SUOMEN NYRKKEILYLIITTO RY:N TOIMINTASÄÄNNÖT Liiton nimi, kotipaikka ja tarkoitus 1 Yhdistyksen nimi on SUOMEN NYRKKEILYLIITTO RY, jota näissä säännöissä sanotaan liitoksi ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta-alueena Suomen valtakunnan alue. (Kansainvälisissä yhteyksissä liitosta käytetään nimeä Finnish Boxing Association). 2 Liiton tarkoituksena on toimia niiden nyrkkeilyn alalla Suomessa toimivien yhdistysrekisteriin merkittyjen seurojen aatteellisena järjestönä ja yhdyssiteenä, jotka näiden ja Kansainvälisen Amatöörinyrkkeilijäinliiton (Association Internationale de Boxe Amateur = AIBA) sääntöjen edellyttämin tavoin edistävät kansamme harrastusta nyrkkeilyyn. Liiton toiminnan perustana ovat liikunnan eettiset arvot ja urheilun reilun pelin periaatteet. Toiminnassa pyritään edistämään sukupuolten välistä tasa-arvoa. 3 Edellisessä pykälässä mainittua tarkoitustaan liitto toteuttaa: 1. tekemällä nyrkkeilyn alalla herätys-, neuvonta- ja valistustyötä; 2. myötävaikuttamalla nyrkkeilyn edistämistä ja kehittämistä harrastavien seurojen perustamiseen ja jäsenseurojen toiminnan tehostamiseen; 3. laatimalla ja vahvistamalla alansa kilpailu-, tuomari-, kunnia- ja ansiomerkki- sekä nyrkkeilymerkkisäännöt; 4. valvomalla edellä olevien ja AIBA:n amatööri-, kilpailukelpoisuus- ja edustussääntöjen noudattamista sekä ratkaisemalla niitä koskevat rikkomukset ja riitaisuudet; 5. edustamalla jäsenliittona Kansainvälistä Amatöörinyrkkeilyliittoa (Association Internationale de Boxe Amateur = AIBA) Suomessa ja valvomalla sen sääntöjen ja määräysten noudattamista; 6. hoitamalla ja valvomalla jäsenseurojensa ja niiden jäsenten kilpailutoimintaa ja nyrkkeilykilpailujen televisioimista Suomessa ja ulkomailla, sekä tarpeen tullen itse toimeenpanemalla kilpailuja ja juhlia; 7. edustamalla ja tekemällä tunnetuksi Suomen nyrkkeilyurheilua ja valvomalla sen etuja ulkomailla. Liitto voi julkaista ja kustantaa nyrkkeilyurheilun alaa koskevaa kirjallisuutta, sanoma- ja aikakausilehtiä sekä edistää nyrkkeilyurheilua koskevaa tutkimustyötä, valmistaa ja hankkia sekä myydä jäsenseuroilleen ja niiden jäsenille urheiluvälineitä, filmejä ja rainoja sekä toimintansa taloudelliseksi tukemiseksi hankkia ja omistaa kiinteistöjä. Edelleen voi liitto toimintansa tukemiseksi hankkia varoja toimeenpanemalla asianomaisella luvalla rahankeräyksiä, arpajaisia, kilpailuja, näytöksiä ja juhlia sekä ottamalla vastaan lahjoituksia ja testamentteja. 4 Liitto voi liittyä jäseneksi urheilun kattojärjestöön liiton kokouksen päätöksellä. Liitto voi ryhtyä yhteistoimintaan muiden liikuntatoiminnan alalla koti- ja ulkomailla toimivien liittojen ja yhtymien kanssa sekä siinä suhteessa joko liittyä yhteisiin järjestöihin jäseneksi tai solmia niiden kanssa yhteistoimintaa tarkoittavia sopimuksia. Liitto on jäsenenä Suomen Liikunta ja Urheilu ry:ssä. Liiton jäsenet 5 Liiton jäseninä ovat 2 :ssä mainitut ehdot täyttävät seurat, jotka liittojohtokunta hyväksyy jäsenseuroiksi. Jäseneksi pyrkivän seuran on jätettävä liittojohtokunnalle kirjallinen anomus, seuran säännöt sekä todistus siitä, että seura on merkitty yhdistysrekisteriin, ynnä ilmoitus seuran jäsenmäärästä. Liitto voi periä jäsenseuroiltaan liittymis- ja jäsenmaksuja, josta vuosittain päättää syysliittokokous. Jäsenmaksut peritään kunkin vuoden tammikuun loppuun mennessä. Kilpailu- ja näytöslupamaksut määrää liittojohtokunta. Liiton jäsenseurojen tulee vaadittaessa lähettää liittojohtokunnalle tiedot toiminnastaan, jäsenluvustaan ja osoitteestaan.
Sitoutuminen antidopingtoimintaan 6 Liitto ja sen jäsenet ovat sitoutuneet kulloinkin voimassa olevaan Suomen Antidopingtoimikunnan dopingsäännöstöön ja sitä kautta Kansainvälisen Olympiakomitean ja kansainvälisen liiton dopingsäännöstöön sekä Euroopan Neuvoston vastaisen yleissopimuksen, pohjoismaisen antidopingsopimuksen sekä Suomen allekirjoittamien muiden kansainvälisten antidopingsopimusten mukaisiin sääntöihin. Liitosta eroaminen ja erottaminen sekä muut kurinpitotoimet 7 Jäsen voi erota liitosta ilmoittamalla siitä kirjallisesti liittojohtokunnalle tai sen puheenjohtajalle tai ilmoittamalla eroamisesta liittokokouksessa pöytäkirjaan merkittäväksi. Eroaminen tulee voimaan sen kalenterivuoden lopussa, jonka aikana siitä on ilmoitettu. Jos jäsenseura purkautuu, se on erotettava liitosta. Liittojohtokunta voi erottaa seuran liiton jäsenyydestä ellei seura täytä näiden sääntöjen mukaan sille kuuluvia velvollisuuksia ja noudata liiton tekemiä päätöksiä tai jos seura muuten toimii liiton tarkoitusperiä vastaan. Liittojohtokunta voi myös päättää jäsenen sulkemisesta määräajaksi liiton toiminnasta. Kilpailuoikeuden menettämisestä, sakosta tai varoituksesta päättää liittojohtokunta. Liittojohtokunta voi evätä äänioikeuden jäseneltä liiton kokouksessa, jos jäsen ei ole suorittanut säännöissä tarkoitettuja jäsenmaksujaan säännöissä mainittuun päivämäärään mennessä. Liittojohtokunta voi myös päättää myös jäsenseuran jäseneen kohdistuvasta liiton alaista kilpailutoimintaa koskevasta kilpailukiellosta ja varoituksesta sen mukaan kuin tarkemmin määrätään liittokokouksen vahvistamissa kurinpitomääräyksissä, jos jäsenseuran jäsen on urheilun piirissä menetellyt liikunnan eettisten arvojen tai urheilun reilun pelin periaatteiden vastaisesti. Päätös tulee voimaan heti ja katsotaan sen tulleen erotetun tietoon viisi (5) päivää sen jälkeen kun päätös on lähetetty kirjatussa kirjeessä viimeksi liitolle ilmoitetulla osoitteella. Erottamispäätöksestä voidaan kirjallisesti valittaa liiton kokouksiin ja valittamiskirjelmä on lähetettävä liittojohtokunnalle kolmenkymmenen (30) vuorokauden kuluessa erottamispäätöksen tiedoksisaannista. Kunniajäsenet 8 Henkilö, joka on jatkuvasti pitkän aikaa tai muuten toiminnallaan erikoisessa määrässä edistänyt liiton tarkoitusperien toteuttamista, voidaan liiton kevätliittokokouksen, syysliittokokouksen tai ylimääräisen liittokokouksen päätöksellä, liittojohtokunnan esityksestä, kutsua liiton kunniajäseneksi. Lisäksi voi liiton kevätliittokokous, syysliittokokous tai ylimääräinen liittokokous liittojohtokunnan esityksestä kutsua liiton puheenjohtajana pitkän aikaa ja ansiokkaasti toimineen henkilön liiton kunniapuheenjohtajaksi, jolla on oikeus osallistua liittojohtokunnan kokouksiin samoin kuin liiton kevätliittokokouksiin, syysliittokokouksiin ja ylimääräisiin liittokokouksiin. Kunniapuheenjohtajalla on näissä kokouksissa puhe-, mutta ei äänioikeutta. Kunniapuheenjohtajia voi olla vain yksi elossa oleva kerrallaan. Liiton hallinto 9 Liiton toimielimiä ovat kevätliittokokous, syysliittokokous, ylimääräiset liittokokoukset ja liittojohtokunta. Liiton kevätliittokokous, syysliittokokous ja ylimääräiset liittokokoukset 10 Varsinaisia liittokokouksia pidetään kaksi kertaa vuodessa, kevätliittokokous maalis - huhtikuussa ja syysliittokokous loka - marraskuussa. Liittokokouksen ajan ja paikan määrää liittojohtokunta. Ylimääräisiä liittokokouksia voidaan pitää, milloin edellinen kokous on niin päättänyt tai liittojohtokunta pitää sen tarpeellisena tai milloin vähintään 1/10 liiton jäsenseurojen lukumäärästä sitä määrätyn asian käsittelemistä varten kirjallisesti anoo. Liiton kevätliittokokouksessa, syysliittokokouksessa tai ylimääräisissä liittokokouksissa käsiteltäviksi tarkoitetut jäsenseurojen esitykset, myös henkilövalintoja koskevat, on lähetettävä liittojohtokunnalle viimeistään kolme (3) viikkoa ennen kokousta.
11 Kevätliittokokouksessa käsiteltävät asiat 1. Avaus, liiton puheenjohtaja tai jompikumpi varapuheenjohtajista. 2. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa. 4. Suoritetaan valtakirjojen tarkastus ja todetaan edustettuina olevat jäsenseurat sekä niiden äänimäärät. 5. Esitetään liittojohtokunnan laatima toimintakertomus edelliseltä toimintavuodelta ja päätetään sen hyväksymisestä. 6. Esitetään liittojohtokunnan laatima tilikertomus edelliseltä tilikaudelta ja tilintarkastajien lausunto liiton tileistä, taloudenhoidosta ja hallinnosta. 7. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamista ja vastuuvapauden myöntämisestä johtokunnalle ja muille tilivelvollisille. 8. Käsitellään muut esityslistalla mainitut asiat. 9. Kokouksen niin päättäessä käsitellään kokouksessa esityslistalle hyväksytyt asiat, ei kuitenkaan sellaisia, joista mainitaan yhdistyslain 14 :ssä. Syysliittokokouksessa käsiteltävät asiat 1. Avaus, liiton puheenjohtaja tai jompikumpi varapuheenjohtajista. 2. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa. 4. Suoritetaan valtakirjojen tarkastus ja todetaan edustettuina olevat jäsenseurat sekä niiden äänimäärät. 5. Päätetään jäsenseuroilta mahdollisesti perittävistä jäsenmaksuista. 6. Päätetään liiton toimintaan osallistuvien matkakulujen korvausperusteista. 7. Päätetään tilintarkastajille maksettavista palkkioista. 8. Esitetään liittojohtokunnan laatimat seuraavan toimintavuoden ja pitkän tähtäyksen toimintasuunnitelmat taloussuunnitelmiin. Esitetään seuraavan vuoden talousarvio ja päätetään sen sekä toimintasuunnitelmien vahvistamisesta. 9. Valitaan jäsenseurojen esittämistä ehdokkaista: a) puheenjohtaja joka kolmas vuosi seuraavaksi 3-vuotiskaudeksi b) varapuheenjohtaja erovuoroisen tilalle c) kolme (3) liittojohtokunnan jäsentä erovuoroisten tilalle. 10. Valitaan edustajat niihin järjestöihin, joihin liitto kuuluu. 11. Valitaan kaksi (2) pätevää tilintarkastajaa, joista toisen pitää olla KHT tai HTM tilintarkastaja ja heille kaksi (2) varatilintarkastajaa seuraavaksi toimintavuodeksi. 12. Vahvistetaan seuraavaksi toimintavuodeksi johtokunnan esityksestä jäsenseurojen toimintapisteiden laskentaperusteet. 13. Käsitellään muut esityslistalla mainitut asiat. 14. Kokouksen niin päättäessä käsitellään kokouksessa esityslistalle hyväksytyt asiat, ei kuitenkaan sellaisia, joista mainitaan yhdistyslain 14 :ssä. 12 Liiton kevätliittokokous, syysliittokokous tai ylimääräinen liittokokous vahvistaa liiton kunnia- ja ansiomerkki-, nyrkkeilymerkki-, ja kansalliset kilpailusäännöt sekä tuomarien luokitusmääräykset. 13 Liiton kevätliittokokouksessa, syysliittokokouksessa tai ylimääräisissä liittokokouksissa on äänivalta liiton jäsenseuroilla, joilla on oikeus lähettää kokouksiin yksi (1) äänioikeutettu edustaja sekä sitä paitsi kolme (3) lisäedustajaa. Lisäedustajilla on vain puheoikeus. Liittokokouksissa on jokaisella jäsenseuralla yksi (1) ääni. Kunkin edustajan tulee olla liittoon kuuluvan edustamansa seuran vähintään edellisenä kalenterivuonna liittynyt jäsen, eikä hän voi edustaa saman toimintavuoden aikana useampaa kuin yhtä seuraa. Liittojohtokunnan jäsenillä on äänioikeus ainoastaan seurojensa edustajina, muussa tapauksessa läsnäolo- ja puheoikeus.
14 Kokouksessa ratkaistaan asiat yksinkertaisella äänten enemmistöllä ellei näissä säännöissä ole jonkin asian ratkaisemisesta toisin määrätty. Äänten mennessä tasan voittaa se mielipide, johon kokouksen puheenjohtaja on yhtynyt. Vaaleissa saman äänimäärän saaneiden kesken suoritettakoon uusintaäänestys. Ellei silloinkaan kukaan saa äänten enemmistöä, ratkaistaan vaali vetämällä arpaa. Vaalit toimitetaan suljetuin lipuin, mikäli joku äänioikeutettu edustaja sitä vaatii. 15 Liiton kevätliittokokouksen, syysliittokokouksen ja ylimääräisten liittokokousten kutsut julkaistaan liiton virallisessa äänenkannattajassa tai lähetetään asianomaisille liiton jäsenluettelossa olevalla osoitteella lähetetyllä kirjeellä vähintään viisi (5) viikkoa ennen kokousta. Muut tiedonannot toimitetaan jäsenseuroille aikamääräyksettä samalla tavalla. Kutsun katsotaan tulleen jäsenseurojen tietoon viiden (5) päivän kuluttua sen jättämisestä postiin. Kokouksen esityslista julkaistaan tai lähetetään asianomaisille ylempänä mainitulla tavalla viimeistään kaksi (2) viikkoa ennen kokousta. Liittojohtokunta 16 Liittoa edustaa sen lainmukaisena hallituksena liittojohtokunta. Liittojohtokuntaan kuuluu kolmeksi (3) vuodeksi kerrallaan valittu puheenjohtaja ja kaksi (2) kahdeksi (2) vuodeksi kerrallaan valittua varapuheenjohtajaa sekä kuusi (6) kahdeksi (2) vuodeksi kerrallaan valittua jäsentä. Vuosittain on erovuorossa yksi (1) varapuheenjohtaja ja kolme (3) liittojohtokunnan jäsentä. (Ensimmäisellä kerralla valitaan kaksi (2) varapuheenjohtajaa, joiden kesken vedetään arpaa siitä, kumman toimintakausi kestää kaksi (2) vuotta ja kumman yhden (1) vuoden. Samoin valitaan kuusi (6) liittojohtokunnan jäsentä, joiden kesken vedetään arpaa siitä, keiden kolmen (3) toimintakausi kestää kaksi (2) vuotta ja ketkä kolme (3) ovat erovuorossa yhden (1) vuoden kuluttua.) Liittojohtokunnan toimikausi on liiton toimintavuosi. Liittojohtokunnan puheenjohtajaa kutsutaan myös liiton puheenjohtajaksi. Jos liittojohtokunnan jäsen kesken toimikautta estyy tehtävänsä hoitamisesta, tulee hänen tilalleen jäljellä olevaksi toimikaudeksi edellisen syysliittokokouksen liittojohtokunnan jäsenten vaalissa eniten ääniä saanut valitsematta jäänyt henkilö. 17 Liittojohtokunta kokoontuu puheenjohtajansa tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajansa kutsusta tarpeen vaatiessa tai jos vähintään kaksi (2) liittojohtokunnan jäsentä kirjallisesti niin vaatii. Liittojohtokunta on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja vähintään neljä (4) jäsentä on saapuvilla. Liittojohtokunnan käsittelemät asiat ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Jos äänet menevät tasan, voittaa se mielipide, johon puheenjohtaja on yhtynyt. 18 Liittojohtokunta valitsee ensimmäisessä kokouksessaan: 1. vähintään kolme- (3) ja enintään viisi (5) -miehisen työvaliokunnan. 2. muut tarpeelliset valiokunnat. Valiokuntien jäsenten toimikausi on kaksi (2) vuotta. 3. liiton nimenkirjoittajat toimintasääntöjen 20 :n mukaisesti. 19 Liittojohtokunta toimii liiton toimeenpanevana elimenä hoitaen liiton asiat lain, näiden sääntöjen ja liiton kokousten päätösten sekä soveltuvin kohdin AIBA:n sääntöjen mukaisesti. Liittojohtokunnan tulee: 1. hyväksyä ja erottaa tarvittaessa liiton jäsenseura ja pitää jäsenluetteloa, 2. laatia liiton ja yhteisöjen väliset sopimukset ja esitellä ne tarpeen vaatiessa liiton kevätliittokokouksen, syysliittokokouksen tai ylimääräisten liittokokousten hyväksyttäväksi, 3. kutsua koolle liiton kevätliittokokous, syysliittokokous ja ylimääräiset liittokokoukset, valmistaa niille esitettävät asiat ja toimeenpanna niiden päätökset, 4. hoitaa liiton omaisuutta ja pitää siitä sekä liiton tuloista ja menoista täydellistä kirjanpitoa sekä laatia vuosikertomus,
5. myöntää Suomen mestaruuskilpailujen, kansainvälisten ja kansallisten kilpailujen järjestämisluvat ja määritellä kilpailulupien myöntämisperusteet, 6. myöntää luvat Suomessa järjestettävien kilpailujen televisioimiseen ja mainosten käyttämiseen kilpailu- ja harjoitusasuissa, 7. myöntää osallistumisluvat ulkomaisiin kilpailuihin, 8. valmistaa kevätliittokokouksen, syysliittokokouksen tai ylimääräisten liittokokousten hyväksyttäväksi kunnia- ja ansiomerkki-, nyrkkeilymerkki- ja kansalliset kilpailusäännöt sekä tuomarien luokitusmääräykset, 9. ratkaista alansa amatööri-, kilpailukelpoisuus-, edustus- ja riitakysymykset, 10. valita liiton edustajat ulkomaisiin kilpailuihin ja kansainvälisiin kongresseihin, 11. kaikin tavoin valvoa, ohjata ja edistää maamme nyrkkeilyurheilua, 12. hyväksyä kilpailuihin ylituomarit ja hoitaa tuomarien luokittelun sekä heidän ja nyrkkeilijäin luetteloimisen, 13. ottaa palvelukseen ja erottaa liiton toimihenkilöt, määritellä heidän tehtävänsä ja sopia heidän palkoistaan ja muista eduista. 20 Liiton nimen merkitsevät liittojohtokunnan puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja jompi kumpi yhdessä liiton toiminnanjohtajan tai toimihenkilön kanssa, jolle liittojohtokunta on myöntänyt nimenkirjoittamisoikeuden. 21 Liiton toiminta- ja tilivuosi on kalenterivuosi. Liiton tilit jätetään vuosikertomuksen, pöytäkirjojen ym. asiakirjojen seuraamina viimeistään helmikuun 15. päivään mennessä liiton tilintarkastajille, joiden tulee viimeistään ennen maaliskuun 1. päivää jättää tilintarkastuslausuntonsa liittojohtokunnalle. Rangaistusmääräyksiä 22 Seuraa tai sen yksityistä jäsentä, joka on rikkonut näitä sääntöjä, asianomaisten antamia määräyksiä tai urheilun henkeä vastaan, voi liittojohtokunta rangaista varoittamalla, julistamalla kilpailukelvottomaksi ja seuraa lisäksi liitosta erottamisella. Kilpailukelvottomaksi julistamisesta seuraa niiden oikeuksien menettäminen, mitä seuralla on liitossa, vapauttamatta seuraa kuitenkaan velvollisuuksistaan liittoa kohtaan. 23 Ennen kuin liittojohtokunta ryhtyy rangaistustoimenpiteisiin, on sen vaadittava rikkonutta antamaan määräajan kuluessa kirjallinen selitys uhalla, että asia muuten ratkaistaan ilman selitystä. Sääntöjen muuttaminen ja liiton purkaminen 24 Näiden sääntöjen muuttamista tai liiton purkamista koskeva päätös on, ollakseen pätevä, tehtävä kahdessa peräkkäisessä vähintään yhden kuukauden väliajoin pidettävässä liiton kevätliittokokouksessa, syysliittokokouksessa tai ylimääräisessä liittokokouksessa. Päätös astuu voimaan, jos molemmissa kokouksissa muutosta tai purkamista on kannattanut vähintään 3/4 kokouksessa edustetusta äänimäärästä. 25 Jos liitto on päätetty purkaa, on sen jäljelle jäänyt omaisuus käytettävä liiton purkavan kokouksen päätöksen mukaisesti näissä säännöissä mainittujen tarkoitusperien toteuttamiseksi. Erityisiä säännöksiä 26 Mikäli Suomen Nyrkkeilyliiton ja Kansainvälisen Amatöörinyrkkeilyliiton (AIBA) kilpailusäännöt ja yleiset toimintaohjeet ovat ristiriidassa toistensa kanssa, noudatetaan Kansainvälisen Amatöörinyrkkeilyliiton määräyksiä.