Henry Tamminen TÄMÄN KULUMAN MURRETTA JOTENKII Kuinka savonlinnalaiset tunnistavat kotimurteensa erityispiirteet?

Henry Tamminen TÄMÄN KULUMAN MURRETTA JOTENKII Kuinka savonlinnalaiset tunnistavat kotimurteensa erityispiirteet? Pro gradu -tutkielma Suomen kieli joulukuu 2017 Itä-Suomen yliopisto

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND Tiedekunta Filosofinen tiedekunta Osasto Humanistinen osasto Tekijä Henry Tamminen Työn nimi Tämän kuluman murretta jotenkii. Kuinka savonlinnalaiset tunnistavat kotimurteensa erityispiirteet? Pääaine Työn laji Päivämäärä Sivumäärä Pro gradu -tutkielma x Suomen kieli Sivuainetutkielma Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma 10.12.2017 79 Tiivistelmä Savonlinnan seudun välimurteiden kieli on vanhastaan ollut karjalaispohjaista. Murreyhmän pitäjät sijaitsevat monen murreryhmän välimaastossa, mikä tarkoittaa, että seudun kansankieli on saanut runsaasti vaikutteita ympäröivistä murteista. Tarkasteltava murteisto on savolaisuuden ja karjalaispohjaisen kielimuodon sekoittumaa. Tämä ilmenee monien kielenpiirteiden savolaisten ja karjalaan pohjautuvien keskinäisenä vaihteluna alueen murteessa. Tässä Dennis R. Prestonin ideoihin pohjautuvassa kansandialektologisessa tutkimuksessa selvitetään, tunnistavatko ikänsä Savonlinnassa asuneet ei-lingvistit eli kielitieteellisesti kouluttamattomat informantit seudun murteen sisäistä variaatiota. Osaavatko he erottaa oman murteensa Savonlinnaa pohjoisempana puhuttavista Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan murteista? Millaista heidän metakielensä on? Tutkimusmetodi on kartoin ja haastatteluin toteutettu murteentunnistustesti. 30 80-vuotiaita savonlinnalaisia osallistui tutkimukseen 28. He kuuntelivat kuusi Suomen kielen nauhoitearkiston murrenäytettä, joista neljä edusti Savonlinnan seudun välimurteiden pitäjiä (Sääminki, Savonranta, Punkaharju ja Enonkoski), yksi Pohjois-Savoa (Nilsiä) ja yksi Pohjois-Karjalaa (Pyhäselkä). Kuunneltuaan näytteen informantit merkitsivät pitäjännimilyhennekarttaan, minkä pitäjän murretta näyte heidän tulkintojensa mukaan edusti. Informanttien tuli ilmoittaa argumentit valinnoilleen vapaamuotoisesti. Ei-lingvistien metakielen tulkitseminen oli tärkeää, vaikka metakielisiä kuvailuja oli vastausten runsauteen nähden vähän. Lingvistisestä terminologiasta poikkeava metakieli tuli mahdollisuuksien mukaan tulkita kielitieteellisen käsitteistön mukaiseksi. Esimerkiksi erään informantin kuvaus tana-juttu täytyi kontekstin perusteella määritellä essiivimuotoiseksi NUT-partisiipiksi. Kun informantit voittopuolisesti toistivat muotoja, samassa muodossa on voinut olla monia informantin huomiota kiinnittäneitä kielenpiirteitä. Informantit eläytyivät murrenäytteiden kuuntelemiseen joskus jopa niin intensiivisesti, että unohtuivat kuuntelemaan näytteiden tarinasisältöä tarkasti. Tällöin he saattoivatkin perustella vastauksensa näytteen kertomuksen pohjalta. Näin kävi silti, vaikka aiheet aina esiteltiinkin etukäteen, jotta itse kielen tarkasteleminen nousisi keskiöön. Tutkimuksessa kävi ilmi, että Säämingin, Savonrannan ja Enonkosken näytteet muodostavat kolmen parhaiten tunnistetun murrenäytejoukon ja että Nilsiän ja Pyhäselän näytteet tunnistettiin heikoimmin. Perustelujen laatu vaihteli informanteittain: informantteja, jotka eivät perustelleet vastaustaan yhdelläkään merkityksellisellä piirteellä minkään näytteen kohdalla, oli yhdeksän (9/28), kun taas eräs informantti paikansi viisi murrenäytettä oikein (kriteerinä enintään 50 kilometrin etäisyys oikeasta pitäjästä). Miehet perustelivat vastauksiaan vähemmän kuin naiset. Merkityksellisiä perusteluja esittämättömistä yhdeksästä informantista seitsemän oli miehiä. Monet huomasivat kielenpiirteitä, mutta eivät aina osanneet sijoittaa näytettä oikeaan suuntaan piirteiden avulla. Perusteluina, sikäli kuin niitä annettiin, käytettiin ennemminkin yleissavolaisuuksia kuin ahtaammin Savonlinnan seudun välimurteille ominaisia piirteitä: esimerkiksi ensi tavun suppeata vokaalia väljempää svaata muodossa ileman ilman ei havainnut kukaan. Paikannuskeinoina olivat enimmäkseen ne muodot, joissa toteutui ensi tavun aa:n ja ää:n diftongiutuminen, yleisgeminaatio ja i:n loppuheitto. Yllättävä on tulos, että yksikön ensimmäisen persoonan pronominivariantteja havaittiin melko harvoin (vain 24 havaintoa 112 mahdollisesta). Päätuloksena voidaan pitää sitä, etteivät murrenäytteissä puhuttavat kielimuodot ole vielä niin vanhoja, etteikö niitä kyettäisi ainakin jollakin tarkkuudella paikantamaan. Avainsanat kansandialektologia, savolaismurteet, Savonlinnan seudun välimurteet, murteentunnistustesti

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND Faculty Philosophical Faculty School School of Humanities Author Henry Tamminen Title Some sort of dialect of these neighbourhoods. How do native people of Savonlinna recognize the regionalisms special to their home dialect? Main subject Level Date Number of pages Master s thesis x Finnish language Secondary subject diss. Candidate s dissertation Intermediate studies s dissertation 10.12.2017 79 Abstract The transitional dialects of the Savonlinna region fall between several main dialect groups, and therefore have been affected by their neighbouring dialects. The dialects researched in this study contain a mixture of regionalisms from the Savo dialects and the South-Eastern, Karelian-based dialects: Savonian regionalisms and those of Karelian origin are both found and alternate in the dialect of the area. This folk linguistic study, based on the ideas of Dennis R. Preston, is focused on how accurately non-linguists that have lived in Savonlinna all their lives are able to notice the variation that occurs in their home dialect. Can they differentiate the transitional dialects of the Savonlinna region from the dialects spoken further up north in Northern Savo and Northern Karelia? The study examines the participants ability to identify the dialects as well as what their metalanguage is like. The research method of this study is a dialect recognition test, which was conducted using maps and interviews. Twenty-eight informants aged 30 80 and living in Savonlinna participated in the study by listening to six recorded dialect samples from the Tape Archive of the Finnish Language, including four samples from Savonlinna region (the parishes of Sääminki, Savonranta, Punkaharju, and Enonkoski), one from Northern Savo (the parish of Nilsiä), and one from Northern Karelia (the parish of Pyhäselkä). After the listening task, the informants attempted to locate the samples, marking their answers on the parish map on which parish names were in an abbreviated form. Informants were then asked to present arguments to support their answers in an informal manner. In the study, it was essential to interpret the metalanguage used by the informants, although the metalinguistic descriptions were few considering the amount of answers. The non-linguistic metalanguage had to be translated into linguistic concepts when it was possible. For example, an informant s description of tana-juttu tana-thing had to be defined as the active past participle in the essive case based on the context. As the informants mostly imitated the regionalisms used in the samples, there may have been several possible regionalisms in a single word form noticed by an informant. At times, the informants focused on listening to and understanding the narrative in the samples instead of observing the qualities in the language. Thus, they used elements of the story to justify their answers. This happened although the stories were introduced before the listening task in order to prioritise the language itself. The study reveals that the samples from Sääminki, Savonranta, and Enonkoski were located best, whereas the samples from Nilsiä and Pyhäselkä were located poorly. The quality of the supporting arguments varied: there were nine informants (9/28) seven of whom were male who were unable to support their answers with relevant arguments on any of the samples, while a single informant could locate five dialect samples correctly (the criterion for correct was for the answer to be within a 50 kilometer radius of the correct parish). Male informants generally presented less definitive arguments than the females. Many informants identified some of the regionalisms but were often unable to locate the samples in the correct area using relevant clues in the language. Arguments, when given, were primarily based on general Savonian regionalisms rather than the regionalisms limited to the transitional dialects of the Savonlinna region: none of the informants, for instance, noticed the half-close epenthetic vowel in the form ileman ilman, without. Clues used by the informants to locate the samples were words with the diphthongisation of aa and ää in initial syllables, primary gemination, and the dropping of wordfinal i. It is surprising that the first person pronominal variants were noticed quite infrequently (only 24 examples noticed out of the maximum of 112). The main result is that the language varieties used in the dialect samples are not yet too old to be located with at least some accuracy. Keywords perceptual dialectology, the Savo dialects, the transitional dialects of the Savonlinna region, dialect recognition test

SISÄLLYS 1 JOHDANTO 1 1.1 Tutkimuksen tausta ja tavoitteet 1 1.2 Savonlinnan seudun asutus- ja kielihistoriaa 2 2 KUUNTELUMENETELMÄ JA AIEMPI TUTKIMUS 6 2.1 Tutkimuksen aineisto ja kuuntelutestimenetelmä 6 2.2 Kansanlingvistiikan tutkimuskenttä 8 3 MURRENÄYTTEIDEN PIIRTEET JA VASTAUSTEN MAAN- TIETEELLINEN HAJONTA 12 3.1 Vastausten käsittelyn periaatteet 12 3.2 Sääminki 13 3.3 Nilsiä 17 3.4 Savonranta 20 3.5 Punkaharju 23 3.6 Pyhäselkä 25 3.7 Enonkoski 29 3.8 Kokoava katsaus murteentunnistamiseen 33 4 ANALYYSI INFORMANTTIEN HAVAITSEMISTA PIIRTEISTÄ 38 4.1 Analysoinnin periaatteet 38 4.2 Vokaali-ilmiöt 39 4.3 Konsonantti-ilmiöt 42 4.4 Pronominivariantit 46 4.5 Sanastopiirteet 50 4.5.1 Sanojen käsittelyn periaatteet 50 4.5.2 Yleiskieleen kuuluvat murrelevikiltään vaihtelevat sanat 51 4.5.3 Murresanat 54 4.5.4 Muutama erityistapaus 55 5 INFORMANTTIYKSILÖT JA TESTIN VAIKEUSTASO 58

6 INFORMANTTIEN KÄYTTÄMÄ METAKIELI JA SEN TULKINTA 63 6.1 Kielitieteellisten termien lingvistinen ja kansanlingvistinen käyttö 64 6.2 Monitulkintaiset termit 65 7 PÄÄTULOKSET, HAVAINTOJA JA KEHITYSIDEOITA 72 LÄHTEET 77

1 JOHDANTO 1.1 Tutkimuksen tausta ja tavoitteet Kansandialektologiassa tutkitaan ei-lingvistien eli kielitieteellisesti kouluttamattomien maallikoiden murrekäsityksiä. Kansandialektologia käsittää alueen, jossa on kiinnostuttu murteita koskevista ei-lingvistien havainnoista ja tulkinnoista, toisin sanoen siitä, millaisia subjektiivisia mielikuvia murre synnyttää. Tutkimusalalla käytettyjä tutkimusmenetelmiä ovat esimerkiksi murrekäännöstehtävät, karttapiirroksin toteutetut murrealueiden määrittelytehtävät ja murteentunnistustestit. (Ks. esim. Mielikäinen & Palander 2014b.) Tutkimukseni menetelmä on nimenomaan murteentunnistustesti. Kansandialektologisen tutkimussuuntauksen uranuurtajana ja vakiinnuttajana pidetään yleisesti yhdysvaltalaista Dennis R. Prestonia. Hänen kehittelemänsä murteentunnistustestit ovat viime vuosikymmeninä nousseet alan klassikoiksi, vaikka aluksi epäiltiinkin, onko hänen työnsä lainkaan tiedettä (Preston 1989: xi). Prestonin ideoihin perustuva tutkimus yleistyi Suomessa 1990- ja 2000-luvun taitteessa (Nupponen 2011: 5). Tavoitteenani on tutkia sekä savonlinnalaisten tietoisuutta nimenomaan asuinseutunsa murteesta että heidän murteentunnistuskykyään. Murteentunnistustestejä on maailmalla tehty joitakin vuosikymmeniä, mutta Savonlinnan seudun välimurteita käsitteleviä murretietoisuustestejä ei ole tätä ennen toteutettu kuin muutama, sillä kansandialektologia on Suomessa melko nuori tutkimussuuntaus. Ennen omaa tutkimustani Holopainen (2003) ja Jantunen (2004) ovat toteuttaneet tutkimukset, joiden menetelmät poikkeavat omastani. Holopainen on tutkinut savonlinnalaisnuorten kielitietoisuutta, kun taas Jantusen informantteja ovat olleet punkaharjulaisnuoret. Yhtenä osa-alueena näissä tutkimuksissa nuorten informanttien tehtävänä on ollut kääntää yleiskielinen variantti kotimurteelleen. Lähestymistapa on ollut yksilön kielitietoisuus idiolektistaan; päämäärä on ollut tarkastella omaa kieltä suhteessa muiden kieleen, kun kysyttiin, miten tietyt muodot kuuluisivat alueen murteessa. Tutkimukseni näkökulma on erilainen, koska nyt tarkoituksena on tutkia informanttien huomioita toisten kielestä. Lisäksi aineistoni informanttien ikäjakauma ei ole yhtä suppea kuin edellä mainituissa tutkimuksissa. Marjatta Palander on toteuttanut murretietoisuustestin (2005: 293 305) ikänsä Enonkoskella asuneelle tutkimusajankohtana 41-vuotiaalle Pasille. Siinäkin informanttia pyydettiin kääntämään yleiskielinen muoto siten kuin hän sanoisi sen omalla murteellaan. Tämän jälkeen on tutkittu, toteutuvatko mainitut muodot todellisuudessa Pasin puheessa. 1

Tutkimukseni jakautuu kolmeen pääkysymykseen: 1) Kuinka hyvin savonlinnalaiset tunnistavat Savonlinnan seudun välimurteiden alueelliset piirre-erot murrenäytteistä? 2) Kuinka hyvin savonlinnalaiset pystyvät erottamaan asuinseudullaan puhuttavan murteen Savonlinnan pohjois- ja itäpuolella puhuttavista naapurimurteista? 3) Millaista metakieltä informantit käyttävät näytteissä esiintyvistä kielenilmiöistä? Tutkimuksen toteuttaminen puoltaa paikkaansa, koska Savonlinnan seudun välimurteiden nykykehityksestä tarvitaan lisää tietoa: ovatko vaihtelevat vanhat murrepiirteet enää eilingvistien tietoisuudessa siinä määrin, että ne voitaisiin tunnistaa? Oikeisiin vastauksiin päätymistä hankaloittaa näytteiden ikä. Kielenoppaat¹ ovat syntyneet vuosina 1880 1893, joten heidän puhumansa vanhoja murteellisuuksia sisältävä kielimuoto eroaa yleiskieleen päin tasoittuneesta nykymurteesta, jonka vaikutuksessa savonlinnalaiset nyt elävät. Ennakkokäsitykseni mukaan informanttini ovat murteentunnistus- ja perustelukyvyiltään monentasoisia: kuinka tarkkoja heidän perustelunsa ovat ja miten täsmällisesti paikannus on onnistunut? Ennakko-oletukseni on, että murteen määrittäminen pitäjän tarkkuudella käy vaikeaksi, koska siinä tarvitaan kielikokemuksia ja keskittymistä. 1.2 Savonlinnan seudun asutus- ja kielihistoriaa Välimurteella (tai siirtymämurteella) tarkoitetaan sellaista murteistoa, jonka kielessä vaihtelee kahdessa tai useammassa ympäristömurteessa esiintyviä variantteja. (Välimurretermin kehityshistoriasta ks. tarkemmin esim. Palander 1996: 14 15 ja siinä mainitut lähteet; Uusitupa ym. 2017: varsinkin 94 96 ja siinä mainitut lähteet.) Savonlinnan seudun välimurteiden tapauksessa keskenään vaihtelevat kielenpiirteet ovat karjalais- ja savolaisperäisiä. Savonlinnan seudun välimurteisiin kuuluvat Savonrannan, Enonkosken, Punkaharjun, Kerimäen ja Säämingin vanhat pitäjät (ks. kartta 1). ¹ Tehdäkseni nimityseron murrenäytepuhujien ja kuuntelutestin tehneiden maallikoiden välillä käytän edellisistä termiä kielenopas ja jälkimmäisistä termiä informantti. 2

Kartta 1. Savonlinnan seudun välimurteiden sijainti suhteessa naapurimurteisiinsa. 7b = Etelä-Savon murteet, 7c = Savonlinnan seudun välimurteet, 7d = Pohjois-Karjalan murteet eli itäiset savolaismurteet, 7e = Pohjois-Savon murteet, 8a = varsinaiset kaakkoismurteet. Muokkaamani versio Suomen murrekirjan (Lyytikäinen, Rekunen, Yli-Paavola 2013) kartasta s. 404. Savonrannan, Enonkosken, Punkaharjun, Kerimäen ja Säämingin vanhoissa pitäjissä puhuttavat murteet ovat vanhastaan poikenneet toisistaan asustushistoriallisista syistä. 1100- luvulla Itä-Savon alueella puhuttiin itäkantasuomeen pohjautuvaa muinaiskarjalaa. Pähkinäsaaren rauhassa 1323 nykyisen Savonlinnan seudun välimurteiden alueen itäpuoli alkoi saada kieleensä idän lisääntyvää vaikutusta jouduttuaan Novgorodin hallintaan. Alueen länsipuoli siirtyi Ruotsin hallintaan. Muinaiskarjalaan pohjautuva kantasavo alkoi varsinkin 1600- luvulla vaikuttaa Itä-Savon alueen karjalaisten kieleen. (Palander 1996: 31 32.) Lisäksi alueen murteessa kuullaan samoja piirteitä kuin naapurimurteissa: murre koostuu Pohjois- ja Etelä-Savon sekä Pohjois-Karjalan murteiden savolaisuuksista ja varsinkin alueen eteläosissa kuultavista kaakkoismurteisuuksista. (Palander 1996: 13 ja siinä mainitut lähteet.) Tiiviisti sanottuna murre on savolaisuuksien ja karjalaisuuksien sekoittumaa. Dialektologian perinteessä Savonlinnan seudun välimurteita ei aina ole pidetty omana murreryhmänään (ks. Palander 1996: 13). Lauri Kettunen (1930b: 129, 140 141) lukee ne kuuluviksi Pohjois-Karjalan murteisiin eli itäisiin savolaismurteisiin, samoin Martti Rapola 3

(1969: 137), joka puhuu itäsavolaisista murteista. Aimo Turunen (1959: 5) huomauttaa, että Kerimäen Säämingin alue olisi mahdollista luokitella kuuluvaksi Pohjois-Karjalan murteiden piiriin. Viimeistään Terho Itkonen (1965: 30 31) vakiinnutti käytännön, jonka mukaisesti entisten vaihtelevien nimitysten sijasta nykyisin puhutaan nimenomaan Savonlinnan seudun välimurteista ( the transitional dialects between them [= S. Savo dialects] and N. Carelia ). Käytän tutkittavasta murreryhmästä vakiintunutta nimitystä Savonlinnan seudun välimurteet. Savonlinnan seudun välimurteet ovat sekakoosteinen murreryhmä. Seuraavassa esitän luettelon merkittävimmistä pitäjiä toisistaan erottavista murrepiirteistä, jotka esiintyvät näytteissä. Mukana on myös Nilsiän ja Pyhäselän näytteiden piirteitä sulkeissa esitettyinä. Karkeasti ottaen sulkeissa ensin mainittu on eteläinen, jälkimmäinen pohjoinen variantti; ensi tavun suppeata vokaalia väljemmästä svaasta on vain yksi esimerkki. Tarkemmin piirteet esitellään murrenäytteiden yhteydessä luvussa 3. yksikön ensimmäisen persoonan pronominivariantti (mie ~ minä; Palander 1996: 193 200) ts-yhtymän heikon asteen vastine (mehässä metsässä tai itestää itsestään ; mts. 154 162) itämurteiden erikoisgeminaation puute tai sen toteutuminen (puskeneet tai saummaa saumaan ; mts. 277 276) abessiivin edustus (Punkaharju sokeritta, Enonkoski hakemata hakematta ; mts. 334 335) jälkitavujen ea, eä -yhtymien edustus (makkii makea tai lähtee lähteä ; mts. 63 96) ensi tavujen aa:n ja ää:n diftongiutuminen (nuapurissa naapurissa ; piäse pääse tai oamusta aamusta ; eäressä ääressä ; mts. 302 303) ensi tavun suppeata vokaalia väljempi svaa (Enonkoski ileman ilman ; mts. 142 146) Savonlinna on ollut 1970-luvulta saakka vilkkaahko opiskelukaupunki lukioidensa ja ammatillisten oppilaitostensa ansiosta (Etelä-Savon tiedeseura ry). Niinpä asujaimisto on monenkirjavaa, ja siksi nuorten opiskelijoiden eri puolilta Suomea mukanaan tuomat murteet sekoittuvat alueella perinteisemmin puhuttavaan murteeseen. Asukkaiden monenlaiset murretaustat ja jatkuva muuttoliike ovat vaikuttaneet alueella kuultavaan kielimuotoon. Savonlinnan alue on lisäksi kasvanut viime vuosina kuntaliitosten myötä. Perinteiset kunnat Savonranta, Kerimäki ja Punkaharju ovat yhdistyneet osaksi Savonlinnaa vuosina 2009 2013 (http://www.savonlinna.fi/savonlinna-tietoa/historiaa, 28.9.2016). Tätä nykyä Savonlinnan kokonaispinta-ala on 3598 km², josta maata on 2240 km² ja loput 1358 km² vesialueita. Vesis- 4

töt ovatkin perinteisesti halkoneet Savonlinnan seudun maa-alueita, mikä on vaikuttanut myös seudun murteeseen. Asukkaita 1. lokakuuta vuonna 2014 Savonlinnassa oli 36 048. Väestöntiheys on 16,10 asukasta yhtä kilometriä kohti (http://www.savonlinna.fi/savonlinnatietoa/yleistietoa _kaupungista, 28.9.2016). 5

2 KUUNTELUMENETELMÄ JA AIEMPI TUTKIMUS 2.1 Tutkimuksen aineisto ja kuuntelutestimenetelmä Tutkimukseni näytteiksi olen valinnut Suomen kielen nauhoitearkiston äänitteet Savonrannalta (SKNA 8945 B), Enonkoskelta (SKNA 8512 B), Punkaharjulta (SKNA 7325 B) ja Säämingistä (SKNA 8793 A). Apunani on ollut litteraatiot näytteistä sisältävä Marjatta Palanderin Savonlinnan seudun murrekirja (1999). Pohjoisten naapurimurteiden näytteitä ovat Pohjois-Karjalan murteiden Pyhäselkä (http://www.kotus.fi/suomenmurrekirja) ja Pohjois-Savon murteiden Nilsiä (SKNA 5043 A). Ne olen valinnut Suomen murrekirjasta (toim. Lyytikäinen, Rekunen ja Yli-Paavola, 2013), johon näytteet on litteroitu². Tarkoitus on ollut valita alueelle tyypilliset näytteet, joissa kulloistakin pitäjänmurretta edustavia kielenpiirteitä olisi riittävästi informanttien tunnistettavaksi. Näytteet eivät sisällä määrittämistä liiaksi helpottavia paljastavia paikannimiä. Koska ajattelen, että informantit eivät juuri kiinnitä huomiota näytteiden morfologisiin eivätkä syntaktisiin ominaisuuksiin, ne eivät ole lähtökohtana, vaan pääpaino on juuri fonologisissa ja foneettisissa kielenpiirteissä. Vain yksi tietyn kielenpiirteen esiintymä yhdessä näytteessä ei vielä riitä pitäjän määrittelemiseen, mutta kun paljastavia piirteitä on samassa murrenäytteessä useampi, tunnistaminen on periaatteessa mahdollista. Murrenäytteiden avulla savonlinnalaisinformantit tuottivat aineiston, josta voi hahmottaa heidän murretietoisuuttaan. Aineisto koostuu 28 informantin antamista vastauksista karttoina ja äänitallenteina. Naisia oli 15, miehiä 13. Aivan nuoria ei ole hyväksytty informanteiksi heidän vähäisiksi oletettujen kielikokemustensa takia (ks. esim. Palander & Nupponen 2005: 15). Siksi informantit ovat 30 80-vuotiaita naisia ja miehiä eri elämänaloilta, ja he ovat asuneet käytännöllisesti katsoen koko elämänsä nykyisen Savonlinnan kaupungin alueella. Valtaosa informanteista asui haastatteluhetkellä Savonlinnan kaupunkikeskuksessa; kaksi informanttia asui Makkolan kylässä, joka sijaitsee noin 19 kilometriä Savonlinnan kaupunkikeskuksesta pohjoiseen, ja yksi Pullinlahdessa, joka puolestaan sijaitsee noin yhdeksän kilometriä keskustasta länteen. Tutkimuseettisistä syistä käytän informanteista tunnuksia, joissa sukupuolta merkitsevää kirjainta (N = nainen, M = mies) seuraa informantin syntymävuosi. Informanttien tehtävä oli merkitä pitäjäkarttaan pitäjä, jonka murretta kielenopas heidän ² Litteraatiot eivät kuitenkaan aina tarkasti vastaa todellisuutta: kielenopas ei mielestäni tuota niin täydellistä erikoisgeminaatiota, että ilmiötä olisi lingvistisiin tarkoituksiin syytä merkitä täydeksi geminaataksi. Eritoten Pyhäselän näytteessä erikoisgeminaation vahvuutta on liioiteltu kenties siitä syystä, että suurelle yleisölle tarkoitetussa kirjassa erikoisgeminaation väliasteita ei ole ollut mahdollista merkitä (merkintänä joko yksi konsonantti tai kaksi konsonanttia). 6

mukaansa edustaa. Lisäksi heidän tuli ilmoittaa valinnalleen perustelut, jotka tallensin äänitallentimella. Helpottaakseni vastaamista pyysin heitä kirjoittamaan havainnot paperille muistinsa tueksi: tätä menetelmää käytettäessä informanttien ei tarvinnut pitää kaikkia havaintojaan mielessä koko näytteen kuuntelemisen ajan. Aivan erityisesti korostin vastausten vapaamuotoisuutta. Informantit kertoivat minulle vastauksensa muistiinpanoistaan aina erikseen kunkin murrenäytteen jälkeen. Osa luovutti muistiinpanonsa minulle. Keskustelimme heidän vastauksistaan vastauksen epäselvyyden niin vaatiessa. Keskustelumme olivat yksipuolisia sikäli, etten antanut mahdollisten tarkentavien lisäkysymysten ohjata liikaa informanttien vastauksia pelkonani vastausten spontaaniuden kärsiminen. Tutkimukseni poikkeaa jonkin verran Prestonin testistä (Niedzielski & Preston 2000: 82 95), jossa informantteja pyydettiin paikantamaan Yhdysvalloista peräisin olevat näytteet ennalta määrätyille alueille. Tukeudun Anne-Maria Nupposen (2011: 11) toteuttaman murteentunnistustestin metodeihin (ks. luku 2.2). Päinvastoin kuin Preston, en antanut informanteille ennalta määrättyjä alueita, joihin heidän tulisi sijoittaa murrenäytteet. He olivat täysin murreäänitteiden, Suomen pitäjäkartan ja oman kielitietoutensa varassa. Murrenäytteet ovat kestoiltaan 1 min 39 s 1 min 57 s. Näytteiden lyhyydellä oli tarkoituksena helpottaa informanttien keskittymistä. Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan näytteet kuunneltiin Savonlinnan seudun välimurteiden näytteiden lomassa. Järjestyksellä oli tarkoituksena estää mahdolliset havainnot näytteiden maantieteellisesti odotuksenmukaisesta järjestyksestä. Murrenäytelitteraatiot esitetään näytteiden käsittelyn yhteydessä luvuissa 3.2 3.7. Seuraavasta luettelosta näkyvät murrenäytteiden kuuntelujärjestys ja murreryhmät, joihin näytepitäjät nykyluokittelussa kuuluvat (Itkonen 1989: 342 343): 1. Sääminki (Savonlinnan seudun välimurteet) 2. Nilsiä (Pohjois-Savon murteet) 3. Savonranta (Savonlinnan seudun välimurteet) 4. Punkaharju (Savonlinnan seudun välimurteet) 5. Pyhäselkä (Pohjois-Karjalan murteet eli itäiset savolaismurteet) 6. Enonkoski (Savonlinnan seudun välimurteet) Ohjeistaessani informantteja tehtävää varten käytin pohjana seuraavaa tekstiä: Kuulet kuusi murrenäytettä. Sijoita ne antamaani karttaan numeroin kuulemisjärjestyksessä ensimmäinen näyte on numero 1, ja niin edelleen. Tehtävänäsi on ilmoittaa, minkä pitäjän murretta näytteessä puhutaan. Kirjoita perustelut karttaan sijoittamisesta paperille esimerkiksi luetteloksi itseäsi varten. Kysymys siis kuuluu, miksi sijoitit murteen tiettyyn pitäjään. Keskustelemme asiasta jokaisen näytteen jälkeen. Vastauksesi saavat olla aivan vapaamuotoisia. Nauhoitan 7

vastauksesi äänitallentimella. Analysoituani vastauksesi hävitän äänitteet. Tarvittaessa soitan näytteet kahdesti. Kysy, jos tarvitset pitäjännimilyhenteiden selityksiä. Kuitenkin käytin huomattavasti vapaampaa puhekieltä, jotta testitilanne ei olisi päässyt kehittymään liian muodolliseksi ja epäluonnolliseksi. Täsmällisesti puhuttu yleiskieli arkikielen normipoikkeamana olisi voinut synnyttää turhaa oudoksumista ja jännitystä testitilanteessa. Varsinainen kuunteleminen aloitettiin edellä esitetyn ohjeistuksen ja informanttien mahdollisten lisäkysymysten jälkeen. Vielä ennen kunkin murrenäytteen kuuntelua esittelin yleisluontoisesti aihepiirit, joita näytteiden kielenoppaat kulloisessakin tarinassaan käsittelevät. Tällä valinnalla koetin saada informantit ohjatuksi pois tarinan sisällön ja kielen merkitysten aktiivisesta kuuntelemisesta, jotta itse kielen eli murrepiirteiden tarkasteleminen nousisi pääasiaksi (ks. Vaattovaara 2009: 137). 2.2 Kansanlingvistiikan tutkimuskenttä Tutkimukseni liittyy kansanlingvistiikan (folk linguistics) ja tarkemmin murrehavaintoja tutkivan kansandialektologian (perpectual dialectology) tutkimuskenttään. Kansandialektologia on kansanlingvistiikan osa-alue (ks. Palander 2001: 147), jossa tutkitaan ei-lingvistien murrehavaintoja (esim. Preston 1999). Tutkimusalalla selvitetään kielitieteellistä koulutusta saamattomien kykyä käsitellä murteita. Tutkimuskohteita ovat esimerkiksi murteentunnistuskyky, tietoisuus omasta ja vieraammista murteista, murteiden nimeäminen ja niiden alueellinen määritteleminen, murteiden luonnehdinta, murremielikuvat sekä asenteet murteita kohtaan (ks. esim. Preston 1989). Vanhastaan kansanlingvistiikan tieteellistä arvoa on vähätelty, mutta Preston on puolustanut tutkimussuuntausta esimerkiksi argumentoimalla sen tuovan esille arvokasta kansankulttuuria, jollaisia ei-lingvistien murretulkinnat ovat. Lisäksi kansanlingvistiikassa esiin tulevat lingvistien ja ei-lingvistien näkemykset ovat hyödyksi myös kieltenopetuksessa. (Ks. Preston 1999: xxiv xxv.) Tutkimussuuntauksen juuret ovat 1940-luvun Hollannissa. Antonius Weijnen selvitti tutkimuksissaan informanttiensa murteentiedostuskykyä tavalla, joka lähestyy jo nykyaikaista kansanlingvistiikkaa. Weijnen (ks. Preston 1989: 4) pyysi informanttejaan mainitsemaan alueita, joilla puhutaan samalla tavoin kuin informantti. Weijnenin tutkimuksia voidaan pitää nykyaikaisen kansanlingvistiikan esiasteena. 8

Preston (1989: 4) jakaa puhumisen etnografian (etnography of speaking) seuraaviksi viideksi kategoriaksi (olen vapaasti suomentanut kategoriat englannin kielestä): 1) murteen maantieteellistä jakoa koskevat uskomukset 2) niin sanottua standardikieltä ja muita varieteetteja koskevat uskomukset 3) havainnot asteittaisista eroista varieteettien välillä 4) varieteetti-imitaatiot 5) selvitykset siitä, mistä uskomukset ja strategiat kumpuavat Kategoriat 1, 2 ja 3 ovat tutkimukseni kannalta merkityksellisimpiä. Ensimmäisessä kategoriassa maantieteellisenä jakona ovat tapauksessani vuoden 1938 tilanteen mukaiset Suomen pitäjät. Toiseen kategoriaan sijoittuvat yleiskieli ja murteet. Melkoisen selvää oli jo ennen tutkimuksen toteuttamista, että informantit ovat vaihtelevassa määrin yleiskielen (Prestonin käsite standard) kanssa tekemisissä jatkuvasti, ja siitä syystä väistyvät murteellisuudet voivat herättää huomiota yleiskieleen tottuneiden informanttien keskuudessa. Yleiskieltä ja murteita eli kuunneltavia murrenäytteitä voidaan pitää saman kielen eri varieteetteina, joista puhutaan kolmannessa ja neljännessä kategoriassa. Numeroin 1 5 luetelluista Prestonin peruskysymyksistä juontuvat nykyisen kansanlingvistiikan alan tutkimuskysymykset myös suomalaisessa perinteessä. Ennen kuin kansanlingvistiikasta varsinaisesti puhuttiin, hyvin löyhästi kansanlingvististä tutkimusta oli olemassa Suomessakin, tosin vähäisesti. Suomen murteista on kansan keskuudessa kehittynyt monenlaisia murrematkimuksia, joita on tallentanut ja tutkinut Pirkko Leino pro gradu -työssään vuodelta 1968 (ks. Mielikäinen 2005: 100; Nupponen 2011: 4). Matkimukset voitaisiin laskea eräänlaiseksi metakielen (tarkemmin luvussa 6) eli kielestä puhumisen tavan osa-alueeksi. 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa kansanlingvistiikasta oli tullut osa lingvististä tutkimusta myös Suomessa, missä murteentutkimus on ollut voittopuolisesti äännehistoriallista. Kansanlingvistisiä tutkimuksia voidaan toteuttaa esimerkiksi murrekuuntelutestein (esim. Palander & Nupponen 2005; Vaattovaara 2009; Nupponen 2011; Pellikka 2017), konkreettisin haastatteluin, murrekäännöslomakkein (Holopainen 2003; Jantunen 2004) ja karttapiirroksin (esim. Palander & Nupponen 2005), joissa lähestymistapoina voivat olla murrealuetietämys tai se, millaisia mielikuvia ja asenteita murteisiin kohdistuu. En kuitenkaan tutki mielikuvia enkä asenteita; ne eivät ole tutkimuskysymyksinä eivätkä informanteille esitettyinä ohjeistuskysymyksinä, vaan ne saattavat tulla esille epäsuorasti. Esittelen lyhyesti niitä tutkimuksia, jotka keskeisimmiltä tutkimuskysymyksiltään ja metodeiltaan liittyvät lähimmin juuri omaan tutkimukseeni. 9

Kansanlingvistiikassa on tutkittu ei-lingvistien kykyä tunnistaa murteita. Eräs käytännön sovellus on murteenkuuntelutesti pellolaisnuorille (Vaattovaara 2009: 49 51, 136 143). Pello kuuluu peräpohjalaismurteisiin, tarkemmin Tornion murteisiin (Itkonen 1989: 342 343). Vaikka Vaattovaaran käsittelemä murre on tyystin toinen kuin minulla, hänen käyttämänsä murteentunnistustesti on perusidealtaan samanlainen kuin minunkin tutkimuksessani. 16 pellolaisnuoren tehtäväksi annettiin kuunnella kaksi murrenäytettä Sodankylän pitäjästä, joka Kemin murteistoon kuuluvana edustaa Pellon naapurimurretta. Paikannimitietoa ei tietenkään kerrottu. Tavoite oli selvittää, mihin näytteet paikannetaan ja mihin tekijöihin murrepuheessa huomio kiinnittyy. Koska piirteet edustavat peräpohjalaismurteita, piirrevertailu ei sovellu tutkimukseeni toisin kuin testissä ollut naapurimurteen kuunteluttaminen. Tutkimuksesta voi panna merkille informanttien huomanneen ja kielentäneen joitakin naapurimurreryhmässä edustuvia piirteitä. Kansanlingvistisen tutkimuksen kohteena ovat olleet myös pohjoissavolaisten eilingvistien (Pohjois-)Savon murretta koskevat käsitykset (Nupponen 2011). Lomakemuotoinen murteentunnistustesti toteutettiin 108 luokanopettajaopiskelijalla. Sen sijaan murrekuuntelutestiin (Nupponen 2011: 10), jonka näytteet edustivat Kuopiota, Tohmajärveä, Kinnulaa, Ristijärveä ja Haapavettä, osallistui 40 syntyperäistä pohjoissavolaista. Informanteilta tutkimuksessa kysyttiin esimerkiksi, mistä aineksista heidän tyypillisenä pitämänsä Savon murre koostuu ja mitä piirteitä he savolaismurteita tunnistaessaan havaitsevat. Tuloksista mainittakoon, että kaksi Savon murteen tyypillisintä piirrettä olivat informanttien mukaan yleisgeminaatio, mua, piä -tyyppinen aa:n ja ää:n diftongiutuminen ja esimerkiksi suoloo, leipee -muodoissa esiintyvä monoftongiutuminen. Savonlinnan seudun välimurteista on tehty tutkimus (Holopainen 2003), jossa selvitetään savonlinnalaisnuorten murretietämystä alueensa murteesta. Tutkimuksessa vastataan kysymyksiin tarkasteltavassa murreryhmässä esiintyvän vaihtelun tunnistamisesta ja murteen tasoittumisesta. Holopaisen tutkimusaineisto käsittää 67 informanttia, joiden tehtäväksi annettiin kääntää joitakin valittuja yleiskielisiä muotoja heidän kotimurteelleen. Tällä keinolla pyrittiin selvittämään, mitkä murrepiirteet vielä tunnistetaan. Holopainen laajensi tutkimusta vielä ottamalla erillistarkasteluun kuusi informanttia, jotka olivat tehneet edellä mainittuja murrekäännöksiä, ja tutki äänittämällä heidän puhettaan, mitkä murrepiirteet heidän puheessaan yhä toteutuvat. Tutkimuksessa selvisi, että kolme tiedostetuinta olemassa olevaa murrepiirrettä olivat jälkitavujen ea, eä -yhtymän ee-edustus, svaavokaalit ja oa-yhtymän ooedustus. Myös punkaharjulaisnuorten kotipitäjänsä vanhaa murretta koskevaa tuntemusta on tutkittu (Jantunen 2004). Jantusen metodit ovat samanlaiset kuin Holopaisella murrekäännös- 10

lomake ja todelliset äänitteet informanttien puheesta. Murrekäännöstestin Jantunen toteutti 62 informantilla ja konkreettisia puheäänitteitä hän tallensi viideltä. Päätulos on, että jälkitavujen oa, öä -yhtymän oo, öö -edustus, jälkitavujen ea, eä -yhtymän ee-edustus ja jälkitavujen ua, yä yhtymän uu, yy -edustus olivat parhaiten tiedostettuja piirteitä. Piirteet ovat käytössä yleispuhekielessä eli ne eivät leimaa murretta. Metodologisesti tutkielmani on varsin lähellä Anniina Pellikan pro gradu -tutkielmassa (2017) käytettyä metodia kuuntelutesteineen ja niihin liittyvine perusteluineen. Aineistona on käytetty 20 35-vuotiaita etelä- ja pohjoissavolaisia ei-lingvistejä. Tämäkin tutkimus osaltaan tukee käsitystä, että lähemmät murteet tunnistetaan naapurimurteita paremmin (Pellikka 2017: 26). Lisäksi huomiota herättäneimmät piirteet ovat yleissavolaisia: yleisgeminaatio, ensi tavun aa:n ja ää:n diftongiutuminen ja i:n loppuheitto (Pellikka 2017: 86 87). Kaikkien edellä mainittujen tutkimusten, myös omani, taustalla vaikuttaa yleinen dialektologian havainto vanhojen pitäjänmurteiden tasoittumisesta kohti yleiskieltä. Omasta tutkimuksestani yleiskielistymisen ja murteen säilymisen välistä suhdetta voidaan kartoittaa epäsuorasti: jos jotakin Savonlinnan seudun välimurteissa perinteisesti esiintynyttä kielenainesta pidetään outona, se voi kertoa murteen tasoittumisesta. 11

3 MURRENÄYTTEIDEN PIIRTEET JA VASTAUSTEN MAANTIETEELLINEN HAJONTA 3.1 Vastausten käsittelyn periaatteet Alaluvuissa 3.2 3.7 esittelen murrenäytteet litteraatioina, joista käyvät ilmi näytteiden äänneja muotopiirteet. Säämingin, Savonrannan, Punkaharjun ja Enonkosken litteraatiot ovat peräisin Savonlinnan seudun murrekirjasta (Palander 1999), ja Nilsiän ja Pyhäselän litteraatiot ovat Suomen murrekirjasta (Lyytikäinen, Rekunen & Yli-Paavola 2013). Merkintäteknisistä syistä olen kopioinut litteraatiot näihin alalukuihin kirjoittamalla ne itse, mutta kuitenkin niin, että merkintätavaltaan ne vastaavat mahdollisimman tarkasti alkuperäisiä tekstejä. Jokaisen murrenäytteen yhteydessä mainitsen litteraatioon lihavoituina ne muodot, joissa esiintyvät piirteet toimivat apukeinoina käsiteltäviä murteita eroteltaessa, siis piirteistä ne, jotka ovat kyseisten murteiden keskeisiä tuntomerkkejä. Piirteet lingvistisine nimityksineen ovat kootusti litteraation jäljessä. Ilmeisimpiä yleissavolaisuuksia en mainitse. Kuten todettu, Nilsiän ja Pyhäselän näytteiden litteraatiot eivät ole tarkkoja liioitellun erikoisgeminaation takia. Kaikkien murrenäytteiden käsittelyn yhteydessä esitän informanttien vastausten maantieteellistä sijoittumista kuvaavan kartan vastausten hajonnan hahmottamiseksi. Kartan rastimerkinnät tarkoittavat informanttien pitäjävastauksia. Oikean pitäjän lyhenne on selvyyden vuoksi vielä alleviivattu. Oikeata pitäjää reunustaa pitäjäkeskustan ympärille piirretty ympyrä, joka luonnossa sulkee sisäänsä säteeltään 50 kilometrin mittaisen alueen. Tämän olen toteuttanut ottamalla mainitun matkan pitäjännimilyhennekartan mittakaavasta ja asettamalla sen ympyrän säteeksi. Näin meneteltäessä merkinnöistä erottuvat ne informantit, jotka ovat sijoittaneet näytteet enintään 50 kilometrin etäisyydelle oikean pitäjän keskustasta. Minusta tämä on riittävä tarkkuus, jonka perusteella vastausta voi pitää oikeaan osuneena. Jatkossa puhun ympyräalueesta tapauksissa, joissa vastatut pitäjät sijoittuvat kokonaan tai merkittäviltä osiltaan selostetun ympyrän sisään. Karttoja seuraavat näytteiden paikantamisessa käytetyt perustelut taulukoihin jäsenneltyinä. Esitän ne vokaali- ja konsonanttipiirteisiin luokiteltavat vastaukset, jotka ovat suhteellisen vaivattomasti analysoitavissa informanttien kielentämistä kommenteista. Mielikäinen (2005: 99) jakaa argumenttityypit muodon perusteella kielenainesesimerkkeihin ja sanallisiin kuvauksiin. Tässä luvussa paneudutaan kielenainesesimerkkeihin. Päänäkökulma liittyy Mielikäisen (2005: 100) termein murrepiirteiden jäljittelyyn, mutta puhuisin mieluummin toista- 12

misesta, sillä näytteiden kielenilmiöt ovat nyt helpommin informanttien saatavilla tuoreessa muistissa toisin kuin apuneuvojen puuttuessa, jota tilannetta Mielikäinen ilmeisesti kuvaa. Esiteltyäni maantieteellisen hajonnan ja argumentit sijoittamiselle vertaan informantin pitäjävastausta piirteen levikkiin ja mainitsen, onko piirre perinteisesti esiintynyt vastatun pitäjän murteessa. Tieto on taulukoissa, joissa o merkitsee oikeata ja v väärää vastausta. Piirteiden levikkiä olen selvittänyt etenkin Marjatta Palanderin teoksesta Vaihtelu Savonlinnan seudun välimurteissa (1996), Hannele Forsbergin teoksesta Pohjois-Karjalan murrenäytteitä (1988), Aila Mielikäisen teoskokonaisuudesta Etelä-Savon murteiden äännehistoria I ja II (1981, 1994), Alpo Räisäsen teoskokonaisuudesta Kainuun murteiden äännehistoria I ja II (1972, 1998), Matti Mäkelän teoksesta Suomen murteiden kin ja kaan, kään -liitteet ja Lauri Kettusen Murrekartastosta (1940). Muihin piirteisiin luokittelemani seikat, pronominivarianttihavainnot, sanastopiirteet ja metakieltä koskevan tiedon käsittelen luvuissa 4.4, 4.5 ja 6. 3.2 Sääminki Säämingin näyte edustaa Pihlajalahden Pölläslahtea, joka sijaitsee pitäjän länsiosissa. Litteraatio on seuraava (merkintätavasta ks. Palander 1999: 19 22): Se tämä suku on aika sitkistä elämää. Siinä ol tuossa entiselä paikala tuo Aleksanter Korhońe, sehä yl yheksänkymmenev vuuve el. Se jos, se ei paljo sairastana elläissää ensinkää. Se ol ensimäiset serkukset oltii sen kansa. No sitten toenev veljes niistä ni, se kuol äkkiä. Minä oli sielä käömässä uamusila, ku siinä on kauppapuoti olemassaan tuota nim minä mänin tupaka haintiin ni se, toine se vanhemp, nuoremp veljes ol siinä penkilä istu, rukkaset, pitkävarret rukkaset käsvarrella ja sano oisha hänel lähettävä havu hakkuusem mut ei tässä out tua eistynä.»tupakoijaahan nyt vielä yhessä kohtis» sano se Antti. Ni jotta tuota Sano, emäntääses sano ni jotta»sin oot tehnä tää uamua sinneh havu hakkuusel lähtöö ja et oo eestynä, ku istut vuam penkilä ja polttelet piippuvais». Ja antaaha olla, minä tulin kot tiin ni sieltä, ni tuota, tää poeka, nuorim poeka minun ni, mäń sinne, meil ol sen siskom poeka, sellanen keskenkasvuńem poeka ni, se alako kiusata, ni jotta mää ostamaan namusia hänelen tuosta puojista. Ja se poeka läks, tämä minum poekail läks sinnej ja, mäń ja se tulloo ihah hättärehengen kaas sano:»ette arvoom mikä on tapahtuna se serkku Anttu on kuolluna käymälääm männessää». (Palander 1999: 252.) Litteraatiossa esiintyvät Säämingin murteen keskeisimmät piirteet ovat seuraavat: sitkis(tä) sitkeä(tä) (tavataan itämurteissa, ks. Digitaalinen muoto-opin arkisto DMA) yksikön ensimmäisen ja toisen persoonan pronominivariantit minä ja sinä ( sin oot ); (Palander 1996: 193 200) ensi tavun pitkän aa:n diftongiutumistyyppi ua muodoissa uamusila aamusella ja uamua aamua ; (mts. 302 303) 13

muotoa -Vseˣ oleva kolmannen persoonan possessiivisuffiksi muodossa emäntääseˣ emäntänsä ; (mts. 215 218) pronominin genetiivimuoto minun yksikön ensimmäisessä persoonassa (ei siis miun, jossa n olisi kadonnut); (mts. 196 199) jälkitavujen ua-yhtymä asussa uva muodossa piippuvais piippuasi ; (mts. 106 108) yksikön ensimmäisen persoonan possessiivisuffiksin vastine -in muodossa poikain; (mts. 131 132) yksikön toisen persoonan possessiivisuffiksin vastine -is muodossa piippuvais piippuasi ; (mts. 131 132) Kartta 2. Säämingin näytteen sijoittaminen. 14

Kartassa 2 esitetään informanttien pitäjävastaukset Säämingin näytteeseen. 28 vastauksesta 12 osui ympyräalueen pitäjiin: Sääminki (8 vastausta), Kesälahti (1), Rantasalmi (1), Parikkala (1) ja Kerimäki (1). Taulukossa 1 osoitetaan informanttien esittämät perustelut. En ole erikseen maininnut, poikkeaako informantin ilmoittama muoto näytteessä esiintyneestä; taulukossa lueteltuja kielenaineksia voi verrata litteraatioihin. Alaluvuissa 4.2 4.5 paneudun tarkemmin virheellisesti kuultuihin muotoihin. TAULUKKO 1. Säämingin näytteen kuuntelemisen jälkeen esitetyt vastausperustelut. kielenpiirre N jäljittelyt ja metakieliset kuvaukset yksikön 1. persoonan pronominivariantit 9 (sis. virh. mievastauksen) minä essiivimuotoinen NUT-partisiippi 5 eestynä, tana-juttu, sairastan(n)a diftonginreduktio 3 käämässä, poeka, paekala, toene aa:n, ää:n diftongiutuminen 3 vääntäminen, käänneltiin ja väänneltiin, uamusila loppu-n:n kato 2 Korhone, havu hakkuu, elläessää alveolaarinen t 2 että tuota, duoda yleisgeminaatio 2 kottiin, elläessää i:n loppuheitto 2 kuol, läks uu-teonnimijohdin 2 havu(n)hakkuu svaavokaali 1 alako jälkikomponentiton ai-diftongi 1 alako monoftongiutuminen 1 arvoo geminaattalikvidan ll lyheneminen 1 paekala, uamusila yksikön 1. persoonan possessiivisuffiksi -in 1 poikain Eniten vastausperusteluina käytetyissä muodoissa esiintyivät yksikön ensimmäisen persoonan pronominivariantti minä, essiivimuotoinen NUT-partisiippi, diftonginreduktio ja ensi tavun aa:n, ää:n diftongiutuminen. Kolme ensiksi mainittua piirrettä ovat laaja-alaisia yleissavolaisuuksia (ks. Kettunen 1940: kartat 112, 32 ja 158) eivätkä siten määritä nimenomaan Savonlinnan seudun välimurteisiin kuuluvien pitäjien murteita. Sen sijaan diftongiutumistyyppi ua, iä on ahtaampi savolaismurrepiirre (Kettunen 1940: kartta 154). Merkityksellisistä kielenpiirteistä havaitsematta jäivät muotoa -Vseˣ oleva kolmannen persoonan possessiivisuffiksi (emäntääseˣ), pronominin genetiivimuoto minun yksikön ensimmäisessä persoonassa, jälkitavujen ua-yhtymä asussa uva muodossa (piippuvais) ja yksikön toisen persoonan possessiivisuffiksin vastine -is (piippuvais). Taulukossa 2 ilmoitetaan, kuuluvatko pitäjät perusteluina käytettyjen piirteiden levikkialueelle. Tästä taulukosta olen jättänyt pois ilmiöt, joita on käyttänyt vain kaksi informanttia tai ainoastaan yksi informantti. Merkintätapa on seuraava: merkintä o tarkoittaa, että käytettyjen lähteiden perusteella piirre kuuluu vastatun pitäjän murteeseen, ja merkintä v, ettei piirrettä tavata kyseisen pitäjän murteessa. Merkinnällä ilmaistaan, ettei piirettä, jonka 15

kohdalla merkki on, ole käytetty vastausperusteluna. Ilmiöiden täydelliset kielitieteelliset nimitykset näkyvät edellä esitetystä taulukosta 1. TAULUKKO 2. Piirrelevikkien paikkansapitävyys vastattujen pitäjien kanssa, havainnot Säämingin näytteestä (osa 1). vastattu pitäjä minä ess. NUT dift.:n red. diftongiut. levikin selvittämisessä käytetty lähde Mäntyharju o o v Mielikäinen 1981: 231, 277, 252; Mielikäinen 1978: 104; Mielikäinen 1994: 78 Rääkkylä o Forsberg 1988: 15 Juuka o o Forsberg 1988: 21, 59 Kuusjärvi o o Forsberg 1988: 21, 178 Pielavesi o Kettunen 1940: kartta 112 Joroinen o o o Kettunen 1940: kartat 112, 158, 154 Sääminki o o Palander 1996: 193 195, 340 Kerimäki o o Palander 1996: 340, 306 Iisalmi o Kettunen 1940: kartta 112 Taulukossa 3 esitetään vastausperustelut, joita antoi vain kaksi informanttia. TAULUKKO 3. Piirrelevikkien paikkansapitävyys vastattujen pitäjien kanssa, havainnot Säämingin näytteestä (osa 2). vastattu pitäjä loppu-n > ø alv. t yleisg. i:n loppuh. uuteonn. levikin selvittämisessä käytetty lähde Mäntyharju o Mielikäinen 1981: 173 Kitee o Forsberg 1988: 20 Sääminki o o Palander 1993: 232 233; Kettunen 1940: kartta 189 Juuka Forsberg 1988: 21, 59 Kuusjärvi o o Kettunen 1940: kartat 175, 189 Kittilä Joroinen o Kettunen 1940: kartta 175 Kerimäki o o Palander 1996: 292, 275 Huomionarvoista on, että yhtä poikkeusta lukuun ottamatta piirteet kuuluvat vastatun pitäjän levikkialueelle; diftonginreduktio ei ainakaan perinteisesti ole toteutunut Mäntyharjun murteessa. 16

3.3 Nilsiä Seuraavassa esitetään Nilsiän näytteen litteraatio (merkintätavasta ks. Lyytikäinen ym. 2013: 8 9): Se olj semmosta, kevätaekoo kun kevätaekana vierretään. Niin no se olj viertoaekoo ja, viertämässä pitj olla, oamusta iltaan, ja, sittä, viijje aekana pitj lähteen nuotalle yöks. Ja sitä teim minä, kuuen, päevä aejaj ja, ja kuus yötä, yhteem mittaav valavon. Nii. Sitte, lehmiä lypsäessä nukujl lehmä alle. Ja, en, tienyk kerrassa mittää ja sittel lehmä rupes kuvetta nuolemaaj ja siinä havvain sitte että nythääm minn oom männy jo holatuuhu! Niin niin, sitte minä sanojn isännälle että tuota, asia on nyt sillä laella, että nyt ov vietävä toenem palavelija, sinne nuotalle että nyt minun, minnuu on tulluj jo ihan semmonen tappi että, minussa ei oo ennee minnekkää. Että minun täötyy kaet lähteet tiem peälej jos ei kerran tässä, muuten, sovita että Päevät vierretään kovasti tule eäressä ja sittä lähteen nuotalle yöks niin, se mänj ihan, iham pilale elämä. Ja, sitte se sano että no, tehhään nyt vaehetuskaoppa va hään ei oesj oot niih hyvä nuottamies että, oesim pitänä voam minä sanon et en kestä minä ennee että jos kerrav voan se niin, on niim minun pittää lähteet tästä talosta sen, hiieh huijjuu. No mihinkä aekkaan nuotallel lähettii? Tuossa viijen seuvussa iltasilla. Sinne laettammaan niitä vehkeitä kun se olj se nuotta otettava sieltä nuottakoasta sieltä, siell olj isot koukut orsissa joehinka siittä panttii aena se, nuotta. (Lyytikäinen ym. 2013: 491.) Litteraatiossa esiintyvät Nilsiän murteen keskeisimmät piirteet ovat seuraavat: ensi tavun pitkän aa:n ja ää:n diftongiutumistyyppi oa ja eä muodoissa oamusta aamusta, voan vaan, peäle päälle ja eäressä ääressä jälkitavujen eä-yhtymän ee-edustus muodossa lähtee lähteä yksikön ensimmäisen persoonan pronominivariantti minä pronominin genetiivimuoto minun yksikön ensimmäisessä persoonassa (ei miun, jossa n olisi kadonnut); lisäksi minu-vartaloinen taivutus muodossa minussa (ei miussa, jossa n olisi kadonnut) jälkitavujen ia, iä -yhtymän ia, iä-edustus muodossa lehmiä yksikön kolmannen persoonan pronominivariantti hään hän (valtaedustus myös Savonlinnan seudun välimurteissa; Palander 1996: 200 207) itämurteiden erikoisgeminaatio muodoissa laettammaan laittamaan ja panttii pantiin (erikoisgeminaatio ei näin selvä) Kartassa 3 ovat vastaukset Nilsiän näytteeseen. Neljä vastausta on ympyräalueella: Juuka (3 vastausta) ja Kuopio (1). 17

Kartta 3. Nilsiän näytteen sijoittaminen. Taulukkoon 4 on koottu Nilsiän näytettä sijoitettaessa esitetyt vastausperustelut. TAULUKKO 4. Nilsiän näytteen kuuntelemisen jälkeen esitetyt vastausperustelut. kielenpiirre N jäljittelyt ja metakieliset kuvaukset yks. 1. pers. pronominivariantit 8 (sis. virh. mie) minä yleisgeminaatio 6 hiie huijjuu, minnuu, liikoo noita kirjaimia i:n loppuheitto 6 pit, ol, ol, män, jäi viimeset kirjaimet pois loppu-n:n kato 4 yhtee mittaa, hiie huijjuu, minnuu aa:n ja ää:n diftongiutuminen 3 iäressä, vääntäminen, vääntö t:n heikon asteen katovastine 3 hiie huijjuu ua-yhtymän uu-edustus 2 hiie huijjuu mennä-verbin ä:llinen variantti 2 män ea, eä -yhtymän ee-edustus 2 lähtee (aika : ) aijan 2 aijan liudennus 1 ol geminaattalikvidan ll lyheneminen 1 pilale alveolaarinen t 1 sannoo t:n d:ks monoftongiutuminen 1 viertoaikoo Eniten vastauksia perusteltiin yksikön ensimmäisen persoonan pronominivariantilla minä, muodoilla, joissa toteutuu yleisgeminaatio, aineksilla, joissa puolestaan toteutuu i:n loppuheitto, ja muodoilla, joihin sisältyy loppu-n:n kato. Ensi tavujen ää:n diftongiutuminen (eä) kuultiin oman murteen mukaisena (iä). Yleisgeminaatiota, i:n loppuheittoa ja loppu-n:n katoa tavataan melko laajalla alueella savolaismurteissa (ks. Kettunen 1940: kartat 2, 175, 124, 122, 121). Havaitsematta puolestaan jäivät pronominin genetiivimuoto minun yksikön ensimmäisessä persoonassa, minu-vartaloinen taivutus (minussa), jälkitavujen ia, iä -yhtymän ia, iä -edustus (lehmiä), yksikön kolmannen persoonan pronominivariantti hään ja itämurteiden 18

erikoisgeminaatio (laettammaan ja panttii). hään on tuttu Savonlinnan seudulla (Palander 1996: 200 207), joten lienee syytä olettaa, että siksi tuttua pronominivarianttia ei havaittu. Taulukko 5 havainnollistaa, kuuluvatko pitäjät perusteluina käytettyjen piirteiden levikkialueelle. Taulukosta olen jättänyt pois ilmiöt, joita on käyttänyt vain kaksi informanttia tai ainoastaan yksi. TAULUKKO 5. Piirrelevikkien paikkansapitävyys vastattujen pitäjien kanssa, havainnot Nilsiän näytteestä (osa 1). vastattu pitäjä minä yleisg. i:n loppuh. loppun > ø diftongiut. t : ø levikin selvittämisessä käytetty lähde Kiihtelysv. v o o Forsberg 1988: 18, 21, 15 Juuka v Forsberg 1988: 18 Sääminki o Palander 1996: 302 Ruokolahti v o Kettunen 1940: kartta 112, 175 Rantasalmi o v Kettunen 1940: kartta 112, 124 Antrea o o o Kettunen 1940: kartta 2, 122, 66 Lappee v Kettunen 1940: kartta 112 Saari o Kettunen 1940: kartta 2 Leppävirta o o Kettunen 1940: kartta 2, 66 Kitee v o Forsberg 1988: 18 Ilomantsi o o Forsberg 1988: 16, 15 Rääkkylä o Forsberg 1988: 15; Kettunen 1940: 66 Juuka o Forsberg 1988: 16 Heinävesi o o o o Kettunen 1940: kartta 112, 2, 175, 121 Juuka o o Forsberg 1988: 21, 18 Taulukossa 6 ovat perusteluina käytetyt piirteet, joita kutakin mainitsi kaksi informanttia. TAULUKKO 6. Piirrelevikkien paikkansapitävyys vastattujen pitäjien kanssa, havainnot Nilsiän näytteestä (osa 2). vastattu pitäjä ua > uu männä eä > ee aijan levikin selvittämisessä käytetty lähde Kiihtelysv. o Forsberg 1988: 18 Heinävesi o Kettunen 1940: kartta 50 Antrea o Kettunen 1940: kartta 197 Ilomantsi o Kettunen 1940: kartta 50 Kitee o Kettunen 1940: kartta 142 Juuka o Forsberg 1988: 18 Heinävesi o o Kettunen 1940: kartta 142, 191 Kielenpiirreperusteluista Kiihtelysvaaraan, Ruokolahdelle, Lappeelle ja Kiteelle ajateltu yksikön ensimmäisen persoonan pronominivariantti minä ja Juukaan ajateltu loppu-n:n kato eivät vastaa kielenpiirteiden todellista levikkiä. 19

3.4 Savonranta Savonrannan näytteen kielenoppaan murre edustaa Lapinlahden kylän murretta. Kylä sijaitsee melko keskellä pitäjää. Seuraavassa esitetään Savonrannan näytteen litteraatio (viimeiset noin kaksi riviä ovat itse litteroimiani, koska niitä ei ole kirjassa): Tuola ol Kivmäissä kum mie asuń ni, mitel lie ollut tuota tta, yks akka käö meiltä maitoo pyytämässä ja, eikö se lienej jotennii ollu sitä antoot tuota ja, nii se ol tullus siihe eppäilykseej jotta s ei mium muijan ei halunna antoo. Ni se ol sitten nuapurissa sanona tuota tta»ei sit oom maitoo heilen kohta itellenkääj» ja. Ja se meille sitte heti poiki se yks lehmä siinä ja, eikä sitä keritty oikeen kun ne juustot suahat tuota ku se pań sem mehtäpeittoon. Ja iha silleelä kankaala sekkii ol ruatona sitte. Ja sitä ei osattu oikeen ei mut se ei kerinyp poikii tuota, ku sitä ajateltiin jotta se on jossain nyt, närreikössä tta se o sev vasikan kansas sielä. Ja se sillä jäi sitte sen (!) kuolemmaa sinne. Jotta sitä ei tullun niim paikala ehittyy. Ehittiihä sitä kyllä mut ei sitä vua osuttu löytymmään sitten. Sittehä se vasta kun korpit alako lonkkuut tuota ni, sittehän ne pojat mäń sinnek kahtelemmaan tuota sieltä. Sittehä se löyty se ruatona kyllä. Se syöp iham mustalem mullale se ympäryksen, tietyst nälissään kun se ei piäsep pois sitte. Nii. Jotta tośtappauksii ne kyllä oj joka tappaoksessa. (Palander 1999: 28.) Vae eihän niitä nyt ennee ook kuuluna ne on niitä vanha aja immeisii. Nyt kukkaa ei kehtoo ollan niin kannemmielinen toista kohtaa. Savonrannan näytteessä paljastavia piirteitä ovat seuraavat: yksikön ensimmäisen persoonan pronominivariantti mie (Palander 1996: 193 200) pronominin genetiivimuoto miun yksikön ensimmäisessä persoonassa, ei minun, jossa n olisi säilynyt (mts. 196 199) yksikön ensimmäisen persoonan possessiivisuffiksityyppi muijan muijani ts-yhtymän heikon asteen vastine t muodossa itelleenkää itselleenkään (mts. 156 159) ts-yhtymän heikon asteen vastine h muodoissa ehittyy etsittyä ja ehittiihä etsittiinhän (mts. 159 162) ensi tavun pitkän aa:n ja ää:n diftongiutumistyyppi ua, iä muodoissa suaha saada, ruatona raatona ja piäse pääse (mts. 302 303) itämurteiden erikoisgeminaatio muodoissa kuolemmaa kuolemaan ja löytymmään löytymään (mts. 277 279) jälkitavujen ua-yhtymän uu-edustus muodossa lonkkuu lonkkua (mts. 103 106) jälkitavujen ia, iä -yhtymän ii-edustus muodoissa tappauksii tapauksia ja immeisii ihmisiä (Palander 1996: 84 87) 20

Kartassa 4 esitetään informanttien pitäjävastaukset Savonrannan näytteeseen. 28 vastauksesta peräti 14 vastausta sijoittuu ympyräalueelle: Sääminki (4 vastausta), Kerimäki (3), Rantasalmi (2), Savonranta (1), Enonkoski (1), Kitee (1), Liperi (1) ja Heinävesi (1). Kartta 4. Savonrannan näytteen sijoittaminen. Taulukkoon 7 on koottu vastausperustelut, joita informantit esittivät kuunneltuaan Savonrannan murrenäytteen. Taulukosta 7 selviää, että Savonrannan näytteen kohdalla eniten kiinnitettiin huomiota yleisgeminaatioon, monoftongiutumiseen ja alveolaariseen t:hen, ensi tavun aa:n ja ää:n diftongiutumiseen, yksikön 1. persoonan pronominivarianttiin mie ja jälkitavujen ia, iä -yhtymän ii-edustukseen. Havaintoja ei syntynyt yksikön ensimmäisen persoonan possessiivisuffiksityypistä muijan, ts-yhtymän heikon asteen vastineesta h (ehittyy ja ehittiihä) eikä itämurteiden erikoisgeminaatiosta (kuolemmaa ja löytymmään). Taulukkoa 7 seuraa taulukko 8, jossa havainnollistetaan, kuuluvatko pitäjät vähintään kolmen informantin perusteluina käyttämien piirteiden levikkialueelle. Selviää, että kielenpiirreperusteluista Joroisiin ajateltu jälkitavujen ia, iä -yhtymän ii-edustus ei vastaa todellisia murreoloja. Taulukossa 9 ilmoitetaan ne perustelut, joita kutakin käytti kaksi informanttia. 21

TAULUKKO 7. Savonrannan näytteen kuuntelemisen jälkeen esitetyt vastausperustelut. kielenpiirre N jäljittelyt ja metakieliset kuvaukset yleisgeminaatio 5 immeisii, tappaus, närreikkö, närreikössä monoftongiutuminen 5 ant(t)oo, kehtoo alveolaarinen t 5 duoda, doda aa:n ja ää:n diftongiutuminen 4 ruato(na), väännetään, vuan yksikön 1. persoonan pronominivariantti 3 mie ia, iä -yhtymän ii-edustus 3 immeisii loppu-n:n kato 2 tuota ni diftonginreduktio 2 maetoo essiivimuotoinen NUT-partisiippi 2 halunna, kuulunna oa-yhtymän oo-edustus 2 maetoo yksikön 1. pers. pronominin genetiivi (vokaalienvälisen n:n kato) 1 miun i:n loppuheitto 1 pan ts-yhtymän vahvan asteen vastine ht 1 mehtäpeittoon ts-yhtymän heikon asteen vastine t 1 itele svaavokaali 1 alako jälkikomponentiton oi-diftongi 1 alako ua-yhtymän uu-edustus 1 lonkkuu erikoisgeminaatio 1 anttoo TAULUKKO 8. Piirrelevikkien paikkansapitävyys vastattujen pitäjien kanssa, havainnot Savonrannan näytteestä (osa 1). vastattu pitäjä yleisg. monoft. alv. t dift. mie iä > ii levikin selvittämisessä käytetty lähde Joroinen o o o v Kettunen 1940: kartta 2, 179, 154, 197 Kitee o o o Forsberg 1988: 16, 17, 15, Sääminki o o o Palander 1996: 275, 195, 86 Kerimäki o Palander 1993: 232 233 Savonranta o Palander 1996: 302 Kuopio o o Kettunen 1940: kartta 2, 179 Juuka v Palander 1993: 232 233 Rantasalmi v Palander 1993: 232 233 Sääminki o Palander 1996: 195 Sääminki o o o o Palander 1996: 275, 120; 1993: 232 233; 1996: 86 Sääminki o o Palander 1996: 120, 195 TAULUKKO 9. Piirrelevikkien paikkansapitävyys vastattujen pitäjien kanssa, havainnot Savonrannan näytteestä (osa 2). vastattu pitäjä loppu-n dift. ess. oa > levikin selvittämisessä käytetty lähde > ø red. NUT oo Ilomantsi o Forsberg 1988: 20 Sääminki o o Palander 1996: 306, 36 Kuopio o Kettunen 1940: kartta 32 Kajaani o Räisänen 1998: 180 181 Ilomantsi o Forsberg 1988: 20 Sääminki o o Palander 1996: 306, 38 22

3.5 Punkaharju Punkaharjun näytteessä puhutaan pitäjän luoteisosissa sijaitsevan Kulennoisten kylän murretta. Seuraavassa esitetään litteraatio Punkaharjun näytteestä: Linnulleipijä syötiim paimenessa käyvessä. Mitäs ne semmoset o? No ne on tuola mehässä mättäissä kasvaa ne on niin kun nyt apilaan taimet. Mut ne on makkeita. Ja ne ol linnulleipijä. Ja mansikoista tehtii, lepällehteem piirakka ja niitä syötii. Ei se liika makkii ous se mansikka muutenkaa, se kul lepänllehtee! Nyt ei sokeritta nii, nin eivät elä ei minkäällaista. Eikö nuo suolakalanniik kansa syönen nyt. No minkäslaista se paimenessa olo muute ol? No sielähä oltii, kevveelä tehtii semmosii vispeluja (lipsahdus, tarkoittaa: vispilöjä). Ja hierimijä ja, sielä paimenessa. Vahittiil lehmiä jotta ne ei männy, vierailem puolile eikä, sillo ens alussa. Sitten kun karjalaitumillen tavallisillem piettiin niin kun nii-, jotka ol niittoala ni sielä nyt ensistäänniin niitä. Ja piti paimentook kum monen talon karja käv yhessä jotta ne ei puskeneet ja Joutihan ne pennut sen, pai(mentamaan). Sillol lehmättiil laskettiin nii aikaseej jotta noin ikkääm pellov verräälä ol vielä jiätikkee kun Mut tuol o semmońel luhta, ni sielä alako olla, siel ol korkii mättäikkö nim mättäihev väliss ol vielä jiä sielä. Ja vettä mättäihen korkeelta mut siin ol ihan jo enempee kuv viittä senttii pitkä nuoŕ heinä. Lehmät käv syömässä sielä sen tulivat sillen kuivalem mualem makkoomaan keskpäeväks. (Palander 1999: 193.) Punkaharjun näyte sisältää seuraavat paljastavat piirteet: jälkitavujen ia, iä -yhtymien edustukset ija, ijä, iä, joissa tavunraja on säilynyt, muodoissa linnulleipijä linnunleipiä, hierimijä hierimiä ja lehmiä (Palander 1996: 87 88) jälkitavujen ia-yhtymän ii-edustus muodossa semmosii semmoisia (mts. 84 87) ts-yhtymän heikon asteen vastine h muodossa mehässä metsässä (mts. 159 162) jälkitavujen ea-yhtymän ii-edustus muodoissa makkii makea ja korkii korkea (mts. 66 69) abessiivin geminaatta-t:llinen edustus sokeritta (mts. 334 335) heikkoasteinen ja pitkävokaalinen -kin-liite alkuperäisen loppukonsonantin (tässä n:n) jäljessä, -Ciiˣ muodoissa suolakalanniik suolakalankin ja ensistäänniin ensistäänkin (mts. 267 272) *äδe >> ee -tapaus kevveelä keväällä (kehitysketju *keväδellä >> keveällä + keväillä > ke(v)vei(l)lä > ke(v)vee(l)lä; mts. 316) *γä-loppuisen nominin j:tön variantti: verräälä veräjällä (kehitysketju *veräγä > veräjä > verää > verrää, ks. mts. 265) ensi tavun pitkän aa:n ja ää:n diftongiutumistyyppi ua, iä muodoissa muale maalle, jiätikkee jäätikköä ja jiä jää (mts. 302 303) 23

jälkitavujen ea-yhtymän ee-edustus muodossa korkeelta korkealta (mts. 1996: 62 66) Kartassa 5 esitetään informanttien pitäjävastaukset Punkaharjun näytteestä. 28 vastauksesta kymmenen sijoittuu ympyräalueelle: Kitee (3 vastausta), Uukuniemi (2), Savonranta (1), Kerimäki (1), Sulkava (1), Punkaharju (1) ja Parikkala (1). Kartta 5. Punkaharjun näytteen sijoittaminen. Taulukossa 10 esitetään kootusti Punkaharjun näytettä paikannettaessa käytetyt vastausperustelut. TAULUKKO 10. Punkaharjun näytteen kuuntelemisen jälkeen esitetyt vastausperustelut. kielenpiirre N jäljittelyt ja metakieliset kuvaukset yleisgeminaatio 4 makkoomaa(n), makkii monoftongiutuminen oa > oo, eä > ee 3 makkoomaa(n), linnunleipee i:n loppuheitto 2 käv, ol, ens aa:n ja ää:n diftongiutuminen 2 jiä (-tikkee, -tie) loppu-n:n kato 2 makkoomaa, mättäihe ea, eä -yhtymän ii-edustus 1 makkii geminaattalikvidan ll lyheneminen 1 vieraile diftonginreduktio 1 paemenessa essiivimuotoinen NUT-partisiippi 1 syönä 24

Havaituimmat piirteet Punkaharjun näytteessä olivat yleisgeminaatio, monoftongiutuminen oa > oo, eä > ee, i:n loppuheitto, ensi tavun ää:n diftongiutuminen ja loppu-n:n kato. Kaikki ovat yleissavolaisuuksia (ks. Kettunen 1940: kartat 2, 179, 175, 154, 125). Murretta määrittävän ja paljastavan ea, eä -yhtymän ii-edustuksen mainitsi yksi informantti. Punkaharjun näytteestä havaittiin vain kaksi merkityksellistä piirrettä: jälkitavun eayhtymän ii-edustus (makkii ja korkii) ja ensi tavun pitkän aa:n ja ää:n diftongiutumistyyppi ua, iä (muale, jiätikkee ja jiä). Merkityksellisistä kielenpiirteistä havaitsematta jäivät siis jälkitavujen ia, iä -yhtymien tavunrajalliset ja tavunrajattomat ija, ijä, iä, ii -edustukset (linnulleipijä, hierimijä, lehmiä ja semmosii), ts-yhtymän heikon asteen vastine h (mehässä), abessiivin geminaatta-t:llinen edustus (sokeritta), heikkoasteinen ja pitkävokaalinen -kin-liite -Ciiˣ (suolakalanniik ja ensistäänniin), *äδe >> ee -tapaus (kevveelä), *γä-loppuisen nominin j:tön variantti (verräälä) sekä jälkitavujen ea-yhtymän ee-edustus (korkeelta). Taulukko 11 sisältää huomiot siitä, vastaavatko informanttien vastausperustelut piirteiden todellista levikkiä. TAULUKKO 11. Piirrelevikkien paikkansapitävyys vastattujen pitäjien kanssa, havainnot Punkaharjun näytteestä. vastattu pitäjä yleisg. monoftpuh. i:n lop- dift. loppu-n > ø levikin selvittämisessä käytetty lähde Joutseno o o Palander 1996: 234, 302 Joroinen o o o Kettunen 1940: kartat 2, 159, 121 Saarijärvi v Kettunen 1940: kartta 154 Uukuniemi o o o Kettunen 1940: kartat 2, 159, 121 Kitee o Forsberg 1988: 16 Uukuniemi o Kettunen 1940: kartta 175 Kuopio o o Kettunen 1940: kartat 2, 159 Rantasalmi o o Kettunen 1940: kartat 179, 175 Saarijärvelle ajateltu diftongiutuminen ei vastaa todellisia murreoloja. Ainakin tämän näytteen perusteella vaikuttaa siltä, että informanteilla on selvästi jonkinasteista tietoutta havaitsemiensa murrepiirteiden levikistä. 3.6 Pyhäselkä Pyhäselän näyte edustaa Suhmuran kylän murretta. Litteraatio on seuraava: Minun, isä setällä olj se olj vanha ukko, ja se vielä vapis käet sillä. Nin, se oli poika tarkka ampuja vielä sittenniik. 25

Se olj tuolla Kiihtelyksem [paikannimi poistettu] myllylä myllärinä ja, sitten siinä myllyn niskojll olj lampi. Ni siihen kun aina sorssii tulj syksyllä ja, siitä nyt olj matkoo niin kun tästä tuohom moantielle ni Se ukko kammarin ikkunastaa se kun naolas aina niin, ei ku se sorsa keikkojs poes! Sano nuorempana hiän, kunn ei ne nuo käet vapissun ni, sano Siitä nyt olj sinnem mylly seinnään aika pitkä matka, näin ikkään kun tästä tuonnet tiehej ja vähä pitempihiv voi ollan ni, nin sano, puukko kum panttiin tuohon, hirre saummaan nuon ikkään terä tännep päin, ulospäin ni sano kyllä hiä siihen ampu, veiten terästä että luoti halakes. Joo! Olj se olj ihmmeellistä ku se niiv vapis siinä vielä, ampu sorssii siitä, ni, et- Jottiis (= jotkin, jotkut ) sano vielä jotta eiköhän se ot turhoo hommoo ni, ukko siitä vähän niin kun otti ihteesäk kun olj jo vanha semmonenj ja Ja ku se laukas niin kyllä se sorsa voa selälleej jäe! (Lyytikäinen ym. 2013: 465.) Pyhäselän murteen paljastavimmat piirteet ovat näytteessä seuraavat: pronominin genetiivimuoto minun yksikön ensimmäisessä persoonassa (ei miun, jossa sanansisäinen n olisi kadonnut) säilynyt loppu-k muodossa sittenniik sittenkin heikkoasteinen ja pitkävokaalinen -kin-liite Ciiˣ alkuperäisen konsonantin (tässä n:n) jäljessä muodoissa sittenniik ja jottiis (Mäkelä 1993: 12 13, 98; Palander 2005: 102 103) itämurteiden erikoisgeminaatio muodoissa sorssii sorsia, seinnään seinään, panttiin pantiin, saummaan saumaan ja ihmmeellistä ihmeellistä jälkitavujen ia-yhtymän ii-edustus sorssii sorsia ensi tavun pitkän aa:n diftongiutumistyyppi oa muodossa moantielle maantielle yksikön kolmannen persoonan pronominivariantti hiä(n) hän heikkoasteinen, lyhytvokaalinen h:llinen -kin-liite -hiˣ muodossa pitempihiv (Mäkelä 1993: 12, 96) ts-yhtymän heikon asteen vastine t muodossa veiten veitsen Kartassa 6 esitetään informanttien vastaukset Pyhäselän näytteeseen. Kuusi vastausta asettuu ympyräalueelle: Tohmajärvi (2 vastausta), Kiihtelysvaara (1), Tuupovaara (1), Ilomantsi (1) ja Kerimäki (1). Vaikka näyte tunnistettiin oikein jopa kuusi kertaa, se ei tarkoita, että näyte olisi ollut informanteille helppo paikannettava: maantieteellinen hajonta on huomattavaa. Pohjoisin vastattu pitäjä on kaukana sijaitseva Ranua, ja toisinaan vastaukset sijoittuvat Kainuuseen ja välillä Etelä-Pohjanmaalle. Karttaa 6 seuraa vastausperustelut sisältävä taulukko 12. 26

Kartta 6. Pyhäselän näytteen sijoittaminen. Taulukossa 12 esitetään kootusti vastausperustelut Pyhäselän näytteeseen. Siitä näkyy, että eniten informantit havaitsivat Pyhäselän näytteestä i:n loppuheittoa, -kin-liitteen heikkoasteisia vastineita, jälkitavujen ia-yhtymän ii-edustusta, monoftongiutumista ja t:n heikon asteen katovastinetta. Diftongiutuminen (oa) kuultiin oman murteen mukaisena (ua), ja tsyhtymän heikon asteen vastine t huomattiin vain kerran. Vaille havaintoja jäivät pronominin genetiivimuoto minun yksikön ensimmäisen persoonassa, säilynyt loppu-k (sittenniik) ja itämurteiden erikoisgeminaatio (sorssii, seinnään, panttiin, saummaan ja ihmmeellistä). Taulukkoa 12 seuraavasta taulukosta 13 käy ilmi, kuinka hyvin perusteluina käytetyt piirteet vastaavat todellisia murreoloja vastatuissa pitäjissä. 27