Vanhustenpäivä 5.10.2014

Arvokas vanhuus on ihmisoikeus. Aina. Vanhustenpäivä 5.10.2014 Vanhustenviikko 5.10. 12.10.2014

Sisällys Pääkirjoitus: Onko arvokas vanhuus ihmisoikeus aina?...3 Arvokas vanhuus on ihmisoikeus. Aina...4 Peruspalveluministeri Susanna Huovinen: Mitkä asiat turvaavat arvokkaan vanhuuden?...5 Ministeri Elisabeth Rehn: Missä oma vastuumme on?...8 Piispa Tapio Luoma: Vanhuuden arvostamisesta...9 Markku Lehto: Vanhoille ihmisoikeudet!...10 Oikeus hyvään kuolemaan...12 Vanhuksen osallisuus arvokkaan vanhuuden peruspilareita...15 Vanhustenpäivää vietetty 60 vuotta...17 Kun kaksi tuntematonta kohtaa...20 SeniorSurf-päivä kynnys matalaksi tietotekniikan opetteluun...22 Vanhustenpäivä 5.10.2014 Vanhustyön keskusliitto kiittää sydämellisesti Keskinäistä Eläkevakuutusyhtiö Ilmarista taloudellisesta tuesta julkaisun painattamiseen. Julkaisija: Vanhustyön keskusliitto ISBN: 978-951-806-205-2 978-951-806-206-9 (pdf) Toimitus: Leena Valkonen leena.valkonen@vtkl.fi Taitto: Kansi: Paino: Mainospalvelu Kristasta Oy AD Krista Jännäri Toni Kitti Savion Kirjapaino Oy, Kerava Vanhustenviikko 5. 12.10.2014 2

Onko arvokas vanhuus ihmisoikeus aina? Arvokas vanhuus on ihmisoikeus. Aina. 2014 Vanhustenpäivällä on jo pitkä historia. Ensimmäistä vietettiin Suomessa vuonna 1954. Siitä lähtien olemme joka vuosi alkusyksystä eri puolilla maata viettäneet vanhustenpäivää. Myöhemmin 1970-luvulla koko viikko omistettiin ikäihmisten asialle. Joka syksy viikon aikana järjestetään monenlaisia tapahtumia ja esitellään kuntien, seurakuntien ja järjestöjen toimintaa. Eihän yksi pääsky kesää tee eikä yksi päivä tai viikko muuta maailmaa vanhojen ihmisten kannalta paremmaksi. Mutta se yksi päivä ja yksi viikko voi kuitenkin vaikuttaa ihmisten ajatteluun. Tämä päivä ja viikko voi antaa valoa arkeen ja nostaa näkyville myös hyvää vanhustyötä. Siksipä Vanhustyön keskusliitto kehittää joka syksyksi uuden teeman. Mediaa seuratessa tulee helposti ajatus, että arvokas vanhuus ei näytä olevan toteutuva ihmisoikeus. Liekö lainkaan ihmisoikeus ja mitä oikeastaan tarkoittaakaan? Arvokkuuden toteutuminen tarkoittaa ainakin ihmisen identiteetin kunnioittamista ja hänen omien toiveidensa täyttämistä mahdollisimman pitkälle. Arvokas vanhuus ei toteudu märissä vaipoissa eikä ynseillä sanoilla tai täydellisellä välinpitämättömyydellä. Arvokkaan vanhuuden toteutuminen ei ole vain kotihoidon tai terveyspalveluiden asia. Se on ja sen tulee olla yhteinen tavoite. Kaikki me vanhenemme ja suuri osa meistä kavahtaa ajatusta huonosta, turvattomasta ja yksinäisestä vanhuudesta. Arvokkuus-sanan sisällön ymmärrämme ehkä eri tavoin, mutta hyvää vanhuutta kuitenkin haluamme. Sellaista, jossa voimme kokea edelleen arvostusta ihmisenä ja kohtuullista varmuutta avun tai hoidon saamisesta ja ihmismäisestä kohtelusta. Vanhustyön keskusliitossa on käyty keskustelua oman toimintamme arvoista. Niitä on muokattu selkeämmiksi, perusasiat näkyville tuoviksi. Olemme vakuuttuneita siitä, että työmme lähtee sydämestä. Haluamme olla vaikuttamassa hyvän vanhuuden puolesta kaikkialla aina pienimmistä pöydistä suurimpiin saleihin asti. Koska uskomme, että arvokas vanhuus on aina ihmisoikeus. Ilahduttavaa on, että julkisuuteen on tullut uudenlaisia vanhuuden ilmiöitä, jopa kansanliikkeen omaisia. On ikivireitä senioreita, jotka räppäävät ja liikkuvat. On intomielisiä hoitotyön kehittäjiä, jotka aidosti arvostavat vanhuksia. On myös poliittista tahtoa yksinkertaistaa järjestelmien koukeroita vastaamaan paremmin elävän elämän tarpeisiin mieluusti tietenkin myös kohtuukustannuksin. Kannattaa samalla pitää mielessä, että Suomessa on muutamien vuosikymmenien aikana tapahtunut valtavasti hyvää kehitystä arvokkaan vanhuuden toteutumisen näkökulmasta. Eläketurvan perusta on luotu, erilaisia hoidon ja auttamisen malleja on kehitetty ja julkisen sektorin vastuu näistä on vahva. Nyt kuitenkin ollaan tilanteessa, jossa erilaisia lisäresursseja ei ole saatavissa. Siksi olemassa olevat on kyettävä käyttämään niin, että hauraimpienkin vanhusten arvokas elämä toteutuu. Arvokas vanhuus on ihmisoikeus. Aina. Pirkko Karjalainen, toiminnanjohtaja 3

Arvokas vanhuus on ihmisoikeus. Aina. Kun Vanhustyön keskusliitossa pohdimme vuoden 2014 vanhustenviikon teemaa, keskustelimme kaikista niistä asioista, jotka juuri tässä ajassa ovat vanhusten asemasta ja tilanteesta nousseet esiin. Ensimmäisenä keskusteluun nousi valtion ja kuntien talouden jatkuva heikkeneminen ja sen vaikutus vanhusten hyvinvoinnin tilaan. Onko meillä varaa pitää yllä nykyistä julkista hyvinvointia ja palvelujen järjestämisvastuuta, kun talous on niin tiukoilla. Tämä on poliitikkojen ja koko yhteiskunnan kysymys. Juuri, kun on saatu voimaan laki ikäihmisten palveluista ja oikeuksista, joudummekin miettimään, onko meillä siihen varaa. Toinen asia on vanhusten saaman hoidon ja huolenpidon laatu. Esille on tullut esimerkkejä pitkäaikaisen laitoshoidon ja tehostetun palveluasumisen yksiköistä, joissa on parantamisen varaa niin henkilökunnan määrän kuin laajemminkin hoidon ja huollon osalta. Tällaisia tietoja on saatu sekä valvovilta viranomaisilta että yksittäisten kansalaistenkin kantelujen ja valitusten kautta. Me elämme hyvinvoinnin maassa, jonka periaatteisiin on kuulunut vanhusten korkea arvostus. Sen tulisi näkyä palvelujen laadussa ja saatavuudessa. Kolmas keskustelussa ollut asia on ollut hallituksen rakennepoliittinen ohjelma, johon on vanhusten osalta kirjattu tavoite laitoshoidon paikkojen merkittävästä vähentämisestä. Se vähennys tulisi korvata ehkäisevillä palveluilla, kuten kuntoutuksella sekä avo- ja kotihoidon palveluilla. Myös teknologia ja omaishoidon kehittäminen voivat osaltaan korvata laitoshoitoa ja olla kansantaloudellisesti edullisempia palveluja. Neljäntenä puheenaiheena on jo pitkään ollut sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteellinen kokonaisuudistus, jossa keväällä päädyttiin viiden erikoisvastuualueen perustalle tehtävään rakenteeseen. Hallinnolliset rakenteet palvelujen järjestämiseen ovat tässä, vuonna 2017 voimaantulevassa mallissa nykyistä huomattavasti isommat ja sosiaali- sekä terveydenhuollon yhteistyötä korostavat. Näiden monien asioiden keskellä mietimme Vanhustyön keskusliitossa, mikä aivan oikeasti on kaikkein tärkeintä vanhoille ihmisille. Mitä he itse vastaisivat? Siitä syntyi tämän vuoden vanhustenviikon teema: Arvokas vanhuus. Ja että sen tulisi olla niin selvä oikeus kuin ihmisoikeudet yleensäkin ovat. Oikeus, jota ei kyseenalaisteta ja jonka pohjalle kaikki uudistukset, palvelut ja hoito vanhuudessa perustuvat. Vanhustenhuollon tulee olla sydämestä lähtevää ajattelua ja toimintaa. Vanhuksilla on ääni-oikeus, mutta myös oikeus tulla kuulluksi kuten jokaisella ihmisellä. Heillä on myös itsemääräämisoikeus ja oikeus vaikuttaa omiin asioihinsa. Heillä tulee olla oikeus luottaa turvallisesti tulevaan. Elämä jatkuu läpi elämän hyvänä, myös vanhuudessa. Näin vanhustenviikolla voimme erityisesti nostaa tämän arvoajatuksen esille. Luin eräästä lehdestä otsikon: «Näkymätön vanhus nostetaan esiin». Artikkelissa puhuttiin hienosti tästä asiasta. Vanhukset eivät ole mikään yhtenäinen joukko, jokainen on yksilö. Liian usein vanhus on kuitenkin yksin ja yksinäinen, näkymättömissä ja tuen ulkopuolella. Monilla on hyvin raskaita elämänkohtaloita. Omaa arvoa ei nähdä ja omien etujen ajaminen tuntuu vieraalta. Arvokas vanhuus vaatii, että annamme vanhuksille äänen ja kasvot. Ylijohtaja Elli Aaltonen Itä-Suomen Aluehallintovirasto Vanhustyön keskusliiton puheenjohtaja 4

Peruspalveluministeri Susanna Huovinen Mitkä asiat turvaavat arvokkaan vanhuuden? Arvokas vanhuus on ihmisoikeus. Aina. 2014 Miten ministerinä näette, mitä on arvokas vanhuus, mitä elämän elementtejä siihen kuuluu? Minusta arvokas vanhuus tarkoittaa sitä, ettei ihminen ikääntyessään menetä osaamistaan, kykyään kertoa mielipidettään tai menetä ihmisarvoaan. Konkreettisemmin tämä on esimerkiksi sitä, että iäkkäillä on iästään ja toimintakyvystään riippumatta mahdollisuus elää omanlaistaan hyvää elämää omissa yhteisöissään. Näkökulma ei koskaan saa kapeutua siihen, että iäkkäät ihmiset nähtäisiin vain palveluiden tarvitsijoina ja käyttäjinä. Iäkkään ihmisen on saatava olla osallistuja ja toimija omien voimavarojensa mukaisesti. Minua vaivaa julkisessa keskustelussa erityisesti kaksi asiaa. Ensinnäkin se, että ikääntymistä pidetään suurena ongelmana - minusta pitkä ikä on suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan suuri saavutus. Aktiiviset ikäihmiset ovat meille suuri voimavara, puhumattakaan siitä työstä, jonka he ovat jo tehneet vuosikymmenten kuluessa yhteiskuntamme rakentamisessa. Toinen asia on se, että ikäihmisistä puhutaan usein yhdenmukaisena ryhmänä. Näinhän asia ei ole, sillä mikään ikäryhmä ei ole tarpeiltaan tai mielipiteiltään samanlainen. Millainen on vanhusten asema mielestänne tämän päivän Suomessa mitä hyvää, mitä puutteita? Minua harmittaa esimerkiksi se, että suomalaisesta vanhusten hoidosta ja hoivasta annetaan usein hyvin kielteinen kuva. On totta, että meillä on puutteita, mutta samalla tiedämme, että monissa kunnissa, niin kotiin vietävissä palveluissa kuin hoidon ja hoivan puolellakin tehdään paljon hyvää työtä. Hyvää on sekin, että uusi vanhuspalvelulakimme on erittäin kunnianhimoinen ja myös kansainvälisesti kiinnostava. 5

Kuva Helsingin Seniorisäätiö Iso haaste liittyy asenteiden muuttamiseen: kaikenikäisten Suomi on mahdollinen vain siten, että arvostamme jokaisen ihmisen ihmisarvoa ja ymmärrämme, ettei ikääntyminen ole mikään ongelma, vaan luonnollinen osa elämää. Siksi ikäihmisten aseman ja osallisuuden vahvistaminen on keskeinen haaste. Liian moni ikäihminen on yksinäinen ja turvaton. Liian moni omainen joutuu tekemään paljon työtä, että oman omaisen asiat tulevat hoidetuksi. Liian monessa hoidon ja hoivan paikassa työntekijät joutuvat tekemään töitä jaksamisensa äärirajoilla. Liian monessa kunnassa ei vielä nähdä sitä, että ikäihmisten toimintakykyyn ennakollisesti satsaaminen säästää tulevaisuuden menoissa. Eli haasteita riittää, mutta toisaalta vanhuspalvelulaki tarjoaa monia vastauksia näihinkin asioihin. Erityisen tärkeää on lain tarkka seuranta, jota parhaillaan toteutamme. Tulevatko ikäihmiset huomioiduksi riittävällä tavalla yhteiskunnassa, ovatko he tasaveroisia osallistujia muiden ikäryhmien kanssa? Ainakin itse saan sellaista palautetta, että kaikki eivät koe olevansa yhteiskunnan tasaveroisia toimijoita. Tämä on surullista ja valitettavaa. Toivoisin meidän nuorempien sukupolvien ymmärtävän, että me kaikki ikäännymme ja meidän pitää arvostaa aikaisempien polvien työtä ja osaamista. Juuri tämän takia meidän pitää ottaa vakavasti se, että ikäihmisten oman mielipiteen kuuleminen on keskeinen edellytys paremmalle, ikäystävälliselle Suomelle. Miten ikäihmisten osallisuutta voitaisiin parantaa? Osallisuuden turvaaminen on tärkeä asia vanhuspalvelulaissa. Laissa iäkkäiden osallisuuden turvaaminen on yksi keskeisimmistä sisällöllisistä painotuksista; laissa säädetään 6

Arvokas vanhuus on ihmisoikeus. Aina. 2014 vanhusneuvostoista yhtenä keinona turvata ikääntyneen väestön osallisuus. Lisäsi lain tueksi tehdyssä laatusuosituksessa periaatteena on iäkkäiden osallisuuden varmistaminen niin, että iäkkäiden ihmisten ääni kuuluu kaikessa sellaisessa päätöksenteossa, joka heitä koskee. Suositus ottaa kantaa myös siihen, että iäkkäiden osallisuus on turvattava myös silloin, kun heidän toimintakykynsä on heikentynyt ja he ovat asiakkaina eri palveluissa. On pystyttävä osallistumaan omaa palvelua koskevaan suunnitteluun ja päätöksentekoon ja arvioimaan sitä säännöllisesti. Tämä on niin tärkeä asia, että sen äärelle on jatkuvasti palattava, pysähdyttävä. Pidän myös erilaisia kansalaisraateja tärkeinä iäkkään väen äänen esille tuojana. Ikäihmisten yksinäisyys on syvä ongelma, voiko yksin olla arvokas? Jokainen ihminen on arvokas ja jokaisen ihmisarvo on sama. Yksinäisyys on silti suuri kansallinen ongelma. Se ei koske vain ikäihmisiä. Mutta on selvää, että jos ikäihmisen puoliso sairastuu tai kuolee, riski yksinäisyyden tunteeseen on suuri. Tilastojen mukaan yhden hengen asuntokuntia on kaikenikäisten asuntokunnista 40 %; vastaava osuus 75 vuotta täyttäneiden asuntokunnista on 60 %. Yksin asuminen ei tietenkään suoraan kerro siitä, että ihminen olisi yksinäinen. Tuore tutkimus ikäihmisen yksinäisyydestä vahvistaa myös sen, että yksinäisyys on hyvin yksityinen ja yksilöllinen kokemus. Osalle ihmisistä se on myönteinen, osalle kielteinen. vierailulla, että ei hän joutanut mennä terveystarkastukseen, kun piti nostaa perunat. Toinen konkreettinen asia on matalan kynnyksen helppo toiminta. Pitää muistaa, että monet ikäihmiset ovat hyvässä kunnossa ja osaavia. He voivat olla avuksi esimerkiksi ikätovereilleen tai omalle lähipiirilleen. Järjestöjen rooli tässä on tietysti hyvin tärkeä. Kolmas konkreettinen keino on asumisen erilaiset muodot, esimerkiksi yhteisöllinen asuminen, Näitä kaikkia esimerkkejä meidän pitää edistää voimakkaasti. Mitä ajattelette omasta vanhenemisestanne, miten ja missä haluaisitte vanhuutenne viettää? Haluaisin olla aktiivinen ja mahdollisimman terve mamma. Toiveeni on, että onnistun poikieni kasvatustehtävässä niin, että he haluavat pitää minut mukana omassa elämässään. Toiveeni on, että saan jumpata ja tanssia paljon sekä harrastaa kirjallisuutta ja teatteria. Toivottavasti voisin olla omassa yhteisössäni hyödyksi: olen hyvä lukemaan satuja lapsille, vetämään taukojumppaa ja pitämään palopuheita erilaisten asioiden puolesta. Vaikuttamistyötä en varmaan jätä koskaan. Tärkein toiveeni on, että oma mielipiteeni otettaisiin loppuun asti huomioon eikä kukaan pahoittaisi mieltäni vähättelyllä tai välinpitämättömyydellä. Kunpa vielä silloinkin olisi rinnalla rakas, lähellä lapset ja vähintään kännykän kautta kaverit. Tärkeää on esimerkiksi se, että yksinäisyys huomattaisiin. Siksi kannatan lämpimästi ikäihmisten terveystarkastuksia, joissa katsotaan paitsi fyysistä kuntoa, myös sosiaalisia suhteita ja sitä, voidaanko ikäihmistä auttaa löytämään harrastuksia, elämyksiä, kokemuksia ja ystäviä. Tosin eräs 80-vuotias herra kertoi minulle Rovaniemen 7

Ministeri Elisabeth Rehn: Missä oma vastuumme on? Ministeri Elisabeth Rehn on tehnyt paljon työtä ihmisoikeusasioiden parissa. Kysyimme, miten hän näkee arvokkaan vanhuuden ja sen toteutumisen Suomessa. Arvokas vanhuus merkitsee etenkin arvostettua vanhuutta. Myös elämämme loppuvaiheilla meille on tärkeää tuntea että emme ole jäännöserä, jolta puuttuu oma tahto. Jokaisen elämä muotoutuu omalla tavallaan yksi kaipaa hiljaisuutta ja levollista oloa, toiselle erilaiset virikkeet ovat tärkeitä osia hyvää elämää. Arvokas elämä merkitsee myös yksityisyyden kunnioittamista, siitä huolimatta asuuko omassa kodissaan tai vanhusten kollektiivisessa hoidossa. Esimerkiksi hyvääkin tarkoittavat mediajutut vanhuksista saattavat sisältää kuvia toiminnoista joissa vaikka vaikeaa epäsiistiä ateriointia näytetään se ylittää yksityisyyden rajan. Arvokas vanhuus on rakennettu eletyn elämän perustalle. Vaikka olot luonnollisesti muuttuvat, niissä on oltava side elettyyn elämään. Päättäjien olisi muistettava että he itsekin ovat jonakin päivänä vanhuksia. Heidän olisi mietittävä kuinka he haluavat elämänsä jatkuvan ikäihmisenä. Siteet vanhempaan väkeen ovat murtuneet surullisesti - maalta muutto kaupunkeihin, vanhukset ehkä yksin kotikunnassa, sukupolvien helminauha on auttamatta rikkoutunut. Nuoret perheet eivät saa kaipaamaan viisautta ja tukea vanhemmilta, lapset eivät pääse oppimaan isovanhemmiltaan sukunsa ja maamme historiaa henkilökohtaisesti koettuna. Yksinäisyyttä voi tuntea ihmistenkin ympäröimänä, mutta pahin on vanhusten yksinäisyys jos kukaan ei heistä välitä. Raportit vanhuksista jotka ovat saattaneet löytyä kuolleena kodeistaan ilman että heitä on kukaan viitsinyt kaivata jopa vuosiin, ei sovi meidän Suomellemme. Viranomaisten kapasiteetti tuskin riittää, mutta tiivistetty yhteistyö vapaaehtoisten kanssa on välttämätöntä. Vapaaehtoisen Pelastuspalvelun jäsenet, esim. SPR:n vapaaehtoiset saattavat jo nyt olla ainoat jotka käyvät katsomassa sivukylän mökin mummin tilannetta, tai kerrostalon välinpitämättömien naapureiden keskellä asuvaa yksinäistä vanhusta. Me vetoamme aina viranomaisiin kun jotakin tulee ilmi. Missä meidän oma vastuumme on, miksi emme välitä kanssaihmisistä? Elisabeth Rehn työskentelee edelleen ihmisoikeus-, tasa-arvo- ja rauhantehtävissä eri puolilla maailmaa. Hän on luonut kansainvälisen uran toimiessaan mm. Balkanin ihmisoikeusraportoijana ja YK:n eri tason tehtävissä. Hän on saanut useita tunnustuksia humanitaarisesta toiminnastaan ihmisoikeuksien edistämiseksi. 8

Arvokas vanhuus on ihmisoikeus. Aina. 2014 Tapio Luoma Espoon hiippakunnan piispa Vanhuuden arvostamisesta Ikääntyminen näkyy meissä monin tavoin. Hiusten harmaantuminen, ryppyjen ilmestyminen ja kävelyn hidastuminen ovat merkkejä vuosien vierimisestä. Vanhenemisen myötä jokainen meistä joutuu ennen pitkää havahtumaan siihen, että nuoruuden vuosista ja voiman päivistä on luovuttava. Tämä luopuminen ei aina ole helppoa. Ajassamme elää henki, joka ei sallisi vanhentumista. Tässä hengessä ikäkausia on luokiteltu tavalla, joka antaa erityisen painoarvon nuoruudelle. Yhteiskunnallisen keskustelun yhtenä aiheena soisi jatkuvasti olevan kysymyksen siitä, voiko eri ikäkausia asettaa keskenään erilaiseen asemaan niiden painoarvon, tuotteliaisuuden, hyödyllisyyden, kustannustehokkuuden tai viehätysvoiman perusteella. Miksi ikääntyminen tekisi kenestäkään meistä vähemmän arvokkaan tai vakavasti otettavan? Miksi ihmisen arvo muuttuisi hiusten harmaantuessa, ryppyjen ilmestyessä ja kävelyn hidastuessa? Nuoruus on tärkeä elämänvaihe, mutta niin on vanhuuskin. Vanhuus on arvokasta koska ihmisen elämä on arvokasta. Kristilliseen ihmiskäsitykseen kuuluu ajatus jokaisen ihmisen luo vuttamattomasta arvosta, joka ei viime kädessä perustu mihinkään ihmisestä itsestään nousevaan ominaisuuteen. Sen sijaan ihmisarvon perusta nähdään siinä, että ihminen on Jumalan luoma olento ja hänen rakkautensa kohde. Tämä lähtökohta ei jätä tilaa ikäkausien erilaiselle arvottamiselle eikä jonkun elämänvaiheen korottamiselle muiden yläpuolelle. Suhtautumisemme ikäkausiin paljastaa vääjäämättä asenteemme elämää kohtaan. Jos pidämme jotakin ikäkautta tavalla tai toisella toista arvokkaampana, ilmaisemme samalla, että ajatuksissamme ihmisen elämä ei ole yhtenäinen kokonaisuus vaan erilaisista aikaan sidotuista irrallisista lokeroista koostuva ajanjaksojen kokoelma. Yhdyssiteenä lokeroiden välillä on lähinnä menneen muistelu ja tulevan odottaminen. Mutta ihmisen elämä on enemmän kuin yksittäisten välähdysten kokoelma. Se on yhtenäinen kokonaisuus, jossa kukin meistä pysyy alusta loppuun samana ihmisenä. Kun istun vanhuksen vierellä ja näen pöydällä hänestä valokuvan, joka on otettu hänen nuoruutensa päivinä, oivallan, että kyse on täysin samasta ihmisestä. Aika on jättänyt häneen jälkensä, mutta silti hän on edelleen se ainutlaatuinen ihminen, joka valokuvassa katsoo minua silmiin. Voin vain hiljaa kunnioittaa kaikkea sitä, mitä on mahtunut tuon valokuvan ottamisen ja tämän kohtaamishetken väliin. Vanhuksen vierellä tajuan, että myös oma elämäni soljuu eteenpäin ja jos elinpäiviä annetaan siirryn ennen pitkää uusille vuosikymmenille. Luopumiset odottavat toteutumistaan. Kun ne sitten aikanaan tulevat vastaan, toivon, että saisin edelleen kokea olevani oma itseni, saisin kokea yhteiskunnan ja lähimmäisten arvostusta ja että myös itse voisin arvostaa itseäni, toki jo vanhana mutta siitä huolimatta Jumalan luomana olentona, hänen rakkautensa kohteena. Vanhuuden arvostamisessa on kyse elämän ja sen Antajan kunnioittamisesta sekä kiitollisuudesta elämän rikkauden ja kauneuden vuoksi. 9

Vanhoille ihmisoikeudet! Teksti: Markku Lehto Vanhustenhuollon perustana ovat ihmisoikeudet. Mitä ihmisoikeuksilla tarkoitetaan? Asiaa pohtii Vanhustyön keskusliiton valtuuston puheenjohtaja Markku Lehto. Lähtökohdaksi käy Immanuel Kantin ajatus: Toimi niin, että kohtelet ihmisyyttä, on se sitten itsessäsi tai toisessa yksilössä, ei koskaan vain välineenä, vaan aina samaan aikaan myös päämääränä. Sääntö on ehdoton. Ikä ei oikeuta käsittelemään vanhaa ihmistä toisen luokan kansalaisena. Tästä ajankohtainen esimerkki koskee terveydenhuoltoa. Ikä ei oikeuta rakentamaan terveydenhuoltoon eri väyliä tai kohtelemaan ihmisiä muuten eri tavalla hoitojonoissa ja hoidon sisällöstä päätettäessä. Mahdollisuus itse vaikuttaa Yhteiskunnassa vallitsevia käsityksiä muokataan median välityksellä. Sosiaalinen media avaa periaatteessa uusia väyliä erityisesti niille, joiden fyysiset voimat ovat puutteelliset. Tosiasiassa tasavertaisen aseman turvaaminen vanhuksille näyttää siirtyvän entistä kauemmas. Muiden ääni kuuluu voimakkaammin uusilla kanavilla. Taloudellisen vallan käyttäjinä vanhukset ovat sivuroolissa. He eivät ole työelämässä, jossa tehdään suurimmat talouspäätökset. He ovat pudonneet monista vallankäytön verkostoista samasta syystä. Heidän mielipiteillään ei ole samaa arvoa eikä heillä ole käytössään samoja vaikuttamisen välineitä kuin työssä olevilla. Yhteiskunnallisessa keskustelussa vanhukset nähdään taakkana. Myös vanhuksilla on oltava mahdollisuudet vaikuttaa omiin elinoloihinsa, hallita omaa elämäänsä. Vanhustenhuollon rakenteita, palveluja ja etuuksia on muokattava sellaiseksi, että vanhusten omat valinnat määräävät tulevaisuudessa erilaisten toimintojen muodon ja määrän. On muistettava, etteivät kaikki saa samalla tavalla ääntään kuuluville. On sitouduttava siihen, että myös vanhus voi itse vaikuttaa elämäänsä ja ympäristö muuntuu sen mukaan ja että he pysyvät mukana tietovirrassa. Ihmisoikeudet nyt, mikä hankaa vastaan Ihmisoikeuksien turvaaminen vanhukselle tarkoittaa ennen kaikkea syrjimättömyyttä sanan avarassa merkityksessä. Sitä, että vanhusta käsitellään samoilla säännöillä kuin nuorempia, heitä kohdellaan arvostavasti, heillä on samat vaikutusmahdollisuudet ja yhteiskunnan rakenteelliset ratkaisut tekevät heidän elämänsä tasavertaiseksi muiden kanssa. Yhteiskunnallisessa keskustelussa hyötyajattelu on hallitsevassa asemassa. Toimintoja ei perustella sen mukaan, miten ne nyt toteuttavat ihmisoikeuksia, vaan sen mukaan, millaisia taloudellisia hyötyvaikutuksia niistä koituu tulevaisuudessa. Tulos voi olla kohtuuton. Se näkyy kun aikaisemmin puhtaasti humaanisin perustein toteutettua toimintaa aletaan arvioida kustannus-hyötylaskelmilla. Esimerkkinä tästä on vanhusten palveluasuntojen kilpailuttaminen heitä kuulematta. Palveluasunto on vanhusten koti ja jos se häviää kilpailun, edessä on muutto tunte- 10

Arvokas vanhuus on ihmisoikeus. Aina. 2014 Vähemmistön vähemmistö mattomaan. On selvää, että tässä vanhuksia on kohdeltu pelkästään välineinä. Seurausetiikan noudattajat vetoavat säästyneisiin kustannuksiin. Tämä esimerkki vanhusten kohtelusta tekee ymmärrettäväksi, miksi ihmisoikeuksiin vetoaminen on vanhustenhuollon kulmakivi. Läheis- ja vapaaehtoistyö ihmisarvon tukena Vapaaehtoistyöllä ja naapuriavulla on vahvat ja vanhat perinteet. Puolet suomalaisista ilmoittaa saaneensa apua aivan lähiaikoina naapureilta, sukulaisilta ja vapaaehtoistyöntekijöiltä. Monelle ikääntyneelle henkilölle vapaaehtoistoiminta tarjoaa mahdollisuuden käyttää taitojaan ja toimintatarmoaan. Tällaisessa auttamisessa ihminen kohdataan ihmisenä, ei välineenä, vaan päämääränä. Vapaaehtoisuuteen perustuvaa toimintaa sekä omaisten ja muiden läheisten tarjoamaa turvaa on edelleen vahvistettava. Ennen kaikkea on huolehdittava siitä, että nämä saavat tarpeellisen tuen, koulutuksen ja perehdyttämisen tehtäväänsä. Vanhuuseläkkeellä on yli miljoona ihmistä. Se joukko ihmisiä, jota vanhustyö koskee, on paljon pienempi. Vajaa puolet vanhuuseläkeläisistä tarvitsee silloin tällöin apua arjessa selviytymiseen. Intensiivisen hoidon ja hoivan tarpeessa on noin 10 % vanhuuseläkeläisistä ja vain 5 % on ympärivuorokautisen hoidon tarpeessa. Ihmisoikeuksien kunnioittamisen merkitys kasvaa, kun lähestytään eniten hoitoa tarvitsevaa ryhmää. Ihmisarvoisen kohtelun turvaaminen vanhuksille ei onnistu, jos heistä yritetään tehdä ikivirkeitä nuorukaisia. Realismi ja rehellisyys ovat paikallaan. Vanhukset ovat ihmisiä, joilla on takanaan pitkä elämänkokemus ja jotka haluavat niin kuin kaikki muutkin arvostusta ja kunnioitusta osakseen jokapäiväisessä elämässä, vaikka ovatkin hitaampia, näkevät huonommin eikä kuulokaan toimi moitteettomasti. Vanhuudessa elämä täydentyy, ei tyhjene Vanhuksen toivomaa kunnioitusta ei synny, jos vanhuus nähdään kuihtumisena ja luopumisena. Silloin hoitohenkilökunta kokee työnsä epäkiitolliseksi ja päättäjät näkevät kustannukset vain välttämättömäksi pahaksi. Vanhuus pitää ymmärtää toisin. Vanhuuskin on yksi kasvun vaihe. Jokainen päivä tuo uutta elämään. Vanhuuteenkin kuuluu elämyksiä. Vanhuus pitää ymmärtää elämän täydellistymisenä, jokainen päivä tuo jotain lisää pitkään elämäkertaan. Jokaiseen päivään kannattaa panostaa, se on lisäys ihmisarvoiseen elämään. Aina. 11

Oikeus hyvään kuolemaan Länsimainen yhteiskunta on erkaantunut kuolemasta, sitä on entistä vaikeampi kohdata ja siitä on vaikea keskustella, sanoo ylilääkäri Tiina Saarto Hyksin syöpäklinikalta. Hän toimi puheenjohtajana helmikuussa pidetyn Suomalaisen Lääkäriseura Duodecimin ja Suomen Akatemian järjestämässä monitieteisessä konsensuskokouksessa, jonka teemana oli Vanhuuskuolema. Teksti: Leena Valkonen 12

Arvokas vanhuus on ihmisoikeus. Aina. 2014 Yksi syy kuoleman ajatuksen torjuntaan on lääketieteen kehitys. On toive, että voidaan parantaa ja tautien etenemistä jarruttaa. Kuolema on nykyihmisille tuntematonta siksikin, koska sitä ei käytännössä nähdä. Suurin osa kuolemista tapahtuu laitoksissa. Kotikuolemia on vain noin 15 % kaikista kuolemantapauksista, Tiina Saarto kertoo. Kun kuolema lähestyy, hyvän saattohoidon tulisi olla jokaisen potilaan, niin nuoremman kuin vanhemmankin oikeus, Saarto painottaa. Saattohoidolla tarkoitetaan elämän loppuvaiheen hoitoa, jossa parantumattomasti sairaan elämänlaadusta huolehditaan ja kärsimystä lievennetään lähestyvän kuoleman edellä. Hyvä saattohoito pitää sisällään niin fyysisten oireiden hoidon, kuin myös psyykkisen, sosiaalisen ja hengellisen tuen. Kun kuoleman tulo tunnistetaan, on hyvä, että siihen voidaan valmistautua. Henkilö voi vielä järjestellä omia asioitaan, varautua toimintakyvyn heikkenemiseen ja tehdä jotain sellaista, jota haluaa. Saattohoitoon liittyy aina suru. Henkilö suree omaa kuolemaansa ja hänestä on surullista katsoa, kun toiset surevat. Jos kuoleman pystyy hyväksymään omalta kohdaltaan tai läheisensä kohdalta, voi se tehdä lähestyvän kuoleman ajan helpommaksi. Iäkkään kohdalla, jos hän on jo hyväksynyt, että elämä on täysi ja pääsee pois, on kuoleman odotus samalla jonkinlainen helpotus. Jos elämä tuntuu jäävän kesken, se tuntuu katkeralta ja pahalta. Kuolemaan suhtautuminen on yksilöllistä, Tiina Saarto toteaa. Kuoleman puheeksiottaminen vaikeaa Saattohoidosta ja kuolemasta keskusteleminen potilaan tai hänen omaisensa kanssa, edellyttää lääkäreiltä ja hoitohenkilökunnalta hyviä sosiaalisia taitoja. Saattohoitoa koskevissa tutkimuksissa on todettu, että lääkärit ja hoitohenkilökunta kokevat kuoleman puheeksiottamisen vaikeana. Ammattilaisille kuoleman puheeksiottaminen potilaan kanssa on hankalaa, koska potilassuhteet ovat nykyisin lyhyitä. Aiheen käsittelyyn tarvitaan luottamuksellisuutta. Hoitohenkilökunnalta vaaditaan hyviä kommunikaatiotaitoja ja herkkyyttä, miten ja milloin asian voi ottaa esille. Potilas-lääkäri suhde ei ehdi nykyisin muodostua niin vahvaksi, että lääkäri kokisi turvalliseksi keskustella aiheesta, Tiina Saarto kertoo ja jatkaa: Kuolemasta on vaikea keskustella senkin vuoksi, että ihmisillä on vahva usko lääketieteen ylivoimaisuuteen ja tätä suuntausta varsinkin media ruokkii nostamalla esiin tarinoita erilaisista ihmeparantumisista. Lääkäri ei kuitenkaan ole kaikkivoipainen. Olemme miettineet lääkärikunnassa paljon, miten havahduttaa ihmisiä ja kuinka tuoda kuolema takaisin arkipäivään. Saattohoitoon liittyy aina myös suru. On myös yhteiskunnallisia asioita. Ihannoidaan terveyttä, elinvoimaisuutta ja kauneutta. Nämä sotivat raihnaistumista vastaan, vaikka se on luonnollinen osa ihmisen elinkaarta. Luonnollisen elämänkaaren ymmärrys on hämärtynyt. Ihminen haluaa tehdä kaikkensa, ettei raihnaistuisi. Tämä epäloogisuus elämän kaaresta kieltää luonnollisen kuolemaa edeltävän vaiheen. Ajatuksena on, että mennään ja biletetään, ja sitten kuollaan! Milloin saattohoitopäätös? Kun ajattelee geriatriaa, vanhuksia ja lääketiedettä, eteen tulee kysymyksiä, milloin kuolemaa ei tulisi enää estää. Milloin on se piste, jolloin siirtyä hyvään saattohoitoon, tästä omaisilla ja lääkäreillä on usein näkemyseroja. Lääkärit olisivat yleensä valmiimpia aloittamaan saattohoidon kuin omaiset. Missä vaiheessa palliatiivinen eli oireita lievittävä hoito olisi potilaan kannalta se inhimillisin ratkaisu? Missä vaiheessa luovuttaisiin esimerkiksi verikokeiden ottamisesta ja erilaisten 13

Saattohoito-opetus osaksi koulutusta arvojen seuraamisesta, koska kokeiden ottaminen saattaa tuottaa lisäkipua potilaalle, Tiina Saarto pohtii. Lääkäreiden keskuudessa kulkee slogan ns. omaistipasta omaisten rauhoittamiseksi. Tippalaitetta pidetään, koska omaiset uhkailevat juristeilla, medialla ja monella muulla haasteella, Saarto kertoo. Saattohoitopäätös edellyttää luottamusta hoitavan lääkärin, potilaan ja omaisten välillä. Omalääkärijärjestelmä on hyvä suuntaus, mutta valitettavasti se ei ole toteutunut kaikkialla. Kun lääkäri tietää potilaansa taustat ja vaivat, on hoitopäätöksiäkin helpompi tehdä. Hoitoketjut ovat nykyisin niin pirstaleisia, ettei kenelläkään ole kokonaiskuvaa itse potilaasta, hänen toiveistaan ja ajatuksistaan. Usein käy myös niin, että varsinkin kuolemaa lähestyvän vanhuksen oman tahdon yli kävellään hoitojärjestelmässä. Jokin instanssi vain päättää, miten menetellään. Kun heikkenee, on puolustuskyvytön. Vanhustenhoidon uudistuksissa raha on päässyt jyräämään inhimillisen hoidon. Tähän toivoisi parannusta, Saarto toteaa. Tiina Saarto harmittelee, että terveydenhuollon koulutuksessa ei panosteta kovinkaan paljon ihmisen elämän loppukaaren asioihin. Koulutuksessa kuitenkin luodaan arvot ja arvostus omaa työtä kohtaan. Hyvä saattohoidon lähtökohta on potilaan arvostus ja kunnioitus. Hyvää kommunikaatiota tulisi opettaa sekä potilaan itsemääräämisoikeuden huomioimista. Tärkeää on myös oppia kunnioittamaan ja arvostamaan vainajaa. Syöpälääkäri on tyytyväinen, että palliatiivisen hoidon opetus on tulossa vähitellen mukaan opetussuunnitelmiin. Hiljalleen asenneilmasto on muuttumassa parempaan suuntaan saattohoidon osalta. Poliittisella tasolla asiat etenevät hitaammin, mutta nykyisin on jo alettu ymmärtää, että saattohoitoon ja kuolemaan liittyvissä asioissa on ongelmia. Näiden asioiden tunnustaminen on jo iso askel eteenpäin. Saattohoitoon siirtyminen on potilaslain mukainen päätös, ja siitä on neuvoteltava. Omasta hoidostaan voi ilmaista tahtonsa hoitotahdolla. Hoitotahto sitoo hoitajia ja lääkäreitä vielä sittenkin, kun hoidettava ei pysty enää itse kertomaan, mitä haluaa. Konsensuskokouksen artikkelikokoelma: Vanhuuskuolema, www.duodecim.fi > Konsensuskokous 2014 14

Arvokas vanhuus on ihmisoikeus. Aina. 2014 Anja Karvonen-Kälkäjä oikeustieteen tohtori Osallisuus arvokkaan vanhuuden peruspilareita Iäkkään henkilön omien elämänarvojen ja näkemysten kunnioittaminen on ensisijaista kaikessa toiminnassa. Vaikuttamismahdollisuus omiin palveluihin ja osallisuus oman elämän valintoihin on turvattu lainsääsäädännössä. Perustuslain 19 :n 1 momentin perusteella jokaisella on oikeus välttämättömään huolenpitoon ja hoivaan. Riittävien ja oikea-aikaisten sosiaali- ja terveyspalvelujen toteutuminen turvaa haavoittuvassa asemassa olevien henkilöiden arvokkaan elämän. Vanhanakin ihmisen hyvinvointi syntyy hänen itsensä, hänen läheistensä, elinympäristön ja palvelujärjestelmän toiminnan tuloksena. Hyvinvointiin ja arvokkaaseen elämään kuuluvat terveyden ja toimintakykyisyyden ohella muun muassa hyvät ihmissuhteet, mielekäs tekeminen, turvallinen asuminen, riittävä toimeentulo ja mahdollisuus vaikuttaa omaan elämäänsä ja saamiinsa palveluihin. Vanhuspalvelulaki edellyttää ikäihmisen kuulemista Ikääntyneen väestön mahdollisuus vaikuttaa ja osallistua omien palvelujensa suunnitteluun ja laajemminkin kunnalliseen päätöksentekoon on keskeinen arvokkaan elämän osatekijä. Koko ikääntyneen väestön tasolla osallisuutta voidaan turvata vanhusneuvostojen kautta. Vanhuspalvelulain 11 :n mukaan niille tulee varata riittävät toimintaedellytykset. Vanhusneuvoston tehtävänä on seurata ja edistää vanhusten kannalta merkityksellistä toimintaa kunnassa. Se voi tehdä aloitteita ja esityksiä vanhuksia koskevista asioista ja palveluista. Vanhuspalvelulain 13 :n mukaisesti iäkkäille henkilöille järjestettävät palvelut on toteutettava niin, että ne tukevat heidän hyvinvointia, terveyttä, toimintakykyä, itsenäistä suoriutumista ja osallisuutta. Iäkkään henkilön tarvitsemat palvelut on järjestettävä ja toteutettava niin, että hän voi kokea elämänsä turvalliseksi, merkitykselliseksi ja arvokkaaksi kaikissa olosuhteissa. Hänen tulee myös voida ylläpitää sosiaalista vuorovaikutusta ja osallistua mielekkääseen toimintaan. Palvelutarpeiden selvittäminen ja palvelusuunnitelma Iäkkään henkilön palveluntarpeisiin vastaaminen aloitetaan palveluntarpeiden selvittämisellä. Tämän jälkeen suunnitellaan yhteisymmärryksessä iäkkään henkilön kanssa millaisilla palveluilla tarpeisiin aiotaan vastata. Sosiaalihuoltoa toteutettaessa tulee 15

sosiaalihuollon asiakaslain 7 :n mukaan aina laatia palvelu-, hoito-, kuntoutus- tai muu vastaava suunnitelma. Vanhuspalvelulain 16 :n mukaan palvelun järjestäjänä kunta vastaa suunnitelman laatimisesta. Yksilöllisen palvelusuunnitelman tulisi olla mahdollisimman asiakaslähtöinen ja asiakkaan kanssa yhdessä laadittu. Asiakkaan itsemääräämisoikeutta vahvistaa vanhuspalvelulain 16 :n 2 momentin säännös, jonka mukaan iäkkään henkilön omat näkemykset vaihtoehdoista on kirjattava suunnitelmaan. Sosiaalipalveluja saavat vanhukset ovat usein monella tavoin apua ja asiantuntemusta tarvitsevia palvelunkäyttäjiä, minkä vuoksi palvelusuunnitelman tekeminen saattaa vaatia useiden asiantuntijoiden osallistumista palvelusuunnitelman tekemiseen. Yhteisymmärrys vanhuksen kanssa on välttämätöntä asiakkaan toivomusten ja mielipiteiden toteuttamiseksi. Jos henkilö ei sairauden, henkisen toimintakyvyn vajavuuden tai muun syyn vuoksi pysty ymmärtämään eri ratkaisuvaihtoehtoja tai niiden vaikutusta, hänen tahtoaan voidaan selvittää yhdessä hänelle läheisen ihmisen, omaisen tai edunvalvojan kanssa. Tämän selvittämisen kannalta on tarpeellista perehtyä asiakkaan aikaisemmin toimintakykyisenä esittämiin mielipiteisiin ja toivomuksiin kuten hoitotahtoon, jotta hänen itsemääräämisoikeutensa voisi mahdollisimman hyvin toteutua myös toimintakyvyn ja ymmärryksen heikentyessä. Palvelusuunnitelman mukaisista palveluista viranomainen tekee kirjallisen muutoksenhakukelpoisen hallintopäätöksen. Yksityistä sosiaalihuoltoa järjestettäessä palvelujen saaminen toteutetaan palveluntuottajan ja asiakkaan välisen kirjallisen sopimuksen perusteella. Asenneilmapiiri vanhusmyönteisemmäksi Vanhuspalvelulain säätäminen oli merkittävä asia, mutta se ei yksin ratkaise kaikkia niitä puutteita, joita vanhuspalveluissa on. Yleisen asenneilmapiirin tulisi muuttua vanhusmyönteisemmäksi, ennaltaehkäisyyn ja toimintakyvyn edistämiseen olisi panostettava, palvelujen resurssit turvattava, johtamista parannettava, valvontaa tehostettava sekä julkisen sektorin, järjestöjen ja yksityisen sektorin yhteistyötä lisättävä. Lisäksi vanhustyön koulutuksen osuutta tulee lisätä sosiaali- ja terveysalan koulutuksessa. 16

Vanhustenpäivää vietetty 60 vuotta Arvokas vanhuus on ihmisoikeus. Aina. 2014 Valtakunnallista vanhustenpäivää on vietetty vuodesta 1954 lähtien. Tosin monet järjestöt olivat jo usean vuoden ajan pitäneet paikallisia vanhusten päivä eri puolilla Suomea. Vanhainsuojelun keskusliitto, nykyinen Vanhustyön keskusliitto, päätti kuitenkin ottaa asian omakseen ja ryhtyi toimiin vuoden yhden määrätyn sunnuntain nimeämiseksi valtakunnalliseksi Vanhustenpäiväksi. Vanhustenpäivän alkuaikojen perinteeksi muodostui julkaista erityinen julkilausuma, johon osallistui myös muita järjestöjä. Syyskuun 5. päivänä 1954 julkaistiin maan sanomalehdissä Vanhusten päivää viettämään -julkilausuma, jonka allekirjoittajina olivat keskusliiton ja sen 24 jäsenjärjestön lisäksi Maatalousnaisten Keskus. Myös Yleisradion edustajien kanssa neuvoteltiin ja tuloksena tästä oli, että lauantain 18.9. ruotsin kielisessä radiolähetyksessä kuultiin vanhusten ohjelmaa ja sunnuntaina Vanhusten päivänä sosiaalineuvos P. Mustala puhui vanhusten asiasta Päivän peili -lähetyksessä. Uusi Suomi julkaisi samana päivänä professori Eeva Jalaviston haastattelun pohjalla laaditun artikkelin Vanhusten ongelma ja muissakin sanoma- ja aikakauslehdissä julkaistiin asiaa koskevia kirjoituksia. 17

Keskusliitto järjesti yhdessä Helsingin kaupungin viranomaisten kanssa Vanhustenpäivän päiväjuhlan kaupungin vanhainkodissa Oulunkylässä. Lisäksi Vanhustenpäivänä ja sitä edeltävällä viikolla myytiin Vanhustenpäivän merkkiä. Vuonna 1955 liitto järjesti Vanhustenpäivän pääjuhlan (18.9.) NNKY:n juhlasalissa, jonne kutsukortteja käyttäen pyydettiin noin 200 kodeissaan asuvaa vanhusta. Vanhusten päivän viettoon liittyi myös professori Eeva Jalaviston radioesitelmä Toimekas vanhuus 24.9. Vuoden 1956 Vanhustenpäivänä 16.9. tasavallan presidentti Urho Kekkonen piti liiton pyynnöstä radiopuheen Suomen vanhuksille. Pääjuhlaa vietettiin jälleen Helsingissä. Näin tehtiin aina vuoteen 1960 saakka, jolloin Vanhustenpäivän pääjuhla alettiin viettää eri puolilla Suomea. Pääjuhlaa on vietetty aina hyvässä yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa. Vuodesta 1972 alkaen Vanhustenpäivää seuraavaa viikkoa alettiin viettää valtakunnallisena Vanhustenviikkona. Paikalliset viikolla järjestetyt tilaisuudet, joita oli jo järjestetty aikaisemminkin, yleistyivät. Esimerkiksi vuonna 1973 Kouvolan maakuntakirjasto järjesti vanhusten kirjastoviikon, jonka yhteydessä esiteltiin eläkeläisille kirjaston tarjoamia kulttuuripalveluita. Jatkossa kunnat, järjestöt, seurakunnat ja oppilaitokset ovat järjestäneet vanhuksille lukuisia tilaisuuksia eri puolilla Suomea. 1970-luvun loppupuolelta alkaen on vakiintunut tapa viettää Vanhustenviikkoa vuosittain vaihtuvan teeman merkeissä. Jo alkuaikoina Vanhustenpäivä ja -viikko saivat runsaasti huomiota tiedotusvälineissä. Vanhustenpäivän pääjuhlasta ja Vanhustenviikon tapahtumista on kirjoitettu niin lehtien palstoilla kuin mainittu uutisissakin. Vanhustenpäivän viettoon saatiin ja saadaan osal- 18

Arvokas vanhuus on ihmisoikeus. Aina. 2014 VAPAAEHTOISUUS VOIMANA! FRIVILLIGHET SOM KRAFT Vanhustenpäivä De gamlas dag 2.10.2011 Vanhustenviikko De gamlas vecka 2.10.-9.10.2011 listumaan varsin näkyviä vaikuttajahahmoja ja tämä on edesauttanut myös julkisuuden saamista. Merkittävässä asemassa tapahtumajärjestelyissä on ollut Vanhustenviikon materiaalipaketti, virikelehti ja juliste, jollaisen keskusliitto on jo monien vuosien ajan tapahtumaan liittyen toimittanut. Seuraavan vuoden teemaa ja materiaalia kysytään aina miltei heti, kun lokakuinen Vanhustenviikko on päättynyt. Vanhustenpäivä on aina lokakuun ensimmäinen sunnuntai ja sitä seuraava viikko on Vanhustenviikko. Keskusliitto kiittää lämpimästi kaikkia toimijoita, jotka ovat kautta vuosikymmenten järjestäneet tapahtumia ja paikallisia juhlia ja huomioineet ikäihmisiä omilla paikkakunnillaan. Yhdessä vahvempia Starkare tillsammans Vanhustenpäivä 7.10.2012 De gamlas dag 7.10.2012 Vanhustenviikko 7.10. 14.10.2012 De gamlas vecka 7.10. 14.10.2012 19

Kun kaksi tuntematonta kohtaa Teksti: Leena Valkonen Kuva: Toni Kitti Vapaaehtoistoiminta on yksi väylä antaa apuaan toisille. Se on myös keino löytää tarvitsemaansa seuraa ja tukea. Aura Mononen ja Tiina Jäppinen tutustuivat toisiinsa Vanhustyön keskusliiton vapaaehtoistoiminnan kautta. Oli kaunis toukokuun päivä ja tuntui ikävältä istua yksin sisällä. Koin liikuntakykyni heikentyneen, enkä uskaltanut mennä itsekseni ulos. Silmiini osui Kirkko ja kaupunki -lehdestä kirjoitus, jossa kerrottiin Vanhustyön keskusliiton Senioritoiminnasta ja siihen liittyvästä vapaaehtoistoiminnasta. Rohkaisin mieleni ja soitin vapaaehtoisvälitykseen. Juuri sillä hetkellä ei vapaaehtoista ollut tarjota, mutta yhteystietoni otettiin ylös. Jonkin ajan kuluttua sain soiton, että minulle tulee ystävä. Jännitin kovasti, kukakohan sieltä tulee, muistelee helsinkiläinen, 91-vuotias Aura Mononen neljän vuoden takaista tilannetta. Tuolloin hän kohtasi ensi kertaa Tiina Jäppisen. Tiina puolestaan oli jo monesti miettinyt, että haluaisi päivätyönsä lisäksi tehdä jotain auttaakseen muita. Hän oli lehdestä nähnyt ilmoituksen vapaaehtoistoiminnan kurssista ja ilmoittautui mukaan. Se oli vain jokin hyvin voimakas sisäinen tunne, että haluan auttaa ja nimenomaan vanhuksia. Äiti oli sairaalassa töissä, ehkä se on vaikuttanut auttamishaluun. Kurssilta sai hyvät perustiedot vapaaehtoisena toimimiseen. Ystävyyttä ensi silmäyksellä Kun kaksi tuntematonta kohtaa, niin siinä on aina oma jännityksensä. Meillä kävi hyvä tuuri, että kohtasimme Auran kanssa, Tiina Jäppinen sanoo ja katsoo hymyillen Aura Monosta syvälle silmiin. Olin todella ilahtunut, kun sain ystäväkseni nuoren, Aura Monen jatkaa. Meillä on aina paljon puhuttavaa. Tiina kertoo nykyajan elämästä ja minä muistelen. Puhumme myös ajankohtaisista uutisista ja tapahtumista. Tiinan iloisuus ja toimeliaisuus tarttuu. Käymme ulkona kahviloissa ja kaupoissa. Niihin en enää yksin pysty menemään. 20

Arvokas vanhuus on ihmisoikeus. Aina. 2014 Auralta olen oppinut paljon sitä elämänviisautta, jota vain pitkään eläneellä voi olla. Hänen kokemuksensa ja tarinansa ovat antaneet minulle paljon, Tiina puolestaan toteaa. Kaksikko pitää paljon ulkoilemisesta. Juttujen lomassa on käynyt niinkin, että Kalliosta on ehditty jo Stockmanin kulmalle, ennen kuin on huomattu, että kävelykeppi onkin jäänyt kotiin. Aura Mononen kertoo rakastavansa merta. Meren tuoksu on tärkeä. Ystävykset tekevätkin kesäisin usein retkiä Helsingin rannoille. Kaivopuisto on yksi mieluisimpia paikkoja. Kulttuuritapahtumissakin käydään konserteissa ja teatterissa. Aura ja Tiina tapaavat pari kertaa kuukaudessa tai tiheämmin, riippuen Tiinan työmatkoista. Puhelimessakin jutellaan. Aura Mononen painottaa, että on hyvä, kun on järjestöjä, jotka järjestävät tällaista ystävätoimintaa. Yksin asuvana hänellä ei olisi muuten mahdollisuutta päästä kodin ulkopuolelle. Sukulaisia käy kyllä vierailuilla, mutta säännöllistä ulkoilua heidän kanssaan ei voi harjoittaa. Sekä Aura että Tiina toteavat yhteen ääneen, että heille oli iso onni kohdata toisensa ystävätoiminnan kautta. Tänä vuonna Vanhustenviikon julisteaiheita on kaksi. Kohtaaminen sekä Kädet. Materiaalia voi tilata tuote@vtkl.fi. Ilmoita kumpaa julistetta haluat. Yli 50 kappaleen tilauseristä perimme postikulut. Lisätietoa www.vtkl.fi > vanhustenpäivä ja -viikko. VIE VANHUS ULOS -verkkokampanja käynnistyy jo neljättä kertaa 1.12.2014 ja jatkuu 28.2.2015 asti. Kampanjan avulla halutaan edistää toimintakyvyltään heikentyneiden ikäihmisten säännöllistä ja turvallista ulkoilua läpi vuoden. Erityisesti talviaikana moni vanhus jää tahtomattaan talviunille sisätiloihin, ellei ulkoiluapua ole tarjolla. Ikäinstituutin Voimaa vanhuuteen -ohjelma haastaa kaikki palvelutalot, vanhainkodit, seurakunnat, kunnat, järjestöt, yritykset, oppilaitokset, erilaiset yhteisöt sekä yksityishenkilöt mukaan kolmen kuukauden kampanjaan sekä Valtakunnalliseen iäkkäiden ulkoilupäivään, jota vietetään vanhustenviikon torstaina 9.10. Osallistu kampanjaan yksityishenkilönä tai yhteisönä ja haasta kaikki tuttusi mukaan. Lisätietoja www.vievanhusulos.fi www.voimaavanhuuteen.fi 21

Teksti: Tiina Etelämäki SeniorSurf-päivä kynnys matalaksi tietotekniikan opetteluun Seuraavaa valtakunnallista SeniorSurfpäivää vietetään tiistaina 7.10.2014 Vanhustenviikon yhteydessä. SeniorSurf-päivänä ikäihmiset pääsevät helposti tutustumaan tietotekniikan maailmaan. Monet kirjastot, palvelutalot, tietotuvat ja muut yhteisöt avaavat ovensa ja tarjoavat ikäihmisille apulaisia tietokoneen ja internetin käyttöön. Toiset ikäihmiset ovat sitä mieltä, etteivät tietokonetta halua eivätkä tarvitse. Ja sitä mieltä toki saa ollakin, kuka sitä voi kieltää. Tänä päivänä kuitenkin moni asia hoituu helpommin ja halvemmin verkon kautta. Eikä pankissa käyntiin tarvitse käyttää koko päivää, kun laskut voi hoitaa verkossa. Ja vaikka pankkiasiansa edelleenkin hoitaa mieluummin konttorissa, verkosta voi löytyä paljon iloa ja huvia arjen piristykseksi. Senior-Surf-päivän järjestäjäksi voi ryhtyä kuka vaan. Esimerkiksi palvelutaloissa voi talon asukkaille järjestää ohjelmaa tietokoneita ja nettiä hyödyntäen. Yle Areenasta voi katsoa tv-ohjelmia, useasta eri paikasta löytyy tietovisoja sekä ristikoita ja Youtubesta videoita ja musiikkia joka makuun. Kun tietokoneen kohtaamisesta saa pahimman jännityksen ja kunnioituksen pois, sen käyttö helpottuu. Tietokone voi olla hyöty- ja huviväline siinä missä esimerkiksi puhelin, televisio ja sanomalehti. Samoin netissä hoituu moni asiointi Ikäihmiset tarvitsevat alkuun opastusta siitä, miten asiat verkossa tapahtuvat. Esimerkiksi sähköpostiosoitteen luominen, tutustuminen ilmaisiin kuvallisiin yhteydenpitokanaviin sekä tiedon etsiminen voivat olla hyviä sisältöjä aloittaa internetiin tutustuminen. Kun järjestätte oman tapahtuman, haluaisimme kuulla siitä. Kartoitamme myös minkälaisia tapahtumia on, mitä tukea tapahtumat ja järjestäjät meiltä nyt ja jatkossa tarvitsevat. Yhteiset materiaalit, ideoiden jakaminen ja viestinnän tehostaminen auttavat jokaista tekemään entistä paremman oman tapahtuman. Kerro tapahtumastasi Facebookissa tai laita sähköpostia osoitteeseen seniorsurf@ vtkl.fi. SeniorSurf-päivän koordinaattorina toimii Vanhustyön keskusliitto. Sinä voit auttaa, järjestä oma tapahtuma, houkuttele joku muu järjestämään se tai mene nettiopastajaa tarvitsevan ikäihmisen luo itse! www.facebook.com/seniorsurf.suomi www.vtkl.fi > SeniorSurf www.twitter.com/seniorsurfsuomi 22

Vanhustyön keskusliitto VAIKUTTAVAA VANHUSTYÖTÄ! Vanhustyön keskusliitto on aktiivinen mielipidejohtaja, joka edistää monipuolisesti ikäihmisten hyvinvointia ja toimii vanhustyön järjestöjen edunvalvojana. JÄSENISTÖ Runsaat 340 jäsenyhteisöä, jotka ylläpitävät palvelutaloja, vanhainkoteja ja dementiakoteja ja tarjoavat koti- ja tukipalveluita sekä kuntoutusta. Lisäksi yhteisöt järjestävät monipuolista vapaa-ajan toimintaa ikääntyneille ja ohjaavat vapaaehtoistyötä. VAIKUTTAMINEN JA EDUNVALVONTA Keskusliitto edistää ja tukee jäsenyhteisöjensä toimintaa, vaikuttaa yhteiskuntapolitiikkaan ja pitää yhteyttä viranomaisiin sekä muihin järjestöihin. KEHITTÄMISTOIMINTA Tutkimus- ja kehittämistoimintaa mm. muistisairaan ja hänen omaisensa omahoitovalmennus, KÄKÄTE-projekti, SeniorSurf ja Eloisa Ikä -ohjelman koordinointi. MUU TOIMINTA Ystäväpiiri yhdessä elämyksiä arkeen -ryhmätoiminta Korjausneuvontaa veteraaneille ja muille ikäihmisille. Senioritoiminnan kerhoja ja vapaaehtoistoimintaa pääkaupunkiseudulla. VANHUSTYÖ-LEHTI Alan arvostettu lehti vanhustenhuollon ammattilaisille ja päättäjille ilmestyy seitsemänä numerona vuodessa. Lehti kertoo vanhustyön hyvistä käytännöistä ja ajankohtaisista teemoista. VANHUSTEKO 2014 ILMARINEN PALKINTO Vanhustyön keskusliitto ja Keskinäinen eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen hakevat ehdokkaita Vuoden vanhusteko -palkinnon saajiksi. Palkinnon suuruus on 5 000 euroa ja se myönnetään hyvälle vanhustyön teolle tai hankkeelle. Tule mukaan ja ilmoita ideasi 18.6.2014 mennessä. Palkinto jaetaan vanhustenpäivän valtakunnallisessa pääjuhlassa, joka pidetään Mikkelissä 5.10.2014. Lisätietoja www.vtkl.fi > vanhustenpäivä ja -viikko. SENIORARBETE TEEMA: Onko varaa hyvään vanhuuteen? Tapaat meidät mm. Kuntamarkkinoilla 9. 10.9.2014 sekä Hyvä ikä -messuilla Tampereen Messu- ja urheilukeskuksessa 25. 26.9.2014. Lisätietoja www.vtkl.fi Malmin kauppatie 26, 00700 Helsinki Puhelin (09) 350 8600 Faksi (09) 350 86010 info@vtkl.fi, www.vtkl.fi

ILMARINEN ON YHTÄ LÄHELLÄ KUIN LÄHIN