KULTTUURIA KUNNISSA Kunnallinen kulttuuritoimi Uudellamaalla ja Itä-Uudellamaalla vuosina 2000-2004

KULTTUURIA KUNNISSA Kunnallinen kulttuuritoimi Uudellamaalla ja Itä-Uudellamaalla vuosina 2000-2004 Merja Isotalo 1 Uudenmaan taidetoimikunnan julkaisuja Toimitus: Teksti Ulkoasu Julkaisija: Merja Isotalo Helena Lundahl Uudenmaan taidetoimikunta ISBN 951-53-2810-1 ISBN 951-53-2811-X Copy-Set Oy Helsinki 2005

Tiivistelmä 4 Sammandrag 9 Mihin kunta tarvitsee kulttuuria? 14 Kuntalaisten hyväksi kulttuurin ja taiteen itseisarvon vuoksi 14 Luovaan talouteen 15 Matkailuun ja sisällöntuotantoon 18 Imagon parantamiseen ja viihtyvyyden lisäämiseen 19 Olemassaolonsa turvaamiseen 20 Kuntalaisten hyvinvointiin 21 1. Selvityksen tausta ja aineisto 24 2 Uusimaa ja Itä-Uusimaa kulttuurin runsautta 24 Kulttuuritoimen suuntaviivat 2000-luvulle -selvitys 26 Kysely kuntien kulttuuritoimille ja kuntien jaottelut 27 Kulttuuristen vaikutusten arviointi 31 2. Muutokset kulttuuritoimessa 35 Virkoja enemmän ja vähemmän 35 Kulttuuripalvelujen tarjonta 38 Uutta kulttuuria ja uusia tekemisen tapoja 52 3. Yhteistyö 55 Uusia ja vanhoja yhteistyökumppaneita 55 Yhteistyön hyödyt ja esteet 59 4. Kulttuuripalvelujen rahoitus 65 Verorahoja vai pääsymaksuja 65 Uutta rahaa ja resursseja 69 5. Strategiat, projektit sekä alueellinen/seudullinen ja kansainvälinen 73 toiminta Strategioiden merkitys 73 Projektit kunnallisessa kulttuurissa 78 Seutukunnat uusina toimijoina 85

Kunnallinen kansainvälistyminen 94 6. Tulevaisuus 98 Kulttuuripalvelut julkisia vai yksityisiä 98 Odotukset ja toiveet 100 Luova talous mahdollisuutena 104 Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan haasteet 111 Kirjallisuusluettelo 114 Liite. Kyselylomake 117 3

Tiivistelmä Kuntarakenteen ja kuntien palveluiden uskotaan muuttuvan lähivuosina merkittävästi. Kulttuuri- ja taidepalvelut ovat olleet osa kuntien omaa palvelutuotantoa usean vuosikymmenen ajan, mutta nyt kunnan tehtäväksi on eri yhteyksissä suunniteltu enemmänkin tilaajan ja mahdollistajan kuin toteuttajan roolia. Palvelut tuottaisivat yhdistykset ja järjestöt eli kolmas sektori sekä alan yritykset. 4 Kulttuuritoimen muutokset eivät vielä näy Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan kunnille kesällä 2004 tehdyn kyselyn mukaan maakuntien kulttuuripalveluissa. Kyselyyn vastasi alueen 34 kunnasta 31, joista suurin on Helsinki (559 046 asukasta) ja pienin Liljendal (1 463 asukasta). Kunnat jaettiin koon mukaan seuraaviin ryhmiin: Suurkaupungit, Isot kaupungit, Keskikokoiset, Pikkukaupungit ja Pienkunnat. Toinen jako pohjautui seudullisuuteen: Itä-Uusimaa, Keski-Uusimaa, Länsi-Uusimaa ja Pääkaupunkiseutu. Kysymykset olivat samat kuin vuonna 1999 nimellä Yleisen kulttuuritoimen suuntaviivat 2000-luvulle Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan kunnissa Milla Ohrankämmenen Uudenmaan taidetoimikunnalle tekemässä selvityksessä. Niiden lisäksi kysely sisälsi joukon uusia, ajankohtaisia kysymyksiä. Vuosien 2000-2004 aikana tapahtuneet muutokset olivat Uudellamaalla ja Itä- Uudellamaalla samansuuntaiset kuin muuallakin Suomessa. Virkojen ja toimien osalta tilanne oli tasaantunut verrattuna 1990-luvun tapahtumiin. Varsinkaan pienissä kunnissa ei juuri enää tapahtunut muutoksia, kolmessa suurimmassa kaupungissa työntekijöitä saatiin eniten lisää, muissakin kunnissa ja kaupungeissa jonkin verran. Tehtävien lisääntyminen oli yleistä kaikissa, eniten Itä-Uudellamaalla ja pääkaupunkiseudulla. Säästöjä oli jouduttu tekemään ennen kaikkea suurimmissa kaupungeissa, alue-eroja ei juuri ollut, vaan erot olivat kunnittaisia. Taidehankinnoista oli tingitty useimmin. Kokonaan lakkautettuja palveluita oli vain vähän, niiden joukossa yleisimmin juuri

taidehankinnat. Toisaalta elpymistäkin tapahtui jonkin verran, eniten näyttelyiden ja lastenkulttuurin osalta. Uusia toimintoja saatiin ennen kaikkea yhteistyön ja verkostoitumisen kautta, varsinkin kolmessa suurimmassa kaupungissa. Ulkoistaminen oli vielä 2000-luvun alussa harvinaista. Nykytilaa vastaajat ovat arvioineet tasaiseksi, mainintoja tuli liian suuresta työmäärästä ja tiukasta taloudesta. Pienimmissä kunnissa tärkeä yhteistyö on sekä toiminnallisesti että hallinnollisesti yleisintä kirjastotoimen kanssa, pikkukaupunkien kohdalla mainitaan myös matkailuyhteistyö. Keskikokoisissa kaupungeissa kaivataan lisää resursseja, isoissa kaupungeissa lisää rahaa ja suurkaupunkien ongelmana on tarpeiden jatkuva kasvu. Painopisteinä lähes kaikissa alueen kunnissa mainittiin lasten ja nuorten kulttuuri- ja taidekasvatus, muutoin kunnat toimivat laajasti kulttuurin ja taiteen kentällä. Yhteistyö on kaiken kaikkiaan lisääntynyt myös kunnallisessa kulttuuritoimessa. Suosituimmat yhteistyökumppanit koko alueella ovat löytyneet paikallisista järjestöistä, kouluista ja kirjastoista. Tässä suhteessa pääkaupunkiseudun tilanne on toinen, siellä yhteistyötä on tehty ennen kaikkea koulujen, päiväkotien ja taiteilijoiden kanssa. Kansainvälistä yhteistoimintaa oli vain kahdessa kunnassa. Alueyhteistyö on tavoittanut hyvin muut paitsi kaikkein pienimmät kunnat ja suurkaupungit. Pääkaupunkiseudulla ja Länsi-Uudellamaalla uudet yhteistyökumppanit ovat löytyneet ennen muuta paikallisista yrittäjistä. 5 Yhteistyötä oli lisätty eniten lasten ja nuorten kulttuuripalveluissa, tapahtumien suunnittelussa ja järjestämisessä, yleistasolla sekä tiedotuksessa ja markkinoinnissa. Eniten se oli kasvanut viranhaltijoiden ja toiseksi eniten kirjastojen välisenä yhteistyönä. Vain kahdesta kunnasta ilmoitettiin, ettei yhteistyö ollut lisääntynyt tarkasteluajanjaksolla lainkaan. Pahimpana esteenä yhteistyölle pidettiin aikapulaa (23 vastausta) ja sitten rahapulaa sekä kuntien erilaisuutta ja siitä johtuvia erilaisia tarpeita.

Kulttuuritoimen rahoituksessa jatkui 2000-luvun alussa edellisen vuosikymmenen suuntaus: maksuja varsinkin tilavuokrien ja pääsylippujen osalta nostettiin sekä entistä enemmän tehtiin yhteistyötä ja saatiin sponsoriapua. Maksujen nosto oli kuitenkin vähäisempää kuin edellisellä kaudella. EU-rahaa oli käytössä vain kolmessa suurimmassa kaupungissa ja kahdessa kaksikielisessä kunnassa. Pääkaupunkiseudulla otettiin eniten käyttöön uusia erilaisia rahoituskanavia, muualla tärkein resurssilisä tuli yhteistyöstä. Määrärahat eivät kaiken kaikkiaan olleet paljonkaan vähentyneet, mutta kohonneet kustannukset tuottivat ongelmia. Tulevaisuudessa vain neljän kunnan edustajat odottivat hienoista kasvua, seitsemän oletti ja toivoi tilanteen pysyvän nykyisellään ja muiden mielestä säästöpakko oli todennäköisin vaihtoehto johtuen ennen kaikkea kuntien rahapulasta. 6 Strategioita ja ohjelmia on tehty runsaasti 2000-luvun alussa. Niiden merkitys on kulttuuritoimen kannalta jäänyt muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta varsin vähäiseksi. Eniten uskotaan kulttuuritoimen omiin strategioihin, mutta kunnalle niillä ei näytä olevan merkitystä. Projektit ovat myös yleistyneet kaikessa toiminnassa. Kulttuuripalveluissa niiden avulla järjestettiin Uudellamaalla ja Itä-Uudellamaalla eniten tapahtumia ja hoidettu kulttuuriperintöä, mutta tehtiin myös esiintymismatkoja, saatiin ohjelmapalveluita matkailuun ja toteutettiin henkilövaihtoja. Eri alueilla sisällöt ovat olleet erilaisia, paikallisista tarpeista ja mahdollisuuksista lähteviä. Projektit toivat yleensä lisärahaa alle 10 %, mutta työaikaa ne veivät keskimäärin 10-15 %. Niiden merkitys kulttuuripalveluiden määrässä saattoi olla suurempikin, muutamissa tapauksissa yli puolet tarjotuista palveluista. Suurin hyöty nähtiin lisäresurssien saamisessa, pahin este oli aikapula ja haittoina liika byrokratia, tehtävien kasaantuminen sekä erilaiset intressit, tavoitteet ja odotukset. Seutukunnallisuus tai seudullisuus on uusi käsite kuntien välisessä yhteistyössä. Sitä on toteutettu monilla alueilla jo pitkään, mutta nyt siitä on tullut järjestelmällisempää ja laajempaa kuin kuntainliittojen ja kuntayhtymien valta-aikana. Uusmaalaisessa

kulttuurityössä seudullisuus oli 2000-luvun alkuvuosina ennen kaikkea viranhaltijoiden välistä yhteistoimintaa, mutta niin tuotettiin myös ennen kaikkea musiikinopetusta ja muuta taideopetusta sekä erilaisia kulttuuritapahtumia. Suurin osa seudullisista palveluista tarjottiin lapsille ja nuorille. Kuntien kulttuuritoimesta seudulliset palvelut olivat kuitenkin vielä yleensä alle kymmenesosa ja joka tapauksessa alle neljännes. Pääkaupunkiseudulla tilanne oli toinen kuin muilla seuduilla siinä mielessä, että yhteistyötä tehtiin viranhaltijoiden kesken, mutta ei juurikaan palveluiden tuotannossa. Kansainvälisyys ei ole leimallista uusmaalaisille kunnille, vaikka alue sinänsä on varmasti Suomen kansainvälisin. Noin puolella vastanneista kunnista ei ollut mitään kansainvälistä toimintaa. Toisella puolella toiminta vaihteli pienten kuntien ystävyyskaupunkitoiminnasta kolmen suurimman kaupungin kansainvälisiin laajoihin suhteisiin eri taiteen aloilla. Pohjoismaisuus oli edelleen tärkeässä asemassa, samoin suhteet Viroon. Toiminta perustui usein henkilökohtaisiin suhteisiin, ja sen asema kunnallishallinnossa oli hyvin vaihteleva. Hyötyinä nähtiin se, että tullaan tutuiksi muiden kanssa, saadaan virikkeitä ja ideoita, voidaan kehittää kouluprojekteja ja järjestää kansainvälisyyskasvatusta, saadaan aikaan kulttuurivaihtoa ja näkyvyyttä. Esteinä koettiin tekijäpula, rahapula ja jälleen kerran aikapula. Myös hajanaisuus ja erilaiset toimintakulttuurit heikensivät mahdollisuuksia. Kansainvälistä toimintaa kritisoitiin myös itsetarkoituksellisuudesta. 7 Tulevaisuutta koskevia kysymyksiä eivät kaikki vastaajat kommentoineet. Kulttuuripalvelut katsottiin yleisesti peruspalvelujen tyyppisiksi palveluiksi, joiden tulee olla kunnan vastuulla. Ulkoistamista ja yksityistämistä ei tässä yhteydessä mainittu, sen sijaan yhteistyön merkitystä korostettiin laajasti. Luovaa taloutta ei myöskään suoraan mainittu, mutta kulttuuripalveluiden katsottiin olevan tärkeitä vetovoimatekijöitä, identiteetin ja imagon rakentajia sekä elämänlaadun ja viihtyvyyden nostajia. Muutamat vastaajat näkivät kulttuurin ja taiteen merkityksen suurena myös taloudellisessa ja innovatiivisessa mielessä.

Moni vastaaja oli suhteellisen tyytyväinen nykytilanteeseen, mutta monia toivomuksiakin esitettiin. Kunnalliseen kulttuuritoimeen kaivattiin, lisää työvoimaa, lisää arvostusta ja pitkäjänteisyyttä. Toiveet olivat toisaalta abstrakteja, toisaalta hyvin konkreettisia. Joissakin kunnissa nähtiin jo kulttuurin merkityksen kasvaminen, toisissa sitä vielä odotettiin. Kulttuuripalvelujen tarvetta ei kukaan kyseenalaistanut. 8 Kaiken kaikkiaan Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan kuntien tilanne vaikuttaa kohtuulliselta, vaikka tulevaisuuden odotukset ovat vaihtelevat. Kunnan koko ei tämän selvityksen mukaan osoittautunut kulttuuritoimessa ratkaisevaksi tekijäksi eikä myöskään sijainti. Kolme suurinta kaupunkia poikkesi joissakin kohdin muista, mutta toisaalta niillä oli aivan samoja ongelmia kuin kaikkein pienimmilläkin kunnilla, mittasuhteet vain olivat erilaiset. Kuntien välisten erojen syitä ei tässä selvityksessä ollut mahdollista syvemmin tarkastella, mutta se olisi kiinnostava jatkoselvityksen aihe. Uusmaalaisten kuntien kulttuuritoimet näyttävät olevan selvästi valmiimpia seudulliseen yhteistyöhön kuin palvelujen ulkoistamiseen tai yksityistämiseen. Näin ollen voisi ajatella, että niissä on myös valmiutta kuntarakenteen muutoksiin. Toisaalta aktiivinen yhteistyö yhdistysten ja järjestöjen kanssa kertoo myös siitä, että tilaaja-tuottaja -mallinkin käyttöönotto saattaisi tapahtua ilman suuria ongelmia, mutta silloinkin resurssien on oltava riittävät. Joustavuutta ja innovatiivisuutta tullaan joka tapauksessa myös kulttuuritoimelta vaatimaan tulevaisuudessa.

Sammandrag Betydliga förändringar i kommunstrukturen och i kommunernas service är att troligtvis vänta under de närmaste åren. Kultur- och konstservicen har ingått i kommunernas egen serviceproduktion i flera decennier, men nu har i olika sammanhang planerats att kommunen mera skall ha rollen av beställare och möjliggörare än av genomförare, medan servicen produceras av föreningar och organisationer, dvs. av den tredje sektorn och branschföretagen. Förändringarna i kulturväsendet märks ännu inte i landskapens kulturservice enligt en enkät som gjordes sommaren 2004 bland kommunerna i Nyland och Östra Nyland. Av områdets 34 kommuner besvarade 31 enkäten. Bland dem som svarade är Helsingfors störst (559 046 invånare) och Liljendal minst (1 463 invånare). Kommunerna indelades enligt storlek i följande grupper: Storstäder, Stora städer, Medelstora, Småstäder och Småkommuner. En annan indelning baserade sig på den regionala tillhörigheten: Östra Nyland, Mellersta Nyland, Västra Nyland och Huvudstadsregionen. Enkäten innehöll samma frågor som i den undersökning som Milla Ohrankämmen gjorde för Nylands konstkommission 1999 Yleisen kultturitoimen suuntaviivat 2000-luvulle Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan kunnissa. Dessutom ingick en rad nya aktuella frågor i enkäten. 9 Förändringarna under åren 2000 2004 gick i Nyland och Östra Nyland i samma riktning som i det övriga Finland. Beträffande tjänster och befattningar hade läget jämnat sig sedan 1990-talet. I synnerhet i de små kommunerna skedde inte längre just några förändringar, i de tre största städerna ökade antalet arbetstagare mest, också i andra kommuner och städer ökade antalet något. Att uppgifterna ökade var vanligt i samtliga kommuner och städer, mest i Östra Nyland och huvudstadsregionen. Framför allt i de största städerna hade man varit tvungen att vidta sparåtgärder. Det förekom just inga regionala skillnader, utan endast skillnader kommunerna emellan. Oftast var det konstanskaffningarna som man hade dragit in på. Helt indragen service

förekom sällan, om det förekom gällde det oftast just konstanskaffningarna. Å andra sidan konstaterades också återhämtning i någon mån, främst i fråga om utställningar och barnkultur. Ny verksamhet uppstod framför allt genom samarbete och nätverkande, speciellt i de tre största städerna. Att lägga ut verksamhet var ännu i början av 2000-talet sällsynt. Nuläget bedömdes som balanserat. Omnämnanden om för stor arbetsbörda och stram ekonomi förekom. I de minsta kommunerna är samarbete med biblioteksväsendet vanligast inom såväl verksamhet som förvaltning. Beträffande småstäderna förekom också omnämnanden om turism, i de medelstora städerna efterlyses mer resurser, i de stora städerna tillskott i ekonomin och storstädernas problem är de ständigt ökande behoven. I nästan alla kommuner i området angavs kultur- och konstfostran för barn och unga som prioritering, annars verkade kommunerna vitt och brett inom kulturens och konstens fält. 10 Samarbetet har på det hela taget ökat också inom det kommunala kulturväsendet. De populäraste samarbetspartnerna har man inom hela området funnit i de lokala organisationerna, skolorna och biblioteken. I huvudstadsregionen är situation en annan, emedan man där främst har samarbetat med skolorna, daghemmen och konstnärerna. Internationell samverkan förekom endast i två kommuner. Det regionala samarbetet har nått alla väl utom de allra minsta kommunerna och storstäderna. I huvudstadsregionen och Västra Nyland har man funnit nya samarbetspartner framför allt bland de lokala företagarna. Samarbetet hade ökat framför allt inom kulturservicen för barn och unga, inom planering och ordnande av evenemang, på allmän nivå samt inom information och marknadsföring. Mest hade samarbetet mellan tjänsteinnehavare ökat och därnäst samarbetet mellan bibliotek. Endast två kommuner meddelade att samarbetet inte alls hade ökat under observationsperioden. Det största hindret för samarbete ansågs vara tidsbrist (23 svar), därnäst penningbrist samt kommunernas olikhet och därav föranledda olika behov.

I finansieringen av kulturväsendet fortsatte i början av 2000-talet trenden från föregående decennium: Avgifterna höjdes, speciellt lokalhyror och inträdesbiljetter, samarbetet ökade och man fick hjälp av sponsorer. Avgifterna höjdes dock mindre än under föregående period. EU-pengar användes endast i de tre största städerna och i två tvåspråkiga kommuner. I huvudstadsregionen togs mest i bruk nya annorlunda finansieringskanaler, på annat håll fick man det viktigaste resurstillskottet genom samarbete. Anslagen hade allt som allt inte minskat särskilt mycket, men de ökade kostnaderna medförde problem. I framtiden väntade sig endast företrädarna för fyra kommuner en liten tillväxt. Sju antog och önskade att nuläget skulle bestå och de övriga ansåg att spartvånget var det mest sannolika alternativet, främst på grund av kommunernas penningbrist. Strategier och program har det gjorts mycket av under början av 2000-talet. De har på några undantag när haft en ganska liten betydelse för kulturväsendet. Mest tror man på kulturväsendets egna strategier, men för kommunen tycks dessa inte ha någon betydelse. 11 Projekten har också blivit allmänna i all verksamhet. Inom kulturservicen ordnades med hjälp av dem i Nyland och Östra Nyland mest evenemang och skötseln av kulturarvet. Det företogs också resor med framträdanden, programservice för tursim erhölls och personbyten genomfördes. I de olika regionerna har projekten haft olika innehåll, utgående från de lokala behoven och möjligheterna. Projekten gav i allmänhet ett penningtillskott på under 10 %, men de tog i medeltal 10 15 % av arbetstiden i anspråk. Deras betydelse för antalet kulturtjänster kunde vara till och med större, i några fall stod de för över hälften av de erbjudna tjänsterna. Den största nyttan med projekten ansågs vara erhållandet av tilläggsresurser, det största hindret var tidsbrist och nackdelarna ansågs vara för mycket byråkrati, anhopning av uppgifter samt olika intressen, mål och förväntningar. Regionalitet är ett nytt begrepp i det interkommunala samarbetet. Regionaliteten har förverkligats i många områden redan länge men har nu blivit mera systematisk och

omfattande än under den tid kommunförbunden och samkommunerna var förhärskande. Inom det nyländska kulturarbetet innebar regionalitet under de första åren av 2000-talet framför allt samverkan mellan tjänsteinnehavare, men också framför allt musikundervisning och annan konstundervisning samt olika kulturevenemang producerades regionalt. Största delen av den regionala servicen erbjuds barn och unga. Den regionala servicen utgjorde dock i allmänhet fortfarande mindre än en tiondel och i alla fall mindre än en fjärdedel av kommunernas kulturväsen. I huvudstadsregionen var situationen en annan än i de övriga regionerna i det avseendet att samarbete förekom mellan tjänsteinnehavare men inte just i serviceproduktionen. 12 Internationalitet är inte utmärkande för de nyländska kommunerna, fastän området i sig säkert hör till de mest internationella i Finland. Cirka hälften av de kommuner som svarade hade ingen internationell verksamhet. Hos den andra hälften varierade verksamheten från de små kommunernas vänortsverksamhet till de tre största städernas breda internationella kontakter inom olika konstarter. Det nordiska hade fortfarande en stark ställning, liksom också kontakterna med Estland. Verksamheten baserade sig ofta på personliga relationer och dess ställning inom kommunalförvaltningen var mycket varierande. Fördelar ansågs vara att man blir bekant med andra, får impulser och idéer, kan utveckla skolprojekt och ordna internationalitetsfostran, att man får till stånd kulturutbyte och synlighet. Som hinder betraktades brist på utförare, penningbrist och återigen tidsbrist. Också kringspriddhet och olika verksamhetskulturer försvagade möjligheterna. Den internationella verksamheten kritiserades också för att vara ett självändamål. Frågorna om framtiden kommenterades inte av alla som svarade. Kulturservicen ansågs i allmänhet vara ett slags basservice som kommunen bör ansvara för. Utläggning och privatisering nämndes inte i detta sammanhang, däremot betonades allmänt betydelsen av samarbete. Kreativ ekonomi nämndes inte heller direkt men kulturservicen ansågs vara en viktig attraktionsfaktor, identitets- och imageskapare

samt livskvalitets- och trivselhöjare. Några respondenter ansåg att betydelsen av konst och kultur var stor också i ekonomiskt och innovativt hänseende. För det kommunala kulturväsendet önskades mer arbetskraft, mer uppskattning och uthållighet. Önskemålen var å ena sidan abstrakta, å andra sidan mycket konkreta. I vissa kommuner såg man redan kulturens ökade betydelse, i andra var det något man ännu väntade på. Behovet av kulturservice ifrågasatte ingen. På det stora hela verkar situationen I Nyland och Östra Nyland vara relativt bra, fastän förväntningarna på framtiden varierar. Enligt den här undersökningen var kommunens storlek inte någon avgörande faktor i kuluturväsendet och inte heller läget. De tre största städerna avvek i vissa avseenden från de övriga, men å andra sidan hade de alldeles samma problem som de allra minsta kommunerna men i en annan skala. I denna undersökning var det inte möjligt att djupare gå in på orsakerna till skillnaderna mellan kommunerna, men det skulle vara ett intressant tema för fortsatt undersökning. 13 De nyländska kommunerna tycks ha klart större beredskap för regionalt samarbete än för utläggning eller privatisering av servicen. Man kunde således tänka sig att de också har beredskap för ändringar i kommunstrukturen. Å andra sidan tyder det aktiva samarbetet med föreningar och organisationer också på att ibruktagandet av modellen beställare-producent kunde ske utan stora problem, men då skall resurserna vara tillräckliga. Flexibilitet och innovativitet kommer i alla fall att krävas också av kulturväsendet i framtiden.

Mihin kunta tarvitsee kulttuuria? Moni kunta kamppailee talousongelmien kanssa samaan aikaan, kun rahaa liikkuu Suomessa ennätystahtiin. Elintaso on korkeammalla kuin koskaan, mutta kunnissa mietitään säästöjä ja palvelut ovat vaakalaudalla, varsinkin kulttuuripalvelut. Toisaalla monien tutkijoiden mukaan juuri kulttuuri tulee olemaan menestystekijä tulevassa luovassa taloudessa ja elämysyhteiskunnassa. Vuoden 2005 aikana keskustelu oikeasta kuntakoosta nousi voimakkaasti esille. Taustalla oli ennen kaikkea kunnallisten palveluiden tuottamisen rahoitusvaikeudet. Palvelurakenteen rajukin muuttaminen alettiin nähdä mahdollisena. Kuntien sopivasta määrästä esitettiin useita eri arvioita vaihdellen 20 aluekunnasta 80 tai 100 seutukuntaan. Palveluita lajiteltiin valtakunnallisesti, maakunnallisesti, seutukunnallisesti, alueellisesti ja lähellä tuotettaviin. 14 Kuntalaisten hyväksi kulttuurin ja taiteen itseisarvon vuoksi Uusmaalainen kulttuuri on sitä, mitä uusmaalaiset tekevät. Kulttuuri on taidetta, tiedettä, koulutusta, kotiseututyötä ja kulttuuriperintöä. Kulttuuria ei sinänsä voi määritellä hyväksi tai huonoksi, jokaisessa kulttuurissa sekä hyvää että huonoa. Määrittelyn vaikeuden ja epämääräisyyden vuoksi kulttuuri on helppo lyödä positiiviseksi leimaksi mihin visioon tai strategiaan tahansa sisältöä ja toteutusta tarkemmin pohtimatta. Toisaalta se on samoista syistä helppo myös pyyhkiä pois kunnan palvelukartalta. Kulttuuri- ja taidepalvelut ovat kulttuurin ydintä. Ne ovat tärkeitä ihmisenä olemiselle ja kehittymiselle, kansalaisena ja kuntalaisena viihtymiselle, luovuuden syntymiselle. Osaavat ihmiset ja innovatiivinen toimintaympäristö ovat edellytys hyvälle elämälle, myös hyvälle ja menestyvälle elinkeinoelämälle.

Omalla kulttuurillaan kilpailevat toimivat luonnollisella ja kestävällä tavalla. Niin yksilöt kuin yhteisötkin tavoittelevat hyvää elämää, mutta ensin pitää tietää ja valita, mikä on hyvää elämää. Se merkitsee arvoihin perehtymistä, se merkitsee kulttuurin tunnistamista. Näihin asioiden sisälle pääseminen vaatii luovuutta ja innovatiivisuutta, tutkimusta ja perehtymistä kulttuuriin. Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen tutkija Anna Kirveennummi käsitteli kulttuuriosaamista Scanning for the Future -seminaarissa kesäkuussa 2003 1. Hän totesi, että tuotannon ja kulutuksen arvioidaan tulevaisuudessa suuntautuvan materiaalisten hyödykkeiden sijasta yhä enemmän immateriaalisiin hyödykkeisiin ja palveluihin eli siirrytään biologisten tarpeiden tyydyttämisestä entistä enemmän kohti mielihyvän hakemista erilaisten merkkien kuluttamisella. Tässä tilanteessa nousee nimenomaan kulttuurin ja kulttuuriosaamisen merkitys vahvasti esiin, mikä puolestaan on johtanut yhä useammissa yhteyksissä puhumaan kulttuurista nimenomaan yhteiskunnallisena ja taloudellisena voimavarana. Onko kulttuurilla ja taiteella siis itseisarvoa enää ollenkaan? Kirveennummen mukaan hyötyarvoa haettiin jo silloin, kun kulttuuri valjastettiin kansallisen identiteetin rakentamiseen 1800- luvulla. Ajatus taiteen sivistävästä päämäärästä sai viime vuosisadan puolella rinnalleen vahvan hyvinvointiulottuvuuden, koska uskottiin yhteiskunnallisesti tuetun kulttuurin ja taiteen merkitykseen terapeuttisena, sosiaalipoliittisestikin 15 tärkeänä tekijänä, joka helpottaa syrjäytyneisyyttä ja tulkitsee erilaisuutta. 2 Viime vuosina kulttuuri- ja taidepalvelujen tarpeellisuutta perusteltaessa on kuitenkin käytetty ennen kaikkea taloudellisia argumentteja. Kulttuuri on nostettu pääomaksi ja tuotannontekijäksi. Se ei merkitse kulttuurin ja taiteen itseisarvon menetystä tai vähentymistä. Luovaan talouteen Suomessakin on puhuttu jo pitkään osaamisen merkityksestä. Nyt sen rinnalle on nostettu luovuus. Tavoitteena on turvata kansakunnan menestys globaalissa 1 www.tukkk.fi/tutu/vanhat/ scanning2003/papers/kirveennummi.pdf 2 vrt. Cantell 2002, 14-15

maailmassa myös tulevaisuudessa, kun teknologian korkea taso ei pelkästään enää riitä menestystekijäksi. Luovuutta tarvitaan monella tavalla: innovaatioiden ja siten kilpailukyvyn parantamiseksi kansallisella tasolla, mutta myös kansalaisten hyvän elämän ehtona. Luovuuden kasvualustaksi puolestaan tarvitaan avoin, suvaitsevainen ja sivistynyt kulttuuri, jossa luovilla toimialoilla (Creative Industries) voidaan edistää koko elinkeinoelämän kehittymistä ja jossa jokaisella on mahdollisuus toteuttaa omaa henkilökohtaista luovuuttaan. Kulttuurin ennustetaan olevan suomalaisen talouden pelastus sekä kansallisesti että paikallisesti, koska luovuus nähdään innovatiivisuuden ehtona. Luova talous ja elämysyhteiskunta edellyttävät merkittävää panostusta kulttuuriin ja taiteeseen, mikä on suuri haaste kunnallisellekin sektorille, myös sen kulttuuritoimelle. 16 Kulttuuriosaaminen on globaalissa maailmassa entistä tärkeämpi taito. Kulttuuri on vahvasti esillä tulevaisuuden tutkimuksen tuottamissa selvityksissä ja skenaarioissa. Keskustelua käydään luovasta taloudesta ja elämysyhteiskunnasta, jossa kulttuuriosaajien ja yritysmaailman edustajien on hallittava yhteinen kieli, kuten tulevaisuudentutkimuksen professori Markku Wilenius korostaa kirjassaan Luovaan talouteen (2004) 3. Hän kehottaa kulttuuri- ja yritysmaailman edustajia liittoutumaan. Wileniuksen mukaan on olemassa kolmenlaista kulttuurista osaamista: 1. kyky kehittää kulttuuriseen pääomaan liittyviä tuotteita, siis tuotteistamisen prosessia 2. kulttuurinen lukutaito eli kuinka osaamme lukea sekä suomalaisuudesta että muista kulttuureista lähtöisin olevia merkkejä ja symboleja 3. kyky synnyttää sellaisia organisaatiokulttuureja, jotka rohkaisevat innovatiivisiin ratkaisuihin ja lisäävät yritysten henkistä pääomaa Samalla kun teollisuudesta ja maataloudesta häviää työpaikkoja, uusien työtilaisuuksien odotetaan syntyvän nimenomaan kulttuurituotantoon. Työministeriön 3 Reijo Wilenius: Luovaan talouteen. Kulttuuriosaaminen tulevaisuuden voimavarana. Helsinki 2004

laskelmissa kasvualoiksi nimetään digitaalinen tuotanto, elämys- ja kulttuurimatkailu sekä sitä tukevat kulttuuriperinteen sisältöjen tuottaminen ja tuotteistaminen. Luovan talouden ytimeen sijoittuvan kulttuuri- ja taidepohjaisen merkitystuotannon ohella tarvitaan myös kulttuurista lukutaitoa. Myös tätä lukutaitoa voidaan ja tulisi opettaa kouluissa ja sitä voidaan edistää tarjoamalla niin julkisia kuin yksityisiäkin kulttuurija taidepalveluja. Kehityksen kulttuurinen tasapaino edellyttää itsensä toteuttamista myös talouden piirin ulkopuolella. Filosofi Pekka Himasen eduskunnalle laatiman tulevaisuuskatsauksen 4 läpi kulkee ajatus aktiivisesta elämänasenteesta, joka toteutuu talouden (yrittäjyys) lisäksi julkisella puolella (innovatiivisuus) ja kansalaistoiminnassa (välittäminen, taide, harrastukset). Kulttuuri ja hyvinvointi ovat silloin itseisarvoja. Pekka Himanen korostaakin, että kysymys ei ole kulttuurialasta tai hyvinvointialasta vain taloudellisena välineenä, vaan kulttuurista ja hyvinvoinnista arvoina itsessään. Tämä merkitsee myös sellaisen kulttuurin tukemista, joka ei ole lainkaan kaupallisesti kannattavaa. Itse asiassa juuri talous on nähtävä välineenä, jonka kuuluu vain palvella arvokasta elämää eli itseisarvojen toteutusta. 17 Puhutaan myös merkitystaloudesta, jossa ei ole kysymys vain kulttuurista, vaan talouden kannalta alasta, jota yhdistävät luovuus, ihmisten vapaa-aika ja yhdessäolo, suoraan kuluttajiin kohdistuva markkinointi ja eri alojen yhteistyö. Taiteen eri muodot, matkailu, muotoilu, informaatiopalvelut, messut ja vapaa-ajanvietto ovat osa tätä aineettoman talouden kokonaisuutta. Mielikuvat ja mielihyvä sekä viihtyminen saavat ihmiset haluamaan näitä palveluita, etsitään elämyksiä ja kokemuksia. Tanskalainen tulevaisuudentutkija Rolf Jensen puhui jo 1990-luvun lopulla unelmayhteiskunnasta (Dream Society) 5. Hänen mukaansa yritysten ja muiden organisaatioiden menestys ei ole kiinni pelkästään tuotteiden tai palveluiden myynnistä, vaan se voittaa, joka myy tarinoita, unelmia ja emootioita. 4 Pekka Himanen: Välittävä, kannustava ja luova Suomi. Katsaus yhteiskuntamme syviin haasteisiin. Eduskun nan kanslian julkaisu 4/2004 5 Rolf Jensen: The Dream Society. How the Coming Shift from Information to Imagination Will Transform Your Business (1999)

Unelmayhteiskunnassa ihmiset tekevät päätöksiä tunteella eivätkä järjellä. Koska kyse on ihmisestä, kyse on yhteisistä tulkinnoista, kulttuureista. Mitä enemmän ihmiset jakavat merkityksiä, sitä enemmän he katsovat kuuluvansa samaan yhteisöön, samaan kulttuuriin. Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan kunnilla on keskimäärin parhaat resurssit Suomessa hyödyntää omassa toiminnassaan luovaa taloutta ja menestyä unelmayhteiskunnassa. Jo nyt näissä maakunnissa on suhteessa enemmän taiteilijoita ja muita luovien alojen ammattilaisia kuin muualla Suomessa. Pääkaupunkiseutu kokoaa ja houkuttelee eri alojen huippuammattilaisia ja myös organisaatioita ja osaamiskeskittymiä, joten mahdollisuudet menestymiseen ovat todella hyvät. Matkailuun ja sisällöntuotantoon 18 Viime vuosina on kunnissa vannottu matkailun nimiin haettaessa uusia tuulia elinkeinoelämään. Uudellamaallakin on menossa lukuisia matkailun kehittämishankkeita ja odotukset ovat korkealla. On syytäkin: saavutettavuus on erinomainen, vaihtoehtoja on paljon ja tarjolla on monen alan osaamista. Kulttuuri liitetään tällä hetkellä tiiviisti matkailuun, ja nimenomaan siinä Uusimaa on runsaalla ja monipuolisella tarjonnallaan ylivoimainen koko valtakunnassa. Ahkerasti puhutaan myös kasvavasta kulttuuriteollisuudesta ja kulttuurista sisällöntuotannossa. Kulttuuriteollisuuden oletetaan kasvavan koko maailmassa enemmän kuin minkään muun klusterin. Jo pitkään on puhetta riittänyt siitä, että teknologia on meillä huippuluokkaa ja nyt pitäisi saada sisältöäkin. Sisällöntuotannon kehittäminen on sekin monen projektin tavoitteena. Uudellamaalla siihen on panostettu myös Uudenmaan osaamiskeskuksessa, jonka kulttuurinen erityisalue kattaa digitaalisen median, sisältötuotannon ja oppimispalvelut. Luovien alojen päätoiminta-alueiksi on määritelty digitalisoitumiseen liittyvät kysymykset musiikin, elokuvatuotannon, TV-tuotannon, peliteollisuuden ja muun sisältötuotannon aloilla.

Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan maakuntien mahdollisuudet ovat paremmat kuin muualla Suomessa myös kulttuuriviennin osalta, kuten edellä esitetystä voi päätellä. Kulttuuriviennin keskeiset vaikuttajat toimivat kulttuurin ja taiteen tekijöistä aina ministeriöitä myöten sijaitsevat alueella. Selvitysmies Hannele Koivunen esittää raportissaan Onko kulttuurilla vientiä? 6 luovan talouden klusterin perustamista ja sitä tukevan luovan talouden ja kulttuuriviennin kehittämisohjelman tekemistä vuosille 2005-2010. Klusterin nimi olisi CREAFIN. Klusterin ytimiä olisivat informaatioteknologia, kulttuurituotanto, palvelutuotanto, tiede ja tutkimus, koulutus, taide ja muut merkitystuotantoa edustavat alat. Esimerkkinä Koivunen mainitsee klassisen musiikin, jossa suomalaiset ovat perinteisesti olleet vahvoja. Viennin ongelmakohdat hänen selvityksensä mukaan ovat tiedotuksessa, markkinoinnissa, vienninedistämisessä sekä kulttuuriviennin strategiassa ja koordinaatiossa. 19 Kulttuuriosaaminen on avainsana kaikessa myynnissä ja markkinoinnissa. Brändien luominen niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin perustuu tarkkoihin selvityksiin siitä, mikä ihmisiä kiinnostaa, millaiset arvot heillä on eli millaisessa kulttuurissa he elävät. Kulttuurin kannalta tilanteen pitäisi siis olla hyvä: kulttuuri nähdään elinkeinoelämän moottorina eikä kukaan - ei ainakaan julkisesti - kehtaa kieltää myöskään kulttuurin ja taiteen itseisarvoa. Imagon parantamiseen ja viihtyvyyden lisäämiseen Kunnat eivät juuri rakenna brändejä, mutta imagoaan ne yrittävät parantaa erottuakseen positiivisesti kilpailussa uusista yrityksistä ja asukkaista, siis veroeuroista. Kulttuuriperintö ja taide tuodaan hanakasti esille esitteissä ja kotisivuilla, vaikka kunnalliset panostukset niiden tukemiseen eivät niin ratkaisevan suuria olisikaan. 6 Hannele Koivunen: Onko kulttuurilla vientiä? : opetusministeriön, ulkoasiainministeriön ja kauppa- ja teollisuusministeriön Kulttuurivienti -hanke: selvitysmiehen raportti. Opetusministeriö, Helsinki 2004

Kulttuuripalvelut nähdään myös merkittävänä viihtyvyystekijänä. Lakisääteiset peruspalvelut on oltava jokaisessa kunnassa, mutta kulttuuri- ja vapaa-ajan palveluilla kilpaillaan. Varsinkin ne halutuimmat uudet asukkaat, hyvin toimeentulevat perheet, tutkivat tarkkaan palvelutarjonnan ennen muuttopäätöstä. Kulttuuri on myös tärkeä nähdä tekijänä, joka rakentaa asukkaiden identiteettiä ja saa heidät kiinnittymään paikkakunnalle. Tätä hyödynnetään varsinkin maahanmuuttajien kotouttamisessa. Muuttoliike Uudellamaalla on ollut viime vuodet erittäin vilkasta, mikä on lisännyt paineita edellä mainituista syistä tarkastella sillä silmällä myös kulttuuripalveluita. Suuria satsauksia ei vielä ole näkynyt. Eikö juuri talousongelmien kanssa painiskelevien kuntien tulisi panostaa kulttuurinsa ja kulttuuripalvelujensa kehittämiseen, jos kerran hyvinvoiva kulttuuri tulee olemaan taloudellisen menestyksen edellytys? 20 Olemassaolonsa turvaamiseen Kuntarakenteen ennustetaan ratkaisevasti muuttuvan jo lähivuosina, ja päättäjillä on runsaasti mietittävää. Vaikka kulttuuri laajasti määriteltynä voi olla kunnan olemassaolon kannalta ratkaisevan tärkeä asia, ei kuntien päättäjiltä näytä löytyvän asialle riittävää ymmärrystä. Palvelutason pelätään entisestään alenevan, vaikka tutkimukset ja kokemukset todistavat 7, että on paljon halvempaa tehostaa ennaltaehkäisyä kuin jälkihoitoa ja että kulttuuri- ja taideharrastusten tuomat elämykset pitävät yllä niin henkistä kuin fyysistäkin terveyttä. Joissakin Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan kunnissa muuttoliike kasvattaa kulttuuripalvelujen tarvetta ja joissakin samalla tavalla vaikuttaa kulttuurimatkailu. Kulttuuriosaamista on tunnetusti eniten suurissa kaupungeissa, joissa taiteilijat etsiytyvät toisten saman alan taiteilijoiden luo. Osaaminen siis kasaantuu, mikä on sivuun jäävien alueiden kannalta erittäin huono asia. Kunnallisella kulttuuritoimella 7 Lisätietoja Suomen Mielenterveysseuran projektista Terveyttä kulttuurista, http://www.mielenterveysseura.fi/ terveytta_kulttuurista/

ei ole suuria mahdollisuuksia vaikuttaa tähän, elleivät kunnan päättäjät laajasti näe edellytysten luomista kulttuurille ja taiteelle tarpeellisena. Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan kunnilla on kuitenkin erinomaiset mahdollisuudet menestyä tulevassa luovan talouden yhteiskunnassa, koska perusedellytykset ovat jo olemassa, mutta se edellyttää sitä, että kulttuuriin panostetaan käytännössä eikä vain strategioissa ja juhlapuheissa. Kunnan tarjoamat palvelut ovat sen olemassaolon oikeutus. Mitä palveluja ja miten toteutettuna ovat taas kysymyksiä, joihin kunnan päättäjät niin viranhaltijat kuin luottamushenkilötkin joutuvat ottamaan kantaa. Lakisääteiset palvelut on toteutettava jollakin tavalla, mutta ne eivät riitä tekemään kunnasta vetovoimaista ja menestyvää. Niiden avulla on vaikea erottautua ja olla kilpailukykyinen. Kuntien yhdistäminen on monen valtakunnallisen tason vaikuttajan mielestä ainoa keino selvitä palvelujen järjestämisestä. Vain harvoissa tapauksissa se on tapahtunut helposti ja yksimielisesti, koska itsenäisyys on monelle kuntalaiselle saavutettu etu ja arvo, josta halutaan pitää kiinni mahdollisimman pitkään. Kulttuuri on tässäkin mukana monella tavalla. Sitä voidaan käyttää perusteluna kunnan olemassaololle ja sen tukemisella voidaan lujittaa kunnan itsenäisyyttä ja vahvistaa erottautumista. 21 Kuntalaisten hyvinvointiin Kulttuuri- ja taidepalvelut ovat osa sitä kokonaisuutta, joka on kunnan perustoiminnan sisältö. Kaikkien kuntien tavoitteena on kuntalaisten hyvinvointi ja viihtyminen, mikä näkyy myös niiden visioissa ja strategioissa. Kaventuvien resurssien paineessa liian moni päättäjä katsoo helpommaksi vähentää kulttuurimäärärahoja kuin alati kasvavia terveysmenoja. Ongelma syntyy siitä, että kunnallinen palvelutoiminta on jaettu tiukasti omiin sektoreihinsa, joiden välillä ei varsinkaan aikaisemmin ollut riittävää yhteistoimintaa. Pitkään on puhuttu virallisestikin siitä, että kulttuuri on mukana eri tavoin määriteltynä kaikkien hallintokuntien toiminnassa, mutta käytännön toimenpiteiksi nämä ajatukset ovat

muuttuneet vain harvoin. On kuitenkin olemassa hyviä esimerkkejä siitä, millaisia tuloksia saadaan aikaan rohkealla ja ennakkoluulottomalla kulttuurin ja taiteen mukaan ottamisella. Terveyttä kulttuurista -ajattelu lähti aikanaan liikkeelle YK:n kulttuurivuosikymmenestä 1980- ja 1990-luvuilla. Sitä on Suomessakin viety eteenpäin ensin kansallisen Unesco-toimikunnan, sitten Suomen Kuntaliiton, taiteen keskustoimikunnan ja nyttemmin Suomen Mielenterveysseuran johdolla. 8 Pysyvää rahoitusta odoteltaessa toiminta tapahtuu verkostossa ja erilaisina hankkeina yksittäisissä laitoksissa. Uudellamaalla ja Itä-Uudellamaalla siihen on antanut panoksensa myös Uudenmaan taidetoimikunta, jonka läänintaiteilijoista yksi keskittyi erityisesti viemään taidetta laitoksiin. 22 Kulttuurin ja taiteen vaikuttavuutta on yritetty mitata monin eri tavoin, mutta kun kysymys on hyvin monitulkintaisista käsitteistä, se on vaikeaa ja osittain osoittautunut mahdottomaksikin. Joka tapauksessa esimerkiksi lähihoitajien koulutuksessa ovat kulttuuri- ja taideaineet olleet jo pitkään. Lähi- ja perushoitajille suunnatun oppikirjan esipuheessa tätä perustellaan mm. seuraavasti: Kulttuurilla ja taiteella on sekä hoitava että kuntouttava merkitys hoitotyössä. Potilaan arvojen, kulttuurin ja kokemusten ainutkertaisuuden ymmärtäminen ja kunnioittaminen luovat vahvan pohjan onnistuneella hoitotapahtumalle. Erilaisten taidetapahtumien ja erilaisista kulttuureista tulevien taidekokemusten tuominen sairaaloihin, terveyskeskuksiin, vanhainkoteihin, päiväkoteihin jne. antaa uudenlaisia elämyksiä asiakkaille ja hoitohenkilökunnalle. Samalla ne mahdollistavat uudenlaisia vuorovaikuttamisen mahdollisuuksia hoitajan ja hoidettavan välillä. 9 Hoito- ja sosiaalityössä tulevat yhä useammin vastaan myös monikulttuurisuuden kysymykset. Suomalaisen kulttuurin yhtenäisyys ei ole enää itsestäänselvyys edes tavoitteena yksilöllisyyttä korostavassa maailmassa. Paitsi maahanmuuttajien tuomat 8 http://www.mielenterveysseura.fi/terveytta_kulttuurista/ 9 Parantava taide. Taideoppikirja lähi- ja perushoitajille. Toimihenkilöjärjestöjen sivistysliitto TJS. /Helsinki/

uudet kulttuurit, myös erilaisten muiden ryhmien kulttuurit ovat muuttaneet kulttuurimme moninaisemmaksi ja markkinointikielellä segmentoituneemmaksi. Kuntalaisten hyvinvoinnin ja viihtymisen edellytyksenä on heidän erilaisten kulttuureidensa tunteminen ja huomioon ottaminen kaikkia kunnan palveluja suunniteltaessa ja toteutettaessa. 23

1. Selvityksen tausta ja aineisto Uusimaa ja Itä-Uusimaa kulttuurin runsautta Suomen ensimmäinen tietosanakirja (1909-1922) kertoo uusmaalaisista seuraavasti: Luonteen pääpiirteinä ovat hämäläisen luonteen perusominaisuudet, erikoisuutena hieman suurempi vilkkaus ja usein välinpitämättömyyteen saakka ulottuva hyväntahtoisuus. Maakunnan ruotsinkielisessä kansanluonteessa on huomattava ero saariston reippaan kalastajakansan sekä mannermaan veltomman ja tasaisemman maanviljelysväestön välillä. 10 24 Luonnehdinta on varsin lyhyt verrattuna muutamien muiden heimojen, kuten hämäläisten, pohjalaisten tai savolaisten kuvauksiin. Eri heimojen sekoittuminen oli ehkä syy siihen, ettei enää viime vuosisadan alkupuolellakaan ollut selvästi löydettävissä sellaisia heimopiirteitä, joita olisi voitu määritellä juuri uusmaalaisiksi. Heimopohjaista maakunnallista identiteettiä on haettu aina silloin tällöin myöhemminkin, varsinkin Suomen liityttyä Euroopan unioniin. Liittyminen sai liikkeelle maakunnallisten identiteettien etsimisen koko maassa ja se tuotti tuloksia, joita on käytetty hyväksi varsinkin matkailussa, jossa erottautuminen ja omaleimaisuus on aina koettu hyödylliseksi. Yhtenä esimerkkinä maakunnallisuuden korostamisesta ovat ruokakirjat, maakunnalliset à la cartet. Uusimaa à la carte -kirja julkaistiin Uudenmaan liiton toimesta vuonna 1999, joten Itä-Uudenmaan ruokakulttuuria siinä ei käsitellä. Kirjassa luonnehditaan Uuttamaata mm. seuraavin sanoin: Väestö on hyvin koulutettua ja ammattitaitoista. Luonnonolosuhteet ovat Uudellamaalla vaihtelevat ja suotuisat. Alueella on ainutlaatuinen saaristo ja maaseutu sekä Helsinki pääkaupunkiseutuineen; 10 Tietosanakirja X, 1906 s. 344

Suomen ainoa metropolialueeksi luokiteltava alue. Maakunta kokonaisuudessaan on kuin pienoiskuva Suomesta. 11 Uusimaa ja Itä-Uusimaa ovat kulttuurisestikin, ei vain ruokakulttuurisesti, melko hyvä pienoiskuva koko Suomesta. On kaupunkikulttuuria, maaseutukulttuuria, saaristolaiskulttuuria, vähemmistökulttuureja - vain alkuperäiselinkeinoja paikan päällä aktiivisesti harjoittava saamelaiskulttuuri puuttuu, saamelaisiahan pääkaupunkiseudulla toki elää paljon. Maakunnan kulttuuriseen omaleimaisuuteen kuuluu kulttuurien moninaisuus, niiden rinnakkainelo ja vuorovaikutus. Ulkomaalaisia on eniten juuri Uudellamaalla, joten erilaiset kulttuurit väistämättä näkyvät ja vaikuttavat myös maakunnalliseen kulttuuriin. Toisaalta Helsinki on tottunut ulkomaalaisiin jo parin sadan vuoden ajan, se kuuluu pääkaupunkien ominaispiirteisiin. Toinen merkittävä kulttuuriin vaikuttava seikka on taiteilijoiden ja valtakunnallisten taidelaitosten ja -instituutioiden huomattava lukumäärä ennen kaikkea pääkaupunkiseudulla, mutta myös laajemmin maakunnan alueella. Suomessa ei ole taiteilijakuntaa määrättömästi, vaikka nykyiset koulutusmäärät ovatkin muuttamassa tilannetta. Joillakin kapeilla erikoisaloilla toimii vain pieni ammattilaisten joukko ja on ymmärrettävää, että he mielellään hakeutuvat toistensa seuraan tai ainakin tuntumaan. Usein kuulee myöskin sanottavan, että taiteilijan on pakko näkyä pääkaupunkiseudulla tai muutoin jää apurahajärjestelmän ja muiden tukien ulkopuolelle. Taide- ja kulttuuripalvelujen keskittyminen näkyy myös asetelmassa 1. Valtion menot kulttuuriin maakunnittain vuonna 2002 12 : 25 Uusimaa 191 839 Itä-Uusimaa 1 678 Varsinais-Suomi 16 924 Satakunta 5 685 Kanta-Häme 4 731 Pirkanmaa 16 751 Päijät-Häme 6 757 Kymenlaakso 4 733 Etelä-Karjala 3 101 11 Uusimaa á la carte, 1999 s. 8 12 Tilastokeskus http://www.stat.fi/tk/el/rahat3.xls

Etelä-Savo 7 411 Pohjois-Savo 6 953 Pohjois-Karjala 4 022 Keski-Suomi 7 121 Etelä-Pohjanmaa 3 730 Pohjanmaa 6 524 Keski-Pohjanmaa 3 287 Pohjois-Pohjanmaa 8 451 Kainuu 2 413 Lappi 6 817 Ahvenanmaa 1 375 26 Toisaalta tilastot kertovat myös siitä, että Uudenmaan kunnat käyttävät asukasta kohti 36 euroa ja Itä-Uudenmaan kunnat 12 euroa asukasta kohti yleiseen kulttuuritoimeen, kun se muissa lääneissä on vähän yli 12 euroa eli suunnilleen sama kuin Itä- Uudellamaalla. Pääkaupunkiseudun kuntien panostuksella on huomattava vaikutus Uudenmaan korkeaan lukuun. Kirjastotoimen luvut ovat huomattavasti tasaisemmat, vähän yli 40 euroa asukasta kohti, kulttuurilaitosten kuten museoiden, teattereiden ja orkestereiden kohdalla hajonta on taas suurempaa. Pirkanmaalla ja Päijät-Hämeessä käytetään eniten, yli 50 euroa /asukas ja vain Itä-Uudellamaalla ja Ahvenanmaalla alle 10 euroa /asukas. Taiteen perusopetukseen asukasta kohden laittavat eniten Kainuu ja Pohjois-Karjala, (17 ja 23 euroa), selvästi vähemmän mm. Uusimaa ja Itä- Uusimaa (vajaa 9 euroa ja vähän yli 8 euroa). 13 Olosuhteet eri kunnissa ja eri maakunnissa ovat hyvin erilaiset ja vertailujen tekeminen on aina ylimalkaista, koska tilastot eivät kerro kaikkea, mitä taustalta löytyy. Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan pienempään panostukseen vaikuttaa mm. se, että välimatkat ovat huomattavasti lyhyemmät kuin esimerkiksi Itä-Suomessa. Kulttuuritoimen suuntaviivat 2000-luvulle -selvitys Vertailun ja edelleen kehittämisen vuoksi tarvitaan tutkimuksia ja selvityksiä myös kunnallisesta kulttuuritoimesta. Sen vuoksi Uudenmaan taidetoimikunta on ottanut yhdeksi tehtäväkseen kuntien kulttuuritoiminnan tilan selvittämisen. 13 Kulttuuritilasto 2003. Kulttuuri ja viestintä 2004:1. Tilastokeskus

Tämä selvitys on jatkoa ja osittainen päivitys aikaisemmalle Uudenmaan taidetoimikunnan teettämälle selvitykselle, joka ilmestyi vuonna 1999 nimellä Yleisen kulttuuritoimen suuntaviivat 2000-luvulle Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan kunnissa. Selvityksen teki Milla Ohrankämmen. Tavoite on varmasti pysynyt edelleen samana: taidetoimikunta haluaa resurssiensa mukaan olla vaikuttamassa ja tukemassa kaikkea kunnissa jo olemassa olevaa ja kehittyvää laadukasta kulttuuritoimintaa. Tavoitteen oikeellisuutta ja tarpeellisuutta tukevat myös muutamien nyt vastanneiden kommentit ja toivomukset Uudenmaan taidetoimikunnalle. Niissä pidettiin tärkeänä selvitysten tekemistä ja nähtiin se nimenomaan taidetoimikunnalle luontuvaksi tehtäväksi. Suuria muutoksia ei 2000-luvulla ole oletettavasti tapahtunut. Yhteistyö ja verkostoissa toimiminen on varmasti lisääntynyt ja monessa kunnassa määrärahojen vähentyessä on panostettu lapsiin ja nuoriin. Hankkeita tehdään entistä enemmän ja niiden toteutusaikataulut ovat usein hyvin tiukat. Kulttuuritoimen viranhaltijat kärsivät ennen kaikkea resurssien vähäisyydestä. Itse yritetään tehdä niin paljon kuin suinkin, mutta joka paikkaan ei ehdi. Hyviä ja toteutuskelpoisia mahdollisuuksia olisi valtava määrä, mutta niistä voi valita vain joitakin. Yhteistyö muiden, esimerkiksi kolmannen sektorin kanssa, ei ratkaise kaikilta osin tätä ongelmaa. 27 Kuntien toimintatapa on usein demokratiankin vaatimista syistä varsin hidasliikkeistä eivätkä puheet kulttuurin merkityksestä ja vaikutuksista tai keskustelut luovasta taloudesta ole vielä välttämättä ehtineet kunnalliseen päätöksentekoon. Erilaisten trendien sykli on nykyisin entistä nopeampi ja mielenkiintoista on nähdä, mikä kulttuuripuhe tällä hetkellä kunnallisessa toiminnassa eniten vaikuttaa. Kysely kuntien kulttuuritoimille ja kuntien jaottelut Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan 34 kunnalle tehtiin kysely kesän ja syksyn 2004 aikana. Vastauksia saatiin kiitettävästi: vain kolmessa kunnassa (Lohja, Nummi- Pusula ja Sammatti) jätettiin vastaamatta eli vastauksia tuli kaiken kaikkiaan 31.

Vastausprosentti oli siis hyvä eli 91 %. Kyselyyn vastaaminen ei ollut aivan kevyt tehtävä, kuten jotkut vastaajista huomauttivatkin. Laatijankin ongelmana oli se, että sama kyselylomake lähetettiin sekä Helsingin kaupungille ( 559 330 asukasta 1.1.2004) ja Sammatin kunnalle (1 239 asukasta 1.1.2004). Kyselylomake oli varsin pitkä, koska haluttiin toisaalta vertailtavuuden vuoksi esittää samat kysymykset kuin vuonna 1999, toisaalta haluttiin saada vastauksia myös muutamiin uusiin asioihin ja ilmiöihin. Kyselylomake on tämän selvityksen liitteenä. 28 Vastausten käsittelyssä on Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan kunnat jaettu kahdella eri tavalla, ensinnäkin asukasluvun mukaan ja toisekseen sijainnin ja seudullisuuden mukaan. Tavoitteena oli selvittää, kuinka suuri on toisaalta asukasmäärän ja toisaalta seutukunnan merkitys kulttuuripalvelujen järjestämisessä. Jaottelussa ja prosenttien tulkinnassa on otettava huomioon, että vastauksia on vain 31 kappaletta, joten yksikin vastaus muuttaa prosentteja huomattavasti. Se näkyy myös vastausten pohjalta laadituissa kuvioissa. Asukasluvun mukaiset ryhmät: Kunta asukasluku joista ulkomaalaisia yli 100 000 asukasta eli suuret kaupungit Suurkaupungit (3 kuntaa) Helsinki 559330 29634 Espoo 224231 9275 Vantaa 184039 7815 30 000 50 000 asukasta eli keskikokoiset kaupungit ja kunnat Isot kaupungit (8 kuntaa) Porvoo 46217 1085 Hyvinkää 43169 807 Järvenpää 37114 526 Lohja 36004 473 Nurmijärvi 35922 327 Tuusula 33952 356 Kirkkonummi 31695 654 Kerava 31170 634

15 000 25 000 asukasta eli pienet kaupungit ja keskikokoiset kunnat Keskikokoiset (4 kuntaa) Vihti 24954 252 Sipoo 18397 253 Mäntsälä 17473 117 Tammisaari 14488 307 5 000 10 000 asukasta pikkukaupungit ja kunnat Pikkukaupungit (9 kuntaa) Hanko 9918 156 Karjaa 8990 215 Karkkila 8764 77 Kauniainen 8622 257 Loviisa 7371 160 Nummi-Pusula 5937 70 Siuntio 5158 78 Inkoo 5080 79 Pohja 5004 142 alle 5 000 asukasta eli pienet kunnat Pienkunnat (10 kuntaa) Askola 4474 54 Pornainen 4433 31 Pernaja 3871 57 Lapinjärvi 2977 42 Ruotsinpyhtää 2925 18 Myrskylä 2012 19 Pukkila 1979 14 Karjalohja 1494 31 Liljendal 1466 17 Sammatti 1239 26 29 Maantieteellinen jaottelu on aikojen kuluessa vaihdellut suuresti Uudellamaalla. Nimi Uusimaa eli Nyland (Nylandia) tunnetaan jo 1300-luvun asiakirjoista ja suomenkielinen versio Wsimaa Mikael Agricolan Uuden testamentin alkulauseesta. Seudullisuuden osalta Itä-Uudenmaan maakunta muodostaa yhden kokonaisuuden, pääkaupunkiseutu, Keski-Uusimaa ja Länsi-Uusimaa omansa.