJESTÖJEN KANSSA SRTL:n tärkeimmät yhteistyökumppanit ovat maanpuolustuskoulutuksen jäsenjärjestöt, sotiemme veteraanijärjestöt, puolustusvoimat, Tammenlehvän Perinneliitto ry, YK- liitto ry. ja Vapaaehtoinen Pelastuspalvelu. Uutena rekisteröimättömänä yhteistyökumppanina lähivuosina aluetasolla tulee olemaan VETRES-järjestöt, joiden jäsenistössä yhdistyvät sotiemme veteraanien edustus, reserviläisjärjestöt, kunnat ja seurakunnat sekä muut yleishyödylliset järjestöt. VETRES-toiminta luo parhaat mahdollisuudet kaiken vapaaehtoisen toiminnan tekemiseksi. Myös veteraanien tukeminen on mielekästä tehdä VETRES-toimintana. Liiton yhdistykset eivät kuluneena vuonna olleet mukana VETRES -toiminnassa. Sivu 8/10

Kirsti Kujanpää toimi YK-liiton hallituksen varajäsenenä vuonna 2008 ja Heikki Pietilä valittiin varajäseneksi vuodelle 2009. 7.1. PUOLUSTUSVOIMAT Vuoden 2008 alusta alkaen tuli voimaan puolustusvoimien uusi kokoonpano, joka muutti mm. kriisinhallinnan kansallisia johtojärjestelyjä suuresti. Maavoimien esikunta otti vastuun kriisinhallinta-toiminnan johtamisesta ja käytännön suoritusportaaksi määrättiin Porin Prikaati. Puolustusvoimien Kansainvälinen keskus muutti Niinisalosta Tuusulaan. Keskus jatkoi toimintaansa rauhankumppanuustason (PfP-) koulutuskeskuksena saaden vastuulleen kursseja mm. NATO:n koulusta Oberammergausta. Kansainvälisten sotilastarkkailijakurssien toimeenpano jäi edelleenkin PVKVK:lle. Varsin mittavista muutoksista huolimatta puolustusvoimien ja liiton yhteistoiminta jatkui PVKVK:n kanssa kehitetyn mallin mukaisesti hyvin, jopa tiivistyi. Helmikuussa Pääesikunta kutsui liiton edustajat yhteistyöneuvotteluun, jonka tavoitteena oli psykososiaalisen tuen kehittäminen kriisinhallintaorganisaatioissa. Yhteistyö huipentui 23.12.2008 allekirjoitettuun yhteistyösopimukseen. Puolustusvoimien komentajan asettama reservin neuvottelukunta kokoontui vuoden aikana kahdesti. Sen organisaatiota supistettiin ja tehtäviä tarkistettiin vuoden lopulla. Neuvottelukunta seuraa reservin osaamisen kehittymistä ja tekee suosituksia sen edelleen kehittämiseksi. Neuvottelukunnan jäsenet määrää puolustusvoimain komentaja kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Liiton edustaja neuvottelukunnassa on puheenjohtaja Heikki Holma. 7.2. RESERVILÄISJÄRJESTÖT Liitolla on perinteisesti ollut hyvät suhteet sekä Suomen Reserviupseeriliittoon (RUL) että Reserviläisliittoon (RES). Liitto on lupautunut neuvomaan kriisinhallintatehtäviin hakeutuvia reserviläisiä mm. palvelussuhteiden ehtojen tulkinnassa. Käytännössä tällä sektorilla ei juuri ollut aktiivista toimintaa. Loppuvuodesta käytiin Aliupseeriliitto ry:n aloitteesta yhteistoimintakeskusteluja RUL:n ja SRTL:n kesken edunvalvonnan kehittämisestä. Rauhanturvaajaliitto esitti huolestumisensa kriisinhallinta-operaatioissa määritettyjen alempien (1-5) vaativuusluokkien palkkojen heikosta kehityksestä. Asia on kesken. RES:n uusi jäsenrekisteriohjelmiston käyttöönotto ei tuonut liitolle haluttuja parannuksia rekisteripalvelujen osalta. Jäsenyhdistysten neuvontaa tapahtui yksittäisten yhdistysten osalta, mutta yhteiskoulutusta ei järjestetty. 7.3. MAANPUOLUSTUSKOULUTUS (MPK) Vuoden alusta tuli voimaan Laki vapaaehtoisesta maanpuolustuskoulutuksesta. Sen seurauksena MPK:sta tuli julkisoikeudellinen yhteisö. MPK:n piirijako säilyi entisellään, mutta toimintaa kehitettiin ja selkeytettiin. MPK:n halitukseen valittiin liiton edustajana Esko Hakulinen. Loppuvuodesta toimintaa erityisesti ampumakoulutuksen ja harrastuksen osalta haittasi uuden lain tulkinta. Puolustusvoimien laatimaa normistoa noudatettiin eri puolilla maata eri tavoin ja tämä haittasi tapahtumien järjestelyjä ja aiheutti useita peruuttamisia. Liiton Falling Plates tapahtuma järjestettiin kuitenkin suunnittelusta Reserviupseerikoulun ja MPK:n tuella. Liiton jäsenet jatkoivat osallistumistaan MPK:n toimintaan edellisten vuosien tapaan. Suunniteltuja omia kursseja tai koulutustapahtumia ei pystytty resurssien puuttuessa MPK:lle tarjoamaan. MPK juhli 13.12.2008 toimintansa 15-vuotisjuhlaa näyttävästi. Yhdistyksen jäsenmäärä kasvoi kolmella. Yksi uusista jäsenyhdistyksistä on maanpuolustussoittokunnat ry, johon Faitteritsoittokunta kuuluu. Vapaaehtoista maanpuolustuskoulutusta koordinoivat valtakunnallinen neuvottelukunta ja alueelliset neuvottelukunnat käynnistivät toimintansa järjestäytymiskokouksissaan. Liittoa edustivat Etelä-Suomen neuvottelukunnassa (Helsinki) Heikki Holma (varajäsen Heikki Pietilä), Itä-Suomen neuvottelukunnassa (Kouvola) Tuomas Oinonen (Juha Lehtola) ja Pohjois-Suomen neuvottelukunnassa (Oulu) Esko Hakulinen (Tapio Kauppi). 7.4. VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU (VAPEPA) Liitto on yhteistyöjäsenenä Vapepa:ssa. Liiton jäsenyhdistysten jäseniä on osallistunut sen toimintaan. Sivu 9/10

8. TALOUS Liiton, Sinibaretti-lehden ja Majuri Otto Ritamäen Muistorahaston tilinpäätökset liitteineen on esitetty erillisinä liitteinä. Toiminta perustuu edelleen vapaaehtoistyöhön, palkattua henkilöstöä ei ole ollut. Liiton talous perustuu henkilöjäsenmaksuun, joka on ollut kuusi (6) euroa, Sinibaretti-lehden talous muodostuu ilmoitustuloista ja tilausmaksusta, joka on henkilöjäseniltä 17 euroa, toimialuejäseniltä seitsemän (7) euroa ja muilta 34 euroa/vuosikerta. Taloudellisesti vuosi on ollut liitolle hyvä, vaikka 40-vuotisjuhlavuodesta on aiheutunut ylimääräisiä kuluja. Päättyneen vuoden menoeristä jäsenrekisterin kulut, hallinnon matka- ja majoituskulut sekä veteraanitoiminnan kulut yhdessä juhlavuoden kulujen kanssa muodostavat suurimmat yksittäiset menoerät. Jäsenrekisteripalveluja on hoitanut Reserviläisliitto. Liitto on saanut taloudellista ja toiminnallista tukea puolustusministeriöltä, opetusministeriöltä, Maanpuolustuskoulutus ry:ltä, Urlus-säätiöltä sekä Kaatuneiden Muistosäätiöltä. Nämä tuet ovat mahdollistaneet liiton monipuolisen veteraanitukitoiminnan käynnistämisen. Jäsenkunta on myös jäsenmaksuperinnän yhteydessä antanut liitolle vapaaehtoisia lahjoituksia. Majuri Otto Ritamäen rahasto tukee vähävaraisia rauhanturvaajaveteraaneja rahaston sääntöjen mukaisesti. Tilikauden aikana sääntöjen mukaisia avustuksia on myönnetty. Sivu 10/10