Opintoasiain päällikön päätös 1 (5) Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun periaatteet ja apurahat perustutkintoopiskelijoiden ulkomaan opintoihin Vaihto-opiskelu Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulu tukee perustutkinto-opiskelijoiden kansainvälistä opiskelijavaihtoa myöntämällä apurahoja opiskelijavaihtoon ulkomailla. Vaihto-opiskelulla tarkoitetaan Aalto-yliopiston tai insinööritieteiden korkeakoulun solmimien opiskelijavaihtosopimusten hallinnointia ja niiden puitteissa tapahtuvaa opiskelijaliikkuvuutta. Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulu tukee sellaisia kokopäivätoimisia vaihto-opintoja, jotka tulevat osaksi opiskelijan tutkintoa. Ulkomailla suoritettavat opinnot on sisällytettävä opiskelijan opintosuunnitelmaan ja osaksi Aalto-yliopistossa suoritettavaa tutkintoa. Vaihto-opiskelujakso on pituudeltaan vähintään 3 kuukautta ja korkeintaan 12 kuukautta (yksi lukuvuosi) samassa vaihtokohteessa. Yli 12 kuukauden opiskelujaksoa voidaan tukea vain, jos 12 kuukautta ylittävä opiskelujakso jatkuu diplomityön tekemisenä opiskelijastatuksella. Vaihtopaikat Aalto-yliopiston tekniikan alojen viralliset ja haussa olevat vaihtopaikat ilmoitetaan korkeakoulun Into-sivuilla. Vaihto-ohjelmaan haetaan hakuaikoina. Kunkin kohteen hakuaika (tai hakuajat mikäli kohteeseen voi hakea useampana hakuaikana) vahvistetaan lukuvuosittain. Mahdolliset varsinaisena hakuaikana täyttämättä jääneet paikat voidaan julistaa haettavaksi seuraavana hakuaikana tai myös varsinaisten hakuaikojen ulkopuolella, mikäli vastaanottavan yliopiston hakuaikataulu sen mahdollistaa. Täydennyshausta tiedotetaan Into-sivuilla. Vaihto-ohjelmaan haetaan sähköisellä hakulomakkeella. Hakemukseen liitetään hakulomakkeessa mainitut liitteet sekä kohdeyliopiston edellyttämät liitteet. Opiskelija voi hakea korkeintaan kolmeen kohteeseen yhden hakukierroksen aikana. Jos hakuprosessi on kesken, uutta hakemusta ei voi laittaa vireille. Opiskelija ilmoittaa kohteet sitovasti ensisijaisuusjärjestyksessä. Valintaperusteet Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulussa vaihto-ohjelmaan voivat hakea läsnäolevat perustutkinto-opiskelijat, joilla on hakuhetkellä vähintään 60 opintopistettä Aalto-yliopistossa suoritettuja opintoja. Opintosuoritusten arvosanojen painotetun keskiarvon on oltava vähintään 2,00. Suoraan ylempään perustutkintoon valituilta opiskelijoilta edellytetään hakuvaiheessa
Opintoasiain päällikön päätös 2 (5) vähintään puolen vuoden läsnäoloa (kuluvaa lukukautta ei lasketa), 30 opintopistettä Aaltoyliopistossa suoritettuja opintoja ja vähintään 2,00 painotettua keskiarvoa. Vaihtopaikkojen jako suoritetaan kaikkien samalla hakukierroksella samaan hakukohteeseen hakeneiden opiskelijoiden kesken. Jos kohteeseen on useampia hakijoita, etusijalle asetetaan muut kuin kohdemaan kansalaiset. Joissakin kohteissa omaan kotimaahan suuntautuvaan hakuun voi liittyä rajoituksia. Etusija valinnoissa annetaan myös sellaisille opiskelijoille, jotka eivät ole aikaisemmin osallistuneet Aalto-yliopiston vaihto-ohjelmaan ja saaneet Aalto-yliopiston opiskelijavaihdon apurahaa ulkomaan opintoja varten. Opiskelijat valitaan pääsääntöisesti tunnusluvun perusteella. Tunnusluku lasketaan kaavalla: opintopisteet/kokonaiset läsnäololukukaudet*arvosanojen painotettu keskiarvo. (Läsnäololukukaudet, jotka hakija on ollut äitiyslomalla tai armeijassa, vähennetään lukukausien kokonaismäärästä. Näiden lukukausien aikana mahdollisesti suoritettuja opintopisteitä ei myöskään lasketa mukaan opintosuorituksiin.) Tunnusluvun laskemisessa huomioidaan opintosuoritukset, joista on merkintä hakemuksen liitteenä olevassa Aalto-yliopiston opintosuoritusotteessa. Tiettyihin vaihtokohteisiin voidaan asettaa tunnusluvulle vähimmäisvaatimus. Tullakseen valituksi opiskelijan on täytettävä sekä Insinööritieteiden korkeakoulun että kohdeyliopiston vaatimukset. Valinnan edellytyksenä on, että vaihto-opinnot voidaan sisällyttää opiskelijan tutkintoon Aalto-yliopistossa. Valinnassa voidaan ottaa huomioon myös hakijan motivaatio, vaihtokohteessa tarvittava kielitaito ja mahdolliset suositukset. Kohdeyliopisto tekee lopullisen päätöksen Aalto-yliopistosta nimettyjen ehdokkaiden vaihtoon hyväksymisestä. Opiskelijaa, jolle on aikaisemmin myönnetty vaihto-ohjelman paikka tai opiskelijavaihdon apuraha, mutta joka on peruuttanut vaihtonsa tai ei ole täyttänyt opiskelijavaihdon ehtoja ilman hyväksyttävää syytä, voidaan jättää huomioimatta valinnassa. Opiskelija, joka on jo loppuvaiheessa opintojaan, voidaan valita vaihto-ohjelmaan vain sillä edellytyksellä, että vaihdossa suoritetut opinnot voidaan sisällyttää opiskelijan tutkintoon. Apurahat Aalto-yliopiston vaihtopaikan saaneelle opiskelijalle maksetaan opiskelijavaihdon apuraha. Apurahan suuruus vahvistetaan vuosittain budjetin teon yhteydessä. Ulkopuolisen rahoituksen ohjelmissa (esimerkiksi Erasmus ja Nordplus) apurahat voivat olla erisuuruisia kuin Aalto-yliopiston vaihto-ohjelman apurahat. Apuraha maksetaan opiskelijalle kahdessa erässä: ensimmäinen erä (80 %) ennen vaihtojakson alkamista opiskelijan toimitettua vastaanottavan yliopiston kirjallisen vahvistuksen vaihtoopiskelupaikasta sekä muut mahdolliset liitteet. Toinen erä (20 %) maksetaan vaihtojakson päätyttyä ja opiskelijavaihdon ehtojen täytyttyä sekä opiskelijan toimitettua vaihdon päättymiseen liittyvät asiakirjat (vaihto-opiskelun raportti, vaihtoyliopiston opintosuoritusote sekä Aaltoyliopiston suoritusote, jolla näkyvät hyväksiluetut vaihdossa suoritetut opinnot sekä muut mahdolliset liitteet). Sellaiselle opiskelijalle, joka lähtee opiskelijavaihtoon Aalto-yliopiston vaihto-ohjelmassa ja jolta vastaanottavassa yliopistossa peritään lukukausimaksu, voidaan maksaa harkinnanvaraista lukukausimaksutukea. Insinööritieteiden korkeakoulu myöntää lukukausimaksutukea harkinnanva-
Opintoasiain päällikön päätös 3 (5) raisesti ja budjetin sallimissa rajoissa. Tukea voidaan myöntää vain erittäin hyvin opinnoissaan menestyneille opiskelijoille ja erinomaisiin ulkomaisiin yliopistoihin. Harkinnanvarainen lukukausimaksutuki on enimmillään 50% maksetusta lukukausimaksusta, kuitenkin korkeintaan 2000 euroa lukukaudessa. Lukukausimaksutuki myönnetään euroina tuen maksupäivän kurssin mukaan. Tuesta kiinnostuneen opiskelijan on liitettävä hakemukseensa selvitys lukukausimaksun suuruudesta. Lukukausimaksutuen maksamista varten opiskelija toimittaa tositteen maksamastaan lukukausimaksusta insinööritieteiden korkeakoulun opiskelijavaihdon vastuuhenkilölle. Tosite toimitetaan ennen vaihtoa tai vaihdon aikana. Lukukausimaksutuki maksetaan yhdessä erässä kerran lukukaudessa. Toisen lukukauden maksua varten opiskelijan on toimitettava lisäksi vaihtoyliopiston opintosuoritusote, josta ilmenee opintojen eteneminen vaaditusti. Opiskelijavaihdon ehdot Hakijalta edellytetään hakuvaiheessa opintosuunnitelmaa kohdeyliopistossa suoritettavista opinnoista. Suunnitelmassa tulee olla opintoja 30 op/lukukausi sekä suunnitelma vaihdossa suoritettavien opintojen sisällyttämisestä Aalto-yliopiston tutkintoon. Hakijan tulee saada hyväksyntä vaihto-opintosuunnitelmalleen omasta koulutusohjelmastaan. Opiskelijavaihdon aikana opiskelija sitoutuu suorittamaan tutkintoon sisältyviä opintoja vähintään 20 opintopistettä lukukaudessa. Jos opintosuorituksille asetettua tavoitetta ei saavuteta, oleskelun kestoon tulee muutoksia, opiskeluun tulee esteitä tai opiskelupaikka peruuntuu, on opiskelija velvollinen ottamaan yhteyttä kotikorkeakoulunsa opiskelijavaihdon vastuuhenkilöön välittömästi. Tällaiset tapaukset käsitellään tapauskohtaisesti. Mikäli opiskelijavaihdon ehdot eivät täyty, opiskelijalta voidaan edellyttää myönnetyn apurahan palauttamista joko osittain tai kokonaan. Vaihtojakson päätyttyä opiskelija toimittaa vaihto-opiskelun raportin ja vastaanottavan yliopiston antaman opintosuoritusotteen sekä Aalto-yliopiston opintosuoritusotteen kotikorkeakoulunsa opiskelijavaihdon vastuuhenkilölle. Vaihto-ohjelmaan osallistunut opiskelija on velvollinen tarvittaessa osallistumaan ja kertomaan vaihtojaksostaan vähintään yhdessä Aalto-yliopiston opiskelijavaihdon tiedotustilaisuudessa. Aalto-yliopiston vastuuvapautus koskee vaihtoon valittuja opiskelijoita. Vastuuvapautuslomake on tämän päätöksen liitteenä 1. Kesäkoulujen ym. matka-apurahat Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulu voi myöntää matka-apurahoja yhteistyöyliopistojen valikoituihin kesäkouluihin budjetin sallimissa rajoissa. Kesäkoulujen hakuajoista, matkaapurahoista ja niiden ehdoista ilmoitetaan Intossa. Free mover- apurahat Aalto-yliopiston perusopiskelija, joka hankkii itse opiskelupaikan ulkomaisesta yliopistosta, voi hakea opiskelujaksoaan varten free mover apurahaa opiskelijavaihdon hakuaikoina. Tällöin opiskelijaa koskevat samat ulkomailla opiskeluun liittyvät periaatteet ja ehdot kuin korkeakoulun omiin vaihtokohteisiin lähteviä opiskelijoitakin. Aalto-yliopiston tekniikan alan korkeakoulujen kaukokohteissa vaadittu tunnusluvun vähimmäisvaatimus ei kuitenkaan koske free mover apurahan hakijoita.
Opintoasiain päällikön päätös 4 (5) Apurahaa haetaan opiskelijavaihdon apurahan Free mover -hakulomakkeella vaadittuine liitteineen. Free mover -apurahaa haetaan pääsääntöisesti ennen ulkomaille lähtöä. Poikkeustapauksissa apurahaa voi kuitenkin hakea vielä jälkikäteen opintojen jo alettua, edellyttäen että koulutusohjelmasta on hyväksyntä ulkomailla suoritettaville opinnoille ja varmistus sille, että ne voidaan sisällyttää opiskelijan tutkintoon insinööritieteiden korkeakoulussa. Apuraha myönnetään haettuun opiskelupaikkaan ulkomaisessa yliopistossa. Apurahaa ei myönnetä ohjelmaan, jonka suoritettuaan opiskelija saa ulkomaisesta oppilaitoksesta tutkinnon, poikkeuksena ovat Aaltoyliopiston kansainvälisenä yhteistyönä toteutettavat kaksoistutkinto-ohjelmat, joista on yhteistyösopimus. Itsenäisesti vaihtopaikkansa etsinyt Aalto-yliopiston perustutkinto-opiskelija, jolle myönnetään apuraha opiskeluun free mover kohteessa, huomioidaan myös harkinnanvaraista lukukausimaksutukea myönnettäessä. Free mover lukukausimaksutuen myöntämistä koskevat samat periaatteet kuin sopimuskohteisiinkin lähteviä vaihto-opiskelijoita. Tukea voidaan myöntää vain erittäin hyvin opinnoissaan menestyneille opiskelijoille ja erinomaisiin ulkomaisiin yliopistoihin. Apurahat diplomityön tekemiseen ulkomailla Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulu myöntää opiskelijavaihdon apurahaa diplomityön tekemiseen ulkomailla. Opiskelija voi saada apurahaa diplomityön tekemistä varten vain kerran opintojensa aikana. Apurahaa haetaan opiskelijavaihdon hakuaikoina ja hakemukseen liitetään opintosuunnitelman sijaan diplomityötä valvovan professorien hyväksymä tutkimussuunnitelma sekä muut hakemiseen tarvittavat liitteet. Apuraha myönnetään 3-6 kk kestävään diplomityön tekemiseen ulkomailla. Diplomityön tekijä on velvollinen toimittamaan opiskelujakson päätyttyä Insinööritieteiden korkeakoulun opiskelijavaihdon vastuuhenkilölle Aalto-yliopiston valvovan professorin lausunnon diplomityön edistymisestä. Jos professorin lausunnon perusteella katsotaan, ettei diplomityö ole edistynyt riittävästi, opiskelijalta voidaan periä apuraha takaisin osittain tai kokonaan. Opiskelija, joka on diplomityön tekemistä varten solminut työsuhteen vastaanottavan tahon kanssa, voi hakea Aalto-yliopiston kansainvälisen harjoittelun apurahaa. Tällöin opiskelijavaihdon apurahaa ei makseta. Kansainvälisen harjoittelun apurahaa haetaan Aalto-yliopiston urapalveluista. Apurahat kansainvälisissä yhteisohjelmissa opiskeleville Kansainvälisiin yhteisohjelmiin hyväksytyille Aalto-yliopiston tutkinto-opiskelijoille voidaan myöntää ohjelmaan sisältyvää ulkomaan opiskelujaksoa varten opiskelijavaihdon apurahaa. Hakumenettely voi poiketa vaihto-ohjelman hakumenettelystä. Saapuvat vaihto-opiskelijat Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulu voi erityisistä syistä myöntää tietyn vaihtoohjelman edistämiseksi apurahoja myös saapuville ulkomaalaisille vaihto-opiskelijoille. Asia linjataan erikseen korkeakoulussa. Pitkällä aikavälillä pyritään liikkuvuussopimuksiin, jotka eivät sisällä apurahoja (kehittyvistä maista saapuville opiskelijoille voidaan harkita erillistä mekanismia).
Opintoasiain päällikön päätös 5 (5) Päätöksenteko Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun periaatteista ja apurahoista korkeakoulun perustutkinto-opiskelijoiden opiskeluun ulkomailla päättää Insinööritieteiden korkeakoulun opintoasianpäällikkö opiskelijavaihdosta vastaavan suunnittelijan esityksestä. Periaatteita kehitetään yhteistyössä muiden Aalto-yliopiston korkeakoulujen, Aalto-yliopiston kansainvälisten palveluiden ja AYY:n kanssa. Vaihto-ohjelman hakujen toteuttamisesta ja hakemusten käsittelystä vastaavat Insinööritieteiden korkeakoulun opinto- ja opiskelijapalvelut. Opiskelijavaihdon opiskelijavalinnasta ja apurahoista päättää Insinööritieteiden korkeakoulun opintoasiain päällikkö opiskelijavaihdosta vastaavan esityksestä. Periaatteiden voimaantulo Periaatteet tulevat voimaan tällä päätöksellä. Periaatteita sovelletaan kevään 2013 opiskelijavaihdon hakuajoista alkaen.