Tutkimustoiminnan tiedonkeruu ammattikorkeakouluilta Kota-amkota-seminaari 13. -14.11.2007



Samankaltaiset tiedostot
Tutkimustoiminnan tiedonkeruu ammattikorkeakouluilta Kota-amkota-seminaari

Tutkimustoiminnan tiedonkeruu yliopistoilta ja ammattikorkeakouluilta Kota-Amkota-seminaari

Tilastokeskuksen tiedonkeruu Korkeakoulujen t&k-toiminta. Mervi Härkönen KOTA-seminaari, , Lahden ammattikorkeakoulu

Tutkimus ja kehittämistoiminnan tilastointi Tilastokeskuksessa. KOTA-AMKOTA-seminaari Marianne Kaplas Tilastokeskus

Tutkimus ja kehittäminen vuonna 2016

Julkisen sektorin tutkimus ja kehittäminen vuonna 2017

Miten tutkimus- ja kehittämistoimintaa tilastoidaan? Tampereen yliopisto Ari Leppälahti

Tutkimustoiminnan kansainvälinen tilastointi. KOTA seminaari Ari Leppälahti

Tutkimus ja kehittäminen vuonna 2015

Korkeakoulujen KOTA-seminaari

Tutkimus ja kehittämistoiminnan tiedonkeruu Tilastokeskuksessa. Korkeakoulujen KOTA-seminaari Marianne Kaplas Tilastokeskus

Tieteenaloittaiset tilastot: Yhteiskuntatieteet

T&K-tiedonkeruu. Mervi Härkönen Kota-seminaari

Tieteenaloittaiset tilastot: Tekniikka

Tilastot: Kaikki tieteenalat yhteensä ja t&k-toiminta päätieteenaloittain

Tieteenaloittaiset tilastot: Luonnontieteet

Tieteenaloittaiset tilastot: Lääke- ja terveystieteet

Tieteenaloittaiset tilastot: Biotieteet, maantiede, ympäristötieteet sekä maatalous- ja metsätieteet

Tutkimuksen tuottavuuden kehitys Suomen yliopistoissa

Yliopistojen tutkimus ja kehittäminen vuonna 2016

Yliopistojen tutkimus ja kehittäminen vuonna 2018

KOTA-AMKOTA -seminaari

PETU10+ Pelastustoimen tutkimuslinjaukset

UNIVERSITY OF TAMPERE. TaSTI UNIT FOR SCIENCE, TECHNOLOGY AND INNOVATION STUDIES

Pelastusopiston tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiopalvelut. Esa Kokki Tutkimusjohtaja, FT Pelastusopisto

Ammattikorkeakoulujen taloushallinnon koodiston kehittäminen. Alustus Opetusneuvos Eija Somervuori

Tieteen tila hankkeen valmistelu

Jukka Mönkkönen Rehtori Itä-Suomen yliopisto Unifi ry. Jukka Mönkkönen 1

Pelastusopiston tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiopalvelut. Esa Kokki Tutkimusjohtaja, FT Pelastusopisto

Tutkimus- ja kehittämistoiminta Suomessa 1 SUOMEN AKATEMIA 2019 TUTKIMUS- JA KEHITTÄMISTOIMINTA

Talousarvioesitys vaikutukset opetukseen ja tieteeseen sekä innovaatiotoimintaan ja uuden työn luomiseen. Tulevaisuusvaliokunta 5.10.

Tieteen ja teknologian henkilövoimavarat 2007

Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta

RAkenteellisen KEhittämisen Tukena TIetohallinto

LÄÄKETIETEEN TUTKIMUSRAHOITUS 2010-LUVULLA

Lukion ainevalinnat ja opiskelijarekrytointi, hyvien arvosanojen (L,E, M ja C) määrä aineyhdistelmissä

Pelastusopiston tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiopalvelut. Esa Kokki Tutkimusjohtaja, FT Pelastusopisto

Julkaisukohtainen kirjoittajien lukumäärä tieteellisissä julkaisuissa: kansainvälinen kehitys ja tieteenaloittaiset erot OKM-julkaisuaineistossa

Koulutuksen talous 2008

Tieteen ja teknologian henkilövoimavarat 2006

Tutkimus- ja kehittämistoiminta 2012

Tutkimus- ja kehittämistoiminta 2011

Ympäristöliiketoiminta 2010

TOIMINTOKOHTAISTEN TALOUSTIETOJEN KÄYTTÖ KORKEAKOULUJEN OHJAUKSESSA

OKM:N OHJAUKSEN ALOJEN UUDISTAMINEN Ylitarkastaja Jukka Haapamäki

Lukion ainevalinnat ja opiskelijarekrytointi, hyvien arvosanojen (L, E tai M) suhteelliset osuudet aloittain

Lukion ainevalinnat ja opiskelijarekrytointi, kirjoitettujen reaaliaineiden määrä aloittain

Lukion ainevalinnat ja opiskelijarekrytointi, laudaturien suhteelliset määrät aloittain

Lukion ainevalinnat ja opiskelijarekrytointi, kirjoitettujen kielten määrä aloittain

Tutkimussuunnitelma Erikoistutkija, FT, Hanna-Miina Sihvonen

Lukion ainevalinnat ja opiskelijarekrytointi, erinomaiset arvosanojen (L tai E) suhteelliset määrät aloittain

Lukion ainevalinnat ja opiskelijarekrytointi, hyvien arvosanojen (L, E tai M) suhteelliset osuudet aloittain

Tieteen tila 2014: Humanistiset tieteet

Tieteen, Teknologian ja Innovoinnin tilastointi EUROSTATissa Veijo Ritola, Eurostat - Innovation and information society

Tervetuloa Tietoaamiaiselle Tilastokeskukseen!

Kaivannaisalan koulutuksen ja tutkimuksen kehitys

TKI-toiminnan laadunhallinta auditointiraporttien ( ) pohjalta

Lukion ainevalinnat ja opiskelijarekrytointi, erinomaisten arvosanojen (L ja E) määrä aineyhdistelmissä

Julkaisut ja tutkimuksen arviointi - katsaus OKM:n vireillä oleviin hankkeisiin

Tutkimusyhteisöjen ja akateemisen työn muutos alustavia tuloksia

Lukion ainevalinnat ja opiskelijarekrytointi, erinomaisten arvosanojen (L ja E) määrä aineyhdistelmissä

Sakari Karjalainen Korkeakoulujen kehittäminen OECDarvioinnin

Työnjako, vahvat osaamiskeskittymät, uudistuvat toimintatavat missä olemme? Johtaja Hannu Sirén

Katsaus FIRST-tilastoihin FIRST-koordinaattorikokous Sini Piippo CIMO

Tieteenala- ja sitaatioindeksityöryhmien tuloksia

OKM:N OHJAUKSEN ALAT JA ISCED-LUOKITUKSEN UUDISTUS Ylitarkastaja Jukka Haapamäki

Yliopistokoulutus 2015

KIRA-klusteri osaamis- ja innovaatiojärjestelmän haaste tai ongelma?

Tutkimusyhteisöjen ja akateemisen työn muutos

Yliopistot tekevät perustutkimusta ja. Vai miten se nyt olikaan? Rehtori Anneli Pirttilä Saimaan ammattikorkeakoulu

TKI-toiminta opetus- ja kulttuuriministeriön silmin. Erja Heikkinen

Tilastotietoa aikuiskoulutustuen hakijoista ja käytöstä

Muutama teema. Heikki Mannila

Tekesin rooli ammattikorkeakoulujen tkirahoituksessa

Ammattikorkeakoulujen taloushallinnon koodisto. Seminaari

Toimintaympäristö: Koulutus ja tutkimus

Tutkimuspolitiikan käytännöt ja välineet Viiden maan vertailu

Suomen Akatemian toimikuntarakenne

Kota- Amkota seminaari Kota-tiedonkeruut ym. ajankohtaista Jukka Haapamäki

Korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten yhteistyö ja yhteistyön esteet Selvityksen tulokset

Yliopistojen julkaisujen avoimuus vuonna 2016

Kevään 2017 tiedustelussa kysyttiin yritysten toteutuneita

Korkeakoulujen valtakunnallinen tietovaranto: viranomaistiedonkeruiden toteutus

Luonnon virkistyskäytön ja luontomatkailun tilastointi nykyaikaan I Tuija Sievänen Luonnonvarakeskus

Matematiikkavaihtoehdot ja reaaliaineet

Tutkiva Oppiminen Lasse Lipponen

Ajoneuvoperusteisten verojen osuus ympäristöverojen kertymästä kasvoi eniten vuonna 2010

Tieteen ja teknologian henkilövoimavarat 2009

Tieteen ja teknologian henkilövoimavarat 2008

Yliopisto (palvelu)innovaatioiden kehittäjänä

Sivistynyt ja kilpailukykyinen Suomi. Sivistystyönantajien viestit

AVOIN DATA AVAIN UUTEEN Seminaarin avaus Kansleri Ilkka Niiniluoto Helsingin yliopisto

Työssäkäyntitilaston ja yritysrekisterin. henkilöstötiedonkeruuseen. Korkeakoulujen KOTA-seminaari Aura Pasila, Jukka Pakola Tilastokeskus

JulkICT Lab ja Dataportaali Avoin data ja palvelukokeilut

Yliopistokoulutus 2016

Software engineering

KOTA-AMKOTA-seminaari

Hyvinvointiyhteiskunta. mahdollinen yhtälö

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

Sosiaalihuollon tiedontuotannon tarpeet ja mahdollisuudet Marja-Liisa Niemi

Transkriptio:

Tutkimustoiminnan tiedonkeruu ammattikorkeakouluilta Kota-amkota-seminaari 13. -14.11.2007

Tilastoinnin perusperiaatteet: Tutkimuksella ja kehittämisellä tarkoitetaan yleisesti systemaattista toimintaa tiedon lisäämiseksi ja tiedon käyttämistä uusiin sovelluksiin. Tavoitteena on jotakin olennaisesti uutta. Oma (yksikön sisäinen t&k, intramural r&d) tutkimustoiminta suorittajan mukaan (ei rahoittaja) Tilastoidaan tutkimustoimintaan Suomessa käytettyjä resursseja (henkilöt, henkilötyövuodet, menot = käytetyt rahat)

Ammattikorkeakoulujen tutkimustilasto: Ensimmäinen tilastovuosi 1999 Vuoden 2007 tilastossa 30 ammattikorkeakoulua, seuraavassa? Tietojen keruu julkisen sektorin kyselylomakkeella, vastauksia 1 per amk Vuoden 2008 kysely maaliskuussa Ainoastaan nettikyselynä Julkaisutietojen tiedustelu???? Tutkimushenkilöstötietojen (ikä, sukupuoli, virkaryhmä) saatavuus???

Vastausohjeita: Tutkimuksella ja kehittämisellä tarkoitetaan yleisesti systemaattista toimintaa tiedon lisäämiseksi. Tavoitteena on jotakin olennaisesti uutta. Tutkimus ja kehittäminen kattaa seuraavia toimintoja: Perustutkimus, jolle on tunnusomaista uuden tiedon tavoittelu ilman välitöntä käytännön sovellusta. Perustutkimusta on esimerkiksi ominaisuuksien, rakenteiden, syy- ja seuraussuhteiden analyysit, joiden tavoitteena on uusien hypoteesien, teorioiden ja lainalaisuuksien muodostaminen, todentaminen ja selittäminen. Soveltava tutkimus, jossa tavoitteena on jokin uuden tiedon avulla toteutettava käytännön sovellus. Pyrkimyksenä voi olla esim. sovellusten etsiminen perustutkimuksen tuloksille tai uusien menetelmien ja keinojen luominen tietyn ongelman ratkaisemiseksi. Kehittämistyö, jolla tarkoitetaan tutkimuksen tuloksena ja/tai käytännön kokemuksen kautta saadun tiedon käyttämistä uusien tuotteiden, palvelujen, tuotantoprosessien tai menetelmien aikaansaamiseen tai olemassa olevien olennaiseen parantamiseen.

Seuraavat toiminnot eivät ole t&k-toimintaa elleivät ne ole osa t&kprojektia: yksikön hallinnon ja organisaation kehittäminen koulutus tieteellisen informaation etsintä, välittäminen ja saaminen soveltuvuus- ja kannattavuusselvitykset rutiininomainen kokeilu-, koestus-, testaus- ja laaduntarkkailutoiminta malmin- ja muiden luonnonvarojen etsintä standardien laatiminen ja ylläpito ennusteiden laadinta aineettoman oikeuden hankinta (esim. patentit, lisenssit) Internet-sovellukset (esim. kotisivut) ilman uuden tuotteen tai palvelun kehittämistä Näihin toimintoihin liittyvä metodikehitys lasketaan puolestaan t&k-toimintaan.

Lisäohje: Tämä tiedustelu koskee ammattikorkeakoulujen henkilöstön tekemää tutkimustyötä (ks.määritelmä). Kyselyn piiriin kuuluvat tieteellisen tutkimuksen lisäksi yritysten tuotteiden ja prosessien kehittämiseen tähtäävät erilliset projektit. Kysely koskee kaikkia korkeakoulun organisaatioon sisältyviä yksiköitä. Mukaan otetaan sekä korkeakoulun omalla rahoituksella että ulkopuolisella rahoituksella itse tehty tutkimustyö, ulkopuolisilta yrityksiltä tai tutkimuslaitoksilta tilattu tutkimus rajataan pois. Opiskelijoiden opinnäytetyöt voidaan laskea tutkimukseksi vain silloin, kun opiskelija toimii korkeakoulun palkattuna tutkimustyön tekijänä ja toiminnan tavoite on ensisijaisesti tutkimuksellinen.

Ammattikorkeakoulujen tutkimustoiminta 1999-2007 Tutkimushenkilöstö ja -työvuodet 5 000 4 500 4 000 3 500 3 000 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 Tutkimushenkilöstö Tutkimustyövuodet

Ammattikorkeakoulujen tutkimustoiminta 1999-2007 Tutkimusmenot 140 120 100 Milj. 80 60 40 20 0 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007

Ammattikorkeakoulujen tutkimustoiminta 2007 Tutkimusmenot tieteenaloittain 4 % 5 % 33 % 42 % 3 % 13 % Luonnontieteet Tekniikka Lääke- ja terveystieteet Maa- ja metsätaloustieteet Yhteiskuntatieteet Humanistiset tieteet

Tilastoinnin kehittämiseksi T&k-määritelmän soveltaminen (onko kaikki tutkimusta) T&K:n määrittely vs koulutus (Opm:n koulutukseen liittyvät määritelmät) Oma t&k vs tilattu tai ulkopuolinen t&k (amk yritykset?) Määritelmien yhdenmukainen soveltaminen: ammattikorkeakoulujen sisällä (tiedot toimittava henkilö vaihtuu), amkien välillä, Tilastokeskuksen ohjeistus, mitä pitäisi lisätä?????

Tutkimustoiminnan tilastointi: Tiede, teknologia ja tietoyhteiskunta -vastuualue Ensimmäinen virallinen tilasto vuodelta 1971 Laaditaan vuosittain kolmelta sektorilta: - yritykset (posti/nettikysely) - julkinen sektori (posti/nettikysely) - korkeakoulusektori (yliopistot, yliopistosairaalat, ammattikorkeakoulut, posti/nettikyselyt) Tilastoinnin määritelmät ja ohjeet: OECD: Frascati manual (2002), Proposed Standard Practise for Surveys on Research and Development + EU:n tietovaatimukset (regulaatiot)