Taneli Kolström Eri-ikäiset metsät metsätaloudessa seminaari 8.4.2010. Eri-ikäisrakenteisen metsän kehityksen ennustaminen

Samankaltaiset tiedostot
Puuntuotos ja kannattavuus

Metsän uudistuminen pienaukkohakkuussa

Laatua kuvaavien kasvumallien kehittäminen. Annikki Mäkelä, Anu Kantola, Harri Mäkinen HY Metsäekologian laitos, Metla

Metsien hoito jatkuvapeitteisenä: taloudellien optimointi ja kannattavuus Vesa-Pekka Parkatti, Helsingin yliopisto, Metsätieteiden osasto

NUORTEN METSIEN RAKENNE JA KEHITYS

MOTTI metsäsuunnittelussa ja siihen liittyvässä tutkimuksessa

Kuusen kasvun ja puutavaran laadun ennustaminen

Eri-ikäisrakenteisen kuusikon uudistumisesta riittääkö siemensato? Taimitarhapäivät Jyväskylä Markku Nygren

Metsänkäsittelyn vaikutukset Suomen metsien marja- ja sienisatoihin

Uuden metsälain tullessa aikanaan voimaan on

Puulajitulkinta laserdatasta

Prosessimallit ja metsäsuunnittelu: kokeellisen ja teoriapohjaisen tiedon yhdistäminen kasvu- ja tuotosmalleissa

Research plan for masters thesis in forest sciences. The PELLETime 2009 Symposium Mervi Juntunen

Taimikon kehityksen ja käsittelyiden simulointi

PURO - Puuraaka-aineen määrän ja laadun optimointi metsänkasvatuksessa ja teollisuuden prosesseissa

Lapin Kansa Photo: P. Yliniemi

Puiden biomassan, puutavaralajien ja laadun ennustaminen laserkeilausaineistoista

SIMO tutkimuskäytössä. SIMO seminaari 23. maaliskuuta 2011 Antti Mäkinen Simosol Oy

Kuusen kasvun ja puutavaran laadun ennustaminen

Suometsien puuvarojen kehitys ja skenaariot

Olosuhdetieto. Metsäntutkimuksen ja päätöksenteon apuna. Metsäteho Timo Tokola. UEF // University of Eastern Finland

Kuusen kasvun ja puutavaran laadun ennustaminen

Vaihtoehtoisia malleja puuston kokojakauman muodostamiseen

Metsän kasvu eri hoitovaihtoehdoissa Annikki Mäkelä Ympäristötiedon foorum

Ilmastoon reagoivat metsän kasvun mallit: Esimerkkejä Suomesta ja Euroopasta

ERI-IKÄISRAKENTEISEN METSÄN KASVATUKSEN TALOUS

VMI kasvututkimuksen haasteita

Ympäristötekijöiden vaikutus puun ja puukuitujen ominaisuuksiin. Tuula Jaakkola, Harri Mäkinen, M Pekka Saranpää. Suomen Luonnonvarain tutkimussäätiö

Onko edellytyksiä avohakkuuttomalle metsätaloudelle?

Tree map system in harvester

OPERAATIOTUTKIMUS METSÄTALOUDESSA

Haasteena metsätalouden dynamiikka - ekosysteemimallinnuksesta mallinnusekosysteemiin?

PURO Osahanke 3. Elintoimintoihin perustuvat mallit: Tavoitteet. PipeQual-mallin kehittäminen. PipeQual-mallin soveltaminen

Ensiharvennusmännik. nnikön voimakas laatuharvennus

Ektomykorritsalliset lyhytjuuret ja kasvupaikan sekä puuston ominaisuudet kuusikoissa ja männiköissä

Riittääkö Venäjällä puuta uusille investoinneille?

Kuusen kasvun ja puutavaran laadun ennustaminen

Rakoverkkomallinnus. Laine & Markovaara-Koivisto KYT2018 seminaari : Kallioperän rikkonaisuuden mallinnus Suomessa

Uutta tutkimustietoa ilmastonmuutoksen vaikutuksesta Suomen myrskytuuliin ja -tuhoihin

Mitä IHMEttä on MIXTURE -mallintaminen?

Eri metsänhoitomenetelmien rooli ilmastonmuutoksen hillinnässä

Kasvu- ja tuotostutkimus. Tutkimuskohteena puiden kasvu ja metsien kehitys. Luontaisten kasvutekijöiden vaikutukset. Männikköä karulla rämeellä

Integrating wood quality considerations in landscape-level forest planning

Motti-simulaattorin puustotunnusmallien luotettavuus turvemaiden uudistusaloille sovellettaessa

PURO - Puuraaka-aineen määrän ja laadun optimointi metsänkasvatuksessa ja teollisuuden prosesseissa

Metsäsuunnittelusta metsän suunnitteluun puuntuotannon rinnakkaistavoitteiden turvaaminen. Puukauppaa yksityismetsänomistajien kanssa vuosittain

Luontaiseen häiriödynamiikkaan perustuvat metsänkäsittelymallit hanke Timo Kuuluvainen, metsätieteiden laitos, HY


Metsänkasvatuksen tutkimus on soveltavaa tutkimusta,

KUUKKELIA SUOSIVAN METSÄNKÄSITTELY- MALLIN TALOUDELLISET VAIKUTIUKSET

ERI METSÄNKÄSITTELY- MENETELMIEN HIILITASE. Timo Pukkala

Puun kasvu ja runkomuodon muutokset

ARVO ohjelmisto. Tausta

Konetekniikan koulutusohjelman opintojaksomuutokset

Metsikkötason optimointimallit metsänkasvatuksen taloudellisessa tutkimuksessa ja metsänkäsittelypäätösten tukena

MELA2012. Olli Salminen Metla MELA ryhmä.

Satomalleista metsän tuoton optimointiin ja käsittelysuosituksiin

Metsien hyödyntäminen ja ilmastonmuutoksen hillintä

Poistuvat kurssit ja korvaavuudet (RRT ja YYT)

Tuloksia metsikön kasvatusvaihtoehtojen vertailulaskelmista. Jari Hynynen & Motti-ryhmä/Metla

Metsästä voimalaitokseen: Energiapuunlogistiikka ja tiedonhallinta Lahti

Epävarmuus ja riskinarviointi: tiedon paloja, näytön synteesiä

Säästöpuut ovat osa nykyaikaista metsätaloutta.

Kehittyvien satelliittiaineistojen mahdollisuudet

Energiapuun korjuun taloudellisuus nuorissa kasvatusmetsissä

Luontaisen uudistamisen projektit (Metlan hankkeet 3551 & 7540)

Eri-ikäisrakenteinen metsän kasvatus

Ilmasto, energia, metsät win-win-win?

KURSSIEN POISTOT JA MUUTOKSET LUKUVUODEKSI

ARVO ohjelmisto. Tausta

Tutkimustuloksia poimintaja pienaukkohakkuista

Riittääkö metsähaketta biojalostukseen?

MEKA/ttu. Markku Airaksinen. MEKA/ttu

Metsikön rakenteen ennustaminen 3D-kaukokartoituksella

Motti-ohjelmisto: metsikön kehityksen simulointi

Muuttuvan ympäristön vaikutusten

Ilmasto on jo muuttunut ja muutosnopeus kiihtyy

Puhdasta viljelytaimikkoa pidettiin 1980-luvun

RISKIEN VAIKUTUS METSÄNHOITOON JOENSUU Timo Pukkala

Määräaikaisen suojelusopimuksen optimaalinen pituus

Kymmenen vuotta maastolaserkeilaustutkimusta käytännön kokemuksia

Metsät ja ilmastonmuutoksen hillintä

Kuivumismallit Metsätieteen päivät, Metsäteknologiklubi UEF Tutkimuksen tarve UEF

Timo Tapio Kuuluvainen List of publications, February 2010 (Abstracts excluded)

Metsäluontotyyppien. uhanalaisuus. Jari Kouki Itä-Suomen yliopisto, metsätieteiden osasto LuTU-seminaari, Säätytalo,

Häiriödynamiikkamalli talousmetsien käsittelyssä nykyinen tietämys ja soveltamismahdollisuudet Suomessa

MALLIT VESIJÄRJESTELMIEN TUTKIMUKSESSA

Kaukokartoituspohjainen metsien inventointi Suomessa - mitä tästä eteenpäin? Petteri Packalen

Economic-ecological optimization group Aino Assmuth, Vesa-Pekka Parkatti, Antti-Juhani Pekkarinen, Sampo Pihlainen, Janne Rämö ja OT

ProAgria. Opportunities For Success

METSIEN TALOUDELLISESTI KANNATTAVA KÄYTTÖ HIILENSIDONNASSA: METSIENKÄSITTELYN KEINOT JA KUSTANNUSTASO

Harvennusten vaikutus puuston kasvupotentiaaliin hiilitaseen perusteella

Tervasrosoon vaikuttavat tekijät - mallinnustarkastelu

elinkaarianalyysi Antti Kilpeläinen ENERWOODS-hankkeen teemapäivä Tehokas ja kestävä metsäenergian tuotanto nyt ja tulevaisuudessa 4.9.

Metsien vertailutason määrittäminen taustat ja tilanne

Ympäristötekijöiden vaikutus puun ja puukuitujen ominaisuuksiin

Aineisto ja inventoinnit

Eri ikäisrakenteisen metsän kasvatus

Optimal Harvesting of Forest Stands

bioe-biod Bioenergiaa ja monimuotoisuutta vuonna 2020 ja sen jälkeen

Transkriptio:

Taneli Kolström Eri-ikäiset metsät metsätaloudessa seminaari 8.4.2010 Eri-ikäisrakenteisen metsän kehityksen ennustaminen

Esityksen sisältö Taustaa Malleista Lähestymistapoja Suomessa Mallien käytettävyys Yhteenveto Taneli Kolström 8.4.2010 2

Taustaa Lähtöolettamus Metsän kehityksen ennustaminen = Puuston kehityksen ennustaminen Mallintaminen Malli Simulointi Taneli Kolström 8.4.2010 3

Malleista

Keskeiset kuvattavat ilmiöt Synty Uusien puuyksilöiden/ikäluokkien syntyminen Ingrowth Kasvu Läpimitan kasvu, pituuskasvu Kuoleminen Puuyksilöiden kuoleminen Käsittelyt Taneli Kolström 8.4.2010 5

Yleistä malleista Empiiriset mallit (tilastolliset) Mekanistiset mallit (prosessimallit, fysiologiset) Hybridimallit (edelliset yhdistelmä) Metsikkötaso Puutaso Tilajärjestys (metsikön, puiden) Taneli Kolström 8.4.2010 6

De Liocourt, 1898. Eri-ikäisrakenteinen metsän läpimittajakauma reverse J-shaped diameter distibution Geometrisen sarjan muoto a, aq, aq 2, aq 3, q-arvo kuvaa tasapainoisen tai kestävän läpimittajakauma (Ks. myös Meyer 1952) Taneli Kolström 8.4.2010 7

Eri-ikäisen metsikön mallinnus Käytettyjä tekniikoita ovat mm. Metsikkötason malli (Moser 1972, Leak 1974) Jakaumamalli (Murphy & Farrar 1988) Markovin ketju (Bruner & Moser 1973) Matriisimalli (Buongiorno & Michie 1980). Neuraaliverkot (Hasenauer & Merkl 1997) Puutason malli (Pukkala ym. 2009). Taneli Kolström 8.4.2010 8

Taneli Kolström 8.4.2010 9 Lähde: Peng 2000

Suomessa Esimerkiksi: Pukkala & Kolström 1988.Simulation of the Development of Norway Spuce Stands using Transition Matrix. Forest Ecology and Management 25:255-267. Kolström 1993. Modelling the Development of an Unven-aged Stand of Picea abies. Scand. J. For. Res. 8:373-383. Lähde, Laiho, Norokorpi & Saksa. 1994. Structure and yield of allsized and even-sized conifer-dominated stands on fertile sites. Ann. Sci. For 51(2): 97-109. Taneli Kolström 8.4.2010 10

Siirtymämatriisimalli

Siirtymämatriisimallin historia Populaatiomalli (Leslie 1945) Ikäluokat Sovellus metsän kehitykseen (Usher 1966) Kokoluokat Matriisin ominaisuudet Synty, kasvu ja kuolleisuus Ominaisarvo (λ) ja ominaisvektori Populaation vakiona pitävä korjuu H = (λ 1)/ λ. Taneli Kolström 8.4.2010 12

Matriisimallin perusmuoto Taneli Kolström 8.4.2010 13

Sovellettuna puuston kehityksen kuvaamiseen (Pukkala & Kolström 1988) Taneli Kolström 8.4.2010 14

Matriisimallin ominaisuuksia Siirtymämatriisi kertoo populaation keskeiset prosessit Synty, kasvu ja kuoleminen Matriisin ominaisuudet Ominaisarvo (λ), Ominaisvektori, Populaation vakiona pitävä korjuu H = (λ 1)/ λ. Metsikön kehitys tiivistetty matriisiin Taneli Kolström 8.4.2010 15

Muita suomalaisia malleja

Uusimpia kotimaisia Pukkala, Lähde & Laiho. 2009. Growth and yield models for uneven-sized forest stands in Finland. Forest Ecology and Management 258. Puutason synty, kasvu ja kuolemismallit The ingrowth models are by so far the weakest part of the developed model set Eerikäinen, Miina & Valkonen. 2007. Models for the regeneration establishment and the development of established seedlings in uneven-aged Norway spruce dominated stands in southern Finland. Forest Ecology and Management 242. Taneli Kolström 8.4.2010 17

(Lähde: Eerikäinen ym 2007) Taneli Kolström 8.4.2010 18

Mitä tulossa Puutason mallit laajoilla alueilla tulevat mahdolliseksi Lähtötiedot Yksittäisten puun kehitystä kuvaavien mallien hyvyys Kapasiteetti Suurteholaskenta HPC Laajin kokeilu 3 milj ha, 8,1 mrd puuyksilöä (Cray XT, 2048 prosessoria) Lin, Kolström, Signell, Paro, Aspnäs, Westerholm & Schöring 2010. Evaluation of wood raw material production by simulating large-scale tree population dynamics using a single-tree distance-dependent high performance computing forest simulator. Submitted manuscript. Taneli Kolström 8.4.2010 19

Mekanistiset (fysiogiset) mallit Hybridimallit Tuleeko tämä lähestymistapa tuomaan jotain uutta lähitulevaisuudessa? Taneli Kolström 8.4.2010 20

Mallien käytettävyys

Mallin käytettävyys Kuinka paljon mallin taustalta löytyy empiriaa? Mikä on ollut mallin rakentajan tavoite? Epävarmuuden vaikutus simuloinneissa (Mäkinen 2009) Taneli Kolström 8.4.2010 22

Yhteenvetoa

Keskeisiä haasteita: Vähän tutkimusta eri-ikäisrakenteisesta metsätaloudesta Puuttuva tutkimustraditio Aineistojen ja kokeiden niukkuus Pitkien aikasarjojen puuttuminen Vähän systemaattista koetoimintaa Erilainen mallinnusfilosofia Esimerkiksi metsikön ikää ei voi käyttää kasvun ennustamisessa Taneli Kolström 8.4.2010 24

Kiitos mielenkiinnosta! www.uef.fi