1(11) Maa- ja metsätalousministeriö NEUVOSTORAPORTTI MMM2016-00500 RO Rönty Osmo, Heinonen Kirsi(UM), Ollila Jyri(UM) 29.06.2016 Asia Maatalous- ja kalastusneuvosto 27.-28.6.2016 Kokous Maatalous- ja kalastusneuvosto 27.06.2016-28.06.2016 Komissaari Hogan joutui lähtemään Brexitin takia kollegion kokoukseen Brysseliin, joten maanantain 27.6. osalta neuvoston kokous supistui vain aamupäivän mittaiseksi. Komissiota vaadittiin antamaan neuvoston heinäkuun kokouksessa uusia ehdotuksia maatalouden vaikean markkinatilanteen helpottamiseksi erityisesti maitosektorilla. Komissaari Hoganin mukaan pakettiin tulee sisältymään sekä tuotannon rajoittamiseen ja markkinoiden tasapainottamiseen liittyviä toimenpiteitä että suoria tuottajiin kohdistuvia toimenpiteitä. Pakettiin sisältynee myös mahdollisuus maksaa suorien tukien ennakot korotettuina ja aikaistettuina. Toimenpiteet pyritään rahoittamaan muualta kuin maatalouden kriisivarauksesta. Valtiontukien osalta komissio harkitsee de minimis -tukirajan korottamista. Neuvosto keskusteli Veermanin työryhmän työstä, jonka tarkoituksena on tuottaa ehdotuksia viljelijöiden aseman parantamiseksi elintarvikeketjussa. Konkreettisia ajatuksia ja ehdotuksia pyydetään lähettämään työryhmälle heinäkuun loppuun mennessä. Työryhmä antaa raporttinsa syksyllä. Neuvosto hyväksyi päätelmät ruokahävikistä ja -jätteestä sekä FLEGTtoimintasuunnitelmasta ja EU:n puutavara-asetuksesta. Kestävää kasvinsuojelua käsitelleen asiantuntijaryhmän ehdotuksia kannatettiin yksimielisesti. Puheenjohtaja antoi lyhyen tilannekatsauksen luomuasetusehdotuksen neuvottelutilanteesta Euroopan parlamentin kanssa. Kalastusasioissa neuvosto keskusteli ulkoisten kalastuslaivastojen kestävästä hallinnoinnista ja komission tiedonannosta vuoden 2017 kalastusmahdollisuuksista. Suomen neuvoston muissa asioissa ehdottama korjaus Euroopan meri- ja kalastusrahaston sääntöihin sai jäsenmaiden laajan kannatuksen.
2(11) 1. Esityslistaehdotuksen hyväksyminen Maanantain 27.6. osalta kokous lyheni vain aamupäivän mittaiseksi, koska komissaari Hoganin piti kiirehtiä Brysseliin Brexitiä käsittelevään kollegion kokoukseen. Esityslista hyväksyttiin asiakirjan 10489/16 mukaisena muuten, mutta kaksi kohtaa (viherryttämistukea koskeva komission tiedotusasia ja muissa asioissa Kyproksen maastopalot) siirrettiin neuvoston heinäkuun kokoukseen. 2. A-kohtien luettelon hyväksyminen (lainsäädäntöasiat) A-kohdat hyväksyttiin asiakirjan 10572/16 mukaisina. 3. A-kohtien luettelon hyväksyminen A-kohdat hyväksyttiin asiakirjan 10573/16 mukaisina. 4. Maatalouden markkinatilanne ja tukitoimenpiteet Puheenjohtaja totesi, että maaliskuun neuvoston jälkeen monet odottivat komissiolta uusia toimenpiteitä tässä neuvoston kokouksessa. Koska ehdotuksia ei ole saatu, tarkoitus on tänään antaa komissiolle ohjausta heinäkuun neuvostoa varten. Komissaari Hogan muistutti jäsenmaita siitä, että tilanteen arviointia varten niiden on toimitettava komissiolle tiedot kohdennetun suoran tuen käytöstä. Komission tietojen mukaan tuesta on nyt käytetty vasta 60 %. Alkuvuoden maidon tuotanto on kasvanut 5,6 % viime vuoden vastaavasta jaksosta. Maidon tuottajahinta on laskenut yhä (huhtikuussa 27,3 snt/kg). Maitojalosteista voin ja maitojauheiden hinnat ovat sen sijaan nousseet jonkin verran, mikä on rohkaisevaa, mutta on epäselvää milloin nousu näkyy tilatasolla. Erityisesti voin ja juuston vienti on kasvanut, mutta viennin kasvu ei riitä kattamaan tuotannon kasvua joten maitosektorin tilanne jatkuu vaikeana. Sianlihan hinta ja kysyntä ovat kasvaneet, joten komissio ei näe perustetta avata yksityistä varastointia nyt. Hedelmien ja vihannesten hinnat ovat yhä matalalla tasolla, erityisesti omenoiden hinta Puolassa ja päärynöiden hinta Belgiassa. Markkinatoimenpiteissä rasvattoman maitojauheen interventiomäärää kiinteällä hinnalla on korotettu 350 000 tonniin. Vapaaehtoinen tuotannon rajoittaminen valtiontuella ei ole kiinnostanut jäsenmaita. 420 milj. euron kohdennetusta suorasta tuesta oli toukokuun loppuun mennessä käytetty 250 milj. eroa. Komissio tarvitsee 12.7. mennessä jäsenmailta tiedon lopullisista määristä. Toive tietysti on, että koko tuki voitaisiin maksaa määräaikaan 30.6. mennessä. Lihan markkinaobservatorio aloittaa toimintansa 15. heinäkuuta. Hedelmä- ja vihannessektorin markkinatoimenpiteiden tuotekatetta on laajennettu ja kaikille jäsenmaille on varattu 3000 tonnin vähimmäiskiintiö. Menekinedistämistoimenpiteet ovat saaneet jäsenmailta hyvän vastaanoton. Mahdollisten EU:n vientiluottojen antamaa lisäarvoa arvioidaan. Komissio antaa heinäkuun neuvostoa varten ehdotuksen toimenpiteistä ja niiden rahoituksesta maitosektorilla. Paketin tarkoitus on leikata tuotannon kasvua ja helpottaa siten tasapainon löytymistä markkinoilla. Kaikilla jäsenmailla on vaikeuksia, joten jäsenmaita kohdellaan tasapuolisesti.
3(11) Keskustelussa jäsenmaat vaativat että komissio antaa edotuksensa heinäkuussa. Varsovan julistus (asiakirja 10534/16) ja Espanjan asiakirja (10251/16) saivat laajaa kannatusta. Joissakin puheenvuoroissa muistutettiin, että asia on myös Eurooppa-neuvoston asialistalla. Lähes kaikki jäsenmaat edellyttivät EU-tason EU-rahoitettuja toimenpiteitä maitosektorin tilanteen helpottamiseksi. Monet kannattivat tuotannon rajoittamiseen tähtääviä toimenpiteitä; useimmat vapaaehtoisina, mutta muutamat myös pakollisina. Suomi katsoi, että tuotannon vähentämistoimien tulisi olla riittävän houkuttelevia, jotta tuottajat sitoutuisivat vähentämään tuotantoaan, erityisesti alueilla, joilla tuotanto on huomattavasti noussut. Ruotsi, Yhdistynyt kuningaskunta, Tanska ja Irlanti suhtautuivat epäillen tuotannon rajoittamiseen tähtääviin toimenpiteisiin. Suoraa tuottajiin kohdistuvaa EU-tukea tuottajille kannattivat mm. Baltian maat, Bulgaria, Romania ja Suomi. Suomi korosti, että erityisen tärkeää on tukea epäsuotuisilla alueilla olevia tuottajia, joiden marginaalit ovat alhaisten hintojen takia olleet pitkään pienet tai jopa negatiiviset. De minimis -tuen korottamista 30 000 euroon kolmessa vuodessa tuensaajaa kohti ja tuen kansallisten enimmäismäärien korottamista kannattivat monet jäsenmaat. Monet jäsenmaat kannattivat myös suorien tukien ennakoiden aikaistamista ja korottamista viime vuoden malliin. Sianlihan yksityisen varastoinnin avaaminen ei saanut jäsenmailta juuri enää kannatusta. Hedelmä- ja vihannessektorille toivottiin myös toimenpiteitä. Yksittäisissä puheenvuoroissa tuotiin esille mm. lannoitteiden tuontitullin alentaminen, koulumaitoohjelman vahvistaminen, vientiluotot, maaseudun kehittämistuki tuotantosuunnan vaihtoon, menekinedistäminen, futuurit ja maitojauheen rehukäytön lisääminen. Kriisivarannon käyttö toimenpiteiden rahoittamiseen herätti muutamia kommentteja puolesta ja vastaan. Toimenpiteet haluttiin mieluummin rahoittaa budjetin marginaaleista. Komissaari Hogan kertoi tähtäävänsä tulevassa ehdotuksessa väliaikaiseen EU:n laajuiseen ja EUrahoitteiseen tuotannonrajoitustoimenpiteeseen maitosektorilla. Myös suorien tukien ennakoihin liittyvää ehdotusta valmistellaan tuottajien maksuvalmiuden parantamiseksi. Tarkoitus on, että toimenpiteiden rahoittamiseen ei käytetä kriisivarausta. Maitosektorin toimenpiteet on suunniteltava niin, että niillä ei vaikeuteta muiden sektoreiden tilannetta (esim. teurastuspalkkio voi johtaa lihan ylituotantoon). Pienten tilojen ongelmiin on vastattava. Yhdistyneen kuningaskunnan ero EU:sta ja sen vaikutukset jäsenmaihin on otettava toimenpiteissä huomioon. De minimis -tukirajan korottamista harkitaan, mutta se vie puolisen vuotta aikaa. Puheenjohtaja totesi loppuyhteenvedossaan, että komissiolta odotetaan ehdotuksia jotka tähtäävät maidontuotannon rajoittamiseen, maksuvalmiuteen ja maataloustuotannon rakenteeseen. Hedelmille ja vihanneksille odotetaan erityisiä toimenpiteitä. De minimis -tukiraja halutaan korottaa 30 000 euroon. Toimenpiteet tulee rahoittaa budjetin marginaaleista tai osin kriisivarauksesta, jos se on tarpeen. 5. Maatalousmarkkinoiden työryhmä 10584/16 Työryhmän puheenjohtaja Veerman esitteli tammikuussa työnsä aloittaneen työryhmän toimintaa. Ryhmään kuuluu 12 jäsentä ja se on kokoontunut tähän mennessä neljä kertaa. Seuraavat kokoontumiset ovat 28.6. ja 15.9., ja 16.9. järjestetään keskustelu jäsenmaiden kanssa.
4(11) Työryhmä keskittyy markkinoiden toimintaa siitä näkökulmasta, miten viljelijöiden asemaa elintarvikeketjussa voidaan parantaa. Työssä otetaan huomioon markkinaorientaatio, hintavaihteluiden kasvaminen ja kilpailukyvyn kasvattaminen tilatasolla ja rakenteellisesti. Jo nyt tiedetään, että ei ole löydettävissä yhtä ratkaisua, jolla epätasapaino poistettaisiin. Tähänastiset kokoukset ovat käsitelleet markkinoiden läpinäkyvyyttä, futuureja, Euroopan strategista investointirahastoa, rahoitusvälineitä ja sopimussuhteita. Jatkotyö keskittyy kilpailusääntöjen sallimiin viljelijöiden yhteistyömuotoihin. Työryhmän kokousaineistot ovat saatavissa internetistä: http://ec.europa.eu/agriculture/agri-markets-task-force/meetings/index_en.htm. Työryhmä antaa suosituksensa syksyllä. Suositukset tulevat ottamaan huomioon yhteisen maatalouspolitiikan tulevat haasteet. Veerman kannusti jäsenmaita antamaan työryhmälle palautetta sen työstä, joka on nyt puolivälissä. Nettisivuilla on listattu kysymyksiä, joihin erityisesti kaivataan jäsenmaiden näkemyksiä. 11 jäsenmaata käytti puheenvuoron. Työryhmää kannustettiin työssään. Sitä pyydettiin myös arvioimaan viljelijöiden menetyksiä maitosektorilla, kun tuottajahinnan romahdettua kuluttajahinnat kaupoissa eivät ole juuri muuttuneet. Analyysia pyydettiin myös erityisesti pieniin tuottajiin kohdistuvista epäterveistä kauppatavoista sekä riskien jakautumisesta ketjussa. Puheenjohtaja totesi, että konkreettisia ajatuksia ja ehdotuksia pyydetään lähettämään työryhmälle heinäkuun loppuun mennessä. 6. YMP:n yksinkertaistaminen - Vuosi viherryttämistä - uudelleentarkastelu 10475/16 Asia siirrettiin käsiteltäväksi neuvoston heinäkuun kokouksessa. 7. Ehdotus neuvoston päätelmiksi ruokahävikistä ja ruokajätteestä 10225/16 DE haluaa, että komission olisi laadittava ohjeistukset operaattoreille ruokahävikistä, ja on huomioitava tieteelliset faktat. Lista kuluttajainformaatioasetuksesta on poistettu, ja oli pahoillaan tästä. AT tuki päätelmiä. FI tuki viimeistä pöydälle jaettua päätelmää, FI korosti hävikin vähentämisen merkitystä koko ruokaketjussa ja myös ruokaturvallisuuden kannalta. DK tuki päätelmiä, mutta korosti oikeiden määritelmien tärkeyttä ja pyysi myös päivämäärien merkinnöistä uutta lainsäädäntöä erityisesti kanamunilla, ja tukee nyt viimeisintä sanamuotoa, jossa maininta pohjoisesta dieetistä. Kreikka oli aikaisemman version kannalla ja korosti välimerellisen dieetin vaikutuksia kestävään kehitykseen. CY tuki ja viittasi myös UNESCO:n perintöluetteloon. KOM kertasi ruokahävikin lukuja. Nyt on aika toimia. KOM on laatimassa harmonoituja ohjeita ja usean sektorin käsittävää platformia yhdessä eri instituutioiden ja sidosryhmien kanssa. Lokakuussa on ensimmäinen kokous. Neuvoston päätelmät hyväksyttiin sen jälkeen kun kohtaan 5 lisättiin Kyproksen ja Kreikan pyynnöstä kohta, jossa viitataan Välimeren dieetin rekisteröimiseen UNESCO:n ihmiskunnan kulttuuriperintölistalle v. 2013.
8. Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi luonnonmukaisesta tuotannosta ja luonnonmukaisten tuotteiden merkinnöistä sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o XXX/XXX [virallista valvontaa koskeva asetus] muuttamisesta ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 834/2007 kumoamisesta Puheenjohtaja antoi lyhyen tiedonannon luomun kolmikantaneuvottelujen tilanteesta. Edistystä on tapahtunut. Soveltamisalasta on mm. päätetty. Valvonnasta ja kielletyistä tuotteista ei ole kuitenkaan saatu vielä lopullista päätöstä. Valvonnan frekvenssi olisi 24 kk. Erityisen tuotannon säännöistä on jatkettava työtä, koska EP ei halunnut tästä enää keskustella. Virallisen valvonnan 23 artikla on palautettu tekstiin ja siinä on luomuvalvontaa koskevaa asiaa. Johtopäätöksenä pj totesi, että neuvosto on ottanut asian tiedoksi ja asian käsittely jatkuu Slovakian pj-kaudella. Asiasta ei keskusteltu komissaari Hoganin aikataulun vuoksi. 9. Muut asiat (27.6.2016) a) Ranskan, Saksan ja Puolan maatalousministereiden Varsovan lausunto sisämarkkinatoimenpiteistä = Puolan valtuuskunnan tiedotusasia 10534/16 Asia käsiteltiin kohdan 4 (maatalouden markkinatilanne) yhteydessä. b) Espanjan, Ranskan ja Italian lausunto markkinakriisistä = Espanjan valtuuskunnan tiedotusasia 10251/16 Asia käsiteltiin kohdan 4 (maatalouden markkinatilanne) yhteydessä. c) Kyproksen metsäpalokatastrofi = Kyproksen valtuuskunnan tiedotusasia 10657/16 Asia siirrettiin käsiteltäväksi neuvoston heinäkuun kokouksessa. 10. Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi ulkoisten kalastuslaivastojen kestävästä hallinnoinnista ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1006/2008 kumoamisesta 10143/16 Puheenjohtaja tiivisti asetuksen tarkoituksen: keskeinen kysymys kalastuslupajärjestelmän yhtenäisyys EU:n ja EU:n ulkopuolisten alusten suhteen. 5(11) ES korosti sitä, että kaikkia kalastajia tulee kohdella samalla tavalla, samat oikeudet, samat velvollisuudet. On vältettävä valvonta- ym. järjestelmien päällekkäisyyksiä. Alueellisten kalastusjärjestöjen rooli korostuu. LV kiinnitti huomiota art. 7:ään: voi johtaa siihen että jäsenvaltioiden aluksia kohdellaan tiukemmin kuin ulkopuolisia aluksia. Tärkeää on kestävän ja laillisen kalastuksen edistäminen. PL: ehdotus helpottaa lupamenettelyä. FR on tyytyväinen asetustekstin kehittymisen suhteen. Parantaa kestävän kalastuksen tavoitteita. Sujuvoittaa hallinnollisia menettelyjä, parantaa avoimuutta.
6(11) PT hyödyntämättömien kalastusmahdollisuuksien uudelleenjakaminen on edelleen ratkaisematta. Tietokantojen yhtenäistäminen on hyvä tavoite. IT vastaa pitkälle Italian tavoitteita: yksinkertaistaa menettelyjä. CION pitää hyvänä, että tietokantojen yhtenäistämisessä on päästy moderniin ratkaisuun. Korosti, että lupia saavilla aluksilla on oltava puhtaat paperit LIS-kalastuksen suhteen. Unionilla pitää olla oikeudelliset keinot myöntää ja kumota lupa kalastaa. Tämä kaikki tukee oman kalastuspolitiikkamme keskeisiä tavoitteita. PJ neuvosto hyväksyy yleisnäkemyksen. 11. Komission tiedonanto vuoden 2017 kalastusmahdollisuuksia koskevasta kuulemisesta yhteisen kalastuspolitiikan puitteissa 10089/16, 10088/16 CION esitteli tiedonannon. Siinä vahvistetaan YKP:n kestävän kalastuksen tavoitteet. Kehitys on ollut myönteistä, mikä todistaa onnistuneesta politiikasta. Elpyneet kalakannat tekevät mahdolliseksi kalastusmahdollisuuksien kasvattamisen. On jatkossakin panostettava pitkän tähtäimen kestävään politiikkaan. Itämeren alueen monivuotinen hoitosuunnitelma on merkittävä saavutus. Se on vakaa pohja kalavarojen hallinnolle. Tämän myös voidaan edetä vastaaviin järjestelyihin myös muilla merialueilla. Yleisesti ottaen, MSY-tavoite vuonna 2017 on päätavoite. Kalakannat, joiden suhteen ei ole tieteellistä arviota, TACit määritellään varovaisuusperiaatteen pohjalta. Sosio-ekonomiset näkökohdat halutaan ottaa huomioon sen mukaan kun asianomaisia perusteita voidaan esittää. Purkuvelvoitteen vaatimat mukautukset tullaan tekemään vaiheittain ja tapauskohtaisesti. Välimeren alueen erittäin huolestuttava tilanne vaatii erityistoimia. Catanian prosessi tukee kestävän kalastuksen toimia Välimerellä. GFCM:n piirissä tehdään tärkeää työtä tiedonkeruun ja valvonnan suhteen. DE pitää tervetulleena komission kunnianhimoisia tavoitteita. Itämeren suunnitelma on merkittävä saavutus. Kaikkialla ei MSY-tavoitetta voi saavuttaa 2017. Purkuvelvoitteen aiheuttama mukautus on tärkeä elementti. Pienimuotoinen rannikkokalastus on tärkeää pitää mielessä, kun TAC-päätöksiä tehdään. FR Globaali huoli kalakannoista on tärkeä osa EU:n politiikkaa. Itämeren suunnitelman voimaantulo on merkittävä edistysaskel. MSY-tavoitteen joustava toteuttaminen on järkevä lähestymistapa. Purkuvelvoitteen oloissa on tärkeä ottaa huomioon aiemmin poisheitetyt määrät. ES MSY-tavoitteen saavuttaminen vaiheittain on oikea tapa. Jotkut kalakannat vaativat joustavaa lähestymistapaa. Puutteellisen tiedon kantoja on tarkasteltava tapauskohtaisesti. Biskajan lahden kalakannoista on heikosti tietoa. Kummeliturskan ja merikrotin, keisarihummerin kehitys on ollut myönteistä. Välimeren ylikalastus on huolestuttavaa. FI tukee MSY-tavoitteen saavuttamista 2017 mahdollisimman monen kalakannan osalta. Silakan ja kilohailin TACit tulee määrittää monivuotisen suunnitelman pohjalta. Itämeren pääaltaan ja Pohjanmeren lohen TACia määriteltäessä tulee ottaa huomioon ICESin arviot ei-toivotusn saaliin, raportoimattoman ja väärin raportoidun kalan määristä ja rajoitetaan heikkoihin lohikantoihin kohdistuvaa sekakantakalastusta. DK Purkuvelvoite on suuri haaste kalastajille. TACien mukautukset tulee mitoittaa poisheittomäärien mukaan eri alueilla. Tieteellinen neuvo Itämerellä merkitsee suuria haasteita turskan suhteen. Sosioekonomiset vaikutukset on otettava huomioon. Pohjanmeren alueen hallinnointi on seuraava suuri haaste.
7(11) PL aiemmat toimet turskan elvyttämiseksi eivät ole onnistuneet. Uusi monivuotinen suunnitelma toivottavasti auttaa turskan elvytystyössä. MSY-tavoite on kannatettava, ja sitä on toteutettava maltillisesti, asteittain. Turskan kantojen romahdus aiheuttaa suuria ongelmia. Yleisesti Puola pitää tiedonantoa hyvin myönteisenä. EE joustavuus ja asteittaisuus on tarpeen. Sosioekonomiset tekijät otettava huomioon. SE perusasetuksen tavoitteet pohjana. MSY-tavoitteeseen pyrittävä mahdollisimman pian. Purkuvelvoitteen käyttöönotto tärkeää, myös siihen liittyvä mukauttaminen alueittain. PT MSY-tavoite viimeistään 2020 mennessä. Mukauttaminen on tärkeä elementti purkuvelvoitteen toteuttamisessa. Sosioekonominen elementti tärkeä. Pienimuotoinen rannikkokalastus on säilytettävä elinvoimaisena. BU Alueellisten järjestöjen rooli korostuu, mm Mustallamerellä. Kolmannet valtiot on tärkeää pitää mukana dialogissa. TACien määrittelyssä ei tule katsoa vain EU-jäsenvaltioiden kalastusta vaan koko merialueen tilannetta. IE MSY-tavoite 2020 on tärkeä. Elinkeinon elinvoimasta on huolehdittava. Purkuvelvoite: edettävä maltillisesti. CR Sinievätonnikala kiinnostaa Kroatiaa eniten: Säännelty pyyntiponnistusjärjestelmä on ainoa toimiva menettely. Tieteellinen lausunto on tärkein ohjenuora. LV Monivuotinen Itämeren suunnitelma on tuntuva uudistus. Sen tulisi olla tämän vuoden päätöksen pohjana. MSY 2020 on yleistavoite. AT Välimeren kalakantojen hoitoon pitää panostaa. UK MSY-tavoite 2017 siltä osin kuin mahdollista. Mukauttaminen on tärkeä elementti. Puutteellisen tiedon kalakantojen TACit tapauskohtaisesti. LT tukee tavoitteita. MSY-tavoitteen saavuttamisessa otettava huomioon kalastuslaivastojen tilanne ja muut sosioekonomiset tekijät. RO yhteistyö kolmansien maiden kanssa keskeinen asia Mustalla merellä. GFCM:n piirissä tehty työ tuottaa hedelmää. BE MSY-tavoite 2020. Pahoittelee, ettei sosioekonomiset tekijät ole komission asiakirjassa riittävän vahvasti esillä. Kampelan kalastus ongelmallinen asia tänä syksynä. Monivuotisesta suunnitelmassa odotetaan apua TAC-päätösten tekemiseen, myös Pohjanmerellä. CION MSY-tavoitteeseen pääsemiseen on panostettava. MSY 2017 merkitsee tiettyjä taloudellisia vaikutuksia. Tämän suhteen komissio on valmis toimiin, mutta se edellyttää selvää näyttöä vaikutuksista. Sekakalastuksessa tappiot eivät ole niin yksiselitteisiä. Puutteellinen tieto haittaa politiikan päätöksentekoa tietyiltä osin. Kv-tasolla purkuvelvoitteen toteuttaminen on suuri haaste. Syvänmeren kalastuksessa purkuvelvoitteen toteuttaminen on suuri tulevaisuuden haaste, johon komissio odottaa asianomaisten jäsenvaltioiden yhteistyötä. Itämeren TACit: monivuotinen suunnitelma astuu voimaan lähiaikoina ja komission ehdotus tulee pohjautumaan sille. Tapauskohtainen lähestyminen on komission mielestä tarpeen, kun määritetään TACeja puutteellisen tiedon kalakannoille. Mustanmeren ja Välimeren eritysongelmat pidetään mielessä. PJ Neuvosto otti tiedoksi komission tiedonannot ja kuuli jäsenvaltioiden reaktiot siihen.
8(11) 12. FLEGT-toimintasuunnitelman ja EU:n puutavara-asetuksen arviointi 10320/1/16 REV 1, 10382/16 Neuvoston päätelmät (asiakirja 10320/1/16 REV 1) hyväksyttiin yksimielisesti. Keskustelussa useat jäsenmaat korostivat kansainvälisen yhteistyön ja kolmansien maiden kanssa tehtävien kumppanuussopimuksien merkitystä laittomien hakkuiden ja laittoman puutavaran kaupan estämisessä. Samalla korostettiin jo olemassa olevien välineiden parempaa käyttöä tavoitteiden saavuttamisessa. Metsäkadon estämisessä tulee kiinnittää huomiota metsätalouden lisäksi myös maatalouteen ja energiasektoriin, koska asiat liittyvät toisiinsa. Suomi ehdotti jäsenmaiden ja komission yhteisen strategian laatimista sille, kuinka EU vaikuttaa metsiin liittyviin kansainvälisiin kysymyksiin. Italia pyysi tukea pyrkimykselleen isännöidä FAO:n metsäkonferenssia Milanossa v. 2021. Komissaari Vella piti hyvänä sitä, että jäsenmailla tuntuu olevan yhteinen näkemys siitä, miten metsäkatoa vähennetään. FLEGT-toimintasuunnitelmalla ja puutavara-asetuksella on hyviä vaikutuksia, mutta ne eivät riitä, mikä selviää myös komission teettämästä riippumattomasta tutkimuksesta. On vielä paljon tehtävää, jotta EU on maailman johtava taho kestävän metsätalouden edistämisessä ja metsäkadon torjunnassa. 13. Kestävän kasvinsuojelun alan tavoitteiden vauhdittaminen 10041/1/16 + ADD 1 Asiantuntijaryhmän ehdottaman suunnitelman laatiminen kestävälle kasvinsuojelulle on saanut laajan tuen Coreperissa. KOM mainitsi, että 19 jäsenvaltiota halusi selventää tilannetta. KOM korosti korkeaa suojan tasoa. On saatava lisää kestäviä vaihtoehtoja kasvinsuojelussa. Tukee raporttia ja komissio on valmis jatkamaa täytäntöönpanoa. Pj pyysi, että ainoastaan jos jokin jäsenvaltio vastustaa työryhmän ehdotuksia, tämä ottaisi puheenvuoron. Vastustusta ei ollut lainkaan. 14. Muut asiat (28.6.2016) a) Välimeren alueen kumppanuus, Catania-prosessi ja Välimeren yleisen kalastuskomission vuosikokous 2016 (St Julian's, Malta, 30. toukokuuta 3. kesäkuuta 2016) = Komission tiedotusasia 10148/16 CION Välimeren alueen eritysten ongelmien käsittely on monessa mielessä hyvin tärkeää. Geopoliittinen asema on keskeinen. Vihreä ja sininen talous ovat oivallisia näkökulmia alueen kehittämiseen. Hallinnon vahvistaminen voi lisätä investointeja alueen talouteen. Rannikkoalueiden työpaikkojen luominen on tärkeää, ei ainoastaan kalakantojen biologinen elvyttäminen. Catanian kokous vahvisti alueen jäsenmaiden sitoutumista tavoitteisiin. Ministeritason konferenssi on tulossa ensi vuoden maaliskuussa, pidetään Maltassa. Uudistettu GFCM on myös päässyt myönteiseen vireeseen merialueiden kalastuksen hallinnon ja suojelun suhteen. IT Merialueen ympäristön pilaantuminen, ilmastonmuutos vaativat tehokkaita toimia. Tekninen yhteistyö kolmansien maiden kanssa on tärkeää.
9(11) MT Yhteistyö kolmansien maiden kanssa on välttämätöntä. FR kalastus ei ole ainoa syyllinen kalakantojen hälyttävän heikkoon tilaan. Yhteistyö on välttämätöntä. Pienimuotoinen rannikkokalastus on tärkeä elementti. GR GFCM:n toiminta on kehittynyt myönteisesti. Tarvitaan tieteellisen työn tehostamista alueella, myös sosioekonomista tutkimusta. SL pienimuotoinen rannikkokalastus tärkeää. Adrian meren erityiset järjestelyt tähtäävät kestävään kalastukseen tällä Välimeren osa-alueella. RO optimistinen GFCM:n työn suhteen. Yhteistyö kolmansien maiden kanssa avainasemassa. CY tyytyväinen työn etenemiseen. PJ komission informaatio otettiin tyytyväisenä vastaan, myönteinen kehitys pantiin merkille. b) Sen varmistaminen, että suuria yksityisiä investointeja on mahdollista rahoittaa yli 1 miljoonalla eurolla EMKR:stä yhteisiä säännöksiä koskevan asetuksen 61 artiklan tulkinta/muuttaminen = Komission tiedotusasia Suomen valtuuskunnan pyynnöstä, jota 17 valtuuskuntaa kannatti 10443/16 FI Viitaten toimittamaansa tausta-asiakirjaan, Suomi korosti sitä, että yli miljoonan euron yksityisiä investointeja on voitava rahoittaa myös Euroopan meri- ja kalatalousrahastosta niin, ettei syntyviä tuottoja vähennetä, kuten on laita muiden rahastojen osalta. Asia on tärkeä Suomelle ja muillekin jäsenmaille, sillä nämä strategiset investoinnit palvelevat merkittävällä tavalla alan työllisyyttä ja kasvua. Suomi toivoo, että komissio etsisi keinot epäselvän tilanteen korjaamiseksi. Lainsäädännöllisessä muutosprosessissa on tärkeää, että muutos tulee voimaan takautuvasti vuoden 2014 alusta lukien, jotta vältytään tarkoituksettomilta ongelmilta jo käynnissä olevien hankkeiden suhteen. CION Onnitteli Suomea siitä, että Suomen EMFF-ohjelma oli ensimmäinen joka hyväksyttiin. Komissio on tietoinen ongelmasta. Komissaari pyrki selventämään art 61 ja 65 tarkoitusta. Ne eivät komission tulkinnan mukaan estä rahoittamista. Komissio ei ole missään vaiheessa vastustanut artiklan korjaamista, mutta EP:n juristit pysäyttivät sen. Komissio aikoo nyt selvittää tarkkaan, miten tähän liittyvä ongelma voidaan poistaa. Jäsenvaltiot ovat vastuussa investointiohjelman toimeenpanosta ja siitä on notifioitava komissiolle. Kaikki hankkeet on hyväksytty. Kuitenkin vain neljä jäsenvaltiota on toistaiseksi notifioinut asianmukaisesti. DK ratkaisu tarvitaan mahdollisimman nopeasti. Tarvitaan samanlainen poikkeus, kuin muissakin rahastoissa. Komissiolta odotetaan korjaavaa asetusehdotusta. DE tukee Suomen aloitetta. Tarvitaan tulkinta, jossa yksityiset investoinnit voivat saada rahoituksen. CPR-asetusta pitää mukauttaa, siitä Saksa aikoo puhua työryhmässä lähiaikoina. SE tukee Suomen aloitetta. EE tuki Suomen aloitetta. Rahastot tavoittelevat kasvua ja eri rahastojenerilaiset säännöt ovat haitallisia. Ongelmat voivat olla vakavia kansallisella tasolla. Komission on toimittava viipymättä.
10(11) IE Tuki Suomen aloitetta. Korjaavan säädöksen on oltava takautuva. PL Komission olisi kiireellisesti annettava muutosehdotus. FI kiitti tuesta ja komission myönteistä suhtautumista. Asia olisi korjattava viipymättä. PJ neuvosto panee merkille komission aikomuksen korjata viipymättä syntynyt ongelma. c) Aiheesta "Tasapainon löytäminen: mahdollisia ratkaisuja patenteista ja kasvinjalostajanoikeuksista käytävään keskusteluun" Brysselissä 18. toukokuuta 2016 pidetyn konferenssin tulokset = Puheenjohtajavaltion tiedotusasia DK haluaa selvennyksen nykyiseen epävarmuuteen patentti- ja kasvinjalostajanoikeuslainsäädännön välillä. EU:n tilanne on nyt epäselvä ja tilanne ei ole hyvä. AT vaati asian liittämistä biopatenttidirektiiviin. Monimuotoisuutta ei saa heikentää tai vaarantaa. GR korosti biologisen monimuotoisuuden tärkeyttä. Tärkeää on huomioida myös lajikkeiden markkinoille saattaminen. FR oli huolissaan Euroopan tuomioistuimen päätöksestä: Patentteja ei pidä antaa, jos uhkana on biologisen monimuotoisuuden heikkeneminen. On ryhdyttävä rajoittamaan nykyistä patenttikenttää ja avoimuutta on lisättävä. CZ piti tärkeänä kasvilajikkeiden suojaa. Tukee EP:n päätöslauselmaa ja komission selvennettävä direktiivin tulkintaa. PT tukee erityisesti kasvilajikeviraston suosituksia. Tarvitaan komission täsmennyksiä. KOM piti tärkeänä huomioida patenttiviraston päätelmät. Asia on herättänyt paljon keskustelua ja edettävä järkevästi ja ratkaisu patenttien ja kasvinjalostuksen välillä on löydettävä. KOM valmistelee asiasta muistion. KOM esittää myös poikkeusmenettelyjä ja edellytykset biologisen uuden materiaalin tuottamiseksi. Muistio valmistuu pian. Virastojen yhteistyötä on myös parannettava. d) Hormonaaliset haitta-aineet = Komission tiedotusasia 10194/16 KOM on vahvistanut kaksi säädöstä, joiden perusteella voidaan tunnistaa hormonihäiriköt (kasvinsuojelu- ja biosidiasetus). Kriteerit annettiin väliaikaisena, ja nyt tilanne on muuttunut. Uusi tieteellinen materiaali on WHO:n tutkimuksesta. Nyt on laadittu ohjeistukset haitta-aineiden identifioimiseksi. Todistusaineiston määrässä on haluttu pitää kohtuullisena. Altistuminen riskeille on yhtenä kriteerinä. KOM pyysi jäsenmaiden kantaa suunnitelmille. Asia on merkityksellinen ihmisten ja ympäristön suojelulle. Päätökset perustuvat ainoastaan tieteellisille lausunnoille. Nyt on saatava säädökset hormonihäiriköistä. DK piti lähestymistapaa rajallisena. On huolestunut, että kriteerejä sovelletaan vain niihin aineisiin, joiden tiedetään olevan haitallisia. Nyt voidaan tunnistaa vain rajallinen määrä haitta-aineita. Onko komission unohtanut varovaisuusperiaatteen. Se on kaiken ympäristöpolitiikan lähtökohtana. LU kiirehti asiaa ja haluaa nopeaa toimintaa. FR tuki Tanskaa. On yhdessä kirjoittanut kirjeen komissiolle. Komission ehdotusta on odotettu pitkään, mutta asetus ei mene sittenkään tarpeeksi pitkälle. Nyt komission määrittelee liian rajallisesti, kuluttajaa ei suojella tarpeeksi. Varovaisuusperiaate on unohdettu. PT oli samaa mieltä Ranskan kanssa. On edettävä ainekohtaisesti ja riskiperusteisesti. On käytettävä kansainvälisesti hyväksyttyjä menetelmiä.
11(11) CZ haluaa luokitella aineet riski/vaaran mukaan. On käytettävä tieteellistä asiantuntemusta. Kasvinsuojeluaineiden määrää ei saa vähentää. BE korosti yhteisten kriteerien merkitystä. REACH on keskeisessä asemassa. DE oli tyytyväinen luonnokseen. Haitta-aineiden määritellyssä on käytettävä viimeistä tieteellistä tietoa. KOM lisäsi, että asiantuntijatasolla keskustelu jatkuu. Komissio ei seuraa kaikkien kemikaalien vaikutuksia. Oikeudellinen mandaatti on selkeä. EFSA on antanut tieteellisen lausunnon. Aineet ovat riskiarvioinnin kohteena. Suomen edustajat MMM: ministeri Tiilikainen, Kataja, Artjoki, Valonen, Rönty, Lampinen / VNK: Timonen / EUE: Heinonen, Kytölä, Ollila Asiakirjat Mainittu asiakohdittain. Liitteet Viite Asiasanat Hoitaa Tiedoksi jaosto maatalous- ja elintarvike (EU 18), maatalouden erityiskomitea, maatalous- ja kalastusneuvosto, yhteinen maatalouspolitiikka, jaosto kalastus (EU 17) MMM ALR, EUE, EVIRA, MAVI, SM, STM, TEM, TULLI, UM, VM, VNK, YM