Esikoulu Pedagoginen hoitotoiminta Kuva: Patricia Hagelin Sijoittumista koskevat säännöt Enköpingin kunta
SÄÄNNÖT 22.11.2012 SKN2012/338 Koululautakunnan vahvistama 22.11.2012 Nykyinen enimmäismaksun soveltaminen, kunnanvaltuuston päätös 17.6.2004 Esikouluun ja pedagogiseen hoitopaikkaan sijoittumista koskevat säännöt Lapsen on mahdollista aloittaa esikoulu yksivuotiaana, jos se on tarpeellista vanhempien ansiotyön tai opiskelun takia. Esikoulu on mahdollista aloittaa myös siinä tapauksessa, että lapsen kehitys tarvitsee esikoulun tarjoamaa tukea fyysisistä, psyykkisistä tai muista syistä tai jos lapsi tarvitsee tukea perheen yleisen tilanteen vuoksi. Niin kutsutun yleisen esikoulun lapsi voi aloittaa sen vuoden syksyllä, jolloin hän täyttää kolme vuotta. Yleinen esikoulu on maksuton, ja se kestää vähintään 525 tuntia vuodessa. Enköpingin kunnan esikoulutoimintaa säätelevät kansalliset lait sekä kunnalliset ja paikalliset määräykset. Kunnan koululautakunta päättää esimerkiksi esikoulupaikan ja muun pedagogisen hoitopaikan hakemista, sijoittumista ja hyödyntämistä koskevista kunnan säännöistä. Kunnassa on sekä kunnallisia että itsenäisiä esikouluja ja pedagogisia hoitopaikkoja. Pedagogiseen hoitotoimintaan kuuluvat perhepäiväkodit sekä yö- ja viikonlopputoiminta. Yö- ja viikonlopputoiminta tarjoaa lapsille hoitoa silloin, kun esikoulu on suljettu. Esikoulu on lasten ensimmäinen koulumuoto, ja se on tarkoitettu yksivuotiaasta siihen asti, kunnes lapsi aloittaa esikoululuokalla. Lapset voivat aloittaa esikoulun eri-ikäisinä ja olla mukana eripituisia aikoja. Enköpingin kunnassa asuvat lapset ovat oikeutettuja paikkaan esikoulutoiminnassa yksivuotiaasta alkaen, jos huoltaja - työskentelee - opiskelee - on työnhakija - on vanhempainvapaalain mukaisella vanhempainvapaalla. Työnhakijoiden ja vanhempainvapaalla olevien lapsilla on oikeus osallistua esikoulutoimintaan vähintään kolme tuntia päivässä tai 15 tuntia viikossa. Esikoulun johtaja voi pidentää työnhakijan lapsen hoitoaikaa esimerkiksi työhaastatteluun menemisen takia. Poikkeustapauksissa esikoulun johtaja voi myös päättää hoitoajan pidentämisestä, jos esikoulutoiminnan katsotaan olevan lapselle tarpeellista. Postiosoite Käyntiosoite Puhelin, vaihde Telefax Postinumero Org. nro Enköpingin kunta Kungsgatan 42 0171-62 50 00 0171-62 50 12 7 07 27-3 212000-0282 745 80 ENKÖPING S-posti: skolforvaltning@enkoping.se
Yleistä esikoulua voi käydä sen vuoden syksystä lähtien, jolloin lapsi täyttää kolme vuotta. Hoitoa tarjotaan vähintään 525 tuntia vuodessa eli 15 tuntia viikossa peruskoulun lukuvuoden aikana. Yleiset esikoulut eivät ole avoinna koulujen lomaaikoina. Esikoulun johtaja päättää, miten 15 tuntia jakautuu viikolle. Yleinen esikoulu on maksuton. Sen vuoden syksystä alkaen, jolloin lapsi täyttää kolme vuotta, maksu pienenee niiden lasten osalta, jotka ovat esikoulussa pidemmän ajan kuin yleiseen esikouluun sisältyvän ajan. Esikoulupaikan tai pedagogisen hoitopaikan hakeminen Esikoulupaikkaa tai pedagogista hoitopaikkaa haetaan osoitteessa www.enkoping.se olevan kunnan sähköisen palvelun kautta, jossa voi myös esittää toiveen aloituspäivämäärästä. Hakemuksen on oltava perillä vähintään neljä kuukautta ennen toivottua aloituspäivää, jotta paikan saa varmasti. Aiemmin kuin neljä kuukautta ennen toivottua aloituspäivää saapuneet hakemukset eivät saa etusijaa jonossa. Lapset sijoitetaan iän mukaan vanhimmista aloittaen. Etusijalle asetetaan lapset, - joiden kehitys tarvitsee erityistukea fyysisistä, psyykkisistä tai muista syistä - joilla on sisar tai sisaruksia esikoulussa. Sisarukseksi määritellään lapsi, joka asuu pysyvästi samassa taloudessa tai vuorotellen huoltajiensa luona. Lapsi voi olla sijoitettuna ainoastaan yhteen esikouluun tai pedagogiseen hoitopaikkaan. Lapselle, joka asuu vuorotellen huoltajiensa luona, ei voi hakea kahta eri paikkaa. Tämä koskee paikkoja kunnassa ja kunnan ulkopuolella. Esikouluun tai pedagogiseen hoitoon voi kuitenkin yhdistää paikan yö- tai viikonlopputoiminnassa. Vuoroittaisella asumisella tarkoitetaan sitä, että lapsi asuu pysyvästi ja säännöllisesti molempien huoltajiensa luona (ei ainoastaan viikonloppuisin tai loma-aikoina). Paikan hakeminen yö- ja viikonlopputoiminnasta Paikan hakeminen yö- ja viikonlopputoiminnasta tapahtuu samalla tavoin kuin tavallisesta esikoulusta tai pedagogisesta hoidosta, mutta työnantajan todistus ja tiedot työajoista on toimitettava koulutoimistoon erikseen. Toimintaa koskevat myös samat jonotussäännöt. Lisäksi huoltajien on pystyttävä osoittamaan, etteivät he kykene järjestämään hoitoa muulla tavalla. Erityistapauksissa voidaan myös järjestää kuljetus yö- ja viikonloppuhoitoon ja sieltä takaisin. Tarpeesta on kerrottava hakemuksessa. Takuuaika ja paikan saaminen esikoulusta Lapselle tarjotaan paikkaa niin sanotun takuuajan kuluessa, joka on neljä kuukautta. Hakemuksen on oltava perillä neljä kuukautta ennen toivottua aloituspäivämäärää. Huoltajat voivat toivoa paikkaa tietystä esikoulusta (enintään kolme toivomusta). Kunta tarjoaa mahdollisuuksien mukaan paikkaa huoltajien toivomista esikouluista. Lapselle voidaan tarjota paikkaa myös toisesta esikoulusta. Lapselle tarjotaan paikkaa esikoulusta, joka on mahdollisimman lähellä lapsen kotia.
Mikäli huoltaja vastaanottaa paikan mutta toivoo vaihtoa, tai kieltäytyy paikasta ja haluaa uuden sijoituksen, hänen on tehtävä uusi hakemus, jolloin uusi takuuaika alkaa kulua. Hoitoaikataulu Lapsella on oikeus olla esikoulussa tai pedagogisessa hoidossa huoltajan työ- tai opiskeluaika mukaan lukien matka-ajat. Huoltajan on ilmoitettava sähköisessä palvelussa ajat, jolloin lapsi on esikoulussa tai pedagogisessa hoidossa. Jos ilmoitusta ei tehdä, lapselle rekisteröidään täysi hoitoaika. Pienet poikkeamat rekisteröidystä aikataulusta voi ilmoittaa suoraan esikouluun, eikä niitä tarvitse päivittää sähköiseen palveluun. Uuden rekisteröitymisen yhteydessä (hoitoaikataulu ilmoitetaan ensimmäisen kerran) aikataulu on voimassa siitä päivästä alkaen, jolloin lapsi aloittaa esikoulun. Mikäli huoltajat haluavat muuttaa hoitoaikataulua, muutokselle on saatava esikoulun hyväksyntä. Näin toimitaan siksi, että esikoulu saa mahdollisuuden vaikuttaa muutoksen toteutusajankohtaan ja suunnitella toimintaa huoltajien lähtökohdasta. Aikataulumuutoksesta on ilmoitettava viimeistään sen kuukauden viimeisenä päivänä, joka edeltää kuukautta, jolloin muutoksen toivotaan tapahtuvan, kuitenkin vähintään kaksi viikkoa ennen muutoksen voimaantuloa. Mikäli lapsen huoltaja on työtön tai vanhempainvapaalla, esikoulun johtaja ratkaisee, miten 15 tuntia jaetaan viikolle. Jakamisessa on otettava huomioon esikoulun toiminta. Huoltajan toiveet pyritään toteuttamaan mahdollisimman hyvin. Aukioloajat Esikoulu on avoinna vanhempien toiveiden mukaisesti kello 6.30 18.30 välisenä aikana. Jos huoltajien ensisijaisen esikoulun aukioloajat ovat tätä lyhyemmät ja lapsi tarvitsee hoitoa aiempana tai myöhempänä ajankohtana, lapselle voidaan tarjota paikkaa esikoulusta, joka ei ollut ensisijainen valinta. Esikoulut ovat suljettuina suunnittelua varten kaksi päivää syksyllä ja kaksi päivää keväällä. Näiden päivien hoitotarpeesta on ilmoitettava hyvissä ajoin, jotta hoito saadaan järjestettyä. Lapsi voidaan tällaisena päivänä sijoittaa toiseen esikouluun tai pedagogiseen hoitopaikkaan. Kesäaikaan, jolloin harva lapsi tarvitsee hoitoa, esikoulut yhdistävät toimintansa yhdeksi tai muutamaksi esikouluksi. Kesätoiminta on eri vuosina erilaista. Tiedot kesästä välitetään kaikille huoltajille esikoulujen ja pedagogisten hoitopaikkojen välityksellä kevään aikana. Kunnalle on tärkeää saada hyvissä ajoin selville kesällä hoitoa tarvitsevien lasten määrä, jotta se pystyy suunnittelemaan toimintaa. Irtisanominen Esikoulupaikka on irtisanottava sähköisessä palvelussa vähintään 60 päivää ennen sitä päivää, jolloin lapsen on tarkoitus jäädä pois hoidosta. Myös irtisanomisajalta peritään maksu. Kun lapsi siirtyy esikoulusta tai pedagogisesta hoidosta esikoululuokalle, lapsi siirretään vapaa-ajankotiin. Edellytyksenä on, että hakemus paikasta vapaaajankodissa on kirjautunut sähköiseen palveluun. Maksu vapaa-ajankodista peritään elokuusta lähtien.
Mikäli paikka irtisanotaan, mutta se halutaan takaisin neljän kuukauden kuluessa, maksu on maksettava myös väliin jääviltä kuukausilta. Tämä koskee myös tilannetta, jossa lapsi siirtyy esikoulusta vapaa-ajankotiin. Sähköinen palvelu Kunnan sivuilla on sähköinen palvelu, jonka avulla voi hakea paikka esikoulusta, pedagogisesta hoidosta tai vapaa-ajankodista. Sähköisessä palvelussa on myös mahdollista hakea paikkaa sisarelle, laskea maksun suuruus, ilmoittaa ja muuttaa tulotietoja sekä rekisteröidä hoitoaikataulu, vaihtotoive ja hoitopaikan irtisanominen.