Kepeä kesäinen ennustus Ennustukset sopivat hyvin iloisen mielialan nostattamiseksi esimerkiksi ryhmän kokoontumisen lopuksi, kauden ensimmäiselle tai viimeiselle tapaamiskerralle sekä juhliin. Varsinkin juhannus on ennustusten ja taikojen aikaa. Valmistelu Tulosta kortit ja leikkaa ne mustaa viivaa pitkin. Paksumpi paperi tai laminointi tekevät korteista kestävät. Jos tarvitset kortit isommassa koossa, niin tulosta ja sovita ne A3-paperille. Kirjoita osallistujien nimet tyhjälle viivalle. Voit toki kirjoittaa lisäksi julkisuuden henkilöiden nimiä. Jaa kortit numeroiden mukaan pinoihin teksti alaspäin. Korttien käsittely ryhmässä on helpompaa, jos otat avuksi tarjottimen. Voit myös pitää kortteja neljässä numeroidussa pussissa tai kesähatussa. Ennustusohje Jokainen osallistuja nostaa vuorollaan neljä korttia, yhden jokaisesta pinosta, ja lukee saamansa ennustuksen ääneen. Jos ensimmäisessä kortissa sattuu <<<<<<< olemaan oma nimi, sen voi vaihtaa. Lopuksi nimen sisältävän kortin voi palauttaa takaisin pinoon. Ennustukset voi tätä ennen kirjoittaa ylös tai kuvata, jos osallistujat haluavat ne muistaa. Ennustusten muistelu myöhemmin on hyvä muistiharjoitus. Jos osallistujia on paljon, ennustuksia on tarkoitus tehdä monta kierrosta tai kaipaatte hurjempia ennustuksia, niin yhdistäkää mukaan muiden vuodenaikojen kortteja. Kepeän kesäisen ennustuksen lisäksi Vahvikkeen vuodenajoista löytyvät Keikkuva keväinen ennustus, Sähäkkä syksyinen ennustus ja Taianomainen talvinen ennustus. Uudenvuoden kohdalta löydät Taikahatun taikoman ennustuksen, joka sopii kaikkien ennustuskorttien kanssa. Kirsi Alastalo ja Kirsi Anthoni 2015 www.vahvike.fi
punomme kukkaseppeleitä hihitämme hervottomasti pyörimme karusellissa kellumme uimapatjoilla vertailemme mopoja heitämme tikkaa laskemme lampaita sidomme saunavastat
ratsastamme aaseilla liitelemme laskuvarjoilla loukutamme pellavaa jahtaamme porsasta piirrämme katuliiduilla tyhjennämme eväskoria juttelemme pihakeinussa puhallamme saippuakuplia
paistamme makkaraa valvomme aamuun asti pystytämme telttaa soutelemme kumiveneellä heitämme tikkaa nypimme rikkaruohoja läiskimme hyttysiä teemme käpylehmiä
sateenkaaren nähtyämme kahvipannun poristessa sorsien vaakkuessa kasteisena aamuna juhannuskokon loimutessa pajupillin soidessa lämpimänä juhannusyönä kielojen kukkiessa
kauniina kesäpäivänä hyttysten inistessä rajussa raekuurossa kameroiden räiskyessä presidentin puhuessa laineiden liplattaessa heinäkuun helteessä valoisana suviyönä
auringon laskiessa lehmien ammuessa kärpästen pörrätessä syreenin tuoksuessa kanojen karatessa yökasteen noustessa täysikuun aikana aamuruskon sarastaessa
täpötäydessä maauimalassa. kesäteatterin lippukassalla. varjoisassa huvimajassa. paahteisella heinäpellolla. hirsimökin verannalla. aurinkoisella hiekkarannalla. keskellä jalkapallokenttää. huristelevassa traktorissa.
keikkuvalla mattolaiturilla. kaunihissa Karjalassa. suositulla tanssilavalla. lahoilla pitkospuilla. solisevassa suihkulähteessä. rakovalkean äärellä. vastamaalatulla puistonpenkillä. vaijerilossin kannella.
varrella virran. antiikkisissa hevoskärryissä. uutisten loppukevennyksenä. kapealla metsäpolulla. kapeassa kanootissa. värikkäällä kukkakedolla. Kultarannan edustustiloissa. naapurin maakellarissa.